Wulffie ja Kumpp: Näytelmä kolmessa näytöksessä - 4

_Selma_ (ankaran nnelenliikutuksen vallassa, -- huutaa). Hän matkustaa,
-- matkustaa ainiaaksi tästä maasta. Ja minun luotani! -- minun!
_Konsuli_ (päätään pudistaen). Ainiaaksi, -- pah!
_Selma_. Minun luotani --! Hänen omatuntonsa ei salli hänen viedä
vaimoansa kaikkiin niihin vastoinkäymisiin ja uhrauksiin, jotka nyt
tulevat hänen osakseen.
_Konsuli_. Matkustaa?... Matkustaa, sanot sinä?
_Selma_. Kirje on pantu postiin Englannissa, silloinkun hän nousi
Atlantin laivaan.
_Konsuli_ (huutaa). Ottar! -- matkustanut maasta pois! ijäksi -- minun
poikani! -- -- --
Huojua ja tarttuu tuoliin.
_Selma_, Mutta selittäkää, selittäkää!
Katselee hetken epätoivoisena häntä.
Jumalani, oi Jumalani, ei hänkään ymmärrä, -- ei tiedä...
Ulos ovesta, huutaen.
Ottar! -- Ottar!...
_Konsuli_ (synkästi). Niin selitä, selitä... Nyt pakenevat ne joka
tuulen ajamina --
Tarttuu molemmin käsin päähänsä, huudahtaa tuskasta
ja horjuu ulos.
_Tohtori_ (tulee vähän ajan päästä sisälle vasemmalta, Setä Madsin
seurassa). Niin hermot...
Pudistaa päätään.
... Nyt hänellä on sekin hullu päähänpisto, että hänen heikkoutensa
vaatii täydellistä yksinäisyyttä; hän vaan ikävöi rauhaa! -- Jaha,
niinkuin ei hermojen elastillisuus tarvitsisi jonkunverran vahvistusta.
Jos ne saavat liiaksi tuota hyvää lepoa, niin autuuteni kautta
nukahtavat ne ainiaaksi. Koetin taas tänään kiihottaa niitä
naputtamalla pöytään, mutta aivan ilman vaikutusta. Ei ainoatakaan
hyvää merkkiä. Veltostumisen merkki... Ei edes pienintä ilmettä siitä,
että hän koetti voittaa itseänsä, ei vaikuttanut mitään --
_Setä Mads_ (hämmästyen). Mitä, mitä? -- onko se muuttunut
parannuskeinoksi tämä hiton ikävä ja väsyttävä, joka -- joka --
_Tohtori_ (tyytyväisesti). Hän oli aina valitellut, minun mentyäni,
niin juuri. Niin, nähkääs, sattuu väliin, että lääkärin täytyy osata
petkuttaa, jos sairas on liian arka. Hänen hermonsa ovat olleet
kokeiluni esineenä. Minä olen niin sanoakseni asteittain mitannut ne
joka aamu kokeilun jälkeen. Mutta, minä uskon tämän teille sen vuoksi,
että tauti on saanut uuden käänteen. Hänen silmissään on omituisen
raskas, alakuloinen ilme -- hän ei vastaa mihinkään kysymyksiini...
Ettekö te, arvoisa herra, voisi johtaa minua, hänen ja talon vanhaa
ystävää ja lääkäriä, oikeille jälille?
_Setä Mads_. Jälille? -- Jälille? --
Niistää nenäänsä erityisen vitkallisesti.
_Tohtori_. On tainnut tapahtua jotakin, josta --. Teidän täytyy se
uskoa minulle, herra Mads. Vaikka se olisi jotain erityisen vaikeaa. Te
tiedätte, että minä vaikenen kuin hauta.
_Setä Mads_ (omituisella äänenpainolla). Niin tietysti, -- tietysti --
Itsekseen.
-- Kaupungin salainen posti.
_Tohtori_ (?varovasti). Ei suinkaan ole purettu --? -- -- kihlausta,
tarkoitan, Ottarin ja Selma Reinskougin välillä? -- Hän matkusti niin
omituisen äkkiä taas pois ja Selma näytti niin itkettyneeltä harsonsa
takaa, kun tapasin hänet tänään.
_Setä Mads_. Vai niin -- tämä kaikki on kaupunkilaisista ihmeellistä?
_Tohtori_. Kaupunkilaisista? -- Kaupunkilaisista? --
Itsekseen.
Vai niin, -- vai siinä se siis puristaa!...
Ääneen.
