Köyhäin aarteet - 8

Totalt antal ord är 3761
Totalt antal unika ord är 1798
23.9 av orden finns i de 2000 vanligaste orden
33.4 av orden finns bland de 5000 vanligaste orden
39.7 av orden finns i de 8000 vanligaste orden
Varje stapel representerar procentandelen ord per 1000 vanligaste ord.
varjo, joka jo on tuntenut totuuden. Ehkäpä juuri kuolinvuoteilla
punotaan todelliset ja kalleimmat voitonseppeleet viisaille,
sankareille, kaikille, jotka ovat osanneet arvokkaasti elää sielun
mukana sen korkeissa, puhtaissa ja hienoissa surutunnelmissa.
"Kuolema ei kaunista yksin meidän elotonta muotoamme", sanoo Lavater,
"vaan pelkkä kuoleman ajatus antaa itse elämällekin kauniimman muodon."
Samoin kaunistaa meidän elämäämme jokainen ajatus, joka on yhtä ääretön
kuin kuolema. Mutta tässä kohden ei pidä erehtyä. Jokaisella ihmisellä
on jaloja ajatuksia, jotka leijuvat kuin suuret valkoiset linnut hänen
sielunsa yllä. Mutta! ne eivät riitä. Ne ovat outoja lintuja, joita
ensin hämmästytään ja sitten karkoitetaan ne pois kärsimättömillä
liikkeillä. Ne eivät ehdi meidän elämämme ulottuville. Jotta meidän
sielumme tulisi totiseksi ja syväksi niinkuin enkelien sielu, niin
siihen ei riitä se, että meille silmänräpäyksessä vilahtaa maailman
kaikkeus kuoleman tai ikuisuuden varjosta, ilon valosta, kauneuden ja
rakkauden tulenliekeistä. Jokainen olento on elänyt semmoisia hetkiä
eivätkä ne ole muuta jälkeensä jättäneet kuin pivollisen arvotonta
tuhkaa. Ei riitä sattuma, sattumien on tultava tavaksi. On opittava
elämään totunnaisesti kauneudessa ja arvokkuudessa. Alhaisinkin olento
erottaa elämästä sen jalon ja kauniin, jota olisi noudatettava; mutta
tuolla kauniilla ja jalolla ei ole hänessä tarpeellista tehovoimaa.
Juuri tuota näkymätöntä, abstraktista voimaa meidän pitää jo etukäteen
yrittää lisätä. Ja se voima lisääntyy vain niille, jotka ovat saaneet
tavakseen muita useammin istahtaa niille huipuille, joilla elämä
ulottuu sieluun asti ja joilta näkyy, kuinka jokaiseen tekoon ja
jokaiseen ajatukseen aina liittyy jotain suurta ja kuolematonta.
Katsele ihmisiä ja asioita sisäisen silmäsi muodon ja halun mukaisesti,
mutta älä koskaan unohda, että se varjo, jonka ne ohi mennessään luovat
kallioon tai seinään, on vain kiitävä kuva valtavammasta varjosta, joka
ylimaallisena joutsensiipenä leviää jokaisen sielun yli, joka niiden
sielua lähestyy. Älä luule, että sellaiset ajatukset vain ovat tyhjiä
koruja ja ettei niillä olisi mitään vaikutusta niiden elämään, jotka
niitä vastaan ottavat. Elämän muodosteleminen ei ole läheskään niin
tärkeätä kuin sen havaitseminen, sillä elämä muodostuu kyllä itsestään
siitä pitäin, kun se on tullut nähdyksi. Nämä ajatukset, joista tässä
puhun, muodostavat sankaruuden salatun aarrekammion, ja sinä päivänä,
jona elämä pakoittaa meidät avaamaan tuon aarrekammion, me hämmästymme
kun emme löydäkään sieltä muita voimia kuin niitä, jotka meitä
työntävät täydellistä kauneutta kohden. Silloin ei tarvita muuta kuin
että joku suuri kuningas kuolee, kun me jo muistamme, "että maailma ei
lopu pihaveräjälle"; ja vähäpätöisinkin seikka riittää jalostamaan
sielua joka ilta.
Mutta vaikka sinulle sanotaan, että Jumala on suuri ja että sinä liikut
hänen kirkkaudessaan, niin ei se vielä saata sinua siihen kauneuden ja
hedelmällisen syvyyden elämään, jota sankarit elivät. Ehkä sinä aamuin
ja illoin muistutat mieleesi, kuinka näkymättömät kädet liehuvat sinun
pääsi yllä niinkuin tuhatpoimuinen vaippa, etkä kumminkaan koskaan
huomaa noitten kätten pienintäkään liikettä. On oltava tietoisesti
valveilla; ja on parempi valvoa turulla kuin nukkua temppelissä.
Kauneutta ja suuruutta on kaikissa asioissa, koskapa ei tarvita muuta
kuin joku odottamaton tapaus, että me sitä niissä näkisimme. Useimmat
tietävät sen, mutta vaikka he tietävätkin, niin vasta kohtalon tai
kuoleman ruoskaniskut ajavat heitä kiertämään olemassaolon
ympärysmuuria ja siitä etsimään rakoja, joista voisivat nähdä Jumalan.
