Matkustus Suomessa - 05

Süzlärneñ gomumi sanı 3428
Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2141
20.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
29.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
34.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
italki
kanssi salmen lukkona. Nyt siellä kohoaa tähtitorni ja sen takana on
etukaupunki, puisto, kylpypaikka sekä terveysvesi-laitos. Monista
Ulrikaporin huviloista näkyy ainoasti Kalliolinna. Kaupungista näkyy
yksi huonerivi, joka on kaikkein komeimpia; sen yli kohoavat Helsingin
isoimman lutherilaisen kirkon tornit; keskustassa nähdään pienempi
lutherilainen, rakennuslaadultaan sekalainen, ja oikealla
kreikkalaiskirkko puhdasta byzantilais-tyyliä. Tästä Helsingin komeasta
näöstä, eteläsatamasta päin katsellen, sanoa tokaisi kolmekymmentä
vuotta sitten muuan sukkela matkalainen: "Korea kuori, tyhjä takana!"
Silloin oli se lause johonkin määrään tosi; mutta nyt jo on sangen
suuri joukko mahtavia kartanoita ja ihania kävelypuistoja kätkettynä
tuon pitkän, valkean esplanadi-rivin taakse, joka merelle näkyy.
Höyry- ja purjelaivain liike satamassa tarjoo pikemmin köyhän
kuin ihmeyttävän näön, jos sitä verrataan Euroopan suurempiin
merikaupungeihin. Astuessansa höyrylaivan kannelta suoraan kaupungin
keskustaan ja nähdessään takanansa tuon syvän, avaran, kaikin puolin
suojellun selän, joka ikäänkuin levittää avoimen, turvallisen sylinsä
kaikelle pohjanmaiden merenkululle, matkalainen arvelee itsekseen, että
historia tässä on turmellut maantiedon luoman, ja että Kustaa Waasa oli
oikeassa, viimein kuluneet kolme vuosisataa väärässä. Jos niin todella
lienee, niin voipi siihen vastata, että Wenäjä tarvitsi 840 vuotta
ennen kuin se Nevajoen tärkeyden älysi, ja että Ruotsi 1000 vuotta
haki, ennenkuin keksi Tukholman.
Reinhold'in kuva on taiteen vaatimusten mukaan rajoitettu, josta syystä
ei siitä saa kokonaista Suomen pääkaupungin näköä. Mutta se tarjoo
meille sievän maallemeno-paikan, josta voimme etäisemmille retkille
lähteä.


4. Kalastajan mökki Tammisaaren kaupungin saaristossa.
(H. Munsterhjelm.)

Jos emme ota lukuun muutamia harvoja avoimia paikkoja pitkin
Pohjanlahtea, niin käy koko Suomen satapenikulmaista rannikkoa myöten
monisaarinen saaristo. Tyynenmeren saarilla on koralli-karinsa
ympärillään, Alankomaiden, Jutlannin sekä Preussin rannikoilla on
suojelusmuureina hiekkasärkkiä ("_Dünet_"). Suomi, harmaakiven maa, on
laittanut itselleen kallioaituuksen. Nämät kalliot, jotka ympäröivät
meidän rantaa, ovat monellaisia niin muodoltansa kuin myös
suuruudeltaan. Wälin ne piilevät veden pinnalla salakareina, jotka
merimies tuntee meren vaaleammasta väristä sekä omituisesta hyrskystä;
välin ne kohoavat vedestä paljaina, laineitten nuolusta sileiksi
hivoutuneina luotoina; välin kuusikko-vuorina; välin viehättävällä
nurmikkovaipalla peitettyinä saarina. Pohjanlahden pohjoispäässä, missä
maa vuosisadassa 4 jalkaa kohoaa, on saaristo matalaa mutamaata, joka
enimmiten lehtipuita kasvaa, ja meri ympärillä on myös matala.
Etelä-Suomen rannikkoa pitkin sitä vastaan vesi on syvä, saaristo
kallioinen, havupuinen.
Kolme on näistä saaristoista, jotka sekä monimuotoisuutensa että myös
laajuutensa puolesta voittavat kaikki muut -- Ahvenan, Waasan ja
Tammisaaren saaristo. Meidän kuvamme kuuluu viimeinmainittuun.
Salpausselästä, joka on Suomen eteläisenä rantamuurina, haarautuu
Lohjanselkä, muodostaa Hankoniemen harjun ja alenee sitten meren
pohjaan. Mutta aaltoin allakin se vielä jatkautuu moniin haaroihin,
varsinkin itään päin. Meren pohjassa on siinä vuoristo, jonka kukkulat,
useampia satoja luvultansa, kohoavat veden pinnan yli, ja niiden
välillä on vedellä peitettyjä laaksoja sekä äkkijyrkkiä juopia.
Kukkulat me näemme eriskummallisimmalla tavalla vaihtelevaisen
saariston muodossa: saari saaren, niemi niemen, salmi salmen vieressä.
