Uudempia Uloswalituita Satuja - 7

hänen kiljumisensa, juoxi nopiasti sinne, ja kuin hän näki hänen
siinä wiheljäisesä tilasa, armahti hän häntä; ja rupeis kohta poikki
puremaan, järsimään ja kalwamaan lankoja, ja teki, sen, että Jalopeura
pääsi hengis pois, joka sitten kiiruusti pakeni.
_Oppi_. Nijtten isojen ja woimallisten pitä oleman hywät ja armolliset;
sillä se aika taitaa tulla, että he tarwihtewat waikka kuinka halpaa
mailmasa.


128 Satu.
Wares ja Lammas.

Yxi Wares istu kerran Lampaan niskaan, ja hakkais sitä nokallaan,
noukki ja repi hänen willojaan, ja wääky rumasti, niin paljon kuin
jaxoi. Lammas joka tunsi kiwun, sanoi hänelle: woi! joss sinä niin
tekisit yhdelle Koiralle kuins minulle teet, niin et sinä jäis
kostamata. Älä usko minua niin hulluxi, sanoi Wares naurain, etten minä
tiedä, kelle minä tätä teen.
_Oppi_. Hiljaiset ja kärsiwäiset ihmiset tulewat enimmästi kowin ja
pahoin kohdatuxi ja pidellyxi; koska wäkiwaltaiset, pahat ja julmat
saawat rauhasa käwellä.
[Nämät Sadut sijtä 115. tähän 128. asti owat Fransyskan kielestä
Suomexi tulkitut; waikka tosin monta nijstä edellisistäkin löytään
Ransyskan kielellä. Muutamat owat Ruottista, Latinasta ja Saxasta.
Ja nämät seurawaiset, Suomalaisillekin tutut, ja muutamat löytään
Gellertin kirjasa.]


129 Satu.
Yxi Kijski (Rökäs) ja Lohi.

Lohi ja Kijski löit kerran wetoa wälinsä, kumman ennen olis wasta
wirtaa kosken päällä. Ja se joka wedon tappaa, pitää antamaan
toiselleen Olut tynnyrin. Molemmat rupeisiwat uimaan kiehuwan kosken
päälle; mutta wirrasa Kijski tarttui Lohen pyrstöön, ja kuin Lohi oli
pääsemillään kosken päälle, niin Kijski pirahutti ja nakkais ittensä
edellä ja huusi, täällä minä jo olen. Lohen täyty hänelle antaa
tynneriin olutta, josta Kijski joi, juopui, oxensi, ja siitä hän wielä
nytkin on niin iljakka ja kinosansa.
_Oppi_. Pienen pääs on niin paljon mieltä, kuin isongin. Mutta kohtuus
on paras makkarasta, joss oluestakin.


130 Satu.
Sika ja Kettu.

Samallainen Satu kuin edellinengin on Siasta ja Ketusta, jotka
löit wedon kumpanen heistä ensin piti näkemän auringon noususaan.
Kettu katto ylös puun latwoin, ja Sika paino kärsänsä maahan. Sika
huusi: jo minä näen päiwän. Kettu antoi hänelle sitten wedosta, yhen
tynnerin olutta, josta se juowui ja jäi makaamaan kauwwan lokaansa
ja iljanteheensa. Tästä se on tullut, että Siat owat siiwottomat, ja
kauwwan makaawat.
_Oppi_. Se yxin kertainen kattoo alaispäin.


131 Satu.
Yxi Isä ja hänen kaxi Poikaansa.

Yxi wanha warallinen Mies oli kuolemallansa, ja kutsui kuolin
wuoteensa luoxe kaxi Poikaansa, joista Hannu oli wikkelä, wilkas,
nopsa ja taitawa luonnostaan mutta; Niku sangen tuhma ja typerä,
juuri paxupäinen. Näille pojilleen piti hän ensin pitkän hywästi
jättö-puheen, ja wihdoin jako heidän keskensä kaiken rahansa ja
tawaransa. Hannu sai monta tuhatta Riikin taallaria, ja Niku ei paljon
mitään, niin että Hannukin sano, mixettä te minun Isäni jaa tasan, ja
anna weljeni Nikungin saada sen werran kuin minä sain. Silloin Isä
wastais: sinä poikani Hannu olet teräwä ja taitawa, sinun on työläs
edes tulla mailmasa, ja sentähden sinä tarwihtet rahaa, mutta Niku
pojan kansa ei ole yhtään hätää, hän on paxupäinen, tyhmä ja typerä,
ja hänen tyhmyydensä, autta hänen edes mailmasa, paremmin kuin sinun,
sinun taitos ja wiisaudes.
_Oppi_. Tyhmillä, tomppeleilla ja hijtailla on usein parempi onni, kuin
wilkkailla, wireillä ja wijsailla.


