Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 16

Total number of words is 3409
Total number of unique words is 2011
20.4 of words are in the 2000 most common words
29.2 of words are in the 5000 most common words
33.7 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
kuin minä, nyökäytti majuri vaimolleen. -- Ja lisäksi sinä olet ollut
suomalaisen äidin jalo esikuva. Tiedätkö, tämä rohkaisee minua enemmän
kuin luuletkaan. Se herättää minussa uuden luottamuksen isänmaamme
tulevaisuuteen. Kansa, jolla on sellaisia äitejä, ei ole tuomittu
hukkumaan.
_Kyösti Wilkuna_


UUMAJAN SANKARI
JOAKIM ZACHARIAS DUNCKER

Helteisen päivän ja rasittavan vartiopalveluksen jälkeen Ruotsin
sotajoukon tähteet lepäilivät eräänä heinäkuun iltana 1809 asemissaan
pienen joen rannalla Pohjois-Ruotsissa, Hörneforsin vesisahan
seutuvilla, Uumajasta vähän etelään päin. Iltahuuto oli juuri
kajahtanut juhlallisena tyynen kesäillan hämärässä, tavanmukainen
iltarukous oli joukko-osastossa pidetty ja miehet valmistautuivat nyt
yöpymään telttoihinsa lämpöiselle jokitörmälle tai sahalaitoksen eri
rakennuksiin.
Sillan korvassa, korkeiden lautatapulien lomassa, majaili myöskin
osasto suomalaista jalkaväkeä, savolaisia ja pohjalaisia sotureita,
viimeinen suomalainen joukko, joka nyt Kainuun sopimuksen jälkeen vielä
oli aseissa ja taisteli Ruotsin puolella sinne tunkeutuvaa venäläistä
armeijaa vastaan. Savolaisen osaston päällikkö, eversti J.Z. Duncker,
istui sahan voutirakennuksen pienellä kuistilla päivän ponnistuksesta
lepäillen ja tarinoiden verkalleen lähettinsä, 18-vuotiaan kersantti
Argillanderin kanssa, joka rajattomasti ihaili esimiehensä sotaista
kuntoa ja urhoollisuutta ja kyseli uteliaana monenmoista hänen Suomen
sodan jo kuuluisiksi käyneistä sankariteoistaan.
Duncker oli juuri kertonut katkelman Pulkkilan tulisesta ottelusta,
jossa puolet miehistöstä kaatui hänen ympäriltään, mutta jossa hän
sittenkin yhä hyökkäsi ja lopuksi mursi vihollisen vastustuksen.
Silloin hän oli saanut urotyönsä palkintona viedä voitonsanoman
Tukholmaan, jossa hänet lyötiin ritariksi ja sai siellä paljon muutakin
kunniaa osakseen.
-- Ne päivät olivat kai hurmaavia, intoili nuori kersantti kademielin.
-- Ja silloin te, eversti, ajattelitte tietysti vain uusia voittoja,
uutta kunniaa.
-- Enpä voi sitä sanoa, vastasi mustapintainen, päivettynyt upseeri
verkalleen, ja hänen kasvonsa ikään kuin sulivat leppoisammiksi. --
Ajattelin pientä, matalaa tupaa kaukana Savon sopukassa, hiljaista
nurkkaa, jossa nuori äiti keinuttaa kehdossa makaavaa, puolen vuoden
ikäistä poikalasta, joka iloisesti jokeltaa ja ojentelee äitiä kohti
pyöreitä käsivarsiaan. Siellä olisin silloin tahtonut olla, syrjässä
kaikesta hovin loistosta ja -- sodan pauhustakin.
Tätä ei nuori kersantti oikein ymmärtänyt. Hän käsitti kyllä, että tuo
savolaistupa oli everstin oma koti, jossa hänen nuori vaimonsa miestään
ikävöiden hoiteli heidän esikoistaan, ja ymmärsi, että hän ajatteli
heitä aina kaivaten. Mutta että tuo koti-ikävä voisi hetkeksikään
vaimentaa voittoisan soturin ja uljaan upseerin sotaisat unelmat ja
yhäti kasvavan kunnianhimon, sitä ei hänen sotahuumeinen, nuori
mielensä käsittänyt. Tuokion kuluttua hän kysäisikin:
-- Ehdittekö jännittäväin, kaiken huomionne vaativain sotatapausten
varrella useinkin muistella tuota kaukaista Savon sopukkaa?
-- Usein, niin, melkein joka hetki, vastasi eversti, luoden nuoreen
tarinatoveriinsa sydämellistä lauhkeutta säteilevän silmäyksen.
-- Taistelun tuoksinassakin?
