Jenkkejä maailmalla I - 01

  
  JENKKEJÄ MAAILMALLA I
  Heidän toivioretkensä Pyhälle Maalle
  Kirj.
  MARK TWAIN
  Suomentanut I. K. Inha
  
  
  
  WSOY, Porvoo, 1922.
  
  
  ESIPUHE.
  
  Tämä kirja on kertomus huvimatkasta. Jos se olisi kertomus
  juhlallisesta tieteellisestä retkestä, olisi se tietenkin sen
  mukaisesti vakavakin, syvällinen ja niin vaikuttavan vaikeasti
  käsitettävä, kuin senkaltaiset teokset yleensä ovat, ja samalla yhtä
  puoleensakin vetävä. Mutta vaikka se onkin vain huviretkijuttu, on
  sillä kuitenkin tarkoituksensa, se näet tahtoo lukijalle kuvailla,
  miltä Eurooppa ja Itä _hänestä_ näyttäisivät, jos hän katselisi
  niitä omilla silmillään, eikä niitten silmillä, jotka ovat noissa
  maissa matkustaneet ennen häntä. Minä en vähääkään väitä kykeneväni
  kenellekään osoittamaan, kuinka hänen _pitäisi_ katsella meren
  takaisia nähtävyyksiä -- sen tekevät muut kirjat, eikä se siis ole
  tarpeen, vaikka voisinkin sen tehdä.
  En puolustele itseäni, vaikka minua voitaisiinkin syyttää siitä, että
  olen poikennut tavanmukaisesta matkakertomustyylistä, sillä luulen
  katselleeni asioita puolueettomilla silmillä, ja varmasti tiedän
  kirjoittaneeni rehellisesti, kirjoitinpa sitten viisasta tai en.
  Olen tätä teosta varten osaksi käyttänyt kirjeitä, joita kirjoitin
  San Franciscon "Daily Alta Californiaan", tämän lehden omistajain
  luovuttua oikeuksistaan ja annettua minulle vapaan vallan. Olen
  myös käyttänyt osia niistä kirjeistä, joita kirjoitin New Yorkin
  "Tribunelle" ja saman kaupungin "Heraldille".
  San Franciscossa.
  _Tekijä_.
  
  
  
  I OSA.
  
  
  I LUKU.
  Retki yleisenä puheen aiheena -- Ohjelma -- Tiketit kunnossa --
  Kuuluisuudet jäivätkin kotiin.
  
  Kuukausia oli suuresta huviretkestä Eurooppaan ja Pyhälle maalle
  kirjoiteltu kaikissa Amerikan sanomalehdissä ja lukemattomien
  kotiliesien ääressä sitä oli pohdittu. Se oli uudenlaatuinen retki
  -- semmoista ei kukaan ollut ennen ajatellut -- ja niinpä se
  herätti semmoista huomiotakin kuin mielenkiintoisten uutuuksien
  on tapana herättää. Siitä piti tulla oikein jättiläis-piknikki.
  Nämäpä huviretkeilijät eivät aikoneet vuokrata kömpelöä höyrylauttaa
  ja nuorikkojen ja kaunottarien, paistosten ja leivosten kanssa
  räpylöidä johonkin tuntemattomaan jokipahaseen ja purkautua siellä
  vihannalle nurmelle ja koko kesäisen päivän pitkän väsyttää itseään
  rasittavilla kisoilla siinä käsityksessä, että se on hauskaa, vaan
  heidän piti lähteä matkaan suurella valtamerilaivalla, liehuvin
  lipuin ja jyrisevin tykein, ja viettää ruhtinaalliset lomapäivät
  leveän valtameren tuolla puolen, monessa oudossa ilmanalassa ja
  maissa, jotka ovat historiassa kuulut. Heidän piti kuukausimääriä
  viillettää viileää Atlanttia ja päivänpaisteista Välimerta; heidän
  piti tallustella päivät laivan kansilla ja täyttää laiva huudoillaan
  ja naurullaan -- taikka lukea romaaneja ja runoja savutorvien
  varjossa, taikka katsella meduusoja ja nautilusta parraspuulta, ja
  haikaloja, valaita ja muita syvyyden ihmeellisiä kummituksia; ja
  öisin, heidän piti tanssia taivasalla yläkannella, tanssia keskellä
  tanssisalia, joka ulottui taivaanrannasta taivaanrantaan, kattonaan
  taivaan kaarto, lamppuinaan ei sen vähemmät kuin tähdet ja tuo uljas
  kuu -- tanssia ja kävellä, ja tupakoida ja laulaa ja kuherrella ja
  etsiä taivaalta uusia tähtitarhoja "Suuren sukeltajan" (Otavan)
  sijaan, johon oli niin perin kyllästytty; ja heidän piti nähdä
  kahdetkymmenet sotalaivastot -- kahdenkymmenen omituisen kansan puvut
  ja tavat -- puolen maailman suuret kaupungit -- heidän piti juoda
  maljoja ylhäisten kanssa ja tuttavallisesti keskustella kuninkaitten
  ja prinssien, suurmogulin ja mahtavain valtakuntain voideltujen
  hallitsijain kanssa!
