Hallimajan nuoret: Kuvaus nykyajalta - 07

Sanojen kokonaismäärä on 3738
Yksilöllisten sanojen kokonaismäärä on 1956
24.3 sanoista on 2000 yleisimmän sanan joukossa
34.1 sanoista on 5 000 yleisimmän sanan joukossa
38.5 sanoista on 8 000 yleisimmän sanan joukossa
Jokainen rivi edustaa sanojen prosenttiosuutta 1000 yleisintä sanaa kohti.
päälaen, satelevat käsivarsille, olalle, syliin pitkähkön käärön päälle
ja koteutuvat harmaan vaipan poimuihin. Hiljaa, aivan hiljaa ne siihen
laskeutuvat, kartellen, varoen, ettei käärössä nukkuja heräisi. Kantaja
ravistaa tungettelijat maahan.
Ne tulevat uudestaan, yhä rohkeammin, yltyvät, yhtyvät tuuleen, joka
puitten latvoissa laulaa ja viskoo lunta kulkijanaiselle vasten
kasvoja. Hän painaa päänsä alas, etsii suojaa vaipoista, astuu vuoroon
nopeaan, vuoroon vitkaan. Toisinaan hoipahtaa hoikka olento ladulta
syrjään ja jalka kompastelee. Eteenpäin, aina vaan eteenpäin.
Ajatukset ne tulevat kuin lumihiutaleet hiljaa, kiertoteitä, kyselevät,
piinaavat, uhkaavat. Muistot kerääntyvät kintereille, ilkkuvat ja
haukkuvat. Lopulta ne tuulessa ulvovat, inuvat ahnaasti kuin pedot.
Mitä ne ajatukset ilkkuvat ja ahnaina ulvovat?
Poika hänen sylissänsä nukkuu.
-- Jospa saisikin nukkua, on niin väsynyt. Ei, silloin ne vainoojat
vievät pojan!
Metsä harvenee, tie puikahtaa veräjästä aukealle. Tuuli karkaa repimään
vaippoja ja hakkaa jäiset hameet sääriin. Kulkijanainen taistelee
tuulen kanssa, kietoo ja kietoo harmaita vaippoja kääröönsä ja katsoo
hätääntyneenä ympärilleen.
Nyt nauraa.
-- Mikä nauroi?
-- Hah, hah, haa! -- Kulkijanainen uupuneena vaipuu puunjuurelle,
käärii ja käärii, kätkee lasta ja torjuu -- -- --.
-- Anna tänne, sinä kulkijaäiti, anna pois poikasi! -- Se oli
myrskyraivotar, piiskoi valkoisin hapsin kulkijaäitiä.
-- Sinä kurja kulkija-äiti, minun on poikasi, minun! Myrskyraivotar
ryöstää pojan, kietoo valkohapsiinsa ja kiidättää. Äiti tavottaa,
juoksee, nääntyy tielle, juoksee uudestaan tavottaen ilkkuvaa
raivotarta, ja joutuu kaupunkiin, missä tuhannet valot tuikkivat.
Sairaalassa hän huutaa myötäänsä myrskyraivottarelle: -- Anna pois,
sinä siivellinen peto! Kuuletko piiskuritukka, päästä kynsistäsi,
muuten sinut kuristan!--
Valkoinen lepo käärii hänet hohtaviin vaatteisiin ja antaa ikuisen
rauhan.
Veronika kätki kasvot käsiinsä ja nyyhki: Kulkijanainen oli sinun oma
äitisi. -- Hän itki raskaan sydämensä kevyeksi Mooseksen sylissä.


TAISTELUA.

Mooseksen piti mennä jatkamaan lukujansa, mutta Veronika jäi kotiin.
Hän kirjoitti Almalle aikovansa ryhtyä työhönsä Hallimajassa. -- Täällä
on niin huutavaa hätää ja törkeätä kurjuutta, ettei omatuntoni salli
minun seurata omia mielitekojani, -- kirjoitti hän.
Härmälän täti oli nyt Veronikan hyvä ystävä ja Veronika hänen "sielunsa
virkistys", niinkuin Esa sanoi. Vielä kolmaskin oli heidän liitossaan.
Se oli Kruunu-Anna.
Kruunu-Anna oli kookas, vanhahko nainen, puhtaassa, lämpöisessä
puvussa. Ruskeista silmistä loisti eloisuutta ja leveistä kämmenistä
näki, että niillä oli tartuttu kiinni. Järeissä kasvoissa oli älyn ja
päättäväisyyden ilme.
-- Nyt on Ruhalan Irja raasukin päässyt maahan, -- kertoi hän
Härmälässä tädille ja Veronikalle. -- Se Ruhala, jumalaton, vei lapsen
yleiseen, avonaiseen hautaan, jätti sinne eikä antanut vaimonsakaan
mennä sunnuntaina papin kanssa sitä siunaamaan. Vieraat ihmiset saivat
papille tehdä tiliä, missä Irjan kirstu oli. Onkos tää nyt enää!
-- Hän ei usko Jumalaan eikä tahdo teeskennellä, -- sanoi Veronika.
-- Antaisi sitte vaimonsa mennä eikä estäisi.
-- Kiihkeät ihmiset ovat suvaitsemattomia.
-- Neitikin vielä puolustelee niitä. Tää lakkokin oli vielä tullakseen;
ei saa enää penniä irti mistään noitten raukkojen hoitoon. Onkos niillä
kellään säästöjä, vaikka kopeasti sanotaan, ettei työhön. Nälkää,
pelkkää nälkää ja alastomuutta. Nuo jumalattomat vielä juovat ja
pyllyilevät mäillä ja teillä ja räyhäävät kotonansa, vaikka kuolema
seisoisi joka sängyn päässä.
