Sylvi; Kovan onnen lapsia - 10

  SILJA. En ota, ennenkuin saan kuulla, mistä ne ovat tulleet.
  ANTTI. Mistä ovat tulleet, mistä ovat tulleet, Ulkoa maailmasta,
  tietysti, meille niinkuin muille. Ei suinkaan niitä taivaasta
  kenellekään sada.
  SILJA. Antti, Antti, mitä olet sinä tehnyt? Voitko vastata Jumalan ja
  omantuntosi edessä?
  ANTTI. Ole vaiti. Minä nyt sanon, että Topra nämä antoi ja lähetti
  sinulle vielä paljon terveisiä, että ostaisit rohtoja Villelle ja ruokaa
  koko joukolle.
  SILJA. Mutta millä tavalla oli Topra ne saanut?
  ANTTI. Sitä en tiedä, eikä se minua liikuta.
  MIKKO. Tavalla millä hyvään. Itse hän siitä vastaa. Olkaa te vaan
  huoletta.
  SILJA. Laske pois kädestäsi, Antti, rahat kaikki. Siunaa itsesi, mies,
  ja pakene noita kuin saastaisia henkiä.
  ANTTI. Oletkos hassu? Toinen hyvästä tahdostaan antaa ja minä
  kieltäytyisin ottamasta. Jopa olisin tyhmä. Hölmö kerrassaan.
  MIKKO. Ja mitä Topra sanoisi? Joka parhaasta päästä juuri Villeä ja
  Siljaa varten ne hankkikin.
  SILJA. Ville ei niitä enää tarvitse enkä minä liioin. Varjele suuri
  luoja syömästä noilla rahoilla ansaittua leipää. Vaikka nääntyisimme
  nälkään ennemmin.
  ANTTI. Mikä niitä rahoja vaivaa sitten, jos saan luvan kysyä?
  SILJA. Sen tiedät kyllä, jos tahdot olla rehellinen. Oman käden
  oikeudella ne Topra on ottanut. Ei mitenkään muuten.
  MIKKO. Oman käden oikeutta täällä, Silja hyvä, harjoittaa itsekukin.
  Eroitus on vaan siinä, että toisia laki suojelee, toisia se vainoo.
  SILJA. Elä kuuntele, Antti, elä kuuntele tuommoista puhetta. Mene
  omaantuntoosi ja ajattele tarkkaan, ennenkuin kosketat väärin saatuja
  rahoja.
  ANTTI. Ajattele, ajattele! Minä en ajattele mitään. Ostan ruokaa ja syön
  mahani täyteen. Katsele sinä päältä ja ime sormiasi, jos niin lystäät.
  Sama se.
  SILJA. Ostat leipää noilla? Vaikka olisivat--varastettuja?
  ANTTI. Vaikkapa olisivat. Mitä se minuun kuuluu. Minä en kumminkaan ole
  niitä varastanut.
  MIKKO. Te olette liian arka, Silja. Maailmassa pitää elää maailman
  mukaan.
  SILJA. Tähän asti olemme eläneet rauhassa ja sovinnossa. Mutta nyt--
  ANTTI. Syytön olen minä, sillä minä en riitaa rakenna.
  SILJA. Minulla ei sitten ole muuta neuvoa, kuin ilmoittaa asia
  vallesmannille.
  ANTTI. Koetapas semmoista tehdä. Koetapas, sanon minä! Tuhat tulimmaista!
  Silloin ei kunnian kukko laula.
  SILJA. Itsehän minua pakoitat. Kun et muuten luovu aikeistasi.
  ANTTI. Mutta sinä et hiisku näistä rahoista sanaakaan. Muista se! Sinä
  et suutasi aukaise.
  SILJA. Tulee kuulla enemmän Jumalaa kuin ihmisiä.
  ANTTI. Enkö minä saa sinua tottelemaan? Sepä kumma. Sinäkö tässä olet
  haltijana, vai minä? (Puristaa häntä käsivarresta.)
  SILJA. Lyötkö sinä minua siitä syystä, etten anna sinun sielullesi
  vahinkoa tehdä? Että varoitan ja huudan takaisin, kun näen sinun
  kääntyvän pahalle tielle.
  ANTTI. Nyt vaikene ajoissa.
  SILJA. En vaikene silloin kuin tiedän olevani oikean asian puolella.
  ANTTI. Kuule, minä lyön.
  MIKKO. Elä huoli, Antti. Lähdetään matkaamme ennen. Antti!
  ANTTI. Kuritan häntä ensin.
  SILJA. No, lyö vaan! Lyö tässä lapsemme ruumiin ääressä. (Heittää
  peitteen Villen kasvoilta pois.)
  ANTTI (jäykistyy). Ville kuollut!
  SILJA. Kuollut. Päässyt pois synnistä ja murheesta. Sieltä hän nyt
  autuudestaan katselee meitä, jotka riehumme täällä ja intoilemme emmekä
  anna hänen tomulleenkaan rauhaa.
  ANTTI (vaipuu penkille). Meidän ainoa poikamme!
