Valittuja kertomuksia - 08

Total number of words is 3295
Total number of unique words is 2015
21.7 of words are in the 2000 most common words
31.5 of words are in the 5000 most common words
37.0 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
että uudenvuodenlahjojen antaminen on rikoksellista taikauskoa ja
pakanallisuuden inhoittava jäännös?
— En sitä tietänyt, virkkoi herra Chanterelle.
— Tietäkää siis, sanoi herra Spon, että se tapa periytyy meille
roomalaisilta, jotka näkivät jotakin jumalallista kaikessa alkamisessa,
tekivät vuoden alun jumaluudeksi. Heidän tavallaan menetellessään
joutuu niinmuodoin syypääksi epäjumalan palvelemiseen. Te annatte
uudenvuodenlahjoja, herrani, jäljitellen Janus-jumalan palvojia.
Menetelkää johdonmukaisesti ja pyhittäkää heidän tavallaan jokaisen
kuukauden ensimmäinen päivä Junolle.
Herra Chanterelle kykeni tuskin pysymään pystyssä, pyysi saada
turvautua herra Sponin käsivarteen, ja heidän niin astellessaan herra
Spon jatkoi esitystään:
— Siitäkö syystä, että astrologit ovat määränneet vuoden alkavaksi
tammikuun ensimmäisestä päivästä, katsotte velvollisuudeksenne antaa
lahjoja juuri sinä päivänä? Ja mikä käskee teitä elvyttämään tänä
päivänä ystävienne kiintymystä? Oliko heidän kiintymyksensä riutumassa
vuoden lopulla? Ja onko se teille hyvinkin arvokas, kun olette
voittanut sen takaisin imarteluilla ja turmiollisilla lahjoilla?
— Hyvä herra, vastasi kelpo herra Chanterelle, nojaten herra Sponin
käsivarteen ja yrittäen sovittaa askeliaan ankaran kumppaninsa askelten
tahtiin, hyvä herra, minä olin ennen sairastumistani vain kurja
syntinen, ja ainoana huolenani oli kohdella ystäviäni säädyllisesti
ja noudattaa kaikissa menoissani nuhteettomuutta ja kunniallisuutta.
Sallimus on suvainnut pelastaa minut kadotuksen kuilusta, ja minä
seuraan kääntymiseni jälkeen rippi-isäni neuvoja. Olen kumminkin
ollut niin kevytmielinen ja turhamainen, etten ole kysynyt, mitä hän
ajattelee uudenvuodenlahjoista. Se, mitä minulle asiasta sanotte te,
tavoiltaan samoinkuin tiedoiltaankin erinomainen henkilö, saa minut
hämmentymään.
— Aion tosiaankin teidät hämmentää, virkkoi herra Spon, ja valistaa
teitä, en suinkaan omalla heikolla ymmärrykselläni, vaan erään suuren
oppineen sanoilla. Istukaa tuohon väistökivelle.
Herra Spon työnsi erään portin kulmaukseen herra Chanterellen, joka
sijoittui siihen niin hyvin kuin voi. Sitten herra Spon veti taskustaan
pergamenttisiteisen pienen kirjan, avasi sen, selaili ja pysähtyi
erääseen kohtaan, jota alkoi lukea raikuvalla äänellä, ympärillään
nuohoojia, sisäkköjä ja kokkipoikia, jotka hänen äänensä kaiku oli
houkutellut luo.
»Me, jotka inhoamme juutalaisten juhlia ja pitäisimme eriskummallisina
heidän sabbattejansa, uusiakuitansa ja muita Jumalalle aikaisemmin
otollisia juhlallisuuksia, omaksumme mielellämme Saturnuksen juhlat
ja tammikuun ensimmäisen päivän viettämisen, matronaalit ja muut;
uudenvuodenlahjat liikkuvat, muita lahjoja lentelee kaikkialla; missään
ei näe muuta kuin pelihuveja ja juominkeja. Pakanat noudattavat
uskontoansa paremmin, koska varovat pyhittämästä yhtäkään juhlaamme,
peläten näyttävänsä kristityiltä; me sitävastoin emme pelkää esiintyä
pakanoina, vaan vietämme heidän juhliansa.»
— Kuulittehan asian, lisäsi herra Spon. Niin puhuu Tertullianus
kaukaa Afrikasta, osoittaen, kuinka arvottomasti menettelette. Hän
huutaa teille: »Uudenvuodenlahjat liikkuvat, muita lahjoja lentelee
kaikkialla. Te vietätte pakanoiden juhlia.» Valitettavasti en tunne
rippi-isäänne. Mutta minä vapisen, hyvä herra, ajatellessani, kuinka
hän teitä laiminlyö. Tiedättekö edes varmaan, että hän on luonanne
kuolemanne hetkenä, kun astutte Jumalan eteen, ottaakseen vastatakseen
synneistä, joihin on sallinut teidän langeta?
