Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast - 2

Süzlärneñ gomumi sanı 3492
Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1632
22.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
32.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
36.7 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
TUURA: Etteivät pysty väkivasamat?
LALLI (harvakseen): Että kestää hän kuormat kohtalonsa.
TUURA: Älähän!--(Anelevasti.) Etkö sanoisi minulle sitä?
LALLI: Sanoisin, et ymmärtäisi.--Ne loitsut neuvoo vain Lapinkorpi.
TUURA: Sen äärellä asut.--(Huokaisten.) Mutta ei ole minusta tietäjiin.
(Vaitiolo. _Lalli_ on edellisen aikana siirtynyt vasemmalle
etualalle. _Tuura_ taempana oikealla.)
LALLI (kuin itsekseen): Puut puhuvat siellä. Vaarat kaikki vastaan
kumahtelevat.
TUURA: Kunko kulkee Kaikkivalta?
LALLI: Koska ihminen yksin vaeltaa.
TUURA (epäröiden): Ja hän ymmärtää--mitä puut puhuvat?
LALLI: Hän oppii omansa muiden omasta erottamaan.
TUURA: Niinkö?--(Miettii.) Mitä hyötyä hänellä siitä voi olla?
LALLI (kääntyy ja luo häneen läpitunkevan silmäyksen): Se, että hän
tulee toimeen omillaan.
TUURA: Niinkö? (Miettii.) En tule tuosta hullua hurskaammaksi.
LALLI (hymyillen hiljaa): Hullut ne juuri ovatkin hurskaat.
TUURA (naurahtaen): Niitä ei kynnetä, ei kylvetä...
LALLI (kaksimielisesti): Ei. _Ne_ kasvavat omasta itsestään.
(Vaitiolo.)
TUURA: Nuoko neuvoi sinulle Kotavuoren ukko?
LALLI: Elämä takoi, Kotavuori karkaisi teräksen.
TUURA: En ole käynyt Kotavuorella. Sanotaan, että sen alla on kuilu
mittaamaton.
LALLI: Sen partaalla seisonut olen.
TUURA: Eikö huimaissut päätäni? Etkö syöksynyt syvyyteen?
LALLI (hymyillen kaksimielisesti): Se on kaikkien meidän osamme kerran.
(Vaitiolo.)
TUURA (huokaisten): Jumalat ja ihmiset sinä olet vihoittanut. Nyt on
elämä iloton sinun edessäsi.
LALLI (ylpeästi): Itse kannan oman elämäni.
TUURA: Kannat, siksi kuin katkeat.
LALLI: Kuka ei kestä, se katketkoon!
TUURA: Raskaana painaa sinua taakka taivahisten.
LALLI: Maallisista lie minulla enempi huoli.
TUURA: Siksipä maata kohti selkäsi köyristyykin.
LALLI: Vielä en alakärsänä kävele. Vielä seison suorana oman orren
alla.
TUURA: Seisot,--kuinka kauan? Tuli voi polttaa tupasi...
LALLI (vavahtavalla äänellä):
»Enkä sinne suohon sorru,
kunne kannan kahta kättä,
viittä sormea viritän,
kynttä kymmentä ylennän.»
(Jää katsomaan kohti korkeutta. Vaitiolo.)
TUURA: Tuo on taika, jonka opit taatoltasi.
LALLI (lujasti): Se on sukuni tieto.
TUURA: Tokko auttanee?
LALLI: Auttoi silloin, kun vihamies päälle ryntäsi tai karhu karjan
repi. Eikö auttane ajan nykyisenkin vastuksista?
TUURA: Ajalliset sovittaa saatat. Millä ijäiset miellyttänet?
LALLI: Olen varannut omat tietoni heitä varten.
TUURA: Et uhreilla lepyttää aio?
LALLI (harvakseen): Jotka suoloitta suuttuvat, ne jauhoitta leppyvät.
Pane se mieleesi, Tuura!
(Vaitiolo.)
TUURA: Paras olisi kuitenkin, ettet puhuisi niin pilkaten heistä.
LALLI: Kenestä?--(Naurahtaen.) Jumalista? He eivät näe, eivät kuule. He
eivät istu eivätkä astu.
TUURA: Oletko niin aivan varma siitä?
LALLI: Kuinka voi tyhjä kulkea? Kuinka voi varjo kävellä?--Ja sinä
sanot...
(_Lalli_ seisoo keskilattialla. _Tuura_ on siirtynyt vasemmalle
etualalle.--Kolkutus ovelle; kuuluu kolme lyöntiä selvään ja
harvakseen.)
TUURA: Kuuletko?
LALLI: Häh? Mitäh? (Väistyy oikealle etualalle. Vaitiolo.)
TUURA: Etkö kuule? Kolkutetaan.
LALLI: Kuka se voi olla?
TUURA: Se on _hän_.
LALLI: Kuka?
TUURA: Ristin Kiesus.--(Uusi kolkutus.) Miksi et avaa?
LALLI (vavahtavalla äänellä): Ovi--on--auki.
