Matkustus Suomessa - 03

Süzlärneñ gomumi sanı 3411
Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2102
19.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
29.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
35.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
ainoasti sotilakkoja. Ensimmäinen rauhanpäätös, Pähkinälinnassa v.
1323, halkaisi Karjalaisten maan kahteen puoliskoon, venäläiseen ja
ruotsalaiseen, ja siitä ajasta yksi osa Karjalan heimokuntaa ijäksi
päiviksi erosi muusta Suomesta. Silloin säätty raja pysyi voimassa
vuoteen 1617, jolloin Ruotsi Stolbovan rauhasovinnossa taas sai yhden
osan Karjalata lisään, nimittäin valloitti Inkerinmaan, siirsi Suomen
rajan Laatokan rantaan asti, ja sulki Venäläiset Itämerestä.
Tämmöisenä pysyi raja sitten taas vuoteen 1721, jolloin Ruotsi
Uudenkaupungin rauhasovinnossa luopui, paitsi Liivin- ja Vironmaasta,
etuvarustuksestaan Inkeristä sekä vahvasta rajalinnastansa Wiipurista
ynnä sen alle kuuluvan läänin kanssa. V. 1743 siirsi Venäjä rajansa
Kyminjokeen asti, ja v. 1809 se tähteetkin sai haltuunsa.
Tällä tavoin ovat molemminpuoliset naapurit, Ruotsi ja Venäjä, kumpikin
vuorostaan vähitellen nielleet Suomen suuhunsa, edellinen 136:n,
jälkimmäinen 106:n vuoden kuluessa, josta näkyy että meidän maa on
ollut sitkeä ruokapalanen. Jo v. 1703, uuden pääkaupunkinsa perustukset
laskettuaan, präntätti tsaari Pietari metaljin, jossa nähdään meren
jumala, kolmihaarukka kädessään, ja ympärillä reunaa myöten nää
uhkaavaiset, profeetalliset sanat: _Ecce, Finnia, tridentem!_ Se
ennustus kävi toteen, Suomi sai kokea kolmihaarukan voimaa, mutta
Aleksanteri I oli oikeamielinen ja jalosydäminen; hän yhdisti v. 1811
jälleen Suomeen ne osat, jotka siitä v. 1721 ja 1743 oli erilleen
tempaistu, ja antoi meidän maalle näin tavoin taas 1617 vuoden rajan.
Valtijain taistelutanterena jaloin poljettuna ja rikki raadeltuna,
Suomi ei suinkaan voinut liioin kiittää onneansa. Kerta kertansa
perästä hävitettiin sen viljelys mustan mullan tasalle, kohosi jälleen
ja hävitettiin uudelleen. Suomi maksoi Kustaa Aadolfin maineen puolilla
viljavaroillaan ja 100,000:n poikansa verillä. Vielä kalliimman hinnan
se maksoi Kaarle XII:n voitoista, ja vielä, sittenkin kun hän oli
voitettu, taisteli yksinään, kenenkään auttamatta, viimeiseen
veripisaraansa asti. Nälkä ja rutto aina samosivat sodan jäljissä,
mutta ei mikään voima saattanut murtaa kansaa, joka kätkyestä alkain
oli oppinut puutetta kärsimään ja kestämään. Kerran kertansa perästä
tarjosi sille milloin Tanska, milloin Puola, milloin Venäjä apuansa ja
suojaansa, houkuttaen sitä vapauttamaan itsensä liitosta, jonka kautta
se yhä joutui häviön partaalle; mutta Suomi aina itsepäisesti ja
uskollisesti kielsi ja piti kiinni velvollisuudestaan. Ei ole Suomi
yhtään ainoaakaan kertaa nostanut kapinaa laillista hallitustaan
vastaan. Kaksi kertaa, 1457 ja 1596, on se kyllä ollut kahteen
eripuraiseen eriseuraan jaettuna, jotka kumpikin pitivät oman
kruununpyytäjänsä puolta; mutta molemmat kerrat oli tähän ainoasti se
syynä, että oltiin kahden vaiheella kumpiko oli laillisen esivallan
oikea omistaja. Kolmannella kerralla, v. 1788, osa sotavoiman
päälliköitä nousi kuningastansa vastustamaan; mutta koko kansa niinkuin
yhdestä suustansa ilmoitti vihastuksensa siitä ja tuomitsi heidän
rikollisen tekonsa ansion mukaan.
Vaan ei Suomi sentään ole seurannut valloittajiensa lippua orjan tai
aseen tavalla, jolla ei olisi omaa tahtoa. Se sai ensimmäiset
valtiolliset oikeutensa v. 1362; silloin Ruotsin kuningaskunta
oikeastaan vasta oli liittovalta, jonka puoli-itsenäiset maakunnat
eivät totelleet mitään muuta hallitusta kuin sitä, jolle itse olivat
antaneet suostumuksensa. Suomi pääsi näiden entisten maakuntain
vertaiseksi, sai ottaa osaa kuningas- ja valtionhoitaja-vaaleihin sekä
veroin säätämiseen, ja lähetti edusmiehensä yhteisille valtiopäiville.