Niin sanottuaan hän pisti kirjan takaisin taskuunsa ja meni menojansa
ärtyneenä, hämmästyneiden noki- ja kokkipoikien kaukaa seuraamana.
Kelpo herra Chanterelle jäi yksin väistökivelle, Savoijan prinsessa
sylissään, ajatteli joutuvansa ikuisen kadotuksen vaaraan, jos
lahjoittaisi nuken neiti de Doucinelle, ja painui mietiskelemään
uskonnon mittaamattomia mysteerejä.
Hänen jalkansa, jotka olivat horjahdelleet jo monen kuukauden aikana,
kieltäytyivät häntä kannattamasta, ja hän oli niin onneton kuin
hyväntahtoinen ihminen konsanaan tässä maailmassa.
Hän oli istunut murheellisena väistökivellään jo vähän aikaa, kun häntä
lähestyi eräs kapusiinimunkki, joka sanoi:
— Hyvä herra, ettekö anna uudenvuodenlahjaa pienille veljille, jotka
ovat köyhät, Jumalan rakkauden tähden?
— Mitä ihmettä, isäni! huudahti herra Chanterelle vilkkaasti. Te olette
munkki ja pyydätte minulta uudenvuodenlahjaa!
— Hyvä herra, vastasi kapusiinimunkki, hyvän pyhän Fransiskuksen
tahto on, että hänen poikansa iloitsevat yksinkertaisesti. Antakaa
kapusiinimunkeille niin paljon, että he saavat tänään kunnon aterian
voidakseen riemumielin sietää kieltäytymistä ja paastoa lopun vuotta,
tietenkin lukuunottamatta pyhä- ja juhlapäiviä.
Herra Chanterelle silmäili munkkia ihmeissään:
— Ettekö pelkää, isäni, että uudenvuodenlahjojen antaminen voi olla
sielulle turmioksi?
— En, sitä en pelkää.
— Se tapa johtuu meille pakanoilta.
— Pakanat noudattivat toisinaan hyviä tapoja. Jumala on sallinut
osan valkeuttansa hajoittaa pakanamaailman pimeyttä. Hyvä herra, jos
kiellätte uudenvuodenlahjat meiltä, älkää kieltäkö niitä köyhiltä
lapsilta. Me kasvatamme hylättyjä lapsia. Tällä pienellä kolikolla
ostan jokaiselle heistä pienen paperimyllyn ja leipäkyrsän. He
kiittävät teitä ilosta, joka kenties on ainoa heidän elämässään, sillä
heidän osakseen ei ole säädetty paljoa mielihyvää maan päällä. Heidän
naurunsa nousee taivaaseen saakka. Nauraessaan lapset ylistävät Herraa.
Herra Chanterelle laski sangen painavan kukkaronsa pienen veljen käteen
ja nousi väistökiveltään hiljaa hymisten lausetta, jonka oli kuullut:
— Nauraessaan lapset ylistävät Herraa.
Sitten hän lähti, mieli seestyneenä ja askel varmempana, viemään
Savoijan prinsessaa neiti de Doucinelle, sisarensa tyttärelle.


Myönnetty kuolema.

Harhailtuaan kauan autioilla kaduilla André istuutui Seinen rannalle
ja katseli vedenusvien valkaisemaa kukkulaa, jolla oli asunut hänen
rakastajattarensa Lucie ilon ja toivon päivinä.
André ei ollut pitkiin aikoihin ollut niin tyyni. Kahdeksan aikaan hän
kylpi. Hän lähti erään Palais-Royalin ravintoloitsijan luo ja silmäili
julkisia papereita, odottaen ateriaansa. Hän luki _Yhdenvertaisuuden
Sanansaattajasta_ niiden kuolemaantuomittujen luettelon, jotka oli
mestattu Vallankumoustorilla floraalin 24 päivänä.
Hän nautti aamiaisensa halukkaasti. Sitten hän nousi, katsahti
kuvastimeen nähdäkseen, oliko puku hyvässä järjestyksessä ja hipiä
moitteeton, ja kulki kevein askelin virran toiselle rannalle,
Seine- ja Mazarin-kadun kulmassa sijaitsevan matalan talon luo.
Siinä asui kansalainen Lardillon, julkisen syyttäjän sijainen
vallankumous-oikeudessa, avulias mies, jonka André oli tuntenut hänen
ollessaan kapusiinimunkkina Angersissa ja sansculottina Parisissa.
Hän soitti ovikelloa. Muutamia minuutteja kestäneen hiljaisuuden
jälkeen ilmaantui ristikolla varustetulle kurkistusluukulle kansalainen
Lardillon, joka tarkoin tutki vieraan ilmettä ja kysyi hänen nimeänsä,
vihdoin avaten asuntonsa oven. Hänen kasvonsa olivat täyteläiset,
hipiä verevä, katse kirkas, huulet kosteat ja korva punainen. Hän
näytti herttaiselta, mutta aralta mieheltä. André kulki hänen kerallaan
asumuksen ensimmäiseen huoneeseen.
