Yksin - 6

Total number of words is 1554
Total number of unique words is 968
22.9 of words are in the 2000 most common words
33.0 of words are in the 5000 most common words
36.7 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
ylhäällä kamarissani olin asettanut Annan, johon hän jo oli kasvanut
kiinni ja josta nyt raastoin hänet irti, koettaen repiä rikki
hienoimpien mielentilojeni arat kudokset. Ja minä olen siitä
tyytyväinen, minä nautin siitä, että voin näin tehdä. Ja ajatellessani
rakkauttani Annaan ja sitä tapaa, jolla nyt omia tunteitani kohtelen,
alan ylenkatsoa niiden heikkoutta ja minä sanon puoliääneen itselleni:
»Pyh, siinäkö se nyt olikin! Eipä todellakaan maksanut vaivaa!» Mutta
sitten alkaa minua uuvuttaa, ja minä tahtoisin nukkua pois tästä
kaikesta. Puhallan kynttilän sammuksiin, mutta tunnen, etten voi vielä
nukkua. Alan hermostua, hänen päänsä painaa kättäni kuin raskas hirsi
ja hänen hengityksensä polttaa kylkeäni vaatteen läpi. Toivoisin, että
hän menisi toiselle puolen vuodetta ja huokuisi seinään päin.
Miettiessäni, miten voisin sitä ehdottaa häntä loukkaamatta, ehdottaa
hän sitä itse. Kun minä epäilen, että hän ehkä tekee sen tuntien samaa
kyllästystä minuun kuin minä häneen, niin minua alkaa vaivata kaikki
tämä, ja kun muistan, mitä juuri olen puhunut, niin puistattaa minua
vastustamaton inhon tunne ja minä vetäydyn hänestä pois niin kauas kuin
vuoteen reunaa suinkin ulottuu.
Hän alkaa pian hengittää nukkuvan tavoin, ja minä koetan myös saada
unta silmiini. Mutta outo ympäristö, yöllinen liike kadulla ja
rattaiden kolina estää minua siitä. Kuulen ääniä ja askeleita
rappusissa, miesten ja naisten haastelua viereisestä huoneesta ja
pidätettyä naurua. Vaan eniten kaikesta häiritsee minua hänen
läsnäolonsa. Pelkään hänen heräävän minua hyväilemään ja olen
nukkuvinani, kun kuulen hänen liikahtavan.
Vihdoin viimeinkin vaivun puolihorroksiin. Mutta tuskin se on
tapahtunut, kun minua alkaa vaivata kamala painajainen. Minä näen unta,
että vartioin häntä, joka nukkuu selkäni takana. Luulen hänen valvovan
ja odottavan nukkumistani. Hän vaanii tilaisuutta hiipiäkseen hiljaa
tuonne tuolin luo, jossa ovat vaatteeni ja kaikki rahani. Mutta se,
jota vartioin, ei olekaan hän, vaan se on Anna, joku sekotus heistä
molemmista. Hän odottaa tilaisuutta varastaakseen minulta rahani.
Koetan pakottaa itseni valvomaan, mutta en jaksa ja nukahdan. Säikähdän
sitä, että hän ehkä on sill'aikaa noussut. Herään siitä, että oudosti
huutaen olen hypähtänyt istualleni.
--Mikä sinun on? Anna minun nukkua! Minä tahdon nukkua!
En uskalla enää nukkua, en tahdo enää millään ehdolla nähdä
toistamiseen sellaista unta. Ja pitkät hetket vietän siinä valveilla,
kuullen kellon nakuttavan marmorisen kamiinin päällä ja lyövän tunteja
ja puolia. Koko tämän elämän kurjuus, koko tämän kohtaloni surkeus
painaa ja ahdistaa minua. Ja se ei ole mielestäni ainoastaan minun
onnettomuuteni, vaan koko ihmiskunnan onnettomuus, joka tuntuu tahtovan
tällä hetkellä minun kauttani puhjeta parkaisemaan valitushuutoa siitä
samasta särkyneestä ja kierosta, josta minä nyt kärsin. Kuinka tämä on
likaista, saastaista ja valheellista! Ja minä, joka olin hetkeäkään
voinut toivoa tästä unohdusta ja lohdutusta!
