Lukemisia lapsille 8 - 5

Süzlärneñ gomumi sanı 3674
Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1842
24.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
34.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
39.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
pahaa, missä ikinä se sinua viekoitteleekin. Säilytä mielikuvituksesi
puhtaana, että Jumala joka silmänräpäys voipi katsella sitä niinkuin
kristallikirkasta lähdettä. Mutta ennen kaikkea opi kieltämään oma
tahtosi, ja taivuta se vapaaehtoiseen tottelevaisuuteen sen hyväksi,
joka on oikein, niin olet oppinut vaikeimman tehtävän maailmassa.
Tahdosta riippuu toiminta, ja toiminnasta riippuu ihmisen arvo. Mutta
oman tahdon taivuttamisessa on paljo vastusta ja usein kyyneleitäkin.
Monet kiitetyt sankarit ja kuninkaat ovat hallinneet maita ja kansoja,
mutta joutuneet perikatoon, kun eivät ole voineet hallita itseänsä.
Tahdon kertoa sinulle kolme muistoa lapsuudestani. Ne olivat
vähäpätöisiä tapauksia, mutta en unohda niitä helposti, koska olen
niistä oppinut, miten lasten tulee taivuttaa omaa tahtoansa.
Olin yksi niistä onnellisista lapsista, joilla on hyvä koti ja hyvät
vanhemmat. Isäni ja äitini näkivät: meidät mielellänsä iloisina, eivätkä
koskaan kieltäneet meiltä viatointa huvia. Meillä oli paljo vapautta,
mutta aina sillä ehdolla, että tottelisimme, ja tottelisimme
vapaatahtoisesti. Vanhempani olivat kalliisti ostetun kokemuksen kautta
oppineet tietämään, mistä arvosta itsensä kieltäminen on.
[Kuva]
Olin kuusi vuotta vanha ja sisareni neljä vuotta, kun äitimme eräänä
päivänä tuli hautajaisista ja toi sen ajan tavan mukaan tuliaisiksi
suuren rinkilän lapsille. Hän jakoi rinkilän kahteen yhtä suureen osaan,
ja me olimme rupeamaisillamme sitä maistelemaan, kun isäni yhtäkkiä
sanoi: koettakaapa säästää se huomiseksi!
Katsoimme hämmästyneinä toisihimme. Emmekös olleet saaneet rinkilää
omaksemme, että saisimme tehdä sillä mitä tahdoimme?
-- Kyllä, jatkoi isäni, rinkilä on teidän; te saatte kyllä syödä sen nyt
heti, mutta koettakaa säästää se huomiseksi!
Tarkastelin rinkilää asiaa ymmärtävän katseella. Se oli aivan tuore,
maukas ja saframinkeltainen; muutamia suuria rusinoita oli helmien
tavoin sen pullealla pinnalla. Ahneus lapsellisessa sydämessäni sanoi:
maista vaan palanen, ainoastaan palanen, voithan säästää loput
huomiseksi! Ja minä maistoin. Mutta yksi pieni pala vaati toista, ja
lopuksi oli rinkilästä ainoastaan rusinat jäljellä. Miksi niitä
säästäisi? Ne menivät samaa tietä kuin muukin. Isäni oli vaiti.
Seuraavana aamuna tuli pieni sisareni ja näytti voitonriemulla
säästämänsä rinkilän puoliskon. -- Nyt tulee se maistumaan kaksinkerroin
paremmalta kuin eilen, sanoi hän.
En tahtonut antaa hänen huomata, että häpesin. Mutkittelin oman tuntoni
kanssa, niinkuin tällaisissa tapauksissa tehdään. Olihan rinkilä minun!
Olihan minulla lupa tehdä sen kanssa mitä tahdoin.
Pari vuotta sen jälkeen, eräänä kauniina marraskuun päivänä, oli meidän
koulullamme luistinlupa. Joen pinnan ensi jää lepäsi kirkkaana kuin
peili. Koulupoikien riemun voipi kyllä ajatella. Olimme päättäneet
kokoontua, jäälle kello 10 edellä puolen päivän. Aijoimme liidellä
vapaana kuin lintuset illan pimenemiseen asti.
Olin puhdistanut luistimeni kirkkaiksi kuin auringonpaiste, kun isäni
kello 9 aamiaispöydässä sanoi, aivan kuin olisi äkkiä muistanut jotain:
etkös kertonut, että sinulla on vaikea läksy biblian historiassa
huomiseksi?
-- Kyllä, mutta sen ehdin oppia iltasella.
-- Mutta eikö olisi parempi nyt jäädä kotiin läksyä lukemaan?
Kyynelet kohosivat silmiini. -- Isähän on luvannut minut tänään
luistelemaan!
-- Tee mitä tahdot, olenhan sinut luvannut. Mutta jos menet jäälle,
kadut sitä kenties huomenna.
-- En kadu, isä!
