Välskärin kertomuksia 1 - 12

Total number of words is 3572
Total number of unique words is 2071
24.2 of words are in the 2000 most common words
34.8 of words are in the 5000 most common words
39.6 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.

Onneksi ei kellään sotamiehistä ollut ampuma-aseita ja harvalla oli
miekkaakaan vyöllään, koska nostokkaille ei vielä oltu niitä uskottu.
Useimmilla oli, paitsi sammuvia kekäleitä ja aisankappaleita,
ainoastaan halkoja, joita olivat ohimennessään temmanneet
halkopinoista. Näin varustettuina ryntäsivät pihalla olijat porttia
vastaan.
Ensi yrityksessä saivat sotamiehet seipäistä ja aidaksista niin, että
heidän täytyi verisin päin vetäytyä takaisin. Mutta ennen pitkää tuli
tungos portissa niin suureksi, ettei voitu kättä käännähyttää, vielä
vähemmän sitä kohottaa tappeluun, ja nyt syntyi etumaisten kesken hurja
painiskeleminen, sill'aikaa kuin ulommaiset kummaltakin puolelta
tunkivat päälle ja lopulta litistivät etumaisia niin, ettei kukaan
kyennyt kättä eikä jalkaa liikahuttamaan ja joka hetki oltiin vaarassa
puristautua kuoliaiksi. Turhaan koettivat rautaiset käsivarret kaataa
kumoon vihollisia, turhaan leveät hartiat koettivat tunkeutua joukon
läpi. Lopulta tuli paino sisästä päin niin suureksi, että talonpoikain
etumaiset rivit hajaantuivat tai kaatuivat kumoon ja noin toinen puoli
sotamiehistä murtautui vallin ulkopuolella olevalle aukealle paikalle,
jotavastoin toinen osa uudelleen suljettiin linnan pihaan.
Nyt vasta päästiin todenteolla tappelemaan. Aseina käytettiin kepakoita
ja halkoja, piiskoja ja nyrkkejä. Annettiin siinä monta iskua, joka
paremmin olisi ollut paikallaan Isolanin kroaatteja vastaan,
osoitettiin siinä urhoutta, jota paremmin olisi tarvittu Saksanmaalla.
Sotamiesten miesluku oli suurempi, mutta kun se oli hajoitettuna
kahteen joukkoon, joutui se sen vuoksi pian epäjärjestykseen. Osa
nuoremmista nostokkaista pötki pakoon, toiset joutuivat tappiolle ja
piestiin pahanpäiväisiksi, toiset taas, nuo sotaan tottuneet, vanhat
sotamiehet, peräytyivät vallille, saadakseen selän suojaa ja
puolustautuivat hurjan rohkeasti. Voitto näytti nyt ehdottomasti
kallistuvan talonpoikien puolelle, mutta silloin syttyi taas tappelu
uuteen tuleen, kun portinvartijat, joista suurin osa oli kiivauksissaan
juossut valleille, työnnettiin rivakalla ryntäyksellä takaisin ja
vapautetut sotamiehet juoksivat toveriensa avuksi. Nämä saivat siitä
uutta rohkeutta ja ahdistivat talonpoikia kiihtyneellä raivolla; voitto
kävi taas epävarmaksi ja molempain kiukku kasvoi sitä mukaa, kuta
tasaväkisemmiksi tultiin.
Yli tämän meluavan ja huutavan, valittavan ja voitonriemuisen tappelun
tuoksinan paistoi hopeankirkas kuu niinkuin taivaan silmä, valaisten
rauhallisesti ja sovittavasti kaikkia maailman murheita ja tuskia.
Kaikki lehdet kimmeltivät kuutamossa; puiden lehvillä ja kosteassa
ruohikossa helmeili tuhannen tuhansia kastepisaroita; koko luonto
hengähteli sanoin selittämätöntä sopusointua; viileä tuulenhenki kulki
suurelta, kirkkaalta mereltä tullen yli rantaseutujen, loitolta kuului
mainingin yksitoikkoinen kohina kaukaisia kareja vastaan ja illan
tähdet kuvastelivat tummassa vedessä.
Kun linnan piha taas oli käynyt tyhjäksi, uskalsivat Martta-rouva ja
hänen apumiehensä käydä lähempää tarkastelemaan taistelua valleilla.
Tuo urhakka emäntä ei malttanut hänkään olla omalla tavallaan osaa
ottamatta kahakkaan, ja taas kuultiin hänen korkealla äänellä huutavan
talonpojille: -- Se on oikein, pojat, rummuttakaa päälle vaan, antakaa
palikkain pyöriä! Moni on saanut tanssia huonommankin soiton mukaan. --
Ja sotamiehille huusi hän: -- Olkoon terveydeksi, lapseni, pitäkää
hyvänänne illallinen, Korsholmassa tarjotaan mitä taidetaan! Älkää
yhtään hätäilkö, noita-akkanne on hyvässä turvassa, ja jos tarvitaan,
on Korsholmassa lukkoja ja säppiä teidänkin varallenne, roistot!
