Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 08

Total number of words is 3421
Total number of unique words is 2027
20.6 of words are in the 2000 most common words
29.5 of words are in the 5000 most common words
34.5 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
vihlaisi miestä! Hän otti airon, kaivoi sillä kuopan kiven kupeelle,
kaivoi vihapäissään, kaivoi syvälle, ja viskasi sitten pullonsa kuopan
pohjalle. Täytti kuopan ja vyörytti kiven päälle. Ja lähti soutamaan.
Valehtelematta hän saattoi kertoa Forsmanille kaivaneensa kaikki
rahansa maahan. Mutta mihin hän ne kaivoi, siitä hän ei mitään kertonut
komentaessaan kiireellä miehensä uudelle saalistusmatkalle.
* * * * *
Päämäärää vailla, entistään hurjempana, synkempänä ja sydämistyneempänä
Pietari Longström harhaili tämän jälkeen kauan eri puolilla Suomea.
Milloin hän liikkui Päijänteen vesillä, milloin hätyytteli vihollista
Vaasan valtatiellä tai Viipurin takana. Hän kävi vielä Savossakin,
kotikylässään Joroisten takamailla, mutta ei hänen mielensä kirkastunut
siitä käynnistä: poltettu oli nyt kotitalo, poissa sen asukkaat!
Pietari kävi umpimieliseksi ja katkeraksi. Hän oli nyt omillekin
miehilleen usein juro ja tyly, sydänmaan kovia kärsinyttä kansaa hän
kohteli julmasti ja armottomasti -- hänen ainoa halunsa oli tuottaa
kasakoille niin paljon tuhoa kuin mahdollista. Mutta samalla hän päästi
kurin höltymään joukossaan, hän salli jo miestensä ryöstää mistä
saivat, juoda viinaa minkä tahtoivat, elostella, elämöidä vaarankin
paikoissa -- hän ei enää välittänyt omasta hengestään eikä muiden.
Kammottavan maineen Longströmin joukko saavutti näihin aikoihin
Peräpohjolassakin, jossa hän talvisin majaili, milloin Sotkamon,
milloin Paltamon, milloin Pudasjärven metsäkylissä. Suotta eivät näiden
seutujen eläjät valittaneet Ruotsin esivallalle asti tästä älyttömästä
elämöimisestä, kuinka Longströmin miehet riistivät talonpojilta heidän
vähät viljansa keittääkseen sen viinaksi, kuinka he juopuneina
reuhasivat, pieksivät viattomia ja ajoivat talon väen talvipakkaseen.
Mutta kerranpa raaistunut kapteeni kumminkin virkosi turtumuksestaan ja
inhimilliset tunteet pääsivät voitolle. Hän saapui eräänä päivänä
kosken rannalla sijaitsevaan Sotkamon taloon, johon jo ennen häntä oli
hänen miehiään ehtinyt. Siellä he tapansa mukaan jo olivat riiviöinä
mekastaneet. Varsinkin oli eräs entinen Kajaanin linnan mies -- linnan
olivat venäläiset vuosi sitten hävittäneet ja sen miehet kulkivat nyt
sisseinä saloilla --, Mäiväläinen nimeltään, riehunut hurjasti. Hän oli
ajanut perheen lapsineen pakkaseen, ja yksi talon pienokaisista oli
sinne kuollut. Kankea, kuihtunut ruumis oli äsken kannettu tupaan,
mihin Longström juuri saapui matkaltaan.
Silloin hän hätkähti tuota lapsen hentoa ruumista katsellessaan ja
kalpeni ehkä ensi kerran elämässään. Hän synkistyi omia syntejään ja
laiminlyöntejään ajatellessaan, hän kimpaantui alaisensa julmuudesta.
Longström kutsui Mäiväläisen ulos pitääkseen hänen kanssaan lyhyet
käräjät. Mutta rannalle tultua, kun kapteeni kalpeana tarttui
pyssyynsä, mies ymmärsi hänen katseestaan, mistä nyt oli kysymys. Hän
heittäytyi silloin äkkiä jäiseen veneeseen, joka oli sulan kosken
rannalla, ja lähti soutamaan pakoon joen yli. Mutta jäinen vene ei
totellut soutajaa, ärjyvä talvinen koski ryösti veneen, joka täyttyi,
siinä sai raakalainen palkan konnuudestaan...
Pietarin hilpeä luonne oli kovettunut, mutta hän kärsi kuitenkin jo
taas tästä elämänsä jylhyydestä ja alituisesta vaanijan ja vaanitun
ammatista. Mieluisana tuli hänelle silloin sydäntalvella Iijoen
varrelle sanoma, että Armfelt oli kutsunut hänet miehineen luokseen
Länsipohjaan. Heti Pietari lähti liikkeelle ja oikeinpa oudolta tuntui
hänestä taas olla ihmisten ilmoilla, siistiä pukunsa, tukkansa ja
partansa ja seurustella upseerina upseerien joukossa. Melkein oli jo
unohtunut häneltä sivistyneen ihmisen asu.