Hallituksen ja kansan vallan raja oli sangen sekava; hallitsijat olivat
usein sangen itsevaltaiset ja päätösvalta valtiollisissa asioissa oli
Tukholmassa. Mutta maamme erinäinen asema meren takana, sen avaruus, ja
mahtava katolinen piispa Turussa, joka katsoi kunnian-asiakseen pitää
Suomen puolta, tekivät että meillä oli monessa suhteessa itsenäiset
olot. Tämä seikka muuttui silloin kun Ruotsi tuli vaalivaltakunnasta
perintövallaksi. Kustaa Waasan ajasta alkain oli Suomi todellinen
Ruotsin alusmaa, mutta yhä kuitenkin semmoinen alusmaa, joka Helsingin
maapäivillä 1616 lausui vapaat sanansa Ruotsin kansalle ja jota aina
pidettiin valtakunnan toisena pää-osana.
Keski-ajalla mainittiin meidän maata välistä herttuakunnaksi, Juhana
III koroitti sen suuriruhtinaskunnan arvoon. Hallitusmiehinä oli sillä
linnan-isännät Turussa, Hämeenlinnassa, Wiipurissa, Raseporissa,
Kastelholmassa, Kokemäenkartanossa, Korsholmassa ja Olavinlinnassa eli
Savonlinnassa; Kuusisto oli piispan linnana. Näistä linnan-alueista
syntyi sitten, tiheään muutellen, nykyiset kahdeksan lääniä,
kukin maaherransa kaittavana, ja ylin hoito uskottiin viimein
pääkuvernöörille. Uuden-aikuiset keskuskunnalliset olot vahvisti
Suomessa Kustaa Aadolf ja järjesti Pietari Brahe "kreivin ajalla."
Ruotsin laki oli tullut muinaisten, pakanuuden-aikuisten oikeustapojen
sijaan, ja tämä laki oli lujasti rakennettu vapauden perustukselle,
eikä mitkään väärinkäytökset, ei mikään pappisvalta, mikään
soturivalta, mikään aatelisvalta sitten voinut saada kumoon näitä sen
jaloja peri-ajatuksia: että joka ihmisellä on oikeutensa ja kaikki ovat
lain edessä yhdenvertaiset, joiden turvassa Suomen kansa on varttunut
vastaista onneansa kestämään. Orjuus, joka ei täällä ollut koskaan
ollut raskas, hävitettiin jo v. 1335. Koko muu Eurooppa sai vielä
pitkät ajat huokaella perintöorjuuden kahleissa; Suomi ynnä Ruotsin ja
Norjan kanssa saa kehua kunniaksensa, että tuo häpeällinen ies ei ole
sen hartioita koskaan painanut. Vuodesta 1335 alkain on joka orja, niin
pian kun on astunut Suomen maalle ja tullut sen lakien suojan alle,
ollut vapaa mies.
Katolinen kirkko Suomessa, jonka Hemming piispa järjesti ja joka Maunu
Tavast'in aikana kohosi korkeimmilleen, osoitti, alku-aikaisten
verikasteitten perästä, lempeätä, maan sivistymistä harrastavaa
luonnetta. Turun hiipan kantajat olivat ihmeyttävä jakso jaloja,
kotimaata rakastavia miehiä, ja harvat luostarit, joista
franciskolais-luostari Raumalla ja brigittalais-luostari Naantalissa
ovat kuuluisimmat, vaikuttivat paljon hyvää kouluillaan sekä laupiailla
laitoksillaan. Katolinen kirkko meillä sortui valtiollisten myrskyin
ahdistaissa; se oli vielä kansalle rakas, ei, niin kuin muissa maissa,
joutunut inhottavaksi vallanhimonsa ja tapainturmionsa tähden.
Uskonpuhdistus tapahtui hiljaa, ilman myrskyittä; -- köyhä maisteri,
Pietari Särkilahti, on sen ainoa tietty asian-ajaja; mutta vuosisata
kului ennen kuin hänen saarnansa siemen oikein juurtui. Koko 16:s
vuosisata oli vaihe-aika, täynnä jaloja, vaikka vielä epäselviä
parannus-tuumia, horjuvainen valtiollisissakin samoin kuin
uskonnollisissa asioissa. Suomen sivistys näkyi pikemmin taantuvan kuin
edistyvän, mutta kun tuumat olivat selvenneet Kustaa II Aadolfin,
Kristiinan ja kolmen Kaarlen aikoina, niin alkoi evankelinen uskonto
näyttää mahtavaa voimaansa. Tämä uskonto oli nyt tullut kansan omaksi;
se virtaeli elämän kaikkien suonien läpi, se loi kirjallisuuden alun,
se vihki yliopiston, se opetti jokaiselle lapselle Suomessa tuon vielä
harvinaisen lukutaidon, Agricola raivasi suomen kielelle tien kirkon,
kirjapainon ja yleisen sivistyksen aloille. Juusten piirsi Suomen
historian perustuspiirit, Rothovius lausui siunauksen Turun alkavalle
akatemialle, Gezeliukset rakensivat kirkon järjestyksen perustukselle,
lujalle kuin kallio.
