Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 02

Süzlärneñ gomumi sanı 3434
Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1909
22.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
32.2 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
37.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
luiseva ukko, jonka valkoinen parta edestä peitti uumavyön vaskiset
soljet. Hänen sanottiin olevan kainulaista syntyperää eikä hänen
ikäänsä kukaan tiennyt tarkalleen. Vanhimmatkin miehet väittivät
lapsina ollessaan nähneensä hänet jo yhtä vanhana. Siitä syystä sekä
hänen suuren viisautensa vuoksi uskoivat toiset hänen olevan itse
Ukon, joka muinaisina aikoina oli heimolaisensa meren takaa johtanut
tähän maahan, toiset taasen sankariajan suuren tietäjän Väinämöisen,
jonka virsiä juhlissa laulettiin. Varmuudella tiedettiin Taposta
vain, että hän oli aikoinaan retkeillyt kaukana lappalaisten maassa
sekä ollut kerran viikinkien sotavankina. Näillä retkillään oli hän
saavuttanut suuren viisautensa sekä oppinut monenlaisia taitoja,
joita hän sittemmin oli levittänyt heimonsa keskuuteen. Mutta ennen
kaikkea oli hänen pyrintönään ollut koota keskenään vihamieliset
heimot, ja monta tuimaa veljessotaa oli hänen toimestaan vältetty.
"Miksi laulut ovat vaienneet ja miksi miehet seisovat aseissa?" kysyi
hän luokse ehdittyään.
"Etkö tiedä, että lännestä lähenee suuri viikinkilaivue?" kysyttiin
häneltä vastaan.
"Sen minä tiesin jo aamulla unesta havattuani", vastasi Tapo, "mutta
sen vuoksi teidän ei tarvitse varuillanne olla. Heidän matkansa
määränä ovat kaukaisemmat maat tuolla idässä."
Samassa tuli luotojen välistä näkyviin useita kymmeniä aluksia
käsittävä laivue ja kaikkien katseet suuntautuivat merelle.
Kirjoraitaiset sarkapurjeet ja punaisiksi maalatut kilvet pitkin
alusten reunoja, miesten teräskypärit ja johtaja-aluksen kokasta
ylenevä kullattu lohikäärmeen pää kimmelsivät laskevan auringon
säteissä. Tasaisessa tahdissa liikehtivät airot ja hiljalleen eteni
laivue, kunnes se kokonaan pysähtyi parin jousenkantaman päähän
niemen uloimmasta nokasta. Ankkurit heitettiin mereen ja viikingit
varustausivat yötä viettämään.
Erilleen muista ja lähemmäs maata ankkuroi lohikäärmeen muotoon
rakennettu johtaja-alus, jonka keulapakalla seisoi kullattuun
kypäriin ja haarniskaan puettu mies. Se oli Iivari Avarasyli,
Upsalan kuningas ja voimallinen viikinki, jonka valtakunta käsitti
koko Ruotsin, Tanskan, vendien maan, osia saksilaisten maasta
ja Englannista. Suuren laivueensa kanssa oli hän nyt matkalla
Gardariikiin kurittamaan venäläisten ruhtinasta Radbjartia, joka oli
ottanut suojiinsa sekä puolisokseen hänen kapinallisen sisarensa.
Tapon sanoihin luottaen rauhottuivat taisteluun valmistautuneet
hämäläiset. Aseensa jättäen ryhtyivät he juhlaa jatkamaan ja pitkin
kallioita leimahtivat kokkotulet palamaan.
Mutta teltassa laivansa keulakannella lepäsi Iivari Avarasyli ja
ajatteli entisiä sekä vasta edessä olevia vallotuksiaan. Vaivuttuaan
vihdoin uneen näki hän seuraavan näyn:
Meren yli lännestä itään lensi suuri lohikäärme, josta sinkoili
yltympäri loistavia kultakipunoita kuin sepän ahjosta. Ja suuri
paljous lintuja kaikista pohjan ääristä seurasi lohikäärmeen perässä.
Mutta kun se oli lennossaan ehtinyt itäisen maan kohdalle, nousi
sieltä musta ja sakea pilvi, joka jyristen ja meuruten nieli itseensä
lohikäärmeen seuralaisineen, niin että niitä ei sen koommin näkynyt.
Herättyään tunsi Iivari-kuningas itsensä sangen levottomaksi
unensa johdosta ja hän ryhtyi kohta tiedustelemaan sille selitystä
vanhimmilta ja viisaimmilta päälliköiltään. Mutta kukaan heistä ei
sanonut kykenevänsä sitä selittämään, vaan he neuvoivat häntä rauhan
merkkien suojassa lähtemään rannalle suomalaisten luokse, sillä
heidän keskuudessaan tapaa aina olla suuria tietäjiä. Neuvo näytti
kuninkaasta otolliselta ja hän soudatti itsensä maalle.