  Mainiohan se oli tuuma; mitä kekseliäimmästä aivokopasta
  lähtenyt. Hyvin sitä ilmoiteltiinkin, vaikka se tuskin olisi sitä
  tarvinnut, sillä rohkean omintakeisuutensa, harvinaisuutensa,
  houkuttelevaisuutensa ja suurenmoisuutensa ansiosta se oli kaikkialla
  puheen alaisena ja herätti mielenkiintoa joka perheessä kautta maan.
  (Me emme silloin tienneet, että tämänkaltaisten retkien aloite oli
  Englannista lähtenyt ja sieltä lainattu.) Ja kukapa olisi voinut
  lukea retken ohjelman haluamatta päästä mukaan? Painatan sen tähän.
  Se melkein käy kartasta. Ja tämän kirjan tekstinä se kerrassaan pitää
  paikkansa.
  _Retki Pyhään maahan, Egyptiin, Krimille, Kreikkaan ja välillä
  oleville mieltäkiinnittäville paikoille._
   Brooklyn, 1 p. helmik. 1867.
   Allekirjoittanut tekee tulevana matkailijakautena yllä mainitun
   retken ja pyytää saada Teille esittää seuraavan ohjelman:
   Hän valitsee ensiluokan höyrylaivan, joka kokonaan on hänen
   komentonsa alainen ja johon mahtuu vähintään sataviisikymmentä
   hyttimatkustajaa, ja tähän ottaa hän mukaan valitun seuran, ei
   kuitenkaan enempää kuin kolmeneljännestä siitä mitä laivaan
   sopisi. On hyvä syy luulla, että tämä seura saadaan kokoon
   lähimmästä ympäristöstä, keskinäisistä ystävistä ja tuttavista.
   Höyrylaivaan hankitaan kaikki tarpeelliset mukavuudet, muun
   muassa kirjasto ja soittokoneita.
   Kokenut lääkäri mukana laivalla.
   New Yorkista lähdetään kesäk. 1 p:n vaiheilla ja kuljetaan
   Atlantin poikki miellyttävää keskeisiä reittiä Azorien kautta;
   St Michaeliin saavutaan noin kymmenen päivän kuluttua. Siellä
   viivytään päivä tai pari nauttien näiden saarien hedelmistä
   ja jylhästä kauneudesta, minkä jälkeen matkaa jatketaan ja
   Gibraltariin saavutaan kolmen tai neljän päivän kuluttua.
   Siellä vietetään päivä tai pari katsellen paikan ihmeellisiä
   maanalaisia varustuksia, johon lupa helposti saadaan.
   Gibraltarista kulkee matka pitkin Espanjan ja Ranskan rannikkoa
   ja Marseilleen saavutaan kolmen päivän kuluttua. Siellä suodaan
   runsaasti aikaa sekä tämän, kuusisataa vuotta ennen ajanlaskumme
   alkua perustetun kaupungin että sen keinotekoisen sataman
   katselemiseen, joka on laatuaan Välimeren kaunein, jota paitsi
   retkeilijät saattavat käydä Pariisin maailmannäyttelyssä ja
   kauniissa Lyonissa, joka on keskivälillä ja jonka mäiltä selvänä
   päivänä vaivatta näkyvät Mont Blanc ja Alpit. Matkustajat,
   jotka tahtovat viipyä Pariisissa kauemmin, voivat sieltä jatkaa
   Sveitsin kautta ja Genovassa taas tulla laivaan.
   Marseillesta Genovaan on yhden yön matka. Retkeilijöillä on
   hyvä tilaisuus katsella tätä "palatsien uljasta kaupunkia"
   ja kaunista, Napoleon I:n rakentamaa tietä käydä Columbuksen
   syntymäpaikalla, joka on kaksitoista mailia kaupungin
   ulkopuolella. Täältä voidaan tehdä retkiä Milanoon, Lago di
   Comolle ja Lago Maggiorelle, taikka Milanoon, Veronaan (joka on
   kuulu suurenmoisista linnoituksistaan), Padovaan ja Veneziaan.
   Taikka voivat matkustajat kulkea junalla Firenzeen, jos haluavat
   käydä Parmassa, joka on kuulu Correggion freskoista, ja
   Bolognassa, sekä yhtyä sitten Livornossa laivaan. Täten he voivat
   viettää kolmisen viikkoa Italian kuuluisimmissa taidekaupungeissa.