Ruotsin suuret kuninkaat kohottivat myös Suomalaisten kansallistuntoa.
Kylmäverinen vakavuus, sitkeä voima ja kuolemata pelkäämätön urhous,
jota meidän miehet tällä myrskyisellä ajalla osoittivat, ansaitsi
heille paikan Euroopan kuuluisimpain soturein rinnalla. Heidän
sota-oriinsa ovat juoneet Tonavasta ja Rhemistä, Weiksel-, Neva- ja
Moskova-joesta; heidän mustasarkaiset rivinsä ovat kestäneet kahakoissa
Pappenheim'in Walloneja, Kronenberg'in "ikivoittoisia", Juhana
Kasimir'in puolalaisia husaareja vastaan; heidän luunsa valkenevat
melkein kaikilla Euroopan sotatanterilla aina Ukrain'iin asti. Maailma,
joka nyt melkein on unohtanut heidän nimensä, silloin vapisi joka kerta
kun kuuli heidän "hakkaa päälle"-huutonsa. Heidän saloistansa läksi
mainioita sotapäälliköitä, myöhempinä aikoina myös kuuluisia
valtiomiehiä. Mutta heidän kulumattomin kunniansa on kuitenkin aina
ollut siinä että he raivasivat Pohjan perän korvet viljelysmaiksi.
Vuodelta 1721 alkoi uusi ajanjakso, jolla Suomi ynnä Ruotsin kanssa oli
vapaavaltana, kuninkaaksi nimitetyn presidentin johdon alla. Entinen
mahtavuus oli nyt rauennut, lohdutteeksi otettiin vapaus. Tää oli
hyödyllisyyden aikakausi. Ojitettiin soita kuiviksi, murrettiin
metalleja vuorista ja perustettiin tehtaita. Suomenmaa edistyi
edistymistään, vaikka kaksi hurjasti aloitettua sotaa tuli esteeksi;
meidän maassamme nyt alkoi tiedemiehiäkin syntyä.
Viimein vihdoin jäi vaan tyhjä nimi vapaus-ajasta jäljelle ja Kustaa
III:n loistoisat päivät koitti. Suomi vaurastui, kaupungeita
rakennettiin, meidän laivamme alkoivat kyntää kaikkia meriä, ja laulun
sävel kajahti Auran rannoilta. Mutta vielä kerran syttyi, Kustaa III:n
ja Katarina II:n välillä, rohkea taistelu herruudesta Pohjan mailla,
Suomi taas tuli sotatantereksi -- näki voittoja, näki tappioita, näki
kuningasta petettävän Anjalassa, näki hänen kostavan Yhdistys- ja
Vakuutus-säännöllä, ja kaatuvan Ankarström'in luodista. Suuren
Vallankumouksen laineet alkoivat Pariisista levitä maailman yli.
Franzén ja Choraeus tervehtivät ihmiskunnan uudestisyntymistä nuoruuden
palavalla innolla; mutta valtiaat eivät nähneet muuta kuin tuon
punaisen kummituksen ja kokivat kukistaa sitä sillä että kahlitsivat
ajatuksen vapauden. Uskollisena kuin aina seisoi kuitenkin Suomi nuoren
Kustaa IV Aadolfin edessä, unohtaen hänen hairauksensa ja hänen
valtiollisen hulluutensa, muistaen ainoasti oman velvollisuutensa, Tuli
silloin se päivä, jolloin Napoleon ja Aleksanteri I hetkeksi löivät
kättä Tilsit'issä v. 1807, ja se kädenlyönti määräsi Suomen vastaisen
kohtalon. Kustaa IV Aadolf muka piti rangaistaman vihastansa Napoleonia
vastaan, mutta todenteolla se oli monisatavuotinen ajatus, joka
täytetyksi tuli, koska Venäjän sotajoukot Helmikuulla 1808 marssivat
Suomen rajan yli, ja meidän maamme, urhoollisimman vastarinnan perästä,
liitettiin yhteen Aleksanteri I:n äärettömän valtakunnan kanssa.
Ennen jo kuin Ruotsi, kaatuneen valta-istuimen raunioilla seisoen,
suostui Haminan rauhasovintoon, jossa Syysk. 17 p. 1809 antoi Suomen
omaksi Venäjän keisarille, oli tämä kutsunut maamme säädyt kokoon
Porvoosen ja siellä, pärmäkirjalla, jolla on vapaitten liittomiesten
välillä tehdyn sovinnon arvo, vakuuttanut Suomelle edelleenkin omat
lakinsa ja perustussääntönsä, sillä ehdolla että se muuten olisi
eroittamattomassa yhteydessä Venäjän valtakunnan kanssa.
