Työmiehen vaimo - 2

Total number of words is 3674
Total number of unique words is 1773
24.3 of words are in the 2000 most common words
34.2 of words are in the 5000 most common words
39.0 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
parhaakseni hallita. Kaikki se vihkimäluvussa sanotaan. Enkä minä
turhista vihaa pidä, vaan olen myös valmis antamaan Johannalle
anteeksi.
LAURA. Kuuletteko, kuinka hyväluontoinen hän on. Ei pahaa sanaa kaikesta
tästä.
KATRI. Noin ei olisi moni mies Riston sijassa tehnyt. Johanna saa
kiittää onneaan.
VAPPU. Lähde jo pois, Johanna. Minun luonani saat asua ensi aluksi.
JOHANNA. En minä voi erota miehestäni. Olisihan se suuri synti.
VAPPU. Ja mitä se olisi. Synti? Korjata erehdystä, jonka huomaa
tehneensä. En jaksa kuunnella.
JOHANNA. Sinä et muista, että pappi on meidät yhteen vihkinyt.
VAPPU. Vaikka kohta, mitä se tähän kuuluu.
LAURA. Siunaa ja varjele, minkälainen pakana hän on. (_Ulkona huudetaan:
Morsian ulos_!)
KATRI. Kas niin! Nyt tahdotaan taas morsianta ulos ja hänen pukunsa on
tuommoisessa epäjärjestyksessä.
LOTTA. Istu tähän tuolille, Johanna, niin laitamme kaikki kuntoon
jälleen tuota pikaa.
KATRI. Kuinka ne pauhaavat. Odottakaahan siellä nyt siunaama hetki ja
olkaa hiljempaa. Kyllä meitä vähemmälläkin saatte nähdä. No,--ehkä se jo
kelpaa. Kunhan on vähän sinnepäinkin. Lähdetään jo.
(_Menevät ikkunan eteen. Eläköön-huutoja kaikuu. Risto ryyppää ja
tarjoaa miehille_.)
VAPPU. Noinkohan sitä ennen Vanhan testamentin aikaan uhrilampaillekin
huudettiin, kun niitä teurastettaviksi vietiin. Mitä luulette,
Leena-Kaisa?
LEENA-KAISA. Sitä minä en tiedä. Mutta kuinka niin?
VAPPU. Muuten vain kysyn.
LEENA-KAISA. Taidat viisastella. Tuommoinen puhe on muuten hyvin
sopimatonta häävieraalle.
VAPPU. Poispa minä täältä lähdenkin.--Jää hyvästi, Johanna!
JOHANNA. Nytkö jo? Viivy vielä hetkinen, Vappu!
VAPPU. Ei, kiitos paljon. Hääilosta olen tällä kertaa saanut
tarpeekseni. Hyvästi vain kaikki. (_Menee_.)
RISTO. Olipa sillä helkkarin kiire. Hääilosta saanut tarpeekseen!
Vastahan se, tiedämmä, oikein alkaakin. Panepas polskaa, Janne taas,
niin pääsemme tanssimaan.
KATRI. Se oli hyvä sana. Tanssia meidän täytyy, että morsiamenkin
poskille tulee puna. Näettekö, kuinka kalpea hän on?
JOHANNA. Jättäkää tanssi tänä iltana, ei se enää käy.
RISTO. Mikäs sitä estää? Nyt se vasta käykin, kun on vähän lasia
kallisteltu. Ota sinä, Toppo, Johanna pariksesi, minä tanssin tuon
iloisen Liisan kanssa. (_Hyräilee_.) Likka nätti ja sorea, poika potra
ja korea, Likka tanssivi somasti, poika polkevi kovasti.--Eikös niin
Liisa?
TOPPO (_kumartaa Johannalle_). Saanko luvan.
JOHANNA. Minä istun ennemmin tässä ja katselen.
RISTO. Mitä nyt taas?
JOHANNA. En minä jaksa, Risto. Olen niin väsynyt, ja aivan kuin
kuumeessa. Varmaan kaadun, jos menen lattialle.
RISTO. Vieläkös vain. Tule pois joukkoon. Tietysti sinun täytyy tanssia,
kuinkas muuten.
TOPPO. No, Johanna! Anna huolia honkasien, surra suuren suopetäjän ja
tule sinä meidän kanssamme jalkoja heittelemään.
RISTO. Joutuun, joutuun, Johanna. Kas niin. Ja te muut myöskin. Älkää
viivytelkö noin, eihän tällä lailla ikinä pääse alkuun.
(_Janne soittaa; kaikki asettuvat paikoilleen_).
ANNA-MAIJA. Onneksi saimme Johannan järkiinsä sentään.
LEENA-KAISA. Jumalan kiitos, että kaikki päättyi näin hyvin. Minä jo
pelkäsin, mitä tästä piti tulemankaan.
(_Polska alkaa_.)

Esirippu.