Te kyllä tiedätte, että minä olen viimeinen välittämään siitä, mitä
kaupungissa juorutaan ja puhellaan... Mutta muuten, -- suoraan sanoen,
-- siellä puhutaan siitä kaikissa piireissä ja lausutaan yleistä ja
suurta ihastusta niistä tavattomista summista, joita konsuli näinä
päivinä niin odottamatta on lahjoittanut sekä merimieskodille että
kaupungin yksityiselle vaivashoidolle. Siellä on myöskin meidän kesken
ja suurimpana salaisuutena! -- käymässä tuuma, että olisi pyydettävä
konsulin suostumusta hänen muotokuvansa ripustamiseksi Pörssiin. Lista
oli jo täyteen merkitty eilen, heti samana aamuna.
Panee hatun päähänsä.
Niin, hyvästi sitten. Hyvästi, herra Mads...
_Setä Mads_ (saattaessaan tohtoria ovelle). He, he, he, vai niin, vai
todellakin, -- todellakin...
Yksin.
Ripustavat hänen muotokuvansa Pörssiin. Näyttää pikemmin siltä kuin
tahtoisi hän ripustaa itsensä jonnekin täällä kotona... Sikamaista
muuten, tuo arvelu, että se olisi kihlaus, joka -- -- Muuten on tämä
kovin, kovin ikävätä. On kuin olisi meritaudissa. Ja kaikki
näyttävätkin merikipeiltä... Tämmöinen kohtaus! -- sen täytyy loppua
kerran. Eihän nyt sentään tarvitse kutsua pappia ja hankkia hautajaisia
ja mennä maan alle senvuoksi, että huomaa omistavansa liian paljon
rahoja!...
_Elina_ (pistää päänsä vasemmasta ovesta. Huolestuneella äänellä). Eikö
isä ole täälläkään?
_Setä Mads_. Ei ole.
_Elina_ (huutaa sisähuoneeseen). Hän ei ole täällä, Karna! -- Minusta
tuntuu, että se voivotteleminen kuuluikin rappusilta tai käytävästä --
Poistuu taas.
_Konsuli_ (tulee oikealta ovesta. Hiljaa varovasti). Ei kai sinulla ole
tulitikkuja, Mads --?
_Setä Mads_. Tulitikkuja... Tulta sikariin... Ei katsos, siitä asti kun
minut kiellettiin tupakoimasta, ei minulla ole milloinkaan sitä tavaraa
taskussa. Tarpeet vähenevät ja ikävyys lisääntyy.
_Konsuli_ (puoliääneen). Sinä olet oikeassa, Mads, minulla täytyy olla
joku, johon luotan, joku luja lähtöpiste. Naisista ei minun tarvitse
huolehtia.
_Setä Mads_ (suuttuneesti). Ei, nyt menee tämä jo liika pitkälle. Elä
nyt koeta uskotellakaan ketään, että epäilet omaa perhettäsi, mies.
Minä sanon sinulle syyn kaikkeen tähän, minä! Sinulla on vatsakatarri;
sama, joka minullakin on. Sinun täytyy lakata tupakoimasta, sinunkin,
ukkoseni, jos vähänkin toivot pääseväsi rauhaan... Sen minä sanon, että
vatsakatarri sinulla on. Ja kun sitten yöllä makaat ja mietit ja näet
kaiken liioiteltuna ja pikimustana, niin riittää sitä vielä
päiväksikin. Sinä et osaa vaan sitä hoitaa. Karlsbaderia sinä
tarvitset.
_Konsuli_ (vetää syvään henkeä. Tuttavallisesti). Johtuu niin paljon
mieleeni... tämmöisen raa'an nousukkaan kuin minun ei olisi milloinkaan
pitänyt naida semmoista, jolla on liiaksi paljon vanhaa sivistystä
veressä. Siitä ei milloinkaan synny hyvää. Siinä on kaksi omaatuntoa,
siinä.
Kuiskaten.
Ja hänen hienompi omatuntonsa voittaa ja saattaa minut epätoivoon.
_Setä Mads_. Johan sinä taas puhut pahaa perheestäsi, -- Lindasta! Ja
usko nyt toki kerran, että Karlsbaderia, Karlsbaderia, Karlsbaderia
sinä tarvitset! ja sitä tarvitsee sekä ruumiisi että taloutesi. Usko
pois, koko maailma muuttuu yhdellä kertaa kuin taivaanvaltakunnaksi...
Ja sitäpaitsi, Wulffie, tuolla tuulella ollessasi saatat vahinkoa sekä
itsellesi että lahjoituksellesi, se ei ole ekonomiiaa, se --
_Konsuli_. Sen sanot sinä, kun et tiedä, mitä merkitsee, hyvä, kunnon.
