Välskärin kertomuksia 1 - 13

Total number of words is 3661
Total number of unique words is 1992
22.8 of words are in the 2000 most common words
34.3 of words are in the 5000 most common words
40.9 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
nauriita! Peitotkaa, jauhakaa möyhyksi! Kuningas on kaatunut... Raivo
ja riemu! ... semmoinen kuningas ... nyt veri vuotakoon! Nyt kuollaan,
mutta ensin kostetaan. Kas niin, pojat, hurraa ... eespäin pohjalaiset!
-- Larsson! -- virkkoi Bertel uudelleen, mutta toveri ei kuullut. Hän
oli houreissaan yhä vievinään suomalaisia poikiaan vihollista vastaan.
Hetken kuluttua tunki säde myöhäisen syysaamun valoa sen kurjan vajan
ikkunasta, jossa Bertel oli. Hän voi nyt erottaa oljet, jotka oli
paljaalle maalle levitetty, sillä vaja oli ilman lattiaa ja oljilla
makasi kaksi miestä uneen vaipuneena.
Ovi aukeni ja pari parrakasta, julman näköistä miestä astui sisään.
Säälimättä kolhasivat he nukkuvia pyssyn perällä ja huusivat alasaksan
murteella: -- Ylös! Lähtötorvea soitetaan! -- Ja tuvan ulkopuolelta
kuuluivat nuo ratsumiehille tutut torven toitotukset, joilla siihen
aikaan tavallisesti annettiin merkki liikkelle lähtöön.
-- Antaisin seivästää itseni kuin sammakon -- mutisi toinen miehistä
tyytymätönnä -- jos käsittäisin, mitä korkea-arvoinen isä tekee noilla
uskottomilla koirilla. Olisi hän yhtä hyvin voinut heti kohta passittaa
heidät heidän herransa ja mestarinsa paholaisen valtakuntaan.
-- Pässinpää -- vastasi toinen -- etkö tiedä, että kerettiläiskuninkaan
kuolemaa tullaan Ingolstadtissa viettämään komeilla menoilla.
Korkea-arvoinen isä aikoo juhlan kunniaksi polttaa loistavat
ilotulitukset.
Nukkuneet olivat heränneet ja Bertel tunsi nyt toisen heistä pieneksi,
paksuksi Larssoniksi ja toisen omaksi palvelijakseen Pekaksi. Mutta
selityksiin ei ollut aikaa. Kaikki kolme talutettiin ulos, sidottiin ja
sullottiin maalaisvaunuihin, jonka jälkeen tuo pitkä haavoitettujen ja
kuormaston jono hiljalleen lähti liikkeelle kroaattien vartioimana.
Bertel käsitti nyt, että hän oli tovereineen joutunut keisarillisten
vangiksi. Kohta selvisi hänen muistonsa ja toisilta sai kuulla, miten
kaikki oli tapahtunut. Kun hänen uskollinen Lappinsa tunsi suitsien
olevan irrallaan, laukkasi hän tiedottoman isäntänsä kanssa takaisin
leiriin. Mutta leiriä olivat muutamat kroaatit parhaillaan ryöstämässä,
ja kun he näkivät ruotsalaisen upseerin puolikuolleena laahaavan
hevosensa kupeella, ottivat he hänet mukaansa runsaiden lunnaitten
toivossa. Kun Pekka ei tahtonut jättää isäntäänsä, joutui hänkin
samalla kertaa vangiksi; Larsson oli taas pappenheimiläisten hyökätessä
urjennut liian kauaksi vihollisten sekaan, saanut keihäästä piston
olkapäähänsä ja toisen iskun käteensä, ja kun ei enää voinut murtautua
läpi, vei vihollisten virta hänet mukanaan. Kuka oli päässyt voitolle,
sitä ei Larsson varmuudella voinut sanoa. Oli jo kolmas päivä tappelun
jälkeen; oli kuljettu etelää kohti kokonainen vuorokausi levähtämättä,
ja sitten oli muutamiksi tunneiksi pysähdytty autioon, ryöstettyyn
kylään.
-- Kirotut koirat! -- huudahti pikkuinen kapteeni, jonka hyvä tuuli ei
haihtunut edes tärisevässä maalaisvaunussa, -- kun eivät vain olisi
varastaneet taskumattiani, niin olisimme saaneet kaikki tässä tyhjentää
maljan Suomen kunniaksi. Mutta nämä kroaatit ovat rosvojoukkoa, joiden
rinnalla meidän mustalaiset ovat viattomia kuin enkelit. Tahtoisin
mielelläni ripustaa heitä pari sataa hirsipuuhun Korsholman valleille
niinkuin hameita luhdin seinämille.
Kuljettiin vielä kolme tai neljä päivää, levähdettiin silloin tällöin,
mutta vangit, jotka nuoriensa vuoksi eivät voineet auttaa toisiaan,
kärsivät kovia tuskia huonosti sidotuista haavoistaan. Alussa
kuljettiin puti puhtaaksi ryöstetyn maan läpi, jossa vain suurella
vaivalla saatiin mitään syötävää tai juotavaa ja jonka väestö
kaikkialla pakeni pelättyjen kroaattien tieltä. Mutta kohta saavuttiin
varakkaampiin seutuihin, joissa katolismielinen väestö tuli näkyviin,
joskaan ei muuta varten, niin ainakin kirotakseen kerettiläisiä ja
riemuitakseen heidän kuninkaansa kuolemasta. Koko katolinen maailma
riemuitsi heidän kanssaan. Madridissa pantiin toimeen loistavia
näytelmiä, joissa Wallenstein, Pyhä Yrjänä, voitti lohikäärmeen, Kustaa
Aadolfin.
