Työmiehen vaimo - 4

Total number of words is 3753
Total number of unique words is 1579
27.7 of words are in the 2000 most common words
36.9 of words are in the 5000 most common words
42.3 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
Hyvä, rakas Leena-Kaisa, auttakaa minua. Näittekö minne päin he
lähtivät.
LEENA-KAISA. Älä mene. Et sinä heitä kumminkaan enää tapaa. Kyllä he sen
ovat jo myyneet. Ja mistäpä tietäisit heitä sitten etsiä?
JOHANNA. Anniskelusta, en suinkaan muualta.
LEENA-KAISA. Se on ihan turhaa, usko minua. Siellä syntyisi vain riita
välillenne ja semmoista on paras karttaa. Ilmankin ihmiset syyttävät
sinua siitä, että Risto niin juo.
JOHANNA. Minua?--Kuinka se minun syyni olisi?
LEENA-KAISA. En tiedä, mutta niin sitä vain sanotaan. Eivätkä ne taida
siinä niin varsin väärässä ollakaan; sillä--älä pane pahaksesi--mutta
aina siihen on vaimossa enemmän tai vähemmän syytä, kun mies juo. Jos
olisit toisenlainen--Aiotko sittenkin mennä?
JOHANNA. Kyllä minun täytyy. Ehkä saisin edes rahoja heiltä pois.
LEENA-KAISA. Ethän sinä, polinen, miten voi mennä tuollaisessa tilassa.
Olet juuri kuin kuolema. Ja aivanhan sinä horjut. Ei, jää nyt pois ja
koeta edes rauhoittua vähän. Minä saattaisin ennemminkin mennä heitä
hakemaan, mutta kun tiedän, ettei siitä ole mitään hyötyä.--Siunaa ja
varjele, mitä sinä teet.
JOHANNA. Minäkö? Enhän minä mitään tee.
LEENA-KAISA. Kun viskaat vaattesi kaikki laattiaan. Näes tuota nyt.
JOHANNA. Menivätkö ne laattiaan?--Hyvä Leena-Kaisa, minä olen hukassa,
ei minua pelasta mikään,--ei mikään.
LEENA-KAISA. Pahasti se oli tehty Ristolta, ei voi muuta sanoa.
JOHANNA. Jos hän olisi minut rammaksi ja vaivaiseksi pieksänyt, ei se
olis mitään ollut tämän rinnalla. Antaisin hakata itseni kuoliaaksi, kun
vain saisin kankaan takaisin.
LEENA-KAISA. Yhtä koetellaan yhdellä tavalla, toista toisella. Jumalalla
on niin monta vitsaa kuin lastakin.
JOHANNA. Kunpa voisinkin luottaa siihen, että tämä tulee Jumalalta.
Mutta eihän se niin ole. Jumala ei pannut heitä kangastani varastamaan.
Ennemmin se oli pahan henki.
LEENA-KAISA. Jumala sallii sen kumminkin tapahtua ja sinun tulee olla
nöyrä hänen tahdolleen. Ja mitä siitä, jos ihminen täällä murheen
laaksossa kärsii kuinka paljon hyvänsä. Tulevassa elämässä se kaikki
hänelle palkitaan. Niin kurit tääll' ja auta siell', laulamme
virressäkin. Paremmin sinun tulisi iloita, Johanna, sillä kruunuasi
tällä tavoin vaan kirkastetaan.
JOHANNA. Kuulitteko?--Joku ajoi pihaan.--Vörskyn rouva!
(_Menee vavisten nurkkaan_).--Hyvä Jumala----hyvä Jumala--
LEENA-KAISA (_katsoo ovesta_). Älä hätäile, ei täällä ole ketään.
Kadulta se varmaan kuului.--Tule, hyvä ihminen pois sieltä nurkasta.
Ihan sinä olet järjeltäsi, kun tuolla lailla murehdit turhanpäiväisiä
maallisia asioita.
JOHANNA. (_Pitelee päätään_). Kruunua tällä tavoin kirkastetaan,
sanoitte. Voi, minä tyytyisin paljon himmeämpään kruunuun, kun vain
Risto herkeäisi juomasta ja eläisi ihmisiksi,--ja kun Vörskyn rouva
saisi kankaansa takaisin.
LEENA-KAISA. Kyllä kuulee, kyllä kuulee, että olet suruton maailman
lapsi. Vielä sinua, vaimo parka, Jumala saa paljon kurittaa, ennenkuin
sinä oikealle tielle käännyt.
JOHANNA. Leena-Kaisa--nyt on joku porstuassa.
LEENA-KAISA (_katsoo ovesta_). Ei se ole kuin tuuli, joka jyskyttelee
ulko-ovea.
JOHANNA. Kohta hän kumminkin on täällä ja silloin--silloin olen hukassa.
Minä en kestä tätä, Leena-Kaisa, se on mahdotonta.
LEENA-KAISA. Joka panee kuorman päällemme, auttaa sitä myös kantamaan.
JOHANNA. Älkää Jumalaa syyttäkö tästä kuormasta. Riston hyvää työtä se
vaan on, mutta ei hän sitä kantamaan auta.
