Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast - 7

Süzlärneñ gomumi sanı 3545
Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1699
25.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
34.6 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
39.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
joskus miettinyt sitä. Mutta hän on ollut niin nuori ja iloinen ja niin
ylpeä, että minun on ollut sääli häiritä hänen aamunsa
päivänpaisteisuutta.
ANNA: Luuletko--että se tulisi--häneen kovasti koskemaan?
MAUNU TAVAST: Niin, minä luulen. Millä ylpeydellä hän joskus on puhunut
sukuperästään, meidän suvustamme, Tavastien tahraamattomasta
vaakunasta, jonka teräksinen käsivarsi on hänen mielestään ollut luotu
kansakuntien kohtaloita ohjaamaan! Ja jos hän nyt saisi kuulla äkkiä,
että hän onkin vain avioton lapsi...
ANNA: Mutta onhan hän Tavast kaikissa tapauksissa! Ja vielä enemmän
Tavast, kun hänen isänsä olet sinä, sukusi suurin, Suomen kunnia ja
siunaus Turun hiippakunnan.
MAUNU TAVAST: Maailma ei olisi sitä katsova niin.--Minä tunnen Olavin
rehellisen ja vilpittömän luonteen. Hän ei tahdo lainasulilla
kaunistautua. Hän ei sen jälkeen tahtoisi enää käydä päivääkään veljeni
Niilon pojasta.
ANNA: Tunnusta hänet siis pojaksesi, Maunu Tavast! Mielestäni voivat
isä ja poika tässä tapauksessa olla ylpeät toisistaan.
MAUNU TAVAST: Se voisi vahingoittaa hänen menestymistään kirkon
palveluksessa.--Ei, ei, paras ettei hän tiedä mitään eikä saa tietää
mitään. Sitten, kenties sitten ... ennen kuolemaani.
ANNA (värähtävällä äänellä): Etkö luule hänen äitiään halveksuvan?
MAUNU TAVAST: Anna!
ANNA: Niin, minä ajattelin ... jos hän kuulee, että hänen äitinsä ei
olekaan siveä ja jalosukuinen rouva Ingeborg Jägerhorn, vaan langennut,
onneton Anna Lepaa, jonka sydämen tuskaa nunnanpuku turhaan verhoaa...
MAUNU TAVAST: Lepaan kirkas aateliskilpi keltaruskeine leijonineen on
kyllin vankka kestääkseen nuoruutesi erehdyksen. (Vaitiolo.) Katso,
päivä on jo painunut lahden tuolle puolen. Me seisomme nyt jälleen
Suomen kesä-yön hämärässä.
ANNA: Niin. Lyhyt, utuinen unelma on elämä keskellä kahden ruskon
kajastamista.
(Vaitiolo. Torvet torahtavat kartanolla. Riemuhuutoja, kannusten
kilinää. Ovi taustassa temmaistaan auki, sisälle astuvat
_Karpalainen_, ja _Rankonen_ asettuen kumpaankin pihtipieleen.)
KARPALAINEN: Hänen jalosukuisuutensa maisteri Olavi Tavast.
(_Olavi_ tulee nopein askelin perältä, hienona, häikäisevänä,
maisterin baretti päässään, kasvot itsetietoista älykkäisyyttä
ja energiaa todistaen.)
OLAVI: Setä! (Syöksyy Maunu Tavastin syliin.)
MAUNU TAVAST: Poikani, rakas poikani!--Sinä olet siis jälleen kotona.
OLAVI: Niin, rakkahin setäkulta! Voitko ajatella mitään niin
naurettavaa? Koti-ikävä, yksinkertainen suomalainen koti-ikävä
keskeytti kaikki puuhani siellä aikaisemmin kuin olin odottanutkaan.
(Huomaa Annan.)--Anteeksi, minä en tiedä, onko minulla kunnia...?
MAUNU TAVAST (esittäen): Hurskas nunna Wadstenan luostarista...
OLAVI (tervehtien kohteliaasti): Teidän luostarinne maine heittää
heijastuksensa jokaisen ylle, joka kantaa tuota pukua.--Äiti, suokaa
minulle siunauksenne!
ANNA: Jumala siunatkoon ja varjelkoon sinua kaikessa sinun
vaelluksessasi ja olkoon hänen oikea kätensä aina kevyt sinun pääsi
suortuvilla. (Kääntyy pois pyyhkiäkseen kyyneleitään.)
OLAVI: Kas niin, nyt olen minä jälleen kotona tässä vanhassa, rakkaassa
Kuusistossa! Sinä et usko, setä, miten hauska matka minulla on ollut!
Ensin laivalla ja sitten täällä Turussa... Niin, tehän olitte myöskin
laivalla, hurskas äiti?
ANNA: Minä olen juuri tullut Tukholmasta.
OLAVI: Niin, minä muistan: te olitte aina syventynyt rukouksiinne.--
Setä, minulla on sinulle terveisiä... Ei, ei, kaikki terveiset
tuonnemmaksi. Niitä on liian paljon, Tukholmasta, Köpenhaminasta,
Pragista...