Armfelt tarvitsi myöskin partiomiehiä ja tiedustelijoita Norjan
retkellään, jota hän juuri valmisteli, ja Longström sai jo etukäteen
kevatkelillä 1718 60-miehisine "vapaakomppanioineen" tehdä
Pohjois-Norjan tuntureille tiedustelumatkoja tutustuakseen teihin ja
tienoihin. Ja kun pääjoukko, Suomen jäljellä oleva armeija, vihdoin
kesällä lähti liikkeelle, oli hänen jalkarakuunainsa tehtävänä aina
vain samota etujoukkona noita vaikeita taipaleita ja vastaanottaa
vihollisen ensi iskut. Mutta siihenpä hän oli tottunut Suomessakin --
aina olemaan vihollista lähinnä.
* * * * *
Kaarle-kuningas oli vastikään kaatunut Fredrikshallin edustalla,
vihollisen rohkeus oli siitä huimasti noussut ja se valmistautui nyt
antamaan maahansa tunkeutuneelle joukolle ratkaisevan iskun.
Hätätilaansa ei Armfelt kuitenkaan tahtonut vihollisille eikä omille
joukoilleen ilmaista, mutta tuskaisen hätäviestin sisälsi kuitenkin
kirje, jonka hän marraskuun puolivälissä lähetti Rörosista,
Pohjois-Norjasta, Ruotsin sodanjohdolle Skooneen kuvaten siinä
joukkonsa tilaa ja pyytäen kiireistä apua. Tätä viestiä viemään hän
lähetti taitavimman ja taatuimman partiomiehensä Pietari Longströmin
kuuden jalkarakuunan kanssa.
Hän tiesi hyvin viestin lähettäessään, kuinka vaikeaa sen
perillevieminen oli, sillä norjalaiset olivat hänen selkäpuolellaan
miehittäneet kaikki kulkukelpoiset tiet ja vuorensolat. Longström
oivalsi itsekin tehtävänsä vaikeuden, vaaranalaisuuden ja
arkaluonteisuuden varsin selvästi, mutta käsitti myös sen tärkeyden, ja
valmistautui reippaasti kuten aina pitkälle matkalleen.
-- Mutta kuinka käyneekin, tähdensi kenraali antaessaan omin käsin
Longströmille nuo tärkeät kirjeet, -- älä näitä missään tapauksessa
luovuta vihollisen käsiin. Toimita ne perille, siitä riippuu joukkomme
kohtalo ja suomalaisen nimen kunnia, mutta jos tulee sellainen tiukka
paikka eteen, että haavoitut tai joudut vangiksi, hävitä kirjeet
parhaan kykysi mukaan.
-- Perille ne vien, jos se ihmiselle yleensä on mahdollista, mutta
viholliskäsiin ne eivät joudu, vakuutti Longström vakavasti.
Hän seisoi siinä esimiehensä edessä nyt totisempana ja juhlallisempana
kuin koskaan aikaisemmin. Tuo aina nuortea ja hilpeä sissi oli
ilmeisesti vanhentunut viime vuosina, hänen piirteensä olivat käyneet
koviksi, hänen tumma ja tulinen katseensa kylmäksi, ja hopeaa oli jo
sekoittunut hänen ennen pikimustaan tukkaansa. Niinpä Armfelt lisäsi
katseltuaan häntä kotvan:
-- Tämän retken tehtyäsi siirränkin sinut sitten helpompiin, joskin
yhtä vaativiin toimiin. Olet jo rehkinyt kylliksi.
-- En sääli vaivojani, ilolla aina partioon lähden. Hyvästi, kenraali!
-- Hyvästi, kapteeni!
Tukalaa oli jo alkutaipaleesta kulku oudossa, lumenpeittoisessa
vuoristossa, jossa rotko tai tunturiseinä yhtäkkiä saattoi sulkea
väylän, eikä pieni retkikunta kuitenkaan uskaltanut laskeutua
miehitettyihin laaksoihin. Mutta vielä vaikeammaksi muutti matkanteon
sama vaara, jota Longström itse oli Suomessa edustanut ja jolla hän
aina oli väijymänsä vihollisjoukon tuhonnut: Norjan talonpojat
taistelivat hekin sissijoukkoina sisukkaasti isänmaataan puolustaakseen
ja vaanivat sinne tunkeutunutta vihollista tuhotakseen sen.
Pari päivää tuntureilla taivalta tehtyään Pietari havaitsi näitä
talonpoikaisparvia joka taholla. Ne eivät vielä hyökänneet, eivätpä
usein näyttäytyneetkään, mutta Hegren tuntureita samotessaan hän
aavisti niiden läsnäolon kaikkialla ympärillään.
Hän läheni jo kuitenkin valtakunnanrajaa, sitä autiota tunturimaastoa,
jonka yli hänen oli pyrittävä. Huomenna ehkä jo ollaankin siellä, hän
päätteli eräänä iltana laskeutuessaan vuoristorotkossa havuvuoteelle
nuotion ääreen. Mutta hän tunsi samalla mielensä tavattoman
levottomaksi... tuo tunne oli jotakin aivan outoa hänelle, joka oli
ennen voinut rauhassa nukahtaa missä vaaranpaikassa tahansa ja joka
saattoi liioittelematta kehua, että pelon tunne oli hänelle vieras. Se
oli jotakin toisenlaista levottomuutta, sisäistä tuskaa. Häntä väisti
nyt uni, hänelle muistuivat mieleen lapsuustanhuat, vanhemmat,
kotikaislikko. Ne olivat aivan kuin tuossa iltasumun takana. Sitten hän
näki edessään päivänpaisteisen lehdon Pajulahden rinteellä ja rannalla
keltatukkaisen tytön kädellään silmiään varjostamassa... Mies
käännähti. Mistä se nyt mieleen lensi tuo kaukainen, rakas muisto,
jonka hän jo aikoja sitten oli pakolla ajatuksistaan karkottanut, mikä
kumma loihtikaan yhtäkkiä ilmieläviksi nuo karkean soturin ainoat,
kauniit mutta katkenneet unelmat...?