Sinne oli katettu pieni pyöreä pöytä kahta henkilöä varten. Siinä
nähtiin kanapaisti, piirakainen, liikkiö, hanhenmaksapasteijaa
ja hyytelön peittämiä kylmiä liharuokia. Lattialla oli kuusi
pulloa sangossa jäähtymässä. Pienellä pöydällä lieden luona oli
ananas, juustoja ja säilyhedelmiä. Likööripulloja oli sijoitettu
asiapaperivihkojen täyttämälle pöydälle.
Viereisen huoneen puoliavoimesta ovesta näkyi leveä avattu sänky.
— Minä tulen pyytämään sinulta palvelusta, kansalainen Lardillon, sanoi
André.
— Minä olen valmis sen tekemään, kansalainen, ellei se mitenkään uhkaa
Tasavallan turvallisuutta.
André vastasi hänelle hymyillen:
— Palvelus, jota sinulta pyydän, on täydellisessä sopusoinnussa
Tasavallan turvallisuuden ja oman turvallisuutesi kanssa.
Lardillonin viitattua André istuutui.
— Kansalainen sijaissyyttäjä, sanoi hän, tiedäthän, että olen ollut jo
kaksi vuotta salaliitossa ystäviäsi vastaan ja että olen kirjoittanut
teoksen, jonka nimi on _Pelon alttarit_. Et osoita minulle erikoista
suopeutta, jos minut pidätät. Teet vain velvollisuutesi. Se ei olekaan
sinulta pyytämäni palvelus. Mutta kuule minua: minä rakastan, ja
rakastajattareni on vankilassa.
Lardillon kumarsi osoittaen hyväksyvänsä tuon tunteen.
— Minä tiedän, ettet ole tunteeton, kansalainen Lardillon. Pyydän
päästä rakastettuni luo ja pyydän sinua heti lähettämään minut
vankilaan.
— Kas, kas! virkkoi Lardillon, hymy hienoilla ja voimakkailla
huulillaan, sinä pyydät minulta enemmän kuin elämää, pyydät onnea.
Hän ojensi kätensä kohti makuusuojaa ja huusi:
— Epikharis! Epikharis!
Näkyviin tuli kookas tummaverinen nainen, käsivarret ja povi paljaina,
paita ja alushame yllään, kokardi hiuksissa.
— Kultaseni, virkkoi Lardillon vetäen hänet polvelleen, katsele
tämän kansalaisen kasvoja äläkä milloinkaan niitä unohda! Hän
on tunnekykyinen samoinkuin me, Epikharis; samoinkuin me tietää
hänkin, että ero on pahin onnettomuus. Hän tahtoo mennä vankilaan ja
mestauslavalle rakastajattarensa kanssa. Voimmeko kieltää häneltä sen
hyväntyön, Epikharis?
— Emme, vastasi nainen taputtaen vallankumousmieheksi pukeutuneen
munkin poskea.
— Sinäpä sen sanoit, jumalattareni, me autamme kahta hellää
rakastavaista. Mainitse minulle osoitteesi, kansalainen Germain, niin
pääset tänä iltana, minne mielit.
— Päätetty asia, virkkoi André.
— Päätetty asia, vastasi Lardillon ojentaen hänelle kätensä. Lähde
tapaamaan rakasta ystävääsi ja sano hänelle, että olet nähnyt
Epikhariin Lardillonin sylissä. Toivon tämän kuvan synnyttävän
mielissänne iloisia ajatuksia!
André vastasi hänelle, että he kenties tulisivat liittämään toisiinsa
liikuttavampia mielikuvia, mutta sanoi siitä huolimatta olevansa
erittäin kiitollinen ja valitti vain, ettei luultavasti voisi
puolestaan tehdä hänelle palvelusta.
— Inhimillisyys ei kysy palkkaa, vastasi Lardillon.
Hän nousi, painoi Epikharista povelleen ja lausui:
— Kukapa tietää, milloin tulee meidän vuoromme?
Omnes eodem cogimur: omnium
versatur urna; serius ocius
sors exitura, et nos in aeternum
exilium impositura cymbae.
Nyt voimme vielä juoda! Tahdotko käydä aterialle meidän seurassamme,
kansalainen?
Epikharis lisäsi, että se olisi hupaista, ja tarttui Andrén käsivarteen
yrittäen häntä pidättää. Mutta André karkasi pois, mukanaan virallisen
sijaissyyttäjän antama lupaus.


Pieni kukkaskuun tarina vuodelta II.

I.
Vanginvartija sulkee portin, kun siitä on ehtinyt astua sisään entinen
kreivitär Fanny d'Avenay, joka on pidätetty »yleisen turvallisuuden
vuoksi», kuten vankiluettelossa sanotaan, ja itse asiassa siitä syystä,
että hän on suonut suojaa henkipatoiksi julistetuille.
