Tom Sawyer ilmailija - 7

Total number of words is 4087
Total number of unique words is 1808
23.7 of words are in the 2000 most common words
31.6 of words are in the 5000 most common words
35.3 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
Sitten me ryhdyttiin työhön. S'oli turkkasen kuumaa ja sitkeää
ropotusta, niin kuumaa, että meidän täytyi pörröttää ylös viileämpään
ilmaan, kestääksemme sitä. Minä ja Tom vuoroteltiin työssä, niin että
toinen teki työtä, sillaikaa kun toinen lepäs; mutt'ei ollut ketään
vuorottelemassa Jim rukan kanssa, ja hän teki suorastaan märäks
koko sen osan Afrikaa, niin hän hikoili. Me ei voitu työskennellä
kunnollisesti, meitä nauratti niin, ja Jim hän kysyi ehtimiseen, mitä
me sillä viisin irvisteltiin, ja meidän täytyi keksiä joitakin juttuja,
päästäksemme asiasta, ja ne olit tyhmiä sepustuksia, mutta ne mahtui
hänen päähänsä -- Jim ei huomannut mitään. Ja kun me viimeinkin oltiin
lopussa, oltiin me melkein kuolleet, mutt'ei työstä, vaan naurusta.
Vähitellen oli Jimkin melkein kuollut, mutta työstä, ja nyt vaihteltiin
me ja otettiin työvuoroja hänen kanssaan, ja hän kiitti meitä niin
kovasti, ja hän istui reilinkille ja pyyhki hikeänsä ja hengähti ja
läähätti ja sanoi, että me oltiin niin hyviä vanhalle neekeri rukalle,
eikä hän koskaan sitä unohtais mukamas. Hän oli aina kiitollisin
neekeri mitä koskaan olen nähnyt, pienimmästäkin hyvästä työstä, mitä
hälle teki. Hän ei ollut neekeri kuin ulkopuolelta; sisäpuoleltaan hän
oli yhtä valkonen kuin te.


KAHDESTOISTA LUKU.

Aterioissamme tämän perästä oli joteskin paljo hiekkaa, mutta vähät
siitä, kun vain on nälkä; ja kun taas ei ole nälkä, niin ei ole mitään
huvitustakaan syömisestä, ja silloin on, tykkään mä, juur yks kaikki,
jos oliskin vähä someroa ruuassa.
Me tultiin viimein Erämaan itäiseen päähän, seilaten koilliseen päin.
Kaukana hiekan lopussa, pehmeässä, punaisessa päivän valossa nähtiin me
kolme teräväkärkistä kattoa, ikääskuin teltta, ja Tom sanoi:
"N'on Egyptin Pyramiidit." -- Mun sydämmeni kolkutti oikein. Olin
nähkääs nähnyt niin monta monituista kuvaa niistä ja kuullut puhuttavan
niistä niin moneen sataan kertaan, ja nyt yks kaksi -- tulla niiden
luo näin yhtäkkiä ja nähdä, ettei ne olleet keksittyjä, vaan
todellakin _oikeita_, -- sehän oli melkein kaapata hengen kurkustani.
S'on kummallista, että mit' enemmän me kuullaan puhuttavan jostakin
suuremmoisesta ja mahtavasta ja ällistyttävästä asiasta tai ihmisestä,
sitä enemmän unen kaltaseks, niin sanoakseni, se tulee, kun tuleekin,
ja muuttuu suureks, himmeäks, hoippuvaks haamuks -- kuuvalosta tehty
eikä mistään tukevammasta. Niin on George Washingtonin laita ja niin on
Pyramiiteinkin.
Ja muutoinkin tuntui mulle kuin mitä niistä enimmäkseen puhutaan olis
hölyn pölyä. Olihan kerran eräs herra, joka tuli sunnuntaikouluun ja
näytti kuvan niistä ja piti puheen ja sanoi, että suurin pyramiiti
peittää mukamas yli kymmenen tynnyrin alaa ja on lähes viis sataa
jalkaa korkea, aivan kuin jyrkkä vuori, ja että s'on rakennettu
suunnattomista kivimöhkäleistä, jotka on pantu säännöllisiin astuimiin
aivan kuin portaat. Kymmenen tynnyrin alaa, nähkääs, yhtä pytinkiä
varten; sehän on jo tavallinen talonpoikanen maa. Ellei s'olis
tapahtunut sunnuntaikoulussa, olisin mä luullut juttua valheeks, ja
kun mä tulin ulos koulusta, olin mä vissi siitä. Ja hän sanoi myös,
että pyramiidissa oli mukamas reikä ja että voitte mennä siitä sisään
kynttilä kädessä ja käydä pitkän matkaa pitkää, kaltevaa käytävää ja
tulla sitten sisään suureen huoneeseen tuossa kivivuoressa, ja siellä
tapaisitte mukamas suuren kivikirstun, joss'olis sisässä kuningas,
jok' olis neljä tuhatta vuotta vanha. Minä tuumasin silloin itsekseni,
että joll'ei tuo ole valetta, niin otan minä syödäkseni tuon kuulusan
kuninkaan, jos mukamas tahtovat lähettää häntä noutamaan, sillä ei hän
ees Metuusalem ollut niin vanha, ja kenpä kerskais pitemmästä ijästä.
