Wilhelm Tell: Viisinäytöksinen näytelmä - 2

Total number of words is 3484
Total number of unique words is 1927
21.8 of words are in the 2000 most common words
31.5 of words are in the 5000 most common words
36.9 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
tie etelään käy ohi Meinrad-kirkon,
kehuvat huonehenne vierasvaraa.
Nyt juuri Flüelistä tuletteko?
Jotakin ootteko jo nähneet täällä
te ennen kuin tään oven aukaisitte?
STAUFFACHER (istuu).
Näin linnaa uutta rakennettavan,
mi ei mua miellyttänyt.
WALTER FÜRST.
Ystäväni,
yhdellä katseella te kaikki näitte.
STAUFFACHER.
Urissa moist' ei ole koskaan ollut,
ei ihmismuistiin mitään linnaa; luja
muu ollut maja täällä ei, vain hauta.
WALTER FÜRST.
Vapauden hauta on se; nimititte
sen oikein.
STAUFFACHER.
Herra Walter Fürst, en tahdo
salata teiltä, turhan vuoks en tule;
mua surut suuret painaa. Sorto jäi
kotiini, sorron myöskin täältä löydän.
Ei sietää enää voi, mit' tapahtuu,
mut näy ei loppua tään vaivan. Vapaa
on aina Sveitsi ollut, tottuneita
olemme täällä hyvään kohteluun.
Tällaista viel' ei maassa nähty koskaan
niin kauan kuin on paimen vuorta käynyt.
WALTER FÜRST.
Niin, kuulumattomat on maassa olot;
myös jalo herra Attinghaus, mi nähnyt
on ajat vanhat ja ne muistaa, sanoo
tät' ettei enää ole sietäminen.
STAUFFACHER.
Myös Underwaldissa on ahdistus
ja kovin kärsitään. Tuo konna, joka
Rossbergiss' asui, vouti keisarin,
himoitsi hedelmätä kiellettyä;
Baumgartenin alzellilaisen naista
hän tahtoi tekoon sopimattomaan,
mies kirveellä löi kuoliaaksi hänet.
WALTER FÜRST.
O, oikeat on Herran tuomiot!
Baumgarten, sanoitte. Mies vaatimaton!
Hän pelastettu lie? Lie turvassa?
STAUFFACHER.
Vävynne saattoi hänet järven poikki;
Steinissä luonani nyt kätken häntä.
Mut hirveämpää vielä kertonut
Sarnista mulle sama mies on; sydän
jokaisen kunnon miehen vuotaa verta.
WALTER FÜRST (tarkkaavaisena).
Mit' on se?
STAUFFACHER.
Melchtalissa, siinä, missä
tie Kernsin käy, mies kelpo asuu; hänen
nimensä Heinrich Haldilainen on.
Sanansa kokouksissa paljon painaa.
WALTER FÜRST.
Ken hänt' ei tuntis? Mit' on tapahtunut?
STAUFFACHER.
Sakotti poikaa hänen Landenberg
viasta pienestä ja auran eestä
riisutti pojan parhaan härkäparin;
löi poika huovia ja pakoon pääsi.
WALTER FÜRST (suurimmassa jännityksessä).
Mut isä, sanokaa, kuin hälle kävi?
STAUFFACHER.
Kutsutti isän luokseen Landenberg
ja vaati poikaa hältä kohta ilmi;
kun toden mukaan vannoi vanha mies
hän ettei paenneesta tiennyt mitään,
käsketti vouti esiin pyövelit --
WALTER FÜRST (hypähtää ylös ja tahtoo viedä
hänet huoneen toiselle puolen).
Ei enempää.
STAUFFACHER (korottaen äänensä).
"Jos poik' on päässyt pakoon,
sa mulla oot!" Hän maahan heitettiin,
terävä rauta silmät hältä puhkas --
WALTER FÜRST.
Jumala taivaan!
MELCHTAL (syöksyy esiin).
Silmät, sanoitteko?
STAUFFACHER (hämmästyneenä Walter Fürstille).
Ken on mies nuori?
MELCHTAL (tarttuu häneen kuumeentapaisella kiihkolla).
Silmät? Puhukaa!
WALTER FÜRST.
O, poika onneton!
STAUFFACHER.
Ken on hän?
(Walter Fürst tekee merkin hänelle.)
Se
on hänen poikansa? Vanhurskas Herra!
MELCHTAL.
Molemmat silmätkö? Ja poissa olla
mun täytyy!
WALTER FÜRST.
Kestäkää se niinkuin mies!
MELCHTAL.
Mun tähteni, mun tähden rikokseni!
Sokea siis? Siis aivan sokko?
STAUFFACHER.
Te
sanotte sen. Vuos kuiviin lähde silmän,
ei aurinkoa enää nää hän koskaan.
WALTER FÜRST.