-- Kotini muisto elää sieluni pohjalla silloinkin, vaikka tietysti
hetken tehtävät vaativat kaiken tarkkaavaisuuteni. Mutta kun taistelun
jälkeen pakkasessa tai sateessa heittäydyn hetkeksi nuotion ääreen
pitkälleni, on tuo kotituvan tutunomainen kuva kohta mielessä ajaen
tuokioksi kaikki muut huolet ja vaivat loitolle, lämmittäen sieluani ja
kutsuen luokseen. Taikka kun vartiopaikassa tarkkailen vaanivan
vihollisen salajuonia ja jännittyneenä harkitsen, aikooko se hyökätä
vai kiertää ja mikä vastaveto minun on eri tapauksissa tehtävä, silloin
tämä kaikki tuntuu minusta usein joutavuudelta ja turhuudelta, koko
tämä sota on minusta silloin julmaa, älytöntä leikkiä... Elämälle antaa
arvoa ainoastaan kodin onni ja rauha ja se työ, jonka ihminen kodissaan
tekee... Ikävöin kotiin rakkaitteni luo, en sitä koskaan kiellä.
Nuoresta kersantista tämä oli soturin puheeksi hentomielistä
haihattelua, joka ei sopinut uskalikolle ja kuolemaa halveksivalle
soturille eikä kunnioitetulle esimiehelle. Haudottuaan hetken ongelmaa
hän virkkoi:
-- Jos olisimme savolaisinemme olleet keväällä Kainuussa, jossa
Gripenberg suostui Suomen armeijan kanssa laskemaan aseet ja
antautumaan, silloin olisitte tekin, eversti, jo päässyt palaamaan
kotiin, Savoon...
Mutta silloin Dunckerin tummat silmät leimahtivat. Hän käännähti
vilkkaasti nuorukaiseen päin ja huudahti:
-- Sellaiseen antautumiseen en olisi koskaan suostunut. Sotilas ei saa
laskea asettaan eikä antautua, niin kauan kuin hän vielä voi tapella.
-- Lausuttuaan tuon melkein kiihkeästi heittäytyi nuorekas,
jaloryhtinen, mustapintainen eversti selkäkenoon seinää vasten, risti
sormensa polvensa ympäri ja puheli taas hiljaisemmalla äänellä. --
Mutta toivotonta ja tarkoituksetonta on varsinkin meidän suomalaisten
taistelu täällä Pohjanlahden takaisilla rannoilla. Kotimaamme on
valloitettu, sen takaisin voittamisesta ei ole mitään toiveita. Se
kuningaskin, jolle olemme valamme vannoneet, on suistettu vallasta...
Meidät, kourantäyden savolaisia ja pohjalaisia, on kohtalon leikki
heittänyt tänne meren taa kauas kodeistamme ja omaisistamme ties kuinka
pitkäaikaiseen taisteluun, jonka avulla emme voi enää pelastaa
menetettyä maatamme emmekä kotejamme...
Everstin katse, joka oli suuntautunut kauas illan autereista, itäistä
taivaanrantaa kohden, oli kaihoisa ja tuijottava; oli kuin hän olisi
tuon harmaan autereen läpi koettanut tähystää sinne, missä suomalaisen
järven rannalla oli pieni, matala tupa... Mutta sitten hän hymähti ja
jatkoi:
-- Kuten näet, nuori ystäväni, kalvaa minua väkevä kodin kaipuu. Eräs
tuttavistani onkin ivallisesti väittänyt, että jos minun annettaisiin
valita joko taivaan valtakunta tai Savonmaa, valitsisin Savon. Ja totta
tosiaan, niin minä tekisin!
Samassa hän karahti ryhdikkäänä, solakkana ja rotevana pystyyn
penkiltään ja jatkoi:
-- Enkä kuitenkaan ole hentomielinen, -- poika, oletko koskaan kuullut
kenenkään sanovan sellaista Dunckerista?
-- En, vastasi nuori kersantti melkein häveten. Hän oli ruvennut
keskustelun varrella ymmärtämään esimiestään: eversti Duncker oli sekä
tunteiden että tekojen mies ja siinä hän poikkesi edukseen tavallisista
sotureista. Tuollaista miehekkyyttä hän entistä enemmän alkoi ihailla.
* * * * *
Oli heinäkuun viidennen päivän ilta, juuri sen päivän, jonka Runeberg
on kohottanut meille jälkipolvelle merkkipäiväksi ja jota kesän
ihanimmalla ajalla usein vieläkin vietämme. Äidit leipovat usein siksi
päiväksi vehnäskakun ja kahvit juodaan ulkona lehtimajassa Dunckerin
muistoksi, joka tuo mieliimme hiukan surunvoittoisen, mutta samalla
kohottavan tunnelman. Me muistamme:
Vaan kysy, jos sa jolloinkaan
riveistä noista sotilaan
tavannet, urhon harmaan,
oliko miestä kuitenkin,
jok' oli urhoist' urhoisin,
saat vastauksen varmaan:
"Niin, herra, tunsin Dunckerin."
Hänen sankaritarinansa on yhtä lyhyt kuin loistava. Se välähti
kirkkaaksi jo kohta Suomen sodan alussa, jolloin kapteeni J.Z. Duncker
jätettyään nuoren vaimonsa ja parikuukautisen poikansa "pieneen tupaan"
Ristiinan pitäjään lähti Savon joukkoaan johtamaan ja kunnostautui
Jynkän rannalla, Pulkkilassa, Paukarlahdella, Koljonvirralla,
Salahmissa. Hän saavutti jatkuvasti mainetta lukuisissa taisteluissa
Ruotsin Länsipohjassa, jossa hän kerran toisensa perästä torjui
vihollisten uhkaavat hyökkäykset. Hän oli tullut kuuluisaksi yhtä
paljon uskaliaisuudestaan ja pelottomuudestaan kuin sitkeydestään.