TUURA: Siispä sano se hänelle!--(Uusi kolkutus.) Hän _tahtoo_ tupaan.
KERTTU (tulee): Outo mies on täällä eteisessä. Tahtoo tavata isäntää.
LALLI: Kuka hän on?
KERTTU: Mikä lienee mieronkierto.
LALLI: Mitä hän tahtoo minusta?
KERTTU: Sanoo olevansa vaivainen syntinen ihminen ja lähestyvänsä sinua
almua anelevaisena.
LALLI: Häh? (Naurahtaa.) Kerjäläinen!--Käske toiseen tupaan.
KERTTU menee.
LALLI: Taisin hiukan hämmästyä äsken.
TUURA: Kah, hämmästyyhän sitä ihminen vähemmästäkin.--(Vaitiolo.) Niin,
taitaa olla tästä aika kotimatkaa ajatella.
LALLI: Sitä ennen tahtonet kuitenkin asiasi toimittaa? (Viittaa vieraan
istumaan. Istuu itse pöydän päähän. _Tuura_ rahille pöydän toiselle
puolen. Vaitiolo.)
TUURA: Se olisi asia sellainen, että kun sinä et totellut sitä
arpakapulaa...
LALLI (kiivaasti): Minä en ollut sitä lähettänyt.
TUURA: Et. Mutta näetkös, se oli nyt sittenkin yhteinen asia...
LALLI: Häh? Enkö minä ole oma mieheni? Enkö istu oman orren alla?
TUURA: Istut, istut.--Mutta kyllähän se kylän ja kihlakunnan käräjissä
niin päätettiin.
LALLI: Käräjöikööt!
TUURA: Tietysti, tietysti.--Mutta täytyyhän sinun sentään myöntää,
että...
LALLI: Minä annan rauhan muille, kun vaan muut minulle antavat.
Ymmärrätkö?
TUURA: Ka, ka, tietysti. Kuinka en ymmärtäisi?--Mutta kun koko heimo,
näetkös...
LALLI (jonka sappi jo alkaa kuohua): En ole tarvinnut minä vielä heimon
apua! Siksi en myöskään heimon käskystä ota murha-asetta.
TUURA: Etpä et. Mutta...
LALLI: Miksi minun ei anneta olla rauhassa? (Vavahtavalla äänellä.)
Minä _en_ tee pahaa kenellekään.
TUURA: Sitä ei kukaan voi sanoa.--Mutta ne muut--
LALLI (laskee pöytään kämmenensä): _Minä_ olen tämän korven ensimmäinen
asukas. _Minä_ otin nämä maat omikseni ensimmäisen tulijan oikeudella.
Nyt niitä täällä joka nurkassa vilisee! Jos milloin metsälle menet,
heti on siinä outo suksenlatu edessäsi.
TUURA: Niin on asia kuin sanot. Mutta...
LALLI (nousten): Mutta minä en siedä sitä, ymmärrätkö? Minun taloni ei
saa olla mikään markkinapaikka. Minä en tahdo kuluttaa kyynärpäitäni
vieraiden ihmisten tungoksessa.
TUURA (nousten): Et, et.
LALLI (jyrähtävällä äänellä): Minä en tahdo olla kylän jaloissa! Minä
en tahdo olla heimon orja! Miksi eivät ihmiset anna minun olla
rauhassa?--Mitä ne hakevat täältä nuokin Ristin miehet!
TUURA: Kah, sitä mitä muualtakin! Veron vaativat ja omat jumalansa
ylimmäisiksi julistavat.
LALLI: Minä en ole mennyt heidän maahansa. Minä en ole heitä verottanut
enkä heille omia jumaliani tyrkyttänyt. Kuka käskee heidän tulla tänne?
Millä oikeudella he tulevat tänne?
TUURA: Tulevat miekan oikeudella.
LALLI (kolkosti): Niin.
SINIKKA (tulee): Isä!
LALLI (jyrkästi): Mikä on?
SINIKKA: Se outo mies...
LALLI: No niin, mitä hänestä?
SINIKKA: Hänen on nälkä ja jano. Päiväkauden saloa käynyt on. Hänen
jalkansa ovat väsyneet ja hänen jäsenensä jäykät pakkasesta.
LALLI (kovasti): Mitäs tuli! Miksi ei pysynyt kotonaan?
SINIKKA (arasti): Hän sanoo, että hänellä ei ole kotia.
LALLI: Joku asuinsija on jokaisella. Linnulla on pesänsä, pedoilla
luolansa.
SINIKKA: Hän sanoo, että hänellä ei ole paikkaa, kuhun päänsä
kallistaa.
LALLI: Menköön vaan mistä on tullutkin. Ei suvaita outoja tässä
talossa.
SINIKKA (rukoilevasti): Et sentään yön selkään ajane?
LALLI: Kah, onhan siinä liesi lämmitelläkseen.
SINIKKA menee.
(Vaitiolo.)
TUURA: Niin, se nyt on sillä tavalla, että kun et sinä totellut sitä
sotakutsua...
