Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 19

Total number of words is 3476
Total number of unique words is 2023
21.1 of words are in the 2000 most common words
30.8 of words are in the 5000 most common words
35.3 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
-- Nyt ei auta muu kuin tapella viimeiseen asti. Hyökätä kohti --
eteenpäin, mars!
Monesti Malm oli poikineen iskenyt hartiavoimin, mutta ei koskaan niin
tuimasti kuin tänä marraskuun yönä ja aamuna. Ensimmäisen vastaansa
tulleen pataljoonan hän heti voitti ja otti vangikseen, mutta edessä
oli toinen, joka sulki häneltä tien, kolmas ja neljäskin. Niiden läpi
hän päätti syöksyä pistinhyökkäyksellä ja murtautua Virran sillalle,
jonka toisella puolella hän tiesi oman väen olevan vastassa. Hurjasti
siinä pimeässä hyökättiin, taisteltiin raivokkaasti pistimin ja
pyssynperin, ja niin tiukka oli johtajan ote, kun hän komensi ja karjui
osastonsa etunenässä, että edessä oleva elävä seinä taipui ja väistyi.
Mutta toinen seinä oli aina sen takana...
Silloin saapui ylemmältä taholta käsky, että hyökkääjien oli
peräännyttävä, ja ihme kyllä vetäytyminen onnistuikin nyt pääosastolle.
Mutta Malm itse taisteli vielä lähimpine poikineen suojellen
peräytymistä; vasta viimeksi hän ajatteli omaa pelastustaan. Silloin
tuli luoti sivulta, pirstoi majurin reiden ja kaatoi hänet
tantereeseen.
-- Perääntykää pojat, hän huusi kaatuessaan. -- Nyt on tie auki, kohta
se voi taas olla tukossa.
Mutta hänen jääkärinsä eivät perääntyneet. He ryhmittyivät maassa
makaavan majurinsa ympärille, taistelivat siinä edelleen toisten jo
lähdettyä ja koettivat nostaa pahasti haavoittuneen päällikkönsä maasta
kantaakseen hänet mukaansa. Mutta silloin Malm karjaisi karkeimmalla
käskijänäänellään, jota pojat aina olivat tottuneet sokeasti
tottelemaan:
-- Älkää koskeko minuun, siitä ei tule mitään. Jättäkää minut,
totelkaa, perääntykää!
Vieläkin miehet vitkastelivat, taistellen yhä päällikkönsä ympärillä.
Verestävin silmin haavoittunut nousi silloin ryntäilleen ja huusi:
-- No, totteletteko, vai...!
Silloin he tottelivat, perääntyivät ja pelastuivat. Majuri Malm jäi
yksin lepäämään vesakkoon voimattomana ja verta vuotavana, mutta
sittenkin sisimmältään tyytyväisenä, että häntä oli viimeiseen asti
toteltu.
Hetken kuluttua venäläiset korjasivat hänet siitä ja kantoivat
sidottavaksi. Samalta tantereelta korjattiin monta muutakin
haavoittunutta suomalaista soturia ja upseeria. Mutta kun venäläiset
keksivät, että tämä vesakossa haavoittunut upseeri oli heidän
urhoollisin ja taitavin vastustajansa, pelottava majuri Malm, he
siirsivät erityisen kunnioittavasti hänet eri taloon hoidettavaksi ja
osoittivat hänelle kaikkea mahdollista huomaavaisuutta.
Mutta Savoon he eivät kuitenkaan uskaltaneet jättää häntä sairastamaan
-- siksi vaarallinen tämä mies oli heille. Niin pian kuin
haavoittunutta voitiin kuljettaa, he veivät hänet veneellä Saimaan
vesiä myöten etelään päin ja myöhemmin Pietariin asti. Haavat paranivat
vähitellen huolellisella hoidolla ja muutenkin häntä kohdeltiin Venäjän
pääkaupungissa miehenä, jota kohtaan vastustaja tunsi kunnioitusta.
Sota oli päättynyt Savossa, pian koko Suomessakin, ja majuri Malmille
selvisi, että hän oli nyt sotilasuransa päätepisteessä. Hänet valtasi
vangiksi jouduttuaan, jopa heti Salahmin taistelun jälkeen, jolloin hän
kuuli koko Suomen armeijan lopullisesti perääntyneen ja sitten
suostuneen aselepoon, omituinen mielenrauha ja tyydytyksen tunne. Hän
tiesi omasta puolestaan tehneensä kaiken mahdollisen syntymäseutunsa ja
kotimaansa puolustamiseksi, tiesi miehenä täyttäneensä velvollisuutensa
siihen hetkeen asti, jolloin hän haavoittui, ja tiesi myöskin
kotikansansa sen tunnustavan. Enempää hän ei voinut. Rauhallisesti hän
makasi vankina tautivuoteellaan, muistellen ponnistuksiaan ja Savon
poikiaan.
