Tarasconin Tartarin - 2

Total number of words is 3196
Total number of unique words is 1882
21.2 of words are in the 2000 most common words
29.8 of words are in the 5000 most common words
34.8 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
Tartarin-Sancho taas yksinomaan ajatellen luuvaloaan virkkaa: "En
liikahda paikaltani."
_Tartarin-Quijote,_ kovin innostuneena: Peitä itses kunnialla, Tartarin.
_Tartarin-Sancho,_ hyvin tyyneenä: Tartarin, peitä itses villapaidalla.
_Tartarin-Quijote_, yhä enemmän innostuneena: Oi sentään
kaksipiippuisia pyssyjä! oi tikareja, lassoja ja mokkasiineja!
_Tartarin-Sancho_, yhä enemmän tyyntyen: Oi neulottuja liivejä! oi
hyviä, lämpimiä polvipeitteitä! oi oivallisia korvaläpällisiä lakkeja!
_Tartarin-Quijote_, haltijoissaan: Tappara, tappara tänne!
_Tartarin-Sancho_, soittaen palvelijattarelle: Jeannette, suklaatini.
Tämän jälkeen Jeannette ilmestyy tarjoten oivallista suklaatia,
lämmintä, läikehtivää, tuoksuvaa, ynnä suussa sulavia anisi-leivoksia,
jotka panevat Tartarin-Sanchon naurullaan tukahuttamaan
Tartarin-Quijoten huudahdukset.
Tästä huomataan, miksi Tarasconin Tartarin ikänsä oli pysynyt
Tarasconissa.


VII.
Europpalaiset Shang-Hai’ssa. Suuret kauppayritykset. — Tataarit. Oliko
Tarasconin Tartarin petturi? Kangastus.

Kerran kuitenkin Tartarin oli vähällä lähteä matkalle, pitkälle
matkalle.
Kolme veljestä, nimeltä Garcio-Camus, Shang-Hai’iin siirtyneitä
tarasconilaisia, oli tarjonnut hänelle erään siellä olevan konttorinsa
johtajapaikan. Siinähän juuri näytti tarjoutuvan hänelle sovelias
elämänala; melkoisia affäärejä, koko joukko kauppapalvelijoita
komennettavissa, ja kauppasuhteita Venäjän, Persian, Aasialaisen Turkin
kanssa, sanalla sanoen, suuret kauppayritykset.
Tartarinin huulilla sanat: _suuret kauppayritykset_ tuntuivat
tavattoman juhlallisilta.
Garcia-Camus’ien kauppahuoneella oli sitäpaitsi se etu, että siellä
välistä kävi tataareja. Silloin suljettiin ovet nopeasti. Kaikki
kauppapalvelijat tarttuivat aseisiin, konsulilippu nostettiin ylös
tangon päähän, ja piu, pau, ikkunasta ampumaan tataareja.
On turhaa mainita, kuinka innokkaasti Tartarin-Quijote vastaanotti
tämän ehdoituksen; pahaksi onneksi Tartarin-Sancho ei ottanut sitä
kuuleviin korviinsakaan, ja koska jälkimäinen oli voimakkaampi, ei
asiasta tullut mitään. Kaupungissa siitä puhuttiin paljon. Lähteekö
hän matkaan? eikö hän lähde? Lyön vetoa siitä, että hän lähtee, lyön
vetoa ettei hän lähde. Kas siinä painava kysymys... Päätös oli se,
ettei Tartarin matkustanutkaan, mutta joka tapauksessa tämä juttu
tuotti hänelle paljon kunniaa. Se, että joku oli ollut vähällä
lähteä Shang-Hai’iin tai että hän sinne todella oli mennyt, oli
tarasconilaisten mielestä yhdenveroista. Kun alinomaan puhuttiin
Tartarinin matkasta, ruvettiin lopuksi luulemaan, että hän siltä oli
palannut. Ja iltaisin klubissa kaikki Tarasconin herrat pyysivät
häneltä tietoja Shang-Hai’n elämästä, tavoista, ilmanalasta, opiumista
ja suurista kauppayrityksistä.
Tartarin, jolle nämät asiat olivat hyvin selvillä, kertoi alttiisti
kaikki yksityiskohtia myöten, ja lopulta tämä kelpo mies ei itsekään
ollut vallan varma siitä, oliko hän käynyt Shang-Haissa, vai ei.
Senpätähden hän, kertoessaan sadannen kerran tataarien tulosta
sinne, viimein virkkoi ihan luonnollisesti: "Silloin minä käsken
kauppapalvelijoideni tarttua aseisiin, nostatan konsulilipun, ja piu!
pau! ikkunoista ampumaan tataareja". Kuullessaan tämän vapisi koko
seura.
- Mutta tästä päättäen tuo Tartarin oli aika valehtelija.
— Ei! ja tuhannesti ei! Tartarin ei ollut valehtelija...
— Ja kuitenkin hänen piti hyvin tietää, ettei hän ollut käynyt
Shang-Haissa!
— Tietysti hän sen tiesi. Mutta...
Mutta, kuulkaa nyt tarkasti. On parasta kerrassaan ottaa selkoa siitä
valehtelijan-maineesta, jonka Pohjois-Ranskan asujamet ovat sysännet
eteläranskalaisen niskoille. Etelä-Ranskassa ei ole valehtelijoita, ei
Marseillessa sen koommin kuin Nîmes’ssâ, Toulousessa ja Tarasconissa.
Etelä-Ranskan asukas ei valehtele, hän pettyy. Hän ei aina puhu totta,
mutta luulee niin tekevänsä... Hänen niin kutsuttu valheensa ei olekaan
valhetta, vaan on jonkunmoinen kangastus.
Niin, kangastus!... Ja hyvin ymmärtääksenne minut, menkääpä
Etelä-Ranskaan, niin saatte nähdä. Huomaatte, kuinka aurinko tässä
merkillisessä maassa muuttaa kaikki ja tekee kaikki luonnollista
kokoaan suuremmaksi. Saatte nähdä nuo pienet Provencen kummut, jotka
eivät ole Montmartren kukkulaa korkeammat, mutta jotka näyttävät teistä
suurilta, saatte nähdä Nîmes’n neliskulmaisen temppelin, — pienen
hyllynmuotoisen koristeen — joka näyttää teistä yhtä suurelta kuin
Notre-Dame. Saatte nähdä... No! ainoa Etelä-Ranskan valehtelija, jos
sellaista yleensä on, on aurinko... Kaikkea, mitä se vain valollaan
koskettaa, se liioittele!... Mitä oli Sparta loistoaikanaan? Pieni
kauppala... Mitä oli Atena? Korkeintain aliprefektin asuinkaupungin
kokoinen... ja kuitenkin ne historiassa näyttävät meistä äärettömän
suurilta kaupungeilta. Se on kaikki vain auringon vaikutusta...
Vieläkö tämän jälkeen ihmettelette, että sama aurinko, joka valaisee
Tarasconia, on saattanut tehdä entisestä varusmestari Bravidasta, kelpo
päällikkö Bravidan, nauriin kokoisesta kasvista jättiläispuun, ja
miehestä, joka oli tuuminut lähteä Shang-Hai’iin, miehen, joka siellä
oli käynyt?