Ja yhtämittaa näen minä Annan edessäni. Minä näen hänet nyt, tänä yönä,
kotonaan, nukkumassa vuoteellaan viattomuutensa rauhallista unta,
neitseellisesti sisustetussa huoneessaan, johon paistaa puhdas kalpea
kuu, ikkunassa kimmeltää härmäisiä kuvioita ja ulkona on luminen
kuutamoinen maisema. Ei koskaan, ei koskaan, se on siis iäksi mennyttä,
iäksi kadotettua!
Mutta ei aikaakaan, niin toverini alkaa unissaan valittaa. Hän itkee,
nyyhkyttää ja huokailee, hän heitteleksen kuin painajaisen kourissa
hänkin. Kuka tietää, mitä hän näkee, mitä hän kärsii ja eivätkö hänen
unensa ehkä ole vielä kauheammat kuin minun. Ja minun tulee häntä
äärettömän sääli, ja kuvitellen yhteistä onnettomuutta herätän minä
hänet ja suljen syliini epätoivon hellyydellä ja kiihkolla.
Puolihorroksissa puristaa hän minua itseensä:
--Minä rakastan sinua ... rakastan sinua ... minulla oli painajainen
... suutele minua! ... suutele minua!...
Hän on nukuttuaan lämmin ja tulinen ja hän pureutuu puolihulluna
hellyydestä poskeeni kiinni. Ja minä unohdan taas entisyyteni, minä en
tahdo sitä muistaa, minun täytyy siitä päästä.
Kynttilä palaa äänetönnä ja loistaa tasaisesti. Olen juonut lasillisen
olutta ja sytyttänyt sikarin. Maaten ja haaveksien hereillä, omituisen
kirkkaassa ja läpikuultavassa mielentilassa, ruumis ja sielu
hetkellisessä herpoontumisen ja väsymyksen sopusointuisessa
tasapainossa, minä ajattelen melkein ihmetellen kiintymistäni Annaan ja
kaikkia niitä nyt mielestäni lapsellisia mielentiloja, joita olen hänen
tähtensä elänyt viime aikoina. Yht'äkkiä ei hän minulle näytä olevan
muuta kuin tuo pieni tyttö ylioppilasajoiltani, jonka kohtasin hänen
koulumatkallaan ja joka ei ollut minulle muuta kuin tuttu lintu, jonka
tulin erottaneeksi muista ainoastaan siksi, että hän niin usein lensi
editseni tien poikki. Kysyn itseltäni, mitä oikeastaan on ollut kaikki
tämä antautuminen itsensä kiusaamiseen hänen tähtensä. Olenko
todellakin voinut olla noin kehittymätön, noin takapajulla? Kuvitella
yhtäkkiä mahdolliseksi hienoa, ihanteellista rakkautta, perhettä, kotia
ja aviollista onnea, johon en enää vuosikausiin ole uskonut. Mistä
ihmeestä on yht'äkkiä tullut tämä takatempaus vanhoihin tauteihin?
Maailma on realistinen ja raaka, siihen on tartuttava kovakouraisesti
niinkuin viholaiseen, joka polttaa rakoille sen käden, joka sitä
hellävaroen ja nivelien koskettaa.
Alkaa koittaa aamu. Hän on jo nukkunut aikoja sitten ja tällä kertaa
rauhallisesti. Kynttilän tuli kellastuu ja vaalenee, ja päivän valo
tunkee uutimien läpi. Eilen illalla ne näyttivät vahvalta silkiltä ja
sametilta, nyt ovat ne useista paikoin repaleista pumpuli vaatetta, ja
loimi paistaa niiden läpi. Nousen ylös ja vetäisen ne syrjään ikkunan
edestä. Sohvan päällys kalpenee, matot ja pöytäliinat käyvät vanhoiksi
ja kuluneiksi. Todellisuutensa koko säälimättömällä voimalla aurinko
paistaa suoraan hänen vuoteelleen. Hän lepää siinä nyt selällään,
hervotonna, pää retkottaa alas tyynyltä. Ei hänkään siedä verhotonta
valoa enempää kuin hänen huoneensakaan. Keinotekoiset kiharat ovat
oienneet otsalla ja piipottavat kuin ohdakkeet. Otsa on uurrettu
pieniin ojiin, kulmain alukset ovat mustat, suupielessä on veltto
piirre.
En ole itsekään sen parempi tuolla peilissä. Kasvot uupuneet, silmät
laimeat, tukka epäjärjestyksessä, parta tekee sänkeä, paidan rinta on
rutistunut.
