Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 15

Süzlärneñ gomumi sanı 3502
Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2042
23.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
34.2 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
40.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
"Älkää tätä asiaa niin suurena pitäkö ja säästäkää kiitos kaiken
hyvän antajalle. Olkaa rohkea ja tehkää työtä iloisin mielin. Puute
ja vastukset, nehän kuuluvat asiaan, eikä meidän kilvotuksemme
kuitenkaan ole sen miehen, jonka elämä kului työssä ja tuskassa,
paljossa valvomisessa, nälässä ja janossa, paljossa paastossa,
vilussa ja alastomuudessa."
Käsi vielä Agricolan olkapäällä katsoi hän tätä hetkisen ääneti ja
jatkoi sitten:
"Te olette niin tyynen ja vakavan näköinen mies, joka ei ryöpsähtele
ja sammu, vaan jossa palaa hiipinen mutta kestävä tuli. Minusta
tuntuu, että Jumala on juuri teidät kutsunut kansanne valistajaksi.
Maisteri Särkilahdesta, joka kaksikymmentä vuotta sitten oli vähän
aikaa oppilaanani, odotin minä paljon. Hän oli tulinen ja rohkea
kilvottelija, mutta Herramme ei nähnyt hyväksi häntä kauemmin
työmaallaan käyttää. Kansanne ja olonne kaipaavat ehkä toisenlaista
menettelyä kuin mihin hän olisi kyennyt. Työaseet tulee olla työn
luonnon mukaan. Jos täällä meillä on Rooman juonia vastaan täytynyt
usein rautaisin kavioin potkia, on taas siellä, missä paavillinen
hapatus ei niin haisevaksi ole käynyt, käytävä perkaustyöhön
hellävaraisemmin käsiksi.
"Olkaa rohkea, sanon vielä, ja Jumala kanssanne!" lopetti hän
puristaen Agricolan kättä ja saattaen hänet ovelle.
Tuskin koskaan oli Agricola tuntenut itseään niin huumautuneen
iloiseksi ja omituisen keventyneeksi kuin nyt autiolle ja
kuutamoiselle kadulle tultuaan. Hän oli kuin kohoutunut johonkin
kuulaampiin ilmapiireihin, missä hengittäminen laajensi koko olemusta.
Kiirein, melkein juoksevin askelin harhaili hän ahtaita ja
sokkeloisia katuja ilman päämäärää. Hän hymyili ja huitoi kädellään.
Mutta sitten muisti hän toverinsa, jotka synkkinä ja nälkäisinä
odottivat häntä.
Hän pysähtyi ja huomasi kulkeneensa päinvastaiseen suuntaan.
Yrittäessään kotiinpäin rientää muisti hän Fritz-kultasepän ja
pysähtyi taas. Mutta tuliko hänen myydä lahja, jonka arvoista hän
ei tulisi koskaan saamaan? Eihän toki, vaan kalliina muistona
tahtoi hän sen säilyttää läpi elämänsä. Mutta leipä, leipä! Sitä
tarvittiin ennen kaikkea ja kiiruusti tarvittiin. Itse hän tunsi
voivansa elää syömättä vielä vaikka kokonaisen viikon, mutta ne
masentuneet toveripoloiset, ne eivät voineet tulla osallisiksi hänen
mielialastaan ja sillä elää.
Hän seisoi siinä naputellen kynnellään pikarin reunaa ja silloin
juolahti hänen mieleensä onnellinen tuuma. Hän ehdottaa kultasepälle,
että hän saisi tilaisuuden sattuessa lunastaa pikarin takaisin.
Asia näytti hänestä niitä luonnollisimmalta ja kiiruusti lähti hän
rientämään määräpaikkaan. Nyt tunsi hän rohkeutta tunkeutua vaikka
itse Saksin vaaliruhtinaan luo, jos niin tarvittaisiin.
Martti-tohtorin terveiset tekivät Fritz-mestarin suopeaksi
ulkomaalaista ylioppilasta kohtaan. Hän otti pikarin pantiksi sen
täydestä raha-arvosta ja kiliseviä florineita taskussaan lähti
Agricola juoksujalkaa kortteeriin, missä hän ensimäiseksi meni
emännän puheille, suoritti hänelle vuokravelan ja pyysi häneltä
illallista itselleen ja tovereilleen, sillä ulkoa ei enää voinut
ruokaa saada.
Kun hän astui toveriensa luo, oli siellä pilkko pimeä. Nenään pisti
kitkerä, loppuun palaneen talikynttilän käry.
"Mihinkähän vankiluolaan minä olenkaan joutunut?" sanoi Agricola,
sillä hänelle tuli vastustamaton halu hieman leikitellä toveriensa
kustannuksella.
"Ei, täällä on kaksi vapaata miestä, joita eivät mammonan kahleet
sido", kuului pimeydestä Teitin ääni.
