Luonnon-kirja: Ala-alkeiskouluin tarpeiksi - 01

  
  LUONNON-KIRJA
  Ala-alkeiskouluin tarpeeksi
  
  Kirj.
  Z. TOPELIUS
  
  Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 23 Osa.
  
  
  Helsingissä,
  Suomalaisen Kirjallisuuden Seura,
  1868.
  
  
  SISÄLLYS:
   I. Ihmisestä.
   II. Imettäwistä eläimistä.
   III. Linnuista.
   IV. Mateliaista.
   V. Kaloista.
   VI. Niwel-eläwistä ja nilvi-eläwistä... 70
   VII. Kasveista.
   VIII. Kivikunnasta.
   IX. Maasta.
   X. Wedestä.
   XI. Ilmasta.
   XII. Tulesta.
   XIII. Valosta ja lämpimästä.
   XIV. Painosta ja liikunnosta.
   XV. Suuresta avarasta maailmasta.
  
  
  Ensimäinen Luku.
  Ihmisestä.
  
  Jumala on suuri. Jumala on hywä. Hän on luonut taiwaan. Hän on luonut
  maan. Hän on luonut Sinun. Kiitä Jumalata. Pelkää Jumalata. Rakasta
  Jumalata. Tottele hänen käskyjänsä. Jumala olkoon kiitetty.
  Me olemme Jumalan lapset. Me katselemme hänen tekojansa. Me
  ihmettelemme hänen wiisauttansa. Me rukoilemme hänen suuruuttansa. Me
  ylistämme hänen hywyyttänsä. Jumala antakoon meille oikean nöyryyden.
  Jumalan pelko on wiisauden alku.
  Tämä kirja sisältää Jumalan töitä. Tämä kirja on lasten kirja. Lue
  tätä. Lue kowasti. Lue hywästi. Pidä tarkka waari. Ajattele tarkasti.
  Seiso suorana. Sano sanat selwästi. Rohkaise mielesi. Ahkera palkitaan.
  Lukemisen perästä tulewat leikit. Hupaisesti saat sitten juoksennella.
  Alottakaamme siis. Kuunteleppa nyt. Isä ei ole kotona. Missä on isä?
  Hän tekee työtä lastensa eduksi. Hän tekee työtä isänmaansa hyödyksi.
  Hän tekee työtä Jumalan kunniaksi. Työttä emme saa leipää. Leiwättä ei
  woi kukaan elää. Kiitoksia isä. Kiitos hywä Jumala jokapäiwäisestä
  leiwästä.
  Äiti istuu tuwassa. Mitä tekee äiti? Hän tekee työtä lastensa eteen.
  Hän ompelee waatteemme. Hän keittää ruokamme. Waatteitta palellumme.
  Ruuatta näännymme nälkään. Kiitoksia äiti. Kiitos hywä Jumala ruumiimme
  waatteista.
  Kyllä wanhempamme owat hywät meille. He rukoilewat Jumalata kanssamme.
  He opettawat meitä hywiksi lapsiksi. Rukouksetta ei ole siunausta.
  Hywyydettä ei ole oikeaa iloa. Mielellämme siis tottelemme
  wanhempiamme. Pidämme siis heitä kaiken ikämme sydämellisesti rakkaina.
  Liisa on sisareni. Hän on aiwan pieni. Hän ei käwele. Hän konttaa. Hän
  ei puhu. Hän loruaa. Nauraa hän osaa. Haukotella hän osaa. Aiwastella
  hän osaa. Ei se ole suuri oppi. Pieni lapsi ei osaa enempätä. Suuretkin
  owat ennen olleet yhtä pieniä. Wäkewätkin owat kerran olleet yhtä
  heikkoja. Oppineetkin owat kerran olleet yhtä tietämättömiä. Kyllähän
  ruumiimme kaswaa. Suokoon Jumala sielummekin kaswaa. Jumala siunatkoon
  Liisaa. Kyllä hän on hywä.
  Antti on weljeni. Hän on neljän (4) wuoden wanha. Hän ratsastaa laukkaa
  isolla puuhewosella. Antti osaa juosta. Antti osaa leikitellä. Ei se
  ole suuri oppi. Ajan pitkään oppii hän kyllä enemmän. Sitten tulee hän
  ymmärtäwäisemmäksi. Sitten tulee hän wakawammaksi kaikissa. Jumala
  siunatkoon Anttia. Kyllä hän on hywä.
  Iso-isä istuu pöydän takana. Hän on hywin wanha. Hän on harmaissaan.
  Hänellä owat rynkkyiset kädet. Ei hänellä ole hampaitakaan. Mutta
  wallan hywä hän on. Hän on elänyt jo hywin kauwan. Hän on nähnyt hywin
  paljon. Hän on wiisas mies. Jumalinen on hän kyllä. Hän osaa kertoa
  Jumalan woimaa. Hän tuntee ihmiset. Hän tietää eläinten historian.
  Kaswit tietää hän kaikki. Hän tahtoo kertoa meille kaikkia. Kiitoksia
  iso-isä. Jumala siunatkoon wanhoja niiden wiisaassa wanhuudessa.
  Nyt istumme kaikki rinkiin. Pidä waari. Nyt alkaa ensimäinen kertomus.
  Mitä siinä on? Siinä puhutaan ihmisen ruumiista. Siinä puhutaan sen
  sielusta. Siinä puhutaan sen aistimista.
  
