Uusi suomalainen lukemisto - 01

UUSI SUOMALAINEN LUKEMISTO
Toimittanut
Aug. Ahlqvist

G. W. Edlund, Helsinki, 1883.


SISÄLLYS:
I. Suorasanaista eli Proosaa.
1. Tarinoita. Kirj. _Juteini_
2. Kultalan kylä viheliäisyydessään. _Keckman_
3. Arvoituksia
4. Vuodenajat Lapissa. _Oulun W. Sanomista v._ 1856
5. Sananlaskuja
6. Ruohoista ja kukkasista. _Frosterus_
7. Kultalan kylä hyvässä kunnossaan. _Keckman_
8. Arvoituksia
9. Kuningas Eerikki IX:n valloitusretki Suomeen.
Pyhä Henrikki. _Kajaani_
10. Peurasta (Porosta). _Keckman_
11. Sananlaskuja
12. Metsän jumalat ja haltiat muinaisilla Suomalaisilla. _Krohn_
13. Hämähäkki. _Lönnrot_
14. Arvoituksia
15. Piispa Maunu Tavast. _Krohn_
16. Pääsiäinen Venäjällä. _Ahlqvist_
17. Maan, meren kulkija laiva (Satu)
18. Sananlaskuja
19. Piplia ja Keisari. _Polén_
20. Majavasta. _Keckman_
21. Wiipurin piiritys v. 1495. _Krohn_
22. Wiipurin Pamaus. _Krohn_
23. Arvoituksia
24. Kasanin Tatarilaiset. _Ahlqvist_
25. Työnteko ja arkielämä Tyrväällä. _Warelius_
26. Naantalin naisluostari. _Krohn_
27. Rahoista, _v. Becker_
28. Eräästä muistopuheesta. _Renvall_
29. Sopuli. _Oulun W. Sanomista v. 1854_
30. Suomalaisen kirjallisuuden alku. _Krohn_
31. Sananlaskuja
32. Ijankaikkisuuden ihanasta päivästä ja tämän elämän
kaameasta yöstä. _Kemell_
33. Elefantti. _Lönnrot_
34. Arvoituksia
35. Suomenmaan valtiollinen tila ja asukasten luonne
16:llä vuosisadalla. _Y. Koskinen_
36. Kuolevaisuuden tunteet. _Juteini_
37. Sananlaskuja
38. Klaus Fleming. _Y. Koskinen_
39. Porolla-ajaminen. _Andelin_
40. Sananlaskuja
41. Rehellisyydestä Suomessa. _Polén_
42. Työväen ja palkoillisten kohtelusta. _Manninen_
43. Kaksi nappia. _Hannikainen_
44. Maanpetoksesta. _Cannelin_
45. Paavo Korhonen. _Lönnrot_
46. Woguulit. _Ahlqvist_
47. Lapuan tappelu. _Blomstedt_
48. Matka tervaveneessä Oulujoella. _K. A. Castrén_
49. Sananlaskuja
50. Silmänkääntäjä. _Hannikainen_
Loppu-Toivotus. _Kilpinen_
II. Runoutta.
1. Lasten virsi
2. Nuorukaisen virsi
3. Maailman menon turhuudesta. _Cajanus_
4. Davidin 1 psalmi
5. Davidin 137 psalmi
6. Isänmaan edestä. _Suonio_
7. Maamme. _Runeberg -- Kiljander, Tuokko_ y.m.
8. Ruhtinaalle. _Franzén -- A. Oksanen_
9. Savolaisen laulu. _A. Oksanen_
10. Suomen valta. _A. Oksanen_
11. Oma maa. _Kallio_
12. Laulu Suomessa. _Juteini_
13. Suksimiesten laulu. _Suonio_
14. Birger Jarlin linna. _Tuokko_
15. Elämän nautinto. _Juteini_
16. Kehtoruno. _Lilius_
17. Kevät. _Granlund_
18. Kukkasen taivas. _Poppius_
19. Kedolla. _Gottlund_
20. Uimalaulu. _Warelius_
21. Koskenlaskijan morsiamet. _A. Oksanen_
22. Soidin. _Kallio_
23. Entisestä ja nykyisestä ajasta. _Paavo Korhonen_
24. Odysseys ja Nausikaa. _Lönnrot_
25. Kesän viimeinen kukka. _Moore -- Tuokko_
26. Mainen kosto. _Erkko_
27. Tytön muistikirjaan. _Erkko_
28. Suomalainen sonetti. _A. Oksanen_
29. Ystävälleni. _Kallio_
30. Lohdutus haudalla. _Kemell_
Lisäys.
I. Agricolan kieltä.
1. Davidin 52:s Psalmi
2. Isämeidän-rukous
II. Isämeidän-rukous Suomen lähimmillä heimokielillä.
1. Aunuksen-Karjalan kielellä
2. Tverin-Karjalan kielellä
3. Watjan kielellä
4. Wepsän kielellä
5. Wepsän kielellä, toisin
6. Wiron kielellä, Tallinnan murteella
7. Wiron kielellä, Tarton murteella
8. Liivin kielen itä-murteella
9. Liivin kielen länsi-murteella
III. Lyhyitä elämäkerrallisia tietoja niistä kirjoittajista, joiden
teoksista tähän kirjaan on otettu kappaleita
[Suomalais-ruotsalainen Sanakirja ja Kymmenen runoa Kalevalasta sekä
Suomalais-ruotsalainen Sanakirja niihin on tästä e-kirjasta jätetty
pois, koska ne ovat täydellisemmin saatavissa muualta.]


