Valittuja kertomuksia - 07

Total number of words is 3448
Total number of unique words is 1972
22.4 of words are in the 2000 most common words
31.4 of words are in the 5000 most common words
36.1 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
suorittanut jumaluusopillisen tutkinnon. Tänä päivänä kuljetetaan pyhiä
jäännöksiä pitkin katuja ja kujia. Te saatte kokea suurta kevennystä
koskettaessanne kirstuja, joissa on karneolikupponen, Jeesus-lapsen
juoma-astia, eräs Kaanaan häissä käytetyistä viiniruukuista,
Ehtoollisliina ja pyhä Esinahka. Jos teette niinkuin hyväksi vakuutan,
menemme odottelemaan niitä johonkin tuntemaani ravintolaan, jonka ohi
ne varmaan kulkevat.
Hellittämättä vieraan mekonlievettä kädestään hän lisäsi, osoittaen
pitsinkutojatarta:
— Hyvä herra, antakaa tuolle kelpo naiselle kuusi souta, jotta hän
menee ostamaan viiniä. Hän tuntee hyvän paikan.
Limogesin mies, joka oli luonnonlaadultaan leppoinen, antautui
kuljetettavaksi, ja Florent Guillaume söi ateriakseen neljänneksen
hanhea. Luut hän kuljetti rouva Isabellalle, joka asusti kellotapulissa
samoinkuin hän. Rouva Isabella oli kellonsoittajan Jean Magnen harakka.
Florent Guillaumen yöllä saapuessa se oli hirrellään kuten ainakin,
lähellä sitä muurinkoloa, jota käytti varastohuoneenaan kooten siihen
pähkinöitä, manteleita ja tammenterhoja. Se oli herännyt kuullessaan
askelia ja oli räpyttänyt siipiään, ja Florent Guillaume tervehti sitä
erittäin kauniisti lausuen nämä sievät sanat:
— Harakka hurskas, yksineläjä, nunna Margareta, kirjokaapu abbedissa,
kirkon lintu, clarissaksi vaatetettu, _ave!_
Hän tarjosi linnulle somasti kaalinlehteen kietomansa luut ja sanoi:
— Hyvä rouva, minä tarjoan teille tähteet kelpo ateriasta, jonka
minulle lahjoitti eräs Limogesin aatelismies. Sen maakunnan asujaimet
ovat nauriinsyöjiä, mutta minä opetin tätä pitämään meidän hanhiamme
Limogesin nauriita maukkaampina.
Seuraavana päivänä ja koko viikon aikana Florent Guillaume ei löytänyt
Limogesin miestä eikä ketään muutakaan toivioretkeläistä, jolla olisi
ollut mukanaan matkaeväät, ja niin hänen oli pakko paastota auringon
noususta sen laskuun saakka. Pitsinkutojatar Marguerite teki samoin. Se
olikin varsin soveliasta, koska oli pääsiäisviikko.

II.
Pyhänä pääsiäispäivänä katseli mestari Jacquet Coquedouille, eräs
kaupungin etevimpiä porvareita, talonsa ikkunaluukkujen raosta
mäkiselle kadulle, missä liikkui lukemattomia pyhiinvaeltajia. Ne
menivät, tyytyväisinä saamaansa synteinanteeksiantamukseen, ja heidän
näkeminen lisäsi melkoisesti mestari Jacquet'n Mustalle Neitsyelle
osoittamaa harrasta kunnioitusta. Hän näet arveli, että ylhäinen
nainen, jonka luona kävi niin paljon vieraita, oli välttämättä
voimallinen nainen. Mestarimme oli vanha eikä rakentanut enää toivoansa
mihinkään muuhun kuin Jumalaan. Sitäpaitsi hän epäili sielunsa iäistä
autuutta, koska muisti monet kerrat armotta riistäneensä leskein ja
orpojen rovon. Olipa hän vielä vienyt Florent Guillaumelta hänen
kirjuritupansa, jonka kilvessä nähtiin Neitsyt Marian kuva. Hän
lainasi rahoja ottaen niistä hyvät korot. Siitä ei kumminkaan sopinut
päätellä, että hän oli koronkiskuri, sillä hän oli kristitty, ja korkoa
kiskoivat ainoastaan juutalaiset, juutalaiset ja, jos niin tahdomme
sanoa, lombardilaiset ja Cahorsin asujaimet. Jacquet Coquedouille
menetteli siinä asiassa aivan toisin kuin juutalaiset. Hän ei sanonut
Jaakopin, Efraimin ja Manassen tavalla: »Minä lainaan teille rahoja.»