-- Onko mitään erityistä tapahtunut? -- kysyi Veronika levottomasti.
-- On kuollut kolme lasta kurkkumätään, ja tulirokkoa on liikkeellä.
Sunnuntaina oli vaan kaksi haudassa, ensi sunnuntaina on kymmenen
vähintäin ja seuraavana kaksikymmentä, ellei apua tule jo tänään,
huomenna, aivan heti.
-- Täytyy saada apua! -- huudahti Veronika tuskin malttaen kuulla
loppuun. -- Sanokaa, mistä nuo taudit niin äkkiä -- -- --.
-- Kysykää sitä. Kun ei ihmisillä ole ton vertaa -- Kruunu-Anna
mittasi puoli kynttään -- lähimmäisen rakkautta. Tehdään niinkuin
Karéni teki. Sinne tuli vieras akka lapsi käsivarrella, pyysi suojaa
ja apua, ei jaksanut kauemmaksi. Palvelijat kysyivät Karénilta, minne
akka oli vietävä. -- Heittäkää ulos! -- huusi Karéni. Mutta eihän
Miina, vanha ihminen, sellaiseen suostunut. Ukko talutti itse vaimon
lapsineen mäelle. Se raukka rukoili: -- Älkää jumalan tähden, olemmehan
me veljiä ja sisaria Jeesuksessa Kristuksessa ja edesvastuussa
toinen toisistamme. -- Siihen se raukka olisi pihaan kuollut kovassa
kuumeessa, mutta tallimies otti huoneeseensa ja minä häntä hoidin. Se
muijaraasu oli tartuttanut lapsensa. Se kuoli ja kaksi muuta lasta.
Manun vaimo kuuluu tänä aamuna sairastuneen.
-- Jaa, jaa. -- Veronika lähti kotiin kiihoittuneena. -- Nyt minun
täytyy puhua, en saa, enkä voi enää vaieta! -- päätti hän itseksensä.
Tiellä hän tapasi Melun, Rolfin ja Oran, nyökkäsi heille
hajamielisesti. Heidän iloinen naurunsa ja vilkas, äänekäs puhelunsa
suututti häntä. Hän melkein vihasi heitä tuon huolettomuuden vuoksi.
Sydän löi rajusti; oli mahdoton ajatella tyynesti, punnita sanoja, olla
viisas ja varovainen.
-- Mamma, kuinka pappa jaksaa? -- kysyi hän ruokasalissa.
-- Hän on ollut virkeämpi entistään. -- Äiti huomasi Veronikan
levottomuuden ja lisäsi: -- Hän tahtoo levätä ehtoopäivän.
Iltapäivän tunnit olivat pitkät, ja Veronika alkoi rakentaa
suunnitelmia. Hänellä oli jo sairastupa valmiina, Kruunu-Annan tytär
Helmi sen hoitajana ja pappilan Heikki lääkärinä. Lastenhoitajakin
oli selvillä. Kutomakoulusta he jo Helyn kanssa olivat päättäneet.
Aika unohtui ja ilta oli käsissä, kun suunnitelmat olivat huipussaan.
Silloin tuli korkea seinä eteen: -- Mitä sanoo pappa?
Isä oli illallisella hilpeällä mielellä, ja se rauhoitti Veronikaa.
-- Me olemme ajatelleet nyt laittaa tänne. Helyn kanssa kutomakoulun.
-- Se nyt ei olisi hullumpaa, -- sanoi Marck. -- Mutta se työväen
yllyttäminen ja sen kanssa seurusteleminen teidän pitää heittää. Te
ette ymmärrä hölynpölyä siitä, kuinka korkeita palkkoja voidaan maksaa.
Meidän pölkkypäitä työmiehiä ei voi saada kunnollisiksi ammatissaan.
-- Luuleeko pappa, että Suomen kansa on huonolahjaisempaa kuin muut
kansat? -- Veronika tunsi sydämensä rauhattomaksi.
-- Luulen.
-- Eiköhän siihen ole syynä se, ettei sen älyä ole viljelty -- -- --.
-- Sinä puhut asioista, joita et ymmärrä. Suomalainen työmies, olkoon
ammatiltaan mikä tahansa, on ammatissaan yhtä typerä viidenkymmenen
vanhana kuin oli kolmenkymmenen. Eikö hän sillä ajalla ole ennättänyt
viljellä älyään?
-- Hän on elänyt sumussa nuo vuodet, ei ole viljellyt älyään, on
lapsesta saakka ollut sitä viljelemättä, -- huudahti Veronika.
-- Sellaisille sumusankareille ei voi maksaa suurempia palkkoja kuin
nyt maksetaan.
