Suomen kansan seikkailusatuja - 1

Total number of words is 3723
Total number of unique words is 1691
26.8 of words are in the 2000 most common words
35.5 of words are in the 5000 most common words
39.1 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.


SUOMEN KANSAN SEIKKAILUSATUJA
Kolmas sarja suomalaisia satuja lapsille ja nuorisolle
Kertonut
IIVO HÄRKÖNEN



Helsingissä,
Kansanopettajain Osakeyhtiö Valistus,
1920.


SISÄLLYS:
Alkusana ensi painokseen.
Mikko Mieheläinen.
Ryöstetty kuninkaanpuoliso ja hänen poikansa.
Sisarukset Vetehisen vankina.
Kadonneet kuninkaanpojat eli hevoseksi muutettu poika.
Paha taikamestari ja nokkela oppipoika.
Vuorenpeikon hävittäminen.
Poika suurella merellä, meren saaressa, vaskisessa linnassa.
Poika ja hiidenpeikko.
Hiiri morsiamena.
Paimenpoika ja hänen sisarensa.
Sisar veljeä etsimässä.
Yksi-, kaksi- ja kolmesilmäinen.
Antti Puuhaara.
Taivaan vitjoja hakemassa.
Aina soittavaa kannelta etsimässä.
Ukon ja akan tytär eli avannolla kehrääjät.
Myllärin tytär.
Kuninkaanpoika ja hänen pieni palveluspoikansa.
Ukon tytär pidoissa käymässä.
Maan ja meren kulkija laiva.
Kuninkaantytär lasivuorella.
Pöllön linna.
Silmivoiteen haennassa.
Kalastajan vaimo.
Hiidessä käynnit ja suolamylly.
Hiiden laiva.
Kaksi kaupankävijä-veljestä.
Kolme sanaa.
Haastelevat eläimet.
Suulas akka.
Vastahakoinen akka.
Ukko akan töissä, akka ukon töissä.


Alkusana ensi painokseen.

Tämä uusi kokoelma Suomen kansan satuja lapsille ja nuorisolle
kerrottuna sisältää n.s. varsinaiset sadut, niiden oleellisimman osan,
lumo- eli tenhosadut (sellaiset, joissa on joku yliluonnollinen
seikka). Lisäksi on aivan loppuun otettu kolme aihetta n.s.
pilasaduista, joista myöhemmin ehkä tulee eri kokoelma valmistettavaksi.
Muodostelussa on tällä kertaa eräiden aiheiden suhteen käytetty
suurempaakin vapautta kuin ennen, kun aihe muuten olisi muistuttanut
liian paljon edellisiä tai jälempiä satuja, mutta on sisältänyt siksi
arvokkaita ja tyypillisiä yksityiskohtia, ettei ole tehnyt mieli jättää
sitä kokonaan käyttämättä. Saduissa yleensä esiintyviä arvokkaita
piirteitä on koetettu sijotella eri satuihin, etteivät ne esiintyisi
kaikkialla. Eräitä täydentäviä piirteitä on täytynyt kertojan lisäillä.
Toivottavasti tämäkin kokoelma lisää nuorisossamme rakkautta vanhaan
satuaarteistoomme, ja ehkäpä siitä löytää jotain mielenkiintoista
aikuinenkin lukija.
Pääkohdissaan tulee Suomen kansan satuaiheisto täten
loppuunkäsitellyksi.
Helsingissä toukokuun lopulla 1914.
_Iivo Härkönen_.


Mikko Mieheläinen.