Suomi puolestansa oli vannonut uskollisuusvalan keisarille,
suuriruhtinaalleen; tälle sovinnolle perustautuu maamme nykyinen
valtiollinen asema.
Tästä lähtien alkoi Suomen kansa, "koroitettuna kansojen joukkoon",
astua uusia teitä. Vanha ijältänsä ollen, on se valtiollisissa
suhteissansa kuitenkin vielä varsin nuori, ja jokainen siemen vaatii
itämisen aikaa. Vuodesta 1809-63 oli täällä virkavallan aika, jolla
virkamiehillä yksin oli sanan sija, maan säädyt olivat aivan ääneti.
V. 1863 kuului jälleen, perustuslaissa säätyllä tavalla, kansan ääni
niillä valtiopäivillä, jotka maamme jalomielinen suuriruhtinas oli
kokoon kutsunut, lopettaen lainsäädännön viisikymmeuvuotisen unenajan,
ja v. 1869 sama suuri hallitsija laajensi Suomen perustuslain, tehden
valtiopäivät määrä-aikaisiksi. V. 1812 muutettiin maan pääkaupunki
ja 1828 myös yliopisto Turusta Helsinkiin, jossa erinäiset
valtiolaitoksemme vähitellen ovat saaneet nykyisen muotonsa.
Suomen kansa, kansatieteellisesti katsoen, on se, joka kieleltään ja
sukuperältään kuuluu varsinaisesti suomalaiseen kansakuntaan, nimittäin
veljeksiksi liittäyneet Karjalaiset ja Hämäläiset, ynnä myös
Lappalaisten, Kainulaisten ja Wirolaisten jälkeläiset. Mutta Suomen
kansaan, historialliselta, kansalliselta ja valtiolliselta kannalta
puhuen, ovat yllämainittujen lisäksi vielä luettavat ikivanhoista
ajoista täällä asuvat ruotsalaiset siirtolaiset ynnä myös meidän
kanssamme yhteen sulauneet muuttolaiset muista maista, varsinkin
Saksasta ja Wenäjältä. Ruotsalainen väestö on ijältänsä kolmeen lahkoon
jaettava. Vanhin on se Ahvenan saaristossa, sitten Uudellamaalla,
viimein Pohjanmaalla.
Varsinaisesti suomalainen väestö on luvultaan monin verroin suurempi;
se se onkin siis muodostanut koko kansan yleisen mielenlaadun ja
ulkonaisen näön kaltaisekseen: suomalainen on maamme asukasten
lyhytläntäinen, hartiokas, jäntevä vartalo, kalvakas iho, pruuninen
tukka, vakava, hidas ryhti, totinen, miettiväinen luonne ja tuo
käsityksen hitaisuus, josta kansamme silmäänpistävät viat ja
silmäänpistävät hyvät avut kaikki ovat saaneet syntynsä.
Varsinaisesti ruotsalainen väestö on kuitenkin Ruotsin vallan ja
Ruotsin korkeamman sivistyksen kautta saanut verrattavasti suuren äänen
sijan. Aina 16:sta vuosisadasta aikain, jolloin suomi enimmiten oli
puhekielenä myös korkeammissa ja korkeimmissa säädyissä, sivistys
Suomessa puhui ruotsia, milloin se ei puhunut latinaa. Mutta
asianhaarat ovat 1809 vuoden perästä suuresti muuttuneet. Itsekseen
jääneenä on Suomen täytynyt omasta itsestään hakea sivistyksensä
sisällys ja ulkomuoto, ja tuo voimakas herätys, joka nyt
kansallisuuksien aikakaudella panee kaikki kansat liikkeelle, on
nostanut myös Suomen kansan tähän asti mykät joukot. Sen perästä kun
Lönnrot kokosi ja Kalevalaksi yhdisti suomen kansanrunot; sen perästä
kun Castrén'in onnistui saada eheäksi suomen muinaistarun ja suomen
heimokuntain katkenneet sitehet, sen perästä kun muut innokkaat
työntekijät ovat saaneet toimeen suomenkielisen kirjallisuuden alun, on
pyrintö tasa-arvoon kaikilla sivistyksen ja keskuskunnallisen elämän
aloilla, jota vastustajat suomikiihkoksi nimittävät, tullut
vastaanseisomattomaksi. Mutta samassa on sallimus, ikään kuin
hillitäksensä suomen vahvistuvaa kansallisuushenkeä turmiollisesta
yksipuolisuudesta, lahjoittanut tälle maalle runoniekan ylintä laatua,
joka on solminut yhteen ruotsin kielen ja isänmaan jaloimmat
sankarimuistot. Lönnrot ja Runeberg, Kalevala ja Vänrikki Stool -- kas
siinä on koko Suomen kansa, semmoisena kuin se on ollut ja semmoisena
kuin se on! Mitä Herra Jumala niin monta vuosisataa on pitänyt
yhdistettynä yhdessä maassa, sitä ei ihminen saa mielettömästi
eroittaa. Kaksi merta Suomessa roiskuu yhden maan rannoille; kaksi
hengen virtaa laskeutuu yhteen kansan sydämeen. Yhtenä he olkoon ja
aina pysyköön!


