Työn kourissa: Romaani - 08

Total number of words is 3783
Total number of unique words is 1856
24.2 of words are in the 2000 most common words
35.6 of words are in the 5000 most common words
39.9 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
väkinäisesti.
-- Hermostuin! Aina te ylellisyyden veltot palvelijat puhutte
hermostumisesta, kun olette pelkästä elämän hyvyydestä niin väsyneet,
ettette enää jaksa nauttia. Minun aikani on täällä mennyt!
-- Uuras, nyt juuri sinun pitää pysyä lujasti kiinni täällä, kun
olemme riippuvaisia!
-- Älä takerru siihen. Minä tahdon vapaat kädet! -- ja Uuras huitoi
kuin olisi tuntenut kahleet käsissään ja pyrkinyt niitä irroittamaan.
-- Kaikesta huolimatta meidän täytyy pysyä yhdessä, -- sanoi Leena.
-- Taikka erota tykkänään! -- sanoi Uuras kääntyen äkkiä
kantapäillään.
-- Sinä olet aivan mahdoton tänä iltana. Ei, hyvästi nyt, muuten
menetän haluni mennä juhlaan. Hyvää yötä -- unohda harmit. Tänään
minä juhlin. Oletko varmasti päättänyt? Ehkä kuitenkin tulet mukaan.
-- Ei minua haluta. Se on jonninjoutavaa!
-- Minä kun tätä pukua tilatessani otin lukuun juuri sinun makusi!
Katsos, kaulallani on nyt ensi kerran peite, vaikka vain harsoa. En
ole koskaan ennen juhlapukuun teettänyt korkeaa kaulusta. Se on niin
kömpelöä. Hyvää yötä, -- sanoi Leena viipyen hetkisen salin ovella.
Uuras vain nyökkäsi ja jäi istumaan pöydän ääreen. Hetken kuluttua
tuli Eliisa pienestä työhuoneestaan papereita kädessään.
-- Tässä on työlista, huomenna on palkanmaksu tehdasrakennuksella, --
sanoi hän laskien paperit pöydälle.
Uuras oli omissa ajatuksissaan, kunnes äkkiä nousi ja asteli jälleen
lattialla peukalot liivien hihanrei'issä.
-- Palkanmaksu -- niin on, ja ehkä he lopettavat työn! -- sanoi
hän katsoen Eliisaan. -- He sanovat minua kovaksi, kaikki täällä,
varsinkin työväki. Olenko minä ollut sinullekin kova, pikku Eliisa?
-- Ette suinkaan, minähän tahdon tehdä työtä.
-- Niin, muuta ei olekaan olemassa kuin työtä -- -- meikäläisiä
varten. Mutta entä jos onkin tehnyt työtä väärällä tavalla ja
turhaan, jos senvuoksi kaikki menee myttyyn ja lopuksi tulee
vararikko? Huh, hiiteen kaikki mietteet!
Nuori tyttö katseli häntä ihmeissään ja hypisteli papereita pöydällä
aivan kuin ei olisi voinut lepuuttaa käsiään hetkeäkään.
-- Minä kai olen ottanut työtä irti sinusta niinkuin muistakin?
-- Kyllä te osaatte, mestari!
-- Olenko minä niin hiivatin vieras sinulle, että sinun aina pitää
sanoa: "mestari"?
-- Ei, mutta kun aina olen niin sanonut, -- vastasi Eliisa hymyillen.
-- Aina sanonut ja aina ollut. Tiedätkös, minä en enää jaksa, aion
vetää jalkani ylös tästä suosta ja astua kuivalle maalle.
-- Te puhutte tänään vertausten kautta. Se on ollut hyvin hauska suo,
kelpaisi siihen vajota vielä kauaksi aikaa.
-- Ei, peijakas sittenhän siihen vielä hukkuisi! Kuulehan, mitä sinä
oikeastaan ajattelet istuessasi täällä kirjojen ääressä kaiket päivät.
-- Kuvittelen kaikenlaista, -- sanoi Eliisa istuen nahkasohvalle
valkea liina hartioillaan. Nyt on kevät, lumi on sulanut ja taivas
noussut korkeaksi. Minun on kevyt olla, ja ajatukset -- --
-- Niin, ne ajatukset! -- huokasi Uuras istuutuen hänkin pöytänsä
ääreen.
-- Eipä mitään, -- sanoi Eliisa ja nauroi katsoessaan Uuraaseen, --
se on niin lapsellista!
-- Kerro sentään.
-- Jos olisin vanha, taikka -- taikka rikas, menisin erämaahan!
-- Se on toivomus sekin. Mitä sinä siellä erämaassa tekisit?
-- Rakentaisin kodin!
Uuras nousi muuttuen vakavaksi, läheni Eliisaa ja nosti hiukan hänen
leukaansa sanoen:
-- Etkö sinä ole koskaan rakastanut?
-- En, -- sanoi Eliisa arasti punastuen.
