Työn kourissa: Romaani - 05

Total number of words is 3777
Total number of unique words is 1859
25.4 of words are in the 2000 most common words
36.6 of words are in the 5000 most common words
41.9 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
pidettiin ylpeänä ja oikullisena, näin mutkattomasti puheli kahden
kesken hänen kanssaan.
-- Tahtoisin myydä tämän talon, -- sanoi Leena niin kevyesti kuin
olisi ollut puhe jostakin pikkuseikasta.
-- Tämänkö kauniin, vanhan kodin? -- sanoi Uuras epäilevästi.
-- Niin, tämä on niin matala ja lahonnut joka puolelta, -- sanoi
Leena. -- Mitä sanotte?
-- Rouva kai sen paraiten ymmärtää.
-- Ei, älkää sanoko niin, teidän pitää katsoa ja arvostella,
kannattaako vai eikö kannata. Tulkaa katsomaan!
Samassa hän hypähti ylös käyden edellä, ja Uuras seurasi häntä
huoneesta huoneeseen.
-- Täällä salissa ovat hiiret tehneet tepposiaan, ja ajan hammas, oh,
oikein tuskastuttaa nähdä joka päivä jotakin lahonnutta, sortuvaa ja
murtuvaa. Uuneista putoilee tiiliä sisään, ei mene savu.
-- Lattia on kuitenkin luja -- -- aivan uusi.
Leena rouva nauroi:
-- Olen panettanut uuden, tahdoin puunvalkoisen, katsokaa, eikö
se ole kaunis, kuin hopeaa! -- ja hän nosti mattoa, ja höylätyt
lattiapalkit hohtivat hiottuina lampun valossa.
Uuras tarkasteli akkunalautoja ja huomasi niiden paikoin lohjenneen
liitteistään, ja ovet kallistelivat.
-- Tässä on huono perustus, -- sanoi hän.
-- Kenties voisi myydä, sanokaa!
-- Tontti on hyvin arvokas, kauniilla paikalla keskellä kaupunkia,
sitäpaitsi kulmarakennus ja puisto edessä.
-- Niin, ja suuri pihapuisto. Isäni osti tämän minulle ja miehelleni
juuri pihapuiston vuoksi. Silloin olin ihan hullaantunut puistoihin,
en luullut voivani elää ilman vihreyttä ympärilläni.
-- Ettekö ole ajatellut rakentaa?
-- Rakentaako tähän? -- huudahti Leena-rouva. -- Tietysti olen
sitäkin ajatellut, mutta isäni, Onttolan kartanon omistaja, on vanha
eikä enää jaksa sellaiseen ryhtyä.
-- Rouva on kuitenkin itse miettinyt rakentamista.
-- Sen pahempi minulle. Se on ja jää vain mieliteoksi. Mutta jos
myymällä saisin paljon rahoja irti...?
-- Entä tontti?
-- Maata meillä kyllä on. Koko esikaupunki on Onttolan maalla ja -- --
-- Huii, huii, -- vihelsi Uuras. -- Suvaitseeko rouva, että
puhuisimme herra isänne kanssa?
Leena-rouva huokasi.
-- Isä on väsynyt. Eilenkin hän nukkui koko päivän, ei tajunnut
sanaakaan, kun kävin tavallisella tervehdykselläni.
-- Siinä tapauksessa neuvoisin rouvaa vielä hiukan odottamaan.
-- Voi, te ette tiedä, mitä merkitsee aina vain odottaa ja odottaa.
Isä on ollut sellainen jo vuosikausia, siitä asti kuin äitini kuoli,
eikä tahdo muuttaa mitään, ei mitään.
-- Ehkä voisi ottaa lainan, -- ehdotti Uuras.
-- Lainan, niin, lainan, sitä en koskaan ole ajatellut. Nähkääs,
isäni on hyvin rikas, ei mikään miljoonamies, mutta sentään, ja jos
minä ottaisin lainan...
-- Sitä helpompi on teidän saada rahaa!
-- Mitä siitä sanottaisiin?
-- Mitä muuta kuin hyvää ja myönnettäisiin.
-- Te olette merkillinen nuori mies, ja minä olen teille niin
äärettömän kiitollinen. Talohaaveeni pääsee uuteen vauhtiin. Saan
taaskin suunnitella uutta kotiani, ja siitä pitää tulla tyylin ja
kodikkaisuuden ihme. Ettekö usko?
-- Kun näen rouvan, uskon varmasti, -- myönsi Uuras.
-- Oi, herra Uuras, me alamme, ihan pian me alamme rakentaa!
-- Aika on kyllä edullinen, kaupunki on nousussa. Jos kerran aikoo
rakentaa, niin ei ole syytä viivytellä.
-- Herra Uuras, -- sanoi rouva Heerman yhä luottavammin, -- ettekö
tahtoisi ottaa tätä asiaa hoitoonne, pitää sitä aivan kuin omananne?
-- Rouvahan itse voisi yhtä hyvin...