Seitsemän päivän vaivalloisen matkan jälkeen ajoivat vaunut
iltamyöhällä natisevan nostosillan yli ja pysähtyivät ahtaalle linnan
pihalle. Vangitut suomalaiset, jotka olivat aivan voivuksissa
haavoistaan, saatettiin rikkinäisiä portaita myöten puoliympyrän
muotoiseen tornikammioon. Bertelistä tuntui kuin hän olisi nähnyt tämän
paikan ennenkin, mutta pimeän ja oman heikkoutensa vuoksi ei hän voinut
erottaa ympärillään olevia esineitä. Yön tähdet tuikkivat sisään
rautaristikoiden välitse, vangeille annettiin virvoitukseksi
pikarillinen viiniä, ja Larsson huudahti hyvillään: -- Lyönpä vetoa,
että nuo sissit ovat varastaneet viininsä meidän kellareistamme, sillä
jalompaa nestettä en ole maistanut sitten, kun vietimme Würzburgissa
noita ihania makean leivän päiviä.
-- Würzburg! -- virkkoi Bertel, mietteisiinsä vaipuneena. -- Regina! --
lisäsi hän sitten melkein tietämättään.
-- Ja viinikellari! -- huokasi Larsson matkien. -- Sanonko sinulle
jotakin, poikaseni:
Se miehelle suurinta harmia tuottaa,
kuu tyttöjen sanoihin liiaksi luottaa.
Kun saapuvi lempi, se sydämen ansa,
kihlaa tyttö, mutt' kihlaa vain suotta.
Ja naimisiin mene -- maljasi kanssa.
-- Mutta mitä Reginaan tulee -- jatkoi hän -- niin kutoo se
mustasilmäinen penikka nyt sukkaa Korsholmassa. Martta-rouva ei ole
niitä, jotka kuutamossa itkevät ja huokaavat. Sitten kun me viimeksi
tavattiin, olen saanut terveisiä Vaasasta iloisen kersantin Pentti
Ristonpojan kautta. Hän oli tapellut isäsi kanssa, sanoi; ukko on
kuulemma voimissaan vielä, oli nostanut Pentin suoralla kädellä maasta
ja heittänyt ulos ovestaan kuin karvakintaan. Pentti kiroili ja vannoi,
että hän kohta sen jälkeen olisi pistänyt ukon ja hänen kaikki
kaksitoista renkiään tuulimyllyyn ja jauhanut heidät puurojauhoksi, jos
ei Meri olisi rukoillut heidän puolestaan. Sukkela mies se Pentti,
tappelee kuin rakuuna ja valehtelee kuin matruusi. Terve mieheen!
-- Mitä muuta kuuluu Pohjanmaalta? -- keskeytti hänet Bertel, joka ei
millään muotoa olisi tahtonut proosalliselle ystävälleen ilmaista
elämänsä suurta salaisuutta, rakkauttaan tuohon mustasilmäiseen,
kauniiseen ja onnettomaan Regina von Emmeritziin.
-- Eipä juuri muuta erikoisempaa kuin että vuodentulo on ollut hyvä,
sotaverot raskaat ja paljon on sotamiehiä otettu. Perttilän ukot, sinun
isäsi ja minun isäni, riidellä nalkuttavat niinkuin ennenkin ja sopivat
taas. Meri vetistelee sinua ja hyräilee surumielisiä lauluja. Muistatko
naapurin Katria? Pulska tyttö, pyöreä kuin nauris, punanen kuin
pihlajan marja ja leuka niin pehmoinen kuin voimurikka. Maljasi, poika,
hän kuuluu karanneen jonkun sotamiehen kanssa.
-- Eikö muuta mitään? kysyi Bertel hajamielisesti.
-- Vieläkö sinulle pitäisi muuta olla, kun et välitä Isokyrön
lihavimmasta likastakaan? Mutta on sitä vielä muutakin, noch etwas,
niinkuin saksalainen sanoo. Korsholmassa on ollut kova tappelu.
Nostokkaat olivat saaneet päihinsä, että neiti Regina oli tahtonut
tappaa kuninkaan noidan nuolella, karkasivat Korsholman kimppuun ja
polttivat tytön elävältä. Saakelin sukkelasti tehty! Kerettiläisten
malja! Osaamme sitä mekin ilotulia polttaa.
Bertel hyppäsi ylös unohtaen haavansa, mutta tuska valtasi hänet
samalla ja ääntä päästämättä vaipui hän pyörtyneenä Larssonin syliin.