  Kuinka Dion yritti luomaan ihmistä.
  
  Olipa kerran mies. Sen nimi oli Dion. Hän asui yksinäisellä saarella.
  Hänen päiwänsä tuliwat pitkiksi. Hänellä oli ikäwä. Hän puhui
  itsekseen. Minä teen itselleni kumppanin. Minä luon ihmisen.
  Tuolla rannalla oli sawea. Dion otti sawea käteensä. Hän teki siitä
  tönkin. Hän teki tönkin ihmisen muotoiseksi. Hän teki pään. Hän teki
  kaulan. Hän teki rinnan. Hän teki watsan. Hän teki käsiwarret. Hän teki
  kädet. Hän teki sääret. Hän teki jalat. Hän asetti kuwan seisomaan
  puuta wasten. Nyt on ihminen walmisna.
  Eipä kuwa hengittänytkään. Dion sanoi näin: Hywä Jumala suo kuwan
  hengittää keuhkoillansa. Hywä Jumala suo weren juosta kuwan suonissa.
  Hywä Jumala suo kuwan sydän liikkumaan.
  Jumala lähetti saarelle enkelin. Enkeli koski kuwaan. Alkoiwatpa kuwan
  keuhkot hengittää. Juoksipa weri sen suonissa. Sydän alkoi tykyttää.
  Dion ihastui. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
  Eipä kuwa liikkunutkaan. Ampiainen pisti sitä. Tätä ei se tuntenut.
  Dion sanoi näin. Wielä puuttuu jotakin. _Liikunto_ on poissa. _Tunto_
  on poissa. Kuwa on hermotoin. Hermotoin on onnetoin. Ontuwan täytyy
  kulkea sauwan nojassa. Molemmat tarwitsewat toisten apua. Hywä Jumala
  suo hänen ottaa kiinni käsillään. Suo koko ruumiin saada wapaan
  liikunnon. Suo koko hänen ruumiinsa saada tunnon-aistimen.
  Enkeli koski kuwaan. Kohta taittoi kuwa oksan puusta. Kohta tunsi hän
  ampiaisen piston. Koko kuwa sai liikunnon. Koko kuwa sai tunnon. Se
  hikoili lämpimässä. Sitä paleli kylmässä. Hywin iloisena oli Dion. Nyt
  on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
  Kuwa löi päänsä puuhun. Kuwa kompistui pienintäkin kiweä wasten. Dion
  peljästyi. Wielä puuttuu jotakin. Kuwa on sokea. Sokea on onnetoin. Se
  elää alinomaisessa pimeydessä. Muiden täytyy sitä käsillään taluttaa.
  Hän on wieras maan päällä. Hywä Jumala suo kuwan nähdä silmillään.
  Enkeli koski kuwaan. Kuwapa näki silmillään. Jumala oli antanut kuwalle
  _näön-aistimen_. Dion tuli hywin iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt
  on ihminen walmisna.
  Dion puhutteli kuwaa. Kuwa ei kuullut hänen ääntänsä. Dion peljästyi.
  Wieläkin puuttuu jotakin. Kuwa on kuuro. Kuuro on hywin onnetoin. Ei
  hän kuule ystäwäinsä suloisia sanoja. Ei häntä ilahuta lintuin laulu.
  Hän on wierasna wertaistensa seassa. Hywä Jumala suo kuwan kuulla
  korwillaan.
  Enkeli koski kuwaan. Kuwa alkoi kuunnella. Nyt kuuli hän korwillaan.
  Jumala oli antanut hänelle _kuulon-aistimen_. Dion tuli hywin
  iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
  Dion koetteli kuwaa. Oikeaan käteensä otti hän kukoistawan ruusun.
  Wasempaan käteensä otti hän mädänneen munan. Kumpiko näistä haisee
  paremmalta? Kuwa osotti munaa. Dion oli mielipahoillaan. Wielä puuttuu
  jotakin. Haju on poissa. Haju eroittaa hywähajusen pahalta haisewasta.
  Hywä Jumala suo kuwan saada nenäänsä _hajun-aistimen_.
  Enkeli koski kuwaan. Kuwa saattoi eroittaa kukan hajun. Dion tuli hywin
  iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
  Dion koetteli wielä kuwaa. Hän otti toiseen käteensä makean omenan.
  Toiseen käteensä otti hän karwaan sienen. Syö molemmista. Kumpiko
  näistä maistuu paremmalta? Kuwa osotti sientä. Dion tuli pahoille
  mielin. Wielä puuttuu jotakin. Maku on poissa. Maku eroittaa makean