   Laiva kulkee Genovasta Livornoon yhdessä yössä, ja viipyy se
   viimeksimainitussa paikassa niin kauan, että sieltä ehtii hyvin
   käydä tutustumassa Firenzeen, sen palatseihin ja taidekokoelmiin;
   Pisaan ja sen katedraaliin ja "vinoon torniin", Luccaan ja sen
   kylpylaitoksiin ja roomalaiseen amfiteatteriin. Firenzeen, joka
   näistä paikoista on etäisin, on rautateitse vain kuudenkymmenen
   mailin matka.
   Livornosta Napoliin (poiketen Civita Vecchiassa, jos kuka
   mieluummin tahtoo lähteä sieltä Roomaan) kuljetaan noin
   kolmessakymmenessäkuudessa tunnissa; reitti kulkee pitkin Italian
   rannikkoa, aivan läheltä Capreran, Elban ja Corsican ohi. On
   pidetty huoli siitä, että Livornosta saadaan luotsi Capreraan ja
   siellä poiketaan Garibaldin kodissa, jos suinkin mahdollista.
   Matkustajat voivat käydä Roomassa (rautateitse), Herculaneumissa,
   Pompeijissa, Vesuviuksella, Virgiliuksen haudalla ja ehkä
   Paestumin raunioillakin ja tutustua Napolin kauneihin
   ympäristöihin ja sen viehättävään lahteen.
   Seuraava viehätyskohta on Palermo, Sisilian kaunein kaupunki,
   johon Napolista saavutaan yhdessä yössä. Siellä vietetään yksi
   päivä ja illalla lähdettäessä suunnataan kulku Ateenaan.
   Matka käy pitkin Sisilian pohjoisrannikkoa. Aiolisten saarien
   kautta kahden toimivan tulivuoren, Strombolin ja Vulcanian ohi,
   Messinan salmen kautta, "Skylla" toisella puolella, toisella
   "Kharybdis", pitkin Sisilian itärantaa, Etna näkyvissä,
   sitten Italian etelärantaa seuraillen, pitkin Kreikan itä- ja
   etelärantaa, näkyvissä muinainen Kreeta, kunnes saavutaan
   Ateenan mutkaan ja Piraioon. Kahden ja puolen tai kolmen päivän
   kuluttua saavutaan Ateenaan. Kun siellä on viivytty joku
   aika, kuljetaan Salamiin lahden poikki ja oleskellaan päivä
   Korinthossa, josta matkaa jatketaan Konstantinopoliin läpi
   Aigeian meren saaristojen, Dardanellien ja Marmarameren Kultaisen
   sarven suuhun, ja suoritetaan tämä matka Ateenasta lukien
   neljässäkymmenessäkahdeksassa tunnissa.
   Kun Konstantinopolista lähdetään, käy matka ensin kautta
   kauniin Bosporon, sitten Mustan-meren poikki Sevastopoliin ja
   Balaklavaan noin neljässäkolmatta tunnissa. Siellä aiotaan
   viipyä pari päivää, käydä satamissa, linnoituksissa ja Krimin
   tappotanterilla; sieltä takaisin Bosporoon ja poiketen uudelleen
   Konstantinopoliin ottamaan matkaan ne, jotka ehkä ovat mieluummin
   sinne jääneet; alas Marmara-meren ja Dardanellien kautta, pitkin
   Aasian puolta, muinaisen Troian ja Lydian rantaa Smyrnaan, jonne
   Konstantinopolista on kahden tai kahden ja puolen päivän matka.
   Täällä viivytään sen verran, että halukkailla on aikaa käydä
   Efesossa, jonne on viidenkymmenen mailin rautatiematka.
   Smyrnasta Pyhälle maalle kuljettaessa käy tie Aigeian meren
   saariston kautta aivan Patmos-saaren ohi pitkin Aasian, muinaisen
   Pamfylian ja Kypron rantaa. Beirutiin saavutaan kolmen päivän
   kuluttua. Beirutista voivat retkeilijät tehdä matkan Damaskoon,
   jonka jälkeen höyrylaiva lähtee Joppeen.
   Jopesta käsin voidaan käydä Jerusalemissa, Jordanin virralla,
   Tiberiaan järvellä, Nasaretissa, Bethaniassa, Betlehemissä
   ja Pyhän maan muilla nähtävillä paikoilla, ja siellä voivat
   höyrylaivaan taas palata ne, jotka mieluummin ovat kulkeneet
   Beirutista maitse Damaskon, Galilean, Kapernaumin, Samarian,
   Jordanin joen ja Tiberiaan järven kautta.