Nyt oli niin, että Tapo oli omissa näkemyksissään eläen viettänyt
yönsä samassa kallionkourussa, missä hän oli eilenkin ollut, kun
sanoma saapui viikinkien lähenemisestä. Ja siellä hän oli avoimin
silmin nähnyt saman näyn kuin kuningas Iivari unissaan.
Kun nyt siis Iivari-kuningas saatettiin hänen luokseen, lausui hän:
"Sinun unesi, kuningas, on niin yksinkertainen, ettei se tarvitse
mitään selitystä."
Suuresti hämmästyneenä vastasi kuningas:
"Näen, että olet tietäjä. Mutta sano kuitenkin, millainen tuo minun
unennäköni oli?"
Silloin maalasi Tapo hänen eteensä unen sellaisena kuin he molemmat
olivat sen nähneet.
"Mutta salli minun nyt kuulla sen merkityskin", pyysi Iivari-kuningas.
"Onhan se selvää", lausui Tapo, "että lohikäärme tarkottaa
voimallista ruhtinasta, jonka sankarimaine on levinnyt ympäri
maailman, kuten lohikäärmeestä sinkoili joka suunnalle kultaisia
kipunoita. Mutta kun tämä mainio sankari joukkoineen tulee
venäläisten maahan, joutuu hän perikatoon."
"Mitä, tarkoittaisiko tämä minua?" huudahti Iivari-kuningas ikävästi
hämmästyneenä.
"Ei, vaan toista kuningasta, joka on hallitseva sinun valtakunnassasi
vasta pitkien aikojen jälkeen."
"Se on hyvä", lausui siihen Iivari-kuningas, "minä teen siis retkeni
onnellisesti ja kun minä perinpohjin hävitän ruhtinas Radbjartin
maan, niin silloinpa ei minun jälkeläisenikään voi siellä perikatoon
joutua."
"Sinä selität asian kovin omavaltaisesti", vastasi tähän Tapo. "Sinä
itse et lainkaan tule perille Radbjartin maahan."
"Enkö tulisi perille!" huudahti kuningas vihastuneena. "Sen sinä,
houkka, olet näkevä ennen tämän suven loppua. Mitä muuta varten
jumalat olisivat tuon näyn minulle lähettäneet kuin että minä osaisin
paremmin olla varuillani sekä estää jälkeläistäni uhkaavan vaaran."
"Niin kyllä", lausui Tapo, "varotukseksi ovat taivaan haltiat
meille tämän näyn lähettäneet. Tuonne itään on aikojen vieriessä
syntyvä mahtava valtakunta, joka uhkaa tuhoa niin teille Svean
maan asukkaille kuin meillekin meren tällä puolen. Sen vuoksi
minusta näyttäisi viisaimmalta, että meidän väliltämme lakkaisivat
vihollisuudet ja me esiintyisimme liittolaisina itää vastaan."
Tähän Tapon puheeseen vastasi kuningas, jonka äskeinen suuttumus ei
vielä ollut asettunut, ylimielisesti:
"Miksi ei, kyllä me svealaiset olemme valmiit lakkauttamaan
sotaretkemme näille rannoille, jos te suomalaiset alistutte maksamaan
meille veroa."
"Me olemme vapaa heimo emmekä sellaiseen suostu", vastasi Tapo. "Ja
jos meidät siihen joskus ylivoimalla pakotettaisiinkin, niin, tietäös
se, kuningas Iivari, näille kallioille on kuitenkin kerran kohoava
mahtava kaupunki, josta käsin yhtyneet suomalaiset hallitsevat itse
itseään."
Tätä sanoessaan viittasi hän kädellään ympäri kuin tulevaisuudessa
ylenevän kaupungin piiriä osottaen sekä näytti tuuheiden kulmien
suojasta hehkuvine silmineen niin juhlalliselta, että ympärillä
seisovat kunnioituksesta vaikenivat.
Mutta kuningas Iivari tempausi irti vanhuksen sanojen luomasta
lumouksesta ja päästi vihansa uudestaan valloilleen.
"Minä tahdon vielä ennen auringon laskemaa näyttää, kuka näillä
rannoilla hallitsee!" huudahti hän uhaten ja soudatti itsensä
takaisin laivalleen.
Kiiruusti varustausivat nyt hämäläiset taisteluun, mutta siitä ei
tullut mitään, sillä kuningas Iivarin hetket olivat jo luetut.
Noustuaan lohikäärmelaivansa keulakannelle näki hän kalliosärkällä,
jonka viereen hänen aluksensa oli ankkuroitu, vanhan kasvatusisänsä
Horderin seisomassa.
"Tule ja selitä minulle uneni, sillä suomalaisten tietäjä ei sitä
osannut!" huusi hän vanhukselle.
"Sinun unesi on selvä ja sinä itse olet kohta astuva Helin, manalan
jumalattaren, kartanoihin", vastasi Horder.
