Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa - 17

Süzlärneñ gomumi sanı 3200
Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1812
19.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
28.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
34.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
ads place
himmeän aavistuksen uusista kehitys-vaiheista.
Mitä oikeastaan tulossa oli, sitä ei kuitenkaan kukaan osannut
ennustaa. Henkisellä alalla oli levotonta, uupumatonta etsimistä, mutta
selviä tarkoituksia ei ollut. Maata kynnettiin ristiin rastiin ja
vanhojen olojen juuret myllättiin ylös; mutta mitä siihen piti kylvää,
ei oikein tietty. Sitä vastoin taas valtiollisella alalla olot
lujitettiin, kovennettiin. Nämä kaksi aian virtaa näyttivät ensi
silmäyksellä kulkevan ihan päin-vastaista suuntaa. Ajatuksen vapaus ja
valtiollinen despotismi ovat niin jyrkässä ristiriidassa keskenänsä,
että ne eivät millään voi yhteen sopia, ja itse teossa ne ennen pitkää
joutuivatkin taisteluun; mutta tällä hetkellä ne kulkivat rinnatusten,
melkein aavistamatta keskinäistä eripuraisuuttaan. Asian laita oli,
että ne molemmat tällä hetkellä tarkoittivat samaa historiallista
tehtävää, samaa suurta vapauttamis-työtä. Niinkuin jo olette voineet
edellisistä luennoistani havaita, se oli kirkon yleis-valta, tuo suuri
kirkollinen monarkiia, jonka viimeinen hetki nyt oli lyönyt. Tämän
suuren laitoksen purkamiseen käypi 15:unen vuosisadan levoton,
monihaarainen hyörinä. Toiselta puolen kansat jännittävät voimiaan,
astuaksensa ulos yleis-kirkon holhouksen alta, toiselta puolen
yksityis-henkilöt pyrkivät vapauttamaan käsitteitään ja omia-tuntojaan
yleis-kirkollisuuden siteistä. Se vaihe, joka tällä tavoin valmistuu ja
johon kaikki aian liikkeet tähtäävät, on Uskonpuhdistus, Reformationi.
Siihen meidän siis on tulevalla kerralla huomiomme kääntäminen.
Vaan ennen kuin astumme sen kynnyksen yli, joka Uuden aian eroittaapi
historian edellisistä kehitys-jaksoista, tahdon aikanaan Teille
ilmoittaa, että esitykseni tästä lähin tulee yhä lyhenemään ja
supistumaan. Tämä seikka epäilemättä Teitä kummastuttanee. Onhan Uusi
aika se osa ihmiskunnan historiasta, joka kaikkien likinnä meihin
koskee, jonka suoranaisia vaikutuksia vielä joka hetki saamme kokea, ja
jonka oikeasta käsittämisestä saattaisi olla varsinaista hyötyä oman
aikamme historialliselle toiminnalle. Ja vielä lisäksi, onhan Uusi aika
itse tapahtumainsa puolesta paljoa paremmin tutkittu ja valaistu kuin
nuo hämärät muinais-aiat, joihin historian soihtu ainoastaan
vaivaloisesti sytyttää harvoja valon-säkeneitä. Nämä muistutukset
olisivat aivan oikeutettuja, jos kysymyksenä meillä olisi nyky-aian
henkisten tai valtiollisten olojen käsittäminen; sillä siinä
tapauksessa tulisi meidän tutkia ainoastaan kunkin nyky-aikaiset ilmiön
edellä-käyvät syyt, ja näistä syistä tietysti lähimmät olisivat
tärkeämpinä kuin ne, joiden jäljet katoovat kaukaisempaan
muinaisuuteen. Mutta näiden luentojen tarkoitus ei olekkaan
opettaa käytännöllistä politiikkia tai antaa suoranaista osviittaa
nyky-aikaisten kysymysten ymmärtämiseen; -- tuo "elämän-opettaja"
historia on meiltä tällä kertaa jäänyt syrjälle. Älkäätte minua
kuitenkaan väärin ymmärtäkö: minä en suinkaan ylönkatso oman
aikakautemme taistelu-kysymyksiä, päin-vastoin katson jokaisen
sivistyneen velvollisuudeksi kokea niissäkin saavuttaa itsellensä
vakaantunutta mielipidettä. Te'emmehän mekin, jotka nyt maailmassa
elämme, yhä uutta historiaa, itsekukin omalla pienellä alallansa ja
yhteisesti nyky-aian yleisessä kehityksessä. Jos nyt menneiden aikain
aatteet ja teot ansaitsevat tutkimistamme, miksikä ylönkatsoisimme sitä
historiaa, joka par'aikaa on tekeillä! -- Mutta tällä kertaa on
tehtävämme ihan toinen, en tahdo sanoa: korkeampi, mutta enemmin
aatteellinen, vähemmin käytännöllinen; meidän on tutkiminen, mikä mieli
ja tarkoitus on yleisesti vallinnut maailman vaihtelevissa menoissa.