He kyllä tietävät, että matalan mökin halvoissa seinissä voi olla
rakoja, jotka antavat ikuisuuteen, ja etteivät pienimmätkään ruudut
vähennä taivaan äärettömyyksiltä yhtään piirreviivaa eikä tähteä. Mutta
ei riitä, että me omistamme totuuden, vaan totuuden on omistettava
meidät.
Ja kumminkin: me elämme maailmassa, missä pienimmätkin tapahtumat
vaivattomasti saavuttavat yhä puhtaamman ja korkeamman kauneuden. Ei
mikään yhtyminen käy niin helposti kuin taivaan ja maan. Ja jos olet
katsellut tähtiä ennen kuin suutelet armastasi, niin ei suudelmasi ole
samanlainen kuin jos olisit katsellut vain huoneesi seiniä. Jos joskus
olet unohtunut seuraamaan valonsädettä, joka tunkeutuu elämän portin
rakosista, niin ole varma siitä, että sinä päivänä olet tehnyt yhtä
suuren teon, kuin jos olisit sitonut vihollisesi haavan, sillä tällöin
sinulla ei enää ollut vihollista.
Ihmisen täytyy vaaniskella Jumalaansa, sillä Jumala piileksii; mutta
hänen piilopaikkansa tuntuvat, niiden perille päästyä, niin herttaisen
yksinkertaisilta. Pienikin seikka sen jälkeen ilmaisee meille hänen
läsnäolonsa, ja meidän elämämme suuruuteen tarvitaan niin vähän. Niinpä
jotkut runoilijain säkeet silloin tällöin arkielämän pikkuaherruksissa
tuntuvat yhtäkkiä avaavan näköaloja äärettömyyksiin. Mitään juhlallista
sanaa ei ole sanottu, eikä luulisi, että mitään on esille manattu; ja
kumminkin: miksi viittelöivät meille vanhuksen kyynelten takaa
käsittämättömät kasvot, minkä vuoksi ympäröi lapsen hymyilyä yö täynnä
enkelien havinaa, ja minkä tähden me kuultuamme myöntävän tai kieltävän
kuiskauksen joltain sielulta, joka laulaen työskentelee toisaalla;
minkätähden me henkeä pitäen siinä sanoimme itseksemme: "Tässä, tässä
on Jumalan asunto, ja tuossa on taivaan esikartano!"
Se johtuu siitä, että nuo runoilijat ovat tarkanneet "päättymätöntä
varjoa" paremmin kuin me. Pohjaltaan ei korkein runous muuta olekaan
kuin tätä, eikä sillä ole muuta päämäärää, kuin pitää avoinna "niitä
valtateitä, jotka johtavat näkyväisestä näkymättömään". Mutta se on
myös elämän korkein päämäärä, ja se on elämässä paljoa helpompi
saavuttaa, kuin jaloimmassakaan runoudessa, sillä runouden on täytynyt
pudottaa pois hiljaisuuden suuret siivet. Ei ole mitään pieniä päiviä.
Tämän ajatuksen on laskeuduttava meidän elämäämme ja siinä muututtava
sen perusolemukseksi. Ei tässä ole kysymys mistään surullisuudesta.
Pienet ilot, pienet hymyt ja suuret kyyneleet, kaikilla niillä on sama
ulottuvaisuus paikassa ja ajassa, voit leikkiä elämässäsi yhtä
viattomana "kuin lapsi kuolinvuoteen ääressä", eikä itkeminen ole
mitään välttämätöntä. Toisen maailman portit aukenevat yhtä hyvin
hymyilylle kuin kyyneleelle. Sinä saat tulla ja mennä mielesi mukaan,
löydät ehkä etsittäväsi hämäristä, mutta älä koskaan unohda, että olet
porttien vaiheilla.
* * * * *
Poikettuani näin pitkille syrjäpoluille, palaan taas lähtökohtaani,
siihen "että on hyvä muistuttaa ihmisille, että mitättöminkin heistä
kykenee jumalallisen esikuvan mukaan, jota hän ei itse valitse,
muovailemaan suuren siveellisen persoonallisuuden, joka on pantu kokoon
tasan hänestä itsestään ja ihanteesta." Mutta nyt on niin, että tuota
"suurta siveellistä persoonallisuutta" ei koskaan ole muovailtu
muualla kuin elämän syvyydessä; ja tarvittava ihannemäärä tulee vain
jatkuvan "jumaluuden ilmestymisen" toten. Jokainen ihminen voi hengessä
saavuttaa hyveellisen elämän huiput ja joka hetki saada tietoonsa,
kuinka on tehtävä, että tekisi niinkuin sankari tai pyhimys. Mutta tämä
ei ole tärkeintä. Meitä ympäröivän ilmapiirin on niin muututtava, että
se lopulta muistuttaa sitä ilmapiiriä, joka täyttää Swedenborgin
kultakauden ihanan maan, jossa ilma ei päästä valhetta ulos suusta.