-- Älkää estelkö; vakuutan, ettei teidän tarvitse katua.
-- Ei suinkaan, mutta...
-- Rakas, rakas herra Uuras, pitääkö minun sanoa teille vieläkin
enemmän. Luotan teihin, vain teihin. Te olette nuori, tulevaisuuden
mies...
Uuras punastui ja kääntyi hiukan poispäin. Ulkoa opitut
kohteliaisuudet jäivät häneltä unohduksiin, sillä nuoren, vilkkaan
naisen välitön luottamus herätti hänessä lämmintä vastakaikua. Kun
hän ei uskaltanut sitä ilmaista niinkuin vertaiselleen tarttumalla
käteen ja puristamalla sitä tarmokkaasti, joutui hän hämilleen
punastellen kuin koulupoika.
Leena-rouva oli ihmistuntija. Hän näki tehneensä välittömän
vaikutuksen, ja hänessä heräsi äidillistä hellyyttä ja selittämätöntä
myötätuntoa nuorta miestä kohtaan.
-- Kiitos, rouva, -- sanoi Uuras.
-- Näkemiin, mietin lähemmin huomiseksi. Tulette kai huomenna
illalla. Tervetuloa!
Rouva Heerman ojensi kättään hymyillen ja Uuras puristi sitä lujemmin
kuin tapa on ja poistui nopeasti.
Vielä kadullakin viipyi veri hänen poskillaan, ja uusi into kiidätti
askelia ja ajatuksia.
"Leena Heerman", toisti hän ajatuksissaan. "Sellainen nainen!"
Sitten hän muisteli moniaita pikku seikkoja, arvosteli omaa
käytöstään, vertaili ja myönsi olleensa kömpelö. Ja kuitenkin hän
tunsi päässeensä heidän joukkoonsa.
Seuraavana päivänä hän pukeutui vielä hienommaksi kuin edellisenä ja
oli varuillaan, tarkasti noudattaen muiden vieraiden käytöstapaa.
-- Kiitän viimeisestä, rouva Heerman, -- sanoi hän tervehtiessään, ja
kun Leena-rouva sanoi: -- Saanko pyytää käsivartenne, olemme täällä
jo aloittaneet tanssin, -- kumarsi Uuras aivan mallikelpoisesti ja
astui naisensa kanssa tottuneesti huoneiden läpi saliin, jossa parit
pyörivät valssissa.
Uuras oli oivallinen tanssittaja, ja elämänhaluinen rouva nautti
viattomasta huvista. Kun toiset jo olivat vetääntyneet syrjään,
viihtyivät he vielä hetken aikaa kahden kiitäen salin lattialla.
Äkkiä pianonsoittaja muutti valssista masurkaksi.
-- Tanssimmeko tuureissa? -- kysyi Uuras, sillä se oli aivan uusi
tanssi, jota oli vain pääkaupungin tanssikouluissa opetettu.
-- Jos olette oikein varma, niin uskallan yrittää, -- vastasi
Leena-rouva. -- Osaan kyllä jonkun verran.
He kiitivät yli valkoisen lattian kevyesti, Uuras ottaen askeleet
rohkeasti ja tottuneesti ja Leena rouva aluksi varovasti ja erehtyen,
mutta lujan käsivarren tempaamana ja ohjaamana aina hyvässä
tahdissa pysyen. Nuorten, tanssinhaluisten katseet seurasivat heitä
kiinteästi, ja jokainen nuori tyttö olisi hyvin mielellään tanssinut
Uuraan kanssa. Sekin neiti, joka seuralaisensa kanssa edellisenä
iltana oli epäillyt Uuraan kelpoisuutta heidän seuraansa sanoen häntä
"aivan oppimattomaksi", siirtyi lähemmäksi sitä tuolia, jonne tiesi
Leenan vetääntyvän tanssin päätyttyä.
Uuras ei kuitenkaan jatkanut tanssimista. Hän omistautui kokonaan
emännälleen, niin kauan kuin Leena-rouva häntä pidätti.
Vieraat supattivat keskenään tarkaten sivusilmäyksin Leenan ja Uuraan
iloista puhelua. Nämä näyttivät viihtyvän erittäin hyvin kahden
kesken monien joukossa, nauroivat ja rupattivat kenenkään selville
pääsemättä, mikä heitä niin huvitti.
-- Olette kai tanssinut paljon pääkaupungissa? -- sanoi Leena
Uuraalle.
-- Väliin joka ilta. Piirustaminen on hyvin yksitoikkoista työtä, kun
pitää seistä kumartuneena suuren laudan ääressä, ja illalla tekee
mieli suoristaa itseään ja antaa säärien vilistä.
-- Luonnollisesti. Sitäpaitsi valot ja suuret salit viehättävät.
-- Ylioppilastalolla, joskus seurahuoneella.
-- Te onnellinen olette saanut viettää aikaisimman nuoruutenne
pääkaupungissa, -- sanoi Leena.
-- Ja maalla, -- lisäsi Uuras.
-- Kuinka niin?