Venäläiset laskivat hänet vapaaksi ja palaamaan kotiinsa jo ennen kuin
Haminan rauha oli solmittu, ja hän palasikin sieltä hiljaisena,
yksivakaisena ja vaatimattomana maamiehenä rakkaaseen Savoonsa
kotitilaa viljelemään. Sotaisista kunnianosoituksista ja arvomerkeistä,
joita hänelle joskus tarjottiin, ei hän välittänyt, maan mahtajien
puheille hän ei koskaan virkoja kärkkyen pyrkinyt eikä vaatinut mitään
palkintoja, -- olihan hän vain täyttänyt velvollisuutensa soturina ja
halusi nyt kätkeytyä maaseudun rauhaan. Sinne hän sitten unohtuikin.
Mutta joskus pyhäilloin, jolloin entiset Savon jääkärit
kirkkomatkallaan poikkesivat vanhaa, suosittua "kapteeniaan"
tervehtimään, palasivat yhteisesti kestetyt taisteluvaiheet elävinä ja
värikkäinä miesten tarinoihin ja silloin elettiin iloisessa
seurustelussa uudelleen kaikki kahakat ja retket. Vilkkaasti luisti
tarina majurin tuvassa, kasku ja muistelma seurasi toistaan ja Malmin
vartalokin oikeni taas suoraksi ja ryhdikkään sotilaalliseksi, kun hän
mitteli lattiaa edestakaisin ja selitti miehille, millainen tilanne
todella milläkin hetkellä oli ja miksi oli tehtävä juuri niin kuin
silloin tehtiin. Jos silloin joku joukosta oli muistavinaan asian
toisin ja väitti vastaan, majurin vakavat kasvojenpiirteet kovenivat
ankariksi ja hän saattoi jyrähtää vastaan:
-- Hä, kiisteletkö sinä päällikkösi kanssa, tottahan minä asian
tiedän...
Mutta samassa laukesi jyrkkyys hilpeään kompaan ja yleinen, iloinen
nauru remahti ystävyksinä tarinoivien miesten piirissä.
_Santeri Ivalo_


ASEVELJET
KAARLE KUSTAA RAMSAY ja HENRIK von QVANTEN

Kello oli vasta neljä aamulla, kun toisen prikaatin adjutantti,
luutnantti Ramsay, havahtui unestaan. Hän työnsi syrjään viitan, jonka
hän oli vetänyt silmilleen sääskien suojaksi, ja kohosi istualleen.
Aurinko oli vasta puiden latvojen tasalla, heinänhelpeissä kimaltelivat
vielä kastehelmet ja kapean Kauhavanjoen pinnalla leijaili usvapilviä.
Joka puolella kedoilla ja pellonpientareilla näkyi nukkuvia sotilaita
ja niityillä joen takana torkkuivat päät nuupollaan armeijan hevoset,
joiden täyteen ahdetut vatsat pullottivat kuin tynnyrit. Liikkeellä ei
näkynyt vielä muita kuin kulkuvartio, joka pistimet auringossa
kimallellen verkalleen asteli Lapualle johtavalla tiellä.
Kaikesta päättäen oli tästä päivästä muodostuva yhtä helteinen kuin
eilisestäkin, jolloin armeija oli hikeä valuen ja pölyä niellen
marssinut Alahärmästä tänne Kauhavalle. Nääntyneet miehet olivat
yöpyneet taivasalle. Kuumuuden takia oli luutnantti Ramsaykin muutamien
upseeritoveriensa kanssa valinnut yösijan ulkoa jokiäyräältä, läheltä
kirkkoa. Mutta hänen päällikkönsä, eversti von Döbeln, samoin kuin
kenraali Adlercreutz ja muut korkeammat upseerit olivat majoittuneet
lähitaloihin.
Luutnantti Ramsay oli vasta viidenkolmatta ikäinen, harvinaisen
sirorakenteinen ja uljasryhtinen, vaikuttamatta silti koskaan
pöyhkeältä. Hänen säännöllisiin kasvoihinsa oli laihuuden ja
päivettyneisyyden takia tullut jotakin terävää, mitä kuitenkin lievensi
suurten silmien haaveksiva ilme. Koko hänen olemuksessaan oli
tuollaista puoleensavetävää nuoren miehen puhtautta, avomielisyyttä ja
rehtiyttä, mikä sai kaikki rykmentin upseerit ja sotilaat pitämään
hänestä aivan erikoisella tavalla. Porilaisten lempipojaksi häntä
yleensä armeijassa sanottiinkin.
Kun hän siinä varhaisen aamuauringon loisteessa istui virran äyräällä
ja tuijotti vedenkalvoon, oli hänen ilmeensä tavallistakin kaukaisempi.
Hän muisteli untaan, josta hän hetki sitten oli havahtunut. Hän oli
nähnyt elävänä edessään lapsuudenkodin, Jackarbyn kartanon lähellä
Porvoota, sekä rakkaan ja ikävöimänsä äidin, joka oli jäänyt sinne
vihollisten valtaamalle alueelle, kun hänen veljineen oli täytynyt
perääntyä armeijan mukana yhä kauemmaksi pohjoiseen. Tämä ei suinkaan
ollut ensimmäinen kerta, jolloin hän uneksi äidistään, mutta tällä
kertaa oli unennäössä kuitenkin ollut jotakin erikoista; se oli hyvin
selkeä uni, jonka tunnelma oli leppoisa ja vienon surumielinen. Mutta
vieläkin enemmän häneen vaikutti unen jälkimmäinen osa. Äidin ja kodin
haihduttua näkyvistä hän oli ollut harhailevinaan kentällä, jota peitti
tiheä sumu. Yhtäkkiä oli hänen rinnalleen ilmestynyt hänen veljensä,
majuri Antero Wilhelm. Veli oli lyönyt häntä olkapäälle, nyökäyttänyt
mitään puhumatta päätään ja poistunut kiireesti hänen luotaan. Muutamia
askelia otettuaan hän oli kuitenkin kääntynyt ja nyökäyttänyt vielä
kerran kuin kutsuen päätään sekä hävinnyt sen jälkeen sumuun.
