Matkustus Suomessa - 02

Süzlärneñ gomumi sanı 3424
Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2095
18.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
26.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
31.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
italki
olivat Lappalaisten kulkupaikkoina, jakautuu kolmeen suureen
järvi-notkelmaan: äärimmäisenä idässä, Saimaan notkelmassa _Savon_
maakunta; sitä lähinnä, Päijänteen notkelmassa _Hämeen_ maakunta, ja
läntisimpänä Näsijärven notkelma, jonka enimmät osat on luettu
_Satakuntaan_. Ylänkömaahan kuuluu paitsi näitä vielä idässä
Pielisjärven notkelma eli Pohjois-Karjala, ynnä Kainuun notkelma
Oulunjärven ympärillä, joka kuuluu Pohjanmaahan. Samaan maakuntaan
luetaan myös Koillis-Suomen järvilaaksot, korkeimmat meidän maassa.
Maanselän tunturein molemmin puolin leviävät perimmäisessä pohjosessa
Lapin erämaat, joista pohjoisimmat laskevat vetensä Inarijärven
notkelmasta Jäämereen.
Suurten järvienkin rantamaat, samoin kuin meren, ovat viljavat,
tiheämmässä asutut; niillä on viljelys saanut vakavan jalansijan ja
historian tapaukset tanteren. Niiden takana piilee syrjäisessä,
rauhallisessa varjossansa ihana, maailmalle tuntematon maa.
Laatokka on kyllä lähettänyt punaista porfyrikiveänsä Napoleon'in
hautakummulle, Ruskeala marmorapatsaitansa Iisakin kirkkoon Pietariin.
Mutta harmaakivi, josta Aleksanteri I:n jättiläis-patsas on tehty, on
niin yksinvaltainen meidän maassa, että se vaan aika harvoin suopi
sijaa muille kivikunnan lajeille. Runsaasti on tosin Suomessa kalkkia,
mutta valitettavasti ei mitään toivoakaan kivihiilistä. Kaikkia
metalleja on suku Suomen vuorissa; vaan kateelliset Manalaiset
vartioivat tarkasti niitä aarteitansa. Niin niukasti suovat he niistä
osaa, että luulisi Suomen vuorten olevan köyhimmät koko maailmassa, ja
kuitenkin on nyt viimein vihdoinkin ruvettu ryöstämään kultaa meidän
Lapista. Rauta ja vaski ovat muuten ainoat metallit, joita tähän asti
on löydetty runsaammalta. Raudasta ovat Itä-Suomen järvet sekä suot
erittäin rikkaat; se peittää niiden pohjan tummanruskeana lattiana,
joka kasvaa uudelleen 30:n vuoden kuluessa, jos sitä on pois kuorittu.
Kaikki multa ja sora Suomessa on raudansekaista; samoin myös
lukemattomat lähteet. Luojan mielestä ei tämä maa vielä ollut tarpeeksi
kova: hän varusti sentähden vielä kalliotkin rauta-silauksella.
Hiekka ja savi vaihtelevat täällä muinaismeren jättämän mudan kanssa.
Se on kovaa maa-perää, joka vaatii vahvoja käsiä. Vaan kuitenkin olisi
Suomi hyvinkin viljava maa, kunhan vaan meillä olisi lämpimämpi
aurinko.
Mutta päivän säteet täällä 60:n ja 70:n pohjoisen leveyspiirin välillä
käyvät vinoon maata kohti. Pohjan perän Hiisi jäisillä käsivarsillaan
yhä tavoittelee vastahakoista morsianta. Suomi joutuisi hänen
saaliikseen, jos ei suopeammat luonnonvoimat olisi estelemässä hänen
voitolle-pääsöänsä. Maamme viettää etelään ja lounaasen päin, se
kääntää kasvonsa puolipäivän ja iltapäivän lämpimän auringon puoleen.
Sen suojana pohjosta vastaan ovat Maanselän tunturit. Sen pinta ei ole
kovin korkealla; sillä on syvät vedet sisustassaan ja ympärillään.
Sille on suotu hiukka osaa golf-virran lauhduttavasta lämpimästä.
Kaikesta tästä tulee että Suomella kaikista maista maan päällä,
Skandinavia pois luettuna, on lauhkein ilman-ala näin kaukaisella
Pohjan perällä. Sillä on 66:n leveyspiirin kohdalla yhtä paljon
lämmintä kuin Pohjois-Aasialla 54:n ja Eteläis-Labrador'illa Amerikassa
48:n paikoilla.
Onpa sentään Pohjan kolkkouttakin tarpeeksi. Vuotuinen keskilämpö on
eteläisessä Espanjassa +18 pykälää, Franskassa +12, Englannissa ja
Pohjois-Saksassa +8, Ruotsissa ja Norjassa +3-4, vaan Suomessa 2 1/2
Cels. Venäjällä ei keskilämpö niin pohjoisissa paikoissa kuin Suomi
ylety täyteen yhteenkään pykälään. Suomenmaan suuri pituus tietysti
tekee että lämpö on sangen epätasaisesti jaettu. Turussa se on
keskimäärältään +4,61, vaan Enontekiäisissä Lapin rajalla -2,68.