Kun he vielä olivat vaihettaneet muutamia kiivaita sanoja, julmistui
kuningas siinä määrin Horderille, että hän syöksyi laivan reunan
yli veteen päästäkseen mitä pikimmin kasvattajansa kimppuun. Horder
syöksyi myöskin alas kalliolta ja molemmat he upposivat siihen
paikkaan.
Silloin antoivat viikinkien päälliköt puhaltaa torviin ja kuningas
Iivarin kuolema julistettiin koko sotajoukolle. Ja kun nyt enää
ei ollut mitään syytä jatkaa matkaa Radbjartin maahan, varustausi
laivasto palaamaan takaisin kotimaahan.
Tämän jälkeen kului lähemmäs kaksisataa vuotta, ennenkuin viikingit
svealaisten kuninkaan Eerik Emundinpojan johdolla ilmestyivät Suomen
rannoille. Silloin oli Tapo jo miespolvia maannut nurmen alla, mutta
lukuisain tarujen sekä hänen opettamainsa taitojen kautta eli hänen
maineensa vielä hämäläisten keskuudessa.


Päälliköntytär

Hämäläisten ja suomalaisten keskuuteen oli levinnyt tieto, että
karjalaiset ovat ruvenneet liittoon Uudenlinnan venäläisten
kanssa, jotka tunnustivat uutta, ristiinnaulittua jumalaa. Tätä
piti suomalaisten päällikkö, Toivia Lietolainen, riittävänä syynä
ruveta puuhaamaan sotaretkeä karjalaisten maahan. Hän sai käräjillä
tahtonsa läpi, kun pohjoisten hämäläisten nuori heimopäällikkö,
Hari Teljäläinen, joka oli saapuvilla käräjävuorella, ilmotti
heimolaisineen lähtevänsä mukaan. Sotaretkelle päätettiin lähteä heti
touonteon päätyttyä, että jouduttaisiin takaisin elonkorjuuseen.
Mutta Toivialla oli sotaretkeen yllyttäessään ainoastaan tekosyynä
se, että karjalaiset olivat yhtyneet liittoon venäläisten kanssa.
Yksinomaisena vaikkakin salaisena yllyttimenä hänellä oli toisaalta
himo uusilla saaliilla kartuttaa entisiä rikkauksiaan, toisaalta
toivo saada itselleen miehinen perillinen. Vanha tietäjä Tero oli
näet uskotellut hänelle, ettei hänelle synny poikaa, ennenkuin hänen
miekkaansa on kostuttanut kolmentoista vihollisen veri.
Tästä luvusta oli enää jälellä puolet, sillä kolme oli hän kaatanut
silloin, kun suomalaiset lakkasivat maksamasta veroa svealaisten
kuninkaalle Olaville ja surmasivat hänen veronkantajansa. Toiset
kolme vihollista oli hänen miekkaansa langennut edellisellä
sotaretkellä Uudenlinnan maahan, joten hänen siis vielä piti surmata
kokonaista seitsemän. Sitten vasta hän oli saapa pojan, sillä hän ei
tiennyt, että Tero oli hänen salainen ja katkera vihamiehensä, joka
pelkästä pahansuopuudesta oli näin ennustanut, toivoen päällikön itse
saavan surmansa ennenkuin oli ehtinyt kolmanteentoista.
Hari Teljäläisellä, liittyessään sotaretkeen, oli taasen vaikuttimena
se, että hän oli saapunut kosimaan Toivia Lietolaisen tytärtä ja
Toivia oli kallisten lunnaiden lisäksi vaatinut hänen koetustyökseen
lähtemään mukaan karjalaisia vastaan. Ja saadakseen heimolaisensa
paremmin taivutetuksi sotaretkeen oli Toivia vaatinut tulevan vävynsä
jäämään heidän käräjilleen sekä siellä julkisesti ilmottamaan
liittyvänsä miehineen suomalaisten yritykseen.
* * * * *
Toivia Lietolaisella oli yksi ainoa, kahdeksantoistavuotias tytär.
Hänen maailmaantulostaan oli isä suuresti harmistunut sekä tulkinnut
ylenkatseensa esikoisensa sukupuolta kohtaan sananlaskulla: "Tytär
syntyi, tyhjä syntyi." Siitä syystä ei hän ollut huolinut antaa
lapselleen nimeäkään. Vasta isompana oli päällikön tytär saanut sen
naapureilta, jotka olivat alkaneet kutsua häntä hänen pukunsa mukaan
Siniveraksi.