-- Missähän lie keltatukkatyttöni, huoahti hän mietteissään. -- Vieläkö
lie hengissä -- kai hän hengissä on, vieraan orjana... Kerran tyttö
sieltä palaa kotimökilleen Pajulahden rannalle, mutta eipä taida enää
sinne palata merisissi, jonka kihlavitjat hän povelleen kätki...
Siinä muistui nuotiolla lepäävän partiopäällikön mieleen myös se aarre,
jonka hän oli mökin alaiseen rinteeseen kaivanut, ja hänessä välähti
samassa ajatus kirjoittaa tytölleen kirje noista tinapulloista ja
ilmaista niiden kätköpaikka Sesilialle siltä varalta, että tämä vielä
palaisi kotiseudulleen. -- Tuleehan rauha kerran, mutta silloin se voi
olla myöhäistä...! Tuo ajatus valtasi hänet niin kokonaan, että hän
yhtäkkiä kaivoi esille repustaan kirjoitusvehkeet -- jotka hänellä aina
kaiken varalta oli matkassaan -- ja rupesi siinä lepattavan nuotiotulen
valossa kohmettunein käsin kirjettä rakentamaan. Hän pani siihen paljon
useampia lämpimämpiä ja hellempiä sanoja, kuin mitä hän koskaan
suullisesti oli immelle puhunut, kertoi aikeistaan, kertoi
aarteestaan, määritteli tarkoin sen paikan. Kirjeensä hän osoitti
Vehkalahden kirkkoherralle... olipa tuo kuka tahansa, kyllä hän
seurakuntalaisistaan selon ottaa, jos he vain paikalla ovat. Ja vaikka
kirje joutuisikin vieraisiin käsiin, yhdentekevää, ehkä niistä
tinapulloista on jollekin iloa... Kirjeensä hän aikoi, jos hänet
itsensä tapaturma tavoittaisi, jättää jollekin miehistään, matkamiesten
mukana aikoinaan Suomeen toimitettavaksi -- tuo mielen levottomuus oli
hänelle lähtökohtana kaikessa. Mutta nyt hän kätki kirjeen povelleen
kenraalin tärkeiden kirjeiden lomaan.
Pietari oli niin kiintynyt tuohon puuhaansa, hääri niin innokkaasti
noissa menneissä muistoissaan -- miesten nuotiolla kuorsatessa -- että
yö oli jo puoleen kulunut, kun hänkin vihdoin asettui levolle. Mutta
aamuvarhaisella, ennen päivänkoittoa, hän oli taas jalkeilla,
reippaana, rohkeana ja toisia rohkaisevana, onnistumisestaan varmana
kuten aina.
Kiireellä taipaleelle! Aamun valjetessa partiojoukko joutui vuolaan
vuoripuron partaalle. Heidän oli päästävä sen yli ja he hakivat nyt
sopivaa kahlaamoa. Siinä olikin kivikkokoski korkeanlaisen putouksen
yläpuolella, siksi matala, että siitä voitiin ylittää puro. Pietari
meni sitä edeltä tutkimaan valppaasti ympärilleen pälyillen, sillä
juuri tuollaisessa paikassa hän itse oli monesti kasakoita väijynyt ja
tuhonnut. Ei näkynyt vaaraa, mies laskeutui rantakiville, hyppäsi
kiveltä toiselle ja oli pian kosken vastaisella puolella. Silloin
pamahti laukaus rantakallion takaa. Pietari tunsi vihlovaa kipua,
rinnassaan ja kaatui... Ja samassa hyökkäsi kallioiden takaa esille
parvi aseellisia talonpoikia...
Longström nousi vielä... hänen piti toki palata kosken yli, antaa
tärkeät kirjeet miehilleen toimitettaviksi perille... itse hän tunsi
kohtalonsa hetken tulleen. Mutta hän ei jaksanut enää hypätä... kylki
oli puhki... ja tuossa jo juoksi muuan nuori talonpoika häntä
vangitsemaan. Silloin Pietari tempasi kirjeet poveltaan, viskasi ne
koskeen, joka ne nielaisi, kuljetti edelleen ja hautasi putouksen
ärjyihin...
Hänen partiomiehensä ampuivat nyt vimmatusti vastaan joen toiselta
rannalta yrittäen päästä päällikköään pelastamaan, ja tulinen taistelu
riehui tuokion kaatuneen ympärillä kosken partailla. Mutta Pietari
viittasi miehiään peräytymään ja pelastautumaan miten voivat, koska he
eivät kuitenkaan mahtaisi ylivoimalle mitään. Itse hän haavoittuneena
antautui vangiksi.