LALLI: Niin mitä?
TUURA: ... niin ne kylän miehet ovat--(Naurahtaa väkinäisesti.)
päättäneet vähän niinkuin potuutella sinua siitä asiasta.
LALLI: Vai ovat.
TUURA: Ja siksi ne ovat lähettäneet minut näetkös ikäänkuin--(Naurahtaa
väkinäisesti.) haastamaan sinua Kokemäen Ylistaroon, missä saat kuulla
tuomiosi.
LALLI (katsoo häneen): Niinkö?--(Vaipuu mietteisiinsä. Vaitiolo.)
TUURA (lähestyy häntä): Ei sinun silti tarvitse sitä niin raskaasti
ottaa. Se nyt on tietysti noin vaan muodon vuoksi.
LALLI: Hyvä on.
TUURA: Aivan varmaan, vain muodon vuoksi.--Ja ainahan voi ilmestyä
lieventäviä asianhaaroja.
LALLI (katsoen häneen): Mutta ellei ilmesty?
TUURA (hämmentyen): Niin noh; tiedät itse, mikä on tapa...
LALLI kääntyy pois ja vaipuu syviin ajatuksiin.
TUURA: Saatathan sakoillakin päästä.--(Vaitiolo.) Kaikissa tapauksissa
tiedät, että tapahtui mitä tapahtuikin, minä olen aina sinun vanha
ystäväsi.
LALLI ei vastaa.
TUURA: Aina ystäväsi. Ja minkä voin tuomiotilaisuudessakin, sen teen
sinun puolestasi.
LALLI: Tuossa on ovi!
TUURA (hämmästyen): Mennään, kyllä mennään.
LALLI (kovemmin): Siinä on viisi hirttä poikki!
TUURA: Niin noh, ei sitten muuta kuin hyvästi!--(Itsekseen.) Mies
parka! (Menee.)
LALLI (katsoo vielä hetkisen hänen jälkeensä): Nyt Lapinkorpeen!--
(Menee mietteissään yli näyttämön.) Verkko kiertyy, kiertyy, apaja
vedetään yhä lujempaan minun ympärilleni. (Tarttuu molemmin käsin
päähänsä, on kuin vasta tajuaisi koko onnettomuutensa ja syöksähtää
ovelle.) Vaimo! Tulehan tänne, vaimo!
KERTTU (tulee): Huusitko minua? Mitä tahdot?
LALLI (katsoo häneen): En mitään.--(Vaitiolo. Etsii jotakin
ovipielestä.) Mihin lienen kintaani pannut?
KERTTU: Sinnehän nuo ovensuu-lautsan alle viskasit. Etkö muista?
LALLI (jupisten): Kun on se yksi pää kesänsä talvensa... Missä?
KERTTU: Siellä, siellä.
LALLI: ... tervata tuo pitänee.--Kaitse kotia sillä aikaa!
KERTTU: Lähdetkö mihin?
LALLI: Lapinkorpeen lähden.
KERTTU: Nyt? Yötä vasten?
LALLI: Ei minua metsä pelota.
KERTTU: Luuletko, että on kotona Kaikkivalta?
LALLI: Lie liha kotona, jos onkin henki liikkumassa.--Hyvästi!
KERTTU: Milloin takaisin tullet?
LALLI: Tulen, jahka joudun. Kuitenkin ennen aamun koittamista. (Menee.)
Esirippu.


KOLMAS NÄYTÖS.

_Henrik Pyhä_, pitkässä munkkiviitassa ja sauva kädessä, lämmittelee
lieden ääressä _Kerttu_ karsinanpuolella, _Inko_ ja _Sinikka_ oikealla
taka-alalla.

HENRIK PYHÄ: Onko tämän talon nimi Lallola?
KERTTU: Taidatpa tuon tietää kysymättäsikin.
HENRIK PYHÄ: Vastaa, kun sinulta kysytään, vaimo: tämä on Lallin talo?
KERTTU: Kun tiesit, mitäs kysyit.
HENRIK PYHÄ (ristien kätensä): Jumalan kiitos, siis olen tullut
oikeaan.--(Vaitiolo.) Eikö isäntä itse ole kotona?
KERTTU: Ei.
HENRIK PYHÄ: Missä hän on?
KERTTU: Mitäpä sinä sillä tiedolla tekisit?
HENRIK PYHÄ (lujasti): Minä tarvitsen sitä.(Ikäänkuin Ingon puoleen
kääntyen.) Luulin Lallin lujaksi mieheksi. Nytpä huomaan, että hän ei
jaksa suistaa edes vaimoaan.
INKO: Luja onkin mies Lalli, vaikka hidas vihaan.
KERTTU: Suistaisi sinutkin, mustakaapu.--Ja saatanpa tuon juuri
sanoakin: Lalli on Lapinkorvessa, tietäjän Kaikkivallan pateille
siunaaman hetki sitten lähti.
HENRIK PYHÄ (ankarasti): Ei ole muuta Kaikkivaltaa kuin Jumala.