Siniverka ei ollut missään suhteessa toisten tyttöjen kaltainen
ja sen vuoksi kylän vanhat vaimot ennustivat hänelle tavallista
eriskummallisempaa kohtaloa. Hän oli luonteeltaan oikullinen, tulinen
ja päättävä sekä vartaloltaan solakka ja notkea. Katkerana siitä,
että oli syntynyt tyttönä, jota isä halveksi ja joka ajan tullen
myytiin miehelle kuin kauppatavara, oli häneen aikaisin juurtunut
viha vahvempaa sukupuolta kohtaan. Hän tahtoi olla yhtä etevä kuin
hekin, ja kaksitoista-vuotiaana ratsasti hän aitojen ja ojien yli
ja ampui jousella niin hyvin, ettei yksikään kylän pojista kyennyt
hänelle vertoja vetämään.
Jo aikaisin oli alkanut ilmestyä kosijoita. Hänen ei ollut kuitenkaan
tarvinnut piitata niistä mitään, sillä isä oli hänen puolestaan
jakanut niille rukkasia, niistä kun ei yksikään ollut isän mielestä
kyllin suurisukuinen ja rikas. Mutta nyt oli Teljän kaupungista
tulitit sikäläisen vanhan heimopäällikön poika samalle asialle ja
hänet oli isä hyväksynyt edellämainitulla ehdolla. Isä oli ilmottanut
asian tyttärelleen sekä käskenyt hänen, ryhtyä myötäjäisiään
valmistamaan, sillä häät piti vietettämän heti sotaretkeltä palattua.
Siniverka oli heti ensi näkemältä saanut syvän vastenmielisyyden
Hari Teljäläistä kohtaan, sillä hän oli huomannut tämän silmissä
salakavalan ja luihun ilmeen. Hän antoi Harin tuomat soljet ja
rannerenkaat orjattarilleen ja sanoi uhmaten isälle, että hän ei
ikinä lähde Hari Teljäläisen paremmin kuin kenenkään muunkaan
vaimoksi.
"Vai niin, kanaseni", sanoi isä kylmän halveksivasti. "Sepähän
nähdään."
* * * * *
Siniverka ei pannut rikkaa ristiin myötäjäisten valmistamiseksi. Hän
vain ratsasteli päiväkaudet jousi selässään ja esiintyi päällikkönä
kylissä, joihin oli jäänyt ainoastaan naisia ja lapsia sekä vanhoja
paimenukkoja, joilla oli orjanmerkit otsassaan. Kaiken aikaa
mietti hän keinoja, miten tehdä tyhjäksi aiottu naimiskauppansa.
Viimeisenä keinona hänellä oli karata kotoa, mennä joko Voionmaalle
ruotsalaisten luo tai Koroisten niemellä vierailevien kauppakestien
kanssa vieläkin kauemmas. Mutta sitä ennen tahtoi hän yrittää jotakin
muuta.
Kaksikymmentä päivää sen jälkeen kun isä oli joukkoineen lähtenyt
Karjalaan, päätti Siniverka mennä Tero-tietäjän puheille, saadakseen
häneltä jonkun hyvän neuvon. Tero oli ikivanha, vaahtopartainen
ja äreä äijä, joka asui erillään muista ihmisistä, pimeän korven
keskellä Linnavuoren takana. Siniverka ei ollut koskaan käynyt
hänen töllissään, sillä kukaan ei mennyt hänen luokseen muuta kuin
suurimman tarpeen ajamana.
Pelotonna astui Siniverka jousi selässään ikihämärän kuusikon halki
luikertelevaa polkua tietäjän tuvalle. Rohkeasti astui hän noesta
kiiltävään pirttiin, jossa hänen katseensa kohtasi ensimäiseksi
lattialla kiemurassa makaavan käärmeen. Se nosti päätään ja
nähdessään tulijan oudoksi oikasi se kiemuransa ja luikersi nopeasti
multapenkkiin.
Tietäjää ei näkynyt missään ja uteliaana alkoi Siniverka tarkastella
pirtin omituista kalustoa arpakannuksineen, yökönsiipineen ja
moninaisine yrttikimppuineen, joita riippui katonlaessa. Lopuksi
kiintyi hänen huomionsa kannelliseen tiinuun tuvannurkassa. Kun hän
kurkisti sen sisälle, huomasi hän siinä olevan omituista, vihreälle
vivahtavaa nestettä. Hänen teki kovin mielensä päästä tarkemmin
senkin perille, ja niinpä otti hän pankolta kauhan ja täytti sen
nesteellä. Mutta juuri kun hän kohotti kauhan tunnustellakseen
nesteen hajua, ärähti hänen takanaan vihainen ja hätääntynyt ääni:
"Kuka onneton sinä olet, joka kajoat myrkkyyn!" Siniverka pudotti
kauhan kädestään ja kääntyi ovea kohti. Siinä seisoi Tero, pienet
silmät kipinöiden linnunsiipiä muistuttavain kulmakarvain alla.
Mutta tunnettuaan vieraan päälliköntyttäreksi kuvastui hänen
moniryppyisillä kasvoillaan pahanilkinen vahingonilo.