ESIPUHE.

_Tähän kirjaan on yhdistetty kaksi allekirjoittaneen ulosantamaa eri
teosta. Kummallakin on tarkoituksena Suomen kielen ja kirjallisuuden
opettaminen maamme ruotsiksi sivistyvälle nuorisolle, ja kumpaakin on,
ainakin paikoittain, käytetty rinnan samoissa opistoissa. Tämän tähden
näytti niiden yhdistäminen suotavalta asialta, ja kuin molemmat olivat
loppumaisillaan kirjakaupasta, suostui allekirjoittanut ne
muuttamattomina yhdeksi kirjaksi painattamaan. Ostajalle on tästä
yhdistyksestä suurin etu, sillä tämä kirja ei maksa enämpää kuin
Lukemisto yksinänsä tähän asti on maksanut.
Ne näihin teoksiin kuuluvata kaksi eri sanakirjaa olisi tosin voitu
panna yhteenkin. Mutta Kalevalan sanat olisivat yhteisessäkin
sanakirjassa olleet pidätettävät runomurteen asussa (mikäli tämä tulee
kysymykseen), samoin kuin Lukemiston sanat arvattavasti yleisen
kirjakielen puvussa. Sanastojen yhteensulattamisesta olisi täten sekä
syntynyt sekavuutta ja kirjavuutta teoksessa että tullut tekijälle uusi
vaiva ja kustantajalle uusi rahanreikä, jota jälkimmäistä kirjan hinnan
helppona pitäminen ei suinkaan olisi suvainnut. Näistä syistä ovat
Lukemiston ja Kalevalan sanakirjat, paikka paikoin vaan korjailtuina,
jätetyt olemaan erillänsä ja painetut kumpikin tekstiensä taakse.
Helsingissä, Lokakuun lopulla v. 1883.
A. A._



I. SUORASANAISTA ELI PROOSAA.


1. Tarinoita.

1.
Mies sanoi toiselle, joka suuresti kehui oppiaan: "Jos minä tietäisin
kaikki, mitä et sinä vielä tiedä, niin olisin minä oppinein mies koko
maan piirissä."

2.
"Minkä tähden on teillä harmaapäänä vielä musta parta?" kysyi
matkalainen ukolta. "Sen tähden", vastasi ukko, "että hiukseni ovat
kahtakymmentä vuotta vanhemmat partaani."

3.
Talonpoika löi lapiolla naapurinsa koiran kuolijaksi, jonka tähden hän
joutui oikeuteen. "Mitä varten olet sinä naapurisi koiran lapiolla
tappanut?" kysyi tuomari. "Se puri minua", vastasi talonpoika. "Miksi et
sinä tuota varrella rangaisnut?" sanoi tuomari. "Eipä hänkään minua
hännällänsä purrut", oli vastaus.

4.
Asianajaja, joka ihmisten riidellessä oli rikastunut, teki testamentin
ja lahjoitti kaiken omaisuutensa hulluille, mainiten: "hulluilta minä
sen saanutkin olen."

5.
Kaksi miestä joutui tiellä vastasuin. Yksi sanoi ylpeästi: "pois tieltä;
minä en lurjusta pakene." Toinen äänsi: "mutta minä pakenen", ja meni
tieltä pois.

6.
Ruhtinas kohtasi muinoin tylyn miehen, jonka hän palkolliseksi luuli, ja
kysyi häneltä: "kuka sinun isäntäsi on?" "Itse olen isäntäni," vastasi
mies ynseästi, ruhtinasta tuntematta. "Ah, sinulla on huono isäntä"
sanoi ruhtinas, ja käänsi hänelle selkänsä.