Samalla aikaa kun kirsikkapuut ovat täydessä kukassa Turun seudulla,
Lappalainen ajaa ahkiossaan, iloiten hyvästä Juhannus-kelistä. Mutta
jos vaan Heinäkuun vertaamme, niin on Lapissa kuuma Etelä-Suomeen
verraten. Kostea rannikko-ilma on lauhkeampi ja tasaisempi kuin
kuivempi ilma sydänmaalla; Länsi-Suomi on lämpimämpi Itä-Suomea.
Meidän ilman-alasta on sanottu: Suomessa on yhdeksän kuukautta talvea
ja kolme kuukautta kesätöntä aikaa. Leikki aina omiaan lisää; onpa
kyllin siinäkin että talven valta kestää koko toisen puolen vuotta.
Marras- ja Joulukuu: syystalvi; Tammi- ja Helmikuu: sydäntalvi;
Maalis- ja Huhtikuu: kevät-talvi; Touko- ja Kesäkuu: kevät; Heinä- ja
Elokuu: kesä; Syys- ja Lokakuu: syksy. Kukat on kerkeät kulumaan, hanget
hitaiset. Muutamat lyhyet viikot vaan kestää elävän luonnon vuotuinen
elin-aika. Suuri osa kuluu Huhtikuuta Etelä-Suomessa, suuri osa
Toukokuuta Pohjois-Suomessa ennenkuin lumet on sulaneet. Mutta silloin
jäät lähtee, meri ja järvet alkavat sinertää jälleen, joet katkaisevat
kahlehensa, muuttolinnut palaavat. Sitten on maa vielä jonkun aikaa
kuloheinän vallassa ja ilmat kolkot, tuuliset; sen perästä tulee
lämmintä ja sateita, ja parin viikon, jopa monesti parin päivän
kuluessa kesä saapi täyden voiton. Sanoin ei voi selittää, kielin ei
kertoa mitä tunteita tuo uudesti heränneen elinvoiman näkö nostaa, ja
siihen vielä tulee lisäksi pimenemättömän valon vaikutus. Koko kolme
kuukautta kestää sitten Pohjois-Suomessa yhtä päivää. Yökin paistaa,
ilta- ja aamu-rusko suutelevat toisiansa. Tässä lakkaamattomassa
valossa hyötyy kasvikunta ihmeellisellä nopeudella. Oraan, korren,
kukan ja hedelmän välillä on vaan yksi ainoa pitkä päivä, ja kun se
päivä on lopussa, kun ensimmäinen hämärä levittää peittonsa maan yli,
ja ensimmäinen tähti taas alkaa pilkoittaa iltataivahalla, silloin on
ikäänkuin iltakelloin sointi-aika nurmille ja pelloille, käsky
luonnolle jälleen käydä pitkälliselle levolleen. Yhtä kerkeästi kuin se
tuli, katoaakin myös kesän ihanuus; yksi halla-yö, yksi pohjosen
puhallus, ja syksy seisoo surullisesti koreassa, karisevassa
lehtipuvussaan. Syksy täällä tuopi viljan leikkuun, vaan ei yhtään
viinimarjaa, harvat hedelmät. Talvi tullessaan ei tuo niinkuin
Keski-Euroopassa sumuja ja kolkkoja sateita, se tulee selkeänä,
pirteänä, virkistävänä, ei vihollisena, pikemmin hyvänä liittolaisena.
Se salvoo siltoja, se tasaa teitä, se lyhentää välit, se aukaisee
pääsemättömät korvotkin ihmisten kuljettaviksi. Niin rakas on meille
talvi ynnä sen komeat pohjosen-palot, sen valkoiset hanget, sen
kilisevät kulkuset, sen liukkaat sukset ja sen hauska koto-elämä, että
jokainen Pohjan lapsi Etelässä mielellään vaihtaisi tuon ijankaikkisen
kesän yhteen kouralliseen lunta.
Muutamat luonnon tutkijat arvelevat huomanneensa että Suomen ilman-ala
viime vuosisadan kuluessa muka on tullut epävakaisemmaksi, kesät
kylmemmiksi, talvet lauhkeammiksi, ja väli-ajat, syksy sekä kevät
pitemmiksi. Jos niin todella on laita, sitten on syy siihen maan
viljelemisessä ja korpien kaatamisessa, ehkä myös ilmavirroissa,
joiden synnystä ei ole tietoa. Talvella tuulet enimmiten käyvät
Etelästä, kesällä Lännestä. Kuivin on pohjoistuuli, sateisin itä.
Valtameren huurut kohoavat yli-ilmoihin, sakenevat avaran mannermaan
yli Idässä ja laskeuvat sieltä sateina maahan. Vakinainen kesä ja
vakinainen talvi aina alkavat itätuulella.
