Välskärin kertomuksia 4.2 - 03

Total number of words is 3608
Total number of unique words is 1936
24.8 of words are in the 2000 most common words
34.0 of words are in the 5000 most common words
38.1 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
sanomalehtiä, jotka äskettäin olivat tulleet postissa Upsalaan.
Arkkiaatteri avasi kääröt tiedemiehen mielenkiinnolla ja
uteliaisuudella. Valtiolliset asiat, joista ei muutenkaan ollut paljon
sanomista, työnsi hän syrjään, silmäilläkseen sen sijaan noita monia
tieteellisiä aikakauskirjoja ja yhtä tärkeitä kaikista maailman ääristä
tulleita kirjeitä. Milloin synkistyi hänen katsantonsa hänen lukiessaan
jostakin nuoresta luonnontutkijasta, joka oli tiedonhalunsa uhrina
hävinnyt Afrikan erämaihin tahi Amerikan aarniometsiin; milloin
kirkastui se jälleen jostakin kasviopillisesta löydöstä. -- Mokomaa
kiittämätöntä! -- huudahti hän lukiessaan eräältä oppilaaltaan tullutta
kirjettä; -- hän on kerännyt niin paljon eikä lähetä minulle
ainoatakaan kasvia.
Heti sen jälkeen hän avasi käärön, jossa oli harvinaisia puristettuja
kanadalaisia kasveja, jotka eräs toinen hänen oppilaistaan, Kalm, oli
lähettänyt, luvaten kohta toimittaa eläviä kappaleita. Tyytyväisyys
loisti Linnén vilkkaista silmistä. Hän unohti kaiken muun, saadakseen
vielä hämärän kesäillan valossa suurennuslasilla tutkia juurta, vartta
ja lehtiä, mutta erittäinkin kukkaa ja siemenlaitetta. -- Mikä ihana
kaikkivaltiaan Jumalan luoma! -- huudahti hän. -- Kas tässä eräs
_dodecandria_! Tässä ylen harvinainen _monandria_! Tässä eräs
_polygamia_! Tässä uusi _gladiolus_! Tässä eräs _aconitum_! Ja kas
tässä eräs uusi _campanula_ -- mikä loistava kainon sinikellomme sisar!
Näin olisi hän puhellut kenties kuinka kauan, ellei yö viimein olisi
ruvennut pimenemään, ja elleivät hänen vieraansa, näön vuoksi, olisi
tehneet lähtöä. Kovaksi onneksi heille -- sillä he olisivat mielellään
viipyneet täällä aina aamuun asti -- nyt näin kesäkuussa ei ollut
yhtään kynttilää koko Hammarbyssä. Ja kuitenkin oli vielä avaamatta
useita kirjeitä, joiden joukossa kaksi isoa, komeilla sineteillä
lukittua. Linnén uteliaisuus heräsi taas. -- Olenhan luonnontutkija, --
laski hän leikkiä; -- enkä kuitenkaan voi kaikilla tiedoillani loihtia
yhtä halpaa talikynttilää esiin! Riikka -- pane tuli takkaan; minä
tahdon nähdä, mitä nämä kirjeet sisältävät.
-- Eerikillä on jotakin muuta tarjolla, vastasi tyttö ujosti ja hänen
silmänsä olivat vielä äskeisen surkean tappion jäljeltä punaiset.
-- No, saammepa nähdä, mitä Eerikki voi tehdä Hammarbyn valaistuksen
hyväksi! -- vastasi arkkiaatteri.
Eerikki astui sisään tuoden puolen tusinaa mitä komeimpia kiiltomatoja,
jotka hän vast'ikään oli poiminut kasteiselta niityltä. Arkkiaatetri
oikein ihastui tästä keksinnöstä. Kiiltomadot asetettiin niin, että
niiden valo keskittyi niin paljon kuin mahdollista yhteen paikkaan ja
kas, niiden avulla voi auttavasti lukea selvää käsialaa.
Nyt murrettiin nuo isot sinetit, ja luettiin kirjeet. Niissä kutsuttiin
suuri Linnaeus erinomaisen imartelevin sanoin Pietarin ja Firenzen
tiedeakatemiain kunniajäseneksi.


4. NIMI, KIRJE JA MIELILAUSE.

Epäilemättä on kahdeksannentoista vuosisadan pysyväisimpiä ansioita --
paljon pysyväisempiä kuin sen filosofiset järjestelmät -- sen
luonnontieteiden alalla suorittama työ. Meidän aikamme, jolloin nämä
tieteet joka vuosi, miltei joka päiväkin niin loistavasti edistyvät ja
niin suunnattomin voimin vaikuttavat jokapäiväisenkin elämän
koneistoon, on jo ammoin ehtinyt unohtaa sen ajan, jolloin nämä samat
tieteet sata vuotta sitten vielä olivat nuoruutensa kukoistuksessa ja
niiden harjoittajia elähytti nuoruuden rakkaus, samalla kuin ne
oppimattomissa herättivät enemmän hämmästystä kuin osanottoa. Tuskin
oli Linnén suuri "luonnonjärjestys" tullut tunnetuksi, kun jo hänen
nimensä lennähti kuin valon välähdys yli Euroopan. Kaikki kuuluisimmat
ja etevimmät tieteiden harjoittajat riensivät osoittamaan hänelle
kunnioitustaan ja pyytämään hänen apuaan ja neuvojaan semmoisella
innostuksella, jota nykyaikana osoitetaan ainoastaan suurille
valtiomiehille. Etenkin oppineet seurat kilpailivat saadakseen hänet
kunniajäseneksensä, eivätkä Pietarin ja Firenzen akatemiat olleet
ensimmäiset eivätkä ainoat, jotka katsoivat kunniakseen päästä
lähempään yhteyteen tämän pohjolan tiedemiehen kanssa.