[Kuva]
Biblian historia oli auki pöydälläni. Sisällinen ääni sanoi minulle: jos
sentään lukisit läksysi ensimäiseksi? Otin kirjan ja luin epätoivon
nopeudella. Kirjaimet tanssivat silmieni edessä luistimilla. Muistan
vielä, että läksynä oli Jakobin pojat, äidit ja jälkeentulevat. Nyt ne
osaan, sanoin hetken kuluttua, ja koetin saada itseni varmaksi siitä,
että ne osasin. Kello 11 olin jäällä. Täällä onnistuin unohtamaan kaikki
Jakobin kaksitoista poikaa Rubenista Benjamiin asti niin tykkänään, kuin
ei niitä olisi koskaan ollutkaan tässä maailmassa koulupoikien
luistinluvan tiellä.
Illalla olin liian väsynyt voidakseni lukea, en jaksanut, vaan nukuin
koko Abrahamin sukukunnasta. Ja seuraavana aamuna kävi niinkuin isäni
oli ennustanut. Tartuin kiinni läksyissäni aika lailla, ja hiukan oli
lohtunani vaan se, että koko luokkamme teki samoin, paitsi erästä
poikaa, joka ei ollut jäällä eilen, siksi että hänellä oli hammastauti.
Kotona tunnustin suoraan tappioni, mutta lisäsin, että en ollut huonompi
kuin toisetkaan. Yksi ainoa meistä kaikista osasi luetella Jakobin
pojat, ja hänellä oli ollut hammastauti eilen.
Isäni hymyili. -- Täytyykö välttämättömästi olla hampaansärkyä, että voi
tehdä velvollisuutensa vapaaehtoisesti?
Koetukset jatkuivat silloin tällöin, usein tappiolla, joskus voitolla.
Ja merkillisintä oli, että ensimäinen voitto teki seuraavat helpommiksi,
mutta lisäsi samalla sitä häpeää, jota tappio tuotti.
En ollut vielä uhrannut mitään toisten hyväksi. Eihän kirkonkukkaroon
pantu raha, eikä kerjäläiselle annettu leipä ollut minun lahjani. Minun
tuli koettaa antaa pois se, mikä minulle oli rakkainta.
Minulla oli Moppe niminen kelkka, jonka jalakset olivat raudoitetut, ja
joka senvuoksi meni mäessä kaikkien muiden ohi. Moppe oli ylpeyteni ja
kallehin aarteeni. Päivällä oli hän kilpajuoksijani, illalla kannoin
hänet makuuhuoneeseeni, ollakseni hänestä oikein varma. Olin niin
kateellinen Mopesta, ettei kukaan kuolemanrangaistuksen uhalla saanut
siihen koskea luvattani.
Lähin naapurimme oli seppä, ja hänen poikansa Josua oli saman ikäinen
kuin minäkin. Olimme jokapäiväiset leikkitoverukset, mutta emme aina
parhaimmat ystävykset. Josualla oli myöskin kelkka, jonka nimi oli
Flinken, ja Flinken ja Moppe olivat kunnianhimoisia kilpaveljeksiä.
Flinken koetti aina rientää Mopen ohitse, mutta se ei sille tavallisesti
onnistunut. Joskus kuitenkin sattui, että Flinken riensi Mopen edelle,
kun minä ohjasin taitamattomasti, -- ja tämä suututti minua.
Ystävyyteemme tuli solmu ja kumpikin kehui kelkkaansa parhaimmaksi.
Päätimmepä siis eräänä päivänä panna toimeen ratkaisevan kilpailun
voitosta ja otimme mukaamme kaksi muuta poikaa todistajaksi ja
asianratkaisijaksi. Menimme jyrkimmälle läheisyydessä olevalle
vuorenrinteelle, jonka nimi oli Taivaanharju, ja josta jyrkkä ja
kiertelevä laaksotie johti korkeudesta joen jäälle. Se, joka tulisi
kauimmaksi jäälle, olisi voittaja. Me löimme arpaa siitä, ken ensiksi
laskisi mäkeä alas, ja arpa lankesi Josualle.
Hän heittäysi vatsalleen, ja Flinken lensi eteenpäin kuin nuoli. Hänen
jäljestään tulin minäkin vatsallani Moppeni kanssa. Eipä moni uskaltanut
tällaisessa asennossa lasketella Taivaanharjulta; se olikin oikea
miehuudenkoe, kelkka lensi huimaavaa vauhtia, ei voinut mitään muuta
nähdä eikä kuulla, kuin lumenpyryä vuorenlouhussa.
Mutta nyt meni kelkka jyrkässä käänteessä, jonka oikealla puolella oli
huimaava kuilu. Kun saavuin siihen nopeassa vauhdissa, huomasin, että
Moppe oli tullut alas ennemmin kuin Flinken joutui pois tieltä, ja niin
hyökkäsi Moppe Flinkenin jalaksille, ja Flinken ja Josua lensivät
sivulle ja vierähtivät, alas huimaavaan kuiluun. Moppe jälleen jatkoi
matkaansa, eikä pysähtynyt ennenkuin jäällä.
