Kypron prinsessa: 4-näytöksinen satunäytelmä - 1

  
  KYPRON PRINSESSA
  4-näytöksinen satunäytelmä
  
  Kirj.
  Z. TOPELIUS
  
  Suomentanut Eino Leino
  
  Werner Söderström, Porvoo, 1901.
  
  HENKILÖT.
  CHRYSANDROS, Kypron kuningas.
  CHRYSEIS, hänen tyttärensä, suomalaisten Kyllikki.
  ANEMOTIS, (Tuulikki)
  LYDIA, |
  DAFNE, | Chryseiin neitoja.
  NAIDION, |
  DORIS, |
  MEDON, kuninkaan sotapäällikkö.
  MEGAPONTOS, kuninkaan ylimmäinen juomanlaskija.
  LEMMINKÄINEN.
  TIERA, hänen sotatoverinsa.
  HELKA, hänen äitinsä.
  AINIKKI, hänen sisarensa,
  PANU, tulen henki.
  AALLOTAR, veden henki.
  ILMATAR, ilman henki.
  VELLAMON NEITOJA.
  ULAPPALAN SOKEA PAIMEN.
  LAPPALAINEN ORJA.
  KYPROLAISIA SOTILAITA.
  KÖÖRI, tyttöjä ja nuorukaisia.
  Tapahtumapaikka ensin Kypro, sitten Kaukoniemi Suomessa
  lopuksi Pohjola. Aika määräämätön.
  
  
  ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
  
  Kypro, jumalien lehto. Taustana meri. Keskellä näyttämöä
  Afroditen kuvapatsas. Sen edessä alttari ja lähde.
  