Silloin tulee hetki, jolloin pieninkin paha minkä ihminen tahtoisi
tehdä, putoo hänen jalkoihinsa niinkuin lyijykuula pronssikiekolle, ja
jolloin meidän tietämättämme melkein kaikki vaihtuu kauneudeksi,
rakkaudeksi ja totuudeksi. Mutta tämä ilmapiiri ympäröi vain niitä,
jotka kyllin usein ovat huolehtineet elämänsä tuulettamisesta aukomalla
portteja toiseen elämään. Niiden porttien läheisyydessä ihminen näkee,
minkä näkee, niiden läheisyydessä ihminen rakastaa, minkä rakastaa.
Sillä lähimäisen rakastaminen ei ole vain sitä, että kokonaan antautuu
hänelle, että palvelee, auttaa ja holhoo muita ihmisiä. On hyvin
mahdollista, että sinä keskellä suurinta armeliaisuuttasi et ole hyvä,
et kaunis, etkä jalo, ja laupeudensisar, joka itse kuolee tyfussairasta
hoitaessaan voi olla sielultaan alhainen, pieni, kurja. Syvä lähimäisen
rakkaus on siinä, että rakastaa toisissa ihmisissä sitä, mikä heissä on
ikuista, sillä oikea tosi-lähimäinen on se, joka eniten lähenee
Jumalaa, s.o. sitä mikä ihmisissä on puhdasta ja hyvää; ja vain alati
pysyttelemällä niitten porttien lähettyvillä, joista äsken puhuin, voit
sinä löytää sen, mikä sieluissa on jumalallista. Silloin voit sinä
suuren Jean-Paulin tavoin sanoa: "Kun tahdon syvästi rakastaa jotakin
kallista olentoa ja antaa hänelle kaikki anteeksi, niin ei minun
tarvitse muuta kuin hetkinen katsella häntä hiljaisuudessa." Täytyy
oppia näkemään oppiakseen rakastamaan. Eräs ystäväni sanoi minulle
kerran: "Olin elänyt yli kaksikymmentä vuotta sisareni parissa, ja
_minä näin hänet_ ensi kerran vasta silloin, kun meidän äitimme kuoli."
Siinäkin sai kuolema riuhtaista auki yhden ikuisuuden portin, ennenkuin
kaksi sielua näki toisensa alkuperäisen valon pilkahduksessa. Onko
meissä ainoatakaan, jonka ympärillä ei olisi tuommoisia sisaria, joita
emme ole nähneet?
Onneksi on niissäkin, jotka vähimmän näkevät, aina jotakin, joka
hiljaisuudessa toimii niinkuin he olisivat nähneet. Olla hyvä, ei ehkä
merkitsekään muuta kuin olla vähässä valossa sitä, mitä kaikki ovat
pimeässä. Epäilemättä juuri sen vuoksi ihmiselle on hyödyllistä pyrkiä
kohottamaan elämäänsä ja suuntaamaan kaipuunsa niille huipuille joilla
hän saavuttaa mahdottomuuden tehdä pahaa. Sen vuoksi hänelle on
hyödyllistä totuttaa silmänsä katselemaan tapauksia ja ihmisiä
jumalallisen ilmapiirin läpi. Mutta ei sekään ole välttämätöntä; ja
kuinka pieneltä näyttääkään erotus Jumalan silmään! Me elämme
semmoisessa maailmassa, missä totuus vallitsee asioitten syvyydessä, ja
jossa ei tarvitse selitellä totuutta vaan valhetta. Jos veljesi onni
sinua surettaa, niin älä sillä halveksi itseäsi; sinun ei tarvitse
pitkältä etsiä, kun jo löydät itsestäsi semmoista, jota tuo onni ei
sureta. Ja vaikk'et etsisi ollenkaan, niin ei se mitään merkitse;
jotakin kumminkin on, jota se ei ole surettanut.
Niillä, jotka eivät mitään ajattele, on sama totuus kuin niillä, jotka
ajattelevat Jumalaa: se vain ei ole juuri niin lähellä kynnystä, siinä
kaikki. "Kaikkein arkisimmassakin elämässä on Jumalalle tehtyjen
tekojen osuus suunnaton", sanoo Renan. "Kaikkein alhaisinkin ihminen on
mieluummin oikea- kuin väärämielinen, kaikki me kumarramme ja
rukoilemme useamman kerran päivässä kuin luulemmekaan." Ja me
hämmästymme kun joku sattuma yht'äkkiä kirkastaa meille tuon
jumalallisen osuuden merkityksen. Meidän ympärillämme on tuhansia ja
taas tuhansia poloisia olentoja, jotka eivät eläissään ole nähneet
mitään kaunista; he tulevat ja menevät pimeydessä; luullaan, että
kaikki on kuollutta, eikä kukaan kiinnitä heihin huomiota. Mutta sitten
yhtenä päivänä joku sana, odottamaton vaitiolo, pieni kyynel, joka
saapuu itse kauneuden lähteistä, saa meidät ymmärtämään, että he ovat
keksineet keinon, millä pystyttää sielunsa hämäryyteen ihanne, tuhatta
kauniimpi kuin kauneinkaan seikka, minkä heidän korvansa on kuullut
taikka heidän silmänsä nähnyt. Oo hiljaisuuden ja pimeyden jaloja,
kalvaita ihanteita! Te ylinnä muita saatte enkelit hymyilemään, te
nousette suoraan Jumalan luo! Kuinka monen monissa majoissa, kurjuuden
tyyssijoissa, vankiloissa teitä tälläkin hetkellä ravitaan jonkun
suruisen sieluraukan kyynelillä ja verellä; niinkuin mehiläiset
kaikkien kukkien kuoltua vielä tarjoovat tulevalle kuningattarelleen
hunajaa, joka on tuhatta vertaa kalliimpaa kuin se, jota he antavat
tavallisille arkisisarilleen... Kuka ei olisi useamman kuin yhden
kerran elämän poluilla tavannut hyljättyä sielua, jolla kumminkin vielä
oli rohkeutta siellä hämärissään elätellä jotakin ajatusta,
jumalallisempaa ja puhtaampaa kuin kaikki ne ajatukset, joita niin moni
oli saanut valossa valita? Yksinkertaisuus, se on siinäkin Jumalan
lempipalvelija; ja ehkä riittää, kun jotkut viisaat tietävät mitä on
tehtävä, että muut tekevät niinkuin hekin tietäisivät...