"Ähää, saitkos tarpeesi, Toivian pentu!" sähisi hän. "Tiedäpäs, että
se oli myrkkyä, jossa sotaanlähtijät käyvät nuoliaan kastamassa, ja
kohta sinun rusoposkesi ovat valkeat kuin palttina, sillä pieninkin
tippa siitä riittää ottamaan hengen vaikka itse Hiideltä, saati sitte
sinunlaiseltasi simapiialta. Mutta siihen sanoo vain Tero, että kutti
parahiksi. Isän isäsi vääryydet alkavat tulla kostetuiksi. Hän riisti
minulta nuorena naiseni ja myöhemmin hän Lapinretkellä työnsi ainoan
poikani oman päänsä lunnaaksi. Mutta hänen poikansa, rikas Toivia,
ei ole palaava Karjalasta, jonne minä hänet, houkan, olen usuttanut
surmattavaksi. Ja se on hänelle parahiksi senkin vuoksi, että hän
tarpeeksi rikkautta ja valtaa saatuaan tahtoisi kohota meidän
kaikkien kuninkaaksi ja valtiaaksi. Mutta nyt on Tero tehnyt tyhjäksi
hänen salaiset aikeensa. Hän ei palaa Karjalasta! Eikä sieltä palaa
sinun sulhosikaan sinua hautaamaan. Sinä olisit äitinesi voinut
minun vuokseni säästyäkin, mutta koska olet itse mennyt myrkkyäni
maistelemaan, niin oli menneeksi. Sitä täydellisemmäksi muuttuu Teron
kosto!"
"Tuki jo suusi, vanha korppi!" huusi hänelle Siniverka nauraen, niin
että valkoiset hampaat välkkyivät. "Minä en ole huulilleni ottanut
sinun myrkkyjäsi ja mitä ennustukseesi tulee, että Hari Teljäläinen
ei palaa Karjalan retkeltä, niin siitä hyvästä minä vain kiitän
sinua. Ja nyt pois siitä kynnykseltä tai saat vasaman sappirakkoosi!"
Hän ojensi jousensa Teroa kohti, joka kiiruusti hävisi ovelta.
Nopeasti pujahti Siniverka ulos ja polulle tultuaan uhkasi hän
jousellaan vielä kerran Teroa, joka pirttinsä nurkalta syyti
kirouksia hänen jälkeensä. Iloisesti nauraen hävisi hän sitten
kuusten suojaan.
* * * * *
Toista sataa vuotta olivat suomalaiset eläneet rauhassa lännen
viikinkien kanssa. Silloin oli nimittäin Eerik Emundinpoika, Upsalan
kuningas, tullut suuren sotajoukon kanssa Suomeen ja jouduttuaan
taistelussa hänen kanssaan tappiolle, olivat suomalaiset suostuneet
maksamaan veroa. Mutta alun kolmattakymmentä vuotta sitten oli
Norjan kuningas Olavi, joka oli ottanut ristiinnaulitun jumalan
ja jota kuolemansa jälkeen oli ruvettu kutsumaan pyhäksi, tullut
viikinkijoukkoineen Suomen rannalle. Lähes koko päivän kestäneessä
taistelussa olivat suomalaiset kuitenkin voittaneet ja ajaneet hänet
takaisin rannoiltaan. Tästä voitostaan innostuneina olivat he sitten
surmanneet tai karkottaneet Upsalan kuninkaan veronkantajat.
Keväällä pidetyillä käräjillä olivat muutamat vanhimmista
vastustaneet Toivia Lietolaisen tuumia sillä syyllä, että svealaiset
saattaisivat milloin hyvänsä tulla kostamaan sekä uudistamaan Eerik
Emundinpojan vallotuksia, joten oli vaarallista viedä asekuntoiset
miehet koko kesäksi Karjalaan saakka. Toivia oli kuitenkin väittänyt,
että koska he eivät ole kahteenkymmeneen vuoteen yrittäneet kostoa,
niin eivät he nyt enää sitä ajattele.
Mutta kävi, kuten vanhat miehet olivat ennustaneet. Svean maata
hallitsi tähän aikaan Emund Vanha ja hänen poikansa Anund lähti
nyt suurelle viikinki retkelle Suomeen, uudistaakseen meren tällä
puolen ne vallotukset, jotka hänen isoisänsä, Olavi Sylikuningas,
oli huolettomuudessaan menettänyt. Toista kuukautta sen jälkeen kun
suomalaiset olivat lähteneet Karjalaan, saapui hän kesän kuumimpana
aikana laivastoineen Aurajoen suuhun ja ryösti ensimäiseksi Turun
kauppapaikan Koroisten niemellä.
* * * * *
Siniverka ratsasti huoletonna Lietolan kylien väliä ylempänä Aurajoen
varrella, kun alhaalta saapui joukko hätääntyneitä pakolaisia, tuoden
sanoman viikinkien saapumisesta.
"Kuinka suuri joukko heitä on?" tiedusti Siniverka.