Ei, hän sanoi: »Minä sijoitan rahoja kauppaanne ja liikkeeseenne»,
mikä oli aivan toinen asia. Koronkiskomisen ja rahojen lainaamisen
koron saamiseksi Kirkko näet kielsi; mutta kaupanteko oli luvallista
ja sallittua. Ajatellessaan saattaneensa suuren joukon kristittyjä
ihmisiä köyhyyteen ja epätoivoon Jacquet Coquedouille tunsi sittenkin
omantunnonsoimauksia, koska muisti uhkaavan jumalallisen oikeuden,
ja niin hänen mieleensä johtui tänä pyhänä pääsiäispäivänä hankkia
itselleen pyhän Neitsyen suojelus viimeisen tuomion varalta. Hän
ajatteli, että Neitsyt puhuisi hänen puolestaan jumalaisen Poikansa
tuomioistuimen edessä, jos hän uhraisi Neitsyelle lunnasrahat. Niin
hän astui suuren kirstun luo, missä säilytti rahojansa, katsoi, oliko
huoneen ovi huolellisesti lukittu, avasi kirstun, joka oli täynnä
angeloita, floriineja, esterlinejä, noobeleita, kultakruunuja ja
saluutteja, ranskalaisia kultarahoja ja kaikkia muita kristittyjen ja
saraseenien rahoja. Hän otti siitä huoaten kaksitoista kultadenaaria ja
asetti ne pöydälle, joka oli täynnä vaakoja, viiloja, metallisaksia,
rahapuntareita ja tilikirjoja. Suljettuaan kirstunsa kolme kertaa
avainta kiertäen hän laski denaarit, laski uudelleen, katseli niitä
kauan ystävällisesti ja puhui niille niin sievän kohteliaasti,
nöyrästi, viehättävästi ja mieluisasti, että se kuulosti pikemmin
taivaalliselta musiikilta kuin ihmisen puheelta.
— Ah, te pienet karitsani, huokasi kelpo ukko, ah rakkaat karitsaiseni,
te kauniit ja kalliit pitkävillaiset uuheni!
Sitten hän otti kultakolikot käteensä niin kunnioittavasti kuin
ne olisivat olleet Herramme ruumis, laski ne vaakaan ja hankki
itselleen varmuuden, että ne olivat täysipainoiset tai ainakin melkein
täysipainoiset, vaikka niitä olivat sieltä täältä jo hiukan nakertaneet
lombardilaiset ja juutalaiset, joiden hallussa ne olivat olleet.
Sitten hän puhui niille vieläkin lempeämmin:
— Kas niin, kiltit karitsani, lampaani rakkaat, sallikaahan, että teitä
keritsen! Siitä ei koidu teille mitään pahaa.
Hän tarttui suuriin saksiin ja järsi kultakolikoiden reunoja sieltä
täältä, niinkuin hänellä oli tapana järsiä jokaista rahakappaletta,
ennenkuin siitä luopui. Rouheet hän keräsi huolellisesti puukaukaloon,
joka oli puolillaan pieniä kullansiruja. Hän tahtoi hyvinkin antaa
Pyhälle Neitsyelle kaksitoista karitsaista, mutta katsoi kumminkin
velvollisuudekseen menetellä niinkuin aina. Sitten hän meni
panttikaapin luo ja nouti sieltä pienen sinisen, hopeankirjaellun
kukkaron, jonka eräs naishenkilö oli pulaan joutuneena hänelle
jättänyt. Hän tiesi, että sininen ja valkoinen ovat Pyhän Neitsyen
värit.
Sinä päivänä ja seuraavana hän ei tehnyt enempää. Mutta maanantain
ja tiistain välisenä yönä hän koki kouristusta ja näki unta, että
perkeleet kiskoivat häntä jaloista. Hän katsoi unen Jumalan ja Neitsyt
Marian lähettämäksi varoitukseksi, harkitsi sitä asunnossaan kaiken
päivää ja lähti sitten illan tullen viemään uhrilahjaansa kauniille
Mustalle Neitsyelle.

III.
Samana päivänä, yön ehtiessä, Florent Guillaume ajatteli alakuloisesti,
että oli jälleen lähdettävä ilmavaan yösijaansa. Hän oli paastonnut
koko päivän, tosin vastoin tahtoansa, sillä hänen mielestään ei kelpo
kristityn pitänyt paastota pääsiäisviikolla. Ennenkuin lähti yöpuulleen
kellotapuliin, hän meni nöyrästi rukoilemaan Puyn kaunista Neitsyttä,
joka näyttäytyi yhä, keskellä kirkkoa, siinä paikassa, jossa se oli
Suurena Perjantaina tarjoutunut uskovaisten palvottavaksi. Hän oli
pieni ja musta, jalokivien peittämä, kultaa, kalliita kiviä ja helmiä
hohtelevaan viittaan puettu ja piteli polvillaan Lasta, joka oli yhtä
musta ja kurkisti hänen viittansa halkeamasta. Se oli ihmeitä tekevä
kuva, jonka Ludvig Pyhä oli saanut lahjaksi Egyptin sulttaanilta ja
tuonut itse tähän temppeliin. Kaikki pyhiinvaeltajat olivat menneet
menojaan.
