Lahjakas: Kertomus - 10

Süzlärneñ gomumi sanı 3462
Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1875
21.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
30.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
34.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
ads place
samettiliiviin, jossa oli löysä atlaskalisäsi etupuolella ja suuri
reikä kyynäspäässä. Pari lätsälleen poljettuja tohveleita ja virkattu
vaaleansinervä pitkä saali olivat hänen pukunsa täydennyksenä.
Lorenz astui pari askelta häntä kohden.
"Ettekö tunne minua, rouva Finne?"
Tämä tarttui häneen, veti lähemmäksi akkunaa ja löi sitten käsiänsä
yhteen.
"No, siunatkoon sentään, ettekös vaan olekin Lorenz Falk? Finne, Finne!"
Finne tuli saliin syöksyen ja näytti rähjäisissä harmaissa vaatteissaan
jotenkin rahjaantuneelta. Toisessa kädessään oli rikkinäinen tuolin
selkälauta ja toisessa katkennut jalka.
"Mitä nyt? Onko joku pennuista nenänsä menettänyt?"
Hän säpsähti takaperin Falkin huomatessaan.
"Anteeksi, en tiennyt täällä vieraita olevan".
"Etkö tunne häntä, Finne?"
Hän heitti tuolinjäännökset lattialle, riensi hänen luokseen ja syleili
häntä.
"Lorenz, vanha ystäväni, miten sinä voit?"
"Kiitoksia, enpä juuri mainiosti".
"Siis juuri kuin mekin, ystäväni, juuri kuin mekin. Sulaa kurjuutta!"
Hän potkasi tuolinpalaset tuonnemmaksi lattialle.
"Olin juuri puita hakkaamassa. Nykyään me poltamme vaan mahonkia
muitten polttopuiden puutteessa. Näinä viimeksi kuluneina päivinä
olemme vanhoilla tuoleilla ruokaa keittäneet, ensi viikolla aijon
Gustan pianolla lämmitellä. Ei se enää soitettavaksikaan kelpaa".
"Hyi, Finne, sinä aina niin hirveästi liiottelet ja pelkkiä
vastenmielisyyksiä juoruat", nuhteli rouva.
"Niin, oikein, Gusta, me annamme nyt surun lentää ja juomme
tervetuliaismaljat Lorenzin kanssa. Kuules, poikaseni, etköhän voisi
minulle olutpullon hintaa lainata? Ei minulla ole yhtään pieniä rahoja?"
"Kyllä, tee niin hyvin".
Falk antoi hänelle kruunun.
"Tuhat kiitosta. Niin, kun minä pullosta puhun, niin tietysti kahta
tarkoitan. Gusta juo mielellään lasin hänkin. Isabella, menepäs tuomaan
kaksi pulloa olutta isälle!"
Yksi punatukkaisista tytöistä tuli saliin.
"Tässä näet vanhimman tyttäreni. Minulla on kuusi tyttöä, ja kaikki
punatukkaisia ja rumia. Eikö se ole ihmeellistä, mitä? Minä olen totta
sanoen ollut kaunis mies, eikä Gustakaan nuoruutensa aikana niin
rumalta näyttänyt".
Rouva Finne heilahutti päätänsä ja loi Lorenziin kiekailevan silmäyksen.
"Niin Gusta, ei sinun sentään tarvitse siitä liian itserakkaaksi käydä.
En kuullut kenenkään muun sinua niin kauniina pitävän, kuin Lorenzin,
ja hänkin oli siihen aikaan vielä niin nuori, ettei asiata paremmin
ymmärtänyt".
Lorenz loi suuttuneena silmänsä maata kohden.
Samassa palasi lapsi olvineen, kaksi suurta, rumaa norjalaista
kokopulloa ilman nimilippua; ne hän laski ruokapöydälle, jolla vielä
äskeisen aterian ajalta likainen liina leivänmurujen peitossa virui.
Finne kaatoi, ja hän sekä rouva tyhjensivät lasinsa kumpainenkin.
Lorenz vaan kostutti huuliansa.
"Mutta ethän sinä juokaan?"
"Kiitoksia, minä juon olutta mieluummin aterian jälkeen".
"Niin, sinä oletkin aina tavoiltasi niin hieno ollut ja olet kait
ulkomailla vielä hienommaksi tullut. Pelkään, että sinun olosi täällä
luotinamme käypi kovin kehnoksi".
"Mutta, Finne sinä!"
"Siunatkoon sinua, Gusta; totta kait vanhaa ystävätä kohtaan täytyy
rehellinen olla! Näetkös, meillä on kolme täydessä hoidossa, kaksi
puotityttöä ja näivetystautia kituva ylioppilas. Näistä kolmesta
syntisestä elää koko perhe, kahdeksan henkeä, ja silloin tällöin vielä
piikakin, jos satumme niin onnellisia olemaan, että semmoista saamme
kahdeksan päivää pitää; pitempää aikaa eivät ne meillä milloinkaan
viivy".