"Paljon, paljon heitä on!" huusivat pakolaiset, "ja kohta he ehtivät
tännekin."
Siniverka otti nyt isänsä suuren vaskitorven, jolla kansaa
kutsuttiin koolle, ja puhalsi siihen. Pian täyttyi Toivian piha
peljästyneistä naisista ja lapsista, ja kun Siniverka oli ilmottanut
heille viikinkien tulosta, syntyi siinä suuri hätä, itku ja käsien
väänteleminen. Mutta Siniverka käski heidän vaieta, ja kun he olivat
jo tottuneet katsomaan häntä valtiattarekseen, tottelivat he ja
kuuntelivat hiljaa, kun hän sanoi:
"Nyt ei ole aikaa itkemiseen! Meidän on pelastettava kotimme ja
tuhottava viikingit!"
Tämän kuultuaan alkoivat kaikki jälleen parkua, pitäen hänen sanojaan
mielettöminä. Mutta Siniverka komensi heidät uudelleen vaikenemaan.
"Tietysti me emme voi heitä tuhota avoimessa taistelussa, koska te
kerran olette naisia", sanoi hän tavalla, kuin ei hän itse olisi
heihin lainkaan kuulunut. "Mutta minulla on toisenlainen keino, joka
iski mieleeni kohta kun olin kuullut heidän tulostaan. Kuulkaa siis!
Nyt on kuuma ja kuiva aika. Kuljettuaan Koroisista tänne saakka ovat
viikingit luonnollisesti janoon nääntymäisillään. Kyläämme tultuaan
ehättävät he siis ensimäiseksi kaivojen ja lähteiden luo janoansa
sammuttamaan. Mutta me myrkytämme kaikkien vesipaikkain vedet ja
heistä ei yksikään ole jäävä henkiin. Itse menemme linnavuorelle ja
katsomme sieltä, kuinka kaivojemme ympärystät täyttyvät kuolevilla
viikingeillä."
"Myrkytämme, myrkytämme! Mutta mistä me tähän hätään saamme niin
paljon myrkkyä kuin siihen tarvitaan?" huusivat naiset.
"Kyllä minä pidän siitä huolen, jos te lupaatte kaikessa totella
minua", vakuutti Siniverka.
Kun naiset lupasivat noudattaa hänen käskyjään, jatkoi hän:
"Menkää nyt kiiruusti ja ottakaa kotoanne kaiken varalta arvokkaimmat
kalleutenne sekä hiukan syötävää ja rientäkää sitten linnavuorelle.
Ne teistä, jotka pystyvät hiukankaan aseita käyttämään, ottakoot
mukaansa jousia ja keihäitä. Minä pidän orjattarineni kyllä muusta
huolen. Ja nyt kiiruusti toimeen, sillä viholliset voivat olla
milloin hyvänsä täällä!"
Kun naiset olivat hajaantuneet, lähetti Siniverka yhden orjatytöistä
houkuttelemaan Teroa kylälle, lukemaan muka loitsuja eräälle
sairaalle. Toisen tytön lähetti hän metsiin ilmottamaan paimenille,
että heidän oli karjoineen pysyttävä toistaiseksi poissa kylästä.
Sitten rupesi hän äidin ja jälellä olevien tyttöjen kanssa keräämään
talon kulta- ja hopeakalleuksia, jotka lippaisiin sullottuina vietiin
linnavuorelle.
Mutta kun hän arvasi Teron ehtineen jo pois töllistään, lähti hän
sinne nopeasti, seurassaan kaksi vantteraa tyttöä. He tapasivat
tietäjän pirtin tyhjänä ja nurkassa seisoi entisellä paikallaan tuo
tuhoisa tiinu. Siniveran käskystä tarttuivat siihen molemmat tytöt ja
niin lähdettiin vitkastelematta takaisin kylää kohti.
Kaikki olivat jo rientäneet linnavuorelle ja koko kylä oli kuin
kuollut. Omin käsin jakoi Siniverka tiinun sisällyksen kaikkiin
kaivoihin ja lähteisiin. Niiden lähelle asetettiin korvoja ja
vesikapat jätettiin paikoilleen.
Kun kaikki oli valmiina, riensivät tytöt muiden luo linnavuorelle,
joka jyrkkärinteisenä kohosi taampana kylästä. Sen laki oli ympäröity
korkeilla kivivalleilla, joiden sisäpuolelle päästiin kapean aukon
kautta. Tänne olivat nyt sulloutuneet kaikki kylän naiset, lapset
ja vanhukset sekä alempaa jokivarrelta tulleet pakolaiset, pelon ja
jännityksen vallassa odottaen, mitä tuleman piti.
Mutta tuskin oli Siniverka seuralaisineen ehtinyt varustuksen sisään,
kun ensimäiset vihollisjoukot tulivat näkyviin. Kypärit, keihäät ja
terässilmikkopaidat välkkyen päiväpaisteessa marssivat ne väsyneesti
laapustaen kylää kohti. Ja kaikki kävi, kuten Siniverka oli sanonut.