* * * * *
Ihmeyttäväinen ja opettavainen on elävän luonnon taistelu Pohjanperän
voimaa vastaan. Jos matkustat eteläisestä Suomesta pohjoiseen ja niin
edespäin Lapin autioille tuntureille, niin on sinusta aina, jokaisen
peninkulma-kymmenen päähän päästyäs, tuntuva ikään kuin kulkisit
elämästä kuolemaa kohti. Ja päinvastoin kullankaivaja ja
luonnontutkija, Pohjan periltä palatessaan etelämaille, mielestään
aivan kuin kulkee kuolemasta elämään. Toden todella ei ole kuitenkaan
elämä missään aivan kuollut: ikilumienkin rajalla se vielä aina
taistelee.
Suomen maan asema on Pohjoispiirin molemmin puolin, kylmän ja lauhkean
ilma-vyöhykkeen rajalla; se käsittää siis kumpaistenkin kasvi- ja
eläinkunnan. Kasvit ja elävät saavat täällä kaiken sen puutteen ja
taistelun, voiton ja kadotuksen kokea, jonka alainen elämä on näillä
Pohjan perillä. Pohjois-piirin tuolla puolen nähdään kasvi- ja
eläinkunnan alhaisempia luokkia paljon runsaammalta kuin korkeampia. Ei
ole sitä paikkaa 70:n leveys-asteen seuduilla, jossa ei maa-perä ja
kalliotkin viljalta kasvaisi sammalia tai jäkäliä; vaan ainoat puut,
jotka tunturi-lakeiden yksitoikkoisuuteen tuovat vaihettelevaisuutta,
ovat vaivais-koivu, katajapehko, paju sekä maanpintaa myöten mateleva
kuusi. Toiselta puolen ilma on täynnä tuhannen tuhansia itikoita,
lukemattomat vesilintu-parvet vilisevät kaikilla rannoilla, ja vedet
ovat upi-rikkaat kaloista.
Ensimmäinen maanviljelyksen alku nähdään 68:n ja 69:n leveys-asteen
vaiheilla Inarijärven eteläpäässä. Se ilmautuu ohrapellon muodossa: se
on rohkea vaatimus taisteluun Pohjan perän haltijalle, ja useammin
täällä korjaakin ohrat halla kuin kylväjä; mutta ne ilahuttavat
kuitenkin vaeltajan silmää. Samalta rajalta alkaa vaivainen mänty,
ensimmäinen leppä, haapa, tuomi, raita, viimeinpä myös pihlaja ja
koivu, kaikki arasti pysytellen itsiänsä vuorten päivärinteillä.
Päivän-paisteisilla mättäillä nyt jo myös nähdään Pohjan perän marjoja:
ensiksi suo-muuramia, sitten puoloja, mustikoita, juovukoita,
karpaloita. Vaaraimet, mansikat, orjantappuran marjat sekä
maa-muuraimet eli mesimarjat alkavat vasta Maanselän eteläpuolelta.
Päästyämme 67:n leveysasteen paikoille, onpi kasvikunta tunturein
italki
suojassa jo suuresti vaurastunut. Ensimmäiset metsät alkavat Kemin
joki-notkelmassa; jalo, korkea honka kohottaikse pilviä kohti. Se
tarvitsee 180 vuotta joutuakseen täyteen pituuteensa, sen ikä on
neljättä sataa vuotta; mutta se onkin sitten enemmän kuin 60 jalkaa
korkeudeltaan, neljättä jalkaa läpimitaten. Tästä 67:stä aina 63:een
leveys-asteesen kasvikunta yhä varttuu, voimistuu. Pohjan perän
omituinen kasvisto katoaa ja jättää sijaa Pohjois-Euroopan yleisille
ruohoille sekä puille. Eteläisemmistä puista halava ulottuu
pohjaisimmalle. Sitä lähinnä lehmus ja vaahtera, sitten jalava,
pähkinäpuu sekä ora-pihlaja; vaan tammi, saarni ja ulkomaalta tuotettu
saksan-kuusi eivät menesty muualla kuin pitkin eteläistä rannikkoa.
Hedelmäpuut ovat meillä vaan kylmästä väriseviä vieraita lämpimämmiltä
ilman-aloilta; ovat ne sentään usein suotuisat, anteliaat, välistä
jalotkin luonteeltaan. Omenapuu kasvaa hamassa Oulussa asti 65:n
leveysasteen kohdalla; vaan ei se siellä tuota muuta kuin kukkia, ei
mitään hedelmää. Vasta 63:n asteen paikoilla muodostuu kukista
lämpiminä kesinä happamia omenia; 62:sta asteesta aikain omenat
kelpaavat syötäviksi, 61:sta tulevat hyviksi. Päärynöitä, luumuja,
kirsikoita kasvatetaan enemmän huvin kuin hyödyn vuoksi.
