Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 2

Süzlärneñ gomumi sanı 3547
Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1938
20.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
29.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
34.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
että jos hän olisi elänyt meidän päivinämme, hänessä olisi säilynyt
vankka annos sitä laajaa tyytymättömyyttä, mikä täytti hänen sydämensä.
Koska hän rakensi kaiken periaatteille, hän epäilemättä olisi huomannut
myöskin meidän periaatteittemme turhuuden. Päätän sen eräistä hänen
sanoistaan, joka on säilynyt meille. "Kansanvallassa", sanoi apotti
Coignard, "kansa on oman tahtonsa alainen, joka on kovaa orjuutta. Itse
asiassa yhteinen rahvas on yhtä outo ja vastakkainen omalle tahdolleen
kuin se saattaisi olla jonkun ruhtinaan tahdolle. Siliä yhteistä tahtoa
on joko vähän tai ei ollenkaan kussakin henkilössä, joka kuitenkin saa
kärsiä sen koko kouristuksen. Ja yleinen äänioikeus on vain hölmöjen
pyydys, niinkuin kyyhkynen, joka kantoi pyhää öljypuun lehteä.
Kansanvaltainen hallitusmuoto samoin kuin yksinvaltainenkin perustuu
mielikuvitelmiin ja elää siitä miten sitä harjoitetaan. On tärkeätä
ainoastaan, että nuo kuvitelmat tulevat hyväksytyiksi ja niiden
toimeenpanijat onnellisiksi."
Tämä viisaudenlauselma riittää saamaan meidät uskomaan, että hän olisi
säilyttänyt meidänkin päivinämme sen hymyilevän ja ylpeän
vapaamielisyyden, joka kaunisti hänen henkeään kuninkaitten
aikakautena. Missään tapauksessa hän ei koskaan olisi ollut
vallankumouksellinen. Hänessä oli liian vähän harhakuvitelmia sitä
ollakseen eikä hän uskonut, että valtiomuodot ovat hävitettävissä
muuten kuin niiden sokeiden ja himmeiden, hitaiden ja vastustamattomien
voimien kautta, jotka kaatavat kaiken.
Hän uskoi, että yhtä ja samaa kansaa ei voida hallita kuin yhdellä
tavalla samana aikana, siitä syystä kansat, ollen eläviä elimistöjä,
riippuvat kaikkine askareineen jäsentensä rakenteesta ja elimiensä
tilasta, s.o. maasta ja sen asujista eivätkä hallituksistaan, joita
heitetään kansakuntien ylle aivan kuin pukuja ihmisruumiiden verhoiksi.
"Onnettomuus on siinä", myönsi hän, "että kansat pukeutuvat niihin
niinkuin Arlequin tai Gilles marakatin tanssittaja. Heidän pukunsa on
tavallisesti joko liian laaja tai liian pieni, epämukava, naurettava,
tahrainen, pölyttynyt tai kiiltävä kuluneisuuttaan. Niitä voidaan
jollakintavoin korjata järkevästi pölyttämällä, käyttämällä niihin
siellä täällä neulaa tai tarpeen vaatiessa saksiakin, että välttyisi
kustannukset toisesta vaatetuksesta, joka saattaisi olla yhtä huono.
Kuitenkaan ei ole itsepintaisesti säilytettävä vanhaa senjälkeen kun
ruumis on muuttanut muotoaan ijän mukaan."
Tästä näkyy, että hra apotti Coignard harrasti sekä järjestystä että
edistystä ja ettei hän ylimalkaan ollut huono kansalainen. Hän ei
yllyttänyt ketään kapinaan ja toivoi, että yhteiskunnalliset laitokset
kuluisivat ja hierautuisivat alituisessa käytännössä pikemmin kuin että
niitä suurin iskuin kumottaisiin ja järkytettäisiin. Hän huomautti
alituisesti oppilailleen, että kaikkein tiukimmatkin sievistyivät
ihmeellisesti käytännössä ja että oli varmempaa luottaa lakien kuin
ihmisten lempeyteen. Mitä tuli lakien muodottomuuksien äkkipikaiseen
muuttamiseen hän ei sitä toivonut eikä toivottanut, koska hän oli
varsin vähän vakuutettu liian nopean lainsäädännön siunauksesta. Joskus
Jacobus Paistinkääntäjä kysyi häneltä eikö hän pelännyt, että hänen
arvosteleva ajattelunsa välttämättömiin yhteiskunnallisiin laitoksiin
kohdistuessaan, joita hän itsekin piti sellaisina, ikävästi järkyttäisi
sitä mikä oli säilytettävää.
-- Miksi, kysyi häneltä hänen uskollinen oppilaansa, miksi, oi
mestarien parhain, lyödä tomuksi oikeuden käytön, lakien ja yleensä
kaikkien siviili- ja sotilasvirkakuntien perustukset, jos te
tunnustatte, että tarvitaan oikeutta, oikeuden käyttöä, armeijaa,
maistraatteja ja järjestyksen valvojia?