TOINEN NÄYTÖS

_Kauppatori. Taempana vasemmalla muutamia kojuja ja pöytiä, täynnä
kaikenlaista tavaraa. Myyjiä ja ostajia. Oikealla poikia, reput
kainalossa, heittävät palloa. Perällä viisukauppias laulelee ja myy sen
ohessa arkkiviisuja ympärillä seisoville, joiden joukossa nähdään
Liisakin. Katri ja Laura ostavat vasemmalla kaaliksia. Etumaisena
eräässä kojussa vasemmalla on Vappu myymässä._
VIISUKAUPPIAS.
Istuen ihanassa,
raikkaassa lehdossa
nyt Akseli ja Hilda,
hänen morsiamensa,
kauniina kesäyönä
he rakkaudestaan
puhuivat muistellen
muinaista onneaan.
Ja ikävä ja hauska
se yö oli Hildalle,
hän armastansa lempi
ja nojas rinnalle,
hän suruissansa lauloi
ja huolin huokaili:
hyvästi, kauniit lehdot,
hyvästi, armaani!
JOHANNA (_tulee oikealta, pysähtyy epävakaisena; katselee vuoron rahaa
kädessään, vuoron myyjiä; itsekseen_). Yksi ainoa markka! Ei penniäkään
enempää. Eikä tietoa, mistä toista tulee. (_Katselee hetken äänetönnä
rahaansa_.) Mitä tällä nyt teen? Ostanko maitoa lapselle, vaiko leipää
meille kaikille?
(_Katri ja Laura tulevat häntä vastaan. Liisa huomaa heidät ja rientää
arkkiveisu kädessä ja koppa käsivarrella heidän luokseen_.)
KATRI. No, vielähän se Johannakin elää. Terve, terve! On siitä aikoja
kulunut, kun sinut viimeksi näin.
LAURA. Kuinka sinä olet hirmuisesti muuttunut. Ja vuosi on vasta
kulunut, kun häitäsi vietimme. Ei sinua tuntisi enää samaksi
ihmiseksikään.
JOHANNA. Makasin ensin kauan aikaa sairaana ja sitten on taas pieni
poikani ollut kipeänä. Kun kaiket yöt saa valvoa kätkyen ääressä, niin
kyllä kasvot kalpenevat.
LIISA. Vai niin, vai on sinulla jo poika. En minä ole tiennytkään. No, ei
tässä maailmassa. Joko hän on vanhakin? Kolmen kuukauden, sanot? Ja
kenenkä näköinen? Onko hän äitiinsä vai isäänsä? Minäpäs tulen häntä
katsomaan jonakin päivänä. Vai on sinulla poika!
JOHANNA. Hän on niin hento ja kivulias, lapsi raukka. Ehkä Herra hänet
piankin korjaa.
KATRI. Ei siihen ole taikaa. Kivuliaista lapsista usein tulee ihan
terveitä, kun niitä vain hoidetaan. Kyllä oli meidänkin Iigori pienenä
niin laiha ja huono, ettei suinkaan olisi luullut hänestä kalua
saatavan. Mutta annas, kun rouva rupesi syöttämään pojalle munia ja
hakattua tuoretta raavaan lihaa, niin heti se alkoi kasvaa ja lihoa
oikein silmissä. Näkisitte vain kuinka riski ja terve hän nyt on.
Posketkin niin punaiset ja paksut, että niitä ilokseen katselee.
LAURA. Meidän Eveliinaa taas pidettiin mallashauteissa. Pantiin koko
kappa maltaita aina kerrallaan korvoon. Koetapas sinäkin, Johanna, sitä
keinoa.
JOHANNA (_hymyillen_). Munia, lihaa, maltaita! Kyllä kuulee, että te
palvelette herrasväessä. Ei noita kaikkia meikäläisten varoilla osteta.
LAURA. No, hyvänen aika! Kaksi nuorta tervettä ihmistä ja yksi ainoa
lapsi. Totta nyt tuolle jaksaisi hankkia vaikka mitä. Eikä ne semmoiset
mallashauteet sitä paitsi koko maailmaa maksa. Mutta sinä olet vain niin
tarkka, Johanna, siinä koko asia.
LIISA. Olihan sinulla omia rahoja pankissa, osta niillä.
KATRI. Niin, tosiaankin. Omia rahoja on ihmisellä, ettei tarvitse
mieheltäänkään joka ropoa rukoilla, ja yhtäkaikki kehtaa varojen
vähyyttä syyttää. Kuka olisi ennen aikaan uskonut sinusta noin ahnasta
tulevan.
LIISA. Mikä sinun on, Johanna? Oletko sairas?
JOHANNA. Ei--en minä sairas ole. Välistä vaan ottaa niin pahasti
sydämestä.
KATRI. Ai, ai. Sinä näytät kovin huonolta. Jaksatko kävellä, vai tulenko
taluttamaan sinua? Ethän vain kaadu?
JOHANNA. Ei, anna minun olla. Kyllä se menee ohitse. Hyvästi nyt tällä
kertaa, tytöt. Hyvästi, Liisa! Tule sitten joskus katsomaan poikaani,
koska mielesi tekee.
