Suomen mies meni Zanzibariin - 5

Total number of words is 3402
Total number of unique words is 2176
19.6 of words are in the 2000 most common words
26.9 of words are in the 5000 most common words
31.8 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
Tuosta pikkukaupungista ei ole paljoa kerrottavaa. Nykyisessä asussaan
on se suunnilleen 75 vuotta vanha, mutta paikka mainitaan jo sangen
aikaisissa matkakirjoissa, ja täälläkin on orjakauppa kukoistanut,
tietojen mukaan vielä 1890-luvulla, mutta pikku olettamustemme mukaan
myöskin vuonna 1914. Kokonaisnäköala on: jono taloja aivan veden
rajalla, palmuja, köyhäin asumuksia hajallaan kaupungin laitamilla;
hiekkakivi-perustaan hakattu linnoitus, jossa on 2 pientä kanuunaa;
valtava laivanhylky, keltaisenruskea kirkko -- sekin esimerkki
mimikrystä [suojelevasta samannäköisyydestä. Suomentaja] -- ja
kehyksenä ja taustana jälleen Namib, tuo suuri erämaa.
Ylängöt sisämaassa päin, jotka myöhemmin päivällä tulivat
sini-autereisista uduista näkyviin, ovat taffelvuori-rakennetta,
mahtavain, muinaisten kerrostumain jäännöksiä, joissa on säilynyt katto
ja jyrkät kyljet. Yksi näistä reliikeistä on kaikilta puolilta niin
kulunut, että huipulle on jäänyt ainoastaan pienenpieni vaakasuora
tasava ja että keila näyttää yksinäiseltä tulivuori-kukkulalta,
kuolleena uneksivalta keskellä lentohiekka-tasankoa.
Loitommaksi kätketyllä sisämaalla on pieni kultuurihistoriallinen
silauskin, jos niin voisi sanoa. Alinomaa kiertävät boerit joutuivat
nimittäin aina tänne saakka säteettäisillä retkillään kantapaikastaan
Kapista ja perustivat tänne siirtolan nimeltä Humpata. Siitä on jo
vuosikymmeniä. He viihtyivät hyvin, perustivat farmeja ja toivat
seudulle onnea. Mutta portugalilaiset eivät ymmärtäneet parempaa
kuin pitää heitä verojuhtinaan, alkoivat rettelöidä järjettömästi
heidän kanssaan, ja kerran lähtivät sitten nuo raskaat härkävaunut
jälleen vierimään matkaansa, takaisin Kunenen kaalamojen poikki,
eivätkä palanneet enää koskaan. Leijonat tassuttelivat kummastuneina
hiljaisissa, lihattomissa taloissa.
Kaikkialla laivassa tuntui imelä mandariininkuoren haju, kun käänsimme
keulan takaisin merta kohti. Ja kun Tabora kiersi eteläisen niemen
ympäri, jonka kärjessä maininki huiski korkealle ilmaan viuhkoina
ja morsiusharsoina, solahti neiti Irene synnynnäisen sujuvasti
pianotuolille ja soitti "Frühlingsrauschenin".


VII.
PETER MOORIN MAASSA.

Eräitä vuosisatoja sitten oli lähellä Svakop-jokea, eteläisen
kääntöpiirin seudulla Lounais-Afrikassa lahti, joka oli merkitty
vanhoihin englantilaisiin merikortteihin nimellä Sierrabai. Sinnekin
oli kaakkoispasaadi koonnut jonon tiuhaa hiekkaa, joka sulki piiriinsä
tyyntä vettä ja loi laguunirauhaa. Tämän paikan löysi vuonna 1485
portugalilainen kapteeni, Diogo Cao ja pystytti sinne ristin. Kerran,
ei tiedetä milloin, hävitti myrsky koko suojuspadon, luonnonpato
pyyhkäistiin pois, valtameri vyörytti vesivuoriaan paljastettua rantaa
vasten ja Sierrabai oli ainaiseksi kadonnut, samoin Diogo Caon risti.
Tästä elää kuitenkin muisto likimmäisen niemen nimessä: Cape Cross.
Se oli ensimäinen tunnettu inhimillinen kosketus seutuun, joka on
nykyään Afrikan nuorin ja eräässä suhteessa huomattavin siirtovaltio,
nimittäin Saksan Lounais-Afrika, lyhyemmältä nimeltä Lounas, kuten
Gustav Frenssen sanoo kertomuksessaan Peter Moorista.
Ei pitkää aikaa siitä tuli tänne Bartolomeo Diaz. Se tapahtui vuonna
1487. Hän löysi etelämpänä toisen ja lujemman bain, Angra Pequenan,
"pikku lahden". Se on gneissi- ja graniittiharjanteitten keskellä
ja on nykyinen saksalaisten Lüderitzbucht. Myöskin Diaz pystytti
sinne ristin. Se oli rautaa, upotettu marmoripilarin päähän ja
seisoi paikallaan vielä 100 vuotta sitten. Nyt on se englantilaisten
Kap-museossa ja ainoastaan vähäpätöinen merkki ilmaisee sen entisen
paikan.