MAUNU TAVAST (vilkkaasti): Pragista? Oletko siellä ollut?
OLAVI: Minä poikkesin sinne matkallani. Siellä olet sinä hyvässä
muistossa, setä. (Leikillisesti.) Niin, niin, kuulinpa minä siellä yhtä
ja toista sinusta, jota sinä itse et ole koskaan kertonut minulle.
MAUNU TAVAST: Kuinka? He muistavat--?
OLAVI: Kyllä, tietysti vain vanha polvi. He puhuivat mielellään
suomalaisesta harhaoppisesta maisterista, nimeltä Maunu Tavast, joka
oli kuunnellut siellä m.m. Juhana Hus'in luentoja.--(Humoristisesti.)
Kuinka on, setä? Olitko sinä harhaoppinen?
MAUNU TAVAST (hymyillen): Mahdollista kyllä. Meillä nuorilla oli siihen
aikaan kaikenlaisia kerettiläisiä harrastuksia.
OLAVI: Hyvä kyllä, että ne nyt ovat haihtuneet.--(Vakavasti.) Myöskin
tässä ajassa liikkuu virtauksia, joiden suhteen oikea-uskoisen
katoolisen kirkon on oltava varoillaan. Minä voisin kertoa sinulle
paljon synkkiä tarinoita, setä. Maailmassa käy salainen kuiske
ihmishengen vapaudesta.
MAUNU TAVAST: Sinä et ole noille äänille korvaasi kallistanut?
OLAVI: En. Sillä ihminen on vapaa vain Jumalassa. Niin, kuuleepa siellä
täällä Europan etevimmissä yliopistoissa jo suorastaan vastustettavan
paavin maallista auktoriteettia ja sanottavan, että raamattua olisi
kansan kielellä kirkoissa opetettava.
MAUNU TAVAST: No, se nyt on ehkä liika vaatimus. Pienen alun siihen
suuntaan olemme me täällä Suomessa kuitenkin tehneet luettamalla
isämeitää, Neitsyt Maarian rukousta ja uskontunnustusta myös
äidinkielellä.
OLAVI: Setä! Ei vähintäkään myönnytystä ajan vapaamielisille
aatevirtauksille. (Ankarasti.) Mitä minä kuulen? Isämeitää
äidinkielellä? Ja Ave-Mariaa ja uskontunnustusta?--Setä! Setä! Tästä
meidän täytyy vielä toisti pitemmin ja perusteellisemmin keskustella.
MAUNU TAVAST (hymyillen): Sinä palat väittelyhalusta?--Niin, niin,
pelkään vaan, että sinulle on oleva liian helppo todistaa kumoon minut
vanhoine, ruostuneine argumentteineni ja palauttaa oikea-uskoisen
kirkon helmaan tämä vanha, valkopää lapsi, jota ei lähes
neljäänkymmeneen vuoteen ole muut kuin elämä opettaneet.--Sinun aseesi
taas ovat hijotut ajan etevimmissä oppisaleissa.
OLAVI: Sinä lasket leikkiä, setä?--Minä puolestani puhun tätä aivan
vakavasti. Juuri tämä asia on erikoisesti kallis minulle, se on minun
aivojeni unelma, minun sydämeni syvin mahtiponsi.--Sinä sanot, että
minun aseeni ovat hijotut, setä. Totisesti minä en ole säästänyt työtä
enkä vaivaa niitä hijoessani, mutta tiedätkö, setä, minkä asian
palvelukseen minä olen päättänyt ne pyhittää? Juuri samojen
harhaoppisten suuntien kukistamiseen.--Niin, minä tunnen todellakin
itseni siihen kutsutuksi. Minä uskallan sanoa sinulle, setä, että minä
näen siinä elämäntehtäväni, suuren, ihanan elämäntehtäväni.--Monin
joukoin ja eri tahoilta lähestyvät nyt katoolisen kirkon viholliset.
Pakanalliset roomalaiset ja kreikkalaiset kirjailijat, jotka Jumalan
nimen kiroukseksi ovat jälleen herätetyt haudoistaan, hurmaavat
lumoavalla muodollaan ihmismieliä kautta sivistyneen maailman ja ovat
saaneet jo monen hurskaan ja oppineen miehen oikean uskon poluilta
hairahtumaan.--Toisaalta on kansoissa huomattavana itsekäs pyrkimys
omintakeiseen toimintaan, riippumattomuuteen Rooman hengellisestä ja
maallisesta yliherruudesta, sanalla sanoen: riihattomuuteen.--Ja mihin
ovat vieneet nämä niin sanotut ihmishengen vapauden vaatimukset? Ne
ovat vieneet ihmishengen orjuuteen, lihan ja aineen ylivaltaan...
Anteeksi, minähän unohdan aivan, että kunnon Karpalainen odottaa
minulta kiitosta suuremmoisesta vastaanotostaan. (Menee ja kättelee
häntä.)