  SILJA. Noin hiljainen ja tyven on kuolema. Elämässä surraan ja
  murehditaan. Mitä varten? Turhaa kaikki. Tänne kuin ehtii, niin lepoon
  asettuu sekä ilot että tuskat.
  MIKKO. Ville parka! Olispa hän yhtähyvin saattanut vielä elääkin.
  SILJA. Mitäpä onnea hänelle täällä oli tarjottavana. Parempi, että Herra
  hänet korjasi, ennenkuin ehti kovettua ja paatua.
  ANTTI. Hän oli niin terävä ja vilkas... Erinomaisen kaunis poika, siksi
  kuin rupesi sairastelemaan.
  MIKKO. Niin oli, minäkin muistan. Oikein täytyi ihmetellä hänen
  järkeään.
  ANTTI. Ja semmoinen pää kun sillä oli oppimaan kaikkea. Luki jo kuin
  vettä mitä kirjaa tahansa. Olisi hänestä tullut vaikka pappi, kun olisi
  meillä ollut varoja häntä kouluttaa.
  SILJA. Herra antoi, Herra otti, Herran nimi kiitetty olkoon! (Peittää
  ruumiin jälleen.)
  ANTTI. Mikä varjo siellä liikkuu?
  SILJA. Joku on ikkunan takana.
  MIKKO. Kuka perhana--? Antti, joudu! Pian pois nämä (viskaa lakkinsa
  rahojen päälle ja painaa käsillään). Jokohan ennätti nähdä?
  ANTTI. Odotas--se taitaa olla Matlena.
  MIKKO. Niin onkin.--Hyi, kuinka säikähdin.--Mitähän siellä
  kurkistelee... Kuunnellaanpas ... hän puhuu jotain (menee ikkunaan).
  Ei! Ei ketään. Käy sisään vaan.
  ANTTI. Mitä hän kysyy?
  MIKKO. Jos täällä on vierasta tuvassa.
  MATLENA (aukaisee oven ja katselee ympärilleen). Ei muita paitsi te?
  Eikö uunilla liioin?
  SILJA. Ei siellä ole yhtäkään ihmistä.
  MATLENA (puhuu ulos). Tule, Topra.
  MIKKO. Ahaa! Onko Topra matkassa?
  (Matlena ja Topra tulevat sisään.)
  MIKKO. Nythän olemme taas vähitellen koossa kaikki. Kunnari kun vaan
  saapuisi vielä.
  TOPRA-HEIKKI. Ovatko liikkuneet täälläpäin?
  MIKKO. Ketkä?
  TOPRA-HEIKKI. Kruununmiehet.
  MIKKO. Ei, minun tietääkseni.--Ettäkö ajaisivat meitä takaa?--Ole
  hiidessä--!
  TOPRA-HEIKKI. Ehk'eivät ole jäljillä vielä. Mutta varoa saamme.
  ANTTI. Kuinka niin?
  MATLENA. Ei ne ole jäljillä, eikä meillä ole mitään vaaraa. Heitä vaan
  mielestäsi pois kaikki ja istu tänne lepäämään. Tänne pöydän päähän,
  näin. Ja sitten panen minä eteesi ruokaa, että saat syödä. Enkä anna
  sinulle rauhaa, ellet syö oikein vahvasti. Tulkaa toisetkin, jos teitä
  maittaa. Poikkesin Mäki-Mattiin sivumennen ja ostin mitä sain. Tulkaa,
  tulkaa!
  ANTTI. Minua ei nyt maita.
  MATLENA. Tuossa leikkaan sinulle hyvän palasen palvattua lihaa, Topra.
  Pistä suuhusi ja pure. Eläkä ajattele mitään, kuuletkos, elä yhtään
  mitään. Syö ja ole ihan huoleton. Sitten rupeat levolle, etkä muistele
  kruununmiehiä ollenkaan. Minä vaikka olen vahdissa tuolla ulkona sen
  aikaa kuin nukut. Eikös niin?
  TOPRA-HEIKKI. Mitä sinä väkisen työnnät minulle ruokaa, kun minua ei
  kumminkaan maita. Olenhan sen sanonut jo tuhannen kertaa.
  MATLENA. Ei ihminen elä syömättä. Ota, hyvä Topra, niele väkisen. Usko
  minua, sinä sairastut muuten.
  TOPRA-HEIKKI. Se on mahdotonta. Minä en saa menemään alas. Veisit pois.
  Tekee pahaa sitä katsellakin.
  MATLENA. Rupeatkos maata sitten?
  TOPRA-HEIKKI. Ei nukuta.
  MIKKO. Anna sinä Topran olla. Mitä hiivattia--
  MATLENA. Elä puhu, kun et tiedä kumminkaan. Topra ei ole syönyt eikä
  nukkunut, ollut vaan yhtämittaisessa tuskassa ja hädässä. Sitä ei
  ihminen kestä, tulee viimein höperöksi.
  MIKKO. Ole vaiti. Tuommoisesta alituisesta hopotuksesta luulet hänen
  sitten paranevan. Heitä hiiteen. Minulla on keino, joka tepsii (ottaa
  lakin rahojen päältä). Katsopas tänne, Topra! Tokko muuttuu iloiseksi
  mielesi?