Riensimme Josuata etsimään ja löysimme hänet liikkumatoinna makaamassa
kuilun pohjalla; luulin, että hän oli kuollut. Flinken makasi vähän
matkan päässä hänestä, jalakset taittuneina. Hämmästyksemme voipi kyllä
arvata.
Josua ei ollut kuollut, hän oli vaan pyörryksissä ja heräsi pian
valittaen, sekä koetti nousta ylös, mutta ei voinut. Vedimme hänet
kelkassa kotiinsa. Täällä huomattiin, että hän oli taittanut oikean
käsivartensa ja vaarallisesti niukahduttanut oikean jalkansa.
Hän oli kauan kipeänä, ja minä kävin hänen luonansa joka päivä. Vanhat
väitöksemme kelkoista olivat nyt unohtuneet. Pahaa sanaa ei sattunut
välillämme. Hän ei nuhdellut minua onnettomuuden-tapauksen tähden, hän
antoi sen minulle anteeksi. Kuinka sinä olisit voinut nähdä eteesi niin
kovassa kyydissä? Ja, tiedätkös, kyllä Moppe sentään on nopein kelkka
koko maailmassa. Flinken, oli niin paljo edellä, ja kumminkin sai Moppe
hänet kiinni.
Kun kerroin tämän isälle, sanoi hän hymyillen: Flinkenin jalakset ovat
poikki. Mistäs Josua nyt saapi toisen kelkan?
Toisen kelkan? Ymmärsin tarkoituksen, mutta se koski sisimpiä
tunteitani. Moppe, ylpeyteni, aarteeni, rakkaimpani, voisinko sitä
koskaan pois lahjoittaa? Vastasin vältellen: Seppä tekee varmaankin
Josualle uuden kelkan.
-- Ja jos Josua saa uuden kelkan, mitä iloa hänellä siitä on, kun hänen
täytyy aina ajatella, että Moppe on kuitenkin maailman paras kelkka?
Taistelin epätoivoisasti tuota ajatusta vastaan. Harmistuin, häpesin ja
itkin. Moppeni? Ei koskaan! Ja jälleen sanoin itselleni: jos Josuan
oikea käsivarsi tulee jäykäksi koko hänen elinajakseen ja sinä,
vaikkakin viattomasti, olet siihen syypää, eikö sinun ole tehtävä jotain
hänen hyväkseen siitä, mitä hän on kärsinyt ja kenties vielä saapi
kärsiä.
Kolme päivää sen jälkeen olin voittanut sisällisen vastustuksen. Sanoin
isälleni: Josua saapi Mopen! Silloin näin isäni silmässä ilon kyyneleen.
-- Oikein, poikani, sanoi hän hellästi. Aina omantunnon mukaan, aina
velvollisuus, vaikka tapahtuisikin se vertavuotavalla sydämellä! Olet
voittanut suurimman kaikista voitoista, olet voittanut itsesi, ja usko
minua, palkinto ei jää tulematta.
Hän oli oikeassa, palkinto ei jäänyt tulematta.
[Kuva]
Tästä hetkestä alkain tunsin itseni niin iloiseksi, niin rauhalliseksi,
kuin olisin itse saanut kalliin lahjan pois lahjoittamani sijasta. Josua
sai Mopen eikä salannut ihastustaan. Kadehtimatta näin hänen tällä
voittavan kaikki toiset. Hänen kunniansa oli minunkin. -- Hänen
käsivartensa parani eikä tullut jäykäksi. Meistä tuli ystävykset koko
elinajaksemme.
Myöhemmin, poikasen leikeistä kasvettuani on minulla usein ollut syytä
muistaa ja siunata noita kieltäymyskokeita onnellisessa lapsuudessani.
Silloin oli kysymys makeisista, huveista ja leikkikaluista; sittemmin
tuli kysymykseen elämän vakavat puolet. Kuinka olenkaan tarvinnut
taistella voittaakseni halut, turhuuden ja itseviisauden ja antaakseni
paremmalle oikeudelle ja vakuutukselle sijaa, luopuakseni
ennakkoluuloistani toisten eduksi, uhratakseni kaikki ja nurisematta
antaakseni takaisin Jumalalle rakkahimman, minkä maailmassa olen
omistanut! Ja aivan kuin lapsuuden päivinä, olen nytkin yhtä usein
kokenut tappion häpeää kuin voiton riemuakin. Mutta ken on niin heikko
kuin se, joka on oman tahtonsa orja? Ja ken on niin voimakas, kuin se,
jolla on voimaa voittaa kaikki, kuin se, joka voi voittaa itsensä?


LEPPÄKERTTU.
(Neitsyt Marian avainpiika).

