Suomen kultainen kirja I - 6

istuimilla istujat. Kauvempana istujat saivat vaan nauttia meikäläisten
professorien kasvojen ilmeistä, joissa kuvastui "germanien iloisa
sotakuntoisuuden henki".
Sitten seurasi asiaan kuuluva illanvietto...
Enimmin surullisen naurettavaa tässä akateemisessa näytelmässä oli se,
että oli onnistuttu petkuttaa supisuomalaisiakin ylioppilaita ottamaan
osaa suomisyöjäin johtajalle pidettyyn soihtukulkuun. -- Aspa vaikeni.
Ehkäpä hän nyt oli täysin nolattu. -- Ei Winkleriä, eikä Marthaa oltu
tilaisuuteen kutsuttu.
Jos oli luultu, että joku saapuisi kutsumatta, kuten Lemminkäinen, niin
petyttiin.
Nyt levättiin. "Mauri" oli pitänyt esitelmänsä; Mauri sai mennä! Ehkäpä
nyt saataisiin olla rauhassa, koskemattomassa pesässä! Nyt oli totuus
saanut aimollisen iskun -- suomalaisten ylioppilaitten avulla, nyt oli
taas "all right".
Mutta kauvanko Aatami sai olla paratiisissa!
Eräänä kauniina päivänä nostaa tuo riivattu totuus taas esiin uuden
pään; tällä kerralla aivan Saksassa. Kaiken lisäksi päännostaja,
_G. Kossinna_, ei ole ainoastaan muinaistieteen tohtori, vaan vieläpä
professori.
Hiisi vieköön! Näyttääpä Europassa löytyvän monta Aspaa!
Lyhyesti sanoen: G. Kossinna väittää, kuten minäkin, _että suomalaiset
eivät ainoastaan ottaneet haltuunsa Suomenmaata lappalaisten jälkeen,
vaan olivat suomalaiset myös nykyisen Saksanmaan asukkaina -- noin
5,000 vuotta sitten_.
Mitäpä tästä! Parasta lienee sanoa, että se mies panee omiaan, sillä
vastatodistuksia ei voida hankkia. Ja Kossinnan vaikenemalla
tappaminen, kuten Winklerin, ei enää käynyt laatuun. Thomsenin
uudelleen tänne kutsuminen ei myöskään enää soveltunut.
Mutta hädän ollessa suurimmillaan, on apu lähinnä. Ruotsalaisten
ylioppilaitten puoluehallinto löysi pelastavan sanan.
Annetaan palttua kaikille todistuksille, heitetään totuus
syrjään ja julkaistaan kirjanen, jossa ihaillaan toinen toistamme
vuorotellen. Täytyy ruveta kutsumaan Ruotsin ruotsalaisia
"korkearuotsalaisiksi" (suur'ruotsalaisiksi), jotta itse voitaisiin
olla -- "matalaruotsalaisia" (pien'ruotsalaisia).
Mutta istuttaessa ja kirjoitettaessa imelloksia "korkearuotsalaisille",
iski suurin ja vaikein pommi keskelle mustepulloa.
Jopa nyt oltiin jouduttu hiiden kattilaan. Germani -- ruotsalainen --
oikein "korkearuotsalainen" tiedemies emämaasta, Ruotsista, esiintyy ja
sanoo, että sekä Suomen että Ruotsin alkuasukkaat olivat suomalaisia.
Kukahan nyt avuksi kutsuttaisiin?
Täällä "ruotsalaiset" kuvittelevat olleensa Suomen alkuasukkaina,
ja nyt todistetaan kaikkialla, että nuo pahat suomalaiset sittenkin
ovat olleet aikaisemmin tämän maan asukkaina ja muidenkin Europan
maiden. Näin sanoo muinaistutkijain vertaileva tutkimus, heidän
tarkastellessaan kivikirveitä, näin näyttää myös antropologien
vertailu, kun he tutkivat kuolleitten luita.
Äsken mainittu ruotsinmaalainen, O. Almgren, ei ole ainoastaan tohtori,
vaan sitäpaitsi muinaistutkimuksen professori, ja hän väittää, että
suomalaiset ovat sytyttäneet sivistystyön Ruotsissa.
Tämäpä oli viikingeillemme liian karvas pala. He hurjistuivat ja
julkaisivat oikein uhmalla tekeleensä:
"Svenskt l Finland".