Onnen oikut ovat käsittämättömät. Näkyi olevan jossakin kirjoitettu,
että Martta-rouvan piti tulla valheesta kiinni ilonsa ylimmillään
ollessa ja kaikkien hänen varokeinojensa joutua häpeään. Sillä samalla
hetkellä nähtiin pitkä ja musta naisolento vallien korkeimmalla
kohdalla kuutamon valaisemaa yöllistä taivasta vasten.
Hämmästyksestä takertuivat sanat Martta-rouvan kurkkuun, kun hän tunsi
tuon olennon lukkojen taa telkeämäksi vangiksi. Kuinka Regina oli
voinut päästä lukittujen ovien ja suljettujen ikkunain kautta, se oli
hänelle niin selittämätön arvoitus, että häneenkin tarttui tällä
hetkellä usko vieraan tytön liitosta pimeyden valtain kanssa. Hän
unohti ruveta ottamaan kiinni pakolaista ja jäi odottamaan, että
suuret, mustat siivet kasvaisivat hänen hartioilleen ja hän
jättiläiskorppina lentäisi tiehensä. Lukija voi helpommin arvata asian
oikean laidan. Taistelun melu ja kanuunain laukaukset olivat kuuluneet
Reginan yksinäiseen kamariin. Joka hetki odotti hän jo pyöveleitään,
jotka veisivät hänet varmaan kuolemaan, ja niin ihanaa oli hänestä
kuolla marttyyrikuolema uskonsa tähden, että hänen levottomuutensa vain
kasvoi kasvamistaan, kun rähinä tuolla alhaalla ei lakannutkaan eikä
ketään kuulunut tulevaksi häntä noutamaan. Lopulta välähti hänen
haaveelliseen mieleensä ajatus, että pimeyden ruhtinas ehkä kadehtii
hänen ihanaa kohtaloaan ja että taistelu tuolla alhaalla on hänen
toimeenpanemansa, jolla hän tahtoo estää hänet kunniakkaasta kuolemasta
ja sen sijaan pakottaa hänet kuihtumaan vankilassa ilman voittoa ja
riemua. Hän muisti laulavan naisen neuvon, solmi yhteen lakanoita ja
huiveja ja laskeutui niitä myöten valleille ja oli ennen pitkää
kaikkien taistelevien nähtävänä.
Mutta niin pian kuin he keksivät tuon pitkän olennon tuolla ylhäällä
kuutamossa, valtasi heidät sama taikauskoinen pelko, joka äsken oli
kangistanut Martta-rouvan vikkelän kielen. Taistelu taukosi vähitellen
itsestään ja sitä kesti enää vain etäisemmillä paikoilla; ystävä ja
vihamies joutui saman kauhun valtaan ja lähinnä valleja syntyi niin
suuri hiljaisuus, että sinne kuului meren kaukainen kohina.
Ja silloin puhui neiti Regina äänellä niin kuuluvalla ja heleällä, että
jos hänen ruotsinpuheensa ei olisi ollut niin outoa, kaikki ympärillä
seisovat olisivat ymmärtäneet, mitä hän sanoi. -- Te Belialin lapset,
-- sanoi hän ensin vähän värähtelevällä, mutta sitten lujalla ja
rauhallisella äänellä, -- te vääräuskoiset, miksi viivyttelette
henkeäni ottamasta? Tässä seison minä aseetonna, suojatonna, korkea
taivas pääni päällä ja maa ja meri jalkojeni juuressa, ja sanon teille:
teidän Lutherinne oli väärä profeetta; ei ole mitään autuutta paitsi
yhteisen, oikeauskoisen, katolisen kirkon helmassa. Kääntykää sentähden
pyhän neitsyen ja kaikkien pyhimysten puoleen sekä tunnustakaa paavi
Kristuksen jälkeläiseksi maan päällä, niinkuin hän toden totta onkin,
että hän torjuisi päänne päältä Pyhän Yrjänän miekan, joka jo on
kohotettu teitä tuhoamaan. Minut voitte tappaa, minä kuolen kernaasti
uskoni oikeuden vuoksi; tässä minä olen, miksi viivytte? Lyökää minua,
minä nauran teille, te vääräuskoiset; minä ylenkatson teidän uskoanne!
Oli neiti Reginan onni, etteivät hänen sanojaan ymmärtäneet ne, joille
ne puhuttiin. Sillä niin suuri oli luterilaisuuden voima tänä kuohuvana
aikana, jolloin valtakunnat ja kansat sen hyväksi uhrasivat onnensa ja
elämänsä, että halvin ja typerinkin hehkui palavaa intoa ja sokeaa
vihaa paavia ja hänen miehiään vastaan -- minkä karkeat, mutta
luonnontuoreet vanhat virsikirjamme yllin kyllin osoittavat. Olisipa
vain tämä väkijoukko, olivatpa sitten talonpoikia tai sotamiehiä,
kuullut Reginan paavia ylistelevän ja sanovan Lutheria vääräksi
profeetaksi, armotta olisi se repinyt hänet palasiksi. Nyt sitävastoin
suhisivat nuoren neidon sanat kuin oudot äänet heidän ohitsensa; he
näkivät vain hänen rauhallisen ryhtinsä, ja se kunnioitus, jota rakkaus
ja onnettomuus aina herättävät, vaikutti tuohon äsken niin kiihkoiseen
laumaan sen, että he seisoivat siinä epätietoisina, mitä heidän
oikeastaan olisi ajatteleminen ja tekeminen. Turhaan odotti Regina taas
kuolemaansa. Hän astui alas valleilta, meni peloissaan väistyvää
joukkoa vastaan, jokainen näki, että hän oli täydellisesti turvaton.
