Kertomuksia ja kuvauksia - 7

Süzlärneñ gomumi sanı 3649
Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1875
23.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
34.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
39.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
Vähitellen ajoi routa porsaan kotipuoleen, mutta sielläkin otettiin
hänet kylmäkiskoisesti vastaan. Kylmäkiskoiseksi vastaanotoksi sanoi
hän sitä, ett'ei ryyppyjä tarjottu, ja niin eli hän laiskan miehen
töitä tehden raittiisti ja siististi jonkun aikaa.
Siihen aikaan tutustui hän Keppi-Leenaan. Olihan tavattu joskus
ennenkin, ja Leena oli kyllä kauvankin pitänyt silmällä tätä
maankuulua, iloluontoista miestä, mutta Kärellä ei ollut mielessään
Leenasta muuta kuvaa kuin kuva jalkapuolesta akasta, joka kulkea
nilkuttaa ruumistaan pitkään kepin torrakkoon nojaten.
* * * * *
Eräillä markkinoilla läänin pääkaupungissa oli Kären onnistunut kehua
itsensä muutamain nuorten renkimiesten seuraan ja päästä osalliseksi
heidän kestitykseensä. Seurustelu päättyi tappeluun, jossa Kärki sai
isänniltään pahanpäiväisesti selkäänsä. Pidot olivat ulkoilmassa
kauppias Karhusen puutarhan nurkassa, ja sattumalta tuli Keppi-Leena,
joka oli markkinoilla hänkin ostoksiaan toimittamassa, menneeksi
pihan kautta puotiin juuri silloin kuin tarjottavat tavarat olivat
loppumaisillaan.
Leena tunsi heti Kären hänen sotilastakistaan, joka kummallisella
tavalla horjui edestakaisin ja ylös ja alas puutarhan lehdettömän
pensaikon takana. Samalla kuului sieltä huutoa ja melua ja kiivasta
kinaa. Tuossa tuokiossa oli Leena nilkuttanut puutarhan aitauksen luo
ja näki raosta tirkistäissään, että Kärkeä nakeltiin kuin kinnasta
neljän reippaan miehen välissä kädestä käteen. Miehet olivat kovin
kiihoittuneita, heidän poskensa hohtivat ja silmät rasvan raukeina
kimmeltivät.
Hän käsitti heti, että Kärelle tuossa epätasaisessa taistelussa tulisi
käymään pahasti, jos ei sitä jotenkuten keskeytettäisi. Kärki sai iskun
iskunsa perästä ruumiisensa, mutta juuri kuin hän kasvoihin satutettuna
lyykähti istualleen maahan, harppasi Leena taistelevain väliin, asettui
toiselle jalalleen seisomaan ja heilutti uhkaavasti pitkää sauvaansa.
-- Vai niin, -- neljä nuorta miestä ylitä vanhaa miestä vastaan!
Ett'ette häpee! Tapatte hänet vielä, humalaiset roistot! huusi hän
kiihoittuneella äänellä ja pyöräytti keppinsä suojelevasti Kären eteen,
joka istui maassa nenä ja suu verta vuotaen.
-- Mitä akalla on täällä tekemistä? Pois tieltä Keppi-Leena! huusi
muuan rengeistä ja survasi häntä.
Vaan sitä ei hänen olisi pitänyt tehdä, sillä samassa sai hän aika
iskun olkapäähänsä Keppi-Leenan sauvasta, sitä vaille, ettei nenään
käynyt, ja kimakalla äänellä, joka kuului yli puolen kaupungin, alkoi
Leena huutaa apua ja poliisia, jolloin renkienkin sekavissa aivoissa
samalla selvisi, mistä oli kysymys. Ja päästäkseen akkain juoniin
sekautumasta jättivät he taistelutantereen saaliineen Leenan haltuun.
Suurella riemulla Leena sen anastikin. Markkinamiehet eivät Suomessa
ole juuri uteliaisuudella pilatut. Jotkut ohi kulkijat pilkistivät
kyllä puutarhan lankkuaidan raoista sisään, mutta kun eivät sen enempää
huutoa kuulleet, sai Leena jäädä rauhaan otuksensa kanssa.
Hän istuutui Kären viereen ja pyyhki veren hänen kasvoiltaan; sitten
meni hän kaivolle vettä noutamaan, mutta kun palasi, olikin Kärki jo
pitkällään. Ensin luuli Leena hänet kuolleeksi, mutta pian huomasi
hän miehen kuitenkin vielä hengittävän. Hangattuaan häntä aika
tavalla kasvoihin sai Leena hänet vähän virkoamaan, mutta mies käytti
tilaisuutta vaan aika tavalla kirotakseen ja vaipui uudelleen uneensa.