  karwaasta. Hywä Jumala suo kuwan kieleen maku.
  Enkeli koski kuwaan. Kuwan kieli sai _maku-aistimen_. Dion tuli hywin
  iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
  Dion koetteli wielä kuwaa. Hän puheli ystäwällisiä sanoja. Kuwapa ei
  wastannutkaan. Dion peljästyi. Wielä puuttuu jotakin. Kuwa on mykkä.
  Mykkä on hywin onnetoin. Ei hän woi sanoa tarpeitaan. Ei hän woi saada
  ajatuksilleen ääntä. Hän on wieras ihmisten seassa. Hywä Jumala suo
  kuwan puhua suullansa.
  Enkeli koski kuwaan. Kuwan huulet saiwat äänen. Hänen kielensä sujui
  puheesen. Hänen suunsa sai _puheen_ lahjan. Dion tuli hywin iloiseksi.
  Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
  Wieläkin koetteli Dion kuwaa. Dion kyseli. Kuwa wastasi hulluja sanoja.
  Dion peljästyi. Wieläkin puuttuu jotakin. _Ymmärrys_ on poissa. Hullu
  on hywin onnetoin. Hullu ihminen on peto. Hywä Jumala suo kuwan
  ajatella. Hywä Jumala suo kuwan tietää mitä tahtoo. Hywä Jumala suo
  kuwalle ymmärrys.
  Enkeli koski kuwaan. Ajatuksia tuli kuwan aiwoihin. Ymmärryksen walo
  yhdisti ajatukset. _Tahto_ toi ajatukset kuwan huulille. Nyt puhui kuwa
  wiisaita sanoja. Dion tuli hywin iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt
  on ihminen walmisna.
  Dion otti kuwan syliinsä. Yksinäni olen täällä. Tarwitsen ystäwätä. Ole
  ystäwänäni. Kuwa kääntyi pois. Kuwa naurahti. Hänen naurunsa oli niin
  kummallista. Dion peljästyi hywin. Wieläkin puuttuu jotakin. _Mieli_ on
  poissa. Tässä puuttuu _mieli-kuwituksen_ woima. Mielikuwituksetta ei
  ole ihmisellä iloa maan päällä. Mielikuwituksetta ei hän ymmärrä
  wertaistensa mielikarwautta. Hywä Jumala suo kuwalle mielikuwituksen
  lahja.
  Enkeli koski kuwaan. Kuwan sydän tykytti ihmisen tunteilla.
  Mielikuwituksella ymmärti hän toisen ystäwyyden. Dion otti kuwan
  syliinsä. Kuwa itki ilosta. Dion oli onnellinen. Nyt ei puutu mitään.
  Nyt on ihminen walmis.
  Mutta enkeli naurahti suloisesti. Dion raukka. Sinä tahdot tehdä
  Jumalan töitä. Sinä tahdot luoda ihmistä. Sinä sanot näin. Nyt ei puutu
  enää mitään. Mutta parhainta puuttuu wielä. Ihmisen ylewintä lahjaa
  puuttuu wielä. _Järkeä_ puuttuu wielä. _Omaatuntoa_ puuttuu. Paljo olet
  kyllä tehnyt. Jumalan kuwaa et ole woinut tehdä. _Kuolematonta_ henkeä
  puuttuu wielä. Kuwa ei woi tuntea Jumalata. Kuwa ei woi rukoilla
  Jumalata. Siksi ei sillä ole osaa ijankaikkisessa elämässä. Siksi ei
  ole kaikesta muusta mihinkään. Siksi on kuwasi sawinen tönkki.
  Enkeli koski kuwaan. Kohta musertui kuwa tomuksi. Dion peljästyi kowin.
  Mitä on minulla tehtäwä? Olen ylpeydelläni wihoittanut eläwän Jumalan.
  Enkeli näki Dionin katumisen. Nöyryytä itsesi Jumalan edessä. Anna
  hänelle ainoalle kunnia. Ota sauwasi. Seuraa minua. Minä johdatan sinun
  ihmisiin. Yksinään ei woi kukaan tulla toimeen maan päällä. Käy Jumalan
  teitä. Te'e Jumalan tahtoa. Niin on Jumala luopa sinuun uuden ihmisen.
  Dion lankesi polwilleen. Hywä Jumala suo anteeksi ylpeyteni. Ihminen on
  sinun pyhä tekos. Ainoastaan sinä woit luoda hänen. Ainoastaan sinä
  woit tehdä hänen täydelliseksi. Mutta minä olen tomu. Minä en woi
  mitään itsestäni. Sinun on walta. Sinun on woima. Sinun on kunnia
  ijankaikkisesta ijankaikkiseen.
  Nyt loppui puhe Dionista. Nyt tulee toinen kertomus. Mistä siinä
  puhutaan? Siinä puhutaan ihmisen opista.
  
  Kasper ei saanut oppia mitään.
  