LIISA. Hyvästi, hyvästi. Kyllä minä tulen. Kuule, Johanna, vielä kun
kysyn. Miltä sinusta nyt tuntuu miehelässä olo? Eikö se ole vähän
hauskaa sentään?
JOHANNA. Älä kaikkea kysele. Saat kai sen itsekin aikanaan kokea, lapsi
parka. (_Menee jonkun verran vasempaan, pysähtyy ja puhuu itsekseen_.)
Omia rahoja pankissa! Omia rahoja? Niin, olinhan ne rehellisesti saanut
kokoon kymmenvuotisessa palveluksessani. Mutta, hyvä Jumala, olivatko ne
sittenkään omiani? (_Menee Vapun luokse_.)
KATRI (_katselee Johannan jälkeen_). Mikä tuota vaimoa vaivaa? Ei hän
ole oikealla jäljellä, muistakaa minun sanoneeni.
LAURA. Kuka hänet tietää. Minä en ole voinut kärsiä koko ihmistä enää
sen jälkeen, kun hän niin tyhmästi käyttäytyi häissänsä. Vieläkö aiotte
viipyä täällä? Minun ainakin täytyy lähteä.
KATRI. Minun myös. Ei ole hyvä vitkastella, kun on toisen leivässä.
LIISA (_katsoo koppaansa_). Voi Taavetti! Enhän minä vielä ole
saanutkaan tarpeitani. Mahtaa rouvalla taas olla tortut lämpiminä, kun
kotia pääsen.
(_Liisa menee perälle tekemään ostoksia, Laura ja Katri menevät
oikealle_.)
VAPPU. Niinkuin sanoin, Johanna hyvä, nauloittain ei kannata myydä
leipää nyt alle kahdentoista pennin, kun jauhot ovat niin kalliita.
Mutta jos koko leiviskän ostat, saat vähän huokeammalla.
(_Risto ja Toppo ilmestyvät perälle_.) JOHANNA. En voi. Minulla ei
tällä kertaa ole rahaa kuin yksi markka ja täytyy ostaa vähän maitoakin
lapselle.
VAPPU. Tuolla tulee miehesi; ehkä saat häneltä lisää.
JOHANNA (_säpsähtää, kätkee kätensä esiliinan alle ja väistyy jonkun
verran syrjään_).
RISTO. Niin, mitäs nyt teemme, Toppo? Ryyppy pitäisi saada näin
aamutuimaan, eikä ole rahaa. (_Vetää taskunsa nurin_.) Ei niin penniä.
Toinen tasku tyhjä, toisessa ei mitään. Sano, velikulta, mikä tulee
meille neuvoksi.
TOPPO. Näetkö vaimoasi?
RISTO. Johannaa? Onko hän täällä? No hitto, eukko ei ole tyhjin käsin
torille tullut.
TOPPO (_hyräilee_). Heijuu, ajunttanpoo, nostakaa ylös, laskekaa
jo.--Vaimolla rahaa, miehellä ei. Muistatkos vielä, mitä sinulle
häissäsi sanoin? Rahat ovat minun, niitä et tuhlaakaan niin juuri kuin
itse tahdot. Kävikö toteen?
RISTO. No, ei käynyt, ole siitä varma. Vai rahat ovat minun. Oho toki!
Älä usko, rakas sielu, että kissa lentää. Johanna aina pitää neuvonsa ja
hankkii itselleen jonkun pennin, mutta sekin kuuluu minulle, niin sanoo
laki ja asetus.
TOPPO. Mutta eukkosi, eikö hän ole toista mieltä?
RISTO. Vastoin lakia ja oikeutta maassa? Ehei! Ei sitä niin
sentään.--Elä maassa maan tavalla, taikka maasta pois.--Näetkös, kuinka
hän minua pelkää. Piiloittelee ja hiipii pakoon kuin varas juuri.
Todistus siitä, että hänellä on rahaa. Malta vähäisen, Toppo, kohta
saamme ryypyt. (_Rientää Johannan luokse_.)
TOPPO. Jokohan tuo tottakin onnistuu. En minä vain vaimon sijassa--
RISTO. Johanna, odota, älä mene. Kuule onko sinulla yhtään rahaa?
JOHANNA. Kuinka niin?
RISTO. Minä olisin tarvinnut. Anna tänne, äläkä tee verukkeita, näenhän
sen silmistäsikin, että sinulla on.
JOHANNA. On yksi ainoa markka, jonka sain kutomapalkkaa kahdesta
sukkaparista. En minä voi antaa sitä sinulle, Risto. Se täytyy panna
ruokaan, sillä lapsi itkee kotona nälissään.
RISTO. Joko sinä taas intät vastaan, vaikka hyvin tiedät, ettei se
mihinkään auta. Tuo nyt vain kauniisti raha tänne, niin pääset
vähemmällä vaivalla. Saat sinä aina toista sen verran kuin lapsen
ruokaan tarvitset.
JOHANNA. Kolme vuorokautta meni minulta ummelleen noita sukkia
kutoessani. Ennenkuin toisen markan ansaitsen, on lapsi kuollut nälkään.