Linné itse oli mielissään näistä kunnianosoituksista eikä salannut
niistä johtuvaa iloansa. Hän puhui niistä usein ja mielellään,
kopeilematta, kadehtimatta, lapsellisella vilpittömyydellä,
tavallisesti niinkuin puhutaan jostakin kolmannesta henkilöstä. Tällä
syvämielisellä tiedemiehellä oli lapsen mieli ajattelijan ryppyisen
otsan alla. Kukkaset, joita hän niin suurta oppia osoittaen tutki,
elähyttivät samalla hänen vilkasta mielikuvitustaan. Yksin nuo
kutsumuskirjeiden isot sinetitkin ilahuttivat ja huvittivat häntä.
Minkätähden? Sentähden, että ne olivat todisteita hänen järjestelmänsä
menestyksestä, sentähden, että ne olivat tieteen kuninkaana kirjeitä,
jotka vahvistivat hänen uusien keksintöjensä totuuden.
Tavallista myöhemmin meni Linné levolle edellämainittuna iltana ja
nukkui niin keveästi kuin ei Eriikka Lindelian keittotaito olisi
yrittänytkään häiritä hänen yölepoaan. Ainoastaan yksi kaino ja
unohdettu reseda sai kunnian levittää hienoa lemuansa kukkasten
kuninkaan vuoteen ympärille.
Tuskin oli aamuaurinko ehtinyt nousta lehmusten latvain tasalle, kun
arkkiaatteri jo oli jalkeilla ja tavallisella kävelyllään. Myös hänen
molemmat oppilaansa ja koko Hammarby olivat liikkeellä jo kello
neljältä aamulla. Puutarhassa oli aina niin paljon järjestämistä,
kasvihuoneissa kastelemista ja talon siivellisten ja nelijalkaisten
asukkaiden jälkiä oli aina siivottava ja heitä itseään puhdistettava.
Vasta kello kuuden aikana syötiin aamiainen. Sitten ryhtyi arkkiaatteri
hetkiseksi tarkemmin silmäilemään eilispäivän postia, ja katso, silloin
löytyi sieltä noiden monien kääröjen joukosta pieni, karkealle
paperille kirjoitettu kirje, joka oli osoitettu lukiolaiselle Eerikki
Pietarinpojalle Strengnäsiin, josta joku tuttava oli käännyttänyt sen
arkkiaatterille, tohtori Linnaeukselle, Upsalaan.
Kirje oli Eerikin äidiltä ja kirjoitettu Vaasassa. Se sisälsi tuon
suuren summan kahdeksan plootua sekä hellän äidillisen tervehdyksen,
että pojan tuli viipymättä lähteä Tukholmaan ja sieltä ensi tilaisuuden
tullen pyrkiä meren poikki Pohjanmaalle, syystä että hänen äitinsä
vanha setä, hyvin kunnioitettu valtiopäivämies Lauri Larsson Vaasasta,
halusi vielä kerran nähdä kaiken sukunsa, sekä nuoret että vanhat,
ympärillään ennen kuolemaansa. Ukko Larsson, niin sanottiin vielä
kirjeessä, tahtoi kaikin mokomin, ettei kukaan jäisi pois, hän itse
lähetti nämä kyytirahat, ja koska hän vielä vanhoillaankin oli jäykkä
mies, tulisi Eerikin muistaa, että hänen köyhällä äidillään voisi olla
vahinkoa mahtavan setänsä tyytymättömyydestä, mutta hyötyä hänen
suosiostaan. Muutoin tulisi Eerikin anoa tädiltään lupaa tähän lähtöön
eikä millään muotoa tehdä mitään vastoin hänen tahtoaan, koska täti
suuresta hyvyydestään oli ottanut hänet pojakseen ja luvannut tehdä
hänet perillisekseen, jos Eerikki hyvin käyttäytyisi. Lopuksi
sanottiin, että Eerikin veljet ja sisaret ja muut sukulaiset voivat
asianhaarain mukaan jotenkin hyvin.
Arkkiaatteri, joka sill'aikaa oli uudelleen innostunut Kanadasta
saamiaan kasveja tutkimaan, ei huomannut, että hänen oppilaansa tätä
kirjettä lukiessaan kävi yhä murheellisemmaksi, kunnes pari isoa
vesikarpaloa valahti alas Eerikin poskille. Oli siinä kuitenkin muuan,
joka kaiken huomasi, ja se oli Eriikka Lindelia. Hän laski kätensä
Eerikin olalle ja kysyi osaa ottavasti, "oliko hänen äitinsä kipeä".
