Ylämaan kansa - 09

Total number of words is 3631
Total number of unique words is 1876
21.6 of words are in the 2000 most common words
28.9 of words are in the 5000 most common words
33.8 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
Gammitkin vaistomaisesti pysähtyi. Ei niin, kuten hän olisi selittänyt,
jos siinä olisi ollut ketään, kelle selittää, että hän olisi kynnen
vertaakaan pelännyt, vaan hän muka tahtoi nyt koettaa Joe Barronin
pyssyä. Nostaen pyssyn olalleen hän sulki toisen silmänsä, toisella
katsoi tarkkaan piipun päässä olevaa jyvää ja veti liipaisimesta.
Ei tapahtunut niin mitään. Laskien pyssyn poskeltaan hän loi siihen
ankaran katseen ja huomasi nyt, että hän oli unohtanut virittää hanan.
Hätääntymisen varjo hetkeksi pimitti hänen kasvonsa, kun hän huomasi
tämän, ja hän loi terävän katseen karhuun nähdäkseen, oliko tämä
huomannut hänen erehdyksensä. Ilmeisestikään se ei ollut. Se istui
siinä yhä, killistäen häneen ilkeästi ainoalla pienellä silmällään.
»Älä luulekaan pois pääseväsi, vaikka minulle sattui pieni vahinko!»
mutisi rouva Gammit, sulkien hampaat että naksahti ja virittäen hanan,
pyssyä jälleen olalleen kohottaessaan.
Sattui kuitenkin niin, ettei Joe Barron ollut muistanutkaan kertoa
hänelle, kumpi silmä se oli suljettava, ja rouva Gammit siis, niinkuin
oli kylläkin luonnollista, sulki sen silmän, joka oli lähempänä pyssyä
— ja nallia, joka nyt oli räjähtävä. Takatähtäimen hän niinikään jätti
luvusta aivan pois. Hänen mielestään riitti se, että pyssyn suu näytti
olevan karhun kohdalla. Ja näin hän mielestään sai otuksen kylläkin
tarkkaan jyvälle, vaikka tähtäsikin hiukan liian korkealle. Sitten hän
veti liipaisimesta.
Tällä kertaa kaikki kävi niinkuin pitikin. Seurasi hirmuinen
räjähdyksen pamaus ja eukko horjahti taapäin pyssyn ankarasta
potkaisusta. Malttaen paikalla mielensä ja ylpeänä aikaansaamastaan
suuresta äänestä hän kurkisti savun läpi, luullen näkevänsä karhun
kuonolleen keikahtavan, henkensä heittäen. Sen sijaan hän kuitenkin
huomasi karhun pään kohdalla koivussa vimmattua siipien pieksämistä.
Ja sitten vanha kalkkunakukko putosi raskaasti maahan, yhden
ainoan moittivan lutkutuksen päästäen, joka koski kipeästi rouva
Gammitin korviin. Se olisi pudonnut aivan mesikämmenen päälle, ellei
viimeksimainittu, mielen tasapainon kerrassaan menetettyään niin
paljosta häiriöstä, olisi jo kapaissut käpälämäkeen, jotta pensaikko
lakoili.
Rouva Gammitin kasvoilla seurasi riemastusta hämmästys. Sitten hän
punastui korvia myöten vihasta, paiskasi tihutyön tehneen pyssyn maahan
ja tallasi sitä jaloillaan. Hän oli hyvin tehnyt osansa, sen hän tiesi,
mutta tuo kehno pyssyhän se oli pettänyt. Niin, niin, hän olikin aina
pitänyt niitä kelvottomina kapineina. Tämän jälkeen hän aikoi luottaa
vain itseensä.
Kalkkunakukko, se raukka, makasi siinä nyt aivan liikkumatta.
Rouva Gammit kulki pihan poikki ja kumartui kovin pahalla mielellä
maassa makaavan linnun yli. Hän oli niin pitänyt tuosta meluavasta
itserakkaasta vanhasta linnusta, joka oli ollut oikein kuin seurana
pihassa lutkutellessaan ja astua patsastellessaan, siivillä maata
lakaisten, naaraitten muniaan hautoessa. »Kävipä tuo nyt kovin
hullusti», hän mutisi linnulle kuin hautajaispuhetta pitäen, »kun
sinun piti joutua tuon pyssy-hylyn tielle!» Muistaen sitten äkkiä,
että linnusta lähti paljon helpommin höyhen sen ollessa vielä lämmin,
hän kantoi hervottoman kalkkunan koivista pihan poikki, otti kyökistä
kopan, istui kynnykselle kuutamoon ja alkoi murheellisena kyniä. Kuinka
se oli komea ja raskas. Katsellessaan sen kookasta ruumista rouva
Gammit miettiväisenä mutisi: »Kylläpä taidan kyllästyä kalkkunaan,
ennenkuin saan tämän kaiken syödyksi!»
Seuraavana päivänä rouva Gammit huolellisesti puhdisti pyssyn
tomuliinalla, poistaen kaikki eilisen pahoinpitelyn merkit, ja asetti
sen sitten astiakaapin taa seisomaan. Hän oli päättänyt tämän jälkeen
käydä omia teitään ja sotia karhuja vastaan omilla aseillaan. Nyt hän
ryhtyi mitä suurimmalla huolella pohtimaan, mitä teitä ja aseita hän
käyttäisi.
