Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 3

Le nombre total de mots est de 3683
Le nombre total de mots uniques est de 1859
25.6 des mots font partie des 2000 mots les plus courants
34.8 des mots font partie des 5 000 mots les plus courants
40.0 des mots font partie des 8 000 mots les plus courants
Chaque ligne représente le pourcentage de mots pour 1 000 mots les plus courants.
ads place
pettyneet unelmat ja niin moni murtunut ja häviöön joutunut elämä oli
vaeltanut tuntematonta tulevaisuutta kohti, joka kaikkein useimmilla
oli käynyt paljoa synkemmäksi kuin mitä he olivat ajatelleet. Oli
siinä vanhoja ihmisiä, jotka vasta pitkällisen ja totisen tuumailun
jälkeen olivat päättäneet astua tuon pitkän askeleen kotimaasta ja
ystävien luota; oli nuoria seikkailunhaluisia miehiä ja naisia,
jotka rinta täynnä valoisia tulevaisuuden toiveita vaan odottivat
päästäkseen uuteen kultalaan ja saadakseen siellä kaiken sen, mitä
ei kotimaa ollut kyennyt heille antamaan; miehiä, joiden kasvoissa
kuvastui heidän myrskyinen menneisyytensä ja jotka olivat pakoitetut
alottamaan uudelleen elämänsä toisessa osassa maailmaa, jossa
heidän tappionsa olivat tuntemattomat; sekä vihdoin tuo suuri lauma
todellisia työmiehiä, jotka olivat tulleet tänne ansaitsemaan parempaa
päiväpalkkaa kuin kotimaassa, syömään joka päivä vatsansa täyteen ja
jos mahdollista saamaan jotakin kokoon yli jokapäiväisten menojen
sekä tulevaisuuden varalle että kotiin jääneiden vaimojen ja lapsien
elatukseksi.
Saapunut laiva oli yksi suurimpia siirtolaislaivoja, ja kauvan kesti,
ennenkun tuhansiin nouseva matkustajalauma oli selvinnyt kaikista
muodollisuuksista tuossa rumassa, vanhassa rakennuksessa ja päässyt
ulos lämpimään päiväpaisteesen, joka heloitti tuolta Batteryn puistossa
ja teki sen niin hauskaksi, iloiseksi ja rauhalliseksi kuin jos se
olisi ollut satain penikulmain päässä saaliinhimoisesta suuresta
kaupungista, jonka melu ja jyrinä vaan kaukaa kuului sinne puitten
välitse.
Siirtolaiset tulivat, mitkä yksitellen, mitkä perheittäin tai
suuremmissa samanseutulaisista muodostuneissa ryhmissä, useimmat
uteliaasti tähystellen ympärilleen nähdäkseen ensimmäisen vilahduksen
tuosta ihmeellisestä maasta, jossa kaikki ihmiset voivat rikastua,
toiset taas välinpitämättöminä astellen ja hyvin tietäen, että
työ on työtä kaikkialla maailmassa ja että ainoastaan muutamat
onnenlapset pääsevät alkuvastuksitta vapaiksi. Itaalialaiset puhelivat
vilkkaasti ja viittilöivät käsillään ryhmissä kulkien; saksalaiset
perheenisät koettivat huolestunein kasvoin koota ympärilleen vaimonsa
ja lapsensa; ruotsalaisilla naisilla oli päässään kummallisen
koreita hattuja merkkinä pian alkavasta yhdenvertaisuudesta;
venäläis-puolalaiset juutalaiset olivat puetut pitkiin, kantapäihin
saakka ulottuviin kauhtanoihin ja heidän silmissään paloi väijyvä
nöyryys; irlantilaisten katseet ja käytös osoittivat uhkamielisyyttä
ja röyhkeyttä -- sanalla sanoen, Tuominen olisi voinut siinä nähdä
näytteitä kaikista Euroopan eri kansallisuuksista. Mutta hän ei nähnyt
muuta kuin joukon muukalaisia, joiden puvut ja kasvot olivat hänelle
vieraita. Sillä suomalaiset tulivat tavallisuuden mukaan viimeisinä.
He olivat oleksineet yhdessä koko matkan kestäessä ja odottivat
nyt rauhallisesti, kunnes kaikki muut olivat selvinneet lähtemään,
pysyäkseen yhdessä vielä viime hetkelläkin. Olihan heidän melkein
kaikkien mentävä konttooriin State Streetin varrella mikä millekin
asialle, tiedustelemaan kirjeitä, kyselemään työnansiota y.m.s.,
niinkuin olivat kokeneilta ameriikkamiehiltä kuulleet pitävän tehdä.
Viho viimein tulivat ensimmäiset suomalaiset esiin. Tuominen astui
vielä pari askelta eteenpäin, sillä ell'eivät hänen silmänsä
valehdelleet, niin vilahteli tuolla jo hame ovessa ensimmäisten miesten
takana.
-- Tervetuloa Ameriikkaan, pojat! huusi hän jo kaukaa heille, ikäänkuin
olisi hän aavistanut, että tänään ei hänen toivonsa tulisi häntä
pettämään.
