Työn kourissa: Romaani - 06

Total number of words is 3738
Total number of unique words is 1865
23.8 of words are in the 2000 most common words
34.0 of words are in the 5000 most common words
40.3 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
kunnianhimo, luoda viihtyisä koti, missä on suloinen lepo, kun sitä
tarvitsee, ja virkistävää eloa ja iloa, kun se huvittaa, ja paljon,
paljon muuta hyvää.
-- Pelkään sentään häiritseväni, kun tulen vakavissa asioissa.
-- Ette milloinkaan. Noo! -- sanoi Leena-rouva venyttäen kuin
kehoittaakseen.
-- Tarvitsen takuita. Leena-rouva huitoi käsillään.
-- Niin vakavaa, nuori ystävä, tuo kuuluu miehille. He varmaan
nauraisivat, jos minun nimeni esiintyisi juhlallisissa asiapapereissa.
-- Minulle on annettu viittaus pyytää herra isäänne Onttolan
patruunaa takuuseen rakennusurakassa, -- sanoi Uuras yhä vakavampana,
koettaen salata jännittynyttä mielialaansa.
-- Jaa, herra Uuras, mutta isäni ei ole hoitanut enää viime vuosina
omia asioitaan. Ne hoidetaan muualla. Veljeni -- hän ei ole
kaupungissa, asuu kaukana täältä -- hoitaa ne väkensä avulla.
Uuras nousi voimatta salata katkeraa pettymystään, joka selvästi
kuvastui hänen kasvoillaan. Leena-rouva näki sen ja tarttui nuoren
miehen ojennettuun käteen.
-- Ette tiedä, kuinka hartaasti nyt soisin olevani mies. Tahtoisin
auttaa teitä, mistä hinnasta tahansa. Oletteko kysynyt Hilliltä --
Forsilta?
-- Olen, -- sanoi Uuras.
-- Entä -- -- mitä he sanovat?
-- Antoivat neuvon pyytää Onttolan patruunaa -- --
-- Verukkeita, verukkeita! Se vanha kettu, Fors, kyllä minä sen vielä
kynin.
Hän nauroi taaskin.
-- Tietäisittepä, ystävä parka, mutta kuinka te voisitte aavistaa...
-- Hyvä rouva, älkää sanoko "ystävä parka". Leena-rouva hätkähti ja
katsoi vieraaseensa suurin silmin.
-- Voi, minä rupatan niin paljon, mutta uskokaa minua, teidän asianne
on nyt minun asiani.
-- Kuinka se on ymmärrettävä? -- kysyi Uuras.
-- Sanokaamme, että tulette -- esimerkiksi huomenna, illalla,
sanokaamme kuuden jälkeen. Ja nyt me istumme ja juttelemme
hauskemmista asioista. Olkaa hyvä, istukaa.
Uuras painui jälleen paikalleen.
-- Oletteko ollenkaan ajatellut minun taloani? Arvasinhan, ette
vähääkään.
-- Miksi en olisi?
-- Olette ollut matkalla, käynyt jossakin maalla.
-- Kävin vanhempiani tervehtimässä.
-- He elävät, voi, enkö ole typerä. He ovat luonnollisesti
keski-ikäisiä. Tehän olette vielä aivan nuori.
-- Äiti on kyllä vielä nuorekas, panin sen merkille, -- sanoi Uuras
tuttavallisemmin.
-- Kun he tulevat tänne, lupaatteko tuoda heidät minunkin luokseni?
-- Kiitos, mutta he ovat aivan yksinkertaista maalaisväkeä --
tottumattomia liikkumaan tällaisissa paikoissa.
-- Mutta, rakas ystävä, miksi te minua luulette? Olenko tosiaan
niin hirveä, että teidän täytyy näin sanoa. Teidän vanhempanne ovat
tietysti erinomaisia ihmisiä, ja minä pidän itseäni siksi järkevänä,
että ymmärrän panna sellaiselle arvoa.
-- Kiitos! -- sanoi Uuras, jota hänen emäntänsä ystävälliset ja
vakuuttavat sanat lämmittivät.
-- Kunhan tekin olette istunut täällä koko ikänne ja oppinut ulkoa
kaikki ihmiset, niin ymmärrätte, kuinka onnelliseksi tulee saadessaan
tavata jonkun uuden oikean ihmisen, -- puhui Leena-rouva.
Uuras oli yhä levoton muistellen Forsin sanoja "sireenistä" ja nousi
pian lähteäkseen.
Samassa palvelija ilmoitti kahvin olevan pöydässä, ja Leena sai uuden
syyn pidättää vierastaan. Uuras vilkastuikin jälleen vähitellen,
unohti kaiken muun ja antautui viehättävän emäntänsä lumottavaksi.
-- Lupaatteko minulle suosiollista apuanne talon suunnittelussa?
-- Sitä ei tarvitse kysyä, minä olen aina käytettävänänne, -- vastasi
Uuras.
-- Mutta jos veisin teiltä monta iltaa ja aivan näinä päivinä?