LEENA-KAISA. Taas sama virsi: ei Jumalalta, ei Jumalan syy. Kuinka
syvälle sinä raukka olet vaipunut epäuskon syntiin.
JOHANNA. Mutta sanoohan sen jo järkikin, ettei Jumala pakota ihmisiä
pahuuteen.
LEENA-KAISA. Missä on sinun järkesi? Sokea, pimitetty. Ei se käsitä
niitä, jotka Jumalan valtakuntaan kuuluvat. Järki tulee ottaa vangiksi
uskon kuuliaisuudelle, sanoo pyhä Paavali.
JOHANNA. Kun minulla olisi edes rahaa, että voisin maksaa Vörskyn
rouvalle tuon kankaan.
LEENA-KAISA. Eikö ole ketään, jolta voisit lainata?
JOHANNA. Ei ketään.--Malttakaahan--
LEENA-KAISA. Nooh--?
JOHANNA. Pyytäisinkö Yrjöltä?
LEENA-KAISA. Miksi ei? Sopiihan koettaa.
JOHANNA. Mutta sekin on niin vaikeata. Niin kovin vaikeata.
LEENA-KAISA. Eihän tuo mielestäni niin mitään olisi. Lupa kysyä,
antakoon sitten, jos tahtoo,
JOHANNA. Ei, ei--en minä voi hänen puoleensa kääntyä.
LEENA-KAISA. Pelkäätkö kieltävän?
JOHANNA. Ei sen vuoksi. Muuten se tuntuu niin mahdottamalta.
LEENA-KAISA. Niin, tee kuten tahdot. En käske, en kiellä. Mutta hyvä se
vain olisi, jos saisit Vörskyn rouvalle rahat käteen kohta kun tulee.
JOHANNA. Tietysti se hyvä olisi. Ehkei hän silloin niin
suuttuisikaan.--Eikös kuulu nyt askeleita ulkoa?
LEENA-KAISA (_hetkinen kuunneltuaan_). Ei, sinun korvasi valehtelevat.
JOHANNA. Niin, jos minulla olisi antaa rahat heti. Ehkä kumminkin--koska
se ei teidänkään mielestänne mitään olisi.--Hyvä Leena-Kaisa, menkää te
Yrjön luokse.
LEENA-KAISA. Kyllähän minä saatan mennä.
JOHANNA. Ehkä ennättäisitte vielä takaisin ennenkuin rouva tulee.
LEENA-KAISA. Kauankos minä siellä viivyn. (_Menee_.)
JOHANNA (_katsoo ikkunasta_). Ei näy kadulla ketään. (_Katsoo ovesta_).
Eikä täälläkään.--Ehkä hän ei vielä tule. Ehkä ei tule ollenkaan tänä
päivänä. Onhan voinut sattua esteitä. Vieraita tai muuta. (_Kuuntelee;
tukahdetulla huudolla_:) Hevonen ajoi portaiden eteen.--Se on hän--se on
hän.
ROUVA VÖRSKY (_tulee sisään_). Tässä minä vihdoinkin olen. Viivyin niin
kauan lankapuodissa, kun en oikein tietänyt mitä ottaisin kuteiksi.
Sillä toisenlaiseksi se nyt välttämättä täytyy muuttaa. Sanoittehan
olevan kaksikymmentäviisi kyynärää kudottuna? Niin, siitä tulee juuri
parahiksi minulle ja pikku Almalle. Enempää ei tarvitse. Täällä on
minulla muutamia uusia mallitilkkuja. Mitä sanotte tuosta esimerkiksi?
JOHANNA (_ottaa koneentapaisesti tilkun käteensä_).
ROUVA VÖRSKY (_antaa toisen tilkun_). Entä tuo? Ei sekään ole ruma.
Siinä tosin vähän erilaiset loimet, mutta ei se mitään tee. Ehkä tulee
vaan kauniimpaa vielä näihin loimiin. Vai kuinka luulette?
JOHANNA. Ehkä tulee.
ROUVA VÖRSKY. Kutokaa koetteeksi vähän matkaa niin saamme nähdä. Minä
istun täällä sen aikaa. (_Heittää päällysvaatteet pois; istuu_). Niin,
ja sitten minä voin kertoa teille jotakin hauskaa. Lankapuodissa tapasin
rouva Hanhisen, joka on naisyhdistyksen puheenjohtaja, ja hän lupasi
antaa teille työtä koko talveksi. Ei juuri kankaan kutomista, mutta
ompelutyötä, ja onhan se yhdentekevä, vai kuinka. Tietysti te osaatte
ommella? Niin, mitäs semmoista kysynkään. Naisyhdistys on, näettekäs
saanut suuret tilaukset kasarmilta, ja niitä varten tarvitaan taitavia
ja rehellisiä ompelijoita. No--mutta ettehän te virka mitään? Luulin
tekeväni teille suuren ilon, kun näin pian täytin pyyntönne.
JOHANNA. Hyvä rouva, jahka ensin kuulette. Jos uskaltaisin--
ROUVA VÖRSKY. Siihenkö luottaa? Varmaan, koska rouva Hanhinen kerran
lupasi.