1.
Syntyipä kerran, ukolle ja akalle poika. Tälle pantiin nimeksi Mikko
Mieheläinen. Nimensä veroinen mies hänestä tulikin, kun hän kasvoi
suuremmaksi.
Hänestä tuli ylen vahva ja väkevä mies. Jo pienenä poikasena
hämmästytti hän kaikkia suurella voimallaan ja kiukullaan. Kun hän
mihin suuttui, niin tarttui hän heti siihen ja väänsi sen hetkessä
kappaleiksi. Kukaan ei uskaltanut vastustella häntä, eikä sanoa häntä
vastaan.
Sen vuoksi toivoivat melkein kaikki hänen katoavan ihmisilmoilta, sillä
eihän hänestä olisi muuta kuin kiusaa. Yksinpä vanhemmatkin sitä
toivoivat. He pelkäsivät, että hän kerran heidät murjoo hengettömiksi.
No, sentähden he kerran lähettivät hänet saloon, suurelle Hiiden
kankaalle, siellä asustelevaa suurta Hiiden sikaa pyydystämään. Kun hän
tämän näkee, niin tyrmistyy hän ja silloin se suuri metsäsika ruhjoo
hänet kuoliaaksi. Niin ajateltiin. Ja niin päästään Mikosta.
Mutta Mikko ei säikähtänyt, vaan lähti urheasti sitä metsäsikaa
pyydystämään. Ja kun hän sen näki, niin niinkuin tuuliaispää hän
hyökkäsi siihen ja tarttuen sen jalkoihin ja kuonoon, murjoi sen
hetkisessä kappaleiksi Ja ehjänä ja voitokkaana hän palasi siltä
matkaltaan.
Toisen kerran lähetettiin hänet pahaa vesisikaa pyytämään Hiiden
joesta. Sillä tiellä hän varmaan kuolee, tuumittiin. Se Hiidenjoen
vesisika on sellainen. Sen kynsistä ei pääse. Nytkään ei Mikko
ällistynyt, vaan lähti pelotta matkalle. Hän otti mukaansa pitkän
teräväpiikkisen keksin ja pikkuveljensä vanhan mekkopahaisen. Tultuaan
Hiidenjoelle täytti hän sen mekon sammalilla ja oksilla ja asetti sen
sitten pojannäköisenä istua kököttämään joen rannalle. Itse hän
keksineen sen jälkeen asettui suuren puun taakse lähelle rantaa
seisomaan ja kävi odottamaan.
Kun vesisika saapui sille kohdalle jokea, jossa pojannäköinen istua
kökötti rannalla, hyökkäsi se kiivaasti sitä kohti. Silloin Mikko
syöksi piilostaan ja iski vimmatusti sikaa kuonoon, ja hetkessä oli
sika rannalla hengettömänä.
No sitten lähetettiin hänet suurta Hiiden haukkaa pyytämään Hiiden
aholta. Sille tielle hän varmasti sortuu, toivottiin. Se Hiiden haukka
on sellainen otus, ja sen oleskelupaikkakin on semmoinen. -- Mitenkä
Mikolle sillä matkalla kävi, kertoo siitä sadun jatko.