  Ensimmäinen kohtaus.
   LEMMINKÄINEN lepää mukavassa asennossa ruohistossa lähteen
   vieremällä. Hänen ympärillään ANEMOTIS, LYDIA, DAFNE ja NAIDION.
  ANEMOTIS.
  Näin lepäjä, kaunis poika!
  LYDIA.
  Nuku nurmen vehreällä!
  DAFNE.
  Unohda ulapan viimat!
  NAIDION.
  Viini voimas vahvistavi.
   (Tarjoo hänelle pikarin.)
  LEMMINKÄINEN.
  Kuink' ihana ilman henki
  tällä kukkarantasella!
  Vedet vilppahat solisee,
  tuul' lemuja leyhyttävi,
  vielä vienoinen kätönen
  viinin tulta tarjoavi.
  Vuodata hyvä mehusi
  jalo marja maan ihanan!
  O, jumalat, teitä kiitän,
  jotka mun johitte tänne
  meren myrskyisen kidasta
  satamaan suloisen saaren,
  kussa keskellä kevähän,
  keskellä ilon ikuisen,
  lemmen luojatar asuvi
  marmorissa, mahtavana
  niinkuin päivätär päreä
  yön sylistä astuessa.
  Autuus! On nimesi nainen!
  ANEMOTIS (ojentaa omenata).
  Ota kaunoinen omena!
  LYDIA.
  Vieno on rypäle viinin.
  DAFNE.
  Annan sulle aprikoosin.
  NAIDION.
  Ethän ruusua hyleksi?
  LEMMINKÄINEN.
  Neidot! Neljäksi palaksi
  tahtoisin itseni tasata,
  nelinkerroinpa hymyisi
  nyt mun onneni omani.
  ANEMOTIS.
  Rukoile jumalatarta!
  LEMMINKÄINEN.
  Kylmä on povi kivinen,
  tiedän toisen lämpimämmän.
  ANEMOTIS.
  Virkistä voimasi väsynyt,
  poika parka! Kerro meille,
  miltä vierailta vesiltä
  laskit näille lahtiloille?
  Thessalian tasankomailta,
  Thrakianko suvisuloista,
  Argonauttein aaltoloilta,
  mailtako Pontuksen pimeän,
  kussa miesten pään menoksi
  Skyytti takoo taikanuolta?
  vai tulitko tuulen teitä
  haahdessa seikkailuhalujen,
  kuin tuli Odysseus ennen
  rannoilta ikuisen Troian?
  LEMMINKÄINEN.
  Kauvempata, kaunis tyttö!
  Ylitse meren yheksän,
  halki hallan kymmenennen
  tänne laivalla lasetin
  polon alta pohjantähden.
  Saari on vehreä vedessä,
  lumme lunten kauloama, --
  myös toki kerkeän keväimen,
  siellä on kotini kallis,
  luona Saimaan saarekkahan,
  varrella vaahtoisen Imatran,
  kuss' ei iske ihmisjalka,
  ovet kuolon kuumottavat,
  mutta suurna, mahtavana
  sydän sykkii suuren luonnon.
  Siellä on Suomeni ihana.
  ANEMOTIS.
  Mitä on mehuja siellä?
  LEMMINKÄINEN.
  Punaisia puolukoita.
  LYDIA.
  Viikunoita?
  DAFNE.
   Taateleita?
  NAIDION.
  Myrttejä?
  LEMMINKÄINEN.
   Ei mitänä!
  ANEMOTIS.
  Ei viiniä?
  DAFNE.
   Maa parka! --
  LYDIA.
  Ei viikunoita? --
  NAIDION.
   Raukka ranta! --
  LEMMINKÄINEN.
  Mutta siell' elävi laulu,
  lempi armahin asuvi!
  Ah, minull' on äiti...
  ANEMOTIS.
   Kuinka
  sieltä saavuit saarellemme?
  LEMMINKÄINEN.
  Haahdellani honkaisella.
  Tuli kauppi Tyyrin mailta
  polon pohjolan vesille,
  meren kultaa meiltä etsi,
  aluksen anastin heiltä
  ynnä sen sisällön, lasit,
  purppurat, papyyruskääröt.
  Mies tunsi mailman kaiken,
  mulle luotsiksi lupausi.
  ANEMOTIS.
  Et siis ole kreikkalainen.
   (Huolimattomasti.)
  Mikä olet sa miehiäsi?
  LEMMINKÄINEN.
  Barbaari.
  ANEMOTIS (hämmästyneenä).
   Pahinta uotin...
   (Kaikki tytöt vetäytyvät syrjään.)
  LEMMINKÄINEN.
  Aivan barbaari! Tytön jos
  näen korjan, kaunokaisen,
  heti jääksi jähmetyn ma.
  NAIDION.
  Kentauri! Poseidon auta!
  DAFNE.
  Kykloopi!
  LYDIA.
   Tai Minotaurus.
  LEMMINKÄINEN.
  Tuokaa poskenne punaiset,
  karva-kykloopin povelle,
  saatte parran poskihinne!
  Hakekaa halujen hauta
  villin kentaurin sylissä!
  ANEMOTIS.
  Mutta sentään -- mi nimesi?
  LEMMINKÄINEN.
  Arvaa!
  ANEMOTIS.
   Annas, kun sua katson.
  LEMMINKÄINEN.
  No, ja minkä oon näköinen?
  ANEMOTIS (hymyillen).
  Kuin harakka haukaks tehty,
  paju tammeksi tahottu,
  silmässä salama, suussa
  hymy ja hyväily hellä --
  puoleks narri, puoleks urho!
  LEMMINKÄINEN.
  Kas, miten sydämes suli!
  Ei ole vielä syntynynnä
  mies minua voittamahan
  eikä nainen nauramahan.
  Miksi siis minua luulet?
  ANEMOTIS.
  Kun kuulen sanasi kerskan,
  luulenpa...
  LEMMINKÄINEN.
   Mitä sa luulet?
  ANEMOTIS.
  Satu on suvea monta
  näillä saarilla samonnut
  miehestä merenpojasta,
  sotapurren soutajasta,
  kaunis hän on kuni jumala,
  lieto kuin ulapan laine,
  miesten syöjä, naisten syöjä
  ja syöjä oman sanansa --
  joko tunnen turhamielen?
  Yksi on miesi maailmassa,
  jota niin peljätään, vihataan,
  lemmitähän, lauletahan, --
  ja hyvästi nauretahan.
  Olet lieto Lemminkäinen.
  LEMMINKÄINEN.
  Oikein virkoit. Se olen ma.
  Siis mua ihaile impi!
  Mitä on saalista minulle?
  Sinä ensin.
  ANEMOTIS (aina matkan päässä).
   Hiljaa, hiljaa!
  Teidän armonne varokoon.
  Tuhotyöstä tääll' on sakko.
  LYDIA (matkan päässä).
  Lehto on jumalten lehto
  ja asunto Afroditen.
  LEMMINKÄINEN.
  Sukkamieleksi sanotaan
  häntä meillä.
  DAFNE (matkan päässä).
   Zeus, Poseidon,
  Ares, Pallas Ateene,
  auttakaatte!
  LEMMINKÄINEN (matkien).
   Bakkus, Here,
  Hiis, Tapio ynnä muutkin!
  Pikku purje, miksi luovit?
  Leyhkä lämmin, miks pakenet?
  Olet suukoille suettu,
  minä suukon ottajaksi.
  ANEMOTIS.
  Pois pahankurinen! Muista
  vaaras!
  LYDIA.
   Kuolo on ovella.
  DAFNE.
  Medon valvoo.
  NAIDION.
   Varo vieras!
  LEMMINKÄINEN.
  Kuulin jo kotona, ettei
  löydy laaksoissa etelän
  eikä tumman Turjan mailla
  Kypron naisten vertaisia.
  Tiedän vaarani varoa,
  tunnen kahleet kaunehimmat,
  hartaasti halajan kuolla
  käsivarttenne lumelle.
  ANEMOTIS.
  Pois pakene. Tiedä, hurja
  ettei Kyprossa kyleä,
  kussa ei sata taloa...
  LEMMINKÄINEN.
  Neittä kymmenen talossa...
  LYDIA.
  Sekä miestä miekallista...
  LEMMINKÄINEN.
  Immet korjat, kuun ihanat...
  DAFNE.
  Sulhot korskahat, kopeat...
  NAIDION.
  Kilpi miesten päänalainen...
  LEMMINKÄINEN.
  Neitten päänalus parempi...
  ANEMOTIS.
  Miehet sun surmaavat. Pakene!
  LEMMINKÄINEN.
  Eikö oo riemua elämä?
  Viini, naiset, lempi, laulu --
  tääll' on riemu, täällä minä.
  ANEMOTIS.
  Tiedä, juur' jumalatarta
  tänään täällä juhlitahan...
  LEMMINKÄINEN.
  Minä juhlavierahaksi.
  ANEMOTIS.
  Aivan suuttuu Afrodite...
  LEMMINKÄINEN.
  Hänet ma lemmellä lepytän.
   (Jahtitorven ääni kuuluu kauvempaa.)
  ANEMOTIS.
  Pois! Chryseis on tulossa.
  LEMMINKÄINEN.
  Ken Chryseis? Miks paeta?
  ANEMOTIS.
  Tytär Chrysandron on hän,
  Kypron kaunis valtiatar.
  LEMMINKÄINEN.
  Kaunis? Siis hänet ma voitan.
  ANEMOTIS.
  Voi, ei...
  LEMMINKÄINEN.
   Miksei? Eikö kaunis?
  ruma kuin Medusa itse?
  Parrakas?
  ANEMOTIS.
   Paraiksi kaunis
  itse armaaksi Apollon.
  Mutta...
  LEMMINKÄINEN.
   Sentään parrakas, sanoinhan.
  ANEMOTIS.
  Häntä et ikinä voita.
  LEMMINKÄINEN.
  Siis on naista hän enempi?
  ANEMOTIS.
  Ei, vaan miestä ylpeämpi.
  Käyneet on sadat kosijat,
  ruhtinaat, urohot, vallat,
  mahtavat, maan valiot,
  nuoret, rikkaat, mainehikkaat,
  Saaren kaunoa kosissa, --
  kaikki turhaan. Pyydä onnen
  tuoksua etelätuulen,
  paistetta kesäisen päivän,
  vangitse valokin tähden
  taikka lainehen lipinä --
  vaan Chryseistä et voita.
  LEMMINKÄINEN.
  No, jos sit' on hän sukua,
  niin, kautta Kalevan, tahdon
  varsan villin sen kesyttää!
  Potkikoon hyvinkin, mulle
  vihdoin viimeks hän hymyypi.
  ANEMOTIS.
  Uhmaile, hymyile itse
  kuinka tahdot! kuullut et sa
  liene laulua etelän
  kosijoista Saaren neien.
  LEMMINKÄINEN.
  Laula lintuni korea!
  Ehkä taivun taiastasi.
  ANEMOTIS (laulaa).
  Ballaadi.
  v. 1. Oli neidolla kolme kosijaa:
   Tuli aurinko ajaen vaunuillaan:
   Saat päivän kultaisen kruunun.
   Ei, ei,
   sun kultakruunuas halaja en,
   sun suukkosi liian on lämpöinen
   ja minä vain leikkivä lapsonen.
  LEMMINKÄINEN.
  Sangen ylpeä on sinun nuori ruhtinattaresi. Mutta entä jos päivä
  polttaisikin hänen ruusuihonsa aivan mustaksi?
  ANEMOTIS.
  Kaunis ja ylpeä on minun nuori ruhtinattareni. Saatpa kuulla:
  v. 2. Tuli kuuhut kuutamon välkkehin:
   Tule, huoli hapsesi hopeihin
   ja leiki lehdossa keijuin.
   Ei, ei,
   sun hopeahelmiäs halaa en,
   sun suukkosi liian on vilpoinen
   ja minä vain lapsonen viluinen.
  LEMMINKÄINEN.
  Aurinko hänestä oli liian lämmin ja kuu liian kylmä. Siitä tunnetaan
  tyttöjen oikut. Mutta laulahan kolmannesta kosijasta.
  ANEMOTIS.
  v. 3. Tuli tähti pilvyen purressaan:
   Käy saliin taivahan korkeaan.
   Saat yön sa tähtisen kruunun.
   Ei, ei,
   sun tähtikruunuas halaa en,
   sun salisi liian on ylhäinen
   ja minä vaan lempivä lapsonen.
  LEMMINKÄINEN.
  Ei siis ketään heistä kolmesta? No hyvä, siispä tahdon minä olla
  neljäs.
  DAFNE (joka on kuunnellut jotain kauvempaa, syrjään).
  Luojat! Onko hän lumottu?
  Vain Chryseistä uneksii.
  Kykloopi! Unohdat meidät.
  Käsken tänne Saaren sulhot.
   (Hiipii pois.)
  ANEMOTIS.
  Turhaan tuhlaat voimiasi.
  Vain salojen Artemista
  kumartaa kuningatar. Hän
  Afroditea hyleksii.
  Ja hän lientää lemmen haavat
  nuolella teräksisellä
  suoraan sun sydämehesi.
  Varo häntä, vieras sulho!
  LEMMINKÄINEN (nousee, ylpeästi).
  Mit' olet laulanut, ladellut,
  tuot' olen kyllin tuuminunna.
  Kauvaksi meriä myöten
  huhun kuulin kummallisen
  immestä ihanan saaren,
  joka herjaten, häväisten
  leikkivi lemmellä urosten.
  Ja ma vannoin
  kautta Hornan puun pisimmän:
  Ei minua uhita uhmat,
  ei pistä Chrysein pilkat,
  hänet voitan vaimokseni.
  