Tässä teoksessa sai C.A. Nordman toimekseen iskeä germania,
G. Kossinnaa, ja emämaalaista, professori O. Almgrenia.
Tämä hra Nordman hyökkääkin kuoleman halveksumisella näiden molempain
germanilaisten luopioiden kimppuun ja sanoo heistä (kun heitä ei enää
voitu hiljaisuudella tappaa) "Svenskt i Finland" teoksen sivulla 28:
"Tosin on muuan saksalainen tutkija, professori G. Kossinna, tahtonut
väittää, että Ruotsin alkuasukkaat olivat suomalaisia ja että heidät jo
kivikauden loppuaikoina maahan saapuneet germanit pakottivat
siirtymään pohjoiseen päin. Häh huomauttaa, että Ruotsissa
vanhimpina aikoina on esiintynyt kahdenlaatuista kultuuria
toistensa vieressä. Puhutaan itä-ruotsalaisesta asumuskultuurista,
etelä-skandinavilaisen kivihautakultuurin vastakohtana. Ensiksi
mainittu, eli itä-ruotsalainen, edustaisi suomalaisia, jotka ovat
väistyneet maahan tunkeutuneita muinais-germaneja, venekirveskansaa, ja
vihdoin vetäytyneet Suomeen, yhä voittajain ja heidän korkeamman
sivistyksensä seuraamina. Mutta esitetyt todistukset eivät ole pitäviä,
vaan ainoastaan jaaritusta."
Tietenkin nyt odottaisi C.A. Nordmanin esittävän vastatodistuksia,
mutta mihinkään sellaiseen hän ei tohdi antautua, ei
"jaaritukseenkaan"!
Hän jatkaa ylimielisenä:
"Tämän otaksuman on sittemmin hyväksynyt ja sitä on kehittänyt
erinomainen ruotsalainen tiedemies, professori O. Almgren, mutta eivät
hänenkään todistuksensa ole muinaistieteellisesti sitovia. Sitäpaitsi
eivät kielimiehet voi hyväksyä mainittua käsitystä. Jos se olisi oikea,
sanoo muuan niistä kielimiehistä, jotka parhaiten tuntevat tämän
kysymyksen, pitäisi ainakin joku ikivanha suomalainen paikannimi olla
näytettävissä itä-ruotsalaisen asutuksen piirissä, mutta niin ei
asianlaita ole."
Kielimiehet eivät voi hyväksyä _muinaistutkijain käsitystä
kivikaudesta!_ Jopa nyt jotakin saadaan kuulla.
Sillä mitä tuon taivaallista kielimiehet tietävät kivikauden aikaisesta
kielestä, koska he eivät osaa lukea eikä selittää pronssikauden
vanhimpia suomalaisia riimukirjoituksiakaan.
Herra C.A. Nordman olkoon ystävällinen ja lausukoon minun terveiseni
"eräälle niistä kielimiehistä, jotka parhaiten tuntevat tämän
kysymyksen" ja lähettäköön hänet minun puheilleni, niin esitän hänelle
heti 10 Itä-Ruotsin riimukirjoitusta, joita hän ei pysty lukemaan, eikä
siis myöskään selittämään germanilaisiksi.
Myöskin puhuu hän vastoin parempaa tietoaan sanoessaan, ettei
"suomalaisia paikannimiä ole näytettävissä itä-ruotsalaisen asutuksen
piirissä."
Tosiasia on se, että ikivanhoja suomalaisia paikannimiä on suuret
määrät, ei ainoastaan itä-ruotsalaisilla seuduilla, vaan myöskin
kaikkialla Ruotsissa. -- Seuraavissa teokseni vihkoissa mainitsen
tusinoittain sellaisia nimiä. Tässä esitän vaan yhden tusinan
kysymyksiä hra C.A. Nordmanin "kielimiehelle":
1) Mitä merkitsee maakuntanimi "Skåne" ruotsiksi? Ja miksi sanotun
maakunnan asukkaat eivät tänäkään päivänä kutsu sitä nimellä Skåne,
vaan aivan selvästi: _S'kaune_?
2) Koska _Se kaune_ sanasta on muodostunut ruotsinkielinen sana "sköna"
(kaunis), niin miksi eivät ruotsinmaalaiset kutsu tätä maakuntaa
nimellä "det sköna"?
3) Mitä ruotsiksi merkitsee tunnetun skånelaisen kivikalmiston nimi
_Kivikalma_, joka tänäkin päivänä lausutaan "_Kivik''_"?
4) Mitä merkitsee:
Suom.: Kalameri
Lapin kiel.: Kalamare
-- Kal'mare
Nyt: Kalmar.
On huomattava, että Kalmar vielä keski-ajalla kirjoitettiin _Kalmare_.
5) Mitä ruotsiksi merkitsee kukkulan nimi: _Kinnekulle_?
6) Mitä merkitsee Hallannin maakunnassa oleva paikannimi: _Hiiskuit_?
Onko "Hiisi" germanilaiseen tarustoon kuuluva nimi?
7) Mitä merkitsee järven nimi "_Venern_" (Venejärvi). Onko se
ruotsinkieltä?