Nyt tapahtui niin, että Leenalla oli hevosensa kauppiaan pihalla,
jonka puodista juuri äsken oli ostoksensa ostanut. Kun Kärki oli uneen
vaipunut, ei Keppi-Leena oikein tiennyt, mihin hän ryhtyisi. Eihän
käynyt heittäminen häntä paljaalle maallekaan loikomaan, sillä kylmä
tulisi olemaan syksyinen yö ja saattaisi mies siihen vielä kuoliaaksi
paleltua. Leena päätti sentähden lähteä apua hakemaan saadakseen
miesparan kannetuksi väen tupaan, jossa saisi nukkua siksi, kunnes
selviäisi. Viimein onnistuikin hänen kuvata nukkuneen tila niin
kamalaksi, että sai muutamia miehiä houkutelluksi puodista puutarhaan.
Kylminä ja välinpitämättöminä siitä, oliko hän vahingoittunut,
vai ei, katselivat miehet kaatunutta sankaria, mutta eivät
yrittäneetkään ruveta häntä pois kantamaan, vaikka Keppi-Leena kyllä
heitä siihen kehoitteli. Vasta sitten, kun hän, loukkautuneena
moisesta kylmäkiskoisuudesta isänmaan puolustajaa kohtaan, oli
kertonut äskeisestä tarmokkaasta esiintymisestään ja uhannut huutaa
vallesmannia ja viskaalia, kävivät miehet laiskasti Kärkeen käsiksi ja
onnistuivatkin viimein saamaan hänet seisaalleen.
Mutta kun Kärki tunsi itseään kauluksesta riiputettavan, heräsi hän
horroksistaan ja alkoi riuhtoa itseään irti niin äkäisesti, että
miesten täytyi puolimatkassa tupaan heittää hänet käsistään.
-- Piru häntä kantakoon mokomaa juopporattia, joka potkii kuin hullu!
sanoivat miehet.
-- Ei tarvitsekaan! örisi Kärki, joka oli alkanut virota ja koki päästä
pystyyn.
-- Kas niin, -- pysy nyt vaan koreesti hiljaa, niin vievät nämä miehet
sinut tupaan, ett'et tarvitse paleltua kuoliaaksi yöllä, kehoitteli
Keppi-Leena.
-- Paleltuako...? Ohoh! On minulla rahaa! virkkoi Kärki jotenkin asiaan
kuulumattomasti ja koetteli jalkojaan, pitäisivätkö ne. Tehtyään pari
pitkää heilahdusta sai hän ne vakautumaan allensa ja pysähtyi sitten
muutamiksi silmänräpäyksiksi paikoilleen, ikäänkuin olisi itsekin
ihmetellyt tätä voimainsa näytettä. Älyttömin silmin tuijotti hän vähän
aikaa läsnäoleviin, haparoi toisella kädellä poveaan, sai esille jonkun
vanhan lompakon tapaisen ja levähytti sen auki.
-- Tääll' on rahaa, pojat! Ja nyt me ryypätään.
-- Etkö ole jo saanut tarpeeksi takkiisi vai vieläkö tahdot lisää?
kysyi toinen miehistä.
-- Takkiisi? -- Kuka on saanut takkiinsa? Ryssät! Minä olen antanut
niille takk... yksi kymmentä vastaan.
-- Onkohan sillä todellakin rahaa? kysyi Keppi-Leena levotonna.
-- Mistäpä hän olisi saanut, sanoivat miehet ylenkatseellisesti.
-- Tääll' on rahaa! huusi Kärki ja heilutti lompakon tähteitä niin,
että sieltä todellakin putosi viisimarkkanen maahan.
-- Katsohan tuota, kun kylvää rahoja kuin tukkilainen!
-- Herra isä! Ottakaa pois, ettei se saa humalassa tavaraansa hävittää!
huusi Keppi-Leena ja nilkutti ottamaan ylös viisimarkkaista.
-- Tavaraansa! matki toinen miehistä pilkallisesti. Kyllä ne eivät sen
miehen rahoja ole, liekö ansainnut yhtä ainoata markkaa viiteen vuoteen.
-- Mistäs se sitten olisi ne saanut? kysyi Keppi-Leena.
-- Ainahan niitä on rahoja markkinoilla! irvisteli mies.
-- Eipä taida Kärki pitää niin tarkkaa rajaa omillaan ja muiden
rahoilla, lisäsi toinen.
-- Kylläpä olette sydämmettömiä ja ilkeitä ihmisiä, valitti Keppi-Leena.
Mutta Kärki oli horjahtanut Leenan kärryjä kohden ja putosi nyt
istualleen tallin seinämälle, aivan hevosen viereen, joka korviaan
luimisti ja aikoi potkaista.
Siihen tuli Keppi-Leena viisimarkkaista kantaen, jonka oli maasta
noukkinut, ja tarjosi sen Kärelle:
-- Täss' on rahasi! Laittau nyt vaan tupaan ja nuku pois humalasi!
Muuten heität vielä pois kaikki, mitä sinulla on.
