Lahjakas: Kertomus - 08

Süzlärneñ gomumi sanı 3371
Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1728
22.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
31.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
36.7 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
ads place
yleisölle, joka myös joko enemmän tahi vähemmän oli tuolla onnettomalla
muotisairaudella, taiteenharrastelulla, saastutettu, -- olihan siis
luonnollista, että kappale miellytti.
Tekijätä huudettiin kovasti.
Lorenz Falk nousi paikaltansa rouva Steinin takaa, joka mukasäveleitä
kupletteihin soitti, ja kumarsi pari kertaa. Suurta iloa. Naiset
heiluttivat pitsitettyjä nenäliinojansa, ja pari innostuneinta heistä
repi rintakukkasensakin irralleen ja viskasi ne hänelle. Hän kumarsi
taaskin pari kertaa, sitten kun ensin oli kukat keräillyt, ja tarttui
sitten rouva Steinin käteen, hänet jälleen taiteilijain huoneesen
taluttaakseen.
Yleisö oli noussut. Oli lähdettävä alas ruokasaleihin siksi aikaa, kun
sali tanssia varten tyhjennettäisiin.
Falkin ja rouva Steinin täytyi tuokioksi pysähtyä. Edellisen ympärille
tunkeili tiheältä esittelyä haluavia.
Eversti Brennemann tuli parooni Vildenbergiä tutustamaan.
"Meidän naisissa hehkuu harras halu teidän tuttavuuteenne päästä!"
sanoi parooni kohteliaasti. "Toivon teidän ja rouva Steinin iloksemme
meidän seurassamme illallista nauttivan".
"Se on minulle suuri kunnia -- jos rouva Stein suvaitsee".
"Herra nähköön, totta kait. Se on onni, jota teiltä moni kadehtii,
herra Falk, vaikka minä pelkään, että se kuitenkin teille
onnettomuudeksi kääntyy".
"Rouva Stein on aina niin leikkisä", sanoi parooni hymyillen.
"En minä ymmärrä --"
"Paroonittaren kauneus on nuorille sydämille vaarallinen".
"Minäpä olenkin jo vanha", keskeytti Falk olkapäitään nytkäisten.
"Olkoon niin, jalo vanhus, mutta olkaa sentään varoillanne.
Paroonittarella on musta silmäpari --".
"Minä tiedän useampiakin vaarallisen mustia silmiä", puuttui paroonikin
puheesen, "kaksin kerroin vaarallisia, sillä ne ovat aina aseilla
varustetut -- nenäkakkuloilla".
"Tulkaa, lähtekäämme!" sanoi rouva Stein ja tarttui Falkin käteen. "Nyt
alkaa paroonikin vaaralliseksi käydä".
Hän vei Lorenzin parin salin lävitse.
"Kävelkäämme vähäsen huviksemme, ennen kuin ruokasaliin menemme", sanoi
rouva Stein. "Ylpeilen siitä, että saan yksin teitä viisi minuuttia
pitää. Sitten teidän ympärillenne kokoonnutaan kuin koiralauma
lihakokkareesta tappelemaan. Hoh hoh, kylläpä teille on suitsutettu!
Ettekö ole iloinen, häh?"
"Sanomattoman iloinen".
"Sanotte sitä niin nuivasti, No niin, olette tietysti tällaisiin
mielen-osoituksiin jo tottunut!"
"Kyllä, joka kerta, kun vaan taiteenharrastelijana esiinnyn. Mutta kun
jotakin säällistä tehdä yritän, ei se menesty".
"Mutta teidän _täytyy_ toimittaa suurempi teos, kuuletteko -- teidän,
joka niin lahjakas olette".
"Se on surkuteltavinta, mitä tässä maailmassa olla saattaa. Se
mielipide on minussa vakaantunut".
"Mutta entäs ilta, semmoinen kuin tämä? Saattaako mitään ihanampaa
ajatella?"
"Entäs yhden illan pannukakku? Saattaako mitään kauheampaa ajatella?"
"Ei teidän tarvitse milloinkaan sellaista kokea".
"Kuka tietää?" vastasi Lorenz ja nytkäytti olkapäitään.
"Tämäpä on todellakin hullunkurista", sanoi rouva Stein ja katsoi häntä
kasvoihin salamoivilla, mustilla silmillään kultalornettinsa takaa; "me
olemme näin vähän aikaa toisiamme tunteneet ja juttelemme sentään kuin
vanhat ystävät".
"Sen tekee molemminpuolinen myötätuntoisuus".
"Niin oikein; minä pidän teistä hyvin paljon".
"Te olette ylen ystävällinen".
"Kyllä, minä olen todellakin ylen ystävällinen, mutta ei siitä mitään
haittaa. Ette siitä sen keimeämmäksi tule kuin jo olette".