8) Mitä merkitsee järven nimi "_Vettern_"? Onko se ruotsinkieltä?
_(Veltenjärvi)_.
9) Entä järven nimi "_Melarn_" = "Melajärvi", mitähän ruotsinkieltä
se on?
10) Mitä merkitsee "_Viisby_" = "Viispyhäkkö"?
11) Mitähän _Kuikkajoki_ (nyk. Qvickjock) merkitsee? Myönnettänee, että
se on puhdasta suomea.
12) Ellei suomalaisia ollut Ruotsissa, kun gotilaiset sinne saapuivat,
niin minkä alkuasukaskansan mukaan ovat saaneet Ruotsissa nimensä
seuraavat paikannimet: Finn-Marken, Finnveden, Finnåker, Finnerödja,
Finnspång, Finnsta, Finnstaholm y.m., y.m. -- Viidennellätoista
sataluvulla muuan latinalainen vielä kutsui Smålannin asukkaita
nimellä: "_Finnaithae_".
Erään toisen "kielimestarin", prof. T.E. Karsten'in mielipiteen mukaan
merkitsee sana _Finne_ (suomalainen) jotakin "kulkemista" ja
"löytämistä", "germanilaisesta sanasta finna" (löytää), mutta...
Sanottu professori kuvittelee myös muinais-saksalaisia sanoja "funden
-- fundan -- fundian" j.n.e., mikä hänelle voi olla "ge-fundenes
Fressen", mutta ken haki peltoja, uudismaita tahi teitä erämaassa, sai
hakea -- löytämättä! Ei tosiaan suomalainen ole ruotsalaista nimeään
"Finne" saanut siitä, että hän olisi löytänyt (finna, funnit) valmiita
peltoja, uudismaita ja teitä. Kyllä suomalainen sai ne itse raivata ja
rakentaa Fennoskandian erämaihin.
Mutta se, joka etsi kenet hän nielisi, se oli germani. Ja kun hän löysi
suomalaisen pellon, uudismaan ja tien, niin syntyivät nimet _Finnåker_
(suomalaispelto) -- _Finnrödja_ (suomal. uudismaa) ja _Finnspång_
(suomalaistie eli -polku).
Mikä näiden nimenä oli suomalaisten siellä asuessa, ei enää tiedetä.
Myöskin Englannissa ja Irlannissa, jossa "Fingal" aikanaan eli, on
paljon sellaisia Finn-nimiä, kuten: _Finriver, Finton, Fintuna,
Fintown_ y.m. Irlannin keltiläiset kutsuvat kieltään vielä tänäkin
päivänä nimellä "Fenisch", mikä siis kielimiehen, prof. Karstenin,
mielestä merkitsee, että he ovat "etsineet" ja löytäneet (funnit)
itselleen kielen -- arvatenkin ilmasta.
Hra T.E. Karstenin laatima, nimeä "Finne" (suomalainen) koskeva
kyhäelmä on sikäli -- hänen itsensä kaiketi arvaamatta -- leikkisä,
etten saata olla huvittamatta sillä lukijaa. Julkaisen tässä näytteen
hänen selitysyrityksestään. Hän kirjoittaa m.m.:
"Lukuisain ruotsalaisten paikannimien joukossa on nimi Finland
merkillisimpiä. Se on muodostunut kansannimestä 'finnar' (suomalaiset),
kuten esim. nimet Svealand ja Sverige (Ruotsi) sisältävät kansannimen
Svear (ruotsalaiset). Jo roomalainen Tacitus mainitsi historiassa
suomalaiset noin 100 vuotta Kristuksen syntymän jälkeen. Hän kutsui
heitä nimellä 'Fenni'. Mutta kreikkalainen maantieteilijä, Ptolemaeus,
käyttää jo 100 vuotta myöhemmin nykyäänkin käytettyä nimeä 'Finni',
jossa e kirjain sanan ensi tavussa on muuttunut i:ksi. Sana 'Finne' on
meidän aikanamme pohjoismainen ja germanilainen nimitys sille, mikä
suomeksi on 'suomalainen'. Professori O.T. Hultmanin vuonna 1896
antaman selityksen mukaan, joka nyttemmin lienee yleisesti hyväksytty,
on tällä nimityksellä yhteistä sangen laajalle levinneen germanilaisen
sanaryhmän kanssa, m.m. muinaissaksalaisten 'fendo' (kävelijä) ja
'funden' (etsiä) sanain kanssa, sekä muinaissaksilaisen 'fundon'
(koettaa saavuttaa) ja muinaisenglantilaisen sanan 'fundian' (mennä,
kiiruhtaa, saavuttaa y.m.) kanssa. Mutta erittäinkin on sillä
yhteisyyttä yleisgermanilaisen sanan 'finna', saksalaisen 'finden',
kanssa, mikä alkujaan merkitsee 'käydä ja etsiä'. Nimi 'finne' ei
kuitenkaan ole välitön johto sanasta finna, vaan sen täytyy, kuten sen
muoto ilmaisee, olla syntynyt jo germanilaisesta alkukielestä.
