Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 6

Le nombre total de mots est de 3715
Le nombre total de mots uniques est de 1878
27.3 des mots font partie des 2000 mots les plus courants
37.8 des mots font partie des 5 000 mots les plus courants
42.0 des mots font partie des 8 000 mots les plus courants
Chaque ligne représente le pourcentage de mots pour 1 000 mots les plus courants.
ads place
-- Jopa tässä nyt yhtiötä säälimään! Eivät he suinkaan siekaile teitä
erottamasta, niin pian kuin eivät enää tarvitse.
-- Saattaapa olla niinkin, myönsi Iisakki, mutta kyllä minä nyt pysyn
työssä, kunnes pahin aika on ohi, niin voimme laittautua oikein
asumaan. Kun tämä tyttö nyt vaan pääsisi palvelukseen hyvään taloon
siksi aikaa, niin ei olisi mitään hätää.
-- Tahtooko hän ruveta palvelukseen? keskeytti Johnston. No, sehän
sopii mainiosti. Vaimoni lähetti juuri sanan, kun minun junani tuli,
että meidän palvelustyttömme oli mennyt tiehensä. Minun piti kotiin
mennessä pistäytyä eräässä konttorissa tietämässä uutta. Mutta ei
ole helppo nyt saada palvelijoita Chikagossa -- ehkä me voisimme sopia
asiasta? kysyi hän Annilta.
Anni oli heti valmis, kun kysymys suomennettiin hänelle. Ja kun
Iisakilla vielä oli vähän aikaa, menivät he kaikki ravintolaan
noutamaan hänen tavaroitaan. Mutta sieltä täytyi Iisakin palata
asemalle voimatta enää seurata heitä länsipuolelle kaupunkia, missä
Johnston asui.

III.
Sen jälkeen oli niinkuin eivät he enää olisi asuneet samassa
kaupungissakaan. Liike radalla kävi yhä vilkkaammaksi, kuta enemmän
näyttely läheni loppuaan. Ja samassa määrässä lisääntyi tietysti työkin
-- samalla kuin ansiokin -- sekä radan palvelusväelle yleensä että
etenkin veturin kulettajille.
Anni oli pian selvillä siitä, ett'ei hän viihtynyt Chikagossa. Se
varsinkin tuntui tukalalta, kun ei voinut oikeata sanaa vaihtaa
kenenkään muun kuin Iisakin kanssa, joka sekin tuli harvoin ja viipyi
vaan vähän aikaa. Kerran oli hänen emäntänsä tosin ottanut hänet
mukaansa näyttelyyn ja kyllähän siellä näkyi olevan kaunista, kun vaan
ei olisi ollut niin suunnattomasti ihmisiä. Tuskin voi nähdä muuta kuin
ihmisiä. Kun Anni tuli kotiin, kivisti ja paukutti hänen päätään niin,
että hän luuli tulevansa sairaaksi. Sen jälkeen ei hän enää lähtenyt
minnekään talostaan. Mutta Iisakille ei hän sanonut mitään ikävästään.
Sillähän oli vieläkin vaikeampi olla -- työssä sekä yöllä että
päivällä. Jo uudelta vuodelta pääsisivät he lähtemään kotiin, vakuutti
Iisakki aina. Jos kerran yksi kesti sen ajan, niin kesti kai toinenkin.
Niin kuluivat päivät ja viikot semmoiset, joita ei Chikagossa ennen
oltu eletty eikä luultavasti vastakaan tulla elämään. Kaikissa
Yhdysvaltain valtioissa oli kansa viimein tullut siihen vakuutukseen,
että tuo mahtava näyttely sentään kannatti katsomista, huolimatta
kaikesta siitä, mitä kateelliset sanomalehdet idässä ja lännessä olivat
sitä vastaan kirjoittaneet. Ja sentähden tulvaili yhä lukuisampia
joukkoja maailmankaupunkiin Michigan järven rannalla, sitä lukuisampia
kuta lähemmä tultiin lokakuun 1 p:ää, jolloin näyttely oli sulettava.
Kaupungin lukemattomat hotellit olivat täynnä kylpyhuoneita,
vaatesäiliöitä ja kaikkia muita kolkkiaan myöten, missä vaan vähänkin
voitiin saada vuoteille tilaa. Eteläpuolella kaupunkia, lähellä
näyttelykenttää, oli kokonaisia leirejä, joissa voi vuokrata yösijoja
teltoissa -- ja jokainoa paikka oli vuokrattu. Yksityiset perheet,
kahvilat, ravintolat, -- jopa poliisiasematkin ottivat vastaan
näyttelyvieraita, joiden muutoin olisi täytynyt viettää yönsä kadulla.
Väen liike kaupungissa oli uskomaton viime viikoilla ja rahan liike
sitä mukaa. Kapakkain pitäjät ja pelihuoneiden isännät kokosivat
rahaa kahmaloittain. Pitkin kaikkia katuja, jotka menivät näyttelyyn,
parveili laumottain väkeä aamusta varhaisesta yöhön myöhään. Näyttelyn
ala, vaikka olikin niin suunnattoman suuri ja laaja, oli kuin yksi
ainoa muurahaispesä kuohuen levotonta, ahertavaa, myllertävää elämää
-- niinkuin itsekukin olisi koettanut ponnistaa viimeiset voimansa
niinä muutamina päivinä, jotka vielä olivat jälellä. Ja rautatiejunat
jyskyivät lakkaamatta Chikagoon ja sieltä pois, aina täpö täynnä
matkustajia.