Hän on nyt siinä vanhassa rakennuksessa, jossa Port-Royalin erakot
aikoinaan nauttivat yhdessä yksinäisyyttä ja joka voitiin tehdä
vankilaksi mitenkään sitä muuttamatta.
Kirjurin merkitessä luetteloon hänen nimeänsä hän istuu pienellä
rahilla ja miettii:
— Hyvä Jumala, minkätähden tämä kaikki, ja mitä te minusta tahdotte?
Vanginvartija näyttää pikemmin yrmeältä kuin ilkeältä, ja hänen sievää
tytärtänsä somistavat erinomaisesti valkoinen kokardipäähine ja
kansakunnan värein hohtelevat nauharuusukkeet. Vanginvartija kuljettaa
Fannyn isolle pihamaalle, jonka keskellä kasvaa kaunis akasiapuu.
Siinä hänen tulee odottaa, kunnes vartija järjestää hänelle vuoteen
ja pöydän huoneeseen, johon on jo suljettu viisi tai kuusi vangittua
naista. Talo näet on ahdinkoon asti täynnä, vaikka siirtääkin joka
päivä liikamääränsä vallankumousoikeuden ja giljotiinin käsiteltäväksi.
Komiteat pitävät joka päivä huolen siitä, että se jälleen täyttyy.
Pihalla Fanny näkee nuoren naisen piirtämässä nimikirjaimia puun
kuoreen ja tuntee lapsuudenystävänsä Antoinette d'Auriacin.
— Tekö täällä, Antoinette?
— Tekö täällä, Fanny? Antakaa sijoittaa vuoteenne minun vuoteeni
viereen. Meillä on varmaan paljon toisillemme kerrottavaa.
— Paljon kerrottavaa... Entä herra d'Auriac, Antoinette?
— Mieheni? Totisesti, kultaseni, hän oli hiukan häipynyt muististani.
Se oli väärin. Hän on aina kohdellut minua moitteettomasti. Luulen
hänen nyt olevan jossakin vankilassa.
— Entä mitä teet täällä sinä, Antoinette?
— Hiljemmin!... Kuinka myöhä lienee? Jos kello on viisi, niin ystäväni,
jonka nimeä tässä liitän omaan nimeeni, ei ole enää elossa, sillä
hänet on puolenpäivän aikaan viety vallankumousoikeuden eteen. Hänen
nimensä oli Gesrin; hän oli pohjoisarmeijan vapaaehtoisia. Opin hänet
tuntemaan täällä vankilassa. Me vietimme suloisia hetkiä yhdessä, tämän
puun alla. Hän oli kunnollinen nuori mies... Mutta täytyypä ryhtyä
sijoittamaan sinua tänne, kultaseni.
Hän kiersi kätensä Fannyn vyötäisille, vei hänet huoneeseen,
jossa hänen vuoteensa oli, ja sai vanginvartijan lupaamaan, ettei
ystävättäriä erotettaisi toisistaan.
He sopivat siitä, että pesisivät kohta seuraavana aamuna kammionsa
kivipermannon.
Kehnon keittäjän valmistama niukka illallinen nautittiin yhdessä.
Jokainen vanki toi oman lautasensa ja puiset syömäneuvonsa (metalliset
olivat kielletyt) ja sai annoksen kaalia ja sianlihamuhennosta. Fanny
näki vaivaisen ruokapöydän ääressä naisia, joiden hilpeys häntä
ihmetytti. He olivat samoinkuin rouva d'Auriac huolellisesti kammatut
ja moitteettomasti puetut. Heissä eli miellyttämishalu vielä kuoleman
välittömässä läheisyydessä. Heidän keskustelunsa oli keikaileva kuten
he itse, ja Fanny perehtyi pian salajuoniin, jotka punoutuivat ja
ratkesivat täällä lukkojen takana, näillä synkillä leikkitanhuilla,
missä kuolema kiihoitti rakkautta. Sitten hän joutui sanomattoman
levottomuuden valtaan ja tunsi harrasta halua saada puristaa jonkun
toisen kättä.
Hän muisti rakastettunsa, jolle ei ollut antautunut, ja hänen
sydäntänsä riipaisi ikävä tunto, melkein yhtä tuima kuin katumus. Hänen
poskilleen vierivät kyynelet, kuumat kuin hekuma. Savuavan tulimaljan
valossa hän katseli kumppaneitaan, joiden silmissä oli kuumeinen
kiilto, ja ajatteli:
— Me kuolemme yhdessä. Mistä johtuukaan, että olen alakuloinen ja että
mieleni on levoton, vaikka näille toisille elämä ja kuolema ovat yhtä
kevyet?
Hän itki koko yön viheliäisessä vuoteessaan.

II.