  Olipa kerran kuningas. Hän meni muutamana päiwänä metsään. Siellä oli
  muurahaispesä. Monta muurahaista weti korsia pesään. Niistä oliwat
  useat hywin pieniä. Ne oliwat wasta päässeet kuorestaan. Kohta alkoiwat
  ne tehdä työtä. Kohta taisiwat ne kummia asioita. Ne keräsiwät
  itselleen ruokaa. Ne rakensiwat itselleen kammioita. Ne tekiwät
  kummallisia kulkureikiä muurahaispesään. Ne menetteliwät juuri kuin
  täydellisiksi oppineet.
  Tämäpä näytti kuninkaasta kummalta. Hän ajatteli itsekseen näin.
  Muurahainen on ainoastaan eläwä. Se rakentaa niin kummallisia
  kammioita. Mutta kukaan ei ole opettanut häntä rakentamaan. Ihminenhän
  on paljoa täydellisempi. _Miksi ei ihminen woi oppia itsestänsä?_
  Kuninkaalla oli puutarha. Sen ympärillä oli korkea muuri. Siinä oli
  puita kauniine hedelmineen. Siinä oli kirkkaita wesihetteitä.
  Kuninkaalla oli myös paimen. Hänen kutsui kuningas tykönsä.
  Kartanossani on poika. Kasper on hänen nimensä. Hän on hywin pieni. Hän
  ei taida wielä puhua. Wie Kasper puutarhaan. Sulje se sinne. Anna
  hänelle ruokaa. Anna hänelle juomaa. Mutta tätä tulee sinun tehdä
  yöllä. Kasper ei saa sinua nähdä. Ei koskaan saa hän nähdä ihmistä. Ei
  koskaan saa hän oppia mitään muilta ihmisiltä. Hänen pitää opettaa
  itsensä.
  Paimen teki mitä kuningas käski. Neljä wuotta kului. Sitten tuli
  kuningas puutarhaan. Elääkö Kasper wielä? Elää herra kuningas. Mitä on
  hän oppinut? Hän ei ole oppinut mitään. Tämä näytti kuninkaasta hywin
  kummalta.
  Taas kului neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö Kasper wielä?
  Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut? Hän on oppinut kaksi sanaa.
  Muutamana päiwänä juoksi lampaita puutarhan muurin takana. Niiden
  jälessä juoksi koira. Kasper matki lammasten määkymistä. Kasper matki
  koiran haukkumista. Siitä asti taitaa hän puhua kaksi sanaa. Yksi on
  mää. Toinen on hau. Tätä kummeksi kuningas hywin.
  Wielä kului neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö Kasper
  wielä? Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut? Hän lirittää kuin
  lintu. Hän kirnuttaa kuin sammakko. Hän kiipeää kuin orawa. Hän laukkaa
  kuin jänis. Enempätä ei ole hän oppinut. Kuningasta kummastutti.
  Wiimein kului wielä neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö
  Kasper wielä? Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut. Hän on kaswanut
  isoksi. Hän on seitsemäntoista (17) wuotias. Hän on wäkewä kuin karhu.
  Hän on wiekas kuin kettu. Hän on sukkela kuin kissa. Hän on ahnas kuin
  koira. Hän on siiwotoin kuin eläin. Hän syöpi weristä lihaa. Hän kulkee
  waatteitta. Hän ei tunne tulen pitoa. Hän ei tunne metallien hyötyä.
  Hän ei tunne ihmisten tapoja. Hän on eläin.
  Kuningas tahtoi nähdä oppimatonta ihmistä. Kuningas meni puutarhaan.
  Kasper peljästyi. Kuningas puhui laupiaita sanoja. Kasper piilottui
  puiden taakse. Kuningas meni likemmä. Kasper pakeni. Hän kiipesi muurin
  ylitse. Hän juoksi metsään. Kuningas haetti häntä. Palwelijat etsiwät
  läpi koko metsän. Wiimein löysiwät he Kasperin puusta. Hän torjui
  wastaan. Hän puri kuin susi. Hän kynsi kuin kissa. Hän karjui kuin
  leijona. Wiimein saatiin hän sidotuksi. Palwelijat weiwät hänen
  kuninkaan tykö. Taas puhui kuningas laupiaita sanoja. Hän tarjosi
  Kasperille waatteita. Hän tarjosi hänelle ruokaa. Kasper ei ymmärtänyt
  mitään. Hän konttasi kuninkaan sängyn alle. Hän puri kuninkaan kättä.
  Kasper oli peto.
  Sitte armahti se hywä kuningas. Hän sanoi näin. Nyt näen Jumalan
  tarkoituksen. Eläintä ei tarwitse opettaa. Se tekee itsestään mitä
  sillä on tehtäwänä. Se on alusta miksi Jumala sen aikoi. Sellaisena
  pysyy se koko elinaikansa. Eläin ei woi tulla täydellisemmäksi. Ihmisen
  pitää tulla alinomaa paremmaksi. Siksi pitää hänen alinomaa oppia.
  Opettamatta on hän eläin.
  Kuningas antoi Kasperin asua ihmisten seassa. Kasper oli kuin pieni
  lapsi. Hän opetteli puhumaan. Hän opetteli ihmisten tapoja. Hän
  opetteli hyödyllisiä oppeja. Näin tuli hän ihmiseksi. Näin tuli hänestä
  hywä mies.
  Pieni lapsi on kuin siemen. Jumala kylwää sen. Ihminen kastelee sitä.
  Hoidotta laskastuu se. Siksi tulee pientä lasta opettaa. Tulee siis
  ajatella näin. Se on Jumalan siemen. Minä kastelen sitä siementä. Näin
  tulee siitä Jumalan kukka. Näin tulee siitä hywä ihminen.
  Sillä ihminen on Jumalan lapsi. Elämä maan päällä on hänen koulunsa.
  Omatunto on hänellä witsana. Ijankaikkinen elämä on hänellä päämääränä.
  Wiisaus on hänen kaunistuksensa. Jumalan pelko on wiisauden alku.
  Nyt loppui puhe Kasperista. Nyt tulee kolmas kertomus.
  