Mutta kuitenkaan ei kukaan uskaltanut kohottaa kättään häntä
vangitakseen. -- Ei se ole ihmisen luuta ja lihaa tuo, se on varjo, --
virkkoi muuan vanha vöyriläinen. -- Kuun näen hänen lävitsensä
paistavan.
-- Se nyt äkkiä nähtäneen, -- huusi muuan pörröinen ilmajokelainen ja
laski jotenkin raskaasti karhean kätensä Reginan hartioille. Hetki oli
ratkaiseva. Nuori neitonen käännähti päin ja katsoi miestä kasvoista
kasvoihin noilla tummilla, syvillä ja loistavilla silmillään, niin että
tämä kummallisen tunteen valtaamana veti kätensä pois ja luikki
häpeissään tiehensä. Häntä seurasivat useat muutkin lähinnä,
seisoneista. Ei kukaan voinut selittää noiden mustien, kuutamossa
kiiltelevien silmien salaperäistä voimaa, mutta kaikki sen tunsivat.
Hetken kuluttua oli paikka Reginan ympärillä tyhjä, taistelu oli
lakannut ja vihdoin viimeinkin saapunut vartijaväki lopetti mellakan
vangitsemalla uppiniskaisimmat.
Mutta vielä kauan jälkeenpäinkin kesti tuota nuijasodan synnyttämää
kilpailua talonpoikien ja sotamiesten välillä, uutteran _auran_ ja
voittoisan _miekan_ välillä, joista toinen on aina ollut Suomen kunnia,
ja joista toinen tähän aikaan lensi tupestaan kesyttämään itseään
Rooman keisaria.
Reginasta sanottakoon tällä kertaa vain, että hän vastustelematta,
vaikkakin haikeasti huoaten kadotettua marttyyrikruunuaan, antoi viedä
itsensä takaisin pimeään, yksinäiseen vankihuoneeseensa. Mutta Perttilä
palasi tyttärineen Isokyröön, isä mietiskellen sukunsa tulevaa
suuruutta, tytär entisiä iloja ajatellen. Meidän on muistettava, että
kaikki tämä tapahtui kahden päivän kuluessa kesällä v. 1632, siis ennen
Kustaa Aadolfin kuolemaa, josta ensimmäisen kertomuksen alussa on
kerrottu.
Kului päiviä ja kuukausia ja ihmisten kohtalot vaihtelivat, mutta
siivekkään sanan tulee lennostaan lakata ja vaieta vastaisia hämyhetkiä
odottaessaan. Sillä välskärin kertomus kesti, niinkuin kestää lasten
ilo tai suru, yhden illan -- käyden lyhyeksi niille, jotka sitä
kuuntelivat ystävinä, pitkäksi ehkä muille. Mutta ei koskaan katkennut
tarinan lanka keskeltä kahtia, etteivät nuoret ja vanhat olisi
ajatelleet: pian saamme kuulla lisää. Se täytyi välskärin aina luvata.
Paljo onkin hänellä vielä kertomatta kahden suvun kohtaloiden
vyyhdestä, joka vasta on puoleksi keritty, mutta jota varmaankin vielä
keritään, joskaan ei loppuun, niin ainakin "pasmaan" merkiksi siitä,
että lanka on niin pitkä kuin pitääkin.



VÄISKÄRIN KOLMAS KERTOMUS.
TULI JA VESI.


Kun välskärin utelias kuulijakunta taas kokoontui, oli noin kuusi
kuukautta kulunut siitä, kun viimeksi oli oltu yhdessä. Oli näet
sattunut tapaus vanhalle Bäckille. Itsekullakin on keppihevosensa. Ja
Bäck oli vanhoilla päivillään alkanut rakastaa muutamanlaista
mukavuutta; hänellä oli ulkovinnillä jotenkin suuri pussi täynnä
höyheniä, joita hän syksyisin ja keväisin hankki ampumaretkillään.
Mutta mihinkä noita höyheniä käytettiin, sitä ei kukaan käsittänyt; kun
sitä häneltä kysyttiin, saattoi hän vastata: -- minä aion tehdä
niinkuin Posse teki Viipurin pamauksessa: jos Suomi tulee hätään,
kiipeän minä torniin ja pudistan höyheneni ilmaan, niin että siitä
syntyy yhtä monta sotamiestä kuin oli pussissa höyheniä.
-- Veli puhuu kuin hanhen päästä, -- virkkoi kapteeni Svanholm,
postimestari. -- Parempaa puuta tarvitaan sotamiehen tekoon tänä
aikana. Vai luuleeko veli meitä kananpojiksi?
-- Minä tiedän, -- lisäsi välskäri, kun kapteeni aikoi jatkaa, -- minä
tiedän, mitä veli tahtoo sanoa: veljellä oli siivet Karstulassa.