Liike kasvoi kasvamistaan aina marraskuun 1 p:ään saakka. Silloin
loppui yhtäkkiä väentulva kaupunkiin tulevista junista. Parin päivän
kestäessä ei tarvinnut pitää liikkeessä kuin puolet lähtevistäkään
junista. Sitten seurasi lyhyt lepoaika, jolloin saatiin vähän hengähtää
-- ja silloin syntyi tuo suuri työlakko.
Chikago, Barlington & Quincy'n radalla -- G.B. & Q. joksi sitä
tavallisesti kutsuttiin -- jossa Iisakki Peltonen palveli, oli
Johnston, Annin isäntä, ottanut houkutellakseen miehistöä ottamaan osaa
lakkoon.
-- Ilman meitä eivät rautatieyhtiöt olisi viime vuosipuoliskolla
voineet ansaita penniäkään enemmän kuin tavallisesti, lopetti hän
puheensa, jonka oli pitänyt veturitallissa työmiehille, joiden joukossa
Iisakkikin oli. -- Me tässä olemme hikoilleet ja ahertaneet yötä päivää
täyttääksemme heidän rahakukkarojaan ja sentähden on meidän oikeutemme
myöskin vaatia osaa heidän voitostaan. Vaan jos ei saa oikeuksiaan
hyvällä, niin ottaa väkisin!
-- Emmeköhän mekin jo ole saaneet osaamme? huomautti Iisakki
hiljaisesti. -- Minä luulen, että muut, samoin kuin minäkin, ovat
ansainneet enemmän viime aikoina.
-- Olemmehan kyllä, myönsi Johnston -- mutta se ei ole muuta kuin
palkkamme ylimääräisestä työstä. Voiton ovat he vieneet kokonaan ja
sitä eivät he koskaan olisi saaneet ilman meitä.
-- Ja ilman heitä emme me olisi saaneet palkkaa ylimääräisestä yhtä
vähän kuin muustakaan työstä.
-- Puhuttu niinkuin scabin suusta! -- Teidän pitäisi kaikista vähimmin
vetäytyä pois, Iisak! Mutta ei meillä nyt ole aikaa turhia puhumaan.
Meitä on siksi monta, ett'ei meidän ole tarvis välittää siitä, mitä
muutamat tekevät, mutta parastahan olisi, jos kaikki olisivat mukana.
Kuka on meidän puolellamme ja kuka meitä vastaan?
-- Minä en rupea riitelemään leipäni kanssa, sanoi Iisakki lyhyesti.
Siitä pitäen kuin tulin yhtiön palvelukseen, olen saanut rehellisen
makson rehellisestä työstä ja niin kauvan kuin sen saan, pysyn
paikoillani.
-- Niin teen minäkin! -- ja minä myös! -- ja minä! -- ja minä kanssa!
Useat niistä, jotka liittyivät Peltoseen, eivät olisi koskaan
uskaltaneet ruveta vastarintaan, vaikka kyllä olikin vastenmielistä
jättää työpaikat. Mutta kun jää kerran oli murrettu, seurasivat he
mielellään esimerkkiä.
Johnston sekä hämmästyi että suuttui. Hän oli jo edeltäpäin vakuuttanut
muille johtajille, että kaikki miehet G.B. & Q.-radalla olivat varmoja,
-- niin suuri oli muka hänen vaikutusvaltansa siellä. Ja nyt ei hän
taas uskaltanut sanoa loppuun sitä, mitä ajatteli, muistaessaan
lämmittäjää, joka oli mennyt liika lähelle Iisakkia.
Seuraavana aamuna oli työlakko täydessä voimassa. Ja ennen iltaa olivat
eri rautatieyhtiöt liittyneet yhteen ja sopineet siitä, ett'eivät
millään ehdolla taipuisi, vaan pitäisivät puoliaan yhteisin voimin.
Se osa miehistä, joka oli pysynyt työssä, sai taas asunnon ja ruuan
asemilla, joita sitä varten vuokratut, aseilla hyvin varustetut miehet
vartioivat. Kunkin junan mukana seurasi niinikään revolvereilla ja
repeterikivääreillä varustettuja vartijoita, joista osa oli sijoitettu
veturiin, osa konduktöörivaunuun. Työtä oli yli tarpeen ja tulot
suuremmat kuin koskaan ennen. Mutta kuitenkin oli se kamalata aikaa.
Iisakki Peltonen ajatteli kuitenkin hyvin harvoin sitä, että hänen
henkensä oli vaarassa joka kerta kuin hän vei veturinsa asemalta tai
toi sen sinne takaisin. Mutta sitä useammin ajatteli hän junan ja
matkustajain kohtaloa, jos lakkolaiset panisivat uhkauksensa toimeen
ja ryhtyisivät väkivaltaan. Aseman alue oli kyllä jotenkin hyvin
vartioitu, mutta sen enempää ei yhtiö voinut tehdä, vaan täytyi
sen pääasiassa luottaa kulettajain huolellisuuteen. Ja kulettajain
puolestaan täytyi luottaa ainakin yhtä paljon omiin silmiinsä kuin
merkkeihin -- jotka voivat olla väärät.