Jos siis tahdomme historiaa tutkia puhtaasti tieteellisessä
tarkoituksessa, jos tahdomme etsiä sitä maailman-johtoa, joka
ihmiskunnan vaiheissa ilmestyy, silloin täytyy niin paljon kuin
mahdollista irroittaa mieltämme päivän kiista-kysymyksistä, jotka ovat
nyky-hetken historiaa. Minkä tähden? Sen tähden, että nämä kysymykset
vielä ovat itsellemme selviämättömät, oikealta arvoltaan epätietoiset,
seurauksiltaan tuntemattomat. Tieteessä, näet, on yleisenä lakina, että
epä-varmat ainekset ovat miten mahdollista laskusta poistettavat;
muutoin varmatkin saattavat helposti hämmentyä sattuvien hairausten
joukkoon. Historia-tieteessä epä-varmuus karttuu jota lähemmäksi
tullaan nykyistä aikaa. Tosin tapahtumain erityis-kohdat tämmöiseltä
myöhemmältä aialta astuvat selvemmin silmiin, mutta sitä vastoin juuri
niiden kokonaisuus ja niiden aatteellinen johto tulee yhä vaikeammaksi
käsittää, jota lähempänä ovat omaa itseämme. Syy siihen on kaksinainen.
Niinkuin järvi saarinensa vasta silloin kokonais-kuvana meille
esiintyy, jos voimme joltakin kaukaisemmalta kukkulalta sitä silmäillä,
samalla tavoin historiankin alalla ainoastaan ne jaksot, jotka ovat
jääneet meiltä kappaleen matkaa entisyyteen päin, tarjoovat
käsityksellemme tarpeeksi näkö-alaa. Ja lisäksi tulee sekin tärkeä
seikka, että uudemman-aikaisten tapausten seuraukset, joiden mukaan
voisimme niiden oikeata mieltä arvostella, vielä ovat tulevaisuuden
hämärään peitetyt. Se tutkimustapa, jota olemme näissä luennoissa
noudattaneet, on aina edellyttänyt historian suurissa vaiheissa jotakin
aatteellista tarkoitus-perää, joka vasta tapahtumain seurauksissa tulee
selvästi näkyviin. Olemme aina kysyneet, ei ainoastaan: mistä syystä?
vaan paljoa enemmin: mitä varten? ja mille perille? Toisin sanoin:
luonto-peräinen lähtö-syy, joka edeltä vaikuttaa, on ollut
tutkimuksellemme vähemmin tärkeä kuin aatteellinen tarkoitus-syy, jonka
ponsi on seurauksissa. Mutta jota lähemmäksi tullaan sitä pimeää
verhoa, joka meiltä tulevaisuuden peittää, sitä sakeampi varjo tästä
leviää tapahtumain aatteellisen pohjan yli, jota etsimme.
Toivonpa Teidän tästä ymmärtävän, miksi uudempi aika on varovaisesti
käytettävä tieteellisiä johtopäätöksiä tehtäessä. Mahdollista kyllä on,
ett'en itse osaa kaikin paikoin tämmöistä varovaisuutta noudattaa.
Mutta olen tahtonut aioissa Teille huomauttaa, että jo alamme liikkua
epä-varmemmalla pohjalla kuin Vanhan ja Keski-ajan johtavia aatteita
tutkiessamme. Tämä muistutus tietysti vähemmin koskee Uskonpuhdistuksen
aikakautta kuin sen jälkeen seuraavia; itse teossa olemme jo nähneet,
mikä tämän uuden ajan-vaiheen johtavana aatteena oikeastaan on, ja
millä tavoin se liittyy edellisiin kehitys-jaksoihin. Mutta jo
Uskonpuhdistuksenkin historiassa löytyy kohtia, joiden vaikutukset
ylöttyvät pitkälle tulevaisuuden hämärään, ja joiden merkitystä emme
kenties kykene täydellisesti arvostelemaan. Saammepa siis jo tulevassa
luennossa tutustua näihin tutkimus-alamme yhä karttuviin vaikeuksiin,
joita olen tahtonut edeltä-käsin Teille ilmaista.


Viides-kolmatta Luento.
Uskonpuhdistus.

Harvoin joku historiallinen tapaus näyttää niin suuressa määrässä
olevan yksityisen miehen tekoa kuin Uskonpuhdistus hengellisenä
liikkeenä. Martti Luther on tuo syvä-tunteinen, voimakas henkilö, jonka
sisällisistä taisteluista omien-tuntojen suuri vapautus-työ saapi
alkunsa, ja hänenpä uroollinen henkensä käypi läpitse koko
Protestanttisen herätyksen. Zwingli, Calvin ja ne muut puhdistusmiehet,
jotka eri maissa perustivat uutta kirkko-järjestystä, ovat yhtä
suuressa määrässä edistäneet aikakauden historiallista tehtävää, mutta
ei kukaan heistä ole niin tunkeunut sielu-elämän syvyyteen kuin tuo
Saksilainen Augustinolais-munkki, tuo kerrassaan leppeä ja kiivas
tohtori Martti Luther. Senpä tähden hänen henkinen vaikutuksensa
ulottuupi paljoa kauemmas, kuin Lutherilaisuuden dogmallinen
järjestelmä levisikään. Calvinilaisuus -- niin ainakin minusta näyttää
-- on uskonnolliselta kannaltansa paljoa kuivempi ja pintapuolisempi,
enemmin tarkoittaen tapojen parannusta kuin itse uskon uudistusta; mitä
siinä syvempää uskonnollista hartautta löytyy, se melkein sopii sanoa
varhaisemman Lutherilaisuuden vaikuttamaksi. Täydellä syyllä sopii siis
nimittää Lutherilaisuutta _Evankeliseksi uskon-puhdistukseksi_,
Calvinilaisuutta taas _kirkko-järjestyksen parannukseksi_.