Eräänä kauniina huhtikuun päivänä lähti välskäri ampumaan lintuja
kuvilta. Toverinaan oli hänellä vanha, toissilmä korpraali, Ritsi
nimeltään, s.o. Fritz; nuorena ollessaan oli hän kisällinä kuljeksinut
aina Saksanmaalla saakka, tuomatta sieltä tullessaan kuitenkaan muuta
kuin saksalaisen nimensä. Jäät olivat vielä paikoillaan, mutta
avannoita oli jo kaikkialla; ukot luovailivat jään reunaa pitkin ja
ampuivat välistä, mutta huonosti he ampuivat ja heikko oli heidän
näkönsä. Silloin tapahtui eräänä aamuna, että Bäck luuli näkevänsä
kaksi kaunista sorsaa ulkojään reunassa, jonne voitiin tulla ainoastaan
pitkän kierroksen tekemällä. Hän lähti liikkeelle ja kun pääsi perille,
olivat sorsat vielä paikoillaan. Hän hiipi niin lähelle kuin uskalsi,
tähtäsi ja ampui ... ja näyttivät sorsat hiukkasen pudistelevan
höyheniään, mutta paikaltaan ne eivät hievahtaneet. Sitkeähenkisiä
pakanoita, ajatteli Bäck, kumartui, latasi pyssynsä uudelleen ja ampui
vielä kerran kolmenkymmenen askelen matkalta. Samalla menestyksellä.
Vähän häpeissään hiipi ampuja lähemmä ja huomasi nyt ampuneensa omia
kuviaan, jotka tuuli hänen huomaamattaan oli kantanut jään sisäreunalta
sen ulkoreunalle.
Nyt aikoi vanha herra lähteä saalineen paluumatkalle, mutta ei
päässytkään. Tuuli oli irroittanut sen jään, millä _hän_ seisoi, siitä,
millä Ritsi seisoi, ja ajoi nyt irtonaista lauttaa merelle.
Surumielisinä katselivat ukkoset toisiaan kukin lautaltaan; väliä ei
ollut täyttä kymmentä syltä, ja kuitenkaan ei korpraali voinut auttaa
herraansa ja mestariaan, sillä venettä ei heillä ollut. Bäck ajautui
hitaasti, mutta varmasti ulapalle. -- Hyvästi nyt, kumppani! -- huusi
välskäri. -- Sano terveisiä Svenoniukselle ja Svanholmille, että minun
testamenttini on oikeanpuolisessa lukitussa piirongin laatikossa. Sano
heille, että soitattavat minulle sielukelloja sunnuntaina. Hautausta ei
teidän tarvitse puuhata, siitä pidän itse huolen.
-- Jumala siunatkoon! -- huusi korpraali vastaan, pyyhkäsi nuttunsa
liepeen nurealla puolella toista silmäänsä ja lähti hiljalleen ja
tyynesti kävelemään rantaan päin, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut.
Nyt on kuitenkin tuon kunnon pikkukaupungin kunniaksi sanottava, että
välskärin muut ystävät eivät olleet läheskään niin kylmäverisiä kuin
korpraali. Postimestari kiroili ja pauhasi, koulumestari lähti
poikiensa kanssa liikkeelle ja vanha isoäiti lähetti pari reipasta
luotsia vakavissa veneissään etsimään välskäriä jäiden seasta. Koko
kaupunki tuli liikkeelle, siellä meluttiin ja juostiin, ja ne, jotka
melusivat ja juoksivat, saivat kaikista vähimmän aikaan. Kaksi päivää
kului eikä mitään uusia kuulunut; kolmantena päivänä palasivat luotsit
takaisin, mutta saalistaan eivät he olleet tavoittaneet. Päätettiin
että välskäri oli mennyttä miestä ja herettiin häntä hakemasta.
Kaupungissa syntyi vilpitön suru, sillä tuollainen vanha kapine kuin
ukko Bäck -- kaikkien setä ja kaikkien uskottu -- oli yksi noita
pikkukaupungin kotihaltioita, joita ilman ei luultu yleisen hyvän
voivan viihtyä. Mutta mitä tehdä? Kun ei vielä kolmanteenkaan pyhään
mennessä tuon onnettoman linnustuksen jälkeen ollut kuulunut
risahdustakaan välskäristä, soitettiin hänelle sielukellot; samalla
luettiin hänelle saarnatuolista kaunis kiitos, jonka Svenonius oli
kirjoittanut ja joka oli koristettu sekä latinalaisilla että
heprealaisilla korulauseilla. Kaupungin hyvinymmärtäväinen maistraatti
määräsi päivän ja hetken tuon noin odottamattomasti hukkautuneen
toverin jälkeen toimenpantavaa kalunkirjoitusta varten.