Kirkko oli autio ja synkkä. Uskovaisten viimeiset uhrilahjat lepäsivät
kauniin Mustan Neitsyen jalkojen edessä kynttilöiden valaisemalla
pöydällä. Siinä näkyi hopeisia päitä, sydämiä, käsiä, jalkoja ja nisiä,
pieni kultainen ruuhi, munia, leipää, Aurillacin juustoja ja puisessa
kulhossa, joka oli täynnä kulta-, hopea- ja kuparirahoja, pieni sininen
hopeankirjaeltu kukkaro. Tämän pöydän edessä, isossa nojatuolissa,
istui pappi, uhrilahjojen vartija, unen horrokseen vaipuneena.
Florent Guillaume polvistui pyhän kuvan eteen ja lausui hartaasti
mielessään tämän rukouksen:
— Ylhäinen Neitsyt, jos on totta, että pyhä profeetta Jeremias
näki sinut hengen silmillä ennen sikiämistäsi ja veisti omin käsin
seetripuusta sinun kaltaisesi kuvan, jonka eteen nyt olen polvistunut;
jos on totta, että kuningas Ptolemaios, saatuaan myöhemmin kuulla tämän
pyhän kuvan tekemistä ihmetöistä, riisti sen juutalaisilta papeilta,
vei Egyptiin, koristi jalokivillä ja sijoitti epäjumalten temppeliin;
jos on totta, että Nebukadnesar, egyptiläisten voittaja, valtasi sen
vuorostaan ja sijoitti aarrekammioonsa, mistä saraseenit sen löysivät
valloittaessaan Babylonin; jos on totta, että sulttaani rakasti sitä
sydämessään enemmän kuin mitään muuta ja palvoi sitä ainakin kerran
päivässä; jos on totta, ettei mainittu sulttaani olisi sitä milloinkaan
luovuttanut pyhälle kuninkaallemme Ludvigille, ellei hänen puolisonsa,
joka oli saraseeni, mutta piti suuressa arvossa ritarillisuutta ja
urheutta, olisi suostuttanut häntä lahjoittamaan sen kristikunnan
parhaalle ritarille ja kunnon miehelle; jos vihdoin, kuten lujasti
uskon, tämä kuva on ihmeitätekevä, niin salli, ylhäinen Neitsyt, sen
tehdä ihme köyhälle oppineelle, joka on monet kerrat kirjoittanut
ylistystäsi rukouskirjojen vasikannahkapergamenttiin. Hän on pyhittänyt
syntiset kätensä piirtämällä kauniilla käsialalla, maalaten isot
punaiset kirjaimet lauseiden alkuun, _Pyhän neitsyen viisitoista iloa_,
kansankielellä ja loppusointuja käyttäen, murheellisten lohdutukseksi.
Se on hurskasta työtä. Ajattele sitä, pyhä Jumalan äiti, äläkä katso
hänen syntejänsä. Anna hänelle syötävää. Se olisi erittäin hyödyllistä
minulle ja sinulle sangen kunniallista, sillä sellainen ihme ei
näyttäisi vähäpätöiseltä kenestäkään, joka tuntee maailmaa. Sinä olet
saanut tänään kultaa, munia, juustoja ja pienen sinisen kukkaron,
hopealla kirjaellun. Minä en suinkaan kadehdi sinua, pyhä Neitsyt,
yhdenkään saamasi lahjan vuoksi. Sinä ansaitset ne hyvin ja ansaitset
enemmänkin. Enpä edes pyydä sinua toimittamaan minulle takaisin,
mitä minulta on vienyt eräs varas nimeltä Jacquet Coquedouille,
joka on kaupunkimme arvossapidetyimpiä kansalaisia. Ei, minä pyydän
sinulta ainoastaan, ettet salli minun kuolla nälkään. Jos täytät
tämän pyyntöni, sepitän laajan ja kauniin kertomuksen tässä nähtävänä
olevasta pyhästä kuvastasi.
Niin rukoili Florent Guillaume. Hänen rukouksensa hiljaiseen henkäilyyn
vastasi vain torkahtaneen vartijan syvä ja tyyni hengitys. Köyhä
kirjuri nousi, kulki kirkon laivan läpi kuulumattomin askelin, koska
näet oli muuttunut niin kevyeksi, etteivät hänen askelensa enää
antaneet minkäänlaista ääntä, ja nousi nälkäisenä portaita, joissa oli
yhtä monta askelmaa kuin vuodessa on päiviä.
Sillävälin oli rouva Isabella pujahtanut oviristikon alitse kirkkoon.
Pyhiinvaeltajat olivat hänet siltä karkoittaneet. Hän näet rakasti
rauhaa ja yksinäisyyttä. Hän eteni varovasti, siirsi verkalleen
jalan toisen edelle, kurkotti kaulaansa, katsahti epäillen oikeaan
ja vasempaan, hypähti sitten sulavasti, pudisti purstoansa, lähestyi
Mustaa Neitsyttä, oli hetken liikkumatta, katseli nukkuvaa vartijaa
tutkien näkönsä ja kuulonsa avulla pimeyttä ja hiljaisuutta, ponnisti
sitten siipiänsä ja hypähti uhrilahjapöydälle.

IV.
Florent Guillaume oli vetäytynyt kellotapuliin yötä viettämään.
