Taivasko vai helvetti y.m. humoreskeja - 4

Total number of words is 3482
Total number of unique words is 1996
22.0 of words are in the 2000 most common words
30.4 of words are in the 5000 most common words
35.3 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
tällöin isällisen huolenpidon puuskia. Minä päätin musertaa tuon
kivettymäintoilun hienolla, oikein hienolla pilalla. Mutta kenties se
oli liiankin hieno, sillä ei kukaan koskaan käsittänyt siinä piilevää
satiiria. Minun suunnitelmani perustui siihen, että olisi tehtävä
merkillinen löytö, nimittäin -- kivettynyt mies.
Minulla oli ollut satunnainen riita herra Servallin, Humboldtin uuden
rauhantuomarin ja ruumiintarkastusmiehen kanssa, ja minä ajattelin,
että samalla kertaa voisin antaa hänelle pienen näpäyksen ja tehdä
hänet vähän naurettavaksi ja siten yhdistää hyödyllisen huvittavaan.
Minä tein senvuoksi laajasti ja uskottavimpia yksityisseikkoja myöten
selkoa kivettyneen ihmisen löydöstä Graveley Fordissa (täsmälleen
sadankahdenkymmenen peninkulman päässä -- ja tie niskoille
vaarallinen vuoristotie -- siitä paikasta, missä Servall asui);
miten seudun kaikki tiedemiehet olivat olleet löytöä tutkimassa (oli
tunnettu asia, ettei siellä löytynyt elävää olentoa viidenkymmenen
peninkulman alueella, lukuunottamatta muutamia nälistyneitä
intiaaneja, muutamia raajarikkoisia heinäsirkkoja ja neljää viittä
hiirihaukkaa, jotka olivat ilman ravintoa ja voimattomia pääsemään
sieltä pois); miten kaikki nämä tiedemiehet selittivät, että tuo
kivettynyt mies oli ollut täydellisessä kivettymisen tilassa enemmän
kuin kymmenen miespolven ajan; senjälkeen kerroin varmuudella,
jonka olisi pitänyt levittää häpeän puna poskilleni, että heti kun
herra Serval oli kuullut uutisen, kutsui hän kokoon juryn, nousi
aasinsa selkään ja läksi, virkavelvollisuudelleen uskollisena,
tuolle vaivaloiselle viiden päivän matkalle alkaliraunioista,
koiruohopensastoista, hengenvaaroista ja uhkaavasta nälkäkuolemasta
välittämättä pitämään _ruumiintarkastuksen_ miehestä, joka oli
ollut kuolleena ja kivettyneenä enemmän kuin kolme sataa vuotta! Ja
kun kerran olin päässyt vauhtiin, esitin samalla horjumattomalla
varmuudella, että vainaja oli juryn lausunnon mukaan kuollut
ilmanlaadun pitkällisestä vaikutuksesta. Tuo kiihotti vaan
mielikuvituksen yhä vinhempaan lentoon ja minä kerroin, että jury
kullankaivajille ominaisella ihmisrakkaudella kaivoi haudan ja
aikoi antaa kivettyneelle miehelle kristillisen hautauksen, kun he
huomasivat, että kalkkikivisakkaa oli miespolvien ajan tippunut
sen kivilouhen päälle, jolla hän istui, ja että tuo sakka oli
valunut hänen alleen ja muurannut hänet vuoreen kiinni; että jyry
(kaikki sen jäsenet olivat työmiehiä eräässä hopeakaivoksessa)
hetkisen keskustelivat tuosta vaikeudesta ja sitte ottivat esille
poran ja sytytyslangan ja ryhtyivät kaivamaan reikää hänen alleen,
_räjäyttääkseen_ hänet irti kalliosta, kun herra Serval sillä
hienotunteisuudella, joka on niin hänen luonteensa mukaista, kielsi
heitä sitä tekemästä, huomauttaen, että sellainen teko olisi
pyhyydenloukkausta.
Alusta loppuun oli kirjotus "kivettyneestä miehestä" sarja pelkkiä
mahdottomuuksia, vaikka tarina kerrottiinkin kovalla, teeskennellyllä
uskottavuudella, joka vaikutti itseenikin, vaikutti siinä määrässä,
että olin melkein uskoa omaa petostani. Mutta minulla ei tosiaankaan
ollut halua pettää ketään enkä edes luullut, että siitä seuraisi
sellainen tulos. Minä luotin siihen, että kivettyneen miehen
_istumistapa_ olisi saattanut yleisön ymmärtämään, että koko juttu
oli paljasta pilaa. Minä sotkin siihen kuitenkin innolla muita
asioita, toivoen saada sen hämärämmäksi -- ja siksi se todella
tulikin. Minä kuvailin hänen toisen jalkansa asentoa ja sanoin
sitte, että hänen oikea peukalonsa oli painunut nenää vasten;
sitte puhuin minä hänen toisesta jalastaan, pyörähdin takaisin ja
sanoin, että oikean käden sormet olivat hajallaan; sitte puhuin minä
hänen takaraivostaan ja kerroin senjälkeen, että vasen peukalo ja
oikea pikkusormi olivat koukussa; senperästä tein sivuharppauksen
tarinoidakseni jostain muusta, mutta palasin taas vähitellen
takaisin ja huomautin, että vasemman käden sormet olivat hajallaan
samoinkuin oikean kädenkin. Mutta minä olin ollut liiaksi ovela.