Vielä meidänkin aikanamme on puoli maata suurta metsää. Mutta ei mikään
maa tuhlaa tätä kallista aarrettansa niinkuin Suomi. Aikanansa oli
metsän raivaaminen viljelyksen ensi-työnä; siitä ajasta asti on
talonpoika yhä vielä metsän vihollinen, kun pitäisi olla sen suojelija,
Puut metsässä ovat joka miehen haaskattavana. Kirves kaataa, sahat
hävittää, metsävalkeat polttavat, huono hoito turmelee äärettömiä
salomaita. Talonpoika kaataa hirsimetsää saadaksensa sen tuhkista
kahdet, kolmet viljat, ja jättää kasken sitten autioksi. Lapset ja
naiset käyvät lehtiä hakemassa lampaita varten; he kaatavat koko puun
siksi että olisi mukavampi sen lehdet riipoa. Aika oli että maamme sai
metsäviraston, sillä avarat maa-alat ovat jo aivan lakeina, ja
merikaupunkein täytyy tuottaa laiva-aineensa 10-20 peninkulman takaa.
Luonto itsekin on paha metsän haaskaaja. Koska metsä kasvaa tiheästi,
niin että ilma ja päivä eivät enää pääse juuriin vaikuttamaan, silloin
syntyy lätäköitä, jotka keväällä vuoroin sulavat, vuoroin jäätyvät, ja
vahingoittavat puiden juuria. Vähitellen muuttuu koko metsä vetiseksi
korveksi, puut lahoovat, ja myrsky sen kaataa. Tällä lailla ovat
Lapin suuret salot kadonneet. Pohjoinen ilma rauentaa kasvikunnan
elinvoimaa. Metsän raunioille syntyy jänkä ja suo. Suomen alasta on 632
neliöpeninkulmaa metsäisiä rämeitä ja 1648 neliöpeninkulmaa metsättömiä
rahkasoita. Kaikki tämä erämaa on syntynyt varsinaisen, vahvan metsän
häviöllä, ja sitä on kolmas osa koko Suomen alaa, Tätä yhä levenevää
erämaata vastaan viljelys taistelee ahkerasti, väsymättä ja
lopullisesti voitolla. Hävittäväiset hallat, turmeltuneet touot
saattavat tätä voittoa viivyttää, vaan ei estää. Nyt pellot, niityt,
tiet sekä asuntopaikat vasta täyttävät 1/19 maan alaa. Tulevan ajan
tehtäväksi jääpi kelvottomaksi muuttuneen kolmannen osan valloittaminen
viljelyksen omaksi.
Havumetsä on maanviljelyksen emä. Sen tuhkiin, paloon, on Suomalainen
ikimuistoisista ajoista saakka kylvänyt ohransa, joka viljalaji oli
ensimmäinen täällä tietty. Tämä kiertolais-maanviljelys vaati paljon
metsää, ja vaarojen hongikkoin harvettua astui kansa alemmaksi ja
ryhtyi viljelemään lehtometsän alustaa viljavissa notkelmissa.
Lehtometsässä syntyi karjanhoito ja vakinainen maanviljelys; ne
tuottivat vakinaiset asuntopaikat. Siitä syystä ovatkin havumetsän ja
lehtometsän eri alustat ikään kuin Suomenmaan asuttamista kuvaava
kartta. Tätä nykyä viljellään enimmin ruista, sitä lähinnä ohraa,
sitten kauraa ynnä hiukka nisua sekä tattaria. Potaatit, jotka tuotiin
maahan noin vuosisata takaperin, antavat nyt 1/3 kansan ravintoa;
niiden verralla ovat muut juurikasvit ynnä myös herneet ja kaalit aivan
vähäpätöiset. Tärkeämpi maanviljelijälle on pellava, hamppu ja humala
ynnä tuo pikkuinen tupakka-maa talonpojan navetan päiväpuolella.
Metsästys ja kalastus olivat maan alku-elatuskeinot ja kasvattivat
rohkean, vaivoja pelkäämättömän kansan. Molemmat ovat ne kuitenkin
huonontuneet huonontumistaan. Metsän vilja on harvennut metsän
harvetessa, kala on paennut pois metsättömiltä rannoilta, joilla ei
ollut enää entinen matojen ja toukkien paljous tarjona hänen
ravinnokseen. Jalo hirvi on melkein sukupuuttoon hävitetty ja nähdään
nyt vaan aika ajoin syrjäisillä takamailla. Vielä pitää kuitenkin
metsän kaltainen kuningas, mahtava mesikämmen, ikivaltansa. Sutta
ahdistellaan maan pahimpana vihollisena. Kettuja, ilveksiä, saukkoja,
näätiä, oravia, jäniksiä ynnä muita pyssymiehen tavallisia saaliita
saadaan joka vuosi suurin määrin. Samoin hylkeitä pitkin merenrantaa.
Harvinaisempi on ahma; harvinaisin kaikista ennen muinoin tiheässä
asuva majava. Muuten on Suomen eläimistö sama kuin muuallakin
Pohjois-Euroopassa. Koti-eläimet ovat samat kuin Skandinaviassa; mutta
peura ei viihdy tällä puolen pohjois-piiriä. Erittäin ansaitsee
mainitsemista Suomen pieni, ulkonäöltään mitätön, mutta erin-omaisen
kestävä hevonen, jolla on tärkeä osa monessa Suomen ratsumiesten
mainioimmassa voitossa.