Mitähän tämä kaikki merkitsi -- jos nyt unet yleensä mitään
merkitsivät? Mutta oli omituista, ettei hän ollut lähes kahteen
kuukauteen saanut veljeltään kirjettä eikä muutoinkaan kuullut hänestä
mitään -- tuosta kuusi vuotta vanhemmasta veljestään, johon hän lähinnä
äitiään oli niin lujin sitein kiintynyt. Kohta Revonlahden taistelun
jälkeen oli veli lähtenyt Ruotsiin viemään kuninkaalle voitonsanomaa
sekä viholliselta vallattuja lippuja. Tukholmasta Antero-veli oli
sitten kirjoittanut pitkän ja intomielisen kirjeen kertoen saaneensa
majurin arvon ja Miekkatähdistön ritarimerkin sekä lähtevänsä kenraali
v. Vegesackin adjutanttina takaisin Suomeen. "Piakkoin tavataan siis
Etelä-Suomessa, ehkäpä juuri kotona rakkaan äitimme luona", oli veli
lopettanut kirjeensä.
Päämajaan Uudessakaarlepyyssä oli jo parisen viikkoa sitten saapunut
tieto, että Vegesack oli juhannuksen aluspäivinä yrittänyt maihinnousua
Lemulla, lähellä Turkua, mutta hänet oli lyöty takaisin. Veljestään
Ramsay ei ollut kuitenkaan kuullut mitään eikä myöskään kuulunut
kirjettä, jota hän odotti joka päivä kärsimättömästi.
Hänet havahdutti raskasmielisistä mietteistään vänrikki v. Qvanten,
joka oli nukkunut hänen rinnallaan ja joka nyt kuorsaamasta laattuaan
alkoi kääntyillä viittansa alla nostaen vihdoin näkösälle pyöreän ja
pörröisen päänsä. Niin pian kuin Ramsayn katse osui ystäväänsä, hänen
apeat mietteensä haihtuivat ja hänen kasvojaan valaisi iloinen hymy.
Hän ei koskaan voinut katsoa hymyilemättä Qvanteniin, sillä tämän koko
olemuksessa oli jotakin, mikä väkisinkin pakotti toisen hyvälle
tuulelle. Hänen lyhyt ja tanakka vartensa päättyi pyöreään,
pörrötukkaiseen päähän, ja kasvot nykerönenineen ja alasriippuvine
kiinalaisviiksineen olivat yhtä pyöreät. Mutta tällä haavaa Qvanten oli
pölyn, ruudinsavun ja päivänpaahteen mustaamine kasvoineen enemmän
neekerin kuin kiinalaisen näköinen.
Tästä hänen vähemmän edullisesta ulkomuodostaan huolimatta pidettiin
rykmentissä vänrikki Qvantenista lähes yhtä paljon kuin Ramsaysta.
Hänen suurista ja toisistaan loitolla olevista silmistään loisti
sellainen aitosuomalainen rehellisyys ja verraton hyvänsävyisyys, että
hänestä väkisinkin täytyi pitää.
Niin toistensa vastakohdat kuin Ramsay ja Qvanten olivatkin sekä
ulkomuodoltaan että luonteeltaan, olivat he heti tutustuttuaan
kiintyneet toisiinsa. Vähitellen heistä oli kehittynyt rykmentin
parhaat ystävykset, jotka aina loma-aikoina nähtiin yhdessä.
Kun rykmentin nuoremmat upseerit olivat Siikajoen päivän iltana
juhlineet ensimmäistä voittoa, Qvanten oli malja kädessä tullut Ramsayn
luo ja kieli jo sammaltelevana puhunut:
-- Kuulehan, Kalle, vaikka sinä oletkin luutnantti ja vapaaherra ja
kaunis mies, ja minä vuosistani huolimatta vänrikki-pahanen,
ilmanaikaista tusina-aatelia ja ulkonäöltäni täysi neekeri, niin
sallithan minun kuitenkin syleillä sinua merkiksi siitä, että minä
pidän sinusta äärettömästi.
He olivat syleilleet toisiaan, ja Qvanten oli itku kurkussa
vakuuttanut, että tässä maailmassa oli vain kolme, joista hän oikein
todenteolla piti, nimittäin hänen vanha äitinsä, Kalle Ramsay ja...
ja...
-- Ja Loviisa, oli Ramsay siihen lisännyt.
-- Ei, ei mitään sellaista, vaan -- se kolmas on taskumattini, oli
Qvanten väittänyt.