KARPALAINEN: Ei kestä kiittää, herra maisteri.--Minä seison kyllä
mielelläni ja kuuntelen niin kauan kuin _dominus magister_ vain puhuu.
--Rankonen, sinä muistat, mitä minä aina olen sanonut sinulle.
»Rankonen», olen minä sanonut, »maisteri Olavi on syntynyt
piispanhiippaa kantamaan. Kun hän haastaa, on kuin tuliset kielet
lähtisivät hänen päälaeltaan.»
OLAVI: No, noh, ei puhuta syntiä, Karpalainen.--Päivää, Rankonen.
(Kättelee häntä.) Tokko enää tunnet minua ollenkaan?
RANKONEN: Tottahan toki, herra maisteri.
OLAVI: Kuinka nyt ketut jaksavat?--Niin, niin, tunnustapas vaan, että
sinulla on jälleen monta surmansilmukkaa heille Kuusiston takamailla.
RANKONEN: Ketut? (Hyrähtää nauruun hyvillä mielin.) Kaikkia herra
maisteri suvaitsee muistaakin.--Eei, eihän niitä näin kesäaikaan...
OLAVI: Niin, tiedäpäs, setä, tämä Rankonen on ollut minun suuri
opettajani metsästyksen jalossa taidossa.--Nyt olen minä siis jälleen
kotona!... (Menee ikkunan luo.) Ja tämä tähdetön yö, tämä auringoton
päivä, missä valkeus tulvehtii yli tienoon näkymättömästä lähteestä
kuin Jumalan kaikkivalta kautta ihmistekojen ja ihmiskohtaloiden!--
Totisesti tuntuvat täällä ijäisyyden siipeiniskut. (Sulkee silmänsä
uneksien. Vaitiolo.)
MAUNU TAVAST (Annalle): Ja sinä sanot, että hän ei tahdo jäädä tänne?--
Hänen sielunsa halajaa rauhaa.
ANNA: Ihmisrauha on sodalla ostettava.--Sinä kuulit, mitä hän äsken
sanoi...
MAUNU TAVAST: Pyhän innon tuli palaa hänessä, kiivastelu kirkon asian
puolesta. Hän kaipaa vain työtä ja toimialaa.
ANNA: Juuri siksi halajaa hän avaraan maailmaan. Hän ei ole vielä
löytänyt sille alaa omasta sydämestään.
(_Elina_ tulee oikealta viinitarjottimineen. Pysähtyy hämillään
ja katsoo isäänsä apua pyytävänä.)
KARPALAINEN: Elina tahtoo tarjota tervetuliais-maljan.
OLAVI (käännähtäen äkkiä): Elina?--Ah, se on totta!--(Lähestyy neitoa.)
Oletko sinä Elina? Kuinka olet kasvanut suureksi ja kauniiksi siitä
kuin viimeksi kotona kävin! Muistatko? (Hymyillen.) Sinä istuit vielä
silloin minun polvellani.
ELINA: Minä muistan.
OLAVI: Ja kuinka kaunis ruusu sinun suortuvissasi ruskottaa! Sallitko?
(Ottaa ruusun.) Et varmaan tahdo kieltää minulta tätä lahjaa
tarhastasi?
ELINA painaa päänsä alas ujostuen.
KARPALAINEN: Hän tahtoi tulla jo portille ja tarjota sen herra
maisterille. Mutta hän oli liian ujo, hän ei uskaltanut.
OLAVI: Kuinka? Olemmehan me vanhoja leikkitovereita.--Hyi, Elina! Onko
totta, mitä isäsi sanoo?--Sylintäydet olisin minä sinun sijassasi
tarjonnut ruusuja sinulle.
ELINA: Minun ruusuni eivät ole vielä puhjenneet. Se on vasta nuppu.
OLAVI: Niinkö?--(Kukan tuoksua hengittäen.) Se tuoksuu kuitenkin jo
kesältä ja aamunauringolta.--Katso, siinä on vielä kastehelmi. Sinä
olet juuri taittanut sen?
ELINA: Niin. Se oli kevään ensimmäinen.
OLAVI (tarttuen pikariin): Siispä juon minä kevään ensimmäisten kukkien
maljan Kuusistossa.--Rakas setäni! Olkoon valkea hämärä, missä kukat
puhkeevat, onnellinen sinun valkealle vanhuudellesi.
MAUNU TAVAST: Niin myös sinun punaiselle nuoruudellesi, Olavi Tavast.
(Tervehtivät toisiaan. _Elina_ vie pois viinitarjottimen. _Olavi_
katsoo vielä hetkisen hänen jälkeensä, pyyhkäisee otsaansa ja
kääntyy sitten linnanvoudin puoleen.)
OLAVI: Ja nyt täytyy minun saada tietää, mihin olette minut
majoittanut? Toivottavasti entiseen huoneeseeni puutarhan puolella
teidän asuntonne yllä?