-- Minä olen maalta kotoisin.
-- Sitä ei teistä voisi huomata.
-- Olenko niin kauttaaltani maailman lapsi?
-- Te veitikka, aivan paatunut syntinen.
-- Uskallan epäillä, että te viette siinä suhteessa minusta voiton.
-- Mitä te silloin sanotte paatumukseksi? -- kysyi Leena.
-- Suvaitkaa te ensin sanoa, mikä se on se minun paatumukseni?
-- Annetaanko minulle synninpäästö edeltäkäsin?
-- Nyt minä jo alan pelätä.
-- Pääsen siis syyttämästä teitä.
-- Ette suinkaan, nyt on velvollisuuteni vaatia selitystä! -- sanoi
Uuras yhä nauraen.
-- No niin, te kuulutte lumoojiin, ja se lienee kuolemansynti, --
sanoi Leena tekeytyen uhkaavan vakavaksi. -- Huhuu, te olette oikea
don Juan!
Uuras ei tiennyt, mikä tai kuka oli don Juan, eikä siis vastannut
mitään, kumarsi vain, vei iloisen puhetoverinsa pauhaavaan valssiin
ja varovaisuutensa unohtaen puristi häntä lujasti rintaansa vasten,
niinkuin ennen oli vallattomasti tyttöjä tanssittaessaan tehnyt.
Nuoren miehen rohkeus, jollaista ei kukaan talon vanhemmista
tuttavista uskaltanut osoittaa, huumasi Leena-rouvaa.
-- Kiitos, -- sanoi hän tanssin päätyttyä ja vetäytyi salista pois.
Uuras jäi onnettomana tuijottamaan yksinänsä nurkkaan, kun oli
katseillaan seurannut Leenaa toiseen huoneeseen. Leenalta ei jäänyt
huomaamatta, että nuori mies tunsi itsensä onnettomaksi. Vaikkei hän
voinut arvata, mikä Uurasta esti lähenemästä samoin kuin ennenkin,
myönsi hän jotakin uutta ja kummallista kehittyneen heidän välilleen.
Niin monet -- ehkä liiankin monet -- olivat aikaisemmin tavoitelleet
Leenaa leskeksi jääneenä, ja aina hän oli katunut, jos milloin sattui
vakavammin jotakin myöntämään. Hänestä oli kehittynyt sydämetön
kiemailija, jonka rangaistuksena oli kykenemättömyys syttyä ja pyhää
tulta säilyttää. Sitten oli kulunut vuosia, joiden kuluessa eivät
muut kuin pormestari Fors tavoitelleet hänen suosiotaan. Kukaan ei
uskaltanut, peläten Leena-rouvan kujeiluja ja säälimätöntä ivaa.
Nuoret tytöt kerääntyivät Leenan ympärille huudahdellen kilpaa: --
Kotiljongia!
-- Nyt me kostamme Leenalle, -- sanoi se nuori neiti, joka edellisenä
päivänä oli pitänyt Uurasta oppimattomana ja seuraansa sopimattomana,
mutta tänä iltana jo tahtonut tanssia hänen kanssaan. -- Eikö niin,
tytöt? Leena on tanssinut herra Uuraan kanssa niin paljon, että nyt
se riittää!
-- Tästä tulee jännittävää! -- intoilivat toiset.
Kotiljonkiruusukkeet olivat valmiina pieneen tyynyyn kiinnitettyinä,
ja leikki aloitettiin. Uuras joutui kilpailun esineeksi saaden joukon
ruusukkeita, mutta pian hän pyysi valssissa Leenan ja vei hänet
leikin vielä jatkuessa toiseen huoneeseen.
-- Se oli heille oikein, -- sanoi Leena.
-- Kuinka niin? -- kysyi Uuras hyvin ymmärtäen tyttöjen ilmeestä,
että jotakin oli tekeillä.
-- Ne lapset ovat raivoissaan, kun ette tanssi heidän kanssaan koko
iltaa.
-- Niin, täällä on liian vähän kavaljeereja.
-- Olette vaatimaton.
-- Sanokaa, loukkasinko teitä äsken? -- kysyi Uuras levottomana.
-- Minä en ymmärrä, -- vastasi Leena yhä vakavana.
-- Niin, olin liian rohkea -- -- huumaantunut tanssista -- --!
-- En vieläkään käsitä, -- toisti Leena hyvin tajuten, mistä oli
kysymys.
-- Hyvästi, rouva Heerman, -- sanoi Uuras äkkiä tarjoten kättään.
-- Ei vielä, herra Uuras!
-- Me emme tänä iltana ymmärrä toisiamme. Ehkä olen nytkin liian
rohkea tätä sanoessani. Te, rouva Heerman, ette sitä ymmärrä.
-- Rakas ystävä, -- kuiskasi Leena, -- varovammin, hiljempaa, voidaan
kuulla soitonkin pauhatessa.
-- Te siis tahdotte ymmärtää! -- uteli Uuras kiihkeästi
-- Tahdon, tahdon!