Norjalaiset talonpojat kohtelivat häntä hyvin, kantoivat hänet
lehdespaarilla läheiseen kyläänsä ja hankkivat siellä haavurin häntä
hoitamaan. Mutta luoti oli iskenyt liian arkaan paikkaan, haavaa ei
voitu lääkitä. Päivän sairasti mies siellä kuumehoureissa; sitten hän
kuoli.
Uljaalle partiopäällikölle ja viholliselleen kapteeni Pietari
Longströmille, norjalaiset pystyttivät hautapatsaan Lerfaldin
puutarhaan, johon hänet haudattiin. Samassa pikkukaupungissa
säilytetään vielä hänen aseitaan, joita hän kaatuessaan kantoi.
Mutta kenraalin kirjeiden mukana Pietari oli viskannut koskeen myös
yöllä kyhäämänsä kirjeen, jonka hän oli osoittanut Vehkalahden
kirkkoherralle ja jossa hän teki testamenttinsa keltatukkaiselle
kihlatulleen. Virran viemänä meni myös vihje hänen tinapullojensa
kätköpaikasta. Niitä ei koskaan löydetty, vaikka noita korpraali
Forsmanin tiedonantojen pohjalla oikein viranomaisten toimesta sodan
jälkeen etsittiin. Ne ovat siellä kiven alla Pajulahden rannassa. Ehkä
ne sieltä vielä löytää joku keltatukkatyttö, jolle vaisto sanoo, minkä
kiven alla ne ovat.
_Santeri Ivalo_


HERÄÄ HETKEKSIKIN, TUULI!
AMIRAALI NIILO EHRENSKIÖLD

Kuin kiusaten kirkuivat lokit suurenlaisen sotalaivan ympärillä, joka
liikahtamatta lepäsi Riilahden selällä, laajahkon salmen suussa
Hankoniemen länsipuolisessa saaristossa. Keski-ikäinen, päivän melkein
mustaksi polttama sotaherra, joka yksin seisoi laivan tervaisella,
paahteen hautomalla peräkannella, heitti puolittain vihaisen,
puolittain kateellisen silmäyksen noita yllään rääkyviä lentäjiä kohti,
jotka eivät tarvinneet tuulen apua viilettääkseen aavan meren ylitse,
ja hänen katseensa pysähtyi silloin pitemmäksikin ajaksi tarkkailemaan
heinäkuun pilvetöntä sinitaivasta. Sileänpuhdas ja imelänkorea se oli
vain tänäkin aamuna! Kunpa nousisi idästä teräksenharmaa pilvenlonka,
joka kasvaisi ja peittäisi tuon iljettävän sinen!
Mutta ei noussut hattaraakaan miltään suunnalta. Meri lepäsi yltyleensä
rasvatyynenä heijastaen peilipinnastaan auringon helottavia säteitä,
jotka vaivuttivat koko luonnon nuokkuvaan raukeuteen. Rantakalliot
hohtivat kuumuutta, seisova merivesi hajahti tunkkaiselta, ja velttoina
kävelivät helteen nuuduttamat merimiehetkin laivan kannella jaksamatta
ryhtyä paljon mihinkään. Kaikki elämä oli hervahtanut toimettomuuteen
ja unteluuteen, sotalaivatkin lepäilivät siinä salmen suussa kuin
syvimmän rauhan hekumassa.
-- Ja kuitenkin... tämä on kirottua! Nyt juurihan olisi tulisimman,
sisukkaimman toiminnan hetki...
Kiukkuisena ja kärsimättömänä mittaili kiusaantunut sotaherra laivansa
tervattua kantta.
-- Nyt juuri -- kylläpä tietäisin mitä tekisin, jos tuuli heräisi edes
hetkeksi unteluudestaan! Viilettäisimme näillä aluksilla Riianlahden
selän poikki, ampuisimme puolessa tunnissa venäläisten maitse
Lapinlahden kannaksen yli tänne kuljettamat kaleerit upoksiin ja sitten
nopeasti aavalle selälle pääjoukkoamme vastaan. Jopa silloin
näyttäisimme noille niemen ympäri soutaville Apraksinin orja-aluksille,
kuka käski tulla tänne Suomen vesille. Lentäisimme, kiertäisimme,
iskisimme...! Mutta ei... me emme lennä mihinkään. Tässä me olemme kuin
jaloista kahlitut vangit, tuomittuina toimettomuuteen, häviöön ja
häpeään.
Hän huoahti raskaasti, lokkeja tähystellyt katse vaipui alas ja tarmon
nostattama into laukesi. Eihän tässä voinut tehdä mitään, jököttää vain
paikoillaan -- tuuli ei herännyt, pienintäkään pilveä ei noussut
taivaalle.
Tätä kiduttavaa tilannetta oli jo kestänyt pari vuorokautta -- siinä
olivat toimettomuudessa kuluneet tärkeimmät, ratkaisevimmat päivät.
Nämä heinäkuun loppupäivät 1714 olivat satumaisen herttaiset ja kauniit
-- heinänteolle ne olivat kai parhaita poutapäiviä, mutta Ruotsin
laivastolle, jonka olisi ollut varjeltava Suomen rannikkoa ja yleensä
maan länsiosaa venäläisen laivaston saarrolta, ne olivat kidutuksen ja
tuhon päiviä.