Mads, että väkijuoma-osakkeet ovat kohonneet kahteenkymmeneen viiteen
prosenttiin. Maailma ei enää kestä väärennystä yli neljännen osan,
alkoholi voi pian syttyä tuleen. Niin ymmärrät sinä hyvin, minkätähden
semmoinen kuin minä, joka nyt anniskelen pian kaikissa maissa ja yli
koko maailman, en voi kylliksi tarkkaan varoa tulitikkuja! -- Ja
sitäpaitsi -- minä (laskee kiihkeästi sormillaan) -- Sokeri
väärennettyä, kahvi väärennettyä, tee väärennettyä, kaakao
väärennettyä, tupakka väärennettyä, maito väärennettyä, voi
väärennettyä, viini väärennettyä, tapeetit väärennettyjä, -- kaikki,
kaikki, yksin huoneetkin, joissa asumme, -- ainoastaan paperimassaa, --
niin että herramme kohta täytyy sylkeä koko tämä kurja maamöhkäle
suustansa.
_Setä Mads_ (änkyttää). Sinä, sinä, sinä peloitat minua, Wulffie. Sinä
puhut niin, että minä aivan -- aivan --. Kuulisitpa vaan itse, mitä
sanot!
_Konsuli_. Kun en vaan olisi tullut katsoneeksi taakseni konttorin
ovessa -- siellä oli ihmisiä päällekkäin konttoripöydän tasalle ja ne
kiemurtelivat, päät ja niskat taapäin väännyksissä, niinkuin olisi
niiden ollut vaikea hengittää -- olivat häkään tukehtuneet... Hm-m,
minä tiedän kyllä, minkälaatuisia ihmisiä ne olivat, ja mitenkä ne
olivat joutuneet perikatoon. Tulitikku vaan tuleen siellä sisällä, ja
usko pois --. Niin, lähellä olimme me tuomiopäivää, mutta minä
paiskasin oven kiinni, minä.
_Setä Mads_ (itsekseen, peläten). Mutta hänhän on hermokuumeessa, --
hurjia mielikuvitelmia! -- Täytyy hakea tohtoria -- lähettää vaunut --
Viittilöi PUUTARHURILLE, joka nousee rappusia.
SETÄ MADS katsoo avutonna häneen.
_Puutarhuri_ (Setä Madsille surullisesti päätä puistaen). Minä olen jo
kauvan huomannut asiain olevan huonosti; mutta selvästi ymmärsin sen
vasta yöllä, kun hän tahtoi sulkea suihkulähteen tuolla senvuoksi, että
se myrkyttää maailman.
On menevinään työhönsä, samalla tarkastaen konsulia.
_Setä Mads_ (epätoivoissaan). Toivotaan parasta, -- että se vaan on
jotain ohimenevää -- vatsasta johtuvaa, -- jotain, joka estää häntä
ajattelemasta.
_Konsuli_ (seisoo ja tuijottaa oveen oikealle. Hiljaa). Kun vaan saisit
minut viedyksi tuon vanhan naisen ohitse, joka koko ajan istuu ja
katselee minua, hänellä on ollut poika, joka -- --
Salaperäisesti.
Minä uskon sinulle yhden asian, Mads, -- sinulle ainoastaan. Ei kukaan
saa sitä tietää! -- Ottar löi minua --
Koettaen päätään kuin tuskaa tuntien.
-- Tänne jonnekin aivoihin, ennenkun hän matkusti Ameriikkaan...
_Karna_ (tulee vasemmalta, ikäänkuin jotain etsien). Eikö hän ole
täällä --?
_Puutarhuri_ (astuu nopeasti häntä vastaan ovessa). On, neiti Karna...
Mutta teidän ei pitäisi tulla sisään tänne -- nyt. Hänen mielensä on
niin kiihoittunut... Minä pelkään, -- minä olen niin huolissani --
Koettaa saada häntä poistumaan.
-- Minuun te voitte luottaa, tiedättekö -- aina --
_Karna_. Voi, ei, ei, meidän täytyy saada puhua, isän ja minun.
_Konsuli_ (ojentaa huudahtaen käsivartensa Karnaa kohti). Auta, auta
minua, kuuletko, Karna! --
Hengittäen keveämmin.
-- Olinhan aivan unhottanut, että minulla on tytär... Karna ja minä, me
kaksi!
_Karna_. Ethän voi sanoa meille sen iloisempaa, isä, kuin että otat
asian mietittäväksesi!
_Konsuli_ (puistaa päätään). Hys, hys, ei se ole niin helppoa kuin
luulet, -- olkaamme kaikella muotoa kysymättä näiltä tunkeilevilta
ihmisiltä, mikä on ollut syynä heidän kunkin kuolemaansa.