   Kun Jopesta lähdetään, on seuraava merkkipaikka Aleksandria,
   johon saavutaan vuorokauden kuluttua. Siellä ansaitsee
   käydä katsomassa Caesarin palatsia, Pompeijuksen patsasta,
   Kleopatran neulaa ja katakombeja sekä vanhan Aleksandrian
   raunioita. Muutamassa tunnissa päästään sieltä Kairoon, jonne on
   sadankolmenkymmenen mailin rautatie-matka ja josta voidaan käydä
   muinaisessa Memfiissä, Joosefin vilja-aitoissa ja pyramiideilla.
   Aleksandriasta lähdetään paluumatkalle poiketen Maltassa,
   Cagliarissa (Sardiniassa) ja Parmassa (Mallorcassa), jotka kaikki
   ovat oivallisia satamia, luonnonkauniita ja hedelmistä rikkaita.
   Kussakin paikassa viivytään päivä tai pari, ja kun Parmasta
   illalla lähdetään, saavutaan seuraavana aamuna Espanjan
   Valenciaan. Tässä Espanjan kauneimmassa kaupungissa vietetään
   muutamia päiviä.
   Valenciasta jatketaan paluumatkaa Espanjan rannikkoa sivuillen.
   Alicanten, Carthagenan, Paloksen ja Malagan ohi kuljetaan mailin
   tai parin päässä ja neljänkolmatta tunnin kuluttua saavutaan
   Gibraltariin.
   Siellä viivytään yksi päivä ja jatketaan sitten matkaa Madeiraan,
   jonne saavutaan kolmisen päivän kuluttua. Kapteeni Marryat
   kirjoittaa: "En tiedä maailmassa toista paikkaa, joka ensi
   näkemällä siihen määrään hämmästyttäisi ja viehättäisi kuin
   Madeira." Siellä viivytään päivä tai pari, mutta jos aika sallii,
   voidaan viipyä kauemminkin, ja Canarian saariston läpi mennen,
   arvatenkin Teneriffan Pic näkyvissä, kuljetaan Atlantin poikki
   nyt eteläisempää suuntaa koillispasaadin leveysasteilla, joilla
   aina voidaan toivoa leutoa ja kaunista säätä ja tyyntä merta.
   Vihdoin poiketaan Bermuda-saarilla, jotka ovat aivan tämän
   kotimatkan varressa ja jonne Madeirasta on kymmenen päivän matka,
   ja kun on vietetty vähän aikaa ystäväimme bermudalaisten luona,
   käännetään kokka suoraan kotia kohti, jonne saavutaan noin kolmen
   päivän kuluttua.
   Olemme jo saaneet tilauksia Euroopassa olevilta maanmiehiltä
   jotka siellä aikovat liittyä retkeen.
   Laiva on kaiken aikaa oleva koti, jossa retkeläisiä ympäröivät
   herttaiset ystävät, jos he sattuvat sairastumaan, jossa he saavat
   kaiken mahdollisen hoidon ja myötätunnon.
   Jos jossain yllä mainituista satamista sattuisi olemaan tarttuvia
   tauteja, niin sivuutetaan ne ja niiden sijaan poiketaan muihin
   mieltä kiinnittäviin paikkoihin.
   Matkan hinnaksi on määrätty 1,250 dollaria aikuisilta. Hytit ja
   pöytäpaikat jaetaan sen mukaan kuin matkustajat saapuvat, eikä
   tilausta pidetä sitovana, ennenkuin kymmenen prosenttia hinnasta
   on rahastonhoitajalle maksettu.
   Matkustajat voivat jäädä höyrylaivaan joka satamassa, jos
   haluavat, mitään lisämaksua suorittamatta; kaikki venemaksut
   suoritetaan laivasta.
   Koko maksu on suoritettava etukäteen, ennenkuin matkaan
   lähdetään, jotta lähdöstä määrätyllä ajalla voitaisiin pitää mitä
   paras huoli.
   Komitean tulee hyväksyä paikkatilaukset ennenkuin pilettejä
   annetaan. Tilaukset voidaan lähettää allekirjoittaneelle.
   Mieltäkiinnittävät ja omituiset esineet, joita matkustajat ehkä
   matkalla hankkivat, he saavat tuoda kotia mitään rahtimaksua
   suorittamatta.
   Viisi dollaria kullassa päivältä riittää runsaasti _kaikkiin_
   matkakustannuksiin maalla ja kaikkialla, missä matkustajat
   haluavat useammaksi päiväksi lähteä, höyrylaivasta.
   Matkustajain _yksimielisen_ päätöksen mukaan voidaan retkeä
   pidentää ja matkareittiä muuttaa.
   _Chas. C. Duncan_ 117, Wall Street, New York.
   P.S. Retkeä varten on vuokrattu sangen kaunis ja vahva,
   siipihöyry "_Quaker City_", joka lähtee New Yorkista 8 p. kesäk.