-- Voi, pappa, minä en tosiaan ymmärrä, kuinka suuria palkkoja heille
voidaan maksaa, mutta heidän elämästään näen, että heidän pitää saada
suurempia palkkoja. Ajatelkaa, pappa, leskeä, joka koko päivän tekee
voimiensa takaa työtä, aina huoli mielessä, että työ kelpaisi ja hän
saisi pitää paikkansa, niukan tulonsa. Ja tällä työllään hän ei voi
ansaita muuta kuin huonon, kurjan asunnon, niukan leivän, räsyiset
vaatteet. Hänen lapsensa kuolevat onnettomuuteen, hoidon puutteesta,
villiintyvät ja kasvavat roistoiksi. Ja kuitenkin hän on antanut
kaikkensa, ihan kaikkensa. Tämä on julmaa ihmisen kohtelemista,
se on hänen sielunsa ja ruumiinsa tappamista. Minä en voisi enkä
tahtoisi hetkeäkään elää, jos noin tylysti työnnettäisiin ulkopuolelle
ihmisyyden rajoja. Jos kaikki eläisimme niin, tai jos olisi todistettu,
ettemme voi elää muulla tavalla, silloin vielä voisi mukaantua, mutta
nyt ärsyttää häntä ja hänen laisiaan joka askeleella parempi elämä. He
ojentavat kätensä sitä tavottamaan, heidän sielunsa janoo sitä. Tyly
oikeus nauraa heille pilkallisesti ja katkaisee käden, joka ojentui
anastamaan sitä, mikä ei hänelle kuulunut. Sanokaa, pappa, eikö tämä
ole orjuutta, julminta orjuutta!
-- Sinusta on tullut oivallinen maailmanparantaja!
-- Voi pappa kulta, etkö sinä usko? Uskotko kun kerron, että tämä
leski on sinun työssäsi, ja minä olen sulkenut hänen palaneen lapsensa
silmät ja nähnyt hänen poikansa, joka uhkasi puukolla tappaa itsensä ja
siskonsa, jos äiti vielä kytkisi hänet päiväkaudeksi heidän kanssaan
huoneeseen?
-- Työnjohtaja on taas, kuulen ma, vastoin kieltoa ottanut sellaisen
naisen työhön, jolla on lapsia.
-- Mitä, ellei tätä naista olisi otettu työhön? Sehän on siunattu
asia, että hän saa työtä, voi elättää perhettään. Kerronpa vielä
kuinka käy, kun ei heille anneta työtä. Tänne on tullut kulkurinainen
lapsi käsivarrella, uupunut sairaana Karénin tallimiehen asuntoon,
tuonut kurkkumädän, johon kolme lasta on kuollut. Sunnuntaiksi, sanoo
Kruunu-Anna, voi kuolleita olla kymmenen, seuraavaksi kaksikymmentä,
ellei apua pian saada, aivan heti. Tulirokko on tullut kaiketi samalla
tavalla ja leviää kuin kulovalkea.
-- Sinulle on uskoteltu -- -- --.
-- Ei, ei, pappa, mene itse katsomaan ja kuulemaan, ota selvä heidän
elämästään!
-- Sinä olet tosiaankin vaatelias, ikäänkuin en minä tietäisi -- -- Et
puhuisi näin, ellet olisi nainen!
Veronika kalpeni, nousi pöydästä ja heitti päätään.
-- Miksi pappa aina puhuu naisesta halveksivalla paatoksella ja
alentavalla ritarillisuudella. Ellen olisi nainen, en voisi tuntea
niinkuin nyt tunnen, en uskaltaisi sanoa, mitä nyt sanon. Sinä et
koskaan jalallasi astu heidän asuntoonsa, näet heissä vaan koneita,
välikappaleita. He kuolevat nytkin tauteihinsa. Sinun oma tyttäresi
puhuu heidän puolestansa, mutta ei, hän on vaan nainen, hänkin
ala-arvoinen! Kuka on se korkea olento, mikä se absoluuttinen oikeus ja
järki, johon pitää vedota, jotta sitä kuultaisiin, ymmärrettäisiin ja
uskottaisiin?
-- Veronika, varo sanojasi, ja muista, kelle puhut! -- huusi Marck
tulistuneena.
-- Minä muistan sen liiankin hyvin ja itken heidän ja sinun vuoksesi.
He kuolevat nälkään ja tauteihin; etkö sinä näe, etkö sinä usko!
-- Riittää --! -- Marck heitti tuolin kolisten paikoilleen. Äiti torjui
käsillään Veronikan sanoja.
-- Ole vaiti, sinä onneton, etkö näe, että tapat hänet, -- huusi hän
osottaen miestään. Veronika nosti itkuiset silmänsä ja katsoi isänsä
harmaita kurttuisia kasvoja.
-- Oi, pappa, pappa, Jumalan tähden, anna minulle anteeksi! Teenkö
sinulle kipeää? -- Hän nyyhki isänsä rinnalla kuin tuskaansa nääntyvä
lapsi. Isä silitteli hänen päätään ja kasvoilla muuttui ilme lempeäksi,
ja hätäisellä äänellä hän lohdutteli:
-- Älä itke, tyttöseni, sinä olet raju ja tulinen kuin minäkin.
Katsotaan, katsotaan. Älä itke. Minä en jaksa nähdä kyyneleitä. No, no,
älä vaan itke!
Myrsky oli asettunut ja ukonpilvet lauenneet, mutta uhkaava synkkyys
painosti yhä.
* * * * *
Aamulla herätessä palasi illallinen kiista elävänä mieleen ja ahdistava
tunto siitä, ettei ehkä mitään ollut voitettu.
-- Enkö voi mitään, en mitään? -- hän kysyi itseltään. -- Minä menen
itse heitä hoitamaan, tänä päivänä menen, ellei pappa anna heille
lääkäriä ja hoitajia. -- Hän oli juuri pukeutunut, kun äiti tuli
huoneeseen.
-- Pappa kutsuu sinua.
-- Heti tulen, mamma!