-- Hyvästi!
-- Ei, älkää menkö, leikki ei ole vielä lopussa.
-- Mikä teitä vaivaa, rouva? Olette kai uupunut.
-- En vähääkään, tuntuu vain niin omituiselta. En tunne oikein
itseäni. Ajatelkaa, että minä olen ainakin yhdeksän vuotta teitä
vanhempi ja yhtä kaikki samanlainen houkka ja lapsi kuin te muutkin.
-- Sen vuoksi teitä rakastammekin.
-- Rakastatte -- -- älkää sanoko sitä sanaa noin kevyesti, se
merkitsee niin hirveän paljon!
Uuras vaikeni kalveten ja tahtomattaankin painuen pienelle tuolille
tavoittaaksensa pöydältä Leenan lepääviä sormia. Mutta Leena
suoristautui ja veti käsivartensa syliinsä leikkiäkseen viuhkallaan,
jolla leyhytti Uurasta kohti.
-- Siis, näkemiin, näkemiin, rakas ystävä! -- sanoi hän äkkiä nousten
ja poistuen leikkivien joukkoon.
Uuras nousi samassa ja lähti talosta.


XI.

Oli lauantai, Leenan vastaanottopäivä, jota Uuras oli maltittomasti
odottanut saadakseen selvyyttä -- -- miten ja mistä? Sellainen
epätietoisuus kidutti häntä. Oli jotakin olemassa heidän välillään
eikä kuitenkaan mitään.
Väki alkoi poistua työmaalta, mutta Uuras antoi vielä muutamia
määräyksiä, kun pormestari Fors pysähtyi katukäytävälle ja tervehti.
-- Talo nousee nopeasti, -- sanoi hän.
-- Se on tarkoituskin, -- vastasi Uuras.
-- Te olette hyvin nopea mies.
-- Kuinka niin? -- kysyi Uuras.
-- Näkeehän sen kaikesta, kaupungin naismaailma on vallan kuohuksissa
teidän tähtenne.
Uuras ei sanonut mitään. Jotakin epämieluista nousi hänen
ajatuksiinsa, ja pormestari Forsin suippo nenä ja paljaaksi ajeltu
kalpea naama ärsytti häntä. Kylmä ja ivallinen hymy oli tarkoitettu
hänelle, se oli selvää, ja ohuet huulet imivät ahnaasti sikaria
nauttien siitä kaksin verroin kun näki toisen tukalan mielentilan.
-- Juorut kertovat teidän joutuneen Leena-rouvan pyydystettäväksi.
Nuori mies, hän on sireeni, jonka laulua ei kukaan vielä ole
kuunnellut pettymättä.
-- En ymmärrä, mitä tekemistä minulla on tässä asiassa, -- sanoi
Uuras, ja suuttumus nosti punan hänen kasvoilleen.
-- Leikki sijansa saakoon, herra rakennusmestari. Näin meidän kesken
sanottuna: hyvä on tietää, kenen kanssa joutuu tekemisiin. Leena
Heerman on hyvin harjaantunut kiemailija.
Uuraalla oli paha vastaus huulillaan, mutta vilkaistuaan pormestariin
hän jätti sanomatta hyvin ymmärtäen, että sitä hän juuri odottikin
päästäkseen paremmalla syyllä hämmästelemään. Pormestari oli
kuitenkin päässyt tarkoituksensa perille ja saanut Uuraan tekemään
täyskäännöksen.
Hänen tuli äkkiä koti-ikävä, ja vielä samana iltana hän lähti
matkalle Lehviin. Kumea tyhjyys ja rauhattomuus ei kuitenkaan
väistynyt mielestä hänen astuessaan jalkaisin talvista tietä pitkin
metsän ja kylän läpi. Metsä huokasi suojaisessa tuulessa, ja siellä
täällä rasahteli oksa vapautuessaan lumesta, joka pudota kupsahti
tuulen painosta. Joku nuori koivu kaartui raskaan lumivaippansa alla
kuin nuori nainen valkoinen vaate hartioillaan ja jäi yhä edelleen
kumarruksiin, vaikka tuuli avuliaana siltä kevensi talvista taakkaa.
Tarvittiin aikaa suoristamaan ikeen alla ollutta.
Voisiko hän joutua elämässä tuollaisen taakan kantajaksi?
Ne hetkelliset suhteet joita hänellä oli ollut kaupungin tyttöihin,
olivat jättäneet hänen ajatuksensa koskemattomiksi. Tilapäiset
tuttavat olivat hänen mielestään aina olleet liian vähäpätöisiä
eivätkä edes kauniita. Hän ei voinut itsessään moittia tai muuttaa
sitä tarvetta, joka pyrki vertailemaan naisia toisiinsa ja silmällä
arvostelemaan heidän ulkoasuansa, vaikka hän huomasikin pysyvänsä
heille vieraana ja kylmänä juuri sen vuoksi, ettei kukaan häntä
tyydyttänyt. Hän olisi toisinaan tahtonut mieltyä ja lumoutuneena
unohtua jonkun naisen seuraan, mutta silloin nousi aina Anjan ujo
olemus hänen tietoisuuteensa, eikä auttanut yrittääkään. Ja kuitenkin
oli Anja hänelle enemmän sisar kuin rakastettu. Ehkä liian tuttu ja
vanhempien kautta niin perin läheinen.