Kärki otti setelin ja käänteli sitä hyvin totisena kohmettuneiden
käsiensä välissä, näkyi sitten tuumivan jotain ja hörähti leveään,
typerään nauruun. Samassa nakkasi hän setelin ilmaan ja huusi:
-- Tulkaa vaan tänne akat ja kaikki -- tääll' on rahaa kuin roskaa!
-- Eihän sitä voi tuohon jättää, hävittää kaikki rahansa, sanoi
Keppi-Leena miesten puoleen kääntyen.
-- Ota hänet sitten rattaillesi sinä! sanoi miehistä toinen.
-- Niin saat hänet sitten viisimarkkasineen! lisäsi toinen.
Ja tyytyväisinä antamaansa apuun palasivat miehet takaisin puotiin.
Keppi-Leena katseli vähän aikaa ympärilleen ja tuumi. Eihän voinut
mitenkään jättää miestä oman onnensa nojaan siinä tilassa kuin hän oli,
varsinkin kuin jo kerran oli pelastanut hänet murhamiesten käsistä. Ja
kun se vielä rahojaankin noin nakkeli!
Leena kumartui Kärkeä kohti ja virkkoi:
-- Kas niin, -- nousehan nyt rattaille, niin tulet muassani.
-- Häh? kysyi Kärki kummastellen.
-- Nouse rattaille, niin saat tulla muassani! uudisti hän.
-- Mi-minkä tähden?
-- Ett'eivät tappaisi sinua etkä saisi hävittää rahojasi.
-- Kah, niin -- tääll' on rahoja! sanoi Kärki ylpeillen ja tavotteli
poveaan.
-- Mistä olet ne saanut?
Kärki tuumi vähän aikaa. Sitten iski hän silmää niin viekkaasti, että
olisi luullut selväksi mieheksi, hymähti vielä viekkaammin ja sanoi:
-- Noh, kah, -- ainahan niitä on pieniä hommia... nythän on markkinat,
kah, markkinatpa markkinat, -- lallatteli hän.
-- Et vaan liene varastanut?
Kärki oli loukkaantuvinaan ja koetti oikaista selkänsä. Vaan kun se
ei istuvalta mieheltä oikein onnistunut, kompuroi hän seinän varassa
seisaalleen ja sanoi suojelevalla, tyynellä äänellä, niinkuin olisi
lasta rauhoittanut:
-- Mitä sanot? Varastanutko! Elähän nyt! Elähän nyt, hyvä ihminen!
Voipihan sitä muullakin tavoin ansaita... markkinoilla. Kuka on sanonut
minun varastaneeni? kysyi hän melkein selvinneenä.
-- Nuo miehethän ne vaan, mutta en minä uskonut.
-- Eläkä uskokaan, sanoi Kärki hyväksyvästi. Sitten vetäsi hän
likasella kädellään kasvojaan ja sai siihen verijälkiä.
-- Mistä tämä veri tulee?
-- Olivathan vähällä sinut tappaa, vaikket enää muista, ja olisivat kai
tappaneetkin, jos en minä olisi tullut väliin ja pelastanut sinua.
-- Tappaa! Elä puhu loruja! Minähän olin heidät tappaa. Luuletko,
ett'en sen vertaa tiedä -- höh!
Kärki kohautti ylenkatseellisesti olkapäitään.
Merkillistä kyllä oli Keppi-Leenalla sen verran naisen älyä, ett'ei hän
ruvennut vastustelemaan. Muuten ei hän luultavasti koskaan olisi saanut
uhrata elämäänsä miehen hyväksi. Sitä peläten hän nyt varmaankin tämän
ainoan kerran tukki suunsa totuuden sanalta ja vaikeni.
Ja kun Kärki kerta toisensa perästä veteli kasvojaan saadakseen
selville, mistä se tuo veri pakana vuoti, mennä hynttäsi Keppi-Leena
hevosensa luo ja alkoi päästellä marhamintaa. Sitten kääntyi hän päin
Kärkeen ja sanoi päättävästi:
-- No, -- kun tullet mukaani, niin pääset selkääsi saamasta etkä
rahojasi hukkaa.
-- Minnekkä? kysyi Kärki jo jotenkin selvänä.
-- Pois kaupungista maalle.
-- Mitä on minulla maalla tekemistä?
-- Jää sitten tänne, kun mielesi tehnee ja juo itsesi päihisi taas ja
makaa yösi putkassa, jos luulet siellä paremman olevan!
Keppi-Leena tarttui hevosta suitsiin ja teki lähtöä.
-- Mutta tuota... Kärki epäröi. Mutta minnekkä sitten mennään?
-- Eikö sitten saatettaisi mennä vaikka minun luokseni -- on siellä
siksi sijaa, kun tarvitaan.
Kärki katseli häntä kummastellen. Hän koetti ponnistaa ajatuksiaan
johonkin varmaan suuntaan, mutta huomasi samassa, että Leena seisoikin
vaan yhden jalan varassa pitäessään hevosta suitsista, ja huudahti:
-- Kah -- sinullahan onkin vaan yksi jalka!