Tulokkaat katselivaf häntä ensin uteliaasti. Heitä oli paljon varotettu
kaikellaisista roistoista, joita vetelehtii New-Yorkissa ja he tiesivät
hyvin kyllä, että niiden joukossa oli omia kansalaisiakin.
Tuo suupaltto oli varmaankin joku semmoinen; parasta olla hänen
kanssaan mihinkään puheisiin rupeamatta.
Mutta Tuominen ei heittänyt niin hevillä, sillä tällä kertaa ei hän
ollut erehtynyt. Siellä tuli todellakin pullea, punaposkinen tyttö
kahden miehen seurassa. Tytön ulkomuoto teki valtavan vaikutuksen
Tuomisen mieleen. Eihän se tosin ollut sen tulevan "puhvetsikan"
näköinen, jota hän mielessään oli kuvitellut eikä näyttänyt liioin
laulajattareltakaan, mutta sen sijaan oli tytössä jotain muuta, joka
sykähytti miehen sydäntä ja sai hänen vetiset silmänsä kiilumaan. Siinä
oli se syötti, joka tulisi houkuttelemaan merimiehet takaisin hänen
kapakkaansa!
-- Hyvä päivä! Hyvä päivä! sanoi hän, kun seurue kulki ohi. Mistäpä
tulette, hyvät ystävät!
Tyttö ja hänen seuralaisensa näyttivät arvelevan, mutta eivät
vastanneet. Heistä oli kovin outoa, että heti vieraalle maalle tultuaan
saivat jo kuulla omaa kieltänsä puhuttavan.
-- Minnekkä matka? jatkoi Tuominen samalla ystävällisen suojelevalla
äänellä ja seurasi heitä. Minä olen vanha new-yorkilainen ja voin
auttaa teitä, jos tarvitsette jotain.
-- Menemme kapteeni Jeanssonille, vastasi toinen miehistä
vastahakoisesti, -- työtä tietämään.
-- Entä tämä tyttö? Jos hän hakee työtä, niin voisin minäkin ehkä
antaa.
-- Totta kai työtä haen, vastasi tyttö lyhyesti. Uuden tuttavan
ulkomuoto ei lisännyt hänen luottamustaan new-yorkilaisiin.
-- No, jos niin on, niin ehkä voimme sopia heti kaupoista, sanoi
Tuominen, joka oli päättänyt käyttää tilaisuutta hyväkseen niin paljon
kuin mahdollista. Minulla on hotelli täällä New-Yorkissa ja minä
tarvitsen kunnon tytön yhtä ja toista toimittamaan. Tässä maassa ei
palvelusväki kelpaa juuri mihinkään ja sentähden maksan minä mielelläni
hyvän palkan, kun vaan saan jonkun, joka kelpaa. Mitä arvelette
neljästä taalasta viikossa? oma huone ja vapaa ylöspito tietysti? ja
kaksi vapaata iltaa viikossa? Se on toista kuin kotona kolmekymmentä
markkaa vuodessa talon ruuassa!
Matleena Jussila pysähtyi ja tuijotti silmät selällään kiusaajaan.
Neljä taalaa viikossa -- kaksikymmentä markkaa! Mies mahtanee olla
kauhean rikas -- mutta hänellä onkin hotelli. Eihän tuo näyttänyt
niin erittäin pulskalta päiväpaisteessa, joka sai hänen kasvojensa
harmaan keltasen, likaisen kalpeuden vielä selvemmin esiintymään
happamen kosteiden, punareunaisten silmien rinnalla. Mutta hän oli
hyvissä vaatteissa ja se seikka vaikutti, ett'ei Leena tehnyt itselleen
sen tarkempaa selkoa hänen ulkomuodostaan, vaikkakin vaistomaisesti
tunsi sen epämiellyttävän vaikutuksen. Eikähän se merkinnyt kerrassa
mitään sen tosiasian rinnalla, että hänelle tarjottiin kaksikymmentä
markkaa viikossa -- viikossa! Johan äiti ja sisaret voisivat siellä
kotimökillään elää puoli vuotta yhden kuukauden palkalla.
Tuossa tuokiossa risteilivät nuo ajatukset hänen aivoissaan ja hän oli
jo valmis siinä paikassa vastaamaan myöntävästi, kun toinen miehistä
avasi suunsa kysyäkseen Tuomiselta, puhuiko hän totta ja oliko hän
todellakin se, joka sanoi olevansa.
-- Voin vaikka vannoa! vakuutti Tuominen, ja jos ette minua usko, niin
voittehan kuulustella Jaenssonin konttorissa. Herrat tuntevat minut ja
minä voin lähteä itsekin mukaan.
Lähdettiin taas liikkeelle, Tuominen ja Leena etunenässä.
Tuominen tekeytyi oppaaksi ja kertoi Batterypuistosta ja näytteli
pilarirautatietä, jonka alatse he kulkivat ja rauhoitteli hyvin
suojelevalla äänellä Leenaa, kun tämä säikähti heidän päänsä päällitse
karkaavaa rautatiejunaa.
Leena kuunteli häntä tarkasti ja sai hänen puheestaan hämärän
käsityksen hänen etevämmyydestään ja suurista tiedoistaan, mutta
koko ajan helisivät hänen korvissaan hopearahat ja surisivat hänen
korvissaan sanat: neljä, taalaa viikossa -- kaksikymmentä markkaa!