Kun me tultiin vähän likemmäs, nähtiin me keltasen hiekan loppuvan
pitkään, suoraan kaistaleeseen, ja se oli yhdessä, toisesta päästä
toiseen, avaran, viheriän maan kanssa, jonka läpi kävi luikertaen
juova, ja Tom sanoi sen olevan Niili-joen. Nyt kolkutti mun sydämmeni
taas, sillä Niili oli toinen seikka, jota minä en sittekään ollut
pitänyt rehellisenä. Nyt mä voin teille kertoa eräästä asiasta, jok'on
vissi kuin naulattu, nimittäin että kun on kulkenut neljättä tuhatta
englannin penikulmaa keltasen hiekan yllä, joka paahtaa kuumuutta
niin että silmänne vettyy katsellen sitä, ja te ootte tuota matkaa
kestäneet noin viikon ajan, niin sitten se viheriä maa käypi teille
niin kotosaks, niin helläks kuin taivas, niin että silmänne vettyy
uudestaan. Niin kävi minun ja niin kävi Jiminkin.
Ja kun Jim viimeinkin rupes uskomaan, että tää tässä oli todellakin
Egyptin maa, jota hänen silmänsä näki, niin hän ei tahtonut tulla
siihen seisoen, vaan pani polvilleen ja otti hatun päästään, sillä
hän sanoi, ettei käynyt laatuun köyhälle neekeri paralle tulla toisin
viisin semmoseen maahan, jossa semmoset miehet olit olleet kuin Mooses
ja Jooseppi ja Faarao ja muut profeetat. Hän oli presbyteriaani ja
kunnioitti Moosesta, joka myöskin oli presbyteriaani mukamas. Häntä
oikein puistutti, ja hän sanoi:
"Tää on Egyptin maa, on Egyptin maa, ja minä saan nähä sen omin
silimin. Ja toss'on joki, ku muuttu vereks, ja minä nään justiin sen
saman maan, miss'oli rutot ja täit ja sammakot ja heinäsirikat ja
rakeet ja missä he merkki ovenpielukset ja missä Herran enkeli tuli
yösyämmenä ja tappo kaikki vastasyntyneet poikakakarat koko Egyptin
maassa. Voi, vanaha Jim ei oo sen väärtti, että näkis sitä päivää."
Ja sitten hän itki, sillä hän oli niin kiitollinen. Hänellä ja Tomilla
oli nyt pakisemista, ja Jim oli niin kiihossaan, sillä maa oli niin
täynnään juttuja -- Jooseppi ja hänen veljensä, Mooses kaisloissa,
Jaakopin matka Egyptin maahan jyvän ostoon, hopeapikari säkissä, ja
muita hauskoja kertomuksia; ja Tom oli yhtä paljon kiihossaan, sillä
maa oli niin täynnä historiaa hänen malliinsa -- siin' olit Noureddin
ja Bedreddin ja semmoset hirveät jättiläiset, jotka panit villat Jimin
päässä nousemaan pystyyn; ja koko joukko muita värkkiä "Araabian
öistä", jotk' ei tehneet puoltakaan niistä urostöistä, joista he
kerskasit, siit' oon minä vissi.
Mutta nyt me saatiin pitkä nenä, sillä syntyipä kun syntyikin, tommonen
aamusumu, eikä siit' olis ollut mitään hyötyä, ett' olis seilattu sen
yli, sillä silloin olis koko Egyptin maa voinut jäädä meiltä hiiteen;
vaan mielestämme oli parasta pysäyttää ilmapallo juur siihen paikkaan,
missä pyramiidit olit haihtuneet ja hävinneet pois, ja sitten laskea
alas lähes maapintaa ja antaa mennä niin ja pitää hyvin tarkasti
tähystystä. Tom tarttui peräsimeen, minä seisoin vieressä valmiina
antamaan ankkurin mennä. Jim istui kahen reisin keulalla tonkiakseen
silmillään sumuun ja vahtiakseen vaaroja sinnekohin. Me laskettiin
maahan päin hyvin varovasti, mutt'ei sentään liian turskilla faartilla,
ja sumu kävi yhä paksummaks, niin paksuks, että Jim näytti sumuselta
ja savuselta ja karvahassulta sen läpi. Oli hirveän hiljaa, ja me
haasteltiin hiljaa ja pelättiin. Silloin tällöin sanoi Jim:
"Korottakaa vähä, Tommi herra, korottakaa vähä!" ja ylös me
noustiin pari jalkaa ja seilattiin suorastaan yli löyhäkattosen
savimökin, jossa väki vastikään oli nukkunut ja rupes nousemaan ja
ojentelemaan ja haukottelemaan; ja kerran kun yks vetelys tuskin oli
päässyt takaraajoilleen, jotta pystyi ojentelemaan ja haukottamaan
kunnollisesti, annettiin me hälle tuuppaus selkään, niin että hän heräs
kerrassaan. Niin meni meiltä lähes tunti, ja kaikki oli hiiren hiljaa,
ja me koettiin kuunnella ja pidettiin henkeämme, sitten harveni sumu,
ja Jim huusi sydän kurkussa:
"Herran nimmeen, takasin Tommi herra! Tässä tulloo hirivein jättiläinen
'Araabian öissä' päällemmä." Ja hän sänttäs peräpuoleen paattiin.