Todellisena naisena ja kunnon emäntänä hän pakostakin tuli ensimäiseksi
ajatelleeksi kiehuvan veden rajattomia mahdollisuuksia ja kaikki
muutkin keinot hiilihangosta väkevään pippuriin huomioon otettuaan,
siihen tyytyi. Ei tietenkään ollut mahdollista pitää sitä aivan
kiehuvana siihen hetkeen saakka, jolloin sitä tarvittiin; mutta
julmasti hymähtäen hän arveli, että riittävän kuumana hän sen sittenkin
säilyttäisi. Hän oli huomannut, että porsasta tavoittava karhu oli
keksinyt, kuinka lättiin pääsi. Eukko oli varma siitä, että karhu
palaisi porsasta tavoittamaan tultuaan kokeneeksi, etteivät kovat
pamaukset tuottaneet ruumiillisia vammoja, ja että se tämän jälkeen
olisi vielä entistäkin rohkeampi.
Ja hän päättelikin tällä kertaa oikein, kun ei yleensä tuntenut
karhuja. Useimmat karhut olisivat menettäneet rohkeutensa. Mutta tämä
karhu erikoisesti oli tullut siihen kokemukseen, että kun miehet
ryhtyivät hätyyttämään, niin luonnisti se heille liiankin hyvin.
Mesikämmen oli selvään älynnyt, että rouva Gammit oli aikonut häntä
hätyyttää. Eukon aikeista ei voinut olla epäilystä. Mutta ne eivät
olleetkaan onnistuneet. Hän ei siis ollut mies, kuten karhu jo oli
vähältä luullut, vaan toden teolla todellinen nainen. Se palasi
takaisin seuraavana yönä ja oli lujasti päättänyt, etteivät mitkään
kiljumiset, luudat, liehuvat hameet eivätkä räjähdykset saisi häntä
säikyttää asiaansa ja porsaanpaistiaan heittämään. Se tuli varhain;
eipä kuitenkaan sattunut tulemaan varhemmin kuin rouva Gammitin
varustukset valmistuivat, sillä tämä oli tavalla tai toisella arvannut
sen aikeet ja käyttänyt aikansa hyvin.
Valkoisen porsaan lätti oli navetan nurkassa ja ullakon toisen pään
alla. Aivan sen paikan päältä, josta karhun täytyi kiivetä ylös, jos
mieli lättiin päästä, rouva Gammit oli ullakon permannosta ottanut pois
useita löysiä lankkuja, joista se oli kyhätty. Tämän aukon ääreen hän
jo iltayöstä oli varustautunut turvalliseen väijytykseen, vieressään
kolme sankoa tulikuumaa vettä. Sangot oli kiedottu monenkertaisiin
peittoihin, saaleihin ja heiniin, jott'eivät päässeet jäähtymään. Ja
kaiken lisäksi hänellä oli käsillä heinähankokin, voidakseen sillä
sysätä vihollisen alas jos se panisi pahakseen hänen hyökkäyksensä ja
kiipeisi ullakolle juttua tekemään.
Rouva Gammitia ei ehtinyt nukuttamaan, ei hän edes ehtinyt odotustaan
pitkäksymään, niin varhain karhu tuli. Valkoinen porsas oli vielä
valveilla sekin, levottomana ja kummissaan siitä tavattomasta hommasta,
jota lätin ullakolla oli pidetty. Se asteli levottomana edestakaisin ja
näki sitten raoista, kuinka navetan oven pimitti kamala musta haahmo.
Se ei menettänyt sekuntiakaan, vaan paikalla koroitti joka äänensä ja
päästi taas korvia vihlovan hätähuudon, joka kahdesti ennenkin oli
osoittautunut niin tehokkaaksi.
Karhu pysähtyi vain hetkeksi, tutkaistakseen tilannetta sillä ainoalla
silmällään. Rouva Gammit ei uskaltanut paljon hengittääkään. Sitten
se, melkein ennenkuin eukko oikein käsitti, mitä oli tekeillä, jo oli
aivan hänen allaan ja kiipesi lättiin. Valkoisen porsaan kirkuna kävi
kahta kovemmaksi herättäen eukon toimeen. Hän sieppasi höyryävän sangon
kääreistään ja heitti sen alla liikkuvan hämärän olennon päälle.
Syttyi paikalla outo, sekava, peloittava meteli, josta valkoisen
porsaan kiljuna kuului ohuena ja säälittävänä. Joutumatta katsomaan,
mitä jo oli aikaan saanut, rouva Gammit sieppasi toisen sangon ja
kumartui eteenpäin toiseen iskuun. Höyrypilven läpi hän näki karhun
hätäisesti tapailevan lätin seinää ja vimmatusti kynsivän pois
päästäkseen. Selvää oli, että se oli saanut turkkiinsa, mutta eukko
päätti antaa sille vielä perusteellisemman löylyn, kun nyt kerran oli
siihen ryhtynyt. Nojautuen kauas eteenpäin hän heitti kamalan aseensa
suoraan karhun mahtaviin takamuksiin, juurikuin nämä luiskahtivat
seinän yli. Mutta samalla hän itsekin menetti tasapainon. Harmin
kiljauksella hän putosi suoraan sikolättiin.