Se oli toinen käynti Lounaassa.
Sitten se hyljättiin pitkiksi ajoiksi. Sillä Diaz ja De Saldanha
pääsivät Kapiin ja sen ympäristöllä oleviin lahtiin, tapasivat vettä,
hedelmiä ja paljon muuta ihanaa ja löysivät Indian väylän. Kuiva,
synkkä Lounas unohdettiin, ja vasta myöhään 1700-luvulla nousi
se jälleen nimettömistä. Kapin valaanpyytäjät -- hollantilaiset,
englantilaiset ja amerikalaiset -- laskivat ahnaan halukkaina keskelle
Lounasmeren lihavia valasparvia ja keräsivät traaniset jaalansa
Walfischbaihin, "Bahia das Baleas". Sekin tapahtui lähellä Svakopia,
kuivuvaa virtaa. Sittemmin tulivat hylkeenpyytäjät ja 1820-luvulla
guanonkerääjät, eräs liverpoolilainen firma "Livingstone" etunenässä.
Vuonna 1844 keikkui yhtaikaa 6000 miestä kolmessasadassa laivassa
rannikkosaarten lähettyvillä, jonne pingviininlantaa oli kokoontunut
Aatamin päivistä saakka, aina 12 metrin korkeudelta. Ne olivat aikoja!
Sitten seurasivat lähetyssaarnaajat ja yhtaikaa heidän kanssaan
1800-luvun löytöretkeilijät, joiden joukossa ruotsalaisella Karl Johan
Anderssonilla oli 50- ja 60-luvulla huomattava paikka suurmetsästäjänä,
kaupustajana ja neekerien sotamarsalkkana.
Saksalainen lähetystyö, joka alkoi 1844 ja harjoitti myöskin kauppaa,
valmisti jossakin määrin nykyistä asiaintilaa, mutta ikäänkuin Saksan
Lounais-Afrikan avaimen löysi vasta bremeniläinen kauppias Adolf
Lüderitz, joka 1844 uskalsi matkata sinne, perustaakseen kauppapaikan
ja luultavasti myöskin kullanhakuaikeissa.
Kaksi vuotta myöhemmin hän katosi tietämättömiin, koettaessaan
erään matruusin kanssa palata pienellä vaatevenheellä meritietä
Oranje-joen suulta Angra Pequenaan. Eräät seikat viittaavat, että
hän oli jo päässyt erämaan timanttisalaisuuden perille, joka nyt on
koko Lounaan merkkiasia. Mutta se salaisuus katosi hänen kanssaan,
ja 22 vuotta saivat sitten nuo "valaisevat kivet" kiiltää yksinään
auringonpaisteessa, ilman noukkijoita, kuten vuosisatoja sitä ennen,
kunnes 1908 muuan kafferi otti kourallisen niitä, näytti roskan eräälle
saksalaiselle ratamestarille ja saattoi siten käyntiin liikkeen, joka
viime vuonna tuotti 50 miljoonaa nettoa ja on nyt kaikkineen ainakin
miljaardin arvoinen, pelkästään sen mukaan, mitä nykyään voidaan
päättää.
Huhtikuun 24 p:nä 1884 sähkötti Bismarck Saksan konsulille Kapin
kaupunkiin, että valtio ottaa kauppias Lüderitzin kauppapaikan
suojelukseensa. Siten perustettiin Saksan Lounais-Afrika.
Mitä uskomattomia vaikeuksia Saksa ja siirtolaiset ovat sitten saaneet
kestää luodakseen jotakin tästä kauhistavasta erämaasta, jonka meren
puolella on Namib ja itäpuolella Kalahari, täytyy jättää tässä
kuvailematta.
Tulo Svakopmundiin on saksalaisen länsilinjan suurin merkkitapaus.
Torviorkesteri soittaa germaanilaisia lauluja jo ennenkuin aurinko on
noussut lätäköstä. Isänmaalliset liput läiskivät mastoissa ja kapteeni
esiintyy valkeissa, kultanappisissa liiveissä.
Vieraskuntalaisestakin tuntui hetki merkittävältä. Näin joukon
matkatovereitani seisovan käsilaukut kädessä ja hienot hatut päässä
valmiina siirtymään maihin.
Mére triplestä tuli peli. Puoli tuntia ennen laivasta lähtöä pälkähti
nimittäin muorin päähän, että maa on ikävän näköinen, että laivassa on
hyvä olla ja että hän saattaa matkustaa yhtä hyvin Ceyloniin, jossa
myöskin Häckel on oleskellut ja jossa kuului olevan niin kaunista,
vaikka siellä on tiikereitä; joten hän päätti jäädä Taboraan muutamiksi
viikoiksi lisää. Hän seisoi ylimmällä kannella, ja joka kerta, kun joku
herra lähestyi, pisti hän keppinsä poikkiteloin hänen vatsansa eteen ja
pakotti hänet lausumaan mielipiteensä asiasta. "Menenkö maihin täällä
vai matkustanko Ceyloniin?"