XIII.
SISÄINEN KAUNEUS.

Ei ole maailmassa mitään, joka niin kauneutta kaipaisi, ei mitään joka
niin helpolla kaunistuisi kuin sielu. Ei ole maailmassa mitään, jonka
kohoominen olisi niin luonnollista ja jalostuminen niin pikaista. Ei
ole maailmassa mitään, joka olisi niin herkkä tottelemaan puhtaita ja
jaloja käskyjä. Ei ole maailmassa mitään, joka niin nöyrästi alistuisi
korkeampien ajatusten mukaan. Ja ani harva sielu voi vastustaa
sellaisen sielun ylivoimaa, joka antautuu kauniiksi.
Voisi todella sanoa, että kauneus on meidän sielumme ainoa ravinto.
Sitä se kaikkialta etsii eikä se elämän alhaisimmissakaan vaiheissa
kuole nälkään. Sillä ei mikään kauneus jää kokonaan huomaamatta. Se voi
piillä tietoisuuden ulkopuolella, mutta se vaikuttaa yhtä tehokkaasti
niin yössä kuin päivän kirkkaudessa. Sen luoma ilo vain on silloin
luoksepääsemättömämpää, siinä ainoa eroitus. Tarkatkaa kaikkein
tavallisimpia ihmisiä silloin, kun joku kauneuden pilkahdus osuu heidän
hämäryyteensä! Heitä on koossa jossakin, missä hyvänsä; ja heti kun he
huomaavat yhtyneensä, niin näyttää heidän ensimäisenä huolenaan olevan
saada suljetuksi elämän suuret portit. Jokainen heistä on kumminkin
yksin ollessaan useammin kuin yhden kerran elänyt sielunsa mukaisesti.
On ehkä rakastanut, ja aivan varmaan on kärsinyt. Kukin heistä on
välttämättömyyden pakosta kuullut "säveliä jotka saapuivat Kirkkauden
ja Kauhistuksen etäisestä maasta", ja on osannut monena hiljaisena
iltana taipua lakien alle, jotka ovat syvempiä kuin mikään meri! Mutta
kun he tulevat yhteen, niin he himoitsevat alhaisuuden hekumaa. Heidät
valtaa jokin ihmeellinen kauneuden pelko. Ja mitä enemmän heitä on
sitä enemmän he sitä pelkäävät, aivan samoin kuin he pelkäävät
hiljaisuuttakin tai liian selvää totuutta. Ja tämä on niin perin totta,
että jos joku heistä päivän kuluessa olisi sattumalta tehnyt jonkun
sankariteon, niin hän nyt kiirehtisi pyytelemään sitä anteeksi esittäen
puolustuksekseen joitakin kurjia perusteita siltä alhaiselta tasolta,
jolla heidän kokoontumisensa tapahtuu. Mutta katso: on sanottu joku
jalo ja ylväs sana, ja se on jotenkin avannut elämän alkulähteet. Joku
sielu on hetken ajan uskaltanut näyttäytyä sellaisena kuin se on
rakkaudessa, tuskassa, kuoleman hetkellä tai yksinänsä yön tähtien
alla. Syntyy levottomuutta, kasvoilla näkyy hämmästystä tai hymyä.
Mutta etkö ole tuommoisina hetkinä kokenut, kuinka sielujen ihastus on
jakamaton ja kuinka kiihkeästi heikoinkin sielu sieltä vankeutensa
syvyydestä hyväksyy tuon sanan, jonka se on tuntenut kaltaisekseen. Ne
elpyvät yhtäkkiä alkuperäiseen ja luonnolliseen ilmapiiriinsä; ja jos
sinulla olisi enkelien korvat, niin sinä kuulisit, siitä olen varma,
kuinka niiden siivet havisevat suosiota siinä ihanan kirkkauden maassa,
jossa ne keskenänsä elävät. Etkö usko, että jos sellainen sana
sanottaisiin joka ilta, niin arimmatkin sielut rohkaistuisivat ja
ihmisten elämä tulisi todellisemmaksi? Sellaista sanaa ei edes tarvitse
uudistaa. On jo tapahtunut jotakin syvällistä ja se jättää sangen
syvällisiä jälkiä. Sielu, joka on sellaisen sanan sanonut, on siitä
lähtien sisariensa jokailtainen tuttu, ja sen pelkkä läsnäolo luo
jotain ylevyyttä mitättömimpiinkin lausahduksiin. Ainakin on tapahtunut
jokin muutos, jota ei voi lähemmin määritellä.