  Kuninkaan matkasta.
  
  Kuningas oli wiisas mies. Hän tahtoi tuntea ihmisiä. Hän tahtoi nähdä
  niissä Jumalan tekoja. Siksi pukeusi hän alhaisiin waatteisiin.
  Käteensä otti hän sauwansa. Selkäänsä otti hän laukkunsa. Näin meni hän
  ulos awaraan maailmaan.
  Kuningas näki monta maata. Pian kaikissa maissa asui ihmisiä. Yksi maa
  ei ollut toisen lainen. Yksi ihminen ei ollut toisensa kaltainen. Mutta
  kaikilla oli ihmisten ruumis. Kaikilla oli ihmisten sielu. Ihmiset
  samassa maassa kutsuttiin maan _kansaksi_. Toinen kansa oli toistaan
  erilainen. Muutamat maat oliwat hywin kuumia. Niissä oliwat ihmiset
  mustia. Toiset maat oliwat wähemmin kuumia. Niissä oliwat ihmiset
  ruskeita. Muutamissa maissa oliwat ne kuparin punaisia. Toisissa maissa
  oli heidän ruumiinsa keltainen. Kylmemmissä maissa oliwat ihmiset
  walkeita. Mutta kuningas oli lukenut raamattua. Hän tunsi Aadamin
  historian. Hän tiesi Eewastakin. Näistä owat kaikki ihmiset sukuisin.
  Siksi kaikki ihmiset owat weljeksiä. Moni ei ajattele sitä. Moni walkea
  ihminen pitää mustia huonompina. Walkeat ostawat mustia rahalla. Ne
  pitäwät niitä orjinaan. Tämän näki kuningas hywin wääräksi. Sillä
  kaikki ihmiset owat yhdellaisia Jumalan edessä.
  Kuningas näki wielä enemmän. Hän näki ihmisten ruuan. Siinä on ihminen
  suurin kaikista pedoista. Hän tappaa monta eläintä. Sitten syöpi hän
  niiden lihaa keitettynä. Metsä-ihmiset syöwät weristä lihaa.
  Raiwokkaimmat syöwät ihmisenkin lihaa. Tämän näki kuningas ilkeäksi.
  Eläinten maito on terweellistä ruokaa. Ihminen syöpi monia kaswejakin.
  Puiden hedelmät owat monella ruokana. Jywistä tulee ihmiselle ruokaa.
  Hän walmistaa tulella ruokansa. Tätä eiwät tee koskaan eläimet. Moni
  ihminen laittaa konstillista ruokaa. Siitä ei woi kukaan hywin.
  Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisten _pituuden_. Sadut
  kertowat pitkistä jättiläisistä. Sellaisia ei ole enää. Ihmisen
  tawallinen pituus on kolme kyynärää. Muutamat owat pitemmät. Sata (100)
  wuotta takaperin eli mies Paltamon pitäjässä. Hän oli neljää kyynärätä
  pitkä. Siksi näyteltiin häntä rahan edestä. Monet ihmiset owat kolmea
  kyynärää lyhyempiä. Muutamat owat hywin pieniä. Sellaisia kutsutaan
  lintukotolaisiksi. Sata wuotta takaperin eli Puolassa mies. Hän oli
  kolmenkymmenen (30) wuoden wanha. Kuitenkaan ei hän ollut täyttä
  kyynärätä pitkä. Siksi häntäkin näyteltiin rahan edestä. Sellaiset
  ihmiset owat onnettomia. Ei ihmistä pidä kummana katsella kuin outoa
  eläintä.
  Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisten _elin-ajan_. Korppi
  elää sata wuotta. Elehwantti woipi tulla sadanwiidenkymmenen (150)
  wuoden wanhaksi. Hauki woipi elää kolmesataa (300) wuotta. Walaskalan
  sanotaan eläwän tuhannen (1000) wuotta. Moni puu tulee sadan wuoden
  wanhaksi. Monien puiden ikä lasketaan aina useiksi tuhansiksi wuosiksi.
  Wedenpaisumusta ennen eliwät ihmisetkin paljoa kauemmin. Aadami eli
  yhdeksänsadan kolmenkymmenen (930) wuoden wanhaksi. Methusalemi tuli
  yhdeksänsadan kuudenkymmenen-yhdeksän (969) wuoden ikään. Nyt ei enää
  tule monta ihmistä seitsemääkymmentä (70) wuotta wanhemmaksi. Muutamat
  pääsewät kahdeksankymmenen (80) wuoden wanhaksi. Englannissa oli yksi
  mies Jenkins nimeltä. Hän eli satawiisikymmentä-yhdeksän (159) wuotta.
  Muutamat ihmiset kuolewat nuoruudessaan. Monta lasta kuolee aiwan
  pienenä. Ainoastaan Jumala määrää ijän pituuden.
  Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisen _neljä ikäkautta_.
  Lapsuus lasketaan aina wiidenteentoista (15) wuoteen. Sitten tulee