Lintulajeja luetaan 237; niissä 29 petolintua joiden rosvopäällikkönä
on suuri maa-kotka eli kokko. Joskus kuuluu satakielisen ruikutus
Suomen eteläisellä rannikolla; Laatokan rannalla on se yleinen.
Vähemmin vaihtelevainen säveliltään, mutta ihastuttavan suloinen on
myös kyntörastaan laulu autiossa metsässä, valoisalla kesä-yöllä.
Mateliaisia on vähän, ja ainoasti yksi käärme myrkyllinen. Kalat
puolestaan ovat monilajiset, monilukuiset, ja tärkeitä asukkaita niin
vesirikkaassa maassa. Suurimmat heistä ovat monni Hämeen järvissä ja
sampi Laatokassa. Lohi nousee kaikkiin jokihin ja saadaan monesta
järvestä. Siikaa löytyy täällä myös runsaasti. Sillin vaellukset ei
enää ulotu tänne Itämereen, mutta hänen pienempi sukulaisensa silakka
eli haili vilisee pitkin kaikkia merenrantoja, ja on, ynnä järvissä
asuvan muikun kanssa, kansan yleisenä särpimenä. Lukuisimmat on sekä
suolaisessa että suolattomassa vedessä hauki -- veden susi -- ahven,
kiiski, lahna, säynäjä, särki, salakka; harvemmaisia kuha ja
nahkiainen. Valtameren kaloista nähdään meidän rannoillamme ainoasti
turska, kammelias ja simppu. Joskus eksyy tänne joku valaskala taikka
meri-sika ja hämmästyttää kalastajaväkeä.
Alhaisista elävistä on äyriäinen eli krapu yleinen eteläisessä ja
keskimmäisessä Suomessa. Mehiläis-hoito on joutunut unohduksiin; sitä
viljellään nyt enää vaan muutamin seuduin eteläisellä rantamaalla,
Kotisirkka on tuttava ystävä talonpojan tuvassa, ja sääski eli itikka
koko Pohjan perän vitsaus. Alimmaiseen eläinkuntaan kuuluvista asuu
melkein kaikissa Suomen jo'issa helmi, piillen mutaisessa simpukassaan,
ja pyydetään vielä joskus koristeeksi rouvasväen korvarenkaisin.
Kaikki tämä näyttää meille maan, jossa ihmisen täytyy hankkia
eläkkeensä maasta ja vedestä lakkaamattomalla taistelulla. Niin vähä on
täällä Etelän suloisesta ihanuudesta ja suruttomasta viljavuudesta,
että Suomessa ilo on kerkeä päivän kajanne, rikkaus ihmesatu, ja
luonnon kirkkahin kauneus hetken-aikuinen unennäkö. Ankara vakaisuus ja
alakuloinen hymy sekaisin, semmoinen on aina Suomen kasvoin muoto. Sen
ihanuus on usein vaalakka niinkuin pohjosen palo, kylmä niinkuin
valkean hangen loisto, autio ja mietiskeleväinen niinkuin synkkä
kuusikko. Toinen puoli sen elämätä on peitetty pimeään yöhön, toinen
puoli paistaa sammumattomassa valossa.
Voipiko rakastaa maata niin kolkkoa, niin kylmää, niin paljon itsensä
kieltämistä vaativaa? Kysy tältä kansalta, jonka Luojan sallimus on
asettanut tänne Pohjan perän raukoille rajoille, ja sinä saat sen
vastauksen: "Me sitä rakastamme yli kaiken muun, sillä sen hyväksi
taidamme kaikki uhrata. Me sitä rakastamme, koska se on meidän juuremme
ja meidän olentomme perustus, ja me olemme semmoiset, mimmoisiksi tämä
maa on meidät luonut -- tyly, kylmä, taistelevainen kansa -- me olemme
sulava lumihanki, joka janoo päivää ja avaa sylinsä koittavalle
aamuruskolle."


Kansa.