"Mutta, Finne, sinähän peloitat herra Falkin samaa tietä talosta pois".
"Oli, enpä minä puolestani niin arka ole", sanoi Lorenz ja nousi. "Minä
menen ulos, tuotan palkkakantajalla tavarani tänne ja tulen hetkisen
kuluttua takaisin".
Epätietoisena hän otti rahakukkaronsa.
"Ehkä te haluatte vähän ennakolta", sanoi hän ja tarjosi Finnelle paria
kymmenen kruunun seteliä.
"Kyllä, kiitoksia, se on todellakin sangen tervetullutta".
"Hyvästi siksi aikaa!".
"Hyvästi, ja tervetuloa takaisin!" sanoi rouva.
"Saatte oikein hauskan huoneen --".
"Ja hyvää, voimakasta jokapäiväistä ruokaa sekä perheen seuraakin",
jätkytteli Finne, meni samassa ja täytti olutlasinsa, jolla aikaa pikku
Isabella myös Lorenzin lasista jäännöksen tyhjensi.
Gusta saattoi häntä etehiseen. Falk riensi kiireesti rappuja alas.
Hän päätti ensin hautausmaalle mennä.
Hän hengitti ikään kuin huokeammin sen porttien sisäpuolelle
päästyänsä. Siellä oli kaikki niin hiljaista ja kaunista. Hän
meni lehtokujaa ylöspäin ja antoi silmäyksiensä liidellä pitkin
haudoilta haudoille, jotka kaikki järjestään olivat hyvin laiteltuja
kukkakumpuja, rakkailla käsillä hoidettuja.
Vaikka jo olikin myöhäinen vuodenaika, loisteli täällä sentään
kaikkialla runsas kukkalaiho, ja metsän viiniköynnöksen lehdet
komeilivat pengermäin laiteilla veripunaisessa väriloistossaan.
Nyt piti hänen jo pian haudalle joutua; mutta: missä se nyt olikaan?
Oikein, tuolla; mutta sepä nyt oli vallan toisellaiseksi laiteltu.
Ympärillä oli kivikehys ja valettu ristikkoaitaus, ja keskellä korkea,
kiillotettu kivipatsas, jossa kullatuilla kirjaimilla loisti:
HANS FALK.
BEATE FALK,
syntyisin Christensen.
Ja alle olivat syntymä- ja kuolinpäivät ynnä vuodet merkityt. Kuhunkin
neljään nurkkaan oli korkearunkoinen ruusupuu istutettu, ja niiden
juurilla kukki punaisia, valkeita ja sinikiuhtavia astereita. Itseä
hautapatsasta ympäröivät kristtorni- ja georginiköynnökset, ja haudalla
oli pari kaunista kukkavihkoa.
Sehän oli kuin juhlaksi koristettu. Ja jopa hän muistikin, että juuri
äskettäin oli hänen äitinsä syntymäpäivä ollut, Olihan se patsaasenkin
merkittynä.
Eipä häntä siis oltu vallan unhotettu, äiti raukkaa. Rakkaat kädet,
naisen kädet varmaan, olivat haudan täksi juhlapäiväksi koristaneet.
Ei se voinut kukaan muu olla kuin Norderudin Anette, joka tätä oli
muistanut. Ja yhtäkkiä tämä hänen silmäinsä eteen selvisikin, tämä
nuori impi, vaaleaverisenä, lempeänä ja ystävällisenä. Hän oli koko
tämän kuvan siellä etelässä monien silkkilaahusten keskellä kadottanut.
Nyt hän oli jälleen hänet täällä hautausmaalla löytänyt.
Falk avasi ristikkoaitauksen portin ja istahti pienelle penkille, joka
oli haudan äärellä.
Tietysti ne olivat Norderudilaiset, jotka, tämän kauniin
muistomerkinkin olivat tähän hankkineet. Itse ei hän ollut mitään
tehnyt eikä voinutkaan mitään tehdä, ei mitään muuta kuin itkeä
rakkaitansa, jotka hänen hyväkseen siihen asti olivat työtä tehneet,
kunnes menehtyivät.
Hän painoi kasvonsa käsiään vasten ja nyyhkytti.
Hetken aikaa istuttuansa hän tunsi käden hiljaa olkapäätänsä
koskettavan. Hän kohotti päätänsä.
Rouva Verlund seisoi aitauksen ulkopuolella. Lorenz tunsi hänet
heti, vaikka hänen mustankiiltävät hiuksensa olivat vallan harmaiksi
muuttuneet; mutta hän oli sievä, ja pukunansa oli säällinen musta
villahame, eikä vanha silkkirääsy niin kuin ennen.