-- Kyllä se minulle riittää. Ja autan minä itseni yhdellä yhtä hyvin
kuin moniaat kahdella, ja ehkä vielä paremminkin.
Hän nykäsi hevosta ja aikoi lähteä. Mutta silloin huusi Kärki:
-- Ei -- elähän! Minnekkä sinulla on semmoinen kiire! Minne me sitten
menemme?
Keppi-Leena pidätti hevostaan ja katsoi ympärilleen.
-- Johan sen sanoin. Tuletko vai etkö?
-- Onko sinulla sitten viinaa? kysyi Kärki.
Keppi-Leena oli jo maiskauttamaisillaan huulia hevoselleen, mutta taas
pääsi hänessä naisen luonto voitolle, hän melkein häpesi heikkouttaan,
mutta vastasi empimättä:
-- On kai sitä nyt sentään tuloryypyksi.
Kärki kiipesi hyvillä mielin rattaille ja istui siinä jotenkin
vakavasti ja yläruumistaan aivan paljon huojuttamatta, mutta Leena
maiskautti lähtömerkin ja ajoi saaliineen kaupungin läpi, kun hämärä
alkoi kietoa huntuunsa markkinakojuja eikä kellään ollut aikaa
rattailla istuvalle matkueelle suutaan soittaa.
* * * * *
Keppi-Leena ei ollut mikään kaunotar. Jouduttuaan vaivaiseksi jo
lapsena ollessaan, jolloin hänen vasemman jalkansa oli "kolottanut
pois", oli hän siitä huolimatta niin toimelias ja lujatahtoinen, että
jo aikaisin oli päässyt riippumattomaksi kunnasta ja köyhäin hoidosta,
joiden varaan luonto muuten näytti hänet määränneen. Äärettömällä
sitkeydellä ja säästäväisyydellä sai hän kootuksi pienosen rahasumman,
joka enimmäkseen oli hankittu vehnäsiä kirkon mäellä myyden. Sen käytti
hän palkatakseen miehen, joka auttoi häntä penkomaan vähän peltoa
pappilan maalle, ja rakentamaan majasen; loput rahoista käytettiin
hevosen ja lehmän ostoon.
Kun Leenalla oli pesänsä valmis, oli hän jo puolivälissä
viidettäkymmentä, mutta olipa hänen vanhuutensakin nyt turvattu
ja saattoi hän ylpeydellä katsella takaisin uutteran elämäntyönsä
tuloksiin ja sen hedelmistä nauttia.
Ei olisi voinut kenenkään päähän pälkähtää, että Keppi-Leena kulki
naimapuuhissa. Mutta eräänä päivänä pari vuotta sen jälkeen kuin
oli saanut talonsa kuntoon, tuli hän pappilaan panettamaan itseään
kuulutuksiin entisen ruotusotamiehen Kären kanssa. Sitä ennen oli kyllä
kulkenut kummallisia huhuja siitä, että hän suojeli luonaan tuota
pahamaineista sotamiestä, ja kompasanoja sateli hänen päälleen, kun hän
vehnäsiään kirkon aidan takana myyskenteli. Mutta hän antoi puhuvain
puhua, varma kun oli siitä, että hän saattoi tehdä mitä tahtoi ja kun
tiesi, ett'ei hänen kerran saavuttamansa luottamus ollut niinkään
helposti järkytettävissä.
Mutta kun kirkkoherrakin kerran otti moittiakseen häntä sellaisesta
julkisesta Jumalan ja ihmisten pilkasta, niin vastasi hän varotuksiin
panettamalla itsensä kuulutuksiin.
Siitä syntyi tietysti naurua ja puheita pitäjällä, ja kaikki viisaat
ihmiset ennustivat hänelle pahaa. Kirkkoherra ei voinut olla tuntonsa
rauhan vuoksi kutsuttamatta Leenaa kahdenkeskiseen keskusteluun ja
antamasta hänelle pieniä viittauksia Jumalan vanhurskaudesta ja
siitä, että ehkä sentään riittäisi synnin sovittamiseksi sekin, jos
Leena alkaisi säännöllisesti kirkossa kulkea eikä aina pysähtyisi
myymään vehnäsiään sen ulkopuolella. Sillä naimiskauppa Kären kanssa
hävittäisi varmaankin kaikki hedelmät hänen tähänastisesta uutterasta
ja yksinäisestä elämästään.
Mutta Keppi-Leena vastasi, että jos hän kerran oli ollut pahennukseksi
pitäjäläisille suosiessaan Kärkeä huoneessaan, niin tahtoi hän nyt
myöskin erehdyksensä avioliiton avulla parantaa.
Nehän olivat kumoamattomia syitä ja kolmantena sunnuntaina vihki
rovasti heidät pitäjään tuvalla yhteen.