Tää kansa, jolla on asuntonsa Suomen harmaakivisellä perustuksella, on
vanhin tietty asukas itäisessä, pohjoisessa ja suureksi osaksi myös
läntisessä Euroopassa. Se oli noilla mailla laajalta levinnyt ennen
kaiken historian alkua, ennen kaiken tarun alkua. Se häämöittää siellä
näköpiirin ja muistin hämäränä, utuisena peränä. Sitä jo kohta meidän
ajanlukumme alussa tavataan _Fen'in eli Fin'in_ nimellä, jonka
alkujuurena on keltiläinen sana _fen_ -- soturi. Itse puolestaan se on
aina nimittänyt itseään _Sam'iksi, Samelaisiksi, Suomalaisiksi_ -- joka
laajalla löytyvä nimi on synnyttänyt paljon väitettä, vaan vielä jäänyt
selitystä paitsi. Ja tästä kansasta, jonka asunnot puolen maan-osamme
käsittivät, ovat molemmat yllämainitut nimet viimeinkin tulleet
perinnöksi Itämeren notkelman koilliskulmalle, keltiläinen nimi
_Finlandina_, oma _Suomena eli Suomenmaana_. Suomen kansa itse on
ikivanhasta muinaisajasta alkain yhä peräynyt kaakosta luoteesen päin,
Median vuorilta Altain tuntureille, Altaista Uralille, ja sieltä
Eurooppaan. Koko tällä pitkällä tiellä, jota he kulkivat, on
jokapaikassa kansa-tähteitä, joita nyt ainoasti kielitutkija saattaa
keksiä ja yhdeksi heimokunnaksi yhteen lukea. Enin osa Venäjän avaraa
alaa, joka ennen muinoin oli suomensukuisten kansain asuntona ja
valtana, on ikään kuin täyteen kylvetty näitä katoavia kansatähteitä,
jotka vähitellen sulauvat slavilaiseen kansallisuuteen. Ainoasti
Suomen- ja Pohjanlahden rantamailla on voimallisempi, jalompi-avuinen
jäännös tuosta muinaiskansasta -- Virolaiset ja Suomalaiset -- löytänyt
turvapaikan merien ja jäiden takana, jossa heidän on onnistunut kohota
korkeammalle sivistyksen kannalle. Virolaiset, pitkät ajat vastaan
ponnisteltuaan, kukistettiin saksalaisten ritarein vallan alle ja
saivat palvella näitä perintö-orjina. Suomalaiset samaten, kovan
vastarinnan perästä, joutuivat Ruotsalaisten alamaisiksi, ja saivat
heidän kauttansa länsimaisen sivistyksen.
Madjarit ja Bjarmit ovat ainoat suomensukuiset kansat, jotka ovat
valtakuntia perustaneet. Kaikki muut ovat olleet valtiollista
perustamiskykyä vailla. Enin osa niitä kansoja, jotka v. 862 kutsuivat
Rurik'in Ilmenjärven rannikoille, oli Suomalaisia, vaan kuitenkaan ei
syntynyt silloin suomalainen, vaan slavilainen suuri valta.
Lappalaiset pois lukien, ovat kaikki länsisuomalaiset kansat olleet
sotaisat, mutta heidän sota-intonsa on käynyt suojelukseen, ei
valloitukseen. Kolme erää täytyi Ruotsalaisten tuoda tänne
sota-aseensa, ennen kuin saivat harvasti asutun, keskinäisistä
eripuraisuuksista hajanaisen Suomenmaan valtansa alle.
Silloin oli ristiretkien aikakausi, jolloin taivaallinen autuus
palkitsi sotaa kirkon vihollisia vastaan. Rooman kirkko tahtoi
laajentaa alustaansa Pohjan mailla, voidaksensa pitää vastapainoa
Kreikan kirkolle, joka yli Venäjän oli levinnyt. Ristiretkeläis-parvia
tulvaili kaikille Itämeren rantamaille. Äsken kristin-uskoon kääntynyt
Ruotsi, joka ei vielä ollut vikingi-aikaansa unohtanut, nousi paavi
Hadrianus IV:n käskystä ja ryntäsi palavalla uskonkiihkolla Suomen
pakanain päälle. V. 1157 Ruotsin ja Götin kuningas Eerik
Jodvard'inpoika, Pyhä liikanimeltään, valloitti verisellä voitolla
Suomen niemen lounaiskulman ynnä osan etelärannikkoa. Turun linna
perustettiin; Suomalaiset ajettiin kastettavaksi Kupittaan
lähteelle; Englantilainen Henrik tuli Suomalaisten ensimmäiseksi
uskonsaarnaajaksi, ensimmäiseksi marttiraksi, ainoaksi pyhäksi-mieheksi
ja semmoisena maamme suojeluspyhäksi.
Vanha, taruissa mainio Kainulais-kansa oli jo tietymättömiin
kadonnut, ja tähän aikaan asui Suomessa kaksi keskenään heimolaista,
puoli-metsäläistä kansaa: _Karjalaiset_ maan itäisellä, _Hämäläiset_
eteläisellä ja läntisellä puolella. Nämät kansat olivat alin-omaisessa
sodassa keskenään, ja Karjalaiset, joilla oli Novgorodin Slavilaiset
liittoveljinä, olivat karkoittaneet Hämäläiset pois erämailta Laatokan
eteläpuolella. Molemmat heimot olivat urhokkaat ja sotaisat, varsinkin
hirmuiset olivat heidän vikingi- eli merirosvo-laivastonsa; mutta
kumpikin olivat ne säännöllistä hallitusta vailla. He tottelivat
suvun-vanhimpiansa, sota-aikoina heimon-vanhimpiansa, samaan tapaan
kuin muinoin _clan'it_ Skotlannissa; mutta heillä ei ollut yhteistä
kuningasta, he eivät rakentaneet kaupungeita, eikä linnojakaan muita
kuin ympärysvalleja jyrkille vuorille. He olivat metsästäjiä,
kalastajia, kaskenviljelijöitä, puoleksi paimentolaisia, puoleksi
vakinaisilla paikoilla asuvia, tunsivat metallien käyttämisen ja
kehuttiin ikivanhoista ajoista taitaviksi sepiksi.