Uuras ryhtyi jälleen selailemaan papereita pöydällä, heitti ne äkkiä
ja astui lattialla kädet selän takana.
-- Sinä sanoit: erämaahan -- -- totta tosiaan -- -- erämaahan! --
Sitten hän äkkiä kääntyi kantapäillään ja nauroi. -- Minä tahtoisin
myöskin lähteä sellaiseen erämaahan. Kunpa saisi näillä kahdella
kädellä nostaa asumuksen kuivalle hiekalle! Tietäisitpä miltä
tuntuu, kun käsissä on voimaa, ja se voima vähä vähältä muuttuu
taloksi, sellaiseksi työpajaksi, jossa yksin takoo ja suunnittelee
lakkaamatta, yksin, kenestäkään riippumatta, varmana, ettei työ jätä,
ettei sitä voida minulta riistää, ja ettei sen tulosta hajoiteta kuin
tuhkaa tuuleen!
-- Kyllähän teidän työnne täälläkin näkyy, -- sanoi Eliisa.
Uuras iski niihin sanoihin kiivaasti:
-- Luulisin, että näkyy! Minun työni seisoo täällä satoja vuosia.
Onttolan vainioille olen viidentoista vuoden kuluessa rakentanut
monta komeata taloa.
-- Minäkin olen ollut täällä jo monta vuotta.
-- Sinäkin olet nähnyt ihmeitä. Mene vaikka minne täällä, aina
näet kätteni jälkiä. Satama on minun johdollani rakennettu, uudet
kansakoulut, kaupungintalo, hallit, keskikaupungin liikerakennukset.
Kaikkialla tehtaissa on jokin merkki minusta. Olen ollut mukana
suunnittelemassa, perustamassa ja toteuttamassa uusia yrityksiä:
telefoonia, sähköä, kaupungin myllyä ja monta muuta. Sinäkin olet
apulaisenani nähnyt, kuinka näillä kourilla on kaapattu hemmetin
ahnaasti ja näillä peukaloilla painettu monta pikku pohattaa oikein
tuntuvasti. Olen ajanut heitä täällä kaupungissa oikein pirunkyytiä.
-- Hän reuhtoi käsillään ja nauroi. -- Ja kuitenkin on kaikki käynyt
liian hitaasti. Alan jo tuntea itseni ikämieheksi, kaikki häipyy
minulta -- --
Hän rauhoittui, istuutui jälleen ja tavoitti otsaansa nojaten
kyynärpäätään pöytään.
-- Niin, mitä minun piti sanoa -- -- ei ole mitään, mihin itse olisin
tyytyväinen. Se on ollut vain yhteistyötä, joka ei kuulu enää minulle.
He olivat hetkisen vaiti ja Eliisa aikoi juuri nousta mennäkseen
nukkumaan, kun Uuras kohotti päätään ja sanoi:
-- Se sinun erämaasi miellyttää minua!
-- Se nyt oli vain sellainen haave.
-- Etkö sinä usko voivasi lähteä vaikka erämaahan? -- tiukkasi Uuras
aivan kuin olisi itsekin ollut omasta voimastaan epävarma.
-- Uskon, ihan varmasti uskon! -- huudahti Eliisa Uuraan tulisuuden
sytyttämänä.
-- Sinä tahtoisit kaiketi myöskin ihmisen, joka sinua seuraisi?
-- En tiedä ketään, joka tahtoisi.
-- Minäkin tahtoisin!
-- Tekö, ettehän te voi!
Uuras huusi kuin tuskasta parahtaen: -- Minä voin mitä tahdon, etkö
sinä usko, etkö luota minuun? --
-- Uskon, -- sanoi nuori tyttö nousten sohvalta.
-- Sinä olet suora ja rehellinen tyttö, -- sanoi Uuras ja laski
kätensä Eliisan hartioille, -- työn kouluttama, minun kaltaiseni. Me
kaksi voisimme viljellä erämaata!
Hän veti kätensä pois, mutta ei hellittänyt katsettaan Eliisasta.
-- Minua peloittaa, -- sanoi Eliisa.
-- Peloittaa, mikä?
-- En voi sanoa!
Uuras otti hänen päänsä hellästi käsiensä väliin ja sanoi:
-- Minä luulen tietäväni. Sinulla on mielessäsi sellainen onnen ja
elämän erämaa. Sinä olet nuori ja suloinen. Sellaista rikkautta ei
ole monella. Kauneuden ja työn voimaa ja lisäksi sellainen sitkeys
-- -- ne ovat aatteita. Ole varuillasi!
-- En minä ole sitä koskaan ajatellut, mutta nyt, kun te sanotte,
tuntuu siltä, kuin ne olisivat -- --
-- Sinä et ole sitä ajatellut, mutta kuka olisi voinut vuosi sitten
uskoa, että puhun sinulle niinkuin nyt puhun?
-- Niin, se on hyvin kummallista ja sentään totta.