-- Minä olen vapaa, ei paina liiat työt, ei taida tulla urakoistakaan
-- --
-- Sitä ette tiedä. Odottakaamme. Samalla kuin minun uuden taloni
suunnitelma valmistuu, saatte nähdä ihmeitä. Siinä on vain yksi ehto.
-- Saanko tietää, mikä?
-- Että luotatte minuun rajattomasti. -- Asioissako?
-- Niin, ja ystävyydessä.
-- Uskallanko -- ymmärränkö oikein?
-- Jos teille sanotaan minusta jotakin -- mitä tahansa, älkää uskoko!
-- Sen luulen voivani luvata!
-- Kiitos, herra Uuras!
He olivat juoneet kahvinsa, ja Leena-rouva tarttui nuoren miehen
käsivarteen sanoen:
-- Nyt näytän teille omat piirustukseni. Tulkaa!
Hän painoi kevyesti Uuraan käsivartta ohjaten häntä pieneen
nurkkahuoneeseen, jossa oli pöydillä kirjoja, aikakauslehtiä ja
kuvateoksia. Sama elämän täyteläisyyden tunne kuin molemmilla
edellisillä käynneillä sai Uuraan valtoihinsa, ja Leena-rouvan pehmeä
vartalo hipaisi kuin aavistus häntä, ja vieno kukkien tuoksu tuntui
huokuvan kaikkialta. Ilma näissä huoneissa oli Uuraalle unhotusta,
lumousta ja elämisen suloisuutta.
Leena latoi syrjään muotilehtiä ja kuvateoksia vetäen esille
huoneiden sisustuskuvia, ulkomaalaisia rakennussuunnitelmia ja
palkittuja, kuuluisia piirustuksia, joista hän oli hankkinut nämä
kuvateoksiin liitetyt pienoiskuvat. Uuraalle se oli aivan uutta ja
erittäin mielenkiintoista. Hän unohtui emäntänsä kanssa tutkimaan
runsasta kuvavarastoa, ammattimiehenä saaden kuvista irti Leenan
mielestä aivan ihmeellisiä asioita. Kummankaan huomaamatta oli aika
luiskahtanut päivälliseen, jota täällä syötiin neljän jälkeen.
-- Jääkää päivälliselle, -- pyysi Leena-rouva. -- Kotonahan teillä on
vain yksi huone ja ruokamummon hapan naama odottamassa.
Uuras ei enää estellyt. Hän viihtyi erinomaisesti tässä ilmapiirissä,
eikä kotona ollut mitään velvollisuutta vaatimassa häntä poistumaan.
He söivät kahden kesken samassa ruokailuhuoneessa, jossa monilukuiset
vieraat olivat aterioineet. Uuras pani nyt merkille ruokasalin
vapaana ollessa sen aistikkaan ja kallisarvoisen sisustuksen.
-- Isäni osti tuon astiakaapin erään tuomarin huutokaupasta.
Lintuveistokset ovat siinä kauniita. Pöydät ja tuolit tehtiin
jälkeenpäin samaan tyyliin, -- selitti Leena.
Uurasta miellytti enimmin huoneen tilavuus ja kaluston ehyt
yhdenmukaisuus. Jokainen tarvekalu ja esine kuului juuri siihen
paikkaan, johon se oli sijoitettu, kädenalaisiksi, herkkuleipien
säilytyskomeroiksi, hopean, porsliinin ja kristallimaljojen
hyllyiksi. Kaikkialla Uuraan silmä keksi vaistomaisesti
sopusuhtaisuutta ja tarkoituksettoman loisteliaisuuden välttämistä.
Kaikki tämä tuntui Uuraasta uudelta, ja samalla se viehätti
ammattimiehen silmää. Yhä enemmän hän vakaantui aikomuksessaan
tavoitella itselleenkin kaikkea tätä.
-- Te olette niin harvasanainen, herra Uuras, -- sanoi Leena.
-- Tämä huone puhuu minulle ja minä kuuntelen.
-- Olen utelias kuulemaan, mitä huone voi teille sanoa, minulle se ei
koskaan puhu mitään, -- nauroi Leena.
-- Emäntänsä luonteesta ja jokapäiväisestä elämästä se puhuu, --
sanoi Uuras rohkeasti, sillä niin hän ajatteli.
-- Te osaatte sanoa älykkäitä kohteliaisuuksia. Muuten pelkään, että
huoneeni voi syyttää minua heikkouksista, jotka eivät kuulu minulle,
vaan palvelijoilleni.
He joivat kahvin kulmahuoneessa yhä keskustellen uudesta talosta.
-- Minä tahdon, että siitä tulee oikea kotien koti.
-- Naiskoti, -- lisäsi Uuras hymyillen ärsyttävästi.
-- Niin, luonnollisesti, -- myönsi Leena punastuen kaulaa myöten.
-- No, siksi en kuitenkaan usko sen jäävän, -- sanoi Uuras suoralla
tavallaan.