Enkä minäkään enää kykene työhön, ellen saa leipää. Moneen päivään en
ole syönyt muuta kuin suolavettä ja perunoita. Lapsi kun sitten vielä
imee tyhjää rintaa, niin onko ihme, että voimat menevät. Tuskin enää
pysyn pystyssä.
RISTO. Kehtaat vielä valittaa. Eikö se ole oma syysi. Olisit mennyt
sepältä lainaamaan, niinkuin tuhannen kertaa olen sanonut. Hän sinulta
ei kumminkaan mitään kieltäisi.
JOHANNA. Enhän voi millään tavalla mennä velkaa tekemään, kun tiedän,
etten sitä koskaan saisi maksetuksi. Koetan sitten ennemmin hankkia
jollakin muulla keinolla taikka tulla ilman toimeen.
RISTO. Tee kuin tahdot, mutta syytä myös itseäsi, jos puutetta kärsit.
Ja vedä ja joutuin roposi esiin. Toppo tuolla nauraa, kun näin kauan
saan sinua rukoilla.
JOHANNA. En minä anna ainoata rahaani, en vaikka mikä olisi. Kuinka sinä
julkeatkin sitä minulta tahtoa. Eikä siinä kyllin, että olet juonut ja
tuhlannut kaikki entiset säästöni, vieläkö sinun lisäksi pitää penni
penniltä ryöstää minulta pienet ansionikin. Sinulla ei ole omaatuntoa,
ei hiventäkään. Onko tuo enää laitaa, ettei mies huoli käydä työssä enää
ollenkaan, juo vaan ja hurraa päivät päätään, siksi kun saa kaikki
hävitetyksi, mitä vaimo on koonnut. Ajattele sentään vähän, mikä meille
tulee eteen. Nyt olemme jo melkein maantiellä, eikä ole vielä kulunut
kuin vuosi siitä, kun yhteen menimme. Keppikerjäläisiä meistä tulee
tuossa paikassa, ei auta mikään.
RISTO. Oletkos huutamatta siinä. Kaiken näköisiä. Kun rupeaa pauhaamaan
keskellä toria aivan kuin hullu. Etkö sinä vähän häpeä. Ihmisetkin
sinuun katsovat kuin kummaan.
JOHANNA (_itkien_). Minkä sille taidan, kun olen näin onnettomaan tilaan
joutunut. En suinkaan minä itsestäni välittäisi, mutta lapsi raukka kun
saa kärsiä ja ihan nälkään nääntyä.
RISTO. Niin, itke siinä nyt vielä ja ruikuttele. Hyvästäkin asiasta
kuin yhdestä markasta. Luulisi jo olevan hengen hädässä.
JOHANNA. Yhdestä markasta! Onko tämä sitten ensikerran, kun minulta
väkisin otat hiellä ja vaivalla ansaitut pennini. Puhumattakaan niistä,
mitkä olin kerännyt ennen naimisiin menoani.
RISTO. Vai myötäjäisistäsi sinä tässä vielä rupeat ylpeilemään.
Mokomastakin summasta, kuin kuusisataa markkaa. Moni vaimo on tuonut
tuhansia ja kymmeniä tuhansia miehelleen eikä niistä sentään pitkiä
puheita pidä. Olet sinä se kapine, totta tosiaan.
JOHANNA. Ensi kerran niistä mainitsin ja olkoon myös viimeinen. En
tiedä, kuinka tuo pääsi suustani. Kun mieli on katkera, tulee ihminen
sanoneeksi paljon semmoista, jota ei tahtoisikaan.
RISTO. Niin, olkoon nyt; mutta tuo raha hyvällä jo tänne, taikka minä
käsken poliisia tuolta avukseni. Näytetään, saadaanko eukkoa
tottelemaan, vai ei. No, kuinka käy? Joko minä huudan? Hei, po--
JOHANNA. Ei, älä käske, tuossa on. Ottaisit henkesi samalla, että
pääsisin tästä kurjuudesta.
RISTO. Tästä kurjuudesta? Mikähän sinulla on hätänä siinä. Mene edes
kotia tillittelemään, ettet joudu vielä koko kaupungin pilkaksi. (_Menee
Topon luokse_.)
TOPPO. Noo, tuliko rahaa?
RISTO. Mikäs siinä oli. Näetkös tuota?
TOPPO. Hei, pullon hinta. Nytpä meidän kelpaa.
RISTO. Eukko minua vaan harmittaa. Kun pani vastaan, että pois tieltä.
TOPPO. Jo minä arvasin. Mutta ole mies, kärsi kaikki. Onhan jo
virsikirjassakin sanottu että miehen pitää usein vaimonsa heikkoutta
kärsimän. Ne, näet, kun ovat noita maailman hentoja astioita.
RISTO. Lähdemmekö sitten anniskeluun, vai kuinka?
TOPPO. Tietysti. Sinne menemme ja elämme taas niinkuin herrat vaan tämän
päivää. (_Laskee kätensä Riston kaulaan; laulaa_)--Ei saa moittia
juomari-poikaa, juomari-poikaa, juomari-poikaa, mies sen on paikallansa.