Tom totteli, ja kun pallo nyt seisoi, katsoa töllötti meihin naama,
suuri kun meidän talomme siellä kotona, sisään reilingin yli aivan kuin
talo ikkunoineen, ja minä paiskasin maata ja kuolin. Minä olin kai
ollut kuolleena ja vainajana noin minuutin ajan tai enemmänkin; sitten
mä virkosin taas, ja Tom oli iskenyt veneen keksin kiinni jättiläisen
alahuuleen ja piti palloa paikallaan sillä, samalla kun hän pää
kallellaan katsoa tuijotti tuota kauheaa naamaa.
Jim oli polvillaan ja kädet ristissä ja katsoi rukoilevasti
kummitukseen, ja hänen huulensa olit työssä, vaan ei hiiskunut
sanaakaan. Minäkin pikkusen kurkistelin ja olin pyörtyä taas, mutta Tom
sanoi:
"S'on kuollut, te pöllöt! S'on sfinksi!" En koskaan ole nähnyt
Tomia niin pienenä ja kärpäsen näkösenä; mutta s'oli sentähden, kun
jättiläisen päämöhkäle oli niin suuri ja kauhea. Kauhea, niin, sitä
s'oli, mutta se ei ollut inhottava, sillä helposti voi nähdä, että
n'oli ylhäiset kasvot, jopa tavallaan alakulosetkin, eivätkä ne
ajatelleet katsojaa, vaan toisia asioita ja tärkeämpiä. Ja ne kasvot
olit kivestä -- punasellaisesta kivestä -- ja nenä ja korvat oli
survastu pois, ja siitä ne näytti rääkätyltä, ja me tunnettiin surua
sen tähden.
Me työnnettiin takasin vähä ja seilattiin hänen ympäri ja hänen päänsä
päällä, ja hän oli yhtä suuri joka haaralta. S'oli miehen pää, tai
kukaties vaimon, tiikerin ruumiissa kiinni, joka oli sata viiskolmatta
jalkaa korkea, ja sillä oli etukäpäläin välissä pieni herttanen kirkko.
Kaikki tyyni, pait pää, oli ollut hiekan alla monta sataa, kukaties
tuhattakin vuotta; mutta h'olit juuri nykyisin kaivaneet hiekan pois
ja löytäneet tuon pienen kirkon. Siihen meni varmaankin paljo, paljo
hiekkaa tuon elukan hautaamiseen, melkein yhtä paljon kuin höyrylaivan
kantamiseen, tykkään mä.
Me pantiin Jim maihin pääkallon päälle ja annettiin hälle Amerikan
lippu hänen turvaksensa, sillä olihan tää vieras maa. Sitten me
seilattiin pois, välin tuolle taholle, välin tälle, saadaksemme --
kuten Tom sitä sanoi -- "vaikutuksia" ja "perspektiivilöitä" ja
"proportioniloita", ja Jim hän teki voitavansa ja tälläs itsensä
milloin tähän äksänpäksään, milloin tuohon, mutta paras oli hän, kun
hän seisoi päällään ja riputti sääriään kuin sammakko. Mitä kauvemmas
me tultiin, sitä pienemmäks tuli Jim ja sitä suuremmaks sfinksi, ja
lopuks he olit vain kuin perhonen kirkontapulin nenässä. Sillä viisin
tuopi tuo perspektiivilä oikeat proportion ilot näkyviin, sanoi Tom;
hän sanoi, että Julius Cassar'in neekerit eivät tienneet kuinka suuri
hän oikeastaan oli, he olit häntä liian likellä mukamas.
Sitten me seilattiin yhä kauvemmas ja kauvemmas, kunnes ei enää
nähty Jimiä ollenkaan, ja silloin oli toi suuri möhkäle kaikkein
ylhäisimmillään, kun se katsoi yli Niilin laakson niin hiljaisena ja
juhlallisena ja yksinäisenä, ja kaikki noi pienet, viheliäiset mökit
ja roskat, mit' oli sen ympärillä, olit tykkönään poissa ja menneet
maailmaan, eikä mitään muuta ollut tallella kuin pehmeä loppumaton
matto keltaista samettia, ja s'oli hiekka.