Kaikki tämä osoittaisi alhaista sivistyskantaa, jos emme samassa
kuitenkin tapaisi näillä kansoilla ihmeellisiä muistelmia ja itämaan
taruja, ikäänkuin jäännöksiä muinaisesta korkeammasta sivistyksestä.
Sen verran kuin sopii päättää runoista, jotka meidän aikoihimme asti
ovat Karjalan runoniekkain muistossa säilyneet, olivat Suomen pakanat
auringon- ja tulen-palvelijoita, samoin kuin useimmat Itämaan
kansat, ja kaikissa heidän muinaistaruissaan ilmautuu liikuttava
rakkaus valoon. Pitkä, talvinen Pohjolan yö oli täyttänyt heidän
mielensä hirmukuvillaan; heidän loitsutaitonsa oli peloituksena
naapurikansoille. Itse he lujasti uskoivat että ihminen sanalla saattaa
hallita luonnonvoimia, jopa että sana se on luonut koko maailman. He
eivät palvelleet luonnon ulkonaista ilmaumaa, vaan sen sisällistä,
jumalallista henkeä, ihmishengen kuvaa. Metsän jumala Tapio, veden
jumala Ahti, taivaan hallitsija Jumala, jonka nimi sitten muuttui
kristittyin Jumalan nimeksi, kaikki nämät olivat elementteihinsä
sidottuja, personoittuja luonnonvoimia. Kaikilla kappaleilla, niin
Suomalaiset luulivat, oli henki: jokaisella puulla, joka lähteellä oli
elävä haltijansa, joka ei kuitenkaan voinut elää erillään puustansa tai
lähteestänsä. Se oli lempeä luonnon-usko, jonka vaikutus myös
ilmautui lempeissä perheellisissä oloissa. Harvassa kansassa nähdään
luonnon-usko näin henkisessä muodossa. Ei ollut temppeleitä, ei
jumalain kuvia; oli viisaita tietäjiä, ei pappeja. Pyhien järvien tai
lähteitten äärellä, pyhillä vuorilla, pyhissä lehdoissa uhrattiin
metsän-antimia tai maan lahjoja näkyväisiin kappaleisin kätkeyneille
näkymättömille hengille.
Kansan taruissa suuret sankarit vähitellen siirtyivät ominaisten
jumalien sijaan. Ho olivat sankareita runointaidossa ja viisauden
tiedossa: kaikista kuuluisimpana Kalevalan sankarisuku, runoin isä
Wäinämöinen ja ikitakoja Ilmarinen. Skandinavein Odin oli viisain mies,
_sentähden_ kun hän samassa myös oli väkevin uros. Suomalaisten
Wäinämöinen oli väkevin uros, _sentähden_ kun samassa oli viisain mies.
Siinä onkin pää-raja, joka eroittaa Suomalaisten maailman-katsannon
skandinavilaisesta taikka ylimalkaan arilaisesta, joka aina on pitänyt
miekkamelskeen sankarivoiman omana ilmaumana. Suomalaisten mielestä
sankarivoima on henkistä luonnetta: henki se hallitsee koko maailmaa,
väkevyys on vaan viisauden seuraus, ja väkevyys ilman viisaudetta
tulee, niinkuin Lemminkäisessä ja Kullervossa, naurun-alaiseksi tai
turmiolliseksi. Ihmeen syvää totuutta suomen kansanruno osoittaa
siinäkin, että se sallii rakkaimpienkin sankareinsa, viisaimpienkin
kaikista kuoleman-alaisista, joskus joutua mielettömiin tekoihin ja
pilkattavaksi. Kaikki ihmisviisaus kumartuu nöyrästi korkeamman järjen
eteen, tunnustaen voimattomuutensa ja sokeutensa sen verralla.
Karjalaiset ovat kansantarut säilyttäneet; Karjalaiset ovat Suomen
runokansa ja samassa myös Suomen varsinainen sivistyskansa, verrattain
puheliaat, hilpeät, avosydämiset, kuvastellen kaikkia ulkonaisia
vaikutuksia samoin kuin heidän järviensä kirkas pinta. Hämäläiset ovat
hitaita, umpimielisiä ja jyrkästi itsepäisiä jöröjä, mutta samassa
lujempaa mielenlaatua kuin heimolaisensa; kovat ja sitkeät
vastaan-ottamaan ulkonaisia vaikutuksia, aivan kuin hiekkakankaat
heidän saloissaan. Tämä eriluonteisuus Suomen kansan päivä- ja
yö-puolessa, siksi niitä sopisi sanoa, on ollut erittäin tärkeä. Sillä
Karjalaisilla idässä on ollut sivistymättömiä ja viime aikoihin asti
vihollisia kansoja rajanaapureina. Hämäläiset lännessä puolestaan ovat
olleet koko ruotsin mahtavuuden ja länsimaisen sivistyksen voiman
alaiset. Tämä seikka toiselta puolen on Suomen sivistyksen edistymistä
suuresti hidastuttanut; toiselta puolen on se Suomen kansallisuuden
paremmin säilyttänyt.