KARPALAINEN: Niin, herra maisteri. Kaikki on siellä vielä entisessä
kunnossaan. Mitään ei ole liikutettu, ei yhtään kirjaa eikä paperia...
OLAVI: Hyvä, hyvä. Nyt täytyy minun vain pyytää Rankosta auttamaan
teitä matkakapineitteni kantamisessa sinne.
RANKONEN: Kyllä minä...
OLAVI: Niin, nähkääs, se arkku on hiukan raskas.
KARPALAINEN (katsoen leveitä kämmeniään): Eiköhän tuo saatane sinne.
OLAVI: Ei sitten tällä kertaa muuta kuin: kiitokset edeltäpäin.--
(_Karpalainen_ ja _Rankonen_ menevät.) Niin, arvaapas, setä, miksi se
on raskas! Siellä on vähän tuomisia sinullekin.
MAUNU TAVAST: Mitä? Ethän jälleen liene tuhlannut vähiä varojasi
kirjalahjoiksi minulle?
OLAVI: Olenpa niinkin. Vieläpä pari harvinaisuutta, niiden joukossa
eräs hopeakoristeinen epistola.
MAUNU TAVAST (ilahtuneena): Olavi! Minun täytyy todellakin torua sinua.
OLAVI: Eikö tuomiseni kenties miellytä sinua? Voithan lahjoittaa
sen Turun tuomiokirkolle, kuten olet monet muut entisistä
kirjalähetyksistäni lahjoittanut.--(Uhaten sormellaan.) Ai, ai, setä!
Sinäpä vasta suurin tuhlari meistä kahdesta olet.
MAUNU TAVAST: Kirjat ovat harvinaisia täällä erämaassa. Luettuani ne
panen ne mielelläni paikkaan, missä muutkin voivat niiden sisällöllä
sieluaan virvoittaa.
OLAVI: Ja mitä luet sinä nykyään, setä?--(Ottaa kirjan pöydältä ja
selailee sitä.) Abaelardin ja Heloisen kirjeenvaihto...
MAUNU TAVAST: Kuten tiedät, kuuluu se minun mielilukemiseeni.
OLAVI: Minä tiedän.--Abaelard! Mikä mies! Mikä nero! Mikä säkenöivä
säilä pyhän kirkon palveluksessa!--Enkä minä kuitenkaan voi nautinnolla
lukea juuri tätä kirjaa.
MAUNU TAVAST: Etkö? Minulle tarjoaa se syvän silmäyksen kahteen suureen
ja palavaan ihmissydämeen.
OLAVI: Niinkö?--Minun mielestäni on se mitä surullisin, mitä
kirkaisevin todistuskappale kahden sydämen synnistä ja
viheliäisyydestä.--Heloise! Hänen suhteensa minä en sitä niin
ihmettele. Hän oli nainen ja sellaisena luotu heikkouteen.--Mutta
Abaelard! Tämä sankari, tämä hengen jättiläinen...! Minä en todellakaan
voi ymmärtää enkä anteeksi antaa hänelle sitä.
MAUNU TAVAST: Etkö?--(Hiljaa.) Ihmissydän on tehty maan tomusta. Olkoon
se kuinka kirkas tahansa, tahtoo siihen aina jäädä joku hiukkanen sen
alhaista alkuperää muistuttamaan.
OLAVI: Mutta ihmishenki on ijäinen ja Jumalasta. Missä se pyhänä palaa,
siellä se polttaa aineen kuuliaiseksi astinlaudakseen.--Epäilemättä
paloi se pyhänä Abaelardin sydämessä. Mutta juuri siksi minä en
ymmärrä, kuinka voi langeta niin syvälle, kun on kerran katsonut niin
korkealle Herran taivaan ihanuuteen.
MAUNU TAVAST: Sinä et sitä ymmärrä, poikani?
OLAVI (kiivaasti): En. Minä en voi, minä en tahdo ymmärtää sitä. Minä
tuomitsen, tuomitsen ankarasti Abaelardin synnin, sitä ankarammin, mitä
suurempi hänen sielunsa oli ja mitä laajempi hänen lujan ajatuksensa
kantavuus.
MAUNU TAVAST: Älkäät tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.
OLAVI: Setä: tuo raamatunlause ei ole tässä paikallaan. Täytyy tuomita
syntiä, ellei mieli tulla itse tuomituksi. Täytyy olla ankara pahalle,
ellei mieli itse vajota siihen.--Ja minä tuomitsen Abaelardin! Ja minä
tuomitsen Heloisen kaikkine lieventävine heikkouksineen! Tuo nainen,
joka sanoo itsestään portto, on totisesti portto...
ANNA (heikosti): Ah!
MAUNU TAVAST: Olavi!
OLAVI: Anteeksi!--Voitteko pahoin, äiti?
ANNA: En.--Kiitos. (Painaa sydäntään.) Kiitos. Se menee ohitse. Se
menee kyllä ohitse.--(Koettaa hymyillä.) Te näette, että myöskin minä
olen nainen. Minun täytyy todellakin pyytää teiltä anteeksi
heikkouttani.