Kapteeni tuli. "Minä neuvoisin kenraalitarta matkustamaan Ceyloniin, se
on varmaan miellyttävämpää."
Ylistewardi tuli. "Tottahan, tietysti kenraalitar lähtee maihin täällä,
tämähän on Saksan maata."
Mister Levinson tuli. "Minä neuvoisin rouva von G:tä menemään
makaamaan."
Minä nousin paikaltani, tein kierroksen kannella ja sain vuorostani
kepin poikittain eteeni. "Hyvä kenraalska, Ceylon on kyllä kaunista,
mutta se on niin pieni. Minä teidän sijassanne valitsisin Mada--"
Silloin keskeytti Mére triple huudolla minut. "Herra Jumala, tuollahan
menevät jo tavarani."
Aivan niin. Suuressa proomussa hinattiin paraikaa kaikkien
Svakopmundiin jäävien tavaroita maihin, ja niiden joukossa olivat
merimamman kaikki matkalaukut.
Kiertokyselystä tuli pikainen loppu, ja kenraalitar lylleröi vaiti,
aivan kuin suulleen saaneena, välikannelle, josta matkustajat
laskettiin alas. Ainaisten kuohu-aaltojen vuoksi ei Svakopmundin
edustalla milloinkaan pääse suoraan portaita pitkin kuljetuspurteen,
joka nousee ja laskee alinomaa nopeasti, parin metrin korkeudelta.
Täytyy käyttää vintturia. 4-6 henkeä asettuu jonkinlaiseen "karoskaan",
joka muistuttaa lähinnä perhekeinua ja jossa on kaksi penkkiä ja seinät
ympärillä. Laitos hissataan ilmaan laivan kannesta, keikautetaan
kaiteen yli ja lasketaan toiseen laivaan tai hinattavaan proomuun,
missä avuliaat kädet rientävät hätään ja matkustajat pääsevät
onnellisesti kopista. Oli dramaattista nähdä Mére tripleä, kuinka
hämmästyneenä hän kuvastui taivaanrantaa vastaan ja vaipui sitten
hiljaa alas proomuun, ainakin 15 kertaa keppiään huiskauttaen.
He menivät, ja heissä toisen ja kolmannen luokan melkein
miellyttävimmät ihmiset. Seuraavalla hinauksella lähti myöskin "les
beaux restes" maihin, näkemään seutua kasvoista kasvoihin. Minun täytyy
tunnustaa, ettei puhtaampaa ja siistimpää pientä erämaankaupunkia
voi kuvitellakaan. Tosin huomautti joku noista 41:stä baarista, mikä
määrä tuntuu runsaanlaiselta 1800:n valko-ihoisen virkistykseksi,
mutta järjestys lienee mallikelpoinen. Kaupoissa on tarjolla melkein
kaikkea, mitä Berlinin puodeista saa, jalokivistä ja turkiksista
kärpäspapereihin ja postikorttialbumeihin saakka, ainoastaan kalliimpaa
kuin Europassa. Kaduilla on hupaisat puukäytävät, niiden välillä näkyy
erämaa puhtaassa pohjavärissään.
Lüderitzbucht, jonne seuraavana päivänä ankkuroimme, näyttää
kummallisine vuorineen ja lelujen tapaan sinne tänne siroitettuine
taloineen joltakin kaupunginkuvalta 1600-luvulta. Jos Svakopmundissa
oli istutuksiakin, niin täällä ovat ne sen sijaan niin olemattomia,
että on tapana sanoa: "Kun jonkun lüderitziläisen päähän pälkähtää
nähdä jotain viheriäistä menee hän hotelliin ja tilaa kurkun."
Täällä jätti minut hyvä ystäväni Kamerulla. Minä napautin hänestä
kannella naamakuvan. Kun sitten pyysin vielä profiilikuvaa, vastasi
hän, tuo tavallinen voittamaton vakavuus kasvoillaan: "Ahaa, vai niin
ja sitten tahdotte painetut sormen jäljet?" Minä seurasin tuota kelpo
rikollista maihin ja kunnioitin hymyä, millä hän pikaisesti silmäili
tätä kamalaa loukkoa jossa hänen nyt on kolme vuotta oteltava.
"Jaha, vai tämä se nyt on se uusi olinpaikkani. Kamerunissa oli palmuja
ja leipäpuita ja kukkia ja elefantteja ja suuria käärmeitä ja sadetta.
Täällä näkyy olevan hiekkaa. Jaha, jaha. Kirjoittakaa nyt kuten
lupasitte isäukolleni Colmariin ja kertokaa että minä saavuin hyvin
perille ja voin hyvästi, ja muistakaa se, herra tohtori, että kirje
Helsingistä on jonkun kerran vuodessa tarpeen, jonakin kauniina päivänä
saatte korvaukseksi laatikon harvinaisia mineraaleja Lounais-Afrikasta.
Hyvästi nyt."
Ja me löimme kättä, emmekä enää kai näe toisiamme.