Molemmissa on tietysti kumpaakin suuntaa, mutta kumpaisellakin on eri
pää-taipumuksensa. Uskonnon kannalta katsoen täytyy siis minun
mielestäni antaa etusija Lutherin perustamalle uudistus-työlle, joka
vähemmin koski ulko-muotoihin, enemmin itse Kristin-opin ytimeen. Mutta
historiallisena vaikuttimena on Calvinilaisuus ollut kenties tärkeämpi;
sillä se on jyrkemmin katkaissut yhdys-siteet vanhan ja uuden väliltä.
Luther ei ensi alussa tahtonut tehdä mitään vallankumousta
Kristikunnassa, hän ei tahtonut kuin poistaa väärinkäytökset kirkon
laitoksista ja hairaukset sen opista; vasta kun kirkon hallitus oli
osoittanut taipumattomuutensa kaikkiin parannuksiin, hän nostatti
Saksalaisten kansalliset tunteet kapinaan Roman hengellistä valtaa
vastaan. Zwingli ja Calvin sitä vastoin ensi hetkestä saakka hylkäsivät
kirkollisen monarkiian ja pyrkivät järjestämään seurakunnan hallitusta
miten mahdollista tasavaltaiseen kaavaan. Tämä tasavaltainen taipumus
varsin pian kääntyi maallisellekkin alalle, ja Calvinilaisuuden
hengellinen harrastus sillä tavoin tuli valtiolliseksi käyte-aineeksi,
mahtavaksi historialliseksi liike-voimaksi. En tahdo siltä väittää,
että Lutherilaisuudelta historiallista merkitystä on puuttunut, yhtä
vähän kuin tahdon sanoa, että Calvinilaisuuden uskonnollinen merkitys
on ollut vähäinen. Mutta pääasiallisesti on kuitenkin niiden
kumpaisenkin merkitys ollut erilainen.
Tämä eroitus astuu paraiten silmiin, jos katselemme Uskonpuhdistuksen
suhdetta Keski-aian opinkaavoihin. Katholis-usko oli aikoinaan
voittanut pakanuuden kansat puolellensa, käyttämällä hyväksensä niitä
taiteen ja runouden välikappaleita, joita kansan-uskonnotkin olivat
viljelleet. Sekä jumalan-palveluksen ulkonainen loisto että
pyhä-legendain taru-aineet olivat niin-muodoin laillansa pakanallista
lisäystä, jolla kirkko oli kansain mielikuvitusta itsehensä
kiinnittänyt. Myöskin kirkollinen siveys-oppi oli muodostunut raakojen
aikakausien tarpeen mukaan. Munkki-elämä, lihankuoletus, hurskaat työt
ja askeesi tulivat jo varhain uskonnon korkeimmaksi malliksi, ja niiden
varsinaisena kukoistuksena oli se mahtava parannus-puuha, jonka
Cluniacensit 10:nnellä ja 11:nnellä vuosisadalla panivat toimeen.
Uskonpuhdistuksen dogmallisena tehtävänä oli karsia pois nämä liiat
Kristin-opista; mutta tässä työssä nuo kaksi Protestanttista
lahkokuntaa ryhtyivät eri puolelta tehtäväänsä. Lutherilaisuus ryhtyi
pääasiallisesti vanhurskauttamis-oppiin, hylkäsi teko-pyhyyden ja
askeesin, mutta säilytti Katholis-kirkon ulkomenoista kaiken, mikä ei
uskonnon ydintä loukannut. Calvinilaisuus sitä vastoin kääntyi
kiivaudella paavikunnan muka pakanallisia ulkomenoja vastaan,
hävitti urut ja kuvat, messu-paidat ja kasukat, mutta säilytti
keskiaikaisesta askeesista ankaran tapojen kurin. Molemmat hylkäsivät
pyhäin-palveluksen, mutta johonkin määrin eri kannalta, --
Lutherilaisuus siitä syystä, että Kristus on ainoa välittäjä,
Calvinilaisuus siitä syystä, että Kristus on ainoa esikuva elämälle, ja
että pyhien palveleminen oli pakanuutta. Molemmat vihdoin hylkäsivät
paavin anastetun herruuden ja Katholis-kirkon yhteyden, --
Lutherilaiset siitä syystä, että yleis-kirkon oppi oli muka
auttamattomasti turmeltunut, Calvinilaiset siitä syystä, että sen
laitos oli vastoin kristityn seurakunnan alkuperäistä järjestystä.