KERTTU: Onpa toinen täällä Lapinkorvessa.
HENRIK PYHÄ: Hänen valtansa on loppunut.
KERTTU: Varo, ettei hän ammu noidannuolta sydämeesi!
HENRIK PYHÄ: Herra on minun kilpeni ja miekkani. Mutta sinä olet
epäuskoinen ja heikko.
KERTTU: Mistäpä ne minulle loitsuvoimat!
(Vaitiolo.)
HENRIK PYHÄ (astuen askeleen eteenpäin): Kuulin Lallin vaimon
kristityksi.
KERTTU (vilkkaasti): Ka, kastoihan minut pyhä mies Kupittaalla. Mutta
mistä sinä sen tiedät?
HENRIK PYHÄ: Niin kerrottiin minulle Teljän kaupungissa.
KERTTU: No, kaikkia se kylä hotisee...
HENRIK PYHÄ: Mutta nyt näen, että sinun sielusi on vielä pimeä ja sinun
sydämesi monen pahan aivoituksen pauloittama. Noituus ja kaikkinaiset
pakanalliset menot...
KERTTU (kielevästi): Enkä minä taas aivan pakana ole! Sen saattaa kuka
tahansa täällä todistaa.
(Lyhyt vaitiolo.)
HENRIK PYHÄ (jyrkästi): Milloin miehesi palajaa?
KERTTU: Tulee, jahka joutuu.
HENRIK PYHÄ (kiivastuneena): Vaimo, vastaa minulle!
KERTTU: Ohoh, kylläpä nyt äänesi korotat, kun kuulet isännän poissa
olevan!
HENRIK PYHÄ: Vastaa! (Lähestyy Kerttua.)
KERTTU (hämmästyy vieraan ryhtiä): Millä oikeudella sinä käsket täällä?
HENRIK PYHÄ: Minäkö?
KERTTU: Niin, kuka olet? Lienet palvelija jonkun valtaherran?
HENRIK PYHÄ (heittää viittansa, joka tähän saakka on verhonnut häntä
kiireestä kantapäähän, esiintyy nyt loistavassa piispanpuvussa, hiippa
päässä ja kultaristi rinnallaan): Olen Jumalan palvelija. Käsken Pyhän
isän Roomassa minulle antamalla oikeudella.
KERTTU (lyykistyen): Ristin Kiesus!
HENRIK PYHÄ: Outona ja tuntemattomana minä olen tullut, köyhänä ja
alhaisena kolkuttanut sinun ovellesi. Minä olen jättänyt papillisen
saattoni ja sotajoukkoni Turkuun, sillä minä en tahtonut enää
väkivallalla pakottaa ketään. Yksin tulin minä Teljän kaupunkiin,
autioiden erämaiden halki, yksin tahdoin minä myös Lallin taloa
lähestyä, vaikka tiesin hänet pääpakanaksi. Miksi minä sen tein? Siksi
ettei saisi kukaan sanoa Suomen apostolista hänen säikkyneen henkeään
taikka peljänneen käydä yksin pakanoitten maassa. Kuulin Lallin vaimon
myös kristityksi ja uskoin hänen avullaan tuon miehen kivikovan sydämen
taivuttavani. Ja mitä kohtaan minä sen sijaan täällä? Röyhkeyttä ja
kovakorvaisuutta....
KERTTU: Armahda meitä, pyhä mies! Älä loihdi päällemme turmaa ja
onnettomuutta!
HENRIK PYHÄ (kasvavalla suuttumuksella): Minä olen tullut nyt rauhan
miehenä, mutta minä voin tulla myöskin miehenä sodan. Niinkuin suloinen
suvi-ilma minä olen teitä nyt lempeänä lähestynyt, mutta minä voin
tulla myös myrskyssä; ukkosen ja rautaisten rakeitten kera. Sillä siksi
on Jumala kaikkivaltias esivallalle miekan antanut ja pyhän katoolisen
kirkon kansojen pääksi asettanut, että se vankalla käsivarrellaan
pilkkaajansa kostaisi ja musertaisi! (Ristien kätensä.) Totisesti
toivoin minä, Jesus Kristus, ettei minun enää tarvitsisi sinun suloista
sanomaasi verellä saastuttaa. Mutta minä huomaan--ja olen huomannut jo
monta kertaa matkallani--että tätä kansaa ei rakkaudella käännytetä
eikä hyvällä saada hylkäämään pakanallisia jumaliaan. Siksi on se
pakotettava siihen pahalla, tulella ja miekalla se on Ristin juureen
polvistettava, sillä tämä kansa on öykkäri ja uppiniskainen kansa,
jonka pää on poljettava niinkuin, käärmeen pää!
INKO: Pyhä mies on haltioitunut!
SINIKKA (hätäisesti): Nyt taikoo hän taudit koko maakuntaan!
MOLEMMAT (polvillaan): Armahda meitä, pyhä mies!
HENRIK PYHÄ (jyrkästi): Oletteko kastetut?
KERTTU (nousten): Ei, mitäs ne nyt tuommoiset olisi...