S'oli oikea paikka pysähtyä, ja me tehtiin niin. Me istuttiin siinä
ja katseltiin ja tuumittiin puoli tuntia, ei kumpikaan haastanut
mitään, sillä me tunnettiin semmosta rauhaa ja jonkimmoista juhlaa,
kun muistettiin, miten toi kummitus oli tolla viisin vilkassut yli
laakson ja tuuminut suuret tuumansa aivan yksinään tuhansia vuosia
yhteen mittaan; eikä vielä tänä päivänäkään kukaan voi keksiä mitä s'on
tuuminut.
Viimein otin minä kiikarin ja näin pieniä matosia, tai mitä lie ollut,
matelevan samettimatolla ja muutamia toisia, jotka ryömit ylöspäin
elukan selkää myöten, ja sitten näin mä pari kolme valkosta sumupilveä
ja pyysin Tomia kiikaroimaan. Sen hän tekikin ja sanoi:
"N'on luteita. Ei, ootappas -- n'on -- n'on ihmisiä, luulen mä. Jaa,
n'on ihmisiä -- miehiä ja hevosia. Ne laahustaa ylös pitkät tikapuut
sfinksin selkään -- eikö s'oo kummallista? Ja nyt koettavat ne nostaa
tikapuut -- ja siell' on paljo pieniä savupilviä -- tuhat tulimmaista!
n'on pyssyjä! Huck, ne hätyyttää Jimiä!"
Me päästettiin voimaa masinaan ja huilattiin sinne, niin että vinkui.
Me oltiin perillä tuossa tuokiossa ja tultiin kuin myrsky heidän
keskeensä, ja he hajosit kuin kanaparvi joka taholle, ja jotkut, jotka
kiipesit tikapuita ylös Jimin kimppuun, kirposit ja putosit maahan.
Me lennettiin ylös ja nähtiin Jimin makaavan sfinksipään huipulla
läähättäen ja puolikuolleena pelästyksestä ja avunhuutamisesta. Hän
oli kestänyt piiritystä kauvan aikaa -- koko viikon, sanoi _hän_,
mutta niin kauvan sitä ei ollut; näytti vain siltä hänen mielestään,
kun h'olit häntä niin peevelin lailla ahistaneet. He olit ampuneet
häntä ja pyssynkuulat olit surisseet hänen korvissaan, mutta hän ei
ollut haavotettu, ja kun he äkkäsit, ettei häntä saanut seisomaan ja
ettei kuulat häneen käynyt hänen maatessaan, noutivat he tikapuut, ja
silloin hän ymmärsi, että piru hänet veis mukamas, jos ei me tultu
kuin tuulessa. Tom oli hyvin suuttunut ja kysyi hältä, miks' ei hän
näyttänyt heille lippua ja komentanut heitä hiiteen Yhdys-Valtain
nimessä. Jim sanoi sitä tehneensä, mutta he antoivat palttua sille
mukamas. Tom sanoi ilmoittavansa asian hallitukselle Washingtoniin, ja
sitte sanoi hän:
"Saattepa nähdä, että he saavat pyytää anteeks siitä, kun ovat
hävässeet Amerikan lippua, ja maksaa korvausta päälle päätteeks, jos
pääsevät silläkään."
Jim sanoi:
"Maksaa korvausta? Mistä? Ja kelle?"
"Meille tietysti -- vahingosta."
"Ja keltä he pyytää anteeks?"
"Yhdys-Valloilta. Taikka myös me voidaan ottaa vastaan tuo
anteeksipyyntö, ja antaa vahingonkorvaus hallitukselle."
"Korvaus, se kai on rahhaa, vai mitä? Kuinka paljon rahhaahan siitä
tulloo?"
"Joo, tässä tulee vähintään kolme dollaria mieheen, ehk' enemmänkin."
"No, sitte m'otetaan rahat, Tommi herra, ja annetaan hallitukselle
anteeks! Mitä sanotte siihen, Tommi herra? Ja mitä Huck meinaa?"
Tom hän naureskeli, mutta me tykättiin, että se kävi mukiinsa. Ja niin
sovittiin me siis, että otettais rahat. Koska tuo homma oli mulle
vallan outoa, kysyin mä Tomilta, pyytävätkö _maat_ aina anteeks, kun
ovat menetelleet tyhmästi mukamas, ja hän sanoi:
"Pyytävät kyllä -- nimittäin pienet maat."
Me seilattiin yltympäri ja tutkittiin pyramiideja ja sitte me noustiin
ja työnnettiin suorastaan masinamme pyramiidin litteää huippua vasten
ja nähtiin, että tään pyramiidin laita oli juur kuin toi herra sanoi
sunnuntaikoulussa. Siin' oli neljällä taholla rappuset, jotk' alkoivat
alhaalta ja yhtyivät ylhäällä huipussa; mutta ei saattanut nousta ylös
noita rappusia, sillä jokainen astuin ulottui aina leukaan asti, ja
kiipijää täytyi auttaa takaapäin. Toiset pyramiidit olit siinä lähellä,
ja väkijoukko, ku liikkui kirkolle niiden välissä, olit kuin matelevia
luteita; niin korkealla oltiin me ilmassa.