JOHANNA. Ei, ei, mitäs minä siitä. Vaan jos uskaltaisin teille
ilmoittaa--
ROUVA VÖRSKY. Ilmoittaa? Mitä niin? Mikä teitä vaivaa, Johanna? Onko
jotain tapahtunut?
JOHANNA. On.
ROUVA VÖRSKY. Vahinkoa? Kankaalleko? Eihän nyt kumminkaan. (_Nousee ja
menee kankaan luokse_). Hyvänen aika, mitä tämä on? Oletteko leikannut
sen poikki?
JOHANNA. Poikki se on, rouva.
ROUVA VÖRSKY. Ja missä on kangas?
JOHANNA. Sehän on juuri pahinta, ettei sitä enää ole.
ROUVA VÖRSKY. Eikö ole? Kuinka?
JOHANNA. Se on viety. Enkä minä voi sille mitään, en niin mitään.
ROUVA VÖRSKY. Viety? Leikattu ja viety? Kaksikymmentä viisi kyynärää
kangasta. Ei, mutta tämähän on--. En tiedä enää, mitä ajattelenkaan.
JOHANNA. Olen ollut siitä niin suuressa tuskassa, rouva hyvä. Jos voisin
jollakin tavalla saada sen takaisin edes, mutta siihenkään ei ole mitään
toivoa.
ROUVA VÖRSKY. Semmoinen vahinko! Mitä nyt miehenikin sanoo. Voi, että
rupesin koko puuhaan.--Tämän jälkeen ette luultavasti saakaan mitään
työtä naisyhdistykseltä.
JOHANNA. Enkä keltään ihmiseltä, se on selvä. Kova onni minua vainoaa
kaikessa.
ROUVA VÖRSKY. Milloinka se vietiin sitten? Ettehän äsken vielä mitään
puhunut.
JOHANNA. Se tapahtui juuri sillä aikaa, kun oli luonanne, rouva.
ROUVA VÖRSKY. Ja kuinka pääsi varas sisään? Eikö ovi ollut lukossa?
JOHANNA (_on vaiti_).
ROUVA VÖRSKY. Eikö ovi ollut lukossa, minä kysyin.
JOHANNA. Ei.
ROUVA VÖRSKY. Aukiko sen jätitte? Minkätähden? Kuinka saatoitte olla
niin huolimaton?
JOHANNA (_on vaiti_).
ROUVA VÖRSKY. Varsinhan te sillä tavoin olette pyytänyt vahinkoa. Onko
ihme, jos varastetaan, kun ovi on auki eikä ketään huoneessa.
JOHANNA. Erehdytte, rouva--Ei se niin ollut.
ROUVA VÖRSKY. Vaan kuinka? Puhukaa sitten.
JOHANNA. Jos vain voisin sanoa totuuden. Mutta se on niin kauhean
vaikeata.
ROUVA VÖRSKY. En ymmärrä, kuinka voitte jättää lapsennekin yksin.
Tuommoisen pienen raukan. Sillä välin hän olisi voinut itkeä itsensä
kuoliaaksi. Ette mahda ollenkaan rakastaa lastanne.
JOHANNA. Voi, hyvä rouva. Kuka häntä rakastaisi, ellen minä.
ROUVA VÖRSKY. Mutta jätätte hänet kuitenkin yksin tuntikaudeksi.
Kaunista rakkautta!
JOHANNA. Ei hän ollut yksin.
ROUVA VÖRSKY. Eikö ollut yksin? Te puhutte ristiin. Ah--nyt selvenee
minulle kaikki. Te petätte minua, valehtelette minulle koko ajan. Itse
olette hävittänyt kankaan. Pelkonne ja vavistuksenne sen ilmaisee. Minä
poloinen, minkälaisten ihmisten pariin olenkaan joutunut.
JOHANNA. Älkää, rouva kulta, noin pahastuko. Antakaa, minä selvitän
teille kaikki alusta alkaen.
ROUVA VÖRSKY. Minä en tahdo kuulla mitään, enkä usko teitä enää
ollenkaan, koska olette noin kauhean kavala. Menen kohta ja kerron
asian miehelleni. Jätän kaikki hänen huostaansa. Niin, se onkin parasta,
sillä hieno ja sivistynyt nainen ei tule toimeen raakojen ja
epärehellisten ihmisten kanssa. Miehiä te kumminkin enemmän pelkäätte.
(_Pukee päällysvaatteet ylleen_.)
JOHANNA. Voi, rouva, viipykää hetki, että saan kertoa totuuden
mukaisesti teille tapauksen.
ROUVA VÖRSKY. Minä en teitä usko, johan sen sanoin. Kuinka voitte
semmoista odottaakaan enää sen jälkeen, kun olette näin palkinnut kaiken
hyvyyteni. Ja mitähän luulette tällä voittaneenne? Itsellenne teitte
paljon suuremman vahingon kuin minulle.
JOHANNA. Ellette olisi noin kiivas--
ROUVA VÖRSKY. Pois, älkää tulko lähelleni. Minun täytyy lähteä täältä,
muutoin tukehdun. (_Aukaisee oven; porstuasta näkyy Yrjö, joka väistyy
rouvan tieltä ja menee sisään senjälkeen kuin rouva on mennyt ulos_.)