OLAVI: Kenties olette väsynyt? Pitkä matka Tukholmasta on teidät
uuvuttanut?
MAUNU TAVAST: Todellakin: minä olen aivan unohtanut isännän
velvollisuudet. On jo myöhäistä. Lepo on väsyneen virkistävä.
ANNA: Ei, ei. (Nousee.) Minä menen. Minä en saisi unta kuitenkaan. Minä
teen vain pienen kierroksen linnan puistossa.
OLAVI: Tulenko minä teitä saattamaan, äiti?
ANNA: Ei, ei. Ei se ole tarpeellista. Menen mieluummin yksin.--Se on
ohitse, se on jo ohitse.--Mutta jos sallitte, palajan vielä kuulemaan
teidän oppinutta keskusteluanne, hyvät herrat.
MAUNU TAVAST: Olet tervetullut.--(Epäröiden.) Nimittäin, ellei Olavilla
kenties ole jotakin kahdenkeskeistä...?
OLAVI: Eipä suinkaan, rakas setä, eipä suinkaan. Jatkan mielelläni
keskustelua, äiti, juuri teidän hurskaassa seurassanne.
ANNA: Kiitoksia, kiitoksia nöyrimmästi. Minulla, nähkääs, ei ole siihen
aina tilaisuutta, ei aina... Ellen häiritse siis, olen pian takaisin
täällä. (Menee oikealle.)
OLAVI (katsoen hänen jälkeensä): Nunna parka! Hän on jo vanha ja
sairas...
MAUNU TAVAST: Hänen sydämensä on sairas.
OLAVI: Myöskin minun sydämeni, setä!--(Lankeaa äkkiä hänen
jalkoihinsa.) Minä en puhunut totta, kun sanoin, ettei minulla olisi
sinulle mitään kahdenkeskeistä. Minulla on salaisuus sinulle. Minä
tahdon itseni ripittää.
MAUNU TAVAST: Kuinka? Sinä, Olavi? Joku salainen synti painaa
sydäntäsi?
OLAVI: Niin. Taikka oikeammin: minä en tiedä vielä, onko se synti.--
(Sulkien silmänsä.) Mutta se on suloinen kuin synti ja se on riuduttava
hekkuma minun hengelleni.
MAUNU TAVAST: Mikä synti se olisi?
OLAVI (hiljaa): Rakkaus.
MAUNU TAVAST: Kuinka?
OLAVI: Niin, mutta pyhä, taivaallinen, puhdas rakkaus, joka elää vain
minun mielikuvituksessani.--Minä en ole koskaan nähnyt häntä.
MAUNU TAVAST: Ketä?
OLAVI: Häntä, jota minä rakastan, sydämeni valittua, sieluni ihanaa
hallitsijatarta.
MAUNU TAVAST: Hänen nimensä?
OLAVI: _Johanna d'Arc_!--Niin, Domremyn tyttö sotisopa, neitsyt
Orleansin pantsarpaita, Ranskan pelastaja, kukka ylpein kristikunnan.
MAUNU TAVAST: Orleansin neitsyt on kuollut.
OLAVI (haaveellisesti): Seitsemän vuotta sitten kärsi hän
marttyyrikuoleman polttoroviolla.--Yöt päivät uneksin hänestä. Auringon
säteissä astuu hän eteeni kiitävällä orhilla ratsastaen, kilpi
kullan-paistavana, liljalippu hulmuten Herran taivahilla. Kuun säteissä
kulkee hän vierelläni puettuna yksinkertaiseen talonpoikais-pukuun
huulilla hurskas rukous, silmät suurina kaukaisista, jumalallisista
kangastuksista.
MAUNU TAVAST: Tämä oli lempi, jonka tahdoit tunnustaa minulle?
OLAVI: Muuta lempeä en tunne. Muu ei ole minusta mahdollinen miehelle,
joka on päättänyt pyhittää voimansa Jumalan valkeudelle.
MAUNU TAVAST: Poikani! Minun suuri poikani!--(Siunaten häntä hiljaa.)
Pysyös aina uskollisena niille kauniille mielikuville, joita sielusi
silmien eteen Jumalan taivas ja nuori sydämesi nostattavat.
OLAVI: Nyt ja aina ja iankaikkisesta.
ANNA (näkyen ovella): Amen!
Esirippu.


KOLMAS NÄYTÖS.

Sama näyttämö. Asemat edelliset. _Olavi_ nousee liikutettuna. _Anna_
tulee sisälle ja istuu syrjään äänetönnä. Ottaa kirjan käteensä ja
selailee sitä. Vaitiolo.

OLAVI: Sinä et kysy, setä, kuinka minä olen johtunut juuri tuon immen
kuvaa mielessäni pyhänä pitämään? Tiedäpäs, se on eloni ihanin muisto
ja samalla suurin kunnia, minkä Ranskanmaa on minulle vielä
valmistanut.
MAUNU TAVAST: Kerro!