  nuoruus kolmanteenkymmeneen (30:neen) wuoteen asti. Sitten seuraa
  miehuus kuudenteenkymmeneen (60:neen) wuoteen asti. Wiimein tulee
  wanhuus kuudenkymmenen wuoden perästä. Sekään ei ole aina yhtäläistä.
  Lapsi kaswaa. Sen sielu kaswaa yhdessä ruumiin kanssa. Kolmenkymmenen
  wuoden ijässä on ruumiilla täysi woimansa. Sielu kaswaa alinomaa
  enemmän. Siksi on wanhuus nuoruutta wiisaampi.
  Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisen _awiopuolet_. Kaikki
  eläwät owat jaetut kahteen osaan. Muutamat eläwät owat koiraita. Toiset
  owat naaraita. Kaswit jakauwat samalla lailla. Wäkewämpi ihminen on
  mies. Heikompi ihminen nimitetään waimo. Kumpikaan näistä ei ole
  huonompi. Molemmat owat yhtä Jumalan edessä. Molemmat owat Jumalan
  waltakunnan periwiä. Molempain tulee alinomaa auttaa toisiansa. Jumalan
  tahto on sellainen. Wäkewämmän ei saa olla kowan heikompaa kohtaan.
  Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki _ihmisen wallan luonnon
  ylitse_. Ihminen kesyttää raiwoimmatkin eläimet. Hän tappaa mahdottoman
  suuren walaskalan. Suuri elehwantti kantaa häntä kuuliaisesti
  selässään. Ylewä hewonen tottelee hänen suitsiansa. Wäkewä härkä wetää
  hänen sahrojansa. Hänelle täytyy karhun jättää turkkinsa. Hänelle
  täytyy lampaan antaa willansa. Hän höyhentää linnulta untuwat. Hän
  ottaa mehiläiseltä hunajan. Hän kaataa kirweellä suurimmatkin puut. Hän
  walmistaa pellon siemenille. Hän kutoo pellawista waatetta. Hän kehrää
  hampuista köyttä. Hän etsii metallia maan sisuksista. Hän koristaa
  kullalla sormensa. Hän panee ruokapöydälleen hopioita. Hän takoo kowaa
  rautaa. Hän koristaa timanteilla keisarin kruunun. Hän särkee wuorien
  läpi tien. Hän pyörittää wedellä myllyin rattaat. Hän purjehtii
  tuulessa laiwalla. Hän sulkee uuniinsa waltawan tulen. Hän kuwaa koko
  maanpiirin kartallensa. Hän laskee jo edeltäkäsin auringon juoksun. Hän
  jakaa wuotensa kuun waiheiden mukaan. Hän mittaa numeroilla kiiluwain
  tähtien juoksun.
  Niin on koko näkywä maailma ihmiselle alamainen. Kyllä elää waltawa
  henki ihmisen heikossa ruumiissa. Mutta Jumalan edessä on ihminen
  kuitenkin aiwan wähäinen. Hänen waltansa on maan päällä aiwan suuri.
  Mutta Jumalan walta on kuitenkin paljon suurempi. Wäkewin sankari ei
  ole Jumalan suhteen mitään. Wiisain mies on Jumalan wiisauden suhteen
  hullu. Pieni käärme woipi surmata wäkewimmän miehen. Sääsken siipi on
  wiisaammasti luotu kuin kaikkein ihmisten teot. Kuningas otti käteensä
  yhden ketokukan. Woi kuin olet kaunis. Kultainen pukuni ei ole niin
  kaunis kuin sinun.
  Ihminen elää tänä päiwänä. Wähän ajan perästä kuolee hän pois. Sitten
  muuttuu hänen ruumiinsa maassa mullaksi. Sitten tulee hänen sielunsa
  eläwän Jumalan eteen. Sitten kuuluu hänelle Jumalan ääni. Minä panin
  sinun luonnon waltakuntain kuninkaaksi. Kuinka käytit sinä suurta
  waltaasi? Kuinka elit sinä ihmisten seassa? Kuinka menettelit sinä
  eläinten kanssa? Kuinka täytit sinä toimesi maan päällä? Elä ole wäärä.
  Elä ole ylpeä. Minä olen Herra sinun Jumalasi. Sinä olet ainoasti
  taloni hoitaja.
  Kaikkea tätä ajatteli kuningas tarkasti. Hän sanoi itselleen näin.
  Olenpa minäkin herra minun kuningas-waltakunnassani. Mutta nyt minä
  waellan ympäri maailmaa palwelijan puwussa. Niinpä on ihminenkin
  kaikkein eläwäin herra maan päällä. Mutta Jumalan edessä on hän waan
  palwelija. Jumala antakoon hänelle nöyrän sydämen. Sitten käyttää hän
  oikein waltansa. Sitten on ihmisen kunnia Jumalan kunnia. Sitten on
  ihmisen waltakunta Jumalan waltakunta maan päällä.
  