Tässähän tulisi rikkaaksi tuossa tuokiossa -- semmoisia tuloja ei ollut
monella rikkaalla talonisännälläkään kotona Suomessa.
Tultuaan ulos puistosta kulkivat he kadun poikki ja astuivat
siirtolaiskonttoriin. Se oli täynnä vastatulleita siirtolaisia, jotka
olivat tulleet sinne samoissa asioissa kuin hekin ja nyt ihmeissään
katselivat seinillä olevien suurten höyrylaivain komeita kuvia ja
koreita aikatauluja ja ilmoituspapereita, joita oli kaikkialla, ja
noita ahkerassa toimessa olevia konttoriherroja, jotka paitahihasillaan
häärivät pitkien, hienosti maalattujen tiskien takana, kirjoitellen ja
ratuutellen, vastaten kysymyksiin ja tietoja antaen.
Tuominen tunkeutui kursailematta joukon läpi vetäen Leenaa kädestä
niin lähelle tiskiä kuin suinkin, ja puhutteli erästä konttoristeista
suomenkielellä.
-- Olkaa hyvä ja sanokaa tälle tytölle, sanoi hän varmasti, onko
minussa miestä maksamaan hänelle neljä taalaa viikossa, jos rupee
palvelukseeni.
-- Viikossa, lisäsi Leena vielä varmemmaksi vakuudeksi.
-- Aiotteko ruveta tuon miehen palvelukseen? kysyi konttoristi
osoittaen vähän ylenkatseellisesti hotellin isäntää kynänsä varrella.
-- Aionhan minä, jos se vaan on se, mikä sanoo olevansa.
-- Kyllähän hänellä on varaa maksaa niin paljon ja vielä enemmänkin,
jos tarvitaan, mutta ei se ole mikään hyvä paikka.
Tuominen muljautti äkäisen katseen happamista silmistään konttoristia
kohti, murahtaen samalla, ett'ei hän ollut tehnyt mitään pahaa
kenellekään, mutta Leenan mieleen iski salamana yksi niistä
varoituksista, joita hän oli matkalla saanut kokeneemmilta ihmisiltä.
-- Onko se... onko se semmoinen pahamaineinen paikka? kysyi hän niin
kauhistuneen näköisenä, ett'ei konttoristi voinut olla suutaan hymyyn
vetämättä.
-- Ei, ei, sanoi hän rauhoittaen. Semmoinen paikka se ei ole, mutta
miehiä käy siellä laumoittain kaikellaisia, ja ne juovat ja...
-- Sitä en pelkää, keskeytti Leena päättävästi niskaansa nykäisten.
Miehiä oli hän nähnyt ennenkin, sekä humalaisia että selviä. Ell'ei
siinä ole muuta mitään, sanoi hän, niin hän ottaa paikan.
Asia oli päätetty. Konttoristilla oli muutakin tekemistä kuin pitää
puheita maailman pahuudesta itsepäisille talonpoikaistytöille, jotka
lopulta kuitenkin tekivät niinkuin itse tahtoivat. Hän kohautti
olkapäitään ja kääntyi toisen asiamiehen puoleen, joka oli kysynyt
jotain, sill'aikaa kuin Leena tiedusteli tulevalta isännältään, milloin
hänen olisi tultava palvelukseen, kuinka hän saisi kirstunsa Castle
Gardenista y.m.s.
Kaiken sen aikoi Tuominen ottaa toimittaakseen. Leena vaan odottaisi
täällä niin kauvan kuin hän hankkii tavarain hakijan ja sitten voivat
he heti lähteä hotelliin. -- Mutta eikö hänellä ollut ketään tovereita,
joille tahtoi heittää hyvästinsä?
Ei, ei muita kuin mitä oli laivassa tullessaan tavannut, hän oli aivan
yksin. Eikä ollut hänellä ulosseteliäkään, kun ei ollut ennen ollut
palveluksessa, mutta papinkirja hänellä oli ja passi kirstussa.
-- Niitä ei täällä kysytä, ilmoitti Tuominen mahtavasti. Tämä on vapaa
maa, jossa jokainen on oma herransa.
Olihan se Leenasta vähän merkillistä. Aivan siis kuin löysäläisiä
kaikki. Mutta hänellähän oli kirjansa, olkootpa muut miten tahansa, se
ei häntä liikuttanut.
Hän heitti hyvästinsä muutamille matkatovereilleen, jotka hekin olivat
tulleet konttooriin ja lähti sitten uuden isäntänsä kanssa takaisin
Castle Gardeniin. Siellä selvitettiin pian asiat ja lähdettiin
pylväsrautatien lähimmälle asemalle.