Ja mies se on paikallansa----(_Menevät oikealle_.)
VAPPU. Mihinkä sinä jäit, Johanna? Tule pois leipä-kauppaan tekemään.
JOHANNA. Toisen kerran, Vappu kulta. Nyt ei sovi.
VAPPU. Minkätähden ei? Hintaako moitit?
JOHANNA. Ei, en minä hintaa moiti, mutta tällä erää täytyy jättää
ostokset sikseen.
VAPPU. Tulehen kumminkin lähemmäksi, minulla olisi vähän muutakin
puhumista. Kuule, etkö sinä tahtoisi ruveta kutomaan kangasta? Vörskyn
rouva pyysi minua tässä tuonoin tiedustelemaan joltakulta luotettavaa
ihmistä, joka olisi taitava semmoiseen työhön. Ajattelin kohta sinua,
sillä muita en tunne, joiden rehellisyyttä voisin niin taata.
JOHANNA. Voi, kuinka mielelläni otan kankaan kutomista, jos vaan saan.
Sehän olisi minulle oikein suureksi avuksi näin tiukkana aikana, sillä
aina kankaalla kumminkin enemmän ansaitsee, kuin muulla käsityöllä. Joko
hän kuinka pian tahtoisi saada sen kuteille?
VAPPU. Mene kuulemaan. Sano, että minä sinut lähetin. Mutta yksi asia
vielä. Jos vain tahdot, niin saat minulta velaksi leipää. Tunnenhan
sinut sen verran. Maksat sitten kun voit.
JOHANNA. Tuhannen kiitosta! Nyt kun minulle tulee työtä, voin sen ehkä
piankin suorittaa.
VAPPU. Kas tässä on puoli leiviskää. Anna minä panen sen tuohon
vaatteeseen.
JOHANNA. Jumala palkitkoon sinulle hyvyytesi minua kohtaan, Vappu. En
taida sinua niin kiittää kaikesta kuin pitäisi. (_Sitoo nyyttinsä,
jättää hyvästi ja menee vasempaan_.)
HOMSANTUU (_tulee juosten oikealta ja lykkää yksipyöräisiä kärryjä,
joissa hänellä on perunoita.--Katupoikia seuraa häntä kintereissä_.)
POJAT. Homsantuu, mustalaistyttö! Homsantuu! Kenen perunamaassa olet
käynyt varkaissa?
HOMSANTUU (_torjuu poikia luotaan_). Oletteko siivolla siinä. Menkää
tiehenne mokomat.
POLIISI. Missä olet noita kasvattanut?
HOMSANTUU. En missään. Nostamapalkkaa olen saanut jok'ainoan. Mutta mitä
se sinuun kuuluu?
ENSIMMÄINEN POIKA. Sui muoria, onko muorilla vaaria?
TOINEN POIKA. Älkää menkö liian lähelle. Sillä on suu kuin syövällä sudella.
KOLMAS POIKA. Varikseltako sinä, Homsantuu, olet varren saanut, ja
korpiltako olet tuon nenän kopannut?
ENSIMMÄINEN POIKA. Kuinka sinusta tuli noin mustaverinen sitten vielä.
Lieköhän emosi sinut kekäleistä keräillyt, sysilöistä synnytellyt?
(_Risto ja Toppo tulevat perälle. Toppo estelee Ristoa menemästä
Homsantuun luokse_.)
TOINEN POIKA. Ettemmekö sinun sukuperääsi tuntisi, Homsantuu?
Mustalainen äitisi oli.
KOLMAS POIKA. Ruumenpurnu, tervatynnyri, sylttysammio--
RISTO (_repäisee itsensä irti Toposta ja ajaa pojat pois_). Kyllä minä
niille opetan. Pakenetteko siitä, vai? Semmoisia nulikoita. Koettakaapas
vielä tulla tänne. (_Takaisin Homsantuun luokse_.) Hyvää päivää, Kerttu,
taas pitkästä aikaa. Mitä sinulle kuuluu?
HOMSANTUU (_istuu kärryilleen ja viskelee perunoita palloina ylös
ilmaan. Ei ole Ristoa näkevinään_).
RISTO. Minä sinut pelastin noilta pojan pahuksilta.
HOMSANTUU. Turha vaiva. Niistä olisin kyllä itsekin selvinnyt.
TOPPO. Näet nyt, mitä sinä hänestä kostut. Kun viitsitkin tuon
turjakkeen jäljessä juosta. Tule pois anniskeluun takaisin. Panemme pari
peliä kontraa ja juomme pullon loppuun.
RISTO. Mene edellä, minä tulen jahka kerkiän. Täytyyhän miehen toki
entistä morsiantaan tervehtiä, vaikka ihme olisi, eikös niin, Kerttu?
HOMSANTUU. Pysy vaan erilläsi. Minulla ei ole sinun kanssasi mitään
tekemistä.
TOPPO. Siinä sen kuulit.