Toivon kuitenkin, että ne arvoisat lukijani, jotka ovat huomanneet
tämän todenmukaisen kertomukseni päällekirjoituksen, eivät vielä ole
minuun aivan pahenneet. Olisihan ikävää, jos välskäri vaikenisi juuri
nyt, kun Regina-neiti vielä istuu Korsholmassa Martta-rouvan kovan
komennon alla ja Bertel vuotaa verta haavoistaan Lützenin
tappotanterella. Ja mitä tulisi helläluontoisesta Meristä, mitä
Isokyrön talonpoikaiskuninkaasta ja niin monesta muusta merkillisestä
henkilöstä tässä kertomuksessamme? Mutta rauhoittukaamme, välskäri on
ollut kummemmissakin seikkailuissa eläessään, eikä hän ole turhanpäiten
syntynyt samana päivänä kuin Napoleon.
Kaikki oli valmiina kalunkirjoitusta varten. Aivan harvinainen
järjestys vallitsi Bäckin ullakkokammarissa ja siellä oli tapahtunut
jotakin aivan merkillistä: siellä oli lakaistu ja lattia pesty. Kaikki
kapineet olivat ihmeellisessä järjestyksessä: matka-apteekki oli
tomutettu, lintujen kuvat olivat asetetut kaikki rinnakkain yhteen
riviin ja munakokoelman salaisuudet oli paljastettu kaikkien
katseltaviksi. Hopeapäinen kävelykeppi seisoi juhlallisen näköisenä
nurkassa, vanha irtotukka riippui miettiväisenä naulallaan, ja Bäckin
piirongin kaikkein pyhimmät, nuo vaalenneet hiussuortuvat muinaisilta
ajoilta, oli vedetty päivän valoon ruplissa ja kopeekoissa
arvosteltaviksi, vaikkeivät ne varmaankaan suuriin summiin nousseet.
Kaikki oli, kuten sanottu, valmiina, virkanaamainen raatimies oli
istuutunut kuluneen tammipöydän ääreen, jossa nyt puhdas karttapaperi
komeili sillä paikalla, missä välskäri säilytti nikkarikapineensa,
kirjuri istui vastapäätä raatimiestä ja teroitteli kynäänsä, ja vanha
iso-äiti oli talon emäntänä saapunut vesissä silmin ilmoittamaan Bäckin
tavaroita, koska tuolla vanhalla miehellä ei ollut muitakaan omaisia
tai sukulaisia.
Yksi kapine oli kuitenkin vielä koskematta jä tutkimatta, nimittäin tuo
kulunut, hylkeennahkainen kapsäkki välskärin sängyn alla. Raatimies
silmäili sitä tuon tuostakin arvaillen, miten suureksi nousisi hänen
prosenttinsa vainajan perinnöstä, mutta mitä tuo kapsäkki sisältäisi ja
kuka oikeastaan tulisi sen perimään, sitä ei kukaan tiennyt.
Nyt tuli toimituksen alkaa. Svanholm ja Svenonius oli
kutsuttu arviomiehiksi. Raatimies rykäisi pari kertaa, asetti
kasvonsa virkamiehen ryppyihin, avasi suunsa ja alkoi: -- Koska
hyvinymmärtäväisen maistraatin tietoon on tullut, että entinen korkean
kruunun välskäri, Andreas Bäck nimeltään, harjoittaessaan linnunammuntaa
lintuja vastaan meren jäällä, on tähän jäähän tapaturmaisesti kuoleman
kautta kadonnut, ja niin muodoin, vaikkei ruumiillisesti löydettynäkään,
kuitenkin hengellisesti oikein ja lain mukaan todenmukaisesti kuollut
on...
-- Pyytäisin nöyrimmästi saada ilmoittaa tyytymättömyyteni! -- kuului
samassa ääni ovesta, ja sen äänen vaikutus oli ihmeellinen.
Hyvinymmärtäväisen maistraatin edustaja hölmistyi sanattomaksi, hänen
tukkansa pyrki korkeutta kohti ja hänen kaunopuheinen kielensä takertui
ensi kerran elämässään suulakeen kiinni. Kirjuri, jota sihteeriksi
kutsuttiin, karkasi pystyyn kuin raketti ja iski päänsä seinään sysäten
mennessään kumoon oppineen herra Svenoniuksen, joka oli hiukan
vähäkuuloinen eikä ollut kuullut tuota outoa ääntä yhtä vähän kuin hän
ollenkaan käsitti, mikä oli syynä syntyneesen häiriöön. Pahimmin kävi
kuitenkin urhoolliselle Svanholmille; olisi voinut vannoa, ettei hän
Karstulassakaan ollut niin kovaa kokenut. Hän valahti kalpeaksi kuin
lakana ja koetti turhaan komentaa uppiniskaista oikeata jalkaansa
tekemään käännöstä vasempaan. Ainoastaan vanha isoäiti säilytti
jotakuinkin mielenmaltiinsa, asetti lasisilmät nenälleen, astui
päättävästi tulijaa vastaan ja pudisti moittivasti päätään, niinkuin
olisi tahtonut sanoa (jota ei kuitenkaan sanonut), että on sopimatonta,
että ruumiit kulkevat avossasilmin.