Tyyssija oli kylmä. Tuuli tunkeutui sinne soittoluukkujen lomitse
viheltäen huiluina ja urkuina kissojen ja yöhuuhkainten iloksi.
Se ei ollut asumuksen ainoa epämukavuus. Vuonna 1427 sattuneen
maanjäristyksen jälkeen, joka oli järkyttänyt koko kirkkoa, irtautui
tapulista kivi toisensa perästä, ja sopi pelätä sen kerrassaan
sortuvan rajusäässä. Pyhä Neitsyt oli sallinut niin tapahtua kansan
syntien tähden. Kaikesta huolimatta Florent Guillaume vaipui uneen.
Se osoittaa, että hänen sydämensä oli puhdas. Hänen unennäöstään on
säilynyt vain se muisto, että hänestä tuntui unessa kuin olisi joku
moitteettoman kaunis nainen suudellut hänen suutansa. Mutta tahtoessaan
vastata suudelmaan hän nielaisi pari kolme sarvijaakkoa, jotka hänen
kasvoillaan kuljeksien olivat synnyttäneet hänen hortoutuneessa
mielessään tuon harhakuvitelman. Hän heräsi siihen, kuuli päänsä
päältä siipien humua ja luuli paholaisen lentävän, mikä olikin aivan
luonnollinen otaksuma, koska pahat henget tulevat lukemattomin
joukoin kiusaamaan ihmisiä, varsinkin yöllä. Mutta kun kuu samassa
halkoi pilvistä pimeyttä, tunsi hän rouva Isabellan ja näki hänen
laskevan nokastaan varastoaittanaan olevaan muurinkoloon sinisen,
hopeankirjaellun kukkaron. Florent Guillaume salli sen tapahtua, ja
linnun poistuttua lymypaikastaan hän kiipesi hirrelle, otti kukkaron,
avasi sen ja havaitsi sen sisältävän kaksitoista kultakaritsaista. Ne
hän pisti vyöhönsä kiittäen Puyn kaunista mustaa Neitsyttä, sillä hän
oli oppinut ja Pyhään Raamattuun hyvin perehtynyt. Hän muisti Herran
antaneen korpin ruokkia profeettaansa Eliasta ja päätteli siitä, että
Jumalan äiti oli lähettänyt harakan välityksellä kaksitoista denaaria
kirjurilleen Florent Guillaumille.
Seuraavana päivänä söivät Florent ja pitsinkutojatar Marguerite
sisälmyskeittoa, jota olivat kovin mielineet useina viimeksikuluneina
vuosina.
Tähän päättyy Harakan miraakkeli. Toivonamme on, että sen kertoja saisi
elää halunsa jälkeen häiritsemättömässä ja sulassa rauhassa ja että sen
lukijoiden osaksi tulisi kaikkea hyvää.


Hyvin opittu läksy.

Kuningas Ludvig yhdennentoista aikana eli Parisissa,
mattopermantoisessa huoneessaan, eräs porvarisnainen nimeltä Violante,
kaunis ja hyvätekoinen koko olennoltansa. Hänen kasvonsa olivat niin
heleät, että mestari Jacques Tribouillard, oikeustieteen tohtori ja
kuuluisa kosmografi, joka usein kävi hänen luonansa, tapasi hänelle
sanoa:
— Nähdessäni teidät, armollinen rouva, pidän uskottavana, jopa
varmanakin, mitä mainitsee Cucurbitus Piger eräässä Strabon
reunamuistutuksessa: että Parisin kaupungin ja yliopiston vaakunassa
oli aikoinaan nimi Lutèce tai Leucèce tai jokin muu senkaltainen sana,
jonka juurena on _Leuke_, mikä merkitsee Valkoista, koska täkäläisten
naisten povi oli lumivalkoinen, joskaan ei läheskään yhtä hohtava,
säteilevä ja valkoinen kuin teidän, armollinen rouva.
Siihen vastasi Violante:
— Olen tyytyväinen kunhan poveni ei peloita, kuten monet tuntemani.
Sen näkyvissä-oleminen johtuu muuten muodin noudattamisesta. On liian
vaateliasta, ellei tahdo menetellä niinkuin toiset.