Mutta nämä dogmalliset kysymykset, joissa olemme tottuneet näkemään
Uskonpuhdistus-historian ydintä, ovatko ne todellakin tämän merkillisen
aian-vaiheen johtavana aatteena? -- Minä en voi sitä ehdottomasti
myöntää; sillä minun mielestäni itse tapausten jakso todistaa,
ett'eivät ole. Oikeastaan jo dogmallisten kysymysten itse luontokin ei
salli meidän otaksua, että historian yleinen kulku niistä riippuisi.
Tietysti uskonnolliset aatteet aina mahtavasti vaikuttavat historian
tapahtumiin, ensiksi sen vuoksi että ne koskevat ihmishengen
siveelliseen perustaan, josta kaikki toimintakyky lähtee, ja toiseksi
senkin vuoksi että ne tunkeuvat yhteiskunnan syvimpiin kerroksiin ja
panevat joukot liikkeelle. Mutta uskonnon varsinainen vaikutus käypi
sielu-elämän syvyydessä; se koskee yksityis-ihmisen väliin Jumalan
kanssa, eikä välttämättömästi ryhdy muodostamaan maailman ulkonaisia
oloja vissiin kaavaan. Muistamista, näet, on, että sisällinen
sieluelämä ja historiallinen elämä, vaikka ne ovat keskinäisessä
vaihe-vaikutuksessa, kuitenkin ovat kaksi toisistaan eroitettavaa alaa,
joista toinen ei milloinkaan täydellisesti hallitse toista. Mitä
Uskonpuhdistukseen tulee, on kyllä totta, että sen dogmalliset
kysymykset ovat syvästi painaneet merkkiänsä aian tapauksiin, mutta
yhtä varma on, että aikakauden historiallinen suunta jo ennen oli
viitattu: -- kirkollinen yleis-monarkiia oli purjettava ja kansakunnat
päästettävät omille vapaille valloillensa. Protestanttisuuden uudet
opin-kaavat tarjoutuivat tälle aian tarkoitukselle mukaviksi
välikappaleiksi; mutta monessa paikoin -- voisin esimerkiksi mainita
Ruotsin valtakunnan -- tartuttiin tähän aseesen, vaikk'ei sen
hengellistä merkitystä vielä täydellisesti ymmärretty. Yleis-kirkko vai
kansallis-kirkko, se oli aian pää-kysymys; Uskonpuhdistuksen dogmat
olivat ainoastaan sen vuoksi tärkeät, että ne antoivat liikenteelle
tehollisempaa pontta ja vakuutuksen perää. Kun Henrik VIII Englannissa
aikoi Uskonpuhdistuksen sijaan perustaa ainoastaan kansallisen
skhisman, säilyttämällä paavikunnan opin-kaavoja, vaikka yleis-kirkon
side katkaistiin, hän siinä noudatti aian hengen yleistä suuntaa, mutta
vähäksyi hengellisten vaikutinten voimaa. Loppu-päätös tosin oli, että
Englanninkin kirkossa dogmallinen uskonpuhdistus täytyi perästä-päin
toimeen panna; mutta dogmat saivat johonkin määrin mukautua
kansallis-valtiollisiin tarkoituksiin. Itse Saksassa, hengellisen
herätyksen emämaassa, vasta kansalliset seikat antoivat Luther'in
puhdistus-toimille ratkaisevan historiallisen muodon. Nuo 95 väitöstä
vuodelta 1517 eivät vielä muuta tarkoittaneet kuin väärinkäytösten ja
erhetysten poistamista olevaisten olojen perustuksella. Ajatella käypi,
että Katholiskunta olisi voinut näitä dogmallisia parannuksia
vastaan-ottaa ja hyväksensä käyttää, että Uskonpuhdistuksen oppi olisi
saattanut voitolle päästä, hajoittamatta kirkon kokonais-järjestystä.
Voisimmehan esm. ajatella, vaikka oudolta kuuluu, että Martti Luther
itse tai joku muu puhdistusmies olisi Pyhän Pietarin istuimelle noussut
ja sieltä johtanut kirkon uudistusta, niinkuin moni hurskas Saksalainen
mies muinais-aikoinakin oli tehnyt. Mutta Luther'in kirjoitus "Saksan
kansakunnan kristilliselle aatelistolle" v. 1520 oli vetoominen
aikakauden suureen historialliseen taipumukseen. Kansallisuus
nostatettiin yleis-kirkkoa vastaan. Luther itse silloin juhlallisesti
poltti panna-bullan ja Kanonisen la'in, yleis-kirkollisuuden symbolit.