Tom ei voinut olla rauhassa, hän oli niin kauhean ilonen ja
kummastunut, kun sai olla niin kuulusassa paikassa, ja juttuja oikein
vuoti hänestä, tykkäsin mä. Hän sanoi voivansa tuskin uskoa, että
hän oli samalla paikalla, josta prinssi pakeni pronssi-hevosella. Se
tapahtui "Araabian öiden" aikana mukamas. Joku oli antanut prinssille
pronssisen hevosen, jonka etulavassa oli ripa, ja hän voi nousta sen
selkään ja lentää ilmassa kuin lintu ja sillä viisin matkustaa maailman
halki ja ohjata sitä vääntämällä ripaa ja lentää liipottaa korkealle
tai matalalle ja laskea maihin missä hyvänsä.
Kun hän oli puhunut tuosta kaikesta, tulipa keskeemme tommonen ikävä
hiljaisuus, joka kuten tiedätte syntyy, kun joku on laskenut oikein
mestarin valheen ja te tykkäätte niinkuin syntiä hänestä ja toivotte
voivanne vaihtaa puheen ainetta ja saada hänet häpeästään taas, mutta
olette itsekkin hämillänne ettekä tule mihinkään; ja ennenkun ehtii
päästä tolkuilleen ja tehdä jotakin, on tuo hiljaisuus jo levinnyt
ja työnsä tehnyt. Min' olin hämilläni, ja Jim oli hämillään, eikä
kumpikaan pystynyt suutansa avaamaan. No, Tom hän mulkoili minuun
hetkisen ja sanoi:
"Puhu suus puhtaaks! Mitä sä meinaat?"
Minä sanoin:
"Tom Sawyer, _sinä_ et usko itse mitä sanot."
"Miks'en uskois? Mikä estäis minua uskomasta?"
"Yks estää sua uskomasta: tuo ei oo voinut tapahtua, siinä kaikki."
"Miks' ei se olis voinut?"
"Sanoppas mulle, _kuinka_ se olis voinut?"
"Tämä pallo on riittävä todistus siitä, että se vois tapahtua --
luulisin mä."
"Hä?"
"Hä? Tuommosta pöllöä en ikinä nähnyt: eikö tämä pallo ja tuo
pronssihevonen ole _samaa_, vaikk' eri nimillä?"
"Ei, sitä ne ei ole. Toinen on pallo, toinen on hevonen. Ne on vallan
eri asioita. Toiste sinä varmaankin väität, että talo ja lehmä on
samaa."
"No, voi vekkulin kekkuli, nyt pani Huck hänen pussiin taas! Siit' ei
hän pääse mihinkään!"
"Pidä suus, sinä Jim. Sin' et tiedä mitä sä puhut. Eikä Huckkaan.
Katsos nyt, Huck, minä selitän sen sulle, jotta sen käsität. Katsos,
se ei ole yksistään _muoto_, joka tekee jonkun asian yhtä- tai
erillaiseks, vaan se on sisällinen _periaate_, ja periaate on sama
kummassakin. Joko ymmärrät?"
Minä tuumasin tuota ja sanoin sitten:
"Mitä tuost' on hyötyä? Periaatteet on hyvät olemassa, mutta ne ei voi
vääntää nurin sitä totta, että mihin ilmapallo pystyy, ei ensinkään
näytä, mihin hevonen pystyy."
"Tyhmyyttä, Huck! Ethän sinä lainkaan ymmärrä. Kuule nyt -- sehän on
selvää. Eikö me lennetä ilmassa?"
"Lennetään."
"No eikö me lennä korkealla tai matalalla, justiin kuin lystää?"
"Lennetään."
"Eikö me mennä minne vain tahotaan?"
"Mennään."
"Ja eikö me mennä myöskin missä hyvänsä ja milloin hyvänsä?"
"Mennään."
"Millä lailla me pannaan pallo liikkeelle ja miten tyyrätään sitä?"
"Painamalla nappuloita."
"No, nyt mä luulen, ett' asia on teille selvillä. Tuossa toisessa
kohdassa liikkuminen ja tyyrääminen tapahtui vääntämällä ripaa. Me
väännetään nappulaa, prinssi väänsi ripaa. Siin' ei oo hiuskarvaakaan
erotusta, kuten näätte. Tiesin että saisin sen mahtumaan kalloonne, jos
jauhasin kylliks."
Hän oli niin ilonen, että rupes viheltelemään. Mutta minä ja Jim ei
hiiskuttu mitään, niin että hän katkas hämmästyneenä vihellyksensä ja
sanoi:
"Kuules nyt, Huck Finn, etkö sä ymmärrä _vieläkään?"_
Mä sanoin:
"Tom Sawyer, tahtosin kysyä sulta jotakin."
"Kysy", sanoi hän, ja mä näin, että Jim vilkas kuulemaan.