-- Poikani, vastasi hra apotti Coignard, olen aina huomannut, että
ihmisten onnettomuudet johtuvat heidän ennakkoluuloistaan niinkuin
hämähäkit ja skorpionit tulevat kellarien pimeydestä. On hyvä käyttää
hiukan luutaa ja tomuriepua kaikkien noiden synkkien soppien sokeuteen.
On hyvä myöskin antaa siellä täällä myöskin pieni kuokanisku kellarien
ja puutarhojen muureihin. Se säikyttää pölyä pois ja valmistaa
välttämättömiä raunioita.
-- Myönnän sen mielelläni, vastasi siihen tuo lempeä Paistinkääntäjä,
mutta kun te saatte hävitetyiksi kaikki periaatteet, oi kunnon
mestarini, mitä asetatte niiden sijaan?
Johon mestari vastasi:
-- Kaikkien väärien periaatteiden hävityksen jälkeen jää niiden tilalle
yhteiskunta, koska se perustuu välttämättömyyteen, jonka lait ovat
vanhemmat kuin Saturnus ja vallitsevat vielä sittenkin kuin Prometheus
on saanut syöstyksi Jupiterin valtaistuimeltaan.
Siitä saakka kuin apotti Coignard näin saneli, on Prometheus monta
kertaa kukistanut Jupiterin, ja tämän viisaan ennustukset ovat käyneet
toteen niin kirjaimellisesti, että voi epäillä nykyään, niin paljon
muistuttaa uusi järjestys vanhaa, eikö valta sittenkin ole jäänyt
vanhalle Jupiterille. Useat ihmiset menevät niinkin pitkälle, että
kieltävät tuolta titaanilta olemassaolon. Ei näy enää, sanovat he,
hänen rinnassaan haavaa, jonka kautta vääryyden kotka raateli hänen
sydäntään ja jonka pitäisi vuotaa verta iankaikkisesti. Hän ei tiedä
mitään tuskista eikä maanpakonsa vaivoista. Se ei ole se työläisjumala,
joka oli meille luvattu ja jota me odotimme. Se on vanhan ja
naurettavan Olympon lihava Jupiter. Milloin siis on ilmestyvä hän, tuo
ihmisten roteva ystävä, tulensytyttäjä, tuo vielä kallioonsa naulittu
titaani? Vuorilta kuuluva peljättävä ääni ilmoittaa, että hän nostaa jo
ääretöntä paattaan raadelluille hartioilleen ja me tunnemme jo yllämme
hänen kaukaisen hengityksensä lieskat.
Vieraana tämän maailman asioille hra Coignard oli taipuvainen
pelkästään spekulatiivisiin mietelmiin ja syventyi mielellään
ylimalkaisiin ajatuksiin. Tämä mielenlaatu, joka saattoi vahingoittaa
häntä hänen aikalaistensa keskuudessa, tekee hänen ajatelmansa
puolentoista vuosisadan jälkeen varsin arvokkaiksi ja sangen
hyödyllisiksi. Me voimme niistä oppia paremmin tuntemaan omia tapojamme
ja selittämään niissä piilevää pahaa.
Vääryydet, tuhmuudet ja julmuudet jäävät meiltä huomaamatta silloin kun
ne ovat yleisiä. Me näemme esi-isiemme huonot puolet emmekä omiamme
Koska ei ole yhtään aikakautta menneisyydessä, missä ihminen ei
esiintyisi meille järjettömänä, raakana ja julmana, olisi ihmeellistä,
että meidän vuosisatamme jonkun aivan erikoisen etuoikeuden kautta
olisi vapaa kaikesta typeryydestä, kaikesta ilkeydestä ja kaikesta
julmuudesta. Hra apotti Coignardin mielipiteet avittaisivat meitä
tutkistelemaan omaatuntoamme, ellemme jo olisi niiden itsetyytyväisten
kaltaisia, joiden silmät eivät näe ja joiden korvat eivät kuule.