-- Elämä on minua vienyt, en ole syvälti ajatellut enkä omaa itseäni
ensinkään. Minä olen takonut itseäni kuin rautaa pimeässä joksikin
työkaluksi, tulkoon sitten miekka tai rautanaula. Ja senvuoksi kai
olenkin tällainen töherrys! -- ja Uuras nauroi katkerasti.
-- Te olette merkillinen mies!
-- Minä olen aina yksin, en ymmärrä muita ihmisiä enkä jaksa kauaa
pitää heille seuraa. Kun näen mitä he ovat, niin heitän.
-- Minäkin olen yksin.
-- Niin, sinä et ole kuin muut tytöt. Osaatko edes tanssia?
-- Minä tanssin väliin yksin.
-- Minkä vuoksi yksin?
-- Kun menen tanssiaisiin, ei kukaan minua tanssita.
-- Hm, sinulla ei ole ollut aikaa hankkia tuttavuuksia, ja kun olet
köyhä, ei sinua myöskään tavoitella.
-- Kyllä he kaikki minut tuntevat ja juttelevat kanssani.
-- Annahan kun katson sinua, mikä sitten on syynä! -- Uuras otti
hänen kätensä kuin piloillaan. -- Niin, lapsukainen, silmissäsi
on suuri ajatusten maailma, salaperäinen onnenkaipuu. Katseesi
syvyys peloittaa. Tyhjät ihmiset sitä säikähtävät. He tuntevat oman
köyhyytensä sinun rinnallasi. Varo itseäsi, he vihaavat sinua!
-- Ja minä kaipaan ihmisiä, kaipaan kiihkeästi onnea ja huumausta.
Kaipuu tekee minut toisinaan aivan sairaaksi. Ja kun en voi ketään
saada ymmärtämään -- kaipaan erämaahan!
Uuras katsoi Eliisaa silmää räpäyttämättä kuin haltioissaan.
-- Totisesti, sinä olet Anjan näköinen, muistutat hänestä jollakin
tavalla. Nyt sen ymmärrän, miksi aina olet ollut minulle kuin
omainen. Ja sinä puhut minun ajatuksiani ja tunnet minun tunteitani,
lapsi. Mistä sinä ne olet saanut?
-- Ne ovat minussa. Hyvää yötä! -- ja Eliisa aikoi poistua.
-- Hyvää yötä, Eliisa! Sinäkin jätät minut, et luota minuun.
-- Kyllä minä luotan, tahtoisin olla hellä ja hyvä, tehdä
onnelliseksi ja rikkaaksi.
-- Sinä suloinen ja kallis lapsi, hyvää yötä!
Uuras otti hänet syliinsä ja painoi kiihkeästi rintaansa vasten.
-- Ei, ei, se on vaarallista! -- huudahti Eliisa vapauttaen itsensä.
-- Vaara siinä viehättääkin! Kunhan tulisikin vakava taistelu ja työ,
johon saisi ryhtyä kahden käden ja täysin voimin. Täällä on vain
jotakin väistyvää, aavemaista ja ylivoimaista, johon en ulotu. Anna
minulle sanasi, silloin voin kaikki!
-- En, en, en koskaan, te petytte, erehdytte!
Eliisa juoksi pois, ja Uuras jäi yksin, tuijotti eteensä, hapuili
ilmaa ja hoippui tuolilleen, jääden siihen kuin nukkunut.
Hetken kuluttua hän haki hyllyltä kirjan yrittäen lukea, mutta heitti
sen, alkaen taas miettiä ja kävellä, kunnes väsyi ja lopultakin
syventyi kirjaan tehden paperille muutamia muistiinpanoja.
Oli jo myöhäinen yö, kun Leena astui sisään yllään väljä yöpuku.
-- Terveisiä juhlasta! -- sanoi hän läheten Uurasta. -- Näin täältä
valoa ja tulin sanomaan hyvää yötä.
-- Hyvää yötä! -- murahti Uuras liikahtamatta.
Leena laski kätensä hänen olalleen.
-- Joimme sinun maljasi, ja kaikki kaipasivat sinua juhlassa!
Uuras kääntyi äkkiä häneen päin.
-- Leena!
-- Niin, samppanja taisi mennä päähän. Minua huumaa, annahan kätesi.
Oo, miksi sinä noin katsot? Onko tämä ensi kertaa? Sanoinhan jo
päivällä, että tahdon taas pitkästä ajasta juoda samppanjaa. Olen
kiusannut itseäni kotona, kun et tullut mukaan. Nyt osaan yksinkin.
Hyvää yötä, osaan minä yksinkin mennä nukkumaan. Hyvää yötä!
Leena poistui Uuraan pysyessä tiukasti vaiti.


XIX.

Keväinen aamu valkeni huikaisevan kirkkaana, ja varpuset sirkuttivat
kilpaa Uuraan puutarhan pensaissa pyrähdellen parvittain aidalle ja
käytäville, kuoputtaen ja nokkien multaisilla kukkapenkeillä.