VIII.

Mitainen menaseria. Atlas-vuorten jalopeura Tarasconissa. Hirvittävä ja
juhlallinen kohtaus.

Ja nyt, osoitettuamme Tarasconin Tartarinin sellaisena kuin hän oli
yksityiselämässään, ennenkuin maine oli suudellut hänen otsaansa ja
laskenut hänen ohimoilleen vuosisatais-laakerin, nyt, kuvailtuamme
tätä sankarillista elämää vaatimattomassa keskuksessa, sen iloja, sen
suruja, sen unelmia, sen toiveita, niin rientäkäämme piirtämään sen
historian suurlehtiä sekä koskettelemaan sitä omituista tapausta, joka
pani tämän verrattoman ihmiskohtalon ylenemään kehityksen huippuja
kohti.
Oltiin eräänä iltana asekauppias Costecaldella. Tarasconin Tartarin
näytteli paraikaa muutamille asiaaharrastaville neulasytytin-pyssyn
käyttämistä, se näet siihen aikaan oli jotakin vallan uutta... Äkkiä
ovi aukenee, ja eräs lakkien metsästäjä syöksyy säikähtyneenä sisälle
puotiin huutaen: "Jalopeura!... jalopeura!..." Yleinen hämmästys,
kauhu, melu ja tuuppiminen. Tartarin ojentaa painettia, Costecalde
juoksee sulkemaan oven. Metsästäjä ympäröidään, häntä kysellään, häntä
joudutetaan, ja saadaan häneltä kuulla seuraavaa: Mitainen menaseria
oli palatessaan Beaucairen markkinoilta, suostunut viipymään muutaman
päivän Tarasconissa ja oli juuri sijoittunut linnatorille monine
boa-käärmeineen, hylkeineen ja krokotiilineen. Lisäksi siinä oli komea
Atlas-vuorten jalopeura.
Atlas-vuorten jalopeura Tarasconissa! Eipä miesmuistiin sellaista
oltu nähty. Senpävuoksi nuo uljaat lakkien metsästäjät katselivatkin
toisiaan ylpeinä! mikä valonsäteily heidän urhokkailla kasvoillaan ja
Costecalden puodin joka sopessa; kuinka moni kättenpuristus hiljaisesti
vaihdettiin! Mielenliikutus oli niin suuri, niin odottamaton, ettei
kukaan saanut sanaakaan sanotuksi...
Ei edes Tartarin. Kalpeana ja vavisten, neulasytytin-pyssy vielä
käsissä, tuumiskeli hän seisten tiskin ääressä... Atlas-vuorten leijona
siellä, vallan lähellä, parin askeleen päässä! Leijona! se on kaikkein
sankarimaisin ja julmin peto, eläinten kuningas, hänen unelmiensa
otus, vallan kuin sen ideaalisen joukon päähenkilö, joka hänen
mielikuvituksessaan näytteli niin kauniita näytelmiä.
Jalopeura, tuhat tulimaista!...
Ja kotoisin Atlas-vuorilta vielä lisäksi!... Se oli jo enemmän, kuin
mitä suuri Tartarin voi kestää...
Äkkiä kokonainen veritulva kohosi hänen kasvoihinsa.
Hänen silmänsä salamoivat. Vävähtävällä liikkeellä hän lykkäsi pyssyn
olalleen ja kääntyen kelpo päällikkö Bravidan puoleen, sanoi hän
jyrisevällä äänellä: "Menkäämme katsomaan tätä, päällikkö."
— No, tuota noin, mutta!... minun pyssyni... minun
neulasytytin-pyssyni, jonka veitte pois!... rohkeni varovainen
Costecalde pelokkaasti huomauttaa; mutta Tartarin oli jo kääntynyt
kadun kulmassa, ja hänen jälkeensä kaikki lakkien metsästäjät
tepastellen ylpeinä tiehensä.
Heidän saapuessaan menaseriaan, oli siellä jo paljon väkeä.
Tarasconilaiset, nuo sankarirotuiset, jotka liian kauan olivat saaneet
olla vailla huomiotaherättäviä näkyjä, olivat hyökänneet Mitainen