Purjehdusväylät polvittelevat kallio-labyrintin läpitse. Höyrylaiva
toisinaan laskee suoraan rantaa kohti, ja muukalaisen silmä kummastelee
kallioseinää, jota vastaan kulku näkyy käyvän. Mutta yhtäkkiä harmaa
kallio avautuu, vihriä metsä jakautuu kahden puolen, ja kokan eteen
ilmautuu sinertävä salmi, joka pian aavaksi seläksi leviää. Höyryn
kanssa rinnatusten purjehtii kalastajan vene -- yht'äkkiä se on
kallioon kadonnut. Sinä katsot kummastuneena ja huomaat kaitaisen
vesisuonen; se on veneväylä, joka salaa polvittelee muutamia kyynäriä
leveää, pitkää luonnontekemää kaivantoa myöten, kallioseinien välitse.
Tullivarkaille tämmöiset vedet ovat mieleen, ja koko seutu onkin täynnä
muistelmia heidän seikkailuksistaan. Muinaisina sota-aikoina oli
saaristo turvallisena lymypaikkana, johon ei kukaan vihollinen
uskaltanut tunkeutua. Nyt kulkee Tammisaaren rannikkoa pitkin
höyrylaivoja ristiin ja rastiin; Suomen luotsit ovat tutkineet
kulkuväylät, Wenäjän insinörit ovat maalanneet merkkejä kallioihin sekä
kokoonlatoneet lukemattomia reimareita Ariadnen-langaksi tuossa
eksyttävässä labyrintissä.
Tässä saaristossa on ikimuistoisista ajoista saakka asunut
harvalukuinen väestö, ruotsalainen sukuperältään sekä kieleltään. Se on
kalastajakansaa, ja mistäs muualta se elatuksensa saisi, jos ei
merestä? Noilla kolkoilla, myrskyssä seisovilla kallioilla ei ole muuta
vihriää paitsi havumetsä. Joskus harvoin vaan tammi, vaahtera, lehmus,
saarni ovat löytäneet lymypaikan jossain notkelmassa. Joskus istutetaan
potaatteja hauraheiniin, jotka meri on rantaan ajanut; mutta
viljansiementä aika harvoin kylvetään, ja karjalla on laiha
syöttöpaikka vuorten vietteillä. Yhden vero-tilan alle saattaa kuulua
30, 40 ja enemmänkin saarta, joilla ei asu muu kuin ympäri kuljeksivia
lammaslaumoja. Saarelaiset hakkaavat metsää, vievät halot Rääveliin ja
jättävät lakeiksi tulleet luodot autioiksi. Mutta meri se on heidän
peltonaan, niittynään, heidän maitolehmänään, heidän pää-omanaan,
heidän taistelutanterenaan, tuleepa myös monta kertaa heidän aikaiseksi
haudaksensa.
Ne, jotka pitkin Suomen etelä-rannikkoa merta kulkevat, tuntevat hyvin
_Esping- eli Esp-skär_ nimisen saaren, jonka kallioin kukkulalla seisoo
kauas näkyvä luotsitupa. Siellä on ihana näkö-ala tarjona: Tammisaaren
saaristo puolentoista peninkulman päässä kaupungista. Itsessään ei ole
Esping-skär kauniimpi eikä rumempikaan kuin moni muu vihriöivä luoto
sillä seudulla. Mutta on sen kalastajan-mökeissä useinkin ollut
kesävieraita mannermaalta, jotka tahtoivat raitista meri-ilmaa
hengehtiä; kävipä siellä yhtenä kesänä maalari Munsterhjelm, ja sillä
tämä saari on ikuisesti muistettavien joukkoon päässyt.
On pilvinen Elokuu-ilta. Hämärän varjot leviävät seudun yli, ja
savenkarvainen taivas ennustelee lähenevää sadetta. Kalamiehen mökki
seisoo kallio-äyrään kukkulalla, salmen rannalla. Walkeata paistaa
kahdesta ikkunasta; se on matala, köyhä tupa, jossa maalari asui ja
jossa hänen kuvansa on syntynyt. Keskipalkoilla huonetta nähdään
porstuan ovi; suoraan oven kohdalla on pienoinen kammari, ja oikealla
puolella asuu talon väki avarassa, suurella uunilla varustetussa
tuvassa -- tämmöinen on seudun rakennustapa. Savu tupruelee katon
piipusta; tuvassa illallinen on tekeillä, kala kiehumassa, ja teekannu
kihisee vierasten varalle salissa. Polku käy polvitellen rappusista
rantaan. Täällä nähdään yksi noita matalapohjaisia ruuhia maalle
vedettynä, joilla saarelainen soutelee -- raskaita, könttyräisiä,
muodoltansa juuri samallaisia kuin arvoisan isän-isän isän aikana.
Mitäs sitä täällä hätäilisikään ja turhaan rupeaisi uusiin muoteihin?