Eihän se nyt ollut yksistään rakkauskaan, joka oli saanut Keppi-Leenan
tätä askelta ottamaan. Sillä vaikka hänessä olikin vähän ihailun
sekaista sääliä kuuluisata Kärkeä kohtaan, niin ei hänen aikomuksensa
kuitenkaan ollut, silloinkun hän pelasti hänet markkinoilta, tehdä
hänestä aviomiestä itselleen. Hän tahtoi vaan koettaa, mihinkä mies
kykenisi.
Hän oli tullut siihen kokemukseen, että hänen pieni maanviljelyksensä
ja vähäiset hevosenajonsa onnistuivat ainoastaan silloin kuin hän itse
voi ne toimittaa. Mutta paloaan kyntämään hän ei kyennyt, toisjalkanen
kun oli. Melkein kaikki muut työt hän itse suoritti. Hakkasi itse
halkonsakin ja veti ne kotiin. Leikkasi itse rukiinsa ja ohransa, mutta
antoi puida naapurissa.
Vaan usein oli tapahtunut, että pelto antoi huonon sadon -- tietysti
oli se huonosti kynnetty. Ja olihan sekin nähty, että vähäinen sato
yhä pieneni, kun se naapurissa puitiin. Kun nyt juuri syyskuun lopussa
oli saatava vilja puiduksi, oli Leena miettinyt keinon, minkä avulla
voisi oman saunan muuttaa riiheksi. Kärki saisi olla apuna sitä keinoa
toteutettaessa. Sitä paitse oli hänelle kyllä muitakin töitä, jos
näyttäisi olevansa mies niitä tekemään.
Näiden syiden nojalla päätti Leena ottaa hänet huostaansa. Jos lienee
muitakin syitä ollut, mutta niitä ei hän nyt huolinut ajatella. Kun on
toisjalka, ikää puoliväliin viidettäkymmentä, kasvot kuin kovaa nahkaa
ja ruumis kaikellaisten vaivain murtama, niin eihän tuota tahtonut
naurunalaiseksikaan joutua.
Mutta Kärki suoritti kokeensa odottamattoman hyvin. Olihan siitä vähän
väittelyä ensi iltana luvatusta viinaryypystä, mutta Keppi-Leena tiesi,
miten miestä oli käsiteltävä. Seuraavana aamuna oli Kärki jo selvä
mies, kävi työhön käsiksi ja suoriutui siitä jotakuinkin hyvin, kun ei
Leena liikojakaan vaatinut. Toisenakin päivänä oli hän selvä ja meni
työhön. Ja niin kului kokonainen kuukausi hyvässä sovussa.
Kärki voi vallan mainiosti, kun oli työtä kohtuullisesti ja kotikuria
tarpeeksi. Hänen iloinen luontonsa tuli takaisin ja hän kehui Leenalle
enemmän kuin koskaan ennen. Leena oli taas siksi viisas, ettei mitään
valheeksi väittänyt.
Sentähden jäi Kärki taloon, teki työtä minkä jaksoi, ja kehui minkä
jaksoi. Keppi-Leena viihtyi hyvin hänen seurassaan ja sato oli tänä
syksynä kolmannesta suurempi kuin viime vuonna.
Mutta jo seuraavana sunnuntaina sai Leena kuulla ensimmäiset
pilkkapuheet kirkonmäellä. Parin viikon perästä puuttui jo rovastikin
asiaan.
Silloin rohkasi Leena mielensä ja kosasi, kosk'ei Kärki itse näkynyt
älyävän, vaikka sai hyvinkin selviä viittauksia. Pari päivää
mietittyään antoi Kärki myöntävän vastauksen.
Häänsä viettivät he niin, että ostivat vihiltä päästyään kannun
viinaa, josta sulhanen joi jo kolmannen osan kotimatkalla. Morsian ei
virkkanut mitään, arvellen, ett eihän niitä nyt häitäänkään saa joka
päivä viettää. Ja illalla hoiti hän miehensä nukkumaan, sulki viinan
tähteet kaappiinsa ja ajatteli iloisin mielin tulevaisuuttaan. Ei ollut
Kärki riitaa rakentanut, vaan juonut juomasta päästyäänkin ja kehunut
menestyksistään naismaailmassa.
* * * * *
Kaikki meni tasaista menoaan kappaleen aikaa yli uuden vuoden.
Silloin sai isäntä kerran luvan lähteä kaupunkiin ostoksille. Leena
tahtoi näyttää, että hän luotti mieheensä ja uskoi hänelle hevosen ja
rahojakin. Eipä hänen sitä alussa tarvinnutkaan katua. Kärki ei ollut
aivan vailla kunniantuntoa hänkään, vaikk'ei kukaan ollut osannut
vedota siihen niinkuin hänen vaimonsa.
Hän palasi kotiin jo saman päivän iltana, pienessä hutikassa vaan,
mutta reessä oli hänellä täysi viinalekkeri.