Väkijoukko, joka kahtena yhtämittaisena jonona virtaili ylös ja alas
korkeita, likaisia rappuja, melu ja hälinä kadulla, junain jyminä,
jotka hurahtivat heidän päänsä päällä ilmassa, ennenkun Leena ja
hänen saattajansa ehtivät ylös asemalle, sanomalehtipoikain ja
kengänkiillottajain huudot, -- sanalla sanoen, tuo kuohuva, ahertava
elämä suuressa maailman kaupungissa, josta hänellä ei ollut ennen
aavistustakaan, alkoi pelottaa Leenaa ja huimata hänen päätään niin,
että hän tunsi itsensä melkein sairaaksi. Ja kun he sitten olivat
ahtautuneet täyteen rautatievaunuun ja lähtivät ajaa rämistämään
huonerivien ohi niiden kolmannen kerroksen ikkunain kohdalla, tehden
päätä pyörryttäviä mutkia katukulmissa, ja kun he pyyhältivät kattojen
yli ja näkivät jalkainsa alla kadulla myllertäviä ihmisiä, hevosia ja
vaunuja, -- silloin kalpeni Leena pelosta ja tarttui vaistomaisesti
Tuomista käteen, ikäänkuin turvaa hakien.
Tuominen koetti rauhoittaa häntä sillä, ett'ei tässä ollut hätää
mitään, mutta omassa mielessään naurahti hän, hyvää onneaan ajatellen.
Juuri tuommoisen tyhmän raukan, joka ei mitään ymmärrä, hän tarvitsee.
Semmoisen saisi kyllä suostumaan vaikka mihin.
Vihdoinkin saavuttiin määräpaikkaan ja noustiin junasta. Hetken
kuluttua oltiin Chenystreetin hotellissa. Yksi ja toinen mies tervehti
erittäin ystävällisesti Tuomista ja näkyi aikovan antautua puheihin,
mutta Leenan isäntä oli vaan viekkaan näköinen ja näkyi tahtovan sanoa:
toiste, nyt et minulla ole aikaa.
Kapakan sali oli autio ja tyhjä, lukuunottamatta vanhaa Vehkalaista,
talon vartijaa, joka istui tiskin takana ja imi piippuaan, puoli
humalassa ja muuten tyytyväisenä osaansa. Hän oli asunut Tuomisen
luona maissa ollessaan aina siitä pitäen kuin hän kuusi vuotta
takaperin oli ensi kerran tänne tullut. Silloin oli hän juonut kaikki
palkkarahansa ja juonut yhä edelleen velaksikin, kunnes luottokin
loppui ja hän oli pakotettu uudelleen merelle lähtemään. Sen jälkeen
oli hän säännöllisesti joka matkan jälkeen tuonut rahansa Tuomiselle
maksaakseen velkaansa, mutta se ei ollut vielä tähän päivään saakka
onnistunut.
Joka kerta kun hän otti uuden pestin, sai hän tietää olevansa velkaa
koko joukon taaloja asunnosta, ruuasta ja whiskystä ja sentähden tuli
hän aina takaisin. Ja kun ei hänellä ollut parempaakaan tekemistä,
suostui hän vartioimaan taloa ja hoitamaan liikettä Tuomisen poissa
ollessa.
Leena katseli ympärilleen ja jonkunlainen kummastus kuvastui hänen
pyöreissä, pyylevissä kasvoissaan. Eihän hän ollut monta hotellia
eläissään nähnyt, mutta kyllähän hän oli kuvaillut ne mielessään vähän
hienommiksi sen mukaan, mitä niistä oli kuullut.
Tuominen huomasi heti sen epäedullisen vaikutuksen, minkä hänen talonsa
teki.
-- Täällä tullaan korjaamaan ja siistimään, riensi hän sanomaan.
-- Kyllä sietääkin, sanoi Leena. Missä on kyökki?
-- Vielä tästä sinne ehditään, arveli Tuominen. Et sinä tule kuitenkaan
kyökissä seisomaan, vaan tulee sinun olla täällä sisällä passaamassa
vieraita ja huoneita siistimässä. Kokki hoitaa yksinään kyökkiasiat.
Kokki! Se kuului komealta Leenan korvissa. Mistäpä hän tiesi, että
kokki oli vanha, juoppo matruusi, joka käveli puujalalla katkaistuaan
toisen jalkansa juopuneitten tappelussa ja joka sentähden oli iloinen,
kun sai hoitaa patoja Tuomisen hotellissa ja siitä hyvästä sai vapaan
asunnon ja ruuan ja silloin tällöin muutamia kuluneita vaaterepaleita.
-- No, entä huoneeni? kysyi Leena edelleen.
Sen saattoi Tuominen näyttää. Hän oli itse liisteröinyt uusia tapetteja
pienen putkan seinille yläkerrassa ja Vehkalainen oli valkaissut katon,
ja nyt luuli hän, että Leena tulisi ihastumaan tuosta komeudesta.
Mutta hän oli unhottanut pesettämästä lattian ja ikkunan, jota ei
oltu avattu Tuomisen talossa ollessa, niin että vanhan tupakansavun,
huonon väkiviinan, happamen tapettiliisterin ja vanhan lian haju oli
aivan inhoittava, samalla kun lattian luonnollista väriä oli mahdoton
eroittaa lian ja tupakan sylen alta.
-- Tämähän on kuin sikopahna, sanoi Leena vihoissaan, niin pian kuin
näki huoneen. Eikä edes lukkoa ovessa. Täällä en nuku minä, jos en saa
lukkoa oveen. Ja lattia täytyy pestä heti paikalla, ennenkun sänky ja
kirstu kannetaan sisään. Saanko minä piironginkin?