2.
Kun Mikko lähti kulkemaan Hiiden aholle, tapasi hän matkallaan erään
omituisen miehen. Se istui lammin rannalla ja onki ongella, jossa oli
kokkohonka vapana ja suuri lehmä syöttinä. Olihan Mikosta oudonlainen
tuo näky. Hän ei voinut olla pysähtymättä ja sanomatta miehelle:
-- Ohoh, onpa sinulla vehkeet! Mahtaa sinulla olla voimiakin, kun
tuollaisia esineitä onkiessa käytät.
-- Ka, onhan näitä, vastasi mies. -- Vaan mitä nämä ovat minun voimani!
Mikko Mieheläisellä sitä vasta kuuluu olevan voimia. Se mies se kuuluu
vasta olevan väkevä.
-- Vai niin, arveli Mikko. -- No, mitä sanoisit, jos hän tulisi
vastaasi? Mitä tekisit?
-- Lähtisinpä heti hänen mukaansa! Kyllä sitä kelpaisi sellaisen miehen
matkassa olla!
-- No, lähde sitten. Minä olen se Mikko.
-- Ohoh! No, jo minä arvelin. No, minne sinä menet?
-- Hiiden haukkaa ampumaan.
-- Vuotahan kotvanen. Panen nämä vehkeet korjuuseen ja sitten lähden.
Mies pani onkivehkeet korjuuseen ja lähti Mikon mukaan.
No, astuvat he kahden miehen sen päivän, tulee toisena päivänä heitä
vastaan mies, joka mäen kumpuralla seisoo, pitää kahta kalliota
käsissään ja niitä vastakkain kalkuttelee. Hämmästyttää se ensin
matkalaisia, mutta jo he siihen seisattuvat ja sanovat sille
kalkuttelijalle:
-- Onpa sinulla voimia!
-- Onhan näitä, vaan mitä ne ovat sen rinnalla, mitä Mikko
Mieheläisellä kuuluu olevan!
-- No, mitä sanoisit, jos hän sattuisi vastaasi tulemaan? kysyy Mikko.
-- Paikalla lähtisin mukaan.
-- No, tee se; minä olen se Mikko.
-- Minnekäs sinä menet?
-- Hiiden haukkaa ampumaan.
-- Odotahan vähän, paikalla lähden.
Lähdetään siitä kolmen miehen Hiiden aholle päin astumaan.
Tullaan sinne, nähdään se ammuttava otus siellä eräässä puussa istua
kököttävän. Käydään sitä miehissä ampumaan. Ammutaan kolme päivää
peräkkäin, mutta ei osata. Tuopas kummaa.
Vihdoin tulee heille kova nälkä. Heidän pitäisi jo saada syötävää.
Kuljeskeli siinä lähistöllä suuri karja. Kun se on ilman isäntää,
päättävät he siitä kaataa yhden lehmän ja keittää sen syötäväksi.
Kaatavatkin he sen, ja kun toiset odotellessaan lähtevät tarkastamaan
seutua, jää yksi keittäjäksi, se kokkohongalla-onkija.
Se keittäjä ei saa tehdä työtään rauhassa.
Kun keitto alkaa valmistua, tulee siihen hänen luokseen ylen
oudonnäköinen, outo vieras. Ilkeä vuoreneukko se on ja vaatii keittoa
syötäväkseen.
Mies ei antaisi, mutta eihän siinä auta. Eukko syö kuin syökin keiton.
Sitten painuu takaisin sinne, mistä oli tullut: suureen vuoreen.
Keittäjä tulee tuosta kovaan huoleen. Mitäs nyt syötät tovereille, kun
tuo akka riiviö söi kaiken keiton. Mikäs muu keinoksi kuin ruveta
luista ja vedestä uutta keittoa keittämään...
Kun toverit tulevat tarkastusmatkaltaan ja rupeavat syömään, on keitto
kovin vetistä ja mautonta. Heitä kummastuttaa se, mutta minkäs siinä
mahtaa, täytyy syödä vain. Nälkä on kova. Eihän se keitto
kummasteluista parane. Keittäjä ei mitenkään anna selvitystä keiton
kehnoudesta.
Kun tulee uusi päivä, käydään taas ampumaan haukkaa ja ammutaan pari
päivää, ja taashan se tulee nälkä.
Kaadetaan siitä toinen lehmä siitä kuljeskelevasta karjasta ja se
kallionkalkuttajamies jää nyt keittämään.
Kun keitto saa valmiiksi, tulee taas se vuorenakka osaansa vaatimaan.
Ei se keittäjä tahtoisi antaa, mutta minkäs voi. Se on semmoinen akka.
Ja kun toverit tulevat tarkastusmatkaltaan, on keitto taas vetistä.
Onkija-mies se arvaa asian, mutta ei mitään virka. Eikäpä se itse
keittäjä sitä selitä. Täytyy kun täytyykin syödä taas keitto
sellaisenaan.
Seuraavana päivänä jää itse Mikko Mieheläinen keiton keittäjäksi.
Kun se tulee valmiiksi, tulee taas se vuorenakka vieraisille vaatien
keittoa. Mutta Mikko Mieheläinenpä sanoo siihen, että on sillä keitolla
parempiakin syöjiä kuin tuommoinen koukkuleuka. Samassa tarttuu hän
akkaan ja paiskaa sen kallionjuureen niin että tuskin jälkeä tuntuu.
Kun nyt toverit tulevat tarkastusmatkaltaan, on keitto aivan makeata ja
hyvää. Arvelevat he kysyä syytä siihen, mutta eivätpä kuitenkaan virka
mitään. Mikko selittää sen kysymättä.
Hän sanoo, ettei se akka ainakaan neljättä kertaa tule keittoa
vaatimaan. Se on tuossa kallion juuressa että tuskin tuntuu.
-- Mennäänpä sitä katsomaan!
Mutta kun he menevät sitä katsomaan, ei sitä akkaa siinä ollutkaan.
-- Ahaa, se on vironnut ja mennyt pesäänsä. Tuosta aukosta se on
pujahtanut vuoreen. Mutta eläpäs huoli, mennäänpäs jälestä. Näin puheli
Mikko ja haki kaadettujen lehmäin nahat sekä rupesi niistä
viileskelemään kaitoja, pitkiä nahkanauhoja. Sitten sitoi hän ne
pääksyttäin, jotta niistä tuli pitkä nahkaköysi. Tämän köyden avulla
hän pääsee vuoren sisään. Kun hän tarttuu sen toiseen päähän ja toverit
sitten sopivasti päästävät sen vuoreen tulemaan, on hän kohta perillä,
ja sitten on toverien odoteltava aukon suulla, kunnes hän nykäsee.
Silloin on vedettävä hänet pois vuoresta. Näin on tehtävä, ja kyllä se
akka ilkimys pian tietää, kenen rokkia se on käynyt syömässä.
Niinhän tehtiinkin kuin Mikko neuvoi.