  TOPRA-HEIKKI. Tuossako te niitä pidätte? Päättömät kollot! Eikö teillä
  ole järkeä sen verran että hakisitte niille piilopaikan. Millä hetkellä
  hyvänsä tulee vallesmanni sisään ja saa ne silmiinsä. Silloin olemme
  kiinni joka kynsi.
  MIKKO. Niin, tosiaankin. Kyllä nämä täytyy kätkeä. Mutta mihinkä? Sano
  sinä, Antti, joka paremmin tunnet paikat.
  ANTTI. Miettikäähän nyt te. En minä kykene tällä haavaa.
  MIKKO. Uunille.
  TOPRA-HEIKKI. Josta ensimmäinen kerjäläinen ne kaappasee.
  MIKKO. Porstuan-nurkkaan sitten? Taikka navettaan.
  TOPRA-HEIKKI. Porstuan ne syynäävät ja navetan, jos kerran tulevat.
  MIKKO. No, neuvo sinä. En minä enää tiedä.
  TOPRA-HEIKKI. Pannaan kätkyeen--ei, pannaan Villen sänkyyn, vaatteitten
  alle. Niin, sinne juuri, Villen sänkyyn! Villen hyvä haltija ne ottakoon
  huostaansa.
  SILJA. Ei tänne!
  TOPRA-HEIKKI. Minkätähden ei? Villen omat ne ovat. Ei kenenkään muun.
  Tulkoonpas kukaan niitä ryöstämään häneltä.
  ANTTI. Sinä et vielä tiedä, Topra, mitä täällä on tapahtunut.--Ville on
  eronnut meistä.
  TOPRA-HEIKKI. Eronnut--?
  ANTTI. Ville on kuollut. Kylmä ruumis tuossa vaan on jäljellä.
  MATLENA. Kaikki surut yhtaikaa!
  TOPRA-HEIKKI. Kylmä ruumisko vuoteella, tuossa?
  MATLENA. Niin, Villen ruumis.
  TOPRA-HEIKKI (hiljaa itsekseen). Toinen metsässä.
  ANTTI. Tahdotteko katsoa? (Nostaa peitettä.)
  SILJA (hiljaisella äänellä). Elkää peljätkö. Ei hän tee pahaa
  kenellekään.
  MATLENA. Autuas hän on, jos ken.
  TOPRA-HEIKKI. Peittäkää pois!--Mitä siinä on katsottavaa.--Ja mitä
  varten pidetään kuollutta täällä sisässä? Viekää ulos. Elävät elävien
  kanssa, kuolleet erilleen. Antti ja Mikko, toimittakaa ruumis muualle.
  Niin kauvas kuin suinkin. Joutuun nyt.
  SILJA. Ei vielä. Antakaa olla aamuun. Hän hiljan vasta kuoli; on tuskin
  ehtinyt kylmetä.
  TOPRA-HEIKKI. No, niin! Minun puolestani olkoon siinä, vaikka
  tuomiopäivään asti. Luuletteko että pelkään ruumiita? Oho! Mies olen.
  Enkä kalpene, vaikka tulisi se kävellen vastaani. Ruumiita ei pelkää
  muut kuin lapset ja naiset. Hupakot! Kun säikkyvät turhia. Ruumis on
  kuin lakastunut ruoho, taikka kuin tuo halko tuolla nurkassa. Ei tiedä
  eikä tunne sen enempää. Ei liiku, eikä kävele, ei hievahda paikastaan.
  Ja vähitellen se mätänee, madot syövät ja kaikki katoo, niin ettei
  jälkeä jää--Semmoista on elämä ja semmoinen on maailman meno. Ei kannata
  surra eikä huolia. Tänne tulkaa, Antti jo! Mikko, tänne pöydän luokse.
  Me juttelemme ja pieksemme suuta. Annamme palttua koko maailmalle.
  Oletteko hankkineet edes viinaa meille?
  MIKKO. Kuinkas sitten! Täällä on pullo taskussa.
  TOPRA-HEIKKI. Hyvä! Tuo tänne. Ja pikari myös tai muu sen tapainen, että
  juomme kerran oikein ihmisiksi.
  MATLENA. Luojan lykky. Nyt hän taas on entisellään (istuu Siljan
  viereen).
  ANTTI (tuo pikarin). Sietääpä tosiaankin saada vähän virkistystä
  nyt.--Kovin minuun koski tuo pojan kuolema.
  TOPRA-HEIKKI. Viina huhtokoon mielestämme pois kaikki pahat. Siinä!
  Ryypätkää miehet! Mitä te pelkäätte ja vapisette? Ruumistako? Vai noita
  rahoja tuossa? Pistä ne poveesi takaisin, Antti, siksi kuin mietimme
  niille hyvän piilopaikan. Pohjaan saakka, Mikko! Pohjaan saakka. Elä
  kihnustele, aika mies. Ja rohkaise mieltäsi. Luulenpa että housusi
  tärisevät.
  MIKKO. Se on pitkä valhe. Minä en tähän saakka ole tiennyt pelvosta
  mitään. Olenkosta, Antti?