132 Satu.
Pojista ja Käestä.

Yxi Yö-Rastas istu yhdesä puusa kauniisa metsistösä kewäillä, ja
wiserti monenlaisilla ihanilla nuoteilla; sijhen tuli iso joukko
poikia, joille huwixi ja iloxi Rastas laulo sen kiwammasti ja luuli
heidän häntänsä hywingin halulla kuulewan: mutta samalla rupeis yxi
Käki kukkumaan samasa mettäsä, jota pojat kohta ilolla kuuntelit ja
jätkyttelit, pitäin keskenään koko ilon Käen kukkumisesta; ja waikka
Rastas laulo, leiwonen liwerteli, peipponen wiserteli ja Pääskynen
weisais, niin ei pojat niistä lukua pitäneet niin paljon kuin Käen
kukkumisesta.
_Oppi_. Krouwwit ja taitamattomat, ei tiedä oikiata arwoa panna hywäin
awuin-päälle. Waan nijnkuin he itte owat törkiät, niin he törkeitä
rakastawat.


133 Satu.
Yhestä Wäästä eli Wouwwista.

Yxi kelwollinen juuri jalo-mies, Brutus nimeldä, joka oli waka,
ymmärtäwäinen ja taitawa, ja rakasti isänsä maata, meni kerran Wouwwiin
yhen lipilaarin kansa, ja ylös punnitti itsensä. Sen kielaan lipilaarin
ja liehakoitsian puoli niinkuin kewiämpi, nousi kohta wäällä ylös
ilmaan ja hywin korkialle; mutta Brutus joka paino enemmän, painu
sywälle alas.
_Oppi_. Se on luonnollinen, että se kuin enemmän painaa, alas ja
maahan painun wouwilla, ja se kewiämpi singahtaa ylös. Nijnpä se
taitaa tapahtua ihmistengin seasa mailman menoisa. Moni makaa loukosa
ylönkatseesa.


134 Satu.
Yxi Isä, ja sen Poika.

Yhellä Isällä oli yxi melkein pahan kurinen Poika, jota hän tosin
kotona pyysi opettaa ja neuwwoa miehexi; mutta kuin hän oli kaikki
koetellut hänen kansaan, ajatteli hän panna häntä ulos -- minä tahdon
panna hänen sotawäkeen. -- Sillä minä olen kuullut että Wasikan-nahka
neuwoo miestä tottelemaan, ja meni sentähden yhen Öfwerstin tygö,
ja sai hänen wäkeen; mutta jongun ajan perästä Hannu sieltä sai
apskeetin, ja hänen Kaputeeninsa rukoilemalla pyysi että Isä ottais
Poikansa pois, sillä niin pahan kurista, ei ole ollut koko joukos
--. Isä tuli murheellisexi -- ja ajatteli nyt panna Poikansa Hannun,
merelle, ja sanoi ittexeen, kyllä mailman ranta neuwoo: hän sai hänen
yhteen aluxen, jonga päällä hän työllä tuskin yhen reisun purjehti, ja
Meri-Kaputeiniltä, niinkuin hillimätöin sysättiin pois Isän huostaan --
Isä oli nyt koetellut kahta kowaa -- mutta kosk ei niistä ollut apua,
rupeis hän Poikaansa suosittelemaan naimaan, eli ottamaan itsellensä
waimon, sillä siinä säädysä, ajatteli Äjjä on monta masennut. Hannu
nai, otti waimon, ja kohta masennui hän, ja tuli niin hiljaisexi kuin
lammas, eikä ollu sen enämmin röykkiä.
_Oppi_. Wanha Suomalainen Sananlasku sanoo: Jolla on kello kaulasa,
sill' on pää painosa. Jolla waimo, sillä waiwa --.