Hänen Savossa suorittamansa lukuisat hyökkäykset vihollisen
selkäpuolelle, sen kuormastojen kaappaukset ja sen kulkuyhteyksien
katkaisemiset olivat toisaalta tehneet hänen nimensä pelätyksi
venäläisten taholla. Niinpä hän hyökkäyksillään Sandelsin pääleiristä
Toivolasta kesällä 1808 pakotti venäläiset muuttamaan koko alkuperäisen
suunnitelmansa hyökätä Savosta Keski-Suomen halki Adlercreutzin
armeijan selkään. Ja milloin hän vain oli ottanut puolustaakseen
jotakin uhattua asemaa tai suorittaakseen jonkin vaaranalaisen
liikkeen, hän toteutti sen kylmäverisesti ja kuolemaa pelkäämättä,
näyttipä tilanne kuinka toivottomalta tahansa. Jynkän rannalla hän
vastasi Sandelsin lähetille, joka kysyi hätääntyneenä, voiko hän nyt
pelastaa pataljoonansa, jota monta vertaa suurempi vihollinen joka
puolelta ahdisti avoimella jäällä:
-- Minä teen sen!
Ja hän teki sen. Ja kun Barclay de Tolly armeijoineen maaliskuussa 1809
saapui Pohjanlahden yli Ruotsin puolelle, lähetettiin sitä vastaan
saaristoon, Ostnäsiin, vain tuhatkunta savolaista ja pohjalaista, ts.
kaikki suomalaiset, mitä silloin enää Ruotsissa oli. Vihollisen
ratsuväki karautti jäällä tämän Dunckerin johtaman pikkujoukon ohitse
ja asettui sen ja rannikon väliin katkaistakseen siltä paluutien.
Dunckerille ehdotettiin silloin antautumista, mutta hän vastasi:
-- En antaudu niin kauan kuin miehistäni yksikin jaksaa ampua.
Ja hän johti sitkeästi taistellen suomalaisensa vihollisen ratsuväen
ohitse rannikolle. Kun vihollisjoukon päälliköt näkivät hänen paluunsa
lopultakin onnistuvan, he tekivät miekoillaan Dunckerille kunniaa ja
ratsastivat pois.
Nämä ja lukuisat muut Dunckerin tässä sodassa suorittamat sankarityöt
tunnettiin jo yleisesti Ruotsissa ja Suomessa ja ne tunsi hyvin sekin
nuori kersantti, joka tuona heinäkuun iltana, päivän työstä
lepäiltäessä, ihastellen kuunteli päällikkönsä puheita Hörneforsin
törmällä, missä Dunckerin pataljoonan savolaiset jalkamiehet juuri
laittautuivat levolle.
Mutta heidän tarinointinsa keskeytettiin. Tehtaan päärakennuksesta,
jossa esikunta majaili, saapui airut kutsumaan everstiä Sandelsin
tarjoamille illallisille, jotka tämä, äsken nimitetty ylipäällikkö, oli
siellä valmistuttanut itselleen ja lähimmille päälliköilleen.
Duncker meni tupaan vähän siistimään pukuaan ja sukimaan tummaa, hien
tahmentamaa tukkaansa ja partaansa. Mutta tuokion kuluttua karautti
ratsumies päämajan pihaan ja riensi hätäisenä Sandelsin luo. Hetken
kuluttua tuli toinen lähetti, yhtä hätäinen ja hiestynyt kuin
ensimmäinen. Päärakennuksen rappusissa ja edustalla syntyi hälinää ja
juoksua.
Duncker katsahti ikkunasta kuultuaan hälinän ja arvasi heti, mistä oli
kysymys: vihollinen hyökkää! Puolustusasema, johon Ruotsin väki ynnä
sen ytimenä yhä oleva suomalainen joukko-osasto oli tänne joen
pohjoiselle rannalle sijoittunut oli epäedullinen ja hyökkäyksille
altis, sen olivat päälliköt koko ajan oivaltaneet. Ja vihollisella oli
kolminkertainen ylivoima käytettävänään. Tästä kehkeytyy tiukka ottelu,
päätteli eversti jo ensi merkeistä.
Hän lähetti sen vuoksi kersanttinsa heti nostattamaan Savon miehet
aseisiin ja ilmestyi jo samassa itsekin heitä järjestämään. Silloin hän
jo näki jämtlantilaisten nahkapoikain, jotka olivat olleet jonkin
matkan päässä etuvartiossa, juoksevan hurjassa paossa peltojen poikki
sahaa kohden ja kasakkaparvia aaltoili metsän reunassa.
Oli yhdestoista hetki käsillä. Ehtimättä odottaa mitään ohjeita Duncker
järjesti kiireesti savolaisensa ampumaketjuun sillan korvassa olevien
lautatapulien taakse ja väliin ja alkoi sieltä käsin tarkalla
kivääritulella pidätellä hyökkääviä kasakoita. Sillä aikaa toiset,
levänneet osastot koettivat pysäyttää ja järjestää hätääntyneet
jämtlantilaiset taas vastarintaan.