Minä sotkin sitä liian paljon ja koko kuvaus hänen asennostaan,
joka olisi paljastanut kirjotuksen ilveellisen luonteen kokonaan,
teki aivan päinvastaisen tuloksen kuin mitä sillä oli tarkotettu,
sillä ei kukaan muu kuin minä koskaan huomannut eikä älynnyt, minkä
johtopäätöksen voi tehdä tuon kivettyneen miehen käsien asennosta.
[Laittakaapa, lukijat, kätenne edellä kuvailtuun asentoon, niin
löydätte arvotuksen avaimen! Suoment. huomautus.]
Satiirina kivettymä-intoilijoita vastaan -- tai miksi heitä sitte
kutsuin -- oli minun "Kivettynyt mieheni" täydellinen fiasko; sillä
kaikki pitivät juttua totena ja minä huomasin hämmästyksekseni, miten
mielikuvitukseni luoma olento, sen sijaan että se oli hävittänyt
pois ja tehnyt naurunalaiseksi koko ihme-esineiden touhun, ihan
häikäilemättä sai ensimäisen sijan niiden todellisten ihmeiden
joukossa, joita Nevadastamme oli tavattu. Minä olin niin pettynyt
suunnitelmani kummallisesta myttyynmenemisestä, että aluksi suutuin
enkä mielelläni ajatellut koko asiaa, mutta vähitellen, kun alkoi
saapua toisia lehtiä, joissa kivettynyttä miestä kuvailtiin ja
mitään epäilemättä ylisteltiin, aloin tuntea salaista, lohduttavaa
tyydytystä; ja kun huhu tuosta miehestä levisi yhä laajempiin
piireihin ja minä sanomalehdistä näin, että se yhtämittaa ja
vastustamattomalla voimalla riensi mantereelta mantereelle
valtakunnasta valtakuntaan, maasta maahan, kunnes se oli kiertänyt
maapallon ympäri ja pysähtynyt ylevänä ja kieltämättömänä totuutena
ylen vakavaan lontoolaiseen _Lancet_ nimiseen aikakauskirjaan,
oli minun maljani täysi ja minä olin iloinen siitä että olin
saanut sen aikaan. Noin yhdentoistakuukauden ajan, ellen väärin
muista, oli herra Servallin postilaukussa joka päivä puolen
puutaa kaiken mailman sanomalehtiä, jotka sisälsivät viirulla
merkittyjä kirjotuksia kivettyneestä miehestä. Minä lähettelin
niitä hänelle. Tein sen ilkeydestä, en pilan vuoksi. Hän heitti ne
takapihalle ja kiroili ja joka päivä näiden kuukausien kuluessa tuli
kaivostyömiehiä, hänen valitsijoitaan (sillä kullankaivajat eivät
jätä koskaan kujeilemistaan jonkun henkilön kanssa alkuun päästyään)
hänen luokseen kysymään häneltä, mistä he saisivat käsiinsä
sanomalehden, jossa olisi jotain kivettyneestä miehestä. Hän olisi
voinut varustaa koko maanosan sellaisilla lehdillä. Minä vihasin
Servallia siihen aikaan ja kaikki tuo oli kuin palsamia ja nautintoa
minulle. En olisi koskaan voinut saada hänestä todellisemmin iloita
kuin ehkä ottamalla hänet hengiltä.


MITÄ ON OLLA SANOMALEHTIMIEHENÄ TENNESSEESSÄ

Eräs lääkäri sanoi minulle, että eteläinen ilmanala vaikuttaisi
edullisesti minun terveyteeni, ja minä matkustin senvuoksi
Tennesseehen ja sain aputoimittajan paikan _Johnson Covnty'n_
omistamassa _Sotahuudossa_. Kun tulin toimitukseen ryhtyäkseni uuteen
virkaani, lekotteli päätoimittaja kolmijalkaisessa tuolissa jalat
edessään olevalla kuusisella pöydällä. Huoneessa oli toinenkin pöytä
ja särkynyt tuoli ja ne kumpikin olivat puolittain hautautuneet
sanomalehtien ja lehtileikkausten ja käsikirjotuspinkkojen alle.
Siellä oli vielä sannoitettu puulaatikko täynnä sikarinpätkiä ja
sylettyjä tupakkimällejä; olipa huoneessa uunikin, jonka luukku
riippui vaan yhdestä ylimäisestä saranastaan. Päätoimittajalla oli
yllään pitkä musta takki ja jalassaan valkoset palttinahousut.