Rouva Violante oli mennyt nuoruutensa kukoistusaikana naimisiin erään
parlamentin-asianajajan kanssa, joka oli ylen äreä mies, ankara
syyttämään ja sakottamaan onnettomia, heiveröinen ja heikkorakenteinen
ja sellainen, että voi otaksua hänen paremmin kykenevän tuottamaan
tuskaa asumuksensa ulkopuolella kuin iloa sen alueella. Tämä
miespahanen piti puolisoaan vähempiarvoisena kuin asiakirjapinkkojaan,
jotka eivät suinkaan olleet rouva Violanten kaltaiset. Ne olivat
paksuja, paisuneita, muodottomia. Ja asianajaja vietti yönsä niiden
vieressä. Rouva Violante oli liian järkevä rakastaakseen miestä, joka
oli niin vähän rakastettava. Mestari Jacques Tribouillard väitti, että
rouva Violante oli täysin viisas, varma, aviollisessa uskollisuudessaan
yhtä luja ja järkkymätön kuin roomalainen Lucretia. Hän perusteli
väitettään huomauttamalla, ettei ollut kyennyt horjahduttamaan
häntä hyveen tieltä. Ymmärtäväiset miehet säilyttivät tässä asiassa
varovaiset epäilyksensä ollen sitä mieltä, että salatut asiat tulevat
ilmi vasta viimeisellä tuomiolla. He ottivat huomioon, että tämä
naishenkilö piti liian paljon koruista ja pitseistä, käytti seuroissa
ja kirkossa samettisia, silkkisiä ja kullankirjaeltuja pukimia,
päärmeenä valkoisen- ja harmaankirjavaa oravannahkaa; mutta he olivat
liian kunniallista väkeä päätelläkseen, saattoiko rouva Violante, joka
johdatti kristittyjä kadotuksen tielle näyttäytyessään heille kauniina
ja koristettuna, astella itsekin kadotusta kohti seuranaan joku
heistä. He olisivat kumminkin suostuneet heittämään rouva Violanten
hyveellisyydestä raha-arpaa, mikä seikka on tälle naiselle suureksi
kunniaksi. Tosiasia on, että hänen rippi-isänsä, Jean Turelure,
alinomaa häntä nuhteli.
— Uskotteko, hyvä rouva, kysyi hän, että autuas Katariina olisi voinut
päästä taivaaseen viettämällä sellaista elämää kuin te, paljastamalla
poveansa ja tuottamalla Genuasta pitsiröyhelöitä?
Tämä rippi-isä oli suuri saarnamies, piteli erittäin ankarasti
inhimillisiä heikkouksia, joita ei ollenkaan antanut anteeksi, ja luuli
tehneensä kaikki, kun oli herättänyt pelkoa. Hän uhkasi helvetillä
rouva Violantea, joka oli pessyt kasvojansa aasintamman maidolla.
Missään tapauksessa ei tiedetty, oliko rouva Violante tehnyt vanhasta
miehestään aisankannattajan, ja herra Philippe de Coetquis virkkoi
leikillään tälle kunnialliselle rouvalle:
— Varokaa! Hän on kaljupäinen ja voi saada nuhan, jos joutuu
valjastushommiin!
Herra Philippe de Coetquis oli hyvännäköinen kavaljeeri ja kaunis
kuin jalon korttipelin sotamies. Hän oli kohdannut rouva Violanten
eräänä iltana tanssiaisissa, oli tanssinut hänen kanssaan myöhään
yöhön ja oli kuljettanut hänet kotiin ratsunsa selässä asianajajan
kahlatessa kadulla virtaavassa vedessä ja loassa neljän humalaisen
lakeijan häilyvien soihtujen opastamana. Näissä tanssiaisissa ja
tämän ratsastuksen aikana herra Philippe de Coetquis oli vakaantunut
siihen mielipiteeseen, että rouva Violantella oli täyteläinen vartalo
ja tiivis ja kimmoisa liha. Siitä häneen oli heti syttynyt rakkaus.
Vilpittömänä miehenä hän kohta sanoi, mitä halusi, nimittäin saada
sulkea hänet syliinsä ihan alastomana. Siihen vastasi rouva Violante:
— Herra Philippe, te ette tiedä, kenelle puhutte. Minä olen
kunniallinen nainen.
Tai näin:
— Herra Philippe, tulkaa huomenna jälleen.
Hän tuli huomenna jälleen.
Ja Rouva Violante sanoi hänelle:
— Kuka teitä hoputtaa?
Kavaljeerissä nämä viivytykset herättivät suurta levottomuutta
ja mielenmasennusta. Hän oli jo vähällä uskoa samoinkuin mestari
Tribouillard, että rouva Violante oli Lucretia; niin tosi on se
väite, että kaikki miehet ovat typeryydessään toistensa kaltaiset! Ja
tunnustaa täytyy, ettei rouva Violante ollut vielä sallinut hänen edes
suuta suudella, mikä kuitenkin on vain hyvänsuopaa huvitusta ja kevyttä
mairittelua.
Asiat olivat sillä kannalla, kun veljeskunnan kenraali kutsui veli Jean
Tureluren Veneziaan saarnaamaan äskettäin oikeaan uskoon kääntyneille
turkkilaisille.
Ennen lähtöänsä kelpo veli meni sanomaan hyvästi rippilapselleen ja
moitti häntä tavallista ankarammin kevytmielisen elämän viettämisestä,
kehoitti hartaasti katumaan ja pukemaan iholleen jouhipaidan, joka
on verraton keino pahoja himoja vastaan ja parhain lääke niille
luontokappaleille, jotka taipuvat lihan synteihin.
Rouva Violante sanoi hänelle:
— Kelpo veli, älkää pyytäkö minulta liikaa.