Minä maleksin yksinäni uurrepelti-barakkien ja betonitalojen välissä
ja löysin roskaisen kahvilan ja monien kamapuotien keskeltä aivan
odottamatta ison kirjakaupan. Se oli tosiaan merkillistä. Siellä oli
hyllyllä kaikkea, mitä kohtuudella vaatia voi, Goethestä ja Byronista
Lagerlöfiin ja Wolzogeniin asti, pöydillä olivat Simplicissimus, Woche
ja kaikki. Jos pilkisti ulos ikkunasta, näki takkuisen muuliaasin
hankaavan pakaraansa uurrepelti-seinään ja hiekkapyörteen lakaisevan
käytävätöntä katua.
Minä pyysin paikkakunnan lehden viimeistä numeroa, Lüderitzbuchter
Zeitungia, silmäilin sitä, näin johtavassa muutamia voimasanoja
Svakopmundin virkaveljelle ja sanoin hymyillen tiskin takana
olevalle herralle: "Olisi huvittavaa tutustua tällaisen lehden herra
toimittajaan."
"Se käy kyllä päinsä", vastasi hän hiukan kumartaen, "toimittaja olen
minä".
Puksis, sanotaan.
No, ei tässä surku auta, ja pian läksimme katselemaan kirjapainoa,
joka oleksi saman talon toisessa päässä. Lounaassa julkaistaan
kaikkiaan viittä lehteä. Kaksi lehdistä, jotka ilmestyvät Windhukissa
(pääkaupunki sisämaassa), käyvät keskenään kiivasta väittelyä ja
edustavat kumpikin eri agraariryhmäänsä. Muut pippuroivat toisiaan
ainoastaan ammatin vuoksi.
Lüderitzbuchtin kaupunginvaltuustolla oli ollut äskettäin tärkeä
kokous ja ostamaani numeroa seurasi kokonaisuudessaan painettu
keskustelupöytäkirja. Mitä eräässä europalaisessa kaupungissa tästä
arvellaan? Milloin on meidän korpiviisautemme tarpeeksi syventynyt
esimerkkiä seuratakseen?
Tuo itseään hankaava muuliaasi alkoi minusta tuntua suoraan sanoen
inhimilliseltä. Minä huomasin järjestelmää sen liikkeissä. Ne olivat
sitäpaitsi julkisia, ja se herätti luottamusta.
Hyvältä tuntui kuitenkin päästä jälleen takaisin laivaan, vihdoinkin.
Kun on asustanut 4 viikkoa hyvin varustetussa valtamerilaivassa, on
kotoisuudentunne sitä kohtaan lujasti kasvanut.
Hyvästi, Lounas! Hyvästi, te näkemättömät timantit! Minä kävin kummun
harjalla, jenka juurella eräs läntisistä löytö-alangoista oli aivan
lähellä. Mutta sinne ei saanut laskeutua ilman kuvernöörin passia eikä
30 Rmk:n pääsylippua, seisomapaikka. Minun täytyi alistua.
Hyvästi sinäkin, ylpeä Diazin kallio, vuosisataisten muistojen
verhoama, ilta-aaltojen vaahdon huuhtoma! Ulapalle jälleen, kohti
tummenevaa merta.
Nyt on matka suoraan Kapiin. Sieluni on kuin sampanja-malja, josta
odotuksen helmiä yhtämittaa poreilee.
Ainoastaan kuun-ukko kärsii eteläpuolen vaivoja: hän on ylösalaisin.


IX.
KAPIN KAUPUNGISSA.

Kaukainen kellojen soitto kuului öisestä sumusta. Kaksi eri läppääjää,
jotka vuorottelivat, laulaen samaa säveltä. Meri oli sileä, mutta
huokui raskaasti ja kohotellen. Aivan hiljaa liukui laiva eteenpäin
ja hitaasti täyttivät kellojen äänet avaruuden. Cape townin sanottiin
olevan varsin lähellä, mutta mitään ei kuulunut eikä näkynyt, paitsi
noiden kahden kutsuvan ääni.
Nyt loiskivat airot kaiteen alla juuri kohdallani ja venhe, jossa oli
yksinäinen mies, sipaisi laivan kylkeä. Hän kurotti touvin päätä, joka
riippui laivan sivulla ja sitten hän hävisi, huutamatta, puhumatta.
Touvi kiskottiin vaivaloisesti laivaan ja sen jatko katosi sakeaan
usvaan, eikä olisi voinut käsittää, kuka tai mikä touvia siellä
kannatti.
Yhtäkkiä alkoi kuultaa makasiini melkein kyynärän päässä, sitten
nostorana ja rantalaituri, ja kymmenen minutin kuluttua oli Tabora
kaikkien seremoniain mukaisesti köytetty kiinni East Pearissa, jossa
pari pyöräpoliisia, eräät satamavirkailijat ja joukko hotellien
hansom-vaunuja ja autoja oli odottanut sumussa "the German Mail
Boatia", saksalaista postilaivaa. Tällainen oli se yksinkertainen ja
hiljainen saapuminen satujen Kap-kaupunkiin.