"Ahaa, te istutte siellä yhä kirjojenne ääressä ja luette."
"Niin, minä luulen että Simo tuossa -- hoi, Simo oletko vielä
elossa? -- niin, että Simo tuossa juuri lukee Tukydideen viimeistä
sivua. Paasto on näet terottanut hänen katseensa. Minussa se taas
on sytyttänyt mystiläisten sisäisen valon, niin että varmaankin sen
avulla voisin lukea Taulerin kirjotuksia, jos niitä olisi tässä
esillä."
"Mutta luulenpa ettei hiukan enemmän maallista valoakin olisi
haitaksi eikä häiritsisi teitä opinnoissanne. Etköhän menisi sinä,
Simo, joka olet jo viime lehdelle ehtinyt, pyytämään emännältä yhden
kynttilän?" sanoi Agricola, joka oli hapuillut itsensä uunin kupeelle
lavitsalle istumaan.
Siltä kohtaa, missä Simo oli hänen lähtiessään istunut, kuului
kähmimistä ja hiljaista mutinaa, mutta sitten vaikeni taas kaikki.
"Simo, onko sinun vaikea kuulla näin niukassa valossa? Hakisit
emännältä kynttilän, sillä omat jalkani ovat paljosta juoksemisesta
niin puutuneet, etten kykene liikkeelle, ja Martti tuossa on
vapaasukuinen mies, niin etten minä, talonpojanpoika, katso voivani
häntä komentaa."
"Mutta kuinka häneltä uskaltaa mennä pyytämään?" kuului nyt Simon
paikalta avuton ääni.
"Sano että dominus Agricola käski antaa."
Simo kähmi taas, mutta jäi paikalleen ja Teitti pisti väliin:
"Hän ei ole lukenut vielä loppuun eikä henno kesken jättää."
"Kuulehan, Simo, minä sanon sinulle vielä yhden rohkaisevan sanan."
Agricola pisti kätensä taskuun ja pudisti sitä. Kuului rahojen
kilinää ja samalla häädettyä naurun tapaista kahdelta suunnalta. Simo
alkoi kompuroida ovea kohti.
"Muistelen tässä jonkun kerskanneen, ettei täällä ole mammonan
orjia", sanoi Agricola tyhjentäen hyvän mielensä iloiseen nauruun.
Kohta palasi Simo, suu leveässä hymyssä ja kädessään palava kynttilä,
joka sijotettiin loppuneen tilalle rautajalustaan. Heti jälessä
tuli lasimestarin muori kantaen höyryävää soppamaljaa, josta levisi
suloinen tuoksu, saaden kaikkien kolmen sieramet laajenemaan. Hän
asetti pöydälle maljan ja suuren tinalautasen, jossa oli lusikat ja
kolme isoa leivänkimpaletta.
"Saatte kiittää onneanne, että meillä soppa valmistui tavallista
myöhemmin, sillä olimme koko perhe iltamessussa", sanoi muori ja
asettui kädet puuskassa seisomaan keskelle huonetta.
"Messussa?" tarttui hänen sanoihinsa Teitti, jonka äänestä nyt
oli kokonaan kadonnut äskeinen kuiva jurous. "Teissä, muoriseni,
taitaa olla jälellä koko joukko paavillista hapatusta, niin
wittenbergiläinen kuin olettekin."
"Iltamessussa tai iltajumalanpalveluksessa, se on minusta aivan
samantekevää", sanoi muori ja nähdessään millä voimalla soppa veti
nuorukaisia puoleensa, lisäsi hän:
"Näyttääpä että olette hiukan paastonneet ja se on myös paavia,
tiedän mä."
"Muori, muori", ehätti Teitti saatuaan itseensä muutamia lusikallisia
soppaa, "tehän ette ole edes lukenut tai kuullut Martti-tohtorin
kirjottamaa katekismusta, missä sanotaan, että paastota ja
ruumiillisesti itseään valmistaa on hyvä tapa, mutta messua siellä ei
missään mainita."
Muori nyrpisti nenäänsä ja sanoi:
"Messuksi tuota ennen minun tyttönä ollessani sanottiin ja kyllä se
nimi minulle vieläkin välttää."
Puhelias muori valkoisine esiliinoineen lisäsi nuorten miesten
kodikkuuden tuntoa ja Teitti haluten häntä vielä hetkisen huoneessa
pidättää lausui:
"Tunnustakaahan, ettekö silloin tyttönä ollessanne uhrannut jotakin
ropoa annekauppiaallekin ja siten kuitannut pieniä ylitsekäymisiänne?"
"En sinä ilmoisna ikänä!" kiivastui muori, "vaikka kyllähän ne täältä
Wittenbergistäkin hyökkäsivät syntikuitteja ostamaan jo ennenkuin se
rietas oli arkkuineen kaupunkiinkaan ehtinyt."
"Silloin täällä varmaankin oli koko markkinat?"