menaseriaan ja valloittaneet sen äkkirynnäköllä. Tähän lihava rouva
Mitaine muuten oli sangen tyytyväinen... Puettuna kabylilaiseen
pukuun, käsivarret paljaina kyynäspäihin saakka, rautarenkaat
nilkkojen kohdalla, ratsuvitsa toisessa kädessä ja toisessa elävä
kananpoika, jolta höyhenet oli kynitty pois, täytti tämä kuuluisa
nainen emännänvelvollisuuksia kojuun saapuneita tarasconilaisia
kohtaan. Ja koska hänelläkin oli _kaksinkertaiset lihakset_, oli hänen
saavuttamansa menestys melkein yhtä suuri kuin turvattiensakin.
Tartarin, astuessaan sisään pyssy olalla, teki mielialan hallaiseksi.
Kaikki nämät kunnon tarasconilaiset, jotka vallan tyyneesti kulkivat
häkkien edessä, aseettomina, aavistamattakaan mitään vaaraa, joutuivat
vallan luonnollisen kauhuntunteen alaisiksi, nähdessään suuren
Tartarinin astuvan sisään menaseria-kojuun tuo hirvittävä sota-ase
mukanaan. Oli siis jotakin pelättävää, koska hän, tuo sankari...
Silmänräpäyksessä koko häkkien edusta tuli väestä tyhjäksi. Lapset
huusivat pelosta, ja naiset katselivat ovea. Apteekkari Bézuquet hiipi
pois, sanoen menevänsä noutamaan pyssyänsä...
Vähitellen Tartarinin ryhti kuitenkin rauhoitti katselijain mielet.
Tyyneenä, pää pystyssä, tuo peloton Tarasconilainen kulki ympäri kojua,
meni pysähtymättä hylkeen ammeen ääreen, silmäili ylenkatseellisesti
pitkää lesteillä täytettyä arkkua, jossa boa-käärme sulatti raakana
nielemäänsä kananpoikaa, ja pysähtyi viimein jalopeuran häkin eteen...
Hirvittävä ja juhlallinen kohtaus! Tarasconin jalopeura ja
Atlas-vuorten jalopeura vastatusten... Toisella puolen Tartarin,
seisten polvi koukussa ja nojaten pyssyynsä; toisella puolen jalopeura,
suunnattoman suuri jalopeura, loikoen oljilla, silmä tirkistellen,
tylsyneen näköisenä, ääretön keltaisen harjan ympäröimä turpa leväten
etukäpälillä... Kumpikin tyyneenä ja katsellen toista.
Mutta kas kummaa! joko sitten neulasytytinpyssy suututti jalopeuraa,
tai se vainusi rotunsa vihollista, niin se, katseltuaan siihen asti
tarasconilaisia mitä suurimmalla ylenkatseella, haukotellen heille
vasten naamaa, äkkiä yltyi vihaiseksi. Ensin se nuhisi ja murisi
kumeasti, työnsi esiin kyntensä ja ojensi käpäliään; sitten se nousi
ylös, kohotti päänsä pystyyn, ravisti harjaansa ja päästi Tartarinia
kohti hirvittävän kiljunnan.
Siihen vastasi kauhistuksenhuuto. Tyrmistyneinä syöksyivät
tarasconilaiset ovelle päin. Kaikki, naiset, lapset, rantajätkät,
lakkien metsästäjät, itse kelpo päällikkö Bravidakin... Tarasconin
Tartarin yksinään ei liikahtanut paikaltaan... Hän seisoi vankkana ja
järkähtämättömänä häkin edessä, silmät salamoiden ja kasvoissa tuo
hirvittävä ilme, jonka koko kaupunki tunsi... Kun lakkien ampujat vähän
rauhoittuneina hänen käytöksensä ja rautakankien vahvuuden johdosta
hetken kuluttua lähestyivät johtajaansa, kuulivat he hänen mutisevan
itsekseen katsellen leijonaa: "Siinä, totta totisesti, olisi otus, jota
kannattaisi metsästää."
Sinä päivänä ei Tarasconin Tartarin siitä puhunut sen enempää.