-- Mitäs tämä merkitsee? Mistä olet saanut noin paljon viinaa? kysyi
Keppi-Leena.
-- Hiljaa -- hiljaa! kuiskasi Kärki ja iski viekkaasti silmää.
-- Ja missä ovat ostokseni?
-- Tässä!
Kärki kaivoi ne ylvästellen esiin reen pohjasta.
-- Mutta millä ihmeellä olet viinaa saanut?
-- On niitä ketulla keinoja, sanoi Kärki tyytyväisenä.
-- Mutta mitä teemme me niin paljolla viinalla?
-- Etkö sinä mitään älyä, eukko parka?
Kärki katseli riemuiten Leenaa. Vaan ei Leena mitään ymmärtänyt, ei
hituistakaan. Silloin asettui Kärki viinalekkerin eteen kädet puuskassa
ja oli hyvin mahtavan näköinen.
-- Me ruvetaan rikastumaan niinkuin kauppamiehet kaupungissa, sanoi
hän. Täällä on tukkitöissä paljon janoista väkeä ja minä tiedän omasta
kokemuksestani, miten hyvälle ryyppy pakkasessa maistaa. Kun tämä
tynnöri on tyhjäksi myyty, on meillä kolmekymmentä markkaa puhdasta
voittoa. Ja minä olen saanut sen niin hyvillä ehdoilla, ett'et voi
aavistaakaan.
Keppi-Leena pani kiven kovasti vastaan, vaikka olkoon voitto kuinka
suuri tahansa ja käski Kären jo huomenna viemään viinansa sinne, mistä
oli sen saanutkin.
-- Oletpa sinä lapsekas, sanoi Kärki.
-- Vai lapsekas! Vaan viinasaksaksi en rupea minä!
-- Viinasaksaksi! Hyi, kuinka rumasti puhut hyvästä rahanansiosta! Kuka
käskee sinun viinasaksaksi rupeamaan? Tämä on minun asiani tämä, eikä
sitä enää voi peruuttaa.
-- Miks'ei?
-- Kun on välttämättömänä ehtona kontrahdissa se, että lekkeri on
tuotava tyhjänä takaisin, muuten minut hetipaikalla ilmi annetaan
vallesmannille. Vaan jos minä saan hoitaa tämän asian mieleni mukaan,
niin on meillä kolmekymmentä markkaa viikon parin kuluttua. Vai eikö
sinulle raha kelpaa?
Keppi-Leena torui Kärkeä siitä, että tämä oli niin ankaroihin ehtoihin
suostunut ja väitti, ettei kauppiaasta olisi milloinkaan Kärelle viinaa
annettu, jos ei olisi tiedetty, että toinen siitä vastaa.
-- Niin, mutta nyt on viina tässä etkä sinä suinkaan tahtone päästää
ryöstömiestä taloon tai mennä käräjiin salakaupasta, ennenkun olemme
pennin pätkääkään voittaneet?
Kärki tuli yhä kaunopuheliaammaksi ja kuvasi niin kauniisti kaikkia
tämän kaupan etuja, vedoten varsinkin Leenan jotenkin kehittyneesen
ahneuteen, että tämä viimein rauhoittui, vaikka olikin vakuutettu
siitä, että viina ei tulisi kostuttamaan muiden kurkkua kuin Kären.
Senpätähden hän kävikin aika tavalla ihmeihinsä, kun Kärki seuraavan
päivän iltana palasi metsästä vaan hiukan humalassa ja kymmenen markkaa
taskussaan. Hän oli aivan mainiolla tuulella ja puhui niin kauniisti
näistä sivutuloistaan ja esitti sen kaiken niin kauniissa valossa,
että Keppi-Leenalta pääsi nauru nähdessään miehensä ilakoiden käsiään
hykertävän ja kiertelevän viiksiään kuin parhaat kaupungin herrat.
Mutta tämä viinalekkeri oli oleva ensimmäinen ja viimeinen, sen oli
Keppi-Leena päättänyt.
Se oli vaan ensimmäinen. Sillä viikon kuluttua oli se tuottanut
puhdasta voittoa kolmekymmentä markkaa eikä Kären metsäretkistä ollut
vaaraa mitään. Kiusausta lisäsi vielä se, ett'ei Kärki juonut enää
milloinkaan itseään sikahumalaan eikä riitaakaan rakentanut, vaan tuli
aina kotiin iloisena ja pyylevänä, taskut täynnä kiliseviä kolikoita.
Ihme ja kumma, miten äkkiä mies voi niin kokonaan muuttua!