Alhaisilla asioilla ei enää ole samaa ehdotonta voimaa, ja säikytetyt
sielut tietävät, että niillä on paikka minne paeta...
Varmaa on, että sielujen väliset luonnolliset ja alkuperäiset suhteet
ovat kauneussuhteita. Kauneus on meidän sielujemme ainoa kieli... Muita
kieliä ne eivät ymmärrä. Kauneus on niiden ainoa elämä, ainoa mitä ne
voivat luoda ja ainoa mihin ne voivat kiintyä. Ja juuri sen vuoksi
jokainen ajatus, jokainen sana, jokainen suuri ja kaunis teko herättää
niin välitöntä suosiota kaikkein sorretuimmassa, vieläpä kaikkein
alhaisimmassakin sielussa, sikäli kuin ollenkaan on lupa puhua mistään
alhaisista sieluista. Sielulla ei ole mitään elintä, millä se voisi
puuttua johonkin muuhun elementtiin, eikä se osaa mitään arvostella
muuten kuin kauneuden kannalta. Sinä saat joka hetki pitkin elämääsi
nähdä, että asia niin on; ja vaikka sinä useammin kuin yhden kerran
olet kieltänyt kauneuden, niin tiedät sen asian yhtä hyvin kuin ne,
jotka sydämissään alati kauneutta etsivät. Jos sinä jonain päivänä
syvästi tunnet kaipaavasi toista olentoa, niin menetkö silloin sen luo,
joka kauneuden edessä on hymyillyt alhaista hymyä?
Tai menetkö sen luo, joka pään pudistuksella on loukannut jaloa tekoa
taikka vain puhdasta pyrkimystä. Ehkä kuulut niihin, jotka hänen
tekonsa hyväksyivätkin; mutta tänä vakavana hetkenä, kun totuus sinun
ovellesi kolkuttaa, käännyt sinä toisen puoleen, sen joka on osannut
nöyrtyä ja rakastaa. Sinun sielusi on syvyyksissään langettanut
tuomionsa; ja se hiljainen ja vääjäämätön tuomio kohoaa ehkä
kolmenkymmenen vuoden perästä taas pinnalle, opastamaan sinua jonkun
sisaren luo, joka on enemmän sinua kuin koko sinun oma itsesi, sillä
hän on ollut lähempänä kauneutta.
Niin vähän tarvitaan edistämään sielun kauneutta. Niin vähällä heräävät
uinahtaneet enkelit. Ei niitä ehkä tarvitse ollenkaan herättääkään --
riittää kun ei niitä uneen uuvuteta. Nouseminen ei ehkä vaadikaan
mitään ponnistuksia, vaan vajoominen. Eikö vaaditakin ponnistusta vain
ajatellakseenkin jotakin halpamaista meren vaiheilla tai yön kasvojen
edessä? Ja mikäpä sielu ei tietäisi alati olevansa meren vaiheilla ja
alati elävänsä ikuisen yön ympäröimänä? Jollemme niin pelkäisi
kauneutta, niin emme pian enää löytäisi elämästä muuta kuin sitä, sillä
kaikessa, mitä me näemme, on todellisesti olemassa vain kauneutta.
Kaikki sielut sen tietävät, kaikki ne ovat valmiina, mutta kaikki ne
myös salaavat kauneutensa. Jonkun niistä kumminkin täytyy "alkaa".
Miksi ei uskalleta ruveta siksi joka "alkaa"? Kaikki toiset odottavat
meidän ympärillämme malttamattomina, niin kuin pienet lapset satulinnan
edustalla. Ne tunkeilevat kynnykselle, kuiskivat, katselevat raoista,
mutta eivät uskalla avata ovea. Ne odottavat että joku suuri tulisi
avaamaan. Mutta sitä suurta tuskin koskaan tulee.
Mitä siis vaaditaan tullakseen siksi suureksi ihmiseksi, jota
toivotaan? Tuskin mitään. Sielut eivät ole vaateliaita. Kauneutta
lähentelevä ajatus, jota et sano julki, mutta jota sillä hetkellä
vaalit, se jo tekee sinut kirkkaaksi kuin läpinäkyvä maljakko. Sielut
näkevät sen ja ottavat sinut vastaan aivan toisin kuin jos olisit
ajatellut veljesi pettämistä. Me hämmästymme, kun jotkut sanovat,
etteivät he ole koskaan tavanneet todellista rumuutta, ja etteivät he
ole tulleet tietämään mitä on alhainen sielu. Mutta siinä ei ole mitään
ihmeellistä. He "ovat alkaneet". Kun he itse ovat ensin olleet
kauniita, ovat he vetäneet puoleensa kaiken ohi kiitäviin kauneuden,
kuten majakka vetää puoleensa laivat kaikilta näköpiirin ääriltä.