Kaksikymmentä pitkää ja yksitoikkoista päivää on kulunut. Piha, jonne
rakastavaiset menevät etsimään hiljaisuutta ja hämärää, on tänä iltana
autio. Fanny tunsi tukehtuvansa käytävien kosteassa ilmassa ja lähti
istumaan nurmikummulle, josta pihaa varjostava akasia kohoaa. Akasia
kukkii, ja sitä hyväilevä tuulenhenki poistuu sen luota täynnä hyvää
tuoksua. Fanny näkee puun kylkeen Antoinetten piirtämien merkkien
yläpuolelle kiinnitetyn taulun, josta lukee vankilassa olevan
runoilijan Vigéen säkeet:
Sydämet hellät, syyttömät
osaansa tuimaan tyytyivät
täss' akasian alla hämärtyvin illoin;
hälvensi murheen lemmen muisto silloin.
Puu kukka-oksa rakkaat huolet kuuli
ne haastoi kyynel, värjyväinen huuli.
Jos teidät laupiaampi aika
johdattaa tänne, pyydän teitä:
Te puuta säästäkää; se muisti meitä,
se tuskat poisti, pyyhki kyyneleitä;
sen alla viihtyi onnen taika.
Säkeet luettuaan Fanny jäi mietteisiinsä. Hän näki mielikuvina
elämänsä, leppoisan ja tyynen, näki rakkaudettoman avioliittonsa,
muisti musiikin ja runouden herättämän harrastuksen, ystävyyden
askarruttaman vakaan ja levollisen mielensä, muisti ritarillisen
miehen rakkauden, joka oli häntä kiehtonut tempaamatta valtoihinsa ja
jonka hän tunsi paremmin nyt, vankilan hiljaisuudessa. Ajatellessaan
kohta kuolevansa hän painui lohduttomaksi. Tuskan hiki kihosi hänen
ohimoillensa. Hän kohotti ahdistuksessa katseensa tähtitaivaalle,
väänteli käsiänsä ja lausui hiljaa: — Hyvä Jumala, salli minun jälleen
toivoa.
Samassa kuului joku lähestyvän kevyin askelin. Rosine, vanginvartijan
tytär, tuli häntä salaa puhuttelemaan.
— Kansalainen, virkkoi hänelle nuori tyttö, huomisiltana odottaa
sinua vaunuissa Tähtitornin puistokadulla mies, joka sinua rakastaa.
Ota tämä käärö; siinä on samanlaiset vaatteet kuin minun käyttämäni;
pue ne yllesi huoneessasi iltasen aikana. Olethan kokoiseni ja yhtä
vaalea kuin minä. Hämärissä me voisimme käydä toisistamme. Olemme
ottaneet salajuoneen osalliseksi erään vartian, minun ihailijani; hän
tulee huoneeseesi ja tuo sinulle vasun, joka minulla tavallisesti on
ostoksille mennessäni. Sitten laskeudut hänen kanssaan portaita, joiden
avain on hänen hallussaan. Ne johtavat isäni komeroon. Sillä puolella
ovi ei ole suljettu eikä vartioitu. Tulee vain varoa, ettei isäni
sinua näe. Ihailijani asettuu selin komeron ikkunaan ja puhuu sinulle
kuin minulle. Hän sanoo: »Näkemiin, kansalainen Rose; älkää huoliko
enää olla niin äkäinen.» Sinä kuljet kaikessa rauhassa ulos kadulle.
Sillävälin minä lähden ulos valtaportista, ja me tapaamme toisemme
ajurin luona, joka vie meidät pois.
Noista sanoista huokui Fannyn mieleen luontoa ja kevättä. Hän ikävöi
vapautta elämän paisuttaman povensa koko voimalla.
Hän näki pelastuksensa ennakolta ja nautti siitä. Ja koska asiaan
liittyi lemmen-ajatus, hän laski molemmat kätensä sydämelleen ikäänkuin
onneansa hillitäkseen. Mutta sitten hänen voimakas harkintakykynsä
vähitellen voitti tunteen. Hän loi vanginvartijan tyttäreen tutkivan
katseen ja kysyi:
— Minkätähden uhraudutte siten minun tähteni, kaunis lapsukainen,
vaikka ette edes minua tunne.
— Teen sen, vastasi Rose unohtaen sinutella, koska hyvä ystävänne antaa
vapaaksi päästyänne minulle paljon rahaa ja koska sitten voin mennä
naimisiin kosijani Florentinin kanssa. Toimin omaksi edukseni, kuten
näette. Mutta olen tyytyväisempi saadessani pelastaa teidät jonkun muun
asemesta.
— Minä kiitän teitä, rakas lapsi; mutta miksi niin?
— Koska olette soma ja koska hyvä ystävänne on kovin surullinen
ollessaan kaukana teistä. Päätetty asia, eikö totta?
Fanny ojensi kätensä ottaakseen Rosen tarjoaman vaatemytyn.
Mutta samassa hän jo veti kätensä takaisin:
— Rose, tiedättekö, että joutuisitte kuolemaan, jos juonemme tulisi
ilmi?
— Kuolemaan! huudahti nuori tyttö. Te säikytätte minua. Ah, en, sitä en
tietänyt.
Sitten hän rauhoittui ja virkkoi:
— Hyvä ystävänne varmaan minut piilottaa.