Tässä pitkällisessä sodassa, joka sittemmin sai historiassa isonvihan
kamalan nimen, oli Ruotsin laivasto yleensä paljon paremmin kuin
maajoukot pitänyt puoliaan ja estänyt itäistä vihollista etenemästä.
Ruotsilla oli vanhastaan melkoinen sotalaivasto; venäläisillä taas,
joiden alueet hyvin pieneltä osalta ulottuivat meren rannikolle, ei
sodan alussa ollut laivastoa laisinkaan. Ja senkin jälkeen kun tsaari
Pietari valloitettuaan Inkerin ja Vironmaan ja perustettuaan Nevan
suuhun uuden pääkaupunkinsa, oli vähitellen hollantilaisten neuvolla ja
avulla rakentanut itselleen huomattavan määrän laivoja, olivat Ruotsin
ja Suomen merivoimat saaneet uuden kilpailijan pidetyksi loitolla
Suomenlahden itäisimpään soppeen suljettuna ja iskeneet sen takaisin
aina kun se sieltä vähänkin ulommaksi uskaltautui. Asteittain
vihollislaivaston liikkumisalue oli kuitenkin viimeisinä kesinä
Suomenlahdella maavoittojen ansiosta laajentunut. Se oli jo vallannut
Suomen rannikon Porvoota ja Helsinkiä myöten, jotka kaupungit se oli
hävittänyt, ja viime aikoina sen pääpyrkimyksenä oli ollut päästä
Hankoniemen ohitse valtaamaan Suomen läntistä rannikkoakin Turkuun
asti. Edellisenä talvena tsaari Pietari oli juuri tätä tarkoitusta
varten rakennuttanut vanhoilla Retusaarilla, joille nyt oli perustettu
merkittävä Kronstadtin merilinnoitus, satoja uusia kaleereja, ja näistä
muodostettu laivasto oli tänä kesänä ruhtinas Apraksinin komennossa
esiintynyt uhkaavampana kuin koskaan ennen. Mutta Hangon linjalla
Ruotsin vanha laivasto oli kaikesta huolimatta sitkeästi ja
menestyksellä pitänyt puolensa; kaikki Apraksinin yritykset kiertää
Hankoniemen kärki olivat rauenneet. Tsaari Pietari oli itse ollut
laivastonsa mukana ja koettanut kiihottaa sitä uusiin ponnistuksiin,
mutta Ruotsin laivaston vartioimasta niemen kärjestä oli aina ollut
pakko peräytyä.
Vihdoin venäläiset olivat päättäneet käyttää oikotietä päästäkseen
Suomen länsivesille. He olivat ryhtyneet suurenmoiseen työhön:
rakentaneet Hankoniemen kapeimmalle kannakselle puolatien vedättääkseen
miehillä ja hevosilla kaleerilaivojaan kannaksen poikki! Kesäkauden oli
3.000 miestä ollut siinä työssä. Ja muutamia laivoja he niin olivat jo
saaneet sinne vedätetyksikin ohittaen Ruotsin laivaston, joka yhä vaan
Hankoniemen kärjen kohdalla merta vartioi. Uteliaana oli Ruotsin väki
seurannut tätä merkillistä hommaa, ja kun ensimmäiset venäläislaivat
todella oli saatu kannaksen poikki, oli ruotsalaisten yliamiraali
Wattrang lähettänyt suomalaisen vara-amiraali Ehrenskiöldin mukanaan
vähäinen laivasto-osasto -- 2 isompaa ja 6 pienempää laivaa -- antamaan
noille "oiustajille" asiaankuuluvat tervetuliaiset.
Tällä matkalla Ehrenskiöld nyt oli, kun hän osastoineen joutui
Riilahden selällä tyveneen, josta ei päässyt mihinkään. Ruotsin
laivastossa oli näihin aikoihin miltei yksinomaan purjelaivoja,
uudemman ajan sotataito oli näet hylännyt vanhanaikaiset soudettavat
kaleerilaivat kömpelöinä ja miesten voimaa liiaksi kysyvinä. Mutta
tsaari Pietari oli kuitenkin rakennuttanut itselleen etupäässä juuri
näitä viimeksimainittuja -- hänellä ei ollut miehistä puutetta! -- ja
siten venäläiset laivat pääsivät suurelta osalta kulkemaan
tyvenelläkin. Mutta tällainen jatkuva tuulettomuus oli kuitenkin ylen
harvinainen tapaus -- oli kuin tuulten herra olisi sen ihan Ruotsin
laivaston kiusaksi ja sen toiminnan tyrehdyttämiseksi säätänyt näiksi
heinäkuun päiviksi.
Ehrenskiöld oli toki soutuveneiden välityksellä ja lippumerkein
viestiyhteydessä päälaivastonsa kanssa, joka nyt oli yhtä täydelliseen
toimettomuuteen tuomittuna pysähtynyt vartiopaikalleen ulkomerelle
Hangon kohdalle, ja täältä rupesi pian saapumaan uusia jobinposteja.