Alkuperäisen merkityksensä johdosta soveltuu tämä nimitys erittäin
hyvin paimentolaiskansalle, niin alkuperäisellä asteella oleville
ihmisille, että he elävät siitä, mitä he kulkiessaan löytävät, eli n.s.
'kokoojille' ja 'muuttajille', kuten jotkut uudemmat tutkijat ovat
tahtoneet heitä nimittää. Nimitys 'Finnar' ei siis tarkoita vakinaisia
maanviljelijöitä tahi paimentolaiskansaa, vaan kuljeksivia metsästäjiä
tahi kalastajia..."
Hiljentäkää jo vauhtia, hyvä herra Karsten!
Elleivät suomalaiset tunteneet maanviljelystä, niin mistä on sitten
tullut Ruotsiin nimi "_Finnåker_" ja mistä on tullut Kalevalaan
kertomus Sampsa Pellervoisesta? Kun suomalaiset, maata viljelläkseen,
ensin _polttivat kasken_, on sanasta _poltto_ tullut sana _pelto_,
josta ruotsalaiset ovat saaneet sanan _felt_, sillä p muuttuu helposti
kielissä f kirjaimeksi (mutta f ei muutu p:ksi). Esim. Parsistan
nimestä sittemmin Farsistan. -- Ja sitäpaitsi oli pelto
muinaissaksankielessä vielä _Feldo_,[60] mutta _poltto_ on sama kuin
_pelto_ ja poltto sanasta on myös syntynyt slaavilaisten _polje_. --
Näin ollen ovat, päinvastoin kuin hra Karsten kuvittelee, sekä germanit
että slaavit saaneet peltonsa (maanviljelystaidon) suomalaisilta.
Siten käsitteet siirtyvät. Ensin poltetaan kaskea, siitä tulee pelto ja
lopuksi pellolla syntyy _bellum_, kenttätaistelu, sota, kun "rodut"
eivät enää tunne toisiaan.
Edelleen kertoo hra Karsten:
"Mutta kansannimen 'finne' ohella esiintyy sekä Ruotsissa, Norjassa
että Tanskassa jo muinaisaikoina henkilönimenä 'Finn', myöskin
yhdyssanoissa, kuten Finnvid ja Dagfinn, ja tämä muinaispohjoinen
henkilönimi on säilynyt sukunimessä Finne, jota tavataan sekä Ruotsissa
että Suomessa, jopa talonniminä maaseuduillakin. Ennen luultiin, että
näillä nimillä oli yhteyttä kansannimen, Finne, kanssa. Mutta kun on
vaikeata käsittää miksikä muinoin niin halveksittuja (!) lappalaisia ja
suomalaisia olisi paljoa useammin kuin svealaisia ja tanskalaisia
kunnioitettu nimenannon kautta, niin tämä vanha käsitys, lausuu
ruotsalainen kielentutkija Noreen, voinee tuskin olla oikea. Ja
nyttemmin on tuo vanha käsitys näistä finn-nimistä tarpeetonkin.
Uudempi (!) paikannimien tutkimus Ruotsissa on nimittäin saattanut
uskottavaksi, että vielä niinkin myöhään kuin viikinkiajan alussa (noin
v. 700 j.Kr.) myös ruotsalaisten joukossa Ruotsissa oli n.s.
'muuttelijoita', ihmisiä, jotka eivät vielä olleet asettuneet
vakinaisiin asuinpaikkoihin. Näitä paimentolaisia käsittivät (!) heidän
vakinaisilla asuinsijoilla olevat naapurinsa suomalaisiksi (finnar),
sanan varsinaisessa merkityksessä ja nimittivätkin heitä siten. Nimitys
finne tuli sittemmin, kuten monet muutkin vanhat ruotsalaiset
sukunimet, etunimeksi. Vertaa: Karl, Jarl, Knut, Sven y.m. --
Vanhimmassa sukunimimuodossaan sisältyy sana finne, prof. Noreenin
mukaan, myös muutamiin paikannimiin Ruotsissa, esim. Finnveden,
Smålannissa, aijemmin Finnheden, jonka asukkaita latinalainen
kirjailija Jordanes (500-luvulla) kutsuu Finnaithae. Tämän nimen ei
siis enää voida katsoa todistavan Smålannissa muinaisina aikoina olleen
suomalaista asutusta.