JOHANNA. Yrjö, Jumalan kiitos! Teiltä saan apua. (_Porstuaan rouvan
jäljessä_.) Rouva, rouva, odottakaa, tulkaa takaisin.
ROUVA VÖRSKY. Te vaivaatte itseänne turhaan. Matti, kiiruusti nyt Vapun
luokse ensin ja sitten kotiin.
JOHANNA (_palaa_). Vapullekin hän nyt kertoo kaikki hullunpäin. Ei,
tästä ihminen tulee kohta aivan mielipuoleksi.
YRJÖ. Mitä teille on tapahtunut, Johanna? Minun täytyi tulla kuulemaan
sitä teiltä itseltänne, sillä Leena-Kaisan puheet olivat niin
kummallisia, etten voinut niitä kaikkia uskoa. Mutta tosia taisivat olla
sittenkin, koska olette noin täynnä tuskaa.
JOHANNA. Kaikki on hukassa. En jaksa enää ajatella sinne enkä tänne.
YRJÖ. Rauhoittukaa. Ehkä pääsemme tästä selville, kun yhdessä
tuumailemme.
JOHANNA. He luulevat minua varkaaksi. Tähän saakka kaikki ovat minuun
luottaneet, nyt ei enää kukaan. Tämä minut murtaa, en minä kestä enää.
Lapsi raukkani.
YRJÖ. Mutta kuulkaahan toki, Johanna. Tuolla tavalla ei ihminen saa
antaa surulleen valtaa. Se vahingoittaa terveyttä.
JOHANNA. Nyt hän varmaan on jo Vappua torumassa. Semmoisen palkan hän
saa hyvyydestään. Mitä hän minusta ajatteleekaan.
YRJÖ. Ei mitään. Tuntee hän teitä niin paljon. Minä menen ja puhun
hänelle asian.--Ei toden totta, tämä ei käy laatuun. Teidän täytyy
koettaa tointua, Johanna. (_Laskee kätensä hänen hartioilleen_.) Teillä
ei oikeastaan ole mitään hätää, kun tarkemmin ajattelette. Minä annan
rahaa, te maksatte täyden hinnan kankaasta ja silloin heillä ei ole
mitään sanomista. Kuuletteko?
JOHANNA. Kuulen. Mutta voinko ottaa teiltä rahaa, kun en tiedä millä
saan sen maksetuksi. En minä voi, en, en. Viekööt minut ennemmin
linnaan.
YRJÖ. Ei teitä missään tapauksessa linnaan viedä, siitä saatte olla
huoletta. Ja mitä maksuun tulee, niin sillä teidän ei liioin tarvitse
mieltänne rasittaa. Minä en siitä köyhemmäksi tule, vaikken koko rahaa
takaisin saisikaan. (_Kumartuu Johanna ylitse_.) Kas, niin, Johanna,
olkaa nyt järkevä. Tässä kukkaroni. Siinä on viisikymmentä markkaa,
enempää ei kangas varmaankaan maksa. No, Johanna, mitä epäilette?
HOMSANTUU (_tulee äkkiä ovesta, jää silmänräpäykseksi seisomaan_). Ohoo!
Risto oli siis oikeassa, kun sanoi, ettei häntä täällä kaivattaisi. No,
niin; mitä sitten arvelisinkaan enää.
JOHANNA. Kuka siellä?
YRJÖ. Tuo hupsu tyttö se vain on. Älkää pelästykö. Mitä asiaa?
HOMSANTUU. Mitäpä hupsun asioista. Tahdonhan vain ilmoittaa, ettei
teillä enää Ristosta tule vastusta olemaan. Kyllä minä hänestä nyt
huolen pidän. Hyvästi.
JOHANNA. Aikooko hän tehdä Ristolle pahaa?
YRJÖ. Vielä vain. Mitä tuon puolihullun puheista. Ja totta Risto pitää
itsestään vaaria; ajatelkaa te omia asioitanne. Minä panen väkisin tämän
kukkaron käteenne, ellette sitä hyvällä ota. Noin. Ja nyt teidän täytyy
pennin päälle maksaa tuolle rouvalle kankaan hinta, ettei hän enää pääse
solvaisemaan teitä. Ettekä saa näyttää noin pelokkaalta ja aralta. Olkaa
vaan rohkea, ettehän ole mitään pahaa tehnyt. Tässä maailmassa täytyy
pitää puoliaan, muuten ei tule toimeen.
JOHANNA. Hyvä teidän on sanoa, kun olette mies. Toista on meidän
vaimojen. Mitä me voimme.
YRJÖ. Koettakaa, koettakaa kumminkin. Ihmisiä tekin olette, älkää
unohtako sitä.--Tuollahan se ajaa pihaan taas. Ehkä on parasta kun minä
menen pois. Hänen ei tarvitse tietää, että minulta olette rahat saanut.
Hyvästi nyt Johanna. Älkää salliko hänen hyppiä nenällenne, muistakaa
se. Olkaa kerran tekin miestä puolestanne. Lupaatteko?
JOHANNA. Minä koetan.
YRJÖ. No, hyvä. Minä lähden sitten.
JOHANNA (_ottaa häntä vielä kädestä_). Yrjö, Jumala siunatkoon teitä!