7.
Kuningas tapasi talvella köyhän miehen, jolla olivat melkoisen kepeät
vaatteet pakkaista vastaan. Kuningas alkoi puheen ja valitti viluansa.
"Jos te, armollisin Majesteetti, tekisitte niin kuin minäkin, -- ei
sitten vilu teitä haittaisi", sanoi köyhä. "Kuinkas sinä teet?" kysyi
kuningas. "Minä kannan nyt päälläni kaikki vaatteeni", vastasi köyhä.

8.
Eräs arkaluontoinen herra kaupungissa sai haavan sormeensa. Hän alkoi
suurella kiireellä kutsua lääkärin verta sulkemaan. Lääkäri tuli ja,
nähtyänsä pienen haavan, lähetti kutsujan samalla kiireellä apteekista
lääkitystä tuomaan. Tämän tähden kysyi haavoitettu: "onko haava aivan
vaarallinen?" "Ei suinkaan", vastasi lääkäri; "vaan jos ei joutua tehdä,
niin se paranee lääkityksettä."

9.
Valtakunnan hovissa aterialle istuttaessa kielsi kuningas, pilalla,
panemasta lusikkaa yhdelle herralle, jonka hän tiesi sukkelaksi
mieheksi, ja kuin liemiruokaa eteen annettiin, sanoi hän: "se on konna,
joka ei lientä syö". Herra ei huolinut lusikkaa vaatia, vaan teki sen
itsellensä leivän kuoresta, jonka myös söi, ja sitte sanoi: "se on mies,
joka lusikkansa syö".

10.
Ennen, kuin matkustaja antoi ajaa yli huonon sillan, kysyi hän
kyytipojalta: "eiköhän tässä liene kukaan veteen hukkunut?" "Ei
suinkaan", vastasi kyytipoika. "Menneellä viikolla upposi tähän veljeni;
vaan sekin löydettiin jälleen toisena päivänä."

11.
Ratsasmieheltä, joka hevoistansa vaan yhdeltä sivulta ahkerasti
kannusti, kysyi toinen: "eikö sinulla ole kannuksia molemmissa
kantapäissäs?" "Ei tarvitse", vastasi hän; "kuin minä saan yhden sivun
kulkemaan, niin toinenkin mukaan menee."

12.
Akka haasteli ihmeitä toiselle ja sanoi myös nähneensä kalmistossa
aaveen, joka päätöinnä irvisti hänelle. "Kuinka se sitte irvisti, kuin
ei sillä päätä eikä hampaita ollut?" kysyi toinen. "No, sanoppas sitä
ihmettä, kaima kulta!" vastasi akka.

13.
Varkaan yöllä tultua köyhän miehen majaan ja nurkissa etsien jotakin
saadaksensa, mainitsi köyhä vuoteelta: "mitäs, veikkonen, siellä
pimeässä turhaa etsit, kussa en minä päivälläkään mitään löydä!"

14.
Torppari, joka lähetettiin kantamaan ruohoilla peitetyssä korissa
krapuja isäntänsä ystävälle toisessa kylässä, tahtoi tien vieressä
korinsa sivulla vähän levähtää; mutta nukkui uneen, ja sillä aikaa
menivät kravut korista tiehensä. Surkeilla silmillä katseli hän nyt
tyhjää koria, ja lähti kori kädessä kuitenkin kirjettä viemään. Kirjeen
saaja luki sen, ja sanoi siinä krapujakin olevan. "Kiitos Jumalan, että
ne ovat siellä", huusi torppari; "minä luulin niiden tiellä hävinneen."

15.
Suuri ja lihava herra vaelsi jotenkin myöhään kaupunkia kohdin ja kysyi
talonpojalta, joka, palaten samasta kaupungista, tiellä hänen vastaansa
tuli: "luuletkos minun vielä kaupungin portista läpitse pääseväni?"
"Aivan hyvin, herra", vastasi talonpoika; "pääsin minä siitä aamulla
heinäkuormankin kanssa."

16.
Kauan aikaa kotoa pois oltuansa palasi herra vieraasta valtakunnasta
jälleen kotomaalle, ja kohtasi tiellä talonpojan, kotoisin samoilta
paikoilta. Tältä tiedusteli hän maansa asioita ja kysyi myös: "vieläkö
siellä on niin monta narria kuin ennen?" "Ei enää teidän matkaan
mentyänne", vastasi talonpoika.

17.
Tyhmä mies tapasi ankeriaan hernemaassansa järven rannalla, ja luuli sen
käärmeeksi. Tämän sai hän suljetuksi tuohikonttiin ja vei paatilla
upottaaksensa järveen. Ankerias, veteen päästyä, rupesi mutkaellen
uimaan, jota katsellen mies sanoi "ähäh, nyt saat siellä kimarrellen
kuolla."