"Hei, tohtori, nämä naiset ja minä aiomme lähteä kaupunkiin, ja
kysymme, tuletteko mukaan."
Huutaja oli laivan rohtomies ja naiset olivat neidit Irene ja Clara.
"Hyvä", vastasi pyydetty jotenkin jäykällä innostuksella, ja pian
istuttiin vaunuissa, joiden edessä oli kaksi muulia ja kuskipukilla
mulatti. Hän puhui ainoastaan hollanninkieltä, tuo nuorukainen, mutta
ymmärsi mitä halusimme: nopeaa ja tulista kyytiä vielä näkymättömään
Cape towniin.
Kivihiilistä mustain ulkoalueitten ja tummanahkaisten
huligaanijoukkojen, tavaravaunujen räminän ja kapakalan löyhkän läpi
vaunumme vierivät. Kaikkien kummastukseksi alkoi näkyä kaupungin
oireita. Kivitalo, kolme kivitaloa, jo katukin, poikkikatu,
eläväinkuvain teatteri, raitiovaunu -- holoo, se oli hurjaa vauhtia
-- ja sitten tuli yhtaikaa paljon kaupunkia, suurkaupunkia,
maailmankaupunkia -- mulatti kiinnitti niin yhtäkkiä ohjaksia, että
yhtähyvin Clara kuin Irenekin sysäytyivät eteenpäin, jolloin heidän
oli pakko punastuen tarttua kiinni kavaljeeriensa koipiin. "Adderley
street", vonkaisi sekasikiö-kuski, ja siitä ymmärsimme, että se oli
täytetty. Kaupungin keskusta oli edessämme.
Kymmenen shillingiä hän vaati. Siis ensimäinen, mitä Capetownissa
teimme oli huutaa poliisia. Nuo kaksi herraa vaihtoivat sitten
keskenään joitakin alankomaalaisia repliikkejä, ja tulos oli, että
matka maksoi kuusi. Mulatti hyryytteli hymyillen matkaansa, josta
saatoin päättää, että taksa oli neljä shillingiä.
Olipa miten oli, nyt seisoimme vaan Adderley Streetillä, aivan
majesteettisen "Standard Bank of South African" edessä, joka on
samannäköinen kuin Lontoon pörssi, mutta valkea. Kansa oli jo
hyvässä liikkeessä. Täysiä double-trameja kiiti hyristen ohitse, ja
käytävien laidoilta kaikuivat lainehtivana kuorona kukkaskaupustajain
huudot. Mustat, ruskeat ja keltaiset matamit nostivat meitä kohti
sylittäin liljoja ja gladiooleja, mimoosoja ja kämmeköitä, ja pieni
kafferin-pätkä huiskutti edessäni Table Mountainilta tuotua hopeapuun
oksaa. Vielä viipyi sumu alhaalla, ja katu hälveni näkyvistä kortterin
välimatkan päässä. Mutta elämä virtaili vilkkaana, ja nyt alkoi
sydämestä tuntua, missä mies oli, Kapin kaupungissa.
Minulla oli yksityisohjelmani, kohotin etelämaalaisella
kohteliaisuudella hattuani, toivotin noille kolmelle muulle
miellyttävää jatkoa ja astelin tuntemattomia vaiheita kohti, olettaen
tietysti, että lähtöäni seurasivat saksalaiset mietelmät suomalaisesta
epäkohteliaisuudesta. Hukata loruamalla suuri päivä, joka ei koskaan
palaa, olisi kumminkin ollut tukalampaa kuin jaksoin sietää.
Eräällä pysäkillä odotin tuokion Camps Bayhin menevää raitiovaunua,
ja pian olin radalla, jota nimitetään "The finest tram ride in the
world", maailman hienoin raitiovaunu-retki. Haluanpa melkein uskoa,
että tuo superlatiivi on paikallaan. Sillä kun on tullut kaupungin ja
huvilavyön ulkopuolelle, nousee vaunu yhä korkeammalle, piiniametsän
halliin, jonka muodostavat suorat rungot ja jota kattaa tumma havusto,
läpikiiluvine taivaineen. Ja kun puut vasemmalla puolella harvenevat ja
kaikkeus yhtäkkiä avautuu eteen, hohtaa tuolla valtavassa voimassa ja
kuvaamattomassa kirkkaudessa Taffelvuoren uurteinen möhkäle, irrallaan,
sininen taivas taustana.
Laakso kylpee päiväpaisteessa ja kaupungin talot sulautuvat vaaleaksi
tasangoksi. Valtameren vaahtoseppeleet kiertävät rantoja ja kallioita,
ja tuolla, -- -- ah tuolla, tuo tumma vuorinen, yksinäinen huippu
etelämeren puolella, sen aavistaa Cabo da Bona Esperançaksi, maailman
niemistä ensimäiseksi.