On ihmisiä, jotka esimerkiksi moittivat naisia ajattelematta, että ensi
kerran kohdatessamme naisen riittää yksi sana, yksi ajatuskin, joka
kieltää kaiken kauniin ja syvällisen, ainiaaksi myrkyttämään _meidän
olemuksemme_ hänen sielussaan. Eräs viisas mies sanoi minulle kerran:
"Omasta puolestani en ole koskaan tavannut naista, joka ei olisi tuonut
minuun jotain suurta." Hän oli itse ensin suuri, siinä oli hänen
salaisuutensa. On vain yksi seikka, jota sielu ei koskaan anna anteeksi
ja se on, kun sitä on pakoitettu näkemään, koskemaan, ottamaan osaa
rumaan tekoon, sanaan, ajatukseen. Se ei voi antaa semmoista anteeksi,
sillä se merkitsisi sen oman itsensä kieltämistä. Ja kumminkin: eikö
olekin useimmista ihmisistä nerokkuus, voima ja taito samaa kuin sielun
loitontaminen elämästään, kaikkien syvempien pyrkimysten tarkkaa
syrjäyttämistä. Siten he menettelevät rakkaudessakin ja sen vuoksi
nainen, joka vielä on lähempänä totuutta, voi tuskin hetkeäkään elää
todellista elämää heidän kanssansa. Näyttää siltä kuin he pelkäisivät
olla yhteydessä sielunsa kanssa ja pyrkisivät huolellisesti
pysyttelemään tuhansien penikulmien päässä sen kauneudesta. Ja
päinvastoin olisi alituiseen pyrittävä itsestään edelle. Jos tällä
hetkellä ajattelet tai sanot asioita, jotka ovat liian kauniita
ollakseen todella omiasi, niin ne ovat sitä jo huomenna, jos tänä
iltana vaan olet yrittänyt niitä ajatella ja sanoa. Koettakaamme vaan
olla itseämme kauniimpia; emme me kumminkaan siinä sieluamme voita.
Hiljaisen ja salatun kauneuden suhteen ei koskaan erehdy. Muuten on
siitä hetkestä ruveten kun sisäinen lähde täysin kirkkaana pulppuaa
jotenkin yhdentekevää, erehtyykö joku olento vai ei. Mutta kukapa
ajattelisikaan tehdä pienintäkään semmoista tekoa, joka ei näy? Ja
kuitenkin me tässä liikumme alalla, missä kaikki on vaikuttavaa, koska
kaikki odottaa. Ei ainoakaan portti ole lukossa; tarvitsee vain työntää
ne auki, ja linna on täynnä vangittuja kuningattaria. Usein riittää
yksi ainoa sana siivoomaan pois kokonaisia tomuvuoria. Miksi ei rohjeta
alhaiseen kysymykseen antaa jaloa vastausta? Luuletko, että se jäisi
täysin huomaamatta tai herättäisi vain hämmästystä? Etkö luule että se
lähentäisi kahden sielun luonnollista vuoropuhelua? Ei koskaan tiedä
mitä rohkaisevia tai vapauttavia vaikutuksia sillä on. Vieläpä sekin,
joka torjuu vastauksen luotaan, vastoin tahtoaankin astuu askeleen omaa
kauneuttaan kohden. Mikään kauneus ei kuole puhdistamatta jotakin. Ei
mikään kauneus katoa. Ei tarvitse pelätä sirotella sitä pitkin teitä.
Se viipyy siinä viikkoja, vuosia, mutta on yhtä liukenematon kuin
timantti ja vihdoin joku käy siitä ohitse, näkee sen kimmeltävän, ottaa
sen pois ja poistuu onnellisena. Miksi siis pidättäisit kauniin ja
ylevän sanan vain siksi, ettet luule toisten sinua ymmärtävän? Miksi
siis hetkeäkään ehkäisisit korkeamman hyvän syntymistä vain sen vuoksi,
ettet luule ympäristösi siitä hyötyvän? Miksi tukahuttaisit sielusi
vaistomaisen pyrkimyksen korkeuksia kohden vain sen tähden, että kuulut
laakson asukkaihin? Kadottaisiko syvä tunne voimaansa pimeässä? Eikö
sokealla ole muita välineitä kuin silmät, erottaakseen ne jotka häntä
rakastavat niistä, jotka häntä eivät rakasta? Onko kauneuden
olemassaolon ehtona että sitä ymmärretään, ja eikö muuten jokaisessa
ihmisessä ole jotakin, joka ymmärtää paljon enemmän kuin mitä näyttää
ymmärtävän, vieläpä enemmän kuin mitä luulee ymmärtävänsä? Korkein
olento, mitä minun on onnistunut tulla tuntemaan, sanoi minulle eräänä
päivänä: "En kurjimmallekaan ole koskaan rohjennut antaa rumaa tai
yhtäkaikkista vastausta." Ja minä huomasin, että tuolla olennolla,
jonka elämää kauan olen seurannut, oli selittämätön vaikutusvalta
kaikkein pimeimpiin, suljetuimpiin, sokeimpiin ja kapinallisimpiinkin
sieluihin. Sillä mikään suu ei voi kertoa sen sielun valtaa, joka
pyrkii elämään kauneuden ilmapiirissä ja itse on toimivasti,
aktivisesti, kaunis. Ja eikö muuten tuon toiminnan laadusta riipukin,
onko elämä kurjaa vai jumalallista?