Poloista säälikää!
MELCHTAL.
Ei koskaan, koskaan!
(Painaa käden silmilleen ja vaikenee hetkisen; kääntyy sitten
toisesta toiseen ja haastaa vienolla, itkun sortamalla äänellä.)
On silmäin valo kaunis taivaan lahja!
Valosta elää joka olento,
valosta luodut kaikki riemuitsevat;
myös kasvi, kukka kääntää päänsä valoon.
Ja hän, hän yössä ijäisessä istuu,
virvoita hänt' ei enää niitut vihreet,
ei kukkain loisto, koskaan nää ei punaa
hän kukkuloiden kimmeltävien!
Ei ole kuolo mitään, mutta elää,
ei nähdä, se on onnettuus. Miks mua
niin säälein katsotte? Kaks mull' on silmää,
mut yhtään voi en sokealle antaa
isälle, vähintä en välkähdystä
sen valomeren, mua mi huikaisee.
STAUFFACHER.
Surunne suurentaa mun täytyy vielä,
vaikk' oisi lohdun aika. Muutakin
isänne kaipaa, kaikki hält' on viety,
ei hälle vouti jättänyt kuin sauvan
ovelta ovelle sen kanssa käydä.
MELCHTAL.
Siis sauva vaan jäi sokealle! Kaikki
siis viety, myöskin valo auringon,
tavara yhteinen tuo köyhimpäinkin.
Mua älkää vaatiko nyt viipymähän!
Mi kurja pelkuri ma ollut olen,
kun omaa turvaa olen aatellut,
en sinun, en sun päätäs kallista,
mi pantiksi jäi käsiin huonon miehen!
Pois varovaisuus arka! Muut' en mitään
nyt mieti, kostoa vain hurmehista.
Mun sinne täytyy -- kenkään ei saa estää --
isäni silmät voudilta ma vaadin.
Kaikista hänen joukoistansa esiin
ma etsin hänet. Hengestäin en huoli,
jos hänen vereensä vain sammuttaa
saan tuskan tään ma kuuman, äärettömän.
(Tahtoo mennä)
WALTER FÜRST.
Te jääkää! Mitä voitte häntä vastaan?
Samissa istuu hän ja linnastansa
vihaanne voimatonta pilkkaa vaan.
MELCHTAL.
Ja vaikka asuis hän jääpalatsissa
Schreckhornin taikka korkeammalla,
miss' istuu Jungfrau, ikihuntu-impi,
tien hänen luokseen teen; kakskymmentä
mun-mielistäni miestä nuorta murtaa
nuo muurit. Jos ei mua kenkään seuraa,
jos kaikki majain sekä karjain tähden
te sorron alle taivutte, niin huudan
vuorilta paimenet ma kokoon, kerron
Jumalan vapaan taivaankannen alla,
miss' sydän miehen terve, mieli reipas,
nää kauhut heille kuulumattomat.
STAUFFACHER (Walter Fürstille).
Asiat kärjistyvät. Varrommeko
viel' äärimmäistä --
MELCHTAL.
Mikä äärimmäinen
voi olla eessämme, kun silmän tähti
ei enää varma ole kuopassaan?
Meill' eikö turvaa? Miksi jännittämään
opimme jousta? Miksi heiluttamaan
kirvestä? Epätoivon tuskass' on
Jok' olennolla hätäpuolustus.
Väsynyt pysähtyy myös peura, puskee
sarvensa peljätyt päin koiralaumaa,
ja kauris vetää metsästäjän kuiluun;
myös kyntöhärkä, koti-eläin kesy,
toveri ihmisen, min kaulan voima
ikeemme alle suopeasti suostuu,
jos ärtyy, ärjähtää ja sarvin vahvoin
se vihollisen viskaa pilvihin.
WALTER FÜRST.
Jos kolme maata miettis kuin me kolme,
jotakin ehkä jaksaisimme me.
STAUFFACHER
Jos Uri kutsuu, Unterwald jos auttaa,
niin liitot vanhat pitää Schwyzin mies.
MELCHTAL.
Suur' Unterwaldissa on sukupuuni,
jokainen riemuin hengen uskaltaa,
jos toinen hälle vaan suo selkänojan.
O, hurskaat isät maamme tään! Ma seison,
vain nuorukainen, teidän, kokeneiden
keskellä tässä, vait on vaatimaton
maan kokouksissa ääneni. Mut älkää
vaikk' olen nuori enkä paljon nähnyt,
mun neuvoani hylkikö ja sanaa!
Ei nuoruushurme hillitön mua aja,
vaan tuskan tuiman vaivaloinen valta,
mi kivenkin voi saada säälimähän.
Te itse isät ootte, heimon päät,
ja toivotte myös poikaa kelvollista,
mi kunnioittais päänne pyhää lunta
ja silmienne valkeutta valvois.