Sellainen joukko yhteen koottua kauneutta voi saattaa aikamiehen
melkoisen hämilleen. Sillä se voi tuoda hänelle kyyneleet silmiin ja
saa hänet tuntemaan joutuneensa taivaan avoimelle ovelle, nolona ja
talonpoikaisena.
"Please adjust your dress", kuuluu yhdestoista käsky. Minutti
tai pari myöhemmin olisi siis jälleen selvä mies. Elämän totiset
kulminatsioonit eivät ole laajoja ylätasankoja, ne ovat pelkkiä
huippuja ja hetkiä. Niitä ei koskaan uudestaan tapaa, enemmän etsittyjä
kuin odottamattomiakaan. Se juuri antaakin niille tuon ehdottoman
erikoisuuden, jumalhetkien keskittyneen leiman. Se, että ne kiireesti
hälvenevät kaikesta paitsi muistostamme, on niiden pyhyyden signum.
Joten: ajatelkaamme matkaamme edelleen ja mitatkaamme graniittikivessä
olevia arovuojokivi-kristalleja. Ne ovat nimittäin täällä harvinaisen
suuria ja porfyyrisinä esiintyviä, koko vuorenlaatu muistuttaa
Schwartzwaldin graniittia, josta Lederer on hakannut taltallaan
Bismarckin. Table Mountainin ylin massa on valkeanharmaata hiekkakiveä,
joka muuttuu alaspäin mennen okranväriseksi ja purppuranpunaiseksi ja
jonka jalustana on kantavuori. Kosketuskohdan näkee monin paikoin tien
varrella. Kauempana, Sea Pointin kohdalla, se laskeutuu meren alle,
mutta nousee jälleen loitompana näkyville.
Raitiovaunu kulki kovaa vauhtia sitä "satulaa" myöten, joka on
Table Mountainin korkean ja Lions Head-nimisen huipun välillä.
Tämä leijonan-pää, jolla on transvaalilaisen kopjen, neekerimajan,
tyypillinen muoto, -- alaston, särkynyt kallion huippu, kohoava
jyrkästä, tasaisesta rapautumissora-keosta, ainoana todisteena siitä,
että keossa on vielä jäljellä kova ydin --, on Kapin toisen kuuluisan
vuoren jatko. Meren puolelta katsoen, huomasin sen ylös lähtiessäni,
näyttää se tosiaan sangen paljon monumentaalisena lepäävältä
naarasleijonalta, joka vartioi erästä brittiläisvallan suurinta
aarretta.
Enimmin hämmästyi siellä vuorella sen tavatonta kasvullisuutta. Koko
The Mountainin puolella oleva laaja satulankylki hohti aivan kuin
pelkkä suuri botaninen puutarha, varsinkin mitä pensaskasveihin tulee.
Mutta myöskin moninaisella yrteillä oli kallio verhottu, ja niin totta
kuin oli heinäkuu, etelämaan sydäntalvi, oli kuitenkin kaikkialla
kukkia. Millään seudulla, Honkongin ympäristöä lukuunottamatta, ei
rajoitetulla alueella liene sellaista villin kasviston lajirikkautta
kuin Kapissa. Pelkästään tähän saakka sieltä löydetyt Erica-lajit
lähenevät viittäsataa. Valkeaa, keltaista, sinistä, punaista,
purppuran-mustaa kanervaa. Sadat kämmekkälajit seuraavat toisiaan
vuorossa kaiken vuotta -- "ainoastaan todella huonoina vuosina eivät ne
joskus huhtikuussa kuki", kirjoittaa Kapin kämmekköiden suurmestari,
tohtori H. Bolus, F.L.S. ["Fellow of Linnean Society", lontoolaisen
Linné-seuran jäsen. Suomentaja.]
Vaunu vieri alamäkeen, Camps Bayta kohti. Vuoret saivat uusia
ääriviivoja, ja minä siinä aprikoin, missä joku niistä 60:stä tiestä
olisi, joita myöten tähän asti on noustu Taffel-vuorelle. Kaksi viikkoa
sitten kuoli eräs kuulu kiipeilijä, pudoten 500 metrin korkeudesta
sillä luotisuoralla uralla n:o 61, jonka hän aikoi avata käytettäväksi.
Ei liene suinkaan vaikeata päästä, vuoren tasaiselle laelle eräitä
rotkopolkuja pitkin. Aikaisin ylös saakka kiivennyt mies (v. 1503) oli
ensimäisiä europalaisia, mitä ylimalkaan siihen saakka oli Kapissa
käynyt, nimittäin Antonio de Saldanha. Vuori kantoikin kauan hänen
nimeään, ja sillä pitäisi olla se vieläkin, sillä taffel-vuori on
geolooginen yleiskäsite ja esiintyy erikoisnimenä hiukan kömpelönä
taruverhoistaan. Vuoren kronikoissa mainitaan muuten erikoisella
kunnioituksella ruotsalainen botanikko Thunberg, joka nousi vuosina
1773-76 sen laelle 15 kertaa.