Vihollisen hyökkäys hidastuikin ja pysähtyi hetkeksi ja sillä aikaa
ennättivät upseerit, joista useimmat olivat jo kerääntyneet
päärakennukseen Sandelsin juhlaillallisille, päästä joukkojensa luo ja
johtaa ne taisteluun. Oli annettu käsky peräyttää Ruotsin sotaväki
verkalleen sillan yli joen toiselle puolelle, missä oli parempi
puolustusasema, ja näitä liikkeitä ruvettiin nyt kiireellä
suorittamaan. Hetken kuluttua Sandels itsekin astui päärakennuksesta
ulos, nousi ratsunsa selkään ja lähti ajamaan sillalle. Ryssä ampui nyt
kolmelta taholta ja hyökkäili perääntyviä ruotsalaisia ahdistellen.
Sandels oli päärakennuksen pihalta ratsastaessaan kiukustuneen ja
kiusaantuneen näköinen -- hänhän tiesi ennakolta, että hyökkäystä
voitiin odottaa, olisi vain pitänyt peräytyä joen taakse jo ajoissa.
Mutta häntä suututti tällä hetkellä eniten se, että sahanhoitajan
saliin katettu illallispöytä jäi koskemattomaksi ja ettei hän ollut
vieraittensa vitkastelun vuoksi ehtinyt noista herkuista palaakaan
maistaa, ennen kuin tuli tämä äkkilähtö! Eipä hän näin kiireisessä ja
kunniattomassa perääntymisessä ollut koskaan ennen ollut mukana. Nyt ei
auttanut muu, mutta Toivolan ja Koljonvirran etevä, urhea päällikkö oli
tästä kaikesta tällä hetkellä ärtynyt ja alaisilleen pisteliäs.
Hän ratsasti siltaa kohti niiden lautatapulien ohi, joiden lomassa ja
suojassa Dunckerin savolaiset ampuivat pitäen kasakoita loitommalla.
Tuo tilapäinen, omituinen "rintavarustus", jonka takana miehet ampuen
kykkivät, tuntui hänestä kai naurettavalta, kaikki oli tänään niin
viheliäistä... ja hän virkkoi ohi ajaessaan ivallisesti Dunckerille:
-- Luulenpa, että eversti pelkää...
-- En ole pelännyt koskaan, vastasi Duncker loukkaantuneena, ja hänessä
leimahti heti harmin tuli. Hänestäkö sanottiin, että hän pelkäsi...!
Hän olisi tahtonut vastata vielä kipakammin, mutta Sandels ratsasti jo
loitolla.
Kerrotaan, että nuo edellä mainitut, ivalliset sanat pääsivät
harkitsematta ja leikkisässä mielessä hetkellisesti ärtyneen kenraalin
suusta eikä niiden tarkoituksena ollut loukata vanhaa ystävää ja
sotatoveria. Tunsihan Sandels jos kukaan Dunckerin sananparreksi
käyneen uljuuden ja pelottomuuden heidän lukemattomista yhteisistä
otteluistaan, mutta olisihan hänen pitänyt tuntea hänen
arkatunteisuutensakin. Mutta lautatapulien luona taistelevaan
suomalaiseen nämä sanat vaikuttivat myrkylliseltä pistokselta, joka
kuohutti hänen verensä ja kalvoi hänen sydäntään. Vaikka hän olisi
elänyt sata vuotta, ei hän olisi voinut koskaan unohtaa niitä sanoja.
Tilanteesta ja jo perinteeksi tulleesta tottumuksesta johtui, että
Dunckerin suomalaisineen oli jäätävä jälkijoukoksi sillan korvaan
suojelemaan ylipäällikön ja ruotsalaisten osastojen perääntymistä ja
hän teki sen uljaasti ja sitkeästi kuten aina. Kaikki olivat jo
pelastuneet sillan taa ja järjestyneet siellä tehokkaampaan
vastarintaan, mutta Duncker suomalaisineen taisteli vielä joen aukealla
törmällä pitäen viholliset, jotka jo sankoin parvin ryntäsivät,
loitolla sillalta.
Pohjalainen pataljoona, joka savolaisen rinnalla oli suojellut
paluutietä vetäytyi myöskin pääjoukon luo ja olisi ilmeisesti ollut
Dunckerinkin aika perääntyä. Mutta hän ei ollut siitä tietävinäänkään.
Eräs hänen luutnanteistaan astui silloin hänen luokseen ja virkkoi:
-- Pohjalaiset perääntyvät jo, eikö meidänkin ole aika lähteä?
-- En peräänny käskyttä -- koska pelkään, vastasi Duncker siihen
katkerasti ja taisteli edelleen.
Hetken kuluttua saapui myöskin pohjalaisen pataljoonan lähetti
ilmoittamaan, että he ovat jo jättäneet asemansa ja että saarrokseen
joutumisen vaara uhkasi savolaisia.
-- Pohjalaiset väistykööt taistelusta, mutta minä en savolaisineni tee
sitä koskaan, vastasi Duncker tälle sanantuojalle kirpeästi. Myrkky
vihloi hänen vertaan ja hän komensi miehiään yhä ampumaan seisoen itse
suorana ketjunsa edessä, kookkaana ja uljaana, mutta kasvoiltaan
synkänpunoittavana ja uhman ilme tummissa silmissään.