YRJÖ. Kiitos! (_Menee_.)
(_Herra ja rouva Vörsky sekä rouva Hanhinen tulevat sisään_.)
ROUVA HANHINEN. Oliko tuo hänen miehensä.
ROUVA VÖRSKY. Ei; se oli joku toinen. Tule tänne katsomaan, Ville. Noin
se on leikattu poikki ja kangas viety. Kaksikymmentäviisi kyynärää.
Ajatelkaa mikä vahinko. Kaksikymmentäviisi kyynärää. Olen niin, niin
pahoillani, että tekisi mieli itkeä.
HERRA VÖRSKY. Tarvitseeko sitä luottaa kaikenmoisiin ihmisiin. Enkö minä
ole jo monta kertaa sinulle sanonut.
ROUVA VÖRSKY. Kuinka olisin saattanut tällaista epäillä, kun Vappu häntä
niin takasi.
HERRA VÖRSKY. Oikeutta myöten saisi Vappu nyt itse maksaa kankaan.
ROUVA HANHINEN. Mitä hän sanoo tästä, Vappu?
ROUVA VÖRSKY. Mitä hän! Pitää vain tuon ihmisen puolta eikä usko hänestä
mitään pahaa. Vähällä, ettei väittänyt minua valehtelijaksi.
HERRA VÖRSKY. Hän on kai viekastellut ja vetänyt Vappua nenästä niinkuin
sinuakin, arvaamma. Mahtaa olla koko kapine.
ROUVA HANHINEN. Semmoista se kaupungin huono väestä ylipäänsä on. Kyllä
ne oppii tuntemaan, kun on niiden kanssa tekemisissä niin paljon kuin
minä esimerkiksi.
HERRA VÖRSKY. Tuoko se juuri on, joka tuossa seisoo?
ROUVA VÖRSKY. Hän se on.
ROUVA HANHINEN. Kasvoista jo kohta näkee, ettei se mikään hyvä ihminen
ole. Tuommoinen levoton katse on aina pahan omantunnon merkki.
HERRA VÖRSKY (_katsoo tuikeasti Johannaan ja lähestyy häntä pari
askelta_).
ROUVA VÖRSKY. (_erikseen rouva Hanhiselle_). Uh, kuinka tämä on
tukalaa. Minua oikein vaivaa.
ROUVA HANHINEN. Älä ole milläsikään. Niitä sietää panna kovalle,
tuollaisia. Muuten oltaisiin hukassa.
HERRA VÖRSKY. Noo, eukko! Mihinkä sinä olet hävittänyt meidän kankaamme?
JOHANNA (_hätääntyy_). En minä ole--ei sitä--en minä--tuota--
HERRA VÖRSKY (_koputtaa keppiään lattiaan_). Selvä vastaus. Missä on
kangas?
JOHANNA (_änkyttäen_). En--tiedä, missä se on.
HERRA VÖRSKY. Etkö tiedä? Etkö?
JOHANNA. En.
HERRA VÖRSKY. Entä jos antaisin sinulle pienen selkäsaunan? Ehkä sitten
tiedät.
ROUVA VÖRSKY. Anna olla, Ville hyvä. Se tekee minulle niin pahaa.
HERRA VÖRSKY. Kyllä hänen täytyy saada vähän keppiä.
ROUVA VÖRSKY. Ei, ei, anna olla. Minun tähteni, Ville. Pelkään jo
ilmankin pahoja seurauksia terveydelleni kaikista näistä
mielenliikutuksista.
HERRA VÖRSKY. Mitäs tänne tulitkaan, kun kerran olet noin
heikkoluontoinen. Olisit pysynyt poissa.
ROUVA HANHINEN. Herra Vörsky, minäkin rukoilen tuon kurjan puolesta. Hän
tosin ansaitsisi oikein tuntuvaa kuritusta, ei se olisi liikaa
ollenkaan. Mutta meidän olisi niin vaikea sitä nähdä.
HERRA VÖRSKY. Teillä naisilla on liian hellä sydän. No, olkoon nyt
sitten. Saat kiittää näitä rouvia, että pääset selkäsaunasta. Vaan elä
luule, että tämä juttu tähän loppuu. Oikeuteen sinut vedän. Saat sakkoa,
että plaskahtaa. Ja sitten sinut vielä päälliseksi tuomitaan vankeuteen.
Pannaan vedelle ja leivälle. Niin! Kahleissa saat istua, sen lupaan.
Nähdään, tuletko toista kertaa pettämään parempia ihmisiä.
JOHANNA. Vankeuteen?--Rakas taivaallinen isä! Eikö loppua tulekaan
näille suruille.
HERRA VÖRSKY. Ahaa! Joko rupeat huomaamaan, että tässä on tosi edessä.
JOHANNA. Mistä syystä minua vankeuteen pannaan! En ole vielä eläessäni
kellekään vääryyttä tehnyt, en varastanut enkä pettänyt ketään.
Tiedustelkaa niiltä, jotka minut tuntevat, ellette minua usko.
Rehellisellä työllä olen aina koettanut pyrkiä eteenpäin, se heidän
täytyy todistaa.