Nytkin se ajatus häntä ahdisti, ja ripeällä tavallaan hän kiirehti
askeliaan tehden nopean päätöksen koetella tunteitaan, päästä
selville Anjasta ja itsestään. Hän ihmetteli sen päätöksen
rauhoittavaa vaikutusta ja oli tyytyväinen.
Luminen tie uuvutti ja hidastutti matkaa, ja hän saapui vasta myöhään
illalla Lehviin. Sepän tuvan ovi ei koskaan ollut lukittu, eihän
käynyt varkaita, ei outoja ihmisiä, ei edes vieras koirakaan eksynyt
heille. Miksi hyvät ihmiset siis oveansa lukossa pitäisivät? Hän meni
hiljaa omaan huoneeseensa ja riisuutui vuoteeseen.
Aamulla äiti näki kalossit oven edessä ja katsoi kamariin.
-- Siunattu poika, milloin sinä tulit? -- huudahti hän ylen
onnellisena.
-- Yöllä tietysti, ei sovi päivällä. Ulla-emäntä oli nyt
viidenkymmenen ikäinen; ei harmaata hiusta tukassa eikä ryppyjä
kasvoilla. Otsa kiilsi kirkkaana, ja säännölliset piirteet loistivat
tyytyväisyydestä ja terveydestä.
-- Te kai voitte kaikki hyvin? -- huomautti Uuras.
-- Jumalan kiitos, -- sanoi äiti. -- Entä isä?
-- Niinkuin ennenkin.
-- Pieni ryyppymatka joskus?
-- Vai joskus! -- venytti äiti.
-- Ei se näytä häiritsevän mamman hyvinvointia, -- pilaili Uuras.
-- Vai -- -- kestäisipä sitä surra!
-- Entä Anja? -- kysyi Uuras samaan äänilajiin.
-- Häi, joudat mennä katsomaan.
-- Voin senkin tehdä, -- myönsi Uuras päättäen mennä jo aamupäivällä.
Isä kuuli heidän juttelevan ja tuli urkkimaan Uuraalta kaikkea, mitä
hänen mielestään oli tärkeätä tietää.
-- Äläpäs, et sinä ole valmis rakennusmestari, kun ei ole edes omaa
taloa, -- sanoi ukko leikillään.
-- Kyllä kestää, ennenkuin sen saa.
-- Onni potkaisee, ja ellei se potkaise, tartu muuten sen kinttuun ja
nykäise, -- sanoi isä.
Uuras vapautui kaupunkilaisesta painostuksesta ja astui Tupalaan
päin. Jokainen käänne, joka luminen kanto ja kivi oli tuttu tällä
tiellä, ja nyt hänet valtasi halu saada nähdä Anja, kuulla hänen
äänensä, todeta, oliko hän vieläkin kasvanut ja tullut kauniimmaksi.
Piha oli sunnuntaiksi luotu puhtaaksi lumesta ja havuja pantu
matalien portaiden eteen.
Henriika seisoi lieden ääressä, ja hämmästyksestä lensivät kalpeat
posket punaisiksi, haaleissa silmissä elpyi vanha sini, ja hymyillen
hän kävi vierasta vastaan.
-- Se oli äkkinäistä, kun oikein putkahdin! -- sanoi hän tervehtien,
kehoitti istumaan ja pujahti samalla kamariin.
Anja oli kamarin akkunasta jo kaukaa nähnyt Uuraan tulon ja
pukeutunut vaaleansiniseen sunnuntaihameeseensa. Siinä oli kulmikas,
avoin pääntie, liivi sen ajan vaatimuksen mukaan pitkä ja vartalon
mukainen, mutta hame laajapoimuinen. Hän astui kamarista äidin edellä
kevyesti, pää hiukan kallellaan aivan kuin runsaan, vaalean tukan
painosta, iho hieman kalpeana, mutta siniset silmät kirkkaina, ja
raittiiden huulten välistä hohtivat kauniit valkoiset hampaat.
Uuraan täytyi myöntää, että Anja oli soma, niin herttaisen soma
tyttönen.
Anja niiasi Uuraalle ujostellen ja antoi kättä.
-- Kylläpä olet kasvanut, -- sanoi Uuras, ja hänestä tuntui, kuin
olisi pitänyt sanoa: -- Rakas sisko!
-- Minä menen hakemaan maidon, -- sanoi Henriika. -- Laita sinä kahvi
sillä aikaa.
Jäätyään kahden nuoret olivat vaiti, ja huoneessa kuului vain
kellon hiljainen naksutus. Se oli heille kummallekin suloinen
hetki, aika pysähtyi ja kuunteli tässä huoneessa puhuttuja sanoja,
kertoi hilpeistä lauluista ja leikeistä, heidän kahden viattomista
kuiskeista ja tulevaisuudentoiveista.