OLAVI: Kenties muistat, että myös Parisin ylipiston professorit
tuomitsivat aikoinaan Orleansin neitseen kuolemaan. Niin suuri oli
silloin englantilaisten valta ja vaikutus siellä, niin pieni itse
totuuden julistajien itsetunto ja tieto omasta arvostaan. Mutta vuosi
sitten avasi Parisin kaupunki porttinsa Ranskan kuninkaan Kaarle VII:n
sotaväelle.
MAUNU TAVAST: Minä tiedän. Sinä olet siitä kirjoittanut minulle.
OLAVI: Myös yliopisto vietti tätä tapausta juhlakululla pyhän Katarinan
luo Kouluteinien laaksossa. Samalla tuli kysymys lähetystöstä kuninkaan
luo, jonka piti koettaa selittää hänelle entistä erehdystä ja pyytää
hänen suosiotaan yliopistolle. Kukin kansakunta valitsi vain yhden
edustajan tähän korkeaan toimeen ja englantilainen kansakunta valitsi
minut.
MAUNU TAVAST (vilkkaasti): Kuinka? Ja sinä olit kuninkaan luona? Ja
sinä puhuit kuninkaalle?
OLAVI: Niin. Mitä minä puhuin, minä en muista enää, mutta minun puheeni
oli vain hymni Orleansin neitsyelle. Siellä täällä koetin taitavasti
kutoa sanojeni lomaan viittauksia ja selityksiä itse tapahtuneesen
tosiasiaan, jota yliopisto meidän kauttamme anoi anteeksi kuninkaalta.
Mutta lopuksi jätin minä nämä järkeilyt kokonaan, minä innostuin, minä
hehkuin, minä puhuin Ranskalle kuin toiselle isänmaalleni ja kuvailin
tuon taivaallisen neitseen ilmestystä kuin ihmiskunnan parasta unelmaa.
Kaikki silmät vettyivät, kaikki sydämet aukenivat... Ah! Se oli suurin
hetki minun elämässäni.
MAUNU TAVAST: Ja kuningas? Mitä hän sanoi? Ottiko hän suosiollisesti
vastaan sanasi?
OLAVI: Hän tuli itse liikutettuna minua kädestä kiittämään.--Ja hän
vahvisti samana päivänä kaikki yliopiston vanhat edut ja oikeudet.--Ja
kaikki, jotka olivat läsnä tuossa juhlallisessa vastaanotossa,
sanoivat, että se oli etupäässä juuri minun ansioni!
MAUNU TAVAST: Sinun, Olavi?--Kuuletko, sisar, hänen ansionsa, Olavi
Tavastin ansio! Hän on puhunut kuninkaalle, hän on pelastanut Parisin
yliopiston.
ANNA: Minä kuulen.
MAUNU TAVAST: Ja nyt sinun tulee kertoa meille myös paljon muuta
yliopisto-ajoistasi!--Mitä olet tehnyt ja mitä toimittanut?--Minä
tiedän, että sinä et ole ollut laiska siellä...
OLAVI (hymyillen): Tuskin.--Sanotaan tosin, että moni nuori mies lähtee
Parisiin seitsemää taidetta hakemaan, mutta löytääkin sieltä kuoleman
syntiä seitsemän.
MAUNU TAVAST: Minä tiedän, että sinä et kuulu niiden joukkoon.--Mutta
kuinka englantilainen kansakunta tuli valinneeksi juuri sinut tähän
tärkeään ja kunniakkaasen toimeen?--Ah, se on totta, kerroithan jo
viime käynnilläsi olleesi kansakunnan rahanvartija...
OLAVI: Niin, ja kansakunnan prokuraattori, ja yliopiston rehtori, ja...
MAUNU TAVAST: Mitä? Rehtori? (Nousee ylös.)
OLAVI: Niin, setä, sillä tiedätkö oikeastaan, ketä sinun on kunnia
tässä Kuusiston vanhassa, tomuisessa kirjastohuoneessa puhutella?--
Minä, Olavi Tavast, en ole ainoastaan taiteiden tiedekunnan
bakkalaario, lisensiaatti ja _magister regens_, minä olen myös
jumaluus-opin bakkalaario...
MAUNU TAVAST: Kuinka?--Siitä et sinä ole minulle mitään kirjoittanut.
OLAVI: Ajattelin, että saisit sen kyllä tietää aikoinaan.--Sitäpaitsi
minä olen Parisin yliopiston _lector ethicarum_ ja pedagogista, pidän
luentoja bakkalaarioille ja johdan yliopistoon pyrkivien nuorukaisten
opintoja...
MAUNU TAVAST: Kuuletko, sisar?--Rehtori! Prokuraattori! Jumaluusopin
bakkalaario! Etiikan opettaja!
ANNA: Minä kuulen.
MAUNU TAVAST: Olavi!--Tule, että saan syleillä sinua!--(Sulkee syliinsä
hänet.) Totisesti on tämä ilon ilta minulle.--(Ristii kätensä.) Nyt,
Herra, lasket sinä palvelijasi rauhaan, sillä Suomen hiippa siirtyy
toiselle minua arvokkaammalle.