"Minun käsittääkseni on koko solmu nappuloissa ja rivassa -- muut asiat
ei tiedä mitään. Nappulassa on toinen kaava, rivassa toinen, mutta
vähät siitä."
"Niin, niiss' on yks ja sama voima."
"No, hyvä. Mutta mikä voima on se, jok' on kynttilässä ja tulitikussa?"
"S'on tuli."
"Onko se sama kummassakin?"
"On, kun onkin."
"No, hyvä. Jos mä nyt sytytän nikkariverstaan tulitikulla, mitens
silloin käy tuossa verstaassa?"
"Se palaa."
"Ja jos mä sytytän tuon pyramiidin kynttilällä -- palaako sekin?"
"Ei tietysti."
"No, hyvä. Tuli on samaa kumpasessakin. _Minkätähen_ palaa verstas,
mutta pyramiidi ei?"
"Sentähen, että pyramiidi _ei voi_ palaa."
"Kas tuota! Ja _hevonen ei voi lentää!"_
"No voi turkin pippuri, kuinka se Huck pani hänet pussiin taas! Hän on
nyt siinä, ja suu on nuoralla kiinni, on kun onki! S'oli pahin pussi,
mihinkä kukkaan on luikunu -- ja jos minä -- --"
Mutta Jim oli pakahtua nauruun eikä voinut saada sanaa suustansa, ja
Tom oli niin raivossaan nähdessänsä, kuinka näppärästi minä olin saanut
hänet kumoon ja vääntänyt hänen omat todistuksensa häntä vastaan ja
survonnut hänet pieniin palasiin niillä, niin että kaikki, mitä hän
voi sanoa, oli, että joka kerta kun hän kuuli minun ja Jimin kokevan
keskustella, niin häpes hän tätä ihmiskunta parkaa mukamas. Minä en
sanonut mitään -- tunsin vain olevani perttuleen mielissäni. Kun minä
oon voittanut toisen, en minä ruukkaa, niinkuin niin monet muut, käydä
sitä laulamassa talosta taloon, sillä mä aattelen, että jos mä olisin
tuon toisen sijassa, en minä tahtos kenenkään laulavan minusta. Parempi
on olla jalo, s'on minun ajatukseni.


KOLMASTOISTA LUKU.

Vähitellen poistuttiin me, ja Jim jäi risteilemään sinne pyramiidein
ympärille. Me kiivettiin alas aukolle, josta mennään käytävään, ja
mentiin sinne sisään muutamien Arabialaisten kanssa, kynttilät käsissä,
ja kaukana keskellä pyramiidia tultiin me huoneeseen, joss'oli suuri
kivikirstu, jossa he ruukkasit pitää tuota kuningasta, aivan kuin toi
herra sunnuntaikoulussa sanoi; mutta kuningas oli nyt poissa -- joku
oli ottanut hänet. Mutta minä en juur kaivannut tuota paikkaa, sillä
saattoihan siell' olla aaveita, tosin ei tuoreita, mutta minä en tykkää
heistä ollenkaan.
Sitte me mentiin alas ja saatiin pari pientä aasia ja ratsastettiin
vähäsen, ja sitte me kulettiin paatilla ja sitte aaseilla taas ja
tultiin Cairoon; ja kaiken aikaa oli tie niin tasanen ja korea, etten
oo sen vertasta nähnyt, ja siinä oli taatelipalmuja molemmin puolin
ja alastomia lapsia, ja miehet olit punaset kuin vaski ja hienot ja
väkevät ja koreat. Ja kaupunki oli kummallisuus. Semmoset ahtaat kadut
-- tuskin muuta kuin kujat, ja täpotäynnään väkeä turbaaneissa ja
naisia hunnuissa, ja kaikki olit pyntätyt riikinkukon väriin, ja te
hämmästyitte kuinka kameelit ja väki saattoi päästä toinen toisen ohi
moisissa pienissä raoissa, mutta he pääsit kuitenkin -- niin, s'oli
kerrassaan sekasotkua, ja jokainen huusi hullummasti kuin toinen.
Puotit ei olleet isot kyllä niissä kääntyäkseen, mutt' ei tarvinnut
mennä sisään, puotiherra istui kuin räätäli tiskillänsä, polttaen
pitkää, käärmeentapasta piippuaan, ja hällä oli tavaransa niin lähellä,
että hän ulottui niihin käsin, ja hän oli melkein kadulla, sillä
lastatut kameelit sukivat häntä ohimennessään.
Silloin tällöin lensi joku suuri herra ohi vaunuissa, ja kummallisesti
puetut miehet juoksit niiden edessä ja huusit ja löylytit jokaista,
jok' ei mennyt pois tieltä, pitkällä karahkalla, ja yks kaks tuli
sulttaani ratsastaen hevosen selässä pitkän ratsujoukon etunenässä, ja
niin hän oli koreasti puettu, ett' oikein olis teitä läähöttänyt, ja
kaikki putosit pitkälleen ja makasit mahallansa, kun hän ajoi ohi. Minä
sen unhotin, mutta yks värkki mieheks tuli virkistämään muistiani. Hän
oli yks niistä, jotka juoksit etukynnessä.