Rehellinen kapteeni sekä suuttui että hämmästyi, Samalla kun hän valeli
Bertelin ohimoita viinin tähteellä ja vähitellen sai hänet taas
tajuihinsa takaisin, puheli hän siinä kiihtyen ja lauhtuen: -- Älähän
nyt, Bertel ... mitähän nyt? Riivaako sinua piru, poikaseni? Oletko
rakastunut tyttöön? Ai, jai, jai, maitoa, paljasta maitoahan sinun
suonissasi virtaa! Pyörrypäs kuin herttainen kamarineitsyt! Noh, kah,
rohkaise mielesi; sanoinko heidän polttaneen hänet? Se oli valetta,
eivät ne ole kuin vähän kärventäneet sen mustia hiuksia, niin kertoi
Pentti Ristonpoika, ja sitten on hän repinyt silmät päästä
Martta-rouvalta ja kiivennyt kuin orava linnan katolle. Semmoista
tapahtuu joka päivä sodassa... Vai niin, vai jo aukaisit silmäsi. Vai
elät sinä vielä, sinä maitoon leivottu nisupulla ... etkö häpeä, poika,
käyttäytymästä niinkuin olisit mikäkin posliiniastia! Sinäkö sotamies?
Vai sotamies semmoinen! Blitzdonnerwetterkreutzpappenheim,
pumaatapurkki olet etkä sotamies! Hyi saakeli, nyt on jo pikarikin
tyhjä!
Tuo pienehkö, pyöreähkö sotilas olisi varmaan vielä kauankin antanut
kiukkunsa kipenöidä, varsinkin kun ei enää saanut lohdutusta
pikaristakaan, ellei ovi samassa olisi avautunut ja naisolento astunut
sisään vankien luo.
Kapteenin hyötyisät, vaikka vähän kalpean pöhöttyneet kasvot valkenivat
hetipaikalla, ja hän työnsi Bertelin syrjään paremmin nähdäkseen, sillä
lamppu valaisi heikosti. Mutta tulos hänen tarkastuksestaan ei
näyttänyt häntä oikein tyydyttävän:
-- Nunna! Hyi helvetti! ... tuleeko se meitä käännyttämään?
-- Rauha olkoon teidän kanssanne! -- kuului nuorehko, heleä ääni hunnun
alta virkkavan. Arvoisa Pyhän Äidin kirkon prioritar on lähettänyt
minut tänne haavojanne sitomaan ja jos se on pyhimysten tahto, niitä
parantamaan.
-- Kunniani kautta, ihana ystäväni, se on hauskaa kuulla ja
tutustukaamme hetikohta lähemmin toisiimme! -- virkkoi kapteeni hiukan
lempeämmällä äänellä ja ojensi kätensä kohottaakseen huntua nunnan
kasvoilta. Tämä vetäytyi kuitenkin nopeasti pari askelta taapäin, ja
oveen ilmaantui kaksi epäilyttävän näköistä sotamiestä.
-- Ohoh, vai niin, kyllä ymmärrän! virkkoi Larsson hämillään -- kissa
vieköön, ovatko nunnat täällä noin kopeita. Siihen aikaan kun elelin
Frankkein maassa Würzburgin linnassa, sain puolitusinaa suuteloa
päivässä nuorimmilta nunnatytöiltä; sellaiset synnit annetaan aina
anteeksi.
-- No, -- jatkoi urhokas kapteeni, kun nunna epäröiden viipyi oven
suussa, -- teidän korkea-arvoisuutenne ei saa pahastua sotamiehen
suorista sanoista. _Numquam nemo nascitur caballerus_, sanoo
espanjalainen; se tahtoo sanoa, että rehellinen sotilas on kavaljeeri
jo syntyessään. Näettehän, arvoisa neitsyt, että minä, vaikka olenkin
uskoton kerettiläinen, taidan puhua latinaa kuin oikeauskoinen munkki!
Siihen aikaan, kun olimme Münchenissä, olin minä läheisessä
ystävyydessä pullakan baijerilaisen nunnan kanssa, joka oli 27-vuotias,
ruskeasilmäinen, koukkunokkainen...
-- Pidä suusi! -- kuiskasi Bertel ärtyisesti. Sinähän karkoitat nunnan
luotamme.
-- Enhän minä ole mitään sanonut. Astukaa sisään, ihana impi, astukaa
sisään vain. Lyön vetoa, että siitä on pitkät ajat, kun olette 27
vuotta täyttänyt. _Posito_, sanoo ranskalainen, olettakaamme, että
olisitte vanha akka...
Nunna lähestyi haavoitettuja mitään virkkamatta ja alkoi kahden
apulaissisaren kanssa tutkia Bertelin huonosti hoidettua haavaa. Hieno,
valkea käsi tarttui saksiin ja leikkasi pois nuorukaisen tukan sen
mustelman ympäriltä, jonka Pappenheimin miekka oli siihen jättänyt.
Kahdenkymmenen minuutin kuluttua oli Bertelin haava tottuneella kädellä
puhdistettu ja sidottu. Liikutettuna tästä huolenpidosta tarttui Bertel
nunnan käteen ja suuteli sitä.
-- Kunniani kautta, ihana rouva, -- virkkoi taas tuo suulas kapteeni,
minunhan pitäisi olla mustasukkainen ystävälleni, joka on minua
viittätoista vuotta nuorempi. Suvaitkaa nyt ojentaa lempeä kätösenne
tännekin ja laastaroida tätä urhoollista käsivartta, joka on saanut
voiton niin monen hurskaan sisaren hurskaudesta...