Saappaansa olivat sirot ja hyvin kiillotetut. Hänellä oli kurttuinen
paita päällään, iso sinettisormus sormessaan, kaulassaan pystykaulus
vanhentunutta kuosia ja rintataskussaan ruudukas nenäliina, jonka
päät riippua lerpottivat ulkona. Puku oli ollut muodissa vuonna 1848.
Hän poltteli sikaria ja mietti jotain sanasutkausta ja kynsiessään
päätään oli hän sotkenut hiuksensa pörröisiksi. Hänen silmänsä
mulkoilivat ihan pelottavasti ja minä tein sen johtopäätöksen, että
hän parastaikaa keitti kokoon tavallista tuimempaa pääkirjotusta! Hän
pyysi minun silmäilemään toisia lehtiä ja kirjottamaan "Tähkäpäitä
Tennesseen lehdistä" ja siihen artikkeliin sovittamaan kaiken sen
mikä niissä oli ottamisen arvoista.
Minä kirjoitin seuraavasti:
"_Tähkäpäitä Tennesseen lehdistä_.
"Kaksi kertaa viikossa ilmestyvän _Maanjäristyksen_ toimitus on
nähtävästi saanut väärinkäsityksen mitä tulee Ballyhack-rautatiehen.
Yhtiön tarkotus ei ole mennä Buzzardvillen nenän ohitse, se
päinvastoin pitää tuota paikkaa mitä tärkeimpänä radalla eikä sillä
niinollen ole aikomus sitä syrjäyttää. _Maanjäristyksen_ toimitus
luonnollisesti mielihyvällä ottaa vastaan tämän oikaisun.
"John V. Blosson, Higginsvillen äänenkannattajan _Vapauden ukonnuolen_
ansiokas toimittaja saapui kaupunkiimme eilen. Hän asuu Van Burenin
hotellissa.
"Olemme huomanneet, että arvoisa aikalaisemme, Springin _Aamunparku_,
on sattunut erehtymään otaksuessaan, ettei Van Vertenin vaali vielä
ole täydellinen tosiasia, mutta hän on jo varmaankin huomannut
erehdyksensä ennekuin tämä saapuu hänen käsiinsä. Hän on nähtävästi
johtunut harhaan epätäydellisen vaalireferaatin vuoksi.
"Meitä ilahuttaa kuulla, että Blathersvillen kaupunki koettaa hieroa
sopimusta erään newyorkilaisen herran kanssa sen miltei ilman
liikettä olevien katujen laskemisesta Nicholsonin betonilla. Mutta
sellaista toivoa on vaikea saada toteutetuksi sen perästä kun Memphis
narrasi muutamain newyorkilaisten tekemään samallaisen työn eikä
sitte tahtonut maksaa. _Eläköönhuuto_ puuhailee kuitenkin taitavasti
sen toimenpiteen puolesta ja näyttää lopuksi toivovan menestystä.
"Ikävällä kuulemme, että eversti Bascom, _Vapauden kuolinhuokauksen_
päätoimittaja, kaatui kadulla joku ilta sitten ja taittoi jalkansa.
Hän on viime aikoina ollut heikko ylenmääräisistä ponnistuksista ja
levottomuudesta perheessään sattuneen sairauden takia, ja otaksutaan
hänen pyörtyneen syystä että rasitti itseään kävelemällä liian paljon
auringonpaisteessa".
Minä jätin käsikirjotuksen päätoimittajalle, hänen joko
hyväksyttäväkseen, korjattavakseen tahi revittäväkseen. Hän vilkasi
siihen ja kasvonsa synkistyivät. Hän silmäili sen läpi ja kasvonsa
tulivat uhkaaviksi. Saattoi helposti huomata, että jotain oli
hullusti. Nyt hyökkäsi hän ylös ja sanoi:
-- Tuli ja leimaus! Luuletteko, että minä aijon puhua noista
eläimistä tähän äänilajiin. Arveletteko että minun tilaajani pitävät
tuollaisesta maitovellistä? Antakaa minulle kynä!
En koskaan ole nähnyt kynän niin säälimättömästi karsivan ja
korjailevan toisen verbejä ja adjektiiveja. Hänen päästessään
vauhtiin ampui häntä joku avonaisesta akkunasta ja himmensi
sopusointuisuutta hänen korvissaan.
-- Ahaa, sanoi hän, se on Smithin lurjus _Viisaudentulivuoresta_ --
häntä minä odotin jo eilen.
Ja hän tempasi revolverin vyöstään ja ampui. Smith kaatui; kuula oli
sattunut pohkeeseen. Laukaus johti väärään Smithin oman tähtäyksen,
sillä hän aikoi juuri laukaista toisen kerran, ja hän haavotti
tuntematonta. Se olin minä. Minulta ammuttiin ainoastaan yksi sormi.