IX.
Kangastuksen omituisia seurauksia.

Sinä päivänä ei Tarasconin Tartarin siitä puhunut sen enempää; mutta
miesparka oli jo sanonut liiankin paljon...
Seuraavana päivänä juteltiin kaupungissa yksistään Tartarinin tulevasta
matkasta Algeriaan ja jalopeuran metsästyksestä. Olettehan kaikki,
rakkaat lukijat, todistajina siitä, ett’ei tuo kunnon mies ollut
hiiskunut sanaakaan tästä; mutta tiedättehän, kangastus....
Sanalla sanoen, koko Tarascon puhui yksinomaan tästä matkasta.
Ajoradalla, klubissa, Costecaldella, kaupunkilaiset puhuttelivat
toisiaan peljästyneen näköisinä.
"Tuota noin, oletteko kuullut tuon uutisen, vai mitä?"
"Tuota noin, minkä sitten?... Tartarinin matkatuumat, vai mitä?"
Sillä Tarasconissa kaikki lauseet aletaan sanoilla _tuota noin_ ja
lopetetaan sanoilla _vai mitä_, jotka molemmat äännetään seudun
omituiseen murretapaan. Tuona päivänä enemmän kuin muina, nuo sanat
_tuota noin_ ja _vai mitä_ kajahtivat niin että ikkunalasit tärisivät.
Se tämän kaupungin asujamista, jota tämä aiottu Afrikan matka enimmin
hämmästytti, oli Tartarin. Mutta kuulkaapa, mitä turhamielinen
kunnianhimo saa aikaan! Sen sijaan, että olisi vallan yksinkertaisesti
vastannut, ett'ei hän ollenkaan aikonut matkustaa, ett'ei hän koskaan
ollut edes sitä ajatellut, Tartarin parka — ensi kerran kun hänelle
puhuttiin tästä matkasta — virkkoi vähän väistäen: "No!... no!...
kenties... eihän sitä tiedä." Toisella kerralla hän vastasi, totuttuaan
enemmän tähän ajatukseen: "Onhan se luultavaa." Ja kolmannella
kerralla: "Se on varma asia!"
Lopulta illoin klubissa ja Costecalden perheessä munatodin,
hyvähuutojen ja liekkien innostamana ja huumaantuneena siitä
huomiosta, jonka huhu hänen lähdöstään oli kaupungissa herättänyt,
tuo miespoloinen selitti kursailematta väsyneensä lakkien ampumiseen
ja että hän ennen pitkää aikoi lähteä ajamaan suuria Atlas-vuorten
jalopeuroja...
Hirvittävä eläköönhuuto seurasi tätä selitystä. Sitten tehtiin uutta
munatotia, puristettiin toinen toisen kättä, syleiltiin ja pantiin
toimeen serenaadeja pienen jättiläispuu-talon edustalla soihtujen
valossa aina puoliyöhön saakka.
Mutta tähän kaikkeen yksi oli tyytymätön, ja se oli Tartarin-Sancho.
Afrikan matkan ja jalopeuran metsästyksen kuvitteleminen pani hänet
edeltäkäsin vapisemaan. Ja tullessaan kotia, kunniaserenaadin yhä
kaikuessa ikkunoiden alla, valmisti hän Tartarin-Quijotelle hirvittävän
kohtauksen, soimaten häntä hassuksi, hullunkuriseksi, varomattomaksi,
kolminkertaiseksi houkkioksi, kuvaten hänen eteensä perinpohjin kaikki
ne tapaturmat, jotka odottivat häntä tällä retkellä, haaksirikot,
luuvalot, kuumeet, veriset ulostukset, mustat rutot, spitalitaudit, y.m.
Turhaan Tartarin-Quijote vannoi, ettei hän menettelisi varomattomasti,
että hän hyvin peittäisi ruumiinsa vaatteilla, että ottaisi mukaansa
kaikki tarvekalut. Tartarin-Sancho ei tahtonut kuulla mitään. Miesparka
näki jo hengissä itsensä jalopeurain raatelemaksi, Vajonneeksi
erämaan hiekkaan Cambyses vainajan tavoin, ja toisen Tartarinin
onnistui vähän rauhoittaa häntä vain selittämällä, ettei tuolle
matkalle lähdettäisi heti paikalla, ettei mikään kiirehtinyt, ja ennen
kaikkea, ettei vielä oltu lähdetty matkaan.
Ja todellakin on vallan selvää, ettei moiselle retkelle lähdetä ilman
muutamia varokeinoja. Täytyyhän tietää, minne menee, luulen ma, eikä
lähteä liikkeelle linnun tavoin...
Ennen kaikkea Tarasconilainen tahtoi lukea suurten Afrikka-matkustajien
kertomuksia, Mungo-Parkin, Caillén, tohtori Livigstonen, Henri
Duveyrier’n esityksiä.
Näistä hän huomasi, että nämät pelottomat matkustajat, ennenkuin
sitoivat jalkoihinsa kaukomatkojen sandaalit, olivat pitkän aikaa
valmistautuneet kärsimään nälkää, janoa, vaivaloisia nopeita kulkuja ja
kaikenlaisia puutteita. Tartarin tahtoi menetellä kuten he, ja tästä
päivästä alkaen hän elätti itseään pelkällä _keitetyllä vedellä_. —
Tarasconissa kutsutaan _keitetyksi vedeksi_ ruokalajia, joka on tehty
kiehuvaan veteen kastetuista leipäpalasista; näiden höysteeksi on pantu
kynsilaukan sakara, vähän ajoruohoa ja laakerilehtinen. Tämä komento
oli ankara, ja saattaa kuvitella, miten happamat Sancho paran kasvot
olivat.
Ihastuen kuriinsa keitetyn veden johdosta noudatti Tarasconin Tartarin
vielä muita viisaita toimenpiteitä. Niinpä hän, tottuakseen pitkiin
jalkamatkoihin, pakotti itseään joka aamu kulkemaan kaupungin ympäri
seitsemän tahi kahdeksan kertaa perätysten, milloin nopein askelin,
milloin voimistelujuoksussa, kyynärvarret kiinni kupeissa ja pari
pientä valkoista kiveä suussa, muinaisaikaiseen tapaan.
Tämän lisäksi hän, totuttaakseen itseään öiseen viileyteen, sumuun ja
kasteeseen, meni joka ilta alas puutarhaansa ja viipyi siellä aina
kello kymmeneen ja yhteentoista illalla, yksin, pyssy mukanaan ja
väijyksissä jättiläispuun takana.
Vihdoin Costecalden luo myöhästyneet lakkien metsästäjät saattoivat
sen ajan kuluessa, kun Mitainen menaseria viipyi Tarasconissa,
iltahämärässä kulkiessaan linnatorilla huomata salaperäisen miehen
astuvan edestakaisin eläinkojun takana.
Se oli Tarasconin Tartarin, joka totutti itseään vapisematta kuulemaan
leijonan kiljuntaa yön pimeydessä.