— Pariisissa ei ole varmaa piilopaikkaa. Kiitän teitä alttiudestanne,
Rose, mutta en voi asiaan suostua.
Rose oli ihan ymmällä.
— Joudutte giljotiiniin, ja minä en pääse naimisiin Florentinin kanssa!
— Tyyntykää, Rose. Minä voin teitä auttaa, vaikka en suostu
ehdotukseenne.
— Ei, ei! Se olisi varastettua rahaa.
Vanginvartijan tytär pyysi, itki ja rukoili kauan.
Hän painui polvilleen ja tarttui Fannyn hameenhelmaan.
Fanny torjui hänet kädellään ja kääntyi toisaalle. Kuunsäde valaisi
hänen suloisten kasvojensa tyyneyttä.
Yö oli hymyilevän kaunis, tuuli humisi. Vankien puu häälytteli
tuoksuvia oksiansa sirotellen valkoisia kukkia vapaaehtoisen uhrin
päälaelle.


Bonaparte San Miniatossa.

Kun poika kansan vapaan,
soturi suora, rehti
Eridanin, Adigen ja Tiberin
luo ehti,
hän ukkosena iski tyrannit
pettäjät
ja kahleistansa päästi kansat
itkevät...
(Marie-Joseph Chénier,
_La Promenade_).
»Livornon retken jälkeen Napoleon
lähti Firenzeen ja vietti
yönsä San Miniatossa erään vanhan
abbé Buonaparten luona...»
(_Sankt-Helenan Muistelmat_,
kreivi Las Casasin toimittamat,
uusi painos 1823—1824, I s. 149.)
»Illan tullen olin San Miniatossa.
Eräs sikäläinen tuomioherra oli
sukulaiseni...»
(_Tohtori F. Autommarchin muistelmat
Napoleonin viimeisistä hetkistä_,
1825, I s. 155.)
Vallattuaan Livornon ja suljettuaan sataman englantilaisilta aluksilta
kenraali Bonaparte lähti Firenzeen tapaamaan Toscanan suurherttuaa
Ferdinandia, ainoata Euroopan ruhtinasta, joka oli rehellisesti
täyttänyt velvollisuutensa Tasavaltaa kohtaan. Luottamustaan
osoittaakseen hän saapui ilman saattuetta, rykmentin esikunta mukanaan.
Hänelle näytettiin erään vanhan rakennuksen ovenkamanassa olevaa kiveen
veistettyâ Bonaparte-suvun vaakunaa. Hän tiesi suvun erään oksan
aikoinaan kukoistaneen Firenzessä ja tiesi viimeisen jälkeläisen vielä
elävän San Miniaton kaniikkina, kahdeksankymmenen vuoden ikäisenä.
Vaikka kiireelliset tehtävät kutsuivat, aikoi hän käydä vanhusta
tervehtimässä. Luonnolliset tunteet olivat Napoleon Bonapartessa
erittäin voimakkaat.
Ennen poistumistaan hän lähti muutamien upseeriensa kanssa San
Miniatoon, jonka kukkula kohoo puolen peninkulman päässä Firenzen
eteläpuolella, muurien ja tornien ympäröimänä.
Vanha kaniikki Bonaparte otti ylevän lauhkeasti vastaan nuoren
sukulaisensa ja hänen seurassaan saapuneet ranskalaiset.
Napoleonin seuralaiset olivat Berthier, Junot, maksumääräysten antaja
Chauvet ja upseeri Thézard. Hän tarjosi heille italialaisen illallisen,
josta ei puuttunut Peretolan kurkia, ei höystetyssä maidossa liotettua
porsasta eikä Toskanan, Napolin ja Sisilian parhaita viinejä. Hän
itse esitti maljan heidän aseittensa onneksi. Vieraat, jotka olivat
tasavaltalaisia niinkuin Brutus, joivat isänmaan ja vapauden maljan.
Heidän isäntänsä yhtyi siihen. Sitten hän kääntyi puhuttelemaan
kenraalia, jonka oli sijoittanut oikealle puolellensa.
— Kuulkaahan, sukulaiseni, sanoi hän, eikö tee mielenne katsoa salin
seinään maalattua sukupuutanne? Ette varmaankaan tunne mielipahaa
havaitessanne, että polveudumme lombardilaisista Cadolingeista, jotka
hankkivat XI ja XII vuosisadalla kunniaa uskollisuudellaan Saksan
keisareita kohtaan ja joista johtuivat ennen vuotta 1100 Trevison ja
Firenzen Buonapartet, jälkimmäiset edellisiä paljoa mainehikkaammat.
Upseerit alkoivat kuiskutella ja nauraa. Maksumääräysten antaja Chauvet
kysyi aivan hiljaa Berthier'ltâ, mahtoiko tasavaltalainen kenraali
tuntea itsensä hyvinkin imarrelluksi kuullessaan, että hänen suvussaan
oli ollut kaksipäisen kotkan orjallisia palvelijoita. Luutnantti
Thézard puolestaan oli valmis vannomaan, että kenraali polveutui kelpo
sansculotteista. Kaniikki Buonaparte ylisti sillävälin arkailematta
sukunsa erinomaisuutta.