-- Saatte uskoa, en ole vielä tavannut ketään oikeata miestä.
-- Olisi hauska tietää, millainen teidän mielestänne oikea mies on.
-- Sanokaa te ensin, mikä teidän mielestänne on oikea nainen.
-- Luulen nyt olevani oikean naisen kodissa.
-- Tahdon palkita suoruutenne. Minä luulen, että vieraani on oikea
mies.
Uuras punastui joutuen hämilleen kuin koulupoika ja painui
piirustuksia tarkastamaan. Sitten hän äkkiä nousi ja tarjosi kättä
emännälleen.
-- Kiitän tästä päivästä, -- sanoi hän hyvästellen, eikä Leena
uskaltanut häntä pidättää.
-- Huomenna kello kuusi, -- sanoi hän saattaessaan eteiseen.
Uuras ei paljoa nukkunut sinä yönä. Hän toisti mielessään Leenan
sanoja ja tulkitsi hänen silmäyksiään milloin edukseen, milloin
turmiokseen, uskoen ja epäillen. Itse takuu ja urakka olivat
muuttuneet toisarvoisiksi, ja kuitenkin hän tiesi saavuttavansa
senkin päämäärän vain Leenan kautta, jos ollenkaan.
Seuraavana iltana hän saapui sopimuksen mukaan kuuden jälkeen illalla
kalpeana ja hermostuneena.
Leena huomasi kyllä vieraansa arkailevasta ja kaihtavasta katseesta,
kuinka kipeä asia oli, ja hymyili sitä viehkeämmin, mutta hän tahtoi
kiusoitella.
-- Kyllä on vaikeata kääntää miesten mieltä.
-- Teille se ei ole vaikeata, -- sanoi Uuras samealla äänellä.
-- Te itse, herra Uuras, kuulutte pahimpiin jukuripäihin.
-- Pelkään olevani vahaa teidän käsissänne, -- ja Uuraan otsalle
nousi puna, samalla kuin silmissä himmeni.
Leena kävi yhä hilpeämmäksi ja nauroi heleästi sanoessaan äidillisen
hellästi:
-- Onko se teille niin suuren suuri asia?
-- Sekö urakka? Ei suinkaan! -- huudahti Uuras voimatta peittää
mielenkuohuaan.
-- Ja kuitenkin olette aivan suunniltanne. Minä en ymmärrä.
He katsoivat toisiinsa.
-- Fors on suostunut, -- sanoi Leena muuttuneella äänellä.
Uuras tarttui hänen käteensä, ja Leenan sormet vapisivat heidän yhä
katsoessaan silmästä silmään. Leena veti Uuraan suurta kättä painaen
sitä poskelleen ja hyväillen vasemmalla kädellään. Heidän huulensa
vapisivat, ja olevaisuus hävisi kuumaan suuteloon, joka äkillisenä
yllätyksenä tullen voitti kaiken vierastelun, teeskentelyn ja turhat,
tavanmukaiset esteet ja sulki heidät lujaan syleilyyn.
-- Rakas, rakas, -- sopersi Leena, -- etkö sinä ole tuntenut, kuinka
sinua kaipasin ja ajatuksissani rukoilin tulemaan ja kuinka vaikeata
minun oli pysyä tyynenä seurassasi?
Uuras ei vastannut; hän veti rakastettunsa yhä lujemmin syliinsä
ollakseen varma, ettei kaikki ollut vain unta. Hän tunsi Leenan
herpaantuneena ja tahdottomana painuvan povellensa ja kuuli hänen
kuiskauksensa:
-- Sinä olet minun ensimmäinen oikea rakkauteni, se mies, jota olen
ikävöiden odottanut. On niin suloista olla nainen sinua varten.
Tahtoisin olla kaunis, hurmaava, miellyttääkseni sinua, lumotakseni
ja omistaakseni sinut täydellisesti.
Hän irroittautui syleilystä, ojensi kätensä päänsä päälle ja hymyili
katsellen nuorta miestä. Uuras tavoitti häntä kädellään, mutta Leena
väistyi sormi huulilla ja juoksi toiseen huoneeseen. Nuori mies
kiirehti nauraen jäljestä ja saavutti Leenan omassa pyhäkössä, jonne
ei kenenkään vieraan ollut lupa astua.
Se oli tilava huone, jossa nyt paloi verhon himmentämä lamppu ja
akkunaseinällä kiilsi suuri, soikea peili. Leena oli pysähtynyt sen
eteen järjestämään tukkaansa, joka oli päässyt valloilleen leviten
hänen tiukan ja tumman pukunsa yllä kuin vaalea vaippa. Uuras läheni
varpaisillaan kuin peläten loukkaavansa pyhäkön hiljaisuutta ja
kosketti hellällä kädellä Leenan aaltoilevia hiuksia.
-- Sinä olet kaunis, -- sanoi hän matalalla äänellä, joka yhä piti
Leenaa lumoissaan.