"Kiitoksia!"
"Niin, teille saatan vapaasti puhua, sillä ette ole näitä tavallisia
jokapäiväisiä ihmisiä. Tiedättekö, minkä tähden teistä niin paljon
pidän?"
"En".
"Juuri sen tähden, ettette ole minua ollenkaan miellytellä kokenut".
"Me olemme toisiamme vasta niin vähän aikaa tunteneetkin. Saatanhan
minä vielä --".
"Ei; jättäkää se tekemättä, niin olette oikein hyvä. Olen aina toivonut
saavani hyvän ystävän, jonka kanssa saattaisi niin jutella, ettei siltä
tarvitsisi toiseensa rakastuneena olla; sillä silloin todellakin ajan
mittaan tuohon rakastamiseen ikävystytään".
"Kyllä, herra nähköön", vastasi Lorenz asiasta vakaantuneena.
"Jos sen tiedätte, niin olemme samaa mieltä. Mutta minulle on, sitä
pahempi, pari kertaa sattunut, että olen tavannut ihmisen, josta olen
sangen paljon pitänyt -- ystävänä. Mutta silloin tämä onneton on tullut
ja rakastunut minuun".
"Ja sitten olette kihloihin menneet?"
"Niinpä niinkin, mitä muuta pitäisi turvattoman naisraukan teidän
luullaksenne tekemän? Sulhanen on nuorelle leskelle melkein välttämätön
omaisuus. Olenhan minä vielä vallan liiaksi iloluontoinen luostariin
mennäkseni. Minä tahdon vielä jonkun aikaa nuoruuttani nauttia, tahdon
huvitella, vieraisilla ja tanssihuveissa, teaattereissa ja konserteissa
käydä, mutta enhän saata yksinäni kulkea. Sen tähden on minun joko
istuminen kotona taikka täytyy hankkiani vartijatar, joku vanha
äkäsisuinen neiti taikka köyhänkopea rouva, eikä se todellakaan hauskaa
ole, eikä minulla semmoisiin varaakaan ole".
"Ei, ei, ja siinä tapauksessa käykin sekä suloisemmaksi että
halvemmaksi pitää sulhanen, joka mukana teaatterissa kulkee ja
pääsyliput maksaa --".
"-- Niin, ja illalliset myös. Oh, enpä tiedä mitään hauskempaa kuin
syödä illallista à Portassa, sitten kun kuninkaallisen teaatterin
näytäntö on päättynyt".
"Kuka tuo onnellinen nykyään on?"
"Tällä haavaa on paikka avoinna".
"Vai niin, kiitoksia; minä en ole sitä hakea aikonut".
"Ette suinkaan, siksi olette liian viisas, toivoakseni. Edellinen sai
eron puoli vuotta sitten".
"Olette kait usein kihloissa ollut?"
"Kahdesti vaan".
"Ja kauvanko olette leskenä ollut?"
"Viisi vuotta. Minä tein järkiperäisen naimiskaupan. Mieheni oli
vanha, närkäs ja luulevainen, niin ettei elämäni hänen eläessään
ensinkään hauskaa ollut, ja sen vuoksi minä mielelläni tahtoisin nyt
vapaana ollessani vähäsen hauskaakin pitää. Hän jätti jälkeensä pienen
pääoman, niin että sen nojalla säästäen voin toimeen tulla ja rakasta
musiikkiani harjoittaa. Sitä minä enin maailmassa rakastan. -- Mutta
täällähän me seisomme ja illallisen vallan unhotamme", huudahti rouva
Stein ja katsahti ympärilleen tyhjässä salissa. "Kaikki ihmiset ovat jo
alas aterioimaan menneet. Onneksi sentään parooni meille kyllä tilaa
säästää".
He olivat eräässä sivuhuoneessa seisoneet, Lorenz Falk kuvastimen
edessä olevalla pöydällä puoleksi istuen ja rouva Stein akkunan
puitteen nojalla suurta tulipunaista viuhkaansa heilutellen.
He menivät kiireesti rappuja ala.
Ruokasali oli täpö täynnä. Kauloja kurkoteltiin heitä kohden joka
pöydän äärestä, mistä he ohitse menivät.
Parooni istui ja viittoi salvetilla ja osoitti pöydän nojalle
kallistettua paria tuolia.
"Kas tänne, tätä tietä! Tepä olette itseänne odotella antaneet,
arvoisa herrasväki! Kananpojat jäähtyvät ja samppanja lämpenee, siitä
puhumattakaan, että naiset ovat odotuksesta kuolemaisillaan ja purkavat
vihaansa minua ja tätä kamarijunkkari raukkaa vastaan".
"Parooni on aina niin pisteliäs", sanoi kenraalitar ja pudisti päätänsä
lempeästi nuhdellen.