Neitsyt Maria oli yhdeksän vuoden vanha, kun hänen äitinsä Anna sanoi
hänelle: -- Mene tätisi Elisabethin luo Bethaniaan ja pyydä takaisin
minun kultainen avaimeni, jonka unohdin eilen hänen luokseen. Mutta elä
suinkaan hukkaa avainta, sillä se on niin merkillinen avain, että se
avaa kaikki sydämet.
Neitsyt Maria meni ja oli onnellinen koska oli saanut sellaisen
luottamustoimen. Hänellä oli kiire, hän melkein juoksi koko matkan.
Aurinko paahtoi kuumasti Jerusalemin kaduilla ja pieni tyttö väsyi,
mutta hän jatkoi yhä juoksemistaan. Matkalla oli silta Kidronin puron
yli ja hän kuuli puron aaltojen lorisevan: -- Miksikä sinä menet sillan
yli? Kahlaa mieluummin meidän kirkkaiden laineidemme poikki! Sinun
silmissäsi loistaa lapsuuden nelikärkinen tähti: sinä olet niin totinen,
niin hyvä, niin kuuliainen, niin nöyrä, että me mielellämme tahtoisimme
suudella sinun jalkojasi.
-- Minulla ei ole aikaa, -- vastasi neitsyt Maria ja jatkoi matkaansa
levähtämättä.
Puron aallot jäivät yksin perhoisten ja kaikkien ilman pienten
siivekästen kanssa, jotka surisivat vedenpinnalla viikunapuun varjossa.
-- Mitä merkitsee _olla totinen_? -- kysyi pieni kovakuoriainen, jolla
oli kuusi mustaa pilkkua punaisissa kuorisiivissään, ja joka kömpi
pajupensaassa.
-- Se merkitsee, että on aina olevinaan parempi, kuin mitä on, --
vastasi hämähäkki kutoen verkkoansa niin tavattoman ohueksi, etteivät
kärpäset sitä näkisi.
-- Mutta mitä merkitsee _olla hyvä_? -- jatkoi kovakuoriainen, joka ei
ollut oikein tyytyväinen ensimäiseen vastaukseen.
-- Se merkitsee, että on hyvä itseään kohtaan, mutta pistää kuoliaaksi
kaikki muut, -- vastasi ampiainen.
-- Mitä merkitsee _olla kuuliainen_?
-- Se merkitsee, että tekee mitä itse tahtoo, -- vastasi paarma ja lensi
niin päättömästi tiehensä, että hän putosi puroon ja oli vähällä hukkua.
-- Ai, ai, -- sanoi kovakuoriainen. -- Mutta mitä merkitsee _olla
nöyrä_?
-- Mitä muuta se merkitsisi, kuin että pukea itsensä koreaksi, niin että
koko maailma saapi ihailla? -- vastasi kultakärpänen levittäen
korskeasti loistavia siipiään auringonpaisteessa.
-- Anteeksi, että kysyn niin tyhmästi, -- sanoi kovakuoriainen
surullisena. -- En ymmärrä paremmin.
-- Sellaisen kurjan matosen ei pitäisi koskaan vaivata viisaampaa väkeä
tyhmillä kysymyksillään, -- surisi sontiainen maaten seljällään liassa
ja koettaen turhaan kömpiä ylös.
Illemmalla tuli Neitsyt Maria takaisin vielä entistä väsyneempänä ja
istahti lepäämään sillan viereen.
-- Tule, kahlaa puron ylitse, me vilvoitamme polttavia jalkojasi, --
lorisivat jälleen pienet aallot.
-- Oi, tosiaan, sepä olisi ihanaa, -- sanoi pieni tyttö, kohotti
hameensa ja kahlasi puron yli. Se oli ihastuttavan raitista, ja aallot
suutelivat iloisesti loiskien hänen paljaita jalkojaan.
-- Kiitos, -- sanoi hän ja jatkoi virkistetyin mielin matkaansa
kaupunkiin.
Mutta pitkän ajan perästä tuli hän levottomana takaisin; aurinko oli jo
lähellä laskuansa. -- Rakkaat pienet aaltoset, oletteko nähneet minun
kultaista avaintani? Se oli minulla hameeni taskussa, ja minä hukkasin
sen varmaan tänne, kun kohotin hamettani. Minä olen kysynyt auringolta
ja aurinko vastasi: -- Onko minulla nyt aikaa ajatella sinun avaimiasi,
kun viikunat kypsyvät? Olen kysynyt vuorelta ja vuori vastasi: --
Minulla on muuta tehtävää; minä tähystän nähdäkseni, jos roomalaiset
tulevat! Tahdoin kysyä kuulta, mutta hän vastasi: -- Hassu tyttö,
minähän en ole vielä noussutkaan! -- Sinä puro, tiedät sen varmaankin,
sillä täällä minä juuri kohotin hamettani.
Mutta Kidronin puro ei tiennyt avainta paremmin kuin aurinko, vuori ja
kuukaan. -- Onko minulla aikaa ajatella sinun avaintasi nyt, kun minun
täytyy kastella kaikki lummekukat kuuman päivän jälkeen?