Sitte jatkoi päätoimittaja pyyhkimistään ja lisäilemistään. Juuri kun
hän oli lopettanut korjailemisen, tuli käsipommi alas uuninpiipusta
ja räjäytti tuhansiksi palasiksi koko uunin. Se ei kuitenkaan saanut
aikaan mitään muuta vahinkoa kuin että muuan uuninsirpale katkasi
minulta pari hammasta.
-- Tuo uuni on nyt vallan kelvoton, sanoi päätoimittaja.
Minä sanoin, että hän oli oikeassa.
-- No, se on samantekevä -- sitä ei tarvita tällaisella ilmalla. Minä
tunnen miehen, joka sen teon teki ja kuittaan sen kyllä hänelle. Kas
niin, _näin_ on kirjotettava sellaisesta aineesta...
Minä otin käsikirjotuksen. Se oli niin tuhrittu, pyyhitty ja
korjailtu, ettei sen äiti olisi tuntenut sitä omaksi lapsekseen, jos
sillä äitiä olisi ollut. Nyt kuului se näin:
"_Tähkäpäitä Tennesseen lehdistä_."
Kaksi kertaa viikossa ilmestyvän _Maanjäristyksen_ piiskatut
valehtelijat koettavat selvästi vieläkin syöttää jalolle ja
ritarilliselle kansalle halpamaisia ja kurjia valheitaan
yhdeksännentoista vuosisadan kunniakkaimpaan yritykseen,
Ballyhack-rautatiehen nähden. Keksintö, että se aikoisi mennä
Buzzardvillen nenän ohi, on syntynyt heidän omissa siivottomissa
aivoissaan -- tai paremmin sanoen siinä ravassa, jota _he_ pitävät
aivoinaan. He menettelevät viisaammin nielemällä tämän valheen, jos
tahtovat pelastaa haisevat matelijarunkonsa hyvin ansaitusta kylvystä.
Se aasi Blossom _Vapauden ukonnuolesta_ on taaskin täällä ja oleksii
kuokkavieraana Van Burenin hotellissa.
Olemme kuulleet, että Mud Springin _Aamunparun_ patajuoppo rantajätkä
tavallisuuden mukaan valehdellen on levittänyt huhun, ettei Van
Werter olisi valittu. Sanomalehdistön jumalallinen tehtävä on
levittää totuutta ja karsia hairahduksia, kasvattaa sievistää
ja kohottaa julkisen moraalin ja säädyllisyyden ääntä ja tehdä
kaikki ihmiset ystävällisemmiksi, siveämmiksi, armeliaisemmiksi
ja kaikin puolin paremmiksi ja hurskaammiksi ja onnellisemmiksi;
mutta kuitenkin halventaa tämä kurja, tämä musta sielu, edelleenkin
korkeata kutsumustaan valehtelemalla, panettelemalla kunniaa
loukkaamalla ja menettelemällä alentavan yksinkertaisesti.
Blathersville katuaa Nicholsonin betonia -- se tahtoo saada
yhden vankilan ja vaivaistalon entisten lisäksi. Ajatellappa
betonikatuja kaupungissa, joissa on ainoastaan yksi hevonen, kaksi
puuvillanpuhdistuslaitosta ja yksi paja... entä sitte sellainen
sinappilaastari sanomalehdeksi kuin on _Eläköönhuuto_; Silloin on
parempi lainata betonia Memphistä, joka niin halvalla on saanut sitä
tavaraa. Ryömivä itikka Buchner, joka julkaisee _Eläköönhuutoa_,
määkii siitä asiasta tavalliseen tyhmyrintapaansa ja luulee puhuvansa
kuin viisas ihminen.
* * * * *
-- Niin, _tuolla tavalla_ on kirjotettava -- pistettävä joukkoon
pippuria ja käytävä suoraan asiaan. Minä saan pahoinvoinnin
maitovellikirjotuksista.
Samassa lensi tiilikivi akkunasta sisään kamalalla ryskeellä ja minä
sain kunnon täräyksen selkääni. Minä vetäysin syrjään -- se alkoi
tuntua minusta viisaammalta.
Päätoimittaja sanoi:
-- Se oli nähtävästi eversti. Olen odottanut häntä kaksi päivää. Nyt
tulee hän varmaankin pian.
Hän oli oikeassa. Eversti näyttäytyi samassa ovella revolveri
kädessään.
Hän sanoi:
-- Hyvä herra, onko minulla kunnia puhua sen pelkurin kanssa, joka
julkaisee tätä roskalehteä?
-- Kyllä, herrani. Olkaa hyvä ja istukaa, mutta varokaa tuolia, sillä
siitä on yksi jalka poikki. Minulla kai on kunnia puhua sen mylvivän
lurjuksen, eversti Blatherskite Tecumsehin kanssa?