"Ja nyt heti tutustuksiin. Niin, rouva Stein tuntee koko seuran. Tämä
on illan ylistetty sankari, herra Falk -- minun vaimoni; kenraalitar
von Feldau, neiti Ellen von Feldau ja kamarijunkkari von Eisenfeldt".
Kamarijunkkari nousi ja kumarsi, hovihymy huulillaan.
Hän oli pieni, hento herra, hiukset hyvin käherretyt, ääni vaiveroinen
ja viikset hienot ja vaaleankellahtavat.
Lorenz Falk istui paroonittaren viereen; rouva Stein oli hänen toisella
puolellaan ja neiti von Feldau vastapäätä.
"Mitä pidätte, herra Falk, Kyöpenhaminasta?" kysyi paroonitar
keskustelun johdannoksi.
Se oli sama ainainen asia, jota häneltä jo niin monta kertaa ennenkin
oli kysytty.
"Lumoava," vastasi hän. "En tiedä ainoatakaan toista kaupunkia, jossa
paremmin viihtyisin. Ja erittäinkin seuraelämä täällä tuntuu minusta
niin miellyttävältä".
"Mutta olettehan siihen osaa ottaneet jo muuallakin ulkomailla
ollessanne?"
"En niin paljoa kuin täällä. Ehkä sentään Parisissa. Roomassa kävin
enimmäkseen museoissa ja taiteilijain työhuoneissa, ja Saksassa vietin
ylioppilaselämää olutkapakoissa".
"Ei se, minun luullakseni, teille soveltunut".
"Ei, minä viihdynkin paljoa paremmin esimerkiksi tässä valaistussa
salissa, jossa kukat tuoksuvat ja samppanja kuohuu, kauniit naiset
komeissa puvuissaan loistelevat sekä kaikkialta ympäriltäni tätä
vilkasta, hupaisata keskustelua kuulen. Voitteko, rouva Stein, ajatella
kauniimpaa musiikkia, kuin tämä rattoisa lasien, veitsien ja lautasten
kilinä".
"Minä pidän ehdottomasti sinfoniakonserttia parempana", sanoi hän
hymyillen.
"Molemmat ovat hyvät", sammalsi kamarijunkkari. "Minä puolestani
äänestäisin sinfoniakonserttia ensiksi ja sen loputtua
lautaskonserttia, hi, hi hi".
"Kamarijunkkari on aina niin mielevä", sanoi kenraalitar ja heilutteli
kohteliaasti sinikiuhtavia töyhtöjänsä.
Musiikkia oli jo alkanut ylhäältä kaikua, illallinen oli lopetettu ja
naiset parhaallaan kiskoivat pitkiä hansikoita käsiinsä.
Sitten he lähtivät parittain rappuja ylöspäin vaeltamaan.
Parooni talutti kenraalitarta; heidän jäljessään tuli Falk, paroonitar
toisessa ja rouva Stein toisessa kainalossaan, ja jonon loppupäänä
kulkivat kamarijunkkari ja neiti von Feldau.
Samppanja ja lämpö olivat Falkin päähän kiivenneet, niin ettei hän nyt
ollutkaan yhtä kalpea kuin tavallisesti.
Hän tunsi pehmeän käden puristusta kumpaankin kylkeensä ja astui
keskellä kahden mustan, salamoivan silmäparin kaksinkertaista tulta, ja
koko ilma hänen ympärillään tuoksui vienoa hajuainetta.
Naisten raskaat silkkilaahukset lakasivat matoilla peitetyitä rappuja
heidän jäljessään.
Ja sitten, kun hän tanssisaliin ennätti, niissä naiset parvittain
seisoivat, mitkä kauheat kasat laahuksia hänen ympärillään olikaan,
kokonaisia pieniä silkki- ja samettivuoria, jotka kaikilla
taivaankaaren väreillä loistivat!
Tuskin hän silkkilaahuksilta voi jalkojansa siirtää. Kunpa ei hän vaan
niihin kompastuisi!


XXI.
Timanttipuuteria silmään.

"Minun mielestäni on kaksi ensimmäistä näytöstä oivallista; mutta älkää
minun arvostelustani niin paljoa piitatko, sillä se on puolueellinen.
Tiedättehän, että minä olen teidän hartaimpia ihailijoitanne. Mutta
toimittakaa niin, että loppu pian valmistuu. Ajatelkaapas, nyt on puoli
vuotta siitä kulunut, kun armeliaisuusjuhlassa tutustuimme. Muistatteko
minun silloin sanoneeni, että teidän olisi suurempi teos valmistaminen?"
Rouva Stein istui nojatuolissa ja piteli käsikirjoitusta pitkissä
valkoisissa käsissään.
Lorenz oli kirjaillulle puhville häntä vastapäätä istahtanut.