Mutta vanha Bäck -- sillä kukapa muukaan se olisi voinut olla -- ei
pelästynyt. Hänen tunteensa olivat aivan toista laatua. Nähdessään
vanhan kamarinsa näin hävyttömästi puhdistetuksi, kallisarvoiset
kapineensa noin rohkeasti järjestetyiksi, ja hyvinymmärtäväisen
maistraatin täydessä toimessa asiain kanssa, jotka Bäckin mielestä
eivät sille ensinkään kuuluneet, joutui hän helposti ymmärrettävistä
syistä oikeutetun vihan valtaan, tarttui virkakuntien edustajia niskaan
ja heitti heidät kumpaisenkin toisen toisensa perästä ovesta ulos.
Sitten tuli veli Svenoniuksen vuoro, jota ei säästetty enemmän kuin
muitakaan, ja lopuksi myöskin veli Svanholmin, joka hänkin, ennenkun
sai sanan suustaan, kieri alas ullakon portaita. Kaikki tuo tapahtui
kerta käden käänteessä. Nyt oli vain vanha isoäiti jäljellä. Ja kun
Bäck kohtasi vanhuksen moittivat katseet, tointui hän heti ja häpesi.
-- No, no, -- sanoi hän, -- no, no, serkku, älkää panko pahaksenne,
minä opetan nuo luudat ja rievut saamasta pahaa siivoa huoneeseeni ...
olkaa hyvä ja istukaa, serkku. Suuttuisihan tuosta kivikin tuommoisia
tyhmyyksiä nähdessään. Katsos noita konnia, kun ovat pesseet lattian ja
tomuttaneet kaikki lintuni; sehän on hävytöntä!
-- Hyvä serkku, -- keskeytti isoäiti, joka oli samalla sekä suuttunut
että iloinen, -- kaiken tuon olen minä tehnyt; me olimme kaikki siinä
varmassa luulossa, että serkku oli hukkunut.
-- Vai hukkunut! -- mutisi välskäri. -- Mutta minä sanon, ettei pahuus
maailmasta niin pian katoa. Kyllähän minä purjehdin kolme kokonaista
päivää sen kurjan jääpalasen päällä. Eikähän minulla juuri ollut
katettua pöytää eikä valmistettua sänkyä, mutta hiljalleenhan tuo meni.
Olihan minulla luotipyssy mukanani ja sillä minä ammuin hylkeen, joka
tuli liian likelle. Rasvainen se oli, mutta hätä keinon keksii,
ajattelin; tulta minulla oli ja oli suolojakin; ja niin minä tein
roihun metsästyslaukustani ja paistoin pihvin itselleni sitä ruudilla
maustaen. Neljäntenä päivänä pysähtyi lauttani kiintonaiseen jäähän
toisella puolella Pohjanlahden ja minä marssin maihin. Nyt on aika
lähteä tallustelemaan kotipuoleen ajattelin minä. Myin pyssyni ja
lähdin kelirikossa taipaleelle. Ja sen minä sanon teille, hyvä serkku,
että kamariani teidän ei olisi tarvinnut näin epäkuntoon laittaa, jos
eivät ruotsalaiset olisi kohottaneet kyytirahaansa neljää vertaa
suuremmaksi entisestään. Ennenkuin pääsin Haaparantaan, oli jo
matti kukkarossa. Silloin ajattelin minä: nyt välitän viisi
lääkintähallituksesta, ja aloin matkaa tehdessäni harjoittaa vanhaa
tointani suoniraudallani ja _essentia dulciksella_, niin että kaikki
akat ... onneksi olkoon, serkku taisi aivastaa ... niin että akat
luulivat entisten aikain taas palanneen takaisin. Niukuin naukuin
pääsin minä sillä tavalla perille ... vaikka vähän liian myöhään,
niinkuin näen, mutta kuitenkin tarpeeksi ajoissa heittääkseni
kutsumattomat perilliseni pellolle.
Niinkuin näkyy oli välskärin vaikea antaa ystävilleen anteeksi sitä,
että he olivat häirinneet häntä hänen rauhoitetuilla aloillaan. Sen hän
kyllä olisi voinut antaa anteeksi, että he olivat anastaneet hänen
aarteensa ja hänen nimeään loukanneet; mutta että he sen lisäksi olivat
siivonneet hänen kamarinsa, sitä ei hänen mielestään jalomielisinkään
mies maailmassa voinut kärsiä! Vasta vähitellen taukosi myrsky vanhan
isoäidin riitoja sovitellessa, ja niin koitti taas se päivä, jolloin
sovintojuhlaa vietettiin uudella kertomuksella, joka tässä alempana
seuraa. Tosinhan oli vielä niitä typeriä ihmisiä, jotka katselivat
välskäriä kuin kuolleista noussutta kummitusta; tosinhan maistraatti
yhä vielä epäili, oliko välskärillä enää oikeutta elämään, kun hän
kerran virallisesti oli kuolleeksi julistettu; tosinhan postimestari
vielä tuhannen tulimmaisesti kiroili pakottavaa selkäänsä, jossa näkyi
merkkejä veli Bäckin ylösnousemiskohtauksesta; tosinhan vielä veli
Svenoniuskin päivitteli sitä reikää, joka oli tullut hänen
kaksikymmenvuotiseen hännystakkiinsa, minkä hän juhlan kunniaksi oli
pukenut päälleen. Mutta isoäiti hymyili yhtä lempeästi kuin ennenkin,
Anna Sofia oli yhtä ystävällinen kuin ennenkin ja yhtä vallattomia
olivat pienokaiset -- ja niinpä haihdutti päiväpaiste usvapilvet ja
taivaanranta valkeni kuunneltaessa kertomuksia vangitun neiti Reginan
kohtaloista.