Varmistuttuaan siitä, ettei heitä miltään suunnalta ollut vaara
uhkaamassa, hajaantuivat viholliset ja riensivät kaivojen luo sekä
alkoivat vettä ammentaa. Linnavuorella piilevien pakolaisten jännitys
nousi korkeimmilleen, kun he henkeään pidättäen kurkistelivat
vallituksen yli alas kylää kohti.
Hetken kuluttua seurasi kylän tanhuilla omituinen näytelmä.
Viholliset alkoivat hoippua ja meluta kuin juopuneet. Mutta sitä ei
kestänyt kauan. Yksi toisensa jälkeen kaatuivat he maahan, kierien
ja väännellen tuskissaan, kunnes kangistuivat liikkumattomiksi.
Hämmästyneinä ja avuttomina seisoivat kuolevien toveriensa keskellä
ne muutaman kymmentä miestä, jotka eivät olleet veteen kajonneet.
"Nyt ne teistä, jotka uskaltavat jousta jännittää, ottakoot aseensa
ja seuratkoot minua!" huusi Siniverka.
Parikymmentä henkeä puolikasvuisia poikia, ukkoja ja vantteria
tyttöjä liittyi Siniverkaan, lähtien viidakoiden suojassa hiipimään
kylää kohti. Talojen huoneet tarjosivat heille edelleen suojaa,
niin että he pääsivät huomaamatta lähelle eloonjääneitä viikinkejä,
jotka odottamattaan saivat nuolituiskun päällensä. Ne heistä, jotka
hengissä pelastuivat tästä ryöpystä, lähtivät suinpäin pakoon,
luullen suomalaisten koko voiman karanneen heidän kimppuunsa.
Katsomatta enää taakseen tähän kammon ja kuoleman kylään, riensivät
he viimeiset voimansa jännittäen Aurajoen suuhun, tuoden turman
sanoman laivoja vartioimaan jääneille tovereilleen.
Viivyttelemättä nostivat he purjeet ja lähtivät näiltä kovan onnen
raunioilta takaisin kotimaahansa.
* * * * *
Kun viholliset olivat lähteneet kylästä, puhalsi Siniverka jälleen
vaskitorvea. Silloin riensivät kyläläiset alas linnavuorelta ja
tunkeilivat ylistyksin ja ilohuudoin Siniveran ympärillä. Mutta hän
lausui heille:
"Yhden asian minä vielä vaadin teiltä. Kun miehet palaavat
sotaretkeltä, on teidän kaikkien mentävä heitä vastaan ja
ilmotettava, että minä olen sillä aikaa tuhonnut suuren
viikinkijoukon sekä pelastanut kotimme. Sitten teidän on esitettävä
isälleni palkintovaatimus, ja se on, ettei hän pakottaisi minua Hari
Teljäläisen vaimoksi. Sillä minä en kärsi häntä. Lupaatteko tämän?"
Yhteen ääneen lupasivat kaikki täyttää Siniveran tahdon.
"Nyt teidän on viipymättä ryhdyttävä työhön", jatkoi Siniverka, "ja
hävitettävä ruumiit ilmaa saastuttamasta. Mutta sitä ennen teidän
on riisuttava kuolleilta heidän aseensa, kypärinsä ja rautapaitansa
sekä kannettava ne kotiini. Niistä näkee isäni, ettemme me ole häntä
tyhjillä puheilla pettäneet."
He hajaantuivat riisumaan ja korjaamaan kuolleita. Mutta Siniverka
etsi näiden joukosta Anundin, kuninkaanpojan, ruumiin ja otti
itselleen hänen kultaisen kypärinsä.
* * * * *
Kului vielä toista kuukautta, ennenkuin suomalaiset palasivat
Karjalan retkeltä. He olivat tulleet lyödyiksi ja palasivat ilman
saalista ja päällikköä. Toivia Lietolainen ja Hari Teljäläinen olivat
kumpikin saaneet taisteluissa surmansa, kuten Tero oli Siniveralle
ennustanut. Kotiin heidät oli johtanut eräs vanhempi soturi.
Päällikkökylän naiset olivat lupauksensa mukaan rientäneet palaavia
vastaan ja ilmottaneet heille, mitä suuria asioita kotona oli sillä
aikaa tapahtunut.
Kun he olivat kerääntyneet Toivian pihaan ja Siniverka ilmestyi
kuistille, päässään viikinkipäällikön kultainen kypäri, seisoivat
miehet hämmästyneinä, sillä Siniverka oli yhtäkkiä kohonnut heidän
silmissään ruhtinattareksi. He neuvottelivat hiljaa keskenään ja
senjälkeen lausui joukon vanhin Siniverkaan kääntyen: "Me olemme
kuulleet, kuinka sinä meidän poissa ollessamme olet viisaudellasi
ja rohkeudellasi tuhonnut suuren vihollisjoukon ja pelastanut
kotimme häviöstä. Ja koska isäsi kaatui sotaretkellämme ja me siis
tällä haavaa olemme ilman päällikköä, niin olemme me tässä nyt
päättäneet, että sinä saat olla meidän suomalaisten päällikkönä
siksi kunnes valitset itsellesi miehen, jolloin me valitsemme hänet
päälliköksemme. Suostutko siis rupeamaan päälliköksemme?"