  TOPRA-HEIKKI. Alku, näetkös, on aina vaikeinta. Tottumusta puuttuu,
  siinä se vaan on. Mielemme horjuu samoin kuin lapsen jalat ensimmäisiä
  askeleita ottaessa. Rautaa me tarvitsemme suoniin. Terästä ja rautaa,
  että pysyy veri alallaan. Se muuten hakkaa kuin vasaralla ja huumaa
  pään. Noo, ei se mitään! Pysytään me pystyssä siltä. Eikä silmää
  räpäytetä itse paholaisenkaan edessä. Otetaanpas toinen ryyppy. Terve!
  ANTTI. Niin, otetaan vaan. Turhaa on surra. Ei herää Ville eloon, vaikka
  huolisin niin, että sydän halkiaisi.
  TOPRA-HEIKKI. Apu tuli liian myöhään. Ennemmin olisi meidän pitänyt
  ryhtyä toimeen. Nyt olisimme päässeet jo paljon pitemmälle. Emme enää
  kärsisi näitä vasta-alkavan tuskia. Ville olisi jäänyt eloon,
  voimistunut ja kasvanut. Kuka tietää minkälainen mies hänestä olisi
  maailmaan varttunut. Meillä siitä olisi ollut ilo. Epäilykset olisivat
  haihtuneet häntä katsellessa. Mutta nyt--Eih! Mihin sotkeentuvat
  aatokseni taas? Kolmas ryyppy! Juodaan, miehet, niin kauvan kuin
  pullossa riittää.
  MIKKO. En ole tuntenut epäilystä minkäänlaista, enkä tuskaa liioin.
  Sinua ne vaan vaivaavat, Topra.--Kunnari kun tulisi pitämään meille
  iloa. Äkin ne hälvenisivät.
  TOPRA-HEIKKI. Minullako epäilyksiä? Ettäkö minä olisin teitä arempi?
  Häpiä vähän! Olisiko teissä ollut kuntoa ryhtyä koko toimeen ilman
  minua?
  MIKKO. No, enhän minä sitä väitäkään. Mitä sinä nyt taas semmoisia?
  Nostat riitaa aivan suotta.
  TOPRA-HEIKKI. Ja mitä varten minulla tunnonvaivoja olisi? Mitä varten,
  minä kysyn?
  MIKKO. Herra Jumala, eihän tässä ole tunnonvaivoista puhuttukaan.
  Onkosta, Antti?
  TOPRA-HEIKKI. Minä kysyn teiltä, mitä varten minulla olisi
  tunnonvaivoja? Mitä pahaa olen tehnyt, jota pitäisi minun katua? Vai
  sekö, mielestänne, olisi niin suuri synti, että tahdoin auttaa köyhiä ja
  kurjia? Niitä, jotka kärsivät vääryyttä, joita maan mahtavat ahdistavat
  ja polkevat. Oliko se synti, minä kysyn? Vastatkaa!
  ANTTI. Ei suinkaan sitä voitane synniksi lukea. Ei millään tavalla.
  TOPRA-HEIKKI. Meillä on sota, ymmärrättekö? Oikea rehellinen sota,
  niinkuin sen olen teille tuhannen kertaa selittänyt. Niin kauvan ei
  vielä sotaa ole kuin yhdeltä puolen vaan tapellaan, mutta kun toiset
  rupeavat puolustamaan itseänsä ja lyövät takaisin, silloin on sota
  syttynyt. Vaan ne ensimmäiset sodan alkoivat, eikä jälkimmäiset,
  ymmärrättekös nyt?
  MIKKO. Niin, ensimmäiset, tietysti. Rikkaat ja mahtavat.
  TOPRA-HEIKKI. Mitä syytä meillä sitten olis tunnonvaivoihin, hölmöt?
  Huomaatteko jo, kuinka lapsellisia te vielä olette? Ei uskoisi,
  aikamiehistä. Oikein naurattaa.--Ja maistetaanpas sen päälle.
  MIKKO. Vieläkö sieltä tulee?
  TOPRA-HEIKKI. Kun meiltä riistetään hikemme ja vaivamme hedelmät, niin
  otamme ne koreasti takaisin. Se on oikeus ja kohtuus. Kun meitä lyödään,
  niin lyömme takaisin. Ja kun vaara uhkaa, niin annamme tulta.--
  SILJA. Toisin neuvotaan Jumalan sanassa. »Rakastakaa vihollisianne,
  siunatkaa niitä, jotka teitä sadattavat, tehkäät niille hyvää, jotka
  teitä vihaavat. Ja rukoilkaat niiden edestä, jotka teitä vainoovat ja
  vahingoittavat.»
  TOPRA-HEIKKI. Tuo ei kuulu tähän. Ei ensinkään. Mutta toisen kohdan minä
  tiedän raamatusta joka meille sopii: »Silmä silmästä, hammas hampaasta,
  veri verestä!»
  ÄÄNI. »Silmä silmästä, hammas hampaasta, veri verestä!»
  ANTTI. Mikä sinua vaivaa, Topra?
  TOPRA-HEIKKI. Se oli Jaaran ääni.
  MIKKO. En kuullut minä.
  MATLENA. Korvasi pettivät, suotta säikyt.