HENRIK PYHÄ: Kaniikkini on kastava teidät yhdessä tämän seudun kansan
kera.--(Leppeämmin.) Te olette mies ja vaimo?
INKO: Hän on minun morsiameni.
KERTTU: Ei, ei se niin ole.
INKO: Kah, tuossa ovat lunnaat vielä pöydällä. Ja Sinikka voi kyllä
todistaa, että hänen isänsä on hänet luvannut minulle.
KERTTU: Ei, ei.--
HENRIK PYHÄ: Neitsyt, onko totta, mitä tämä nuori mies sanoo?
SINIKKA (arasti): O-on.
HENRIK PYHÄ: Siispä olet kihlattu hänelle maan tavan mukaan ja
kristillinen kirkko on teidän liittonne vahvistava. (Kohottaa kätensä
siunaukseen.)
INKO: Kasta meidät pian, pyhä mies!
HENRIK PYHÄ (lempeästi): Te halajatte siis niin hartaasti Herran pyhän
seurakunnan yhteyteen? Te tahdotte siis heti tulla kasteen siunauksesta
osallisiksi?
SINIKKA: Me tahdomme.
KERTTU: Mitäs tahtoa hänellä nyt olisi!--(Päättävästi.) Eikä siitä nyt
kuitenkaan mitään tule.
HENRIK PYHÄ: Kuinka?
KERTTU: Ei tässä nyt ketään kasteta isännän poissaollessa. Kovin
suuttuisi Lalli siitä.
HENRIK PYHÄ: Vaimo! Tulee enemmän peljätä Jumalaa kuin ihmisiä.
KERTTU: Kyllä, kyllähän pelkäänkin sinua, aivan sydämeni seisahtui
äsken, kun niin kovat kirot luit.--(Nykii nuorikot ylös ja asettuu
heidän eteensä.) Mutta tämä liitto on turha. Siitä ei tule mitään.
Siinä on vielä puussa pohjat, petäjässä liisteet.--(Ingolle.) Menetkö
siitä! (Tarttuu Sinikan käsipuoleen ja irrottaa hänet Ingosta.)
HENRIK PYHÄ: Erotatko minkä minä olen yhdistänyt?
KERTTU: Ka, älähän suutu taas, pyhä mies! Ja pysy sinä niissä pyhissä
asioissa äläkä sekaannu näihin meidän keskeisiin! Se on näetkös sillä
tavalla, että Inko on köyhä mies...
HENRIK PYHÄ: Vaimo! Sinä koettelet kärsivällisyyttäni--
KERTTU (selittäen vilkkaasti): Näät jos sinä nyt vielä yhteiset luvut
heille luet ja ne uudet jumalat heitä liittämään loihdit, niin silloin
heistä väkisinkin tulee mies ja vaimo...
HENRIK PYHÄ: Vaiti!--Kovimman kostoni uhalla käsken sinut Nousiaisiin,
missä sinun on kärsittävä sopiva kirkkorangaistus julkeasta
käytöksestäsi.
KERTTU (nakaten niskojaan): Entäpä minä en tule?
HENRIK PYHÄ: Silloin on esivallan käsi sinut saavuttava.--Ja mitä
mieheesi Lalliin tulee, joka noitia palvelee, kiviä ja pyhiä puita
kumartaa...
KERTTU (lyöden kätensä yhteen): Lalli?--Joka ei kumarra kuutakaan!
HENRIK PYHÄ: Tuon todistakoon hän kasteen ottamalla.--Ja nyt on minun
toimeni täällä päättynyt. Nyt pyydän minä vain talosta hevosen sekä
itselleni kohtuullisen kestityksen.
KERTTU (ynseästi): Kovasti on Lalli kieltänyt minun oudoille mitään
antamasta.
HENRIK PYHÄ: Siispä otan omin luvin ja maksan maan rahan mukaan.--
(Ingolle.) Taidatko kyyditä minut toiseen taloon?
INKO: Tottahan toki.
HENRIK PYHÄ: Ota sitten hevonen tallista ja heiniä hevoselle.--Minä
itse tyydyn leipäpalaseen.
INKO (epäröiden): Taitaa isäntä suuttua...
HENRIK PYHÄ: Tee, kuten käskin. Näethän, että kaikista korvaus
suoritetaan. (Laskee rahan pöydän nurkalle.)
KERTTU (pyyhkäisten rahat lattialle): Minäpä en huoli teidän
rahoistanne!
HENRIK PYHÄ: Vaimo, vaimo! Herra yhdessä ankaran kirkkokurin kanssa on
sinun kovan sydämesi pehmittävä.--(Ingolle.) Kuten käskin, tehtäköön.
INKO (jupisten): Menköön sitten sinun vastuullasi. (Ottaa leivän
tangosta.)
KERTTU: Väkivaltaa!
HENRIK PYHÄ: Ei, vaimo. Oman käden oikeutta vaan. (Ingolle.) Tule!
INKO: Etkö illasta siis?