Vapisevana ja tahdotonna nuori nainen painautui luottavaisena yhä
lähemmäksi Uurasta eläen hetkessä, nyyhkien onnesta ja nauraen
suloisesta tuskasta. Hän työnsi luotaan rakastettuaan ponnistellen
lumousta vastaan:
"Ei, ei, mene, minä en jaksa sinua muutoin karkoittaa luotani!"
Uuras ei enää ollut oma itsensä. Leenan välitön ja voimakas rakkaus
oli herättänyt hänessä miehen, eikä hän enää voinut totella heikkoa
käskyä.
Hiljaisen kodin rauha ympäröi heitä soiden kuin hääyön salaperäisyys.


XIII.

Niinkuin aina ennen kotoa lähtiessä, kun uusi elämä kutsui ulos
maailmaan, koti ja entisyys olivat jääneet täydellisesti syrjään,
siellä kun ei mikään pidättänyt eikä velvoittanut, niin kävi nytkin.
Uuraan kohtalo oli ollut Leenan kädessä, ja hän oli sen siitä
anastanut nuoruutensa ja miehuutensa lumousvoimalla ja rohkealla
itsekkyydellä. Se oli nyt niinkuin ennenkin tuottanut hänelle
varmuuden ja kauas kantavan voiton. Hän oli taaskin oma herransa,
ja Leena oli hänelle kallis kuin jalokivi, joka loistollaan silmää
viehättää ja arvollaan saa omistajansa huolenpidon osakseen.
Leena kuului siihen uuteen ja viehättävään maailmaan, jota hän ei
vielä tuntenut ja jonne hän tahtoi päästä. Tämä uusi voitto oli
hänestä sukua sille lapsuuden lumotulle seikkailulle, joka hänellä
oli ollut Kotkan kartanoon joutuessaan.
Iltaisin työstä päästyä hänen katseensa viipyi Leenan kasvoilla,
niiden onnellisessa hymyilyssä ja silmien siristetyssä kiillossa.
Nuori rouva painui lähelle, yhä lähemmäksi kuin saavuttaakseen
pakenevan sielun rakastettunsa salaisimmissa ajatuksissa. Mutta
Uuraan sisin persoonallisuus pysyi tuntemattomassa yksinäisyydessään,
eikä nuori rouva jaksanut houkutella sitä omakseen, ja niinkuin hän
ennen oli ikävöinyt rakastamansa miehen syleilyä, niin hän nyt, hänen
sylissään, kaipasi lumottua sielua, joka oli sulkeutunut lukkojen
taakse.
-- Olemme kerran ennen, kymmenkunta vuotta sitten, tavanneet toisemme
Kotkan kartanossa, -- sanoi Uuras eräänä iltana. -- Sinä olet se
neiti, joka veit meidät vaunuissasi kartanoon.
-- Niin, totisesti, sinä olit se sama ylväs poika. Jo silloin
miellyin sinuun ja ihailin ryhtiäsi selvällä maantiellä, avointa
katsettasi ja reipasta puhetapaasi. Sinähän olit kuin kohtaloni.
Kuinka vähän ihminen aavistaa! Mukanasi oli pieni tyttö -- oliko hän
jonkun kesävieraan lapsia? Maalaistyttö hän ei ollut.
-- Ei, hän on poliisin tytär ja asuu lähellä kotiani äitinsä kanssa.
Isä oli häneltä jo silloin kuollut.
-- Missä hän nyt on?
-- Siellä samassa paikassa. Uuras jätti Leenan hätäisesti pusertaen
hänen kättään.
-- Näkemiin!
-- Näkemiin, rakas, -- sanoi Leena hämmästymättä, sillä hän alkoi jo
tottua Uuraan jyrkkään käytökseen.
Seuraavana iltana hän kuitenkin tahtoi udellen päästä Uuraan
salaisten ajatusten perille, vaistomaisesti tuntien niiden
olemassaolon.
He istuivat nyt aina kulmahuoneessa lukien tai jutellen, ja Leena
soitti toisinaan pianoa ja lauloi säestäen itseään. Mutta sinä iltana
hän oli pukeutunut niinkuin tiesi Uuraalle olevan mieluisinta ja oli
liikuttavan hellä, mutta samalla pidättyvä. Uuras ei saanut suudella
sormenpäitäkään. Aina Leena kuitenkin liikkui lähellä, silitti hänen
tummaa päätään, hyväili kättä ja katsoi hymyillen silmiin, puhui
hiljaa, melkein kuiskaten ja hyräili viehättävän leikkisästi jotakin
lemmenlaulua.
Uuras ei sitä kauan kestänyt. Hän veti nuoren rouvan polvelleen ja
taistelu alkoi.
-- Suutelo ei ole suutelo, ellei sitä anneta, -- sanoi hän Leenalle
likistäen hänen kättään.
-- Suuteloista on maksettava korkeampi hinta kuin sinä olet
suorittanut. Minä tahdon sinut itsesi kaikkinesi, salaiset
ajatuksesi, elämäsi suunnitelman, kaikki, kaikki!