Iisakinkin kylmäverisyys tahtoi välistä loppua. Edellisten kuukausien
epätoivoiset ponnistukset olivat olleet huonoa valmistusaikaa siihen,
joka nyt seurasi, ja vaatineet joustavimpienkin hermojen ja jänteiden
kaiken voiman.
Hermoista ei Iisakki tosin isosti tiennyt, mutta sen hän tiesi,
että häntä alkoi pelottaa joka kerta kuin hän nousi veturiinsa. Ja
joutohetkinään oli hän niinikään alakuloinen ja levoton, vaikkakin
säästöt yhä kasvoivat.
Ei edes Annikaan voinut toivoa hartaammin kuin hän sitä päivää, jolloin
hän voisi kääntää Chikagolle ja Ameriikalle selkänsä. Omasta puolestaan
olisi hän tehnyt sen heti paikalla, jos ei olisi ollut vastenmielistä
lähteä palveluksesta juuri nyt -- niinkuin hän muka olisi pelännyt
Johnstonia ja noita muita.
Annia ei hän ollut nähnyt muuta kuin kerran sen jälkeen kuin lakko
oli alkanut, eräänä iltana, kun hän toverien varoituksista huolimatta
oli poistunut vartioidulta asema-alueelta ja mennyt länsipuolelle
kaupunkia. Hänelle ei ollut mitään tapahtunut, mutta kun Anni
seuraavana päivänä vastasi kysymykseen, kuka oli ollut hänen luonaan,
kielsi Johnston vastedes sellaisia vieraita vastaan ottamasta. Hänen
ovestaan ei mokoma scab saanut astua sisään!
Iisakki vaan hymyili, kun luki Annin kirjeen siitä asiasta. Eipä sillä
väliä -- voihan Anni lähteä tuosta talosta, jos niikseen tulisi. Mutta
juuri nyt oli vaikea hankkia hänelle oikeata asuntoa -- Iisakin vanha
ravintola oli täynnä lakkolaisia.
No niin, kauvan ei tätä kurjuutta tulisi kestämään -- ja olihan tytöllä
toistaiseksi hyvä olla siellä, missä oli.

IV.
Lakkoon osaa ottavien kiukku kasvoi kasvamistaan sitä mukaan kuin
toivo myönnytyksistä yhtiön puolelta yhä väheni ja vaikeudet lakon
jatkamiseen sitä mukaa suurenivat. Kun useimmat jo ensi viikkojen
kuluessa olivat syöneet ja juoneet hyvinä kuukausina kokoamansa
säästöt, alkoi kysymys jokapäiväisestä leivästä yhä kiihkeämmin vaatia
vastausta -- ja kuta vaikeammaksi vastauksen antaminen kävi, sitä
useammat liittyivät niihin, jotka vaativat väkivaltaan ryhtymistä.
He saivat vihdoin tahtonsa läpi. Johtajat päättivät väkivallalla
pakottaa jonkun pääradoista lakkauttamaan myöskin posti- ja
matkustajajunat, ainoat, jotka vielä olivat käynnissä. Jos se
onnistuisi, täytyisi asianomaisten antautua armoille.
Mutta Johnston esiintyi väliehdotuksella
Ennenkun he ryhtyisivät keinoihin, jotka antaisivat sortajille
oikeuden saada sotaväkeä omaisuutensa suojelemiseksi, tahtoi hän
ehdottaa, että he koettaisivat pelottaa scab-miehistöä jollain radalla
luopumaan työstään. Jos ei se onnistuisi, niin olivathan väkivaltaiset
keinot vielä jälellä. Ja tätä koetta varten ehdotti hän G.B. & Q:n.
Siellä on muuan oikein itsepintainen scabi, jota muut seuraavat --
kurja siirtolainen, joka oli tullut maahan vasta pari vuotta sitten
omistamatta centiäkään -- ja joka nyt oli heidän päämiehensä. Jos he
voisivat karkoittaa hänet, niin lupasi Johnston vastata muista.
Johtajat suostuivat. Eihän missään tapauksessa haittaisi ensin kääntyä
jotain yksityistä henkilöä vastaan.
Aikaisemmin keväällä olivat pikajunat saapuneet vähää ennen auringon
laskua, niin että voi erottaa kaikki esineet radalla ja sen
läheisyydessä. Mutta kuta syksympi tuli, sitä hämärämmäksi kävivät
illat pikajunan saapuessa, kunnes ne lopulta joulukuussa tulla
tohkasivat pilkkosessa pimeässä.