135 Satu.
Kolme Pää-kälmiä, jotka ryöstit paljaaxi yhden Miehen.

Yxi Talonpoika waelsi kerran yhtä tietä, ajain aasin seljäs, ja yxi
Wuohi jälis' käydes, tjuku kaulas, jonga wuohen hän piti wiemän
kaupungiin myytää. Kolme Roswoa istuit samalla tiellä, josta hän
waelsi, ja löit wälinsä wedon; sen ensimmäisen weikka oli: minä
warastaan, tuoon Wuohen, ettei Talonpoika siitä tiedä yhtään; toinen
sano: minä warastaan hänen Aasinsa, ettei hänen pidä sitä hawaitseman;
ja se kolmas sanoi: minä olen se mies, että minä wieen kaikki hänen
waatteensa, ja ei hänen pidä sitä hoxaaman.
Mies ajo tietään myyen, se ensimmäinen waras meni ja otti Wuohen, ja
sito sen tiukun Aasin häntään, ja Talonpoika luuli kuin tiuku helisi
aina, että Wuohi seurais; mutta kuin hän käänsi ittensä takasin, näki
hän, että Wuohi oli pois; jota hän lähti hakemaan, sito Aasinsa sillä
aikaa kiinni; mutta käydesään tapaa ne kaxi Roswoa ja kysyy, joss he on
nähneet hänen Wuohtaan; he wastaisit että tuolla eempänä se näwyi, jota
hän juoxi hakemaan; sillä wälillä se toinen waras wei hänen Aasinsa;
Talonpoika palatesaan purskahti itkuun, että Aasikin, oli pois,
päiwitteli ja woiwotteli itsiänsä, ja pelkäis Akkansa kotia tullesaan
toruwan itsiään, että sekä Aasi ja Wuohi oli pois. Hän meni hakemaan
wielä Aasiaan; mutta tien wieres rookais yhdellä kaiwolla, yhden
miehen (joka oli se kolmas waras) joka itki kaiwon wieres surkiasti.
Talonpoika seisahti; se kaiwolla itkewä sanoi Talonpojalle, mitäs itket
ja murehdit; Talonpoika jutteli kuinka hän oli joutunut wahinkoon;
mutta se kolmas kelmi sanoi: minulla on enemmän syytä itkiä, sillä
minulta on tähän kaiwoon pudonnut yxi kulta raha kukkaro, josa oli
monta sataa Tukaatia: minä menisin mielelläni sitä kaiwosta etsimään;
mutta minulla on yxi luonnollinen weden-säikky, en minä tohdi weteen;
joss sinulla sentähden on wähängin kansakärsiwällisyyttä minun kansani,
niin ole minullen täsä asiasa awullinen ja mene alas kaiwohon; joss sen
kulta-raha kukkaron löydät wedestä, minä annan sinulle waiwastas puolen
siitä. Talonpoika, tuli ilosexi, ja ajatteli, kyllä minun Aasini ja
Wuoheni hinta sitten on maxettu. Riisui waatteet päältänsä, alastomaxi,
ja meni kaiwoon; sillä aikaa se kolmas kelmi, wei kaikki hänen
werhansa, juoxi pois, ja Talonpoika joka ei kaiwosta löynnyt mitään,
jäi alasti itkemään surkeuttaan.
_Oppi_. Waiwainen wiekasten ja petollisten käsijn joutuu.


136 Satu.
Yhestä Miehestä, joka olis saanut kulta-arkun, kuin hän olis odottanut.

Ettei onnesa olla röykkiä ja suuri päältään, ei ole wähempi hywä awu,
kuin sekään, että wastoinkäymisesä olla miehullinen ja kärsiwällinen,
sen todistaa tämä seuraawainen Satu:
Yxi mies oli melkein warallinen ja äweriäs, yhen ison ajan, niin että
kaikki ison ajan näkyi ikänänsä kuin kaswawan hänen käsisään, mutta
jongun ajan perästi käänty onnen tuuli wastaisexi, niin ettei mitään
tahtonut menestyä, Mies köyhty, ystäwät hyljäisit hänen, ja kaikki
muuttu hänelle murhellisexi; hän meni siis kerran murhettansa pois
ajamaan, ja itsiänsä huwittelemaan yhteen metsään, josa yxi joki juoxi,
istui sen rannalle eli törmälle, ja huokaillen päiwitteli itsiään;
mutta paraikaa kuin hän istu siinä, ylösnousi myrsky ja wäkewä tuuli,
taiwas käwi pilween, koko mailma mustui, ja erinommattain hänen päänsä
päällä, juuri siinä kuin hän istui, näkyi ilmasa rippuwan, yxi paxu,
suuri, pimiä pilwi; josta hän niin peljästyi, että hän epäilyxisään
nakkauis jokeen ja hukutti itsensä.
Mutta mikä se oli joka pilwesä hääly ja rippui? se oli yxi suuri Arkku,
täynnäns kultaa ja hopiata; joka wähän ajan perästä putois juuri liki
sitä paikkaa jossa Mies istui, jonga hän olis saanut, ja oli hänelle
aiwottu, joss hän olis ollut miehullinen, ja wähä odottanut.
_Oppi_. Murheesa ja wastoin-käymisesä ei pidä ihmisen waiwata itsiänsä
omilla turhilla ja rasittawaisilla ajatuxilla; waan toiwoman parempata
ja odottaman awun hetkeä -- _Si nunc male, non semper sic erit_. Ja
Suomalainen Sananlasku sanoo: Jumalalla on onnen ohjat, luojalla lykyn
awaimet, ei katehen kainalossa, eikä pahan Suoman sormen päässä.