Rinta aaltoillen ja ilosta punastuen antoi Siniverka suostumuksensa.
"Te hullut ja ajattelemattomat miehet!" kuului tällöin väkijoukosta
Teron käreä ja vihainen ääni. "Tietäkää, että jos te valitsette tämän
tytön päälliköksenne, niin tässä maassa tulee aina vastaisuudessakin
esiintymään voimakkaita naisia, jotka vaativat itselleen sananvaltaa
yhteisissä asioissa sekä pyrkivät taivuttamaan meitä miehiä ikeensä
alle."
"Hän on jo yli-ikäinen ja höpisee", huusi väkijoukko ja riemuiten
tunnustivat he Siniveran päällikökseen.
Mutta itsekseen päätti Siniverka, ettei hän mene koskaan naimisiin,
saadakseen olla päällikkönä kaiken ikänsä.


Pietari Kaukovalta

I.
Kuulaassa syysilmassa loistelivat avarat salot värikylläisinä ja
hiljalleen liipottelivat kuihtuneet lehdet alas polulle, jota pitkin
saarnaajamunkki Pietari Kaukovalta vaelsi kohti synnyinseutuaan
eteläisessä Hämeessä. Kuta kauemmaksi hän ehti Aurajoen suulta,
sitä koskemattomampina laajenivat erämaat hänen ympärillään ja
sitä useammin kohtasi hän tiellään hirviä ja peuroja. Eilen oli
hän jättänyt viimeisen ristityn kylän suomalaisheimon alueella ja
nyt vaelsi hän Salpausselän saloilla, toivoen viimeistään huomenna
ehtivänsä ensimäisiin hämäläiskyliin.
Kuta lähemmäs päämaaliaan hän ehti, sitä elävämpinä kohosivat hänen
mieleensä lapsuusajan muistot. Hän oli syntynyt alisen Linnajoen
varrella, jossa hänen isänsä Jurva, liialta nimeltä Kaikkivalta,
oli ollut rikas ja mahtava mies sekä eteläisten hämäläisten
heimopäällikkö. Mutta kaksikymmentä vuotta sitten olivat ristisoturit
hyökänneet Etelä-Hämeeseen, hänen isänsä oli joutunut taistelussa
tappiolle ja hänet, joka silloin oli vasta kymmenvuotias poikanen,
olivat he muiden vankien mukana vieneet pois. Hänet oli kuletettu
Ruotsin maalle Lundin kaupunkiin saakka, missä munkit olivat sitten
kasvattaneet häntä ja opettaneet ristinoppia, saadakseen hänestä
Sez Fin ädäbiyättän 1 tekst ukıdıgız.
Çirattagı - Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 03
  • Büleklär
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 01
    Süzlärneñ gomumi sanı 3417
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1956
    20.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 02
    Süzlärneñ gomumi sanı 3434
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1909
    22.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.2 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 03
    Süzlärneñ gomumi sanı 3461
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1943
    22.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.8 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 04
    Süzlärneñ gomumi sanı 3531
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1869
    22.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.6 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 05
    Süzlärneñ gomumi sanı 3453
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2002
    20.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 06
    Süzlärneñ gomumi sanı 3497
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1919
    23.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.6 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 07
    Süzlärneñ gomumi sanı 3496
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1959
    23.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    39.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 08
    Süzlärneñ gomumi sanı 3481
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2051
    23.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.0 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 09
    Süzlärneñ gomumi sanı 3504
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1997
    23.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.0 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 10
    Süzlärneñ gomumi sanı 3455
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2023
    20.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.7 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 11
    Süzlärneñ gomumi sanı 3464
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2035
    20.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 12
    Süzlärneñ gomumi sanı 3446
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2034
    22.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.0 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 13
    Süzlärneñ gomumi sanı 3419
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1947
    22.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.9 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 14
    Süzlärneñ gomumi sanı 3515
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2025
    22.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.2 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.9 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 15
    Süzlärneñ gomumi sanı 3502
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2042
    23.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.2 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    40.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 16
    Süzlärneñ gomumi sanı 3412
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1954
    22.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 17
    Süzlärneñ gomumi sanı 3472
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2012
    23.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 18
    Süzlärneñ gomumi sanı 3440
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2033
    21.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Miekka ja sana I: Historiallisia kertomuksia - 19
    Süzlärneñ gomumi sanı 1536
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 935
    28.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    44.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.