Oli jo aamupäivä, kun Leena-rouva raukeana nousi ja tapansa mukaan
pukeutui huolellisesti. Hän tuli aina säännöllisesti suurukselle
kuultuaan miehensä askeleet ruokasalissa, joka oli liian suuri ja
tuntui kolealta vain heidän kolmen pöydässä istuessaan. Mutta Leena
oli sen tahtonut näin tilavaksi, sillä vanhassa talossa oli liian
ahdas ruokasali ollut aivan riittämätön hänen lukuisille vierailleen.
Vuosien kuluessa Leena oli ylläpitänyt laajaa seurustelua ja altista
vieraanvaraisuutta. Hänen erinomaiset ruokalajinsa ja viininsä
ja ennen kaikkea iloinen seura houkuttivat tähän taloon, missä
emännän imarteleva huomaavaisuus teki oikeutta jokaisen vieraan
erikoisansioille, loihtien ne esiin seuran ihailtaviksi sillä
tavalla, ettei kenenkään itsetuntoa loukattu eikä kateutta herätetty.
Leena-rouvan sali oli usein täynnä tilapäisesti saapuneita vieraita,
niin että se tuntui ahtaalta ja hän toisinaan tuumi, eikö sitä
sopisi laajentaa yhdistämällä siihen viereinen huone. Tosin siellä
englantilaiseen tapaan rakennettu uuni ja laaja akkuna, jonka
leveällä laudalla oli harvinaisia kukkia, olivat ehkä liian suuret
hänen nykyiseen saliinsa. Vieraiden mielestä oli iltahetkien
viihtyisyys suloista tässä salissa hehkuvan uunin edessä varsinkin
silloin, kun puolihämärä heitti pehmeitä varjoja ja kaunislehtiset
viuhkapalmut tukevilla jalustoillaan, veistokuvat ja taulut seinillä
peilien pintaan kuvastuneina tuntuivat elävän ja liikehtivän.
Leenalla ei koskaan riittänyt malttia harjoittaa soittoa niin
perinpohjaisesti, että olisi voinut vieraitaan sillä huvittaa, mutta
vieraat hoitivat sen puolen pitäen mieluisana tehtävänään esiintyä
vaadittaessa.
Uuras viihtyi harvoin vaimonsa vastaanotoissa, ellei ollut läsnä
ketään hänen liiketuttavaansa tai kaupungin toimihenkilöitä, joiden
kanssa hän kuitenkin mieluummin seurusteli kotinsa ulkopuolella.
Siitä huolimatta luettiin talon vieraanvaraisuus Uuraankin ansioksi.
Erikoisena suosionosoituksena pidettiin pääsyä Uuraan omalle puolelle
hänen työhuoneeseensa, jossa Uuras tunsi olevansa kotonaan ja
vapautuvansa orjuuttavasta seurustelusta.
Sitäpaitsi estivät Uuraan loppumaton kiire ja jokapäiväiset työt
ja kokoukset, joita kesti myöhään yöhön, pitämästä säännöllistä
perhe- ja seuraelämää. Hänen oli usein pakko aterioida kiireessä
ja eri aikoina ja viettää viikkomääriä toisella seudulla töiden
vuoksi. Varsinkin oli kaksi viimeistä vuotta kulkutautisairaalaa
rakennettaessa erottanut hänet kodista pitkiksi ajoiksi. Eikä vain
kodista, vaan myöskin kaupungin luottamustoimista. Vähä vähältä hänen
oli ollut pakko tappioitaan peittääkseen ja sairaalan rakennukset
loppuun suorittaakseen myydä osakkeitaan niissä monissa yrityksissä,
joiden perustajiin ja omistajiin hän kuului. Samalla hän joutui pois
johtokunnista ja kosketuksista rahamaailmassa uhratessaan kaiken
työnsä ja aikansa ylivoimaiseen urakkaan.
Leena ei paljon tiennyt miehensä asioista. Rikkaana ja itsenäisyyteen
tottuneena hän ei koskaan neuvotellut arkielämän menoista. Hän piti
sitä omana asianaan. Isänsä kuoltua hän oli saanut tuntuvan perinnön,
josta osa käytettiin talon uudestirakentamiseen, ja muu rahamäärä
riitti tyydyttämään Leena-rouvan satunnaisia tarpeita monena vuonna.
Uuras ei tahtonut käyttää näitä varoja omiin yrityksiinsä. Siten oli
kummallakin viime vuosiin saakka ollut oma kassansa.
Uuras antoi rahalle arvoa vain liikkeensä välittäjänä. Yksityisiin
tarpeisiinsa hän käytti perin vähän, ollen vaatimaton ja paikoin
tyystikin, mutta talouteen ja Leenan rahojen käyttöön hän ei tahtonut
puuttua myöntäen aina pyydettäessä tuntuvia summia.
Vasta viimeisinä vuosina hän oli alkanut kysellä ja vähä vähältä
huomata, kuinka paljon heidän elämänsä maksoi ja kuinka vähän tästä
suuresta touhusta oli tulosta. Ei niin, että hän olisi välittänyt
rahasta, mutta elämäntyö näissä oloissa ja sillä tavalla ei häntä
tyydyttänyt. Se tuntui tyhjältä ja herätti ammottavan onttouden
tunteen.