137 Satu.
Kissasta ja rakkauden naisesta.

[Nämät seurawaiset Sadut, joita minä, kokeexi olen itte oman
harjoituxeni tähden, ja Pohjan-miesten innon ja maun jälkeen,
tawallisijn Suomalaisijn Runoihin weisattawaxi, kokoon pannut
jo Kesä-Kuusa w. 1783. olen minä myös lähettänyt Stukkhulmijn,
Kuningalliselle Suomen kielen Tulkulle Herr Magister Abr. Lindille,
jolla on 120 Suomalaista Satua ennen, nijnkuin hän on kirjan kautta
tietä antanut.]
Yxi nuori Nuorukainen
Immin-tuskahan tulowi,
Hywin Kissoa hywäili,
Sili selköä silitti,
Anoi kerran kelpo lailla,
Ratki nöyrästi rukoili
Nuorten neitoisten emolta
Armolliselta akalta,
Että Kissan kelwollisen
Mirrin muuttais mieluisimman
Neitteyxi näppäräxi Pikku pijaxi tekisi:
Antoi Akka awun tuolle,
Muutti Kissan kijruhusti.
Pijan piijaxi wenähti
Kaswo aiwan kaunihixi,
Tuli tytöxi todella.
Jota halulla halaisi
Nuori miesi mielellänsä,
Wei sen kohta kotihinsa
Otti kissan kumppalixi
Tämän Neiton naukuwaisen
Warsin waimoxi walitsi.
Mutta koska kammarissa
Lawallansa lepäisiwät
Nämät kaxi kahen kättä
Tuuli Hijri tupsutellen
Rotta loukossa ratisi:
Wasta waimo miehen jätti
Hyppäis kyllä kijruhusti
Ulos sängystä sujahti
Yljän sylistä sirahti
Kissan lailla laattialle,
Josta suuttu armas Akka
Nuorten neitosten emonen
Että muutti jälle muodon,
Naisen, naukuhun panowi
Teki Kissaxi katalan.
Tämä Satuni Sanowi
Ett' on paljo pöllö päitä
Joukossakin junkareitten;
Luondo luodun luoxe tuopi
Weri wierehen wetäwi,
Mutt' ei muutu muorinakaan
Jok on nuorna ollut nopsa
Wiha Kissa kaswaessa,
Se on Akkana alati
Wielä waimona wihassa.
Joka tyttönä toruwi
Torun wielä waimonakin;
Kissa kissana pysywi.