O, vaikka itse vielä vammattomat
ruumiilta, tavaralta, vaikka terveet
ja kirkkaat teillä silmät päässä liikkuu,
hätämme älköön teille vieras olko!
Teidänkin päällä sorron kalpa häilyy.
Maan kääntäneet pois Itävallast' ootte;
muu ollut taattoni ei rikos; syyssä
samassa ootte, kadotuksessa.
STAUFFACHER (Walter Fürstille).
Te päättäkää; ma varmaan teitä seuraan.
WALTER FÜRST.
Tahdomme kuulla, minkä jalot herrat
Sillin ja Attinghaus voi neuvon antaa.
Tuo nimet moiset meille ystäviä.
MELCHTAL.
Mi arvokkaamp' on nimi vuoristoissa
kuin teidän sekä teidän? Niihin nimiin
ja niiden painoon koko kansa luottaa;
on niillä maassa hyvä kaiku. Runsaan
isäinne kunnon itse kartuttaneet
runsaasti ootte. Miksi tarpeen tässä
ois aateliset? Teemme yksin työn!
josp' yksin maassa olisimme! Luulen,
itsemme turvata me voisimme.
STAUFFACHER.
Ei ylhäisillä hätä niinkuin meillä;
se virta, joka laaksomailla vyöryy,
ei vielä saavuttanut kukkuloita;
mut avun varmaan antavat he, kun
aseissa ensin näkevät maan kaiken.
WALTER FÜRST.
Jos tuomar' Itävallan ynnä Sveitsin
välillä ois, niin laki ratkaisisi.
Mut sortajamme juur' on keisari
ja korkein tuomarimme. Auttakoon
siis Herra meitä näiden kätten kautta.
Te Schwüzin miehet kokoon kutsukaa,
ma Urin. Kuka kutsuu Unterwaldin?
MELCHTAL.
Lähempi ken ois lähtemään kuin minä?
WALTER FÜRST.
En salli sitä; ootte vieraani,
mun taata täytyy teidän turvastanne.
MELCHTAL.
Tiet tunnen salaiset ja vuoripolut,
myös monta ystävää, ne suojan mulle
ja piilon suovat vainolaisilta.
STAUFFACHER.
Jumalan nimeen hänen mennä suokaa!
Ei siellä ole pettäjää. On sorto
niin inhottu, silt' että keinot puuttuu.
Myös maata herättävä, ystäviä
kokoova meille on Alzellin mies.
MELCHTAL.
Kuin sanan varman saamme toisillemme
tyrannein valppauden harhaan vieden?
STAUFFACHER.
On hyvä kokouspaikka Brunn tai Treib,
alukset kauppein missä maalle laskee.
WALTER FÜRST.
Niin avoin toimemme ei tohdi olla.
Minua kuulkaa. Vasemmalla, mistä Brunniin
käy matka, Mythensteinin vastapäätä,
salainen niittu metsikössä on;
Rütliksi kutsuu sitä paimenkansa,
se paikkaa raivattua merkitsee.
Siin' yhtyvät maakuntain rajat, meidän
(Melchtalille)
ja teidän, nopeasti kantaa sinne
(Stauffacherille)
myös teidät kevyt pursi Schwyzin. Voimme
yön aikaan autioita teitä myöten
me sinne tulla, hiljaa neuvotella.
Miest' uskollista kymmenen voi kukin
kerallaan tuoda, miestä mielen saman,
niin yhdess' yhteisistä haastelemme,
päätöksen reippaan teemme Herran nimeen.
STAUFFACHER.
Niin olkoon. Oikea te mulle käsi,
te samoin, antakaa, ja kuin me kolme
nyt miestä suoraa kädet liittoon lyömme,
vilpittä tässä, niin me maata kolme
tahdomme seista, turva toisillemme,
yhdessä aina elon, kuolon uhmin.
WALTER FÜRST ja MELCHTAL.
Yhdessä aina elon, kuolon uhmin.
(Seisovat vielä hetken käsi kädessä vaitiollen.)
MELCHTAL.
Sokea taatto, ah, et nää, saat kuulla
vapauden päivän! Koska merkkitulet
leimahtaa kukkulalta kukkulalle
ja lujat linnat sortajaimme sortuu,
majaasi saapuva on Sveitsin riemu,
korvaasi sattuva on voiton sana,
ja kirkas koittaa sulle yöstä päivä.
(Eroavat)
Esirippu.


TOINEN NÄYTÖS.

ENSIMMÄINEN KUVAELMA.
Vapaaherra von Attinghausin sukutila.