Käyttämällä vain hiukan hyvää uskoa ja unohtamalla vain hiukan omia
etujamme me näkisimme pian, että meidän lakikirjamme ovat vieläkin
vääryyden pesiä, että meidän tavoissamme säilyy ahneuden ja ylpeyden
perinnöllinen kovuus, että me pidämme arvossa vain rikkautta emmekä
kunnioita työtä. Meidän yhteiskunnallinen järjestelmämme näyttäisi
meistä siltä, mitä se itse asiassa onkin, kurjalta ja vaaralliselta
järjestelmältä, jonka todellisten olojen oikeus tuomitsee huolimatta
ihmisten tekemästä oikeudesta ja jonka perikato jo on alkanut. Meidän
pohattamme näyttäisivät meistä yhtä typeriltä kuin nuo turilaat, jotka
syövät edelleen puiden lehtiä sillä aikaa kuin pienet syöpäläiset,
jotka ovat heidän ruumiiseensa tunkeutuneet, ahmivat heidän
sisuksiaan. Me emme salli enää valtiomiestemme väärien ja latteiden
lausumisnumeroiden itseämme uinuttaa, meitä säälittäisi nuo
taloustutkijamme, jotka väittelevät keskenään huonekalujen hinnoista
talossa, joka palaa. Apotti Coignardin sanat ilmaisevat meille
profeetallista ylenkatsetta noihin Vallankumouksen suuriin
periaatteisiin ja noihin kansanvallan oikeuksiin nähden, joille me
olemme sadan vuoden kuluessa perustaneet mitä väkivaltaisimman
vallananastuksen pitkän, epäoikeudellisten hallitusten sarjan, samalla
kun me ilman ivaa tuomitsemme kaikki epäoikeudet. Jos alkaisimme hiukan
hymyillä noille typeryyksille, jotka ovat päivän selviä, mutta joskus
verisiä, jos oivaltaisimme, että nykyaikaiset ennakkoluulot ovat
niinkuin vanhatkin joko naurettavien tai inhottavien asianhaarojen
tuloksia, jos arvostelisimme niitä kumpiakin lempeällä ja sääliväisellä
epäilyllä[3] olisivat riidat maailman kauneimmassa maassa vähemmän
kiivaita ja hra apotti Coignard olisi omalta osaltaan jotakin
vaikuttanut ihmiskunnan onnellisuuteen.
_Anatole France_.



APOTTI COIGNARDIN AJATUKSIA


I
Valtiomiehet.

Hra apotti Jérôme Coignard oli tänä iltapäivänä tavallisella
käynnillään kirjakauppias hra Blaizot'n luona Pyhän Jaakon kadulla
_Pyhän Katharinan Kuvassa_. Huomaten pöydillä Jean Racinen teoksia hän
otti huolimattomasti selaillakseen yhtä noista niteistä.
-- Tämä runoilija, sanoi hän, ei ollut vailla neroa ja jos hän olisi
voinut kohottaa henkensä niin, että hän olisi kirjoittanut
murhenäytelmänsä latinalaisilla säkeillä, hän olisi kiitostakin
ansaitseva, erittäinkin _Athalie'nsa_ johdosta, jossa hän osoitti
ymmärtävänsä sangen hyvin politiikkaa. Corneille ei ole häneen verraten
muuta kuin turha deklamoija. Tämä Joaan tapausta kuvaileva
murhenäytelmä paljastaa meille eräitä niistä voimaliikkeistä, jotka
nostavat ja kukistavat valtakuntia. Ja täytyy uskoa, että hra Racine
oli sangen ymmärtäväinen, mikä onkin enemmän arvoista kuin kaikki nuo
runouden ja kaunopuheisuuden hienoudet, jotka itse asiassa eivät ole
muuta kuin kaunopuhujien keksintöjä ja omiaan vain hupsuja huvittamaan.
Kuuluu heikoille hengille koettaa kohottaa ihmistä hienoon ja ylevään.
He erehtyvät Aatamin heimon todellisesta luonteesta, joka on kokonaan
kurja ja säälittävä. Pidätyn väittämästä, että ihminen olisi naurettava
eläin, vain siitä syystä, että Jeesus Kristus on sen kalliilla
verellään lunastanut. Jos ihmisessä jotakin ylevää on, riippuu se
yksinomaan tuosta käsittämättömästä mysteriosta, ja ihmislapset, suuret
ja pienet, ovat itsessään vain julmia ja vastenmielisiä petoja.
Hra Roman astui sisälle myymälään juuri sillä hetkellä, jolloin kunnon
mestarini lausui nuo viimeiset sanat.
-- Hohoo, hra apotti, huudahti tämä taitava mies. Te unohdatte, että
nämä julmat ja vastenmieliset eläimet ovat ainakin Europassa ihailtavan
poliisijärjestyksen alaisia ja että valtiot sellaiset kuin Ranskan
kuningaskunta tai Hollannin tasavalta ovat hyvin kaukana tuosta
barbariasta ja tuosta raakalaistilasta, jotka teitä niin loukkaavat.
Kunnon mestarini heitti kädestään Racinen niteen ja vastasi hra
Romanille tavallisella suloudellaan:
-- Myönnän, hyvä herra, että valtiomiesten teoissa on jotakin
järjestystä ja jotakin selvyyttä, silloin kun ajattelijat niitä
kirjoituksissaan käsittelevät ja ihailen teidän teoksessanne
_Monarchie_ ideain lumoa ja johdonmukaisuutta. Mutta sallikaa, hyvä
herra, että teen kunniaa vain teille kaikista niistä kauniista
ajatuksista, joita te sijoitatte vanhojen ja uusien aikojen suurten
valtiomiesten sieluihin. Heillä ei ollut sitä henkevyyttä, minkä te
annatte heille, ja nuo kuuluisat miehet, jotka näyttävät johtaneen
maailmaa, olivat itse luonnon ja kohtalon leikkikaluja. He eivät
kohonneet inhimillisen typeryyden yläpuolelle, eivätkä itse asiassa
olleet muuta kuin kurjuuden loistoesimerkkejä.