-- Ei, -- sanoi poika; -- mutta hän tahtoo, että minun heti kohta pitää
lähteä täältä hänen setänsä luo Pohjanmaalle.
-- Se ei käy laatuun, se on aivan mahdotonta, -- vastasi Riikka hyvin
varmasti.
-- Mutta äidin onni on kysymyksessä, -- huokasi poika.
-- Mitä se merkitsee? -- jatkoi Riikka närkästyneenä. -- Eikö hänen
etupäässä tule ajatella sinun parastasi? Koko maailma kadehtii sinua,
että saat olla kuin oma lapsi enon kodissa ja joka päivä nähdä ja
kuulla semmoista miestä.
-- Eno! Sanokaa toki, enoseni, ettei se ensinkään käy laatuun!
-- Mikä ei käy laatuun? -- kysyi arkkiaatteri.
-- Eerikki tahtoo lähteä Suomeen. Hänen äitinsä tahtoo ottaa hänet
meiltä pois ja lähettää hänet jonnekin erään vanhan tervasudin luo
taikoja oppimaan.
Arkkiaatteri otti kirjeen ja luki sen hyvin tarkkaavaisesti. --
Mieltäni pahoittaa, rakas Eerikki, että minun täytyy sinusta luopua, --
sanoi hän; mutta äidin tahto on pyhä; sinun tulee totella häntä heti
kohta ja arvelematta.
-- Ja kuka auttaa minua sitten kantamaan vettä kaivosta ja
kirjoittamaan nimiä taimipuikkoihin ja siivoamaan pensasaitoja, ja
kitkemään saviheinää ja ruokkimaan ahmaa ja valikoimaan parahiksi isoja
ruukkuja kasvihuoneisiin ja puristamaan kasvejani tarpeeksi kovasti ja
liisteröimään niitä paperille ja pyytämään sisiliskoja, joihin en tohdi
käsin koskea, ja panemaan sammakoita väkiviinaan ja pistämään
hyönteisiä neuloihin, mitä en myöskään tahdo tehdä? -- puhkesi
kiivastunut ja kielevä tyttö päivittelemään. -- Vai pitäisikö minun
ehkä ottaa puutarharengikseni Tuomas, joka mennä kesänä nyhti pois enon
harvinaisimmat nuoret hopeapoppelit ja vastasi, kun häntä siitä toruin:
onhan häpeä antaa haapain pilata puutarhaa!
Arkkiaatteri naurahti. -- Kalle tulee tänne ylihuomenna ja auttaa
sinua.
Kalle oli arkkiaatterin vanhin poika, Eerikin ikäinen.
-- Mutta kuka selittää minulle Pliniusta? Kalle tekee minusta vain
pilkkaa, -- päivitteli Eriikka.
-- Plinius saa levätä laakereillaan, kunnes olet oppinut munia
keittämään, -- vastasi eno; ja Eerikki saa hevoseni Tukholmaan.
Tätä ratkaisevaa päätöstä vastaan ei ollut mitään sanomista. Eerikki ja
hänen nuori ystävänsä menivät alla päin, pahoilla mielin kokoamaan ja
laukkuun panemaan niitä harvoja kaluja ja kapineita, jotka kuuluivat
senaikaisen lukiolaisen vaatevarastoon. Kun tämä oli tehty vajaassa
puolessa tunnissa, ryhtyivät he vaihtamaan kasvikokoelmiaan ja siihen
meni aikaa paljon enemmän. Eerikki valikoi harvinaisimmat ja parhaat
kasvinsa antaakseen ne Eriikalle, ja Eriikka teki samoin. Vaihdettaessa
lupasivat molemmat yhä edelleen lähettää toisilleen kalleimpia
kasvejaan ja kirjoittaa toisilleen niin usein kuin mahdollista.
He olivat vielä kerran käyskennelleet läpi kasvihuoneiden ja puutarhan;
he olivat heittäneet hyvästit joka puulle, joka pensaalle, joka
kukalle, joka heidän hoitaessaan oli kukkimaan puhjennut; vielä kerran
olivat he tarkastaneet mehiläispesiä, ruokkineet kyyhkysiä, taputelleet
poroa kaulalle, antaneet karhulle hunajaa ja nakanneet palasen
hevosenlihaa ahmalle. He olivat lopuksi istuneet pienelle penkille
pihlajamajaan, joka juuri nyt oli ihan valkeana tuoksuvia kukkia, ja
täällä oli Eerikki lohduttanut itkevää tyttöä sillä lujalla
lupauksella, ettei hän rupeaisi papiksi, vaan ensin lääkäriksi ja
sitten luonnontutkijaksi, niinkuin hänen suuri esikuvansakin oli
tehnyt. Tämän lupauksen vahvistukseksi he olivat lyöneet kättä, ja
siinä oli tarpeeksi. He ymmärsivät toisensa pitemmittä puheitta; ja
mitäpä hyötyä niistä olisi ollutkaan? Nuorten sydänten hellimmät ja
pyhimmät tunteet eivät sanoja tarvitse, ne pikemminkin karttavat niitä
-- ne eivät tahdo lehdon kukkastenkaan edessä nostaa rakkaimman
salaisuutensa hienoa, läpikuultavaa, lumoavaa huntua.