"Oli, oli toki. Mutta vielä pahempi mylläkkä täällä silloin kävi,
kun se Zwickaun haikara [tarkottaa Nicolaus Storch'ia, joka oli
Zvickausta kotoisin oleva kankuri ja uskonnollinen kiihkoilija.
Storch suomeksi haikara] pesueineen tuli tänne mellastamaan ja
Martti-tohtori oli Wartburgissa paholaista kurittamassa. Ja tänne kai
se paholainen silloin ryykäsikin kostamaan ja kyllä se monen pään
pyörälle saikin. Ei silloin vähää kun mennäänpäs kirkkoon peliään
pitämään ja säretään siellä kaikki kuvat ja kaunistukset ja itse
Carlstadt koluaa työpajoissa kuin mikähän nokikuono. Piti mukamas
jokaisen elättää itsensä kättensä töillä. Ja jokainen kehui olevansa
täynnä pyhää henkeä. Pyh kaikkia! Sanovatkin Martti tohtorin
tultuaan sanoneen, että hän antaa vasten kuonoa semmoisille hengille
ja se minusta oli miehen lailla sanottu. Eikä tarvinnutkaan Martti
tohtorin monta saarnaa pitää, kun ne Zwickaun nokikuonot täältä
tiensä löysivät."
Muori oli puheen alkuun päästyään istunut ja jutteli vielä senkin
jälkeen kuin nuoret miehet olivat lopettaneet ateriansa, kertoillen
sekaisin Lutherin ja Melanchtonin naimisiinmenosta, Kohlhaasin
murhapoltoista ja monesta muusta, sekä kysellen, olivatko kuulleet
sodan olevan tulossa, sillä hänelle oli tänään kerrottu että keisari
vielä ennen joulua tulee suurella sotajoukolla kurittamaan vanhasta
uskosta luopuneita ruhtinaita. Vihdoin hän sentään huomasi korjata
astiat pöydältä, toivotti hyvää yötä ja poistui huoneesta.
Teitti, joka selkäänsä seinään nojaten ja jalat nostettuna toiselle
lavitsalle oli hymysuin kuunnellut muorin juttuja, virkkoi nyt:
"Ei tämä maailma sentään ole kaikista pahin asuinsija, vai mitä veli
Simon arvelee?"
Vastauksen sijasta ilmaisi Simo tyytyväisyytensä maailmaan hymyllä,
joka oli hänen kellertävillä kasvoillaan loistanut aina siitä saakka
kun hän palasi kynttilää hakemasta.
"Mutta olemmepa, veli Mikael, tainneet unhottaa kiittää sinua tästä",
kääntyi Teitti Agricolaan.
"Ei minua vaan aivan toista miestä tästä on kiitettävä ja sekin
toinen käski kaikki kiitokset siirtää Jumalalle", vastasi Agricola.
Täynnä yli pursuavaa onnellisuutta käveli hän edestakaisin ahdasta
lattiaa ja mietti, eikö hänen olisi nyt kerrottava tovereilleen
käynnistään Lutherin luona. Hän muisteli sana sanalta, mitä
uskonpuhdistaja oli hänelle sanonut ja tultuaan siihen kohtaan missä
Luther puhui Särkilahdesta ja hänestä, juolahti hänen mieleensä
toinen asia. Hän pysähtyi nurkassa olevan pienen kirstunsa eteen
ja mietti, eikö nyt olisi soveliain hetki ilmaista suuri aatteensa
tovereille ja valmistaa heille pieni yllätys. Kaipasihan tämä
merkillinen ilta päättäjäisikseen jotakin erikoisempaa.
Tovereihinsa kääntyen sanoi hän:
"Nykyään emme ole moneen iltaan lukeneet yhteisesti raamattua.
Haluatteko kuulla, niin minä luen vähäisen?"
Hänen huulillaan oli salaperäinen hymy ja hiukan ihmeissään
myöntyivät toverit hänen ehdotukseensa. Mutta hän oli avannut jo
kirstun, josta hän muutamien vaatekappaleiden alta veti esiin joukon
kokoon käärittyjä paperiarkkeja. Hän toi ne pöydälle, selaili ja
kehitteli niitä auki ja silmäsi välistä salaperäisesti tovereihinsa,
jotka ääneti ja pyörein silmin seurasivat hänen toimiaan. Saatuaan
paperinsa järjestykseen, sanoi hän:
"Jospa minä alan Mattheuksen yhdennestäkolmatta luvusta."
Hän silmäsi vielä tovereitaan ja alkoi sitten jännityksestä hieman
värähtelevällä äänellä lukea paperista:
"Ja quin he lehestuit Jerosolimat ja tulit Betphagen oliomäen tyge
| silloin Jeesus lehetti caxi Opetuslasta sanoden heille | Menget
kyleen ioca on teiden edhesen | ia cocta te leudhet asintamman
sidhottuna | ia varsan henen cansans | pästeket ne ia tokat minulle.