18.
Mies valitti lääkärille poikansa kivuloisuutta, josta ei saunakaan ole
auttanut, ja kysyi häneltä neuvoa sen parantamiseen. "Vahvista häntä
ammeessa vilulla vedellä", sanoi lääkäri. "Eikö veteen mitäkään lisäksi
panna?" kysyi mies. "Ei muuta kuin poika", vastasi lääkäri.
_Juteini_ (Judén).


2. Kultalan kylä viheliäisyydessään.

Entiseen aikaan oli Kultalan kylä ollut jotenkin voimakas; ei juuri ylen
rikas, mutta niin että joka talossa elettiin hyvin. Mutta nyt oli siellä
varsin huono tila ja köyhyys. Rikasta eli varakasta ei ollut kuin juuri
muutama talonpoika, krouvari ja mylläri. Muitten tykönä oli köyhyys ja
viheliäisyys silminnähtävät. Sadasta talonisännästä lähetti
kaksikymmentä lapsensa kerjäämään; kuusikymmentä tulivat jotenkuten
aikaan, vaikka sangen velkaantuneet, ja vaan muutamat olivat vielä niin
voimassa, että jaksoivat ulostekonsa maksaa ja pystössä pysyä.
Jo huoneitten ulkonäöstä taittiin arvata, kuinka huonosti sisällä mahtoi
olla. Seinät olivat monessa mutkassa, katot tuulelta raiskatut ja
sillensä jääneet, ilman korjaamatta; akkunanklasit rikki ja reijät
rievuilla kiinni tukitut tahi tuohilla paikatut. Kuin sisälle
mentiin, tuli paha löyhkä eli haju vastaan; likaa oli joka paikassa,
pöydät ja penkit pesemättä, laattia oli sekä rikki että myös musta,
juuri kuin ei olisi koskaan nähnyt vettä; niin siihen oli likaa
paatunut. Samassa tuvassa, jossa ihmiset asuivat, nähtiin porsaita ja
kanoja, ja vielä sikojakin ja vasikoita. Varsin harvat olivat ne, joissa
oli eri huone eli kyökki, kussa ruuat keitettiin, mutta kyökkikaluja eli
keittoaseita oli aivan vähä, ja nekin myös huonoja eli kelvottomia, ja
makasivat siellä ja täällä pesemättä. Kryytimaissa ei ollut yhtään
siivoa tahi järjestystä; hyvä kyllä, jos saatiin potaatteja sikain ja
ihmisten tarpeeksi. Aidat olivat kehnot, ett'eivät estäneet sikoja ja
muita eläimiä sisälle pääsemästä. Huoneitten edessä oli sontaläjiä, ja
niiden päällä ja ympärillä huiskin haiskin peltoaseita, puita, halkoja
ja kaikenlaisia kaluja, joita muutoin ei saatu katon alle. Miehet ja
vaimot kulkivat rikkinäisillä tahi paikatuilla, likaisilla vaatteilla
eli ryysyillä, usein viikoittain ilman silmiänsä ja käsiänsä pesemättä.
Heidän pienet lapsensa saivat usein puoleen päivään asti kätkyessä maata
ilman korjuuta, ja jotka olivat vähän vanhemmat, juoksivat ulkona
melkein alastomina taikka rypivät tunkiolla, tahi sisällä uunin takana.
Ei ollut siis ihme, jos sellainen saastaisuus siitti kaikenlaisia
tauteja. Mutta ennenkuin ymmärtävää ja oikein oppinutta lääkäriä
haettiin, niin mentiin jonkun vanhan ämmän, tahi tietäjän, tahi noidan,
taikka puoskarin, tahi senkaltaisen tykö, joka ei muka niin suurta
maksoa vaatinut. Ja jos isäntä tahi emäntä oli sairas, ett'ei kyennyt
työhön, silloin kävi talouden työt kaikki takaperin. Tässä hädässä
täytyi sentähden myydä talon irtainta kalua tahi viljaa tahi karjaa,
tahi joku osa talon maatakin, taikka rahaa lainata suurta korkoa
(intressiä) vastaan. Ja näin sitten elettiin siksi että velka oli
suuremmaksi kasvanut, kuin että sitä maksaa voitiinkaan: josta
luonnollisesti seurasi ulosotto eli kaiken tavaran poismyyminen
auksjonin kautta, ja niin tultiin vaimoineen lapsineen maantielle.
Varakkaammilla ja rikkaammilla talonpojilla oli toki paremman näköinen
elämä, enemmin tavaraa ja kaluja sekä vaatteita. Mutta tavattiinpa
heilläkin paljo kyllä siivottomuutta ja huolettomuutta. Sillä
alinomaa joka haaralla ympärinsä nähden silmäinsä edessä naapurein
kerjäläis-elämää ja saastaisuutta, harjausivat hekin siihen, ett'eivät
pitäneet juuri paljon parempaa siivoa. Arkipäivinä he olivat likaisissa