"Mutta jos vielä viikinkiajan alussa, noin v. 700-800 e.Kr., Ruotsissa
oli n.k. 'finnar' ruotsalaista sukua, niin on luonnollista, että ne
'finnar' (suomalaiset) meidän maassamme, joista islantilaiset sadut
niin paljon puhuivat, eivät nekään aina kuuluneet suomalaiseen
kansanheimoon.
"_Näillä Suomen 'Finnar'-ihmisillä tarkoitettiin epäilemättä sangen
usein maamme silloisia ruotsalaisia_..."
Tämä on tosiaankin niin nerokasta ja "tieteellistä", ettei tiedä onko
tarkoitettu leikkiä vaiko totta. Tällä tavalla voi "todistaa" aivan
mitä tahansa ja parhaiten sellaista, joka ilmeisesti on totuuden
vastaista.
Johtopäätökset ovat sangen hauskoja! Ehkäpä Eerikki pyhä ja
Henrikki-piispa olivatkin Ruotsinmaan "Finnar"-heimoon kuuluvia, jotka
"kulkivat" ja "hakivat" kenenkä he nielisivät. Ehkäpä suomalainen Lalli
Suomessa oikeastaan olikin sen ajan "ruotsalainen viikinki", jonka
nimenä olisi pitänyt olla Dagfinn (dag = päivä), koskapa hän eräänä
päivänä löysi Henrikki-piispan reestä jäällä ja löi kuoliaaksi tämän
"muuttajan", josta ei jäänyt jälelle muuta kuin ruumis, joka
kuljetettiin Turun tuomiokirkkoon.
Eiköhän olisi syytä antaa professori Karstenin kirjoittaa uudelleen
Pohjoismaiden historia. Johonkinhan "ruotsalaisen sivistysrahaston"
miljoona-markkaset ovat käytettävät. Olisihan sekin sivistystehtävä:
kääntää nurin Pohjoismaiden historia.
Mitähän nuo "muinoin niin halveksitut suomalaiset" ovatkaan tehneet?
Wilhelm Thomsen ottaa heiltä heidän kielensä; Suomen yliopiston
Kalevalan edustaja pyrkii heiltä ottamaan Kalevalan; ja T.E. Karsten
ottaa heiltä paikannimet ja heidän oman nimensäkin. -- Lopuksi kaiketi
todistetaan, ettei _suomalaisia_ ole olemassa, eikä ole koskaan
ollutkaan -- muualla kuin helsinkiläisen "kansanpuolueen" pelästyneessä
mielikuvituksessa...
Herra Karstenin todistustapa muistuttaa autuaasti nukkuneen
O. Rudbeck'in todistusta siitä, että Aatami todella oli tehty maan
tomusta:
Aatami, nuori mies,
Hän seisoi tomussa --
Siis ol' hän -- tomua.[61]
Tästäpä muistuu mieleen, että ruotsalaiset eivät ole ruutia keksineet.
Mutta he eivät ole keksineet tomuakaan, -- _damm_-sanaa. Sillä
saksalaisten tomu on _Staub_.
Damm-sanan ovat ruotsalaiset, kuten ennen mainittu saksalainen
tiedemies Jakob Grimm sanoo, "deriveranneet" (johtaneet) itselleen
suomalaisesta _tamppu-jauhosta_.
_Tamppu_ johtuu sanasta tammipuu, jonka _terhoista_ suomalaiset muinoin
tekivät hätäjauhoja. -- Tammipuu = tam'puu = tamppu'-jauhoja.
Sellaista oppivat he tammenterhoista tekemään silloin, kun he vielä
oleskelivat Keski-Europassa ja Ruotsin eteläosissa. Kun heidät sitten
työnnettiin tänne Pohjolaan, oppivat he täällä tekemään hätäleipää
petäjän sisäkuoresta, mutta entinen nimi, "tamppu-jauhot", pysyi
sellaisenaan. Tästä tamppu-sanasta muodostui sitten Ruotsissa sana
_damm_ merkitsemään tomua.
Suomalainen "_tomu_"-sana on toista juurta. Samaa juurta _on tomahdus_.
Kun _tomahdus_ yhtyy _hakkaus_-sanaan, saadaan Amerikan "intiaanien"
kuuluisa sotakirves: _Tomah-hauk'_. -- Syvällä tammen juuret!
Muinaistiede ei vielä ole verrannut Amerikan alkuasukkaitten
kivikirveitä -- esim. British Museum'issa Lontoossa --
muinaissuomalaisten kivikirveisiin. Kunhan se tapahtuu, saavat ehkä
jonkun verran valaistusta kaikki epäilijätkin ja tulevat huomaamaan
mikä kansa oikeastaan on vanhin maailmassa.