Ja ios iocu teille iotakin sanopi | niin sanocat | Herra niite
taruitze | ia cocta hen laske heiden."
Hän pysähtyi ja veti syvään henkeä. Heti hänen lukiessaan ensimäisiä
sanoja oli Teitti pudottanut jalkansa lavitsalta lattiaan ja
yrittänyt kavahtamaan seisoalleen, mutta jäänyt sitten siihen
asentoon ja henkeä pidättäen kuunnellut Agricolan lukemista. Nyt
läheni hän pöytää ja yritti sanomaan jotakin, mutta sai esille vain
pari "muttaa" ja kumartui sen sijaan Agricolan olan yli katsomaan
paperiin. Simo noudatti hänen esimerkkiään ja alkoi toisen olan
yli tähystää tuota merkillistä paperia. Agricola otti hanhenkynän
käteensä ja aivankuin olisi opastanut tovereitaan kirjalle osotti hän
sillä sanoja, lukiessaan edelleen:
"Mutta näme caiki tapacduit | että se teutetäisin | quin sanottu oli
Prophetan cautta ioca sanoi | Sanocat Syonin tytterelle | Catzo sinun
Kuningas tule sinulle sivije istudhen asintamman päle | ia ikeen
alaisen asin varsan päle."
"Sinäkö sitä olet siihen kirjottanut?" keskeytti nyt Teitti ja
haki rahinsa pöydän luo. Hän katseli Agricolaa kuin jotakin outoa
ilmestystä.
"Minä", myönsi Agricola ujosti, "ja minä olen päättänyt koko raamatun
kirjottaa suomenkielellä."
Hän punastui ja siirsi katseensa papereihin.
"Mutta miten... mistä se on sinun mieleesi tullut, taikka... miten
sinä olet alkuun päässyt?" sammalsi Teitti, joka ei tahtonut tietää
miten oikeastaan suhtautua tähän uuteen ja käsittämättömään asiaan.
"Se tapahtui kevätkesällä, kun minä opettajana ollessani asuin
yksinäni. Eräänä iltana luin tohtori Lutherin saksalaista raamattua
ja silloin, juuri kun luin tätä Mattheuksen yhdettäkolmatta lukua,
välähti mieleeni kysymys, että emmekö me suomalaisetkin voisi saada
jumalansanaa omalle kielellemme niinkuin saksalaisetkin. Ensinnä
se tuntui aivan mahdottomalta, mutta se ei kuitenkaan jättänyt
minua rauhaan ja minä päätin edes koettaa. Koetin ensin lukiessani
miettiä mitenkä se oikein tulisi suomenkielellä. Minä etsin ja
hapuilin suomalaisia sanoja ja kun sain ensimäisen lauseen koossa
pysymään, tuli minulle kova kiiru saada se kirjotetuksi. Ja kun se
oli paperilla, en tahtonut aluksi uskoa silmiäni ja minulle tuli niin
eriskummallinen olo, aivankuin olisi samalla kertaa pitänyt itkeä ja
nauraa."
Hän oli hiljaisella äänellä ja kostunein silmin kertonut tämän, kun
Teitti sanoi:
"Kyllä kai minäkin lukiessani ajattelen jollakin lailla
omankielisesti sisällystä, mutta ei minulle silti ole koskaan mieleen
tullut, että se voisi olla suomeksi kirjotettukin."
Asia näytti lähemmin miettiessä niin yksinkertaiselta ja kuitenkin
tuntui se samalla heistä kaikista ihmeeltä. Agricola kertoi, kuinka
hän saatuaan muutamia lauseita paperille innostui siihen niin, että
ahersi yökaudet suomentamispuuhassa ja käänsi sitten yhtä menoa
Mattheuksen evankeliumin loppuun ja kappaleen Markusta lisäksi. Hän
oli ilmottanut siitä kuninkaallekin lähettäessään hänelle elokuussa
kirjeen, mutta tovereilleen oli hän päättänyt paljastaa aatteensa
vasta sitten kun kuninkaalta olisi tullut vastaus.
"Etköhän lukisi vieläkin?" huomautti nyt Simo arasti, ja liikutettuna
siitä hartaudesta, millä toverit ottivat vastaan hänen uuden
aatteensa, jatkoi Agricola lukemistaan. Vaikka he syönnin jälkeen
olivatkin tunteneet itsensä raukeiksi, oli nyt uneliaisuus kaikonnut
kauas ja hievahtamatta kuunteli kumpikin. Simo vain silloin tällöin
ojentausi henkeään pidättäen niistämään ratisevaa kynttilää, että
valo lukijalle pysyisi tasaisena. Luvun toisensa jälkeen luki
Agricola käsikirjotuksestaan, lausuen sanat harvaan ja eräänlaisella
hellävaraisuudella aivankuin olisi pelännyt niiden kosketuksesta
särkyvän. Kun hän jälleen pysähtyi, olivat kaikki pitkän aikaa ääneti
ja antoivat viimeisten sanojen kaikua korvissaan. Sitten otti Teitti
pöydältä suuren saksankielisen raamatun, pyöritti sitä käsissään ja
sanoi:
"Aiotko sinä saada sen painetuksikin?"