-- Kyllä minä olen se. Minulla on pieni asia selvittämättä kanssanne.
Jos teillä on siihen tilaisuus, niin voimme alkaa.
-- Minun täytyy lopettaa artikkeli "ilahduttavasta edistyksestä
Amerikan moraalisessa ja tiedollisessa kehityksessä", mutta siellä ei
ole niin kiire. Alottakaa.
Molemmat pistoolit pamahtivat yht'aikaa. Päätoimittajalta hipasi
everstin kuula hiukan hiuksia ja upposi sitte minun reisilihaksiini.
Toimittajan kuula nipisti vähän everstin vasenta olkaa. He ampuivat
uudestaan. Tällä kertaa ampuivat he kumpikin harhaan, mutta minä sain
kuitenkin osani, nimittäin kuulan käsivarteeni. Kolmannella kerralla
haavottuivat kumpikin lievästi ja toinen kuula tasotteli minun
rystyitäni. Sitte sanoin minä, että katsoin parhaaksi mennä hieman
kävelemään, koska tämä oli yksityinen keskustelu ja minusta tuntui
tunkeilevalta viipyä kauvemmin läsnä. Mutta herrat pyysivät minun
istumaan tuolillani ja vakuuttivat, etten minä ollenkaan ollut heidän
tiellään. Minulla oli ollut toinen käsitys tähän asti...
Senjälkeen puhelivat he hetkisen vaaleista ja vuodentulontoiveista ja
minä aloin sitoa haavojani. Mutta nyt he alkoivat ampua yhtäpainoa,
ja jok'ainoa kuula sattui -- mutta saanen kenties huomauttaa, että
kuudesta kuulasta tuli viisi minun osalleni. Seitsemäs haavotti
everstiä hengenvaarallisesti ja hän huomautti leikillisesti,
että hänen täytyi nyt sanoa hyvästit, sillä hänellä oli asioita
toimitettavana kaupungilla. Sitte kysyi hän, missä hautausurakoitsija
asui, ja meni tiehensä.
Päätoimittaja kääntyi minun puoleeni ja sanoi:
-- Odotan vieraita päivälliselle ja minun täytyy laittautua kuntoon.
Tahdotte olla ystävällinen ja lukea korehtuurin ja ottaa vastaan ne
henkilöt, jotka tänne mahdollisesti saapuvat.
Minua vähän pöyristytti ajatellessani vieraiden vastaanottamista,
mutta pääni oli vielä niin sekasin pamauksista, jotka yhä soivat
korvissani, etten voinut mitään vastata.
Hän jatkoi:
-- Jones tulee kello kolme -- antakaa hänelle selkään. Gillespie
tulee ehkä ennemmin -- heittäkää hänet ulos akkunasta. Ferguson
saapuu neljän seudussa -- tappakaa hänet. Siinä kaikki, mitä meille
on tänäpäivänä tekemistä. Jos teillä on aikaa, niin kirjottakaa
sointuva artikkeli poliiseista -- ja antakaa ylikomisariukselle hänen
lämmin annoksensa. Nahkapiiska on pöydällä, aseita on laatikossa --
ampumatarpeita tuolla nurkassa -- liinannukkia ja siteitä noissa
laatikoissa. Jos jotain ikävyyksiä sattuu, menkää välskäri Lancet'in
luo, joka asuu rappua alempana. Hän ilmoittaa lehdessämme -- hän
korvaa ilmotusmaksut työllään.
Hän meni. Minä värisin. Kolmen tunnin kuluttua olin kulkenut
niin kauheitten vaarojen halki, että olin kadottanut kaiken
mielentyyneyteni ja iloni. Gillespie oli tullut ja heittänyt _minut_
ulos akkunasta. Jones saapui täsmälleen, ja kun minä tartuin
piiskaan antaakseni hänelle selkään, olikin se hän, joka antoi
selkäsaunan, enkä minä. Keskustellessani muutaman tuntemattoman
herran kanssa, jota ei oltu merkitty päiväjärjestykseeni, olin
menettänyt päänahkani. Muuan toinen vieras, nimeltään Thompson, ei
jättänyt minusta muuta jälelle kuin kasan sotkettuja ryysyjä. Ja
lopuksi pakenin minä erääseen nurkkaan hurjan joukkueen ahdistamana,
jossa oli toimittajia, ammattipelaajia, politikoitsijoita ja
hurjistelijoita ja jotka kirkuivat ja kiroilivat ja heiluttivat
aseitaan minun pääni päällä, kunnes teräs jo salamoi silmissäni.