Oltiin rouva Steinin vierassalissa, joka oli keimeä ja vallan
omituinen, niin kuin hän itsekin.
Keskellä lattiata oli piano suuren viuhkapalmun varjossa, kaikki
huonekalut vinossa ja kaikkialla huoneissa siellä täällä mataloita
tuolia, pieniä sammalvehreitä pöytiä, kaikellaisia pikku tavaroita täpö
täynnä, ja kirjailtuja puhveja pitkine sammalvehreine silkkihapsuiaeen.
Ovien ja akkunain verhot olivat persialaista mallia, seinillä
vihkottain viuhkoja ja riikinkukon sulkia, ja joka pöydällä kukkivia
kasveja, jotka huonetta paksulla hyvänhajuisella tuoksulla täyttivät.
Kaikki oli järjestetty miellyttävimpään epäjärjestykseen, ja
omistajatar soveltui mainion hyvin tämän haaveellisen ympäristönsä
keskukseksi, semmoisena kuin hän nytkin istui kultakirjaisine
tohveleineen, jotka pitkäkarvaiseen sammnalvehreään angoramattoon
hautautuneet olivat.
Jonkunlainen aamuhame pehmeätä vaatetta turkkilaiseen malliin,
purpuravärisine käännöksineen ja taskuineen, purpuravärisellä
pitkätupsuisella silkkinyörillä vyötäisille sidottuna, verhoili
löysillä poimuillaan hänen somamuotoista vartaloansa, ja lyhyiksi
leikatuissa hapsissa oli ruusunsolmi rääminkeltaisista pitseistä ja
purpurapunaisesta atlaskanauhasta.
"Ja jos sen nyt valmiiksi saisittekin, niin ette sitä voi ennen
esitetyksi saada kuin syksyllä vasta, Näytäntökautta on jo niin
pitkältä kulunut".
"Niin, lauvantaina on taas päivällisille meneminen -- oh, miten olen
näihin alinomaisiin päivällisiin väsynyt! -- mutta minä toivon myös,
että nämä ovat viimeiset tänä talvikautena".
"Kenen luokse?"
"Kenraalitar von Feldaun".
"Antaako hän päivälliset?"
"Kyllä, se tapahtuu tyttärensä kihlauksen johdosta", vastasi hän vähän
hämillään.
"Vai niin, onko Ellen Feldau kihloissa? Kenen kanssa?"
"Minun", vastasi hän ja kohotti päätänsä.
"Laskette leikkiä".
"Enpä laskekaan, totta puhun".
"Mutta vastahan olette häntä niin vähän aikaa tuntenut".
"Me olemme seurusteluissa usein toisiamme tavanneet".
"Ja rakastatteko häntä?"
"Totta kait. Onpa hän kaunis impi, ja vielä -- hän on rikas. Hän on
satatuhatta kruunua isältänsä perinyt".
"Ahaa, me katsomme etuamme vanhoilla päivillämme. No, se minua muuten
ilahduttaa, että te olette järkevämpi kuin olen luullutkaan. Ja mitä
paroonitar kihlauksesta sanoo?"
"Paroonitarko?"
"Niin, paroonitar Vildenberg, tietysti. Olettehan te koko talvikauden
hänen julkinen ihailijansa ollut".
"Paroonitar on kunnioitettava nainen. Hän on vaan nuori, iloinen ja
varomaton, niin kuin -- monet muutkin".
"Niin kuin esimerkiksi minä?"
"Miksei?"
"Kyllä niin, aivan oikein sanottu; minä olen hyvin varomattomasti
menetellyt, kun olen sillä tavalla yksinäni teidän seurassanne
konserteissa, à Portassa ynnä muualta kulkenut. Ihmiset ovat juorunneet
meidän kihloissa olevamme".
"Ovatpa he sanoneet meidän salanaimisissakin olevamme", lisäsi Lorenz;
"ja minä olen vastannut asian niin olevankin, mutta ensi viikolla
eriävämme."
"Niin", vastasi rouva Stein, keveästi huokaisten, "nytpä ensi viikolla
on meidän eriäminenkin. Sitten ne loppuvat nuo suloiset kahdenkeskiset
hetkemme".
"Niin, se on selvää".
Rouva Stein kohotti päätänsä ja katsoi Lorenz Falkia vasten kasvoja, ja
hänen silmänsä salamoivat kultapinsenetsien takaa.
"Minä melkein luulin, että te olitte minuun rakastunut".
"Siitähän me jo ensi kertaa tavatessamme sovimme, ettei siitä mitään
tulisi".