HENRIK PYHÄ: Ennen aterioin taivas-alla kuin kieron naisen huonehessa.
--Menemme.
(Heittää viitan hartioilleen ja poistuu.)
INKO: Hyvästi, Sinikka, soreahius!
KERTTU: Kuuma tina kurkkuhusi!
SINIKKA: Milloin takaisin tulet?
KERTTU: Etkö lähde siitä, sudenruoka?
INKO: Aamulla tulen. Silloin on minullakin uusi jumala!
(Menee. _Sinikka_ seuraa häntä eteiseen. Palajaa hetken perästä
takaisin ja yrittää lähestyä äitiään. _Kerttu_ istuu rahilla
pöydän ääressä, kädet hervottomina sylissään ja huojutellen
ruumistaan edes takaisin ikäänkuin topertuneena siitä, mitä on
tapahtunut.)
SINIKKA (arasti): Äiti!
KERTTU ei vastaa.
SINIKKA (menee hitaasti karsinanpuolelle, vilkaisee vielä äitiinsä ja
ryhtyy koneellisesti värttinää vääntämään; pysähtyy työstään ja painaa
sydäntään): Äiti! Minulla on niin paha aavistus sydänalassa.
KERTTU ei vastaa.
(Vaitiolo. Kulkuset helähtävät pihalla.)
SINIKKA (rientäen ikkunaan): Äiti! Nyt ne menevät!
KERTTU ei vastaa.
SINIKKA (aukaisee ikkunaluukun ja katsoo lähtijöiden jälkeen niin kauan
kuin kuuluu kulkusten kilinää, joka heikkenee vähitellen; kuun valo
lankeaa hänen kasvoilleen): Äiti! Minä pelkään.
KERTTU (soinnuttomasti): Mitä, lapseni?
SINIKKA: Että Inko ei palaja.
KERTTU tuijottaa tylsästi eteensä.
SINIKKA (sulkee hitaasti ikkunaluukun, palajaa takaisin värttinänsä
ääreen, kehrää hetkisen ja hyräilee):
_Sinikan laulu_.
Kantoi tuuli purtta kahta
tuolle puolen Lemmenlahta;
pilvi kuun yli kulkee.
Tuonen pursi tuima pursi
korkeana kuohut mursi;
pilvi kuun yli kulkee.
Unten haaksi hauras haaksi
horjuu, vaappuu, jää jo taaksi;
pilvi kuun yli kulkee.
Iloinnenko taikka surren
nään ma Tuonen tuiman purren;
pilvi kuun yli kulkee.
Milloin heikon haavehahden?
Istuessa illoin kahden;
pilvi kuun yli kulkee.
(Painaa pään käsiinsä ja puhkeaa hiljaiseen nyyhkytykseen. Päre
pihdissä sammuu. Pitkä vaitiolo.)
LALLI (tulee mykkänä, synkkänä ja otsa rypyssä, istuu raskaasti rahille
lieden ääreen): Pimeässäkö täällä istutaankin?
KERTTU (nousee väsyneesti ja sytyttää päreen): Pianpa palasit.
LALLI: Palasin.--Mitä Sinikka itkee?
KERTTU: Mitä itkenee. Taitaa olla omat huolensa hänelläkin.--
(Vaitiolo.) Tapasitko tietäjän?
LALLI: Kotavuorella kohtasin hänet.
KERTTU: Tekikö taikojaan?
LALLI: Teki.
KERTTU: Mitä arvat osoittivat?
LALLI: Ei mitään hyvää hänen mielestään.
(Vaitiolo. Koko edellinen keskustelu on tapahtunut
vitkaan ja väsyneesti.)
KERTTU: Lienee tästä aika maata mennä.
(Puuhaa rankisten luona oikealla oviseinällä. _Lalli_ tuijottaa
synkkänä tuleen. _Sinikka_ pyyhkii karsinanpuolella.)
LALLI: Mitä Sinikka itkee?--(Katsoo ympärilleen.) Täällä on jotakin
tapahtunut. (Kukaan ei vastaa.) Joku on käynyt täällä?
SINIKKA: Pyhä mies meillä kävi.
KERTTU: Olihan tässä ruotsi ruoalla.
LALLI: Vai oli.
(Vaitiolo.)
KERTTU: Se ei ollutkaan näet mikään tavallinen kerjäläinen.
LALLI: Vai ei ollut kerjäläinen.
SINIKKA: Piispa se oli. Inko sanoi sen minulle.
KERTTU: Sama se oli, joka minutkin Kupittaalla kastoi. Se Henrikki.
LALLI (katkerasti): Lie sitten mieluvieras ollut!
KERTTU: Mikä lie ollut.--En toivoisi toisti tulevansa. (Vaitiolo.)
Minua kirkkokurilla uhkasi. Pitäisi muka sen vuoksi tehdä matka
Nousiaisiin.
LALLI: Vai pitäisi.
(Vaitiolo.)
KERTTU: Kovat oli vieraalla sanat sinullekin. Kasteelle käski ja kielsi
noitien kanssa seuraa pitämästä.