Uskonpuhdistus ei enää ollut paljas parannus-puuha; se oli muuttunut
kansalliseksi kapinaksi yleis-kirkon maailman-valtaa vastaan,
niin-muodoin varsinaiseksi vallankumoukseksi. Tämmöinen mullistus ei
suinkaan ollut välttämättömänä johtopäätöksenä Uskonpuhdistuksen itse
dogmista; mutta se oli muutoin aikakauden historiallista tarvetta.
Samaan johtopäätökseen täytyy tulla, jos luomme silmät
Uskonpuhdistuksen vastustajain puoleen; sillä niidenkin kanta ansaitsee
jotakin tarkastusta. Se vaikutus, jonka puhdistusmiesten rohkeat
saarnat ensi hetkenä tekivät vanhan järjestelmän ihmisiin, oli
oikeastaan pelkkää hämmästystä; moni myönsi, että kirkko tarvitsi
paljon korjausta, vaan kammoi kuitenkin niin perinpohjaista
mullistusta, kuin Protestanttisuus näytti tarkoittavan. Mutta nämä
konservativiset taipumukset varsin pian muodostuivat lujaksi
vastarinnaksi Uskonpuhdistuksen periaatteita vastaan. Tunnettu asia on,
että 16:nnen vuosisadan keskipaikoilta asti Paavikunnassakin herää
mahtava hengellinen liike, jonka tarkoituksena on uudesta virittää
totista Kristillisyyttä sen käsityksen mukaan, mikä Katholiskunnassa
vuosisatain kuluessa oli kehittynyt. Trident'in kirkolliskokous, jossa
ylipäänsä Paavikunnan perustukset jälleen vahvistettiin, poisti useat
väärinkäytökset, asetti tarkemman kirkko-kurin ja puhdisti katholisen
siveysopin. Vielä tärkeämpi oli, että tämä katholinen parannus-puuha
nyt saarnan ja esimerkin kautta levisi yhteis-elämään. Vanhat
luostarikunnat heräsivät virkeämpään toimeen ja uusia syntyi, joiden
nimenomaisena harrastuksena oli kristillisen rakkauden harjoitus ja
levittäminen. Sitä vastoin vanhat opinkappaleet ja kirkolliset
säännökset, niinkuin sakramenttien seitsenluku, ehtoollisen
yksi-muotoisuus, pappien naimattomuus, hyvien töiden vaikutus ja pyhäin
ansiollisuus, olivat Trident'in kokouksessa saaneet vahvistuksensa.
Kuitenkin huomataan selvästi, että tämä kiinni-riippuminen vanhoissa
opin ja järjestyksen kaavoissa pääasiallisesti oli lähtenyt
Katholiskunnan niin-sanoakseni kirkollis-valtiollisista tarkoituksista.
Uskonpuhdistuksen vastustaminen ja masentaminen oli pääasiana. Luottaen
tuhat-vuotiseen valtaansa Katholis-kirkko ei luullut tarpeelliseksi
tehdä sovittelemisia luopuneiden kanssa, vaan valmisteli itseänsä
voitolliseen sotaan, ja ainoastaan sitä varten se nyt tahtoi lujittaa
vanhaa dogmallista järjestelmäänsä. Kysymystä ei ollut niin paljon
uskosta kuin vallasta, eli oikeammin sanoen tärkein uskonkappale
oli itse paavillinen valta, yleis-kirkollisuuden aate. Tämän
kunnioitettavan, vuosisatojen vaiheissa pyhitetyn aatteen tahtoivat
vanhan järjestelmän miehet puolustaa ja pelastaa; taistelun dogmallinen
puoli jäi heiltä kokonaan syrjälle. Dogmat pysytettiin ainoastaan sen
vuoksi, että ne olivat vanhoja, oloihin juurtuneita ja siitä syystä
käytännöllisesti kestävämpiä kuin mitkään muut, joita olisi voitu
sijaan panna; niiden sisällistä totuutta ei tahdottu ottaa edes
tutkittavaksi. Mutta yleis-kirkon valta oli historiallinen aate, johon
kaikesta sydämmestä uskottiin, ja jonka puolustukseen tahdottiin uhrata
henki ja elämä. Tältä kannalta alkoi Katholiskunnan taistelu
Protestanttisuutta vastaan.
Tunnemme kaikki sitä hurjaa tapaa, jolla tämä taistelu käytiin, sekä
sitä uutta lipunkantaja-joukkoa, joka otti johtaaksensa uskon-vainoa
Protestanttisuutta vastaan. Jesuiitta-veljeskunnan vaikutus on
synkimpiä lehtiä ihmiskunnan historiassa ja on epäilemättä sillekkin
asialle, jota se pyysi edistää, ollut enemmin vahingoksi kuin hyödyksi.