Hän liikkui paljon ihmisten joukossa, ja heidän elämänsä kiinnitti
kyllä hänen huomiotaan, mutta hän ei tahtonut joutua läheisiin
väleihin kenenkään kanssa. Hän vain vertaili heitä itseensä vuosi
vuodelta pannen merkille, että hän itse ikäänkuin lamautui, ei
enää voinut koota voimiaan tekemään mitä tahtoi, kuten ennen
nuoruudessaan. Ja kuitenkin hän myönsi suruksensa, ettei ollut vielä
tehnyt mitään siitä, mitä tunsi itsessään piilevän. Hän kaipasi omaa
työtä, joka pysyisi ja eläisi ja olisi yksinomaan hänen luomaansa,
niinkuin hän oli sanonut Eliisalle. Päiväkaudet ja monet unettomat
yöt hän mietti ja suunnitteli omaa konetehdasta, mutta huomasi sen
ylivoimaiseksi.
Eihän siinä tosin ollut mitään outoa eikä pilventakaista, mutta
kolmen vuoden jättiläistyö valtion kulkutautisairaalan urakassa, joka
oli niellyt hänen omaisuutensa, oli nujertanut hänet, ja tuskanhiki
otsallaan hän tunnusti olevansa uupunut. Se tunto hiipi salaa
yllyttäen alistumaan ja tyytymään tilaansa ja keinotellen tinkimään
pyrinnöistä parempaan.
Samalla tuppautuivat esille kaikki ne kohtalonkäänteet
hänen elämässään ja kehityksessään, joista uusi ura ja
voimanponnistus oli lähtenyt, aivan kuin ilkkuen muistuttamaan
häntä nykyisestä lamaannuksen tilasta. Toisaalta hänen uupumuksensa
oli mieltäviihdyttävää velttoutta, ja hymyillen hän totesi välistä
tavoittelevansa nuoruutta ja viehättyvänsä sen haaveista. Toisinaan
väikkyi Anjan kuva hänen mielessään, ja hän luuli huomanneensa,
että Eliisa hyvin paljon muistutti hänen nuoruutensa puhdasta
lemmittyä. Se oli kuin haavenäky, joka todellisuudeksi muuttuneena ja
houkuttelevana kulki edellä sormi huulilla kehoitellen: "tule, tule!"
mutta tavoittaessa muuttui jälleen Eliisaksi, lapseksi, jonka hän
kohtalon tarjoomana oli hoivaansa ottanut.
Samoin oli hänen entinen tarmonsa tavoitella jotakin uutta ja
eloisaa vielä jäljellä hänessä itsessään, mutta ei niin varmana eikä
iskevänä, ei edes käskettävissä. Niinkuin nuori tyttö oli väistynyt,
niin tunsi Uuras nyt oman tarmonsa, oman luomiskykynsä väistyvän. Hän
myönsi todellakin olevansa väsynyt.
He olivat syöneet suuruksensa sanaakaan vaihtamatta. Ja kun Uuras
nousi pöydästä mennen työhuoneeseensa, seurasi Leena häntä sinne
kuiskaten Eliisalle:
-- Nyt tahdon kerrankin tiedustella, mikä häntä vaivaa!


XX.

Leenasta tuntui, kuin Uuraan huoneen hiljaisuus olisi kuunnellut
hänen sydämensä rajua lyöntiä. Hän oudoksui omaa levottomuuttaan eikä
keksinyt mitä sanoa miehelleen, joka hänen sisään astuessaan oli
tarttunut sanomalehteen ollen siihen syventyvinään.
Leena istui akkunan kohdalle rahille nojaten käsiään pöydälle.
-- Uuras, -- sanoi hän, -- minusta sinä näytät väsyneeltä, sinä olet
jo pitkän aikaa -- --
-- Sehän on minun oma asiani.
-- Eiköhän, mutta tiedäthän, että minäkin tahdon saada osani sinun
huolistasi.
-- Ei niitä huolia voida jakaa.
-- Mitä huolia sinä tarkoitat?
-- Ne ovat yksinomaan minun omiani, eivät näy eikä kuulu, ei voi
koskettaa eikä tavoittaa, tuskin tajuta, jos sinulle kertoisin.
Leena-rouva katsoi mieheensä pitkään, ja outo ahdistus puristi hänen
rintaansa.
-- Mitä sinä sanot?
-- Lienen aivan toisenlainen ihminen kuin kaikki ne hienot vieraasi,
joita lohduttelet ja ymmärtelet.
-- Puhu peittelemättä, sitä minä sinulta hartaasti pyydän.
-- No niin, tapahtukoon tahtosi. Huomaan kyllä itsekin, ettei tämä
elämä pitkän päälle voi jatkua näin. Olen ajatellut jättää kaupungin
ja asettua tykkänään maalle.