Se oli äkkirynnäkkö, ja Uuras päätti torjua sen yhdellä iskulla.
-- Hupsua, minulla ei ole mitään salaisuuksia!
-- Näen sen silmistäsi, kuulen äänestäsi, aavistan ja tiedän...!
-- Miksi sitten kysyt?
-- Tiedän, että jotakin on olemassa välillämme, mutta mitä se on, se
on vain sinun tiedossasi!
Leena ei kuitenkaan jaksanut olla johdonmukainen. Hänen rakkautensa
oli kiihkeä ja sielunsa liian pintapuolinen voidakseen hallita ja
täydellisesti lumota Uuraan kaltaista miestä. Heidän suhteensa jäi
Leenalle ainaiseksi arvoitukseksi, ja ehkä se juuri sen vuoksi niin
sitoi.


XIV.

Uuras oli aloittanut saamansa urakan työt, ja Hilli oli alttiisti
myöntänyt hänelle luottoa. Uusia mahdollisuuksia avautui yhä, ja
nuoren miehen tulevaisuus oli lupaava.
Leena-rouvan suosio oli alunpitäen kiinnittänyt häneen
kaupunkilaisten huomiota, ja nyt, kun pormestari Forsin tiedettiin
ruvenneen hänen takaajakseen ja Hilli ylisteli häntä, ei enää kukaan
epäillyt. He olivat varmat Uuraasta ja hänen menestymisestään.
Hyvin kuitenkin hämmästyttiin ja kohina kävi koko kaupungissa, kun
Leenaa ja Uurasta kuulutettiin. Huhu siitä levisi Uuraan kotiin
saakka, ja sanomalehtiuutinen sen vahvisti. He olivat liiaksi
huomattuja henkilöitä saadakseen pitää liittoaan vain omana asianaan,
kuten olivat päättäneet.
Ulla-emäntä teki matkan Uuraan luo heti tiedon saatuaan. Hän oli
sanaton ja lohduton Anjan vuoksi, joka oli hänelle käynyt rakkaaksi
kuin oma lapsi.
Anja oli viime aikoina Uuraan käynnin jälkeen hyräillyt ja iloinnut,
ommellut somia vaatteita itselleen ja käynyt yhä kauniimmaksi.
Opettaja Tohun tiedettiin kosineen häntä, mutta saaneen rukkaset
hyvin näppärällä tavalla. Anja oli tehnyt laulun, jossa vaati Tohua
odottamaan niin kauan, että kultakangas jännittyisi Anjan puissa
ja hänen kotinsa olisi niinkuin Kotkan kartano, mutta sitä ennen
tulisi kyllä toinen häntä noutamaan, eikä Tohu saanut siitä pahastua,
laulussa ei ollut mitään nimiä ja se tuli kylläkin tunnetuksi.
Varrottiin vain Uuraan saapumista Lehviin ja nuorten kauan odotetun
liiton vahvistumista. Olihan hän käynyt uusimassa vanhan lupauksensa
-- senkin kylä tiesi ja mitä salaamista siinä olisikaan ollut!
Nyt tuli tämä uusi sanoma, joka riisti heiltä Uuraan ainiaaksi. Tämän
liittonsa kautta hän kuului maailmalle, ei enää vanhemmilleen ja
kotikylälle. Nyt haihtui kaikki se tarumainen ja kaunis, mikä nuorten
suhteessa oli ollut kylän ihanteena, niin että lapsetkin talosilla
leikkiessään olivat aina olevinaan Uuras ja Anja, samoin kuin
rakastavaiset ja kihlautuneet puhuivat heistä.
Henriika sai kuulla uutisen kylällä ja riensi kotiin estääkseen
jonkun vieraan sitä kertomasta Anjalle. Mutta hän ei voinut pidättää
kyyneliään, ja Anja uteli äidin surun syytä, kunnes eukko-parka
nyyhkyttäen ilmaisi tietonsa, vaikka oli vahvasti päättänyt olla
itkemättä ja hyvin varovasti ja urhoollisesti puhua Anjalle, ettei se
niin koskisi.
Anja jäi sanattomaksi ja kulki kuin unessa muutamia päiviä,
valittamatta, itkemättä, yhä tielle silmäillen, kuin odottaisi sieltä
pelastusta. Hän oli hyvin vakava, hempeillä kasvoillaan ankara ilme,
ja arkielämän askareet vaivasivat häntä. Kyläläisiä hän vältti, mutta
eräänä päivänä hän astui kuin ajatuksissaan tietä pitkin Uuraan
kotiin Lehviin.
Mestari oli sinä päivänä meluisalla tuulella. Aamulla oli pihaan
tullut vanha ukkorähjä, joka toisinaan kävi niillä seuduin kerjuulla.
Seppä vei hänet tupaan ja käski istumaan pöydän päähän. Ulla-emäntä
loi kerjäläiseen pitkän katseen, mutta mestari komensi:
-- Nyt, Ulla, pidetään kihlajaisia. Ei ole limpun puutetta, tuo
pöytään!