-- Sinä et ole enää kirjoittanut minulle kahteen vuoteen, -- sanoi
Uuras yhä katsellen tuttuja kasvoja, tuntien joka piirteessä ja
eleessä entisen Anjan, mutta somistuneena, täyteläisempänä, aivan
kuin jonkun taian kautta suloiseksi muuttuneena. Näin talvella hän
oli hyvin valkoinen ja silmissä kummallinen kirkkaus vaaleiden
ripsien varjostamana. -- Mikä sinua huvittaa? jatkoi hän nähdessään
Anjan hymyilevän.
-- Sinäkin olet kasvanut, -- sanoi Anja viimein.
-- Olenkohan? -- myhähti Uuras venyttäen sääriään ja katsellen niitä
sohvalla istuessaan.
-- Ja muuttunut aivan toiseksi, -- lisäsi Anja.
-- Siinä suhteessa sinä sentään taidat voiton viedä. Kuule, sano nyt,
mikset ole kirjoittanut minulle niinkuin ennen?
Anja nykäisi hiukan vaaleata päätään ja sanoi:
-- Sinä olet minulle monta kirjettä velkaa!
-- Ahaa, me olemmekin ruvenneet laskemaan, ja silloin on huomattu
parhaaksi kieltää luotto!
-- En minä ole enää lapsi! -- sanoi Anja.
Nyt heitä oli vain kaksi koko maailmassa, vanha tuttu huone,
naksuttava kaappikello, tuli hellassa ja Anja sitä kohentelemassa. He
katsoivat toisiinsa ja lähenivät kohdaten keskilattialla.
-- Anja!
-- Uuras!
Käsi kädessä ja poski vasten poskea.
-- Näin tuntuu hyvältä, pikku Anja.
Uuras suuteli tytön otsaa ja poskea, ei huulia.
-- Lapsi kulta, sinä olet minulle hyvin rakas ja kallis.
Anja irtaantui, ja suuret kyyneleet valuivat hänen poskilleen.
-- Anja, mikä sinun on? Älä, rakas tyttö, älä itke, minä en voi sitä
nähdä, mitä tahansa, älä itke!
-- En, -- sanoi Anja niellen kyyneleensä ja pakottautuen hymyilemään,
mutta samassa hän jo nyyhkytti. -- Minä olen niin kauan sinua
odottanut ja ikävöinyt enkä enää uskonut sinun tulevan, ja nyt olet
täällä. Kaikki suru ja ikävä on ollut suotta!
-- Niin, ei saa ikävöidä eikä surra!
-- Täytyy, kun on sellainen pakko, ja se on niin -- -- niin suloista!
-- sanoi tyttö kyynelten lävitse hymyillen.
Hänen punaiset huulensa hohtivat viekoittelevina, ja Uuras painoi
niille suutelon, jota ne janosivat.
Uuras jäi puoleenpäivään leikkien Anjan kanssa tikkupeliä ja juoden
kahvia, sillä Henriika ei maidon hausta tultuaan enää poistunut kotoa.
Sunnuntain suloinen rauha vaimensi heidän mieliään, ja Anjan kasvojen
onnekkaassa loisteessa kuvastui luottamuksen ja rakkauden pohjaton
antaumus.
-- Tämä on kuin unta, kaunista unta, -- sanoi Uuras. -- Olen varmaan
joskus ennenkin istunut sinun kanssasi näin vastakkain.
-- Olet tietysti, kun kotona olit.
-- Niin, mutta silloin et sinä vielä ollut sinä!
-- Etkä sinä niinkuin nyt.
-- Kuinkahan koreaksi sinä vasta tuletkaan?
-- Ja kuinka ylpeäksi sinä vielä yllytkään, -- sanoi Anja nauraen. --
Sinä olet kuin mikäkin suuri herra!
Uuras synkistyi ja pysyi vaiti käyden hajamieliseksi. Tikkukasa
luhistui hänen siihen koskiessaan, ja Anja voihkasi:
-- Kuinka sinä olet kömpelö! Siinä olisi ollut niin monta otettavaa!
Uuras katsoi kelloaan ja likisti Anjan kättä pöydällä.
-- Pian on lähdettävä, kirjoita, en takaa, että usein joudan tänne,
voi mennä viikkoja. On niin paljon työtä ja kaikenlaista! -- lisäsi
hän huoaten.
-- Täällä käy aika niin pitkäksi. Varsinkin nyt, kun tiedän -- --
sanoi Anja.
Hänen oli vaikea jatkaa, mutta hymyillen hän pakotti kyyneleet
lähteisiinsä ja nousi Uurasta saattamaan.
Käsi kädessä he astuivat talvisella kapealla polulla puhumatta,
kaihtaen rikkomasta heläjävää hiljaisuutta.