"Niin oikein, enkä minä saata mitään suloisempaa väliä ajatellakaan
kuin tämä intohimoista vapaa keskinäinen ystävyytemme, enkä sen tähden
ole siitä mitään piitannutkaan, vaikka kaikessa viattomuudessanne
paroonitartakin mielistellyt olette: mutta en voi, vilpittömästi
lausuen, siitä iloita, että nyt olette mennyt ja kihlat solminnut.
Nythän meidän keskinäinen välimme kokonaan purkautuu".
"Hankkikaa korvausta! Menkää ja tehkää järkiperäinen naimiskauppa
tekin!"
"Kenen luulette vanhasta harmaapäästä leskestä huolivan?"
"Tiedätte sangen hyvin, että nuo harmaat kähärät ohuuksillanne teille
erinomaisesti soveltuvat. Senpä tähden tuota timanttipuuteriannekin
noin suuressa määrässä hiuksiinne kylvätte, että vielä harmaammiksi
tulisivat". "Mutta ei sentään ole niin helppoa varakkaisin naimisiin
päästä".
"Näettehän sen minusta".
"Se onkin varsin toista teidän, joka olette nuori, lahjakas ja rikas".
"Rikasko? Kuka teille semmoista sanonut on?"
"Koko maailma sitä sanoo. Onhan teillä suuri maakartano siellä
Norjassa".
"On ollut, rouva kulta, on ollut".
"Mutta todistaahan koko teidän elintapanne varallisuutta. Te asutte
hienossa asuntolaitoksessa ja esiinnytte sanalla sanoen hienona
miehenä".
"Eihän siltä tarvitse niin rikas olla, kunhan vaan osaa asioistaan
huolta pitää. Sitä paitsi minulla on siellä kotona sukulaisia, jotka
tarpeen tullessa minua rahoilla auttavat".
Rouva Stein nousi ja antoi käsikirjoituksen hänelle takaisin. Sitten
hän kumartui häntä kohden, laski kätensä hänen olalleen, pudisti
kaunista päätänsä, niin että timantti puuteria alas varisi, ja
tarkasteli häntä vienosuruisilla silmäyksillä:
"Tämä oli siis jäähyväisvierailu. Sinäkin, poikaseni Brutus! Nyt olen
siis jälleen yksinäinen".
Lorenz Falk nousi puhvilta.
"Oh, kyllä te helposti uuden kavalierin teaatteriseuraksenne löydätte".
"Älkää nyt olko katkera! Tiedätte sangen hyvin paremmin ystävänäni kuin
kavalierinani olleenne, ja, enkös minä ole teille äidillinen ystävätär
ollut? Luulitteko, että olisitte teostanne niin pitkältä valmiiksi
saanut, jos en aina olisi teitä kirjoittamaan kehoitellut?"
"En, vallan oikein lausuttu, ja sen tähden aina olenkin teille
kiitollinen. Minä toivon, että vielä eteenkin päin voimme toisiamme
ystävinä kohdata".
"Kyllä voimme".
"Ja hyvästi nyt!" sanoi Lorenz ja puristi hänen kättänsä.
"Hyvästi, ja kiitoksia hyvästä kumppanuudesta!"
Lorenz riensi kiireesti ulos ja sitten rappuja alas.
Rouva Stein sulki oven hänen jälkeensä. Sitten hän meni pianon ääreen
ja jäi siihen ajatuksiinsa vaipuneena istumaan; kädet lepäsivät
soittimilla, mutta ei siltä soittoa kuulunut.
Falk meni kenraalittaren luokse.
Hänellä oli komea, vanhanaikuisilla huonekaluilla sisustettu asumus,
jonka seinillä perheen muotokuvat riippuivat.
Nyt olikin juuri vierailuaika. Kamarijunkkari Eisenfeldt istui
vierassalissa naisten seurassa.
Kenraalitar oli mustaan silkkiin, pukeutunut, Ellen tummaan kotipukuun.
Kun Falk astui huoneesen, meni Ellen häntä vastaan; kamarijunkkari
nousi myös ja puristi kumartuen hänen kättänsä.
"Suvaitkaa onnitellani! Se uutinen oli todellakin hämmästyttävä".
"Kihlakortit jaettiin vasta tänään".
"Muulloin ovat kihlaukset tavallisesti jo aikoja edeltäpäin arvatut",
sanoi kenraalitar.
"Niin, totta kyllä on herra Falkinkin jo arveltu kihloissa olevan,
mutta -- ei neiti von Feldaun kanssa".
"Eikö? Kenen kanssa sitten?" kysyi kenraalitar.
"Suoraan sanoen tuon kaunoisen lesken, rouva Steinin kanssa", sammalsi
kamarijunkkari.
"Me olemme ollut hyviä ystäviä, emme muuta mitään", vastasi Falk.
"Hän on omituinen nainen ja käytöstavaltaan jotenkin vapaa", sanoi
kenraalitar. "Luultavasti se on ihmisten juoruille aihetta antanut".