-- Totta kai, vakuutti Tuominen, joka ei ollut vielä selvillä
puhvetsikkansa luonteesta, mutta oli kuitenkin päättänyt tehdä hänelle
kaikessa mieliksi. Saat keinutuolinkin ja maton lattialle.
Leena naurahti ja hänen kasvonsa kirkastuivat. Keinutuolin ja maton!
Ei tämä sittenkään näkynyt olevan mikään köyhä paikka, vaikk'ei täällä
ollut ketään, joka olisi kyennyt pitämään taloa kunnossa. Mutta kohta
tässä kaikki paranee, kunhan hän vaan saa alkaa tehdä, mitä tahtoo.
-- Onko talossa pesusoikkoa? Ja sanokaa kokille, että panee vettä
kiehumaan. Täällä täytyy tehdä puhdasta jo ennen iltaa!
-- Lämmintä vettä ja kuumaa vettä on aina saatavana, sanoi Tuominen.
Täällä ulkona rappujen edessä on kaksi hanikkaa. -- Kas tässä -- eikä
tarvitse muuta kuin vääntää, niin saapi vettä kuinka paljo tahansa,
sekä kylmää että lämmintä.
Leenan pyöreät silmät kävivät vielä pyöreämmiksi. Olihan hän kuullut
Ameriikkaa kummaksi maaksi kehuttavan, mutta että täällä oli vettä
seinissä, niin ett'ei muuta kuin panee vaan juoksemaan, sitä hän ei
ollut osannut arvata. Ja vielä lämpöistä vettä!
Hänelle tuli vielä suurempi halu alkamaan siivousta heti paikalla,
hän riisui päällysnuttunsa ja huivinsa -- sen oli hän päättänyt
vaihtaa hattuun heti kohta kuin sai nostaa palkkaansa -- ja alkoi
riisua puolivillaista hamettaan aivan kuin olisi ollut kotimökillään.
-- Missä teillä on soikot ja pesurievut ja sen semmoiset? kysyi hän
Tuomiselta, joka ei oikein tiennyt miten olla.
-- Minä lähetän Vehkalaisen tuomaan mitä tarvitaan, sanoi hän
saadakseen vähän miettimisen aikaa, sillä semmoisia kapineita ei ollut
talossa vielä hänen aikanaan käytetty.
Mutta Vehkalainen pani vastaan näitä uusia laitoksia.
-- Mitä konsteja sinä nyt olet keksinyt? kysyi hän äkäisesti, saatuaan
selville, mistä oli kysymys. Täällä tulee h--n hauska, jos akkaväki
pääsee komentelemaan -- hakekoon itse, mitä tarvitsee!
-- Niin hakeekin! keskeytti hänet Leena, joka jo seisoi ovessa
avojaloin ja paitahihasillaan, aivan niinkuin kotonaan. Odotus oli jo
käynyt hänelle pitkäksi.
Vehkalaisen veret alkoivat jo vilkastua ja Leena seurasi häntä
kyökkiin, sill'aikaa kun Tuominen kaatoi poskeensa pitkän ryypyn
mielensä rohkaisemiseksi. Oli niinkuin olisi sisällinen ääni sanonut
hänelle, ett'ei tuon uuden puhvettineidin hallitseminen tulisi olemaan
niinkään helppoa kuin hän oli kuvitellut.
Alussa antoi hän kuitenkin Leenan tehdä mitä tahtoi ja seurauksena
siitä oli, että hotelli muutamain päiväin kuluessa oli tavattomasti
muuttunut. Ikkunat olivat käyneet niin kirkkaiksi, että ihan voi
eroittaa ohi kulkevain kasvotkin, vanha kapakan tiski loisti puhtautta
ja astiatkin olivat vähitellen kadottaneet paksuimman iskoksensa.
Kapakan lattiakin pestiin ja sannoitettiin, sittenkun Leena surukseen
oli saanut kuulla, ett'ei New-Yorkissa kasvanut katajia.
Täytyi jo Tuomisenkin myöntää, että hänen hotellinsa alkoi näyttää
aika somalta ja sentähden tukki hän suun Vehkalaiselta, joka näiden
siivoomispuuhain aikana kulki kuin eksyksissä, käskien hänen mennä
matkojaan, jos halutti. Kyökkiinkin saakka ulottui siivoomisinto ja
kokki sai kovan käskyn pitämään kaikkia puhtaana. Näytti melkein siltä
kuin hallitusohjat kokonaan olisivat siirtyneet Leenan käsiin.
Mutta sitä ei hänen isäntänsä aikonut ajanoloon ollenkaan sietää. Sen
hän kyllä ymmärsi, että muutoksesta olisi liikkeelle hyötyä, mutta
omasta puolestaan oli hän kuitenkin sitä mieltä, että puhtaana pito on
niitä inhimillisiä heikkouksia, jotka hyvin pian vievät vaaralliseen
liiallisuuteen. Sitäpaitse oli hänellä täysi työ kapakan puolella, kun
kaikki naapuriston joutilaat merimiehet olivat rientäneet katsomaan
Tuomisen uutta "puhvetsikkaa", jonka tulosta maine oli levinnyt
uskomattoman nopeasti.