"Herranen aika, se oli Lorenz sittenkin! Minä olen usein teitä
muistellut, sillä minä poikkeen tähänkin joka kerta tuolla ylempänä
Ferdinandin luona käydessäni, ja _siellä_ minä joka päivä olen. Se on
ainoa ilo, mitä minulla on, kun saan hänen hautaansa katsella. Tuolla
hän lepää ylempänä kummulla, minun poikani, ja siellä on hänellä
kaikki niin hienoa. Siellä ylhäällä onkin hienoin osa; ja ne ovat
kaikki pelkkiä ylhäisiä, jotka siellä lepäävät; sillä siellä tulevat
haudat kaksihintaisiksi, koska ne siellä täytyy kallioon särkeä; mutta
siellä he sitten lepäävätkin niin kuivalla ja niin hyvin. Ja sitten
minä olen vielä niin kauniin semmoisen marmoriristinkin ostanut,
jossa on kyyhkynen päällä ja avoin kirja alla, johon hänen nimensä on
kullatuilla kirjaimilla piirretty. Mutta _kallis_ oli sekin".
"No, menette kait hyvin eteenpäin vaan, rouva Verlund?"
"Kyllä, Jumalan kiitos; pieni kauppani kannattaa oikein hyvin, enkä
minä nyt paljoa mitään tarvitsekaan, minä yksinäinen nainen. Siksipä
Ferdinand saakin niin hienosti levätä, ja siitä minä ylpeilen".
Eukko raukka, ei hänellä mitään muuta ollut, minkä hyväksi elää, kuin
poikansa, poika vielä nytkin, vaikka hän jo kuollutkin oli.
"Mutta teidän vanhemmillannekin on oikein kaunis hauta," jatkoi
rouva Verlund. "Se on neiti Norderud, joka sitä hoitaa. Minä näin
hänet täällä pari päivää sitten. Hän on oikein herttainen tyttö ja
erinomaisen nuorelta hän vielä näyttää, vaikka varmaan jo lähellä
kolmeakymmentä onkin. Niin, valkoveriset ihmiset pysyvät aina niin
kauniina. Tietysti te menette Falkestadiin sukulaisianne tervehtimään?"
"Kyllä niin olen aikonut".
"Asetutteko nyt jo lepoon tänne kotimaahanne Norjaan?"
"En tiedä sitä vielä".
"No niin, me tapaamme kyllä toisemme useamminkin. Teidän täytyy tulla
tänne ylös Ferdinandia tervehtimään. Siellä on hänellä _niin_ hienoa,
niin hienoa. Hyvästi siihen asti!"
Hän nyykäytti päätänsä, niin että paksut kultaiset korvakellukkaat
heilahtivat, ja mennä piipersi pois hautain välitse.
Lorenz nousi myös ja lähti alaspäin kaupungille.
Matkalla hän pistäysi Vindahlilaisia tervehtimään. He asuivat entisessä
paikassaan, ja heidän kodissaan oli kaikki siistiä ja säädyllistä.
Rouva Vindahl istui salissa neulomus polvillaan ja tutki rasvaista
lainakirjasto-romaaniansa, ja pikku Gaston, joka oli jo suureksi
pojaksi ylennyt, pinnisteli läksyjä päähänsä. Vindahl tuli nilkuttain
sivuhuoneesta ja puristi hänen kättänsä.
"Terve tultuasi takaisin! Oh, hoh, miten sinä olet vanhentunut, ja
näytät niin hivuneelta!"
"Niin, vuosien jäljet tuntuvat meissä kaikissa; vaikka ei samaa käy
sinun rouvastasi sanominen. Hän kukkii kuin ruusu".
"Imartelija!"
"Niin, Georgine on hyvin pysynyt voimissaan, ja hän on kelpo vaimo,
vaikka hän vielä nytkin romaanejansa tutkii. Niin, nythän sinä kait
piakkoin kirjoitat aika paksun sepustuksen, jota hän saattaa lukea?"
"Oh, minä tosiaankin olen jo kirjoitukseni kirjoittanut", vastasi
Lorenz synkästi.
"Oh, joutavia! Kuules, Georgine, tuopas lasi viiniä meille, niin saamme
jutella vähäsen; ja sinä Gaston, saat vähäksi aikaa kävelemään mennä".
He istuivat kauvan yhdessä, ja Lorenz kertoili vanhoille tuttavilleen
pimentyneet tulevaisuutensa toiveet.
Kuin Lorenz lähti ja he olivat häntä ulos saattaneet, sanoi Vindahl
vaimollensa:
"Tänä iltana minä kirjoitan Norderudin matamille, että hänen täytyy
tänne tulla. Hän on ainoa, joka nämä seikat selvittää saattaa.
Finneläisten luona ei hän saa asua. Finne saattaisi hänestä piankin
juoppolalluksen tehdä".
Kun Lorenz jälleen asuntoonsa palasi, avasi rouva Gusta oven.