3.
Kun Mikko laski kylliksi syvälle vuoren sisään, jotta pohja tuli, niin
näki hän siellä samanlaisia maailmoja kuin vuoren yläpuolellakin oli.
Hän näki siellä maita ja metsiä ja niiden keskellä suuren suunnattoman
linnan.
Hän meni tuohon linnaan ja teki tervehdykset.
Siellä oli nuori tyttö vastassa, ja kun tämä näki hänet, sanoi se
hänelle kauhistuen:
-- Voi, vierahan maan mies, kyllä sinulle nyt huonosti käy.
-- Kuinka niin? kysyi Mikko.
-- Tämä linna on Syöjättären ja minä, joka olen yläilmoista kotoisin,
olen ainoa, jonka hän on säästänyt. Muut kaikki on hän syönyt tai
lyönyt mäsäksi seinään.
-- Olenpa tainnut minäkin tehdä samanlaisia temppuja. Luultavasti tämä
on juuri se sama akka, jonka tuolla yläilmoissa löin kallion juureen,
niin että se ainakin sillä hetkellä siihen jäi.
-- Mutta täällä vuoressa on hän mahdikkaampi. Täällä et voita häntä.
Tai -- ehkä voitat, jos seisatut tuon vesisuihkun alle ja hädän
tullessa kastat siinä äkkiä pääsi, kääntyi tyttö neuvomaan Mikkoa.
-- No, voinhan koettaa, jos ei muu auta, vastasi Mikko.
-- Ahaa, täälläkös oletkin, jo olen sinua kaivannutkin, sanoi akka ja
hyökkäsi Mikkoa kohden.
-- Eläpäs, kivahti Mikko, kastaisi äkkiä päänsä suihkuvedessä ja
tarttui eukkoon. Samassa hetkessä oli eukko mäsänä linnanseinässä, eikä
se siitä enää ikinä noussut.
Nyt oli päästävä pois vuoresta.
Mutta Mikko oli huomannut, että se vuoressa oleva tyttönen oli kaunis,
ja hän päätti ottaa hänet mukaansa. Hän esitti asian tytölle ja kun
tyttö suostui, rupesivat he yhdessä valmistelemaan lähtöä.
Keräsivät he kaikki talon rikkaudet suureen myttyyn ja sitten
lähdettiin kulkemaan vuorenaukolle päin. Siellä mytty sidottiin
nahkaköyden päähän ja sitten kiinnityttiin siihen itse, ensin tyttö,
sitten Mikko. Sitten nykäsi Mikko nuorasta.
Miehet rupesivat vetämään nuoraa ylös.
Mutta kun vetäjät aukon suulla näkivät nuorassa olevan ensin suuren
mytyn rikkauksia ja sitten kauniin tytön, päättivät he ottaa vain nämä
ja jättää Mikon vuoreen. He sieppasivatkin äkkiä mytyn ja tytön
käsiinsä ja Mikon edestä leikkasivat nuoran, jolloin hän pudota
moksahti takasin syvälle vuoreen.
Kumppanukset rupesivat jakamaan saalistaan. Mikko jäi vuoreen.

4.
Ensimäinen ajatus Mikolla, pudottuaan alas, oli tietysti, miten pääsisi
sieltä pois.
Hän lähti kävelemään pitkin Hiidenvuoren maita päinvastaiseen suuntaan
kuin missä oli Syöjättären linna.
Eräänä päivänä tulee hän suuren meren rannalle.
Siinä rannikolla itkee nuori tyttö.
-- Mitä sinä itket? kysyy Mikko,
-- Itken, kun isäni on määrännyt minut lohikäärmeen syötäväksi eikä
ketään ilmaannu pelastajaksi.
-- No, kenenkä tytär sinä olet?
-- Kuninkaan, tämän valtakunnan kuninkaan.
-- No, samanlaisiapa näyttävät täällä olevan kuninkaatkin, millaisia
alamaiset, tuumi Mikko ja kysyy edelleen:
-- Mitä pahaa sinä sitten olet tehnyt?
-- En muuta kuin etten tahtonut mennä sille miehelle, jolle isäni
määräsi.
-- Jos suit pörröttyneen pääni, niin katsotaan, mikä elävä se on, joka
sinut syö.
Mielihyvällä suostuu tyttö sukimaan Mikko Mieheläisen pörröttynyttä
päätä.
Kun työ on tehty, hakee Mikko metsästä suuren tukin ja sitten asettuu
odottamaan lohikäärmeen tuloa.
Kohta tämä ilmestyykin merelle. Kun se lähenee rantaa, huutaa Mikko
Mieheläinen sille:
-- Kuuleppas, kyrmyniska, avaappas sitä suurta suutasi, että näen,
sopiiko tämä tyttö siihen.
Lohikäärme luulee tätä puhetta hyväntahtoisuudeksi ja avaa mielihyvällä
suuren suunsa. Silloin Mikko tempaa maasta tukin ja syöksee sen
kaikella voimalla pedon kitaan. Peto siihen paikkaan kuolee. Tyttö
pelastuu.
Toisena päivänä pelastaa Mikko samalla tapaa kuninkaan toisen pedolle
jätetyn tyttären ja kolmantena kolmannen.
Kun kuningas, jonka tyttäret ne olivat, huomasi, etteivät tyttäret
kuolleetkaan, vaan löydettiin heidät elävinä rannikolta, äkäili hän
ensin kauvan aikaa näille, mutta sitten käänsi vihansa Mikkoa kohtaan,
ja käski tuoda hänet puheilleen. No, Mikko etsittiin käsiin ja tuotiin
kuninkaan eteen.
Kuningas sanoi hänelle ivallisesti:
-- No, sinä olet pelastanut nämä tyttäreni lohikäärmeen kidasta ja
sinua tulisi palkita. Teenkin sen. Ota heidät kaikki vaimoiksesi.
-- Ohoh, sanoi Mikko hiukan nolostuen, tulipa heitä, mutta jatkoi
sitten: -- Otetaan pois vain! Mutta kun kerran tyttäret annoit, niin
antanet meille vapaan matkankin kotimailleni.
Kuninkaan ei auttanut muu kuin antaa vapaa matka Mikon elinmaille.
Mutta hän teki sen omalla tavallaan.
Hän huhusi ilmaan ja kutsui Mikon ja hänen seuralaistensa kulettajaksi
sen haukan, jota Mikko ja hänen toverinsa olivat kolme päivää turhaan
ampuneet.
-- Tuossa sinulle kyytimies!
Mikko hämmästyi ensin, mutta sitten arveli, että kyytimieshän se on
sekin, ja tarttui haukan niskaan sekä kehotti sitä lähtemään. Kyllä se
vastusteli ja vikuroi ja oli matkalla pudottaa heidät kolmasti suureen
mereen, mutta päästiin kuin päästiinkin siitä onnellisesti perille,
Mikon maille.
Täällä Mikko ensi töiksi antoi saamansa kuninkaan tyttäret emänniksi
hyville ystävilleen ja sitten etsi käsiin ne toverinsa, jotka olivat
hänet vuoren sisään moksahuttaneet. Nämä riitelivät yhä saaliistaan.
Tämä riita loppui heti, kun Mikko tuli. He tiesivät, ettei Mikon kera
ollut leikkimistä ja pötkivät heti pakoon, kun Mikko heitä läheni,
jättivät siihen sekä tytön että rikkaudet.
Mikko otti saaliit ja jäi elelemään isänsä maille.
Ja onnellisesti hän eli.
Eivätkä vanhemmat suinkaan enää pelänneet häntä eivätkä vihanneet.