X.
Ennen matkallelähtöä.

Sillä välin kuin Tartarin täten ihastuneena antautui kaikenlaisiin
sankarimaisiin temppuihin, olivat koko Tarasconin katseet hänen
kiinnitettyinä; huomio ei enää kiintynyt mihinkään muuhun. Lakkien
metsästys liipoitteli vaan yhdellä siivellä, romanssit unohtuivat
nurkkaan. Apteekkari Bézuquet’llâ piano riutui ikävissään vihreän
peitteensä alla, ja kärpäset kuivua kutistuivat sen päällä, vatsa
ylöspäin... Tartarinin retki oli pysäyttänyt kaikki.
Olisipa pitänyt nähdä, miten kernaasti nähty tuo kuuluisa
Tarasconilainen oli vieraissa. Hänen seurastaan tapeltiin, riideltiin,
sovittiin kuin lainaesineestä, jopa se hankittiin varkain. Naisista
ei ollut sen suurempaa kunniaa, kuin mennä Mitainen menaserialle käsi
kädessä Tartarinin kanssa sekä antaa hänen jalopeuran häkin edessä
selittää, millä lailla näitä suuria petoja metsästettiin, mihin täytyi
tähdätä; kuinka monen askeleen päästä, olivatko tapaturmat lukuisat,
y.m., y.m.
Tartarin antoi kaikki ne selitykset, joita ikinä haluttiin. Hän oli
lukenut Jules Gérardin teokset ja tunsi leijonanajon pilkulleen, vallan
kuin hän sitä olisi harjoittanut. Hän puhuikin näistä seikoista hyvin
kaunopuheliaasti.
Mutta ihanimmillaan hän oli päivällisillä presidentti LLadevèzen tai
kelpo päällikkö Bravidan, entisen varusmestarin, luona, kun kahvia
tarjottiin ja kun häntä pyydettiin, kaikkien siirtäessä tuolinsa
lähemmäksi, puhumaan tulevista metsästysretkistään...
Silloin sankarimme, nojaten kyynäspäätään pöytään ja härppien
mokkaansa, liikutetulla äänellä kertoi kaikista niistä vaaroista, jotka
odottivat häntä siellä vieraassa maassa. Hän mainitsi pitkät kuuttomat
väijykset, myrkylliset suot, laakeriruusun myrkyttämät rannat,
raesateet, paahtavat auringonpaisteet skorpionit, heinäsirkkasateet;
hän kuvaili myös Atlas-vuorten leijonain tapoja, niiden hämmästyttävää
notkeutta ja niiden julmuutta kiiman aikana...
Sitten hän innostuen omasta puheestaan nousi seisovilleen pöydän
äärestä, hypähti keskelle ruokasalia matkien jalopeuran kiljuntaa,
pyssyn pamausta piu! pau! räjähtävän luodin vinkunaa, pfft! pfft!
huiski käsillään, kaatoi kumoon tuoleja...
Kaikki pöydän ääressä istuvat olivat kalpeat, Miehet katselivat
toisiaan pudistaen päätään, naiset ummistivat silmänsä päästäen
kauhunhuutoja, vanhukset heiluttivat sotaisesti pitkiä sauvojaan, ja
pikkupojat, jotka pannaan aikaiseen nukkumaan, kavahtivat ylös unestaan
ärjymisen ja laukauksien herättäminä, olivat kovasti peloissaan ja
pyysivät sytyttämään tulta lamppuun.
Vastaiseksi Tartarin ei lähtenyt matkaan.