Helteistä paistinkäryä oli etehinen täynnä, ja ruokasalin rakoselleen
olevasta ovesta hän näki Finnen ja lasten sekä asumavierasten
likaisella liinalla katetun pöydän ympärillä istuvan ja syövän
illallista, johon myöskin olutta ja viinaa kuului.
Ei Falk huolinut ollenkaan syödä, vaan meni suoraa päätä huoneesensa ja
sanoi väsynyt olevansa sekä haluavansa levolle mennä.
Hän lukitsi oven ja avasi matka-arkkunsa vähän vaatteita esille
ottaaksensa. Silloin hän sai käteensä äitinsä valokuvan veistoksilla
kaunistettuine kehyksineen. Se oli koko matkan hänen mukanansa ollut.
Hän asetti sen pöydälle eteensä ja tarkasteli sitä.
Ei katse ollut enää niin nuhteleva kuin ennen, surumielinen vaan.


XXVI.
Muukalainen Israelissa.

Seuraavana päivänä oli ennakolta maksetuilla rahoilla rouva Finnen
vuokrakodissa oikein juhlapäivällinen laitettu: lientä, paistia ja
putinkia; moista juhlallisuutta eivät asumavieraat vielä milloinkaan
ennen olleet nähneet.
Rouva Finnen vaatetus oli tavallistaan huolellisemmin suoritettu.
Otsasuortuvat olivat aamulla kuumalla kivikynällä käherretyt ja
kaljun samettiliivin kyynärpäässä ollut reikä kiinni parsittu. Kaikki
hänen punatukkaiset pikku tyttönsä istuivat puhtaiksi pestyinä pöydän
ääressä korjaillen sangen ahnaasti ruokaa puoleensa, ja molemmat
puotitytöt, jotka luulivat talossa syntymäpäivän olevan, istuivat
punehtuneina pyhähameissaan ja hyvän käytöstapansa osoitteeksi
pitelevät kahvelia harritettujen hyppöstensä nenissä. Ylioppilas, hyvin
kasvatettujen norjalaisten nuorukaisten perikuva, jotka kaikkia ihmisiä
verivihollisinaan kohtelevat, istui kalpeana ja äänetönnä sekä tunki
loukatun näköisenä tarumaisia osuuksia paistia ruumiisensa.
Finne, joka oli muutamia ryyppyjä ruoan lisäksi kallistanut, oli
juhlatuulella ja näytteli isännän osaa sangen loistavasti. Ensin hän
loistavalla puhetaidollaan esitti Lorenzin maljan, joka ei asianomaista
kunniavierasta sentään likipitäinkään miellyttänyt. Sitten hän kääntyi
toisen puotitytön puoleen.
"Neiti Olsen, eikö vielä vähäsen minun tähteni?"
Neiti Olsen ei, totta sanoen, voinut enempää syödä.
"Neiti Pedersen, suvaitsetteko ilokseni?"
Neiti Pedersen otti olutlasin harritettuihin hyppösiinsä, nyykkäsi
ujosti ja kastoi huulensa päitä olueen kuin kanarialintu, nyykkäsi
taaskin ujosti ja laski lasin pois.
"Nyt sinun täytyy maljasta kiittää, Lorenz", sanoi Finne.
"En koskaan pidä puheita muuten kuin ahtaimmassa tarpeessa", vastani
Falk; "ja minun mielestäni on jotenkin joutavata toiseksi ruveta
toisensa maljoja juoniaan, missä vaan parikin ihmistä koolla istuu".
"Siitä saapi koko seurustelu paljoa juhlallisemman muodon. Minä olin
ajatellut aamupäivällä sinun kunniaksesi runonkin kirjoittaa, mutta ei
henki ottanut minua innostuttaaksensa".
"Sepä todellakin oli onneksi", vastasi Lorenz.
"Finne on, näette, aina seuramies ollut", sanoi rouva Finne ja
tarkasteli häntä ylpeillen.
"Herra kandidaatti Klemmesen, suotteko minulle ilon juoda lasin
kunniaksenne?" sanoi Finne majesteetillisen vakavana.
Ylioppilas kohotti äkäisesti lasiansa, kolautti sitä lujasti pöytään,
nosti sitten nenänsä korkeudelle, nyykkäsi päätään niuhasti ja joi.
Sitten hän uudelleen haistoi lasia, nyykkäsi niuhasti, kolautti pöytään
ja laski vihdoin lasin siihen.
Kun tämä pitkällinen meno, joka on kohteliaisuuden korkein määrä,
oli päättynyt, alkoi herra Klemmesen jälleen oikein tukahduttavalla
vimmalla putinkia ahmia, eikä sitten silmäystään lautasesta kääntänyt,
ennen kuin aterian loppupuolella, jolloin hän kävi "vastavieraisille"
ja joi Finnen kunniaksi, oikein takitilaisesti kaikki äsken tehdyt
temput jäljitellen.