Mutta veli ei häntä kuunnellut, vaan uhkasi helvetillä, ellei hän
itseään parantaisi. Sitten hän sanoi mielellään suorittavansa ostoksia,
jos rouva Violante uskoisi niitä hänen toimekseen. Hän toivoi
rippilapsensa pyytävän tuomaan jonkin siunatun mitalin, rukousnauhan
tai vielä mieluummin hiukan Pyhän Haudan multaa ja kuivattuja ruusuja,
joita turkkilaiset kuljettavat Jerusalemista italialaisten munkkien
kaupittaviksi. Mutta rouva Violante esitti hänelle tämän pyynnön:
— Pieni sievä veljeni, koska menette Veneziaan, missä on taitavia
kuvastinten valmistajia, olisin erittäin kiitollinen, jos toisitte
minulle kuvastimen, kirkkaimman, jonka voitte löytää.
Veli Jean Turelure lupasi.
Rippi-isän poissaollessa rouva Violante vietti samaa elämää kuin
ennenkin. Kun herra Philippe sanoi hänelle. »Eikö olisi mukavaa,
jos rakastaisimme toisiamme?» vastasi hän: »Onpa tänään ylen kuuma.
Katsokaa viiriä, eikö tuuli ollenkaan ota kääntyäkseen.» Ja hyvät
ihmiset joutuivat häntä tarkatessaan kerrassaan epätoivoon, kun
hän ei näyttänyt milloinkaan jättävän aisaa kehnon aviomiehensä
kannatettavaksi. »Se on synti», sanoivat he.
Italiasta palattuaan veli Jean Turelure saapui rouva Violanten luo ja
sanoi tuoneensa, mitä hän oli pyytänyt:
— Katsokaa, rouva. Hän veti kaapunsa alta pääkallon. — Tässä on
kuvastimenne, rouva. Tämän pään on sanottu kuuluneen Venezian
kauniimmalle naiselle. Hän oli samassa asemassa kuin te, ja te olette
suuressa määrässä hänen kaltaisensa.
Rouva Violante voitti hämmästyksensä ja inhonsa ja vastasi kelpo isälle
varsin lujasti, sanoi läksyn ymmärtävänsä ja varmaan käyttävänsä sitä
hyväkseen.
— Minä pidän mielessäni Veneziasta tuomanne kuvastimen, jossa tosin
en esiinny nykyiselläni, mutta varmaan sellaisena, miksi pian muutun.
Lupaan järjestää elämäni tämän ajatuksen mukaan.
Veli Jean Turelure ei ollut odottanut niin otollisia sanoja. Hän lausui
niiden johdosta melkoisen tyydytyksensä.
— Huomaatte siis itsekin, armollinen rouva, että mieli on muutettava.
Te lupaatte tästä lähtien säännellä käyttäytymistänne sen ajatuksen
mukaan, jonka tämä pääkallo on teissä herättänyt. Lupaattehan sen
Jumalalle samoinkuin minulle?
Rouva Violante kysyi:
— Täytyykö luvata.
Rippi-isä sanoi täytyvän.
— Niinpä lupaan.
— Hyvä niin, armollinen rouva. Nyt ei asiasta käy enää peräytyminen.
— En aiokaan peräytyä.
Kuultuaan tämän lupauksen veli Jean Turelure poistui aivan iloisena.
Hän kulki katua huutaen:
— Nyt on kaikki hyvin! Jumalan, meidän Herramme avulla olen
käännyttänyt ja työntänyt kulkemaan päin autuuden porttia naisen,
joka tosin ei harjoittanut huoruutta nimenomaan sillä tavalla kuin
sanoo profeetta (XIV, 18), mutta käytti Jumalalta Hänen palvelemista
ja kunnioittamista varten saamaansa tomumajaa johdattaakseen miehiä
kiusaukseen. Hän luopuu niistä menoista ja kääntyy parempiin. Minä olen
hänet käännyttänyt. Jumala olkoon kiitetty!
Kelpo veli oli tuskin ehtinyt laskeutua portaista, kun herra Philippe
de Coetquis asteli ylös ja koputti rouva Violanten ovea. Rouva Violante
otti hänet hymyillen vastaan ja johdatti hänet lukuisilla matoilla ja
tyynyillä varustettuun pieneen piilopaikkaan, jossa herra Philippe ei
ollut ennen käynyt. Se tuntui hyvältä enteeltä. Hän tarjosi makeisia,
joita hänellä oli rasiassa.
— Maistakaa, rouva, maistakaa; ne ovat miellyttävän makeita, mutta
pelkkää joutavaa teidän huuliinne verrattuina.
Rouva vastasi, että hän oli kovin turhamainen ja hieman typerä
kiittäessään hedelmää, jota ei ollut maistanut.
Hän vastasi niinkuin pitikin suutelemalla rouvan suuta.
Rouva Violante ei siitä ollenkaan vihastunut, sanoihan vain olevansa
kunniallinen nainen. Herra Philippe kiitti häntä ja neuvoi olemaan
sijoittamatta kunniaa mihinkään määrättyyn lokeroon, jossa se olisi
otettavissa, koska se häneltä aivan kohta vietäisiin.