  TOPRA-HEIKKI. Jaaran ääni, niin totta kuin tässä istun. Jaaran ääni.
  Kolkkona ja kumeana kuin haudan syvyydestä, mutta Jaaran ääni.
  MATLENA. Ja minä sinulle vakuutan, että korvasi pettivät. Elä tarkkaa
  noin, mielesi siitä alkaa harhaella.
  MIKKO. Mutta jos hän hyvinkin on tuolla ulkona? Minä menen katsomaan--
  MATLENA. Voi, elä mene. Ei siellä ole mitään. Puhellaan muista asioista,
  että unohtuu pois.
  ÄÄNI. »Silmä silmästä, hammas hampaasta, veri verestä!»
  TOPRA-HEIKKI. Hiljaa! Vaiti!--Ovatko helvetin portit jääneet auki, kun
  kuolleet pääsevät meitä kiusaamaan?
  SILJA. Kriste armahda!
  ÄÄNI. »Silmä silmästä, hammas hampaasta, veri verestä!»
  TOPRA-HEIKKI. Pysy siellä, jossa olet, jätä elävät rauhaan! Mitä sinä
  meistä? Eikö siinä kylläksi, että maailma meitä ahdistaa? Vieläkö
  kuolleetkin nousevat yhteen liittoon?
  ANTTI. Viina on mennyt hänen päähänsä.
  MATLENA. Topra, rakas ystäväni, rauhoitu. Usko minua, tuo on vaan
  sairautta, tyhjää hourausta. Ei kuulu mitään ääniä, turhaa luuloa se
  vaan on. Näes, me olemme kaikki täällä, Mikko, Antti, Silja, minä.
  Tunnethan sinä meidät?
  TOPRA-HEIKKI. Tunnen. Mutta ettekös te kuulleet mitään?
  MATLENA. Emme yhtikäs mitään. Kun rauhoitut, niin ne katoovat sinunkin
  korvistasi.
  MIKKO. Otit niin monta ryyppyä syömättömään ruumiisen, siitä se tuli.
  MATLENA. Ja valvomisesta. Kun ei ole nukkunut moneen yöhön.
  ÄÄNI. »Silmä silmästä, hammas hampaasta ja veri verestä!»
  TOPRA-HEIKKI. Taas se kuuluu, taas!
  ÄÄNI. »Veri verestä, henki hengestä!»
  TOPRA-HEIKKI. Tule esiin sitten. Asetta, kirves tänne! En pelkää,
  tappelen vaikka viimeiseen veripisaraan asti. Ota avuksesi hornan pedot
  ja itse pääperkeleet lisäksi. En pelkää sittenkään. Kirves, kirves
  tänne!
  MATLENA. Voi, taivaan vallat! Topra!
  TOPRA-HEIKKI. Odotas! Se säikähtikö nyt ja läksi pakoon?
  MATLENA. Läksi. Pakoon läksi. Ei ole mitään enää. Nyt pääsit rauhaan.
  Tule levolle. Tänne penkille. Silja antaa tyynyn. Tule! Ei ole mitään
  enää. Se pakeni pois.
  TOPRA-HEIKKI. Lieneekö ollutkaan. Mielenhouretta vaan. Henget eivät
  puhu. Eivätkä ne täällä meidän keskellämme liiku. Ei ole mitään
  luonnotonta, vaikka jotkut niin luulevat. Taika-uskoa se vaan on. Taikka
  mielenhouretta niinkuin minulla. Ei henget meitä vihaa eikä härnää.
  Toisessa maailmassa ne ovat.--Juopa syvä välillä. Ei voi tulla sieltä
  tänne.
  MIKKO. Nyt hän puhuu järkevästi. Jumalan kiitos, että meni ohitse.
  Rupesi tekemään jo pahaa minullekin.
  ANTTI. Ehkä on parasta että seuraat Matlenan neuvoa ja menet levolle
  MATLENA. Kas tässä sinun kelpaa maata. Nuttuni panin alle, että on
  pehmoisempi. Tule nyt Topra!
  TOPRA-HEIKKI. Istutko sinä luonani, Matlena? (Laskeutuu pitkälleen.)
  MATLENA. Istun toki (asettuu jakkaralle). Tässä näin, ihan likellä, Enkä
  paikaltani hievahda. Ole vaan rauhassa,
  TOPRA-HEIKKI. Laske kätesi tänne korvalleni. Noin, nyt on hyvä. Nyt ei
  kuulu mitään.--Kumma että löi niin heikoksi miehen. Että kuulee
  olemattomia ääniä. Ei se muuta ollut kuin heikkoutta, luonnon
  heikkoutta.
  ANTTI. Niin, eihän sitä ihmetellä sovi. Mieskin on ihminen, vaikka
  olkoon kuinka väkevä.
  TOPRA-HEIKKI. Tähän saakka en vielä ole säikkynyt enkä pelkoa tuntenut.
  Mutta jopa nousivat ihokarvat yksin pystyyn ja kylmä hiki vieläkin valuu
  pitkin ruumista... Oli niin outoa ja luonnotonta, sehän sen teki.
  MATLENA. Niin, sehän sen teki.