Leena-rouva tuijotti mieheensä kysyvänä ja hämmästyneenä.
-- Niin, sinä tietysti jäät kaupunkiin. Minä tahtoisin muuten kysyä
sinulta, oletko voinut tyytyä tähän puolinaiseen elämäämme?
-- Puolinaiseen? En ole tuntenut mitään puuttuvan, -- vastasi Leena
tekeytyen aivan levolliseksi.
-- Niin, jos olet voinut viihtyä, niin eihän muutos sitten olekaan
varsin suuri, -- sanoi Uuras, hänkin pysytellen rauhallisena. --
Minä tahtoisin sopia kanssasi erosta tyynesti ja vakavasti. Kävisi
pitkäksi selitellä kaikkia syitä, sanon vain kerta kaikkiaan, että
kaipaan yksinäisyyteen ja uuteen toimintaan.
-- Tahdotko siis minusta eroon! Sitä eroako sinä oikeastaan tarkoitat?
-- Avioeroa.
-- Hyvä jumala, kuinka sellainen ajatus on voinut sinussa herätä?
-- Se on vain seuraus siitä, että minussa on niin kova halu päästä
uuteen elämään. Väsymykseni on sitä laatua, ettei se siedä entistä.
-- Kerro edes suunnilleen, mitä olet ajatellut uudesta elämästäsi.
Tämä kaikki tulee niin äkkiä, etten pysty sitä käsittämään.
-- Se ei vielä ole valmiiksi suunniteltua, mutta voidakseni toimia
tarvitsen täyden vapauden.
-- Minun ymmärtääkseni, rakas Uuras, olisi parasta odottaa, kunnes
olet aivan selvillä asiastasi, -- sanoi Leena ja läheni miestään
huolestuneesti hymyillen. -- Ja sinä tiedät, mitä ikinä sattuukin,
voin minä kestää siinä kuin sinäkin.
-- Se on aivan tarpeetonta, koska et voi minua sillä tapaa auttaa.
Tässä asiassa minä olen puolestani varmasti päättänyt selviytyä aivan
yksin ja vaatia vapaat kädet! -- sanoi mies niin varmasti, että Leena
kalpeni jääden tuskasta sanattomaksi.
-- Mutta rakas Uuras, eikö ole mitään keskitietä?
-- Ei, etkö sinä ymmärrä, että minun tarvitsee kerätä kaikki voimani,
kaikki mahdolliset apuneuvotkin vielä kerran aloittaakseni uudestaan?
Nyt se on vaikeampaa kuin nuorena, ymmärrätkö? Usko itseeni ei ole
sama!
-- Pitääkö aloittaa uudestaan?
-- Sen voin itse päättää, ja siihen sinun täytyy tyytyä!
-- Minne sinä muuttaisit?
-- Oh, sanoinhan, etten vielä tiedä.
Leena ei jaksanut kauempaa. Hän oli ensi kerran elämässään saanut
suuren surun. Se oli kuin kuoleman sanoma, jonka tietää todeksi, eikä
kuitenkaan saa siitä todellista tuntemusta ennenkuin jonkun ajan
kuluttua.
Hän muuttui äkkiä vanhaksi naiseksi, kävi hajamieliseksi, tavaten
itsensä toiselta puolen huoneistoa tietämättä, miksi oli sinne mennyt.
Eliisa tuli häntä vastaan kysyen:
-- Onko täti sairas?
-- Olenko minä? -- vaikeroitsi Leena sulkien tytön syliinsä kuin
peläten olla yksin.
Komea koti ja kaikki hänen ympärillään tuntui äkkiä
tarkoituksettomalta. Uuraan ovi oli hänestä kuin uhkaava muuri, jonka
läpi ei ollut pääsyä.
Vuosi vuodelta oli hänen tunteensa Uurasta kohtaan yhä enemmän saanut
äidillisyyden luonteen. Uuraan ulkonainen mukavuus ja viihtyminen oli
hänen parhaana huolenaan, samalla kuin hän pyrki kaikkialla miehensä
uraa tasoittamaan ja edistämään käyttäen apunaan vaikutusvaltaista
tuttavapiiriään ja hyvää aineellista asemaansa. Yleinen luulo olikin,
että Leena-rouvalla oli suuri ansio Uuraan nopeaan nousuun. Mutta
Leena puolestaan teki kaikkensa johtaakseen pois huomion itsestään ja
työntääkseen Uuraan etualalle.
Hän oli monet kerrat ajatellut: -- Miten voisinkaan elää ilman
Uurasta, sillä se, että hän toimii ja elää täydestä sielustaan mukana
kaupungin liike-elämässä, se on minun suurin onneni.