Gootilainen sali, vaakunakilvillä ja kypäreillä kaunistettu. Vapaaherra,
kahdeksankymmenen viiden vuotias vanhus, hahmo korkea ja jalo, varaten
sauvaan, jonka päässä kauriinsarvi, sekä puettu turkismekkoon. _Kuoni_
ynnä _kuusi miestä_ seisovat hänen ympärillään haravat ja viikatteet
käsissä. _Ulrich von Rudenz_ astuu esiin ritaripuvussa.
RUDENZ.
Täss' olen, eno. Mik' on tahtonne?
ATTINGHAUS.
Jos sallit, talon vanhan tavan mukaan
juon miehineni ensin aamujuoman.
(Juo pikarista, joka sitten kiertää piirissä.)
Kedolla, metsäss' ennen myötä olin,
silmällä hallitsin ma heidän työtään
kuin sotaan johti heidät lippuni;
nyt ruokaherra enää olla jaksan
ja jos ei päivä armas etsi mua,
sit' en voi enää kukkuloilta löytää.
Piirissä aina ahtaammassa vitkaan
lähestyn ahtahinta, viimeisintä,
miss' elo kaikki lakkaa. Varjoni
vain olen, kohta muuta en kuin nimi.
KUONI (ojentaen pikarin Rudenzille).
On vuoro teidän.
(Rudenz epäröi ottaa pikaria.)
Juokaa vaan! Se sopii.
Yks malja meillä on kuin yksi sydän.
ATTINGHAUS.
Menkäätte, lapset. Tullen iltapuhteen
puhumme myöskin asioista maan.
(Miehet menevät.)
_Attinghaus_ ja _Rudenz_.
ATTINGHAUS.
Nään vyötettynä, varuksissa sun,
Altorfin aiot valtalinnaan?
RUDENZ.
Aion,
enoni, viipyä en enää voi.
ATTINGHAUS (istuu).
Niin onko kiire sulla? Nuoruus sulle
niin niukan onko ajan suonut, että
enoltas vanhalta sit' täytyy säästää?
RUDENZ.
Nään, etten tarpeen teille täällä ole,
talossa tässä olen vieras vaan.
ATTINGHAUS (on kauan silmin mittaellut häntä).
Niin, valitettavasti, vieraaks sulle
on koti muuttunut. Ah, Uli, Uli!
En tunne enää sua. Silkissä
upeilet, kannat sulkaa riikinkukon,
lyöt hartioilles punamanttelin.
Maamiestä ylenkatsot, tervehdystä
häpeilet hänen tuttavallista.
RUDENZ.
Suon hälle kunnian, mi hälle kuuluu;
oikeuden ottamansa hältä kiellän.
ATTINGHAUS.
Maa kaikki alla kuninkaan on vihan,
jokaisen kunnon miehen sydän suree
tään tyranniuden väkivallan vuoksi,
mi meitä painaa; sua vain ei koske
yhteinen murhe, sinut nähdään puolla
maan vihollisten, luopuneena meistä,
hätäämme pilkkaat, etsit riemujasi
kosien ruhtinasten suosiota,
sill'aikaa kuin sun isänmaasi itkee
ja ruoskan raskaan alla verta vuotaa.
RUDENZ.
On ahdingossa maa. Miks on se, eno?
Ken on sen hätään tähän syössyt? Sanan
vain yhden, helpon maksais irti päästä
hetkessä koko ahdistuksesta
ja saada keisari taas armollinen.
Voi, teitä, jotka kansan sokaisette,
niin että tosi etuaan se torjuu!
Etunne oman tähden vannoumasta
estätte maata Itävallalle
kuin kaikkiall' on kaikki maat jo tehneet.
On hyvä heille tuomar'penkkiin käydä
kanss' aatelin; siks keisar' olkoon herra
tääll' ettei enää oisi ketään herraa.
ATTINGHAUS.
Tuo kuulla täytyykö mun suusta sinun?
RUDENZ.
Mun suokaa päättää, alku teidän oli!
Te itse, eno, mitä näyttelette
tääll' osaa? Mik' on korkeampaa teille
kuin olla päämies, lippuherra täällä
ja kera paimenien hallita?
Kuin? Eikö ole valiompi vaali
palvella herraa kuninkaallista,
tuon loistokkaasen hovileiriin käydä,
kuin olla omain verollisten veli
ja oikeutta kera moukkain jakaa?
ATTINGHAUS.
Ah, Uli, Uli! Tunnen äänen tuon,
se ään' on houkutuksen. Korvas auki
tavannut on se, mieles myrkyttänyt.
RUDENZ.
En sitä salaa, viiltää sieluani
vierasten pilkka, paimen-aateliksi
kun meitä haukkuvat. En jaksa täällä
ma hiljaa maata maallani ja nähdä
ainaisen arjen työssä kuihtuvan
eloni kevään, sillä aikaa kuin
muu jalo nuoruus kunniaansa kokoo
Habsburgin lippuin alla. Muualla
tekoja tehdään, maineen maailma
uus elää, loistaa alppein tuolla puolen;
mun ruostuu kilpeni ja kypärini;
ei sotatorven uljas soitto, huuto
ei airueen, mi aseleikkiin kutsuu,
tunkeudu koskaan näiden vuorten lomiin;
ma kuulen täällä kansanlaulut vaan
ja karjankellot yksitoikkoiset.