OLAVI (tyrmistyneenä): Suomen hiippa?
MARTTI (oikealta): Anteeksi, teidän korkea-arvoisuutenne, että
huolimatta myöhäisestä hetkestä uskallan häiritä teitä...
OLAVI: Kas, _dominus canonicus_!--Me emme ole vielä nähneet toisiamme.
--Terve!
MARTTI: Tervetullut Kuusistoon, jalosukuinen _dominus magister_.
MAUNU TAVAST: Älkää sanoko häntä enää maisteriksi! Hän on rehtori, hän
on prokuraattori, hän on jumaluusopin bakkalaario!... Mitä minä sanoin
äsken teille, Martti? Hän on oppineempi kuin me molemmat yhteensä. Hän
on oppinein mies, minkä meidän syrjäinen maamme vielä koskaan on
kasvattanut.
MARTTI (nöyrästi): Anteeksi, minä en tiennyt, _dominus rector_...
OLAVI: Martti sanoo vain edelleenkin maisteriksi.--Mutta teillä oli
jotakin asiaa hänen korkea-arvoisuudelleen. Minä en tahdo estää teitä
tehtäväänne suorittamasta.
MARTTI: Teidän korkea-arvoisuutenne: siellä on eräs mies, David
nimeltään, sama, jonka on kuultu yllyttävän kansaa Satakunnassa...
MAUNU TAVAST: David? Täällä Kuusistossa?
MARTTI: Niin.--Hän on odottanut jo kauan, vaikka minä en ole tahtonut
häiritä teidän korkea-arvoisuuttanne. Mutta nyt hän suorastaan vaatii
pääsyä teidän puheillenne ja sanoo, että ellei veronhuojennusta
tapahdu, Satakunnassa nousee kapina...
MAUNU TAVAST: Veronhuojennusta? Heidän veronsa huojennettiin viime
vuonna.--David? Minä muistan hänen nimensä. Tahdon heti puhutella
häntä.
OLAVI (voimatta enää pidättää itseään): Kapina? Kapinallinen
talonpoika, joka pyrkii yöllä hänen korkea-arvoisuutensa Suomen piispan
puheille?--Ajakaa ulos hänet! Hetipaikalla. Taikka paremmin: hänet on
vangittava ja heitettävä tyrmään miettimään rikollisia aikeitaan.
MAUNU TAVAST: Olavi! (Hymyillen.) Sinä unohdat, ettet ole vielä Turun
piispa.
OLAVI: Ja ellen minä minkään muun vuoksi tahtoisi tulla Turun
piispan-istuimelle, tahtoisin minä sen vuoksi, että saisin tilaisuuden
opettaa tälle kansalle, kuinka Jumalaa ja pyhän kirkon päämiestä on
toteltava..--Setä! Sinä et muista nähtävästi, mitä merkitsevät nuo
sanat: kansan kapina. Se ei ole mikään yksityinen ilmiö, mistä tuo mies
tuolla ulkona tahtoo ilmoittaa sinulle. Se on yhteydessä koko ajan
hengen kanssa.--Kaikkialla Europassa, Englannissa, Saksassa, Ranskassa
se jo tunnetaan. Minä en tiennyt vain vielä, että sama myrkky oli näin
kauas pohjoiseen, tänne, Turun hiippakuntaan saakka tunkeutunut.
MAUNU TAVAST (leikkisästi): Sinä näet, että me emme eläkään täällä niin
syrjässä kuin luullaan, vaan suuren ja sivistyneen maailman
yhteydessä.--Martti kaniikki! Ilmoittakaa tuolle miehelle, että hän
odottakoon esihuoneessa. Tahdon heti tulla ja tiedustella häneltä, mikä
on syynä Satakunnan miesten tyytymättömyyteen.
MARTTI: Hän on esihuoneessa, teidän korkea-arvoisuutenne.
OLAVI (kiivaasti): Setä! Tämä on periaatteellinen kysymys, joka voi
näyttää pieneltä, mutta jonka kantavuus voi olla kautta aikojen
mittaamaton.--Muista Wat Tylerin talonpoikaiskapinaa Englannissa! Eikö
se puhjennut esiin heti, kun Wiklef oli alkanut harhaoppisen
toimintansa ja lollardit ruvenneet järkyttämään kirkon rakennusta?
Muista _la Jacquerie_-kapinaa Ranskassa, taborilaisia ja kalikstineja
Böömissä, adamilaisia Määrissä ja näitä hirveitä hussilaissotia, jotka
nyt toki Jumalan kunniaksi ovat päättyneet! Eikö niiden kaikkien alku
ja lähtökohta ole siinä, että ihminen asettaa oman järkensä Jumalan
järkeä korkeammalle, jonka näkyväinen ilmestysmuoto on kirkko, on
papisto, on Pyhän Pietarin istuin Roomassa? Jumalan järki tuottaa
järjestystä maille ja valtakunnille, ihmisjärki harhaa ja
epäjärjestystä.--Siinä nyt on seuraus, setä, sinun vaarallisista
yrityksistäsi ruveta kansankieltä kirkoissa viljelemään. Martti
_canonicus_: eikö täälläkin Satakunnassa ole luettu suomeksi isämeitää
ja uskontunnustusta?