RISTO. Yhäkö sinä olet minulle äkeissäsi? Ja minussa, tiedätkös, tuo
vanha rakkaus syttyi uuteen tuleen heti kun anniskelun ikkunasta näin
sinun juoksevan ohitse.
HOMSANTUU (_hyppää ylös_). Pois luotani.
RISTO. No, no, hiljaa, hiljaa. Enhän minä sinulle pahaa tee.
TOPPO. Perhana, kuinka uljas. Sinuun täytyy väkisenkin mieltyä,
Homsaliisa, vai mikä sinä olet.
HOMSANTUU (_kääntyy väkijoukkoon_). Eikö kukaan tahdo ostaa perunoita?
Kaksikymmentäviisi penniä kappa.
TOPPO. Päästäpä, Risto, minua likemmäksi. Paremmin minä kumminkin osaan
tyttöjen kanssa leikkiä laskea kuin sinä.
HOMSANTUU. Perunat ovat hyviä. Tulkaa katsomaan.
TOPPO (_puoleksi laulaen_). Ofilia mansulalii, Ofilia
mansulalii.--Muistatko vielä sukusi kieltä, sinä mustasilmä
murheenlapsi? Ala bingelibii, ala dackeli dii, Saridoo! Ala hingeli bii,
ala danckeli dii, Saridoo! Ala baskusi, nellusi, vatsusi, Sulamala,
sulamala sumperin sutsatsii. Ofilia mansulalii, Simsilä, kimsilä,
rattentaal.
HOMSANTUU. Mitä siinä suotta leukojasi levittelet ja hampaitasi
harjoittelet.
TOPPO. Mustalaista se on, heimosi kieltä, etkö sitä tunne?--Ala bingeli
bii, ala danckeli dii vaktartaa. Konsunellos vad, ala vengos vad, ala
miira, miira Surted sudsura vaktartaa.
HOMSANTUU. Noin kiehunee kielesi vielä kerran pirun pihtienkin välissä.
TOPPO. Ei, Risto, lähdetään pois. Tuolle myrkkyhampaalle ei kannata
suutansa pieksää.
RISTO. Jahka minä koetan.--Kerttu kultani, kanamarjani, punakukkani,
sokeritokkani, tule paiskaamaan kättä ja sano: pois vihojen vimmaukset,
puhas siunaus sijahan!
HOMSANTUU. Herjetkää minua kiusaamasta, te kyykäärmeet; muutoin ei
kunnian kukko laula.
RISTO (_laulaa_). Heija, veija, voikkoset ja heija veija vennen; Missä
on se rakkaus, jok' oli meissä ennen--
HOMSANTUU. Olisi minulla vain ase, niin kuoliaaksi sinut löisin tuohon
paikkaan.
TOPPO. Siinä vasta on kiukkupussi.
RISTO. Karhun sappi sillä tytöllä on.
HOMSANTUU. Karhun sappi ja kynsissä kymmenen viikatetta. Tule vaan
lähelle, niin--
RISTO. Ettäkö sinua pelkäisin, sitten? Johan nyt. Syliini sinut
sieppaan, ennenkuin tiedät asiastakaan.
HOMSANTUU. Anna minun olla, taikka noidun sinut suin syteen, päin
saveen, jotta silmäsi kellelleen jäävät.
RISTO. Ethän sinä edes osaa noitua. (_Ottaa häntä vyötäisiltä_.)
HOMSANTUU (_repäisee itsensä irti ja viskelee häntä perunoilla_). Tuossa
saat, tuossa, tuossa ja tuossa--
RISTO. Voi, lasta. Perunoillako luulet aikamiehen voittavasi? (_Koettaa
taas ottaa hänestä kiinni_.)
HOMSANTUU (_ottaa hiekkaa maasta ja viskaa häntä silmiin_). Entäs
nyt--entäs nyt--?
RISTO. Älä hemmetissä! Pahus, kun sokaisi minulta silmät.
HOMSANTUU. Saitko vihdoinkin tarpeeksesi.
TOPPO. No, Risto, tappiollehan sinä taisit joutuakin.
RISTO. Ole ilkkumatta. Tässä on tosi edessä.
HOMSANTUU. Kunpa kirvelisikin vähän aikaa. Muistat silloin antaa minun
vastedes olla rauhassa.
TOPPO. Olisit totellut minua ja pysynyt anniskelussa.
RISTO. Auttakaa, hyvät ihmiset. Eikö kellään ole vettä tai maitopisaraa?
(_Ihmisiä kokoontuu ympärille. Homsantuu istuu kärryinsä reunalle_.)
ERÄS EUKKO. Mikä silmille on tullut?
RISTO. Tyttö tuolla viskasi ne täyteen hiekkaa ja multaa.
EUKKO. Kuka tyttö?
HOMSANTUU. Minä.
ÄÄNI VÄKIJOUKOSTA. Mustalainen, pakana.
TOINEN. Selkäsaunan sietäisit, mokoma.
EUKKO. Istu tuonne kärryille, niin saan katsoa niitä tarkemmin.
(_Homsantuu nousee ja antaa sijaa_.)