138 Satu.
Yyi Kettu ja muutamat Hijhto-miehet.

Juoxi Kettu kelpo-lailla
Juuri kyytillä kytäisi,
Wainon saatua wälehen
Hihtomiehistä hywistä;
Miehen taitawan tapaisi,
Joka pilkko puita mettäs,
Jota Kettu kumarteli,
Siltä apua aneli,
Kysy paikkoa parasta,
Mihin pijlohon panisi
Kätkis ittens kijruhusti?
Miesi näytti nopiasti
Oman majansa matalan,
Johon Kettu konttajawi
Pian pijlohon menewi
Kyykistellen kommanohon.
Koska konna kontannunna
Oli pijlohon paennut,
Joudut miehet mehtolassa
Sille paikalle parahin
Kysyit kohta kijruhusti
Hakkuu mieheltä halulla,
Onko nähtynä nykyisin
Ketun teitä, teillä näillä
Juuri juossutta näkyä?
Taitawainen Talonpoika
Warsin wastasi wagasti:
Ei oo näkynnä näkysin
Täällä Kettua ketänä;
Mutta samasa saloa
Sormellansa sala wiekas
Ketun päälle kokottawi
Osottawi olin-sian:
Tuot' ei hawainnut hewillä
Huomainehet Hijhto-miehet;
Mutta Kettu kirkistänyt
Nähnyt kaikki nähtäwästi
Raon kautta kommanosta;
Josta puiskahti pijangin
Ulos sanan sanomata;
Koska hakkaaja hawaitsi
Ketun uxen ulko-puolla,
Huusi kohta komiasti;
Mihingä Mikko pitäwi,
Sinun matkasi makaawi?
Etkös huoli holhojaltas
Olenk' ottoa eroa
Julki hywästi jättellä?
Kohta Kettu wastajawi;
Joss sun sormesa samati
Kuin sun kieles kelwoxesti
Olis ollut rehellinen
Olsin warsinni wagasti
Julki jättäny hywästi
Kumartellen kijtoxella.
Sinä pulskasti puhelit
Kielelläsi kelwoxesti
Muttas sohit sormellasi
Niinkuin kälmi konnan lailla.
Nijn on ilkiät imeiset
Joss ei kielellä keritä
Tehdä pahoa pahasti
Nijn on sormet sorkiana
Sortamahan sorretuita.


139 Satu.
Koira pitohin pyytty, Murkinalle.

Oli Herra herkullinen
Kerran kuttunna kotia
Yhen hywän ystäwänsä,
Jonga Koira koukku-selkä
Hywän tapanen, häwälet
Pyysi wierahan pitohin
Koiran toisen tulemahan
Herran kansa kulkemahan
Wierahaxi wertaisensa.
Tuli Koira kohdastansa
Wieras, wierasten pitohon
Herran kansa käyskendeli;
Kohti köökkihin menewi
Kattomaahan kattiloita,
Hywin haistaman halulla
Nijtä ruokia rupeisi,
Joita luuli luwan kanssa
Syödä saawansa talossa.
Kohta tultua kotahan
Huiskutteli häntäänsä
Nuoli suuta nälkäjistä,
Totta toiwossa tosingin
Saada padasta parahan
Osan kupuhun omaxi
Atrian aiwan awaran;
Mutta kokki kohennolla
Kekäleellä kelpolailla,
Seljän semmoisen sujutti
Repi wierahan wihassa,
Tarttu häntä hän hywästi
Puisti wierasta pahasti,
Wiskais wihdoin wihoissansa
Koiran alas aakkunasta;
Joka winkujen wajosi
Persellehen pyörryxihin,
Päätä huimasi pahoingin,
Huusi hullu huikiasti
Winku willitty wapisten:
Kohta koirat kokoo uuwat
Kahtomahan kumppalia
Uutta tietää tahtomassa,
Jolta kysywät kiwaasti,
Mitä pidoista pitänet?
Mitä herkuista hywistä?
Kuinga kuttuista jaloista?
Miltä maistuwat makiat
Pöystit paistetut parahat?
Tämä wieras wastajawi:
Siell' on herkut hempeille;
Siell' on oiwakin olutta,
Josta juowun juopumalla
Jolla juottiwat minungin
Jottan horjun hoperona
Päätä huimaawi peräti,
Jotten osannu owea
Ulos uxesta pakata;
Awoimesta akkunasta
Alas putoisin putuihin
Tasaselle tanterelle.
Sananlaskusa sanowat:
Jossas Herroa hywäilet
Isäntätä ihandelet,
Muista palwelia pahanen
Ruoki renkiä samati.


