Sininen lintu: Satunäytelmä - 3

Total number of words is 3672
Total number of unique words is 1596
26.8 of words are in the 2000 most common words
36.8 of words are in the 5000 most common words
41.8 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
mistään, niinkuin sanoin; ja jos sen väri ei kelpaisi!...
TILTIL. Hyvästi, hyvästi!...
VELJET ja SISARET. Hyvästi, Tiltil!... Hyvästi Mitil!... Muistakaa
rintasokeria!... Hyvästi... Tulkaa pian takaisin... Tulkaa pian
takaisin...
Kaikki heiluttavat nenäliinojaan Tiltilin ja Mitilin poistuessa
verkalleen. Mutta viimeisten sanojen aikana on usva asteittain
tullut takaisin ja äänet heikontuneet, niin että kohtauksen
lopussa kaikki on hävinnyt sen taa. Esiripun laskeutuessa
huomaavat Tiltil ja Mitil olevansa yksin näkyvissä suuren
tammen alla.
TILTIL. Mennään tätä tietä, Mitil...
MITIL. Missä Valo on?
TILTIL. En tiedä... (Katsellen lintua häkissä.) Kas, lintu ei olekaan
enää sininen... Se on muuttunut mustaksi...
MITIL. Anna minulle kätesi... Minua pelottaa ja paleltaa...
Esirippu


KOLMAS NÄYTÖS

NELJÄS KUVAELMA
Yön linna
Suunnattoman suuri sali, rakenteeltaan ankaran komea, raudan jylhä ja
hautamainen, vaikuttaen kuin kreikkalainen tai egyptiläinen temppeli,
jonka pylväät, orret ja lattiakivet ovat mustaa marmoria, kultaa ja
elefantinluuta. Sali on puolisuunnikkaan muotoinen. Basalttiraput
jakavat salin kolmeen tasoon, jotka asteittain kohoavat taustaa kohti.
Oikealla ja vasemmalla pylväiden välissä tummasta pronssista tehtyjä
ovia. Perällä jykevä vaskiovi. Epämääräinen valo, joka näyttää tulevan
marmorin ja elefantinluun omasta loisteesta, on linnan ainoana
valaistuksena.
Esiripun noustessa Yö, joka on hyvin kaunis nainen ja verhottu pitkiin
mustiin vaatteisiin, istuu keskimäisen tason portaalla kahden lapsen
välissä; toinen niistä on melkein alaston, niinkuin Amor, ja hymyilee
syvään uneen vaipuneena, toinen seisoo liikkumatonna ja hunnutettuna
päästä jalkoihin asti. -- Oikealta puolen etualalta tulee Kissa.
YÖ. Kuka siellä?
KISSA lyykähtäen uupuneena marmoriportaalle. Minä, äiti Yö... En jaksa,
en jaksa enempää...
YÖ. Mikä sinua vaivaa, lapseni? Olet kalpea, laihtunut ja liassa
viiksiäsi myöten... Oletko taas tapellut katonräystäillä, sateessa ja
tuiskussa?
KISSA. Kunpa ei olisikaan muusta kysymys... Ei nyt ole aikaa
semmoiseen. Meidän salaisuutemme on vaarassa... Nyt kohta kaikki menee
menojaan!... Pääsin hetkeksi pujahtamaan tänne teitä varottamaan; mutta
minä pelkään pahoin, ettei se enää ole autettavissa...
YÖ. Miksei?... Mitä on sitten tapahtunut?
KISSA. Olenhan jo puhunut teille pikku Tiltilistä, puunhakkaajan
pojasta, ja siitä ihmeellisestä Timantista... No niin, hän tulee tänne
vaatimaan teiltä Sinistä Lintua...
YÖ. Vaadittu ei ole vielä saatu.
KISSA. Mutta hän saa sen, jollei ihmettä tapahdu... Näin ovat asiat:
Valo, joka häntä johtaa ja joka pettää meidät kaikki, sillä hän on
asettunut kokonaan Ihmisen puolelle, Valo on juuri saanut tietää, että
Sininen Lintu, se oikea ja ainoa, joka voi elää päivän valossa, piilee
täällä unien sinisten lintujen joukossa, jotka elävät kuun säteistä ja
kuolevat kohta, kun näkevät auringon... Hän tietää, että hänet on
kielletty astumasta teidän linnanne kynnyksen yli; mutta hän lähettää
tänne lapset; ja koska te ette voi estää Ihmistä avaamasta
salaisuuksienne ovia, en tiedä, kuinka tämä kaikki tulee päättymään...