Matkustuksia Suomessa.

Lukija, tahdotkos seurata meitä maita ja vesiä myöten. Valloittakaamme
Suomenmaa penselillä ja piirustimella. Valloittakaamme tämä maa silmän
ja ajatuksen omaksi; yhdistäkäämme se -- sen verran kuin sen taide voi
tehdä -- Eurooppaan, koko ihmiskuntaan.
Matka tulee pitkäksi, vaan ei yksitoikkoiseksi. Tämä maa tulee meidän
valloittaa kappale kappaleelta, samoin kuin naapurivallatkin ovat
tehneet; sillä sen vuoria ei saata sulattaa _yhdessä_ kattilassa, eikä
sen järviä ammentaa tyhjäksi _yhdellä_ viskaimen otolla. Mutta me emme
voi, sillä tavoin kuin kunnioitettavat naapurit ovat tehneet, ottaa
likimpiä paikkoja ensin, kaukaisempia sitten. Meidän matkustuksemme on
oikullisen unennäön kaltainen; me kotkan lailla iskemme alas suoraan
tavoitettavamme päälle. Välistä lähdemme soutamaan Savon vesiä, välistä
kaatamaan Hämeen honkia; milloin viskaamme nuottamme Suomenlahden
rantamaininkiin, milloin sauvoamme venettä Pohjolan koskia ylös.
Toisinaan käymme kolkuttamassa kaupunkein portteja, toisinaan
katselemaan elonleikkaajan puuhaa kellastuneella viljapellolla, tai
merimiehen huvia tyynellä ilmalla, taikkapa talon-emännän askaroimista
takan äärellä talvi-iltana. Tämä on alussa tuntuva kirjavalle,
hajanaiselle, mutta vaihtelevat piirteet ovat kuitenkin viimein
yhdistyvät kokonais-kuvaksi, tämä on saava oikean värinsä siitä
valosta, joka kaikissa eri-kuvissa on yhteinen.
Matkustamista Suomessa pidettiin ennen aikaan kovinkin vaarallisena
työnä. Pohjolan pimeys peitti meidän maan ja teki että se
naapurikansain silmissä näytti aivan mustalle. Hirvittävät korvet,
vielä hirvittävämmät noidat peloittivat muukalaista tulemasta. Nuoren
sankarin Lemminkäisen täytyi osoitella tietänsä tulikoskien läpitse,
hehkuvien hautojen kautta ja näiden vartijoina olevain kauheiden
petojen keskitse. Ruotsalaiset luulivat Suomessa asuvan julmia hiisiä
sekä jättiläisiä, jotka pelkäsivät päivän valoa, koska auringon
ensimmäinen säde kohta muutti heidät kiviksi. Se maa, niin he
kertoivat, on niin täynnä haltijoita sekä noitia, että metsään
huutaessa saapi heiltä vastausta joka haaralta. Koska joku matkalle tai
sotaretkelle Suomeen läksi, nähtiin jäähyväis-otossa yhtä hartaat
halaukset, yhtä katkerat kyyneleet, kuin jos lähtijä olisi ollut
menolla Surman suuhun, Kalman kitahan. Vielä kun kuningas Aadolf
Fredrik v. 1752 kävi kiertomatkallaan Suomessa, kehuttiin hänen mukavaa
kulkuansa kuninkaallisessa fregatti-laivassa sekä pehmeätyynyisessä
vaunussa ihmeteltäväksi pelkäämättömän urhouden osoitukseksi. Ja olipa
kuningasta niin peloitettu tarinoilla kovin vaarallisesta ja
myrkyllisestä itikasta, nimeltä _voden_, joka muka täällä uhkasi hänen
kallista henkeänsä, että hän, säilyäksensä tuosta kauheasta vaarasta,
piti vaunuinsa ikkunat aivan ummessa koko ajan, niin kauan kun
matkusteli pitkin Pohjanmaan rantoja.
Meidän aikana ei ole näitä Pohjan periä peittävä tuntemattomuuden
pimeys enää yhtä paksu. Huvimatkalaisia hyörii ja pyörii nyt joka
paikassa Suomenniemen rannikoilla. Höyrylaivat vievät heidät Aavasaksaa
ja yöllistä aurinkoa ihailemaan. Kanavat sekä postivaunut saattavat
heidät lauluissa ylistetyn Imatran äyräälle. Rautatiet ja höyryveneet
kuljettavat heidät Tampereelle asti. Mutta yhä vielä ovat kuitenkin
Suomen sisimmät, ihanimmat seudut immellisessä koskemattomuudessaan,
maailmalle tuntemattomana. Ei ole mikään onkiva Englantilainen, mikään
lörpöttelevä Franskalainen, mikään matkakertomuksia kyhäilevä
Saksalainen vielä piirustellut tunteitansa niiden koviin,
harmaakivisiin kallioihin eikä niiden valkokuorisiin koivuihin. Harvoin
vaan joku kauppamatkailija, joku tukkien ostaja, joku lohisaksa, joku
kielitutkija tahi kasvein kerääjä osoittelee tietänsä harvakansaisten
sydänmaan-laaksojen kautta.