140 Satu.
Susi, Lammas-paimenna.

Susi syömäri sujotti
Panensi paimenexi,
Wiekas willitty wihanen
Puki paimenen pukuhun,
Otti sauwwan odaxensa
Pillin paimenen parahan
Torwen tolwana tapasi
Jotta näytti jylkiältä
Parahalta paimenelta
Tässä pulskassa pugussa
Ylty ylön ylpiäxi;
Mäni yöllä yxinänsä
Wäen maatessa majassa
Unen alla uupununna,
Koska koiratkin kowasti
Kaikki kuorsaawat katalat
Jätkytteli jylkiästi
Ääntä paimenen parahan
Kuttu karittat kokohon
Lammas lauman likemmäxi;
Mutta ääni ärmätillä
Kowan kuulu karhialta
Kowan kolkolta komahti,
Ulwo Suden uikutusta,
Että heräsit hewillä
Kaikki krannisa imeiset,
Wäki wirkosi unesta,
Tulit pellolle tohulla
Sutta surwoit seipähillä,
Annoit palkan paimenelle
Kangen kansa kelpo lailla;
Jottei päässy paikastansa
Susi köysistä kowista.
Se on sangen kurja kansa
Warsin walitettawasti
Jota Paimenet pahasti
Sortanewat suden lailla:
Koska wallat wallitsewat
Wäkiwallalla wihassa
Alas polkewat peräti
Alammaisia alati:
Mutta nijnkuin Susi suuri
Pian tuttihin pahaxi
Waikka paimenna puheli,
Nijnpä kyllä konnan juonet
Sala-wiekkahat walehet
Ilmi-tulewat tawasta.
Suu wiepi Suden ritahan
Kieli kärpän lautaisehen.


141 Satu.
Kukosta, ja Rewon eli Ketun nahasta.

Rewon nahka rippumahan
Oli pantu orren päähän,
Kettu pelwoxixi kanoille
Muisto merkixi Mikosta.
Kukko äkkäsi äkistä
Rewon ruman rippumasta
Josta peljästy peräti
Sydän säikystä säwähti,
Että lähti lentämähän
Kyllä kijruhti kiwasti
Juoxu jalassa kytäsi:
Mutta Kanat kaakottawat
Pahoin pilkkaisit katalat,
Haukut Ukon urhollisen,
Jänexexi, juoxiaxi,
Pelkurixi parjasiwat.
Sitten sanalla saneli
Kukko puhu pulskiasti:
Kulkaat kultaset Kanani
Sisareni Siukkuseni;
Ketull' on kepiät kengät
Monet juonet juonikkaalla.
Jos on Kettu kuolluxisa
Kyll' on elosa enemmän
Usiammat ulompana;
Nyt män warjosta wapisin
Ketun kuwasta wärisin
Mutt' oon ennengin elänyt
Hengen waarassa wapissu
Ketun kawalan käsissä:
Jos ois joku teistä tytöt
Kanat kaunihit hawainnut
Jäljen Ketun käpälästä,
Jo tee juoxulla jalosti
Olisia oiwa lailla
Pojjes pyrkinyt pakohon;
Eikös nahka nälkähisen
Paljon peljätä enemmän
Teitä säikytä Sisaret?
Jok' on lassa löylyn saanut
Kuuman tuntenna tulexi
Wielä se sitten wanhanain
Waroo ittens walkiasta.


142 Satu.
Kettu ja Kukko.

Kerran Kettu nälkähinen
Näki Kukon käwelewän
Kana parwessa parassa,
Jonga Rungon ruaxensa
Olis ottanna halulla,
Waan ei tienny Mikko parka
Millä lailla laadullansa
Kukon olis kääkistänyt;
Heitti herjä pitkäxensä
Pani maata manderelle,
Iski ilki silmiänsä
Räpsytteli ripsiänsä
Nijnkuin paskossa pahassa
Tihmaskassa tihrueli.
Huusi Kukolle, kawala,
Sainma rikan silmähäni,
Puikon pistäwän pahasti
Eilen käydessä kylällä
Marsiessa maistamassa
Orjan-tappuran tuloja;
Auta armas Kukko kulta,
Tule tännemmä tygöni
Wedä puikko poskestani,
Rikka silmästä siwalla.
Kukko wastais wijsahasti:
Empä ole ollenkana minä
Lääkärein lugusta
Tullu silmäin Tohtarixi,
Pahan wamman Palperixi:
Ja joss satun silmähäsi
Kipiähän koskisingin,
Sillä taitasin samalla
Kannuxellaan kannustoa
Toisen silmäsi sisälle
Pojjes puhgasta peräti,
Nijn ett näkisi mitänä,
Nijn sun silmäsi sowaistut
Surun sulle suuren toisit.
Waan joss odotat wähäisen,
Elles kijruhda kowasti
Nijn män lennän löyhöttelen
Pian pyörähdän kotia,
Tuolda Sullen toimittanen
Joka taitawi todella
Silmä-paskosi parata.
Koska Kettu tämän kuuli,
Jotta Kukko jaaritteli
Pilkka sanoja saneli,
Nijn hän sano sanaxensa:
Empä huoli ensinkänä
Tietäistä, Taikureista;
Sillä wanhat ne sanowat:
Mis on monta Lääkäriä
Puoskaroimassa pahoa
Siell' on waara ja wahingo
Kulut suuret kustannuxet.
Wijsas pettääwi kawalan,
Hullu wijsaan willitseepi.