— Tietäkää, sukulaiseni, virkkoi hän vihdoin, että firenzeläiset
esivanhempamme ansaitsivat nimensä. He olivat valinneet hyvän osan,
_buona parten_, ja puolustivat alinomaa kirkkoa.
Kenraali oli tähän asti ollut hajamielinen, tuskin välittäen kuunnella,
mutta kuullessaan nuo sanat, jotka kaniikki lausui korkealla ja
kuuluvalla äänellä, hän kohotti kalpean ja laihan, vanhan ajan miehiä
muistuttavan päänsä ja hyydytti säihkyvällä katseellaan sanat vanhuksen
huulille.
— Setä, virkkoi hän, jätetään ne typeryydet; älkäämme huoliko kilpailla
aittanne rottain kanssa homehtuneiden pergamenttien omistamisesta.
Sitten hän lisäsi vaskelta helähtävällä äänellä:
— Ainoa jalouteni on teoissani. Jalosukuisuuteni polveutuu
vendémiaire-kuun 13 päivältä vuonna IV, jolloin musersin Saint-Rochin
portailla kuninkaalliset jaostot.
»Tasavallan malja! Tasavalta on se Evanderin nuoli, joka ei putoa
maahan, vaan muuttuu tähdeksi.»
Upseerit vastasivat innokkain hyvähuudoin. Berthierkin tunsi itsensä
sinä hetkenä tasavaltalaiseksi ja kansallismieliseksi.
Junot huudahti, ettei Bonaparte kaivannut esi-isiä ja että riitti, kun
hänen sotilaansa olivat tehneet hänestä korpraalin Lodissa.
Juotiin viinejä, joissa oli piikiven kirpeä maku ja ruudin tuoksu.
Luutnantti Thézard ei enää kyennyt salaamaan ajatustansa. Ylpeillen
niistä haavoista ja suuteloista, joita tämän sankarillisen ja hilpeän
sotaretken aikana oli runsain määrin tullut hänen osakseen, hän
huomautti kelpo kaniikille kiertelemättä, että ranskalaiset tulisivat
kulkemaan kautta maailman Napoleonin johtamina, kumoten kaikkialla
valtaistuimia ja alttareita, tehden lapsia tytöille ja halkoen
kiihkoilijoiden vatsoja.
Vanha pappi hymyili yhä ja vastasi, että jos ei voinutkaan jättää
heidän kauniin vimmansa valtoihin nuoria tyttöjä, joita päinvastoin
kehoitti säästämään, niin sensijaan ja sitä enemmän kiihkoilijoita,
jotka olivat pyhän Kirkon pahimpia vihollisia.
Junot lupasi kohdella suopeasti nunnia, joita hänen mielestään sopi
kiittää, koska hän oli havainnut heidän sydämensä helläksi ja hipiänsä
valkoiseksi.
Chauvet huomautti, että tuli myöntää luostarin vaikuttavan edullisesti
tyttöjen hipiään. Hän taipui filosofiaan.
— Genuasta Milanoon kulkiessamme, sanoi hän, olemme purreet
monet kerrat sitä kiellettyä hedelmää. Ihminen otaksuu olevansa
ennakkoluuloton, mutta kaunis povi näyttää sittenkin kauniimmalta
nunnankauluksen alla. Minä en tunnusta ollenkaan luostarilupauksia,
mutta myönnän antavani erinomaista arvoa nunnan täytelyydelle. Oi
ihmissydämen ristiriitoja.
— Hyi, hyi! virkkoi Berthier. Sopiiko iloita siitä, että hämmentää
noiden kiihkomielen onnettomien uhrien järjen ja aistin? Eikö Italiassa
ole hyvään yhteiskuntaan kuuluvia naisia, jotka voivat antaa teille
lupauksiaan juhlatilaisuuksissa, suojanaan venezialainen Viitta, joka
on erittäin edullinen salajuonia punottaessa? Ovatko Pietra Grua
Mariani donna Lambert, donna Monti, donna Gherardi de Brescia suotta
kauniit ja keikailevat?
Mainitessaan nuo italialaiset naiset hän ajatteli ruhtinatar Viscontia,
joka Bonaparten viettelemisyrityksissä epäonnistuttuaan oli antautunut
hänen esikuntansa päällikölle osoittaen rakkaudessaan niin huimaa
hempeyttä ja pahaelkistä aistillisuutta, että Berthier hämmentyi siitä
ikäpäivikseen.
— Minä, virkkoi luutnantti Thézard, minä en unohda milloinkaan erästä
pientä vesimeloneja kaupustelevaa tyttöä, joka tuomiokirkon portailla...