Rouva Gammitin onni oli kuitenkin semmoinen, ettei se hylännyt häntä
tälläkään synkällä hetkellä. Hän putosi suoraan porsaan selkään. Tämä
masensi tärskähdystä, eikä porsaskaan, kumma kyllä, ruhjoutunut. Aivan
mielettömänä kaikista päälleen kasautuneista hirmuista viimeksimainittu
hurjistuneena hyppäsi eukon hameitten alta ja syöksyi lätin poikki
seinästä seinään niin vimmatusti, että sekä porsas että lätti olivat
siitä tuhoutua.
Hieman hengästyneenä, mutta ylpeällä tietoisuudella siitä, että oli
saanut suurenmoisen voiton, rouva Gammit kompuroi jaloilleen ja
ravisteli itsensä entisilleen. Karhu oli kadonnut. Eukko katseli
hämmästyen porsaan herkeämätöntä karkailua.
»Voi raukkaa!» hän sitten säälitellen mutisi, »varmaan siihen sattui
sitä kiehuvaa vettä! Mutta kyllä kai se siitä pian tointuu. On kai se
joka tapauksessa hiukan parempi, kuin joutua karhun revittäväksi ja
syötäväksi, on aina!»
Rouva Gammit oli nyt vakuutettu siitä, ettei tämä karhu häntä enää
häiritsisi, ja hän vahvasti toivoi, että sen kuumavesi-kokemukset
olisivat opiksi niille muillekin karhuille, joitten hän luuli mökkinsä
ympärillä luimistelevan. Ja toteutuivatkin hänen rohkeimmatkin
toiveensa. Palaneet paikat kirvellen ja kaikki ennakkokäsityksensä
naisesta mullistettuina karhu viipymättä lähti toisille etäämmille
metsästysmaille. Suuri osa sen karvasta lähti laikoittain ja monet ajat
se senjälkeen halveksi itseään.
Kun ei enempään kuin viikkoon tapahtunut sen koommin rosvoretkiä
navettaan eikä kanakoppiinkaan, eikä puutarhassakaan enää näkynyt
karhunjälkiä, niin rouva Gammit älysi, että hänen voittonsa oli pysyvä,
ja hän ilostui siitä niin, että mielihalulla tyytyi viikkoiseen
kalkkunaruokaansakin. Eräänä hivelevänä aamuna, sulotuoksuisen tuulen
humistessa metsässä, hän sitten lähti viemään takaisin Joe Barronin
pyssyä.
»No kuinka se luonnisti, rouva Gammit?» kysyi naapuri uteliaana.
»Kyllä karhut saivat kyytinsä, herra Barron!» eukko vastasi. »Mutta
pyssy sitä ei tehnyt, vaan kiehuva vesi. Sen minä olen tullut
huomaamaan, että kiehuvaan veteen voi aina luottaa!»
»Minä toivon, että te sentään tulitte pyssynkin kanssa juttuun, vai?»
kysyi naapuri.
Rouva Gammitin äänessä oli empivä soinnahdus.
»No niin, herra Barron, minä kiitän teitä kovin pyssyn lainasta. Hyvää
te sillä _tarkoititte_. Mutta minä tahtoisin vähän varoittaa teitä.
Älkää luottako tuohon pyssyyn liikoja, taikka vielä saatte sitä katua.
_Se ei käy siihen, mihin sillä tähtää_.»


MUSTAN VEDEN PATA.

Myöhään Henderson sai oppia, mitä pelko on. Mutta kun se aika tuli,
niin sai hän kylläkin perusteellisen opetuksen. Ja Mustan veden pata
sen hänelle opetti.
Hitaasti, vastahakoisesti, avuttomasti kuusipölkyt peräkkäin kiersivät
piiriä suuren kalliopadan ympäri. Suurta pataa kiertävä vesi oli
sileätä, syvää ja mustaa, mutta vaahtojuovissa. Kalliopaarteen kyljessä
oli halkeama joen vuolaaseen päävirtaan, joka vavisten ja kihisten
syöksyi jyrisevän putouksen kammottavaan kattilaan. Tästä jyrisevästä
kattilasta runneltujen vetten hurjasta sotkusta ja ärjynästä kohosi
valkoinen vihmavaippa, joka aina välistä liehui korkeammalle ja padan
partaalla kasteli vihannat koivut. Kalliopaarteen halkeamasta, joka
nielaisi osan ohi kiitävästä vedestä ja imi sen Mustan veden padan
hitaihin pyörteihin, ei ollut kuin pari syltä putouksen kynnykseen.