Ryöstetty kuninkaanpuoliso ja hänen poikansa.

1.
Olipa eräällä kuninkaalla nuori, kaunis puoliso, mutta tämä katosi
kerran salaperäisesti ollessaan kävelyllä puutarhassa. Eikä häntä
mistään löydetty, vaikka kuinka etsittiin. Kuninkaalla oli kolme pientä
poikaa.
Kun nämä kasvoivat suuriksi, kysyivät he kerran isältään:
-- Isä, missä on meidän äitimme?
-- En tiedä, poikaseni; katosi kerran ollessaan kävelyllä puutarhassa.
-- Me tahdomme hänet etsiä!
-- Jospa löytäisitte!
-- Kyllä me löydämme!
Ja niin lähtivät vanhin ja keskimäinen poika etsimään äitiään. Olisi
lähtenyt nuorinkin, mutta hän oli veljiensä mielestä niin kovin
mitätön, ettei häntä otettu mukaan.
Mutta kun vanhemmat veljet olivat lähteneet, suorisi nuorin veli yksin
samoille teille.
Kun vanhemmat veljet olivat kulkeneet kappaleen matkaa, tuli eräs ukko
heitä vastaan.
-- Minne menette, poikaset? kysyi hän.
-- Mitä sinulla on siitä tekemistä?
-- Ei mitään, mutta kun ajattelin, että olisitte kuninkaan poikia ja
menisitte äitiänne etsimään, niin arvelin antaa teille erään neuvon.
-- Minkä neuvon sinä voisit meille antaa? Mene matkoihisi!
Huusi ukko kuitenkin heidän jälkeensä:
-- Kuulkaahan kuitenkin, että siinä tiepuolessa on vanha, suuri tammi,
ja jos onnistuisitte ampumaan jousillanne sen latvaan, niin kenties
löytäisitte äitinne.
-- Viis sinun neuvoistasi!
Korskeasti pojat jatkoivat matkaa eivätkä välittäneet vähääkään
tiepuolessa olevasta tammesta. Nauroivat vain koko puulle ja ukon
neuvolle. Mutta niinpä he sotkeutuivatkin heti jäliltä ja eksyivät
suureen metsään.
Nuorin veli otti heti vaarin ukon neuvon. Hän pani mieleensä tammen ja
tultuaan sen kohdalle rupesi tähtäämään sen latvaan. Hän osuikin
siihen. Se oli hyvä seikka. Heti paikalla saapui siihen se sama ukko,
antoi hänelle tarpeelliset matkaneuvot ja antoipa vielä pienen
ihmeellisen sauvankin, sanoen: Hädän tultua tätä maahan kopahuta!
Lähdettyään matkaan tuli nuorin veli erään suuren vuoren luo, jonka
kyljessä oli omituinen, vuoreen vievä onkalo ja sen perällä
rautaportti. Hän rupesi kolkuttamaan portille. Heti paikalla ilmestyi
siihen nuori tyttönen, joka kysyi pojan asiaa. Tämä pyysi avaamaan
portin. Tyttö ei tahtonut avata. Sanoi, että portin avaaminen on aina
kielletty, mutta nyt on vielä isäntä, vuorenpeikko, kotona.
No, kun asia oli niin, ei poika enempää puhunut, kysäsi vaan:
-- Onko siellä vuoressa ketään vankeudessa?
-- On eräs kuninkaanpuoliso, vastasi tyttö.
-- Hyvä on.
Ja hän lähti astuskelemaan pois vuoren luota. Kuljeskeltuaan jonkun
aikaa saapui hän siihen metsään, johon hänen veljensä olivat eksyneet
ja kysyi näiden kokemuksia. Ne eivät tienneet mitään. Silloin kertoi
hän omat kokemuksensa heille ja vei heidät sen vuorenaukon luo, jonka
luona oli käynyt.
Hän kolkutti hiljaa rautaportille ja samassa oli se nuori tyttönen
siinä portin toisella puolella.
-- Onko nyt vuoren isäntä kotona? kysyi nuorin veli tytöltä.
-- Ei; lähti juuri kolmipäiväiselle matkalle.
-- No, silloinhan voit päästää meidät sisään, -- päästä, -- emme me
tahdo pahaa!
-- En voi, sillä johan sanoin, että se on kielletty, ja sitäpaitsi tämä
portti on semmoinen, että jos sen aukaisee, niin soipi sen päällä oleva
rautakello, ja vuorenpeikko kuulee samassa hetkessä sen kaikkialle ja
tulee kotiin.
-- Mutta onhan tässä portin pielessä pieni aukko, -- tästähän me
pääsemme ilman porttiin koskemista. Auta meitä sisään ja isäntäsi
linnaan, sillä kuninkaanpuoliso, joka on siellä vankeudessa, on --
meidän äitimme.
Kun nuorin veli näin kauniisti puhui, antoi tyttö luvan tulla sisään,
ja pojat pujottautuivat siitä portin pielessä olevasta aukosta portin
toiselle puolelle. Tytön johdattamina laskeutuivat he sitten kaarteisia
portaita myöten alas vuoreen, vuorenisännän valtakuntaan.
Täällä mentiin vuorenpeikon linnaan ja siellä tyttö neuvoi heille,
missä heidän äitinsä oli. Linnan viimeisessä, hopealle hohtavassa
huoneessa tämä istui mekoissa, kultaisissa vaatteissa, kultakengät
jaloissa, kultakruunu päässä. Mutta hän oli aivan kokonaan muuttunut,
ei osannut enää edes ihmisen äänellä puhuakaan, vaan koiran äänellä
räkytti.
Nuorin pojista, nähtyään tämän, rupesi itkemään.
Siiloin tuli opastyttö hänen luoksensa ja sanoi, että jos vangittu
voitaisiin säikähdyttää, niin tulisi se heti ihmisen kaltaiseksi,
alkaisi ihmisen äänellä puhua.
Silloin nuorin veli särki äkkiä suuren peilin huoneen seinältä. Se
säikähdytti vangitun, ja hän rupesi ihmisen äänellä puhumaan.
-- Mitä te tahdotte? kysyi hän pojilta.
-- Tahdomme vapauttaa sinut, vastasi nuorin veli.
-- Ketä te sitten olette?
-- Etkö tunne meitä, -- lapsiasi?
Silloin äiti tunsi poikansa ja riisti päältään korut ja pyysi heitä
saattamaan hänet heti pois vuoresta.
Pojat saattoivat hänet vuoren onkalon kohdalle sekä siitä
kaarreportaita myöten ylös rautaportille. Mutta kun oli tultu tänne ja
äiti ja vanhemmat veljet olivat päässeet aukosta ulos, vierittivät
vanhemmat veljet äkkiä suuren kiven aukon suulle ja nuorin veli jäi
vuoreen, eikä päässyt ulos. Vanhemmat veljet, jotka muutenkin vihasivat
nuorinta, tahtoivat, että ansio ja kunnia äidin pelastuksesta lankeisi
yksin heille.