Vuonna 1157 ei ollutkaan vielä mitään Suomen kansaa olemassa; ainoasti
kaksi puoli-metsäläistä, keskenään sotivaa heimokuntaa Suomessa.
Historia se on, joka kansanhengen kasvattaa. Nykyinen Suomalaiskansa
sai alkunsa silloin, kun Hämäläiset ja Karjalaiset, joilla oli yksi
kieli, yksi sukuperä, tunsivat toinen toisensa veljikseen, kun he
olivat molemmat suljetut yhden valtakunnan, yhden kirkon, yksien lakien
ja yhden kotimaan piirin sisälle. Tämä kaikki oli tapahtunut 14:n
vuosisadan alussa.
Hämäläiset lujasti vastustivat kristin-uskon tuontia ja Ruotsin vallan
leviämistä. Koko 90 vuotta puolustivat he itsepäisellä vimmalla
vapauttansa ja kotimaisia jumaliaan. Ruotsin voima oli lamassa
sisällisten kruununperintö-riitain tähden; turhaan paavit julistivat
bulliansa, turhaan dominikolainen Tuomas täällä saarnaeli tulella ja
miekalla. Keskipaikoilla 13:tta vuosisataa kristin-usko ja ruotsin
valta Suomessa näkyivät olevan hukassa; mutta samaan aikaan juuri nousi
Mälarin rannalla Folkungi-suvun peri-isä Birger Jarl ja yhdisti
kaikki Ruotsin voimat väkevään käteensä. Rooma houkutti hänet
liittolaisekseen, kaupan hinnaksi luopuen muutamista veroista ja
ylivalta-oikeuksista; jarli purjehti meren taakse v. 1249, voitti
Hämäläiset ja rakensi linnan, Hämeenlinnan, heidän maansa
sydänpaikkaan. Ruotsissa valvottava kuningasvaali keskeytti hänen
voittoretkensä; vaan 44 vuotta sen perästä vei hänen pojanpoikansa
sotamarski, Torkel Knuutinpoika, taas toisen ristijoukon meren yli,
täytti jarlin yrityksen, voitti Karjalaiset ja liitti kokoon Wiipurin
muurit Itä-Suomen hillittimeksi ja turvaksi. Verikasteen perästä
seurasi vesikaste; koko Etelä-Suomi joutui paavin ja Ruotsin vallan
alle, jotka sitten, sitä myöten kuin maan asutus leveni, vuosisatojen
kuluessa tunkeutuivat yhä edemmäksi maamme sisempiin ja pohjoisiin
seutuihin.
Tällä tavoin oli Ruotsin valta tullut naapuriksi Venäjän vallan
sydämelle, mahtavalle Novgorodille, joka oli laskenut allensa Bjarmien
maan ja katsoi Karjalaiset veron-alaisiksensa. Rooman ja Kreikan kirkon
uskonsaarnaajat kilvoittelivat myös meidän maassa, ja tämä kaksinainen,
sekä valtiollinen että uskonnollinen kilvoittelu synnytti sotia, jotka,
välistä pitemmäksi, välistä lyhemmäksi ajaksi levähtäen, kestivät viisi
vuosisataa; kaiken sen ajan oli Suomi verisenä Eris-omenana.
Rauhanpäätökset sanottiin ijan-ikuisiksi, mutta olivat todentodella
Sez Fin ädäbiyättän 1 tekst ukıdıgız.
Çirattagı - Matkustus Suomessa - 03
  • Büleklär
  • Matkustus Suomessa - 01
    Süzlärneñ gomumi sanı 3333
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1992
    17.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    24.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 02
    Süzlärneñ gomumi sanı 3424
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2095
    18.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    26.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 03
    Süzlärneñ gomumi sanı 3411
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2102
    19.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 04
    Süzlärneñ gomumi sanı 3511
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2176
    21.3 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 05
    Süzlärneñ gomumi sanı 3428
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2141
    20.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 06
    Süzlärneñ gomumi sanı 3421
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2146
    19.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.2 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 07
    Süzlärneñ gomumi sanı 3420
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2154
    20.1 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 08
    Süzlärneñ gomumi sanı 3394
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2167
    19.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    28.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 09
    Süzlärneñ gomumi sanı 3421
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2162
    19.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    28.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 10
    Süzlärneñ gomumi sanı 3437
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2138
    18.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    27.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Matkustus Suomessa - 11
    Süzlärneñ gomumi sanı 245
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 197
    31.3 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    39.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    42.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.