143 Satu.
Yxi Susi tuli Munkixi.

Susi wanha wäsynynnä
Iki-loppu lompsutteli
Keino teille kelwotoinna,
Toki arwasi asian,
Pahan päättöä elämän
Loppu puolen paremmasti:
Ano lainahan hamehen
Mekon Munkilta mukoman,
Käwi kerjäten köpeli
Talo talolta käweli
Anoi almuja awuxi
Nijnkuin Munkki muukalainen.
Toinen Susi sukulainen
Joka tapasi towerin
Tässä pyhässä pugussa
Häntä nuhteli nuristen,
Toru täydellä todella:
Mixis muutit sinun muotos
Häntti halwaxi rupeisit
Suden suuresta sugusta?
Wastais muka muukalainen,
Mitäs taidan minä tehdä?
Kaikki hampaani hajalla
Leuka-luuni lohjellehet,
Sääret särmiwät kiwusta,
Jotten jaxa enää juosta
Enkä kynsille kykene,
Raadeltuita risaamahan,
Minun täytyy teeskellä
Itten Munkin muotoisexi
Teko pyhäxi pahaxi,
Eli näännyn nälkähäni
Kuolen hänttinä häjjynä.
Nijn on monen wielä muungin
Meno täsä mailmasa;
Wasta wanhana wäsyny,
Kuin on woima waipununna
Halu häjy häkäynyt
Ettei jaxa juosta joukos
Wielä syntiä syleillä,
Se on pahajen parannus
Wasta wanhana waellus,
Synnin suuttumus, wäsymys.


144 Satu.
Yxi Tuhma ja Typerä, ja kuuma Rauta.

Tuli Tuhma ja Typerä
Luoxe Raution Rotewan
Parahimpahan pajahan,
Josa kuuma hewos kenkä
Oli ahjosta otettu
Laattialle laskettuna,
Sijhen tarttu tuhma miesi
Poltti sormensa pahasti,
Kengän kijjätti kiwasti
Heitti pijangin piwosta:
Seppä huusi, hullu päälle,
Sinä Tuhma ja Typerä,
Mixes ensin mietinynnä
Hywin kokenut kysellä
Jos on rauta jähtynynnä
Joss on kuuma, tahi kylmä?
Tuhma taasen wastajaapi
Mistän tietänen todella
Raudan polttawan rumasti?
Seppä wastaisi wakanen,
Kuuma rauta kihiseepi
Joss sen päälle syljeskelet.
Otti Tuhma ongehensa
Pani muistohon paraten
Neuwwon tämän näppäräisen,
Meni konna kotihinsa
Jossa wellille wetäy,
Johon sylki seittemästi,
Ei se kiehuwa kihissy;
Nieli kohta nälkähinen
Kitahansa kiehuwaisen
Wellin kuuman ja wihasen,
Poltti wattansa warilla
Wetelällä wellillänsä
Kurku lakensa kuritti,
Nahan suustansa siwalsi.
Sijnä oli saatawilla
Toinen kysywä toweri:
Mixes outo odottanut
Jauho wellin jähtymistä?
Tuhma wastaisi wihassa
Minä luulin jo lujasti
Jähtyneexi julman wellin
Toinen sijhen sanonewi,
Mixes höyrystä hawainnut
Wellin wetelän warixi
Tulen pääldä tullehexi.
Kuss' on sawu sakiana
Sijnä tuli tupruaapi.
Tuhma taasen muisti tämän
Juoxi sitten janoisansa
Läikkywälle lähtehelle,
Joka höyryisi hywästi
Jonka luuli lämpimäxi
Polttawaisexi peräti
Koska sawusi kowasti;
Seiso sentähden sujotti
Jotta jalkoja jumotti
Odotuxella odotti,
Jotta nääntyä janohon
Tahto kuolla konna parka,
Sijtä pelwosta pahasta
Ettei polttais poskiansa
Kurkkuansa kalttajaisi.
Se on narri nahkoinensa,
Jok' ei tunne, eikä tutki
Luonnon laatua lujoa
Tämän mailman menoja,
Syyitä Luonnon sywimpiä
Waikutuxia wakoja.