ryysyissä; mutta sunnuntaina siihen sijaan he ylpeilivät koreissa ja
tyyriissä vaatteissa. Eikä heillä ollut muuta puhumista, kuin valituksia
pahoista ajoista, esivallasta ja kylän väestä. Sillä kuin melkein kaikki
taloudet kylässä olivat velkautuneet, niin harvat olivat, jotka voivat
maksaa. Ja kuin, sitte viimeisen sodan, seurakunnalla oli suuri, monen
tuhannen ruplan velka, lankesi korkojen ja kaikkein yhteisten ulostekoin
makso varakkaampain niskoille. Tästä he olivat pahoilla mielin ja
murisivat.
Muutoin olivat Kultalassa toinen toistansa vastaan, ja alinomaa kuului
riitaa ja toraa. Yksi ei uskonut toista; kukin kiroili ja soimasi
toista; jokaisella oli aina jotakin pahaa toisesta sanomista. Siellä ei
ollut uskoa eikä uskollisuutta, mutta vaan valhetta ja petosta. Köyhät
kadehtivat rikkaita; rikkaat rasittivat ja vaivasivat köyhiä. Niiltä,
jotka hädässänsä heiltä lainasivat rahaa, ottivat he hävittömästi suuren
korkorahan, 12, 20 ja enemmänkin sadalta, ilman että se heidän
sydäntänsä liikutti taikka omaatuntoansa vaivasi. Köyhät taas puolestaan
kokivat sitä kostaa konnan tavoin; salaa he vahingoitsivat rikkaiden
puita ja istutuksia, varastivat kryytimaan kasvuja ja puiden hedelmiä,
kanoja ja halkoja, ja mitä vaan eteen sattui, jota helposti saattivat
ottaa. Ei siellä ollut sanaan eikä valaankaan luottamista. Avioväenkin
välillä oli alinomaa vainoa, riitaa ja toraa. Tätä näkivät lapset joka
päivä, eivätkä parempaa oppineet.
Vaikka nyt kansa oli näin silminnähtävästi huonossa tilassa, ja vaikka
jokainen moitti esivaltaa ja valitti pahoja aikoja, eikä ollut muka
rahaa kenelläkään, koska tarpeelliset maksot piti suoritettaman, olivat
he kuitenkin ylpeät ja tahtoivat elää suuresti. Eivätpä juuri liialla
työllä itseänsä vaivanneet. Varakkaat, hiljemmin mennessänsä töihinsä
tahi varemmin työstä tullessansa, sanoivat itseksensä: "Jumalan kiitos,
näinpä hyvä on! miksikä itseänsä ylimäärin vaivata, koska aikaan
tullaan!" Köyhät taas ja työmiehet, kesken työtänsä istuen tuon
tuostakin kädet ristissä ja tupakkapiippu suussa, sanoivat: "no
ihmisiähän mekin olemme; levätä tuota nyt aina tarvitsee."
Mutta lauvantaina tahi sunnuntaina oli jokaisella rahaa, krouvissa
juodaksensa ja iloitaksensa. Siellä nyt räyhättiin ja huudettiin:
"tuokaapa enemmin viinaa! hui hai! kortteja tänne!" Ja niin meni kurkun
kautta koko viikon ansaittu saalis, ja vielä enemminkin. Pelatessa yksi
hukkasi rahansa, ja toinen taas joi kaiken voittonsa. Ei arkipäivinäkään
kokonaan unhotettu krouvia: aina sinne sopi pistäytä, sillä ei tämä väki
juuri mielellään sietänyt, että kurkku olisi kuivana. Mutta kotona oli
vaimoilla ja lapsilla tuskin vatsan täytettä. Koska taas oli rahaa
talossa, jos vähänkin, niin piti kahvea laitettaman: silloin keitettiin
ja rustattiin, syötiin ja juotiin, ikään kuin olisi joka päivä ollut
viimeinen. Sanottiin muka: "Herra Jumala, harvoinhan tällainen tila
meitä kohtaa. Saaneehan tuota nyt kerran edes elää vähän paremmin.
Mitäpä tästä elämästä muutoin olisikaan!"
Juhlapäiviä ei puuttunut, ja niitä piti aina vietettämän. Jos
kaupungissa ja likitienoissa oli markkinat, niin sinne piti muka
mentämän katsoaksensa, kuinka siellä krouveissa elettiin, ja
kuullaksensa, mitä uutta maailmaan kuuluu. Sielläpä nousi useimmiten
riitoja, tappeluja ja oikeudenkäymisiä, jotka aina saattoivat sekä ajan
että rahan kulutusta, eikä mitään hyvää tahi hyödytystä. Ei suinkaan
sellainen elämä talon tavarata kartuttanut, vaan pikemmin sitä vähensi.
Ja kuitenkin kirosi ja valitti kukin tämän tähden pahoja aikoja,
esivallan toimituksia ja vielä omankin kylänsä väkeä.
_Keckman_ (Kultala).