  Toinen kohtaus.
   Viimeisten sanojen aikana on kööri, Kypron tyttöjä ja poikia,
   saapunut ja asettunut puoliympyrään LEMMINKÄISEN taakse, joka
   tyynnä, käsivarret ristissä rinnallaan, kuuntelee seuraavaa:
  NAURUKÖÖRI.
  Hah-hah-hah-hah, hah-hah-hah-haa.
  Hän on suurin urho maan:
  Lemminkäiseks sanotaan.
  Kaikki tytöt tenhoaapi,
  paulaan kaikki ämmät saapi.
  Kas kuin on
  viaton,
  on kuin kotka,
  on kuin sotka,
  naisten ylväs,
  miesten pylväs,
  uljas, mieto,
  liian lieto
  kukaties.
  Eikö hän oo kaunis mies?
  Rypistää
  silmiään
  kuninkaamme.
  Rukoilkaamme!
  Hah-hah-hah-hah, hah-hah-hah-haa.
  Suuri, julma sankari!
  Kuule ääntä kansasi!
  LEMMINKÄINEN.
  Onko saarella sijoa
  minun moisen miehen maata,
  onko Kyprossa kyliä
  minun leikki lyödäkseni?
  KÖÖRI.
  Hah-hah-hah-hah, hah-hah-hah-haa.
  Ei niin suuri sankari
  Kypron kyliin mahtuisi,
  pienet ovat Kypron töllit,
  tytöt tyhmät niinkuin möllit,
  vinosuut,
  kaitaluut,
  vanhat, valjut,
  vallan haljut;
  tanssilavat
  kehnot ratki,
  tanssitavat
  kehnommatki,
  kelpaa ne
  ei, ei teidän armolle.
  LEMMINKÄINEN.
  Suokaa mulle kukkakumpu,
  kaksi poskea punaista,
  vähä on väliä muusta.
  Laitan leikit oivalliset.
  KÖÖRI.
  Hah-hah-hah-hah, hah-hah-hah-haa.
  Sankari,
  Kuulkosi
  pyyntö syvin:
  Tehkös' hyvin,
  muualta
  etsi sa
  saari, impi,
  kaunihimpi!
  Hah-hah-hah-hah, hah-bah-hah-haa.
  Teidän jaloudellenne
  lienee neuvo parhain se.
  LEMMINKÄINEN.
  Mitä? Pilkkaako? Ivaako?
  Sen te mulle maksanette,
   (Vetää' miekkansa.)
  rohkein veriverolla
   (Tempaa vasemmalla kädellään erään tytöistä.)
  ja suloisin suukollansa!
  