Vihdoin oli Sandelskin älynnyt, että Dunckerin itsepäisyyteen oli tällä
kertaa aivan erityinen syy; hänelle selvisi, että mies oli
loukkaantunut Sandelsin äskeisistä sanoista, jotka tämä oli jo valmis
hyvittämään. Hän lähetti sen vuoksi oman adjutanttinsa kutsumaan
Dunckerin takaisin vaaranalaiselta vartiopaikalta. Viholliset
ympäröivät silloin jo savolaiset niin läheltä, että adjutantti
ainoastaan henkensä hinnalla saattoi ratsastaa Dunckerin luo -- hänen
takinliepeensä ammuttiinkin jo puhki. Hengästyneenä ja hätääntyneenä
adjutantti käski Dunckerin kiireesti perääntymään -- hänellä oli jo
itsellään hoppu ratsastaa siitä helvetin paikasta takaisin. Mutta
Duncker ottikin ojentaakseen nuorta adjutanttia hänen käyttämistään
sanoista.
-- Tekö, nuori mies, tiedätte paremmin kuin minä, koska minun on
peräännyttävä! Ei, käenpoika, kyllä minä tiedän hetkeni...
Adjutantti palasi niine terveisineen ja pääsikin kuin ihmeen kaupalla
ehein nahoin vihollisen tulen lävitse, mutta hänen hevoseensa sattui
kaksi luotia. Duncker savolaisineen taisteli sitä vastoin edelleen
paikoillaan, latasi ja laukaisi, niin kuin ei mikään erityinen vaara
olisi heitä uhannut. Heinäkuun ilta alkoi jo hämärtää. Sen turvin
vihollisparvet olivat vähitellen hiipineet niin lähelle savolaisia,
että heidän kivääriensä tuli näkyi pensaikosta, eikä tämä seikka
tietenkään ollut voinut jäädä tarkkanäköiseltä, kokeneelta everstiltä
huomaamatta. Mutta hän ei ollut millänsäkään, poltteli vain piippuaan.
Nuori kersantti Argillander seisoi yhä lähettinä Dunckerin vieressä
kuljetellen hänen käskyjään ketjua pitkin. Hän virkkoi Sandelsin
adjutantin lähdettyä esimiehelleen hiljaa ja ujosti:
-- Te ajattelette, eversti, yhä kenraalin äskeisiä sanoja, eikö niin?
Mutta te olette ne jo täysin kumonnut.
-- Ei, poikaseni, minä ajattelen vain sitä pientä savolaista tupaa,
josta sinulle äsken kerroin, vastasi Duncker rauhallisesti, ja sytytti
piippunsa uudelleen.
Niin lähelle olivat ryssät jo saartoketjunsa vetäneet, että heidän
äänensä kuului savolaisten ampumaketjuun. He olivat myöskin tunteneet
vanhan vastustajansa Dunckerin ja eräs mies heidän joukostaan kuului
äkkiä huutavan hämärän halki:
-- Antaudu, Duncker! Olet saarrettu, et voi meitä enää väistää.
-- Piru antautukoon, en minä. Pojat, tukkikaa suu tuolta huutajalta!
Monta laukausta pamahti, mutta rohkea huutaja oli jo painautunut maata
vasten ja pelastui. Mutta Dunckerin sanoihin vastattiin myös samassa
vihollisen puolelta: Ampukaa!
Läheltä pamahti yhteislaukaus. Yksi luoti lävisti Dunckerin rinnan. Hän
kaatui käskien nyt vihdoinkin sotamiestensä pelastautua parhaansa
mukaan. Savolaiset eivät kuitenkaan olisi tahtoneet jättää rakasta
päällikköään, mutta heidän oli enää mahdotonta pelastaa häntä --
vihollinen oli jo edessä. Hämärässä useimmat hiipivät silloin
taaksepäin puolustusketjusta ja pelastautuivat Sandelsin joukkoon, näin
suoritettuaan sisukkaasti sen viimeisen taistelun, missä he olivat
mukana Ruotsin manterella.
Kaatuneen everstin luo jäi vain yksi mies, nuori kersantti Argillander,
joka ei viime hetkessäkään voinut luopua ihailemastaan esimiehestä.
Tämä hintelä nuorukainen seisoi siinä kaatunutta tukien vielä kun
ryssät tulivat ja ottivat verta vuotavan Dunckerin huostaansa vangiten
samalla kersantin. Nuorukainen sai siten olla mukana, kun Duncker
vietiin vihollisen leiriin sidottavaksi ja kun tämä ennen pitkää rupesi
tekemään kuolemaa.
-- Ota lompakkoni, kelloni ja tämä piippuni, puhui kalvennut, nyt
hervottomaksi voipunut sankari hiljaa kersantille. -- Vie ne, jos
säilytät henkesi, Savoon, siihen pieneen tupaan, jonka kyllä löydät.
Vie sinne viimeinen tervehdykseni nuorelle leskelle ja isättömäksi
jäävälle pojalleni.