   Hallitus on lähettänyt kirjeitä, joissa retkikunta ulkomailla
   suljetaan asianomaisten suosioon.
  Mikä tästä ohjelmasta enää puuttui, eikö se ollut kerrassaan
  vastustamaton? Ei mitään, mitä äärellinen mieli saattoi keksiä.
  Pariisi, Englanti, Skotlanti, Sveitsi, Italia -- Garibaldi!
  Aigeian meren saaret! Vesuvius! Konstantinopoli! Smyrna! Pyhä maa!
  Egypti ja "ystävämme bermudalaiset!" Maanmiehiä Euroopassa, jotka
  halusivat liittyä retkikuntaan -- tarttuvat taudit vältettäisiin
  -- venemaksut suoritettaisiin laivasta -- lääkäri mukana -- matkaa
  jatkettaisiin vaikka maan ympäri, jos matkustajat yksimielisesti
  haluaisivat -- erityinen komitea, joka pitäisi huolta, että seura
  olisi mitä ankarimmin valittu -- ja yhtä ankara asiantuntijain
  komitea vastaamassa siitä, että laiva olisi yhtä luotettavasti
  valittu. Ihmisluonto ei voinut vastustaa näitä viettelyksiä, jotka
  kerrassaan panivat pään pyörälle. Juoksin rahastonhoitajan luo ja
  maksoin kymmenen prosenttia etukäteen. Ilokseni kuulin, että vielä
  oli muutamia hyttejä vapaana. Minä tosiaan pelastuin tuon ankaran
  komitean kynsistä sen pääsemättä persoonallisesti ja kriitillisesti
  luonteenominaisuuksiani tutkimaan, mutta minä kehoitin heitä
  kuulustelemaan kaikilta yhteiskunnan ylhäisiltä henkilöiltä, mitä
  mieleeni juolahti ja joista saatoin arvata, että he eivät ainakaan
  minusta mitään tietäisi.
  Pian sitten julkaistiin ohjelmaan jatkoakin, jossa sanottiin, että
  laivalla käytettäisiin "Plymouthin virsikokoelmaa." Maksoin nyt loput
  piletin hinnasta.
  Minulle annettiin kuitti ja niin olin virallisesti ja asianmukaisesti
  hyväksytty retkeilijäksi. Se oli hauska juttu, mutta vähäistä oli se
  hauskuus sen uutuuden rinnalla, että tiesi kuuluvansa "valikoituihin."
  Tämän ohjelman jatko niinikään kehoitti retkeilijöitä ottamaan
  mukaansa keveitä soittokojeita, niillä ylläpitää laivalla rattoa;
  satuloita Syyriaa varten; viheriäiset silmälasit ja päivänvarjot:
  hunnut Egyptiä varten ja lämpöiset vaatteet vaivalloisia toivioretkiä
  varten Pyhässä maassa. Lisäksi viitattiin siihen, että vaikka laivan
  kirjastossa olisikin melko laaja valikoima luettavaa, olisi jokaisen
  matkustajan hyvä ottaa mukaansa muutamia oppaita, raamattu ja
  parhaita matkakertomuksia. Lueteltiin sitten varsinkin Pyhää maata
  koskevia teoksia, koska Pyhä maa sisältyi retken ohjelmaan, vieläpä
  näytti olevan sen pääosa.
  Pastori Henry Ward Beecherin piti tulla retkelle, mutta kiireelliset
  toimet pakottivat hänet luopumaan tuumasta. Oli muita matkustajia,
  joita paitsi olisi tultu paremmin toimeen ja jotka olisi jätetty
  maalle paljon mieluummin. Kenraaliluutnantti Shermanin piti myös
  tulla mukaan, mutta intiaanisota pakotti hänet jäämään Mississipin
  taa lakeuksille. Muuan suosittu näyttelijätär oli kirjoittanut
  nimensä laivan kirjoihin, mutta sitten sattui jotain, joka esti häntä
  mukaan tulemasta. "Potomacin rumpalipoika" karkasi ja niinpä meille
  ei enää jäänyt ainoatakaan kuuluisuutta!
  Mutta pitihän meidän ainakin saada meriministeriöstä "tykkipatteri"
  (niin seisoi ilmoituksessa), jotta voitaisiin vastata kuninkaitten
  kunnialaukauksiin; ja meriministerin antama suosituskirja, jonka
  piti tasoittaa "kenraali Shermanille ja hänen seuralleen" tietä
  Vanhan maailman hoveissa ja leireissä, senkin saimme pitää, vaikka
  sekä asiakirjaa että tykkipatteria luullakseni oli jonkun verran
  typistetty siitä mikä alkuaan oli luvassa. Mutta olihan vielä
  jäljellä houkutteleva ohjelma, Pariisi, Konstantinopoli, Smyrna,
  Jerusalem, Jeriko ja "ystävämme bermudalaiset". Eikö sitä jo siinä
  ollut!