Antamastaan lupauksesta tunsi Eerikki oikein miehistyvänsä ja nousi
lähteäkseen. Mutta ennenkuin hän lähti, tarttui hän tyttöä käteen ja
sanoi:
-- En saanut ollenkaan unta viime yönä sentähden, että maatessani
alinomaa ajattelin sitä uutta nimeä, jonka aioit antaa minulle.
Munsalaa en usko aiotun ihmiseen nimeksi; jos sanoisin itseäni
Lohilahtiukseksi, isäni Lohilahti-nimisen tilan mukaan, kuuluisi se
kovin kummalliselta. Hortulan, Rosenius, Delphin tahi Lilius olisivat
kyllä puutarhasta ja kukista otettuja nimiä, mutta semmoisia on
ennestään, etkä sinä suinkaan hyväksy semmoisia nimiä kuin Aquilegius,
Digitalis, Helianthus tai Verbascus. En myöskään tahdo ryöstää
mestariltani pienintäkään osaa hänen suuresta nimestään, ja sentähden,
Eriikka, olen ajatellut, että jos nimittäisin itseäni -- arvaapas!
-- _Herchepaeus_; sehän on jo päätetty.
-- Älä luulekaan; minä otan nimeni sinusta.
-- Minustako? _Erica vulgaris_! Mutta sinusta ei saa tulla mikään
_vulgaris_, ei mikään tavallinen ihminen. Sinusta, pitää tulla suuri ja
mainio mies, Eerikki!
-- Tahdon koettaa. Ja sentähden olkoon nimeni paljas _Ljung_, onhan se
kukkasen nimi ja päälle päätteeksi vielä sinun nimesi.
-- Mutta se ei ole latinaa.
-- Se on oleva minun salaisuuteni. Ei kukaan aavista, että joka kerta,
kun kuulen nimeni, minä ajatuksissani käännän sen _Ericaksi_.
-- Ljung ... Eerikki Ljung ... _Ericus Ljungius_ ... tavaili tyttö. --
Ruma se ei ole, mutta se ei kuulosta suurelta. Ajattelepas, Eerikki:
_Carolus Linnaeus_! Se kalskahtaa joltakin se!
-- Jos kilinä on pääasia, niin olisi paras olla Klingeliklangius taikka
Pekka Paukkenius. Vähempäänkin minä tyydyn.
Eriikka mietti vähän aikaa. Sitten hypähti hän syrjään ja huusi: -- Jos
saat minut kiinni, niin saat pitää sen nimesi!
Eerikki lähti jälkeen, mutta tyttö oli jo matkojen päässä. He juoksivat
kautta kaikkien puutarhan koukkuisten käytäväin tyttö edellä, Eerikki
jäljessä, niinkuin leikkivät lapset, niinkuin siivekkäät pääskyset,
ajattelematta muuta kuin sitä hetkeä, jossa elivät. Pensasaidat
taivutettiin syrjään, kasvien yli hypittiin, pihlajat, tuomet ja
omenapuut, joita he juostessaan koskettelivat, varistelivat heidän
päällensä valkoisia kukkiaan, mutta poika jäi jälkeen. Lopuksi he
alkoivat kiertää erästä suurta puutarhan veräjällä olevaa lehmusta, ja
siinä syöksähti Eriikka enonsa syliin, tämän juuri astuessa veräjästä
sisään. Mutta samassa saavutti hänet ajajakin.
-- Lapset, mitä te mellastatte? -- torui arkkiaatteri, mielihyvin
katsellen nuorten vereviä, juoksusta hehkuvia poskia.
-- Eerikki tahtoi täydessä laukassa kaapata itselleen suuren nimen, --
nauroi tyttö.
-- Ja nyt olen sen saavuttanut, -- vastasi poika.
Arkkiaatteri naurahti. -- Ei suuria nimiä saavuteta ruusupensaiden yli
hyppimällä, -- sanoi hän. -- Sitä varten täytyy astua monta
vaivalloista askelta yli ohdakkeiden ja orjantappurain; mutta astu vain
eteenpäin, Eerikki, astu lujasti, rehellisesti ja pelkäämättä, Jumala
sydämessäsi ja ylevä päämäärä aina silmäisi edessä, ja sinun on kerran
onnistuva _tangere astra_.[7] Vähäisestä juuresta kasvaa lehtevä puu.
Sinä astut nyt ensi kerran omin päin maailmaan; kenties tulet joskus
taas takaisin meidän kukkaisaan Hammarbyhymme, tahi ehkä et enää
palaakaan; meri on Ruotsin ja Suomen välillä, ja jos voit enemmän
hyödyttää toista rantaa, niin en tahdo sinua siitä kieltää. Jos
sukulaisesi antavat sinun harjoittaa opinnoitasi Turussa, niin annan
sinulle suosituskirjeen Turun akatemian kanslerille, kreivi Tessinille,
jonka luona sinun on käytävä Tukholmassa; ja jos vast'edes tarvitset
joitakin neuvoja, niin käänny aina minun puoleeni. Hevonen on
valjaissa.
Nuorukainen kiitteli heltynein mielin, mutta vastasi, että hän ennemmin
tahtoi kulkea jalan, saadakseen kerätä kasveja matkalla.