-- Oletko nyt tyytyväinen? Olen saanut aikaan osittaisen sovinnon
työväen kanssa. Toiset alkavat työn entisillä ehdoilla, toiset pysyvät
vaatimuksissaan. Sinä saat mielesi mukaan järjestää sairaitten
hoitamisen. Olen puhunut heille siitäkin. Tuolla konttorihuoneessa
odottavat miehet sinua, -- sanoi Marck.
-- Minuako?
-- Niin, niin. Nyt saat tahtosi. Minä annan sinulle vapaat kädet.
-- Jumalan kiitos! Sinä olet aina suuremmoinen, pappa. -- Veronika
hypähti ja syleili isäänsä rajusti.
-- Ole varovainen, tyttöseni, varovainen, varovainen! -- Ne sanat
kaikuivat Veronikan korvissa, kun hän jätti isänsä ja meni valkean
salin poikki, sitte isänsä huoneen läpi konttorihuoneustoon, missä
miehet odottivat.
Samat kulmikkaat, luisevat kasvot ja ahnaat silmät, jotka olivat
piirittäneet hänet Härmälän edessä, ympäröivät häntä nytkin. Kysyvinä
ja outoina he siinä seisoivat, toiset pilkallisesti hymyillen, toiset
epäilevästi mutisten.
-- Mitä sairashuonetta me täällä tarvitsemme! Ei rutto rupee eikä tauti
tartu...
-- Niin, patruuna uskoo, että sairaus menee pois sairashuoneilla. Me
nyt tuota...
-- Ei ne sellaiset auta, emmekä me anna lapsiamme niihin rääkättäviksi.
Veronikan valoinen mieli ei vieläkään tajunnut, että vastustettiin
hänen kiihkeästi toivomaansa parannusta.
-- Niin, neiti, me emme huoli sairashuoneesta! -- huusi eräs mies, joka
näki Veronikan hämmästyksen. Nyt vasta Veronika heräsi, tajusi koko
vaaran.
-- Oletteko kuulleet, kuinka Karénin tallimiehen lapset saivat
kurkkumädän ja kuolivat?
-- Olemme.
-- Ettekö vieläkään usko, että tauti tarttuu?
-- He, he, ei!
-- Ensi sunnuntaina on haudassa ainakin kymmenen lasta ja seuraavana
kaksikymmentä. Ne ovat teidän omia lapsianne!
-- Kuolevat ne sairaalassakin.
-- Kuolevat, ehkä parantuvat, mutta he eivät siellä levitä tautia
toisiin.
Miehet katsoivat toisiinsa.
-- Kun tietäisi, mikä siinä myrkyssä tarttuu?
Veronika mietti -- Tahdotteko tietää sen?
-- Kyllähän se olisi tiedettävä.
-- Ensi sunnuntaiksi toimitetaan siitä selonteko. Ehkä sopii työväen
talolla?
-- Sopiihan se.
-- Mutta sairashuone?
-- Maksaako se mitään.
-- Tehtailija, isäni, maksaa kaikki.
-- Ottaako neiti sen sitte hommakseen?
-- Otan, mutta määrätkää tekin joku joukostanne.
-- Sehän se Härmälän maisteri lienee paras apulainen.
-- Niin, ja Kruunu-Anna on niissä askareissa kulkenut.
Miehet lähenivät ovea ja pujahtivat ulos toinen toisensa jälkeen.
-- No? -- sanoi isä, kun Veronika tuli takaisin.
-- Ei se ollutkaan niin yksinkertaista, kuin minä luulin.
* * * * *
Hallimajan isäntä luovutti pienen kesävieraitten huvilan rannalta
sairastuvaksi, ja sen laittoivat kuntoon Veronika ja Hely, pitivät
ompelutalkoita, taivuttivat vastahakoiset vaimot kahvilla ja
vehnäsillä. Näin saatiin pian kaikki vaaralliset sairaat hoitoon.
Manun vaimo yksin jäi kotiin, sillä Manu oli uhannut tappaa sen, joka
uskaltaisi tulla häntä hakemaan.
Manda oli taas päässyt "kodin" lattioita pesemään ja siitä hänen suunsa
venyi kaikkein leveimpään hymyyn. Hän oli heti Jooseppinsa unohtanut
ja säälistä rakastunut Pitkään. Pitkä oli uskollinen kuin kulta sekä
rakkaudessa että poliisin toimessa, vaikkei häntä kukaan totellut eikä
kavahtanut.
-- Mitenkä Manda viihtyy sairaalan lattioilla? kysyi Veronika
Kruunu-Annalta Härmälässä.
-- Kyllähän sen hevosenpuolikkaan kelpaa. On se ollut koko lailla
siistikin, mutta eilen sitä vanha perisynti riivasi. Olin juuri
laittanut sille lautasen ja veitset pöytään, mutta niitäkös se käytti,
kuori perunat sormillaan, heitteli kuoret nurkkaan, roiski samaa tietä
sillin päät ja hännät. Satuin juuri tulemaan keittiöön, kun Manda
oikein nautti vapaasta aterioimisestaan. -- Mitäs Manda nyt? -- Ei nyt
pidä suuttua, kyllähän ne korjaan. -- Osasi hevosenpuolikas hävetä.
Veronika nauroi makeasti, ja Kruunu-Anna yltyi kertomaan. -- Näkisipä
neiti niitten sairaitten puhtautta. Hanna, joka otettiin sinne kuolevan
Vanninsa kanssa, voivottelee: -- Voi, voi mitäs täällä saa muuta kun
pelkkää kylmää ja laihaa ilmaa ja sitä tyhjää puhtautta. Siunakkoon,
kun sisälmyksiäni hiukasee. Ei taila enää olla sylen tippaakaan
suussani. -- Samassa se hylky lossahutti lattialle aika syljen. -- Voi,
voi, olihan siellä. Mistä se nyt sinne?