Mutta kyllähän Ramsay tiesi, että Qvanten oli sittenkin sillä
kolmannella tarkoittanut Loviisaa, sillä hän ei viljellyt taskumattiaan
sen innokkaammin kuin muutkaan. Hän oli ennen sodan puhkeamista
korviaan myöten rakastunut tuohon Loviisaan ja suunnitellut yötä ja
päivää rakkaudentunnustusta, mutta ei ollut edes eronhetkenäkään
rohjennut sitä tehdä, siinä määrin hän oli huolestunut omasta
rumuudestaan.
Niin, se oli ollut Siikajoella. Mitä pauhaavan ilon ja keväisen
jäänlähdön päiviä ne olivatkaan olleet! Kuin riemukulussa oli siitä
lähtien seurattu perääntyvän vihollisen kintereillä kohti etelää ja
kotiseutua. Oli tämä Pohjanmaa sentään toisenlaista maailmaa kuin
Etelä-Suomi, sen olivat ystävykset monta kertaa matkan varrella
todenneet. Yksin nuo kaikkialla törröttävät aidanseipäätkin tuntuivat
huutavan, että täällä ei kärsitä vierasta sortajaa. Entä minkä
innostuksen valtaan armeija olikaan joutunut Siikajoella, kun päämajaan
oli kymmenien peninkulmien päästä saapunut suksilla hiihtäen
talonpoikaislähetystö pyytämään aseita, sillä monta tuhatta pohjalaista
talonpoikaa oli valmiina nousemaan armeijan avuksi, että ryssä
saataisiin maasta ajetuksi. Mutta kuinka olikaan Klingspor -- se
"kaksileukainen aasi", se "taikinapää" ja "mätisäkki" ja mitä kaikkia
nimityksiä nuoremmat upseerit keskuudessaan hänestä käyttivätkin --
kuinka olikaan hän osannut taas nopeasti sammuttaa miesten innostuksen.
Niin, otettuaan nenäänsä nuuskaa kultaisesta rasiastaan hän oli
taputtanut lähetystön miehiä ystävällisesti olkapäälle ja kehottanut
heitä palaamaan kiltisti kotiinsa. Armeija oli kyllä pitävä huolen
niistä asioista. Sellaista se oli. Ja kunpa armeija edes olisi saanut
sydämensä mukaan pitää huolta vihollisen maasta ajamisesta, ainakin
Hämeenlinnassa asti jo oltaisiin. Mutta eteneminenhän oli ollut niin
tuskastuttavan hidasta. Koko armeija paloi eteenpäin rynnistyksen ja
taistelun halusta ja tämän tahtonsa voimalla se sai kiskoa marskia
perässään kuin suunnatonta kivirekeä, joka vastaan haraten venyi
kaukana perässä. Uudessakaarlepyyssä hän nytkin istui, kun armeijan
tuli tänään käydä vihollisen päävoiman kimppuun Lapualla. Mutta hyvä,
että oli edes lopultakin saatu lupa taistella ja taas hiukan edetä. --
Qvanten kohosi istumaan, hieroi unen silmistään ja virkkoi:
-- Onnellista huomenta, veikko! Tänään sitä taas pitkästä aikaa
tapellaan.
-- Ja lisätään uusi helmi voittojen ketjuun, lisäsi Ramsay.
-- Niin tietysti, nyökäytti Qvanten, -- sitä tuskin kukaan armeijassa
epäilee.
He istuivat hetkisen ääneti. Ramsayn mieleen palasi jälleen uni ja sen
johdosta hän virkkoi:
-- Saapas nähdä, eikö tänään päämajasta tulevan kuriirin matkassa saavu
vihdoinkin kirje veljeltäni.
Qvanten alkoi rykiä ja kakistella ja selvitellä kurkkuaan, kunnes
vihdoin sai sanotuksi:
-- Kuule, veli, tuota noin... ehkä on parasta, että sinä lakkaat
odottamasta sitä kirjettä.
-- Kuinka niin? kääntyi Ramsay äkkiä toverinsa puoleen ja Qvantenista
tuntui, että hänen terävä katseensa tunkeutui ihan hänen sielunsa
pohjaan.
-- Niin vain että... hän sammalsi ja koetti välttää tuota katsetta.
-- Että... että veljeni on kaatunut?
-- Niin... siellä Lemun taistelussa.
Qvanten huokasi helpotuksesta, että se viimeinkin tuli sanotuksi. Asia
oli nimittäin niin, että samalla kertaa kuin päämajaan oli saapunut
tieto Lemun taistelusta, oli tullut myöskin ilmoitus majuri Ramsayn
kaatumisesta mainitussa taistelussa. Kukaan ei olisi ollut halukas
ilmoittamaan asiasta luutnantti Ramsaylle, kun tiedettiin, miten
syvästi veljekset olivat toisiinsa kiintyneet. Mutta jonkunhan se oli
kuitenkin tehtävä ja lopuksi velvoittivat upseeritoverit siihen
Qvantenin, koska hän oli nuoren Ramsayn lähin toveri. Monta päivää oli
Qvanten poloinen pureksinut tuota katkeraa palaa ja miettinyt sanoja ja
tapaa, millä hän soveliaimmin ja hellävaraisimmin ilmoittaisi tuon
asian. Sitä hän oli illallakin miettinyt koko ajan, kun he vierekkäin
nurmikolla maaten juttelivat ja odottelivat unta. Mutta hän ei ollut
löytänyt sanoja, kunnes asia nyt vihdoinkin kuin vahingossa pulpahti
esiin.