Siellä oli kirkkoja, mutta heill' ei ollut ees sen verran älyä, ett'
olisit pitäneet sunnuntaita pyhänä -- vaan he juhlivat perjantaina ja
rikkoivat sapatin. Kun menette sisään kirkkoon, täytyy teidän ottaa
kengät jalastanne. Siell' oli joukottain miehiä ja poikia kirkossa,
jotk' istuit eri ryhmissä kivilattialla ja pitivät hirveää elämää --
he oppivat, sanoi Tom, läksynsä ulkoa koraanista, jota he luulevat
Raamatuks, vaikkeihän sitä usko ne, jotka paremmin ymmärtävät. En
ole koko elämässäni vielä nähnyt niin isoa kirkkoa; se oli aivan
suunnattoman korkea, vallan pyörrytti katsoessaan kattoon. Meidän
kirkkomme siellä kotikylässä ei ole mitään sen verralla; jos panisitte
sen tämän sisään niin luulisitte sitä ryytilaatikoks.
Mitä minä mielelläni halusin nähdä, oli dervishi, sillä mä
olin turkkasen huvitettu dervisheistä tuon tähden, joka pelasi
kameelinajajalle nuo kepposet. Me tavattiin muutamia eräässä kirkossa,
ja he kutsuit itseänsä Pyöriviks Dervisheiks; ja he pyöriä tanssivat
myös -- min'en koskaan ole nähnyt mokomaa. Heill' oli päässään korkeat
hatut, kuin sokeritopat, ja liinaset alushameet; ja he pyörivät
hyörivät kuin hyrrät, ja alushameet huijasit kuin siivet, ja s'oli
mukavinta, mitä koskaan olen nähnyt, ja sai minut melkein juopuneeks,
kun katsoin sitä. He olit kaikki tyyni Moslemia, sanoi Tom, ja minun
kysyissäni hältä, mitä mokomaa Moslemi oli, sanoi hän sen olevan
semmosen ihmisen, jok' ei ollut presbyteriaani. No, olihan niitä
paljokin semmosia Missourissa, vaikk'en sitä ennen tiennyt.
Me ei nähty puoltakaan nähtävistä Cairossa, kun Tom oli moisessa hiessä
hakemaan paikkoja, jotk' oli kuulutettu historiassa. Meill' oli hätä
housuissa, ennenkun löydettiin se jyväaitta, johon Jooseppi keräs jyviä
nälkävuosiks, ja kun me viho viimein löydettiin se, ei siin' ollut
paljo nähtävää, sillä se ei ollut muuta kuin vanha ränstynyt hökkeli;
mutta Tom oli mielissään ja piti siitä enemmän elämää kuin minä
olisin pitänyt, jos olisin astunut naulan jalkaani. Millä viisin hän
pystyi löytämään tuohon paikkaan, sitä en koskaan voi saada päähäni.
Me kuljettiin ohi ainakin neljäkymmentä ihan samallaista hökkeliä,
ennenkun me tultiin perille siihen, ja min' olisin tyytynyt mihin
hyvänsä, mutta hänelle ei kelvannut muut kuin se oikea. En koskaan
ole nähnyt niin mitään merkillistä ihmistä kuin Tom Sawyer. Samassa
minuutissa, kun hän tapasi sen oikean, tunsi hän sen heti yhtä helposti
kuin minä tuntisin toisen paitani, jos mull' olis mitään, mutta millä
kurin hän menetteli, sit' ei hän pystynyt sanomaan, ei enemmän kuin
lentämään; niin väitti hän itse.
Sitten me ison aikaa haettiin taloa, jossa asui se poika, joka opetti
Cadia, kuinka hänen piti erottaa niitä rasioita, joissa oli vanhat
ja tuoreet oliivit; hän sanoi jutun olevan kotosin "Araabian öistä",
ja hänen piti kertoa siitä mulle ja Jimille, kun oli aikaa mukamas.
No, me haettiin ja haettiin, kunnes min' olin kaatua kumoon, ja minä
pyysin Tomia jättämään se hiiteen ja tulemaan huomispäivänä hankkimaan
jotakuta ihmistä, joka tuntis kaupungin ja vois haastaa Missourin
kieltä ja opastaa meidät suoraan sinne paikkaan; mut' mitä vielä! --
hän tahtoi, kun tahtoikin, löytää sinne itse, ei kelvannut muut konstit
mukamas. No, mitä muuta kuin jatkaa. Viimein tuli kummallisin seikka,
mitä min' olen nähnyt. Talo oli poissa, mennyttä kalua monta sataa
vuotta sitten -- jokainen palanen poissa, pait' yks mureneva tiilikivi.
No, kuka nyt uskois, että poika viikari Missourin kaukasista metsistä,
jok' ei koskaan ollut siinä kaupungissa ennen, kykenis ottamaan selkoa
siitä paikasta ja löytämään tuon talon? -- mutta Tom Sawyer sen teki.