-- Mistä nyt saamme Vannille arkun? Ruhalan emäntä ei ole Irjan
kuoleman jälkeen kyennyt työhön, -- sanoi Veronika.
-- Pannaan Homperi tekemään, -- ehdotti Melu.
-- Kai niitä puita aina saa, mutta kuka ne säälii ja koristaa?
-- Kaikille näille vielä koristettaisiin! -- huudahti Melu.
-- Tahtoisitko itseäsi haudattavan kuin koiraa? sanoi täti.
-- Hoo, en minä olekaan Hannan Vanni!
* * * * *
Kevättalvi mateli hiljaa ja uhkaavana Hallimajassa. Hökkeleissä istui
lutoposkinen puute pöydän takana, tuijotti isää ja äitiä verisillä
silmillään ja säästeli viimeisiä paloja lapsille nälkäisen ärtyisällä
tuskalla.
Marck oli ottanut tehtaaseen vierasta työväkeä ja tyytymättömät
lakkolaiset vainosivat heitä, pieksivät toisinaan pimeän aikana,
heittelivät kivillä ja estivät työhön menemästä. Vainon alaiset
vetosivat isäntäänsä, ja Marck tuotti poliiseja läheisestä kaupungista
järjestystä valvomaan.
Ruhala, joka oli sahuri, ja lämmittäjä Onni Hannula sekä väliaikaisesti
rakennustöissä ollut Manu olivat tyytymättömien kiivaimpia yllyttäjiä.
Työväen salaiset, suljetut kokoukset tähtäsivät nyt kaikki Marckia,
ja miesten viha kyti poliisien tuottamisesta ja sivullisen väen
käyttämisestä.
Joka päivä kävi Veronika Kruunu-Annalla antamassa rahaa ja uusia
määräyksiä.
-- Kävin tänään Ruhalassa, -- sanoi Anna. -- Se emäntä rukka on ihan
kuin sekaisin siitä, ettei mennyt Irjaa saattamaan, tuijottaa aina vaan
kirstuihin ja sanoo näkevänsä Irjan niissä ja Irja kutsuu häntä aina
saattamaan.
-- Hänen pitäisi päästä kotoa pois lepäämään. Minne me hänet veisimme?
-- Vaikka tulisi tänne minun luokseni.
Veronika meni kutomakoululta Helyn kanssa Ruhalan emäntää katsomaan.
Siellä oli siivotonta ja köyhää, niinkuin on nääntyneen vaimon kodissa.
Itse hän makasi vuoteessa ja lapset leikkivät törkyisellä laattialla.
Ruhala istui uunin vieressä perunoita paistaen. Kruunu-Anna tuli
heti tyttöjen jäljestä, ja yhdessä he tahtoivat taivuttaa Ruhalaa
lähettämään emäntänsä Annan luo.
-- Nyt minä vien tämän teidän emännän meille lepäämään, -- sanoi
Kruunu-Anna.
Ruhala hymähti kylmästi ja katsoi vieraisiin tiukasti.
-- Ei ole ennenkään oltu säätyläisten armoilla.
Kruunu-Annan silmät iskivät tulta, ja järeät kasvot värähtivät.
-- Tiedättekös, Ruhala, missä minä tänä aamuna olin. Olin Manun
vaimovainaata hoivaamassa. Täytyihän sen maailman hylyn lopultakin
tulla minua hakemaan. Ja millaista siellä oli? Voi, ei luulisi
ihmismajassa -- -- --. Ovi piti jättää auki en voinut muuten, olla,
ja olenhan minä sentään tottunut jos johonkin. Se muijaparka vasta
oli laiha. Luut kelluivat koossa kuin lankaan pujotettuina, ja nahka
oli kuin homehtunut vanha vaate. Pelkällä lautapohjalla, haisevissa
rääsyissä se raukka makasi. Voi, voi, että ihmisen, jolla on sielu,
pitää sillä tavalla loppuman, kun ympärillä on muitakin ihmisiä. Ja
niin hyvä ihminen!
-- Mitä Manu sanoi? -- kysyi Hely.
-- Manu? Manu pelkää ruumista, hongottaa pitkin maailmaa. Vai saisi
siltä sanaa suusta, kun pahat työt häntä itseään lyövät. Ja sen nyt
jokainen Hallimajassa tietää, että Manu piinasi vaimonsa kuoliaaksi ja
ajoi hyvät ihmiset pois hänen luotaan. -- Kruunu-Anna katsoi tiukasti
Ruhalaan.
-- Missä Manun lapset ovat? -- kysyi Ruhalan vaimo raukeasti.
-- Aikojahan minä ne vein Mäki-Maijalle salaa Manulta, eikä se hylky
uskaltanut...
-- Kyllä meiän Anna saa levätä kotona! -- sanoi Ruhala painavasti,
nousten seisaalleen. Hän oli kookas, roteva mies, kasvot neliömäiset
kuin kirveellä veistetyt ja poskista hiukan ontoiksi lohkaistut ja
silmät tuimat.
Tulijat nousivat lähteäkseen, ja Ruhalan katse iski Veronikaan.
-- Minä olen huomannut, että patruunan neidillä on täällä Hallimajassa
yhtä ja toista hommaa, mutta sen minä sanon, ettei tämä vanha
yhteiskuntarämä paikaten parane!