Nähdessään, kuinka Ramsay painoi päänsä käsiin ja kuinka hänen
hartiansa tärähtelivät sisäisestä tuskasta, hän alkoi kuitenkin katua
ja soimata itseään tomppeliksi, aasiksi ja jos miksi. Nythän oli
taistelu edessä ja hän, pöllöpää, oli ajattelemattomasti mennyt
masentamaan toverinsa mielen, jonka tänään olisi pitänyt olla ehyt ja
intoa täynnä. Eikö hän hyvin olisi voinut odottaa vielä esimerkiksi
seuraavaan päivään.
-- Tuota... sellaista on huhuttu, mutta saattaahan tieto yhtä hyvin
olla perätönkin, hän alkoi neuvottomuudessaan peruutella.
-- Ei, veljeni on kaatunut, olen siitä nyt aivan varma ja... ja siitä
olen myöskin varma, että olen itse tänä päivänä seuraava häntä, sanoi
Ramsay vakavasti ja kohotti päänsä.
Hän oli kukistanut mielenliikutuksensa eikä hänen suurissa silmissään
näkynyt jälkiäkään kyynelistä.
-- Mutta kuinka... mistä sinä sellaista sait päähäsi, hölmistyi
Qvanten.
Sydämessään riehuvasta myrskystä huolimatta täytyi Ramsayn taas
hymyillä, sillä niin hullunkuriselta Qvanten näytti, kun hän tukka
pörröllään, silmät renkaina ja suu auki tuijotti häneen.
-- Näin veljeni juuri vähän ennen kuin heräsin, ja hän kutsui minua
seuraansa, Ramsay vastasi.
-- Mutta kuulehan, alkoi Qvanten innokkaasti, -- ei uniin ole
luottamista. Naiset niistä välittäkööt! Eikä sekään pidä yhtään
paikkaansa, että sotilas aamulla ennen taistelua tietää muka
kuolemansa. Revonlahden taistelun edellä olin sellaista itsessäni
tuntevinani, mutta en silti saanut naarmuakaan. Niin että saat olla
aivan varma --
Hänen sanatulvansa keskeytti kiivas musketinpauke, joka kuului siltä
kohtaa, missä Lapualle johtava tie sukelsi metsän suojaan. Kirpeinä ja
terävinä räiskähtelivät laukaukset aamuraikkaassa ilmassa ja puiden
välistä pöllähteli näkyviin ruudinsavupilviä. Siellä oli etuvartiossa
Karjalan jääkäreitä everstiluutnantti Aminoffin johdolla.
Toverukset kavahtivat jalkeille ja samassa alkoivat rummut päristä
ympäri leirialuetta. Unisia pörröpäitä kohosi joka puolella näkyviin ja
tuota pikaa vallitsi kirkon lähistöllä vilkas liike ja hyörinä.
Kiireessä sotilaat haukkasivat kylmän aamiaisensa, sen jälkeen armeija
asettui suureen neliöön, jonka keskellä seisoi päällikkökunta ynnä
mukana olevat sotapapit ja hartaina kaikuivat virren sanat:
Minä vaivainen mato ja matkamies,
mont' vaarallist' vaellan retkee,
kun käyn isänmaatani etsien
ja odotan ehtoon hetkee.
Tasan kello seitsemän päättyi lyhyt jumalanpalvelus ja joukot
aloittivat heti marssinsa kohti Lapuaa. Etumaisena kulki ratsuväki ja
sitten neljäs prikaati, jonka muodosti viisi pataljoonaa savolaista
jalkaväkeä sekä Savon jääkäreitä. Näiden jäljessä ajaa jyristi tykistö.
Sitten seurasi toinen prikaati, jonka muodostivat Döbelnin kuuluisat
porilaiset. Hämäläisistä ja uusmaalaisista kokoonpantua kolmatta
prikaatia seurasi jälkijoukkona turkulaisten muodostama ensimmäinen
prikaati.
Tuhannet askelet tömisyttivät maata, sakeana pilvenä kohosi tiestä
pöly, jonka keskeltä välkehtivät soturien kaluunat ja pitkät pistimet,
ja riveistä kaikui reipas sotilaslaulu.
Ammunta, joka oli ajanut jalkeille Ramsayn ja Qvantenin, taukosi
yhtä äkkiä kuin oli alkanut. Siellä oli ollut vain venäläinen
tiedustelujoukko, jonka etuvartio oli heti ajanut käpälämäkeen.
Etuvartijoina toimineet Karjalan jääkärit olivat saaneet
vahvistuksekseen eskadroonan rakuunoita sekä yhden kolminaulaisen tykin
ja he marssivat nyt armeijan kärkijoukkona kohti Lapuaa.