Paljon eivät uteliaat kuitenkaan saaneet nähdä häntä ensi päivinä ja
ell'ei Tuominen olisi ollut siksi viisas, että vähitellen ja aivan
hitaasti kasvatteli häntä puhvettineidin tehtäviin, niin on hyvin
luultavaa, että hänen aikeensa eivät olisi ensinkään toteutuneet.
Tyttö ei varmaankaan olisi suostunut myöhään yöhön palvelemaan enemmän
tai vähemmän -- useimmittain enemmän -- juopuneita merimiehiä,
jotka tietysti kaikki tahtoivat osoittaa hänelle kohteliaisuuttaan,
useimmiten kouraan tuntuvassa muodossa. Mutta ensi aluksi tarvitsi
hänen vaan kolme neljä kertaa päivässä tulla sisään laseja pesemään,
jonka uudistuksen Tuominen oli keksinyt totuttaakseen tyttöä vähitellen
talon tapoihin, ja silloinhan saattoi häntä helposti pyytää auttamaan
vähän tarjoillessakin, kunnes avun tarve kasvamistaan kasvoi niin, että
Leena muutamien viikkojen kuluttua ei joutanut muuta tekemään kuin
kantelemaan olutta ja whiskyä vieraille aamusta iltaan.
Sillä vieraiden tulva kasvoi päivä päivältä. Siinä kohden olivat
Tuomisen laskut toteutuneet. Mitkä tulivat Leenan pulleata kauneutta
ihailemaan, mitkä asettuivat taloon siinä vallitsevan puhtauden vuoksi,
jolla alalla muut saman kadun varrella olevat hotellit eivät ollenkaan
voineet kilpailla Tuomisen hotellin kanssa.
Tuominen kulki päivät päästään myhähdellen mainiota aatettaan, otti
vastaan kaikki vieraidensa tarjoukset ja oli aamusta iltaan pikku
pihkassa, mulkoellen yhä hellemmin ihanata Leenaansa. Joka kerta
kun Leena kivahti jollekin ihailijoistaan, loisti Tuomisen naama
tyytyväisyydestä, ja kun Leena kerran läimäytti aika korvapuustin
liiaksi lähentelevälle matruusille ja matruusi aikoi antaa takaisin
samalla mitalla, kävi Tuominen väliin, vaikk'ei ollut epäilystäkään
siitä, että ottelu tulisi päättymään niinkuin päättyikin -- että
Tuominen sai selkäänsä.
Sellaisiin kohtauksiin -- ja yleensäkin asemaansa talossa -- oli Leena
tyytymätön. Olivathan ne miehet kotonakin ahdistelleet ja tappelivathan
ne juovuspäissään, mutta ei toki niinkuin täällä. Ja oli siinä ero,
miten häntä kotipuolen pojat kohtelivat ja miten nämä. Jo tuumi Leena
välistä lähteäkseen toista paikkaa hakemaan, mutta joka kerta kun
muisti neljä taalaansa viikossa, haihdutti hän mielestään ne tuumat
Ne -- ynnä juomarahat, joita hän oli oppinut ottamaan -- nousivat
vähitellen summaan, joka varmaankin näyttäisi äidistä ja sisarista
käsittämättömän suurelta, kun hän ne joidenkuiden viikkojen kuluttua
lähettäisi kotiinsa.
Sillä heidän tähtensähän hän oli lähtenyt maailmalle omin päinsä, kun
isän kuoltua olivat jääneet itse itsestään huolta pitämään. Eivät
riittäneet tulot kaikille siitä pienestä maatilkusta, joka oli tuvan
ympärillä. Silloin oli hän päättänyt tehdä niinkuin monet muutkin
tytöt hänen kotipitäjästään. Olivathan muutamat heistä säästäneet
joissakuissa vuosissa useita satoja dollareja Ameriikassa ja Suomen
rahassa karttui siitä suuret summat. Vaikk'ei hän saisikaan säästetyksi
kuin kaksisataa, niin ostaisi hän sillä jo pienen maatilan. Kelpaisi
sitten elellä!
Hyvä onni oli hänellä ollutkin, kun jo ensi päivänä sai niin
suuripalkkaisen paikan, että yhdessä vuodessa saisi kokoon enemmänkin
kuin tuon summan. Sillä juomarahat riittivät kaikkiin hänen omiin
tarpeisiinsa, varsinkin kun isäntä tuon tuostakin lahjoitteli hänelle
semmoisia kaluja, joita muuten olisi täytynyt ostaa.
Vaan sekään ei ollut hänestä oikein mieleen. Joka kerta kun se antoi
jotain, niin se taputteli ja oli niin ilkeän näköinen, että sydäntä
etoi. Mutta kun ei ollut tietävinäänkään, niin ehkä heittäisi rauhaan.
Sitä toivoen ja laskien, kuinka paljon hänellä mahdollisesti olisi
säästössä vuoden lopulla, nukkui hän aina iltasin.