Tätä keskustelemusta kärsimättömänä kuunnellessaan hra Roman oli
ottanut käteensä jonkun vanhan karttateoksen. Hän rupesi sitä
paukuttamaan pöytään kiivaudella, joka yhtyi hänen oman äänensä
meteliin.
-- Mikä sokeus! sanoi hän. Kuinka olla näin tunnustamatta suurten
hallitusmiesten, suurten kansalaisten tekoja! Tunnetteko niin huonosti
historiaa, ettette huomaa kuinka joku Caesar, joku Richelieu, joku
Cromwell muodosti kansoja niinkuin savenvalaja ruukkujaan? Ettekö näe,
että valtio käy niinkuin kello kellosepän käsissä?
-- Minä en sitä näe, sanoi kunnon mestarini, ja niiden viidenkymmenen
vuoden aikana, jotka olen elänyt, olen huomannut vain, että tämä maa on
vaihtanut useampia kertoja hallitustaan ilman että ihmisten elinehdot
ovat siitä muuttuneet, paitsi ehkä erään näkymättömän prosessin kautta,
joka ei ollenkaan riipu ihmisten tahdoista. Siitä päätän, että on
jotakuinkin samantekevää tulla hallituksi tuolla taikka tällä tavalla
ja ettei hallitusmiehissä ole muuta arvossapidettävää kuin heidän
vaununsa ja heidän vaatteuksensa.
-- Voitteko puhua niin, vastasi hra Roman, sen valtiomiehen kuoleman
jälkeisenä päivänä, joka otti niin suurta osaa maan asioiden hoitoon ja
joka pitkän epäsuosionsa jälkeen veti viimeisen henkäyksensä hetkellä,
jolloin valta kaikkine kunnioineen oli jälleen hänen käsissään? Kansan
huminasta, joka seuraa hänen hautakirstuaan, te voitte päättää, mitä
hänen työnsä merkitsevät. Niiden merkitys kestää kauan hänen kuoltuaan.
-- Hyvä herra, sanoi siihen kunnon mestarini, tämä valtiomies oli
kunnollinen, harras ja työteliäs ihminen eikä voi väittää hänestä
niinkuin hra Vaubanista, että hän olisi ollut liian kohtelias
teeskennelläkseen sitä muille, sillä hän ei koskaan pitänyt lukua
kenenkään miellyttämisestä. Ylistän häntä erikoisesti siitä, että hän
kävi paremmaksi maan asioiden hoidossa, joissa niin monet muut
turmeltuvat.
Hänellä oli luja sielu ja virkeä tunne maansa suuruudesta. Hän on
kiitettävä vielä siitä, että hän kantoi tyynesti laajoilla hartioillaan
sekä ammattipilkkaajien että pikkumarkiisien viat. Hänen
vihollisensakin tunsivat häntä kohtaan salaista kunnioitusta. Mutta
mitä hän on tehnyt merkittävää ja minkä kautta hän esiintyy teille
muuna kuin niiden tuulien leikkikaluna, jotka puhalsivat hänen
ympärillään? Jesuiitat, jotka hän karkoitti, ovat palanneet; tuo pieni
uskontosota, jonka hän sytytti kansan hukutukseksi, on sammunut, eikä
jättänyt juhlan jälkeen muuta kuin huonon ilotulituksen käryävät
jätteet. Hänellä oli, myönnän teille, huvittamisen tai pikemmin
ajanvietteen neroutta. Hänen elämäntehtävälleen, joka ei ollut muuta
kuin tilaisuuden ja sen toimeenpanemisen palvelusta, tuli hänen
kuolemansa odottamatta, mutta sen ei ole tarvis muuttaa muuta kuin
nimeään ja johtajaansa opinkaavaansa muuttamatta. Hänen kavaluutensa
pysyy uskollisena mestarilleen ja itselleen jatkuvasti asianhaaroja
noudattaen. Onko tuo siis mikään elämäntyö, joka suuruudellaaan
hämmästyttää?
-- On, se hämmästyttää todellakin, vastasi hra Roman. Ja tämä
valtiomies puhdisti hallitsemisen taidon metafysiikan pilvistä vieden
sen asioiden todellisuuteen, josta minä häntä suuresti ylistän. Hänen
tehtävänsä, sanotte te, oli vain tilaisuuden ja sen toimeenpanemisen
palvelusta. Mutta mitä vaaditaankaan ollakseen etevä inhimillisten
asiain hoidossa muuta kuin tarttua suosiolliseen, suotuisaan
tilaisuuteen ja käyttää sen toimeenpanemiseen hyödyllisiä palvelijoita?