Syynä tähän on se että Suomessa saa koettaa kaikkein maiden, kaikkein
aikain kulkuneuvoja, elehvantit, kamelit, aasit sekä kantotuolit pois
luettua. Muinais-aikuinen jalkapatikka on kesäisinä aikoina viljeltävä
Lapin tuntureilla sekä Koillis-Suomen jylhillä saloilla. Välin saa
kulkea pitkät matkat veneisin, välin henkensä uhalla vilistellä koskia
alas. Maanteitä löytyy kaikkia mahdollisia lajeja, alkaen kelpo
rapakivi-tiestä hamaan porras-siltoihin upottavien soiden poikki, jotka
koettavat sielua ruumiista ulos hytkyttää. Mutta nämät tiet, vaikka
useimmiten kovat niinkuin lattia, ovat ainoasti rantamailla jotenkin
tasaiset ja suorat. Maan sisä-osissa ne ovat syntyneet muinaisista
jalkapoluista taikka ratsashuikuista, jonkatähden hapuelevat ylös ja
alas mäkiä, huolimatta kierreskellä niiden kupeiden ympäri. Siellä ahde
ahteen perässä kohoaa huimauttavaan korkeuteen; veitsenviilto-jyrkkä
usein ammottaa aivan tien vieressä; matalat käsipuut vaan käyvät pitkin
sen reunaa, usein ei niitäkään. Jalka jalassa kuljetaan ylös, jalka
jalassa myös ensin alas, mutta pian muuttuu tämä kulku hurjaksi
hypyleäksi, joka ei ole luotu heikkohermoisia varten. Hevosten
älykkäisyys kuitenkin paljon vähentää vaaran. Nämät ylimaan kasvatit
osaavat ihmeteltävällä luonnon-aistilla arvata mäen vietteen ja
kuormansa raskauden suhteen; ne käyttävät hyväkseen vähimmänkin
jalansijan; ne kulkevat ylöspäin polvitellen, siksi että pyörät niin
paljon kuin mahdollista kävisivät poikin tietä; ne pitävät alasmennessä
niin kovasti vastaan, että niitä usein täytyy kehoittaa vietteen
helpoitusta edukseen käyttämään. Se, joka syksyisenä yönä lähtisi
tämmöisiä ahteita ajamaan, olisi itsemurhaajaksi sanottava, jos ei
hevosen aistiin saisi luottaa; täten saattaa posti, jonka ei ole lupa
yötä pitää, pilkkopimeällä tämmöisiä teitä kulkea!
Jos maantiet sopii sanoa maan valtasuoniin, niin ovat sitten ajokalut
verihelminä, jotka yhä maan ruumiin ympäri kulkevat. Minkälaisetpa ovat
Suomessa ajokalut, joiden turviin matkustavainen antaa henkensä ja
eheät jäsenensä.
Kestikievarein taksassa kyllä on myös määrätty maksu vaunusta ja
ratsuhevosesta satuloineen; mutta toden todella ei niitä juuri kukaan
kysykään. Ratsain kulkua nyt enää viljellään ainoasti jollakulla
salokulmalla, kirkolle mentäessä, ja tämä vanhan-aikuinen, ritarillinen
ajoneuvo jääpi yhä enemmän pois tavasta. Vaunu on ylellisyyskalu, joka
kaupunkienkin kestikievareissa on harvinainen, maalla aivan tuntematon.
Nelipyöräisiä kärryjä, venäjän tavan mukaan, nähdään ainoasti siellä,
täällä itärajoilla. Muutamin seuduin kyllä varakkaat talon-isännät
kirkkoretkillänsä koreilevat kaksipyöräisillä kieseillä taikka
resoori-kärryillä, mutta tämä kalu, joka niin suuren arvon antaa, ei
joudakaan kenen hyvänsä kulutettavaksi. Matkustaja parka, jos ei sulia
ole oma vipu-vaunusi mukanas, etkä myös ole jostakin kaupungista saanut
kallishyyryisiä kiesejä, niin olet melkein auttamattomasti annettu
alttiiksi kuuluisalle, hirmuiselle kiduttimelle, nimeltä
"_kyytikärryt_."