TULI JA VESI.

Hyvät ystäväni, alkoi välskäri, -- teistä voi ehkä tuntua oudolta, että
olen pannut tämän tarinani nimeksi "Tuli ja Vesi". Mitä oli kuninkaan
sormus ja kuinka miekka ja aura ovat taistelleet keskenään, sen
käsittää jokainen päätään vaivaamatta. Mutta nyt varmaankin joku
ajattelee, että minä aion kertoa teille jotakin luonnontieteellisiä
asioita, koska otan elementeistä puhuakseni. Hyvähän olisi niinkin,
sillä minä pidän luontoa suuressa kunniassa, mutta olen minä kuitenkin
sitä mieltä, että kertomuksessa on ihminen pääasia. Jos katselemme
maalauksia, voimme herttaisella ystävyydellä silmäillä hedelmätauluja,
lintutauluja ja maisemia, mutta ne taulut, joissa kuvataan kauniita
ihmisiä ovat kuitenkin aivan toista. Sanon sen vuoksi heti paikalla,
etten aio kertoa tulipaloista enkä vedenpaisumuksista; kertomukseni
nimi tulee siitä, että ihmisluonto välistä on merkillisesti elementtien
kaltainen, milloin tulen, milloin veden, milloin taas keveän ilman
kaltainen. Aion kertoa neljästä henkilöstä, joista toiset kaksi
kuuluvat ensimmäiseen luokkaan, toiset kaksi taas jälkimmäiseen. Sillä
ei kuitenkaan ole sanottu kaikki se, mitä voitaisiin sanoa, sillä
kaikilla nimillä on se vika, että ne ilmaisevat vain yhden puolen
monista. Olin myöskin aikonut nimittää kertomukseni "Vaakunamerkiksi",
mutta luovuin siitä, kun huomasin, että sitä yhtä hyvin voitaisiin
sanon "Kirveeksi". Olisin myöskin voinut pelästyttää teitä tuolla
pöyristyttävällä nimellä "Kirous" -- mutta kun oikein ajattelin,
huomasin että "Siunaus" olisi yhtä hyvä nimitys. Sen vuoksi saatte nyt
tyytyä elementteihin; olen nyt sanonut, mitä tarkoitan, lopun saatte
itse arvata.


1. SAALIS TAISTELUTANTERELTA.

Uutta juttua aloittaessamme on meidän ensiksi muistettava, että koko
tuo välillä oleva kertomus miekasta ja aurasta tapahtui ennen Lützenin
tappelua, josta kerrottiin ensimmäisen kertomuksen "Kuninkaan
sormuksen" lopussa. Kun nyt palaamme Lützeniin marraskuun 6. p:nä 1632,
niin saatamme hetkeksi unohtaa, että "Miekkaa ja auraa" ollenkaan
on ollut olemassa ja kuvailla mielessämme seisovamme suuren
sankarikuninkaan verisen paarin ääressä, kun hänet tappelun jälkeisenä
päivänä palsamoitiin Meuchenin kylässä.
Oli ihanaa, mutta samalla hirvittävää nähdä, kun Pappenheim teki
hyökkäyksensä suomalaisia vastaan Rippach-puron itäpuolella.
Rautapukuiset, vastustamattomat kyrassierit karkasivat Stålhandsken
kimppuun; kaikki horjui ja ruhjoutui tuon musertavan hyökkäyksen alla,
suomalaisten hevoset, jotka samoin kuin heidän isäntänsäkin olivat
aivan uupuneita pitkän taistelun vaivoista, kaatuivat selälleen. Mutta
Stålhandske kokosi heidät uudelleen, asetti miehen miestä, hevosen
hevosta vastaan, viimeiset voimat ponnistettiin, kuolemasta ei kukaan
välittänyt; ystävät ja vihamiehet sekautuivat toisiinsa verisessä
temmellyksessä. Siinä kaatui Pappenheim, siinä kaatuivat hänen
uljaimmat miehensä; puolet Stålhandsken ratsumiehistä sotkeutuivat
hevosten kavioihin, ja yhtä kaikki kesti raivoisaa taistelua hämäriin
saakka. Stålhandsken sivulla ratsasti Bertel, ja niin tapahtui, että
hän kohtasi Pappenheimin. Kovin heikko oli kaksikymmenvuotiaan
nuorukaisen käsivarsi tätä teräksestä tehtyä käsivartta vastustamaan;
urhoollisen sotamarsalkan pitkä miekan isku sattui nuorukaisen kypärään
niin suurella voimalla, että maailma musteni Bertelin silmissä ja hän
meni tainnoksiin. Kaatuessaan tarttui hän tietämättään uskollista
Lappiaan harjaan ja Lappi laukkasi tiehensä laahaten perässään
isäntäänsä, jonka toinen jalka oli jalustimessa kiinni ja kädet
puristivat suonenvedon tapaisesti harjasta.