-- Tee niin -- sanoi arkkiaatteri; -- olen minäkin kulkenut pitkiä
taipaleita reppu selässä. Kas tässä muutamia talareita matkarahojesi
lisäksi; kenties saat odottaa laivaa Tukholmassa kauemmin kuin
luuletkaan. Tässä annan sinulle kasvisäiliöni. Ilmoita minulle, jos
löydät jotakin harvinaista. Muuten, poikaseni, on minulla vain yksi
neuvo sinulle annettavana, ja sen voit lukea oveni päältä.
Näin sanoen seurasi Linné oppilastaan puutarhahuoneen portaille ja
osoitti tuota tunnettua kaunista oven päällä olevaa kirjoitusta:
INNOCUE VIVITO. NUMEN ADEST.
-- Niin, -- jatkoi hän; olkoon tuo tuossa sinun elämänviisautesi,
niinkuin se on minunkin elämänviisautenani ollut:
"_Elä nuhteettomasti! Jumala on kanssasi_."
Ja hetken kuluttua oli Eerikki Pietarinpoika eli Eerikki Ljung, joksi
hän nyt itseään nimitti, matkalla Tukholmaan, kulkien sinne jalan ja
reppu selässä.


5. PERHOSTEN AJELIJA.

-- Voitteko ajatella, Bjelke, kuinka mainion aatteen minä juuri keksin.
Heinäkuun 7. päivänä on Fredrikin syntymäpäivä. Kuningatar ja
hovimestarinrouva menevät puistoon kävelemään, ja kamaripalvelija Åberg
työntää Fredrikiä lastenvaunuissa. Silloin pukeutuu Kaarle
metsänhaltiaksi, juoksee pensasaidan takaa esiin ja ryöstää prinssin.
Suuri kohtaus, ollaan pyörtyvinään, mutta se ei ole niin vaarallista.
Minä olen piilossa jonkin tammen takana ja olen pukeutunut -- sanokaa,
Bjelke, mihin pukuun minä pukeutuisin? Haltian, dryadin tai ehkä
pelottoman ja nuhteettoman ritarin pukuun? Malttakaahan -- minä
olen olevinani joku Azorien saarilta kotoisin oleva prinssi -- jousi
ja nuolet, keihäs ja kilpi -- minä saan lainata viheriän takin
Dübeniltä -- sandaalit me leikkaamme niistä kuningasvainajan
metsästyshansikkaista, jotka ajelehtavat vinnillä -- ja sitten pitää
minulla olla viheriä samettinen lakki, johon korea perhonen on otsaan
kiinnitettynä. Kaikkein kauneimmat perhoset kuningattaren kammiossa
ovat Azorien saarilta.
Se, joka näin puhui, oli vilkasliikkeinen, kaunis, noin kuusivuotias,
suurisilmäinen ja hienokasvoinen poikanen, Puettuna ruumiinmukaiseen,
siniverkaiseen ihokkaaseen, keltaisesta silkistä ommeltuihin
alusvaatteihin ja silkkisukkiin. Hän käveli Ulriksdalin puistossa erään
hoviherran seurassa.
-- Mutta mitä hänen majesteettinsa kuningatar siitä sanoo? -- kysyi
saattajaherra.
-- Sen Bjelke saa kuulla. Ei se olekaan kuningatar, joka pyörtyy, se on
Fredrikin hoitajatar, hovimestarinrouva. Luuleeko Bjelke hänen
pyörtyvän?
-- Enpä luulisi.
-- Mutta _minäpä_ luulen. No niin, hän menee tainnoksiin, ja kuningatar
huutaa: _Au secours! aux armes_! lapseni! lapseni! -- tai mitä muuta
hänen majesteettinsa suvainnee huutaa -- hiukset hajallaan ja tehden
tämän suuren liikkeen, kas näin, juuri niinkuin mademoiselle Duroche
tekee "Zenaidessa". Silloin juoksen minä tammen takaa esiin -- mutta
luuleeko Bjelke, että Åberg voi ehtiä ennen minua?
-- Voihan hänkin pyörtyä, koska se on välttämättömästi näytelmään
kuuluvaa.
-- Ei, hänen tulee vain ilmaista äänetöntä toivottomuuttaan -- kas
näin! Nyt tiedän. Minä juoksen tammen takaa esiin -- syöksähdän
metsänhaltian jälkeen -- tempaan häneltä hänen saaliinsa -- se tulee
näyttämään aivan oikealta tappelulta...
-- Jossa ei kuitenkaan toivoakseni keihästä käytetä?
-- Ei kuin vartta vain; mutta tappelutta voittaminen ei olisi minulle
mikään kunnia. Minä tempaan Fredrikin ryövärin käsistä -- hän huutaa
täyttä kurkkua, se on tietty -- kuningatar syöksähtää kuin raivotar --
ei, kuin madonna minua kohti -- minä lasken pelastetun uhrin hänen
jalkainsa eteen -- notkistan polvea, niinkuin herra Lafleur tekee
näytelmässä, ja huudahdan:
Hyvettä kun vainoo väkivalta,
apuun rientää perho taivahalta.
-- Juuri sentähden, Bjelke, minun täytyy kiinnittää perhonen lakkiini.
-- Teidän korkeutenne on unohtanut erään seitsemännen henkilön
näytelmästä -- kreivi Tessinin.