Heidän salassa liikkuva ja kavala menetys-tapansa, heidän mutkallinen,
ainoastaan asianhaaroihin mukautuva siveys-oppinsa ja heidän
järjestynyt sodankäyntinsä kaikkea hengen-vapautta vastaan on lopulta
Katholisissakin maissa herättänyt heitä vastaan inhoa, joka aivan usein
on ollut itse uskonnolliselle tunnolle haitaksi. Mutta pintapuolisinkin
silmäys Jesuiittain historiaan meille vakuuttaa, että se jäntevyys ja
alttiiksi-antamus, joka heidän toimissansa ilmaantuu, oli syntyisin
jostakin aatteellisesta lähteestä, jostakin valtaavasta mielipiteestä,
jostakin suuresta "tarkoitusperästä", joka heidän käsityksensä mukaan
"pyhitti kehnoimmatkin välikappaleet". Tämä tarkoitusperä oli
Kristikunnan eheyden säilyttäminen.
Me, jotka olemme tottuneet katselemaan näitä tapauksia ainoastaan
Protestanttisuuden silmillä, emme oikein voi arvatakkaan, kuinka
syvälle tämä yleis-kirkon aate oli mieliin juurtunut. Itse
Protestanttien kesken se joskus puhkesi jälleen esiin, matkaan-saattaen
häiriötä omissa-tunnoissa ja seurakunnissa. Juhana III:nnen historia
Ruotsin valtakunnassa on esimerkki semmoisesta taantumis-puuhasta;
Stuart'ien historia Englannissa on vieläkin kuuluisampi. Tämmöisissä
tapauksissa tavallisesti tahdottiin pysyä Uskonpuhdistuksen
dogmallisella perustuksella, mutta korjata se hajous-tila, joka oli
Uskonpuhdistuksesta seurannut. Arkoja mieliä, näet, kamotti se ajatus,
että maailman kansat tästä lähin liikkuisivat ihan omilla valloillaan,
korkeamman siveellisen vallan ohjaamatta, niinkuin eksyneitä lampaita
ilman paimenetta. Olihan jo Apostolisessa uskon-tunnustuksessa "pyhä
yhteinen (s.o. Katholinen) seurakunta" pantu ikäänkuin Kristin-opin
perus-kiveksi. Pitikö nyt tämä hengellinen yleis-valtio, jonka
tehtävänä oli perustaa Jumalan valtakunta maan päällä, lopullisesti
purjettaman ja Kristikunta heitettämän eripuraisten kansakuntain
revittäväksi? Eikö siitä olisi seurauksena täysi anarkiia maailman
menoissa, ihmiskunnan hajalle-meno, itse humaniteetin ja kultuurin
häviö? -- Näihin varomisiin eivät Protestantit oikeastaan osanneet
antaa mitään periaatteellista vastusta; sillä eivät hekään selvästi
käsittäneet, että hajalle-meno sinänsä oli aikakauden suuri tehtävä.
Epäilemättä tuntuu vähän oudolta se päätös, johon tällä tavoin olemme
tulleet. Aikakauden kaikissa valtiollisissakin puuhissa kuuluu
dogmallisten kiistain ääni ylinnä. Kysymykset Jumalan armon oikeasta
luonnosta, Herran ehtoollisen merkityksestä ja tulevaisen elämän
ehdoista kiihoittavat ihmisten mieliä veriseen taisteluun asti ja
antavat kaikille aikakauden tapauksille omituisen värityksensä. Mutta,
kuten olen koettanut todistaa, näiden hengellisten kysymysten
ratkaiseminen ei kuitenkaan ole aikakauden pää-tehtävänä.
Uskonpuhdistuksen historiallinen merkitys ei ole siinä, että se on
perustanut puhtaamman uskon-käsityksen; siinä kohden sen voima ja
vaikutus on ollut kovin rajoitettu. Mutta sen merkityksenä on ollut
ihmiskunnan vapauttaminen yleis-kirkon siteistä; niin-muodoin
dogmallisten kysymysten vaikutus historiaan on ollut enemmin
mekhanillinen kuin hengellinen.
Tätä väitöstäni vastaan saatetaan tehdä se muistutus, että olen liian
yksipuolisesti pitänyt maailman valtiollista historiaa silmällä. Jos
sitä vastoin erittäin tarkastamme ihmis-ajatuksen historiaa, eikö
täytyne myöntää, että juuri Uskonpuhdistuksen dogmista on saanut
alkunsa se ajatuksen vapaus, joka on Uuden-aian tunnus-merkkejä? --
Tätä asian puolta on siis tarpeellinen erittäin ottaa tutkiaksemme.
Aivan epäilemätöntä on, että Katholis-uskon vanhentuneet ja
kangistuneet opinkaavat jo olivat ajatuksen vapaalle kehittymiselle
esteeksi, ja että omat-tunnot raskaasti kantoivat niitä kahleita, joita
kirkon säännöt olivat heille panneet. Uskonpuhdistus särki nämä
kahleet, haihdutti tuon henkisen tympeyden, joka uskonnon alalla oli
vallinnut, ja synnytti vilkkaan keskustelun eri puolueiden välillä.