Mitä ovat kyytikärryt? Kalu, jossa huhmaren, tamppumyllyn ja
hullunhevosen (velocipedin) avut ovat yhdistyneet. Kaksi tavallista
pyörää, akseli välissään; akselin päällä lautakyhäys, jonka jatkona
aisat ovat. Laitoja myöten välistä käy häkki, useimmin mataloita
lautoja. Niiden päältä kohoaa selkälaudallinen istuin, joskus
varustettu kankeilla puu-resooreilla, useimmin ilman mitään välitintä
kiinnitetty akseliin. Jokainen ajokalun hytkähdys tuntuu kohta sinun
jaloissas ja selässäs, aivan kuin istuisit kiireesti kulkevan
ruuvilaivan koneen päällä. Jokainen pikku kivi maantiellä kostaa siitä
kun häntä häiritset, jokainen kuoppa antaa tyrkkäyksen tyrkkäystä
vastaan, jokainen siltakapula sinulle tuntuvasti osoittaa
vihastustansa. Ajapas tällä tavoin tuntikausi kivistä tietä, niin olet
kurittanut lihasi tavalla, joka on paljon vaikeampi ja siis
ansiollisempi, kuin jos olisit toimittanut toivioretken Roomaan,
herneitä kengissäsi.
Mutta kaikkeenhan ihminen tottuu! Tuo maakansa, joka sinulle tulee
vastaan, ja joka ei ole pehmeiden vaunutyynyin kautta hempeytynyt,
nauttii nähtävällä mielihyvällä kärryin mukavuutta. Väsynyt jalkamies
katselee sitä halullisilla, ikävöivillä silmillä; nuori kylän teikkari,
joka ajaa markkinoille tahi kirkolle, yksi kaunotar kummallakin
polvellaan, istuu iloisempana puu-istuimellaan, kuin moni pankkiiri
vaunuinsa samettityynyillä.
Talvella ei matkustaminen täälläkään tuota niin vaikeita vaivoja.
Tuppauta hyvin heiniä ympärilles, peitä karhuntalja tai muu peite
päälles, niin tulet hyvin toimeen tuossa matalassa, kepeässä reessä,
jota sinulle tarjotaan. Monenkaltainen on muuten tämä ajokalu
muodoltaan. Välistä on reki leveä, veneenmuotoinen, välistä kaitainen
niinkuin pavun palko; joskus on se häkillä ympäröitty, joskus siivillä
varustettu. Itä-Suomessa ja niin myös osaksi pohjoiskulmalla on istuin,
lasten sekä vaimoin paremmaksi suojaksi, varustettu kuperalla,
niinimatoista tehdyllä kuomulla. Lapin ahkion eteen, joka on keskeltä
katkenneen veneen näköinen, ei valjasteta muuta kuin poroja.
Valjaat ovat monellaiset, usein ylellisesti koristetut. Itäpuolella on
niillä venäjäntapaiset muodot, lännessä skandinaviankaltaiset.
Kaarenmuotoinen, heleillä väreillä paistava vemmel sekä valkeilla
siloilla koristetut nahkavaljaat kohta vetävät muukalaisen huomion
puoleensa. Iloisesti heliseviä kulkusia paitsi ei aja kukaan talvella,
ja posti ynnä muut, jotka tahtovat arvoansa osoittaa, ilmoittavat jo
kaukaa tuloansa porokellon rämpätyksellä. Kovin surkuteltava on
matkustavainen, jos hän, niinkuin muutamin paikoin Hämeessä, saa kokea
noita valjaita, joissa muutamat nuoranpalaset, olkisen satulatyynyn
nojassa, kannattavat koko kärryjä. Toisellaisia alku-aikaisia valjaita
viljellään Waasan läänissä työ-re'issä: koveraa muotoista juurta, josta
on syntynyt tuo siellä seuduin tavallinen sananparsi: "Jos kaikki olisi
oikein tässä maailmassa, mistäs sitten kakkulapuu saataisiin?"
Matkakulku Suomessa on likeisimmässä yhteydessä erään laitoksen kanssa,
joka Eerik XIV:n sekä Kustaa IV Aadolfin aikana sai alkunsa ja on tuttu
hollikyydin nimellä. Mitäs se sitten hollikyyti on? Se on maanviljelijä
ajuriksi, työhevonen postijuhdaksi muuttuneena. Maan-omistajan täytyy
määrätyiksi ajoiksi lähettää hevonen ajokaluineen, ajomiehineen
kestikievariin. Hevonen syöpi ha'assa, kyytimies nukkuu tai lyöpi
kortteja, odotellessaan matkustavaisen tuloa. Viimeinkin on tämmöinen
herra niin armollinen ja tulee. Se hevonen pannaan valjaisin, jonka on
vuoro, kyytimies -- tahi poika, tyttö tai akka, sillä usein saadaan
lapsi, ja Pohjanmaalla hyvin usein vaimo-ihminen kuskiksi -- kiipee
ylös epämukavalle, kuperikeikkaa uhkaavalle, viluttavalle paikalleen
kärryin istuimen taakse, ja sitten annetaan mennä! On niitä
matkalaisia, jotka ihmisen tavalla ajavat; mutta onpa niitäkin --
varsinkin korkeita herroja -- jotka aivan armottomasti ajavat. Laki
kyllä säätää, vaan vanha tapa päättää. Tultua toiseen kestikievariin,
suoritetaan säätty kyytiraha, markka peninkulmalta, ynnä vielä lisäksi
vähäinen maksu ajokalusta, jos ei se ole matkustavaisen oma. Sitten
tämä lähtee edelleen ajamaan, ja kyytimies -- siis useinkin vaimo tai
lapsi -- saa mennä paluumatkalleen omissa kärryissään, jos onni on
ollut niin myötäinen, vaan tavallisesti satulattoman hevosensa selässä,
sateesen ja tuuleen, syksyn pilkkopimeään ja talven tuimaan pakkaseen,
autioita saloja myöten, ja perille tultuansa hän taas odottelee toista
kyytiä, siksi kun vuoron päivät ovat lopussa.