ROUVA HANHINEN. Ei, mutta kuulkaa tuota hävyttömyyttä. Hän koettaa
vieläkin tehdä itseään syyttömäksi.
HERRA VÖRSKY. Uskallatko sinä yhä valehdella meille vasten silmiä. Kyllä
minä sinut opetan.
JOHANNA. Totuuden olisin teille kertonut. Olisin tunnustanut kaikki,
alusta loppuun, mutta ettehän ole sallineet sitä. Ette ole tahtoneet
kuulla mitään, jota voisin puolustukseksi tuoda esiin.
HERRA VÖRSKY. Lakkaa jo lavertelemasta siinä, taikka minä--
JOHANNA. Älkää manatko minua oikeuteen. Armahtakaa lapsiraukkaani edes.
Mihinkä hän joutuu, jos äitinsä viedään vankeuteen. Vieraanko varaan
tuommoinen pikkuinen, ei vielä neljän kuukauden vanha?
ROUVA VÖRSKY. Niin, ajatelkaa, hänellä on lapsikin. Minkälainen ihminen
siitä poloisesta maailmaan tulee, noin huonon äidin kasvattamana. Kun
pienestä asti saa nähdä vain pahuutta ympärillään.
ROUVA HANHINEN. Tekisimme oikein Jumalalle otollisen työn, jos voisimme
pelastaa hänet kurjan äitinsä käsistä. Minäpäs puhun asiasta
naisyhdistykselle.
JOHANNA. Lapsiko otettaisiin minulta pois? Ei kuuna päivänä, minä en
häntä anna. En vaikka koko maailma nousisi vastaan. Te olette julmia
petoja.--Ei, ei, minä olen pyörryksissä, en tiedä enää, mitä puhun.
Älkää pahastuko. Säälikää minua onnetonta.--Voi, niin, en ole
muistanutkaan. Onhan minulla tässä rahaa, viisikymmentä markkaa. Puolta
enemmän kuin kangas maksaa. Ottakaa ne, herra, ottakaa kaikki. Tehkää
sovinto. Jumalan tähden, antakaa sydämenne heltyä. Mitä hyötyä teillä
siitä on, jos minut panette vankilaan ja lapsen riistätte minulta. Hyvä
armollinen herra, tässä on kahta vertaa enemmän kuin kankaan hinta on.
HERRA VÖRSKY. Sitä sanatulvaa! Noo, kuinka teemme? Sovitaanko? Ja otanko
rahat? Sinä tiedät paremmin, riittävätkö vahingon korvaukseksi?
ROUVA VÖRSKY. Älä ota, ennekuin tiedät, mistä hän ne on saanut.
JOHANNA. En ole niitä varastanut, älkää pelätkö. Ottakaa, herra, vain.
Ei niitä kukaan tule teiltä perimään.
ROUVA HANHINEN. Minä aavistan jotakin.
ROUVA VÖRSKY. Minä myös, minä myös. Voi, voi, yhä kauheampaa, yhä
kauheampaa.
HERRA VÖRSKY. Kuinka? Ettäkö--?
ROUVA HANHINEN Tuolla ihmisellä varmaan on muitakin pahoja tapoja.
HERRA VÖRSKY. Aa! Hyvin luultavaa. Mikä se mieskin oli, joka täältä
äsken niin kiirehti meitä pakoon.
ROUVA HANHINEN. Sitäpä minä juuri. Uskokaa minua, häneltä nuo rahat
ovat.
ROUVA VÖRSKY. Kuinka äärettömän huono moraali! Ville kulta, lähdetään
pois! Minä rupean jo voimaan pahoin. Tuntuu kuin ilmakin olisi täällä
saastunut. Voithan sitten oikeuden kautta vaatia häneltä kaikki
saamiset.
ROUVA HANHINEN. Todella; ei täällä tee mieli olla kauemmin.
HERRA VÖRSKY. Niinpä me lähdemme. (_Rouvat menevät_.) Sinä kuulet meistä
vielä, eukko.
JOHANNA (_polvillaan_). Herra, herra, hyvä herra, älkää menkö ilman
sovintoa. Ottakaa rahat, vaatteet, kaikki mitä minulla on--
HERRA VÖRSKY (_ovessa mennessään_). Suus kiinni--portto!
JOHANNA. Ooh! ooh! (_Lankee ensin suulleen, vaan nousee taas äkkiä
ylös_.) Portto, hän sanoi. (_Katsoo kukkaroa kädessään_.) Portto ja
varas. (_Viskaa kukkaron kauas lattiaan_.) Onko jo Jumalakin minut
hylännyt? Eikö apua, eikö turvaa missään maailmassa? Näinkö minua kaikki
saavat sortaa ja polkea? Ja lapsenikin he ryöstävät. Oman kauniin
poikani. Ei--kautta taivaan ja maan. Sitä he eivät tee. Risto tulee
kotiin. Hän auttaa minua, hän on lapsen isä. Niin, niin! Häntä liikuttaa
tämä onnettomuus, johon hän on minut saattanut, ja hän auttaa, hän
puolustaa lasta ja minua. Kun hän vain tulisi pian. Tämä tuska--tämä
hss--hiljaa! Ääniä kuuluu kadulta. Jo tulee--jo tulee.