3. Arvoituksia.

1. Hakkaa yöt, hakkaa päivät, ei koskaan lastua saa?
2. Huutaa yöt, huutaa päivät, ei koskaan ääni sorru?
3. Iso kukko tervaharja, pyhän pellon pyörtänöllä?
4. Kahdesti syntyy, kerran kuolee?
5. Kataja mäellä kasvaa, ylös tyvin, alas latvoin?
6. Lihainen läävä, luiset lehmät?
7. Matalampi sikaa, korkeampi hevoista?
8. Nauraa, mutta ei haasta?
9. Perhe syöpi, pöytä laulaa?
10. Yksi tynnyri, kahdenlaista olutta täynnä?
_Arvoitusten sanat_. 1. Seinäkello. 2. Koski. 3. Kirkko, tahi
Kellostapuli. 4. Lintu. 5. Hevosen häntä, t. Parta. 6. Suu ja hampaat.
7. Satula. 8. Seinänrako. 9. Porsaat imevät, emä röhkää. 10. Muna.


4. Vuodenajat Lapissa.

Kuin Lapinmaa on niin kaukana pohjan puolella, on sen korkeimmilla
tuntureilla alinomainen talvi. Kevät, suven alku, alkaa tavallisesti
vanhasta Urbanuksen päivästä eli 6:sta päivästä Kesäkuuta ja ylettyy
vanhaan Juhannukseen asti eli 6:een päivään Heinäkuuta, Tämä aika
vastaa Suomessa Toukokuuta. Sinä kuukautena sulavat jäät järvistä, lumi
alhaisista maista, ruohot rupeavat kasvamaan ja lehdet puissa
viheriöitsemään. Ehkä aurinko tähän aikaan paistaa yöt ja päivät
laskeumatta, on ilma kuitenkin öillä niin talvenmoinen, että vetää veden
melkein aina jäänhileesen aamupuolella yötä. Erilainen on kuitenkin tämä
aika eri vuosina. Vuosina 1810, 1820 ja 1850 alkoi suven tulo varhain
Toukokuussa; mutta kevät eli 6:sta päivästä Kesäkuuta 6:een päivään
Heinäkuuta oli kylmä ja yhtä luminen kuin talven aikakin. Vuonna 1856
oli kevät aivan kylmä ja talvikin kesti Urbanukseen asti vanhan luvun
jälkeen. Juhannuksen etuviikolla ajettiin vielä pulkalla, mutta oli
kuitenkin jo niin lämmin, että syvemmätkin järvet, jotka kauemmin jäässä
pysyvät, sulivat. Tenonjoki aukenee aina Toukokuun 10:n päivän ja
Kesäkuun 1:sen päivän välillä. Tänä vuonna alkoivat jäät Tenossa liikkua
31:nä päivänä Toukokuuta suurella tulvalla, ja sitä kesti 4 tahi 5
päivää, ennenkuin joki kerkesi jäistä puhdistua. Heinäkuu ja Elokuu
ainoastaan ovat suviaikaa. Tällä ajalla kasvavat ja tuleentuvat maan
kasvut. Kylminä suvina tapahtuu, että harvat kasvut kerkeävät kypsyä.
Jos suvi on lämmin, niin on se aivan ihana ja suloinen. Erinomattain on
suven aika niin kauan ihanaa kuin aurinko laskeumatta paistaa. Vanhasta
Perttulista alkaa syksy, joka tavallisesti ulottuu kuukauden ajan. Sillä
ajalla on luonto jo kadottanut kauneutensa; kaikki kasvut ovat
lakastuneet, ja odotetaan ainoastaan talven tuloa. Niinkuin syksyt ovat
sateisia Suomessa, niin ovat ne myös Lapissa; mutta ilmat ovat
tuntureilla jo niin kylmiä, että siellä aina pyryää lunta, kuin
alhaisissa maissa vettä sataa. Useana vuonna tulee talvi jo Mikkelistä;
mutta toisina sen tulo viipyy aina Marraskuuhun asti. Niinä vuosina,
kuin näin tapahtuu, tulevat järvien ja jokien jäät heikkoja ja niin
muodoin vaarallisia kulkea. Ikäväksi tulee myös silloin poroin hoito.
Päivät lyhenevät ja pimeydessä on paimenen työläs ja vaivaloinen
juoksennella porolauman perässä, joka tuulisina aikoina on erinomattain
virkku karkaamaan yhdestä paikasta toiseen. Se useasti sulava ja
jällensä jäätyvä lumi tulee monasti paksuksi jääkuoreksi jäkälämaalle,
niin että ruuankin puute pakoittaa poron kulkemaan. Ehkä Toukokuu,
poroin poikimisen aika, on vaivaloinen poroin hoitajille, niin on
pitkällinen talventulo vielä vaikeampi. Talven aika, jonka saa lukea
Mikkelistä Kesäkuun alkuun asti, on aivan epätasainen. Alinomainen
tuisku ja ankara pakkainen ovat talven omaisuuksia. Aivan harvoin on
suojainen ilma. Kuin tunturit menevät pohjaisesta etelää kohden, niin
harvoin alhaisissa maissa muita kuin pohja- ja etelätuulia tunnetaan,
ehkä tuntureilla myös muitakin tuulia kärsitään. Pohjatuuli on talven
aikana aina lämpöisempi kuin etelätuuli; suven aikana on se
perin-vastoin. Ilma on aivan puhdasta; sentähden ottaa pakkainen,
yhdessä sen alinomaa liikkuvan tuulenviiman kanssa, tuntuvaisemmasti
ihoon kuin muissa maamme osissa. Kovaa pakkaista ei erällä kestä enempää
kuin kolme päivää. Jos se kestää enemmän aikaa, on suoja odotettava.
Alku Tammikuuta ja koko Helmikuu ovat kylmimpiä aikoja vuodessa. Pyry ei
hankittele tullessansa, vaan syntyy yht'äkkiä ja taukoaa myös yht'äkkiä.
Ei missään talvisena aikana ole ilma niin muutteleva kuin Lapissa; sillä
yhtenä päivänä on monenmoinen ilma, jonka pohjaisesta tuleva lämmin ja
etelästä tuleva kylmä kaiketi vaikuttaa.
(Oulun Wiikko-Sanomista v. 1856.)