Mutta niitä aikoja odotellessamme saatamme taas luoda silmämme meidän
pikku-piiperoisiimme täällä ja heidän epätoivoiseen taisteluunsa maan,
mutta erittäinkin Pohjolan maan henkivoimaa vastaan.
Muinaistutkimuksesta kirjoittaa hra C.A. Nordman "Svenskt i Finland"
teoksessa m.m. seuraavaa:
"Mutta, eittää ehkä joku, mitä muinaistutkimus tietää itse kansasta? Se
voi tosin todistaa, että samoja muinaisesineiden muotoja tavataan
täällä kuin Ruotsissakin; se voi osottaa hautarakenteiden ja taiteen
yhteisyyttä tahi erilaisuutta eri maissa. Mutta tämä ei riitä.
Yhtäläisyydet voivat riippua paljosta muustakin kuin rotu- ja
heimoyhteydestä, esim. kaupasta, sivistysvaikuttimista tahi
sattumuksesta. Ei voida väittää, että jonkun erityisen hautamuodon
tuntisi ainoastaan yksi kansa, tahi että joku erikoismuotoinen ase
olisi ominainen ainoastaan jollekin erikoiselle kansalle. _Ei,
muinaistutkimuksella ei pitkälle päästä_. Pikemmin näyttää päästävän
päämäärään antropologian[62] avulla. Se antaa meille tietoja itse
ihmisistä, siitä rodusta, johon he kuuluvat. Antropologia ei kuitenkaan
ole täysin luotettava apukeino. Muuan esimerkki: venäläisissä
muinaishaudoissa esiintyvän pitkäkalloisen ihmisrodun väittävät
muutamat tutkijat suomalaiseksi, toiset taasen germanilaiseksi! Ja mitä
erikoisesti meihin tulee, on meidän otettava huomioon surkea
antropologisten ainesten puute. Suomen kivi- ja pronssikaudelta on
jälellä tuskin mitään, ja se, mitä rautakaudelta on löydetty, on sangen
köyhää.
"_Mutta muinaistutkimus tosiaan antaa meille arvokkaita tietoja_. Tosin
ei yksityisistä aseista tahi työaseitten muodosta, eikä samanlaisten
hautamuotojen tahi koristemuotojen esiintymisestä eri maissa voida
päätellä, että niissä olisi asunut samaa kansaa, mutta jos tavataan
useita samanlaisia muotoja, jos sivistys-, maantieteelliset ja muut
olosuhteet viittaavat kansojen yhteisyyteen, silloin voidaan tehdä
johtopäätöksiä. Harvoin sattuu niin onnellisesti; harvoin voidaan
täydellä varmuudella tehdä väitöksiä. Mutta mitä Suomeen tulee,
ovat muinaistutkijat lausuneet ajatuksensa sangen suurella
varmuudella muutamista aikakausista; toisista taasen aivan varmasti.
Yksimielisyyteen ei kaikissa kohdissa vielä ole päästy, mutta useissa.
Ja muinaistutkimuksen tuloksia kannattavat myöskin kielimiehet, jotka
omalta kannaltaan ovat asiata käsitelleet."
Tämäpä kuulostaa toisin paikoin oikein järkevältä, mutta toisin paikoin
on ajatusten sotku tuottanut -- sanasotkua.
Voidaanko muinaistutkimukselta odottaa jotakin, vai eikö voida odottaa
mitään? Herra C.A. Nordman on kuin muinaisajan orakeli eli ennustaja.
Hän vastaa samaan kysymykseen sekä kieltävästi että myöntävästi.
Ensiksi hän sanoo: "_Ei, muinaistutkimuksella ei pitkälle päästä_".
Vähän sen jälkeen hän kääntää viittansa tuulen mukaan ja sanoo:
"_Muinaistutkimus sen sijaan antaa meille arvokkaita tietoja_."
Mitenkä on tällainen kaksinaamaisuus selitettävissä? -- Ellei ole
painovirhettä tullut paperille, niin on se päässä.
Mutta ehkäpä asia onkin ymmärrettävä näin:
_Muinaistutkimuksella_, joka on osottanut, että suomalaisia on asunut
sekä Suomessa että Ruotsissa ennen germaneja, "_ei pitkälle päästä_".
Tahi selvemmin sanoen: sellaiset tunnetut tiedemiehet kuin professorit
G. Kossinna ja O. Almgren saavat mennä hiiteen! Sen sijaan meidän
"finländariemme" pikkumuinaistutkimus, joka koettaa vääntää teorian ja
tieteen totuudet ylösalaisin, on se muinaistutkimus, "_joka tosiaan
antaa meille arvokkaita tietoja_".