Emäntä toi suuren leivän ja silakkaa.
-- Noinko sinä poikasi kihlajaisia vietät? Hei, tuo juustoa, tuo
sianpaistia, lammasta, voita ja pannukakkua! Aitta on väärällään
herkkuja, eikä niitä pidoissa saa pöydältä puuttua.
Ulla-emäntä heitti päätään.
-- Ne, kun minä kerran sanon, niin on tuotava. Mihinkä niitä nyt
säästää, kun se poika sellaisenkin rouvan nai, että sillä on vaikka
taivaan mannaa!
Emäntä heitti oven kiinni, meni aittaan, kävi kamarissa ja kattoi
pöydän koreaksi, mutta sitten hän katosi omaan huoneeseensa.
Mestari istui pöytään kerjäläisen kanssa ja katsellen nautti
nälkäisen ateriasta.
-- Syö, veliseni, syö, tämä on hellästä sydämestä annettu, isän
hellästä sydämestä. Poikaa on aina kotiin odotettu ja herkkupaloja
säästetty, aina varalla pidetty. Nyt ei poika enää tule, on muille
maille mennyt ja korkeain ansaan takertunut. Niin syö, veliseni,
talossa on tätä lajia paljon, liiankin paljon!
Kerjäläinen nousi, kiitti kankeana herkuista ja otti lakkinsa
penkiltä.
Vahti, nuori koira, joka oli poikasesta Lehvissä kasvanut, karkasi
emännältä kamarista ja syöksyi ärhentelemään vieraalle.
-- Ka, älä revi lahkeitani, -- pyyteli kerjäläinen hosuen kepillään.
-- Hei, Vahti, hauku, hau, hau! -- huusi mestari. Koira kääntyi
isäntäänsä päin, ja kerjäläinen köpitti tiehensä, mutta mestari
siirtyi pihaan telmimään Vahdin kanssa. Silloin hän näki Anjan
tulevan tiellä ja jäi kummissaan katsomaan. Olihan se Anja eikä
kuitenkaan hän itse, vaan Anjan varjo, ilme niin vakava, katse ankara
ja kysyvä kuin tuskaisen avunpyyntö.
-- Päivää, tyttöseni, käy tänne, käy leikkiin, hau, Vahti, hauku, no
juokse, juokse Anjan ympärillä, lujaa, lujemmin, vielä lujemmin!
Mestari meni navettaan, päästi kanat jaloittelemaan ja vasikan
ulos. Vahdilla oli aina ollut hyvä silmä kanoihin, mutta ei ollut
emännän vuoksi uskaltanut niitä haukkua. Ja nyt ne tulivat yhteiseen
ilonpitoon. Se katsoi isäntäänsä, ja isäntä nyökkäsi. Hupsis,
siinä se oli keskellä parvea haukkuen ja hyppien, kanat lentäen ja
kaakattaen, toruen ja kirkuen, samalla kuin vasikka laukkasi pitkin
auki luotua polkua. Mestari levitteli käsiään ja huusi:
-- Elämää, meteliä, riemua!
Emäntä tuli ulos.
-- Luulisi sinun olevan humalassa, ellen paremmin tietäisi. Anja,
tule sisään, lapsi!
Anja totteli kuin unessa. He menivät kahden kesken kamariin, ja
Anja palasi tunnin kuluttua kotiin, mutta Ulla-emäntä sääli itsensä
kaupunginmatkaa varten.
-- Menetkö sinä? -- sanoi mestari.
-- Menen, ei hän tätä saa meille tehdä noin vaan ilman muuta.


XV.

Hääviikolla Uuras sai äitinsä vieraakseen aikoessaan juuri lyhyesti
kirjeessä ilmoittaa vihkimisestä, joka oli määrätty toimitettavaksi
kaupungin rukoushuoneella, ja kutsua heidät siksi päiväksi tulemaan
kaupunkiin.
-- Tahdoin itse nähdä ja kuulla. Tämä on perin outoa sinun puoleltasi
Anjan vuoksi. Teit pahasti, kun vielä kävit katsomassa, vaikka oli
muuta mielessäsi, -- puhui Ulla-emäntä.
-- Onko Anja sanonut mitään?
-- Ei, luuletko, että se lapsi mitään sanoisi taikka valittaisi,
vaikka hengen ottaisit!
-- Niin, eihän se ole hänen tapaistaan, hän pysyy kai hiljaa.
-- No niinkuin hauta se lapsi on.
He olivat pitkän aikaa vaiti, ja äiti taisteli kyyneliään vastaan.
-- Anja on minulle rakas kuin oma lapseni. Miksi sinä näin teit? --
Sitten hän tulistui ja koveni: -- Kyllä se vaan niin on, että saat
jättää sen rouvan ja naida Anjan!
Uuras naurahti.