Jos kävisi niin onnettomasti, että he saisivat käsiinsä oikean Sinisen
Linnun, ei meillä olisi muuta neuvoa kuin hävitä...
YÖ. Herra armahtakoon meitä, millaiset ovatkaan nämä nykyiset ajat!...
Minulle ei suoda hetkenkään lepoa... En ole enää moneen vuoteen
ymmärtänyt, mitä Ihminen oikein tahtoo... Mihin hän pyrkii?... Pitääkö
hänen päästä kaiken perille? Kolmannen osan salaisuudestani hän jo
tietää. Kaikki Kauhuni on vallannut pelko eivätkä ne enää uskalla
liikahtaakaan. Aaveeni ovat pakosalla, suurin osa Taudeistani
sairastaa...
KISSA. Minä tiedän, äiti Yö, minä tiedän, että ajat ovat kovat, ja me
olemme melkein yksin jälellä taistelemassa Ihmistä vastaan... Kuulen
heidän tulevan... On olemassa vain yksi keino... Kun he ovat lapsia, on
heidät pelotettava niin, etteivät uskalla pitää kiinni vaatimuksestaan
eivätkä avata suurta peräovea, jonka takana Kuun linnut ovat... Toisten
luolien salaisuudet riittävät johtamaan heidän huomionsa toisaalle tai
saattamaan heidät kauhun valtaan...
YÖ kuulostaa ulkoa kuuluvia ääniä. Mitä se on? Onko heitä useampia?
KISSA. Ei se ole mitään vaarallista, ne ovat meidän ystävämme Leipä ja
Sokeri; Vesi voi pahoin ja Tuli ei voinut tulla, koska hän on Valon
sukulainen... Kaikki muut ovat meidän puolellamme paitsi Koira, mutta
häntä ei saa koskaan heistä haihdutetuksi...
Oikealta, etualalta tulevat arastellen Tiltil, Mitil,
Leipä, Sokeri ja Koira.
KISSA rientää Tiltiliä vastaan. Täältä kautta, täältä kautta, pikku
herrani... Olen ilmoittanut Yölle tulostanne ja hän on ihastunut
saadessaan ottaa teidät vastaan... Hän ei ole oikein terve, sentähden
hän ei voi tulla teitä vastaan...
TILTIL. Hyvää päivää, rouva Yö.
YÖ loukkautuneena. Hyvää päivääkö? Mitä se on?... Voisit sanoa minulle:
hyvää yötä, tai ainakin: hyvää iltaa...
TILTIL nolona. Anteeksi, rouva... En tiennyt... (Osoittaen sormellaan
kahta lasta.) Ovatko nämä teidän lapsianne? Ne ovat kai kovin
kilttejä?...
YÖ. Ovat, toisen nimi on Uni...
TILTIL. Miksi hän on niin lihava?...
YÖ. Siksi, että hän nukkuu hyvin...
TILTIL. Entä tuo toinen, joka on piilossa?... Miksi hänellä on huntu
kasvoillaan?... Vai onko hän sairas?... Mikä on hänen nimensä?...
YÖ. Hän on Unen sisar... On parasta olla mainitsematta hänen
nimeänsä...
TILTIL. Miksi?
YÖ. Koska hänellä on nimi, jota ei kernaasti mainita... Mutta
puhukaamme muusta... Kissa sanoi minulle juuri, että tulette tänne
etsimään Sinistä lintua?...
TILTIL. Niin, juuri sitä varten tulimme, rouva hyvä... Olkaa hyvä ja
sanokaa minulle, missä se on...
YÖ. Sitä en tiedä... En voi sanoa mitään muuta kuin että täällä se ei
ole... En ole koskaan sitä nähnyt...
TILTIL. Kyllä se on täällä... Valo sanoi minulle, että se on täällä; ja
hän tietää, mitä hän sanoo... Olkaa hyvä ja antakaa minulle
avaimenne...
YÖ. Mutta ymmärräthän toki, ystäväiseni, etten voi antaa avaimiani
kenelle tahansa... Minun tulee vartioida kaikkia Luonnon salaisuuksia,
olen niistä vastuussa ja minua on ehdottomasti kielletty ilmaisemasta
niitä kenellekään, kaikista vähimmin lapsille...