Kesä kului ja hotellin liike parani yhä. Leena tiuskahteli
hyvästelijöille yhtä äkäisesti kuin ennenkin, säästi, teki työtä ja
teki laskujaan niinkuin ennenkin ja oli ylpeä siitä, että oli jo
lähettänyt kotiinsa viisikymmentä taalaa. Tuominen ei enää juuri selvää
päivää nähnyt. Päivät istui hän kapakkahuoneessa, mutta ei tehnyt
muuta kuin joi vieraittensa kanssa. Ja Vehkalainen oli ottanut pestin
Brasiliaan menevään laivaan -- s.o. hänet oli melkein tiedotonna
jätetty erään kapteenin huostaan, joka ei muuten saanut miehistöä
Rio Janeiroon, missä keltakuume sinä vuonna raivosi pelottavalla
tavalla. Hän ei voinut palata sieltä ennen kuin syksymyöhällä, jos näet
ollenkaan palasi. Mutta jos hän säilyi kuumeelta, niin olisi siitä
kauppa mainio, sillä palkat Rion laivoilla olivat hyvät ja kapteenin
kanssa oli sovittu niin, ett'ei tuo vanha juoppo saisi centiäkään
palkkaansa ennen kuin New-Yorkissa. Kaikki näytti onnistuvan Tuomiselle
ja sentähden tunsi hän olevansa ystävällisellä kannalla koko maailmaa
kohtaan ja ennen kaikkia Leenaa kohtaan.
Hänen ainoa surunsa oli nyt kuitenkin se, että Leena kohteli hyvin
epäystävällisestä kaikkia hänen lähestymisiään. Tuominen istui usein
pitkät hetket katsellen Leenan liikkeitä tiskin takana, jossa hän hääri
vikkelänä, pulleana ja hauskana niinkuin ainakin, ja kuta enemmän
Tuominen katseli, sitä enemmän hänen happamet silmänsä kiiluivat. Ja
jos Leena silloin meni ulos, niin seurasi hän heti jälestä, mutta jos
hän yrittikään lähestyä, niin sähähti tyttö kuin kissa ja käski toki
häpeämään. Tuomista se suututti päivä päivältä yhä enemmän.
Ei ollut Leenakaan aivan yhtä hyvällä tuulella kuin ennen, sillä vaikka
suuret säästöt hänen mieltään lohduttivatkin, ei hän kuitenkaan voinut
salata itseltään, että hänen toimensa oli jotakuinkin ikävää. Isäntä
oli useamman kerran paljastanut tarkoituksensa ja muutamat nolatut
ihailijat olivat suutuksissaan sanoneet asioita, joista selvästi kävi
esiin, mitä he oikeastaan hänestä ajattelivat. Ei tarvittaisi muuta
kuin että joku hänen pitäjäläisistään, joita täällä oli kaksikin
jokapäiväisinä vieraina, kirjoittaisi kotiin ja kertoisi, mitä he
hänestä ajattelivat, niin olisi hänen hyvä maineensa pilalla. Ja
samalla olisivat myöskin lopussa kaikki hänen kauniit tulevaisuuden
toiveensa, kun hän kotiin tultuaan ostaisi itselleen oman tilan.
Monta kertaa oli hän jo todentakaa tuuminut lähteä uutta paikkaa
etsimään, mutta aina olivat nuo kaksisataa dollaria, jotka hän ainakin
tahtoi ennen sitä ansaita, estäneet hänet sitä tekemästä. Kohta olisi
hänellä taas viisikymmentä säästössä ja silloin aikoi hän itse viedä
ne Statestreetiin eikä antaakaan niitä Tuomisen vietäväksi niinkuin
edellisellä kerralla. Hän aikoi puhutella konttoriherroja ja kysellä
kaikenlaista, voidakseen tulla toimeen hotellista lähdettyäkin, sillä
siitä oli hän selvillä, että ell'ei Tuominen jättäisi häntä rauhaan,
niin menisi hän tiehensä, vaikka täytyisikin palvella puolesta
palkasta.
Odotettu päivä, jolloin summa oli täysi, tuli ja Tuominen oli luvannut
seurata häntä konttooriin. Ensin oli Leena estellyt sanoen, että oli
joutavaa mennä kahden asialle, jonka hän itsekin voisi hyvin kyllä
toimittaa. Mutta kun isäntä tahtoi tulla, niin täytyi Leenankin
suostua, ja kun he lähtivät liikkeelle aamupäivästä, niin oli
Tuominenkin selvä ja sentähden ystävällinen eikä tehnyt kiusaa.
Leenan asia toimitettiin pian ja hyvin ja Tuominen ehdotteli, että
he menisivät kävelemään Broadwaylle, jossa liikkui paljon ihmisiä
kauniissa syysilmassa. Leena ihmetteli ihmettelemästä päästyäänkin
koreita myymälöitä ja ikkunoissa olevia koreita tavaroita, kunnes alkoi
päätä pyörryttää ja hän tunsi olevansa enemmän uuvuksissaan kuin kuuman
kesäisen päivän niitettyään. Ja hän ihastui iki hyväksi, kun Tuominen
vei hänet konditoriin, joka oli hänestä aivan käsittämättömän
komea ja hieno, ja tarjosi hänelle jäätelöä ja lasin likööriä. Eikä
Leena tiennyt, mitä ihmettelisi enemmän, tuotako kaunista huoneustoa
ja tarjouksia vaiko isäntäänsä, joka liikkui täällä niin vapaasti ja
häikäilemättä näiden hienojen ihmisten keskessä, että Leena tunsihe
oikein moukkamaiselta semmoisen suuren herran seurassa.