ATTINGHAUS.
Sokaistu, turhan loiston huikaisema,
halveksi synnyinmaatasi! Häpeä
isäisi tapaa ikihurskasta!
Kaipaava olet kuumin kyynelvesin
sa kerran vuoriasi kotoisia,
ja sävel näiden paimenloiluin, joita
nyt ylpeästi ylenkatsot, kerran
sun iskevä on ikävään ja tuskaan,
kun maalla vierahalla soi se sulle.
Ah, valtava on vaisto isänmaan!
Maailma vieras, viekas tuo ei ole
sua varten; sydämesi harras aina
jää yksin keskell' ylvään keisarhovin.
Hyveitä muita vaatii maailma
kuin niitä, joita neuvoi laaksot nämä.
Käy, mene, myö myös vapaa sielus, ota
maas lääniks, ole ruhtinasten orja,
kun olla itse vapaa valtaherra
ja ruhtinas voit vapahalla maalla.
Ah, Uli, Uli! Omais luona pysy!
Altorfiin älä lähde! Ylen-anna
äl' isänmaasi pyhää asiaa!
Sukuni viimeinen ma olen, kuolee
nimeni, kun ma kuolen. Hautahani
kypärä tuo ja kilpi peitetään.
Täytyykö viime hetkelläin mun muistaa
sun vartovan vain sammumista silmän
käydäkses tuohon uuteen läänihoviin
ja Itävallalt' ottaaksesi vastaan
maat vapaat, jotka sain ma jumalalta?
RUDENZ.
Me vastustamme kuningasta turhaan,
maailma hälle kuuluu; tahdommeko
me yksin olla itsepäiset, estää
sen yhtymästä maitten laajain piiriin,
min ympärillemme hän vahvan veti?
Maantiet on hänen, markkinat on hänen,
on hänen oikeus-istuimet, myös muuli
Gotthardin vuorta käypä, tullin maksaa
hänelle; niinkuin verkko maansa hänen
meit' ympäröivät. Valtakuntako
meit' turvais? Voiko itse torjua
se Itävallan voimaa? Ellei Herra
meit' auta, keisari ei auta mikään.
Mitäpä maksaa keisar-sanat, koska
kaupungit, kotkan turviin paenneet,
hädässä rahan taikka sodan myödään
ja luovutetaan valtakunnalle?
Ei, eno! Viisast' on ja hyvää tällä
ajalla ankaralla eripuran
päämieheen mahtavimpaan liittyä.
Suvusta sukuun keisar-kruunu kulkee,
ne eivät usein uskollista muista,
mut lääniherraa hyvin palvella
on vastaisuuden varman kylvämistä.
ATTINGHAUS.
Niin ootko viisas? Viisaampi kuin isäs
nuo jalot, jotka verin, tavaroin
vapauden kalliin kiven eestä soti?
Luzerniin mene, tutki sieltä, kuinka
ies Itävallan maita painaa! He
tulevat lampaitamme laskemaan
ja lehmiämme, mittaamaan myös vuoret,
vapaiden metsiemme riistat jalot
omikseen ottamahan, puomipuunsa
siltaimme, porttiemme eteen lyömään,
ja puutteellamme omat maiden-ostot
ja verellämme sodat maksamaan.
Ei, veremme jos juokseva on, juoskoon
edestä meidän! Kallihimp' ei hinta
vapauden kuin on orjuuden.
RUDENZ.
Min voi
tää paimenkansa Itävaltaa vastaan!
ATTINGHAUS.
Tää paimenkansa opi tuntemaan!
Sen tunnen, johdin sodan tiellä sitä,
Faenzan luona näin sen taistelossa.
He tulkoot vaan meit' orjuuttamaan alle
ikehen, jota emme aio kantaa!
Oh, opi, minkä heimon lapsi olet!
Äl' oman arvos oikeata kultaa
turhuuteen vaihda valheloiston, kiillon!
Pää olla kansan vapahan, mi sulle
vain rakkaudest' on vakaa, uskollinen,
kerallas seisoo, kamppailee ja kuolee,
se olkoon ylpeytes, se aatelisi!
Siteesi synnynnäiset lujaan liitä
isäisi maahan, koko sielullasi
pyhässä pysy siinä kiinni sinä!
Tääll' ovat voimas vankat juuret; tuolla
vieraassa maailmassa yksin seisot
kuin ruoko, jonka joka myrsky murtaa.
Ah, tule, meitä nähnyt et sa pitkään,
koe kanssamme yks päivä, tänään älä
vain lähde Altorfiin, ei tänään, kuule!