Henderson istui ränstyneen valkokoivun juurella, joka nuokkui padan
partaalla. Kädessään sytyttämätön piippu hän melkein kuin lumottu
seuraili silmillään pölkkyjen kulkua. Ulkopuolella hän näki niiden
kiitävän ohi kömpelössä kiireessä, puskien kosken valkoisien kuohujen
läpi hirmuiseen putoukseen. Kun pölkky sattui kulkemaan läheltä rantaa
pitkin, näytti sen kohtalo sekunnin tai pari epätietoiselta. Joko
se saattoi syöksyä suoraan eteenpäin kynnyksen päällitse häälyvään
vihmavaippaan ja sitten kadota kattilan hirmuihin. Taikka saattoi
kostevirta viime hetkessä varkain tarttua siihen kiinni ja vetää sen
padan synkkään kiertävään pyörteeseen. Siellä se ei kuitenkaan muuta
hyötynyt, kuin sai vain lyhyen kamalan armonajan, muutamia tuskastuneen
odotuksen hengenvetoja. Ympäri kierrettyään ja jälleen saavuttuaan
aukolle, josta oli sisäänkin tullut, se saattoi jatkaa ja samaan tapaan
tehdä vielä toisenkin tapauksettoman kierroksen, taikka saattoi se,
mikä kulloinkin pyörteen oikku oli, tulla uudelleen auttamattomasti
suistetuksi vihaisen virran valtaan. Toisinaan pysähtyi kaksi pölkkyä
ikäänkuin salaiseen kamppailuun elämästä ja kuolemasta, tunkeakseen
sitten toinen toisensa ulos ja yhdessä putoukseen suistuakseen.
Ja toisinaan taas kaikki pölkyt suorittivat kierroksen toisensa
jälkeen hyvässä turvassa. Mutta aina oli partaan halkeaman kohdalla
epätietoisuuden hetki, pöyristyttävän, kammottavan uhan hetki.
Tämä yhä palaava hetki se näytti saavan Hendersonin mielikuvituksessa
niin turmiota tuottavan vallan, ettei hän muistanut piippuaankaan
sytyttää. Ennenkin hän oli katsellut Mustan veden pataa, mutta siinä
ei ollut koskaan ennen ollut tukkeja. Hän oli sitäpaitsi tänä aamuna
ylenmäärin rasittunut ja uupunut. Hän oli melkein kolme päivää
jännittänyt ruumistaan, aivojaan ja hermojaan äärimmilleen ajaessaan
kiivaasti, vaikka samalla varoenkin takaa rikoksentekijää, jonka hän
kreivikunnan sheriffinä oli velvollinen ottamaan kiinni ja tuomaan
.tuomittavaksi.
Tämä rosvo, ranskalainen puoliveri, tunnettiin kauttaaltaan koko
takalisto-kreivikunnassa »Puna-Pichotin» nimellä. Hän oli erään toisen
keralla viimeinen — ja kaikkien tieten vaarallisin — rosvojoukosta,
jota Henderson oli ryhtynyt hävittämään. Henderson oli ollut sheriffinä
kaksi vuotta ja tullut virkaan valituksi siitä, että häntä nimenomaan
tähän tehtävään pidettiin sopivimpana miehenä. Pelko oli hänelle
tuntematon, ja lisäksi hän kautta koko ylämaan oli vailla vertaistaan
hienon metsätietonsa, valppaan kestävyytensä ja oveluutensa puolesta.
Pari vuotta hän nyt oli ollut tässä hommassa. Yksi rosvoista oli
hirtetty. Kaksi oli tuomittu elinkautiseen vankeuteen. Henderson
oli täyttänyt kaikkien muitten paitsi itsensä toiveet. Niin kauan
kuin Pichot ja hänen typerä apurinsa, Lutu-Mitchell, vielä olivat
hirttämättä, piti Henderson työtään keskeneräisenä, jopa häpeällisesti
epäonnistuneena. Mitchelliä hän halveksi. Mutta Pichotia, joukon
neroa, hän kunnioitti persoonallisella vihalla, joka melkein haiskahti
kilpailijakateudelta. Sillä vaikka Pichot oli petomaisen julma ja
petollinen ja hänellä oli naisenkin murha mustassa ansioluettelossaan —
ja tämä Hendersonin mielestä asetti hänet aivan eri luokkaan kuin ne,
jotka olivat murhanneet vain miehiä — niin oli hän kuitenkin samalla
kuin johtajaksi luotu ja rohkeudestaan tunnettu. Joku satunnainen tippa
Skotlannin ylämaitten verta, joka monen muun sekoituksessa juoksi hänen
suonissaan, oli pannut hänen mustien, tylyjen silmiensä ja julmain
tummain kasvojensa yläpuolelle tulipunaisen hiusmättään. Se lisäksi
oli lyönyt hänen konnantöihinsä mielikuvituksellisen leiman, joka teki
ne sitä julmemmiksi. Ja samalla kuin Henderson häntä ihmisenä vihasi,
kunnioitti hän häntä kykynsä arvoisena vastustajana.