Vähää ennen kuin rata tuli etukaupungin äärimmäisten huoneiden
kohdalle, oli siinä vekseli, johon kulettajat kiinnittivät tavallista
suurempaa huomiota. G.B. & Q. yhtyi siinä kolmeen muuhun rataan, jotka
käyttivät samoja raiteita asemalle tullakseen. Ennenkun lakko syntyi,
näytettiin siinä aina viheriätä, joka muuttui valkeaksi ainoastaan
viime hetkellä -- tai punaista, jos jotain odottamatonta tapahtui.
Mutta kun liike muilla radoilla oli melkein kokonaan lakannut,
näytettiin pikajunille tavallisesti aina valkoista, niin että ne voivat
ajaa vekselin yli vauhtiaan vähentämättä.
Iisakki Peltonen on matkalla kotiin pikajunansa kanssa, ainoan
pikajunan, joka vielä on säännöllisessä liikkeessä. Muut junat kulkevat
enemmän tai vähemmän epäsäännöllisesti, mutta tämä pikajuna ei vielä
koskaan ole pettänyt. On huikasevan kirkas kuutamo ja sentähden
tähystelee Iisakki tavallista tuimemmin eteensä rataa pitkin ja sen
kummallekin kupeelle sinne päin, jossa hän odottaa suuren vekselin
merkkiä pian ilmaantuvaksi.
Kun hän viimeinkin keksii lyhdyn, pääsee syvä helpotuksen huokaus hänen
rinnastaan. Lyhty näytti valkoista valoa.
-- Kaikki selvä! sanoo hän vartijalle, joka seuraa mukana veturissa.
Hän tuntee jo radan siksi hyvin, että tietää, kuinka helppoa
lakkolaisten olisi tehdä tyhmyyksiä juuri tällä paikalla.
Muutamia silmänräpäyksiä jatkaa juna kulkuaan niinkuin ennenkin,
jolloin Iisakki yhä pitää tarkkaa vaaria tuosta valkosesta valosta,
joka lähenee lähenemistään. Silloin katoo se yhtäkkiä -- ja punanen
valo tulvahtaa samassa häntä vastaan rataa pitkin.
-- Punaista! Jotain on tekeillä! huutaa vartija. Ja Iisakki tarttuu
vaistomaisesti oikealla kädellä hätäjarruun, samalla kun hän vasemmalla
tekee liikkeen pysähdyttääkseen junan.
Mutta samassa silmänräpäyksessä laskee hän täyden höyryn koneesen ja
päästää hätäjarrun avaimen. Kirkkaassa kuutamossa on hän nähnyt varjon
jostain hämärästä esineestä, joka on piiloutunut vekselimiehen majan
taa.
-- Seis! -- Seisota juna! Mitä helvettiä sinä ajattelet, mies? huutaa
vartija ja aikoo syöstä hänet syrjään pysäyttääkseen veturin. Mutta
sanaakaan sanomatta tarttuu Iisakki toisella kädellään häntä kurkkuun,
samalla kun toisella päästää lisää höyryä, niin että juna hurjaa
vauhtia karkaa vaarallisen paikan ohi asemaa kohti.
Kuuluu moniääninen "damm the scab!" ja pari revolverin laukausta
pamahtaa heidän takanaan saamatta mitään aikaan. Mutta vasta sitten,
kun viimeinen vaunu on ehtinyt vekselin yli, päästää Iisakki vartijan,
joka on melkein tukehduksissa.
-- Minä näin miesten varjoja lumella ja arvasin, että merkki oli väärä,
mutta en joutanut selittämään, sanoi hän melkein kuin anteeksi pyytäen.
Ja kohta sen jälkeen ajoi pikajuna asemalle, eikä matkustajat olleet
aavistaneetkaan, että jotain tavatonta oli ollut tekeillä.
Mutta niin pian kuin Iisakki voi jättää veturinsa lähti hän vekselille
ja siellä tapasi hän ratavartijan sidottuna, suu täynnä likaisia
pumpulia.
Mies kertoi, että neljä naamioitua miestä oli karannut hänen kimppuunsa
niin odottamatta, ett'ei ehtinyt ajatellakaan, ennenkun oli sidottu.
Mutta hän luuli melkein voivansa vannoa, että oli tuntenut Johnstonin
äänen.
Iisakki meni takaisin asemalle ja ilmoitti asian konttooriin.
-- Vihdoinkin! sanoi asemapäällikkö. -- Jos ne vaan tekisivät vielä
hiukan enemmän samanlaista, niin saisimme aivan varmaan sotaväkeä,
mutta pyytää voimme jo tämänkin johdosta.
Siitä ei nyt Iisakilla ollut mitään sanomista, mutta hän ilmoitti,
ett'ei hän tästä lähtien tahdo kulettaa matkustajajunia. Edesvastaus on
liika suuri. -- Tavarajunia kyllä, lisäsi hän.
-- Eihän teidän tarvitse välittää siitä, mitä junia kuletatte, väitti
päällikkö vastaan. Kuletittehan elävää tai kuollutta tavaraa, teidän
vaaranne on kuitenkin aina sama.
-- En minä itseäni pelkää, sanoi Iisakki. Mutta kun ajattelen niitä
monia ihmisiä vaunuissa, niin tekee mieleni pysähyttämään joka kannon
kohdalla, joka heittää varjonsa radalle. Ja tämän jälkeen ei tiedä,
mitä ne keksivät.