Alan pukeutua peseytymättä. En tahdo käyttää hänen astioitaan ja
pyyhinliinojaan. Lahkeet ovat vielä märät eilisestään ja kengät
savessa. Silkkihatun nukka on useasta paikoin pörröllään ja kaulus
likainen.
Kun hän kuulee kävelyni, herää hän äkkiä.
--Joko menet? kysyy hän.
Hän näyttää olevan levoton jostain, hän seuraa, pää kyynärpään varassa,
jokaista liikettä pukeutuessani. Ja kun minulla jo on päällystakki
ylläni ja minä harjaan hattuani, ei hän enää malta olla kysymättä:
--Et kai mene antamatta minulle pientä lahjaa? Kun hän kuulee
kultarahan kilahtavan kamiinille, nousee hän ylös, hakee tohvelinsa,
kääräisee viitan ympärilleen ja tulee päästämään minua ulos. Hän
tarjoutuu suutelemaan minua ovella, mutta minä estän sen, eikä hänkään
ole siitä enää milläänkään. Me olemme molemmat saaneet kylliksi
toisistamme.
Laskeutuessani alas rappuja, joissa parhaillaan pölyytetään mattoja,
minä näen joka oven edessä kahdet parit kenkiä, isommat miehen ja
pienemmät naisen, savessa molemmat, pantuina siihen kiilloitettaviksi.
Ulkona on kirkas, kylmä jouluaamu. Läheisestä kirkosta kuuluu kellojen
soittoa.
--Iloista joulua! toivottaa minulle ovenvartiani, tullen vastaan
rappusissani.
Kamarini ikkunasta näkyy koko aamuinen Pariisi, ja katot ja kirkkojen
kupolit kimmeltävät.
Koneellisesti kiiruhdan peseytymään, pukemaan puhdasta ylleni ja
laskeutumaan uudelleen levolle.
Ja siinä loikoessani ja ylös kattoon tuijottaessani jatkuu minussa tuo
taanoinen jääkylmän kirkas mieliala naisen luona. On suloinen väsymys
ruumiissani, ja minä oion mielihyvällä jäseniäni, jotka tuntuvat
vetreiltä ja miellyttävän veltoilta. Veret kiertelevät niin
rauhallisesti ja tyynesti suonissani, jotka tuntuvat kuin peratuilta ja
puhdistetuilta jostain pohjamudasta. »Pyh!» sanon minä taas
ajatellessani Annaa. »Siinäkö se siis olikin! Vai ei sen juuret sen
syvemmälle ulottuneetkaan!» Sanon sen ääneen, tahdon kuulla, miltä se
kuuluu. Eikä todellakaan äänessäni ole mitään vastalausetta.
Ole siis tyytyväinen! Semmoista se on elämä! Ota se vastaan sellaisena
kuin se annetaan!
Ja levätessäni siinä selälläni puhtaitten, pyhiksi muutettujen lakanain
välissä, minä piirustan kylmästi, rauhallisesti ja ivansekaisella
ylenkatseella säännöllisen kuvan tulevaisuudestani. Se on väritön ja
mehuton kuvio kuivia linjoja, niinkuin viivoittimella vedettyjä,
samanlainen kuin minun nykyinen mielentilanikin.
Se on vanhanpojan asunto, jossa on iso työpöytä papereineen, hyvässä
järjestyksessä, ja kirjahylly kirjoineen. Nahkasohva ja sen toisessa
kulmassa kulunut tyyny vanhanpojan ruokalepoja varten. Rautasänky.
Huoneessa tupakansavua. Hyvin harjatut vaatteet koulussa päivällä.
Kotona ollessa laahustava viitta ja tohvelit. Vanha matami pitämässä
taloutta. Useimmat illat ravintolassa, jossa keskustelee vakavasti
päivän kysymyksistä ja kallistuu vanhoillisuuteen. Se on kuitenkin
varminta. Määrätyllä kelloni lyönnillä kotiin. Lukee jotain kirjaa
ennen maatapanoaan. Vuoteen vieressä seinällä on kellastunut
laakeriseppele, muisto maisterinvihkiäisistä. Mutta ilman sitojattaren
kuvaa sen sisässä. Kesällä asuu yksinäisessä meren saaressa ja
kalastelee.