Silloin juuri aijoin sanoa itseni irti sanomalehdestä, kun
päätoimittaja saapui samassa, mukanaan joukko hurmaantuneita ja
innokkaita ystäviä. Nyt alkoi niin hurja mellakka, semmoinen
verilöyly, ettei mikään inhimillinen kynä voi sitä kuvailla, ei
teräksenkään. Ihmisiä ammuttiin, hakattiin säpäleiksi, silvottiin,
räjäytettiin ilmaan, heitettiin ulos akkunasta. Seurasi synkkä
kiroustulva, joka muistutti sekavaa ja hurjaa sotatanssia, sitte
istuimme verentahraama toimittaja ja minä kahdenkesken ja katselimme
verisiä jätteitä, joita virui siellä täällä ympäri lattiaa.
Hän sanoi:
-- Te tulette pitämään tästä toimesta, kun totutte siihen.
Minä sanoin:
-- Te kai suonette minulle vikani anteeksi, kenties tulen jonkun
aikaa kirjoittamaan teidän makunne mukaan; kunhan vaan opin vähän
kieltä ja saan hieman kokemusta, niin luulen varmasti, että voin sen
tehdä. Mutta sanoakseni totuuden on tuollaisella suorasukaisella
kielellä myöskin haittansa ja rahvas tahtoo niin mielellään päästä
erilleen yhdestä. Sen näette itsekin. Voimakas kirjoitustapa on
kyllä omiansa innostamaan yleisöä, mutta minä en halua tulla niin
huomatuksi, kuin mikä siitä on seurauksena. Minä en voi kirjottaa
levollisena, jos minua häiritään niin paljon kuin tänään. Minä
pidän jotenkin paljon tästä toimesta, mutta minä en pidä siitä että
toimekseni jätetään vieraiden vastaanottaminen. Mitä täällä olen
nähnyt ja kokenut, on jotain aivan uutta, ja minun täytyy myöntää,
että se on tavallaan huvittavaakin, mutta se ei ole tullut jaetuksi
oikeudenmukaisesti meidän kesken. Eräs herra ampuu teitä akkunasta ja
haavoittaa _minua_; pommi tulee alas uuninpiipusta teitä tapaamaan
ja lennättää uuninluukun _minun_ kasvoilleni; muuan ystävä katsahtaa
sisälle vaihtaakseen kohteliaisuuksia teidän kanssanne ja ampuu
minut täyteen kuulia, niin ettei nahkani ole enää sopusoinnussa
periaatteitteni kanssa; te menette syömään päivällistä ja Jones
tulee nahkapiiskoineen; Gillespie heittää minut ulos akkunasta,
Thompson repii siekaleiksi kaikki vaatteeni ja muuan aivan tuntematon
ihminen kiskoo minua tukasta aivan kursailematta, niinkuin olisimme
vanhoja tuttuja; ja ennenkuin viisi minuuttia on ehtinyt kulua
saapuvat seudun kaikki rosvot täysissä sotatamineissa ja säikäyttävät
tomahavkoillaan senkin lopun mitä minusta enää oli jälellä. Kun
kaikki nämä lasketaan yhteen, niin enpä totisesti ole koskaan vielä
elänyt niin vilkasta päivää kuin tänään. En, mutta minä pidän
teistä ja minä pidän teidän tyynestä, kursailemattomasta tavastanne
selitellä asioita ja tapahtumia vieraillenne, mutta niinkuin näette,
en minä ole siihen tottunut. Etelämaalaisten sydämet ovat syttyviä,
etelämaalaisten vierasvaraisuus on liian hurja outoja kohtaan. Ne
rivit, jotka minä tänään kirjoitin ja joiden kylmään sisältöön
mestarinkäsi valoi Tennesseen sanomalehdistön tulista henkeä,
synnyttävät kyllä vielä uuden ampiaispesän. Koko tuo toimittajaliuta
on tuleva tänne -- ja ne tulevat päälle päätteeksi nälkäisinä ja
tahtovat jonkin aamiaisekseen. Minun täytyy sanoa teille jäähyväiset.
Minä kieltäydyn olemasta mukana niissä kesteissä. Minä matkustin
tänne etelään terveyteni takia, nyt matkustan takaisin samasta syystä
ja aivan heti. Olla sanomalehtimiehenä Tennesseessä on minusta liian
hermostuttavaa.
Jonkajälkeen me erosimme, tuntien kaipausta molemmin puolin, ja minä
kirjotutin itseni muutamaan sairashuoneeseen.


IHMISSYÖJÄ

Minä matkustin äskettäin eräänä päivänä St. Louis'iin, ja matkalla
länteenpäin, muutettuani junaa Terr--e Hautessa, Indianassa, astui
muuan neli- tahi viisikymmenvuotias, lempeä ja hyväntahtoisen
näköinen herra eräällä väliasemalla vaunuun ja istuutui minun
viereeni. Kenties tunnin ajan juttelimme me sangen hauskasti
keskenämme kaikellaisista aineista, ja minusta tuntui siltä
että hän oli tavattoman lahjakas ja huvittava. Saatuaan tietää
että olin Washingtonista, alkoi hän kysellä minulta erityisistä
julkisista henkilöistä ja kongressin kuulumisista, ja minä huomasin
heti puhuvani miehen kanssa, joka tunsi tarkalleen pääkaupungin
valtiollisen elämän sekä samaten senaattorien ja kamarinjäsenten --
siis maan lakiasäätäväin piirien -- kesken vallitsevat tavat. Nyt
pysähtyi meidän viereemme kaksi miestä hetkiseksi ja toinen sanoi
toiselle:
-- Harris, jos teet minulle sen palveluksen, niin en sitä milloinkaan
unohda, poikaseni.