— Yrittäkää, vastasi rouva Violante ollen lyövinään häntä poskelle
rusohohteisella kämmenkourullansa.
Mutta herra Philippe kykeni jo ottamaan kaikki mielensä mukaan. Rouva
Violante huusi:
— En tahdo, en tahdo. Hyi, hyi! Ette saa niin tehdä, herra. Ystäväni.
sydämeni!. Minä kuolen.
Lakattuaan huokailemasta ja huohottamasta hän virkkoi sievästi:
— Herra Philippe, ette saa suinkaan imarrella itseänne ajattelemalla
ottaneenne minut väkisin tai yllättäen. Jos olette saanut minulta,
mitä tahdoitte, tapahtui se suosiostani, ja minä vastustelin vain sen
verran, että voitte minut voittaa mielenne mukaan. Suloinen ystäväni,
minä olen teidän. Kun heti kauneutenne hurmaamana en ystävyytenne
suloisuudesta huolimatta aikaisemmin teille myöntänyt, mitä nyt otitte
suostumuksellani, johtui asia siitä, etten tullut sitä harkinneeksi, ei
ollut mielestäni mitään kiirettä, ja niin elin hempeään huolettomuuteen
vaipuneena käyttämättä ollenkaan hyväkseni nuoruuttani ja kauneuttani.
Mutta kelpo veli Jean Turelure antoi minulle hyödyllisen läksyn.
Hän opetti minulle kuluvien hetkien arvon. Hän näytti minulle äsken
kuolleen kalloa ja sanoi: »Tällainen olette aivan pian.» Siitä johtui
mieleeni ajatus, että tulee kiiruhtaa rakkauden työhön ja hyvin käyttää
se aika, joka meille on sitä varten annettu.
Nämä sanat ja niitä säestelevät rouva Violanten hyväilyt saivat herra
Philippen varmasti uskomaan, että aika oli hyvin käytettävä, että
oli toimittava jälleen kunniakseen ja hyödykseen, rakastetun iloksi
ja kirkastukseksi, ja lisättävä niitä varmoja todistuksia, joita
sellaisessa tilaisuudessa antaa itsestänsä jokainen kelvollinen ja
lainkuuliainen palvelija.
Niin tapahduttua rouva Violante katsoi hänen tehneen tehtävänsä,
saatteli hänet ovelle, suuteli sievästi hänen silmiänsä ja sanoi:
— Philippe, ystäväni, eikö olekin hyvä noudattaa kelpo veljen Jean
Tureluren neuvoja?


Uudenvuodenlahja.

Tammikuun ensimmäisenä päivänä, aamusella, kelpo herra Chanterelle
lähti jalkaisin talostaan Saint-Marcelin etukaupungista. Hän oli
vilunarka ja kykeni tuskin kävelemään, joten hänen ei suinkaan ollut
helppo kulkea kylmässä säässä lumisohjon peittämiä katuja. Vaununsa
hän oli jättänyt kotiin kurittaakseen lihaansa, koska oli sairautensa
jälkeen alkanut erinomaisesti huolehtia sielunsa autuudesta. Hän eli
erillään yhteisöistä ja seuroista ja kävi vierailemassa ainoastaan
sisarentyttärensä neiti de Doucinen luona, joka oli seitsemän vuoden
ikäinen.
Sauvaansa nojaten hän pääsi vaivoin Saint-Honoré-kadulle ja astui
rouva Pinsonin myymälään, _Kukkaiseen koriin_. Siellä nähtiin
runsaat määrät armon vuoden 1696 uuttavuotta varten näytteille
levitettyjä lasten leluja, ja oli kerrassaan vaikea liikkua tanssivien
ja juovien automaattien, linnunlaululehtojen, vahakabinettien,
taistelujärjestykseen asetettujen valko- ja sinipukuisten sotilaiden ja
nukkien keskellä, joista toiset oli puettu ylhäisiksi naisiksi, toiset
palvelijoiksi, sillä Jumalan itsensä inhimillisiin oloihin sijoittama
eriarvoisuus ilmeni näissä viattomissa kuvissakin.
Herra Chanterelle valitsi nuken. Hänen etusijalle asettamansa oli
puettu niinkuin Savoijan prinsessa saapuessaan Ranskaan marraskuun
neljäntenä päivänä. Hänen hiuksensa oli järjestetty sykeröille
ja sidottu nauhoilla, ja hänellä oli yllään erittäin jäykät
kullankirjaellut liivit ja helmikoristeisen soljen kiinnittämä
päällysvaate.
Herra Chanterelle hymyili ajatellessaan, millaista iloa niin kaunis
nukke tuottaisi neiti de Doucinelle, ja kun rouva Pinson ojensi
hänelle silkkipaperiin käärityn Savoijan prinsessan, näkyi hänen
rakastettavissa kasvoissaan vilahdukselta aistillisen ilon ilme,
kärsimyksen heikontama, paaston kalventama ja helvetinpelon riuduttama.