Nunna, joka ei ollut koko aikana virkkanut sanaakaan vastaukseksi,
alkoi nyt päästellä sitä repaleista sidettä, joka oli kääritty
Larssonin haavan ympärille. Hänen kätensä sattui Larssonin käteen.
-- Potz donnerwetter! -- huudahti kapteeni. -- Noin hieno ja pehmonen
kätönen! Pyydän anteeksi, rakastettava rouva tohtorinna; _ex ungua
leonem_, sanoo Pyhä Homerus, yksi kirkkoisistämme ... sillä minä olen
tutkinut kirkkoisienkin teoksia ... se merkitsee suoralla
suomenkielellä: kynsistään kissa tutaan. Lyön vetoa kymmenestä
putelista vanhaa renskaa yhtä rikkinäistä saapasta vastaan, että tuo
pieni, valkea kätönen paljon mieluummin hyväilisi ritarin poskea kuin
yötä ja päivää sormeilisi rukousnauhaa.
Nunna veti jo pois kätensä ja näytti epäröivän. Keimaileva kapteeni
alkoi jo pelätä pahoja seurauksia keikailustaan. -- En puhu sanaakaan
enää, minä vaikenen kuin karthausilaismunkki, mutta sen minä sanon,
että se, joka uskaltaa sanoa näin pehmeää kätöstä vanhan akan ... no,
no, minä vaikenen, kuulettehan, että minä vaikenen...
-- _Tempus est consummatum, itur in missam_[11] virkkoi ovelta kumea
ääni ja nunna kiiruhti tekemään viimeiset solmut kääreeseensä. Kohta
sen jälkeen olivat vangit taas kahden kesken.
-- Tuon äänen olen ennenkin kuullut -- huomautti Bertel miettiväisenä.
-- Kaikki on täällä kummallisen salaperäistä.
-- Pyh -- sanoi kapteeni pilkallisesti, -- mikä lie ollut kalju,
mustasukkainen munkki. Hitto vieköön sitä pientä, sievää kätöstä!


2. KAKSI VANHAA TUTTAVAA.


Kun syysaurinko seuraavana aamuna heitti ensimmäiset säteensä
tornikamariin, nousi Bertel vuoteeltaan ja meni ikkunaan, luodakseen
silmäyksen ahtaan rautaristikon läpi. Näköala siitä oli ihana. Tornin
juurella kiemurteli komea joki, sen toisella rannalla oli kaupunki
kymmenine kirkontorneineen ja kaupungin takana oli vihertäviä
viinitarhoja.
Heti paikalla tunsi Bertel paikan Würzburgiksi. Marienburgin linna,
jonne vangit oli suljettu, oli ruotsalaisten poistuttua taas joutunut
ruhtinaallisen piispan käsiin vaikkei hänen ruhtinaallinen
ylhäisyytensä ollutkaan levottomien aikojen vuoksi muuttanut sinne
olemaan, vaan pysytteleikse enimmäkseen Wienissä. Linna oli paljon
kärsinyt valloittamisesta ja ryöstämisestä; toinen torneista oli
rauniona ja vallihauta oli monin paikoin soraa ja kiviä täynnä. Tällä
kertaa oli linnassa vain viidenkymmenen miehen vartioväki, mutta sitä
enemmän oli siellä haavoitettuja ja sairaita, joita kaupungin
luostarien nunnat hoitivat. Kun Bertel oikein tarkkaan tutki
vankilaansa, oli hän tuntevinaan sen Reginan huoneeksi, samaksi, josta
tuo ihana neiti oli katsellut taistelun kulkua ja jossa ruotsalaisten
kanuunankuula oli musertanut ikkunaan asetetun neitsyt Marian kuvan.
Hän erehtyi, neiti Reginan huone oli kukistunut tornin mukana, mutta
luultu keksintönsä tuntui haaveellisesta nuorukaisesta sanomattoman
suloiselta. Täällä oli hän seisonut, tuo äärettömän ihana, onneton
ruhtinatar; täällä oli hän nukkunut viimeisen yönsä ennen myrskyä. Se
oli Bertelin mielestä pyhä paikka; kun hän painoi huulensa kylmää
kiviseinää vasten, luuli hän siinä näkevänsä jälkiä Reginan kyynelistä.
Salaman nopeudella iski outo ajatus hänen mieleensä. Jospa nunna, joka
eilen kävi heidän luonaan, olisikin vain joku naamioitu prinsessa ...
jos tuo hieno kätönen olisi ollutkin Reginan? Se olisi selittämätön
ihme, mutta ... rakkaus uskoo ihmeitä. Bertelin sydän alkoi
levottomasti sykkiä. Tuon lempeän hoitajattaren panema side oli jo
melkoisesti parantanut hänen haavaansa. Hän tunsi jo paljon
voimistuneensa.
Hänen toverinsa nukkuivat vielä matkasta uupuneina. Silloin avautui ovi
hiljaa ja sisään astui hiljaisin askelin eilinen nunna, tuoden
haavoitetuille virvoittavaa juomaa. Bertel tunsi päätänsä pyörryttävän.