Nyt oli Finne tuntehikkaalle tuulelle tullut. Hän kohotti säröistä
olutlasiansa, ikään kuin se olisi pikari täynnänsä kuohuvata samppanjaa
ollut, ja otti esittääksensä vaimonsa maljan, rakkaan, uskollisen
vaimonsa, joka lempeänä ja ystävällisenä hänen rinnallansa elämän
taisteluissa oli seisonut, joka hänelle lauman armaita tyttösiä oli
lahjoittanut ja joka hyvänä enkelinä oli häntä tässä yksinkertaisessa,
mutta hauskassa kodissa suojellut.
Tässä hänen äänensä kyyneliin melkein tukahtui.
Rouva Gustakin oli kovin heltynyt ja pyyhki silmiään virkatun, pitkän
saalinsa hapsuilla, jolla aikaa hänen toivehikkaat tyttärensä käyttivät
yleistä hämmennystä hyväkseen ja naappasivat putingin jäännökset
hyppösiinsä ja pistivät suuhunsa.
Koko seurue nousi ja joi rouvan kunniaksi, paitsi herra Klemmesen,
joka äkäisenä kaappasi lasinsa ja poistui pöydän äärestä, Lorenz
luuli hänen loukkaantuneena aikovan tiehensä mennä; mutta silloin
hän keksi ylioppilaan marssivan ruokapöydän ympäritse rouva Finnen
luokse hänen lasiansa kilistämään, jonka jälkeen hän taasen
juhlallisen vakavana paikallensa samosi ja vaipui puhtaaksi kaavittua
päällisruokalautastansa tarkastelemaan.
Vihdoinkin noustiin aterialta. Puoti tytöt menivät puotiinsa ja herra
Klemmesen vetäytyi kammioonsa. "Minulla on oikein kelpo asumavieraita,
eikös niin?" sanoi Finne ja tarttui sydämellisesti Falkin käsivarteen.
"Molemmat naiset ovat herttaisia tyttöjä, ja ylioppilas on rakastettava
nuorukainen hänkin. Hän on vaan vähän hiljainen ja umpimielinen, ennen
kuin häntä tunteinaan oppii; mutta hän on olentotapansa puolesta
tavattoman hyvin kasvatettu ja sangen miellyttävä, sanalla sanoen
oikein kelpo norjalainen".
"Kieltämättä", myönsi Lorenz.
Finne longahti mielihyvillään sohvaan, ja heti sen jälkeen hän jo
kuorsasi kuin höyrykone.
Lorenz meni kammioonsa ja istui akkunan pieleen, josta hän
hajamielisenä alas kadulle tirkisteli, kunnes hämärtää alkoi.
Finne tuli sisään. Hän oli itsensä selväksi nukkunut, oli viluissaan ja
haukotteli.
"Sinun täytyy, poikaseni, minulle olutputelin hinta lainata; tuo
suolainen pesulatku, jota Gusta liemikeitokseksi nimittää, minua niin
vietävästi janottaa. Hänellä on rahat, mutta ei anna minulle äyriäkään;
menin sen tähden Klemmesenin luokse häneltä lainatakseni, mutta ei
hänellä raukalla tietysti ropoakaan minulle antaa ollut. Jos hänelle
olutta tarjoo, niin hän imee kuin juottovasikka, mutta ei itse tarjoo
mitään, ei sikunatippaakaan".
Kun hän oli rahat saanut, lähetettiin Isabella, niin kuin ennenkin,
isälle olutta tuomaan.
Itseänsä oluella vähän virkistettyään kävi Finne vilkkaammaksi ja
esitteli Lorenzille, että he tänä iltana Ylioppilas-yhdistykseen
menisivät.
"Nyt on Lokakuun toinen päivä, yhdistyksen perustuspäivä, miten hyvin
muistat. Siellä nautitaan kuutonen, esitetään näytelmä ja juodaan
punssia päälle. Kuutosesta emme huoli; en milloinkaan saata nauttia
illallista hyvän päivällisen syötyäni; mutta, hauskaa olisi nähdä,
miten ylioppilaat nyt näyttelevät".
Lorenz suostui ilomielin tähän ehdotukseen. Jo se ajatuskin häntä
kauhistutti, että hänen olisi pakko iltansa viettää Olsenin ja
Pedersenin neitien sekä tuon hyvin kasvatetun herra Klemmesenin
seurassa.
Finne näytti nyt sangen siistiltä kasvonsa pestyään ja päänsä
kammattuaan sekä puettuaan yllensä puhtaan paidan ja nukkavierut mustat
vaatteensa.
Varsin omituiset tunteet liikkuivat Lorenzissa hänen astuskellessaan
Ylioppilas-yhdistyksen huoneuksen leveitä kivirappusia ylöspäin. Näissä
saleissa hän oli ensimmäiset voittoriemunsa viettänyt, täältä hänen
iloisimmat nuoruutensa muistot johtuivat.