-- Äiti ei onneksi sitä asiaa päätä. Ja Anjalla on minuun niin vähän
oikeutta, ettei hänen kannata minua muistella. Hän on vielä lapsi,
voi unohtaa ja rakastua toiseen.
-- Senhän sinä tiedät, ettei niin koskaan käy. Te olette kasvaneet
yhdessä, leikkineet, lukeneet ja kirjoitelleet yhdessä. Eihän sinulla
ollut sitä ajatusta, jota ei Anja tiennyt, eikä sillä lapsella sitä
hengenvetoa, joka ei olisi sinua tarkoittanut. Kaikkihan me olimme
siellä kotona teitä molempia varten.
-- Minä olen antanut sanani enkä voi mitään peruuttaa enkä tahdokaan.
Anja on lapsi. Rakastan häntä kuin sisarta.
-- Olisit sen aikaisemmin hänen tiedokseen saattanut etkä nyt vasta!
-- Sanokaa se hänelle kuitenkin, äiti!
Se lausuttiin niin pyydellen ja vakavasti, että äiti heltyi.
-- Puheestasi ja äänestäsi kuulen, että sydämesi on Anjan puolella
ja järkipahasi ja muut halusi sen rouvan. Mutta tiedätkös, minun
sydämeni on tästä niin raskas kuin kivi. Että minun pitikin sinusta
tätä kokeman, sydämen valapattoutta! Lapsi-parka, et sinä tiedä, mitä
nyt itsellesi teet. Enkä minäkään ymmärtänyt, kun helmassani lepäsit
ja minä sinulle kaiken maailman kunniaa ja rikkautta toivottelin, en
tiennyt, minkä hinnan siitä saat maksaa.
Uuras ei vastannut, istui äitiään vastapäätä pöydän toisella puolella
ja tuijotti eteensä, mutta nousi sitten äkkiä.
-- Nyt, äiti, minä menen työmaalle. Juna lähtee kohta, ja minä saatan
asemalle.
-- Kyllä minä yksinkin osaan, niinkuin tulinkin. Jumala sinua
siunatkoon ja varjelkoon!
He kättelivät, äiti kyynelsilmin ja Uuras tuskastuneena.
Kolottava tunne sydämessään Uuras oli hajamielinen kaiken
päivää. Anja oli juurtunut hänen sydämeensä syvemmälle kuin
hän oli aavistanutkaan. Nyt vasta, kun hän oli sitonut itsensä
siihen, mitä niin kiihkeästi itse tahtoi, hänelle selvisi oma
salainen kiintymyksensä. Mutta eihän hänen elämänsä saanut olla
turhanpäiväisten tunteiden palvomista, ei lähestulkoonkaan. Työ ja
sen itsellensä valloittaminen oli vasta elämää ja riemua, jonka
tieltä kaikki sai väistyä. Takausten epääminen oli puristanut häntä
kuin rautakoura, noussut kuin muuri eteen, sulkenut häneltä pääsyn ja
estänyt näkemästä eteensä. Sellainen ei saanut uudistua, ei mistään
hinnasta. Uurasta oli poikapahasesta saakka hurmannut työnteko, kun
se vastasi hänen voimiaan.
Niinkuin äiti uhraa nuoruutensa ja kauneutensa lastaan hoitaessaan ja
unohtaa itsensä täydellisesti, niin oli Uuras empimättä, ilomielin
tarttunut auttavaan käteen. Hän tahtoi päästä suunnittelemaan ja
rakentamaan uutta kaupunkia. Se väikkyi selvin piirtein, ylväänä ja
houkuttelevana hänen mielessään. Sitä hän kypsytti ajatuksissaan
lisäten ja täydentäen taideluomaansa piirre piirteeltä, järjestellen,
muuttaen ja muokaten. Esikaupungin vanhojen rakennusrähjien alue oli
se savi, jota hän muovaili, paineli, mielikuvituksen taltalla silitti
ja veisteli.
Hääpäivä läheni, mutta Uuras ei sitä mielessään hautonut.
Rakennuskoneet jyskyivät työmaalla, kiviä särjettiin, sepeliä
hakattiin, hevoset kuljettivat pitkissä jonoissa rakennusaineita
työmaalle kadoten korkean lankkuaidan taakse. Merkillistä oli, kuinka
paljon sellaiselle pienelle alalle mahtui.
Eräänä päivänä Uuras näki takaapäin nuoren tytön, jota luuli Anjaksi
etäältä ja talvisen päivän hämyssä. Hän kiirehti askeleitaan
tavoittaakseen tytön, mutta tämä katosi. Toisena päivänä kävi samoin.
Hän oli varmasti tuntevinaan Anjaksi erään tytön, joka seisoi torin
laidassa selin häneen, ja lähti kiireesti sinnepäin päästämättä
tavoitettavaa silmistään, mutta lähemmäksi tultuaan hän näki edessään
aivan oudon tytön, joka ei millään tavalla ollut Anjan näköinen.