Prinssi Kustaa loi suuret silmänsä kysyjään, ikäänkuin tutkiakseen,
puhuiko tämä leikkiä vai totta. -- Lukija on jo arvannut, että poika
oli prinssi Kustaa, sittemmin Kustaa III, ja että hänen seuralaisensa
oli hänen aliopettajansa kreivi Niilo Bjelke, jotka molemmat nyt olivat
tavallisella aamukävelyllään Ulriksdalin puistossa. Prinssin
ensimmäisenä opettajana oli silloin vielä valtakunnanneuvos, kreivi
Kaarle Kustaa Tessin.
-- Jos kuningatar taputtaa käsiään, tulee kreivi Tessinin huutaa: da
capo! -- jatkoi prinssi ylpeästi nakaten kaunista päätänsä. -- Hänhän
juuri on opettanut minua näytelmiä esittämään. Kai hän tahtoisi yhä
vieläkin kertoa minulle satuja maalaisrotasta ja kaupunkilaisrotasta.
Se oli kauhean opettavaa, Bjelke; _on s'endorme_. Mutta katsokaa, kun
maalaisrotta pääsi hovineitien kamariin ja söi heidän makeisensa ja
marmelaadinsa; oi, Jumalani, kuinka minä saatoin nauraa sille piennä
ollessani.
-- Teidän korkeutenne ei ole enää pieni; hänen tulee jo ajatella
vakavampia asioita.
-- Juuri niin, Bjelke. Ja sentähden on minulla osa Tessinillekin, jos
hän tahtoo esiintyä näytelmässäni. Eikö Bjelke jo arvaa sitä?
-- Hänen tulee olla se, joka jakaa hyveen palkinnon.
-- Ei, anteeksi, hänen tulee olla hattumestarina, jota on pyydetty
tekemään hattuja Ulriksdalin puistoon, mutta joka kummastuu siitä, että
hyvä Jumala on antanut tammille kruunut. Ymmärtääkö Bjelke? Hänen tulee
olla kuningas Midas, mahdottoman suuri hattu ... tekotukalla.
-- Teidän korkeutenne ei saa puhua noin kevytmielisesti kuuluisasta
miehestä. Opettajaa tulee kunnioittaa hänen poissa ollessaankin.
Prinssi ei virkkanut mitään. Vaikka hän ei rakastanutkaan ensimmäistä
opettajaansa, pelkäsi hän kumminkin häntä ja hänellä oli siksi
ymmärrystä, ettei jatkanut pilantekoa, joka luultavasti oli ollut
säkissä, ennenkuin tuli pussiin. Hän kulki puoleksi hyppien edelleen,
pienellä ratsuvitsallaan huvikseen katkoen nurmikolla tiepuolessa
kasvavien kukkasten latvoja.
Kreivi Bjelke ehdotti, että kerättäisiin ja tutkittaisiin kasveja, se
huvitus oli nyt Linnén vaikutuksesta tullut hyvin muotiin. Prinssi
Kustaa tunsi jo koko joukon kasveja, ja ne, joita hän ei tuntenut, tuli
hänen poimia ja kotona tutkia.
Ehdotus miellytti hilpeää poikaa, mutta vain vähäksi aikaa. Nypittyään
irti joukon kasveja, joita hän ei tuntenut, alkoi hän taas nakella pois
niitä, joilla ei ollut kauniita kukkia, arvellen, ettei Linnaeus
itsekään tuntenut kaikkia rikkaruohoja. Silloin pyrähti kaunis
perhonen, _machaon_, akasia-aidan takaa ilmaan, ja prinssi muisti, että
hän tarvitsi semmoisen Azorien saarilta saatavaan näyttelijäpukuunsa.
Heti paikalla hän lähti hattu kädessään saalistaan ajamaan.
Perhonen oli kuitenkin häntä nopeampi, lensi yhä edemmä puistoon päin,
ja prinssi ajoi sitä takaa. Näin hän tuli vihdoin aivan puiston laitaan
asti ja oli juuri saamaisillaan pakolaisen vihdoinkin kiinni, kun
kompastui johonkin pitkässä heinikossa piilevään esineeseen, kaatui
pitkäkseen maahan ja sai eräästä kannosta aika naarmun poskeensa.
Vihoissaan nousi hän ylös, huomasi heinikossa henkilön, jota luuli
puutarhurin rengiksi, ja sivalsi häntä ensi kiukussaan tuota pikaa
ratsuvitsallaan ympäri korvia. Rengiksi luultu, yksinkertaisesti puettu
seitsemän- tai kahdeksantoistavuotias nuorukainen nousi seisoalleen,
enemmän ihmeissään kuin hämmästyksissään, eikä tehnyt ensin muuta
kuin varjelihe lyönneiltä, mutta kun ratsuvitsa yhä vain vingahteli
hänen korvainsa ympärillä, menetti hän kärsivällisyytensä, väänsi
vitsan prinssin kädestä, taittoi sen ja nakkasi palaset kauas
orapihlaja-aitaan, joka tältä puolen ympäröi puistoa.