5. Sananlaskuja.

Aika vanhin, avaruus suurin.
Alku työn kaunistaa, lopussa kiitos seisoo.
Ei huuto hädästä päästä, parku päivistä pahoista.
Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmaksi.
Illan virkku, aamun torkku: se tapa talon hävittää.
Kenen jalka kapsaa, sen suu napsaa.
Lisänä rikka rokassa, hämähäkki taikinassa.
Malttaa köyhä keittää, vaan ei malta jäähdyttää.
Nuorra vitsa väännettävä.
Orahasta touon tunnen, miehen nuoren nousennasta.


6. Ruohoista ja kukkasista.

Taitaako joku ajattelevainen ihminen ilman ihmettä, iloa ja nöyrää
Jumalan kiitosta katsoa ruohoin ja kukkaisten paljoutta, hyödytystä ja
kauneutta! Kaiken maan kansi kasvattaa niitä runsaasti ja niin
moninaisia, että he laatuansa eli erinäisten sukuinsakin puolesta ovat
monia tuhansia. Kaikkivaltias Herra on määrännyt heille erinäiset
asuntosijat, joissa he menestyvät, toiset lämpimihin maihin, toiset
kylmempihin, toiset vuorille, toiset laaksoihin, toiset soihin, toiset
veden pohjassa kasvamaan, tahi avaran syvän meren päällä suuressa
paljoudessa ajelemaan. Kaikki maa on täynnänsä Herran hyvyyttä. Ruohoin
paljoudesta luontokappaleet tietävät valita ne, jotka heille ovat
otollisimmat elatukseksi; mikä yhdelle on vahingollinen ja jonka hän
jättää, sen toinen laatu korjaa ja se on hänelle hyväksi. Ei ole mitään
turhaa ja kelvotointa; yksin sienet ja kuivat jäkälät ja puun naavat
ovat väkevä ruoka muutamille eläimille. Sammal pidetään halpana, mutta
sen juuressa kuitenkin kaikkinainen siemen kuivalla maalla pääsee
juurtumaan; muutoin sen itu kuivettuisi.
Ruohot ovat elatukseksi ei ainoastaan kaikkinaisille eläimille maan
päällä, vaan myös ihmisille. Ne antavat ruuan terveille, ja lääkityksen
sairaille.
Mitä on nisu, mitä ruis, ohra, kaura, herneet muuta kuin ruohot, joiden
siemenet ovat ihmisille paras ruoka? Mitä ovat moninaiset marjat ja
monta muuta ruohon laatua muuta kuin ruoka ja virvoitus? Jos me kysymme
lääkäreiltä, mistä he ottavat ne moninaiset voiteet, niin saamme tiedon,
että parahimmat ja soveliaimmat ovat otetut ruohoista ja yrteistä:
joska me ne oikein tuntisimme!
Muutamat ruohot ovat tarpeelliset vaatteiksi, niinkuin hamppu, pumpuli,
pellava, jotka, koska ne ovat kuluneet, kelpaavat paperiksi, jonka
hyödytys on sangen suuri, sillä sen kautta on myös Jumalan sana
helpommasti uloslevitetty kaikkeen maailmaan: suuret ovat Herran työt
ja sangen hyödylliset.
Niin antaa Jumala maan runsaasti kasvattaa ruohoja kesän pitkään, ja
yksi laatu joutuu pikemmin, toinen myöhemmin, että uutista olisi
elatukseksi ulottuvaisesti.
Kuta enämmin me tulemme tuntemaan ruohoin ja kukkaisten paljouden,
ihmeellisen rakennuksen, hyödytyksen, kauneuden ja kuinka Jumala heidän
siemenensä valmistaa, sitä enämmin ihme meidät voittaa, että