"Kuinkas muuten", vastasi Agricola luottavasti, "vähänhän siitä ilman
olisi Suomen kansalle hyötyä."
"Ajatelkaahan, meilläkin on sitten omalla kielellämme tällainen
kirja", sanoi Teitti saksalaista raamattua yhä käännellen.
Oltiin taas hetkinen ääneti, kunnes Simo virkkoi enemmän itsekseen
kuin toisille tarkotettuna:
"Se on sitten Biblia fennica."
Paremman ilmaisukeinon puutteessa tahtoi hän näillä sanoilla tulkita
mielikuvansa siitä, että suomalainen kansallisuus sen kautta tulee
ikäänkuin rajoiltaan selvemmin määrätyksi ja kohotetuksi esiin
jostakin epäselvästi hämystä, ja samalla hekin, finlandenses, käyvät
kaikille selväpiirteisemmiksi eivätkä ole enää mikään epämääräinen
heimokunta ruotsalaisten selän takana.
"Sittenkun meillä on raamattu suomenkielellä, niin... hm!"
Toiset katsoivat kysyvästi Teittiin ja tämä täydensi hämillään
lauseensa:
"... niin kukaties syntyy muitakin kirjoja suomeksi."
Kukaan ei vastannut, mutta kaikkien silmät kiilsivät ja näkyi, että
heille noiden sanojen johdosta aukeni uusia ja outoja näköaloja.
Heissä liikkuivat voimakkaina samat tunteet, joita he eivät
kuitenkaan osanneet lähemmin määritellä tai nimittää. Että he
olivat suomalaisia, sehän heille oli tiettyä jo lapsuudesta saakka,
mutta tuo tieto oli nyt jollakin tavoin joutunut käymistilaan ja
synnyttänyt heissä uusia sielunliikkeitä.
"Luehan, Miika, vielä, on niin omituista sitä kuunnella", pyysi
Teitti ja Agricola ryhtyi taas lukemaan ja jatkoi yhtä menoa siksi
kunnes käsikirjotus loppui.
Vaikka oli jo myöhäinen, eivät he kiirehtineet nukkumaan, vaan
jatkoivat keskustelua tuosta suuresta tapauksesta ja kukin koetti
parhaimpansa mukaan saada ulos sen mitä mielessä liikkui. Vasta kun
kynttilä alkoi lopulleen riutua, laittausivat he vaatimattomille ja
koville makuutiloilleen ja huoneessa vallitsi taasen pimeä.
Kun kukaan ei tuntunut vielä nukkuvan, keskeytti hiljaisuuden Simon
ääni, joka ujona kuului sanovan:
"Miika, etkö ole pater nosteriakin ajatellut suomeksi? Minä rupesin
sitä juuri itsekseni lukemaan, mutta tuntuu kovin oudolta sitä tänä
iltana latinaksi toistaa."
Silloin alkoi Agricola hiljaa ja hartaasti lausua isämeitää suomeksi,
ja kun hän oli sanonut amen, ei hiljaisuutta häirinnyt enää mikään.
Mutta kukin heistä tunsi toisensa vielä pitkän ajan makaavan valppain
silmin ja ikäänkuin toistamiseen kuuntelevan sitä kirjotettua
suomalaista sanaa, joka heidän huoneessaan tänä iltana oli ensi
kerran kaikunut. Ja heistä tuntui kuin tuossa pimeässä hiljaisuudessa
olisi ollut jotakin neitseellistä ja pyhää.


Uusi sielunpaimen

Herran vuonna 1530 tekivät Kalajoen pitäjän miehet sangen
pakanallisen teon: he surmasivat oman sielunpaimenensa. Vaikka
elettiinkin uskonnollisessa murroskaudessa, eivät tähän papinmurhaan
olleet kumminkaan syynä mitkään uskonnolliset seikat, vaan aiheutti
sen varsin tavallinen ja arkipäiväinen riita. Kalajokelaisilla oli
muutamia vuosia ollut pappina herra Mikael, joka kuului Tavastien
ylimyssukuun. Aatelisvaistojaan noudattaen sorti hän kansaa ja pyrki
kiskomaan liikoja veroja. Mutta tällöin jo piti paikkansa sananlasku,
että aateliset ja kravut eivät menesty Pohjanmaalla. Ja niinpä
tapahtui eräänä päivänä, että pappilan rannassa Hylkikiven luona,
jossa mereltä palaavain pyyntimiesten oli tapana maihin laskea,
syntyi kiivas riita hylkeenpyytäjäin ja herra Mikaelin kesken, joka
miehineen oli laskeutunut rantaan periäkseen kymmenykset saaliista.