-- Väsynyt, väsynyt! -- valitti emäntä sängyssä. Ruhala hiukan värähti,
mutta ilkkuva katkeruus ei silmästä sammunut.
Veronika hymähti. -- Olisimme ihmisinä tahtoneet auttaa ihmistä, emme
säätyläisinä.
-- Kukahan niistä Ruhalan kielloista välittää! Emäntä tulee ja sillä
hyvä. -- Kruunu-Anna auttoi emäntää istumaan.
Ruhala astui uhkaavasti pari askelta, mutta hänen vaimonsa sekava,
hurjistunut katse ja kimakka huuto pidätti hänet.
-- Irja! Irja! Muista!
Ruhala vaipui istumaan pää käsien nojassa muurin viereen. Perunat
pannussa käristyivät ja huoneessa hajusi ellottava rasva.
Veronika ja Hely poistuivat alakuloisina ja Kruunu-Anna vei sairaan
luokseen.
* * * * *
Emäntä parani hyvin hitaasti, ja Kruunu-Anna alkoi kyllästyä.
-- Voi, hyvä neiti, niin tämä auttaminen on kuin seulalla vettä
kantaisi. Heidän kotinsa ovat niin siivottomat ja tautia, tautia...
-- Minä tiedän, -- huudahti Veronika. -- Me paperoimme ja maalaamme
joka mökin!
-- Saisimme paperoida joka vuosi, -- murahti Kruunu-Anna.
-- Entäs sitte?
-- Neiti puhuu leikkiä.
-- En ollenkaan. Aloitetaan heti. Tämä on niin perin turhaa, mutta me
voimme sen tehdä. Ilmaa, valoa ja vettä heidän pitäisi saada! Se, se
jotakin olisi!
-- Jumala teitä siunatkoon. Aletaan vaan. Kyllä minun vanha raatoni
kestää.
-- Ettehän te voi maalariksi ruveta.
-- Eikös neiti tiedä, että minulla on toinenkin arvonimi paitsi
Kruunu-Anna. Sanovat minua "akkamaalariksi". Katsokaa tätä asuntoani.
Itse olen joka sormenlevyn maalannut.
Veronika katsoi ympärilleen. Lattia kiilsi lujassa, ruskeassa värissä.
Pöydän, rahien, tuolien ja akkunain puna oli nähnyt monet vuodet ja
syöpynyt puun sisään. Tiilestä tehty muuri oli vedetty kellertävällä
öljy värillä. Huoneessa oli Kruunu-Annan oma puhtauden ja järjestyksen
leima, järeä, mutta turvallinen ja lämmin. -- Täällä viihtyy aina
hyvin, ei raaskisi mennä pois. Tuo on varmaan teidän aateliskilpenne,
-- sanoi Veronika osottaen kultakruunua nurkkahyllyllä.
-- Onhan se, mitä on. Tällaista ei enää näe. -- Anna silitteli
metallipapereilla koristettua kruunua, joka helisi ja välkkyi
monenmoisissa väreissä. -- Tämä on minun muorilleni tehty. Äitini ja
minä olemme sama kruunu päässä vihityt. Minä olen sitä lainannut ennen
muinoin morsiamille ja siitähän ne sen nimen ovat antaneet. -- Kruunu
pantiin kunniapaikalleen nurkkahyllylle.


HELSINGISSÄ.

Mooses tuli Helsingistä kotona käymään ja aikoi mennä Heikin ja Esan
kanssa työväen talolle, jossa piti luennoittaman tarttuvista taudeista,
mutta työväki oli joutunut asiasta kiistaan, eikä luennosta tullut
mitään, vaikka kuvernöörin lupa oli saatu. Vielä samana päivänä sai
Mooses tiedon Helsingistä, että hänet oli ilmiannettu yllytyksestä ja
jottei "kodille" tulisi rettelöitä, neuvottiin häntä heti eroamaan sen
kirjastonhoitajan toimesta.
-- Näin se leikki alkaa, -- sanoi Esa. -- Ei muuta kuin pussi selkään
ja värvinkii, siin' on leipä kuin särvinkii.
Mooses käveli kiivaasti lattialla, huitoi käsillään ja mutisi
ääneen: -- Minua tukehuttaa se, mikä nyt on tulossa. Eivät he lakkaa
vainoamasta ennenkuin saavat minut maasta pois tai linnaan!
Toiset olivat poistuneet Mooseksen huoneesta ja jättäneet hänet
Veronikan kanssa kahden.
Veronika kiersi kätensä hänen kaulaansa. -- Eihän sinun koskaan
tarvitse olla yksin. Meidän pyhättömme ulottuu kaikkialle ja sen kirkon
huippu on niin korkealla, ettei mikään tässä maailmassa voi meitä
siellä häiritä.
He unohtivat maanpaot, vankeudet ja pakkovallat eläen hetkisen toinen
toisilleen.
-- Minä lähden huomenna takaisin Helsinkiin, -- sanoi Mooses
illallisella tädille ja Melulle.
-- Minä tulen mukaan! -- huudahti Melu vilkkaasti.
-- Nyt on huonot ajat, -- yritti täti estellä.
-- Sen kyllä tiedän. Te ette kumpikaan välitä, vaikka paita päältänne
menisi, kunhan nuo tehtaan rotat vain elävät. Nyt olemme kauniisti
kiikissä, mutta heidän tähtensä minä en ole kotona, en vaikka! Täti saa
hankkia rahaa vaikka silmästään. Taikka minä menen lainaamaan.