2.
Vuoreen jäätyään ei nuorin veli tiennyt alussa, mitä tehdä. Mutta
samassa muisti hän sen vanhan ukon antaman sauvan ja kolahutti sitä
maahan.
Samassa tuli mies peukalon pituinen hänen luoksensa ja kysyi:
-- Mitä armollinen herra tahtoo?
-- Avaa tuo portti, että pääsisin ulos.
Peukalon pituinen avasi portin ja poika pääsi siitä ulos.
-- Hankippas nyt tähän hyvät syömiset ja juomiset, sillä minulla on
nälkä!
Peukalo-ukko hankki pojan eteen syömistä ja juomista, mitä parasta
tiesi.
-- No, nyt saat mennä, kunnes kopahutan.
Ukko hävisi, poika kävi syömään.
Syötyään kävi hän miettimään, mitä tehdä. Jos lähtisi veljien jälestä,
ei heitä ehkä tapaisi enää matkalla, ja jos he olisivat ehtineet ennen
häntä kuninkaan linnaan, niin olisivat he tosiaankin panetelleet ja
parjanneet hänet pahanpäiväiseksi kuninkaalle, ja niin olisi hänen
kiirehtimisensä aivan turha. Niinpä hän ei lähdekään heitä tavottamaan,
päätteli hän.
Hän lähti kulkemaan omia teitään ja tuli parin päivän päästä mökkiin
kuninkaan linnan lähellä, jossa asui eräs suutari. Poika pyrki tälle
oppipojaksi.
Mielellään otti suutari hänet oppipojaksi. Näyttihän hän näppärältä
pojalta ja suutari oli apulaisen tarpeessa.
Poika jäi pitemmäksikin aikaa suutarin apulaiseksi.
Eletään, ollaan, niin jonkun ajan perästä rupeaa kuninkaan puoliso
halajamaan niitä koruja, joita hänellä oli ollut vuoren vankeudessa
ollessaan. Hän sanoo kerran kuninkaalle:
-- Kuuleppas, hanki minulle sellaiset kengät jalkoihini, millaiset
minulla oli vuoressa ollessa.
Kuningas hätäytyy tuosta, ei tiedä millaiset ne kengät oli, mistä ne
saada. Vihdoin menee hän hädissään sen mökissä asuvan suutarin luo ja
kysyy siltä, eikö se voisi toimittaa hänelle sellaisia kenkiä.
-- Mistä minä se sellaiset, hätäytyy suutari ja rupeaa ajattelemaan,
että mitä nyt tehdä tällaisessa pulassa. Pitäisihän ne toki kuninkaalle
puolisonsa haluamat kengät hankkia! Mutta mistä ne semmoiset!
Hän miettii koko illan asiaa, vihdoin menee oppipoikansa luo.
-- Etkö sinä voisi hankkia kuninkaalle sellaisia kenkiä, jollaiset
kuningattarella oli vuoressa ollessaan jaloissa?
-- Ka, jospa olisi koettaa. Tulehan aamulla tiedustamaan.
-- Todellako voit sellaiset saada!
-- Tule aamulla!
Suutari menee aamulla tiedustamaan, ja pojalla ovat ne pyydetyt kengät
valmiina. Hän oli vain yöllä kopahuttanut keppiään ja heti saanut
kengät peukalo-ukon avulla.
Suutari ihastuu iki-hyväksi ja lähtee tanssiaskelin kenkiä kuninkaalle
viemään.
Yhtä iloiseksi tulee kuningas, ja kuningatar saa kengät. Seikasta on
selvitty. Mutta jonkun ajan perästä tahtoo kuningatar saada itselleen
sellaisen hameen, jollainen hänellä oli ollut vuoressa päällä.
Kuningas tulee taas suutarin luo.
-- Voi, voi, mistä minä sellaisen saan, enhän minä ole mikään
hamemestari, päivitteli suutari.
Mutta eihän hänen auttanut nytkään ruveta kieltäytymään.
Ja kun ei hameita muualta saanut, meni hän taas oppipoikansa luo ja
selitti hänelle pulansa.