Matkatoverini silmissä välähti. Sanat olivat herättäneet hänessä
jonkin mieluisan muiston, ajattelin minä. Sitte näyttivät hänen
kasvonsa ajattelevilta, miltei synkiltä. Hän kääntyi puoleeni ja
sanoi:
-- Tahdonpa kertoa teille tarinan, salaisen kappaleen elämästäni --
kappaleen, josta en ole koskaan maininnut kenellekään senperästä kun
ne tapahtumat tulivat tunnetuiksi. Kuulkaa minua kärsivällisesti ja
luvatkaa, että ette minua keskeytä.
Minä sanoin sen tekeväni, ja hän kertoi seuraavan omituisen
seikkailun: väliin puhui hän innokkaasti, väliin surumielisesti,
mutta aina tunteellisesti ja vakuuttavasti:
_Tuntemattoman kertomus_.
Joulukuun 9 päivänä 1853 matkustin minä iltajunalla St. Louisista
Chicagoon. Meitä oli kaikkiaan ainoastaan kaksikymmentäneljä
matkustajaa. Ei ollut ollenkaan naisia eikä lapsia. Olimme mitä
parhaimmalla tuulella, ja pian tehtiin miellyttäviä tuttavuuksia.
Matka tuntui tulevan erittäin hupaiseksi, enkä luule, että
kenelläkään seuraan kuuluvalla oli pienintäkään aavistusta niistä
kauhuista, joita oli meillä vastassa.
Kello yksitoista illalla alkoi sataa lunta rajusti. Heti kun olimme
jättäneet taaksemme Weldenin pikku kylän tulimme kauhean autiolle
tasangolle, joka penikulmittain asumattomana erämaana laajenee
Jubilee Settlemetsiin päin. Tuuli, jota eivät puut eikä mäet eikä
edes yksinäiset kalliontörmänteet olleet estämässä, ulvoi hirveästi
aukeassa erämaassa ja juoksutti satavaa lunta edellään niinkuin
vaahtoa myrskyisen meren aaltojen harjalle. Pian oli lunta paksulti
ja junan vähenevästä vauhdista voimme me älytä, että veturin oli yhä
vaikeampi puskea nietosten läpi. Väliin täytyi sen melkein pysähtyä
keskelle suuria kinoksia, joita suurten hautakumpujen kaltaisina
muodostui radalle. Keskustelu alkoi pysähtyä. Hilpeyden sijaan
tuli vakava huoli. Mahdollisuus tulla haudatuksi lumeen tuolla
kolkolla tasangolla, viidenkymmenen penikulman päässä lähimmästä
ihmisasunnosta, oli kaikille selvillä ja se teki mielet raskaiksi.
Kello kaksi aamulla heräsin minä levottomasta unenhorroksesta siihen
että kaikki liike ympärilläni taukosi. Heti pisti päähäni kauhea
totuus -- me olimme vankeina lumikinoksessa!
-- Joka mies auttamaan!
Kaikki riensivät noudattamaan kehotusta. Ulos raivoavaan yöhön,
pikimustaan pimeyteen, lumituiskuun ja ulvovaan myrskyyn kiiruhti
jokainen hyvin tietäen, että hukkaanmennyt silmänräpäys voisi nyt
syöstä meidät kaikki turmioon. Lapioita, lautoja -- kaikki, mitä
voitiin käyttää lumen luomisessa, haalittiin heti kokoon. Siinä oli
harvinainen näky: pieni joukko epätoivoisia miehiä taistelemassa
lumivallien kanssa, puoli ruumista mitä synkimmän pimeyden peitossa,
toinen puoli mitä voimakkaimmassa valaistuksessa, mikä tuli veturin
valonheittäjistä.
Jo tunnin kuluttua havaitsimme, että ponnistuksemme olivat aivan
turhat. Myrsky ajoi tusinan kinoksia radalle sill'aikaa kun me saimme
lapioiduksi yhden. Ja kaikkein pahinta: huomattiin että viimeisessä
hyökkäyksessä nietoksia vastaan oli veturin akseli katkennut!
Vaikkakin rata olisi ollut vapaa, olisimme kuitenkin olleet
avuttomia. Me nousimme vaunuihin väsyneinä työstä ja sangen allapäin.
Keräännyimme lämmityslaitosten ympärille ja keskustelimme vakavasti
asemasta. Meillä ei ollut ollenkaan ruokaa -- se oli suurin vaikeus.