Ruuhen vieressä näkyy aitta lepistön varjossa ja sen takana on laituri,
josta ei kuitenkaan näe muuta kuin vähän alkua. Tämä laituri on
rappiolla, niskaa taittava kulkea; siinä kylliksi että sen
puolilahonneisin pölkkyihin, jotka merivedestä ovat vihriän
limaskaisiksi tulleet, voipi kiinnittää purjeveneitä. Ja kuitenkin on
se rakas meriläiselle, joka sen turvalliseen suojaan palautuu
levottomilta lainehilta ja latoo saalihinsa sen päälle aitan
ulospistävän katon alle. Monta, monta vuotta jo on se ollut sekä
raskasten että kepeäin askelten astuttavana ja on varmaan vielä koko
miespolven ajan kantava tulot päivän vaivoista ennenkuin ne suolattuina
pannaan aittaan tallelle.
Laine on ankara tuolla ulkona selkämerellä; se näkyy salmen mainingista
ja taivaan pilvi-jängistä. Pieni höyrylaiva salmensuussa rientää
suojapaikkaan ennen hämärää, sillä meren hyrsky lyöpi kovasti
salakareja vasten. Waralastissa oleva galeasi-laiva on jo saapunut
satamaan; luultavasti se tulee ottamaan halkoja Helsinkiin tahi
Rääveliin viedäkseen, ja uhkaelee kokkapuullaan tuota aitta-rähjää.
Kaksi miestä ruuhessa soutaa soluttelee sen kokan edessä; luultavasti
he tahtovat kiinnittää laivan köyden odottavaan vaajaan.
Tässä näössä on jotakin myrskyisesti synkeää ja samassa rauhallisesti
viehättävää. Luulisi kuulevansa myrskyn suhinaa sekä meren aaltoin
sanomattomasti jylhää majesteetillista kohinaa iltahämärässä. Mutta
tästä uhkaavasta taivaasta ja yön tietymättömistä vaaroista silmä
mielellänsä kääntyy tuon pienen mökin ja sen molempain valaistuin
ikkunain puoleen, tietäen että siellä on tarjona turvallisuus ja
hauskuus, ihmisten seura ja levollinen yö-uni. Tämmöinen on kalamiehen
elämä -- alin-omaista pyrkimistä taisteluun elementtien kanssa, ja
alin-omaista pyrkimistä siitä takaisin rauhalliseen kotihin.
Usein kalamies nuotalta tahi verkolta palatessaan tulee niin vähän
saaliin kanssa, että siitä tuskin tulee kattilan täysi hänen
ruo'anhalullisille lapsilleen. Silloin sytyttää hän, kovaa onneansa
valittamatta, piippunsa, kuivaa kostuneen takkinsa, odottaa parempia
italki
päiviä ja nukkuu aika lailla. Toisen kerran taas, koska hän syvässä
vedessä vetää syvää nuottaansa rantaan, huomaitaan jo pian omituisia
vireitä vedenpinnalla apajan sisässä, ja kohta ensimmäisissäkin,
vedestä nousevissa verkonsilmukoissa jo ilmautuu joku hopeanhohtava
silakka. Silloin kirkastuvat kaikki silmät, kaikki kädet ryhtyvät
vireämpään työhön tuossa yhteisessä nuottakunnassa; nuoret nauravat ja
laskevat leikkiä, vanhat pitävät huolellisesti vaarin kalliista
apajasta. Nuotta karttuu yhä paksumpaan kasaan rannalle ja hohtaa yhä
hopeisemmalta; viimein lähenee nuotan perä maata, ja pojat telmäävät
minkä voivat tarpoimillaan, ajaaksensa nuotan perään lukemattomia
pyristeleviä ja sekaisin vilskuvia kaloja. Kalat ponnistelevat kaikin
voimin, pyrkien pakoon vankeudesta, ne singahtelevat tuiskuna aituuksen
yli; mutta armottomat vanginvartijat juoksevat ulos veteen, nostavat
miehissä raskaan nuotan-perän vedestä ja kaatavat sen sisällyksen
saapuvilla olevaan veneesen. Silloinkos nousee riemua kalamiehen
mökissä! Wanhat sekä nuoret saavat käydä käsin saaliisen, ja istuvat
sitten päivät, yöt, huolimatta päivän helteestä tai sateesta, siinä
hupaisessa työssään tuolla rappiollisella laiturilla, jonka ranta-aitta
meidän kuvassamme puoleksi peittää näkyvistä.


5. Tyynen aikana Ahvenan laivassa.
(K. E. Jansson.)