Riita kehittyi lopulta käsirysyksi ja siinä tappelun tiimellyksessä
sai herra Mikael surmansa.
Nyt saivat kalajokelaiset olla joitakin aikoja ilman pappia. Mutta
kun tieto tapahtumasta ennätti kuninkaan korviin, suuttui hän kovin
ja käski Martti-piispan lähettää Tavastin sijalle sellaisen papin,
joka pystyisi pitämään villit kalajokelaiset terveellisessä kurissa.
Kuninkaan oli kuitenkin helpompi antaa käskynsä kuin piispan panna se
toimeen, sillä yksikään pappismies ei ollut juuri halukas lähtemään
sielunpaimeneksi mokomaan seurakuntaan. Mutta joku täytyi lopultakin
saada edustamaan kirkon arvovaltaa Kalajoella, sillä muutoin sen
asukkaat uhkasivat painua takaisin pakanuuden pimeyteen.
Vihdoin ilmestyi eräs tarjokas-. Se oli Turussa yleisesti tunnettu
teini, Gregorius Henrici Keiraskius. Hän ei suinkaan ollut enää
mikään poikanulikka, sillä iäkkäänä kouluun tultuaan oli hän siellä
venynyt kohta kymmenisen vuotta. Hänen täysipartainen, hartiakas
ja täyteläinen muotonsa osotti, että hän viihtyi paljon mieluummin
olutkrouveissa kuin kirjan ääressä ja että hänestä oli hauskempaa
mellastaa öisissä katutappeluissa tai tehdä kaikenlaisia kepposia
kunnon porvareille kuin istua koulutuvassa raamatun alkukieliä
tutkimassa. Rauhaa rakastavat porvarit olivat senkin seitsemän kertaa
mananneet tämän oluenkarvaisen Apollon pojan sinne missä pippuri
kasvaa, mutta siitä huolimatta oli hän vuodenajan säännöllisyydellä
palannut joka syksy Turkuun.
Nyt tarjoutui hän siis villien kalajokelaisten sielunpaimeneksi.
Piispaa ja kapitulin jäseniä tosin hieman arvelutti ottaa vastaan
tämän kunnianarvoisan papinehdokkaan tarjous, mutta kun valinnan
varaa ei ollut ja kun koulunjohtaja, päästäkseen viimeinkin tästä
iäisestä oppilaastaan ja niistä valituksista, joita porvarit
yhtämittaa juoksivat hänestä tekemässä, selitti hänet kutakuinkin
kypsäksi pääsemään koulusta, päättivät he hyväksyä hänet
kysymyksenalaiseen virkaan. Olihan sitäpaitsi syytä toivoa, että hän
tuohon vastuunalaiseen virkaan astuttuaan jättäisi ilkivaltaiset
tapansa ja muuttuisi elämänvaelluksessaan vakaammaksi. Sellaistahan
oli usein ennenkin tapahtunut.
Papinkokelas Gregorius Henrikinpoika Keiraskius laskettiin siis
koulusta, vihittiin papiksi ja valtuutettiin hoitamaan Kalajoen
kirkkoherran virkaa. Porvarit mielissään siitä, että kaupunki
vihdoinkin pääsi hänestä ainaiseksi, keräsivät keskuudestaan hänelle
joltisenkin rahasumman matkavaroiksi. Niillä hankki dominus Gregorius
tuliluikun, puolikymmentä suurta ja äkäistä susikoiraa, palkkasi
hartevan rengin ja lähti niin matkalle etäiseen seurakuntaansa.
* * * * *
Tietämättömänä näistä seurakunnassa sattuneista muutoksista ja
yleensä aikakauden suurista mullistuksista viljeli Junno Junnonpoika
isältä perittyä uutistaloaan pienen Ypyänjärven rannalla, noin
seitsemisen penikulmaa Kalajoen suusta ylöspäin. Täällä saakka oli
asutus vielä ani harvaa. Hänen isänsä oli ollut ensimäinen asukas
penikulmain laajuisella alueella. Eräretkillään oli hän kulkenut
jokivartta ylöspäin, poikennut sitten seurailemaan pienen sivujoen
varsia, kunnes oli saapunut sen alkulähteelle. Paikka oli tuntunut
hänestä miellyttävältä, hän oli kaatanut kasken järveen viettävälle
rinteelle ja asettunut sinne myöhemmin vakinaisesti asumaan, jättäen
kuollessaan talon pojalleen.