145 Satu.
Mies, jolta Waimo kuoli, jota hän itki.

Yxi Miesi merkillinen
Waikiasti walittaapi
Hywin huutawi hopero
Surun alla surkiasti:
Jo on kuollu kumppalini
Waipu waippani alanen;
Oli wainaja wakanen
Akka armas awullinen
Paras pijjoista minulla,
Waimo Waimoista walittu;
Näitä lausu Leski-miesi
Murehella muistutteli
Wielä wanno wimmattunna
Jottei ota olenkana
Enää elinkautenansa
Puolisota peiton alle,
Eikä waimohon wanuuk
Koska kuoli kelwos Akka
Waimo werratoin wajosi
Tuonen uupukin unehen:
Mutta koska kelpo lailla
Itki, parku ja porisi
Juoxi juuri joutumalla
Luoxe waimo wainajansa
Ruumijn arkungin awasi
Otti lijnan ja lakanan
Paidan pojjes sieppajaapi
Jok' oli hieno ja hiwuttu;
Näillä sanoilla saneli:
Kyllä kelpaawi sinulle
Käärin-lijna kehnompikin
Paita wälttää prostinasta;
Ota paita karhiampi,
Minä hienomman hywästi
Panen tallelle talohon
Kätken toistaxi todella,
Toisen waimoni waraxi,
Joss sen onni oikaiseepi
Talohooni taluttaapi.
Tämä puhet pulskan miehen
Saatti syystä nauramahan
Murhe wäen wäleästi;
Perhe purskahti piangin
Nauruhun heti hywähän,
Koska näit nähtäwästi
Huomahtit aiwan halulla
Että miesi entiselleen
Jälle järjelle tulowi.
Murhe tuopi mullan karwan
Pahat päiwät parran pitkän
Huoli harmahan hapenen:
Älä itke ilman syyttä
Älä waiwata walita
Kyllä syysä itkemistä
Waiwasa walittamista.


146 Satu.
Wihasta pyörtynyt Waimo joka wirkoisi ja eläwäxi tuli kuin lyötijn.

Waimo willisä wihanen
Ärisewä Äjjällensä,
Tuittu, tuima ja toranen
Häjyn elkinen etana
Akka aiwan arwollainen
Pahan kurinen katala
Pahan sisunen sikiä
Suuri suusta suututtanna
Oli ukkonsa usein,
Jotta kuristi kowasti
Piexi waimonsa pahasti
Anto kyllä kylmän kylwyn
Mutta waimo wiskausi
Nijnkuin kuolluna kumohon
Koko raatonsa rumensi
Soritteli sorkkiansa
Wenytteli warpahansa
Nijnkuin kuollut kaiketikkin,
Heti hengensä pidätti,
Makais pitkä pitkänänsä
Miehelle mieli pahaxi,
Tätä tekikin monasti;
Jotta tottu tosiahan:
Miesi muorihin pahahan:
Kerran jälle jättäysi
Hengetä herwottomaxi,
Langeis lysyhyn lowehen
Kulki tuolla Tuonelossa
Mutta miesi melkiäinen
Akan arwasi asian
Ilwehistä ilkeistä
Kujehista kelwottoman,
Ett' oli hengisä eläwä
Muori wihassa makasi
Sydän sairasna sapesta.
Kerran miesi kiljasoowi
Kyllä äänellä kowalla
Ärjäseepi äkeästi
Weistä waatijpi wagasti
Puukkoansa pudistaapi;
Sanowi sijnä samassa:
Kosk' on kuollunna katala
Herjä waimo hengetöinnä
Nijn on nahka nyljettäwä
Kesi kelwos korjattawa
Waimon watta walkaistawa;
Alko nylkehen awulla
Waimoansa warpahista
Jalka pöydästä jutusti;
Waan ei waimo waaran alla
Tähän leikkihin tytyny;
Pian päätänsä pudisti
Wärwähytti warpahansa
Räpylöitä räpsäytti
Wirkois wielä wijmmeiseltä
Turka hengihin tulowi
Entiselleen elämähän.
Älä usko uhkausta
Pahan ilkisen imeisen;
Näytä totta toisinansa
Wihaselle willitylle;
Joka surman suutuxisa
Suopi suotta ittellensä,