Me siirrymme nyt Tammisaaren seudun luodoista Ahvenan avaraan
saaristoon. Se on erinäisenä saarivaltiona Ruotsin ja Suomen välillä;
vaan oikeastaan me näemme siinä Suomen ja Ruotsin meren-alaisena
yhdistyssiteenä olevan vuoriharjun korkeimmat kukkulat. Meren väljät
vedet ovat tässä kuvassa näkymättömänä; näköpiiri on supistettu
ahvenalaisen talonpoikais-laivan matalaan kajuuttaan. Tässä me näemme
merimiehen hänen lepohetkenään, koska lippu roikkuu liikkumatonna
mastosta eikä höllistyneissä purjeissa tunnu vähintäkään tuulen henkeä.
Tässä ahtaassa kajuutassa asuvat merimiehet eivät juuri vaadi liikaa
mukavuutta elämässä. Pari kaitaa vuodetta ja kaksi, kolme arkkua, jotka
samassa myös tuolien ja pöydän virkaa toimittavat, ne jo täyttävät
melkein koko huoneen. Pienellä, seinään naulatulla lautasella nähdään
puinen tuoppi täynnä kaljaa, juomalasi sekä veitsi. Katon alla riippuu
kuivia reikäleipiä, nuoraan pujotettuna. Muutamat vaatekappaleet ovat
viskatut sinne tänne, aavistamatta että niiden pahasiivoinen tila oli
kulumattomasti kiintyvä maalarin kankaalle. Lattialla on kirves,
perällä näkyy muurattu takka ja sen päällä kahvipannu ynnä muutamia
merimiehen jokapäiväisiä tarvekaluja.
Neljä henkilöä on kajuutassa ja lisäksi yksi makaava koira. Helppo on
tuntea miehet Ahvenalaisiksi, jotka ovat maanviljelijöitä, merimiehiä
sekä kalastajia; jälkimmäiset molemmat virat heissä kuitenkin
voittavat. Nyt on kesä, mutta meren vaihettelevaiset ilmat eivät
salli kepeätä kesäpukua. Ukolla tuolla oikealla puolella on paksut
kengät, villasukat, kellertävänvihriäiset nahkapöksyt, resettipuun
värinen villatröijy, sen päällä viiruiset liivit pumpulikankaasta,
ja päässään lämmin neulottu villalakki. Toiset miehet ovat
sarkanutuissa, sarkahousuissa, päässä heillä on toisella leveäpesäinen
manterelais-lakki, toisella merimiehen tuttu "sydvesthattu." Poika
yksin on paljain päin ja ohukaisessa, valkoisessa pumpulikoltissa,
punainen huivi kaulassa; hän on nuori, hänen verensä eivät ole vielä
jäähtyneet kylmästä kevät-tuulesta.
Kajuutan asukkaat eivät ole mitään tyhjäntoimittajoita. He ovat äsken
sälyttäneet Tukholmaan vietävän kalkkikuorman alukseensa ja sitten
syöneet yhteisen aterian -- yhden noista seitsemästä ateriasta, joilla
Ahvenalaisen sanotaan pitävän henkeänsä vireillä haluttavassa
meri-ilmassaan; onpa kuitenkin niitäkin, jotka väittävät että
Ahvenan-mies ainoasti viiteen syömä-erään päivässä on tottunut. Työ on
nyt tehty, merellä on rasvatyyni, ja talonpoikais-laivan ei kannata
pitää höyry-apukonetta tämmöisiä tilaisuuksia varten varalla. Eihän nyt
sovi aivan ristissä kädet istua; otetaan siis kortit ja lasketaan
turakkaa. Maalarin on onnistunut saada tähän kuvaansa omituisia
vastakohtia, joiden silminnähtävä totuus olisi kaunistukseksi
täyden mestarinkin teoksessa. Ei kukaan voi olla älyämättä tuon
perirehellisen, herkkä-uskoisen ukon luonnetta, joka, piippu suussa,
niin huolekkaasti miettii mitä hänen pitää panna risti-ässän päälle,
jonka vastustajansa voittoriemulla on pöytään lyönyt. Kunnon miesrukka
auttamattomasti on jäävä tappiolle; kumppali hänen vieressään, lakki
kallellaan ja silmät viekkaasti karsaana, on yhtä silminnähtävästi
noita peri-oppineita tämän maailman viisaita, joiden kimpussa ei
vanhan-aikuinen rehellisyys kestä. Älköön katselija kuitenkaan olko
milläänkään, ei tässä hengen hätää ole; tässä pelataan kenties
tupakkapurusta taikka enintänsä kymmenpennisestä, kukaties vaan pelkän
huvin tähden, mutta asia kuitenkin on sama, kelmin koukku on
silminnähtävä. Wakaisina, vaikka hartaina, muut katselevat peliä. Tuo
"sydvesti-pää" ei vilkahdakaan; hän on mereen tottunut lietsari, joka
kylmin verin katsoo kuinka taitavasti toinen laskee koukkuista väylää,
ja poika, ikänsä onnellisessa kevytmielisyydessä, arvelee aika
hupaiseksi nähdä kuinka arvoisaa ukkovaaria nenästä vedetään. Henkilöin
asema on erin-omainen: ilmi-elävä, todellinen ja omituinen on tämä
mestarillinen ryhmä-kuva, johon makaava koira on täyttävänä lisäkkeenä.