_Karna_. Isä, isä parka! -- Minä tiesin kyllä, että kun se kerran
selviäisi sinulle, vaikuttaisi se voimakkaammin sinuun kuin kehenkään
muuhun. Sinä et ole tottunut näihin sallisiin myrskyihin, -- olet
joutunut kaikkeen tuohon hirvittävään sitä ajattelematta, niinkuin
muutkin liikemiehet.
_Konsuli_ (jatkaa). ... Jos nuo ihmiset saavat vastata, voipi täällä
syntyä ilmaa, kaksikymmentäviisi prosenttia alkoholia ilmassa!
_Karna_ (huolestuneesti). Elä nyt noin liioittele, isä -- se on
sairaaloista.
_Konsuli_. Täällä hiipii ihmisiä esiin sekä katosta että seinistä -- --
jos ne vaan voisivat puhua.
_Karna_ (lohduttaen). Kaikkihan on niin selvää ja yksinkertaista,
isä... Emme voi olleita asioita toisiksi muuttaa. Mutta kyllä muuttaa
elintapamme -- käyttää koko omaisuutemme sovittaaksemme... esimerkiksi
rakennutamme valoisia, terveellisiä asunnoita ja iloisia koteja
työväelle yli koko maan niin pitkältä kuin varoja riittää. Mitä sanot
siihen, isä?... Ja puisto --
Katsahtaa tahtomattaan Heiniin. Syvään huoaten.
Kun se kerran on valmiina, annetaan kaupungille, suomaan iloa ja lepoa
noille, jotka tulevat tomuisilta kaduilta ja auringottomista kodeista,
ja humisemaan luonnon raikasta ilmaa heihin... Se voisi parantaa paljon
siitä, mitä on rikottu.
_Konsuli_ (itkee). Rakkahin tyttäreni, surun päivänä sinä et minua
tuntenut, poljit minua kovalla kantapäällä...
Hellästi.
Oman isäsi ilo olit sinä. --
Hypähtää ylös, raivoaa.
-- Minä sanon sinulle, Wulff Wulffie tulee toimeen ilman sinuakin --
Jää seisomaan ja tuijottamaan jotakin, joka yhä enemmin ja
enemmin kiinnittää hänen huomiotaan. Huutaa tuskallisesti.
Auta minua, kuuletko sinä, Karna, -- nyt ne taas alkavat elää, --
kömpivät ja sukeltavat esiin joka kolosta heittäytyäkseen minun
päälleni. -- --
Väristen.
Mutta nuo äänettömät kalpeat naiset ovat kaikista pahimmat. Ne eivät
virka mitään; mutta niin kovat ovat heidän katseensa, -- ne ovat
kuiville itkettyneet --
_Karna_ (suuressa tuskassa). Voi, isä, isä, -- etkö ymmärrä, että se on
vaan sinun kiihoittunut mielikuvituksesi!

_Konsuli_ (säpsähtää, pelästyen). Mutta mitä tämä on? Mitä tämä
merkitsee? Täytyykö heidän ruumissaattoineen kulkea tätä tietä, --
kaikkien, jotka ovat juoneet itsensä kuoliaiksi maalla ja merellä.
Kauhuissaan.
Ja nyt, nyt nousee tuolla, niin totta kuin elän, yksi ylös
ensimmäisestä kirstusta... Ja nyt vielä toinen takimmaisesta
kirstusta... Ja taas yksi, ja taas, ja taas, -- eivätkö milloinkaan
lopu? -- Hm-m, -- he ovat haistaneet, että täällä on anniskelupaikka
kaikille kansoille --
Seisoo aivan menehtyneenä ihmetyksestä.
Nyt tulevat ne, tulevat ne tänne.
Hiljaa, hädissään Karnalle.
Kun vaan menisivät portin kautta, -- eivät toki aikone tulla aivan
talon läpi!
_Karna_ (vääntelee käsiään). Voi isäni! Kauheata, kauheata --
_Konsuli_. Ne tuijottavat niin... Ja kuule, kuule, miten ne ulvovat --
Repii mielettömänä tukkaansa.
Se on hautausvirttä se!
Pitää käsiään silmillään ja korvissaan ja vaipuu tuoliin.
Nousee raivostuneena, napittaa tapansa mukaan tiukasti
takkinsa yli rinnan, mutta kieroon. Nostaa uhkaavana
kätensä. Kovalla käskevällä äänellä.
Sikamaisen suurta kielten sekasotkua... Käyttäytyvät kuin olisivat
humalassa ruumisvaatteissaan... Ei sellaista sovi tarjota Wulffie ja
kumppanille!
_Karna_ (syöksee hurjasti puutarhurin luo ja peittää päänsä hänen
rintaansa). Hein, -- Hein!
Esirippu laskee.