-- Hyvästi! -- sanoi Anja painaessaan huulensa viimeiseen suuteloon,
silmissä eron tuskaa ja lemmenjanoa. -- Hyvästi, sydämeeni koskee
niin kovasti. Tämä on niin tuskallista, ihan kuin veisit elämäni ja
iäisen autuuteni!
-- Sinähän puhut kuin romaani! -- sanoi Uuras piloillaan.
-- Minä olen lukenut niitä niin paljon, ehkä senvuoksi niin houria
puhunkin! -- vastasi Anja.
-- Et, lapsi, et sinä puhu houria. Hyvästi! -- sanoi Uuras ja puristi
tytön vielä kerran rajusti syliinsä.


XII.

Uuras oli kotona käytyään ryhtynyt uusin voimin työhönsä ja
saavuttanut mielelleen täyden tasapainon. Leena-rouvan lauantaikutsut
eivät häntä enää houkuttaneet, eikä hän muutenkaan kaivannut
naisseuraa.
Useat kaupungin johtomiehistä lausuivat hänelle mielihyvänsä
rakennustyön nopeasta kulusta. Varsinkin kauppias Hillin tarkka
silmä oli keksinyt yhtä ja toista uutta ja vaarinotettavaa Uuraan
työtavassa. Uuras taas puolestaan tahtoi pitää lämpimänä juuri
Hilliä, jolla oli rakennustarpeita myytävänä; muuten hän oli ainoa
mies, jonka takuu kelpaisi suuremmissa rakennusurakoissa.
-- Olen ajatellut yrittää Anolan talon urakkaa. Kustannusarvioni on
valmis, mutta puuttuu takuita. Täytynee jättää sikseen -- ei taida
saada luottoa.
Hänen sydämensä löi rajusti, sillä Hillin vastauksesta riippui nyt
kaikki.
-- Niin kai, niin kai, -- myönsi Hilli silitellen tuuheaa
leukapartaansa.
Hän oli pyylevä ja naureskeleva liikemies, isänsä kanssa pitänyt
ensin kauppaa myyden sekalaista tavaraa niin pienessä "putkassa",
että he tuskin mahtuivat molemmat tiskin taakse samalla kertaa. Mutta
kun isä kuoli, keksittiin pesä kaupungin rikkaimpiin kuuluvaksi,
ja poika Hilli vuokrasi heti suurimman liikehuoneiston, mitä
kaupungissa oli, ja perusti rautakaupan. Pormestarin pyynnöstä päästä
osalliseksi liikkeeseen hän oli kovin ylpeä, ja he avasivat yhdessä
rakennustarpeiden konttorin.
Näin nämä kaksi olivat joutuneet asioihin, ja pormestari, joka
ei enää ollutkaan kaupungin virassa, vaan toimi yksityisenä
asianajajana, piti kiinteästi silmällä liikemaailmaa.
Kun Uuras pyysi Hilliä takaajaksi, ei hän voinut saada varmaa
vastausta, ennenkuin Hilli oli neuvotellut Forsin kanssa. Tällä oli
taas omat syynsä katsoa nuorta miestä kierosti. Hän oli huomannut
Leena-rouvassa tapahtuneen merkillisen muutoksen, sen jälkeen kuin
Uuras oli parina iltana ollut siellä vieraisilla. Monivuotinen
tuttavuus siinä perheessä ja oma harras kosinta teki hänet
selvänäköiseksi niissä asioissa.
Kun Hilli vielä samana päivänä esitti Uuraan takuuasian, sai hän
Forsilta jyrkän kiellon.
-- Ei tällä kertaa, -- sanoi Fors.
-- Eiköhän olisi otettava varteen nuoren miehen kyky? -- arveli Hilli.
-- Sellainen kyky voi viedä asioissa hiiteen. Huimapää, mikä lienee.
Hän on ollut täällä liian vähän aikaa. Eikä se nykyinen rakennustyö
kaupungin laskuun todista, kuinka hän selviäisi omintakeisessa
yrityksessä. Oppirahat saa aina maksaa, etkä sinä liene kovinkaan
halukas maksamaan niitä nuoren hutiluksen puolesta, -- sanoi
pormestari päättävästi.
Hilli oli kyllä toista mieltä asiasta, mutta Fors oli muuten hyvin
terävä ja kaukonäköinen liikealalla, eikä Hilli tahtonut mistään
hinnasta tehdä vastoin hänen tahtoaan.
Kun Uuras levottomana etsi tilaisuutta tavata Hilliä saadakseen
varovasti tiedustella takuusta, otti Hilli itse asian puheeksi.
-- Kuulemani mukaan luulen teille olevan edullisinta kysyä Onttolan
patruunalta, eikö hän tällä kertaa rupeisi takuuseen. Jos kerran
saatte yhden pätevän nimen, on asia ratkaistu.