RISTO. Niin ne polttavat kuin tulessa.
EUKKO. Ihmekö se on. Hyvä Jumala, silkka verihän niistä lähtee. Elä mies
poloinen, hiero niitä enää. Voi, voi. Ei näistä ikinä kalua tule, näistä
silmistä.
TOPPO. Oho? Jokohan tottakin niin hullusti kävi.
EUKKO. Sokeaksi tulee mies parka auttamatta. Sanokaa minua
valehtelijaksi.
HOMSANTUU. Sokeaksi? Tuleeko hän sokeaksi?--Se ei ole totta.
ÄÄNI VÄKIJOUKOSTA. Kyllä Sauna-Anna tietää. Hän on hyvä silmäin katsoja.
HOMSANTUU. Eihän näkö niin vähästä voi mennä.
EUKKO. Tule katsomaan. Silmät ovat kuin veripallot juuri.
RISTO. Onko nyt mielesi hyvä, Kerttu? Voi, saakeli, kuinka niitä
kirveltää.
HOMSANTUU. Pankaa niihin jotakin.
EUKKO. Mitäs tässä nyt osaan niihin panna.
HOMSANTUU. Rohtoa, voidetta. Ettekö tiedä neuvoa mitään.
EUKKO. Kyllä, jos vain on rahaa.
HOMSANTUU. Sitä saadaan. Sitä hankin vaikka kiven kolosta. (_Ottaa
povestaan rahakukkaron_.) Tuossa aluksi. Lähettäkää joku apteekkiin.
Uuteen apteekkiin, joka on tässä lähinnä. Pian, pian! Minä sillä välin
toimitan enemmän rahaa. Eikö kukaan osta perunoita!
(_Eukko kuiskaa jotakin eräälle pojalle, joka lähtee menemään_.)
HOMSANTUU. Juokse, poika, juokse minkä ennätät.
RISTO. Tuska vaan nousee nousemistansa. Kyllä minulta nyt silmä-kullat
menivät.
HOMSANTUU. Älä hätäile vielä. Odotetaan. Kohta tuo poika rohdot. Ehkä
niistä on apua. Kun saat paljon rohtoja, oikein paljon. (_Juoksee
perälle, jossa muutamia herroja seisoo tupakkaa polttaen_.)
ÄÄNI VÄKIJOUKOSTA. Tulipas tytölle hätä.
TOINEN. Se on tietty. Johan nyt vähemmästäkin.
HOMSANTUU. Hyvät herrat, annatteko minulle rahaa? Minä tanssin teille
niin ihmeen kauniin mustalais-tanssin.
ENSIMMÄINEN HERRA. Tusan till vacker flicka.
TOINEN HERRA. Zigenerska, tror jag.
HOMSANTUU. Annatteko minulle rahaa?
ENSIMMÄINEN HERRA. Så innerlight hon ber.
KOLMAS HERRA. Nej, men se på de ögonen!
NELJÄS HERRA. Charmant!
HOMSANTUU. Hyvät herrat, saanko tanssia teille?
ENSIMMÄINEN HERRA. Vi låta henne dansa.
TOINEN HERRA. Ja, ja, naturligtvis.
KOLMAS HERRA. Ypperligt!
NELJÄS HERRA. Tanssi, tanssi. Sinä kaunis tyttö. Me anta raha! Kaunis
tyttö sa paljon raha. Paljon raha.
HOMSANTUU. (_viskaa kärryt tieltään_). TEHKÄÄ SIJAA JA LAULAKAA!
(_Väkijoukko laulaa. Homsantuu tanssii_.)
Ilta on raitis,
hauska on hyppely.
Sävel on kaunis
vilkas vippely.
Tulkaapa tänne
mua katsomaan,
teille ma tanssin
ja laulan vaan.
Ma hyppelen ja laulelen.
ma hyppelen ja laulelen.
Musta mun tukka,
kaunis mun vartalo.
Köyhä oon raukka,
kurja kohtalo,
päivällä tanssin
ja iloitsen,
öisin ma itken
ja huokailen.
Niin öisin itken, huokailen,
vaan nyt mä nauran tanssien.
(_Kokoaa rahaa esiliinaansa ja vie ne Ristolle_.)

Esirippu.


KOLMAS NÄYTÖS

_Metsäinen seutu. Oikealla heinälato. Kuu loistaa._
HOMSANTUU (_tulee oikealta_). Pois täältä, kauas kauas pois.--Aina
sinne, missä ei kuu kumota eikä aurinko paista. Taikka järven pohjaan
tuonne, niin syvälle mutaan, ettei aallotkaan sieltä kadonnutta
löytäisi. Mitä minä maailmassa teen? Ei minulla ole täällä sijaa; ei
yksikään ihminen minua kaipaa eikä itke. Miksi, Jumala, loit näin kurjan
olennon, josta ei kenellekään ole iloa, ja jota ei kukaan, kukaan, ei
kukaan rakasta. (_Heittäytyy puun juurelle vasempaan ja puhkeaa haikeaan
itkuun_.