Minä tien vissisti että hän sen teki, sillä minä näin hänen sen
tekevän. Min' olin aivan hänen vieressään ja näin hänen näkevän tiilen
ja näin hänen tuntevan sen. Mutta millä kurin hän _voi_ menetellä
noin? tuumasin itsekseni. Onko se tietoa, vai onko se vaistoa -- kuin
koiralla?
Niin, s'on totta, juur kun se tapahtui; selittäköön sen kukin
kuten hyvänsä. Min' olen tuumannut sitä pitkin päätäni, ja se on
minun ajatukseni, että osa siitä olkoon tietämistä, mutta suurin
osa on vaistoa. Ja tämän ajatuksen olen mä saanut tästä. Tom pisti
tiilipalasen taskuunsa, antaakseen sen museolle, ja siinä piti olla
hänen nimensä sekä päivä, jolloin hän lähti kotiin; ja minä näpistin
sen hänen taskustaan ja pistin siihen toisen, mutta samallaisen
tiilipalasen, ja hän ei hoksannut mitään erotusta -- mutta sit' oli
kuitenkin tietysti. Ja nyt kai on se selvää, että enin osa on vaistoa,
eikä tietämistä. Vaisto sanoo hälle, missä oikea paikka on, ja niin
hän tuntee tiilipalasen paikasta, mutt' ei suinkaan tiilenkarvasta.
Jos s'olis tietämistä, eikä vaistoa, niin hän tuntis tiilipalasen ens
kerralla, kun sen näkee, sen ulkonäöstä -- mutta sitä hän ei tehnyt.
Siitä näkyy, että mitä kerskataankaan tietämisestä, että s'on mukamas
niin erinomaista, niin on vaisto neljäkymmentä kertaa muhkeampaa, ---
johon voi luottaa. Sitä samaa sanoo Jimkin.
Kun me tultiin takasin, laski Jim palloa ja otti meidät veneeseen, ja
siell' oli muuan nuori mies punasessa lakissa tupsuineen ja koreassa
sinisessä silkkimekossa ja väljissä housuissa, ja shaali oli hänen
vyötäreillään, joss'oli pistoolit, ja hän osas puhua engelskaa ja
tahtoi ruveta opastajaks meille ja viedä meidät Mekkaan ja Mediinaan
ja Keski-Afrikaan ja joka paikkaan puolesta dollarista päivässä ja
ruuasta, ja me hyyrättiin hänet ja mentiin ja pännättiin pallon voimaa,
ja juur kun oltiin syöty päivälliset, heiluttiin me sen paikan yllä,
miss' Israeliitit menit Punasen meren yli, kun Farao koki saada heistä
kiinni ja vesi vyöryi hänen päällensä. Me seisottiin ja katseltiin
kauvan aikaa tätä paikkaa, ja Jim oli niin mielissään, kun sai sitä
silmäillä. Hän sanoi voivansa nähdä kaikki tyyni tällä hetkellä,
aivan kuin se tapahtui; hän voi mukamas nähdä Israeliitain marssivan
vesiseinäin välissä ja Egyptiläisten tulevan kaukaa ja rientävän
aivan ratketakseen ja menevän sinne sisään, juur kun Israeliitit olit
menemässä ulos, ja kun Egyptiläiset olit sisässä joka sorkka, niin
vesiseinät vyörähti heidän yllensä mukamas ja hukutti joka miehen.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Tom Sawyer ilmailija - 8
  • Parts
  • Tom Sawyer ilmailija - 1
    Total number of words is 4153
    Total number of unique words is 1856
    23.5 of words are in the 2000 most common words
    32.5 of words are in the 5000 most common words
    36.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer ilmailija - 2
    Total number of words is 4114
    Total number of unique words is 1707
    22.9 of words are in the 2000 most common words
    31.4 of words are in the 5000 most common words
    35.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer ilmailija - 3
    Total number of words is 4123
    Total number of unique words is 1779
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    30.2 of words are in the 5000 most common words
    35.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer ilmailija - 4
    Total number of words is 4037
    Total number of unique words is 1746
    22.8 of words are in the 2000 most common words
    30.3 of words are in the 5000 most common words
    35.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer ilmailija - 5
    Total number of words is 4030
    Total number of unique words is 1758
    23.0 of words are in the 2000 most common words
    31.8 of words are in the 5000 most common words
    36.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer ilmailija - 6
    Total number of words is 4079
    Total number of unique words is 1809
    22.8 of words are in the 2000 most common words
    30.9 of words are in the 5000 most common words
    34.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer ilmailija - 7
    Total number of words is 4087
    Total number of unique words is 1808
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    31.6 of words are in the 5000 most common words
    35.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tom Sawyer ilmailija - 8
    Total number of words is 1148
    Total number of unique words is 629
    32.4 of words are in the 2000 most common words
    41.6 of words are in the 5000 most common words
    45.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.