Mielenliikutuksensa valtaamana heittäytyi hän polvilleen nunnan eteen.
-- Sano nimesi, sinä suloinen enkeli, joka vangituitakin muistat! --
huudahti hän. -- Sano nimesi, paljasta kasvosi ... oi, minä olisin
tuntenut sinut tuhansien joukosta ... sinä olet neiti Regina!
-- Te erehdytte -- sanoi sama, heleä ääni, jonka Bertel oli kuullut
eilen. Se ei ollut Reginan ääni, ja kuitenkin oli ääni tuttu, mutta
kenen?
Bertel ponnahti ylös ja tempasi hunnun nunnan kasvoilta. Hänen edessään
seisoi kaunis, lempeä Kätchen hymyilevin kasvoin. Hämillään vetäytyi
Bertel askelen taapäin.
-- Varomaton! -- virkkoi Kätchen ja peitti nopeasti päänsä. -- Olisin
toivonut saavani hoitaa teitä ja te pakotatte minut lähettämään toisen
sijaani.
Kätchen katosi. Saman päivän ehtoolla tuli taas nunna haavoitettujen
luo. Larsson piti taas kauniit puheet, vei hänen kätensä huulilleen ja
painoi siihen läiskähtävän suudelman. Mutta samalla kuultiin hänen
kiroavan tuhannen tuhatta tynnyriä; hän oli suudellut vanhaa,
kuihtunutta kättä, jonka iho oli kuin satavuotista pergamenttia.
-- Toden totta, rakas Bertel, -- sanoi tuo pettynyt kapteeni viisaan
levollisuudella, -- on asioita ja tapauksia luonnossa ja ihmiselämässä,
jotka ikuisesti pysyvät arvoituksina terävimmällekin järjelle. Tuo käsi
esimerkiksi ... _manus, mana, manum_, käsi, niinkuin vanhat roomalaiset
niin nerokkaasti sanoivat ... tuo käsi olisi varmaankin tullut
loistavalle sijalle kreikkalaisen runoilijan Ovidion Metamorfoseissa,
joita me muinoin luimme Turun katedraalikoulussa, siihen aikaan kun
isäni aikoi tehdä minusta papin. Eilen olisin antanut pääni pirulle
panttiin, että se käsi oli hieno neitosen käsi, ja tänään keritkööt
minut munkiksi, jos ei se ollut seitsenkymmenvuotiaan pesuakan käsi.
_Sic unde ubi apud unquam post_, niinkuin vanhat sanoivat, se on: niin
helposti voi kaunis tyttö muuttua syöjättäreksi.
Vankien haavat paranivat pian nunnien niitä hoitaessa. Pimeimmän syksyn
myrskyt vinkuivat linnan tornien ympärillä ja sade rapisi pieniä
ikkunoita vasten. Viinitarhojen vihreys katosi; paksu ja kylmä usva
nousi Main-virrasta ja sulki näköalan kaupunkiin päin.
-- En minä enää kestä kauempaa, -- mutisi Larsson. -- Eivät ne konnat
anna meille ei viiniä eikä arpanappuloita. Ja antakoon minulle anteeksi
pyhä Pirkitta, mutta paavi heidän nunniaan suudelkoon enkä minä, sillä
_habeo multum respectum pro matronibus_, minä pelkään vanhoja akkoja.
Ei, tätä en minä kestä, ennen hyppään ulos ikkunasta...
-- Hyppää, kun mielesi tehnee! -- vastasi Bertel ärtyisesti.
-- Ei, minä en hyppää ikkunasta, -- sanoi taas kapteeni. -- Ei, hyvä
ystäväni, _micus ameus_, niinkuin meidän oppineiden on tapana sanoa ...
vaan sen sijaan suvaitsen minä tämän toverini kanssa ruveta panemaan
kruunua ja klaavaa.
Ja tuo kekseliäs kapteeni ryhtyi neljättäkymmentä kertaa Pekan kanssa
pelaamaan tuota yksitoikkoista peliä, joka oli hänen ainoa huvituksensa
ja johon käytettiin Kaarle IX:n kuuden äyrin rahaa.
-- Sano ennemminkin, -- virkkoi Bertel, -- mitä siellä rakennetaan
tuolla Würzburgin torilla meitä vastapäätä Mainin rannalla?
-- Kapakkaako rakentanevat, -- vastasi Larsson. -- Kruunu!
-- Minusta näyttää kuin rakentaisivat polttoroviota.
-- Klaava! -- Piru vieköön huonon onneni. Tuo kirottu liminkalainen
voittaa minulta kohta hevosen, satulan ja jalustimet.
-- Jo vankeutemme ensi aamuna kuulin kerrottavan tulirovioista, joita
oli aikomus polttaa Lützenin tappelun kunniaksi. Mitäs siitä ajattelet?
-- Mitäkö ajattelen? Mitä se minua liikuttaa, jos ne noita-akkojaan
polttavatkin, polttakoot vaikka tusinan jos tahtovat sillä mieltämme
ilahduttaa.
-- Mutta jos rovio on meitä varten? Jos ne vain odottavat piispan
tuloa?