TOPPO (_laulaa, kulkiessaan ikkunan ohi porstuaan_). Kultani minust'
eron teki, teki toisen kanssa liiton. Enkä mä tuotakaan paljon surrut,
nauroin koko viikon. (_Tulee sisään_). Hyvää päivää, kappa räivää! Älkää
pahaksi panko, vaikka olen näin pienessä hutikassa. Olemme, näette,
juoneet läksiäisiä.
LEENA-KAISA (_tulee Topon jäljessä_). Niin, oletkos kummempaa kuullut
ennen, Johanna.
TOPPO. Tuohan se Leena-Kaisa minua tänne hilaa. Kertomaan terveisiä
Ristolta. Niin! Kultani minust' eron teki, toisen kanssa--
LEENA-KAISA. Olkaas tuossa ääneti, älkääkä noita renkutuksianne aina
laulelko.--Ei sinun määräsi vielä ole täysi, Johanna parka. Nyt vasta
pahin tulee. Jaksatko kuulla?
JOHANNA. Mitä? Sanokaa pian.
TOPPO. Risto paa helsa so mykky. Vara porta,--porta, porta! Kaukana jo
Homsantuun kanssa.
LEENA-KAISA. Ajatteles! Onko mies enää viisas. Kun hyötä hyviään menee
puolihullun naisen kanssa maata maailmaa vaeltamaan.
JOHANNA. Minkä naisen? Mitä te puhutte?
TOPPO. Hei, Homsantuun, ettekö ymmärrä. Terveisiä vaan paljon. Vaikkei
hän niitä oikeastaan lähettänyt. Ei muistanut enää mitään siinä ilossa,
kun pääsi vanhan henttunsa pariin. Niin, kyllä hän nyt teidät jätti oman
onnenne nojaan. Mutta älkää siitä millännekään olko. Laulakaa vaan että:
Kultani minust' eron teki, teki toisen kanssa liiton. Enkä mä tuotakaan
paljon surrut, nautoin koko viikon.
JOHANNA. Ristoko lähtenyt pois? Ei, se ei ole totta. Se ei voi olla
totta. Kuinka tekin, Leena-Kaisa olette niin valmis uskomaan humalaisen
lörpötyksiä.
LEENA-KAISA. Sitä kertoivat muutkin, ei Toppo ainoastaan. Oli hän vielä
tarjonnut siellä läksiäisiäkin miehille ja sanonut, ettei häntä pitkään
aikaan nyt täällä nähdä.--Niin, niin! Jumalan viha kohtaa sinua
ankarana, Johanna parka. Mutta ota kaikki nöyrällä sydämellä vastaan ja
muista, että hän vain rakkaudesta kurittaa.
JOHANNA (_vaipuu jakkaralle kätkyen ääreen_). Isä jätti meidät. Paha,
paha isä!
LEENA-KAISA. Ei sitä Ristoa sentään voi niin paljon syyttää. Tuo
naikkonen--en mä muuta sano--oli varta vasten mennyt anniskeluun häntä
houkuttelemaan. Kyllähän ne semmoiset osaavat paulojaan panna. Onko
sitten ihme, jos mies hullaantuu ja kadottaa järkensä.
(_Johanna voihkii lattialla_.)
LEENA-KAISA. Mutta älä nyt anna noin surulle valtaa, yhtäkaikki. Mitä
sinä lattialla virut. Kuule, hyvä ihminen, mikä sinun on?
JOHANNA. Ei mikään, ei mikään.
TOPPO (_katselee kangasta_). Herra ihme! Mikä leivän kontista vei,
illalla oli viis' ja nyt ei ole kuin kuus'. Älä ole tietävinäsikään,
Toppo. Ei niinä miehinäkään. Kultani minust' eron teki, teki toisen
kanssa liiton--
LEENA-KAISA. Hiljaa, Toppo! Katsokaas tänne. Täällä ei ole hyvin laita.
Nouse ylös, Johanna. Kuinka sinä tuolla tavalla--Nouse ylös.
JOHANNA. En pääse. Lattia niin pyörii.
LEENA-KAISA. Siinä se oli. Hän on sairas.
JOHANNA. En ole sairas. Päätä vain polttaa, kun kruunua kirkastetaan.
Ilmi tulessa koko pää. Viekää pois, pois.
LEENA-KAISA. Hän hourii. No, nyt ollaan hukassa.
JOHANNA. Rouvat--poikani, auttakaa! He ryöstivät lapseni. Tuolla,
tuolla. Juoksevat ja nauravat. Ottakaa kiinni. Minä en jaksa, en pääse.
Älkää lyökö, herra. Risto, Risto, tule auttamaan. Hänellä on niin paksu
keppi.
TOPPO. Ohho, onpa tuo surkeata.
JOHANNA. Pilkkosen pimeä. En löydä kotiin. Ristokin katosi. Jätti minut
yksin erämaahan, pimeään. Ryöväriä joka pensaassa. Eikö armahda kukaan?
Kuuletteko? Lapsi itkee. Herra pieksee sitä. Voi, voi, auttakaa, hyvät
ihmiset.
TOPPO (_pyyhkii silmiään_). Vaimo parka!