Tämän hän teki, tai tämän hän olisi ainakin tehnyt, ellei hänen
ystäviensä pikkumainen petollisuus ja hänen vastustajiensa salakavala
rohkeus olisi riistänyt kaikkea rauhaa häneltä. Mutta hän kulutti
itsensä turhaan jälkimäisiä hillitessään ja edellisiä rohkaistessaan,
Aika ja ihmiset, nuo välttämättömät välikappaleet, puuttuivat häneltä,
hänen hyväätekevä despotisminsa perustamiseksi. Hän hahmotteli
kuitenkin ihailtavia suunnitelmia sisäpolitiikkaan nähden. Teidän ei
tulisi unohtaa, että ulkopolitiikkaan nähden taas hän lahjoitti
isänmaalleen laajoja ja viljavia alueita. Ja meidän on oltava siitä
hänelle sitäkin kiitollisempia, että hän teki nämä onnistuneet
valloitukset yksin ja parlamentista huolimatta, josta hän oli
riippuvainen.
-- Hyvä herra, vastasi kunnon mestarini, hän osoitti tarmoa ja taitoa
siirtomaa-asioiden hoidossa, mutta ei ehkä enempää kuin mitä tavallinen
porvari tarvitsee jonkun maatilan ostoon. Ja minusta nuo merentakaiset
asiat eivät ole minkään arvoisia siihen nähden, miten europalaisten on
tapa käyttäytyä Afrikan ja Amerikan kansojen suhteen. Valkoiset,
ollessaan tekemisessä keltaisten tai mustien kanssa, katsovat olevansa
pakoitettuja tekemään heidät maattomiksi. Ei päästä mihinkään
päätökseen villikansojen kanssa muuten kuin vielä täydellisemmällä
raakuudella. Tähän äärimmäisyyteen johtavat kaikki siirtomaita koskevat
yritykset. En tahdo kieltää, etteikö espanjalaiset, hollantilaiset ja
englantilaiset olisi saaneet niistä jotakin hyötyä itselleen. Mutta
tavallisesti antaudutaan aivan sattuman ja seikkailun valtaan
lähettämällä suuria ja julmia retkikuntia. Mitä on yksilön taito ja
tahto noissa yrityksissä, jotka koskevat kaupan, maanviljelyksen ja
merenkulun etuja, jotka sentähden riippuvat äärettömästä määrästä
toisia olentoja? Hallitusmiehen osa näissä asioissa on sangen pieni, ja
jos se näyttää meistä huomattavalta, on se vain siksi, että meidän
jumaluustarustoon taipuvainen henkemme tahtoo antaa nimen ja hahmon
kaikille luonnon salaperäisille voimille. Mitä hän on keksinyt tuo
meidän hallitusmiehemme siirtomaihin nähden, jota jo foinikialaiset
eivät Kadmuksen aikaan tunteneet?
Nämä sanat kuullessaan herra Roman pudotti karttateoksen, jota
kirjakauppias riensi kohteliaasti maasta nostamaan.
-- Herra apotti, sanoi hän, minä huomaan, että te valitettavasti olette
rikkiviisastelija. Sillä täytyy olla sofisti sekottaakseen Kadmukseen
ja foinikialaisiin kuolleen valtiomiehemme siirtomaayrityksiä. Te ette
ole voineet kieltää, että nämä yritykset olivat hänen työtään ja olette
häiritsevällä tavalla tuoneet keskusteluumme tämän Kadmuksen
saattaaksenne meidät hämille.
-- Hyvä herra, sanoi apotti, jättäkäämme Kadmus sikseen, koska se teitä
vihastuttaa. Tahdon sanoa ainoastaan, että valtiomiehellä on vähän
osuutta omiin yrityksiinsä eikä hän ansaitse niistä kunniaa eikä
häpeää. Tahdon sanoa, että elämän surkuteltavassa komediassa
hallitusten päämiehet näyttävät käskevän, niinkuin kansat tottelevan,
mutta se ei ole muuta kuin leikkiä, turhaa näennäisyyttä ja itse
asiassa sekä toisia että toisia näkymätön voima johdattaa.


II
Pyhä Abraham.

Tuona kesäisenä yönä hyttysten hypellessä _Pienen Bachuksen_
lyhdyn ympärillä hra apotti Coignard otti raitista ilmaa
Saint-Benoît-le-Bétournén kirkon kaaren alla. Hän mietiskeli siinä
tapansa mukaan Cathérinen saapuessa istumaan hänen vierelleen
kivipenkille. Kunnon mestarini oli taipuvainen kiittämään Jumalaa hänen
töistään. Hän katseli mielihyvällä tätä kaunista tyttöä, ja koska hänen
henkensä oli hymyilevä ja viljeltynyt, hän puheli tälle miellyttäviä
sanoja. Hän kiitti Catherinen pirteyttä, joka ei esiintynyt ainoastaan
hänen kielellään vaan myöskin hänen kurkussaan ja kaikessa muussakin
hänen henkilössään sekä siitä, että tämä tosin hymyili huulillaan ja
poskillaan, mutta vielä enemmän lihansa kaikilla kauniilla poimuilla ja
syvennyksillä, minkä vuoksi oli varsin vaikeata sietää hänen verhojaan,
jotka estivät näkemästä hänen kokonaan hymyävän.