Viimeisenä lähti Kauhavalta liikkeelle kuormasto. Selviteltyään oman
prikaatinsa kuormat matkalle ajaa karkuutti Ramsay pitkin tien sivua
ohi jälkijoukkojen saavuttaakseen oman rykmenttinsä. Kuten ennenkin
nähdessään rakkaan kotoisen armeijan marssimassa taisteluun isänmaan
vihollista vastaan, hänen sydämessään ailahti riemukas tunne. Mutta
tällä kertaa ei tuo tunne purkautunut riehakkuutena, vaan sitä kahlitsi
raskas paino. Hän näki veljensä sumun keskeltä viittovan hänelle
ja sitten hän näki äidin, silmät kyynelissä, seisovan kahden
seppelöidyn ruumiskirstun äärellä. Hymyillen hän nyökäytteli päätään
upseeritovereille ratsastaessaan ohi, mutta koko ajan pysyi tuo kuva
hänen sisäisen silmänsä edessä. Ja niin oli laita koko päivän, vaikka
hän moitteettomasti täyttikin tehtävänsä prikaatin adjutanttina, jopa
saattoi vanhaan tapaan taistelun pyörteissä innostua haltioitumiseen
saakka.
Reippaasti käsiään heilutellen ja laulunpätkää hyräillen Qvanten asteli
komppaniansa edessä. Kun Ramsay ehti hänen kohdalleen, Qvanten loi
häneen tutkivan silmäyksen. Nähdessään Ramsayn hymyilevän hänen tuli
äkkiä tavattoman hyvä olla. Lämmin hohde ruskeissa silmissään hän
kääntyi komppaniaansa ja takaperin astellen alkoi johtaa laulua.
Miehistön valtasi sama tunne ja täysin keuhkoin he alkoivat vedellä
vanhaa sotilaslaulua:
Poijat ne marssi Weikselin poikki
verinen miekka vyöllä.
Eikä ne venäläistä pelänneet
päivällä eikä yöllä.
Qvantenilla oli hyvä tenoriääni ja Ramsay oli monesti pannut merkille,
että hän laulaessaan muuttui suorastaan kauniiksi. Niin oli nytkin, ja
äkkiä tuli Ramsayn mieleen, että oli mahdotonta, ettei Loviisa tai kuka
neito hyvänsä voisi rakastua Qvanteniin. Hän sai halun rohkaista tuota
kunnon toveriaan ja ratsastaen hänen rinnalleen hän otti Qvantenia
kädestä ja kuiskasi:
-- Kuulehan, Heikki, sinun täytyy heti tavattuasi kosia Loviisaa. Olen
aivan varma, että hän rakastaa sinua.
Qvanten punastui hiusrajaan saakka ja mumisi joitakin katkonaisia
sanoja, samalla kun silmiin kihonnut kosteus ilmaisi, että toverin
sanat olivat öljyä hänen palavalle sydämelleen. He puristivat toistensa
kättä ja toivottivat toisilleen onnea edessä olevan taistelun varalle,
minkä jälkeen Ramsay kannusti hevostaan ja ratsasti Döbelnin rinnalle
prikaatin etupäähän.
Kapea tie luikerteli somasti kiviperäisen metsämaan halki. Toisinaan se
sukelsi tiheään kuusikkoon, jossa hikoilevia sotilaita vastaan lehahti
kostea viileys. Kuta korkeammalle aurinko kohosi, sitä helteisemmäksi
kävi ilma.
Kahdeksan tienoissa olivat etumaiset joukot ehtineet matkan
puoliväliin. Silloin tuli pysähdys, kun edestäpäin alkoi kuulua
kiivasta ampumista. Oli törmätty yhteen vihollisen etujoukkojen kanssa,
jotka oli lähetetty tänne metsään hidastamaan suomalaisten etenemistä.
Sotilaat heittäytyivät sammalistoon huoahtamaan kärkijoukon koettaessa
raivata metsää puhtaaksi.
Mutta pysähdys alkoi ennen pitkää tuskastuttaa niin sotilaita kuin
upseereitakin. Döbelnin kehotuksesta Ramsay ratsasti ottamaan selkoa,
mitä etupäässä tapahtui.
Hänen edessään alkoi musketinpauke kuulua yhä lähempää. Puiden oksat
rapisivat ja väliin kuului ilmassa tuttu surina aivan kuin suuri paarma
olisi lentänyt vihaisesti tietänsä. Kuului jo tykinjymäyskin.
Arvatenkin siellä meikäläiset kärkimiehet koettivat raehaulipanoksin
puhdistaa metsää vihollisista.
Tultuaan etumaisen savolaispataljoonan luo Ramsay kohtasi
Adlercreutzin, joka punoittavana, kulmat rypyssä ratsasti
päinvastaiselta suunnalta ja ehdittyään savolaisten luo huusi majuri
Tujulinille:
-- Meidän pitäisi päästä eteenpäin, mutta ne paholaiset perääntyvät.
Viekää te, majuri, savolaisenne tuleen, he eivät koskaan peräänny.
Muutapa ei tarvittukaan. Puiden varjossa lepäilevät savolaiset
kavahtivat jaloilleen, ottivat valmiiksi ladatut muskettinsa,
hajaantuivat ketjuun kahden puolen tietä ja hurraata huutaen syöksyivät
eteenpäin. Karjalaiset olivatkin jo väsyneet oltuaan koko yön
etuvartiossa, ja nyt he pääsivät vuorostaan lepäämään.
Savolaisten raivatessa tietä marssittiin taas hiljalleen eteenpäin.