Yks päivä vaan suo omaisillesi!
(Tarttuu hänen käteensä.)
RUDENZ.
Mennä
mun täytyy. Sanani mun sitoo.
ATTINGHAUS (heittää hänen kätensä, totisesti).
Niin,
sidottu olet onneton, et sanoin,
et valoin etkä lupauksinkaan,
sidottu olet säikehellä lemmen!
(Rudenz kääntyy pois.)
Salaile kuinka tahdot, kietoo neiti
Berta von Bruneck sua valtalinnaan
ja vetää palvelukseen keisarin.
Ritarineidin valloittaa sa tahdot
omasta maastas luopumalla. Petyt!
Sua houkutellaan morsiolla vaan,
ei suoda häntä herkkä-uskollesi.
RUDENZ.
Jo kyllin kuulin. Jääkää hyvästi!
(Menee.)
ATTINGHAUS.
Mies mieletön, ah, jää! Hän menee, menee.
Pidättää häntä, pelastaa en saata.
Niin on tuo kurja maastaan luopunut,
ja monta kurjaa saa hän seuraajata;
näin nuorison pois tempaa vieraan tenho,
väkisin vuoriemme poikki pyrkein.
Oh, hetki onneton, kun outo tuli
laaksoihin näihin tyyniin, autuaihin
ja tavat hurskaat, puhtaat turmeli!
Uus tunkee voimalla, käy vanha lepoon
ja arvokas, jo ajat toiset saapuu,
jo suku elää toisin aatteleva.
Mit' täällä teen? Jo kuopatut on kaikki
mun kumppanini elontiellä ennen.
Maan alla makaa vanha aika; hyvä
kenen ei tarvis uuden kanssa elää!
(Pois.)


TOINEN KUVAELMA.
Niittu, jonka ympärillä korkeita kallioita ja metsää.
Kukkuloilta johtavat alas kaidepuiset portaat ja tikapuut, joita myöten
maamiehet vähitellen laskeutuvat. Taustassa näkyy järvi, jonka yli
alussa kuun kaari kuvastuu. Näköalan sulkevat korkeat vuoret, joiden
takaa vielä korkeammat jäävuoret kohoavat. Näyttämöllä vallitsee täysi
yö; vain järvi ja valkeat jääkentät kimmeltävät kuutamossa. _Melchtal,
Baumgarten, Winkelried, Meier Sarnilainen, Burkhart Bühel, Arnold Seva,
Klaus Flüe_ ja vielä neljä muuta _Maamiestä_, kaikki aseissa.
MELCHTAL (vielä näyttämön takana).
Eespäin vaan jäljessäni! Vuoripolku
avautuu, tunnen kukkulan ja ristin;
päämääräss' ollaan, täss' on Rütli.
(Astuvat esiin soihdut käsissään.)
WINKELRIED.
Kuulkaa!
SEVA.
Ei ketään.
MEIER.
Tyhjää aivan. Ensimmäiset
olemme täällä, miehet Unterwaldin.
MELCHTAL.
Mi' aik' on yöstä?
BAUMGARTEN.
Seelisbergin
yövahti huutanut on juuri kaksi.
(Etäisyydessä kellojen soittoa.)
MEIER.
Vait! Kuulkaa!
BÜHEL.
Metsäkirkon huomenkellot
heleät soivat tänne Schwyzin maasta.
FLÜE.
Tää ilma puhdas kaiun kauas kantaa.
MELCHTAL.
Teist' eräät menkööt, tehkööt risutulen,
se että leimuais, kun miehet saapuu.
(Kaksi maamiestä menee.)
SEVA.
On kaunis kuudan-yö. Kuin peili laaka
tuoss' suurna, levollisna järvi lepää.
BÜHEL.
On helppo matka heillä.
WINKELRIED (osoittaen järvelle).
Katsokaa!
Te ettekö nää mitään?
MEIER.
Todellakin!
Nään sateenkaaren sieltä keski-yöllä!
MELCHTAL.
Sen kuvastaa kuun valo.
FLÜE.
Outo on
ja ihmeellinen meille merkki se.
Ei moista monet elävistä nähneet.
SEVA.
Se kaksinkertainen on; kalpeampi,
kas, ylemp' on.
BAUMGARTEN.
Sen alla soutaa pursi.
MELCHTAL.
Stauffacherin se vene on, ei kauan
mies kelpo meidän vartovan hän salli.
(Menee Baumgartenin kera rantaan.)
MEIER.
Kauimmin Urin miehet viipyvät.
BÜHEL.
Tie pisin heill' on yli vuorten, ettei
maavoudin vakoojat heit' yllättäisi.
(Sillä aikaa ovat yllämainitut kaksi maamiestä sytyttäneet
tulen keskelle ketoa.)