Pian tuuli on jälleen heräävä, sillä Ahvenan aallot eivät koskaan nuku
kauvan. Silloin nämät samat kädet hylkäävät petolliset kortit ja
ryhtyvät rehelliseen merimiehen työhön. "Sydvesti-pää" silloin on
hallitseva ruotelia, tuo, jolla on kallelleen roikkuva lakki, on
karsasteleva ylös liehuvaan kokkapurjeesen, ukko on kiinnittävä
pääpurjeen köyttä, ja pikku poika on kapuava mastoon, vikkelänä kuin
orava, prami-purjetta auki päästämään; sillä näiden rannikoiden monista
rohkeista merimiehistä Ahvenalainen on kaikkein rohkeimpia. Hän
rakentelee kaiken-kokoisia laivoja, on yhtä tuttu Pohjois- kuin
Itämeren kanssa, asuu suurissa tuvissa, elää hyvästi ja syöpi kuin aika
mies. Ahvenanmaa on likinnä Ruotsia; siitä syystä se onkin ruotsalaisin
maakunta Suomessa; mutta se on kuitenkin aina meidän maahan kuulunut ja
ollut samain historiallisten vaiheitten alaisena. Kieli ja kansanluonne
ovat aivan ruotsalaiset; harva jälki on vaan säilynyt Lappalaisista
sekä Suomalaisista, jotka olivat tämän saariston asukkaina kaukaisina
aikoina. Ahvenalaiset ovat iloiset, vilkkaat ja puheliaat, varakkaat,
monissa ammateissa taitavat; he ovat monikeinollisemmat muita
maanmiehiänsä, vaan kuitenkin tarpeeksi hidasmieliset, niin ettei voi
sanoa heitä Suomen asukasten yhteisestä luonteesta luopuneiksi.
Kansallisuudeltansa ei Ahvenalainen kuitenkaan mielellään lue itseänsä
Suomalaiseksi, vaan eipä myös Ruotsalaiseksi; hän on muka vaan
Ahvenalainen, mies aivan itsekseen.
Tilaisuus ei ole puuttuva vasta ottamaan esiin Ahvenan historiallisia
muistoja. Nyt me olemme suljetut tähän pieneen kajuuttaan ja katselemme
kansaa, jolla ei näy olevan muuta tekemistä maailmassa kuin korttien
pelaaminen. Waan yhtähyvin, jos tarkemmin katselemme näitä vahvoja
miehiä ja heidän vaihtelevaa kasvoin-näköänsä, niin voimme nähdä että
he ovat kallioin ja meren kasvatteja, myrskyin ja hyrskyin
karskittamia, ja, että he, vaikka tällä hetkellä veltot, toisella
hetkellä ovat valmiit kaikkia vaaroja kestämään. Huudapas vaan heille:
"Nostakaa ankkuri!" -- niin samassa heidän jänterensä jännistyvät, ja
he lähtevät levottoman laineen kanssa pelaamaan elosta ja kuolosta
samalla vakaisuudella, jolla he nyt katselevat risti-ässää tuossa.


Turun linna ja Auran suu.
(B. Reinhold).

Silmiemme edessä on Suomenniemen muistorikkain paikka. Lauluissa
ylistetty _Aura_ [Aura on latinaksi tuulonen, ja myös: loisto, ihanuus]
-- jonka itse ääni on sulosointua ja jonka suomalainen merkitys on yhtä
profeetallinen kuin latinalainenkin -- Aura levittää meitä kohti
suunsa, aivan kuin syliänsä avaisi. Oikeanpuolisella jokivarrella,
vasemmalla katselijasta, kohoaa harmain muureinensa Suomen vanhin
linna, ja toisella rannalla perempänä ylenee korkea tornin huippu
arvoisasta tuomiokirkosta, joka on monta vuosisataa ollut maamme
kirkollisena keskus-paikkana. Nämät kolme -- linna, kirkko, joki --
ovat ilmi-eläviä muistoja valtiollisesta vallasta, hengellisestä
elinvoimasta ja sivistyksen virrasta. Seitsemän vuosisataa on tässä
edessämme näillä rannoilla. Linna puhuu vielä ristiretkistä, kirkko
romalaisen pappisvallan suuruudesta, ja Aura, vaikka Suomen vähimpiä
jokia, on vakonut leveän väylän vuosisatojen läpi.