Mutta vihollisen vastarinta kävi yhä sitkeämmäksi, puu puulta täytyi
heidät karkottaa ja aina vain vilahteli edessä uusia vihreätakkeja.
Laukaukset pamahtelivat taajaan ja kautta metsän sekaantui pihkan ja
kanervan tuoksuun kitkerä ruudinhaju. Kaatuneita ja haavoittuneita
näkyi tuolla ja täällä.
Tavantakaa täytyi pysähdellä, jolloin porilaiset alkoivat käydä
kärsimättömiksi. Eversti Döbeln tiedusti Adlercreutzilta, eikö hän
saisi lähettää jotakin osaa rykmentistään savolaisten tilalle.
-- En tahdo loukata savolaisia, sillä he tappelevat siellä kuin miehet,
vastasi Adlercreutz. -- Mutta jos he itse suostuvat vaihdokseen, niin
olkoon menneeksi.
Ramsay sai ratsastaa ottamaan asiasta selkoa.
Kuta lähemmäksi eturintamaa hän ehti, sitä sankemmaksi kävi ruudinsavu
ja sitä taajempaan kuului surinaa ja vihellystä.
Vasemmalla ratisivat pensaat, kuului kirouksia ja äkäistä ähellystä, ja
yhtäkkiä astui sieltä esiin everstiluutnantti von Törne, paljastettu
miekka kainalossaan, leyhytellen hatullaan vilvoitusta kasvoilleen,
jotka punoittivat ja vuodattivat hikeä.
Rauhatonta ratsuaan hilliten Ramsay tervehti everstiluutnanttia ja
esitti asiansa.
-- Hoo, vai sillä tavalla, vastasi ukko äreästi. -- Vai pitäisi meidän
jättää työmme kesken. Ei tule kuuloonkaan. Entä tämä? Katsokaahan
tänne.
Hän käänsi selkäpuolensa Ramsayhin, joka nyt huomasi että ukon
univormutakin toinen lieve oli riekaleina ja toinen tipotiessään. Hänen
seisoessaan tapansa mukaan hajasäärin ja huudellessaan kompasanoja
puiden suojasta ammuskeleville miehilleen oli vihollisen kuula löytänyt
tiensä hänen jalkainsa välitse saaden aikaan tämän harmillisen
raivauksen.
-- Tämä täytyy ensin kostaa, jatkoi everstiluutnantti. -- Jos me
väsymme kesken, niin silloin vasta saatte tulla tilallemme.
Hän painoi äkeästi lakin päähänsä ja työntyi metsään tien oikealle
puolelle. Sieltä alkoi kuulua kiivaita komennushuutoja ja pitkin linjaa
Savon jääkärit syöksyivät pistimet ojossa juoksujalkaa eteenpäin.
Ramsay palasi takaisin ja hänen mukanaan levisi pitkin marssikolonnaa
juttu ukko Törnen takinliepeitä kohdanneesta onnettomuudesta ja kuinka
se oli puolella lisännyt armeijan etenemisvauhtia. Hilpeän mielialan
vallitessa, kokkapuheiden kaikuessa ja hien virtanaan valuessa
marssittiin vinhaa vauhtia eteenpäin kuin olisi oltu matkalla
elonkorjuutalkoihin.
Ammunta edessäpäin lakkasi, metsä harveni, kohottiin matalalle
mäenharjanteelle ja äkkiä aukeni eteen Lapuan tasanko.
Tuo näkymä kertoi uuraasta, monien sukupolvien työstä kotoisella
maaperällä. Lämmin, kotoinen ja supisuomalainen tuntu tulvahti tuosta
laaksosta voimakkaasti niitä suomalaisia sotureita vastaan, jotka
heinäkuun neljäntenätoista päivänä 1808 levittäytyivät Ritamäen
harjanteella taistelurintamaan. Joka puolella näkyi tuleentuvia
viljavainioita ja heinäviä niittyjä ja niiden keskellä luikerteli
hopeanauhana Lapuanjoki. Pitkin sen rantoja seisoi tiheässä vauraita
taloja, toiset ruskeiksi paahtunein honkahirsin, toiset punaiseksi
maalattuina valkoisin ystävällisin ikkunalaudoin. Kaivonvintit ja
tuulimyllyjen siivet kurkottivat autereista taivasta kohti. Kylän
keskustassa, muutamain pihlajain siimeksessä seisoi punaiseksi maalattu
kirkko ja sen lähellä, tien toisella puolen, pappila. Kaikki oli niin
tuttua ja kotoista. Ja taulun taustana kohosi lakeuden vastakkaisella
äärellä yksinäisyydessään jylhä Simsiön vuoren selänne, jonka tummat
havumetsät puunsivat helteisen autereen verhosta.