Kenraali nousi kärsimättömänä. Heillä oli tuskin kolme tuntia
nukkumista varten. Heidän oli määrä lähteä seuraavana päivänä aamun
koittaessa.
— Älkää huolehtiko yösijoistamme, sukulaiseni, sanoi hän kaniikille. Me
olemme sotilaita. Riittää, kun saamme olkilyhteen.
Oivallinen isäntä oli kumminkin käskenyt järjestää vuoteet. Hänen
talonsa oli karu ja koristeeton, mutta avara. Hän saatteli ranskalaiset
toisen toisensa jälkeen heille määrättyihin makuusuojiin ja toivotti
hyvää yötä.
Jäätyään yksin huoneeseen Bonaparte heitti pois nuttunsa ja miekkansa
ja kirjoitti lyijykynällä Josephinelle kirjelipun, parikymmentä riviä,
joista oli mahdoton saada selkoa ja joihin sisältyi hänen väkivaltaisen
ja harkitsevan sielunsa huuto. Sitten hän taittoi paperin kokoon ja
karkoitti äkkiä tuon naisen kuvan, ikäänkuin olisi sulkenut lippaan.
Hän levitti eteensä Mantuan kartan ja valitsi kohdan, johon ajatteli
keskittää tykkiensä tulen.
Hän oli vielä tekemässä laskelmiaan, kun ovelle kuului koputettavan.
Hän luuli Berthier'n tulevan. Mutta tulija olikin kaniikki, joka pyysi
saada keskustella hänen kanssaan vähän aikaa. Hänellä oli kainalossa
pari kolme pergamenttikantista vihkoa. Kenraali silmäili papereita
hieman ivallisesti. Hän uskoi varmaan, että siinä oli Buonaparten
sukuluettelo, ja arvasi asiasta koituvan loppumattoman keskustelun,
mutta ei sittenkään ilmaissut minkäänlaista kärsimättömyyttä.
Hän oli äreä tai vihoissaan vain silloin, kun tahtoi olla. Nyt hän
ei mitenkään halunnut olla epämieluinen hyvälle sukulaiselleen,
vaan toivoi päinvastoin saavuttavansa hänen suosionsa. Sitäpaitsi
hän perehtyi mielelläänkin sukunsa koko jalouteen nyt, kun
jakobiiniupseerit eivät enää olleet läsnä ivailemassa tai
loukkaantumassa. Hän kehoitti kaniikkia istuutumaan.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Valittuja kertomuksia - 09
  • Parts
  • Valittuja kertomuksia - 01
    Total number of words is 3451
    Total number of unique words is 2092
    19.3 of words are in the 2000 most common words
    28.1 of words are in the 5000 most common words
    34.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 02
    Total number of words is 3311
    Total number of unique words is 1870
    22.1 of words are in the 2000 most common words
    31.7 of words are in the 5000 most common words
    37.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 03
    Total number of words is 3312
    Total number of unique words is 2120
    18.6 of words are in the 2000 most common words
    26.8 of words are in the 5000 most common words
    31.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 04
    Total number of words is 3336
    Total number of unique words is 1953
    19.2 of words are in the 2000 most common words
    27.3 of words are in the 5000 most common words
    33.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 05
    Total number of words is 3282
    Total number of unique words is 2084
    17.4 of words are in the 2000 most common words
    26.4 of words are in the 5000 most common words
    31.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 06
    Total number of words is 3361
    Total number of unique words is 2047
    20.4 of words are in the 2000 most common words
    30.0 of words are in the 5000 most common words
    35.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 07
    Total number of words is 3448
    Total number of unique words is 1972
    22.4 of words are in the 2000 most common words
    31.4 of words are in the 5000 most common words
    36.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 08
    Total number of words is 3295
    Total number of unique words is 2015
    21.7 of words are in the 2000 most common words
    31.5 of words are in the 5000 most common words
    37.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 09
    Total number of words is 3319
    Total number of unique words is 2091
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    29.4 of words are in the 5000 most common words
    33.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 10
    Total number of words is 3384
    Total number of unique words is 1951
    21.2 of words are in the 2000 most common words
    30.7 of words are in the 5000 most common words
    36.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 11
    Total number of words is 3375
    Total number of unique words is 1807
    22.3 of words are in the 2000 most common words
    32.4 of words are in the 5000 most common words
    36.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 12
    Total number of words is 3460
    Total number of unique words is 1879
    22.4 of words are in the 2000 most common words
    31.3 of words are in the 5000 most common words
    35.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 13
    Total number of words is 3459
    Total number of unique words is 1928
    22.9 of words are in the 2000 most common words
    31.4 of words are in the 5000 most common words
    36.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 14
    Total number of words is 3493
    Total number of unique words is 1866
    22.3 of words are in the 2000 most common words
    31.9 of words are in the 5000 most common words
    37.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 15
    Total number of words is 1069
    Total number of unique words is 701
    25.8 of words are in the 2000 most common words
    33.6 of words are in the 5000 most common words
    40.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.