"Lorenz ja minä olemme jo kauvan toisestamme pitäneet. Minä miellyin
häneen jo ensimäisessä silmänräpäyksessä, kun hänet armeliaisuushuvissa
näin", sanoi Ellen säteilevin silmin. "Sitten olemme parooni
Vildenbergin luona niin usein toisemme nähneet. Hän teeskenteli
paroonittaren ihailija olevansa, sentähden vaan, että saisi minua
siellä kohdata".
Kamarijunkkari väänteli pienoisten viiksiensä päitä ivallisesti
hymyillen.
"Paroonnitar raukka!"
"Vai niin, herra vävyni; näyttääpä siltä kuin olisitte oikea don Juan",
sanoi kenraalitar ja uhkaili häntä sukkavartaallaan. "Niin, herra
nähköön, nuorukaisten täytyy hurjailla. Minun mieheni, kenraali, oli
myös nuoruudessaan ollut osallinen kaikenmoisissa kelpo kepposissa, ja
hänestä tuli sentään erinomainen aviomies".
"Ei paroonitar ole aina kylliksi varovainen", sanoi kamarijunkkari.
"Ja ihmisiä huvittaa niin mainiosti juosta ja juoruta ja perättömiä
laverrella", sanoi Falk.
"Sehän on naisten parhaimpia huvituksia", sammalsi kamarijunkkari
suopeasti.
"Eivätpä totta tosiaan herrat ole hituistakaan parempia", huudahti
neiti von Feldau.
"Äläpäs toki keskustelussa kiivastu!" varoitteli kenraalitar. "Täällä
on lämpöä muutenkin, Aurinko paahtaa vallan kauheasti".
"Niin, ja herra Falk istuu keskellä päivänpaistetta", lisäsi
kamarijunkkari. "Hänen oikea puolensa säkenöitsee juuri kuin olisi
priljantteja siihen seulottu".
Ellen meni sulhonsa eteen ja tarkasteli hänen takkiansa.
"Sehän on timanttipuuteria", sanoi hän.
"Olette, hyvä neiti, varmaankin päätänne herra Falkin olkaa vasten
nojannut", myhäili kamarijunkkari.
"En milloinkaan käytä tuota vanhanaikuista korutavaraa", jupisi Ellen,
ja veri alkoi hänen päähänsä kohota.
"Luultavasti minä olen sitä saanut jostakusta naisesta, joka
teaatterissa on vieressäni istunut", sanoi Falk, teeskennellen
levollinen olevansa.
"Kyllä kait, sitä saakin niin helposti", sanoi kamarijunkkari. "Rouva
Stein oli kerran minun pöytätoverinani, ja sitten oli hännystakkini
kuin kuuralla peitetty. Se nainen ei timanttipuuteriansa säästele".
Ellen puri huuliansa ja selaili joitakin muotilehtiä. Kenraalittaren
sukkavartaat liikkuivat muodon vuoksi vaan.
Kamarijunkkari nousi ja aikoi lähteä. "Kello on jo niin paljon, ja
minulla on vielä pari vierailua tehtävänä. Täytyy, paha kyllä, naisille
jäähyväiset lausuani".
"Hyvästi, hyvästi", sanoi kenraalitar. "Toivon ilokseni teidät täällä
lauvantaina näkeväni".
"Se on minulle suuri kunnia, rouva kenraalitar".
Falk saattoi häntä etehiseen. Ellen meni omaan pieneen kammioonsa.
Siellä hän seisoi akkunan ääressä kukkasryhmään päin kumartuneena ja
itki. Falk meni hänen luoksensa.
"Mikä sinua vaivaa, armahin Ellen?"
"Olen saanut timanttipuuteria silmääni", sanoi hän, "ja se kirveltää".
"Se poistuu parhaiten pienellä suudelmalla", vastasi Falk ja painoi
huulensa hänen ruusunpunervaan silmälautaansa.
"Lorenz, ethän sinä ketään muuta rakasta kuin minua?"
"Miten sinä voit noita kamarijunkkarin ilkeitä juoruja kuunnella?"
"Mutta, Lorenz, ethän sinä ole rouva Steinin luona ollut?"
"Jos on vieläkin timanttipuuteria silmässäsi, niin täytyy se sieltä
pois toimittaa", sanoi hän ja suuteli taas häntä.
Ellen kohotti nuoruutta kukkivat kasvonsa häntä kohden ja hymyili
kyyneleet silmissään.


XXII.
Viimeisen kerran tällä erällä.

"Arvoisat naiset, hyvät herrat! --"
Lorenz Falk kohotti samppanjalasiansa taaskin maljaa esittääksensä,
kolmatta näillä päivällisillä.