Uuras masentui pitäen tätä ehdotusta Hillin puolelta varmana
kieltona, mutta samalla häntä vaivasi ajatus, että jos hän tahtoi
todella noudattaa kehoitusta -- eikä hän muutakaan neuvoa tiennyt --
niin täytyisi uudestaan lähetä Leena-rouvaa. Olihan vanha patruuna
heikko ja sairas, niinkuin Leena oli maininnut, ja hänen oli vieraana
vaikea, ehkä mahdotonkin mennä ilman välittäjää ukon kanssa asioimaan.
Levollisempana kuin edeltäpäin olisi luullutkaan hän vielä samana
päivänä pyrki Leena-rouvan puheille.
Oli synkkä talvinen päivä. Aurinkoa ei oltu nähty pitkiin aikoihin,
ja raskaat lumipilvet pysyivät paikoillaan kuin vankat vuoret
painostaen ja rintaa ahdistaen lyhyinä ja sameina päivinä. Uuras
ei kuitenkaan tapansa mukaan pannut merkille ilmoja. Hänelle oli
kylliksi omissa asioissaan, joiden tila määräsi hänen hyvät ja huonot
tuulensa. Mutta Leena-rouva oli hemmoiteltuna ja herkkänä naisena
omien ja taivaankin tuulien vallassa, eikä häntä toisinaan sopinut
parhaidenkaan ystävien lähestyä. Kun hänen huono tuulensa puhalsi, ei
hän suvainnut olla kotona, ja siihen sai kukin tyytyä.
Uuras kysyi rouvaa, mutta sai kuulla, ettei hän ollut kotona,
ja poistui ollen jo ulkoportailla, kun palvelija saavutti hänet
selitellen punastuneena: -- Rouva sattui juuri tulemaan -- -- oli
ollut kotona, vaikken tiennyt.
Uuras astui siis sisälle vähääkään aavistamatta, mikä suuri
suosionosoitus oli tullut hänen osaksensa, sillä hän ei tiennyt
ihmisten toisinaan olevan etsittäessä poissa kotoa ja kuitenkin
kotona, kun satutaan näkemään tai kuulemaan, kuka vieras on tulossa.
Nuori rouva oli väljässä tulipunaisessa aamunutussa, joka lämpimänä
ja turvallisena verhosi hänen täyteläistä vartaloaan. Hän hypähti
seisaalle notkeana ja virkistyneenä:
-- Anteeksi, herra Uuras, tyttö ei tosiaan tiennyt, että olin kotona.
Nämä päivät, oo, jospa tietäisitte, kuinka ne voivat olla pitkiä
ja -- ikäviä, niin äärettömän ikäviä! -- Ei, mutta istukaa. -- Hän
nauroi heleästi. -- Ei sinne, aivan kuin ventovieras. Tänne, tänne
pöydän ääreen, kas näin!
Hän piti oman paikkansa sohvalla nojaten kyynärpäillään pöytään,
jalat pienellä, pehmeällä jakkaralla.
-- Nyt voitte kuvitella olevanne kotona, ei -- -- mitä minä
tahdoinkaan sanoa -- oikeassa kodissa, naisen kodissa. Tehkää niin,
nuori ystävä, se miellyttäisi minua. Katsokaas, minulla on vain yksi
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Työn kourissa: Romaani - 06
  • Parts
  • Työn kourissa: Romaani - 01
    Total number of words is 3602
    Total number of unique words is 2063
    21.3 of words are in the 2000 most common words
    30.2 of words are in the 5000 most common words
    35.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 02
    Total number of words is 3628
    Total number of unique words is 2056
    24.3 of words are in the 2000 most common words
    34.3 of words are in the 5000 most common words
    39.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 03
    Total number of words is 3747
    Total number of unique words is 2046
    22.3 of words are in the 2000 most common words
    32.5 of words are in the 5000 most common words
    38.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 04
    Total number of words is 3660
    Total number of unique words is 2013
    23.5 of words are in the 2000 most common words
    33.5 of words are in the 5000 most common words
    38.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 05
    Total number of words is 3777
    Total number of unique words is 1859
    25.4 of words are in the 2000 most common words
    36.6 of words are in the 5000 most common words
    41.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 06
    Total number of words is 3738
    Total number of unique words is 1865
    23.8 of words are in the 2000 most common words
    34.0 of words are in the 5000 most common words
    40.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 07
    Total number of words is 3850
    Total number of unique words is 1805
    25.0 of words are in the 2000 most common words
    35.0 of words are in the 5000 most common words
    39.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 08
    Total number of words is 3783
    Total number of unique words is 1856
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    35.6 of words are in the 5000 most common words
    39.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 09
    Total number of words is 3815
    Total number of unique words is 1863
    24.8 of words are in the 2000 most common words
    35.5 of words are in the 5000 most common words
    39.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 10
    Total number of words is 3838
    Total number of unique words is 1891
    24.3 of words are in the 2000 most common words
    34.2 of words are in the 5000 most common words
    39.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työn kourissa: Romaani - 11
    Total number of words is 850
    Total number of unique words is 557
    29.3 of words are in the 2000 most common words
    37.1 of words are in the 5000 most common words
    41.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.