MARTTI: On, onpa saarnattukin vielä, herra maisteri.--Anteeksi, että
nimitän teitä edelleenkin niin...
OLAVI: Saarnattu suomeksi!--Setä, olethan pahempi harhaoppinen kuin
olen luullutkaan. Millä aiot nyt kohdata lähestyvää myrskyä?
MAUNU TAVAST (hymyillen): Minä olen kuullut, että päivänpaiste on
joskus myrskyä voimakkaampi.
OLAVI: Ei, setä, suo anteeksi, että uskallan olla kanssasi eri mieltä
tästä: kapinanhenki kansasta on heti alkuunsa miekalla ja tulella
tukahdutettava.--Me emme tarvitse siihen maallisen vallan apua. Meidän
ei ole tarvis kysyä siihen lupaa Turun linnan isännältä.--Kaksi miekkaa
on annettu pyhälle Pietarille, hengellinen ja maallinen; toista niistä
voi käyttää ainoastaan kirkko ja toista voidaan käyttää ainoastaan
kirkon hyväksi.--Me voimme tällä kertaa käyttää molempia.--Ilokseni
näin, että olet poissaollessani varustanut Kuusiston linnan niin
lujaksi, että se voi kestää kovimpiakin hyökkäyksiä. Meidän
ratsuväkemme yksin riittää kapinan kukistamiseen. Sallitko, että minä
itse lähden heidän kerallaan Satakuntaan?--Mutta sitä ennen on tuo mies
vangittava, häntä on kidutettava ja saatava hänet tunnustamaan koko
tämän kerettiläisen kansanliikkeen synty kaikessa laajuudessaan...
Sehän on totta, setä, minä unohdan, ettei teillä täällä Suomessa ole
edes mitään kunnollista inkvisitsionia.
MAUNU TAVAST (vakavasti): Ei, Jumalan kiitos, eikä tule olemaan niin
kauan kuin minä istun Turun piispan-istuimella.--Jätän sinut nyt
jäähdyttämään sotaista intoasi Martti kaniikin kanssa. Hänen seuransa
on siinä suhteessa arvellakseni paras mahdollinen. (Poistuu oikealle.)
MARTTI (hetken vaitiolon jälkeen): Maisteri Olavi aikoo nyt jäädä
kotimaahan?
OLAVI: Minäkö? Kuka sitä sanoo?
MARTTI: Minä luulin ymmärtäväni sen teidän sanoistanne.--Sitäpaitsi on
herra piispa puhunut siitä.
OLAVI: En suinkaan, enpä suinkaan. Minä aion pian taas Parisiin.--Vai
niin, hänen korkea-arvoisuutensa on puhunut... Mitä hän on maininnut
teille?
MARTTI: Hän on sanonut, että herra maisterin opintoaika on nyt
päättynyt ja että te ensi syksystä saakka aiotte itse ottaa
suorittaaksenne ne arkkiteinin tehtävät, joita minä nyt hoidan.
OLAVI: Hoitakaa te vaan, hoitakaa te vain niitä edelleenkin, Martti
_canonicus_!... (Kuin itsekseen.) Mitä? Onko hän sanonut todellakin?--
Ja kuinka kauaksi aikaa hän on sanonut minun jäävän Kuusistoon?
MARTTI: Epäilemättä elinajaksenne, herra maisteri. Minä en ole ainakaan
voinut muuta ymmärtää...
OLAVI: Elinajakseni?--Mutta sehän on mahdotonta! Se on mahdotonta!--Hän
ei voi toki tarkoittaa, että minä jättäisin Parisin juuri nyt, jolloin
Sez Fin ädäbiyättän 1 tekst ukıdıgız.
Çirattagı - Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast - 8
  • Büleklär
  • Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast - 1
    Süzlärneñ gomumi sanı 3368
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1659
    23.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast - 2
    Süzlärneñ gomumi sanı 3492
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1632
    22.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.7 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast - 3
    Süzlärneñ gomumi sanı 3326
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1766
    22.1 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast - 4
    Süzlärneñ gomumi sanı 3413
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1453
    25.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    39.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast - 5
    Süzlärneñ gomumi sanı 3478
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1464
    23.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast - 6
    Süzlärneñ gomumi sanı 3603
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1556
    24.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    40.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast - 7
    Süzlärneñ gomumi sanı 3545
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1699
    25.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.6 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    39.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast - 8
    Süzlärneñ gomumi sanı 3778
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1595
    25.8 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    39.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast - 9
    Süzlärneñ gomumi sanı 1022
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 594
    34.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    41.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    45.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.