XI.
Miekaniskuja, hyvät herrat, miekaniskuja... Eikä neulanpistoja!

Oliko hänellä todella aikomus matkustaa?... Sangen arka kysymys, johon
Tartarinin historiankirjoittajan olisi hyvin vaikea vastata.
Ainakin on varmaa, että Mitainen menaseria oli lähtenyt Tarasconista
neljättä kuukautta sitten, eikä jalopeurantappaja liikkunut
paikaltaan... Ehkäpä tuo vilpitön sankari, jonkun uuden kangastuksen
häikäisemänä, lopulta vakavasti kuvitteli olleensa Algeriassa. Ehkä
hän, yhä uudelleen kerrottuaan tulevia metsästysretkiään, kuvitteli jo
tehneensä ne, yhtä vilpittömästi kuin hän kuvitteli nostaneensa tangon
päähän konsulilipun ja ampuneensa tataareja Shang-Haissa, piu, pau!
Onnettomuudeksi, Tarasconin Tartarinin tälläkin kertaa ollessa
kangastuksen uhrina, ei tarasconilaisten laita ollut sama. Kun kolmen
kuukauden odotusajan kuluttua huomattiin ettei metsästysretkelle aikova
ollut varustanut ainoatakaan matkalaukkua, ruvettiin napisemaan.
"Tästä tulee samaa kuin Shang-Hain juttu!" sanoi Costecalde hymyillen.
Ja nämät asekauppiaan sanat herättivät tavatonta huomiota kaupungissa;
sillä ei kukaan enää luottanut Tartariniin.
Naiivit, pelkurit, miehet sellaiset kuin Bézuquet, jotka kirppu olisi
säikyttänyt pakosalle ja jotka eivät voineet ampua pyssynlaukausta
sulkematta silmiään, etenkin nämät olivat armottomat. Klubissa,
esplanaadilla, he puhuttelivat Tartarin parkaa vähän ivallisen
näköisinä.
"Tuota noin, milloinka tuo matka pannaan toimeen?"
Costecalden asepuodissa ei Tartarinin mielipide enää saavuttanut
luottamusta. Lakkien metsästäjät luopuivat johtajastaan!
Sen lisäksi pilkkarunoja sepusteltiin. Presidentti Ladevèze, joka
joutohetkinään hieman antautui provensaalisen runottaren palvelukseen,
kirjoitti talonpoikaismurteella runon, jolla oli suuri menestys. Siinä
puhuttiin eräästä suuresta Gervais-nimisestä metsästäjästä, jonka
pelättävän pyssyn piti ottaa hengiltä Afrikan jalopeurat sukupuuttoon
asti. Vahinko vain, että tämä pyssy pahainen oli omituista tekoa: _se
ladattiin alati, mutta ei lauennut koskaan_.
Se ei lauennut koskaan! huomaatte mikä salaviittaus...
Yks kaks tämä runo tuli kansanomaiseksi; ja kun Tartarin kulki ohi,
niin rantajätkät ja pienet saappaankiilloittajat hänen ovensa edessä
lauloivat kuorossa:
Mestari Gervais’llâ pyssy on oiva,
Se yhäti ladataan,
Mestari Gervais’llâ pyssy on oiva,
Se yhäti ladataan, ei laukea konsanaan.
Mutta tätä laulettiin pitkän matkan päässä, kaksinkertaisten lihasten
vuoksi.
Oi tarasconilaisten mieltymyksen menehtyväisyyttä!
Tuo suuri mies teeskenteli olevansa mitään huomaamatta, mitään
kuulematta; mutta itse teossa tämä pieni kumea ja pistelevä touhu häntä
suuresti pahoitti; hän tunsi Tarasconin luiskahtavan pois käsistään,
kansansuosion siirtyvän toisille, ja tämä tuotti hänelle sanomatonta
kärsimystä.
Oi kansansuosion suurta lihakattilaa; onpa suloista istuutua sen
ääreen, mutta vies sua, miten kirvelee, kun se kaatuu kumoon!...
Huolimatta kärsimyksistään, hymyili Tartarin ja vietti entistä
rauhallista elämäänsä, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut.
Mutta välistä kuitenkin tämän hilpeän välinpitämättömyyden naamio,
jonka hän ylpeydestä oli painanut kasvoilleen, irtaantui äkkiä. Silloin
huomasi niissä hymyn asemesta paheksumista ja surua.
Niinpä eräänä aamuna, pienten kiilloittajien laulaessa: _Mestari
Gervais’llâ pyssy on oiva_, näiden vehnusten äänet saapuivat
sankariparkamme huoneeseen asti, jossa hän juuri ajoi partaansa peilin
edessä. (Tartarinilla oli täysiparta, mutta koska se levitteleikse
liian rehevästi, täytyi hänen sitä karsia.)
Äkkiä aukeni ikkuna rajusti, ja Tartarin tuli näkyviin
paitahihasillaan, huivi köytettynä ohimoille ja leuka valkean
saippuakuohan peitossa; hän heilutti partaveistään ja saippuapalastaan
ja huusi hirvittävällä äänellä:
"Miekaniskuja, hyvät herrat, miekaniskuja!... Eikä neulanpistoja!"
Kauniita sanoja, kyllin ansiokkaita joutumaan historianlehdille; ikävä
vain, että ne lausuttiin näille pienille poikanaskaleille, jotka
olivat kiilloituslaatikkojensa korkuiset ja miekankantamiseen vallan
kykenemättömiä ritareja.