pienimmätkin ruohot todistavat Jumalan viisautta, voimaa ja hyvyyttä.
Salomonin kunnia ja koreus ei ollut näihin verrattava, sametti ja
hienoin silkki on karkea teko sitä vastaan kuin Jumala on kukkaset
kutonut ja kaunistanut. Niin myös heidän hajunsa on juuri suloinen, että
se virvoittaa heikot ja pyörtyväiset, tekee myös koko ilman
terveelliseksi ja suloiseksi. Mutta kenen tähden on Jumala heidät niin
ihmeellisesti kaunistanut niin moninaisella kaunistuksella? Eipä eläimet
kuitenkaan älyä heidän kauneuttansa, eipä he tiedä niistä muuta, kuin
että he niitä syövät ja tallaavat. Eikö ne ole siis ihmisten tähden
kaunistetut, eikö ne ole niin suloisiksi ja hyvänhajullisiksi luodut,
että me ihmiset siitäkin herätetyksi tulisimme tuntemaan meidän luojamme
hyvyyttä, joka meitä kaikella tavalla ilahuttaa? Koska me siis näitä
näemme, niin on se ikäänkuin kukkaset vetäisivät meidän ajatuksemme
puoleensa ja leppeästi sanoisivat meille: "katsokaat meidän päällemme,
älkäät meitä ylenkatsoko; teidän Luojanne on meidät näin kaunistanut
ilahuttamaan teidän silmiänne, antanut meille hyvän hajun teitä
virvoittamaan, tehnyt meidät terveellisiksi, teiltä kipua poisottamaan;
ja mikä ei meistä kelpaa teille ruuaksi, ne kelpaavat muille eläville,
ja muut ovat teille palvelukseksi". Älkäämme siis olko tunnottomat, vaan
iloitkaamme Jumalassa, joka meitä suuresti rakastaa ja ilahuttaa.
Ajatelkaamme myös, kuinka Jumala on kaiken tämän maan kannen valmistanut
yhdeksi suureksi pöydäksi, jolla hän joka päivä ravitsee lukemattomat
sekä ihmiset että eläimet, suuret ja pienet. Kiittäkäämme häntä nöyrästi
ja ottakaamme se opetus, jolla Herra Jesus meitä uskoon oikasee sanoen:
"Jos Jumala näin vaatettaa pellon ruohon, joka tänäpänä seisoo, ja
huomenna pätsiin heitetään, eikö hän paljon enämmin teidän sitä tee, te
vähäuskoiset." Matth. 6.
_Frosterus_ (Hyödyllinen huvitus luomisen töistä).


7. Kultalan kylä hyvässä kunnossaan.

Kultalan kylä oli nyt oikea kultakylä. Siellä se seisoi satoisimpain
kryytimaiden keskellä, ikäänkuin peitettynä hedelmäpuilta, piiritettynä
niityiltä ja kultaisilta jyvämailta, juuri kuin Paradiisissa. Tiet
peltoin välillä olivat siivotut ja sileät niinkuin polkutiet
kryytimaissa, ja molemmin puolin maanteitä oli istutettu hedelmäpuita
niin kauas kuin kylän alustaa oli.
Ja joka sinne tuli, ei luullut tulevansa johon-kuhun kylään, vaan
komeaan markkinapaikkaan tahi pieneen kaupunkiin. Sillä huoneet olivat,
jos ei juuri suuret, kuitenkin kaikki hyvin raketut ja hyvässä korjuussa
ylähältä alas asti; akkunat olivat kirkkaat ja selkeät; ovet ja pielet
aina pestyt ja maalatut, huoneet olivat melkein kaikki tiilikatoilla,
sillä yhteisen kylänasetuksen kautta olkikatot olivat kielletyt valkean
vaaran tähden. Koska uutta kattoa pantiin, niin se piti tiilillä