  Kolmas kohtaus.
   CHRYSEIS metsästyspuvussa, DORIIN seuraamana, astuu nopeasti
   näyttämölle, kantaen viintä, jousta ja ammuttua saalista.
  CHRYSEIS (heittäen saaliin Doriille).
  Miks rähinä, miekan välke?
  Kenenkä käsi on kurjan
  rikkonut jumalten rauhan?
  ERÄS NUORUKAINEN.
  Heti tulkoon tuomionsa!
  TOINEN.
  Saakoon palkkansa pahimman.
  NAIDION.
  Multa tahtoi suukon viedä.
  ENSIMMÄINEN NUORUKAINEN.
  Uhmailee, uhittelevi.
  TOINEN NUORUKAINEN.
  Käypi tässä käskijäksi.
  DAFNE.
  Viepi piiristä parahan.
  LYDIA.
  Sanoo ettei nainen häntä
  vastustaa voi.
  NAIDION.
   Vaikka meitä
  liian luulevi rumiksi.
  DAFNE.
  Niin me nauroimme vähäsen.
  CHRYSEIS.
  Mies onpi kuritettava,
  rangaistava raakamieli!
  Syöskätte hänet syvälle
  vuoren jylhän jyrkänteeltä!
  LEMMINKÄINEN (vaipuneena Chryseiin katselemiseen, antaa miekkansa
   vaipua).
  Ken olet sa kaunis tyttö?
  Niin sinun silmäsi palavat
  niinkuin kaksi aurinkoa
  läpi pilvien pimeiden --
  yhtä aikaa yö ja aamu.
  Kaveko? Luonnotar korea?
  Ilmatar ihanan päivän?
  Tuulikkiko, tuulijalka,
  neiti linnunlaulu-suinen?
  Metsänkö mieluisa Mimerkki,
  palmun tytti, cedrin sorja?
  Kannatko kullaista ereä,
  johdatatko jousikättä
  Tapiolan tanhuville,
  tetren telmintäsijoille,
  hirven hiihtotantereille?
  Se oletko, jota ma etsin,
  jumal'voima voittamaton?
  Niinpä siis nimesi lausu,
  että uhmailen sinua!
  CHRYSEIS (halveksivaisesti).
  Nimeni humahtelevi
  joka lehdon lehtipuissa,
  soi joka lähtehen soreissa,
  kukkii joka kunnahalla.
  Ajele ahavan teitä,
  kysy tuulen tuttavia, --
  niiltä kuulet sa nimeni.
  LEMMINKÄINEN.
  Vaikka metsä vaikeneisi,
  tuuli turhia puhuisi,
  totta silmä tuo puhuvi,
  silmä ainut taivas-alla:
  olet saaren valtiatar,
  Chryseis, imanne Kypron.
  Turhaan tummaksi vetäydyt,
  ukkospilvin silmäs peität:
  tiedän syntys, mun olet sa.
  CHRYSEIS.
  Mato, orja maanalainen,
  orjattaren synnyttämä!
  Vaahto ventojen vesien,
  kuohu kurja, tuulen tuoma!
  Kypronko kuningatarta
  tohdit korkeeta kosia?
  Hetkenä jona hänehen
  kätesi herjaavan kohoitat,
  kaadut kuin salaman lyömä
  nuolesta ankaran Apollon.
  LEMMINKÄINEN.
  Olet orjantappurainen.
  Sanasi putoelevat
  niinkuin piikit pistäväiset,
  toki piikkien lomista
  näen kaksi punaista huulta,
  suukon suovaa, lemmen luovaa, --
  ruusu armahin oletkin.
  Kysytkö, kuka ma olen?
  Poik' olen voittoisan Kalevan,
  joka kaasi Pohjan kaiken,
  valtasynty kuin sinäkin,
  vapaan äidin synnyttämä.
  Vapaasti, vapaana miesnä
  siis sinut valitsen tässä,
  otan sun kädellä tällä
  kahleen kantamattomalla.
  Tunteva minut sa olet,
  jos et tunne mainettani.
  CHRYSEIS (tähdäten jousellaan).
  Pois! Tai kautta aamuntähden,
  kylpemän meressä Kypron,
  täällä hautasi havaitset!
  LEMMINKÄINEN.
  Helmassasi? Hellin mielin.
  CHRYSEIS.
  Nuolella sinut lävistän.
  LEMMINKÄINEN.
  Ammu! Ammuttu olenkin.
  CHRYSEIS.
  Väisty! Vankka on vasama.
  LEMMINKÄINEN.
  Leuto niinkuin lännenleyhkä.
  CHRYSEIS.
  Kaareni on kuolon tuoja.
  LEMMINKÄINEN.
  Niinkuin silmäs. Siksi ammu!
  CHRYSEIS.
  Kas, mikä korea lakki,
  sinipunakairoinensa!
  Pääsi paljasta, hupakko!
   (Ampuu häneltä lakin päästä.)
  LEMMINKÄINEN (ottaen tyynesti lakin ylös).
  Sinun eessäs aina, armas!
  Hyvin ammuttu! Osasit.
  Tule kauno Kaukolahan,
  palkka oot parahan urhon!
   (Tarttuu hänen käteensä.)
  CHRYSEIS.
  Väkivaltaako? Minulle?
  Kansani! Tikari tänne!
  LEMMINKÄINEN.
  Käy keralla! Väisty kansa!
  NEIDOT.
  Zeus avita!
  USEAT NUORUKAISET.
   Alas mokoma!
   (Kööri syöksee Chryseistä vapauttamaan.)
  