Putoukselle tultuaan Hendersonin oli täytynyt tunnustaa, että Pichot
jälleen oli hänet jäljiltään eksyttänyt. Siinä vakaumuksessa, että
hänen saaliinsa tällä kertaa oli kaukana saamattomissa Kaksoisvuoren
takaisissa sotkuisissa rotkoissa, hän lähetti kotia molemmat uupuneet
jokimiehet, jotka olivat olleet mukana apulaisina, käskien heitä
menemään jokivartta alas Greensvilleen ja siellä häntä odottamaan. Hän
aikoi jatkaa ajoa yksin pari päivää, toivoen yllättävänsä vastustajansa
näiden aavistamatta. Hänellä oli liittolainen, josta ei kukaan tiennyt,
mutta joka oli sitä arvokkaampi, pitkäsäärinen kesytön tyttöletukka,
joka eli isänsä kera kahden pienessä mökissä mailin verran putouksen
alapuolella, ja lapsen tavoin jumaloi Hendersonia sankarinaan. Tämä
ujo pikku metsäläinen, jota kautta kyläkunnan sanottiin »Baisleyn
Sissiksi», tunsi vaistomaisesti erämaan ja sen polut, jopa niin hyvin,
että tuskin Hendersonkaan kaikkine kehittyneine metsätietoineen veti
hänelle vertoja; ja uupumaton sheriffi arvasi hyvin suureksi tämän
tytön avun. Nyt hän oli aikeissa tuota pikaa lähteä mökille ja kysyä
tytöltä muutamia asioita. Mutta ensin hän tahtoi vähän ajatella.
Voidakseen paremmin ajatella, paremmin koota uupuneet ja hajaantuneet
kykynsä hän oli huolellisesti asettanut repeteririhlansa seisomaan
kahden näreen väliin, täyttänyt piippunsa, sytyttänyt sen nautinnolla
ja istahtanut vanhan koivun alle, josta hän saattoi katsella suoraan
alas Mustan veden padassa piiriään kulkevia pölkkyjä.
Hänen katsellessaan tätä kammottavaa pyörrettä petti ajatuskyky ja
piippu sammui ja pyörteen vangitsemien pölkkyjen kohtalon herättämä
mielenkiinto vähitellen yöpainajaisen muodossa valtasi hänen
rasittuneen mielikuvituksensa. Hän pani tähdelle, kuinka toinen
toisensa jälkeen joutui oikulliseen pyörteeseen ja senkautta lyhyeksi
hetkeksi vältti kohtalonsa. Toisen toisensa perästä hän näki jälleen
selittämättömän oikun pakosta kulkevan ulos ja syöksyvän putouksen
riehuvaan hornaan. Hän tuli kuvitelleeksi vangittua pölkkyä eläväksi
olennoksi, että sillä oli tuntoa, ja kuvitteli, mitä se mahtoi tuntea
joka kerta, kuin se niin pöyristyttävän läheltä kulki paarteen
halkeaman ohi, saaden jälleen lyhyen rupeaman armonaikaa.
Viimein hän, joko siitä syystä, että oli uupuneempi kuin itse
tiesikään, tai että oli nukahtanut avosilmin ja haaveellisine
kuvitelmineen luiskahtanut todelliseen uneen, äkkiä tunsi olevansa yksi
samaisista pölkyistä. Ja pölkky, joka juuri kiersi uhkaavaa halkeamaa
kohti. Pääsisikö se vielä kerran ohi? Ei; se oli liian reunalla.
Se tunsi, kuinka sitä alkoi imeä ulospäin, hiljaa ja salakavalasti
alussa, sitten vastustamatta kuin vuoren vyöry. Jännitetyin hermoin
ja pamppailevin sydämin Henderson koetti pidättää sitä sulalla
tahdonvoimalla ja silmäin ponnistuksella. Mutta se oli suotta. Hitaasti
pölkyn pää kääntyi ulospäin piiriä kiertävistä tovereista, tutisi
hetken halkeamassa ja syöksyi sitten tasaisesti könkääseen. Voihkaisten
Henderson samalla tointui tajuihinsa, kavahti pystyyn ja vaistomaisesti
tapasi vyöltään ison revollinsa perää. Samassa silmänräpäyksessä putosi
hänen olkapäilleen köyden silmukka, joka likisti hänen käsivartensa
kylkiin kiinni, ja hänet temmattiin taapäin niin rajusti, että hän
melkein ilmassa lensi esiinpistävän koivun juuren yli. Pudotessaan hän
satutti päänsä kantoon eikä sen koommin tiennyt maailmasta mitään.
Kun Henderson jälleen tuli tajuihinsa, huomasi hän olevansa sangen
ihmeellisessä asemassa. Hän makasi tukin päällä, kasvot alaspäin,
suu karkeaan kaarnaan painettuna. Hänen kätensä ja säärensä olivat
vedessä, pölkyn kahden puolen. Muita pölkkyjä kulki hitaasti hänen
sivuitseen. Hetkisen hän luuli yhä olevansa yöpainajaisensa lumoissa ja
pinnisti ajatuksiaan herätäkseen. Mutta nämä pinnistykset osoittivat
hänelle, että hän olikin sidottu pölkkyyn kiinni. Nyt hänen tajunsa
äkkiä selkeni tuskan kouristuksella, joka oli lähempänä epätoivoa kuin
kaikki, mitä hän oli siihen saakka tuntenut. Sitten hänen hermonsa
vakautuivat takaisin tavalliseen mielenmalttiin.
Hän käsitti, mitä hänelle oli tapahtunut. Vihamiehet olivat seuranneet
hänen jälkiään ja tavanneet hänet tuolla varomattomuuden hetkellä.