Tällainen päätteleminen tuntuu ikävältä, mutta nähtävästi on hra
Nordmanin tarkoitus ollut sellainen, sillä T.E. Karstenin lausunnosta
teoksesta "_Ruotsalaisten asutukset Suomessa_" ("Svenskarnas
bosättningar i Finland") käy selville, että helsinkiläisen
kansanpuolueen johtavissa piireissä on päätetty antaa korvapuusti
totuudelle, silloinkin kun se tulee Saksasta ja itse Ruotsistakin.
T.E. Karsten lausuu nimittäin -- vaikka hänellä, kuten seuraavissa
teokseni vihkoissa tulen näyttämään, ei ole aavistustakaan
muinaistutkimuksesta -- seuraavaa:
"_Kaikkein uusimpiin, saksalaisen G. Kossinnan, ruotsinmaalaisen O.
Almgrenin ja suomalaisen J. Ailion muinaistutkimuksellisiin päätelmiin,
että suomalaisia oli muuttanut Suomeen jo kivikaudella, ei toistaiseksi
oikeastaan voi panna huomiota_".
Siten siitä päästään! Aitosaksalainen professori Kossinna saapi
aitoruotsinmaalaisen professori Almgrenin kanssa mennä -- nukkumaan,
sillä "outo" professori Karsten, Helsingistä, on sanonut, "_ettei
heidän tutkimuksiinsa toistaiseksi oikeastaan voi panna huomiota_".
No, miksikä? Siksi, että jotkut kieliniekat ovat keksineet väitteen,
että "suomalaisiin olisivat ennen Kristuksen syntymää (!) kauvan ja
väkevästi (!) kielellisesti vaikuttaneet Itämeren rannoilla asuvat
liettualais-lättiläiset kansat."
Suomen kansaparka! Eiköhän kohta väitetä itse paholaisenkin väkevästi
vaikuttaneen suomenkieleen. Suomen yliopistossa ainakin on merkkejä
sellaisista juonitteluista.
Mitenkä kieleemme olisivat voineet vaikuttaa liettualais-lättiläiset
kansat, jotka aikanaan itse olivat suomalaisia, niin suomalaisia, että
tasangolla, _letto_ eli _lättö_, asuvina saivat siitä suomalaisen
nimensäkin! Vastaisuudessa vielä palaan tähänkin asiaan.
Se kiukku, jolla kaikenlaiset "kielimiehet" ovat ryhtyneet vastustamaan
muinaistieteen tuloksia (Kossinnaa, Almgrenia ja Ailiota), osottaa,
että on käymässä taistelu elämästä ja kuolemasta. Sillä totuuden
kokonaisuudessaan astuessa esiin, lankeavat "kielimiehemme" kumoon ja
heidän lankeemuksensa on suuri, -- niin suuri, että he tulevat vetämään
samaan lankeemukseen koko "filologiansa" ja kaikki Thomsenin
lainausteoriat.
Tämä tapahtuma, jahka se kerran tulee, ei ole iloinen tapaus niille,
jotka ovat kielten professoreja Suomen yliopistossa.
C.A. Nordmaninkin täytyy myöntää, että: "_nyttemmin useat
muinaistutkijat ovat taipuvaiset olettamaan Suomessa löytyneen
suomalaista asutusta jo kivikaudella, ja kielimiehetkin ovat lausuneet
mielipiteitä samaan suuntaan_."
Mutta kun _tämä suunta_ nähtävästi ei ole hänen puolueensa
puoluehallinnon mieleinen, on hänen pakko lisätä: "_Mutta tämä on
uskon asia_".
Miksikä ei -- makuasia? -- Jos hra Nordman luulee muinaistieteen
perustuvan "uskoon", niin tunteepa hän sangen vähän tämän tieteen
työtapoja. -- Hän jatkaa:
"Että Suomen asukkaat myöskin nyt (pronssikaudella) olivat kahta rotua,
näyttää olevan selvää; lännen ja idän vastakohta oli suuri."
Tätä vastaan en väitä; vielä tänä päivänäkin on lännen (hämäläisten),
ja idän (karjalaisten) vastakohta suuri.
"Eikä voida epäillä sekä Ruotsissa että Länsi-Suomessa asuneen samaa
kansaa", -- sanoo hra Nordman edelleen.
En tätäkään epäile. Samaahan professorit Kossinna ja Almgren ovat
todistaneet, että nimittäin länsisuomalaisia vielä silloin
(pronssikaudella) asui Ruotsissa. Asuuhan niitä siellä vielä nytkin
sekä Vermlannissa että Taalainmaassa!
Vastaisuudessa tulen näyttämään, että Taalainmaan asukkaat ovat
germanisoituja lappalaisia, vanhaa, suurikasvuista jotunheimoa.
Näiden, Ruotsin suomalaisten keskuudessa on, kuten tunnettua, tohtori
Väinö Salminen suorittanut tarkkaa ja syvää tutkimustyötä. Tähän
tutkimustyöhön ja tohtori Salmisen myös Itään tehtyihin
tutkimusmatkoihin palaan niin ikään seuraavissa vihkoissa.