Kevään tultua loppui tukin hakkuu salolta. Silloin sai Kärki Leenan
suostumaan siihen, että liike muutettaisiin omaan tupaan, jossa jo
alkoi näkyä merkkiä kasvavasta varallisuudesta. Ja Kärki kuletti
kaupungista lekkerin toisensa perästä, kestitti vieraitaan anteliaalla
kädellä ja kantoi makson selän takana. Hän oli mainio ravintolan isäntä
ja tuo epätasainen metsätie, joka vei maantieltä Keppi-Leenan mökkiin,
alkoi olla kuin valtatie, jota matkamiehet iloikseen ajelivat.
Kesemmällä joutui Kärki rettelöihin muutaman naapurin rengin kanssa,
joka ei suostunut maksamaan niitä monia ryyppyjä, jotka oli velaksi
saanut. Renki kielsi vasten naamaa olleensa missään tekemisissä Kären
kanssa ja kun Kärki kerran häntä muiden läsnäollessa pahanlaisesti
häpäsi, suuttui mies, keräsi todistajia ja ilmiantoi sekä Kären että
Keppi-Leenan luvattomasta viinanmyönnistä vallesmannille.
Heidät manuutettiin syyskäräjiin ja tuomittiin suuriin sakkoihin
salakapakoitsemisesta. Niitä maksakseen täytyi Keppi-Leenan myydä
hevosensa juuri kuin sitä olisi syyskyntöihin tarvittu.
Sen kolauksen jälkeen oli Kären vaikea pysyä kotosalla. Oli niinkuin
olisi omatunto vaivannut, kun näki hevosen puutteessa maanviljelyksen
rappiolle menevän.
Keppi-Leena oli käynyt alakuloiseksi, ja alinomaa sai Kärki kuulla
moitteita siitä, että oli saattanut heidät häviöön.
Sentähden katosi Kärki eräänä aamuna eikä tullut takaisin ennen
kuin useiden viikkojen kuluttua. Hän oli alkanut entisen elämänsä,
syysmarkkinoilla joutui hän kiinni ensikertaisesta varkaudesta.
Kärsittyään rangaistuksensa syyhyi hänen sormiaan uudelleen. Kun
hänellä oli heikko luonto ja kun ei hän hakenut kiusauksiinsa suojaa
Keppi-Leenaltakaan, lankesi hän taas, ja kun oli kolmannen kerran
langennut, annettiin hänelle elinkautinen eläke kruunun puolesta.
* * * * *
Keppi-Leena istui yhä edelleen matalassa, lahovassa majassaan, tämän
maailman menoa murehtien. Aho oli jo aikoja sitten umpileppään
kasvanut, pelto oli muuttunut niityksi ja lehmä vanha vanheni yhä
ja ehtyi. Eikä ollut hänellä enää voimia pönkittää yhä enenevää
onnettomuuttaan. Salakaupasta saamansa isku oli hänet masentanut niin,
ett'ei ollut enää työhön eikä mihinkään.
Lehmäänsä lypsi hän kuitenkin niin kauvan kuin lehmä eli, leipoi
happamia vehnäsiään ja myyskenteli niitä entiseen tapaansa
kirkonmäellä, mutta ei sekään liike enää kannattanut. Ihmiset häntä
karttelivat, hänen maineensa oli pilattu, ja sitten oli ilmestynyt
uusia ja hempeämpiä kilpailijoita, jotka veivät voiton vanhalta,
pahamaineiselta Keppi-Leenalta.
Ruustinna vaan vielä oli joskus hänelle ystävällinen. Puhellessaan
hänen kanssaan keskitti Keppi-Leena kerran kaiken elämän viisautensa
seuraaviin sanoihin:
-- On sillä vaan kumma voima tuolla viinalla, kun sen näkyy pitävän
olla kiroukseksi sillekin, joka ei ole sitä eläissään maistanut.
Ja kun tuli puhe hänen vanhuudestaan, sanoi hän:
-- Olen jo kerran pelastaunut vaivaistalosta eivätkä minua sinne toista
kertaa saa.
Ja niin kävikin. Sillä eräänä syysyönä paloi Keppi-Leena hökkeliinsä.
Eikä kukaan tiennyt, miten tuli oli päässyt irti.


Kaikkien suosikki.

Kapteeni Vidmarkilla oli hyvä muisti ja hän oli hyvä kertoja. Usein oli
hän kertonut meille kaskuja Cablesta, ja kerran jutteli hän koko hänen
elämäkertansa.
Emme olleet -- alkoi hän -- mitään huonoja toveria, vaikka
aina ahdistimme iloista ystäväämme Cablea hänen alinomaisista
naisseikkailuistaan. Jo ensimmäisinä vuosina kadettikoulusta
päästyämme, kun meidät oli komennettuna etelä-Venäjälle, puhkesivat
hänen lumooja-lahjansa täyteen kukoistukseensa. Kaikkialla, missä
hän miekkaansa helisteli ja mustia viiksiään laverteli, syttyi joku
naissydän palamaan, ja vaikka me toverit melkein aina satuimme olemaan
läsnä, kun onnettomuus tapahtui, emme tehneet mitään sen torjumiseksi.