LALLI: Vai kielsi.
(Vaitiolo.)
KERTTU: Tyttäresikin väkisin kastaa tahtoi...
LALLI (säpsähtäen): Sinikan?--(Valittavalla äänellä.) Miksi he eivät
anna minun olla rauhassa? Kuin metsänpetoa minua ajetaan ja
ärsytetään.--(Vaitiolo.) Missä oli Inko?
KERTTU: Ingon se vasta kastanut olisikin ja nuoret yhteen liittänyt.--
(Vaitiolo.) Sitten kiroten lähti ja omin luvin tangosta leivän otti...
LALLI: Häh?
SINIKKA: Eihän pyhä mies ilmaiseksi mitään ottanut. Kaikesta maksun
jätti.
KERTTU: Mitä lie jättänyt!--Tallista hevosen vei...
LALLI (nousten): Hevosen!--(Vavahtavalla äänellä.) Karhuja on ennenkin
kaadettu...
KERTTU: Ja Ingon kyytimieheksi käski.--(Synkkä vaitiolo.) Tekee kait se
mitä tahansa, kun kuuluu sillä Ristin miekkamiehet takanaan olevan.
LALLI seisoo käsi nyrkissä ja vihasta vapisevana.
KERTTU: Ne lupasi tännekin lähettää.
LALLI: Pettääkö permanto? Kaatuuko katto pääni päällä? Enkö ole isäntä
enää? Eikö tämä ole minun kotini enää?--(Äkkiä hiljeten.) Ei. Tämä ei
ole minun tupani. Vieras käsi on käynyt täällä. Vieras isäntä istuu
pöydän päässä.--(Peittää kasvonsa.) Pois! Meillä ei ole täällä enää
mitään tekemistä.--(Vaitiolo.) Mies mierolle! Vaimo ja lapsi
kerjäämään!--Nyt menee tuhkaksi minun maailmani.--(Tahtoo hurjistuneena
temmata kekäleen liedestä. _Kerttu_ ja _Sinikka_ estävät häntä. Nojaa
raueten lieden patsaaseen.) Kovasti koettelee kohtalo minua. Poikani
sotaan sortuivat. Kolme kaunista poikaa kaasi karjalainen.--. Minä olen
väistynyt ja väistynyt. Minä en tarvinnut enää paljon tilaa itselleni.
Minä tahdoin elää rauhassa ihmisten kanssa, sillä minä taistelin kera
taivahisten. Pienentyi elämän piiri minun ympärilläni. Humisi raskaasti
korpi kaikkialta. Oli yksi tuike kultainen talviyössä: minun kotini.--
(Säpsähtäen.) Nyt ne tulevat tännekin. Ne tulevat suoraan minun
pesälleni. Mutta minä en väisty enää. Minä taistelen. Minä taistelen
vielä tuonen tuolta puolen.--(Hoippuen seinää vasten.) Kirves! Missä on
minun kirveeni? Verta! Verta! Maksa maalle! Minä _halajan_ katsoa, mitä
he ovat syöneet minun pöydältäni.
SINIKKA: Isä! Mehän täällä vaan olemme.
LALLI: Olet oikeassa.--Nyt nähdään, tokko potkee miehen suksi. (Syöksee
ulos kirves kädessään.)
KERTTU: Et enää saavuta heitä.
Esirippu.


NELJÄS NÄYTÖS.

Päre on sammunut. Himmeä tuike hiilustasta valaisee huoneen. _Kerttu_
istuu rahilla lieden ääressä huojutellen ruumistaan ikäänkuin suurten
surujen rasittamana. _Sinikan_ pää näkyy rankisista.--Myrsky ulkona.

KERTTU (hyräilee):
Oi, Ukko ylijumala,
rikas-armo Ristin Kiesus,
tule tänne tarvittaissa,
käy tänne kutsuttaessa--
SINIKKA: Äiti!
KERTTU: Nuku, lapseni, nuku!
SINIKKA: Äiti! Minua niin pelottaa.
KERTTU: Mikä?
SINIKKA: Etkö kuule, kuinka vinkuu ja vonkuu?
KERTTU: Niin. Nyt kaikki noidan henget liikkeellä ovat.
SINIKKA (arasti): Nekö ne--ulko-ovea ravistelevat?
KERTTU: Nepä taitavat. Nuku, lapseni, nuku!
SINIKKA: Saattavatko--noidanhenget--sisälle tulla?
KERTTU: Tulevat tupaankin joskus.
SINIKKA vetää pelästyneenä päänsä takaisin rankisiinsa.
KERTTU (hyräilee):
Neitsyt Maaria emonen,
lavekämmen karjan eukko--
SINIKKA (pistäen päänsä jälleen esille): Äiti!
KERTTU: Niin, lapseni?
SINIKKA: Miksi noidanhenget aina myrskyllä liikkuvat?