Mutta hra C.A. Nordman jatkaa yhä:
"Kaikki viittaa länteen. Ja mitä pronssikauteen tulee, ei ole olemassa
epäilystäkään siitä, kutka silloin asuivat Ruotsissa."
Tässä piilee kaksinkertainen erhetys. Ensiksikään ei pronssikaudella
löytynyt Ruotsissa mitään "kansallisuutta"; ja toiseksi on prof.
Montelius osottanut jo aikoja sitten, että pronssikauden kultuuri tuli
Ruotsiin, ei suinkaan lännestä, vaan päinvastoin kaakosta; toisin
sanoen Veikselin jokilaaksosta, jossa vielä Tacituksen aikana asui
"Aestui", Estejä (virolaisia), siis suomalais-keltiläisiä kansoja.
Koko Itä-Preussissa on tänäkin päivänä viljalti supisuomalaisia
paikannimiä, kuten tuonnempana tulemme osottamaan. Tässä ainoastaan
muutamia esimerkkejä.
Ne, jotka mistä hinnasta tahansa koettavat selitellä muiksi joitakin
fenno-keltiläisten paikannimien muuttuneita muotoja, selittelevät ja
vääntelevät niitä sinne jos tännekin, saadakseen niistä germanilaisia
tahi slaavilaisia.
Mutta, kuten sanottu, ovat monet Itä-Preussin paikannimet vielä nytkin
puhdasta Suomea. Kukapa uskoisi löytävänsä Suomen ulkopuolella
seuraavia paikannimiä: "Ohra", "Leipen", "Lahna", "Jänisken"
(Jäniskenttä), "Janova" (Janovaara) ja "Quicka" (Kuikka). Kuitenkin
ovat nämät paikat kaikki Itä-Preussissa.
Preussilainen nimi "Quicka" on täydellisempänä säilynyt; ruotsalaiset
kun ovat tehneet nimestä "kuikkajoki" nimen "Qvick-jock'".
Jotta "oppineet" taasen eivät rupeaisi puhumaan "satunnaisista
yhtäläisyyksistä", esitämme vielä joitakin paikannimiä mainituilta
paikoilta:
Vehkaselkä
Vehk'sel'(än joki)
Nyt: Veiksel.
Epäilemättä kutsuivat muinaiset suomalaiset nykyistä Frischehaff'ia,
johon Veiksel laskee, Vehkaseläksi.
Niemenjoki
Nyt: Niemen-(joki)
laskee Kurische-Haff'issa olevan niemen lähelle.
Suom.: Peräkyl'(än joki)
Peregile
Nyt: P(e)regel.
Tällä joella on ollut toinenkin nimi: "Tapionjoki", lapinkielellä
Tapiojaur, josta preussilainen nimi _Tapiau_ on jäännös.
Sillä varmasti on preussissa aikanaan asunut myös lappalaisia
("Samelaisia"), koskapa Preussin "Haff'ien" välisen maan nimenä
vieläkin on _Sameland_ ja siellä on paikannimet _Lapinen_ ja _Laponen_.
-- Myöskin lienee nykyinen _Lablau_, entinen _Lapinjaur_ (Lapinjoki).
Nimi "Stalupönen" taasen selvästi muistuttaa lappalaista satua, jossa
esiintyy jättiläinen "Stalu". -- Lappalainen on myös preussilainen nimi
"Porosken'" = Porokenttä.
Ikivanha on tietenkin myös sikäläinen nimi:
Ukontalo
Nyt: Uk'ta' (myös Alt-Ukta).
Ettei "satunnaisuus" voi tulla kysymykseenkään, osottavat vielä esim.
seuraavat Preussissa esiintyvät nimet:
Varpuhnen = Varpunen.
Trahenen = Tarhanen.
Koschelo = Koskelo.
Mokainen = Mukainen.
Voriienen = Vuoriainen.
Kivitten = Kivi, Kivitten tahi kivitenho.
Voitovos = Voittovastus.
Zaine (joki) = Säynäsjoki.
Aulavöhnen = Ouluvyönen.
Kallinoven = Kallionovi (Kallionoven suu?).
Traponen = Tarponen.
Kulm = Kulma(järvi), kolmikulmainen järvi; Culm (Kulm)
kaupunki Veikseljoen eräässä kulmakkeessa.
Dargainen = Tarkkainen (tahi Tarkiainen).
Kujan = Kujan(kylä).
Mehlauken = Meht'laukaa.
Passenheim = Passinheimo.
Mällinen = Miilunen.
Mulleinen = Multeinen.
Mayer'(järvi) = Maajärvi.