Etehiseen hän jo kuuli siellä salissa kuutospöytäin ääressä
laulettavan. Sitten seurasivat nuo välttämättömät eläköönhuudot ja nuo
välttämättömät kättenpaukutukset, juuri samoin kuin ennenkin.
He menivät erääsen lukukammioon odottelemaan, kunnes kuutonen päättyisi
ja sali ennätettäisiin näyttelemistä varten järjestää. Lorenz katseli
ympärilleen: vallan uppo outoja kasvoja. Entisinä aikoina hän joka
ainoan tunsi. Hänet valtasi semmoinen käsittämätön halu joku vanha
tuttava kohdata, saada oikein lämmin kädenpuristus ja sydämellinen
tervehdys; mutta ei kukaan hänestä välittänyt.
Nyt ovi aukeni. Joukko herroja hännystakeissaan ja valkeissa
kaulahuiveissaan tuli salista. Niin, siinäpä vihdoinkin oli vanha
ystävä, Henrik Meydling, ensimmäinen rakastajatar hänen ensimmäisessä
ylioppilas-ilveilyssään.
Lorenz riensi hänen luoksensa.
"Hyvää päivää, hyvää päivää, vanha ystävä!"
"Hyvää iltaa", sanoi Meydling, ja hänen naamansa sävystä päättäen
tuntui Lorenz hänen mielestään vaan pari päivää poissa viipyneen.
"Oletkos jo palannut takaisin Norjaan?"
"Olen, miten näet, ja nyt olisi minusta hauskaa vanhoja ystäviäni
tervehtiä".
"Eipä täällä niitä enää monia jäljellä ole".
"Ei, silta näyttää. Sanos minulle, missä Bilskau, meidän vanha
ilveilijämme on?"
"Bilskau -- vai niin, hänkö? Hän on kait Heimdalissa".
"Heimdalissako: mikä se on?"
"Se on juoppojen parannuslaitos".
"Vai niin! Entäs Pedersen, pikku Pedersen, joka niin ujo oli?"
"Hän on Gaustadissa. Menetti järkensä uskonnollisissa mietiskelyissään".
"No, hepä ovat surullisen lopun kumpainenkin saaneet. Niin, he
olivatkin niin lahjakkaita molemmat; mutta et sinä ole semmoinen
koskaan ollut, Meydling".
"En, enkä minä sen tähden ole pitemmälle ennättänytkään kuin apurahain
nauttijaksi ja Ylioppilasyhdistyksen puheenjohtajaksi", vastasi
Meydling nuivasti. "Mutta ei minulla ole aikaa tässä enää seisoskella.
Hyvästi!"
"Tuhannesti anteeksi, että tässä olen sinua viivytellyt!" sanoi Falk.
Nyt alkoi keltanokkia saliin tulvata ja istumaan asettua. Pitkän
odotuksen ja pitkän soittokappaleen jäljestä, joka viimeksi mainittu
oli uudestaan soitettava, näytteleminen vihdoinkin alkoi.
Se sujui vilkkaasti ja hauskasti, vallan samoin kuin entisinäkin
aikoina, ja kappaleen tekijä, joka mukana näytteli ja näytteli
mainiosti, huudettiin esille -- vallan samoin kuin ennenkin.
Sitten seurasi punssipöytä, mutta ei samallainen kuin ennen. Toimikunta
sai virassaan vanhentuneen teekattilan, jossa oli lämmintä vettä, sekä
kaksi pulloa konjakkia totilaitoksia varten; soittajat ja näyttelijät
kutsuttiin toisen pöydän ääreen, ja yleisö osti seltterivettä ja totia
parilta pöppöpäiseltä poikanulikalta, jotka tarjousta hoitivat ja aina
jotakin semmoista antoivat, mitä ei tilattukaan oltu.
"Takapajulle jäävät vanhat jumalat", sanoi Finne, kun he puolen tiimaa
odoteltuaan vihdoinkin olivat vähän suun kostuketta saaneet. "Missä
on yhdistyksen pitkä pöytä juhlallisine punssimaljoineen, jonka
ympärillä istuttiin ja yhtä paljo päälleen kuin sisäänsäkin kaadeltiin?"
"Viinayhtiö on ne ylisille vienyt, ja yhdistys juo luvatonta totia.
Ensi vuonaa se pian aikaa luvattomasta anniskelusta oikeuteen
haastetaan ja pakotetaan marjamehuja ja kirsikkahilloa juhlissansa
tarjoomaan, juuri kuin lastenhuveissa nuorena ollessani. Me elämme
vapaassa maassa, sanon minä!"
Puheenjohtaja piti päivän kunniaksi puheen, saman minkä kuutosenkin
ääressä; ja sitten laulettiin juhlaruno, sama mikä kuutosenkin ääressä.
Sitten pidettiin puheita soittokunnalle ja näyttelijöille. Kaikki ne
Lorenz jo ulkoa osasi.