Päällikkö ymmärsi, että Iisakki oli tulemaisillaan sille asteelle,
jossa veturinkulettaja lakkaa olemasta täysin luotettava -- hän oli
nähnyt esimerkkiä siitä ennenkin. Harvat olivat kestäneet näinkään
kauvan.
-- All right! sanoi hän hetken kuluttua, -- te pääsette kulettamasta
junia, kunnes olette vähän levähtäneet. Saatte viikon vapautta
kulkeaksenne täällä Jacksonin, ratamestarin apulaisen seurassa
oppimassa, mitä tarvitsette voidaksenne sitten vuorotella hänen
kanssaan. Tulette sitten olemaan puolet viikosta radalla ja puolet
täällä. Mutta huomenna täytyy teidän vielä viedä pikajunaa, ett'ei
minun tarvitse ruveta puuhaamaan toista kulettajaa näin myöhään
illalla.
Siihen suostui Iisakki kernaasti. -- Melkein koko viikko vapautta!
-- ja sitten vaan puoli viikkoa radalla! -- Nyt oli aika Annin sanoa
itsensä irti palveluksestaan. Olihan Jacksonin vaimo, joka keitti
heidän ruokansa, usein puhunut siitä, että tarvitseisi apua. Voisihan
Anni muuttaa sinne, niin saisi asua asemalla ja ehkä maksaisivat vielä
vähän palkkaakin!
Mrs Jackson suostui riemulla ehdotukseen, mutta sanoi täytyvänsä
puhutella päälliköitä, ennenkun voi sanoa mitään varmaa palkasta.
Iisakki kirjoitti heti kirjeen Annille. Annin pitäisi heti sanoutua
irti palveluksestaan. Iisakin juna saapui takaisin lauantai-iltana ja
sunnuntaiaamuna mentäisiin vihille.
Työ tulisi olemaan paljoa helpompaa tästä puoleen ja niinkauvan
kuin lakkoa kesti, saivat he asua asemalla. Tulkoon Anni vaan tänne
lauantai-iltana ja tuokoon tavaransa tullessaan. -- Aamulla pisti
Iisakki itse kirjeensä postilaatikkoon, ennenkun lähti junaa viemään.
Annilla oli iloinen hetki, kun lauantai-aamuna sai kirjeen ja luki sen.
Viipymättä meni hän isäntäväkensä puheille ja selitti niin hyvin kuin
taisi, että hän tahtoi erota palveluksestaan.
-- Miksi juuri nyt?
Niin, se nyt oli vaikeampi selittää Annin vähäisen sanavaraston avulla.
Mutta ristiin rastiin kyseltyään käsittivät he vihdoinkin, että Iisakki
nyt menisi naimisiin ja että hän oli viimeisen kerran pikajunaa
viemässä. Ja silloin vannoi Johnston hammasta purren, että se todellakin
tulisi olemaan tuon kirotun scabin viimeinen retki!
Anni oli koko päivän tehnyt niin paljon työtä kaikkea järjestäessään,
että hän vasta iltapuolella voi lähteä talostaan. Mutta asemalla tapasi
hän heti yhden Iisakin ystävistä, joka vei sekä hänet itsensä että
hänen kirstunsa Mrs Jacksonin asuntoon.

V.
Ruohoaavikolla, noin puolikymmentä peninkulmaa Chikagosta, siinä, missä
C.B. & Q. rata pengertä myöten kulkee pienen puron poikki, oli muuan
mies ahkerassa puuhassa heti illan pimittyä. Vieressään oli hänellä
avonaisessa pussissa muutamia työkaluja, joita hän koetti milloin
mitäkin irtauttaakseen nauloja, jotka pitivät kiinni erästä ratakiskoa
juuri penkereelle päästessä. Hän oli nähtävästi tottunut käyttämään
työkaluja, mutta kesti kuitenkin kotvasen, ennenkun kisko irtautui.
Viimein onnistui se. Mies nakkasi viimeisen naulan puroon ja pisti
työkalut takaisin pussiin, ripustaen sen sitten olalleen. Sitten sysäsi
hän vähän kiskoa koettaakseen, oliko se irti, mutta ei muuttanut sitä
paikoiltaan. Astuttuaan alas radan vieressä olevaan ojaan, otti hän
sieltä kangin ja työnsi nopealla sysäyksellä irtonaisen kiskon radalle
päin. Se kävi mainiosti. Hän pani kiskon paikoilleen ja laskeutui
takaisin ojaan kumartuen pienen pajupensaan suojaan.
Valpas ja tarkkasilmäinen kulettaja olisi melkein varmaan huomannut
poisotetun kiskon niin ajoissa, että olisi ehtinyt pysähyttää junan.
Mutta jos kisko työnnettiin pois vasta sitten, kun veturi jo oli aivan
lähellä, täytyi sen joutua pois radalta. Ensi sekasorrossa tuskin
kukaan joutaisi ajattelemaan syyllistä, joka sitäpaitse voisi heti
paikalla pelastua yön pimeyteen.