  ANTTI. Elä puhele enää, vaan koeta nukkua.--Ollaan kaikki hiljaa, että
  hän saa unta (muuttaa Siljan luokse).
  MIKKO. Parasta kun rupehimme maata jokaikinen.
  TOPRA-HEIKKI. Siitä minulla vaan on paha mieli, että ennätti Ville
  kuolla. Se meni nyt niinkuin turhaan kaikki. Vaikka onhan niitä muita
  jäljellä. Paljonkin muita.
  MATLENA. Nuku nyt, nuku! Heitä pois mielestäsi nuo asiat. Meillä on
  aikaa miettiä niitä sittenkin taas, kun heräät.
  TOPRA-HEIKKI. Sinä, Matlena! Oma tyttöni!--Kultanuppuni!--Pidätkö sinä
  minusta nytkin vielä? Vaikka olen tänlainen--pahantekijä.
  MATLENA. Minun silmissäni olet kuitenkin hyvä, parhain kaikista. Mutta
  nyt et saa virkkaa enää mitään. Et ainoata sanaa.
  TOPRA-HEIKKI. En, en.--Minä tottelen sinua ja nukun.
  SILJA (puoliääneen Antille). Eiväthän kaikki voi olla rikkaita, toisten
  täytyy olla köyhiä, sen on Jumala viisaudessaan niin määrännyt... Ja
  itsekunkin tulee kantaa ristinsä kärsivällisyydellä, eikä soimata Herran
  töitä, jos kohta niitä ei ymmärräkään. Ollaan uskolliset kuolemaan
  saakka, kyllä ne sitten aikanaan kaikki selviävät.
  ANTTI (samoin puoliääneen). Ei köyhyys taivaasen auta. Sen ainakin
  kokemus näyttää.
  SILJA. Sitä et tiedä. Muista vertausta rikkaasta miehestä ja
  Latsaruksesta.
  ANTTI. Se nyt oli se yksi tapaus. Sopineeko sama vertaus kaikille.
  SILJA. Kyllä, kun vaan iloisella ja nöyrällä mielellä taipuu kärsimisen
  alle. Luulen että silloin jo täälläkin annetaan joskus tuntea taivaan
  esimakua.
  MIKKO (Matlenalle puoliääneen). Matlena, kuulehan?
  MATLENA. Mitä sitten? Puhu hiljaa.
  MIKKO. Kuinka oli Topra saanut päähänsä, että ... että Jaara on kuollut?
  MATLENA. Elä kysele.
  MIKKO. Mielenhourettako kaikki?
  MATLENA. Ole vaiti, ettei hän herää... Kylläpähän sitten kuulet--
  MIKKO. Voisit tuota kumminkin sanoa. Minulle tahtoo nousta niin pahoja
  aavistuksia...
  MATLENA. Hiljaa--! Siellä tulee joku.
  MAIJU (tulee juosten sisään). Äiti, äiti! Kiiltonappisia herroja!
  Kahdella hevosella. Ajavat täyttä laukkaa tänne... Kas, johan ne ovat
  kaikki täällä...
  MIKKO. Kiiltonappisia herroja? Vie sinun perhana!
  ANTTI. Pakoon! Kiiruusti!
  MATLENA. Voi, Jumala!... Ennätämmekö?
  TOPRA-HEIKKI. Mikä on?
  MATLENA. Elä säikähdä. Meidän täytyy joutua pois metsään. Nouse pian
  ylös.
  MIKKO. Kruununmiehet meitä ajavat takaa. Helkkuna, nyt ne ovat jo
  pihassa.
  ANTTI. Porstuan ovi kiinni! Säppiin!
  TOPRA-HEIKKI. Ei! Antaa heidän tulla.
  MATLENA. Mitä aiot? Topra--?
  TOPRA-HEIKKI. Levollisia kaikki! Ei mitään hätää. Jättäkää minun
  huostaani. Suut kiinni, te muut. Mikko, muista! (Vallesmanni,
  siltavouti, jahtivouti ja kaksi renkiä tulevat. Rengit pysähtyvät
  ovelle.)
  MAIJU. Isä, tekevätkö ne meille pahaa, nuo?
  ANTTI. Elä pelkää. Mene äidin luokse.
  VALLESMANNI. Hyvää iltaa!
  TOPRA-HEIKKI. Jumal'antakoon hyvää iltaa, Herrat kun ovat lähteneet
  oikein miehissä liikkeelle. Susiako ajetaan, koska jahtivouti on
  matkassa?... Istukaa, hyvät herrat, istukaa! Sohvat tässä talossa ovat
  vähän kovia, ei ole pantu resooria, mutta ehkä nuilla passaa pikkuisen
  levähtää yhtä kaikki... Ellette pelkää, että tarttuu täitä vaatteihinne?
  VALLESMANNI. Tekö olette haltijana tässä?