  Neljäs kohtaus.
   Edelliset. MEDON syöksähtää. Sittemmin MEGAPONTOS.
  MEDON.
  Kostolleni koira suokaa,
  sadan vaimon vainukoira,
  turma jo tuhannen immen, --
  haa, joko vihdoin sun havaitsen.
  LEMMINKÄINEN (vetäytyy taistellen ja Chryseistä päästämättä Afroditen
   kuvaa kohden).
  Afrodite! Auta mua!
  MEDON.
  Chryseis! Älä vapise!
  Miekka Medonin palavi,
  Medon sua puolustavi.
   (Taistelevat.)
  MEGAPONTOS (tulee).
  Hiljaa! Hiljaa! Rakkaat ystävät, mitä te ajattelette? Huomatkaa, tässä
  on jumalten lehto ja Afroditen kuvapatsas. Onko siivoa ja kaunista
  murhata toisiaan rakkauden jumalattaren näkyvissä? Kautta Poseidonin,
  meidän kantaisämme, minä olen rauhaa rakastavainen juomanlaskija, minä
  en kärsi mitään rähinää koko valtakunnassani, saati sitten näin lähellä
  meidän kuninkaallista linnaamme. Miekat tuppeen, sanon minä, ja
  kertokaa minulle, kuinka asia on.
   (Meteliä. Taistelevat erotetaan.)
  MEDON.
  Pois minusta! Miekallani
  hänen häijyn mä lävistän!
  CHRYSEIS (tempaisee itsensä irti.)
  Tämä mies on kuolon oma;
  häväissyt minua on hän...
  MEGAPONTOS.
  Hiljaa, hiljaa, kaikki asiat järjestyksessään. Posito: Mies on
  hirtettävä... Mutta mitä se raukka on tehnyt?
  MEDON.
  Luovinut luvattomasti.
  NAIDION.
  Vielä tahtoi suukon viedä!
  MEGAPONTOS.
  Kautta kaikkien runottarien, tämän rikoksen näyttää minusta Afrodite
  voivan antaa anteeksi. Enpä muista, että lakimme säätäisivät mitään
  ankarampaa rangaistusta sellaisesta rikoksesta. Nuori mies, sinä
  näytät minusta sangen soreamuotoiselta faunilta. Minä tahdon antaa
  sinulle erään neuvon. Viisas Anakreon sanoo:
  Tytön huulet ovat luodut vain kahdenkesken, pikarin suu suudeltavaksi
  kaiken kansan nähden.
  LEMMINKÄINEN.
  Omani Chryseis onpi,
  hänet vaadin vaimokseni.
  MEGAPONTOS.
  Nuori mies, nuori mies, ajattele, mitä sanot. Chryseis on antanut
  rukkaset prinsseille ja kuninkaille; Foibos Apollo on mahtanut
  järkesi viedä. Toivonpa, ettei kukaan hoviväestä liene tarjonnut
  sinulle jotakin.
  NAIDION.
  Ruusuja, rypälehiä,
  viiniäkin kyprolaista...
  MEGAPONTOS.
  Siinäpä se. Olet juonut viiniä, nuori mies, Ja tehnyt sen toimittamatta
  juoma-uhria jumalille. Siksi on Dionysos rangaissut sinua pahalla
  humalalla. Katson itseni pakoitetuksi yleisen turvallisuuden nimessä
  pistämään sinut putkaan.
  MEDON (Megapontokselle).
  Pois! Kärsivällisyyteni on lopussa! Minä olen kuninkaan sotapäällikkö.
  Ryövärin täytyy tänä päivänä hävitä maan päältä.
  MEGAPONTOS.
  Jos sinä oletkin kuninkaan armeijan päällikkö, olen minä hänen
  viinikellarinsa päällikkö, ja se on jotakin enempi, se. Kautta
  Dionysoksen sauvan, olenpa sinun esimiehesi; sinä kuoletat, mutta
  minä annan elämää. Me olemme sivistynyttä kansaa, me emme hirtä
  kestiystäviämme. Jos lurjus on juonut meidän viiniämme, niin on hän
  juonut sitä meidän menestykseksemme. Polemark, tahdotko sinä murhata
  meidän hyvän tekijämme?
  MEDON.
  Sanoja, viiniä, rakkauden ruikutusta, terästä, tarmoa ei vastaan
  herjausta. Omena kypsä on. Barbaarit saapukaa! Naismaaksi muuttui
  jo muinainen Hellaan maa.
  USEAMPIA ÄÄNIÄ.
  Kuningas palajaa puistosta linnaan. Vait!
  