  
  
  II LUKU.
  Suuria valmistuksia -- Kunnioitusta herättävä suuruus -- Kaikki
  lähtevät Eurooppaan -- Mr Blucherin mielipide -- Hytti n:o 10 --
  Nurkkakuntain kokoontuminen -- Vihdoinkin merellä.
  
  Silloin tällöin poikkesin seuraavan kuun kuluessa Wallstreetin
  117:ään kysymään, miten laivan korjaus ja varustelu edistyivät; miten
  matkustajaluettelo täyttyi; kuinka monta pyrkijää komitea päivittäin
  oli hylännyt "epävalioina" ja täten jättänyt surun ja mieliapean
  omaksi. (Pian kyllä tuli ilmi, että jokainen oli riittävästi
  "valittu", joka vain kykeni matkan maksamaan.). Ilokseni sain kuulla,
  että meidän piti saada matkaan pieni kirjapaino, jotta voisimme
  painaa joka päivä oman sanomalehden. Ja ilolla kuulin, että pianomme,
  harmoniomme ja melodeonimme olivat parasta, mitä yleensä rahalla
  sai. Ja ylpeänä totesin, että retkeilijöihimme kuului kolme sanan
  julistajaa, kahdeksan tohtoria, kuusi- tai kahdeksantoista naista,
  monta sotilas- ja meriylhäisyyttä kauniisti helähtävine arvonimineen
  ja runsas sato erilaisia "professoreja" ja eräs herra, jonka nimen
  perässä jyrisi "AMERIKAN YHDYSVALTAIN ASIAMIES EUROOPPAA, AASIAA
  JA AFRIKKAA VARTEN" kammottavan mahtavasti! Olin varovasti aikonut
  tyytyä laivassa syrjäiseen paikkaan sen seuran erikoisen valittuun
  laatuun nähden, joka suosituksineen kykenisi kulkemaan tuon mainitun
  komitean kameelinsilmän läpi; olin totutellut itseäni näkemään
  peloittavan valikoiman sotilas- ja merisankareita, minkä vuoksi minun
  täytyisi syrjäisestä paikastani ehkä siirtyä vieläkin syrjemmäksi,
  mutta minun täytyy suoraan tunnustaa, että _tämmöistä_ moukarin iskua
  minä en osannut odottaa.
  Tämä arvonimivyöry nujersi minut aivan maan tasalle. Minä sanoin,
  että jos moisen mahtimiehen _täytyy_ kulkea meidän laivassamme meren
  yli -- varmaan hänen todella täytyi -- että jos Yhdysvallat näkivät
  tarpeelliseksi lähettää meren poikki moisen tonniston virka-arvoa,
  niin olisi ollut hienotunteisempaa ja varmempaa hajoittaa hänet osiin
  ja kuljettaa osat erikseen, monella laivalla.
  Ah, olisinpa vain silloin tiennyt, että hän oli vain tavallinen
  kuolevainen ja ettei hänen tehtävänsä ollut sen valtavampi kuin koota
  siemeniä ja tuntemattomia juuria ja erinomaisia kaaliksia ja kummia
  ojakonnia tuolle köyhälle, hyödyttömälle, viattomalle, homehtuneelle
  vanhalle kivettymälle Smithsonian Institutille (Washingtonin
  kansalliselle tieteelliselle laitokselle), niin olisi se tuntunut
  _hyvin_ keventävältä.
  Tämän ikimuistettavan kuukauden kuluessa paistattelin itseäni siinä
  onnen tunteessa, että kerrankin elämässäni olin päässyt uimaan suuren
  kansallisen liikkeen kantamana. Jokainen aikoi matkustaa Eurooppaan
  -- ja minä, minä myös aioin matkustaa Eurooppaan. Jokainen aikoi
  matkustaa Pariisin kuuluun maailmannäyttelyyn -- ja minäkin aioin
  matkustaa Pariisin näyttelyyn. Höyrylaivalinjat veivät amerikkalaisia
  maan eri satamista summassa sanoen neljä tai viisi tuhatta viikossa.
  Mahdoinko koko kuukauden kuluessa tavata kahtatoistakaan ihmistä,
  jotka eivät aikoneet piakkoin matkustaa Eurooppaan, en varmaan
  muista. Kuljeskelin paljon kaupungilla erään nuoren mr Blucherin
  kanssa, joka niinikään oli lunastanut paikan. Hän oli luottavainen,
  hyväluontoinen, mutkaton ja seurasopuinen mies; mutta hän ei ollut
  niitä miehiä, joita mainitaan ruudin keksijöinä. Hänellä oli mitä
  liioitelluimmat käsitykset tästä kansainvaelluksesta Eurooppaan ja
  luuli lopulta koko Amerikan kansan säälivän kapineitaan kapsäkkiin
  Ranskaan muuttaakseen. Poikkesimme kerrankin erääseen puotiin
  Broadwayn varrella, josta hän osti kaulaliinan, ja kun myyjällä ei
  ollut antaa takaisin, sanoi mr B.:
  "Ei tee mitään, maksan sen teille Pariisissa."