XII.
Mitä pienessä jättiläispuu-talossa sanottiin.

Keskellä yleistä luopumista, armeija yksin piti Tartarinin puolta.
Kelpo päällikkö Bravida, entinen varusmestari, osoitti hänelle yhä
edelleen kunnioitustaan: "Siinä on vasta reima mies!" virkkoi hän yhä
itsepäisesti, ja tämä tunnustus oli ainakin, luulen ma, apteekkari
Bézuquet’n tunnustuksen veroinen... Tuo kelpo päällikkö ei kertaakaan
ollut salaviittauksilla tehnyt pilaa Afrikan-matkasta; mutta kun
julkinen hälinä kävi liian voimakkaaksi, päätti hän puhua.
Eräänä iltana, kun onneton Tartarin oli yksin työhuoneessaan, ajatellen
surullisia seikkoja, näki hän päällikön astuvan sisään vakavana,
mustissa hansikkaissa ja takki korviin saakka napitettuna.
"Tartarin", virkkoi entinen kapteeni arvokkaasti, "Tartarin, ei ole muu
edessä kuin matka!" Ja hän jäi seisomaan oven kehykseen, — ankarana ja
suurena kuin velvollisuus.
Tarasconin Tartarin käsitti täydelleen, mitä sisälsivät nuo sanat:
"Tartarin, ei ole muu edessä kuin matka."
Hän nousi hyvin kalpeana, katseli hellästi ympärilleen somassa
työhuoneessaan, jonka ikkunat olivat huolellisesti suljetut ja joka
oli täynnä lämpöä ja suloista valoa. Hänen katseensa kohtasi tuota
leveätä mukavaa nojatuolia, kirjojaan, mattoaan, suuria valkoisia
ikkunaverhostimia, joiden takana värähtelivät pienen puutarhan ohuet
oksat. Sitten hän astui kelpo päällikköä kohti, tarttui hänen käteensä,
puristi sitä voimakkaasti ja virkkoi, itkun tukahuttamalla äänellä,
kuitenkin pysyen stoalaisena: "Aionpa matkustaa, Bravida!"
Hän lähtikin matkaan, kuten oli sanonut. Mutta ei kuitenkaan heti...
täytyihän hänen ensin varustautua.
Ensin hän tilasi Bompard’ilta kaksi suurta kaksiosaista kuparilevyillä
vuorattua matka-arkkua, joihin kumpaankin oli kiinnitetty pitkä,
seuraavalla kirjoituksella varustettu nimilevy:
Tarasconin Tartarin
Asearkku.
Vuoraaminen ja kaiverrus veivät paljon aikaa. Hän tilasi myös
Tastavinilta komean matka-albumin, johon aikoi kirjoittaa päiväkirjansa
ja matkamuistelmansa; sillä vaikkapa onkin jalopeuran ajossa, ajattelee
kuitenkin matkalla.
Lisäksi tuotatti hän Marseillesta kokonaisen laivalastin laatikoissa
säilytettyjä herkkutavaroita, pemmikaania, josta valmistetaan
lihalientä, uusikaavaisen suojusteltan, joka saatiin silmänräpäyksessä
kohoamaan ja menemään kokoon, merimiehensaappaat, kaksi sateenvarjoa,
vedenpitävän päällystakin ja siniset silmälasit silmätautien
välttämiseksi..Päälle päätteeksi apteekkari Bézuquet pani kuntoon
hänelle rohtolaatikon, joka oli tungettu täyteen laastaria, arnikaa,
kanverttia ja rutto-ätikkää.
Tartarin parka! ei hän tätä kaikkea itseään varten tehnyt; vaan hän
toivoi varovaisuudella ja hienotunteisella tarkkaavaisuudella lopulta
asettavansa Tartarin-Sanchon raivon; tämä näet ei ollut leppynyt päivin
eikä öin, siitäperin kuin Afrikan-matka oli päätetty panna toimeen.