Jos voisi päästä asioiden ytimeen, voisi hyvinkin tulla huomaamaan,
että muutamien kauniiden sielujen valta juuri pitääkin toisia hengissä.
Eikö juuri se käsitys, minkä itse kukin itselleen muodostaa muutamista
valituista olennoista, olekin ainoa elävä ja vaikuttava siveysoppi?
Mutta mikä on tuossa käsityksessä valitun ja valitsevan sielun osuus?
Eikö se kaikki sekoitu hyvin salaperäisellä tavalla, ja eikö tuo
ihanteellinen siveysoppi tunkeudu syvyyksiin, joita ei kauneimpienkaan
kirjojen siveysoppi koskaan jaksa saavuttaa? Siinä on vaikutusvalta,
joka ulottuu niin laajalle, että sen rajoja on vaikea määritellä, ja
voimanlähde, josta kaikki käymme monta kertaa päivässä janoamme
sammuttamassa. Eikö pettymys niiden olentojen suhteen, joita olet
pitänyt täydellisinä ja joita kauneuden valtakunnassa olet rakastanut,
eikö pettymys heidän suhteensa heti vähennä uskoasi käsitteiden
suuruuteen yleensä ja ihastustasi niihin?
Ja toisaalta uskon, ettei mikään maan päällä kaunista sielua niin
luonnollisesti ja niin huomiota herättämättä kuin tieto siitä, että
jossain lähistöllä on puhdas ja kaunis olento, jota sielu voi rakastaa
ilman sivuajatuksia. Kun sielu todella on lähestynyt semmoista olentoa,
lakkaa kauneus olemasta pelkkä kuollut esine, jota vain vieraille
joskus näytetään; se muuttuu äkkiä valtavaksi elinvoimaksi, jonka
vaikutus on niin luonnollinen, ettei sitä mikään voi vastustaa. Sen
tähden sitä on ajateltava; ihminen ei ole yksin; hyvien on oltava
valveilla.
Puhuttuaan viidennen Enneadinsa VIII kirjassa "älyllisestä -- s.o.
jumalallisesta -- kauneudesta" lopettaa Plotinos seuraavasti: "Mitä
meihin tulee, olemme kauniita, kun pysymme itsellemme uskollisina ja
rumia kun vajoomme omaa luontoamme alemmaksi. Olemme kauniita vielä kun
tunnemme itsemme ja rumia, kun emme tunne itseämme." Mutta tällöin emme
saa unohtaa, että olemme joutuneet korkeuksiin, joissa itsemme
tuntemattomuus ei ole ihan samaa kuin ettemme tiedä mitä meissä
tapahtuu, milloin olemme rakastuneita tai mustasukkaisia, kainoja tai
kateita, onnellisia tai onnettomia. Ellei siellä tunne itseään, ei myös
tunne sitä jumalallista, mitä ihmisissä tapahtuu. Olemme rumia kun
etenemme niistä jumalista, jotka asuvat meissä, ja me kaunistumme
sikäli kuin opimme ne tuntemaan. Emme kuitenkaan löydä mitään
jumalallista toisissa, ennenkuin olemme heille osoittaneet jumalallisen
itsessämme. Yhden jumalista on annettava toisille merkki ja kaikki
jumalat vastaavat pienimpäänkin viittaukseen. Ei voi liian usein
todistaa, että tarvitaan vain aivan pienoinen rako, josta taivaallinen
kirkkaus tunkeutuu sieluun ja saa sen lähteet pulppuamaan. Kaikki
maljat ojentuvat tuntematonta lähdettä kohden, ja me olemme joutuneet
paikkaan, jossa on vain kauniita ajatuksia.
Jos voisi enkeliltä kysyä mitä meidän sielumme tekevät pimeydessä,
vastaisi se varmaankin, vuosikausia katseltuaan kauas ohi sen, mitä se
ihmisten silmissä näyttää tekevän: "Ne muuttavat kauneudeksi kaikki
pikku seikat mitä niille annetaan." Ihmissielu on todellakin
harvinaisen rohkea! Se tyytyy koko yön työskentelemään siinä
pimeydessä, johon useimmat meistä sen hylkäävät ja jossa sitä ei kukaan
puhuttele. Siellä se tekee voitavansa valittamatta, koettaen niistä
kivistä, joita sinne heitetään, löytää niissä ehkä piilevän ikuisen
valon siemenen. Ja kesken työtänsä se odottaa hetkeä, jolloin voisi
näyttää vaivalla kokoamansa aarteet siskolle, jota enin rakastaa tai
joka sattumalta on lähimpänä. Mutta on miljoonia elämäntapauksia,
joissa ei mikään sisko saavu luo ja joissa elämä on tehnyt sielun niin
araksi, että se kulkee tietänsä sanatonna ja saamatta kertaakaan
koristautua yksinkertaisen kruununsa vaatimattomilla helyillä.
Ja kaikesta huolimatta se näkymättömässä taivaassaan valvoo kaikkea. Se
varoittaa, rakastaa, ihailee, vetää puoleensa ja työntää luotaan.