Ja nyt se onni uhkasi pettää ja hän jäisi omana varjonaan jatkamaan
tarkoituksetonta elämäänsä. Hän mietti sitä päivät päästään
uskaltamatta uudestaan kysellä Uuraalta, joka näytti unohtaneen,
mitä oli vaimolleen sanonut. Mihin hän tarttui, se heltisi kädestä;
mitä hän ajatuksissaan tavoitti, väsähtyi tuskan tuntoon, eikä hän
keksinyt mitään varmaa syytä, joka olisi kaiken tämän aiheuttanut, ja
niin hänen mieltään jäyti epämääräinen pelko miehensä kohtalosta.


XXI

Kaiken päivää Uuras oli piirrellyt suunnitelmia ja tehnyt laskelmia.
Hänen vihellyksensä kuului kautta koko talon, ja Leenakin elpyi
toivomaan.
Avonaisesta akkunasta tulvi Uuraan työhuoneeseen aurinkoa ja kevään
huumaavaa ilmaa. Uuras seisoi hetkisen akkunassa, ja mullan tuoksu
herätti hänessä muiston Lehvin pajasta, kuinka hän siellä oli
keväisin, talvisin, väliin vuoden umpeensa takonut ja toisinaan
ovella levätäkseen seisonut ja katsellut ruohoa, joka vaaleassa
vihreydessään nousi vanhan korren juurelle purojen loristessa,
lintujen livertäessä ja mullan pirteästi tuoksuessa. Se oli
paisuttanut hänen rintaansa synnyttäen kiihkeätä halua päästä pois
kotoa maailmalle, näkemään, kuulemaan, oppia ottamaan, uutta, suurta
ja tuntematonta saavuttamaan. Ja silloin oli rauta aina parhaiten
taipunut ja vasaran alla kauniisti muodostunut siksi kaluksi, mitä
hän milloinkin tahtoi.
Hän kääntyi pois akkunasta sulkien sen ja palasi pöytänsä ääreen
antautuen jälleen työhönsä.
Eliisalle hän oli antanut tehtäväksi laatia luettelot
rakennustarpeista, mitä nyt oli varastossa, ja auttanut häntä
hinnoittamisessa, ja nyt tyttö toi ne hänelle pyytäen täyttämään
muutamia puuttuvia numeroita.
-- Arvaappas, Eliisa, mitä tästä tulee! -- sanoi Uuras osoittaen
piirustuksiaan pöydällä.
Eliisan silmät seurasivat pohjapiirrosta, joka ei näyttänyt mitenkään
suurta rakennusta tarkoittavan.
-- Tiedätkö, minne tämä rakennetaan? Sinun ja minun erämaahani.
Ajatteleppas, sinä annoit minulle tämän lahjaksi.
-- Te sen otitte, te sen keksitte. En tiennyt enkä usko vieläkään,
että minulla olisi mitään antamisen arvoista.
-- Jos sinä olisit, niinkuin minä nyt, uudesti syntymässä, niin
käsittäisit, kuinka paljon annoit ja voisit antaa.
Nuoren tytön silmät paljastuivat verhojensa alta, ja niissä kimalteli
ja välähteli ihmettelevä kysymys.
-- Sinä olet minulle hyvin kallis, -- sanoi Uuras tuskin kuuluvasti.
Eliisa punastui, ja kyyneleet nousivat hänen silmiinsä.
-- Minun on niin vaikea olla, -- sanoi hän. -- Se on niin outoa ja
kummallista.
-- Minä odotan, kunnes sydämesi taipuu, -- sanoi Uuras etsien nuoren
tytön katsetta, mutta Eliisa oli jälleen sulkenut sielunsa, eikä
silmissä enää ollut salaperäistä eloa eikä säteilyä.
Uuras sai levottoman ahdistuksen vallassa pidätetyksi kätensä
nousemasta Eliisan painuneelle päälle.
-- Eikö sinussa kevät ja aurinko herätäkään suloista raukeutta ja
tuskaa? -- sanoi Uuras hetken kuluttua ottaessaan Eliisalta vastaan
varastoluettelot.
-- Kyllä, -- vastasi nuori tyttö kohottaen silmänsä, joissa jälleen
säteili ja paloi.
Uuras painoi hänet äkkiä povelleen ja suuteli otsalle. Mutta samassa
Eliisa huudahti ja riensi pois.
Uuras vaipui tuolilleen ja kätki kasvot käsiinsä.
Leena oli levottomuuttaan haihduttaakseen tahtonut taas nähdä
miehensä ja uudestaan ottaa puheeksi tuskallisen asian, mutta peläten
hänen ärtyisyyttään viipyi epätietoisena salissa rauhoittaakseen
rajusti sykkivää sydäntään. Hän kohotti oviverhoa kuullessaan Uuraan
ja Eliisan äänet ja jäi vastoin tahtoaankin kuuntelemaan. Se, mitä
hän näki ja kuuli, oli hänelle niin vihlovaa ja lamauttavaa, ettei
hän aluksi voinut paikaltaan liikahtaa, ei paeta eikä astua eteenpäin.
Mutta sitten hänen tarmonsa palasi ja säkenöivä viha täytti mielen.
Nyt hän ei olisi voinut olla astumatta miehensä eteen.