Naiset olivat kuin hulluja häneen, ei kukaan voinut sanoa miksi, hän
kaikista vähimmin. Hän tyytyi vaan siihen, että niin oli, eikä huolinut
koskaan ajatella seurauksia. Hän otti vastaan ihastuneen naissydämmen
uhrin yhtä helposti ja mutkattomasti kuin muut ihmiset ottavat
ystävyyden, välittämättä seurauksista ja käsittämättä sen sisältöä.
Se oli hänestä yhtä luonnollista kuin lapsesta on äidinrakkaus eikä
hän sen enemmän sen johdosta päätään punonut. Ei ollut hänellä
hämärintäkään käsitystä siitä, mitä on vastuunalaisuus tai mitä
ujous, mutta hyväsydämminen hän oli, oli kuin leikkisä, ilvehtivä,
rakastettava penikka. Miehiin teki hän melkein narrimaisen vaikutuksen,
mutta naiset tulivat kuin hulluiksi hänet nähdessään.
Onhan hyvin kiitollista panna lempi leikiksi, ja käyhän se päinsä
erinomaisen hyvin -- kun on muista kysymys. Cablen valloitukset
olivat milt'ei ainoana yleisenä ilomme aiheena yksitoikkoisen
maanpakolaisuutemme aikana. Jos itse satuimme joitain valloituksia
tekemään, pidimme ne salaisuutenamme, sillä ei kukaan tahtonut joutua
pilanteon esineeksi. Mutta Cable ei koskaan salannut menestystään
naismaailmassa ja ehkä hän juuri sentähden olikin niin vastustamaton.
Cable ei ollut puhdas suomalainen, vaan sekarotua, josta Suomessa
tavataan niin monta eri lajia. Isänsä oli venäläinen englantilainen ja
kielten opettaja, joka oli joutunut häviölle tukkiasioissa, äiti oli
Suomessa syntynyt, mutta puoleksi ruotsalaista perua. Poika pantiin jo
nuorena kadettikouluun, pääsi heti vapaaoppilaaksi, tuli upseeriksi
maksamatta vanhemmilleen mitään.
En ole koskaan nähnyt huolettomampaa ihmistä. Luvut kadettikoulussa
eivät ole omiansa herättämään synkkämielisyyttä tai epäilyksiä
eikä sitä tee toverielämäkään. Kukin lukee luettavansa parhaan
kykynsä mukaan, kiristää sotatakkia vuosi vuodelta kiinnemmälle ja
opettelee kantamaan miekkaa; siellä tanssitaan ja harjoitellaan
johtamaan franseesia ranskankielellä. Sillä välin on aseharjoituksia,
voimistelua, kenttäharjoituksia ja jotenkin kovaa kuria. Lupa-ajoilla
saa olla koulutyttöjen ihailun esineenä ja siinä se kasvaa tietoisuus
siitä, että on merkitsevä henkilö vielä merkitsevämmässä laitoksessa:
sotaväessä. Jolla nyt ei ole taipumusta kovin syvämietteisiin
mietiskelyihin, hän voi Cablen tavoin kahdenkymmenen vuoden vanhana
lähteä kadettikoulusta ja vetää ylleen uuden upseerin univormun melkein
pyhällä tunteella siitä, että tästä se nyt tulee -- jos ei ole jo
tullutkin -- sivistyksen ja historiallisen kehityksen kaunein kukka.
Senjälkeen lähetettiin Cable puolenkymmenen kadettitoverin kanssa,
joiden joukossa minä olin yksi, erääsen pieneen kasarmikaupunkiin
Sez Fin ädäbiyättän 1 tekst ukıdıgız.
Çirattagı - Kertomuksia ja kuvauksia - 8
  • Büleklär
  • Kertomuksia ja kuvauksia - 1
    Süzlärneñ gomumi sanı 3528
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2070
    23.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.4 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Kertomuksia ja kuvauksia - 2
    Süzlärneñ gomumi sanı 3511
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2085
    23.3 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Kertomuksia ja kuvauksia - 3
    Süzlärneñ gomumi sanı 3594
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2074
    21.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.8 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Kertomuksia ja kuvauksia - 4
    Süzlärneñ gomumi sanı 3599
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1985
    23.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    39.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Kertomuksia ja kuvauksia - 5
    Süzlärneñ gomumi sanı 3543
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2035
    21.8 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.2 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Kertomuksia ja kuvauksia - 6
    Süzlärneñ gomumi sanı 3647
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2017
    22.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Kertomuksia ja kuvauksia - 7
    Süzlärneñ gomumi sanı 3649
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1875
    23.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    39.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Kertomuksia ja kuvauksia - 8
    Süzlärneñ gomumi sanı 3652
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1930
    24.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.0 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    38.2 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Kertomuksia ja kuvauksia - 9
    Süzlärneñ gomumi sanı 2155
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1229
    24.3 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.6 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.2 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.