MELCHTAL (rannalla).
Ken siellä?
STAUFFACHER.
Maamme ystäviä.
Kaikki menevät taustaan, tulijoita vastaan. Purresta nousevat
maalle _Stauffacher, Itel Reding, Hans Mauer, Jörg Hof,
Konrad Hunn, Ulrich Schmied, Jost Weiler_ sekä vielä kolme
muuta _Maamiestä_, samoin aseissa.
KAIKKI (huutavat).
Terve!
(Muiden viipyessä taustassa ja tervehtiessä toisiaan tulevat
Melchtal ja Stauffacher etualalle.)
MELCHTAL.
O, herra Stauffacher! Ma hänet näin,
mi ei mua enää tuta voinut. Käden
ma laskin hänen silmillensä, imin
himoa koston hehkuvaa tuon katseen
päivästä sammuneesta.
STAUFFACHER.
Kostost' älkää
puhuko! Työmme ei nyt kosto, vaan
uhkaavan turmion on torjuminen.
Mit' Unterwaldiss' ootte toimineet
ja tehneet asiassa yhteisessä?
Mik' on maamiesten mieli? Kuinka itse
petoksen paulat ootte välttäneet?
MELCHTAL.
Surennin kauhistavain vuorten kautta,
jääkenttäin yli autioitten, missä
käheä korppikotka yksin huutaa,
ma saavuin laitumille, joilla Urin
ja Engelbergin kaitsee paimenet
yhdessä, tervehtien loiluin toistaan;
janoni siellä sammutti jäämaito,
mi virran-uomin alas vaahtoaa.
Majoissa karjan nukuin, itselleni
isäntä, vieras, kunnes tulin tupiin
armaiden, elävitten ihmisien.
Laaksoihin näihin saapunut jo kaiku
ol' uuden kauhutyön, mi tehty oli,
ja joka kynnyksellä osan-oton
herätti hurskaan onnettuuteni.
Nuo suorat sielut suutuksissa oli
vuoks uuden väkivallan hallituksen;
näät niinkuin alpit aina, aina heille
samoja ruokkii ruohoja, kuin kaivot
suo vettä samaa, niinkuin pilvet, tuuli
samoja seuraa teitä ijäisiä,
niin täällä siirtynyt vanha tapa
isästä poikaan, vakaa, muuttumaton.
He eivät uudistusta julkeaa
kulussa elon totutussa siedä.
He kovat ojensivat kourat mulle,
seiniltä saivat miekat ruostuneet,
ja moni loisti silmän säde rohkee,
iloinen, koska mainitsin ma nimet
nuo pyhät vuorten asukkaille, teidän
ja Walter Fürstin. Mikä oikeaksi
näkyisi teille, vannoivat sen tehdä,
ja teitä saakka kuoloon seurata.
Näin kesti-ystävyyden ylväs suoja
mua saattoi kartanosta kartanoon
ja koska saavuin kotilaaksoon, missä
sukuni suuri hajan asuu, koska
tapasin taaton sokean ja köyhän
sopessa mieron, hyväin ihmisien
armosta elävänä --
STAUFFACHER.
Taivaan Herra!
MELCHTAL.
En itkenyt. En vesiin voimattomiin
valanut vaivaa tuskan tuimelevan,
vaan syvään sydämeen kuin kalliin aarteen
sen suljin, tekoja vain tuumiskelin,
jokaisen vuorenkolon konttasin,
sain ilmi joka rotkon salaisimman,
jääkukkulainkin, lumi-aavain luota
ma etsin, löysin ihmis-asuntoja,
ja kaikkialla, kunne kannan iskin,
samainen paloi viha sortajiin.
Näät luomakunnan viime ääriin asti,
maa karu missä antamasta lakkaa,
käy voutein ahneus ja ryöstövalta.
Sydämet tämän kelpo kansan kaiken
sytytin suuni puheen kekäleellä;
ne meidän ovat mielin ynnä kielin.
STAUFFACHER.
Olette pian suurta aikaan saaneet.
MELCHTAL.
Enemmän tein. On kaksi linnaa, Sarn
ja Rossberg, joita pelkää maamies; sillä
takana niiden vuorimuurein hyvä
maan vahingoks on piillä vainolaisen.
Tuon omin silmin tahdoin tiedustaa;
Samissa olin sekä tutkin linnan.
STAUFFACHER.
Tohditte mennä luolaan tiikerin?
MELCHTAL.
Puvussa tein sen pyhiinvaeltajan;
maavoudin mässäävän näin pöydässänsä.
Mies enkö maltin ole, päättäkää:
näin vihollisen, surmannut en häntä.
STAUFFACHER.
Todella, uljuuttanne onni suosi.
(Sillä aikaa ovat muut maamiehet tulleet etualalle
ja lähestyvät nyt edellisiä.)