  "Mutta en minä aio lähteä Pariisiin."
  "Mitä -- kuinka te sanoittekaan?"
  "Minä sanoin, etten minä aio lähteä Pariisiin."
  "Ette aio lähteä Pariisiin! Ette läh... -- no hyvä, mutta minne
  ihmeeseen te sitten aiotte lähteä?"
  "En minnekään."
  "Ette ihan minnekään? -- ette minnekään muuanne kuin tänne?"
  "En minnekään muuanne kuin juuri tänne -- olen täällä koko kesän."
  Toverini otti ostoksensa ja sanaakaan sanomatta lähti puodista --
  lähti loukkaantunut ilme kasvoillaan. Kun oli katua vähän matkaa
  astuttu, katkaisi hän äänettömyyden ja sanoi vaikuttavasti: "Se oli
  vale -- se on minun vakaumukseni!"
  Kun aika oli täytetty, oli laivakin valmiina ottamaan vastaan
  matkustajansa. Minut esitettiin sille nuorelle herralle, jonka olin
  saanut hyttitoverikseni, ja huomasin hänet älykkääksi, rattoisaksi,
  epäitsekkääksi, kaikin puolin jalomieliseksi, kärsivälliseksi ja
  ihmeteltävän hyväntahtoiseksi nuoreksi mieheksi. Ei ainoakaan niistä
  matkustajista, jotka seurasivat mukana "Quaker Cityllä", kieltäne
  näiden sanaini oikeutusta. Valitsimme hytin, joka oli tyyrpuurin
  puolella, siipien etupuolella, välikannella. Siinä oli kaksi
  vuodetta, murheellinen paksulasinen akkuna, pesukaappi astioineen
  ja pitkä, ylellisesti pehmustettu kaappi, joka samalla teki sohvan
  virkaa -- ja osaksi oli kamssujemme säilytyspaikkana. Huolimatta
  kaikista näistä huonekaluista mahtui siinä vielä kääntymään, vaikka
  ei kissaa olisi mahtunut kieputtamaan, ei ainakaan isoa kissaa. Mutta
  olihan tuo kuitenkin melkoinen hytti laivan hytiksi ja kaikin puolin
  tyydyttävä.
  Laivan lähtöpäiväksi oli määrätty eräs lauantai kesäkuun alkupuolella.
  Vähän puolenpäivän jälkeen minä tänä merkillisenä lauantaina saavuin
  satamaan ja lähdin laivaan. Pelkkää kiirettä ja sekamelskaa. (Olen
  nähnyt tämän huomautuksen jossain muualla.) Rantasilta oli täynnään
  ajoneuvoja ja ihmisiä; matkustajia saapui ja kiirehti laivaan; laivan
  kansi oli täynnään arkkuja ja kapsäkkejä. Vihmasateessa kulki ja
  töllisteli retkeilijäryhmiä huomiota herättämättömiin matkapukuihin
  puettuina, ja he näyttivät niin lakastuneilta ja surkeilta kuin
  kananpoikaset sulkasadossaan. Uljas lippumme, saman surkeuden uhri,
  riippui märkänä ja alakuloisena pitkin mastoa. Se kaiken kaikkiaan
  oli noloin näky, mitä ajatella saattoi. Tämä oli huvimatka -- sitä ei
  käynyt kieltäminen, seisoihan se ohjelmassa -- olihan se piletissäkin
  mainittu -- mutta ei totisesti se ylimalkaan siltä näyttänyt.
  Kaiken tämän mäiskeen ja jyryn ja pauhun ja huudon ja höyryn pihinän
  jälkeen kajahti vihdoinkin käsky "irti maasta!"-- äkillinen hyökkäys
  porrassillakkeille -- saattajat purkautuvat maalle -- siivet alkavat
  pyöriä ja olemme liikkeellä -- matka on alkanut! Kaksi sangen mietoa
  hurraata kohosi rantasillalta vettä tiukkuvasta yleisöstä; me
  vastasimme yhtä siivosti livettävältä kannelta; lippu teki yrityksen
  liehua, mutta siitä ei tullut mitään; ja "tykkipatteri" vaikeni -- ei
  ollut ruutia. Keksimme nyt, että tähän "patteriin", josta olimme niin
  riemuinneet, kuuluikin tarkalleen yksi tykki, kun kaikki luettiin, ja
  minä luin ne itse -- yksi tykki, joka oli liian pieni kenttätykiksi,
  mutta kyllin pieni kynttilänjalaksi.