Turun linna on rakennettu harmaasta kivestä sekä tiileistä, siihen
aikaan kun Ruotsalaiset ensin tulivat Suomea valloittamaan; likemmin ei
aikaa tiedetä, eikä myöskään sen tekijää. Se oli Kristin-uskon ja
Ruotsin vallan ensimmäisenä suojana pakanoita vastaan, ja Auran suun
lukkona siihen aikaan, jolloin ei vielä osattu kanuunilla kaukaa murtaa
muureja. Se oli alkujansa rakennettu maan asukkaita vastaan, mutta tuli
seuraavina vuosisatoina heidän suojelusmuurikseen, seisoen Suomenniemen
tutkaimessa, sillä tärkeällä paikalla, missä Itämeren kolme suurta
selkää yhtyy yhteen. Neljännellätoista, viidennellätoista, vieläpä
vähän kuudennellatoistakin vuosisadalla luettiin Turun linnaa
valtakunnan parasten varustusten joukkoon; mutta sen arvo aleni mitä
enemmän tykistö edistyi ja koska huomaittiin että läheisiltä vuorilta
saattoi ampua linnan sisään. Kauemmin vielä piti se kuitenkin sen arvon
että sai olla korkeain herrain asuntona. Täällä prinssi Juhana 16:lla
vuosisadalla piti hovia Suomen herttuana kuninkaallisen puolisonsa
Katarina Jagellottaren kanssa. Täällä istui Kuningas Eerik XIV vankina
ahtaassa tornikammarissa, jonka ainoa, rautaristikolla suljettu ikkuna
antoi kaitaista käytävää kohti. Täällä asuivat Kaarle IX sekä Kustaa II
Aadolf tiheillä käynneillänsä Turussa. Täällä myös piti asentoa
mainioin Suomen pääkuvernööreistä, kreivi Pietari Brahe, ja tästä hänen
asennostansa otti alkunsa se juhlavaellus, joka meni v. 1640 vihkimään
Suomen yliopistoa.
Linnan vanhemmat vaiheet ovat tietymättömät; mutta 14:n vuosisadan
keskipalkoilta 17:nen alkuun asti on sillä ollut osansa kaikissa maamme
puolueriidoissa ja kaikissa taisteluissa Ruotsin kruunusta. V. 1364 se
kauan ja urhoollisesti vastusti Albert Meklenburgilaista. Sitten se sai
nähdä milloin minkin herran komentajanaan, milloin minkin kansan miehiä
väestönään -- Suomalaisia, Ruotsalaisia, Tanskalaisia, Puolalaisia --
sai nähdä niin hyvin pettuutta kuin miehuutta, joutui välin Tanskan-,
välin Ruotsin-mielisen puolueen käsiin, mutta piti usein jäykästi
puoltansa, esim. v. 1457, 1502 ja 1521. Viimeinmainittuna vuonna oli
Kristian II:n urhoollinen, vaan julmaluontoinen alapäällikkö, Tuomas
junkkari, Turun linnan isäntänä. Sillä aikaa kuin häntä Kustaa Waasan
sotavoima siellä turhaan piiritteli, tuli verikäsky Köpenhaminasta, ja
linnan piha kastui vangiksi otettuin paraitten Suomen herrain verillä.
Ainoasti nuori Eerik Fleming pelastui viekkautensa kautta ja otti
vuorostaan seuraavana keväänä julman Tuomas junkkarin vangiksi
Tukholman saaristossa; vaan linna antautui kuitenkin vasta Elokuussa
1523.
Lähin, sitten syttynyt sota oli veljessota. V. 1563 Toukokuussa laittoi
Eerik kuningas sotajoukon ja laivaston veljeänsä Juhana herttuaa
vastaan. Silloin sai Turun linna taas kokea monta tuimaa verilöylyä ja
puolusti itseänsä urhoollisesti Elokuun 12 päivään saakka, jolloin
herttuan täytyi antautua. Melkeinpä olisi hän samassa saanut myös
heittää henkensäkin, sillä Antti Sabelfana karkasi häntä vastaan,
paljastettu väkipuukko kädessään. Surma-isku silloin estettiin, vaan
herttua vietiin vangiksi Gripsholmaan, ja hänen puoluelaisensa
rangaistiin verisellä tavalla kapinallisuudestaan laillista kuningasta
vastaan.
Kolmekymmentä-neljä vuotta myöhemmin Eerikin ja Juhanan työt ja toimet
tässä elämässä olivat loppuneet, mutta perintöriidat Waasan suvussa
eivät olleet loppuneet: herttua Kaarle ja kuningas Sigismund seisoivat
vastakkain, aseet kädessä, ja Suomi oli tulvillaan Nuijasodassa
vuodatetusta verestä. Kaarle purjehti Turun rantaan ja karkoitti pois
Suomen sotavoiman, joka puolusti Sigismundin kruunua. Mutta Turun linna
uppiniskaisesti kielsi, kun sitä kehoitettiin porttiansa avaamaan.