Alas mentiin jarrut vireessä. Pitkässä vaunussa, johon mahtui 61
henkeä, oli meitä 3: ohjaaja, konduktööri ja minä. Cape townissa ei
raitiotie-virkailijoilla ole uniformua. Kuka heistä on puettu mitenkin,
mutta se ei näytä kuitenkaan kirjavalta, sillä jokaisella heistä on
puhdas kiiltokaulus ja moitteettoman siisti puku. Ajo siellä näyttää
suunnilleen samanlaiselta kuin tilaisuudessa, jolloin meidän kotoiset
herramme ovat koeajolla uudella vaunulla.
Pyörät raapivat ja yhden shillingin matka loppui.
Minä olin joutunut ylen ihanalle kylpylä-rannalle. Metrinkorkuiset
kuohuaallot vyöryivät loputtomasti toisiaan seuraten hietaan ja
soljuivat jälleen hiljaa takaisin. Merestä eroitetussa altaassa, jonne
haikalat eivät voi päästä, kahlaili parvi pienokaisia. Kyltti reunassa:
"Ainoastaan europalaisia lapsia varten".
Pieni teehuone houkutteli tulemaan sisään. Paikka ulkoverannalla
-- "tea, cakes, newspapers please" -- ja tunsin itseni tavattoman
itsevaltiaaksi ja hyvinvoivaksi.
Naurun tirskahdus häiritsi minua. Joku seisoi sisällä lasipaviljongissa
ja tirkisteli niskaani. Minä käänsin päätäni ärtyneenä -- kolme nenää
painautui siellä latuskaksi ruutuun: Claran nenä, Irenen nenä ja
laivalääkärin nenä. Tavaton voitonilo loisti heidän kasvoistaan.
He lienevät joutuneet ennen minua lähteneellä vaunulla, ja nyt he
ilkkuivat asemaa. Minulla oli ollut kuitenkin liian kaunis yksinmatka
toivottaakseni nyt heitä niin pitkälle kuin pippuri kasvaa; sitä
kasvoi muuten aivan lähellä pitkin tien vartta. Kvartetti lyöttäytyi
siis jälleen yhteen ja pian saapui vaunu, joka oli Sea Pointin kautta
vievä meidät vuoren toista puolta takaisin kaupunkiin. Uusi pitkä
matka ilman pitkäveteisyyksiä. Rikkaiden huviloita, yksi belvedere
toisensa jälkeen. Laakerit ja myrtit reunasivat raidetta, sypressit
ja araukariat, tamarindit ja elämänpuut siimestivät taloja, ja vuoren
rinteillä kohosi jälleen jaloryhtisenä piiniametsä.
Harvoin näin palmun ja siitä olin hyvilläni. Sillä palmut tekevät
mieleni suruiseksi. Nuokkukoot ne välttämättömänä silhuettina Tahitilla
ja valmistelkoot ohjelmanmukaisesti taateleita ja palmunpähkinöitä.
Mutta niiden luonteessa on jotain kylmää ja tunnetta vierovaa, jotain,
joka ei kuulu homo-suvulle, vaan bushmanneille ja paviaaneille. Miten
ihana oli sielulleni sen sijaan havupuiden runsaus, ja kuinka hienona
leyhyi hento talvinen pihkain tuoksu tummista metsiköistä! Kapin
auringon alla ei sypressi ole mikään kalmistopuu, ja tamarindi on
melkeinpä lehmus.
Matkakehä sulkeutui ja olimme taas Adderleyn vilinässä.
"Nyt, hyvä herrasväki", sanoi tohtori, "ehdotan, että menemme
aamiaiselle."
"Voi, ei vielä, minun täytyy ostaa pleureusi", kitisi Clara.
"Ja minun parasolli", täydensi Irene.
"Minä menen Groote Schuuriin", ilmoitin minä varomattomasti.
"Mikä se on? Onko se intressantia?"
"En tiedä, se on Cecil Rhodesin vanha huvila. Hyvästi nyt, aika
rientää." Jonka jälkeen minä kiiruhdin lähimmän auton luo ja istahdin
siihen.
"Ei, tuo näyttää kovin mukavalta", huusi rohtomies, ja tuossa
vilauksessa oli koko seurue aluksessani. Fatum, minun fatumini oli
selvä. Että en saisi yksinäni kaapia Kapia. Kuitenkin soin itseni
asettua hyvälle paikalle ohjaajan viereen, joka oli sekoitus boerista
ja kvarteronista [valkoisen ja mulatin jälkeläinen. Suomentaja], ja
päätään tyytyväisesti nyökäten suuntasi hän matkamme Groote Schuuriin:
seitsemän mailia.
Paikka on pohjoispuolella Devils Peakia, Sierra de Saidanhan jatkoa, ja
on se ylen suuri, viettävä puisto, jonka alaosassa uinuu Cecil Rhodesin
entinen cottage eli maja ja yläosaa koristaa "Rhodes Memorial",
kansallismuistomerkki.