Itse Protestanttisuuden jakaantuminen eri tunnustus-muotoihin enensi
tätä henkistä vilkkautta, ja kun Uskonpuhdistus avasi uskonnon pyhät
perus-kirjat kaikelle kansalle ja käski joka miehen "tutkia
raamatuita", levisi hengen-viljelys laveampiin piireihin kuin
milloinkaan ennen. Että tämä Uskonpuhdistuksen vaikutus on ollut
ihmis-hengen ja ajatuksen vapauttamista, näkyy selvästi seuraavien
aikakausien kultuuri-historiasta. Ainoastaan niissä maissa ja
kansoissa, missä Protestanttisuus voitolle pääsi tai edes johonkin
voimaan jäi, on uuden-aikainen hengenviljelys voinut kehittyä tieteessä
ja kirjallisuudessa; sitä vastoin ne maat, joissa puhdistettu oppi
kokonaan tukehutettiin, esm. Espanja ja Italia, vajosivat juuri siitä
syystä velttoon henkiseen kykenemättömyyteen. Mutta samassa kuin tämä
kaikki on Uskonpuhdistuksen kunniaksi tunnustettava, täytyy kuitenkin
huomata, että ajatuksen vapauttaminen paljoa enemmin seurasi asian
haarain pakosta kuin Protestanttisuuden omista uskonnollisista
periaatteista. Protestanttiset lahkokunnat tosin hylkäsivät paavin ja
Katholis-opin päätös-valtaa uskon asioissa, mutta sitoivat lujasti
ihmisten omat-tunnot Raamatun puustaviin sekä siihen käsitys-kaavaan,
jonka he kukin kohdaltansa olivat tästä puustavista itsellensä
muodostaneet. Tämän oman kaavansa jokainen puolue julisti ainoaksi
luvalliseksi eikä sallinut mitään poikkeavaa mielipidettä, jos vain
oli valtaa sitä tukehuttaa. Varsinaista uskon ja ajatuksen vapautta
ei siis Protestanttisuudenkaan leireissä tarkoitettu, ainoastaan
oman mielipiteen voitolle-pääsöä. Senpä tähden luja dogmallinen
oppi-rakennus ja ankara kirkollinen hallitus oli heille ensimäisenä
mureena, niin pian kuin joku Protestanttinen seurakunta oli
tarpeelliseen valtaan päässyt. Lutherilainen seurakunta antoi kirkon
ohjat maallisen hallituksen haltuun ja sai sillä tavoin maallisen
vallan käsivarren avuksensa. Calvinilaisuus järjesti lujasti
tasavaltaisen kirkko-hallituksensa ja pyrki tämän kautta pitämään
maallistakin esivaltaa kurinsa alla. Kummallekkin lahkokunnalle oli
suvaitsevaisuuden aate ihan vieras. Että he Katholis-uskon tunnustajia
vastaan asettuivat täydelle sotakannalle ja että paavi joukkoineen
heille kuvautui Ilmestys-raamatun pedoksi ja Anti-kristukseksi, ei
tosin sovi aivan kummeksia, sillä siltä puolen heidän itsensä ei ollut
muuta odottamista kuin vainoa ja marttiira-kuolemaa. Mutta enemmän
täytyy paheksia, että vihollisuus Protestanttien omassa keskuudessa
joskus puhkesi veriseksi vainoksi. Puolustukseksi sopii kenties sanoa,
että politiikki usein oli asiaan sekaantunut ja käytti uskonnon
ainoastaan välikappaleeksensa. Mutta lukemattomat esimerkit
Protestanttisuuden historiasta -- kuka ei muista Servet'in polttamista
Geneve'ssä, tai Oldenbarneveld'in mestausta Hollannissa, tai
Saksan Protestanttien keskinäistä eripuraisuutta ja Englannin
Episkopali-kirkon julmia verituomioita -- kaikk nämä esimerkit
todistavat, että Uskonpuhdistuksen periaatteet eivät ainakaan
varsinaisesti kannattaneet ajatuksen vapautta. Jos joku niistä
tunnustus-muodista, joita Uskonpuhdistus synnytti, olisi jaksanut
päästä yksin-omaiseen valtaan maailmassa, olisi ihan varmaan
ainoastaan uusi katholis-kirkko syntynyt, tosin puhtaampi opiltansa,
mutta vähintäin yhtä tirannillinen säädettyjen ajatus-kaavojen
säilyttämisessä. Vaan juuri se seikka, että Protestanttinen liikenne,
joka yleis-kirkon hajoitti, ei jaksanut uutta yleis-kirkkoa rakentaa,
ei edes niidenkään kesken, jotka olivat Katholiskunnasta luopuneet, --
juuri tämä seikka on nähtävästi pelastanut ajatuksen vapaudelle
elämisen tilaa. Näemme siis, että tässäkin kohden Uskonpuhdistuksen
dogmallinen puoli on ollut ihmiskunnan kehitykselle vähemmin tärkeä
kuin se kansallis-valtiollinen tapahtuma, joka kantaa Uskonpuhdistuksen
nimeä.
Kumma meidän on katsella, kuinka kumpainenkin puolue, sekä Katholinen
että Protestanttinen, vähäksyi historiallisen kehityksen merkitystä.