-- Koska yleensä, sanoi hän, on tehtävä syntiä maan päällä ja koska
kukaan paitsi öykkäri, ei voi uskoa itseään erehtymättömäksi, tahtoisin
juuri teihin nähden, hyvä neiti, että taivaallinen armo hetkeksi
heittäisi minut erikoisesta suojeluksestaan, jos varsinkin se voisi
tuottaa teillekin jotain mielihyvää. Minulle se tuottaisi kaksi mitä
kallisarvoisinta etua, nimittäin: ensiksi, että tekisin syntiä
harvinaisella ilolla ja valikoidulla herkullisuudella, toiseksi, että
samassa saisin anteeksiannon teidän sulojenne voimasta, sillä on
epäilemättä kirjoitettu Tuomion kirjaan, että teidän viehätyskeinonne
ovat vastustamattomia. Tämä täytyy ottaa huomioon. Näkee älyttömiä
miehiä, jotka huvittelevat rumien ja sulottomien naisten kanssa. Nämä
onnettomat tuohon tapaan toimien syöksyvät vaaraan kadottaa sielunsa,
sillä he tekevät sen vain syntiä tehdäkseen ja heidän työläs
rikkomuksensa on täynnä raadollisuutta. Sen sijaan niin kaunis iho kuin
teidän, Cathérine, on jo sellaisenaan puolustus Iäisen silmien edessä.
Teidän sulonne helpottavat ihmeellisesti rikkomusta, joka käy
anteeksiannettavaksi, ollen riippumaton meidän tahdostamme. Ollakseni
oikein suora, hyvä neiti, minä tunnen, että teidän läheisyydessänne
taivaan armo jättää minut ja pakenee linnunlentimillä. Siinä
silmänräpäyksessä, kun nyt puhun teille, siitä ei ole jäljellä enää
kuin pieni valkea pilkku noiden kattojen päällä, joiden räystäillä
kissat rakastelevat raivokkain huudoin ja lapsellisin valituksin kuun
istuessa aivan julkeana eräällä savutorvella. Kaikki mitä näen teidän
olemuksestanne, Cathérine, vaikuttaa aistillisesti ja se, mitä en näe,
vielä aistillisemmin.
Hänen näin puhuessaan Cathérine loi silmänsä alas polviinsa ja käänsi
ne sitten aivan kimmeltävinä hra apotti Coignardiin:
Ja virkahti varsin vienolla äänellä:
-- Koska te tarkoitatte minulle hyvää, herra Jérôme, sanoi hän,
luvatkaa minulle suostua pyyntöön, jonka aion tehdä teille. Olisin
teille siitä hyvin kiitollinen.
Kunnon mestarini lupasi. Kuka ei olisi tehnyt samoin hänen sijassaan?
Cathérine sanoi hänelle silloin vilkkaasti:
-- Te tiedätte, hra Jérôme, että apotti La Perruque, Saint-Benoît'n
apupappi, syyttää veli Angea, että tämä muka olisi varastanut hänen
aasinsa ja tuosta on apupappi tehnyt virallisen kantelun. Ei voi olla
väärempää syytöstä. Tämä kunnon munkki oli lainannut aasin
kuljettaakseen pyhäinjäännöksiä maalaiskyliin. Aasi hävisi tiellä.
Pyhäin jäännökset löydettiin. Se on asiassa oleellista, kuten veli Ange
sanoo. Mutta apotti La Perruque vaatii takaisin aasiaan eikä anna sijaa
järjen äänelle. Hän tahtoo sulkea tuon pikku munkin piispan vankilaan.
Te yksin voitte saada viihtymään hänen vihansa ja ottamaan takaisin
kanteensa.
-- Mutta, hyvä neiti, sanoi apotti Coignard, siihen minulla ei ole
voimaa eikä halua.
-- Oh! jatkoi Cathérine puhettaan liukuen hänen lähelleen ja katsoen
häntä keskitetyllä hellyydellä. Mitä haluun tulee, olisin sangen
onneton ellen onnistuisi sitä teihin lietsomaan. Mitä taas voimaan
tulee, hra Jérôme, se teillä on. Eikä mikään olisi teille helpompaa
kuin pelastaa tuo pikku munkki. Riittäisi, että te antaisitte herra La
Perruquelle kahdeksan saarnaa laskiaiseksi ja neljä adventiksi. Te
kirjoitatte niin hyviä saarnoja, että täytyy tuottaa teille suurinta
mielihyvää niitä kirjoittaa. Sommitelkaa nuo kaksitoista saarnaa, hra
Jérôme, sommitelkaa ne heti. Käyn itse hakemassa ne teiltä asunnostanne
Saint-Innocent'issa.