Venäläiset olivat päättäneet käyttää heille erityisen suotuisia
sääsuhteita hyväkseen. Tsaari itse, joka oli majaillut Tallinnassa, oli
muutamia päiviä sitten saapunut sieltä Apraksinin laivastoon Porkkalan
tienoille ja nähtävästi valanut taas uutta intoa miehiinsä. Koko
venäläinen laivasto, johon kuului 180 alusta ja 20.000 miestä, oli
lähtenyt tuulettoman sään aikana soutamaan Hankoniemen ohitse länteen
päin. Se kulki hitaasti mutta varmasti eteenpäin.
Vihoviimeinen kiusan hetki se oli tuolle suurelle ja verrattain
voimakkaalle Ruotsin päälaivastolle. Sen täytyi melkein vierestä
katsella, kuinka venäläinen laiva toisensa perästä hiipi rannikkoa
pitkin ja kuinka ne sitten pitkänä jonona soutivat ruotsalaisten
tykkien ohitse, sylkäisten kuin ilkkuakseen silloin tällöin vain
muutaman laukauksen merellä vartioivia, paikoilleen tuomittuja
purjelaivoja vastaan, jotka eivät päässeet liikkeelle estämään tuota
ärsyttävää hanhenmarssia. Amiraali Wattrang oli koettanut soutuveneillä
hinata edes muutamia laivojaan tykinkantaman päähän kurittaakseen noita
kulkijoita, mutta se oli ollut kovin hidasta ja vaivalloista hommaa --
ainoastaan pari kaleeria hän siten oli saanut ammutuksi upoksiin.
Mutta nyt läheni koko tuo satakeulainen ja tuhatairoinen Hangon
kiertänyt vihollislaivasto sota-orjain soutamana esteettömästi niitä
Riilahden vesiä, joihin Ehrenskiöld pienellä osastollaan oli pakosta
pysähtynyt tuulta odottamaan -- ja sen saattoi heti arvata, mikä
kohtalo tätä heikkoa osastoa siinä nyt odotti! Sen tiesi tuo
päivänpolttama merikarhu, joka kärsimättömänä lippulaivansa "Elefantin"
tervakantta mittaili, ja hän tähysti yhä uudelleen seesteiseen
avaruuteen, nousisiko sieltä pientäkään pilvenlonkaa, joka vielä viime
hetkessä ennustaisi tuulta, vapautumista ja toiminnan mahdollisuutta.
Ei noussut. Ilmaa sumentamaan levisi vain harmajaa auerta, joka
rajoitti näkyvyyttä, mutta sen lävitse helotti ja paahtoi nouseva
aurinko edelleen punaisena ja painostavana. Meri tuntui höyryävän,
mutta värettäkään ei sen pinnalla liikkunut. Ei ollut mahdollisuutta
yrittää mitään.
-- Ja kumminkin on jotakin tehtävä, murahti levottomana asteleva
amiraali ääneensä.
Niilo Ehrenskiöld oli näihin aikoihin 40-vuotias mies, terve, voimakas
ja roteva. Hän oli Turun lapsia ja oli osan nuoruuttaan viettänyt
Pohjanmaalla, jossa hänen isänsä oli maaherrana. Jo nuorena hän oli
kuitenkin astunut meriväkeen, jonka vapaaseen, rohkeaan elämään hänen
reipas luontonsa veti. Muutamia oppivuosiaan hän palveli kaukana
Ranskan sotalaivastossa ja oli nyt puolentoistakymmenen vuoden
kuluessa, Kaarle XII:n suuresta sodasta lähtien ollut mukana kaikissa
tämän ajan meritaisteluissa, kuljettanut sen alkuvuosina kuninkaan
voittoisaa armeijaa meren yli ja torjunut myöhemmin uhkaavasti
voimistuvaa itäistä vihollista. Hän oli ollut monissa tukalissakin
tilanteissa, monesti hän oli laivoineen murtautunut pahimmista
saarroksista, iskenyt ilomielellä ja rohkeasti silloinkin, kun tilanne
oli näyttänyt aivan toivottomalta. Mutta tällaisessa kiipelissä hän ei
ollut koskaan ollut. Vihollista ei näkynyt, tänä sydänkesän kauniina
päivänä oli hiljaista kuin sulimman rauhan aikana, mutta hän tiesi
kuitenkin olevansa vainolaisen armoilla, kykenemättä mihinkään.
-- Ja kumminkin on jotakin tehtävä, hän toisti itsekseen. -- Vihollinen
voi kaleereineen ehtiä tälle selälle minä hetkenä tahansa!
Roteva soturi astui etumaston juurelle ja soitti siinä olevaa
hälytyskelloa. Miehiä ryntäsi ylös laivan uumenista asettuen riviin
kannelle, ja alipäälliköt kerääntyivät esimiehensä ympärille.
-- Meidän on valmistauduttava taisteluun, komensi Niilo ankarana. --
Ankkurit ylös!
-- Mihinkä tästä sitten lähdetään? veistelivät upseerit katkeran
ivallisesti.
-- Purjehdimmeko vihollista vastaan?
-- Eiköhän ole parempi odottaa tässä.
-- Niin, ehkä päälaivasto ehtii tähän avuksemme!