Katholinen puolue tosin asetti kirkollisen "traditionin" itse Raamatun
tasalle ja tunnusti niin-muodoin historiallisen kehityksen oikeutta
niin pitkälle, kuin se siihen asti oli ehtinyt, mutta päätti siihen
pysäyttää kaiken vastaisen edistyksen. Dogmat, niinkuin ne silloin
olivat muodostuneet, piti ikuisiksi aioiksi koskematta säilytettämän;
kaikki uusi kehitys oli "anathema". Protestantit taas eivät
tunnustaneet mitään traditionia, vaan tahtoivat palata takaisin
apostolien aikakauteen, niin-muodoin niihin aikoihin, jolloin
Kristin-uskolla ei vielä ollut mitään yhteiskunnallista tai
valtiollista merkitystä. Molemmat puolueet yhtä vähän käsittivät
inhimillisen kehityksen organillista elin-voimaa. Katholisuus tahtoi
säilyttää puun runkoa ja latvaa; mutta kuivuneet ja viheriät oksat
olivat sille saman-arvoiset, sillä uutta kasvannaista ei enää pitänyt
sallittaman. Protestanttisuus hakkasi puun maahan ja arveli ainoastaan
juurista voivansa löytää turmeltumattomia totuuden nesteitä. Mutta
historian meno ei pitänyt lukua kumpaisenkaan dogmallisista arveluista.
Vastoin taistelevien puolueiden tahtoa lykkäsi puu joka taholla
tuoreita vesoja ja runsas kasvillisuus syntyi uusilla vapaammilla
muodoilla. Tämä oli itse taistelun tuottama hedelmä, mutta ulkopuolella
taistelevien tarkoituksia.
Tutkittuamme tällä tavoin sen aian-vaiheen luontoa, joka tekee
Uuden-aian alkua, täytyy meidän tulla siihen päätökseen, että nimitys
"Uskonpuhdistuksen aikakausi" ei läheskään vastaa sen historialliseen
merkitykseen. Pikemmin sitä sopisi nimittää "yleiskirkollisuuden
kukistumisen aiaksi", ja tämä nimi olisi senkin vuoksi sattuva, että se
muistuttaisi Romalais-vallan kukistumisesta Vanhan-aian lopulla, joka
tapaus on samaa aatteellista sukuperää. Nimeä emme kuitenkaan huoli
ruveta muuksi muuttamaan; sillä myöntää ainakin täytyy, että aian
suunta juuri uskonnollisten liikenteiden kautta puhkesi tehokkaasen
toimeen. Mutta tärkeä on tietää, että aian uskonnolliset kysymykset
eivät ole olleet tämän historiallisen vaiheen päätarkoituksena eivätkä
sisällä sen syvintä perää. Olemme päin-vastoin nähneet, että
Sez Fin ädäbiyättän 1 tekst ukıdıgız.
Çirattagı - Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa - 18
  • Büleklär
  • Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa - 01
    Süzlärneñ gomumi sanı 3305
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1781
    21.1 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa - 02
    Süzlärneñ gomumi sanı 3289
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1892
    20.1 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    28.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa - 03
    Süzlärneñ gomumi sanı 3225
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1875
    19.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.9 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa - 04
    Süzlärneñ gomumi sanı 3288
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1880
    18.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    25.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.7 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa - 05
    Süzlärneñ gomumi sanı 3229
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1936
    19.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    28.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa - 06
    Süzlärneñ gomumi sanı 3241
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1822
    20.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    28.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa - 07
    Süzlärneñ gomumi sanı 3242
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1847
    18.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    27.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa - 08
    Süzlärneñ gomumi sanı 3174
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1880
    20.1 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.0 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa - 09
    Süzlärneñ gomumi sanı 3223
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1890
    19.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    28.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa - 10
    Süzlärneñ gomumi sanı 3298
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1804
    21.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa - 11
    Süzlärneñ gomumi sanı 3200
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1841
    19.3 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    28.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa - 12
    Süzlärneñ gomumi sanı 3251
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1827
    20.8 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.1 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    36.0 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa - 13
    Süzlärneñ gomumi sanı 3293
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1902
    20.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa - 14
    Süzlärneñ gomumi sanı 3187
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1817
    19.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.6 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa - 15
    Süzlärneñ gomumi sanı 3168
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1836
    20.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    28.6 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.9 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa - 16
    Süzlärneñ gomumi sanı 3220
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1870
    19.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.8 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa - 17
    Süzlärneñ gomumi sanı 3200
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1812
    19.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    28.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.1 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa - 18
    Süzlärneñ gomumi sanı 3206
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1725
    20.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.2 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa - 19
    Süzlärneñ gomumi sanı 3233
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1871
    19.8 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.9 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa - 20
    Süzlärneñ gomumi sanı 3201
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1728
    20.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    28.8 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.8 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Johtavat aatteet ihmiskunnan historiassa - 21
    Süzlärneñ gomumi sanı 3014
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1670
    20.3 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.2 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.5 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.