Tästä näkyy että tämä kyytilaitos on mukava matkustavaiselle, vaan
rasittava kyytivelvolliselle, josta syystä hollikyydillä ajamisen
oikeus onkin suotu ainoasti tuolle paljon vaativalle säädylle, jota
sanotaan herrasväeksi ja jonka hämärä raja käypi sarkanutun ja
verkatakin välitse. Mutta jos hollikyyti ei olis olemassa, niin olisi
enin osa Suomen maata säännöllistä matkaneuvoa vailla. Tällä nykyisellä
tavalla matka on joutuisa ja huokea -- 12-16 peninkulmaa vuorokaudessa
itseään liian vaivaamatta ja hevosiakin rääkkäämättä -- ja se on
välttämätön asia maassa, jossa on matkat pitkät, asukkaat harvassa. Kas
siinä syy, miksi, parempain kulkuneuvoin toivossa, vielä kärsitään tätä
rasittavaa laitosta, joka on kahta vuosisataa jäljellä aikaansa.
Kestikievarit ovat sangen tärkeitä levähdyspaikkoja. Siksi valitaan
maantien viereisiä, peninkulman tai kaksi, kolmekin toisistaan olevia
taloja, ja maksetaan niille vähäinen vuosipalkka; salomailla saavat
tähän virkaan rupeavat, kaukana toisistaan olevat uudistalot
veronvapauden ynnä muitakin etuja lisäksi. Matkustavainen, joka
talvi-illan hämärässä on reessä torkkuellut, herää yht'äkkiä siitä että
hevonen seisahtuu ja kulkuset vaikenee. Hän mataa ulos paksusta
ulkokuorestaan, pärevalkea näyttää hänelle tietä aina varalla olevaan
vierastupaan, jona välin on pieni kammarinen, välin avara sali,
varustettu niin komeasti kuin talon on kannattanut tehdä. Pari sänkyä,
kirjavat villavaipat peittoina, suuri, maalattu pöytä, sen päällä
levälleen avattu päiväkirja, johon matkalaisen tulee kirjoittaa nimensä
karsinoittuneella kynällä ja monta kertaa vetelöityllä läkillä;
muutamat tuolit, joilla on jokaisella eri muotonsa -- kas se sinulle on
tarjona tässä komeudesta tietämättömässä ravintolassa. Seinillä riippuu
koreilla väreillä maalattuja puupiirroksia, joissa ilmautuva vapaa
kuvaustaito olisi kunniaksi Egyptin muumia-hautojenkin maalareille:
keisareita ja kuninkaita ratsain, jäykkänä kuin puupölkyt,
eriskummallisia Raamatusta otettuja tapauksia, ja niiden rinnalla
onnentoivotuksia nimipäiviin, joissa nähdään palavia sydämiä sekä
pöyhkeitä värssyjä. Talikynttilä sytytetään; ilma tuntuu vähän
umpinaiselle, sillä ilman-vaihetus on täällä vielä tuntematon keksintö,
Sez Fin ädäbiyättän 1 tekst ukıdıgız.
Çirattagı - Matkustus Suomessa - 04
  • Büleklär
  • Matkustus Suomessa - 01
    Süzlärneñ gomumi sanı 3333
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1992
    17.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    24.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 02
    Süzlärneñ gomumi sanı 3424
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2095
    18.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    26.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 03
    Süzlärneñ gomumi sanı 3411
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2102
    19.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 04
    Süzlärneñ gomumi sanı 3511
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2176
    21.3 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 05
    Süzlärneñ gomumi sanı 3428
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2141
    20.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 06
    Süzlärneñ gomumi sanı 3421
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2146
    19.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.2 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 07
    Süzlärneñ gomumi sanı 3420
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2154
    20.1 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 08
    Süzlärneñ gomumi sanı 3394
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2167
    19.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    28.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 09
    Süzlärneñ gomumi sanı 3421
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2162
    19.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    28.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 10
    Süzlärneñ gomumi sanı 3437
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2138
    18.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    27.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 11
    Süzlärneñ gomumi sanı 245
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 197
    31.3 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    39.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    42.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.