Näistä pistopuheista, joilla nuoremmat meriupseerit kevensivät apeaa
mieltään, ei esimies kumminkaan suuttunut. Kaikki käsittivät, että oli
välttämätöntä karistaa unteluus ja velttous miehistä ja valmistautua
siihen, mikä oli tulossa. Tykit tarkastettiin, ampumatarpeet kannettiin
esille kuin alkavaa taistelua varten, luukut suljettiin ja köydet
sidottiin. Miehet tottelivat käskyjä, hinasivat soutuveneiden avulla
laivat lähemmäksi toisiaan, upottivat saarien väliseen salmeen pari
suurta kalastajavenettä, ettei mikään vihollinen pääsisi selän puolelta
hyökkäämään, ja sulloivat panoksia tykkeihin. Mutta he tekivät sen
kaiken ensiksi hiukan epäillen ja naureskellen. Vihollistahan ei
näkynyt, vartijat eivät suurmaston huipusta antaneet mitään merkkejä,
ja hyökkäykseenhän ei tuulettomuuden takia voinut ryhtyä. Mutta työn
touhusta he vilkastuivat, ja ennen kuin päivä oli puolessa he olivat jo
selvillä siitäkin, miksi tällainen ylimääräinen touhu oli tarpeen.
Lippulaivan, "Elefantin", mastovahti ilmoitti näet silloin yhtäkkiä,
että Hangon reitillä näkyy alus, jonka airot kimaltavat
päivänpaisteessa, näkyy toinen ja kolmas, -- ne kasvavat ja lähenevät
rannikkoa pitkin.
-- Venäläiset ovat siis todella kiertäneet Hankoniemen!
-- Ja ovat pian niskassamme!
Wattrangin päälaivasto ei ollut siis lopultakaan voinut pidättää
Apraksinin kaleereja. Kiireesti Niilo Ehrenskiöld kutsui nyt kaikkien
laivojensa päälliköt yhteiseen sotaneuvotteluun "Elefantin" kajuuttaan.
Se oli lyhyt ja vakava keskustelu. Useat viittasivat tilanteen
toivottomuuteen. Apraksinin venäläinen laivasto käsitti, niin kuin
monista ennakkotiedoista voitiin päättää, lähes 200 alusta, joissa oli
yli 300 tykkiä ja 20.000 miestä. Ehrenskiöldin osastossa oli 8 laivaa,
näistä vain kaksi suurehkoa, sekä yhteensä 900 miestä ja 30 tykkiä --
voimasuhteet olivat selvät! Kaleerilaivat saattoivat liikkua ja
kiertää, mutta purjelaivojen oli pakko ampua paikoiltaan -- siinä ei
auttanut uljuus eikä taito. Puhuttiin jo antautumisestakin, mutta
lopultakaan ei muuta mahdollisuutta ollut kuin ryhtyä näissäkin oloissa
taisteluun -- se oli neuvottelun tulos. Ehrenskiöld sai tämän päätöksen
aikaan. Hän osoitti, että venäläinen ei ollut ennenkään pitänyt
sopimuksia ja että isänmaa odotti laivaston tekevän velvollisuutensa.
-- En tahdo kenenkään sanovan, että yksikään ruotsalainen tai
suomalainen laiva taistelutta luovutettiin viholliselle ja että
Kaarle-kuninkaan koulussa kasvatettu soturijoukko kamppailematta
antautui. Me taistelemme ja menemme pohjaan, muuta emme voi!
Näin puhui päivettynyt amiraali laivanpäällikköjen neuvottelussa
värähtämättömällä äänellä, rauhallisesti ja riehahtamatta. Se oli
hänestä velvollisuuden ja kunnian koruton vaatimus, tällaiseen
tilanteeseenhan täytyi soturin aina varustautua. Nyt oli kohtalon hetki
koittanut hänelle ja hänen joukolleen: oli taisteltava loppuun asti. Ei
mikään tinkiminen voinut tulla kysymykseen, suoraviivainen ja
johdonmukainen oli karoliinin oppi ja ohjelma.
Hänen sanansa olivat toisille päälliköille ilman muuta käsky. Heistäkin
se oli ainoa mahdollisuus, ja jos joku tunsikin sydänalassaan ankeutta
ja mielessään epäilyä siitä, hyödyttikö uhrata nämä urheat miehet ilman
mitään menestyksen toivoa, ei hän siitä mitään hiiskunut -- se ei olisi
ollut sopivaa soturin arvolle.
-- Niin on meneteltävä, vastasivat soturit esimiehensä esitykseen.
-- Aseta, Niilo, meidät vain kukin paikoillemme, me täytämme
velvollisuutemme.
-- Sen tiedän, virkkoi esimies, jonka äänessä nyt oli pehmeämpi sävy.
-- Yhteinen on taistelumme ja kohtalomme!
Sovittiin siitä, että laivat vetäytyvät hiukan syvemmälle salmeen;
siten rintama lyheni eikä ylivoima päässyt sivuilta pahasti
ahdistamaan. Lippulaiva "Elefantti", joka oli nimensä kaltainen, iso ja
kömpelö rumilus, mutta jossa olivat laivaston enimmät ja parhaat tykit,
oli hinattava keskisalmelle, sen viereen toinen suurehko fregatti
"Pollux" ja sitten heikommat pikkulaivat, joilla oli vain pari
suurempaa keulatykkiä kullakin, edelleen puolikuunmuotoisesti sivustoja
suojelemaan. Aseman muutosta taistelun varrella ei tuulen puutteessa
voitu ajatellakaan.