LEENA-KAISA. Tulkaa auttamaan häntä sänkyyn.
TOPPO. Minä tulen, minä tulen. Tiedätkö, Leena-Kaisa, kyllä me miehet
sentään olemme niin kelvottomia. Täytyy tunnustaa.
LEENA-KAISA. Huolikaa nyt siitä. Joutukaa vaan tänne avuksi, enhän minä
yksin saa häntä mihinkään.
TOPPO. Nostetaan yhdessä, nostetaan.
JOHANNA. Pois, pois. Älkää tehkö minulle pahaa.
TOPPO. Ei, älä pelkää. Me hiljaa vaan viemme sinua vuoteelle. Kas, noin.
Raukka! Lieneekö tuo lavantautia?
LEENA-KAISA. Kuka hänen tietää. Olisi se Risto edes kotona.
TOPPO. Niin, sanokaas muuta. Kun hänen piti lähteäkin juuri parahiksi.
Mutta mistä hän, poloinen, voi tätä arvata. Näettekös, täällä on
rahakukkaro lattialla. Eikö se tyhjä olekaan. Tuossa, ottakaa
huostaanne. Se on hyvään tarpeeseen, jos tulee lavantauti.
LEENA-KAISA. Tosiaankin! Taivaastako se lähetettiin.
JOHANNA. Polttaa--polttaa--
LEENA-KAISA. Juoskaa hakemaan lääkäriä, Toppo.
TOPPO. Kyllä, kyllä. Olenhan jo selvä mies. Ei suinkaan minusta enää
mitään huomaa. Kyllä minä tuon lääkärin tänne, Leena-Kaisa. Voi sentään
kuinka surkeata. (_Menee_.)
JOHANNA. Pois kruunu, pois! Polttaa--polttaa--polttaa.

Esirippu.


VIIDES NÄYTÖS

_Sama asunto. Leena-Kaisa järjestelee huonetta. Risto tulee ovesta._
LEENA-KAISA. No, tuossa hän nyt viimeinkin tulee, Jumalan kiitos!
Tiedätkös, mitä täällä on tapahtunut sillä aikaa.
RISTO. Johan talon lapset minulle kertoivat tuolla pihalla. Kuka
semmoista olis voinut aavistaa. Hän jäi terveeksi, kun lähdin kotoa.
LEENA-KAISA. Eihän sitä ihminen tiedä, koska hänen aikansa on tullut.
Tänäpän' terve, huomenna kirves ompi puun juureen pantu. Mutta olkoon
tämäkin meille varoitukseksi, ettemme armon päiviä täällä
suruttomuudessa viettäisi, vaan tyystin mieleen johtaisimme, kuinka
elämä on juur' vähä tomun tuoksu ja hekuma kuin liukas virran juoksu.
RISTO. Niin, ei maar Johannakaan olisi voinut uskoa näin pian
kuolevansa, kyllä se tosi on.
LEENA-KAISA. Älä tykkää pahaa, Risto, jos sen sinulle sanon, mutta ei
sinun olisi pitänyt häntä noin jättää.
RISTO. Jo sitä itsekin kaduin kohta kun kuulin, miten oli käynyt. Mutta
sille nyt ei enää mitään voi. Mikä on tapahtunut, se on tapahtunut.--Kai
siitä vainaja oli hyvin pahoillaan.
LEENA-KAISA. No, eipä sillä. Hän jo houraili, kun hänelle asiasta
kerrottiin. Tuskin hän sitä oikein tajusikaan.
RISTO. Olipa se edes hyvä.
LEENA-KAISA. Mutta kankaasta hän oli suuressa tuskassa. Pelkäsi rouvaa
vallan kauheasti.
RISTO. Niin, kangas, näet! Se oli totta, se. Vai oli hän siitä tuskassa.
No, olisihan se kyllä saanut olla meiltä tekemättä, kun tuon olisi
tiennyt. Mutta eikö hän, vainaja, voinut arvata, ettemme sitä myyneet
sentään, panttasimme ainoastaan.--Pelkäsi rouvaa, sanoitte? Niin, arvaan
sen. Johanna oli kovin arkaluontoinen ja hätäili ennen-aikojaan
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Työmiehen vaimo - 5
  • Parts
  • Työmiehen vaimo - 1
    Total number of words is 3664
    Total number of unique words is 1758
    25.6 of words are in the 2000 most common words
    34.0 of words are in the 5000 most common words
    39.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työmiehen vaimo - 2
    Total number of words is 3674
    Total number of unique words is 1773
    24.3 of words are in the 2000 most common words
    34.2 of words are in the 5000 most common words
    39.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työmiehen vaimo - 3
    Total number of words is 3740
    Total number of unique words is 1696
    25.5 of words are in the 2000 most common words
    35.5 of words are in the 5000 most common words
    40.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työmiehen vaimo - 4
    Total number of words is 3753
    Total number of unique words is 1579
    27.7 of words are in the 2000 most common words
    36.9 of words are in the 5000 most common words
    42.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työmiehen vaimo - 5
    Total number of words is 2649
    Total number of unique words is 1240
    28.6 of words are in the 2000 most common words
    38.8 of words are in the 5000 most common words
    43.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.