Hän oli nyt juuri siellä, missä hän kamalassa unessaan oli kuvitellut
olevansa. Hän oli sidottu pölkkyyn, joka kiersi rataansa Mustan veden
ison kivipadan pyörteessä.
Sekunniksi tai pariksi veri hyytyi hänen suonissaan, kun hän oli
huomaavinaan pölkkynsä horjahtavan ulospäin koskea kohti, syöksyäkseen
sitten hornan myllerrykseen. Sitten hän huomasi, että muut pölkyt
saavuttivat hänet ja kulkivat hänen sivuitseen. Hänen pölkkynsä ei
tosiaan liikkunutkaan ensinkään. Ilmeisestikin sitä joku piti kiinni.
Hän koetti katsella ympärilleen, mutta huomasi olevansa niin tiukkaan
sidottu, että saattoi kohottaa kasvojaan pölkystä vain muutaman tuuman.
Niinkin hän kuitenkin saattoi nähdä pyörteen koko pinnan ja turman
halkeaman ja sen kautta raivoisen virran aina valkoiseen vihmavaippaan
saakka, joka häälyi kattilan päällä. Mutta vaikka hän olisi kuinka
väännellyt ja kurottanut kaulaansa, ei hän voinut nähdä kuin pari
jalkaa padan sileätä kalliopaarretta.
Pingoittaessaan siteitään hän kuuli takaansa raakaa naurua; ja pölkky
lähti äkkiä nytkähtäen liikkeelle, josta hän saattoi päättää, että
sitä oli keksillä pidetty kiinni. Tuossa tuokiossa keksin terävä nokka
sitten iski terävästi kiinni pölkyn etupäähän, jalan päähän Hendersonin
päästä, puraisten varmasti kiinni. Pölkky jälleen pysähtyi. Hitaasti
se pyörähti ulospäin, keksin painamana, niin että Hendersonin oikea
olkapää joutui veteen ja hänen kasvonsa kääntyivät ylöspäin, kunnes hän
näki padan koko äyrään.
Ja hän näki nyt Puna-Pichotin, joka seisoi kallioportaalla, kolmisen
jalkaa vedestä, keksin varsi kädessään ja hänelle lipeästi hymyillen.
Korkeammalla partaalla kyykki Lutu-Mitchell ilkeästi virnistäen
ja puukko kädessä, ikäänkuin himoiten tehdä paikalla kaikki tilit
selviksi. Mitchellin luonnonlaadussa ei ollut vähääkään mielikuvitusta;
ja hän oli kärsimätön — mikäli uskalsi — Pichotin haaveellisten
viivyttelyjen vuoksi.
Kun Hendersonin silmä kohtasi vihamiehen ilkeän, hymyilevän katseen,
oli se vakaa ja kylmä kuin teräs. Hendersonille, joka aina ja joka
tilanteessa oli tuntenut itsensä valtiaaksi, ei nyt jäänyt muuta kuin
oman tahtonsa, oman henkensä valtius. Hänen käsityksensä mukaan ei
saattanut olla niin kamalaa kuolemaa, ettei olisi kymmentä vertaa
pahempaa antaa mielensä lannistua vastustajansa edessä. Vaikka hän oli
niin avuton, niin häpeällisen ja hurjan kamalassa asemassa, ja vaikka
hirmukuolema oli aivan vieressä ja silmäin edessä, niin eivät hänen
hermonsa hetkeksikään pettäneet. Kylmän halveksiva ja uhmaava oli se
katse, joka kohtasi Puna-Pichotin hymyn.
»Minä olen aina ihmetellyt», sanoi puoliveri, nyt lipeällä äänellä,
joka tunkeutui kautta putouksenkin mahtavain vavahdusten, »että eiköhän
mies pölkyn päällä sentään meloskelisi aika kauan tämän pyörteen
ympäri, ennenkuin hän pakostakin imeytyisi putoukseen!»
Tämä oli kieltämättä sangen mieltäkiinnittävä tuuma, mutta Henderson ei
vastannut siihen mitään.
»Minä olen kauan hautonut tätä tuumaa, vaikk'en ole vielä koskaan
tavannut miestä, enkä sen puolesta naistakaan, joka olisi suostunut
kunnolla koettamaan. Mutta minä olen varma siitä, että te olettekin
se mies, joka teette minulle tämän palveluksen. Minä olen jättänyt
teidän käsivartenne jonkun verran vapaiksi, ainakin kyynärpäästä
alkaen, ja sääret samoin jonkun verran, niin että teidän on helpompi
niillä soudella. Kun padan reunat ovat joka puolelta niin sileiksi
kuluneet tulvavesirajasta alkaen, niin ei niissä ole mitään, josta
voisi pitää kiinni, niin etteivät nekään voi huomiotanne vieroittaa.
Minä toivon, että te teette tämän koetuksen oikein perusteellisesti.
Mutta jos te sattuisitte väsymään ja haluaisitte luopua yrityksestä,
niin älkää suinkaan ottako lukuun minun tunteitani. Onhan siellä putous
odottamassa. Enkä minä kanna kaunaa, vaikk'ette voisikaan täyttää
kaikkia toiveita, mitä minulla on teistä.»