Kun päälliköt nousivat kajuutasta kannelle näitä ratkaisevia
päätöksiään toteuttamaan, oli venäläisiä laivoja jo kerääntynyt
eteläiselle taivaanrannalle loppumaton jono, ja uusia näkyi yhä olevan
tulossa; ne peittivät harmajana vyöhykkeenä koko suvisen näköpiirin.
Toistaiseksi ne näyttivät laskeneen ankkurin, jääneet odottamaan
toisiaan ja huokaisemaan alkavaa työtään varten. Mutta toisenkin seikan
kannen alta nousseet miehet ympärilleen silmäillessään huomasivat.
Idästä, maan puolelta, oli taivaalle nousemassa hallava pilvi ja
loitompana selällä näkyi meren vihertävässä, lasinkirkkaassa kalvossa
tummahtavia juovia. Olisikohan puolelta päivin maatuuli todella
heräämässä, nousisikohan lopultakin sen verran vihuria, että saisi
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 09
  • Parts
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 01
    Total number of words is 3417
    Total number of unique words is 1993
    23.0 of words are in the 2000 most common words
    34.3 of words are in the 5000 most common words
    39.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 02
    Total number of words is 3500
    Total number of unique words is 2036
    20.6 of words are in the 2000 most common words
    29.8 of words are in the 5000 most common words
    34.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 03
    Total number of words is 3503
    Total number of unique words is 2075
    22.8 of words are in the 2000 most common words
    32.0 of words are in the 5000 most common words
    36.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 04
    Total number of words is 3295
    Total number of unique words is 2032
    18.9 of words are in the 2000 most common words
    29.4 of words are in the 5000 most common words
    34.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 05
    Total number of words is 3456
    Total number of unique words is 1985
    21.1 of words are in the 2000 most common words
    30.5 of words are in the 5000 most common words
    34.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 06
    Total number of words is 3474
    Total number of unique words is 2039
    21.8 of words are in the 2000 most common words
    31.7 of words are in the 5000 most common words
    36.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 07
    Total number of words is 3454
    Total number of unique words is 2010
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    29.3 of words are in the 5000 most common words
    34.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 08
    Total number of words is 3421
    Total number of unique words is 2027
    20.6 of words are in the 2000 most common words
    29.5 of words are in the 5000 most common words
    34.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 09
    Total number of words is 3399
    Total number of unique words is 1983
    20.9 of words are in the 2000 most common words
    30.1 of words are in the 5000 most common words
    34.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 10
    Total number of words is 3402
    Total number of unique words is 2073
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    31.3 of words are in the 5000 most common words
    36.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 11
    Total number of words is 3427
    Total number of unique words is 2052
    20.2 of words are in the 2000 most common words
    28.7 of words are in the 5000 most common words
    35.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 12
    Total number of words is 3514
    Total number of unique words is 2026
    22.7 of words are in the 2000 most common words
    32.8 of words are in the 5000 most common words
    38.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 13
    Total number of words is 3415
    Total number of unique words is 1996
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    30.4 of words are in the 5000 most common words
    35.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 14
    Total number of words is 3436
    Total number of unique words is 2107
    19.9 of words are in the 2000 most common words
    29.3 of words are in the 5000 most common words
    34.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 15
    Total number of words is 3480
    Total number of unique words is 2124
    20.8 of words are in the 2000 most common words
    30.3 of words are in the 5000 most common words
    35.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 16
    Total number of words is 3409
    Total number of unique words is 2011
    20.4 of words are in the 2000 most common words
    29.2 of words are in the 5000 most common words
    33.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 17
    Total number of words is 3432
    Total number of unique words is 2002
    21.5 of words are in the 2000 most common words
    31.0 of words are in the 5000 most common words
    35.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 18
    Total number of words is 3455
    Total number of unique words is 1991
    19.6 of words are in the 2000 most common words
    28.8 of words are in the 5000 most common words
    34.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 19
    Total number of words is 3476
    Total number of unique words is 2023
    21.1 of words are in the 2000 most common words
    30.8 of words are in the 5000 most common words
    35.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 20
    Total number of words is 3413
    Total number of unique words is 2059
    20.2 of words are in the 2000 most common words
    28.8 of words are in the 5000 most common words
    32.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 21
    Total number of words is 3495
    Total number of unique words is 1989
    22.2 of words are in the 2000 most common words
    30.9 of words are in the 5000 most common words
    35.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 22
    Total number of words is 3523
    Total number of unique words is 2018
    22.0 of words are in the 2000 most common words
    31.4 of words are in the 5000 most common words
    36.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 23
    Total number of words is 3442
    Total number of unique words is 2015
    21.0 of words are in the 2000 most common words
    30.6 of words are in the 5000 most common words
    35.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Suomalaisia sankareita II: Historiallisia kertomuksia - 24
    Total number of words is 2215
    Total number of unique words is 1427
    22.5 of words are in the 2000 most common words
    33.0 of words are in the 5000 most common words
    37.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.