  Mitä Jumala antoi ruumiilleni.
  
   Mä silmää kirkast' olen saanut kaksi;
   Kun niillä katson, tulen iloisaksi.
   Luon silmäni mä Herran valohon,
   Mä näen iltatähden taivahalla.
   Niitulla näen kukat vihannalla.
   Ne Luojan töit' on. Tekons hyvät on.
   Ja kaksi korvaa onpi myöskin mulla.
   Jumalan sanaa niillä saatan kuulla.
   Mä äidinrukouksen kuulla voin,
   Ja linnun laulun Luojan kunniaksi,
   Ja isän neuvon. Tulen viisaammaksi,
   Kun kaikki opin. Se mun palkintoin.
   Suun saanut olen, kielen myöskin, jolla
   Mä ylistää voin Herraa laulelolla.
   Mä sillä puhun. Sillä kyselen
   mit' en mä ymmärrä, ja rukoelen.
   Mä suulla syön. Mä sillä naureskelen.
   Suo, Herra, että hyvää puhelen.
   Kaks kättä mull' on. Vasen onpi toinen
   Täll' oikealla paljon tehdä voinen.
   Viis sormea on mulla kädessäin.
   Rehellisesti teen mä niillä työtä.
   Suo, Luoja, aina apus olla myötä!
   Niin elän isänmaata hyödyttäin.
   Kaks jalkaa on mulla. Sormia ne vailla,
   Vaan varpaat niiss' on. Jaloill' aika lailla
   Mä juoksen äidin luo, kun kutsuu hän.
   Kun isä käskee pois, niin lähden miellä.
   Suo, Luoja, käydä oikealla tiellä!
   Niin astun vakavasti elämään.
   Myös sydän pienä on mulle kasvanunna.
   Viel' ei sit' ole murheet murtanunna.
   Kädellä tunnen, kuin se riemuitsee.
   Suo, Luoja, terveyttä ruumiilleni,
   Sykkäillä hyvän eestä sydämeni!
   Niin siunauskin mua seurailee!
  
  
  Toinen luku.
  Imettäwistä eläimistä.
  
  Tule, weljeni. Tule, sisareni. Menemmepä nyt ulos. Jo seisomme
  kartanolla. Ympärillämme on koko suuri luonto? Se on koko maailma, jota
  aistimillamme käsitämme.
  Koko luonto on niinkuin kirja. Joka sitä kirjaa taitaa lukea, hänellä
  on siitä iso ilo. Se kirja on täynnä kauniita kuwia. Se kirja on täynnä
  hyödyllistä oppia. Siinä kirjassa on joka lehti täynnä Jumalan
  wiisautta.
  Koko luonto on kuin suuri maa. Siinä maassa on monta waltakuntaa. Mitkä
  owat luonnon kunnat? Niitä on kolme. Ensimäinen on eläinkunta. Toinen
  on kaswikunta. Kolmas on kiwikunta.
  Mennäänpä nyt ensin ulos siihen suureen eläinkuntaan. Ympärillämme on
  maailma täynnä eläwiä olennoita. Muutamat eläwät aiwan liki meitä
  omassa maassamme. Muutamat asuwat muissa maissa aiwan kaukana täältä.
  Muutamat owat paljon isommat meitä. Muutamat owat pienemmät pienintä
  sääskeä. Kaikilla on tarkoituksensa, jota warten ne eläwät. Jumala ei
  ole niitä tyhjän wuoksi luonut. Wälistä ymmärrämme hänen
  tarkoituksensa. Wälistä on se meille salassa. Uskokaamme aina Jumalan
  ijankaikkista hywyyttä.
  
  Kuinka kuningas Leijona (Jalopeura) kokosi kansaansa.
  