Päätettyään harkitun puheensa Pichot vetäisi keksinsä irti. Pölkky
alkoi paikalla hivuutua eteenpäin, yhtyen muitten pölkkyjen
vastahakoiseen jonoon. Hetken Hendersonin teki mieli sulkea silmänsä
ja purra hammasta ja päästää itsensä kiiruimman kautta kadotukseen,
josta ei ollut mitään pelastusta. Mutta sitten hän, harmissaan moisesta
heikkouden puuskasta, muutti mieltään. Viimeiseen hengenvetoon hän
aikoi taistella henkensä edestä ja luottaa onneen, jos se ehkä auttaisi
häntä. Sittenkuin hän ei kauempaa jaksaisi, olisi edesvastuu kohtalon,
eikä hänen. Voidakseen paremmin taistella kamalassa koetuksessa, joka
häntä nyt odotti, hän kokonaan karkoitti mielestään Puna-Pichotin ja
Mitchellin, jotka ylhäällä partaalla istuen tupakoivat ja nauroivat
uhrinsa tuskille. Paikalla kuin pölkky alkoi lähestyä halkeamaa, hän
kokonaan unohti heidän kuvansa. Hänen kaikissa sielunkyvyissään ei nyt
ollut sijaa muuta kuin yhdelle ajatukselle, yhdelle huolelle.
Pölkky, johon hänet oli sidottu, oli äärimmäisenä jonon ulkoreunalla,
ja Henderson arvasi, että se todennäköisesti paikalla työntyisi
ulos, kun oli aukon kohdalle tullut. Epätoivon ponnistuksella hän
sai kiinni lähimmästä pölkystä, sen eteenpäin työnnetyksi, ja viime
tingassa, juurikuin oli halkeaman kohdalle päässyt, oman pölkkynsä
työnnetyksi sen tilalle. Seuraavassa silmänräpäyksessä se tutisten
syöksyi könkääseen; ja tuntien äkkiä kylmän hien tihkuvan pitkin
koko ruumistaan, Henderson hitaasti kiersi kamalan halkeaman ohi.
Partaaltakatsojat onnittelivat häntä ivallisilla huudahduksilla.
Mutta hän tuskin kuuli niitä eikä välittänyt niistä mitään. Hän teki
epätoivon ponnistuksia, souti toisella kädellä eteenpäin, toisella
taapäin, ohjatakseen hitaan, syvässäkulkevan pölkkynsä ulkopiiristä
sisempään. Hän oli jo huomannut, että ulkopiirillä oleminen tuottaisi
paikalla tuhon, koska ulontava virtaus oli syvemmältä kovempi kuin
pinnalta ja hänen syvälläkulkeva pölkkynsä ennen tunsi sen tehon kuin
nuo toiset. Hänen käsivartensa olivat niin sidotut, että hän vain
kyynärpäätä myöten saattoi niitä vapaasti liikuttaa. Hän sai kuitenkin,
hengästyksiin saakka ponnistellen, pujotelluksi itsensä toisen pölkyn
taa — siksi ajoissa juuri, että näki tämänkin pölkyn imeytyvän pois
hornan kuiluun ja itse taas joutuneensa kiertävän jonon ulkoreunalle.
Tällä kertaa Henderson ei tiennyt, nauroivatko partaaltakatsojat vai
eivätkö hänen pelastuessaan halkeaman ohi. Hän tuumi epätoivoisesti,
eikö keksisi jotakin vähemmän uuvuttavaa menetelmää. Vakaasti ja
tahdissa, mutta kaiken voimansa takaa, hän huopasi sekä käsin että
jaloin, kunnes hänen pölkkynsä melkein pysähtyi. Sitten hänelle
onnistui ohi mennessä tavoittaa vielä muuan pölkky ja päästä sen taa.
Tämän tapahtuessa hän taas oli kulkenut puolen kierrosta padan ympäri.
Mutta jälleen hän epätoivoisella huopauksella sai pysäytetyksi itsensä
ja tuota pikaa erinomaisen taitavilla tempuilla pujotelluksi vielä
uuden pölkyn taa, niin että kun hän jälleen tuli halkeaman kohdalle,
oli hänen ja kuoleman välillä kaksi pölkkyä. Ulompi näistä kuitenkin
imeytyi tuota pikaa könkään kitaan, ikäänkuin olisi Hendersonin
syvälläkulkevan pölkyn paino sen ulos työntänyt. Vaikka hän tunsi
melkein nääntyvänsä uupumuksesta, huopasi hän kuitenkin yhä ja ohjaili
ja pujotteli sisemmäksi, kunnes oli saanut kolme pölkkyriviä itsensä
ja ulkoreunan väliin. Sitten hän puolisokeana ja veren kiehuessa
korvissaan niin ääneensä, että tuskin kuuli putouksen pauhua, raukesi
pölkylleen hervottomaksi ja rukoili, että voimat nopeaan virtaisivat
takaisin hänen suoniinsa ja hermoihinsa.