Kaikki tämä tapahtui niin äkkiä, että kun kreivi Bjelke, joka vaivoin
seurasi kuninkaallista oppilastaan kintereillä, ennätti paikalle, oli
prinssi jo aseetonna, juoksusta ja närkästyksestä punaisena ja valmiina
omin korkein käsin käymään hävytöntä renkiä tukkaan, opettaakseen
hänelle tarpeellista kunnioitusta kuninkaallista korkeutta kohtaan.
Nuorukaisen käytöksessä oli kumminkin samalla sekä jotakin nöyrää että
jotakin uhkaavaa, joka pidätti prinssiä. Mutta hänen nuori sydämensä
kuohui yhä, hän alkoi itkeä suuttumuksesta ja kykeni änkyttämään vain:
"Hän ... taittoi ... ratsuvitsani!"
Kreivi Bjelke -- pikavihainen hänkin -- näki prinssin posken verta
vuotavan ja oli vakuutettu heti siitä, että häntä oli pahoin pidelty.
Vimmoissaan tempasi hän lähellä olevan karahkan ja astui uhaten
rikoksentekijää kohti. -- Kuinka rohkenet sinä, lurjus, tehdä
väkivaltaa hänen kuninkaalliselle korkeudelleen? -- huusi hän. Ja
vastausta odottamatta suuntasi hän iskun, joka olisi voinut hyvinkin
kipeästi koskea, ellei se, jolle se oli aiottu, olisi väistänyt lyöntiä
nopeasti syrjään hypähtämällä. Heti sen jälkeen oli rikoksentekijä
keikahtanut orapihlaja-aidan yli ja oli nyt toistaiseksi hyvässä
turvassa.
-- Antakaa anteeksi, teidän kuninkaallinen korkeutenne, sanoi outo
nuorukainen, pakenematta enää sen edemmä -- minä en tiennyt tulleeni
kuninkaalliseen puistoon.
-- Kuka sinä olet, ja mitä sinä täällä teet? -- kysyi kreivi, hienolla
hollantilaisella nenäliinallaan pyyhkien verta prinssin poskelta.
-- Minä olen lukiolainen Strengnäsistä ja nimeni on Eerikki Ljung,
vastasi nuorukainen avomielisesti. -- Lähdin kasveja keräämään enkä
tiennyt sitä tehdessäni tulleeni puistoon. Laskeutuessani maahan
tutkimaan erästä harvinaista _convolvulus sepiumia_, tuli hänen
kuninkaallinen korkeutensa juosten ja sattui kovaksi onnekseen minuun
kompastumaan, ja kun olen jo liian vanha selkään saadakseni, niin...
-- Niin rohkenit lyödä takaisin, sinä maanpetturi! -- karjaisi kreivi,
uudelleen vihastuneena.
-- Jumala minua siitä varjelkoon! -- vastasi Eerik vilpittömästi. -- En
tiennyt, että se oli prinssi; mutta lasta en löisi koskaan.
-- Olenko minä lapsi, minä! keskeytti hänet kiivaasti prinssi,
loukkautuen.
-- Sinä valehtelet, riivattu konna! Tunnusta heti, että olet jonkun
petturin palkkalainen! -- kiljaisi kreivi uudestaan, sillä hovilla oli
siihen aikaan paljon salaisia vihollisia.
-- Ennenkuin mitään muuta sain oppia, -- vastasi Eerikki silmiään
räpäyttämättä -- opin minä äidiltäni puhumaan totta Jumalan ja ihmisten
edessä. Ja kun olen varma siitä, että hänen kuninkaallinen korkeutensa
on oppinut samaa, niin voi hän todistaa, että olen puhunut totta.
-- Olet, -- sanoi prinssi Kustaa, taistellen suuttumuksensa kanssa
tavalla, joka tuotti hänen sydämelleen kunniaa, -- totta on, ettei hän
minua lyönyt, minä kaaduin kantoon, mutta hän taittoi vitsani.
-- Sen tein vasta sitten, kun olin saanut muutamia aika sivalluksia, --
vastasi Eerikki, osoittaen vasenta poskea, jossa oli punainen juova
kuninkaallisen kurituksen jäljeltä.
Tuosta tuli prinssi hyvilleen. Hän oli antanut noin pitkää poikaa
selkään, ja tämä oli luultavasti hänen ensimmäinen urotekonsa. Hän ei
ollut pitkävihainen ja tunsi jo leppyvänsä. -- Voinhan saada toisenkin
ratsuvitsan, -- sanoi hän.
-- Tulkaa, teidän korkeutenne, kreivi Tessin odottaa meitä. Mutta sinä
seuraat minua linnaan, junkkari! -- lisäsi Bjelke, jolla oli vielä
pahoja epäluuloja nuorukaisen tarkoituksista.
-- Onko kreivi Tessin Ulriksdalissa? -- kysyi Eerikki.
-- On, -- vastasi Bjelke, katsoen häneen terävästi.
Eerikki hyppäsi pensasaidan yli takaisin puutarhaan, -- Jos teidän
armonne suvaitsee, niin pyydän saada tavata hänen ylhäisyyttänsä.
Minulla on kirje hänelle ja minä olen kauan ja turhaan etsinyt häntä
Tukholmasta.