  Viides kohtaus.
   EDELLISET. Kuningas CHRYSANDROS vartiain kera.
  KUNINGAS.
  Mit' on tää meteli? --
   (Medon ja Megapontos selittävät hänelle kahakan synnyn).
  LEMMINKÄINEN.
  Mua auta Afrodite,
  rankaise kapinallista!
  Kahlehin sulavin kaitset
  koko ihmisten sukua --
  hänkö yksin irti kulkis?
  Sulta suojoa rukoilen,
  hälle kostoa kovinta.
  KUNINGAS (Lemminkäiselle).
   Saat mennä, nuori mies.
  Kahleita kyllin meill' ei ole Herra ties,
  narreille kaikille, jotk' ohi saaren kulkee.
   (Chryseiille.)
  Voittoisa Lemmetär sun mieles kostaa julkeen.
  LEMMINKÄINEN (puoliääneen pois mennessään).
  Chryseis omani onpi
  ennen päivän päättymistä!
  MEDON.
  Kuningas, paljoks et siis arvaa miekkaa tätä.
  KUNINGAS.
  Se säästä siksi kuin on valtakunnan hätä.
  MEDON.
  Herjausta vierahan siis kuulet tyynin mielin.
  KUNINGAS.
  Viisasta vihoittaa ei voine narrin kieli.
  MEGAPONTOS.
  Ei yhtään vaaraa, usko pois ja säästä nahkaasi, siksi kuin meidän
  korkeampi viisautemme katsoo sen naarmun arvoiseksi. Tantalus avita,
  onpa tämä seikkailu saattanut minulle aimo janon. Voisin varmaan
  juoda vaikka kuiviin koko Joonian meren, ellen olisi tehnyt pyhää
  lupausta etten koskaan maista tippaakaan vettä.
   (Kuningas, Megapontos ja Medon pois.)
  