Pienet siivelliset olivat avuliaampia. Kaikki rupesivat hakemaan.
Perhoset pistivät siipiänsä veteen, hämähäkki etsi verkostaan,
kultakärpänen unohti koristuksensa. Sontiainen, joka nyt vihdoinkin oli
päässyt jaloilleen, kömpi hitaasti rantaa kohti. Kaikki elävät hakivat.
Kotka kysyi kyyhkyseltä, leijona kysyi jänikseltä ja viikunapuu kysyi
lummekukalta: -- Etkös ole nähnyt Neitsyt Marian kultaista avainta?
Ei, kukaan ei ollut nähnyt avainta, paitsi se pieni kovakuoriainen,
jolla oli kuusi mustaa pilkkua punaisissa kuorisiivissään. Se oli nähnyt
avaimen kiiltävän pienten kivien välissä puron rannalla ja rupesi
surisemaan:
Aalloissa kiiltää,
Silmiä viiltää,
Kulta jo hohtaa,
Toiset ei kohtaa.
Tyhmin ja pienin
Huomasi ensin
Kullan kiillon,
Silmien viillon.
Neitsyt Maria kuuli kovakuoriaisen heikon surinan, juoksi rannalle ja
löysi todellakin pienen avaimensa kahden vähäisen punaisen ja valkoisen
kiven välistä. Hän tuli hyvin iloiseksi ja sanoi kovakuoriaiselle: Tule
tänne, istu hameelleni ja vartioitse avaintani! Sinä saat olla minun
avainpiikani.
-- Mutta minä olen niin pieni, niin köyhä ja niin tyhmä, -- sanoi
kovakuoriainen.
-- Juuri senvuoksi, että sinä pidät itseäsi köyhänä, vähäisenä ja
tyhmänä, tulet sinä minun uskotuksi palvelijakseni ja saat seurata
minua, minne minä ikänä menen.
Pieni kovakuoriainen lensi iloisena paikalleen hameenliepeelle ja
seurasi sitte haltijatartaan kaikkialle, ollen hänen avainpiikansa. Ja
pienestä tytöstä Kidronin puron luona tuli suuri, nöyrä, kaikkien
ihmisten tuntema ja rakastama Neitsyt Maria; hän kasvoi pitkäksi ja sai
kultaisen avaimen äidiltään. Sillä avasi hän kaikki sydämet maailmassa.
[Kuva]
Mutta hämähäkki ja ampiainen ja kultakärpänen ja paarma ja sontiainen
eivät voineet kyllin kummastella sitä kunniaa, joka tuli niin kurjan
elukan, kuin tuon pienen kovakuoriaisen osaksi. Vielä tänäänkin istuu
Neitsyt Marian avainpiika eli leppäkerttu pajupensaassa, ja vielä
tänäänkin pitää hän itseänsä pienimpänä ja tyhmimpänä olentona koko
maailmassa. Oletko sinä nähnyt häntä, oletko? Niitä on kokonainen suuri
suku, jolle oppineet ovat antaneet latinalaisen nimen _coccinella_;
muutamilla niistä on keltaiset kuorisiivet, joissa on valkoisia
pilkkuja, toisilla on ainoastaan kaksi tahi kolme mustaa pilkkua. Mutta
oikea »avainpiika» on se, jolla on punaiset kuorisiivet ja niissä kuusi
mustaa pilkkua. Hän on kyllä hyvä tuttu monen lapsen kanssa, jotka
leikkivät ruohostossa. Kukaan ei voi varmuudella tietää, jos
»avainpiikaa» vielä tavataan Jerusalemin luona olevan Kidronin puron
rannoilla. Siitä on jo niin kauan, kun Neitsyt Maria oli yhdeksänvuotias
ja kahlasi tuon puron yli palatessaan kotiin Bethaniasta.


[Kuva]


KANSAKOULULASTEN LAULU KOULUTIELLÄ.

Me astumme lapsuuden keväällä näin
Nyt seppele otsilla kouluhun päin.
Me kuljemme syksyt ja talvien säät,
Me kuljemme hanget ja järvien jäät.
On tupa ahdas, vaan
Siis tietä marssimaan
Nyt kilvalla kouluhun riemuisaan.
Siell' Luojamme töist' aina tietoja saa,
Siellä totuudet eteemme aukeaa.
Me olemme Suomelle aamun koi,
Se voima, mi vastukset voittaa voi.
Me maan oomme viljoa kukkivaa.
Miss' rakkauden kylvö nyt kukoistaa.
Kasva rauhassa vaan,
Oi, syntymämaan!
Pian joudumme eestäsi taistelemaan.
Pian kannamme vaivan ja teemme me työn,
Ja poistamme varjot ja pimeän yön.
Niin lähdemme kodista maailmahan,
Kuin haapojen siemenet kulkemahan,
Ja matkamme johtaja taivahinen
Vie tyynehen meit' läpi myrskyjen.