"Siinä menettelee puheenjohtaja säädyttömästi, kun ei edes parilla
sanalla sinua jälleen kotimaahasi tervetulleeksi toivota", sanoi Finne.
"Olethan sinä kumminkin tuommoinen yhdistyksen entinen kelpo jäsen".
"Ole rauhassa, Finne, minä mieluummin olen sitä kunniata vailla.
Näetkös, että minä olen muukalainen Israelissa".
Sitten juotiin kappaleen tekijän malja, ja loppumattoman riemun
vallitessa häntä kullatulla tuolilla kannettiin.
Falk meni kirjailijan luokse, joka oli nuori mies, kasvot kauniit ja
rehelliset.
"Suvaitkaa surkutellakseni teitä! Me olemme onnettomuuden osaveljiä
Minäkin olen, nähkääs, ylioppilaskirjailija ollut".
"Minulla on tietysti ilo tuntea herra Falk, kuulemaini mukaan? Kaikki
teidän näytelmäkappaleenne ovat arkistossamme tallella".
"Ovatko todellakin? Minä luulin ne jo aikoja sitten hylkypapereina
rakennusrahaston hyväksi myydyksi".
"Olette, herra Falk, ivallinen tapanne mukaan. No, mitä näytelmästä
pidätte?"
"Paljon -- sekä kappaleesta että näyttelemisestä. Mitä luette?"
"Minä olen suorittanut filosofian kandidaattitutkinnon enkä aijo enää
lukujani jatkaa".
"Ette tietysti, siksi olette liian lahjakas".
"Kyllä niin, minua on neuvottu näyttelijäuralle antautumaan. Minkä
ammatin te puolestanne minulle soveliaimpana pidätte?"
"Niin, näyttelijöinä esiintyväin taiteenharrastelijain jäljestä en
ole minkään muun nähnyt myrskyilevämpiä suosionosoituksia yleisöltä
niittävän kuin säveleitä jätkyttelevien klownien hevosteaattereissa.
Jos te voisitte opetella päällänne seisomaan ja tyhjille pulloilla
kastrullien mukasoitolla _Carneval de Veniseä_ puhaltamaan, niin
luulisin sitä parhaimmin palkitsevaksi taiteenhaaraksi, minkä
harjoitukseen elämänne pyhittää saattaisitte".
Tulipunaiseksi vihastuneena nuori mies käänsi selkänsä hänelle.
"Tule, Finne, lähdetään pois!" sanoi Falk. "Minä olen tästä mokomasta
ilveilystä jo tarpeeni saanut. Nuori kirjailija loukkaantui ja luuli
minun häntä ivailla tahtovani; mutta muutaman vuoden kuluttua hän
sanani todeksi myöntää. Tämä ikuinen kykyjen liehakoiminen minua
ärsyttää. Täällä on aina joku uusi kirjava taiteentavoittelija-pallo
lahjoja täynnä, jonka nämä yhdistyspojat ensin korkealle ilmaan
viskaavat ja sitten antavat lokaan pudota".
Heidän kotiin palatessaan rouva Finne avasi oven ja vei riemuiten
Lorenzin ruokasaliin.
Keskellä lattiata seisoi mittava, karkealuinen olento.
Samassa tuokiossa Lorenz tunsi nämä teräväpiirteiset kasvot, ja niiden
keskellä Falkin suvun somapiirteisen suuren nenän.
Se oli Norderudin matami.
"Terve tultuasi jälleen vanhaan Norjaan, poikaseni", lausui hän ja
puristi lämpimästi hänen kättänsä, ja pari kyyneltä vierähti hänen
kurttuisille poskilleen. "Suopas itseäsi hieman katsellani!"
Hän piti hänen kättänsä omassaan ja veti häntä lähemmäksi kattolampun
kohdalle.
"No, vähäsen olet nokaltasi kalpeammaksi käynyt; mutta kyllä se siellä
raittiissa maalais-ilmassa sinusta parannetaan. Huomenna sinä tulet
minun kanssani Falkestadiin".
"Mutta, täti --"
"Ei mitään vastaväitteitä! Sinä tiedät, ettei semmoisista ole silloin
mitään hyötyä, kun minä ohjissa olen. Muistatko sitä kolmivaljakolla
ajamistasi? Silloin sinun sittenkin täytyi sitä tietä ajaa, mitä
Norderudin täti tahtoi, ja kotiin pääsit oikein säällisesti, vaikka et
isoa katua ajaa saanutkaan. Kas niin, mene levolle nyt! Huomenna saamme
puhua".
Norderudin matami laski vankan kätensä hänen olalleen ja työnsi hänet
salista etehiseen.


XXVII.
Ihana syksy.