Vakuutettuna kreivi Tessinin suojeluksesta ei Eerikki nyt enää epäillyt
lähteä linnaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, että tämä hänen
asiansa hattupuolueen mahtavalle johtajalle ja hovin vihatulle
holhoojalle ei suinkaan ollut omansa kohottamaan hänen osakkeittensa
hintaa näiden kahden mahtavan henkilön silmissä, joita hän vast'ikään
oli loukannut. Kreivi Bjelke astui tuimana hänen edellään ja prinssi
Kustaa valmistihe saamaan nuhteita pelätyltä yliopettajaltaan.


6. EERIKKI LJUNG PÄÄSEE HOVIIN.

Vähän ennen tämän kertomuksen alkua oli uusi hallitsijasuku ja nuori
kuninkaallinen pariskunta astunut Ruotsin valtaistuimelle. Elähtänyt ja
ruumiin ja sielun puolesta rappeutunut vanha kuningas Fredrik oli v.
1751 jättänyt tämän maailman kaikkine ikävine valtiopäiväpuuhineen,
joihin hän ikänsä lopulla oli puuttunut niin vähän kuin mahdollista.
Hänen v. 1743 valittu jälkeläisensä, Holstein-Gottorpin hallitsijasukua
oleva Aadolf Fredrik sai perinnökseen paitsi valtakuntaa, suurellisen
ja mahtavan neuvoskunnan, kaikkivaltiaat säädyt ja täysin kehittyneen
puolue-elämän, jota hatut ja niiden johtaja, kreivi Tessin hallitsivat.
Perintöprinssinä oli Aadolf Fredrik lohduttanut mieltänsä perheen
keskuudessa älykkään puolisonsa Loviisa Ulriikan, Preussin prinsessan
seurassa, ja valmistamalla leikkikaluja kolmelle prinssilleen,
Kustaalle, Kaarlelle ja Fredrikille. Puolueet pyrkivät jo silloin
valtaansa näyttämään; ne olivat hävyttömyydellä, joka olisi voinut
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Välskärin kertomuksia 4.2 - 04
  • Parts
  • Välskärin kertomuksia 4.2 - 01
    Total number of words is 3586
    Total number of unique words is 1967
    24.0 of words are in the 2000 most common words
    32.8 of words are in the 5000 most common words
    38.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 4.2 - 02
    Total number of words is 3645
    Total number of unique words is 1929
    24.7 of words are in the 2000 most common words
    33.7 of words are in the 5000 most common words
    38.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 4.2 - 03
    Total number of words is 3608
    Total number of unique words is 1936
    24.8 of words are in the 2000 most common words
    34.0 of words are in the 5000 most common words
    38.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 4.2 - 04
    Total number of words is 3593
    Total number of unique words is 1874
    24.8 of words are in the 2000 most common words
    34.5 of words are in the 5000 most common words
    38.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 4.2 - 05
    Total number of words is 3595
    Total number of unique words is 1923
    24.8 of words are in the 2000 most common words
    35.6 of words are in the 5000 most common words
    41.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 4.2 - 06
    Total number of words is 3525
    Total number of unique words is 1852
    24.6 of words are in the 2000 most common words
    34.8 of words are in the 5000 most common words
    39.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 4.2 - 07
    Total number of words is 3713
    Total number of unique words is 1944
    24.0 of words are in the 2000 most common words
    34.2 of words are in the 5000 most common words
    39.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 4.2 - 08
    Total number of words is 3441
    Total number of unique words is 2055
    22.3 of words are in the 2000 most common words
    31.8 of words are in the 5000 most common words
    37.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 4.2 - 09
    Total number of words is 3755
    Total number of unique words is 1962
    26.0 of words are in the 2000 most common words
    35.8 of words are in the 5000 most common words
    41.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 4.2 - 10
    Total number of words is 3854
    Total number of unique words is 1849
    26.5 of words are in the 2000 most common words
    36.0 of words are in the 5000 most common words
    41.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 4.2 - 11
    Total number of words is 3835
    Total number of unique words is 1847
    26.4 of words are in the 2000 most common words
    36.9 of words are in the 5000 most common words
    41.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 4.2 - 12
    Total number of words is 3522
    Total number of unique words is 1972
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    34.9 of words are in the 5000 most common words
    39.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 4.2 - 13
    Total number of words is 3641
    Total number of unique words is 1915
    24.7 of words are in the 2000 most common words
    34.7 of words are in the 5000 most common words
    40.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 4.2 - 14
    Total number of words is 3813
    Total number of unique words is 1799
    27.4 of words are in the 2000 most common words
    36.7 of words are in the 5000 most common words
    42.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 4.2 - 15
    Total number of words is 3612
    Total number of unique words is 1806
    26.5 of words are in the 2000 most common words
    37.6 of words are in the 5000 most common words
    42.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 4.2 - 16
    Total number of words is 3523
    Total number of unique words is 1892
    23.2 of words are in the 2000 most common words
    32.8 of words are in the 5000 most common words
    37.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 4.2 - 17
    Total number of words is 3544
    Total number of unique words is 1961
    24.6 of words are in the 2000 most common words
    34.4 of words are in the 5000 most common words
    39.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 4.2 - 18
    Total number of words is 695
    Total number of unique words is 525
    28.5 of words are in the 2000 most common words
    35.3 of words are in the 5000 most common words
    39.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.