KERTTU: Nehän ne juuri myrskyn synnyttävät.--(Vaitiolo. Alkaa itsestään
kertoilemaan.) Kolme on solmua tietäjällä. Kun ukko ensimmäisen
solmunsa avaa, niin siitä jo tuima tuuli on tullakseen. Kun toisen,
niin lumi pilvenä pyryää, tiet ja talot hankiin hautautuvat. Mutta kun
iso mies kolmannen solmun irroittaa, silloin on myrsky maailmankaato,
puut poikki ruskavat ja kaikki pedot metsässä vapisevat. Sillä silloin
_Lappi_ liikkuu.
SINIKKA: Ja isä kun läksi!
KERTTU (hymähtäen): Ei Lapin ilma Lallille pahaa tee.--Tietäjän tuttava
on isäsi. Kyllä Kaikkivalta omansa varjelee.
(Vaitiolo.)
SINIKKA (varovasti): Luuletko. että--hän lähti matkamiehiä takaa
ajamaan?
KERTTU: Lähti kontiota kolkkaamaan. Etkö kuullut?
(Vaitiolo.)
SINIKKA: Äiti!
KERTTU: Nuku, lapseni, nuku!
SINIKKA: Minua niin pelottaa.
KERTTU: Mikä?
SINIKKA: Ettei isä vain Ingolle pahaa tekisi.
KERTTU: Isäsikö?--(Hymähtäen.) Jos saavuttaa, saattaapa vähän
kovistellakin oman käden käyttäjiä.
SINIKKA (säikähtäen): Äiti!
KERTTU: Leikkiähän minä laskin, lapsi kulta, leikkiä.--Eihän isä heille
mitään pahaa aio. Muuten lylyn lumelle lykkäsi.
SINIKKA: Mutta miksi otti hän kirveen mukaansa?
KERTTU: Ka, eihän sulin käsin painiin mesikämmenen kanssa mennä.
SINIKKA (itsepintaisesti): Mutta miksi huusit sinä hänen jälkeensä: »et
enää saavuta heitä».
KERTTU: Ettei hän tosiaankaan turhan tautta matkamiehiä ajaisi.--Eikä
ajakaan. Karhun kaatoonhan isäsi on koko viikon aikonut. Siksi
kirveenkin tahkosi.
(Vaitiolo.)
SINIKKA: Äiti!
KERTTU: Niin, lapseni?
SINIKKA: Minä pelkään, että isä tappaa heidät!
KERTTU (tyynesti): Ei isäsi miesmurhaa tee.
SINIKKA: Hän oli niin hirveä hahmoltaan, kun hän läksi. En ole isää
vielä ikinä nähnyt sellaisena.
KERTTU: Hiljainen mies on isäsi, ei tahdo pahaa kenellekään. Mutta
ihmiset eivät anna hänen olla rauhassa. Siksi hän joskus vihastuu.
SINIKKA: Vihoissaan vielä tuhotöitä tekee.
KERTTU: Ei ole tehnyt ennenkään.--Pian iloisena miehenä metsältä
palajaa. Silloin täällä hilpeät peijaat pidetään, karhu tupaan
kannetaan.
SINIKKA: Eihän isä ole ennenkään karhun peijaita pitänyt?
KERTTU: Pitää vielä, pitää. Kaikki kylän miehet kestiin käsketään,
virret viritetään, kisat päiväkautiset karkeloidaan. Siinä kihlat
vaihdetaan...
SINIKKA: Äiti! Minä en huoli muista kuin Ingosta.
KERTTU (loruillen kuin lapselle): Huolit, lapseni, huolit. Tulevat
Turusta kosijat, toiset Kokemäeltä vierähtävät...
(Kova tuulenpuuska. On kuin ulko-ovea rynkytettäisi.)
SINIKKA (parkaisten): Nyt ne tulevat!
KERTTU: Ketkä?
SINIKKA: Noidanhenget! Huone huojuu, kattotorvi tohisee...
KERTTU: Tuntuu nyt tietäjä kolmannen solmunsa aukaisseen.--(Sytyttelee
pärettä ja saa sen jo tuleen leimahtamaan. Silloin kova ryske
Sez Fin ädäbiyättän 1 tekst ukıdıgız.
Çirattagı - Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast - 3
  • Büleklär
  • Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast - 1
    Süzlärneñ gomumi sanı 3368
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1659
    23.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast - 2
    Süzlärneñ gomumi sanı 3492
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1632
    22.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.7 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast - 3
    Süzlärneñ gomumi sanı 3326
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1766
    22.1 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast - 4
    Süzlärneñ gomumi sanı 3413
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1453
    25.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    39.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast - 5
    Süzlärneñ gomumi sanı 3478
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1464
    23.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast - 6
    Süzlärneñ gomumi sanı 3603
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1556
    24.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    40.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast - 7
    Süzlärneñ gomumi sanı 3545
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1699
    25.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.6 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    39.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast - 8
    Süzlärneñ gomumi sanı 3778
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1595
    25.8 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    39.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lalli; Tuomas piispa; Maunu Tavast - 9
    Süzlärneñ gomumi sanı 1022
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 594
    34.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    41.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    45.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.