XIII.
Lähtö.

Vihdoin se saapui, tuo juhlallinen päivä, tuo suuri päivä.
Aamun valjetessa koko Tarascon oli jaloillaan, täyttäen Avignon tien ja
Tartarinin pienen talon edustan.
Siinä oli väkeä ikkunoissa, katoilla, puissa; Rhônella kulkevia
merimiehiä, rantajätkiä, kenkienkiiloittajia, porvareita,
kankaanluojattaria, klubin jäseniä ja sanalla sanoen koko kaupunki;
tämän lisäksi myöskin Beaucairen asukkaat, jotka olivat kulkeneet
yli sillan, ja kaupungin lähiseudun yrttitarhurit. Siinä nähtiin
kärryjä suurine vedenpitävine kuomineen, viinitarhatyömiehiä
nauhoilla, kulkusilla, ruususolmuilla ja kelloilla koristettujen
sekä lauttahaloilla sälytettyjen muulien selässä, jopa siellä täällä
joku soma Arles’n tyttö, joka ohimot koristettuina taivaansinisellä
nauhalla, istui rakastajansa takana pienen camarguelaisen raudanharmaan
hevosen selässä.
Koko tämä kansanjoukko hääri ja tunkeili Tartarinin oven edessä, tuon
hyvän herra Tartarinin, joka lähti tappamaan jalopeuroja _turkkilaisten
pariin_.
Tarasconilaisten mielikuvituksessa Algeria, Afrikka, Kreikka, Persia,
Turkki ja Mesopotamia kaikki yhteensä muodostavat suuren, hyvin
epämääräisen, melkein tarumaisen maan; ja oloa siellä kutsutaan oloksi
_turkkilaisten parissa_.
Keskellä tätä väentungosta lakkien metsästäjät kulkivat edestakaisin
ylpeinä johtajansa triumfista ja jättäen jälkeensä ikäänkuin kunnian
uurtamia vakoja.
Jättiläispuu-talon edessä oli kahdet suuret työntökärryt. Aika
ajoin ovi aukeni ja silloin nähtiin muutamien henkilöiden vakavina
astuskelevan pienessä puutarhassa. Miespalvelijat kantoivat ulos
matkalaukkuja ja kirstuja, jotka he latoivat työntökärryille.
Jokaista uutta tavaramyttyä ulos tuotaessa, väkijoukko vavahteli.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Tarasconin Tartarin - 3
  • Parts
  • Tarasconin Tartarin - 1
    Total number of words is 3211
    Total number of unique words is 1931
    21.9 of words are in the 2000 most common words
    30.6 of words are in the 5000 most common words
    36.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tarasconin Tartarin - 2
    Total number of words is 3196
    Total number of unique words is 1882
    21.2 of words are in the 2000 most common words
    29.8 of words are in the 5000 most common words
    34.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tarasconin Tartarin - 3
    Total number of words is 3187
    Total number of unique words is 2008
    19.2 of words are in the 2000 most common words
    27.6 of words are in the 5000 most common words
    31.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tarasconin Tartarin - 4
    Total number of words is 3238
    Total number of unique words is 1985
    21.5 of words are in the 2000 most common words
    30.5 of words are in the 5000 most common words
    35.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tarasconin Tartarin - 5
    Total number of words is 3218
    Total number of unique words is 2009
    21.4 of words are in the 2000 most common words
    29.6 of words are in the 5000 most common words
    33.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tarasconin Tartarin - 6
    Total number of words is 3206
    Total number of unique words is 2071
    19.9 of words are in the 2000 most common words
    27.8 of words are in the 5000 most common words
    32.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Tarasconin Tartarin - 7
    Total number of words is 1494
    Total number of unique words is 1023
    26.1 of words are in the 2000 most common words
    34.0 of words are in the 5000 most common words
    38.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.