Puolen tunnin verran odotti mies ojassa, ennenkun pikajuna tuli
näkyviin -- sähisten ja jymisten ja mahtavan veturilampun valaistessa
rataa hyvän matkaa edelleen.
Iisakki Peltonen seisoo paikallaan, alinomaa tähystellen veturin
edessä olevia kiskoparia. Yhä lähemmä tuota pientä pajupensasta hän
tulee osaamatta aavistaa vähintäkään vaaraa täällä kaukana tasasella
ruohoaavikolla.
Nyt näkee hän penkereen -- niin kauvas kuin silmänsä kantaa, kulkevat
kiskot tasaisina kuluneet selät kiiluen kuin hopea kellahtavassa lampun
valossa -- neljännestunnin kuluttua on hän perillä -- ja huomenna --
tänä iltana on hän vapaa -- ja Ann...
Silloin näkee hän jotain mustaa -- mies nousee ojasta -- se työntää
kankia edellään kiskoja kohti -- yksi niistä vierähtää syrjään...
Kulettajan käsi tarttuu nuolen nopeudella hätäjarruun -- musta olento
ottaa askeleen kuin paetakseen -- ja pitkällä harppauksella lentää
Iisakki suoraan häntä kohti, samassa silmänräpäyksessä kun veturin
etumaiset pyörät karahtavat ratapölkkyyn.
Veturi repii rikki radan penkereen päällä ja vyöryy puroon vetäen
tenderin mukanaan. Pakaasivaunu kaatuu samassa sekin syrjälleen maahan,
mutta ensimmäinen matkustajavaunu jää seisomaan pystyyn, vaikka
toinen pää ajautuukin ojaan. Muut vaunut jäävät radalle hätäjarrun
pysähyttäminä, vaikka iskevätkin toisiinsa niin, että luulisi niiden
viimeisen hetken tulleen.
Konduktööri ja pari jarrumiestä juoksee lyhdyt käsissä toisesta päästä
junaa. Vartija makaa maassa vähän matkaa veturista repeterikivääri
kädessä.
-- Luulen hänen olevan hengissä, sanoo lämmittäjä, joka on
pelastautunut hyppäämällä maahan tenderistä -- hän vaan hyppäsi hiukan
liika myöhään. Mutta kulettajaa ei näy -- vaikka hän hyppäsi ensiksi...
He löysivät hänet pakaasivaunun luota, joka oli pudonnut hänen
alaruumiinsa päälle. Hänen allaan oli toinen ruumis, kasvot maata
vasten painettuina, Iisakin molemmat kourat kurkun ympärillä....
Konduktööri lähetti heti miehen lähimmälle asemalle sähköittämään apua.
* * * * *
Iisakin ystävä koetti pitää Annille seuraa niin hyvin kuin
taisi, sill'aikaa kuin Anni odotti asemasillalla, mutta kävi yhä
hajamielisemmäksi sitä mukaa kuin aika kului eikä pikajunaa kuulunut
tulevaksi.
-- Ei nyt oltu oikeassa -- ja tuolla tuli päällikkö itse juosten
konttoorista!
-- Juna n:o 708 ja korjausvaunut ja kolme matkustajavaunua ulos
radalle! käski hän. -- Pikajuna on joutunut pois radalta kuusi
peninkulmaa täältä -- ja sanokaa rautatielääkärille, että seuraa mukana
-- pian!
-- Tulkaa mukaan, sanoi Annin seuralainen.
Kun he tulivat perille, oli kaikki samassa kunnossa kuin ennen, paitse
että yhä useampia matkustajia oli keräytynyt pakaasivaunun ympärille.
Konduktööri ilmoitti tohtorille, ett'ei yksikään matkustajista ollut
pahasti vahingoittunut.
-- Mutta minä luulen, että kulettaja ja vielä eräs toinenkin
ovat saaneet lähtöpassinsa, lisäsi hän viitaten pään liikkeellä
pakaasivaunuun päin.
Tohtori pisti kätensä Iisakin rinnan alle.
-- Ei vielä, sanoi hän, -- vaikk'ei taida paljonkaan enää puuttua.
Pelastusvaunun nostokoneiden avulla saatiin pakaasivaunu pian kohoamaan
niin paljon, että molemmat ruumiit voitiin vetää esiin.
Iisakki vavahti, kun hänen suuhunsa kaadettiin vähän whiskyä. Mutta
vasta sitten, kun he väkivallalla irrottivat hänen kätensä toisen
miehen kurkusta, heräsi hän. Toinen mies oli Johnston ja hän oli
kuollut -- kurkku oli kuin ruuvipenkein puristettu.
Toinnuttuaan tunsi Iisakki ensiksi Annin, joka kasvot kauhusta jäykkinä
oli kumartunut hänen ylitsensä. Sitten katsahti hän tohtoriin, joka
parhaallaan tutki häntä.
Tohtori nousi ylös ja pudisti päätään.
-- Olisiko... onko täällä... pappia junassa? kuiskasi Iisakki, kun
konduktööri tarjosi hänelle enemmän whiskyä.
-- Eihän meidän vielä tarvitse ajatella pappia... kyllä kai tohtori...
-- En minä, keskeytti Iisakki epäselvästi... vaan vihkimään...