Yksi ainoa tunne täytti suomalaisen sotajoukon tätä maisemaa
katsellessaan: väkevä halu valloittaa miekka kädessä muukalaiselta tämä
laakso, jonka heidän esi-isänsä olivat aikoinaan kuokka ja kirves
aseenaan riistäneet metsältä. Tuo laakso toi heidän mieleensä vanhan,
paljon kärsineen, lempeän äidin kasvot -- äidin, joka sanattomin
ilmein pyytää pojaltaan apua. Väkevät tunteet paisuttivat sotilaitten
rintaa, silmät kostuivat ja känsäiset kourat puristivat lujasti
musketinpiippuja. "Me tahdomme voittaa ja me voitamme." Upseerit
lukivat tuon päätöksen sotilaittensa kasvoista ja sotilaat näkivät sen
heijastuvan päällikköjensä ilmeistä. Koko armeija oli kuin yksi ainoa
olento, jolla on yksi ainoa määrätty tahto: päästä mitä kiireimmin
käsiksi noihin, joilla ei ollut minkäänlaista oikeutta tähän maahan,
mutta jotka siitä huolimatta olivat röyhkeästi miehittäneet tuon edessä
olevan kylän, rakentaneet sinne varustuksiaan ja tallanneet sen
viljelyksiä. Päästä käsiksi noihin kutsumattomiin ja ajaa heidät tämän
maan ääriltä -- se oli halu, joka ikään kuin poltti heidän suonissaan
ja tuikehti tulena heidän silmistään. Lisäksi valtasi suomalaisen
sotilaan tällä hetkellä, jolloin Suomen pääarmeija, puhtaasti
suomalaisista miehistä koostunut, seisoi silmäkkäin venäläisten
pääarmeijan kanssa, voimakas aavistus siitä, että se aika oli
lähenemässä, jolloin Suomen mies vihdoinkin oli ottava isännänohjat
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 20
  • Parts
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 01
    Total number of words is 3417
    Total number of unique words is 1993
    23.0 of words are in the 2000 most common words
    34.3 of words are in the 5000 most common words
    39.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 02
    Total number of words is 3500
    Total number of unique words is 2036
    20.6 of words are in the 2000 most common words
    29.8 of words are in the 5000 most common words
    34.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 03
    Total number of words is 3503
    Total number of unique words is 2075
    22.8 of words are in the 2000 most common words
    32.0 of words are in the 5000 most common words
    36.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 04
    Total number of words is 3295
    Total number of unique words is 2032
    18.9 of words are in the 2000 most common words
    29.4 of words are in the 5000 most common words
    34.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 05
    Total number of words is 3456
    Total number of unique words is 1985
    21.1 of words are in the 2000 most common words
    30.5 of words are in the 5000 most common words
    34.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 06
    Total number of words is 3474
    Total number of unique words is 2039
    21.8 of words are in the 2000 most common words
    31.7 of words are in the 5000 most common words
    36.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 07
    Total number of words is 3454
    Total number of unique words is 2010
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    29.3 of words are in the 5000 most common words
    34.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 08
    Total number of words is 3421
    Total number of unique words is 2027
    20.6 of words are in the 2000 most common words
    29.5 of words are in the 5000 most common words
    34.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 09
    Total number of words is 3399
    Total number of unique words is 1983
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    30.1 of words are in the 5000 most common words
    34.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 10
    Total number of words is 3402
    Total number of unique words is 2073
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    31.3 of words are in the 5000 most common words
    36.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 11
    Total number of words is 3427
    Total number of unique words is 2052
    20.2 of words are in the 2000 most common words
    28.7 of words are in the 5000 most common words
    35.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 12
    Total number of words is 3514
    Total number of unique words is 2026
    22.7 of words are in the 2000 most common words
    32.8 of words are in the 5000 most common words
    38.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 13
    Total number of words is 3415
    Total number of unique words is 1996
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    30.4 of words are in the 5000 most common words
    35.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 14
    Total number of words is 3436
    Total number of unique words is 2107
    19.9 of words are in the 2000 most common words
    29.3 of words are in the 5000 most common words
    34.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 15
    Total number of words is 3480
    Total number of unique words is 2124
    20.8 of words are in the 2000 most common words
    30.3 of words are in the 5000 most common words
    35.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 16
    Total number of words is 3409
    Total number of unique words is 2011
    20.4 of words are in the 2000 most common words
    29.2 of words are in the 5000 most common words
    33.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 17
    Total number of words is 3432
    Total number of unique words is 2002
    21.5 of words are in the 2000 most common words
    31.0 of words are in the 5000 most common words
    35.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 18
    Total number of words is 3455
    Total number of unique words is 1991
    19.6 of words are in the 2000 most common words
    28.8 of words are in the 5000 most common words
    34.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 19
    Total number of words is 3476
    Total number of unique words is 2023
    21.1 of words are in the 2000 most common words
    30.8 of words are in the 5000 most common words
    35.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 20
    Total number of words is 3413
    Total number of unique words is 2059
    20.2 of words are in the 2000 most common words
    28.8 of words are in the 5000 most common words
    32.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 21
    Total number of words is 3495
    Total number of unique words is 1989
    22.2 of words are in the 2000 most common words
    30.9 of words are in the 5000 most common words
    35.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 22
    Total number of words is 3523
    Total number of unique words is 2018
    22.0 of words are in the 2000 most common words
    31.4 of words are in the 5000 most common words
    36.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 23
    Total number of words is 3442
    Total number of unique words is 2015
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    30.6 of words are in the 5000 most common words
    35.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 24
    Total number of words is 2215
    Total number of unique words is 1427
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    33.0 of words are in the 5000 most common words
    37.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.