  Kuudes kohtaus.
   CHRYSEIS. NEIDOT. KÖÖRI. Sitten LEMMINKÄINEN ja TIERA.
   Vihdoin KUNINGAS y.m.
  CHRYSEIS (ajatuksiinsa vaipuneena).
  Kuink' ol' ylväs katsehensa!
  ANEMOTIS.
  Chryseis, sanohan, saako
  alkaa jo jumalten juhla?
  CHRYSEIS (häntä kuulematta).
  Barbaari! Minuhun kuinka
  tohditkaan käsin sä käydä!
  DORIS (pyytäen).
  Saammeko tanhuta vähäsen?
  CHRYSEIS (kuten edellä).
  Niin, niin, rikosta on se.
   (Hajamielisesti.)
  Soittoa? Kisoja? Kyllä.
  AFRODITEN JUHLAKÖÖRI.
  Me juoksemme juhloa keväimen,
  kun tuoksuvat kaikki kerkät.
  Kevät, lempi, ne viihtyvät parhaiten,
  missä mielet ja varpaat on herkät.
  Kas seppelepäin
  elon ehtoisin sain
  me laulamme laulua taivaisten näin.
  Me juoksemme juhloa keväimen,
  kun tuoksuvat kaikki jo kerkät.
   (Uhrineidot astuvat alttarin ääreen.)
  ENSIMMÄINEN NEITO.
  O, Afrodite, mi aallost' astuit
  tään saaren rannalla kukkivalla,
  sulle myrtit suomme...
  TOINEN NEITO.
  Ja heelmät tuomme...
  KOLMAS NEITO.
  Ja rusoruusuja kaatamalla.
  ENSIMMÄINEN NEITO.
  Niin kyyhkyn-lempeitä...
  TOINEN NEITO.
  Joutsen-hempeitä...
  KOLMAS NEITO.
  Perhon-lietoja...
  Lempi suo!
  KAIKKI KOLME.
  Oi, Afrodite, suo meille päivää
  ja lemmen leikkiä maahan luo!
   (Uhrin aikana tulevat Lemminkäinen ja Tiera, muiden
   huomaamatta, puiden taakse piiloutuen.)
  LEMMINKÄINEN (puoli-ääneen).
  Vene onko vesillä valmis?
  TIERA (samoin).
  Kaikki valmis.
  LEMMINKÄINEN.
   Entä miehet?
  TIERA.
  Rannalla tappara tanassa.
  LEMMINKÄINEN.
  Nyt ryöstän ihanan immen.
  Puhaltaapi purjetuuli.
  TIERA.
  Niinkö? Kiire on sinulla.
  Minusta hyvä on täällä,
  uni maistaa, päivä loistaa,
  makea on sammal maata.
  LEMMINKÄINEN.
  Nyt kavahda! Kotka iskee!
  TIERA.
  Ei ole rumia ruojat.
  Jospa miekin jonkun veisin?
  JUHLAKÖÖRI (jatkaa).
  Nyt taivahan immet ne seppeltä luo
  ylt'ympäri rakkauden pöytää,
  hymy huulilla käy hyvät jumalat nuo,
  Zeus itsekin ilonsa löytää.
  Sydän lempeä lyö,
  vyöllä kukkainen vyö
  hetken leikimme näin, sitten tulkohon yö!
  Nyt taivahan immet ne seppeltä luo...
   (Lemminkäinen tarttuu Chryseistä vyötäisiin ja vie hänet pois.
   Tiera ryöstää Anemotiksen. Kööri taukoo, karkelo hajaantuu.)
  LEMMINKÄINEN (pois rientäen).
  Chryseis omani onpi!
  TIERA (samoin).
  Enpä itse ilman jäänyt.
  CHRYSEIS (pois vietäessä).
  Vartiat! Isäni! Auta!
  ANEMOTIS (samoin).
  Hoi, avuksi! Medon! Medon!
  KUNINGAS (syöksee esiin).
  Lapseni! O, jumalat! Julki
  näinkö raivoo raakalaiset?
  MEGAPONTOS (hengästyksissään).
  Enkös ma sanonut aina:
  naisvarasta varottava on!
   (Läkähtyen.)
  Jumalat! Pikarin joinko?
  KUNINGAS.
  Annan puolen saarestani,
  itse tyttöni ihanan
  sille, ken takaisin tuopi
  hänet ryövärten käsistä
  ja käsistä vihaisen viiman.
  MEDON (paljastetuin miekoin).
  Voip' on miestä miekatonta!
  Katosi parahin kaune,
  maastasi, kuningas, kuoli
  tuulehen korea kukka.
  Kylmä on nyt Kypron tanner.
  Toisen puolen sun luvastas
  sulle lahjoitan takaisin --
  pidän itse toisen puolen.
  Vastaan Scyllan vainolaista!
  Kuule nyt uhkani Poseidon,
  kuulkaatte Charybdin kuohut,
  kostottaret, kuunnelkatte!
  Chryseiin takaisin tuon ma,
  rankaisen utalan rosvon,
  häntä seurailen, samoan,
  tapahtukoon mitä tahansa,
  vaikka kuolon valkamille.
   (Rientää pakenevien jälkeen. Esirippu laskee.)
  