-- Kukahan sinulle uskoisi? -- sanoi täti.
-- Kun lupaan hankkia itselleni rikkaan miehen, niin uskovat.
-- Älä aina hulluttele. Et sinä Helsinkiin pääse, ellet tahdo siellä
mitään oppia.
-- Tahdonhan minä oppia, nähdä teatterit, käydä konserteissa,
tanssiaisissa, tuntee ihmisiä, juoda elämää!
-- Sen ohella voit muutakin oppia, sanoi Mooses.
-- Voin oppia olemaan nainen, viljelemään kauneutta, pukeutumaan,
puhumaan, seurustelemaan, arvostelemaan ja kietomaan sen tulevan
mieheni noin, noin sormeni ympärille.
-- Miehet vaativat nyt jo vakavampaa, ei se vanha keino tepsi, -- sanoi
Mooses.
-- Uskokoot sitä narrit. -- Melu rallatti täydellä äänellä iloista
tanssilaulua, ja toisten täytyi hymyillä.
-- Antaa pahan saada, ei pahalle mitään voi, -- sanoi täti
masentuneena. -- Mene Helsinkiin, mene!
Sitten tuli kiista rahoista, ja Melu urkki ja saikin selville tädin
viidensadan säästön. Nyt ei häntä pidättänyt mikään. Melu sanoi: --
Minä menen!
-- Tuleeko se Karénin keppulikinttu kanssa? -- Täti ei voinut olla
pistelemättä, niin häntä kiukutti.
-- Ei Karénin keppulikinttu tule, mutta ylioppilas Rolf Karén tulee.
-- No, sellainenhan se on, aina silmät kirnapillaan ja jalat housuissa
niinkuin mänttä kirnussa.
-- Ei suinkaan täti tahtoisi, että hän hameissa kävisi?
-- Kulkee se nyt sellainen hameissa tai housuissa, aina se on kuin
lankavyhti.
Mooses tahtoi tehdä lopun kinastelusta.
-- Minä soitan siis Alma Borgille, että Melu tulee. Ehkä sinä pääset
hänen luokseen asumaan.
-- Laita vaan, ettei minun tarvitse ruveta maailmaa parantamaan.
* * * * *
Melu seisoi peilin edessä sovitellen punaista silkkiunikkoa korvallensa
kellertävään tukkaan, pehmeisiin hiuspyörylöihin. Hän hymyili ja
viehkeili itselleen, katseli hoikkaa, hiukan eteenpäin kumartuvaa
vartaloaan peilissä. Tummanvihreä samettipuku liittyi vartaloon
tiiviisti kuin patsaan ympärille kiedottu vaate solmittuna povelle.
Kellertävä harsopilvi ympäröi hohtavan valkoista, pehmeätä kaulaa kuin
keltaiset lehdet neitseellisen koivun runkoa.
Ovelle koputettiin.
-- Sisään!
Ora astui sisään kumartaen ylen syvään ja pysähtyi matkan päähän
arvostelevin silmäyksin mittaillen Melua.
-- Taideteos. Jos olisin maalari, ikuistaisin teidät kevätmetsän
hengettärenä. Syvä havunvihreys, synkän viehkeästi houkutteleva,
kellertävät lehdet pään ympärillä ja koivun hohtavuutta,
neitseellisyyttä ja kevään ihana, salaperäinen sulo. -- Ora astui
puhuessaan lähemmäksi, kietoi käsivartensa Melun olalle.
Melu seisoi kuin patsas liikahtamatta nojaten peiliin takanaan ja
siristi katseensa intohimoiseksi viivaksi. Nuori mies horjahti häntä
kohti, kohotti toista kättään. Silloin Melu vavahti, katsoi hänen
ivallisesti nauraen.
-- Demooni! -- puristi Ora vihamielisesti hampaittensa välistä.
-- Ehkä, olen sen lainannut teiltä. -- Melu nauroi.
Komean samettipuvun päälle vedettiin ohut, kulunut nuttu. Vastakohta
oli liian räikeä. Runollisuus katosi, ja hytistelevä sievistelijä istui
reessä.
Ylioppilastalon salissa vallitsi juhlallinen hiljaisuus ja tummat
värit. Rolf tuli heitä vastaan ovella ja yhteen he asettuivat istumaan.
Melun tulipunainen unikukka herätti huomiota.
Mooses istui heidän lähellään.
-- Antakaa minulle tuo kukka korvanne juuresta, -- kuuli Mooses Oran
sanovan.
-- Vaivaavatko teitä ihmisten silmät? -- kysyi Melu.
-- Täällä rakastetaan tummia värejä; maassa on suru.
-- Minä suren punaisella unikukalla. --
-- Keinotekoisella. Teille sopisi sitäpaitsi paremmin pihlajanmarjat.
-- Hyi, olette runoilija ja kehoitatte koristamaan syötävällä.
-- Liian kirpeliä syötäviksi.
Melu kääntyi puoleksi selin Oraan ja puhui Rolfin kanssa.
-- Täällä on kuolettavan ikävää. Minä tahtoisin tanssia.
-- Hei, sitä ette tarvitse kahdesti pyytää, tunnin päästä vien teitä
ensimmäistä valssia, -- huudahti Rolf vallattomasti.
Olet lukenut 1 tekstiä osoitteesta Suomi kirjallisuutta.