Konduktööri luuli hänen hourailevan ja käski pikajunan
neekeripalvelijan tuomaan matrassin sairaalle.
-- Ei... minulla on rahoja, koki Iisakki selittää. -- Hän saapi ne...
jos on leski... kysykää pappia...
Hän loi silmänsä matkustajiin, jotka seisoivat ympärillä. Ja
konduktööri, joka vihdoinkin ymmärsi tarkoituksen ja selitti heille,
mitä mies tahtoi, kysyi sitten, oliko heistä kukaan pappi ja tahtoisiko
hän vihkiä tänään miehen ja tuon tytön tuossa.
Muuan keski-ikäinen mies astui esiin.
-- Pappi en ole, mutta piirituomari ja oikeutettu vihkimään -- jos hän
ei muuta tahdo.
Iisakki nyökäytti hyväksyvästi päätään, mutta Anni purskahti itkuun,
kun käsitti, mistä oli puhe. Ja niiden muutamien minuuttien kuluessa,
jotka lyhyt toimitus kesti, nyyhkytti hän niin, että hänen vastauksensa
tuskin kuului, vaikka ympärillä vallitsi haudan hiljaisuus.
-- Ja virkani nojalla julistan minä siis näiden todistajain
läsnäollessa teidät Iisak Peltonen ja Anni Heikkilä mieheksi ja
vaimoksi, lopetti tuomari juhlallisesti.
Iisakki oli melkein tainnoksissa taas, kun toimitus oli lopussa. Mutta
kun he varovasti olivat nostaneet hänet matrassin päälle, kantoivat he
hänet lähimpään vaunuun ja virkistivät taas hänen voimiaan whiskyllä.
Anni istui hänen viereensä lattialle.
-- Nyt... saat sinä... ostaa talon, virkkoi Iisakki hiljaa -- sitten
-- ota paras Alastarosta... et vielä edes viiden kolmatta...
-- Voi, Herra Jeesus! nyyhkytti Anni -- ennätänhän minä vielä tuota...
ehk'et sinä vielä kuolekaan...
Iisakki koetti hymyillä vastaukseksi. Ja kun juna sitten kohta lähti
liikkeelle, tuntui hän alkavan hourailla.
Hän mutisi joitain epäselviä sanoja kauniista veturistaan, merkeistä,
Johnstonista...
-- Seisota! Seisota! Punanen paistaa! huusi hän kerran, mutta vaipui
samassa puoli horroksiin ja makasi silmät kiinni.
Vasta kun hänet kannettiin ulos vaunusta ja pantiin sairaspaarille,
avasi hän taas silmänsä ja katseli ympärilleen, vaikk'ei enää näyttänyt
tuntevan ketään. Mutta kun paari lähti liikkeelle, sattui asemalla
olevan suuren sähkölampun valo hänen silmiinsä ja silloin ne tuokioksi
kirkastuivat.
-- Valkeata valoa! sanoi hän selvästi -- nyt saamme antaa mennä!
Käsi haparoi jotain, -- sitten painuivat huulet kiinni. Hänen viimeinen
matkansa oli alkanut.
Ja luultavaa on, että merkkitulet olivat valkoiset koko matkan
loppuasemalle saakka.


Juho Penttinen.

Olimme juuri lähtemäisillämme konsulin konttorista, jossa minä olin
käynyt häntä tervehtimässä ja josta minua oli pyydetty seuraamaan häntä
ja hänen kahta yhtiömiestänsä "lunchille", kun muuan poliisi astui
sisään, toi terveisiä esimieheltänsä ja pyysi konsulia kiireimmän
kautta tulemaan poliisiasemalle.
-- Olemme saaneet verkkoomme hyvin merkillisen kalan, lisäsi hän
selitykseksi, -- joka ei ymmärrä luotua sanaa, ei englannin, ei saksan
eikä espanjan kieltä, eikä liioin ole kiinalainen, niin kapteeni
lähetti minut kysymään, tahtoisiko herra konsuli vähän silmäillä sitä
otusta ja auttaa meitä määrittelemään mikä se on.
-- Taas tuo siunattu kielitaito! -- ärähti mr Bolse, vanhin osamies
konsulin liikkeessä. Jok'ikinen kerta kun Friscossa sattuu joku rähäkkä
ihmisten kanssa, jotka eivät ymmärrä mitään kristittyä kieltä, pitää
konsulin auttaa. Ja ihmeellistä kylläkin, ett'ei hän näytä koskaan
väsyvän olemasta tulkkina. Ettekö voi odottaa jälkeen lunchin? -- kysyi
hän kääntyen poliisimieheen.
-- Oh! Se on tehty parissa minuutissa, keskeytti konsuli. -- Menkää te
kolme edellä ja tilatkaa lunchi. Minä tulen heti perässä.
-- Kiitoksia! sanoi mr Boise kuivasti, -- sitä juonta sopii koettaa
jonkun muun kanssa. Minä ainakin tulen mukaan, niin olen varma, ett'et
jää sinne koko iltapäiväksi niinkuin viime kerralla, kun satuit
löytämään kovin miellyttävän tulkin tarvitsijan.