Nyt laulu kajahda
Kuin lähde raitisna!
Viel', viel' onpi aikamme joutuva!
Käy vuottaen matka ja rukouksin...
Viel' kukkiva tähkä tuo satoakin.


[Kuva] ENKELIEN JOULULAHJA.

Kaukana tähtitaivaan yläpuolella seisovat suuret, lumivalkeat
enkeliruhtinaat Jumalan valtaistuimen ympärillä ja odottavat hänen
käskyjänsä, jotka heidän tulee panna toimeen maailmassa. Niiden takana
seisovat pitkissä riveissä lasten vaaleansiniset enkelit, joista Jesus
on sanonut, että ne aina näkevät Jumalan kasvot taivaassa.
Ilma pimenee maanpallon pohjoisosissa, ilma pimenee Betlehemissä.
Myrskyt riehuvat, sade lankeaa virtoina etelämaissa, mutta kaukana
pohjoisessa peittää valkoinen lumi kuolleet kukat ja kuihtuneet lehdet.
Joulu lähestyy: eivätkö enkelit muistaisi joulua! Kuinka voisivat ne
koskaan unohtaa, että maailman Vapahtaja syntyi ikivalkeudeksi maan
pimeimmässä yössä? Kuinka he eivät aina muistaisi iloista sanomaa, jonka
he ilmoittivat Betlehemin paimenille ja ihanata kiitoslauluansa, joka
sen yön jälkeen on yli maailman kaikunut ja joka kaikuu joka joulu
kaikissa kirkoissa, kaikissa kodeissa, joissa Jumalan ylistys asuu, ja
kaikkien lasten sydämissä, jotka rakastavat Vapahtajaansa?
Nyt seisovat lasten vaaleansiniset enkelit kokoontuneina keskenään
tuumimaan, miten he tänä jouluna valvoisivat, varoittaisivat,
lohduttaisivat ja ilahduttaisivat lapsia, niin että kaikissa kodeissa
olisi oikea jouluilo Jumalan rakkaudessa ja että Jesus voisi olla
kutsuttuna kaikkialle jouluvieraaksi. Sillä missä ei Jesus ole läsnä,
siellä ei ole oikein iloinen joulu, siellä eivät enkelit laula, siellä
ei ole todellista sydämen iloa täysinäisten pöytien ympärillä, siellä
sammuvat kynttilät kuusesta ja pimeys katselee sisään lumisten
akkunaruutujen läpi synkkiin ihmissieluihin.
Enkelit neuvoittelevat keskenään ensiksikin siitä, miten he valvovat
pyhänä yönä, jolloin ei mikään elävä olento maan päällä saa tehdä
toiselle pahaa, ja sitte siitä, millä lahjoilla he tänä vuonna
ilahduttaisivat rakkaita lapsiaan. Muutamat sanovat: -- Me tahdomme
mennä köyhien, sairasten, kodittomien, hyljättyjen, onnettomien ja
surevien luo. Toiset sanovat: -- Me tahdomme mennä vankiloihin,
sydänmaiden kinoksiin, pimeällä, myrskyisellä merellä oleviin laivoihin,
erämaiden polttaville hieta-aavikoille ja maan-alaisiin kaivoksiin.
Toiset jälleen sanovat: -- Me tahdomme mennä iloisiin ja onnellisiin
koteihin, missä Jumalan ylistys asuu. Miksi ne unohtaisimme? Eikös hyvä
ilokin ole taivaallinen lahja maan suruissa?
Kun he näin kertoilevat aikomuksistansa toisilleen, seisoo kaksi
loistavaa enkeliruhtinasta auringon säteen tavoin heidän keskellään ja
sanoo heille: -- Meidän on käsketty valvoa oikeutta ja laupeutta
maailmassa. Mitä olette opettaneet lapsille näistä Jumalan käskyistä?
Vaaleansiniset enkelit vastaavat: -- Olemme usein kuiskanneet lasten
omaan tuntoon kehoituksen olemaan hyvät ja oikeutta rakastavat kaikkia
eläviä olentoja kohtaan maailmassa, ihmisiä, eläimiä ja maan kasvia. Ja
useimmat lapset tahtovat mielellään totella kehoitustamme, mutta heidän
mielensä on niin kevyt, heidän tahtonsa heikko, ja he unohtavat sen heti
seuraavassa hetkessä.
-- No hyvä, -- sanovat enkeliruhtinaat, -- antakaa niille tänä vuotena
sellainen joululahja, joka alituisesti muistuttaa niitä teidän
äänestänne heidän omissatunnoissaan! Niinkuin jokaisella lapsella on
suojelus-enkelinsä, tulee jokaisella lapsella olla myöskin hoidokkaansa.
Antakaa niille jokaiselle hoidettavaksi ja rakastettavaksi joku elävä
olento, joka on niitä itseään heikompi! Sanokaa heille: On pelkurimaista
ja kauheaa tehdä turvattomalle olennolle pahaa, mutta rohkeata ja
kunniakasta on puolustaa häntä!