-- Sääli sitä kuitenkin on, ajatteli hän, ett'ei kukaan ota huolta
pitääkseen semmoisesta miehestä. Jos vaan kuka saisi hänet pysymään
erillään viinasta, niin tulisi hänestä pian rikas, ja onhan se muuten
jo nyt aivan kuin herrasmies.
Leena oli nyt tavattoman myöntyväinen, niin, melkeinpä ystävällinenkin
kotimatkalla, ja samoin kotona hotellissakin, josta oli seurauksena se,
että Tuomisen silmät loistivat tavallista enemmän, kun kaikki ne pikku
ryypyt, joita hän kotiin tultuaan oli kurkkuunsa keikautellut, alkoivat
vaikuttaa.
Kapakka tyhjeni varhain sinä iltana. Ei ollut iltapäivällä saapunut
vieraita niin paljon kuin tavallisesti, osaksi luultavasti sentähden,
että liike oli ollut suljettuna aamupäivällä, osaksi taas siitäkin
syystä, että ilma oli tavattoman kuuma ja painostava, jonka vuoksi
ihmiset kernaimmin pysyttelivät ulkosalla.
Leena istui avonaisen ikkunan ääressä ja tavaili varmaankin jo
kymmenennen kerran sitä kirjettä, jossa äiti kertoi saaneensa
ensimmäisen lähetyksen, viisikymmentä dollaria eli kaksi sataa
viisikymmentä markkaa! Kaksisataa oli pantu säästöpankkiin, ne
Vous avez lu le texte 1 de Finlandais littérature.
Suivant - Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 4
  • Pièces
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 1
    Le nombre total de mots est de 3572
    Le nombre total de mots uniques est de 1937
    24.4 des mots font partie des 2000 mots les plus courants
    34.4 des mots font partie des 5 000 mots les plus courants
    39.2 des mots font partie des 8 000 mots les plus courants
    Chaque ligne représente le pourcentage de mots pour 1 000 mots les plus courants.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 2
    Le nombre total de mots est de 3809
    Le nombre total de mots uniques est de 1854
    25.7 des mots font partie des 2000 mots les plus courants
    35.6 des mots font partie des 5 000 mots les plus courants
    41.5 des mots font partie des 8 000 mots les plus courants
    Chaque ligne représente le pourcentage de mots pour 1 000 mots les plus courants.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 3
    Le nombre total de mots est de 3683
    Le nombre total de mots uniques est de 1859
    25.6 des mots font partie des 2000 mots les plus courants
    34.8 des mots font partie des 5 000 mots les plus courants
    40.0 des mots font partie des 8 000 mots les plus courants
    Chaque ligne représente le pourcentage de mots pour 1 000 mots les plus courants.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 4
    Le nombre total de mots est de 3878
    Le nombre total de mots uniques est de 1743
    27.7 des mots font partie des 2000 mots les plus courants
    37.9 des mots font partie des 5 000 mots les plus courants
    43.4 des mots font partie des 8 000 mots les plus courants
    Chaque ligne représente le pourcentage de mots pour 1 000 mots les plus courants.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 5
    Le nombre total de mots est de 3818
    Le nombre total de mots uniques est de 1792
    28.9 des mots font partie des 2000 mots les plus courants
    37.5 des mots font partie des 5 000 mots les plus courants
    42.0 des mots font partie des 8 000 mots les plus courants
    Chaque ligne représente le pourcentage de mots pour 1 000 mots les plus courants.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 6
    Le nombre total de mots est de 3715
    Le nombre total de mots uniques est de 1878
    27.3 des mots font partie des 2000 mots les plus courants
    37.8 des mots font partie des 5 000 mots les plus courants
    42.0 des mots font partie des 8 000 mots les plus courants
    Chaque ligne représente le pourcentage de mots pour 1 000 mots les plus courants.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 7
    Le nombre total de mots est de 3720
    Le nombre total de mots uniques est de 1829
    24.6 des mots font partie des 2000 mots les plus courants
    35.3 des mots font partie des 5 000 mots les plus courants
    40.8 des mots font partie des 8 000 mots les plus courants
    Chaque ligne représente le pourcentage de mots pour 1 000 mots les plus courants.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 8
    Le nombre total de mots est de 3764
    Le nombre total de mots uniques est de 1694
    25.1 des mots font partie des 2000 mots les plus courants
    34.0 des mots font partie des 5 000 mots les plus courants
    39.1 des mots font partie des 8 000 mots les plus courants
    Chaque ligne représente le pourcentage de mots pour 1 000 mots les plus courants.
  • Siirtolaisia: Kertomuksia Ameriikan suomalaisten elämästä - 9
    Le nombre total de mots est de 460
    Le nombre total de mots uniques est de 320
    33.6 des mots font partie des 2000 mots les plus courants
    40.0 des mots font partie des 5 000 mots les plus courants
    43.3 des mots font partie des 8 000 mots les plus courants
    Chaque ligne représente le pourcentage de mots pour 1 000 mots les plus courants.