Auton vauhti hiljeni, yksinkertainen tienviitta neuvoi, missä olimme,
ja hiljalleen hyrräsimme edelleen ruskeanpunaista tietä, nurmikkojen ja
puuryhmien välitse ja korkeain vartiopuitten holvin alitse. Ainoaakaan
ihmistä ei näkynyt, ei ketään portilla, ei kauempanakaan. Mutta kaikki
oli hyvin hoidettua ja ajotie kova ja sileä.
Groote Schuur -- "Suuri lato" -- hohti edessämme valkeana ja hienona,
ollen vain yksikerroksinen, viivoiltaan hollantilainen. Oikeaan
katseluun olisi tarvittu ainakin kokonainen päivä. Yksinään Rhodesin
työhuone ja kirjasto olisi vaatinut oikeastaan tuntikausia, niihin
luettuna taiteellisesti koristettu makuuhuone, jossa on m.m. Marcus
Aureliuksen mietekirja avoinna ja eräät sanat viivattuina: "Muista,
että olet roomalainen, mutta älä unohda, että olet Caesar."
Un peu pathétique, sanovat kai selvät sielut moisesta asettelusta.
Sillä en luule Rhodesin muistaneen Marcus Aureliuksen kehoitusta
silloin, kun hän nukkui viimeistä kertaa Groote Schuurissa. Mutta
kuitenkin se sopii tyyliin, ja hän oli yleiseen tunnetusti Caesarien
uskollinen tutkija. Kirjastossa on koneellakirjoitettuja käännöksiä
kaikista mahdollisista roomalaisista keisariteoksista, jotka eivät ole
ilmestyneet vielä englanninkielellä ja katselija näkee, että niitä on
käytetty. Samoin on koko suuren Napoleon-osaston laita.
Tuntijoille tuottaisivat kai tuon loistokodin kalliit porsliiniesineet
ja kutomatyöt suurta iloa, mutta voimakkaimmin esiintyvät kuitenkin
siellä reliikit, nuo monet pyhät arvomerkit ajoilta, jolloin Rhodes oli
matabelien keskuudessa: kuningas Lobengulan sinetti, repaleiset liput.
Mutta edelleen. "Tuolla on lordi Gladstonen talo", sanoi ohjaaja
viitaten huvilaa vasemmalla puolella. "Ja tuolla asuu usein sir Rudyard
Kipling", kolmannessa pienessä rakennuksessa ylempänä rinteellä.
Ajettiin eteenpäin, yhä vain ylämäkeen. Oikealla puolella vilahti
puiden lomissa monta lajia antiloopeja, kauempana kaksi zebraa --
harvinainen näky keskellä hienosteltua puistoa. Eräiden puiston osain
asukkaina on näet etelä-afrikalaisia metsäneläimiä, ja aituukset on
tehty niin tilavat ja vähän näkyvät, etteivät katsojat eivätkä eläimet
itse saa häkkivankeuden vaikutusta. Poikkeuksena ovat ainoastaan
leopardit ja eräät muut sellaiset, jotka asuvat ahtaammalla, mutta
nekin täydentävät osaltaan sitä Rhodesin luomistyön kopiaa, jota tämä
joukko vapaan metsän elämää edustaa.
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Suomen mies meni Zanzibariin - 6
  • Parts
  • Suomen mies meni Zanzibariin - 1
    Total number of words is 3438
    Total number of unique words is 2146
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    28.8 of words are in the 5000 most common words
    34.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomen mies meni Zanzibariin - 2
    Total number of words is 3549
    Total number of unique words is 2185
    19.9 of words are in the 2000 most common words
    28.1 of words are in the 5000 most common words
    33.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomen mies meni Zanzibariin - 3
    Total number of words is 3405
    Total number of unique words is 2150
    21.6 of words are in the 2000 most common words
    29.5 of words are in the 5000 most common words
    33.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomen mies meni Zanzibariin - 4
    Total number of words is 3325
    Total number of unique words is 2191
    20.5 of words are in the 2000 most common words
    28.9 of words are in the 5000 most common words
    34.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomen mies meni Zanzibariin - 5
    Total number of words is 3402
    Total number of unique words is 2176
    19.6 of words are in the 2000 most common words
    26.9 of words are in the 5000 most common words
    31.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomen mies meni Zanzibariin - 6
    Total number of words is 3397
    Total number of unique words is 2241
    19.2 of words are in the 2000 most common words
    26.9 of words are in the 5000 most common words
    30.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomen mies meni Zanzibariin - 7
    Total number of words is 3375
    Total number of unique words is 2161
    19.8 of words are in the 2000 most common words
    27.7 of words are in the 5000 most common words
    32.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomen mies meni Zanzibariin - 8
    Total number of words is 3491
    Total number of unique words is 2190
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    29.5 of words are in the 5000 most common words
    34.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomen mies meni Zanzibariin - 9
    Total number of words is 3293
    Total number of unique words is 2180
    19.6 of words are in the 2000 most common words
    27.3 of words are in the 5000 most common words
    32.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomen mies meni Zanzibariin - 10
    Total number of words is 3164
    Total number of unique words is 1981
    21.4 of words are in the 2000 most common words
    29.9 of words are in the 5000 most common words
    34.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.