  TOPRA-HEIKKI. Haltijana? Minä? Kas, kuinka herra vallesmanni on
  leikkisä. Tuommoiset kauniit, kiiltävät napit nutussa ja kysyy sentään,
  jos minä olen hänen haltijansa... Vai liekö minua tosiaan niin ylennetty
  virassa? Mitä?... Ei tuo suotta olisi. Kyllä reuhkasin valtion työssä
  kaiken kevättä ja kesää, että kannattaisi vainen. Vaatteenikin kulutin,
  ettei ole kuin ryysyt jäljellä. Nähkääs tätä! Siinä riekale riekaletta
  korville lyö... On se vähän kummallista sittekin. Saman isännän
  palveluksessa toisen nuttu noin kaunistuu, toisen käy tämmöiseksi...
  Kuka osaa selittää syyn? Minun järkeni ei pysty.
  SILTAVOUTI. Osaatkos selittää, miksi toiset nousevat mäkeä ylös, toiset
  taas laskevat mäkeä alas että hurajaa?
  VALLESMANNI. Emme ole tulleet tänne suuta pieksämään, vaan viran
  puolesta, niinkuin tiedätte. Siltavouti ottaa paperit esille ja pitää
  protokollaa. Toimitus alkaa. Muistutan kaikkia läsnä-olevia vastaamaan
  kysymyksiini suoraan ja kiertelemättä. Ilveilyt jättäkää sikseen, ne
  eivät teitä pitkälle auta.
  TOPRA-HEIKKI. Siis kysyttiin meiltä jo aluksi, kuka tässä on haltijana.
  Vastaus: köyhän majassa on haltijana ensimmäinen paras herra, joka
  sisään astuu. Pöydän luokse hän marssii kohta suoraa päätä ja on sitten
  kuin isäntä ainakin. Mutta köyhä kun tulee herrastaloon, niin huutia
  tietäköön. Alimmalle portaalle saa pysähtyä, taikka huoneesen jos
  lasketaan, niin tuonne kynnyksen eteen--
  JAHTIVOUTI. Suus' kiinni nyt!
  VALLESMANNI. Ketkä teistä asuvat tässä tuvassa?
  SILJA (hiljaa.) Vastaa, Antti.
  ANTTI. Minähän tämän olen hyyrännyt.
  VALLESMANNI. Nimi?
  ANTTI. Vaaranen, Antti Vaaranen, työmies.
  TOPRA-HEIKKI. Ilman työtä ja ruokaa.
  VALLESMANNI. Vaimonne?
  SILJA. Silja Korpela.
  VALLESMANNI. Ja nämä muut?
  MATLENA. Matlena minä olen. Mehtolan Matlena, Savion kylästä, Kuopion
  pitäjää. Tuo, joka uunin luona seisoo, on veljeni, Mikko. Ja tämä tässä
  on Topra-Heikki, Pohjanmaalta. Tuli viime talvena tänne rautatientyöhön
  ja on kerrassa mies semmoinen, ettei hänen vertaistaan monta olekaan.
  Antaisi toiselle vaikka silmän päästään. Kysykää keneltä hyvänsä, niin
  saatte kuulla.
  SILTAVOUTI. Omansa kunkin hyvä, sammakonkin nuijapää.
  VALLESMANNI. Vaiti!--Missä olette--
  MATLENA. Työhönkin pystyy, jos mihin. Eikä surkeile voimiaan, on aina
  ensimmäinen ja viimeinen. Siinä häntä mainitaan vallan ihmeenä, ja sen
  vuoksi kait' hänelle on annettukin nimi Topra-Heikki, ei hän Topra ole,
  papinkirjassa--
  VALLESMANNI. Missä olette viettäneet nämä viimeiset päivät? Vastatkaa
  ensin te, Vaaranen.
  SILJA (hiljaa). Tunnusta kaikki rehellisesti. Elä salaa mitään.
  ANTTI. Keskiviikkona läksimme Matlenan kanssa näitä hakemaan, Mikkoa ja
  Topraa. Lauvantai-iltana ne löysimme Suonenjoelta.
  VALLESMANNI. Metsästä jonkun matkaa Ruohomäen talosta?
  TOPRA-HEIKKI. Kotkakallion juurelta, valkean äärestä. Vieläkö pitää
  tarkemmin selittää?
  ANTTI. Lienee ollut likellä Ruohomäen taloa, en tunne niitä paikkoja.
  VALLESMANNI. Olitteko metsässä koko sen yön?
  TOPRA-HEIKKI. Yhtä varmaan kuin te haudoitte itseänne lämpimässä
  sängyssä höyhentyynyillä.
  JAHTIVOUTI. Ole ääneti, kun ei sinulta kysytä.
  TOPRA-HEIKKI. Lupa puhua, koska minulla on yhtä hyvä suu kuin
  sinullakin.
  MATLENA (puoliääneen). Topra, malta mieltäsi, onneton!
  TOPRA-HEIKKI. Saako tietää, mitä tämä tutkiminen oikeastaan merkitsee?
  Mistä meitä epäillään? Mistä syytetään? Sanoo hänet kerrassaan suoraan,
  ilman verukkeita ja kiertelemisiä.
  VALLESMANNI. Teitä epäillään syyllisiksi murhapolttoon, varkauteen ja
  murhaan.
  SILJA. Voi armollinen Jumala!
  MIKKO. Murhaan--!