Palella meidän ei tarvinnut, sillä poltinaineita oli riittävästi
etuvaunussa. Se oli ainoa etumme. Neuvottelun päätökseksi yhdyttiin
yleisesti veturinkuljettajan väitteeseen, että se olisi samaa kuin
kuolla, jos koetettaisin kävellä jalkaisin viisikymmentä penikulmaa
sellaisessa lumituiskussa. Emme voineet lähettää ketään noutamaan
apua, ja vaikka olisimme voineetkin, ei sitä olisi tullut. Meidän
täytyi alistua ja niin kärsivällisesti kuin voimme odottaa apua tahi
nälkäkuolemaa! Minä luulen, että rohkeintakin sydäntä pöyristytti
noita sanoja lausuttaessa.
Tunnin kuluttua hiljeni keskustelu vienoksi supatukseksi vaunussa,
jota tuuli tuontuostakin heilutteli; lamput valaisivat heikosti
ja useimmat onnettomat heittäytyivät pitkäkseen ajatellakseen --
unohtaakseen nykyhetken, jos voisivat -- nukkuakseen, jos saisivat
unta silmiinsä.
Iankaikkinen yö -- meistä tuntui se tosiaankin iankaikkiselta -- oli
viimeinkin ohitse hitaasti kuluneine tunteineen, ja kylmä, harmaa
aamu kajasti idässä. Kun alkoi tulla yhä valoisammaksi, alkoivat
matkustajat liikutella jäseniään yksi toisensa perästä ja kukin
kohotti otsalle painunutta hattuaan, oikoi kankeita jäseniään ja
katseli akkunasta kolkkoa ympäristöä. Se oli tosiaankin kolkkoa:
Ei missään näkynyt ainoatakaan elävää olentoa, ei ihmisasuntoa,
ei mitään muuta kuin tavattoman suuri valkonen erämaa; lumipilviä
kierteli sinne tänne tuulen mukana; lentelevät lumihiutaleet
peittivät koko taivaan.
Koko päivän me istuimme vaunuissa ja torkuimme, puhelimme vähä ja
ajattelimme paljo. Vielä pitkä, ikävä yö -- ja nälkä.
Uusi aamu sarasti -- uusi äänettömyyden, synkkyyden, purevan nälän
päivä, jolloin toivottomina odotettiin apua, jota ei voinut tulla.
Yö levottomassa uinailussa, jolloin nähtiin unta herkullisista
aterioista -- herättyämme katkera mieli kalvavan nälän vuoksi.
Neljäs päivä tuli ja meni -- ja viides! Viiden päivän kauhea vankeus!
Raivoisa nälkä väreili kaikkien silmistä. Katseessa kuvastui jotain
kauheata -- se oli merkki siitä mitä kaikkien sydämmissä liikkui --
jotain, jota ei kenenkään kieli vielä rohjennut lausua.
Kuudes päivä oli kulunut -- seitsemäs sarasti kuihtuneille,
kalmankalpeille ja toivottomille miehille, jotka eivät ennen olleet
katsoneet kuolemaa silmiin. Nyt oli se sanottava! Se sana, jota
kaikki olivat ajatelleet, oli nyt viimeinkin valmis tulemaan esiin
jokaisen huulilta. Oli ponnisteltu viimeiseen asti luonnonlakeja
vastaan -- nyt oli taivuttava. _Rickhard H. Gaston_ Minnesotasta
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Taivasko vai helvetti y.m. humoreskeja - 5
  • Parts
  • Taivasko vai helvetti y.m. humoreskeja - 1
    Total number of words is 3739
    Total number of unique words is 1698
    25.7 of words are in the 2000 most common words
    35.4 of words are in the 5000 most common words
    41.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Taivasko vai helvetti y.m. humoreskeja - 2
    Total number of words is 3725
    Total number of unique words is 1779
    25.3 of words are in the 2000 most common words
    34.7 of words are in the 5000 most common words
    38.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Taivasko vai helvetti y.m. humoreskeja - 3
    Total number of words is 3800
    Total number of unique words is 1800
    27.0 of words are in the 2000 most common words
    37.0 of words are in the 5000 most common words
    41.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Taivasko vai helvetti y.m. humoreskeja - 4
    Total number of words is 3482
    Total number of unique words is 1996
    22.0 of words are in the 2000 most common words
    30.4 of words are in the 5000 most common words
    35.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Taivasko vai helvetti y.m. humoreskeja - 5
    Total number of words is 3605
    Total number of unique words is 1887
    23.1 of words are in the 2000 most common words
    31.0 of words are in the 5000 most common words
    35.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Taivasko vai helvetti y.m. humoreskeja - 6
    Total number of words is 1069
    Total number of unique words is 692
    29.0 of words are in the 2000 most common words
    37.1 of words are in the 5000 most common words
    40.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.