-- Herra La Perruque, jolla on korkeat ajatukset tiedoistanne ja
ansioistanne, pitää varmaan kahtatoista saarnaanne aasin arvoisena.
Heti kun hänellä on nuo kaksitoista saarnaa hän on peruuttava
kanteensa. Hän on sen sanonut. Mitä on teille kaksitoista saarnaa, hra
Jérôme? Ja minä lupaan kirjoittaa aameneni niistä viimeisen alle. Te
lupaatte, lisäsi hän kiertäen käsivartensa hänen kaulaansa.
-- Tästä, sanoi ankarasti hra Coignard irroittaen kauniit kätöset
kaulaltaan, minä kieltäydyn ehdottomasti. Lupaukset, joita kauniille
tytölle annetaan, ovat sitovia vain lihalle eikä ole mikään synti evätä
niitä. Älkää luottako minun apuuni, sorja tyttöseni, että tahtoisin
pelastaa tuon parrakkaan viettelijän oikeuden käsistä. Jos
kirjoittaisin yhden tai kaksi tai kaksitoista saarnaa, niin tekisin sen
noita huonotapaisia munkkeja vastaan, jotka ovat Pyhän Kirkon häpeä ja
kirppujen kaltaisia, jotka ovat tarttuneet Pyhän Pietarin vaatetukseen.
Tuo veli Ange on konna. Hän antaa kunnon naisten kosketella muka pyhäin
jäännöksinä jotakin lampaan tai porsaan luuta, jonka hän itse on
kalunnut puhtaaksi ällöttävällä ahmattiudella. Lyönpä vetoa, että hän
on kuljettanut hra La Perruquen aasin selässä jotakin enkeli Gabrielin
siivensulkaa, sädettä tietäjien tähdestä ja jossakin pienessä
jouhisoittimessa niiden kellojen kaikua, jotka soivat Salomonin
temppelin tapulissa. Hän on oppimaton, hän on valehtelija, ja te
rakastatte häntä. Siinä on kolme syytä, joiden vuoksi hän on minulle
vastenmielinen. Jätän teidän arvosteltavaksenne, hyvä neiti, mikä
noista kolmesta on painavin. Se voi olla myöskin niistä vähimmän
kunniallinen, sillä toden totta, olin viehtynyt juurikään niin
väkivaltaisesti, että se ei ole ollenkaan minun ikäni eikä säätyni
mukaista. Mutta älkää pettykö. Tunnen varsin vilkkaasti sen herjan,
minkä tuo teidän niskapussillinen kaapukonnanne muodostaa Herramme
Jeesuksen Kirstuksen Kirkolle, jonka sangen arvoton jäsen minä olen, ja
tuo kapusiini vaikuttaa minuun niin vastenmielisesti, että minut valtaa
äkillinen halu mietiskellä jotakin Pyhän Johannes Chrysostomuksen
kaunista kohtaan sensijaan, että hieroisin tässä polviani teidän
polviinne, hyvä neiti, kuten olen neljännestunnin tehnyt. Sillä
syntisen himo on katoavaista, mutta Jumalan kunnia pysyy
iankaikkisesti. En ole koskaan liioitellut lihan synnin käsitettä, se
oikeus täytyy antaa minulle.
En säiky niinkuin hra Nikodemus niin pientä seikkaa kuin huvitella
jonkun sievän tyttösen kanssa. Mutta en voi ensinkään sietää mielen
alhaisuutta, en tekopyhyyttä, en valhetta, enkä tuota raakaa
tietämättömyyttä, jotka tekevät teidän veli Angestanne täydellisen
kapusinin. Teihin tarttuu hänen hommastaan, hyvä neiti, rentustelun
tapa, joka vetää teidät paljon alapuolelle teidän säätyänne, ilotytön
säätyä. Tunnen sen häpeät ja kurjuudet, mutta se on paljon korkeammalla
kapusiinien säätyä. Tuo lurjus häväisee teidät samoin kuin hän on häpeä
itse Pyhän Jaakon kadun lokavirroillekin niihin astuen jalallaan.
Ajatelkaa, hyvä neiti, kaikkia niitä hyveitä, joilla te vielä voisitte
epämääräisessä ammatissanne kaunistauta ja joista yksikin ehkä voisi
avata teille eräänä päivänä Paratiisin, ellette olisi tuon saastaisen
sian nöyrin orja ja palvelija.