  Olipa kerran kesällä. Leijona, joka on eläinten kuningas, istui
  hallitus-istuimellansa metsässä. Siinä oliwat kaikki eläimet, jotka
  maalla eläwät. Linnut lenteliwät kauniissa aamu-ilmassa. Likellä oli
  meri, jonka wesi oli täynnä monellaisia eläwiä. Kaikki kuuliwat
  leijonan äänen, joka kiljui metsässä.
  Näin sanoi leijona. Minä olen kutsunut teidät kaikki, jotka maailmassa
  asutte. Minä tahdon lukea teidän määränne. Minä tahdon tietää kansani.
  Kiwet eiwät kuulu waltakuntaani. Kaswitkaan eiwät kuulu siihen. Kiwi ei
  woi itsestään liikkua. Kaswi imee ruokansa juurillaan. Mutta eläin
  woipi liikkua mihinkä tahtoo. Eläimellä on suu, jolla syöpi. Eläin
  tuntee mikä käypi kipeästi. Eläin tuntee mikä tekee hywää. Eläimessä on
  luonto, josta tietää ilman opitta tehdä mitä hänellä on toimena
  maailmassa.
  Leijona kutsui Koiran. Mikä sinä olet? Minä olen _nisäkäs_. Miksikä se?
  Minä synnytän eläwiä penikoita. Minä imetän niitä. Minä hengitän
  keuhkoilla. Minulla on lämmin weri. -- Se on hywä. Mene tiehesi.
  Leijona huuti Warpuisen tykönsä. Mikä sinä olet? Minä olen _lintu_.
  Miksikä se? Minä munin pesääni. Minä haudon munistani pojat. Minä
  hengitän keuhkoilla. Minulla on lämmin weri. Minulla on höyhenpuku
  päällä. Minä lennän siiwillä. Minä käwelen kahdella jalalla. -- Se on
  hywä. Lennä matkoihisi.
  Leijona kutsui Käärmeen eteensä. Mikä sinä olet? Minä olen _matelias_.
  Miksikä se? Minä matelen maata. Minä hengitän keuhkoilla. Minulla on
  kylmä weri. -- Se on hywä. Matele matkoihisi.
  Leijona huuti Hauwin eteensä. Mikä sinä olet? Minä olen _kala_. Miksikä
  se? Minä päästän mätini weteen. Minä hengitän kituisilla. Minä uin
  ewillä. Minulla on kylmä weri. Ruumiini peittäwät suomut. -- Se on
  hywä. Ui matkoihisi.
  Leijona kutsui Perhon nimeltä. Mikä sinä olet? Minä olen _niwel-eläwä_.
  Miksikä se? Ruumiini on monesta niweleestä. Muutamat meistä owat
  toisellaisia. Muilla eläimillä on luinen selkäranka. Minulla ei ole
  sitä ollenkaan. Minä hengitän ruumiini hienoista reijistä. Wereni on
  kylmä. Minulla on kuusi jalkaa. Minä munin. Munasta tulee toukka.
  Toukasta tulee kotero. Koterosta mataa sikiäni täysikaswuisena ulos. --
  Se on hywä. Lennä tiehesi.
  Leijona kutsui Simpukan. Mikä sinä olet? Minä olen _nilwiäinen_.
  Miksikä se? Ruumiini on aiwan pehmeä. Minä asun kowassa kuoressa.
  Minulla ei ole niweliä ruumiissa. Minä liikun aiwan hiljaa. -- Se on
  hywä. Mada hiljaa tiehesi.
  Leijona puhui wielä. Tunnenpa ne _kuusi eläinluokkaa_. Jokaisen luokan
  ja'an lahkoihin. Jokaisen lahkon ja'an sukuihin. Jokaisen suwun ja'an
  lajihin. Sen saamme sitten paremmin oppia. Itse olen imettäwä eläin. En
  saata lentää linnun lailla. En woi mataa käärmeen tawalla. En woi uida
  niinkuin kala. En woi muuttauda perhon lailla. En woi asua kuoressa
  simpukan tawalla. Siksi menkööt nyt muut pois. Imettäwät eläimet waan
  kutsun walta-istuimeni eteen.
  Eläpä wielä. Tuolla näen sen ylewän _ihmisen_ tulewan. Mitä sinä
  tahdot, ihminen? Yksinäsi seisot sinä suorana niinkuin petäjä metsässä.
  Yksinäsi katsot sinä pystöpäisenä sinistä taiwasta kohti.
  Ihminen katsoi majesteetillisesti kokouneita eläimiä. Kuningas Leijona,
  sinä olet kutsunut tänne kaikki, jotka imettäwät sikiöitään. Niin teen
  minäkin. Ruumiini on monissa toimissa eläinten ruumiin lainen. Siksi
  saat lukea minunkin imettäwäin eläinten luokkaan. Mutta kaikkiwaltias
  Jumala on antanut minulle kuolemattoman sielun. Hänen wiisautensa on
  antanut minulle järjen walon. Suuni taitaa puhua. Tahtoni on wapaa.
  Saatan nauraa. Saatan itkeä. Sitä eiwät saata eläimet. Sentähden olen
  ylewämpi kaikkia muita eläimiä. Kuningas leijona ei ole päämieheni.
  Hywästi, herra kuningas. Huomenna otan sinun kiinni rautahäkkiin.