Larssonin pienet, harmaat silmät soikenivat ja mietteihinsä mennen
alkoi hän nypelöidä suippoa leukapartaansa. -- Blitzdonnerkreutz ... ne
jesuiittaroistot! Meitäkö aikovat paistaa, niinkuin nauriita ... meitä
pyhän Rooman valtakunnan voittajia... Minä tarkoitan, että näin
ahtaissa oloissa, _in rebus desperatis_, ei voi moittia rehellistä
sotilasta, jos hän kaikessa hiljaisuudessa luikkisi tiehensä.
Esimerkiksi ikkunasta...
-- Ikkuna on seitsemänkymmentä jalkaa yläpuolella Main-virran.
-- Ovesta! ... -- tuumaili kapteeni.
-- Sen takana seisoo yötä päivää kaksi aseistettua vartijaa.
Kunnon kapteeni vaipui surullisiin mietteihin. Aika kului, tuli ilta,
tuli yö. Nunnaa, jonka olisi pitänyt tuoda iltaruokaa, ei näkynyt eikä
kuulunut. -- Juhla alkaa paastolla, mutisi kapteeni. -- Sanokaa minua
punasilmäiseksi särjeksi, jos en katkaise niskaa siltä huolimattomalta
nunnalta niin pian kuin hän taas näyttäytyy.
Samassa aukeni ovi ja nunna astui sisään, tällä kertaa kuitenkin ilman
seuralaisia. Larsson katsahti merkitsevästi tovereihinsa, teki nopean
hyppäyksen, tarttui nunnaa kaulaan ja piti häntä kiinni seinää vasten.
-- Hiljaa, siivosti, arvoisa abbedissa, -- ivaili kapteeni, -- jos
päästät pienimmänkään äänen suustasi, olet hukassa. Oikeastaan minun
kai pitäisi heittää sinut ikkunasta ulos Mainiin uimaan, opettaakseni
sinulle suurempaa täsmällisyyttä. Mutta minä armahdan sinua. Sano
minulle vain, kurja toriämmä, mikä on tarkoitus sillä roviolla, jota
rakennetaan tuolla torilla, ja ketä siellä aiotaan kärventää.
-- Kaikkien pyhäin nimessä, puhukaa hiljaa, -- kuiskasi nunna tuskin
kuuluvasti. -- Minä olen Kätchen ja olen tullut teitä pelastamaan.
Suuri vaara uhkaa teitä. Huomenna odotetaan piispaa tulevaksi, ja isä
Hieronymus, teidän ja kaikkien suomalasten leppymätön vihollinen, on
vannonut polttavansa teidät elävältä pyhimysten kunniaksi.
-- Sinun pieni, hieno kätösesi! -- huudahti Larsson ihastuksissaan. --
Kunniani kautta, olenpa minä koko kollo, kun en sitä heti paikalla
tuntenut. No niin, ihana ystäväni, Pyhän Pirkitan kunniaksi otan minä
sinulta tuossa paikassa suudelman...
Ja kapteeni piti sanansa. Mutta Kätchen riuhtaisihe irti ja virkkoi: --
Jos ei junkkeri pysy aloillaan, saa hän paistua roviolla, se on varma.
Pian, sitokaa minut sängyn jalkaan ja solmitkaa huivi suuhuni.
-- Sitoako sinut sängyn jalkaan? ... -- kysyi kapteeni
veitikkamaisesti.
-- Pian! Vartijat ovat saaneet viiniä ja nukkuvat mutta kahdenkymmenen
minuutin kuluttua tulee isä itse heitä tarkastamaan. Te otatte heidän
takkinsa ja kiiruhdatte ulos. Tunnussana on: "Pietari ja Paavali."
-- Entä sinä itse? -- kysyi kapteeni.
-- Minut tavataan sidottuna. Minulle on tehty väkivaltaa ja suuni
tukittu.
-- Kunnon tyttö! Kaikkien Frankinmaan katuvaisten sisarien esikuva!
Jos en olisi vannonut naimatonna kuolevani... No, no ... pian Bertel!
Pian Pekka, sinä sen laiskuri! Jää hyvästi, kyyhkyseni! Yksi suudelma
vielä ... hyvästi.
Ja vangitut kiiruhtivat ulos.
Mutta tuskin he olivat päässeet ulos ja alkaneet juosta alas ahtaita
kiertoportaita, kun rautaiset kourat iskivät heitä niskaan ja heidät
heitettiin maahan ja sidottiin. -- Viekää aarrekammioon ne koirat! --
kuului tuttu ääni komentavan. Se oli jesuiitta Hieronymuksen ääni.


3. AARREKAMMIO.

Kun vangit taas tointuivat, huomasivat he olevansa käsistään ja
jaloistaan sidottuina pimeässä, kosteassa, syvälle kallioon hakatussa
luolassa, jossa Würzburgin piispa oli säilyttänyt aarteitaan, ennenkuin
ruotsalaiset vapauttivat hänet siitä huolesta. Ei ainoakaan päivän säde
päässyt tunkeutumaan tähän ummehtuneeseen holviin ja kallion kosteus
tippui yksitoikkoisella läiskeellä halkeamien läpi lattialle.