--_Vasemmalta tulee mustalaisjoukko, Helka edellä, Hagert, Ilona ja
heidän kaksi lastansa jäljessä_.)
HELKA. Hei, tulkaa tänne! Täällä on lato, jossa saamme oivallisen
yösijan. Heinissä makaamme tuolla paremmin kuin höyhentyynyillä.
ILONA. Muori, näetkö tuolla on joku pitkällään puun alla.
HELKA. Totta maar', siellä on ihminen. Hei, kuka se?
HOMSANTUU. Maan mato, tuonen toukka, kalojen ruoka.
HELKA. Kies'avita, jopa sinä olet meitä melkein kurjempi. Mistä olet,
poloinen?
HOMSANTUU. Mistäkö olen? Niin, sanoisin, jos tietäisin. Onko
turvattomalla tupaa, onko onnettomalla katosta? Sorsalla on sijansa,
Allilla tyynet asunnot, mutta kovaosaisella on vaan korpi kotona, salo
saunana ja aidan soppi suojana.
ILONA (_Hagertille_). Kuuletko, Hagert, hänen puhettaan? Ei hänellä ole
kotoa enempää kuin meilläkään.
HAGERT. Ole hiljaa. Luuletko hänen sittenkään tahtovan tulla meidän
seuraamme.
HELKA. Kovin näytät vielä nuorelta ja kuitenkin olet jo noin onneton.
Eikö sinulla ole ketään maailmassa, joka sinusta pitäisi huolta?
Vanhempia, sukulaisia, taikka tuttuja edes? HOMSANTUU. Ei ketään.
Äitini on tiellä tietymättömällä, isäni lepää nurmen alla kirkkomaassa.
Tuttuja ei ole muita kun taivaan tuiskut ja tuulet, ystäviä ei armaampia
kuin ahon ainaiset ahavat. Mutta mitäpä siitä. Ne eivät kumminkaan
suotta soimaa, eivätkä niin kovalasti petä kuin ihmiset.
HELKA. Totta, lapseni, totta!
HOMSANTUU. Tästä lähtien en enää menekään ihmisten ilmoille, sillä
heidän pariinsa en kumminkaan sovi. Yksin on hyvä olla. Ei ole kenenkään
tiellä, ei kenenkään pilkattavana, eikä turmele silmiä keltään.
ILONA. Voi, Hagert, minun käy niin sääli tuota onnetonta.
HAGERT. Anna nyt, kun äiti häntä puhuttelee.
HELKA. Mikä sinun on nimesi, tyttö raiska?
HOMSANTUU. Kerttu.
HELKA. Kerttu?--Kuuletko, Hagert, hänen nimensä on Kerttu. Entä
sukunimesi, sukunimesi, lapsi?
HOMSANTUU. Väänänen.
HELKA. Tuusniemeltä?
HOMSANTUU. Sieltä oli isäni.
HELKA. Ja äitisi, lapsi, kuka oli äitisi?
HOMSANTUU. Sanotaan hänen olleen teidän heimoanne, sanotaan hänen
jättäneen isäni, kun olin vielä pieni, vain kapalolapsi. Eikä hänestä
sittemmin ole mitään kuultu.
HELKA. Tule tänne sieltä puun varjosta, lapsi, tänne kuutamoon, että
näen silmäsi. Ooh, taivaan taatto, olethan sinä oma Ailini, ihka
elävänä. Hagert, katso noita silmiä, tuota otsaa, noita hiuksia. Totta
totisesti sinä olet minun lihaani ja vertani. Tule syliini, lapsi, tule
mummosi syliin.
HAGERT. Terve, Kerttu, tässä näet enosi.
ILONA. Ja tässä hänen naisensa. Nyt et enää ole yksin, Kerttu, sinulla
on sukulaisia ja ystäviä.
HOMSANTUU. Minulla sukulaisia, ystäviä? Onko se mahdollista? Entä
äitini, missä on hän?
HELKA. Maan povessa, lapsi. Heliät hiekat ovat hänen silmänsä peittäneet
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Työmiehen vaimo - 3
  • Parts
  • Työmiehen vaimo - 1
    Total number of words is 3664
    Total number of unique words is 1758
    25.6 of words are in the 2000 most common words
    34.0 of words are in the 5000 most common words
    39.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työmiehen vaimo - 2
    Total number of words is 3674
    Total number of unique words is 1773
    24.3 of words are in the 2000 most common words
    34.2 of words are in the 5000 most common words
    39.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työmiehen vaimo - 3
    Total number of words is 3740
    Total number of unique words is 1696
    25.5 of words are in the 2000 most common words
    35.5 of words are in the 5000 most common words
    40.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työmiehen vaimo - 4
    Total number of words is 3753
    Total number of unique words is 1579
    27.7 of words are in the 2000 most common words
    36.9 of words are in the 5000 most common words
    42.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Työmiehen vaimo - 5
    Total number of words is 2649
    Total number of unique words is 1240
    28.6 of words are in the 2000 most common words
    38.8 of words are in the 5000 most common words
    43.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.