Klaus Fleming'in rohkeamielinen leski, Ebha Stenbock, istui linnassa
eikä ollut millänsäkään uhkauksista eikä luodeista, Vimmastunut herttua
ammutti linnaa ankarasti; yksi luoti lensi tornin ikkunasta sisään,
juuri kun rukouksella oltiin, ja repi säpäleiksi miehen Ebban vierestä,
mutta rouva ammutti urhollisesti takaisin, tehden piirittäjälle paljon
vahinkoa. Nytpä alkoi pettuus punoa salapaulojansa linnan muurien
sisäpuolella. Ylioppilas Taneli Hjorth -- jonka J. Wecksell sitten pani
pääsankariksi oivalliseen, samannimiseen murhenäytelmäänsä --
viekoitteli salassa väestöä kapinallisuuteen, ja Ebba rouvan täytyi
antaa linna herttualle Syysk. 30 p. 1597. Tässä tilaisuudessa tyly
Kaarle, siitä syystä että huhu kävi Klaus Flemingin vielä olevan
elossa, meni hänen ruumistansa katsomaan, nykäisi kuollutta parrasta ja
huusi: "Jos vielä eläisit, eipä nyt pääsi olisi ollut kovin lujassa!"
-- Ja siihen Ebba rouva hänelle vastasi: "Jos olis puoliso vainajani
ollut elossa, niin ettepä te, armollinen herttua, olisikaan päässeet
tänne sisään!"
Talveksi Ruotsiin palatessaan herttua jätti Turun linnan kahden
Fleming-veljen haltuun, jotka olivat toista sukua eivätkä olleet
ottaneet osaa vastarinnassa häntä vastaan. Nämät sitten Joulu-aikana
suostuivat antamaan linnan takaisin Sigismundin asettamalle, uudelle
pää-maaherralle Suomessa, pelottomalle ja iloiselle Arve Stålarmille.
Mutta Stångebron tappelu Ruotsissa tempasi ijäksi kruunun Sigismundin
päästä, ja Heinäkuussa 1599 laittoi herttua amiraalinsa Joakim Scheerin
uppiniskaista Turun linnaa kukistamaan. Nyt alkoi taas ankara piiritys
ja kova vastarinta. Stålarm, koska muuri alkoi raueta, rakensi
hakulin sen sisäpuolelle ja uhkasi räjähyttää linnaa ilmaan, jos ei
saisi hyviä antaumis-ehtoja. Scheel vastasi sillä että mestautti
seitsemän vangittua suomalaista päällikköä ja panetti päät teiliin
Korpolais-vuorelle vastapäätä linnaa. Kun sitten Suomen sotajoukko oli
menettänyt Marttilan tappelun ja kun ei mitään avuntoivoa Puolasta
ollut, täytyi Stålarm'in viimein antautua herttuan armoille Syysk. 28
p. 1599, niille ehdoille että linnalaisten tulisi oikeuden edessä
vastata teoistansa. Kaarlen oikeus aina piti kirveenvarresta kiinni;
kuolemantuomio tehtiin laillisia muotoja noudattamalla; Stålarm ja
Kurki sentään säästettiin, vaan muiden Suomen herrain, niissä Klaus
Flemingin ritarillisen pojan Juhanan sekä tämän aviottoman velipuolen
Olovin, täytyi laskea päänsä mestauspölkylle.
Se oli Turun linnan viimeinen piiritys. Viisitoista vuotta sen perästä,
koska kuningas Kustaa Aadolf par'-aikaa istui illallisella alasalissa,
syttyi tulipalo ylikerrassa ja linnan vanhin osa joutui nopeasti
valkean saaliiksi aivan kuninkaan silmien edessä. Se osa, jonka Juhana
herttua oli rakennuttanut ja aikansa tyylin mukaan komeasti varustanut,
jäi kuitenkin eheämmäksi, niin että jo vuonna 1615 Suomen silloinen
yli-maaherra, kuuluisa Jaakko De la Gardie, saattoi siinä asua. Pietari
Brahe sitten taas koristi linnan ruhtinaallisella tavalla; mutta v.
1693 muutettiin ylimaaherran asunto kaupunkiin, ja siitä ajoin alkoi
linna jäädä rappiolle. V. 1711 Heinäk. 19 p. iski siihen ukkonen, ja se
seisoi puoli-autiona, koska Wenäläiset v. 1713 tulivat ja tekivät sen
aivan autioksi. V. 1714 vahvistivat he sitten linnan turve-valleilla
ja rakensivat kaksi etuvarustusta Auran suun suojaksi Ruotsin
kaleerilaivoja vastaan. Rauha palautui viimein ja Wenäläiset läksivät
jälleen, mutta linnan loiston aika oli ollut ja mennyt; sitä käytettiin
nyt enään vaan vara-aittana kruuteja, sota-aseita sekä univormuja
varten; sille jäi vaan pienen pienoinen miehistö ynnä se arvo, joka
muinais-ajan muistomerkeille kuuluu. Vähitellen sekin haihtui, unhotus
levitti peittonsa autioin salein yli, ajan hiiren-hampaat kalusivat
Juhana herttuan laittamia kalliita seinän-laudoituksia, ja viimein
hyödyn aikakaudella katsottiin sopivaksi käyttää harvat kelvollisessa
kunnossa olevat huoneet, muutamat vilja-aitoiksi, muutamat vankein
asunnoksi. Samoihin tarpeisin käytetään niitä vielä nytkin, mutta
ulkopuolelta on linna tullut hiukan korjatuksi, ja sisustaakin on
parannettu, missä se ilman suuritta kustannuksitta kävi laatuun. Eerik
kuninkaan vankihuone on aina vielä vanhoillaan -- kaikki hävittävä aika
on ikäänkuin piloillaan juuri sen huoneen säilyttänyt.