Jokainen uusi tapaus saa sen nousemaan pinnalle odottamaan, että se
jälleen syöstäisiin alas, koska sitä pidetään vaivaloisena ja hupsuna.
Se harhailee kuin Kassandra Atridien pylvästöissä. Siellä se
lakkaamatta lausuu sanoja, joiden totuuskin on vain pimeyttä ja joita
ei kukaan kuule. Jos kohotamme katseemme, odottaa se päivän sädettä tai
tähden tuiketta, muodostaakseen siitä ajatuksen tai ainakin
itsetiedottoman ja puhtaan pyrkimyksen. Ja elleivät silmämme mitään
kerro, osaa sielu muuttaa poloisen pettymyksensä joksikin sanoin
kuvaamattomaksi, jonka se kätkee kuolemaan saakka. Jos rakastamme, niin
se juopuu valosta suljetun oven takana, eikä odotellessaankaan kadota
yhtään hetkeä; ja valo, joka raoista tunkeutuu, tulee sille hyvyydeksi,
kauneudeksi tai totuudeksi. Mutta ellei porttia avata, ja (monessako
elämässä sitä avataan?) palaa sielu vankilaansa ja sen murheesta
muodostuu ehkä totuus, joka on kaikkia muita ylevämpi, sillä tämä on
käsittämättömien muutosten valtakunta; eikä sekään, mikä ei ole
syntynyt oven tällä puolella, joudu silti hukkaan, vaikkei se pääsekään
yhtymään tähän elämään...
Sanoin äsken, että sielu muuttaa kauneudeksi kaikki saamansa
pikkuseikat. Kuta enemmän asiaa ajattelee, sitä selvemmältä tuntuu,
ettei sillä suorastaan ole muuta olemisen oikeutustakaan ja että koko
Du har läst 1 text från Finsk litteratur.
Nästa - Köyhäin aarteet - 9
  • Delar
  • Köyhäin aarteet - 1
    Totalt antal ord är 3572
    Totalt antal unika ord är 1846
    22.7 av orden finns i de 2000 vanligaste orden
    32.8 av orden finns bland de 5000 vanligaste orden
    38.5 av orden finns i de 8000 vanligaste orden
    Varje stapel representerar procentandelen ord per 1000 vanligaste ord.
  • Köyhäin aarteet - 2
    Totalt antal ord är 3751
    Totalt antal unika ord är 1819
    22.3 av orden finns i de 2000 vanligaste orden
    31.6 av orden finns bland de 5000 vanligaste orden
    37.3 av orden finns i de 8000 vanligaste orden
    Varje stapel representerar procentandelen ord per 1000 vanligaste ord.
  • Köyhäin aarteet - 3
    Totalt antal ord är 3629
    Totalt antal unika ord är 1955
    21.0 av orden finns i de 2000 vanligaste orden
    29.2 av orden finns bland de 5000 vanligaste orden
    34.6 av orden finns i de 8000 vanligaste orden
    Varje stapel representerar procentandelen ord per 1000 vanligaste ord.
  • Köyhäin aarteet - 4
    Totalt antal ord är 3773
    Totalt antal unika ord är 1866
    22.4 av orden finns i de 2000 vanligaste orden
    31.4 av orden finns bland de 5000 vanligaste orden
    36.6 av orden finns i de 8000 vanligaste orden
    Varje stapel representerar procentandelen ord per 1000 vanligaste ord.
  • Köyhäin aarteet - 5
    Totalt antal ord är 3662
    Totalt antal unika ord är 1917
    20.2 av orden finns i de 2000 vanligaste orden
    29.9 av orden finns bland de 5000 vanligaste orden
    35.0 av orden finns i de 8000 vanligaste orden
    Varje stapel representerar procentandelen ord per 1000 vanligaste ord.
  • Köyhäin aarteet - 6
    Totalt antal ord är 3634
    Totalt antal unika ord är 1869
    22.2 av orden finns i de 2000 vanligaste orden
    31.8 av orden finns bland de 5000 vanligaste orden
    37.9 av orden finns i de 8000 vanligaste orden
    Varje stapel representerar procentandelen ord per 1000 vanligaste ord.
  • Köyhäin aarteet - 7
    Totalt antal ord är 3732
    Totalt antal unika ord är 1794
    23.1 av orden finns i de 2000 vanligaste orden
    32.4 av orden finns bland de 5000 vanligaste orden
    37.6 av orden finns i de 8000 vanligaste orden
    Varje stapel representerar procentandelen ord per 1000 vanligaste ord.
  • Köyhäin aarteet - 8
    Totalt antal ord är 3761
    Totalt antal unika ord är 1798
    23.9 av orden finns i de 2000 vanligaste orden
    33.4 av orden finns bland de 5000 vanligaste orden
    39.7 av orden finns i de 8000 vanligaste orden
    Varje stapel representerar procentandelen ord per 1000 vanligaste ord.
  • Köyhäin aarteet - 9
    Totalt antal ord är 758
    Totalt antal unika ord är 490
    27.5 av orden finns i de 2000 vanligaste orden
    37.1 av orden finns bland de 5000 vanligaste orden
    42.3 av orden finns i de 8000 vanligaste orden
    Varje stapel representerar procentandelen ord per 1000 vanligaste ord.