-- Ole huoleti, ehkä nekin saadaan!
-- Koeta veikkonen!
Aamulla oli hame hankittuna. Sen pikku-ukon avulla oli poika taas
saanut ihmeitä aikaan yöllä.
Mutta vähän ajan perästä tahtoi kuningatar saada vielä sellaisen
kruununkin, jollainen hänellä oli ollut vuoressa päässä.
No, sekin saatiin suutarin oppipojan avulla.
Kaikki oli jonkun aikaa hyvin, mutta nyt rupeaa kuningas epäilemään,
että mistä se suutari semmoiset esineet niin äkkiä sai. Hän tahtoo
panna tiedustelun toimeen ja kutsuu suutarin luokseen.
-- Kuuleppas sinä kenkämestari, mitenkäs ja mistä sinä ne ihme-esineet
hankit? Äsken uskon sinun oikealla tavalla ne saaneesi, jos tähän
linnani viereen huomenaamuksi kohotat toisen samanlaisen linnan ja olet
aamulla siinä kuninkaallisissa vaatteissa minua vastaanottamassa!
-- Nyt se viimeisen teki, arveli suutari ja tunsi kauhua. Hätäytyneenä
riensi hän kotiinsa ja kertoi asian oppipojalle.
Oppipoika sanoi rauhallisesti:
-- Elä ole milläsikään, kyllä tämäkin asia selvitetään. Anna se minun
huolekseni.
Mielellään suutari antoi sen hänen huolekseen.
Yöllä oppipoika kopahutti taas sauvaansa, ja aamulla oli se komea linna
valmiina kuninkaan linnan vieressä. Sitten kopahutti hän itselleen
komeat kuninkaalliset puvut ja kävi niissä suutarin sijasta
odottelemaan kuningasta uuden linnan komeimmassa huoneessa.
Kun kuningas aamulla herää, niin ei hän ole uskoa silmiään. Mitä, saiko
se ukko linnan siihen! Katsohan kummaa! Sitä kummastuneemmaksi tuli
hän, kun näki -- uuteen linnaan seurueineen mentyään -- siellä oltavan
myöskin vastaanottamassa vaatimuksen mukaan.
-- No, tuota, si... sinä... oletko sinä todella se suutari, joka tälle
minun puolisolleni hankit ne koruesineet ja joka tämän linnankin olet
tähän kohottanut? Sinäkö?
-- _Minä_, vastasi poika nousten seisoalleen ja vetäen vieraat korut
päältään sekä ilmestyen seurueen eteen siinä asussa, jossa hän oli
ollut silloin, kun lähti äitiään etsimään.
Silloin kuningas seurueineen tyrmistyi ja kuninkaanpuoliso lankesi
poikansa kaulaan.
-- Sinä, sinäkö se olet, joka minut pelastit ja puhumaan saatoit,
lausui hän itkien ja iloiten.
-- Minä, äitiseni.
-- Tuota, jotta, sinäkö se olet se minun nuorin poikani, tapaili
kuningas:
-- Minä, ukkoraukkaseni!
-- Entä nämä toiset pojat -- mitä ne ovat tehneet äitinsä
pelastukseksi?
-- Ne eivät olisi päässeet hänen luokseenkaan, ellen minä olisi
opastanut heitä, mutta kylläpä he osasivat jättää minut vuoreen, kun
oli päästy vuoren portille, vastasi pelastajapoika.
-- Vai niin! suuttui kuningas ja pyysi nuorinta poikaansa määräämään
rangaistuksen vanhemmille pojilleen.
-- Olkoot he täst'edes tallirenkejämme, hevostemme hoitajia, vastasi
kuningaspukuinen poika ja ojensi kätensä kuin kuningas ainakin.
Kuningas hänestä tulikin, ensin puolen valtakunnan ja sitten, isänsä
kuoltua, koko valtakunnan.
Ja veljistä tuli tallirenkejä. Mutta siitä suutarista tuli sen uuden
linnan hoitaja. Ja siinä se taitaa asua mahtailla vieläkin.