Hän kiitti kohteliaasti rouva Pinsonia, otti prinsessan kainaloonsa ja
lähti jalkaansa vetäen kohti taloa, jossa tiesi neiti de Doucinen heti
herätessään häntä odottavan.
Arbre-Sec-kadun kulmassa hän kohtasi herra Sponin, jonka iso nenä hipoi
poimukaulusta.
— Hyvää päivää, herra Spon, sanoi hän, toivotan teille onnellista uutta
vuotta ja pyydän Jumalaa täyttämään kaikki toiveenne.
— Ah, hyvä herra, älkää puhuko niin, huudahti herra Spon. Jumala
tyydyttää toivomuksemme usein vain meitä rangaistakseen. _Et tribuit
eis petitionem eorum_.
— On varsin totta, ettemme kykene ymmärtämään todellista hyväämme.
Minä olen sen seikan esimerkki, sellaisena kuin minut näette.
Aluksi pidin jo kaksi vuotta kestänyttä sairauttani onnettomuutena,
mutta nyt huomaan sen olleen onneksi, koska sen vuoksi luovuin
teattereissa ja seuroissa viettämästäni inhoittavasta elämästä. Tämä
sairaus, joka jäykistää jalkani ja himmentää ajatukseni, todistaa
Jumalan minulle osoittamaa suurta hyvyyttä. Mutta ettekö suvaitse
lähteä minua saattelemaan? Olen menossa viemään uudenvuodenlahjaa
sisarentyttärelleni neiti de Doucinelle.
Nuo sanat kuultuaan herra Spon kohotti kätensä ilmoille ja huusi
korkealla äänellä:
— Mitä! Kuulenko herra Chanterellen puhuvan vai kenen? Eikö tuo ole
pikemmin irstailijan puhetta? Onko mahdollista, että näen teidän, joka
olette viettänyt hurskasta ja hiljaista elämää, yht'äkkiä alkavan
vaipua aikamme paheisiin?
— En tosiaankaan luullut niihin vaipuvani, vastasi herra Chanterelle
ihan vapisten. Mutta epäilemättä tarvitsen paljon valistusta. Onko siis
suurikin synti, jos lahjoittaa nuken neiti de Doucinelle?
— Erittäin suuri, vastasi herra Spon. Sitä, minkä tänään lahjoitatte
tuolle yksinkertaiselle lapselle, ei pidä nimittää nukeksi, vaan
pikemmin epäjumalaksi ja pirulliseksi hahmoksi. Ettekö tiedä,
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Valittuja kertomuksia - 08
  • Parts
  • Valittuja kertomuksia - 01
    Total number of words is 3451
    Total number of unique words is 2092
    19.3 of words are in the 2000 most common words
    28.1 of words are in the 5000 most common words
    34.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 02
    Total number of words is 3311
    Total number of unique words is 1870
    22.1 of words are in the 2000 most common words
    31.7 of words are in the 5000 most common words
    37.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 03
    Total number of words is 3312
    Total number of unique words is 2120
    18.6 of words are in the 2000 most common words
    26.8 of words are in the 5000 most common words
    31.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 04
    Total number of words is 3336
    Total number of unique words is 1953
    19.2 of words are in the 2000 most common words
    27.3 of words are in the 5000 most common words
    33.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 05
    Total number of words is 3282
    Total number of unique words is 2084
    17.4 of words are in the 2000 most common words
    26.4 of words are in the 5000 most common words
    31.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 06
    Total number of words is 3361
    Total number of unique words is 2047
    20.4 of words are in the 2000 most common words
    30.0 of words are in the 5000 most common words
    35.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 07
    Total number of words is 3448
    Total number of unique words is 1972
    22.4 of words are in the 2000 most common words
    31.4 of words are in the 5000 most common words
    36.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 08
    Total number of words is 3295
    Total number of unique words is 2015
    21.7 of words are in the 2000 most common words
    31.5 of words are in the 5000 most common words
    37.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 09
    Total number of words is 3319
    Total number of unique words is 2091
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    29.4 of words are in the 5000 most common words
    33.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 10
    Total number of words is 3384
    Total number of unique words is 1951
    21.2 of words are in the 2000 most common words
    30.7 of words are in the 5000 most common words
    36.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 11
    Total number of words is 3375
    Total number of unique words is 1807
    22.3 of words are in the 2000 most common words
    32.4 of words are in the 5000 most common words
    36.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 12
    Total number of words is 3460
    Total number of unique words is 1879
    22.4 of words are in the 2000 most common words
    31.3 of words are in the 5000 most common words
    35.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 13
    Total number of words is 3459
    Total number of unique words is 1928
    22.9 of words are in the 2000 most common words
    31.4 of words are in the 5000 most common words
    36.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 14
    Total number of words is 3493
    Total number of unique words is 1866
    22.3 of words are in the 2000 most common words
    31.9 of words are in the 5000 most common words
    37.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Valittuja kertomuksia - 15
    Total number of words is 1069
    Total number of unique words is 701
    25.8 of words are in the 2000 most common words
    33.6 of words are in the 5000 most common words
    40.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.