Konsuli nauroi mielissään, ja niin läksimme kaikki neljä
poliisiasemalle, joka oli siitä ainoastaan muutaman askeleen päässä.
Siellä tapasimme kiinniotetun, joka oli suuri, rotevaraajainen ja
pahoin pidelty mies, ympärillään joukko poliiseja, joista muutamilla
oli vereksiä jälkiä hiljan kestetystä, kiivaasta kahakasta. Mies oli
pantu käsirautoihin, ja hänen kasvonsa olivat niin paksussa liassa ja
veressä, ett'ei niissä voinut erottaa ainoatakaan selvää piirrettä.
-- Mitä kuuluu, konsuli? -- tervehti poliisikapteeni. -- Kiitos,
että tulitte apuun. En todella tiedä, mitä meidän on tekeminen tämän
kummallisen olennon kanssa, joka minusta näyttää tarvitsevan paremmin
hullujenhuonetta kuin mitään muuta laitosta.
-- Mitä on hän tehnyt? ja missä hänet vangittiin?
-- Nooh! tehnyt hän nyt ei ole juuri mitään, käyttäytynyt vaan niin
hullusti, että me päätimme ottaa hänet talteen. Hän on oleillut
kolmatta vuorokautta satamassa, istunut siellä päivät pääksytysten ja
maannut yöt, syömättä mitään muuta kuin hiukkasen kuivaa leipää, jota
hän on ostanut muutamasta kaupasta. Kun hänestä minulle ilmoitettiin,
käskin minä tuomaan hänet asemalle, mutta se oli helpommin sanottu kuin
tehty. Hän teki sellaista vastarintaa, ettei viisi minun miehistäni
saanut tolkkua hänestä, ennenkun olivat kolhineet hänet melkein
Vous avez lu le texte 1 de Finlandais littérature.
Suivant - Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 7
  • Pièces
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 1
    Le nombre total de mots est de 3572
    Le nombre total de mots uniques est de 1937
    24.4 des mots font partie des 2000 mots les plus courants
    34.4 des mots font partie des 5 000 mots les plus courants
    39.2 des mots font partie des 8 000 mots les plus courants
    Chaque ligne représente le pourcentage de mots pour 1 000 mots les plus courants.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 2
    Le nombre total de mots est de 3809
    Le nombre total de mots uniques est de 1854
    25.7 des mots font partie des 2000 mots les plus courants
    35.6 des mots font partie des 5 000 mots les plus courants
    41.5 des mots font partie des 8 000 mots les plus courants
    Chaque ligne représente le pourcentage de mots pour 1 000 mots les plus courants.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 3
    Le nombre total de mots est de 3683
    Le nombre total de mots uniques est de 1859
    25.6 des mots font partie des 2000 mots les plus courants
    34.8 des mots font partie des 5 000 mots les plus courants
    40.0 des mots font partie des 8 000 mots les plus courants
    Chaque ligne représente le pourcentage de mots pour 1 000 mots les plus courants.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 4
    Le nombre total de mots est de 3878
    Le nombre total de mots uniques est de 1743
    27.7 des mots font partie des 2000 mots les plus courants
    37.9 des mots font partie des 5 000 mots les plus courants
    43.4 des mots font partie des 8 000 mots les plus courants
    Chaque ligne représente le pourcentage de mots pour 1 000 mots les plus courants.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 5
    Le nombre total de mots est de 3818
    Le nombre total de mots uniques est de 1792
    28.9 des mots font partie des 2000 mots les plus courants
    37.5 des mots font partie des 5 000 mots les plus courants
    42.0 des mots font partie des 8 000 mots les plus courants
    Chaque ligne représente le pourcentage de mots pour 1 000 mots les plus courants.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 6
    Le nombre total de mots est de 3715
    Le nombre total de mots uniques est de 1878
    27.3 des mots font partie des 2000 mots les plus courants
    37.8 des mots font partie des 5 000 mots les plus courants
    42.0 des mots font partie des 8 000 mots les plus courants
    Chaque ligne représente le pourcentage de mots pour 1 000 mots les plus courants.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 7
    Le nombre total de mots est de 3720
    Le nombre total de mots uniques est de 1829
    24.6 des mots font partie des 2000 mots les plus courants
    35.3 des mots font partie des 5 000 mots les plus courants
    40.8 des mots font partie des 8 000 mots les plus courants
    Chaque ligne représente le pourcentage de mots pour 1 000 mots les plus courants.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 8
    Le nombre total de mots est de 3764
    Le nombre total de mots uniques est de 1694
    25.1 des mots font partie des 2000 mots les plus courants
    34.0 des mots font partie des 5 000 mots les plus courants
    39.1 des mots font partie des 8 000 mots les plus courants
    Chaque ligne représente le pourcentage de mots pour 1 000 mots les plus courants.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 9
    Le nombre total de mots est de 460
    Le nombre total de mots uniques est de 320
    33.6 des mots font partie des 2000 mots les plus courants
    40.0 des mots font partie des 5 000 mots les plus courants
    43.3 des mots font partie des 8 000 mots les plus courants
    Chaque ligne représente le pourcentage de mots pour 1 000 mots les plus courants.