Sisarukset Vetehisen vankeina.

Olipa kerran talo, jonka alla oli pelto ja pellon alla järvi. Isäntä
kynti kerran peltoa ja häntä rupesi kovasti janottamaan. Hän meni
järven rantaan, kumartui rantakivien ylitse ja rupesi juomaan. Silloin
tarttui Vetehinen häntä partaan ja rupesi häntä vetämään järveen päin.
-- Annatko vanhimman tyttäresi omakseni, niin päästän partasi irti?
sanoi Vetehinen.
-- Ka pitänee antaa, kun et muuten päästäne.
-- En päästä muuten. Mene käske vanhin tyttäresi tänne järven rantaan!
Mies lähti, kumarapäisenä astui pirttiin, siellä alakuloisesti virkkoi
vanhimmalle tyttärelleen:
-- Menepäs, vanhin tyttäreni, hakemaan järvirannasta länget, --
unohtuivat sinne hevosta riisuessani.
Kun vanhin tytär meni järven rantaan, tempasi Vetehinen hänet ja vei
mukanaan.
Hän joutui syvälle vesien alle, suureen, komeaan linnaan. Täällä
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Suomen kansan seikkailusatuja - 2
  • Parts
  • Suomen kansan seikkailusatuja - 1
    Total number of words is 3723
    Total number of unique words is 1691
    26.8 of words are in the 2000 most common words
    35.5 of words are in the 5000 most common words
    39.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomen kansan seikkailusatuja - 2
    Total number of words is 3734
    Total number of unique words is 1659
    26.9 of words are in the 2000 most common words
    36.6 of words are in the 5000 most common words
    41.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomen kansan seikkailusatuja - 3
    Total number of words is 3784
    Total number of unique words is 1635
    27.7 of words are in the 2000 most common words
    37.3 of words are in the 5000 most common words
    42.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomen kansan seikkailusatuja - 4
    Total number of words is 3736
    Total number of unique words is 1672
    26.1 of words are in the 2000 most common words
    35.4 of words are in the 5000 most common words
    39.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomen kansan seikkailusatuja - 5
    Total number of words is 3773
    Total number of unique words is 1680
    25.1 of words are in the 2000 most common words
    33.0 of words are in the 5000 most common words
    37.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomen kansan seikkailusatuja - 6
    Total number of words is 3770
    Total number of unique words is 1685
    23.3 of words are in the 2000 most common words
    33.6 of words are in the 5000 most common words
    38.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomen kansan seikkailusatuja - 7
    Total number of words is 3821
    Total number of unique words is 1702
    24.2 of words are in the 2000 most common words
    35.3 of words are in the 5000 most common words
    39.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomen kansan seikkailusatuja - 8
    Total number of words is 3335
    Total number of unique words is 1531
    23.7 of words are in the 2000 most common words
    32.8 of words are in the 5000 most common words
    37.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.