-- Varmasti teen sen, lupasi kyynelehtivä nuorukainen, jonka suru oli
siihen paikkaan murtaa. -- Vienkö teiltä kenellekään muulle mitään
viestiä tai käskyä?
Kersantin mielessä pyörivät vielä kenraali Sandelsin äskeiset,
loukkaavat sanat ja hän arveli everstin ehkä vielä tahtovan niiden
johdosta jotakin lausua. Mutta Duncker vastasi hiljaa:
-- Älä kenellekään muulle, kotiväelle vain. Sano: heitä kaivaten ja
muistellen kuolin.
Puhkiammuttu rinta alkoi samassa korahdella, haavasta pulppuava veri
tukki hengityksen, ja tuokion kuluttua Zacharias Duncker kuoli.
Se oli suomalaisten viimeinen taistelu tässä sodassa, sen jälkeen
sotatoimet vaimenivat, syntyi välirauha ja sitten rauha. Mutta kallis
oli suomalaisille se uhri, jonka he tässä viimeisessä ottelussa
maksoivat Ruotsille vanhan purkautuneen liiton hinnaksi. Entisen
emämaan koskemattomuuden lunnaina Duncker muutamaa päivää myöhemmin
kätkettiin Uumajan kirkkomaalle, mikä silloin oli venäläisten hallussa.
Sandels lähetti heinäkuun 6:ntena päivänä airuen venäläisten päämajaan
pyytäen Dunckerin ruumista haudatakseen sen. Venäläiset kieltäytyivät
luovuttamasta vainajaa vastaten, että he kyllä ymmärtävät saattaa
asiaankuuluvalla kunnioituksella ja juhlallisuudella hautaan tämän
sankarin, jota hekin, vaikka hän vastustaja olikin, olivat oppineet
ihailemaan. Hänen rinnalleen samaan kirkkomaahan venäläiset hautasivat
samassa taistelussa kaatuneen uljaan kasakkaeverstinsä Airekovin,
molemmat sotilaallisin kunnioituksin, torvien soidessa ja tykkien
paukkuessa.
Kaukainen Savonmaa ei saanut vainajanakaan takaisin poikaansa, joka
sinne ja omaan pieneen kotiinsa oli niin hartaasti ja miehekkäästi
ikävöinyt.
_Santeri Ivalo_


VAARI
OTTO von FIEANDT

-- Onko vaari jo jalkeilla?
Keski-ikäinen ratsumies esitti tämän kysymyksen Tolppilan pihamaalla
Karstulan kirkonkylässä varhaisena elokuun aamuna, kun sumu lepäsi
vielä elovainioilla ja järvellä. Hän oli juuri sitonut höyryävän
ratsunsa tallin seinään ja lähestyi noin viidenkymmenen ikäistä
soturia, joka avopäin ja asetakin napit auki paistoi pihakiven kupeelle
tekemänsä pienen tulen ääressä vartaaseen pujoteltuja ahvenia.
-- Niin jalkeillako? venytti kalanpaistaja laiskasti kääntämättä
katsettaan ahvenista.
Toinen ei viitsinyt uudistaa kysymystään, vaan kumartui ottamaan
nuotiosta palavan tikun, jolla alkoi sytytellä piippuaan.
-- Tuntuupa olevan -- vai luuletko viidestäkään maaherran läänistä
löytyvän miestä, joka noin isännän äänellä osaisi kurkkunsa karaista?
suvaitsi kalanpaistaja ryhtyä selittämään.
Harmaassa, malkakattoisessa asuintuvassa oli kaksi porstuan ja kamarin
toisistaan erottamaa tupaa. Toisen tuvan ikkunaluukku oli työnnetty
syrjään ja sen takaa kuului karmea rykäisy, joka tuntui tulevan kuin
vuoren uumenista. Kohta sen jälkeen pisti ikkuna-aukosta näkyviin
pitkävartinen, savuava piippu, jota seurasi karheatukkainen pää
konkkanenineen, suurine viiksineen ja tummine, pörhöisine
kulmakarvoineen.
Äkeästi ilmestys puhalsi suustaan pitkän savun, nuuhkaisi kosteata
aamuilmaa, kohotti kulmansa ja tähysteli eri suunnille yläilmoihin
antaen katseensa lopuksi pysähtyä tulen luona oleviin miehiin. Hän
viittasi piipunvarrella merkin ratsumiehelle, joka harppasi ripeästi
ikkunan eteen ja teki kunniaa.
-- No, mitä olet saanut selville retkelläsi?
Ääni oli käreä, siinä ei ollut hempeyden vivahdustakaan.
-- Ryssän etujoukot, noin viisisataa ratsumiestä, tulivat eilen
Kalmariin. Pääjoukko saapui sinne illalla myöhään ja tänään he jatkavat
varmasti matkaa tänne Karstulaan.
-- Varmasti? Mistä sinä sen _niin_ varmasti tiedät? murahti piippumies
ja puhalsi savun ratsumiehen silmille.
-- Sen huomasi kaikesta. Ensi yönä tai viimeistään huomenaamuna he ovat
täällä kanuunoineen päivineen.