  
  TOINEN NÄYTÖS.
  
  Suomalainen pirtti. Ovi perällä. Ovi vasemmalla katsojista. Suuri,
  avoin liesi, jossa palaa tuli. Seinällä kaari ja hirvensarvia.
  Lautsa, pöytä ja jauhinkivet. Huone puolipimeä, vain lieden loimon
  valaisema. Myöhäinen syksy-ilta. Kuuluu myrskyn viuhunaa ja kaikki
  tulevat sisään lumisina.
  
  Ensimmäinen kohtaus.
  HELKA yksin ja laulaa jauhaen:
   Jauhinlaulu.
  Oli mun poskeni punainen
  niinkuin nuori ruusun nuppu,
  keikkuipa keveä jalka
  niinkuin lieto linnunpoika
  armahaisella aholla --
  ja ma mietin mielessäni:
  Oi, jos oisin linnunpoika
  taikka nuori ruusun nuppu!
  Niin saapui pimeä syksy,
  lehto lehtensä pudotti,
  valkeni valiot kutrit,
  kukat kuihtui kulmaluilta.
  Syksyn on ikävät illat
  ja ma mietin mielessäni:
  Oi, jos oisin linnunpoika
  taikka nuori ruusun nuppu!
  
  Toinen kohtaus.
   HELKA. AINIKKI tulee suksineen, asettaa ne lieden
   ääreen ja kuivaa huolellisesti.
  AINIKKI.
  Täss' olen takaisin, äiti.
  Lunta niin sankasti satavi,
  ilman suksia olisin
  erämaahan eksynynnä.
  Suo emo, sinua autan,
  raskas on raa'anta sinulle,
  olen nuori, voimakkaampi...
  HELKA (epäävällä liikkeellä jatkaa lauluaan).
  Surut suurina tulivat
  niinkuin pitkät pilvenlongat;
  kussa kuljet kuopukseni?
  missä lennät lempilintu?
  Sua aattelen alati
  ja ma mietin mielessäni:
  Tule, tule lempilintu,
  tule äidin nuori nuppu.
  AINIKKI (istuen villoja karttaamaan).
  Kuuletko viuhua vihurin?
  Oi, jospa kevät jo oisi!
  HELKA.
  Kevähässä kerkän mieli,
  neien suuressa suvessa,
  pojan mieli metsän tiellä,
  taaton miel' kalan kudussa.
  Eipä ole emolla mieli
  metsähän eikä merelle,
  ei iloja kesän hän itke
  eikä talven tanteria.
  Syli tyhjeä tapaavi:
  Kussa viivyt äidin kulta?
  AINIKKI.
  Äsken käydessä kotihin
  kävin kuten tavallisesti
  niemelle tähyämähän --
  tiedäthän, ketä ma etsin.
  Ilta jo pimeni, syksy
  synkkänä meriä peitti,
  vaan minusta näytti...
  HELKA.
   Näytti?
  AINIKKI.
  Näin kuni venettä kaksi.
  HELKA.
  Valehia vaahdon taasen.
  AINIKKI.
  Eipäs, selvästi erotin
  kaksi laivaa lainehilla,
  toinen kuin kotoinen pursi,
  toinen liiaksi komea.
  HELKA.
  Pilvi piirsi taivon kantta,
  lokki laineilla välähti.
  AINIKKI.
  Oi, emoni, kolme on jo
  vuosi kiertänyt ratoa
  lähdennästä viljon veion:
  Ukkoa rukoile, äiti,
  että tois hänet takaisin!
  HELKA.
  Oon kysellyt metsän puilta,
  meren usmilta udellut,
  tien ohelta, taivon kuulta,
  päivän nousevan täheltä;
  ylitse yheksän meren,
  yli korven kymmenennen,
  hänt' olen etsinyt, hakenut,
  jalkani kivihin käynyt,
  haudellut haluvesillä;
  en tavannut etsittävätä,
  liekö kuollut kuopukseni...?
  Kaari, seinällä korea,
  viikon jo leutona lepäsit,
  tokko iskenet ikänä,
  suihkuttanet sulkanuolta
  linnun lentävän povehen?
  Otso rauhassa pesivi
  pelloillamme, niituillamme,
  kaaren kantaja ajavi
  Kalman hirven hiihtomaita.
  AINIKKI.
  Oi, hyvä, hyvä emoni,
  varmaan hän tullevi kotihin,
  saapuvi emon sylihin,
  rikkahana, rakkahana,
  vierellänsä neiti nuori.
  HELKA.
  Enempi kuin aurinkoa,
  enempi elämätäni,
  häntä lemmin; jos minulle
  sydän on kylmennyt hänellä,
  sykkii vainen vaimollensa, --
  kaiken kalleimman ylitse