Vaaleansiniset enkelit katselevat hämillään toisiinsa ja vastaavat: --
Korkeat ruhtinaat, olemme opettaneet lapset _ymmärtämään_ sitä, mikä on
oikein, ja _tahtomaan_ sitä, mikä on hyvä; mitä toivotte vielä? --
Menkää, -- sanovat enkeliruhtinaat, -- menkää Jumalan rakkaudessa ja
opettakaa lapset myöskin _tekemään_ sitä, mikä hyvä on!
Samassa ovat loistavat auringonsäteet poissa ja enkeliruhtinaat jälleen
näkymättömissä. Vaaleansiniset enkelit seisovat hetkisen neuvotoinna.
Mistä he löytävät hoidokkaan, joka on heikompi heikkoa lasta, köyhempi
köyhää, sairaampi sairasta ja onnettomampi onnetointa?
Silloin on heidän seassaan eräs enkeli, joka on vaaleampi kuin toiset,
ja hän on sen lapsen enkeli, joka kerran istui Vapahtajan sylissä ja sai
hänen siunauksensa. Tämä enkeli keksii keinon, hän sanoo neuvottomille:
-- Ettekö käsitä Jumalan rakkautta? Voisiko ihmislapsi koskaan olla niin
heikko, niin turvaton, niin avuton, ettei se löydä jotain elävää
olentoa, joka on vielä turvattomampi ja avuttomampi kuin se itse? Tehkää
kaikki kuten minä aijon tehdä, kun joulu tulee, ja sanokaa kaikissa
kodeissa, kaikkien lasten sydämiin samat sanat, jotka minä tulen
sanomaan siinä kodissa, jonne minä menen jouluvieraaksi! Huomatkaa nyt,
älkääkä unohtako, että Jumala on antanut lapsille joululahjan oikeuden
ja laupeuden enkeliruhtinasten kautta, ja onnellinen se, joka kylvää
nämä sanat lapsena sydämeensä tulevaisuuden satoa varten!
Niin tahdon minä tehdä, -- jatkoi enkeli. -- Kun kuusi on sytytetty
jouluiltana ja lapset ovat kokoontuneet, menen minä sellaiseen kotiin,
jossa Jesus on jouluvieraana, ja sanon muutamia sanoja sen kodin isälle
ja äidille, kun he ovat lopettaneet joulurukouksensa. Ja isä tahi äiti
saapi kertoa minun sanani lapsille, ja lapset saavat valita vapaasti,
mutta jos ovat kahdella päällä, saavat vanhemmat neuvoa heitä. Minä
tulen sanomaan näin:
1. Jumala antaa jokaiselle lapselle hoidokkaan, jota hän saapi rakastaa
ja puolustaa, niin että lapsi rakastaessaan tätä yhtä olentoa oppisi
olemaan hyvä kaikkia kohtaan.
2. Jokaisen kaksi vuotiaan tahi sitä vanhemman lapsen tulee
hoidokkaakseen valita joku elävä olento, ihminen, eläin tahi kasvi, joka
on heikompi kuin lapsi itse.
3. Tätä olentoa tulee lapsen hoitaa niin hyvin kuin voi, puolustaa sitä
voimiensa mukaan, mutta ei hemmoitella, ei suositella toisten
vahingoksi, ei sallia mitään vääryyttä, pahaa tahi sopimatonta.
4. Ja tämä tulee lapsen tehdä rakkaudesta Jumalaan ja hänen luotuihinsa.
Tässä vaikenee vaaleansinisin näistä vaaleansinisistä. Suuri, loistava
joukko tuhansittain tuhansia lasten-enkeleitä seisoo siinä kuunnellen ja
myöntyen äänetöinnä. Heistä näyttää, kuin leviäisi nyt siunaus, jonka
lapsi Vapahtajan sylissä sai, yli kaikkien taivaan valittujen lasten
maan päällä, ja he valmistautuvat hiljaisina viemään tätä uutta
joululahjaa kaikille niille, jotka tahtovat sen vastaanottaa.
* * * * *
Mitä sanovat vastaanottajat? Monet eivät tule käsittämään lahjan arvoa;
he tarvitsevat vanhempien neuvoa. Monet tulevat olemaan liian laiskoja,
toiset liian välinpitämättömiä valitakseen itselleen hoidokasta. Toiset
jälleen tulevat kuuntelemaan ehdoitusta kuten satua, jonka kuulee
tänään, mutta unohtaa huomenna. Monetkin tulevat iloisina valitsemaan
jotain, jonka heti muistavat, mutta väsyvät pian sen hoitamiseen ja
mieluummin ajattelevat ainoastaan itseänsä. Se on aivan kuin kylväjän
vilja. Muutamat lankeavat kivistöhön, muutamat tien-oheen, muutamat
ohdakkeitten ja orjantappurain sekaan. Mutta muutamat siemenet lankeavat
hyvään maahan ja kantavat runsaan hedelmän.