Falkestadin vaunut odottelivat laivasillalla. Jens ajaja istui jäykkänä
ja tanakkana uudessa liverissään ajajan sijalla. Hän oli näiden monien
vuosien vieriessä vanhana talon kaluna aina virassansa pysynyt,
vaikka ei hän niin hirveän vanha vielä sentään ollut: sillä hän oli
taloon vallan nuorena tullut. Nyt viimeksi kuluneina vuosina hän oli
siellä onnellisena aviomiehenä punatukkaisen Tominen rinnalla elänyt.
He asuivat eräässä läheisessä mökissä; ja aina kun talossa jotain
juhlantapaista vietettiin, silloin Tominekin siellä aina auttelemassa
oli.
Lorenz ja Norderudin matami istuivat vaunuihin ja ajoivat kaupungin
pääkatua ylöspäin. Kaikissa akkunoissa näkyi kurkistelevia päitä --
pikkukaupungeissa kurkistellaan aina niin, milloin vaunut kulkevat
vaan -- ja monien muitten joukosta Lorenz tunsi Binbergin neitienkin
kasvot. Ne olivat kokoon kutistuneet juuri kuin muumiot, eivätkä siis
paljoakaan muuttuneet.
Nyt he ennättivät maantielle, tälle leveälle, kauniille tielle,
joka tämän seudun lävitse kulki, tämän seudun, mikä on Smaalenenin
aukeimpia ja hedelmällisimpiä ja ikään kuin täyteen seulottu valkeiksi
maalatuita, hyvin asuttuja talonpoikaistaloja, pieniä metsätilkkuja,
koivulehtoja ja lehtokujia, ja siellä täällä peilikirkas lampi tahi
suurempi järvi.
Aurinko paistoi lempeästi ja lämpimästi, ja syksy oli reimalla
siveltimellään metsän mitä hohtavimpiin väreihin maalannut, punervaksi,
keltaiseksi ja viheriäksi sekä kaikellaiseksi muuksi; aina sen mukaan,
olivatko ne koivuja, vaahteria tahi pihlajia, jotka tummanvehreiden
havupuiden välillä kuurupiilosia leikkivät.
Lorenz istui ja hengitti täysin siemauksin puhdasta ilmaa sisäänsä.
"Mikä ihana syksy!"
"Täällä hengittää helpommin kuin siellä tukahduttavassa kaupungin
ilmassa. Olin tukehtua siellä rouva Finnen vuokrakodissa", sanoi
Norderudin matami.
"Kyllä, siellä olikin ilma paljoa pilaantuneempaa kuin muuten
tavallisesti", vastasi Lorenz. "Jos olisi siellä kauvemmin viipynyt,
niin loppunsa varmaan löytänyt olisi".
"Sitä itsekin ajattelin, ja sen tähden tahdoin sinut sieltä
mahdollisimman pikaisesti pois saada".
Lorenz kääntyi tätiänsä kohden ja katsoi ystävällisesti häntä silmiin,
ja siinä hän tuli huomanneeksi, etteivät ne muutokset niinkään pienet
olleet, mitkä hänen koko olennossaan olivat tapahtuneet. Hänen pukunsa
oli tosin yksinkertainen ja tumma nyt niin kuin ennenkin; mutta sekä
kangas että kuosi olivat sievät ja todistivat varallisuutta.
"Sanos minulle, täti, eräs asia, joka minua kummastuttaa, se nimittäin,
mikset sinä sanallakaan ole minulta kysynyt, mihin toimeen nyt aijon
ryhtyä?"
"Tiedätkös sitä itsekään?"
Sez Fin ädäbiyättän 1 tekst ukıdıgız.
Çirattagı - Lahjakas: Kertomus - 11
  • Büleklär
  • Lahjakas: Kertomus - 01
    Süzlärneñ gomumi sanı 3434
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1770
    24.1 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    39.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lahjakas: Kertomus - 02
    Süzlärneñ gomumi sanı 3540
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1684
    24.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lahjakas: Kertomus - 03
    Süzlärneñ gomumi sanı 3369
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1802
    22.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.7 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lahjakas: Kertomus - 04
    Süzlärneñ gomumi sanı 3582
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1757
    24.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.6 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lahjakas: Kertomus - 05
    Süzlärneñ gomumi sanı 3649
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1682
    26.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    41.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lahjakas: Kertomus - 06
    Süzlärneñ gomumi sanı 3416
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1756
    24.3 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.0 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.9 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lahjakas: Kertomus - 07
    Süzlärneñ gomumi sanı 3452
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1800
    23.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.8 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lahjakas: Kertomus - 08
    Süzlärneñ gomumi sanı 3371
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1728
    22.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.7 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lahjakas: Kertomus - 09
    Süzlärneñ gomumi sanı 3385
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1775
    24.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.6 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lahjakas: Kertomus - 10
    Süzlärneñ gomumi sanı 3462
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1875
    21.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lahjakas: Kertomus - 11
    Süzlärneñ gomumi sanı 1671
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 981
    28.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    40.8 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.