Siinä se on, sitä ei ole sen enempää. Ja sen yli ei herää ainoatakaan
haavetta eikä niille perustettuja toiveita. Elämäni taivas tuntuu
kirkastuvan ja kylmenevän. Minä itse jäähdyn ja kitistyn kokoon.
Täydellinen tyhjyys ympäröi minua, aution yksinäisyyden sielukellot
soivat korvissani. Ja minä luulen olevani valmis vastaanottamaan sitä
olematonta, jonka elämä minulle tarjoaa. Ja minä käännyn seinään päin
maata, nukkuakseni. Mutta silloin minä olen tuntevinani lakanassani
tuoksahduksen tämänaamuisesta vuoteesta, hänen hiuksistaan, hänen
huoneestaan. Hän tahtoo vetäytyä minua lähelle, hän pyrkii hyväilemään,
suutelemaan ja syleilemään. Ja yhdellä pyyhkäisyllä on kumossa äskeinen
mieliala ja sen tuoma katsantotapa. Sydäntä etova inho kääntää mieltäni
nurin, ja minua pudistuttaa kiireestä kantapäähän.
Minä rakastan häntä taas, Annaa, rakastan yhä hullummin,
epätoivoisemmin kuin koskaan ennen. Koko olentoni pohjasta huudan häntä
juuri nyt, juuri tällä hetkellä, tähän vierelleni, huudan häntä
tulemaan tuolta ovesta, heittäytymään rintaani vasten, puhdistamaan
minua suudelmillaan, uudistamaan minua hyväilyillään. Minä kertoisin
hänelle kaikesta tästä niinkuin pahasta, ilkeästä unesta. Hän antaisi
minulle anteeksi, ja minä aloittaisin elämäni uudelleen.
Mutta hän ei tule. Nuo askeleet rappusissa, ne eivät ole hänen. Se on
joku samanlainen kuin minäkin, hän seisahtuu ovensa luo ja kuuluu
vääntävän avainta lukostaan.
Miksei hän anna minulle rauhaa haudassanikaan? Miksen voi hänestä
päästä, häntä unhottaa, siirtää sivulle, niinkuin monta muutakin
pettynyttä toivetta? Miksen saa hakea hänestä eroa nautinnoissa ja
yksinäisyyteni itsekkyydessä? Miksen saa jäätyä välinpitämättömyyteeni?
Mutta minun on turha kysyä. Minä tunnen, etten saa enkä voi. Ehkä
haihtuu hän mielestäni lyhyiksi hetkiksi, ehkä illoiksi ja öiksi. Nämä
toivottoman todelliset, nämä lahjomattomat aamuhetket, ne tulevat aina
olemaan samanlaiset. On tuleva takaisin nämä samat tunteet, tämä sama
surkea kaipaus, tämä kuluttava, kirvelevä ikävä. Elinhän missä
elinkään, hainhan lohdutusta ja unhotusta mistä hainkaan,--aina olen
haparoiva häntä viereltäni, jossa häntä ei ole. Koettelinhan sammuttaa
hänen kuvaansa, peittää hänen kasvojaan,--aina on näkyvä vesileima
läpi, puhdas profiili ja kihara korvan juuressa.
You have read 1 text from Finnish literature.
  • Parts
  • Yksin - 1
    Total number of words is 3674
    Total number of unique words is 2027
    21.4 of words are in the 2000 most common words
    31.6 of words are in the 5000 most common words
    36.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Yksin - 2
    Total number of words is 3684
    Total number of unique words is 2060
    21.1 of words are in the 2000 most common words
    29.7 of words are in the 5000 most common words
    35.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Yksin - 3
    Total number of words is 3588
    Total number of unique words is 2152
    20.2 of words are in the 2000 most common words
    28.5 of words are in the 5000 most common words
    32.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Yksin - 4
    Total number of words is 3623
    Total number of unique words is 2141
    21.3 of words are in the 2000 most common words
    30.9 of words are in the 5000 most common words
    35.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Yksin - 5
    Total number of words is 3633
    Total number of unique words is 2063
    20.3 of words are in the 2000 most common words
    29.2 of words are in the 5000 most common words
    34.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Yksin - 6
    Total number of words is 1554
    Total number of unique words is 968
    22.9 of words are in the 2000 most common words
    33.0 of words are in the 5000 most common words
    36.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.