Seuraava - Hallimajan nuoret: Kuvaus nykyajalta - 08
  • Osat
  • Hallimajan nuoret: Kuvaus nykyajalta - 01
    Sanojen kokonaismäärä on 3643
    Yksilöllisten sanojen kokonaismäärä on 2133
    20.0 sanoista on 2000 yleisimmän sanan joukossa
    28.9 sanoista on 5 000 yleisimmän sanan joukossa
    33.3 sanoista on 8 000 yleisimmän sanan joukossa
    Jokainen rivi edustaa sanojen prosenttiosuutta 1000 yleisintä sanaa kohti.
  • Hallimajan nuoret: Kuvaus nykyajalta - 02
    Sanojen kokonaismäärä on 3740
    Yksilöllisten sanojen kokonaismäärä on 1988
    23.7 sanoista on 2000 yleisimmän sanan joukossa
    34.3 sanoista on 5 000 yleisimmän sanan joukossa
    40.2 sanoista on 8 000 yleisimmän sanan joukossa
    Jokainen rivi edustaa sanojen prosenttiosuutta 1000 yleisintä sanaa kohti.
  • Hallimajan nuoret: Kuvaus nykyajalta - 03
    Sanojen kokonaismäärä on 3651
    Yksilöllisten sanojen kokonaismäärä on 2056
    21.9 sanoista on 2000 yleisimmän sanan joukossa
    32.3 sanoista on 5 000 yleisimmän sanan joukossa
    38.0 sanoista on 8 000 yleisimmän sanan joukossa
    Jokainen rivi edustaa sanojen prosenttiosuutta 1000 yleisintä sanaa kohti.
  • Hallimajan nuoret: Kuvaus nykyajalta - 04
    Sanojen kokonaismäärä on 3722
    Yksilöllisten sanojen kokonaismäärä on 1950
    23.7 sanoista on 2000 yleisimmän sanan joukossa
    31.9 sanoista on 5 000 yleisimmän sanan joukossa
    36.7 sanoista on 8 000 yleisimmän sanan joukossa
    Jokainen rivi edustaa sanojen prosenttiosuutta 1000 yleisintä sanaa kohti.
  • Hallimajan nuoret: Kuvaus nykyajalta - 05
    Sanojen kokonaismäärä on 3889
    Yksilöllisten sanojen kokonaismäärä on 1913
    24.2 sanoista on 2000 yleisimmän sanan joukossa
    33.6 sanoista on 5 000 yleisimmän sanan joukossa
    38.5 sanoista on 8 000 yleisimmän sanan joukossa
    Jokainen rivi edustaa sanojen prosenttiosuutta 1000 yleisintä sanaa kohti.
  • Hallimajan nuoret: Kuvaus nykyajalta - 06
    Sanojen kokonaismäärä on 3784
    Yksilöllisten sanojen kokonaismäärä on 1997
    22.6 sanoista on 2000 yleisimmän sanan joukossa
    32.2 sanoista on 5 000 yleisimmän sanan joukossa
    38.0 sanoista on 8 000 yleisimmän sanan joukossa
    Jokainen rivi edustaa sanojen prosenttiosuutta 1000 yleisintä sanaa kohti.
  • Hallimajan nuoret: Kuvaus nykyajalta - 07
    Sanojen kokonaismäärä on 3738
    Yksilöllisten sanojen kokonaismäärä on 1956
    24.3 sanoista on 2000 yleisimmän sanan joukossa
    34.1 sanoista on 5 000 yleisimmän sanan joukossa
    38.5 sanoista on 8 000 yleisimmän sanan joukossa
    Jokainen rivi edustaa sanojen prosenttiosuutta 1000 yleisintä sanaa kohti.
  • Hallimajan nuoret: Kuvaus nykyajalta - 08
    Sanojen kokonaismäärä on 3748
    Yksilöllisten sanojen kokonaismäärä on 1943
    24.7 sanoista on 2000 yleisimmän sanan joukossa
    33.8 sanoista on 5 000 yleisimmän sanan joukossa
    39.4 sanoista on 8 000 yleisimmän sanan joukossa
    Jokainen rivi edustaa sanojen prosenttiosuutta 1000 yleisintä sanaa kohti.
  • Hallimajan nuoret: Kuvaus nykyajalta - 09
    Sanojen kokonaismäärä on 3709
    Yksilöllisten sanojen kokonaismäärä on 2000
    23.4 sanoista on 2000 yleisimmän sanan joukossa
    33.7 sanoista on 5 000 yleisimmän sanan joukossa
    39.1 sanoista on 8 000 yleisimmän sanan joukossa
    Jokainen rivi edustaa sanojen prosenttiosuutta 1000 yleisintä sanaa kohti.
  • Hallimajan nuoret: Kuvaus nykyajalta - 10
    Sanojen kokonaismäärä on 3697
    Yksilöllisten sanojen kokonaismäärä on 1997
    22.5 sanoista on 2000 yleisimmän sanan joukossa
    32.8 sanoista on 5 000 yleisimmän sanan joukossa
    37.6 sanoista on 8 000 yleisimmän sanan joukossa
    Jokainen rivi edustaa sanojen prosenttiosuutta 1000 yleisintä sanaa kohti.
  • Hallimajan nuoret: Kuvaus nykyajalta - 11
    Sanojen kokonaismäärä on 3757
    Yksilöllisten sanojen kokonaismäärä on 1950
    22.1 sanoista on 2000 yleisimmän sanan joukossa
    31.2 sanoista on 5 000 yleisimmän sanan joukossa
    37.5 sanoista on 8 000 yleisimmän sanan joukossa
    Jokainen rivi edustaa sanojen prosenttiosuutta 1000 yleisintä sanaa kohti.