-- Jokohan ovat? No olkoon sitten, kyllä minä niiden parrat täällä
vanutan. -- Eerikka, pistähän murkinaa pöytään, lähden tässä vähän
ratsastamaan.
-- Heti paikalla, herra eversti, vastasi kalanpaistaja, joka tällä
välin oli ahvenineen siirtynyt tupaan.
Hänen täydellinen nimensä oli Eerik Ampuja, entinen ruotusotilas Savon
jalkaväessä ja syntyisin Ristiinan pitäjästä kuten eversti itsekin.
Torppansa hän oli jo vuosia sitten jättänyt pojalleen, joka palveli
korpraalina Fieandtin väessä, toimien itse sen jälkeen everstin oikeana
kätenä hänen sotilaspuustellissaan sekä nykyisin sotaretkellä. Hän se
piti tarkan huolen kaikista niistä everstille kuuluvista varusteista,
sukista, saappaista, lämpimistä alusvaatteista, eväistä ja
tupakkavehkeistä, jotka Ulriika-rouva sotaretkelle lähdettäessä oli
hänen huostaansa uskonut. Kotoa varatut eväät olivat tietysti jo aikoja
sitten loppuneet, mutta pitkin matkaa Eerikka osasi hankkia täydennystä
tyhjeneviin leipäsäkkeihin, voipyttyihin ja viinanassakkoihin, niin
ettei everstin ollut koskaan tarvinnut tyhjän pöydän ääreen istua.
Liikkeelle lähdettäessä hän sääli tavarat, kymmenet mytyt, kirstut,
pytyt ja nassakat omille vankkureille, joiden keulalle hän itse asettui
ohjaamaan, suupielessään lyhytvartinen, ikimustunut nysä.
Ketterästi hän kattoi honkapöydälle aamiaisen, johon sisältyi
aloittamaton puolikova reikäleipä, voita vihreäksi maalatussa
katajavanteisessa pytyssä, valtava kimpale palvattua naudanlihaa sekä
äsken paistetut ahvenet.
Pöydän ääreen asettuessaan Fieandt huomasi sukulaisensa, majuri
Furumarkin, joka laskeutui juuri pihalla hevosen selästä.
-- Hoi, serkku, täällä olisi jotakin hampaan rakoon. Luulenpa, että
naudankontta maistuu yöllisen ratsastuksen jälkeen. Mutta missä
Hästesko on?
-- Hän johtaa pataljooniamme salmen taakse. Minä poikkesin tänne
saamaan lähempiä määräyksiä.
Edellisenä päivänä, jolloin Fieandt joukkoineen vielä oli Kalmarissa,
Karstulan ja Saarijärven puolitaipaleessa, hän oli lähettänyt
Furumarkin ja Hästeskon kahden pataljoonan kanssa valtaamaan vihollisen
etuvartioasemia Kolkanlahdessa, Saarijärven pohjoiskulmassa. Mutta
kohta heidän liikkeelle lähdettyään hän oli saanut kuulla
tiedustelijoiltaan, että Vlastov oli vastikään saanut huomattavia
apujoukkoja sekä valmistautui etenemään pohjoista kohti. Tällöin
Fieandt oli päättänyt vetäytyä takaisin Karstulaan, jossa oli parempi
puolustusasema kuin Kalmarissa ja jonne hän Pääjärven ja
Karstulanjärven välisen salmen pohjoisrannalle oli jo edellisen viikon
kuluessa rakennuttanut valleja. Furumarkille ja Hästeskolle oli
lähetetty paluukäsky, jota noudattaen he olivat läpi yön marssineet
Karstulaan.
-- Eerikka hoi, kaksi kumausta! huusi Fieandt, kun Furumark oli
asettunut pöytään häntä vastapäätä.
-- Toimessahan tässä juuri ollaan, mutta mikä riivattu tuon tulpan on
saanut noin lujaan juuttumaan, murisi Eerikka askarrellen juurivasun
suojaaman, viiden kannun vetoisen pyöreän pullon kimpussa.
Tulppa irtaantui ja hän kaatoi ison tinapikarin täyteen helmeilevää
nestettä.
-- Olkoonpa onneksi tälle päivälle, sanoi Fieandt ja tyhjensi pikarin,
ojentaen sen täytettäväksi pöytätoveriaan varten.
He kävivät käsiksi pulleisiin ahveniin ja söivät hetkisen ääneti.
-- Päämajasta emme voi siis odottaa mitään apua? kysyi Furumark
saatuaan tyydytetyksi pahimman nälkänsä.
-- Kyllähän sen tiedät kysymättäkin, murahti Fieandt. -- Klingsporiin
vetoaminen on sama kuin hakisi tukea suomättäästä.
-- Niinpä niin, mutta onhan siellä Adlercreutz.
-- Hm -- mm! murahteli Fieandt lausumatta kuitenkaan sen selvemmin
julki ajatustaan hänestä.
Kaikesta näki, että hän oli äkeissään Adlercreutzillekin. Eikä suotta.
Tämäkään ei näet ollut kiinnittänyt erikoisempaa huomiota Fieandtin
raportteihin ja avunpyyntöihin, vaan arvellut Fieandtin kuvittelevan
vihollisen voimat suuremmiksi kuin ne olivatkaan. Ihminen näkee
tavallisesti omat vikansa suurennettuina toisessa. Niinpä Adlercreutz
uskoi Fieandtista sitä, mitä hän itse teki ja oli kaiken aikaa tehnyt.