-- Salama ja leimaus! Kaikki helvetin peikot sinun kimppuusi, kirottu
korvaton munkki! -- huusi kapteeni, kun taas tunsi maata jalkojensa
alla. -- Älähän muuta kuin suljepas meidät, kuninkaallisen majesteetin
ja kruunun upseerit, moiseen hiiden loukkuun! _Diabolus infernalis
multum plus plurimum_!... Oletko vielä elossa, Bertel?
-- Olen. Ainakin sen verran, että saavat minut huomenna elävältä
polttaa.
-- Niinkö luulet käyvän? -- virkkoi kapteeni alakuloisesti.
-- Minä tunnen tämän rahakammion. Kolmella puolella on vuori,
neljännellä on rautainen portti, ja se mies, joka meitä täällä vartioi,
on vuorta ja rautaa kovempi. Emme koskaan enää saa Suomea nähdä! En
koskaan enää saa nähdä _häntä_...
-- Kuules, Bertel, sinä olet reipas poika, mutta se ei estä, että
välistä puhut kuin leikatusta lampaan päästä. Sinä olet rakastunut
siihen mustatukkaiseen neitiin; en sano mitään siitä. _Amor est valde
lurifaxius_, rakkaus on ryöväri, niinkuin Ovidius niin oikein
huomauttaa. Mutta minä en voi sietää, että vänistään. Jos saamme elää,
on muitakin tyttöjä suudellaksemme; jos taas kuolemme, niin menkööt
helkkariin kaikki tyyni. Vai niin, vai luuletko todellakin, että ne
aikovat paistaa meitä kuin kynittyjä metson poikia?
-- Se on teidän omassa vallassanne! -- vastasi ääni pimeästä. Kaikki
kolme vankia hätkähtivät kauhistuksesta.
-- Paholainen on keskellämme! -- huusi Larsson.
Pekka alkoi lukea rukouksia. Silloin välähti kirkas valon säde
umpilyhdystä ja vangit näkivät isä Hieronymuksen seisovan
läheisyydessään.
-- Se on teidän omassa vallassanne, -- virkkoi hän uudelleen. --
Pakeneminen on mahdotonta. Kuninkaanne on kuollut, sotajoukkonne on
voitettu, koko maailma tunnustaa jo kirkon ja keisarin vallan.
Polttorovio on valmis, ja ruumiinne tulevat palamaan pyhimysten
kunniaksi. Mutta pyhä kirkko on lempeydessään ajatellut keinoa, joka
voi teidät vielä pelastaa, ja lähettää minut teille armoa tarjoamaan.
-- Todellakin! -- huudahti Larsson ivaten. -- Tulkaa, pyhä isä.
päästäkää minut siteistäni ja sallikaa minun syleillä teitä. Minä
tarjoan teille ystävyyteni, ja tietysti luotatte te minuun. Mitenkä
sanookaan Seneca: _homo homini lupus_, ei koira koiran hännälle polje.
-- Tarjoan teille armoa, -- jatkoi jesuiitta kylmästi, -- _kolmella_
ehdolla, joita ette varmaankaan kieltäytyne täyttämästä. Ensiksi on
teidän luovuttava väärästä uskostanne ja julkisesti omaksuttava ainoan
autuaaksi tekevän kirkon oppi.
-- Ei ikinä! -- huudahti Bertel kiivaasti.
-- Vaiti! -- virkkoi kapteeni. -- No niin, _posito_, että me luovumme
Lutherin uskosta?
-- Sitten, -- jatkoi jesuiitta, -- on teidät sotavankeina vaihdettava
jalosukuiseen neitiin ja ruhtinattareen Regina von Emmeritziin, jonka
teidän tyrannillinen kuninkaanne lähetti vankina pohjolaan.
-- Se on tapahtuva! -- vastasi Bertel innokkaasti.
-- Vaiti! -- virkkoi taas Larsson. -- Niinpä niin, _posito_, että me
hankimme vapauden neiti Reginalle; entä sitten?
-- Sitten on vain muuan pikku seikka jäljellä. Minä vaadin luutnantti
Berteliltä kuningas Kustaa Aadolfin sormuksen.
-- Raha tai henki! -- ivasi Larsson.
-- Te pyydätte sitä, mitä minulla ei ole, -- vastasi Bertel.
Jesuiitta katseli häntä epäilevin silmin.
-- Kuningas on käskenyt herttua Bernhardin antamaan teille sormuksen,
ja teidän olisi pitänyt saada se.
-- En tiedä mitään kaikesta tästä, -- virkkoi Bertel totuuden
mukaisesti, mutta oli samalla sekä iloinen että hämmästynyt siitä, mitä
nyt kuuli.
Jesuiitta muuttui taas ulkomuodoltaan kylmäksi.
-- Koska asiat ovat niin, rakkaat lapseni, -- sanoi hän, -- niin
älkäämme enää puhuko sormuksesta. Mitä nyt tulee siihen, että
kääntyisitte oikeauskoiseen kirkkoon...
Bertel aikoi vastata, mutta kapteeni, joka jo jonkin aikaa oli
kihnutellen liikutellut varjossa olevaa yläruumistaan jotakin
näkymätöntä esinettä vastaan, keskeytti hänet.