Se oli Vildenbergin paroonin ja paroonittaren malja, joiden kodissa
hän tänä talvena oli niin monta suloista hetkeä viettänyt ja jossa hän
oli tulevata vaimoansa tuntemaan ja rakastamaan oppinut. Kun tämä nyt
luultavasti oli viimeinen kerta tällä erällä, minkä he yhdessä olivat,
tahtoi hän paroonille ja paroonittarelle sydämellisimmät kiitoksensa
kaikesta osoitetusta ystävällisyydestä lausua.
Malja juotiin suurella innostuksella. Hyvillä päivällisillä ollaan aina
innostuneita.
Parooni ja paroonitar kohottelivat samppanjalasejansa ja nyökäyttelivät
hymyillen joka suunnalle.
Oli onneksi, että paroonittaren naama oli niin paksuun puuteroitu,
muuten hän varmaankin olisi hyvin punastunut ollut; sillä hän tunsi
veren päähänsä kohonneen.
Mutta nyt olikin jo seitsemää laatua viiniä näillä päivällisillä juotu.
Kamarijunkkari Eisenfeldt kumartui pöytäkumppanittarensa puoleen ja
kuiskasi vaiveroisella äänellään:
"Sen maljan olisi paroonitar yksin ansainnut. Todellakin se on hän,
joka herra Falkille on enimmän ystävällisyyttä osoittanut".
"Hyi, kamarijunkkari, miten ilkeä te olette", hikerteli neiti.
"Minä pyydän teitä, arvoisat naiset, hyvät herrat, tyhjentämään lasin
erään rakkaan poissa olevan onneksi", jatkoi kamarijunkkari, yhtä
hiljaisesti kuin äskenkin, naiseensa kääntyen. "Leskirouva Steinin
malja!"
Neiti uhkaili kahvelillaan.
"Herra kamarijunkkari, teillä riittää loppumattomiin tuota purevata
ivaa!"
Juusto ja jäätelö oli jo syöty. Nyt ei pöydällä enää jäljellä muuta
ollut kuin joitakuita puoleksi tyhjennettyjä laseja, muutamia
päällisruoka-asetteja viinirypäle-korsineen ja omenankuorineen sekä
muutamia ruokalistoja, joissa kullatut kirjaimet ja viinitäplät
rinnakkain loistivat.
Herrat pistivät kuverttikukkasensa napinreikiin, naiset kiinnittivät ne
rintaansa ja napittivat hansikkaansa.
Kenraalitar tarttui paroonin käsivarteen, ja seura lähti parittain
vierassaliin. Sitten useammat herrat vetäytyivät tupakkahuoneesen,
ja muutamat nuoret naiset, paroonitar etunenässä, menivät Ellenin
kammioon, jossa he papirossinsa sytyttivät.
Lorenz oli kätensä Ellenin vyötäisille kiertänyt, ja tämä tuprutteli
keimeänä papirossiaan ja puhalteli savua hänen kasvoihinsa.
Hän oli oikein sievä yksinkertaisessa valkeassa silkkipuvussaan,
vihkonen tuoreita kielokukkia rinnassaan.
Kenraalitar tuli ovelle.
"Kylläpä vaan tämä on hienoa, tämä meidän aikainen nuorisomme! Jos minä
nuorena tyttönä olisin noin höyryveturin tavalla äitini läsnä ollessa
tuprutella uskaltanut, niin olisinpa totta tosiaan korvapuustin saanut".
"Ne ovat nuo mielevät rouvat, jotka esimerkillään edellä käyvät", sanoi
Ellen, luoden veitikkamaisen silmäyksen paroonittareen.
"Niin, meitä rouva raukkoja syytetään niin paljon", sanoi paroonitar.
Kun kahvia oli tarjottu, meni Ellen pianon ääreen laulaakseen
pari duettia kamarijunkkarin kanssa. Kenraalitar, parooni ja pari
vanhanpuoleista naista istuivat pelipöydän ääreen.
Paroonitar Olga oli asettunut vierassalin nurkkaan. Hän viittasi
Lorenzia viuhkallansa.
"Istahtakaapas nyt tähän ja olkaa hieman rakastettava! Tämä on
luultavasti viimeinen kerta, minkä tällä erällä yhdessä olemme. Pyökki
on jo puhjennut, emmekä mekään sitten enää Kyöpenhaminassa huoli
kauvoja viivytellä".
"Mihin herrasväki aikoo kesällä matkustaa?"
"Me matkustamme Modumiin Norjaan. Minua niin haluttaa nähdä Norjan
lumituntureita. Ne kuuluvat olevan niin kauniita ja kylmiä -- juuri
kuin te itse".
"Enpä ole kumpaistakaan. Tiedättehän Islannista, että useimmat
jäätunturit ovat tuliperäisiä".