Päämajan tiedustelutoiminta oli aina ollut hataralla kannalla ja
Adlercreutzilla oli tavallisesti liioiteltu käsitys vastustajansa
voimista. Fieandt sen sijaan oli talonpoikaisjärkeensä luottava mies
vailla mielikuvituksen lentoa. Hän tunsi jo entuudestaan nämä
seudut ja nojautui aina retkillään kansan apuun. Nytkin hän oli
paikkakuntalaisten apua käyttäen hankkinut tarkat tiedot vihollisen
voimista ja aikeista. Häntä harmitti syystä, etteivät hänen
tiedonantonsa päämajassa johtaneet mihinkään tuloksiin. Eikö siellä
todellakaan käsitetty tämän Saarijärven--Kokkolan tien merkitystä? Jos
vihollinen ylivoimallaan pakottaisi hänet peräytymään Lintulahdestakin
pohjoisemmaksi, silloin sillä olisi hallussaan tuo tärkeä tienristeys
ja pääarmeija Alavudella ja Kuortaneella joutuisi selkäpuolelta
uhatuksi. No, sitä ennen aikoi Fieandt kuitenkin iskeä niin että
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 17
  • Parts
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 01
    Total number of words is 3417
    Total number of unique words is 1993
    23.0 of words are in the 2000 most common words
    34.3 of words are in the 5000 most common words
    39.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 02
    Total number of words is 3500
    Total number of unique words is 2036
    20.6 of words are in the 2000 most common words
    29.8 of words are in the 5000 most common words
    34.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 03
    Total number of words is 3503
    Total number of unique words is 2075
    22.8 of words are in the 2000 most common words
    32.0 of words are in the 5000 most common words
    36.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 04
    Total number of words is 3295
    Total number of unique words is 2032
    18.9 of words are in the 2000 most common words
    29.4 of words are in the 5000 most common words
    34.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 05
    Total number of words is 3456
    Total number of unique words is 1985
    21.1 of words are in the 2000 most common words
    30.5 of words are in the 5000 most common words
    34.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 06
    Total number of words is 3474
    Total number of unique words is 2039
    21.8 of words are in the 2000 most common words
    31.7 of words are in the 5000 most common words
    36.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 07
    Total number of words is 3454
    Total number of unique words is 2010
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    29.3 of words are in the 5000 most common words
    34.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 08
    Total number of words is 3421
    Total number of unique words is 2027
    20.6 of words are in the 2000 most common words
    29.5 of words are in the 5000 most common words
    34.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 09
    Total number of words is 3399
    Total number of unique words is 1983
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    30.1 of words are in the 5000 most common words
    34.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 10
    Total number of words is 3402
    Total number of unique words is 2073
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    31.3 of words are in the 5000 most common words
    36.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 11
    Total number of words is 3427
    Total number of unique words is 2052
    20.2 of words are in the 2000 most common words
    28.7 of words are in the 5000 most common words
    35.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 12
    Total number of words is 3514
    Total number of unique words is 2026
    22.7 of words are in the 2000 most common words
    32.8 of words are in the 5000 most common words
    38.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 13
    Total number of words is 3415
    Total number of unique words is 1996
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    30.4 of words are in the 5000 most common words
    35.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 14
    Total number of words is 3436
    Total number of unique words is 2107
    19.9 of words are in the 2000 most common words
    29.3 of words are in the 5000 most common words
    34.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 15
    Total number of words is 3480
    Total number of unique words is 2124
    20.8 of words are in the 2000 most common words
    30.3 of words are in the 5000 most common words
    35.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 16
    Total number of words is 3409
    Total number of unique words is 2011
    20.4 of words are in the 2000 most common words
    29.2 of words are in the 5000 most common words
    33.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 17
    Total number of words is 3432
    Total number of unique words is 2002
    21.5 of words are in the 2000 most common words
    31.0 of words are in the 5000 most common words
    35.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 18
    Total number of words is 3455
    Total number of unique words is 1991
    19.6 of words are in the 2000 most common words
    28.8 of words are in the 5000 most common words
    34.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 19
    Total number of words is 3476
    Total number of unique words is 2023
    21.1 of words are in the 2000 most common words
    30.8 of words are in the 5000 most common words
    35.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 20
    Total number of words is 3413
    Total number of unique words is 2059
    20.2 of words are in the 2000 most common words
    28.8 of words are in the 5000 most common words
    32.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 21
    Total number of words is 3495
    Total number of unique words is 1989
    22.2 of words are in the 2000 most common words
    30.9 of words are in the 5000 most common words
    35.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 22
    Total number of words is 3523
    Total number of unique words is 2018
    22.0 of words are in the 2000 most common words
    31.4 of words are in the 5000 most common words
    36.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 23
    Total number of words is 3442
    Total number of unique words is 2015
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    30.6 of words are in the 5000 most common words
    35.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 24
    Total number of words is 2215
    Total number of unique words is 1427
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    33.0 of words are in the 5000 most common words
    37.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.