Maalari on taitavasti valinnut paikan, josta katsoen kuvansa teki; se
on samojen vuorien vietteellä, vasemmalla joen varrella, joille Joakim
Scheel v. 1599 asetti Suomalaisten herrain päät teiliin. Katsojasta
vasempaan on linna ja Kaleolan vuori kauas näkyvän vankihuoneensa
kanssa; taustalla näkyy joki, vielä perempänä kaupunki; oikealla
puolella kohoavat taidon koristamat vuoret, joilla entinen tähtitorni
-- tieteen autioksi jäänyt linna -- seisoo korkealla seudun yli. Aura
muistoinensa, höyrylaivoinensa ja kalkuttelevin tehtaineen pitkin
rantoja, virtaa hiljaan miettiväisenä ulos kolmihaaraiseen
Linnaselkään. Vasemmalla puolella, kuvan kansien takana olisi nyt
sillalla mannermaahan yhdistetty _Ruissalo_ kuuluisain tammiensa,
Choraeus'en lähteen ja monilukuisten sieväin kesä-asuntoin kanssa.
Turun kaupungilla, samoin kuin myös Turun tuomiokirkolla, on oma
erinäinen historiansa. Kaupunki on, ujon lapsen tavalla, turvautunut
kirkko-äitinsä rauhalliseen, suojelevaan syliin, peläten linna-isänsä
ympärillä melskaavia sota-aseita. Kaupunki ja kirkko tässä kuvassa ovat
näköpiirin äärimmäisellä reunalla ja odottavat eri kuvaansa.


7. Imatra.

Kolm' on koskea kovoa,
Kolme järveä jaloa,
Kolme vuorta korkeata
Tämän ilman kannen alla.
Niin laulaa Kalevala, ja niissä:
Ei ole Vuoksen voittanutta,
Ylikäynyttä Imatran.
Moni koski sentään voittaa sen korkeuden, muutamat leveydenkin suhteen
-- Pletschbach syökseytyy 925 jalan korkeudelta, Rhein-virran putomus
Schaffhausen'in luona on 340 jalkaa leveä -- mutta veden äärettömän
paljouden suhteen ei Imatraa mikään koski Euroopassa voita. Aivan sen
alkupäässä on koetettu sitä paljoutta arvioita ja on laskettu että se
nielee 18,823 kuutiojalkaa sekunnissa kitaansa, siis 67 miljonaa 64,600
kuutiojalkaa tunnissa. Ei se ole vaan yksi joki, joka täällä syökseytyy
kallioin raon kautta, se on koko suuri järvistö, monta neliöpeninkulman
alaa vettä, jotka täällä, suullaan ahdistettuna, halkaisevat esteenä
olevan vuorimuurin ja karkaavat ulos mereen.
Buuri Saimaan vesistö laskee vetensä Wuoksen kautta Laatokkaan. Wuoksi
halkaisee Saimaan etelärannan Harakka-nimisen pienen kylän kohdalla,
noin 56:n Wenäjän virstan päässä Wiipurista ja 3 virstaa idempänä
Sez Fin ädäbiyättän 1 tekst ukıdıgız.
Çirattagı - Matkustus Suomessa - 06
  • Büleklär
  • Matkustus Suomessa - 01
    Süzlärneñ gomumi sanı 3333
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1992
    17.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    24.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 02
    Süzlärneñ gomumi sanı 3424
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2095
    18.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    26.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 03
    Süzlärneñ gomumi sanı 3411
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2102
    19.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 04
    Süzlärneñ gomumi sanı 3511
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2176
    21.3 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 05
    Süzlärneñ gomumi sanı 3428
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2141
    20.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 06
    Süzlärneñ gomumi sanı 3421
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2146
    19.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.2 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 07
    Süzlärneñ gomumi sanı 3420
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2154
    20.1 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 08
    Süzlärneñ gomumi sanı 3394
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2167
    19.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    28.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 09
    Süzlärneñ gomumi sanı 3421
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2162
    19.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    28.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 10
    Süzlärneñ gomumi sanı 3437
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2138
    18.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    27.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 11
    Süzlärneñ gomumi sanı 245
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 197
    31.3 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    39.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    42.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.