  Ajoimme alas sataman suuhun ja kävimme siellä ankkuriin. Satoi
  yhä. Eikä vain satanut, vaan vielä myrskysikin. "Ulkopuolella",
  sen näimme itse, oli kauhea aallokko. Meidän täytyy pysyä
  alallamme tyynessä satamassa, kunnes myrsky asettuu. Matkustajia
  on viidestätoista valtiosta; vain harvat heistä ovat ennen olleet
  merellä; ilmeisestikin olisi varomatonta usuttaa heidät rintansa
  täydeltä puhaltavaa myrskyä vastaan, ennenkuin ovat ennättäneet
  päästä merijaloilleen. Meitä oli saatellut kaksi höyryhinaajaa, sillä
  laivalla oli vielä iloinen nuori newyorkilainen samppanjaseurue,
  joka oli lähtenyt mukaan asianmukaisesti ja vanhan kansan tapaan
  hyvästelläkseen erään heikäläisensä, ja nämä palasivat iltapuoleen
  takaisin ja nyt olimme yksinämme syvyyksillä. Viiden sylen
  vedellä vain ja pohjaan lujasti ankkuroituina. Ja kaiken lisäksi
  juhlallisessa sateessa. Huvia ettei paremmasta väliä.
  Tuntui kerrassaan huojennukselta, kun malmirumpu kutsui
  rukouskokoukseen. Jonkun toisen huviretken ensimmäinen lauantai-ilta
  olisi varmaan omistettu kortinpeluulle ja tanssille; mutta jätän
  ennakkoluulottoman mielen päätettäväksi, olisiko _meille_ sopinut
  tämmöinen kevytmielisyys, siihen nähden mitä olimme kokeneet ja missä
  mielentilassa olimme. Hautajaistilaisuudessa olisimme loistaneet,
  mutta emme missään sen juhlallisemmassa.
  Merellä kuitenkin aina on reipastuttava vaikutuksensa, ja yöllä,
  nukkuessani liekkuuni aaltojen tahdikkaaseen tuuditteluun ja etäisten
  hyökyjen pauhuun, vaivuin rauhallisesti täydelliseen tiedottomuuteen
  päivän ikävystyttävistä kokemuksista ja rankaisevista tulevaisuuden
  varoituksista.
  
  
  III LUKU.
  Matkustajat ylipäätään -- Kaukana merellä -- Ahdistusta patriarkkain
  kesken -- Huvituksen etsiminen vaikeissa oloissa -- Laivan viisi
  kapteenia.
  
  Koko sunnuntain olimme ankkurissa. Myrsky oli laimentunut koko
  lailla, aallokko ei. Yhä kiipeili tuolla "ulkona" korkealle ilmaan
  vaahtoisia mäkiä, kuten kiikareillamme selvään näimme. Ei olisi
  ollut sopivaa alkaa huvimatkaa sunnuntaina; emme voineet viedä
  koettelemattomia vatsojamme noin armottomalle aallokolle alttiiksi.
  Meidän täytyi jäädä alallemme maanantaihin. Ja me jäimme. Mutta
  olihan meillä saarnat ja rukouskokoukset; ja niinpä me tietenkin
  olimme täällä yhtä hyvässä tallessa kuin missä muualla tahansa.
  Sapatin aamuna nousin ylös ja aikaisin söin suurusta. Tunsin sangen
  luonnollista halua luoda matkustajiin pitkän, ennakkoluulottoman
  kunnon silmäyksen semmoisella hetkellä, jolloin he olisivat
  itsetietoisuudesta vapaat -- joka juuri on aamiaisen aika, jos
  semmoista hetkeä yleensä on ihmisolentojen elämässä.
  Hämmästyin suuresti nähdessäni niin paljon vanhanpuoleisia ihmisiä
  -- voisin melkein sanoa kunnianarvoisaa väkeä. Kun loi silmäyksen
  päitten pitkään riviin, niin melkein teki mieli luulla, että ne
  olivat _paljasta_ harmaata. Niin ei laita sentään ollut. Oli siinä
  seassa koko hyvä sekoitus nuortakin väkeä ja toinen melko hyvä
  sekoitus semmoisia herroja ja naisia, joiden ikä oli epämääräinen, he
  kun eivät olleet oikeastaan vanhoja, eivätkä ehdottomasti nuoriakaan.
  Seuraavana aamuna vivuttiin ankkuri pohjasta ja lähdettiin merelle.
  Suuri ilo oli päästä matkaan tämän pitkästyttävän, mieltä lannistavan