Sittenkin hänen katseensa seurasivat vieraita tyttöjä toivoen ja
samalla peläten huomaavansa heissä Anjan näköisyyttä. Mutta sillä
välin, kun hänellä, surunvoittoisen kaihon vallassa, väikkyi
Anjan kuva mielessä niin elävänä, että sille täytyi hakea näkyvää
vastinetta, tuli hänen ja Leena-rouvan hääpäivä.


XVI.

Rouva Heermanin puheille pyrki hääpäivän aamuna nuori maalaistyttö,
puettuna puoliherraskaisesti. Hän tuli kadunpuoleisesta pääovesta
ja oli niin vakavan ja surullisen näköinen, että sisäkkö heti pyysi
häntä odottamaan ja ilmoitti emännälleen.
-- Millä voin teitä auttaa? -- kysyi Leena nähdessään tytön, jonka
syvästi murheellinen katse viilsi hänen herkkää sydäntään.
Tänään hän oli niin altis kaikille vaikutuksille, arasteleva ja
samalla valmis hellimään.
-- Te ette tunne minua, -- sanoi vieras ojentaen kätensä Leenalle. --
Minä olen Lehvistä, Uuraan kotoa, ja tulin -- -- tulin onnittelemaan
teitä.
Hänen sanansa olivat kuin ulkoa opitut ja lausuttiin vaivoin, mutta
katseessa ilmenevä sieluntuska vangitsi Leenan.
-- Oletteko Anja? -- huudahti Leena.
-- Olen, rouva! -- Hänen silmiinsä nousivat suuret kyyneleet ja
putoilivat eheinä kuin helmet rauhattomille sormille, jotka nyppivät
pienen puuhkan karvaa.
-- Miksi te itkette, lapsi kulta? -- sanoi Leena hellästi. -- Onko
kotona jotakin tapahtunut?
-- Ei, ei suinkaan!
-- Mutta te olette niin surullinen!
-- Olen niin -- niin onnellinen, kun te pidätte Uuraasta. Minäkin
pidän hänestä. Te olette niin kaunis, ja nyt minä ymmärrän, ettei
Uuras sentään olisi voinut -- --
-- Rakas lapsi, puhu aivan vapaasti minulle, niinkuin sisarellesi.
Jos sinulla on suruja, niin ehkä voin auttaa.
-- Ei, ei, minä menen jälleen, tahdoin vain nähdä teidät ja kaikki.
Älkää puhuko minusta Uuraalle, rouva, ettehän!
Leena alkoi ymmärtää.
-- Nyt, Anja, tahdon tietää surusi syyn!
-- Sitä en minä voi sanoa teille, rouva, mutta jos Uuras kertoo
teille, on kaikki oikein.
-- Niinkuin tahdot -- sanoi Leena miettien, -- mutta sinun pitää
ymmärtää, että nyt on kysymys kolmen kohtalosta. Jos sinulla on
vaimon oikeus Uuraaseen -- --
Anja punastui, niin että silmiin koski, ja hän nousi äkkiä läheten
ovea.
-- Vaimon oikeus? -- sanoi hän hiljaa.
-- Niin, ymmärräthän!
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Työn kourissa: Romaani - 07
  • Parts
  • Työn kourissa: Romaani - 01
    Total number of words is 3602
    Total number of unique words is 2063
    21.3 of words are in the 2000 most common words
    30.2 of words are in the 5000 most common words
    35.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 02
    Total number of words is 3628
    Total number of unique words is 2056
    24.3 of words are in the 2000 most common words
    34.3 of words are in the 5000 most common words
    39.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 03
    Total number of words is 3747
    Total number of unique words is 2046
    22.3 of words are in the 2000 most common words
    32.5 of words are in the 5000 most common words
    38.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 04
    Total number of words is 3660
    Total number of unique words is 2013
    23.5 of words are in the 2000 most common words
    33.5 of words are in the 5000 most common words
    38.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 05
    Total number of words is 3777
    Total number of unique words is 1859
    25.4 of words are in the 2000 most common words
    36.6 of words are in the 5000 most common words
    41.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 06
    Total number of words is 3738
    Total number of unique words is 1865
    23.8 of words are in the 2000 most common words
    34.0 of words are in the 5000 most common words
    40.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 07
    Total number of words is 3850
    Total number of unique words is 1805
    25.0 of words are in the 2000 most common words
    35.0 of words are in the 5000 most common words
    39.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 08
    Total number of words is 3783
    Total number of unique words is 1856
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    35.6 of words are in the 5000 most common words
    39.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 09
    Total number of words is 3815
    Total number of unique words is 1863
    24.8 of words are in the 2000 most common words
    35.5 of words are in the 5000 most common words
    39.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 10
    Total number of words is 3838
    Total number of unique words is 1891
    24.3 of words are in the 2000 most common words
    34.2 of words are in the 5000 most common words
    39.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 11
    Total number of words is 850
    Total number of unique words is 557
    29.3 of words are in the 2000 most common words
    37.1 of words are in the 5000 most common words
    41.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.