Junno Junnonpoika eleli siis täällä mitä täydellisimmässä erämaan
rauhassa. Ainoastaan harvoin, milloin tarvitsi myydä kertyneet
turkikset sekä uudistaa suolavarastoa, tuli hänellä käydyksi
jokisuulla tai Salon markkinoilla. Silloin kävi hän aina myöskin
kirkossa. Sillä pakana hän ei suinkaan ollut, vaan oli hänet
poikasena -- hän muisti sen itsekin -- kastettu kolmiyhteisen
Jumalan nimeen. Mutta muutoin hänellä oli tästä kolmiyhteisestä
Jumalasta sangen hämärä käsitys. Se olikin yhdessä pyhimysten kanssa
sekaantunut hänen mielikuvituksessaan esi-isäin vanhoihin haltioihin,
niin että esimerkiksi Neitsyt Maaria ja Mielikki Metsänemäntä hyvin
saattoivat vaihtaa paikkaa keskenään. Hän palvelikin sekaisin näitä
kaikkia, mikäli hän pyyntitoimissaan tunsi tarvetta turvautua
jumalallisiin voimiin.
Hänen vaimoonsa oli ristinusko juurtunut nähtävästi syvempään, sillä
hän oli jo jonkun aikaa ollut levoton heidän nuorimmasta pojastaan,
jota ei oltu vielä ristillä käytetty, vaikka se alottikin jo neljättä
ikävuottaan. Vaimo oli viime aikoina huomannut, että poika nukkui
hyvin levottomasti ja arveli sitä paholaisen ahdistelevan, kun se oli
vielä kastamaton.
"Mitäpä se paholainen sitä kummemmin hätyyttäisi kuin minuakaan,
sillä olinhan minäkin jo kuusvuotias, ennenkun ristille vietiin",
lohdutti häntä Junno. "Viedään sitte ristille kun ilmestyy muutakin
asiaa jokisuulle. Kyllä kai se niin kauan nahoissaan pysyy."
"Mutta suolatkinhan alkavat olla jo lopussa", väitti vaimo.
Tämä oli Junno Junnonpojasta paljon painavampi seikka kuin pojan
ristille vieminen. Kun hän vielä lisäksi otti huomioon sen, että nyt
touonteon jälkeen oli varsin joutilas aika, niin suostui hän lopulta
vaimonsa ehdotukseen.
Iloisena ryhtyi tämä lähtövalmistuksiin, säälien konttiin viikon
eväät. Junno Junnonpoika puolestaan täytti toisen kontin, jossa sai
sijansa pari ketunnahkaa sekä hyvänpäiväinen kimppu oranvannahkoja.
Niillä oli vaihdettava suoloja turkulaisesta laivasta, joita pitkin
kesää tapasi jokisuussa kauppaa tekemässä. Niin asettuivat he,
ristilapsi kolmantena, pieneen ruuheen ja lähtivät korpien halki
luikertelevaa jokea lipumaan alas merenrannikolle.
* * * * *
Puolen päivän aikaan he seuraavana päivänä saapuivat jokisuulle ja
nousivat maalle pappilan rannassa. Taloa lähestyessään kohtasivat
he ensimäiseksi pitkäselkäisen rengin, joka seisoi päiväpaisteessa
piha-aidan nojalla ja leuka nojattuna nyrkkeihin unisin silmin katsoa
maurotti tulijoita.
Junno Junnonpoika tervehti ja kysyi, oliko pappi kotosalla.
"Mitäs teillä hänelle on asiaa?" kysyi vuorostaan renki, jonka
lausumatapa ilmaisi hänet etelänpuolen mieheksi.
"Lapsi olisi kastettava", vastasi Junno Junnonpoika.
"Tuoko tuossa?" kysyi renki laiskasti ja kipristi toista silmäänsä
poikaa kohti, joka seisoi isän ja äidin välissä.
"Se juuri."
"No mikä kiire tuolla nyt on ristille? Olisitte antaneet olla siksi
kun hän itse olisi tullut kastettavaksi, niin hän olisi voinut
samalla päästä ripillekin", vällötti renki pilkallisesti.
Tämä suututti jo Junno Junnonpoikaa ja hän uudisti nyt kysymyksensä
paljon vaativammassa äänilajissa.
Renki oli hetken aikaa vaiti, sylkäistä tirskautti sitten hammastensa
välitse ja sanoi:
"Kirkkoherra on päivällislevolla ja jos sinua haluttaa, niin mene
herättämään."
Tätä sanoessaan virnisteli hän häijynkurisesti aivankuin tahtoen
sanoa, että menehän, kyllä siellä korvasi kuumennetaan.
Mutta Junno Junnonpoika otti asian vakavasti ja läheni porttia
astuakseen pihaan. Renki pidätti hänet kuitenkin puolitiessä ja sanoi:
"Ei kirkkoherra täällä ole, hän nukkuu tuolla", ja samalla osotti
renki avonaiselle kentälle, jossa muutaman kymmenen sylen päässä
talosta oli noin viiden tai kuuden kyynärän korkuisten tolppien
nenään rakennettu aittaa muistuttava pienoinen huone.