-- Niin, mitä nyt siihen tulee, -- kiiruhti hän sanomaan, -- niin
tiedätte te, arvoisa isä, että sillä asialla on kaksi puolta: _questio
an ja questio quomodo_. Puhuaksemme nyt ensiksi siitä, mikä on _questio
an_, niin oli rehtori Vincentius Flachsenius vainajalla aikoinaan
tapana asettaa sana _negare_ niinkuin _prima regula juris_. Teidän
korkea-arvoisuudestanne on varmaankin sekä odottamatonta että mieluista
kuulla kuninkaallisen kapteenin puhuvan latinaa niinkuin olisi hän
mikäkin kardinaali. Mutta tietäkäähän toki, että me Turun
katedraalikoulussa luimme sekä Ciceroa ja Senecaa että myöskin
Ovidiota, jota myöskin Nasoksi kutsutaan; omasta puolestani olen aina
pitänyt Ciceroa lavertelijana ja Senecaa peruukkina, mutta mitä
Ovidiukseen tulee...
Jesuiitta vetäytyi ovea kohti ja virkkoi kuivasti:
-- Siis valitsette rovion?
-- Ennemmin rovion kuin luopumisen häpeän! -- huudahti Bertel, joka ei
ollut huomannut Larssonin merkkejä ja viittauksia.
-- Tämä ystäväni tässä, -- kiiruhti kapteeni lisäämään, -- on sitä
mieltä, ja oikeassa hän onkin, että ruminta tässä asiassa on julkinen
häpeä. Keskustelkaamme siis, arvoisa isä, _questio quomodosta. Posito_,
että meistä tulee kunnon katolilaisia ja että me rupeamme keisarin
palvelukseen ... mutta tehkää hyvin ja tulkaa hiukan lähemmä, ystäväni
Bertel on menettänyt kuulonsa melkein kokonaan siitä pitäen kuin hän
sai kunnian tutustua suureen Pappenheimiin.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Välskärin kertomuksia 1 - 14
  • Parts
  • Välskärin kertomuksia 1 - 01
    Total number of words is 3598
    Total number of unique words is 1963
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    34.9 of words are in the 5000 most common words
    40.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 02
    Total number of words is 3470
    Total number of unique words is 2054
    22.4 of words are in the 2000 most common words
    32.5 of words are in the 5000 most common words
    38.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 03
    Total number of words is 3593
    Total number of unique words is 1934
    24.7 of words are in the 2000 most common words
    36.4 of words are in the 5000 most common words
    42.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 04
    Total number of words is 3566
    Total number of unique words is 1996
    22.8 of words are in the 2000 most common words
    33.7 of words are in the 5000 most common words
    39.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 05
    Total number of words is 3481
    Total number of unique words is 1925
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    32.4 of words are in the 5000 most common words
    37.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 06
    Total number of words is 3493
    Total number of unique words is 2024
    22.7 of words are in the 2000 most common words
    33.8 of words are in the 5000 most common words
    39.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 07
    Total number of words is 3445
    Total number of unique words is 1975
    22.1 of words are in the 2000 most common words
    33.1 of words are in the 5000 most common words
    39.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 08
    Total number of words is 3710
    Total number of unique words is 2026
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    34.2 of words are in the 5000 most common words
    40.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 09
    Total number of words is 3618
    Total number of unique words is 2114
    22.4 of words are in the 2000 most common words
    31.7 of words are in the 5000 most common words
    37.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 10
    Total number of words is 3644
    Total number of unique words is 2001
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    36.2 of words are in the 5000 most common words
    41.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 11
    Total number of words is 3597
    Total number of unique words is 2092
    24.4 of words are in the 2000 most common words
    34.9 of words are in the 5000 most common words
    40.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 12
    Total number of words is 3572
    Total number of unique words is 2071
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    34.8 of words are in the 5000 most common words
    39.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 13
    Total number of words is 3661
    Total number of unique words is 1992
    22.8 of words are in the 2000 most common words
    34.3 of words are in the 5000 most common words
    40.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 14
    Total number of words is 3622
    Total number of unique words is 1954
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    35.0 of words are in the 5000 most common words
    41.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 15
    Total number of words is 3617
    Total number of unique words is 1906
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    34.9 of words are in the 5000 most common words
    41.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 16
    Total number of words is 3698
    Total number of unique words is 1986
    24.1 of words are in the 2000 most common words
    35.0 of words are in the 5000 most common words
    40.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 17
    Total number of words is 3670
    Total number of unique words is 2059
    22.9 of words are in the 2000 most common words
    32.0 of words are in the 5000 most common words
    36.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 18
    Total number of words is 3580
    Total number of unique words is 1880
    23.0 of words are in the 2000 most common words
    33.4 of words are in the 5000 most common words
    39.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 19
    Total number of words is 3684
    Total number of unique words is 1930
    25.6 of words are in the 2000 most common words
    36.5 of words are in the 5000 most common words
    42.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 20
    Total number of words is 1821
    Total number of unique words is 1014
    28.5 of words are in the 2000 most common words
    38.4 of words are in the 5000 most common words
    43.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.