"Sammuneita tulivuoria", sanoi paroonitar olkapäitään nytkäisten. "Ei
näy tulta, savua vaan, ja siitä mustaa itsensä".
"Minä luulin paroonittaren maininneen, että meidän piti rakastettavia
olemaa näin viimeistä kertaa yhdessä ollessamme".
"Eipä tämä, toivoakseni, sentään viimeinen kerta liene. Kyllä me vielä
toisemme tapaamme. Missä kesänne vietätte?"
"Minä matkustan ensin vähäksi aikaa Skåneen pariin maakartanoon ja
sitten olen Klampenborgissa. Kenraalitar on sieltä huvilan vuokrannut,
ja minä asun kylpylaitoksen ravintolassa".
"Entäs häät?"
"Kylläpä nekin kait joulun edellä pidetään. Minä tahdon ensin uuden
kappaleeni näyttämölle saada".
Kamarijunkkari oli laulunsa lopettanut ja tuli sinne heidän luoksensa.
Keskustelu tuli yleiseksi.
Teetä juotuaan lähtivät vieraat pois kellon yhtätoista käydessä.
Falk astuskeli yksinänsä Leveetäkatua ja Kuninkaan Uudentorin poikitse
sikaariansa poltellen.
Sitten hän poikkesi à Portaan pullon suutavettä juodakseen.
Herrain puolella ei ollut pöytäin ympärillä enää sijaa, eikä häntä
haluttanut minnekään istahtaa. Sitä paitsi oli siellä niin kuuma ja
tupakansavua paksulta. Hän meni siis oikealle, naisten kahvihuoneesen,
joka oli melkein tyhjä, ja kun kello jo oli yli 11, sai hän
sikaarinsakin pitää.
Eräs nainen istui yksinänsä pöydän ääressä selin ovea kohden.
Falk tunsi sangen hyvin tuon valkean niskan ja takaraivan lyhyiksi
leikattuine tummine hiuksineen.
Istuja käänsi päätänsä ja katsoi häntä hymyillen.
"Niin, tosiaankin minä se olen, leski raukka, joka täällä yksinäni
ja hyljättynä istun ja kehnoa voileipääni syön. Olen teaatterissa
ollut yksinäni, vallan yksinäni, ja olen käskenyt piikani tulla minua
täältä puoli kahdeltatoista noutamaan. Ei minua, nimittäin, haluttanut
nälkäisenä levolle mennä, sillä, miten tiedätte, ei minulla ole mitään
säännöllistä taloudenpitoa. Ei tämä tietysti ollut sopivata minulle
tulla tänne ilman herraseuraa, mutta tämä hirveä rouva Stein on tehnyt
niin paljon muutakin sopimatonta, että hiukkanen enemmän tahi vähemmän
on siinä sangen arvotonta. No, mitä siinä keskellä lattiata seisotte?
Ettekö saata tähän pöydän ääreen istahtaa, vai eikö se kentiesi ole
sopivata?"
"Minä tulen suoraan kihlaajaiskestistä".
"Vai niin, siellä te olette samppanjassa uinut, ja sillä aikaa minä
olen kyyneleistä juomaani juonut".
"Pullo pilsneriä ja korkea lasi!" tilasi Edvard myymäpöydän ääressä.
"Pullo pilsneriä ja hyviä korkea lasi!" huusi Gianelli aukossa.
Sez Fin ädäbiyättän 1 tekst ukıdıgız.
Çirattagı - Lahjakas: Kertomus - 09
  • Büleklär
  • Lahjakas: Kertomus - 01
    Süzlärneñ gomumi sanı 3434
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1770
    24.1 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    39.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lahjakas: Kertomus - 02
    Süzlärneñ gomumi sanı 3540
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1684
    24.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lahjakas: Kertomus - 03
    Süzlärneñ gomumi sanı 3369
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1802
    22.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.7 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lahjakas: Kertomus - 04
    Süzlärneñ gomumi sanı 3582
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1757
    24.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.6 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lahjakas: Kertomus - 05
    Süzlärneñ gomumi sanı 3649
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1682
    26.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    41.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lahjakas: Kertomus - 06
    Süzlärneñ gomumi sanı 3416
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1756
    24.3 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.0 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.9 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lahjakas: Kertomus - 07
    Süzlärneñ gomumi sanı 3452
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1800
    23.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.8 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lahjakas: Kertomus - 08
    Süzlärneñ gomumi sanı 3371
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1728
    22.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.7 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lahjakas: Kertomus - 09
    Süzlärneñ gomumi sanı 3385
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1775
    24.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.6 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lahjakas: Kertomus - 10
    Süzlärneñ gomumi sanı 3462
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1875
    21.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Lahjakas: Kertomus - 11
    Süzlärneñ gomumi sanı 1671
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 981
    28.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    40.8 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.