Kun Bertel avasi silmänsä, näki hän vain pilkkoisen pimeää ympärillään.
Hämärästi muisti hän kuuman kahakan seikkailut, joista viimeinen oli
se, että Pappenheim heilautti miekkaansa hänen päänsä päällä. Hänen
mieleensä johtui ajatus, että hän ehkä oli kuollut ja lepäsi nyt
haudassaan. Hän koetteli kädellään sydämensä kohtaa, se sykki vielä;
hän puri sormeaan, ja tunsi siihen koskevan. Hän käsitti vielä
elävänsä, mutta miten ja missä, sitä oli hänen mahdotonta arvata. Hän
ojensi kätensä ja sai siihen muutamia oljenkorsia. Hänen kupeellaan oli
kosteata maata, pään päällä tyhjää ilmaa. Hän koetti nousta ylös, mutta
hänen päänsä oli raskas kuin lyijypallo; siinä oli vielä muisto
Pappenheimin miekasta.
Silloin kuuli hän läheltänsä äänen, joka puoleksi valittaen puoleksi
uhaten virkkoi:
-- Tuhannen tulimmaista! Ei tilkkaakaan viiniä! Saakelin valloonit,
ovat varastaneet taskumattini, rosvot. Hoi, tänne jokunen, olitpa
vaikka turkkilainen; kunhan tuot pisarankaan viiniä, sanon sinua
veljekseni, vaikk' olisit juutalainen, hoi!
-- Onko se Larsson? -- virkkoi Bertel heikolla äänellä, sillä hänenkin
kieltään kangerteli polttava jano.
-- Mikä maan myyrä se on, joka siellä nimeäni kuiskaa? -- virkkoi sama
ääni pimeässä. -- Hei, pojat, suitset höllälleen ja kannukset jalkaan!
Kun olette laukaisseet pistoolinne, heittäkää ne hiiteen ja iskekää
miekalla! Hakatkaa heitä kalloon, noita roistoja, listikää kuin
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Välskärin kertomuksia 1 - 13
  • Parts
  • Välskärin kertomuksia 1 - 01
    Total number of words is 3598
    Total number of unique words is 1963
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    34.9 of words are in the 5000 most common words
    40.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 02
    Total number of words is 3470
    Total number of unique words is 2054
    22.4 of words are in the 2000 most common words
    32.5 of words are in the 5000 most common words
    38.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 03
    Total number of words is 3593
    Total number of unique words is 1934
    24.7 of words are in the 2000 most common words
    36.4 of words are in the 5000 most common words
    42.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 04
    Total number of words is 3566
    Total number of unique words is 1996
    22.8 of words are in the 2000 most common words
    33.7 of words are in the 5000 most common words
    39.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 05
    Total number of words is 3481
    Total number of unique words is 1925
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    32.4 of words are in the 5000 most common words
    37.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 06
    Total number of words is 3493
    Total number of unique words is 2024
    22.7 of words are in the 2000 most common words
    33.8 of words are in the 5000 most common words
    39.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 07
    Total number of words is 3445
    Total number of unique words is 1975
    22.1 of words are in the 2000 most common words
    33.1 of words are in the 5000 most common words
    39.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 08
    Total number of words is 3710
    Total number of unique words is 2026
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    34.2 of words are in the 5000 most common words
    40.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 09
    Total number of words is 3618
    Total number of unique words is 2114
    22.4 of words are in the 2000 most common words
    31.7 of words are in the 5000 most common words
    37.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 10
    Total number of words is 3644
    Total number of unique words is 2001
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    36.2 of words are in the 5000 most common words
    41.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 11
    Total number of words is 3597
    Total number of unique words is 2092
    24.4 of words are in the 2000 most common words
    34.9 of words are in the 5000 most common words
    40.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 12
    Total number of words is 3572
    Total number of unique words is 2071
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    34.8 of words are in the 5000 most common words
    39.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 13
    Total number of words is 3661
    Total number of unique words is 1992
    22.8 of words are in the 2000 most common words
    34.3 of words are in the 5000 most common words
    40.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 14
    Total number of words is 3622
    Total number of unique words is 1954
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    35.0 of words are in the 5000 most common words
    41.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 15
    Total number of words is 3617
    Total number of unique words is 1906
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    34.9 of words are in the 5000 most common words
    41.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 16
    Total number of words is 3698
    Total number of unique words is 1986
    24.1 of words are in the 2000 most common words
    35.0 of words are in the 5000 most common words
    40.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 17
    Total number of words is 3670
    Total number of unique words is 2059
    22.9 of words are in the 2000 most common words
    32.0 of words are in the 5000 most common words
    36.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 18
    Total number of words is 3580
    Total number of unique words is 1880
    23.0 of words are in the 2000 most common words
    33.4 of words are in the 5000 most common words
    39.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 19
    Total number of words is 3684
    Total number of unique words is 1930
    25.6 of words are in the 2000 most common words
    36.5 of words are in the 5000 most common words
    42.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Välskärin kertomuksia 1 - 20
    Total number of words is 1821
    Total number of unique words is 1014
    28.5 of words are in the 2000 most common words
    38.4 of words are in the 5000 most common words
    43.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.