Hän kulki raskain askelin lattian poikki, ja Uuras kääntyi häntä
kohti.
-- Totta totisesti sinussa on sutta enemmän kuin luulinkaan! -- puhui
Leena painostaen joka sanaa ja hiukan kangertaen, sillä suutuksissaan
hänen oli aina vaikea puhua selvästi.
-- Pitäisikö minun tässä lampaana määkiä?
Uuraskin oli valmis taisteluun tuntien helpotusta saadessaan purkaa
pettymystään Eliisan tavoittelussa, sillä hänelle oli äkkiä selvinnyt
tytön vastahakoisuus.
-- Oletko sinä todella unohtanut sen vanhan jutun? Eikö se uhri
koskaan muistu mieleesi?
-- Taivaan nimessä, mitä sinä tarkoitat?
-- Anjaa! -- vastasi Leena painavasti.
-- Vai nyt sinä sitä muistutat minulle, vaikka et ole koskaan ennen
tahtonut asiaan kajota, et sinä, ei äiti, ei kukaan!
-- Tiedätkö miksi? -- huusi Leena hengittäen raskaasti ja purkaen
sanat työntämällä esille. -- Sinä olet lyhentänyt sen lapsen elämän,
eikä sellaista saa uudistaa!
Uuras syöksyi raivostuneena Leenaa kohti tarttuen hänen hartioihinsa:
-- Sano, sano kaikki!
-- Niin, miksi en sanoisi? Anja upotti itsensä sinun tähtesi!
Uuras hellitti otteensa ja tuijotti Leenaan hapuillen käsillään kuin
olisi nähnyt juuri lausutut sanat ilmassa palavina ja tahtonut ne
sammuttaa. Leena näki sanojensa tuhoisan vaikutuksen ja riensi sitä
lieventämään.
-- En olisi sitä sinulle koskaan sanonut, olenhan niin monta vuotta
pitänyt sitä sinulta salassa, kun tiesin, että se tieto surmaisi
senkin vähän hellyyden, mikä sinulla on minua kohtaan, mutta kun
juuri näin Eliisan ja sinut -- -- -- niin sen täytyi -- -- täytyi
tulla ilmi!
-- Anja, Anja! -- huusi Uuras äänessään miehen peloittava tuska,
heittäytyi pöytää vasten ja itki rajusti.


XXII.

Eliisa oli paennut omaan kamariinsa, johon mentiin sivuportaista.
Siellä hänellä oli kuin oma koti ja oma vapaus. Leena ei suinkaan
ollut niitä jotka karsain silmin katsovat nuorten iloa, ja usein hän
toivoi, että Eliisa olisi ollut vilkkaampi ja halukkaampi ilojen
pitoon, pukeutunut aistikkaammin, sievä kun oli, ja seurannut häntä
huveihin. Eliisa ei tahtonut. Hänellä oli kuitenkin tovereita, ja
niistä uskollisin rakennusmestari Murtola.
Kun hän nyt vapisevana ja onnettomana pakeni huoneeseensa ja istuutui
avatun akkunan eteen haukkoen raitista ilmaa, sillä ahdistava
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Työn kourissa: Romaani - 09
  • Parts
  • Työn kourissa: Romaani - 01
    Total number of words is 3602
    Total number of unique words is 2063
    21.3 of words are in the 2000 most common words
    30.2 of words are in the 5000 most common words
    35.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 02
    Total number of words is 3628
    Total number of unique words is 2056
    24.3 of words are in the 2000 most common words
    34.3 of words are in the 5000 most common words
    39.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 03
    Total number of words is 3747
    Total number of unique words is 2046
    22.3 of words are in the 2000 most common words
    32.5 of words are in the 5000 most common words
    38.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 04
    Total number of words is 3660
    Total number of unique words is 2013
    23.5 of words are in the 2000 most common words
    33.5 of words are in the 5000 most common words
    38.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 05
    Total number of words is 3777
    Total number of unique words is 1859
    25.4 of words are in the 2000 most common words
    36.6 of words are in the 5000 most common words
    41.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 06
    Total number of words is 3738
    Total number of unique words is 1865
    23.8 of words are in the 2000 most common words
    34.0 of words are in the 5000 most common words
    40.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 07
    Total number of words is 3850
    Total number of unique words is 1805
    25.0 of words are in the 2000 most common words
    35.0 of words are in the 5000 most common words
    39.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 08
    Total number of words is 3783
    Total number of unique words is 1856
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    35.6 of words are in the 5000 most common words
    39.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 09
    Total number of words is 3815
    Total number of unique words is 1863
    24.8 of words are in the 2000 most common words
    35.5 of words are in the 5000 most common words
    39.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 10
    Total number of words is 3838
    Total number of unique words is 1891
    24.3 of words are in the 2000 most common words
    34.2 of words are in the 5000 most common words
    39.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 11
    Total number of words is 850
    Total number of unique words is 557
    29.3 of words are in the 2000 most common words
    37.1 of words are in the 5000 most common words
    41.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.