Paljon on tässä joululahjassa sellaista, jota täytyy lapsille selittää.
Jos Kaarlo tahtoo hoitaa nuorta varsaa; jos Anna haluaa hoidokkaakseen
pienen vasikan tahi valkoisen lampaanvuonan; jos Vilhelmi valitsee
koiran ja Karin vikkelän kissanpoikasen; jos Viktor ottaa kesyn oravan
ja Elsa nuoren kanarialinnun; jos Bertil kasvattaa perhosen koterostaan;
jos Julia suojelee nuorta omenapuuta; jos Rikard mieluummin hoitaa
pientä veljeään, mutta Liina rakastaa leukoijaansa, jonka hän on
sirkkalehdistä alkain ruukussa kasvattanut; -- ketä sitte Lilly hoitaa,
hän, joka itsekin vielä nukkuu kätkyessä? Ketä Josef-raukka voi
suojella, joka makaa tuhkarokossa eikä voi hoitaa itseänsäkään, vielä
vähemmin ajatella toisia? Ketä voi köyhä kerjäläispoika suojella, joka
itsekin on nälkäinen ja avutoin ja kulkee talosta taloon leipää anoen?
Sen tahdon sanoa sinulle. Lilli säästää omalta äidiltään paljo
yönvalvontaa, paljo levottomuutta, jos hän ei tuskaile eikä valita, vaan
on aina kärsivällinen ja iloinen. Sillä tavoin hänen tulee hoitaa
rakkahinta ystäväänsä. Samalla tavoin tulee sairaan Josefin suoda
hoitajalleen rauhaa ja lepoa niin paljo kuin suinkin voipi; hoitaja on
oleva hänen hoidokkaansa. Niin köyhä ei ole kerjäläispoikakaan, ettei
jäsenrikkoinen pieni linnunpoika, jonka hän löytää pesästä pudonneena,
tahi eksynyt lapsi, jonka hän ohjaa kotiin, ole häntä köyhempi. Jokainen
palvelus, jonka sinä vapaaehtoisesti toiselle teet, tekee sinut sillä
hetkellä häntä voimakkaammaksi, ja joka kerta, kun kiellät itseltäsi
jotain toisen tähden, on tuo toinen sinua heikompi. Muistatko
Vapahtajamme sanat: »Jonka olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä
minun veljistäni, sen olette tehneet minulle.»
Kas, niin ihmeellistä on maailman meno, että heikoimmat ja köyhimmät
ovat ne, jotka tarvitsevat ja pyytävät enimmän kieltäytymistä toisilta,
mutta voimakkaimmat ja rikkaimmat ovat ne, jotka voivat kieltää oman
ilonsa toisten ilon tähden.
Ymmärrätkös nyt, mitä holhominen on? Käsitätkö Jumalan rakkauden tässä
uudessa joululahjassa, kun Hän antaa jokaiselle lapselle hoidokkaan
rakastettavaksi, hoidettavaksi ja suojeltavaksi, siinä määrässä kuin
kukin lapsi voi? Ei löydy koko maailmassa yhtään niin heikkoa olentoa,
jolla ei olisi jotakin vielä heikompaa suojeltavana. Ei kukaan ole niin
köyhä, ettei hän voi palveluksellaan toista hyödyttää. Ja joka kerta,
kuin hän näin tekee, antaa hän jälleen vähäisen, vähäisen osan Jumalan
rakkautta, joka armahtaa meitä kaikkia. Ja joka kerta huomaa hän
itsessään jotain siitä lapsesta, jonka Vapahtaja otti syliinsä ja jota
Sez Fin ädäbiyättän 1 tekst ukıdıgız.
Çirattagı - Lukemisia lapsille 8 - 6
  • Büleklär
  • Lukemisia lapsille 8 - 1
    Süzlärneñ gomumi sanı 3884
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1688
    26.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    40.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lukemisia lapsille 8 - 2
    Süzlärneñ gomumi sanı 3865
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1879
    24.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.8 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lukemisia lapsille 8 - 3
    Süzlärneñ gomumi sanı 3715
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1891
    23.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.6 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.8 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lukemisia lapsille 8 - 4
    Süzlärneñ gomumi sanı 3939
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1698
    29.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    44.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lukemisia lapsille 8 - 5
    Süzlärneñ gomumi sanı 3674
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1842
    24.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    39.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lukemisia lapsille 8 - 6
    Süzlärneñ gomumi sanı 3602
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1877
    21.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.9 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lukemisia lapsille 8 - 7
    Süzlärneñ gomumi sanı 3569
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1769
    23.8 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.6 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lukemisia lapsille 8 - 8
    Süzlärneñ gomumi sanı 3547
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1567
    25.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.0 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    39.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lukemisia lapsille 8 - 9
    Süzlärneñ gomumi sanı 1378
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 770
    28.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    39.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    43.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.