  TOPRA-HEIKKI. Todistuksia! Todistuksia vaaditaan, ennenkuin miestä
  vangitaan. Tunnetaan mekin tapojanne sen verran. Noh, joutuun, te
  lainvalvojat ja hyvän järjestyksen ylläpitäjät! Millä näytätte toteen,
  että olemme tehneet kaiken tuon?
  VALLESMANNI. Mies, joka löydettiin murhattuna, kävi yöllä minua
  tavoittamassa. Rengit, tomppelit eivät tulleet minulle ilmoittamaan,
  mutta--.
  TOPRA-HEIKKI. Antoivat teidän nukkua rauhassa peittojen alla. Siinä
  tekivät pahasti. Nyt jäi koko asia peittoon.
  VALLESMANNI. Eipähän jäänyt. Elä ilku vielä! Hän oli puhunut tuvassa
  siksi paljon, että sinut otamme kiinni kaikessa tapauksessa.
  Ymmärrätkös? Vai pitääkö yhä selvemmästi puhua?
  MATLENA. Armoa, herra vallesmanni, elkää tehkö häntä onnettomaksi.
  Antakaa hänen olla vapaana, me lähdemme Amerikkaan yhdessä, ijäksi
  päiviksi pois koko maasta, ei tarvise peljätä, meistä ei ole haittaa
  kenellekään. Kuulkaa minua, hyvät herrat! Mitä hyötyä siitä on, jos
  panette hänet linnaan, ei hän muuta kuin paatuu siellä ja kovettuu, ja
  sitten kun pääsee vapaaksi, hän ehkä todenperästä on paha, jota hän ei
  nyt ole, jos häntä oikein tuntisitte--
  VALLESMANNI. Jo riittää--
  MATLENA. Vaikka hän kyllä on rajuluontoinen ja kiivas, varsinkin nyt,
  kun rautatiellä työt lopetettiin ja miehet jäivät leivättömiksi eikä
  minkäänlaista ansion toivoa koko talvena. Onko kumma, jos silloin
  meneekin sekaisin pää, ettei enää voi hillitä luontoansa. Menkää
  itseenne, hyvä herra, jos teiltä äkkiä otettaisiin virka pois ja te
  joutuisitte mieron tielle, eiköhän kävisi mieli karvaaksi. Tulee silloin
  sanoneeksi ja tehneeksi, jota ei ajattelekaan ja jota jäljestäpäin kyllä
  katuu--
  SILTAVOUTI. Sen kieli kun laulaa.
  MATLENA. Täytyyhän ihmisten antaa anteeksi toisilleen, antaa Jumalakin
  anteeksi ja armahtaa ja auttaa, ei pane kuormaa kuorman päälle eikä
  paina yhä alemmaksi. Mitä suurempi syntinen, sitä enemmän Jumala
  rakastaa ja holhoo ja hoitaa, tehkää samoin, hyvä herra, sen Jumala
  teille palkitsee viimeisenä tuomiopäivänä, ellei ennen--
  VALLESMANNI. Jo riittää, jo riittää, minä sanon! Ihme, kumma, ettei pidä
  saaman tottelemaan.
  TOPRA-HEIKKI. Puhu seinälle tuossa! Siitä ehkä ennemmin löydät sydäntä,
  kuin tuommoisen virkanutun alta.
  VALLESMANNI. Tämän lompakon löysimme metsästä. Mihinkä on joutunut
  sisältö?
  TOPRA-HEIKKI. Mitä se sisälsi? Sanokaapa sekin.
  VALLESMANNI. Ruohomäen isännän rahat.
  TOPRA-HEIKKI. Erehdys. Se ei sisältänyt Ruohomäen isännän rahoja.
  VALLESMANNI. Vaan mitäs sitten? Ilmoita, koska tiedät paremmin.
  TOPRA-HEIKKI. Köyhän väen hikipisarat siinä oli kultamarkoiksi
  muutettuina.
  VALLESMANNI. Reuhaa nyt oikein uhalla. Kyllä tukitaan suusi pian.
  JAHTIVOUTI. Emmeköhän saisi noita käsiä edes pysymään alallaan?
  VALLESMANNI. Panee heidät rautoihin.
  TOPRA-HEIKKI. Tehkää hyvin! Tässä molemmat ketarani. Asettakaa
  vihkisormukset paikoilleen. Missä pappi, että lukisi siunauksen.
  SILTAVOUTI. Kyllä me sinut papittelemme.--Mutta sitä on huikari,
  yhtäkaikki. En mokomaa ole ennen tavannut.
  MATLENA. Minut kiinni myös! Raudat käsiin niinkuin hänellekin.
  Kuuletteko! Minä tahdon seurata häntä. Viekää meidät molemmat. Hän on
  mieheni, Jumalan edessä. Jotka Jumala on yhteen luonut, ei niitä pidä
  ihmisten eroittaa. Onhan teillä rautoja vielä? Tuokaa! Tuokaa pian!
  VALLESMANNI. Tunnustatteko itsenne syylliseksi samoihin rikoksiin?
  Murhaan, murhapolttoon, varkauteen?
  TOPRA-HEIKKI. Häpiä! Sun musta sielusi niitä tekee, ei hän.
  VALLESMANNI. Muuten en voi teitä vangita.