Junno Junnonpoika oli kyllä joelta noustessaan pannut sen merkille ja
ihmetellyt itsekseen että mikähän harakanpesä siihen on rakennettu.
Epäillen kysyi hän:
"Ettäkö kirkkoherra olisi tuolla nukkumassa?"
"Sielläpä niin", vakuutti renki. "Missäpäs täällä Kalajoella
muuallakaan uskaltaisi pappi nukkumaan heittäytyä!"
Junno Junnonpoika uskoi rengin laskevan häiynilkistä pilaa, mutta
saadakseen lähempää katsella tuota omituista rakennusta alkoi hän
hiljalleen astella sitä kohti. Vaimo seurasi ristilapsen kanssa
perässä.
Vasta lähemmäs tultuaan huomasi Junno Junnonpoika, että huoneen alla
tolppien välissä lojui päivää paistattaen puolikymmentä suurta koiraa
Tulijain askeleet kuullessaan kohosivat ne jalkeille paljastaen
kymmenen uhkaavaa hammasriviä. Toiset haukahtelivat äksysti, toisten
kumeasti muristessa.
Junno Junnonpoika pysähtyi ehdottomasti ja oli juuri aikeissa palata
takaisin portille, jossa renki nauraa virnotti hänen pelästykselleen,
kun ilmaan rakennetun huoneen ovi samalla rämähti auki Siitä pisti
esille avarareikäinen tuliluikku, minkä jälkeen sieltä tuli näkyviin
dominus Keiraskiuksen pyöreä ja karvainen pää. Tähysteltyään
varovasti ympäristöä ja tultuaan vakuutetuksi, ettei mitään vaaraa
ollut uhkaamassa, laski hän pyssyn kädestään ja komensi rämeällä
äänellä koirat vaikenemaan. Tämän jälkeen tarttui hän nuoraan, jolla
tikapuut oli nostettu ylös, avasi solmun ja laskea hurautti ne alas,
alkaen sitten perä edellä ähkien kömpiä maahan.
Saatuaan jalkansa tukevasti maanpinnalle venytteli hän
perusteellisesti jäseniään ja haukotteli unenjäännökset ruumiistaan.
Vasta sen tehtyään läheni hän vieraita ja ärähti:
"Mitä tekemistä teillä on täällä?" Junno Junnonpojan oli vieläkin
vaikea uskoa olevansa papin kanssa tekemisissä. Kuitenkin vastasi hän
tuoneensa lapsen kastettavaksi.
"Noin iso poika!" ärähti kirkkoherra. "Miksei sitä aikanaan ole tuotu
kastettavaksi?"
Junno Junnonpoika selitti sen johtuvan siitä, että hän asuu niin
kaukana kirkolta. Siihen ei kirkkoherra väittänyt enää mitään, kysyen
sen sijaan:
"Mutta onko sinulla maksaa lapsesi ristiminen?"
"Tuota, pitääkös se maksaakin?" ihmetteli Junno Junnonpoika.
"Vieläkö sitä kysytkin?" tiuskasi kirkkoherra. "Vai pitäisi teille
papinmurhaajille ilmaiseksi toimittaa niin tärkeät ja kallisarvoiset
Sez Fin ädäbiyättän 1 tekst ukıdıgız.
Çirattagı - Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 16
  • Büleklär
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 01
    Süzlärneñ gomumi sanı 3417
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1956
    20.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 02
    Süzlärneñ gomumi sanı 3434
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1909
    22.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.2 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 03
    Süzlärneñ gomumi sanı 3461
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1943
    22.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.8 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 04
    Süzlärneñ gomumi sanı 3531
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1869
    22.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.6 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 05
    Süzlärneñ gomumi sanı 3453
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2002
    20.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 06
    Süzlärneñ gomumi sanı 3497
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1919
    23.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.6 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 07
    Süzlärneñ gomumi sanı 3496
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1959
    23.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    39.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 08
    Süzlärneñ gomumi sanı 3481
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2051
    23.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.0 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 09
    Süzlärneñ gomumi sanı 3504
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1997
    23.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.0 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 10
    Süzlärneñ gomumi sanı 3455
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2023
    20.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.7 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 11
    Süzlärneñ gomumi sanı 3464
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2035
    20.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 12
    Süzlärneñ gomumi sanı 3446
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2034
    22.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.0 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 13
    Süzlärneñ gomumi sanı 3419
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1947
    22.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.9 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 14
    Süzlärneñ gomumi sanı 3515
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2025
    22.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.2 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.9 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 15
    Süzlärneñ gomumi sanı 3502
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2042
    23.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.2 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    40.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 16
    Süzlärneñ gomumi sanı 3412
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1954
    22.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 17
    Süzlärneñ gomumi sanı 3472
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2012
    23.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 18
    Süzlärneñ gomumi sanı 3440
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2033
    21.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 19
    Süzlärneñ gomumi sanı 1536
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 935
    28.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    44.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.