Vasta kuin hän oli kulkenut vielä kahdesti padan ympäri ja vielä
kahdesti nähnyt pölkyn työntyvän ulos aivan kyynärvartensa äärestä
kuilun valkeihin hirmuihin syöstäkseen, Henderson jälleen ryhtyi
työhön. Lyhyt, tahdon hallitsema lepo oli hetkeksi häntä virkistänyt.
Hän oli nyt kylmäverinen, suunnitteli terävästi, säästeli taiten
voimiaan. Viimeiseen sekuntiin hän aikoi taistella henkensä edestä,
niin kauan kuin se oli mahdollista, toivoen yhä odottamatonta onnen
sattumaa.
Kun enää oli vain yksi pölkky hänen ja kuoleman välillä, hän taas
kulki halkeaman ohi ja näki sen ainoan pölkyn lähtevän ulos. Ollen
aivan lähellä padan seinää hän koetti pidättää kulkuaan tarraamalla
siihen kiinni vasemmalla kädellään ja jalallaan siitä jarruttamalla.
Mutta kallion pinta oli kulunut niin sileäksi pyörteen ainaisesta
hinkkauksesta, ettei näistä yrityksistä ollut paljoakaan apua.
Ennenkuin hän huomasikaan hän jälleen oli kierroksen päättämäisillään
ja vain mitä epätoivoisimmilla ponnistuksilla hän vielä kerran pelasti
itsensä. Tällä kertaa ei siinä lähettyvillä ollut toista pölkkyä,
jonka hän olisi voinut tavoittaa ja sysätä eteen omalle paikalleen.
Hän ei muuta voinut kuin käsin ja jaloin soutaa ulospäin vetävää
virtaa vastaan. Lähes minuutin tukki viipyi aivan aukon edessä
kahden vaiheilla, virtauksen imiessä sen päätä ulospäin kääntymään
ja Hendersonin soutaessa vastaan ei vain käsin ja jaloin, vaan
myös jokaisella tahdon ja mielenlujuuden hitusella, mitä oli hänen
ruumiissaan. Viimein hän tuuma tuumalta alkoi voittaa. Hänen pölkkynsä
kulki surman portin ohi; ja hämärästi hän taas kuuli pauhun puhki saman
ilkkuvan äänen.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Ylämaan kansa - 10
  • Parts
  • Ylämaan kansa - 01
    Total number of words is 3557
    Total number of unique words is 2012
    18.0 of words are in the 2000 most common words
    25.7 of words are in the 5000 most common words
    31.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ylämaan kansa - 02
    Total number of words is 3571
    Total number of unique words is 1996
    21.2 of words are in the 2000 most common words
    30.0 of words are in the 5000 most common words
    35.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ylämaan kansa - 03
    Total number of words is 3627
    Total number of unique words is 1917
    21.5 of words are in the 2000 most common words
    30.9 of words are in the 5000 most common words
    35.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ylämaan kansa - 04
    Total number of words is 3607
    Total number of unique words is 2028
    20.4 of words are in the 2000 most common words
    29.8 of words are in the 5000 most common words
    34.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ylämaan kansa - 05
    Total number of words is 3639
    Total number of unique words is 2012
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    29.9 of words are in the 5000 most common words
    35.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ylämaan kansa - 06
    Total number of words is 3565
    Total number of unique words is 1970
    23.0 of words are in the 2000 most common words
    31.9 of words are in the 5000 most common words
    37.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ylämaan kansa - 07
    Total number of words is 3534
    Total number of unique words is 1965
    22.2 of words are in the 2000 most common words
    32.4 of words are in the 5000 most common words
    36.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ylämaan kansa - 08
    Total number of words is 3624
    Total number of unique words is 1996
    21.1 of words are in the 2000 most common words
    29.6 of words are in the 5000 most common words
    35.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ylämaan kansa - 09
    Total number of words is 3631
    Total number of unique words is 1876
    21.6 of words are in the 2000 most common words
    28.9 of words are in the 5000 most common words
    33.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ylämaan kansa - 10
    Total number of words is 3615
    Total number of unique words is 2014
    20.4 of words are in the 2000 most common words
    29.9 of words are in the 5000 most common words
    34.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ylämaan kansa - 11
    Total number of words is 3664
    Total number of unique words is 1904
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    30.0 of words are in the 5000 most common words
    34.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ylämaan kansa - 12
    Total number of words is 3643
    Total number of unique words is 1903
    21.2 of words are in the 2000 most common words
    30.0 of words are in the 5000 most common words
    34.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ylämaan kansa - 13
    Total number of words is 3588
    Total number of unique words is 2088
    19.1 of words are in the 2000 most common words
    28.1 of words are in the 5000 most common words
    32.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ylämaan kansa - 14
    Total number of words is 3609
    Total number of unique words is 2065
    19.4 of words are in the 2000 most common words
    27.9 of words are in the 5000 most common words
    33.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ylämaan kansa - 15
    Total number of words is 3687
    Total number of unique words is 1864
    23.9 of words are in the 2000 most common words
    33.7 of words are in the 5000 most common words
    38.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Ylämaan kansa - 16
    Total number of words is 1069
    Total number of unique words is 692
    30.5 of words are in the 2000 most common words
    37.4 of words are in the 5000 most common words
    41.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.