Mut sanokaa nyt, keit' on ystävät
ja suorat miehet nämä seurassanne;
tutuksi tehkää minut heille, että
voisimme keskustella avoin mielin.
MEIER.
Ken teit' ei tuntis maassa kolmessa?
Samista olen, nimeni on Meier,
tää sisareni poik' on Winkelried.
STAUFFACHER.
Nimeä outoa te ette virka.
Näät lohikäärmeen suossa Weilerin
löi Winkelried ja kuoli leikkiin samaan.
WINKELRIED.
Sukuni oli kantataatto hän.
MELCHTAL (osoittaen kahta maamiestä).
Nää ovat metsän takaa, luostarista,
väkeä Engelbergin. Halveksuko
heit' älkää siks, ett' on he itselliset,
eik' oma heillä niinkuin meillä turve.
He maata rakastavat, maine heillä
on hyvä.
STAUFFACHER (molemmille).
Kätenne! On onnellinen
ken ruumiiltansa vapaa on maan päällä;
mut joka säädyssä mieskunto viihtyy.
KONRAD HUNN.
Tää Reding, päämiehemme vanha on.
MEIER.
Ma hyvin tunnen vanhan vastustajan;
maatilkkua hän multa käräjöi.
Oikeuden eessä oomme viholliset,
tääll' ystävät.
(Pudistaa hänen kättään.)
STAUFFACHER.
Se puhe kelpaa.
WINKELRIED.
Kuulkaa!
He saapuvat. Soi Urin sarvi! Kuulkaa!
(Oikealta ja vasemmalta näkyy asestettuja miehiä soihdut
käsissä laskeutuvan alas kallioita.)
MAUER.
Kas, eikö itse Herran palvelija,
arvoisa pastor' ole myötä? Kaihda
tien vaivaa ei hän, yöt' ei synkkää, kaitsee
kansaansa niinkuin paimen uskollinen.
BAUMGARTEN.
Kerall' on lukkari ja Walter Fürst;
mut joukosta Tell puuttuu, nähdäkseni.
_Walter Fürst, Rösselmann, pastori, Petermann, lukkari, Kuoni_, paimen,
_Werni_, metsästäjä, _Ruodi_, kalastaja, ja vielä viisi muuta _Maamiestä_.
Kaikki yhdessä, kolmekymmentä kolme luvultaan, astuvat etualalle ja
asettuvat tulen ympärille.
WALTER FÜRST.
Omalla turpeellamme, maalla isäin
siis salaa näin ja murhaajitten lailla
on meidän pakko yhteen hiipiä,
ja yöltä, joka mustan manttelinsa
vain töille päivän-pelkoisille lainaa,
hakea hyvä oikeutemme, vaikka
se sentään suora on ja selkeä
kuin syli auringon on kirkas, avoin.
MELCHTAL.
Ei hätää. Mink' yö kehräs, astuu kerran
vapaana, riemukkaana päivän valoon.
RÖSSELMANN.
Toverit, kuulkaa, mitä Herra mieleen
minulle suo! Maan käräjissä täällä
seisomme koko kansaa edustain.
Siis kuten rauhan aikaan, neuvottelu
niin käyköön kuin maan tavat vanhat vaatii.
Mi laitonta on kokouksessa tässä,
se ajan tuskan syyksi tulkoon: Herra
on siellä, missä oikeutta tehdään,
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Wilhelm Tell: Viisinäytöksinen näytelmä - 3
  • Parts
  • Wilhelm Tell: Viisinäytöksinen näytelmä - 1
    Total number of words is 3342
    Total number of unique words is 1784
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    30.6 of words are in the 5000 most common words
    35.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Wilhelm Tell: Viisinäytöksinen näytelmä - 2
    Total number of words is 3484
    Total number of unique words is 1927
    21.8 of words are in the 2000 most common words
    31.5 of words are in the 5000 most common words
    36.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Wilhelm Tell: Viisinäytöksinen näytelmä - 3
    Total number of words is 3482
    Total number of unique words is 1896
    23.4 of words are in the 2000 most common words
    32.9 of words are in the 5000 most common words
    37.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Wilhelm Tell: Viisinäytöksinen näytelmä - 4
    Total number of words is 3379
    Total number of unique words is 1710
    22.3 of words are in the 2000 most common words
    32.2 of words are in the 5000 most common words
    37.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Wilhelm Tell: Viisinäytöksinen näytelmä - 5
    Total number of words is 3416
    Total number of unique words is 1782
    22.4 of words are in the 2000 most common words
    31.9 of words are in the 5000 most common words
    37.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Wilhelm Tell: Viisinäytöksinen näytelmä - 6
    Total number of words is 3072
    Total number of unique words is 1670
    21.1 of words are in the 2000 most common words
    30.6 of words are in the 5000 most common words
    35.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.