Sallien kaiken teissä muodostua siksi mikä lopuksi on tarpeellista,
että voisi jättää teidät teistä erotessaan, te voisitte, Cathérine,
kukoistaa uskossa, toivossa ja rakkaudessa, rakastaa köyhiä ja käydä
katsomassa sairaita. Te voisitte olla almujen antaja ja myötäkärsijä ja
te voisitte iloita kainosti taivaan pilvistä, merien, metsien ja
ketojen kauneudesta. Te voisitte aamulla ikkunanne aukaistessanne
ylistää Jumalaa kuunnellen lintujen laulua, te voisitte
pyhiinvaellusten päivinä nousta Pyhän Valeriuksen kukkulalle ja itkeä
siellä, ristin alla, suloisesti kadotettua viattomuuttanne, te voisitte
tehdä samoin kuin Hän, joka yksin lukee ihmissydänten salaisuudet, te
voisitte tehdä niin, että Hän voisi sanoa: 'Cathérine on minun
luontokappaleeni ja minä tunnen hänet sen kauniin valon jätteistä, joka
ei suinkaan ole sammunut hänessä'.
Cathérine keskeytti hänet.
-- Mutta, apotti, sanoi hän kuivasti, sehän on saarna, minkä te tuossa
minulle taritsette.
-- Tehän pyysitte minulta kahtatoista, vastasi apotti.
Cathérine alkoi suuttua:
-- Varokaa, apotti. Riippuu teistä, olemmeko ystäviä vai vihollisia.
Tahdotteko kirjoittaa nuo kaksitoista saarnaa? Ajatelkaa tarkoin
ennenkuin vastaatte.
-- Hyvä neiti, sanoi hra apotti Coignard. Minä olen tehnyt hävettäviä
tekoja elämässäni, mutta ilman niitä ajattelemattani.
-- Te ette tahdo? Onko se varmaa? Yksi, kaksi... Te kieltäydytte?...
Apotti, minä kostan.
Hän murjotti jonkun aikaa mykkänä ja ärtyisenä penkillä. Sitten hän
äkkiä rupesi huutamaan:
-- Lopettakaa, hra apotti Coignard. Teidän iällänne tuossa arvokkaassa
puvussa kohdella minua täten, hyi! Herra apotti, hyi! Mikä häpeä, herra
apotti!
Juuri kun hän kirkui kiihkeimmin näki apotti neiti Lecoeur'in
_Trois-Pucelles'in_ kauppiattaren, joka kulki kaarten ali. Hän oli
matkalla tänä myöhäisenä hetkenä tunnustautumaan Saint-Benoît'n
kolmannelle apupapille ja käänsi päätään suurimman vastenmielisyytensä
merkiksi.
Apotti tunnusti mielessään, että Cathérinen kosto oli nopea ja varma,
sillä neiti Lecoeur'in hyve oli ijän vahvistamana käynyt niin
ankaraksi, että hän tarttui kaikkiin ympäristönsä riettauksiin ja
lävisti seitsemän kertaa päivässä kielensä kärjellä kaikki Pyhän Jaakon
kadun lihalliset synnintekijät.
Mutta Cathérine ei itsekään tiennyt kuinka täydellinen hänen kostonsa
oli. Hän oli nähnyt saapuvan paikalle neiti Lecoeur'in. Mutta hän ei
ollut nähnyt isääni, joka saapui heti perästä.
Hän tuli minun kanssani hakemaan kaariholvin alta apottia noutaakseen
hänet Pieneen Bachukseen. Isäni piti paljon Cathérinestä. Mikään ei
häntä suututtanut niin kuin jos hän näki tämän lähentelevien miesten
Sez Fin ädäbiyättän 1 tekst ukıdıgız.
Çirattagı - Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 3
  • Büleklär
  • Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 1
    Süzlärneñ gomumi sanı 3413
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1889
    18.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    27.5 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    31.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 2
    Süzlärneñ gomumi sanı 3547
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1938
    20.7 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 3
    Süzlärneñ gomumi sanı 3548
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1932
    23.4 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    32.3 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    37.3 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 4
    Süzlärneñ gomumi sanı 3480
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1982
    20.2 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    28.4 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.7 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 5
    Süzlärneñ gomumi sanı 3494
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2066
    19.5 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    28.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.7 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 6
    Süzlärneñ gomumi sanı 3483
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1970
    19.0 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    27.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.2 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 7
    Süzlärneñ gomumi sanı 3454
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1940
    19.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.2 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    34.8 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 8
    Süzlärneñ gomumi sanı 3499
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 2043
    20.9 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    30.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.6 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 9
    Süzlärneñ gomumi sanı 3490
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 1924
    21.3 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.7 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    35.2 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.
  • Apotti Jérôme Coignardin ajatuksia - 10
    Süzlärneñ gomumi sanı 33
    Unikal süzlärneñ gomumi sanı 30
    26.6 süzlär 2000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    29.9 süzlär 5000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    33.2 süzlär 8000 iñ yış oçrıy torgan süzlärgä kerä.
    Härber sızık iñ yış oçrıy torgan 1000 süzlärneñ protsentnı kürsätä.