TILTIL. Teillä ei ole oikeutta salata niitä Ihmiseltä, kun hän tahtoo
ne nähdä... minä tiedän sen...
YÖ. Kuka sinulle on sen sanonut?...
TILTIL. Valo....
YÖ. Aina ja aina vain se Valo ja Valo... Mitä hänellä oikeastaan on sen
kanssa tekemistä?
KOIRA. Tahdotko, pikku jumala, että minä otan ne häneltä väkisin?...
TILTIL. Vaiti sinä, pysy paikallasi ja koeta olla kohtelias... (Yölle)
Kas niin, olkaa hyvä ja antakaa minulle avaimenne...
YÖ. Onko sinulla mitään valtakirjaa?... Missä se on?...
TILTIL koskettaen lakkiaan. Tässä... tämä Timantti...
YÖ on pakotettu taipumaan. No niin... Siinä on, sillä aukeavat salin
kaikki ovet... Mutta syytä itseäsi, jos sinulle tapahtuu joku
onnettomuus... Minä en vastaa mistään.
LEIPÄ kovin levotonna. Onko se hyvinkin vaarallista?
YÖ. Vaarallista?... En ainakaan minä itse tiedä, kuinka siitä
selviäisin, jos jotkut näistä pronssiovista avautuisivat kuiluun...
Siellä on tuolla tämän salin ympärillä, sen basalttiluolissa, kaikki
kivut, kaikki vitsaukset, kaikki taudit, kaikki kauhut, kaikki
onnettomuudet, kaikki salaisuudet, jotka maailman alusta alkaen ovat
elämää ahdistaneet... Vaivoin olen saanut heidät Kohtalon avulla sinne
teljetyiksi; ei ole helppoa pitää kurissa noita kurittomia olioita.
Pian näkyy, mitä tapahtuu, kun jokukaan heistä pääsee karkuun ja
ilmestyy maailmaan...
LEIPÄ. Ikäni, kokemukseni ja uskollisuuteni nojalla olen minä näiden
lasten luonnollinen holhooja; sallikaa sen vuoksi, rouva Yö, minun
asettaa vastattavaksenne eräs kysymys...
YÖ. Kysykää...
LEIPÄ. Vaaran uhatessa, mitä tietä voi parhaiten päästä pakoon?...
YÖ. Sitä tietä ei ole olemassa.
TILTIL ottaa avaimen ja lähtee nousemaan ensimäisiä portaita.
Alkakaamme täältä... Mitä on tämän pronssioven takana?
YÖ. Minä luulen, että siellä ovat Aaveet... On hyvin pitkä aika siitä,
kun olen sitä ovea avannut ja kun he ovat olleet ulkona...
TILTIL panee avaimen lukon reikään. Katsokaamme... (Leivälle) Onko
teillä Sinisen Linnun häkki?...
LEIPÄ hampaat kalisten. Minä en suinkaan pelkää, en suinkaan, mutta
eikö ehkä olisi viisaampaa olla aukaisematta ja tyytyä tirkistämään
avaimen reiästä?...
TILTIL. En tarvitse neuvojanne...
MITIL pillahtaa itkemään. Minua pelottaa... Missä on Sokeri?... Minä
tahdon mennä kotiin...
SOKERI hätiköiden, mielistellen. Minä olen tässä, neiti, tässä... Elkää
itkekö, minä taitan yhden sormistani ja annan teille karamellia...
TILTIL. Toimeen siis...
Hän kiertää avainta ja raottaa varovasti ovea. Heti paikalla
pujahtaa sieltä ulos viisi tai kuusi erimuotoista ja
eriskummaista Aavetta, jotka hajaantuvat kaikille haaroille.
Kauhuissaan nakkaa Leipä häkin maahan ja kätkeytyy salin
perälle, sillaikaa kuin Yö, Aaveita takaa ajaen, huutaa
Tiltilille:
YÖ. Pian, pian!... Ovi kiinni!... Jos ne pääsevät karkuun, emme voi
mitenkään saada heitä kiinni... Heidän aikansa käy siellä pitkäksi, kun
Ihminen ei enää heihin usko... (Hän ajaa takaa Aaveita, koettaen saada
heitä käärmepiiskalla pakoitetuksi takaisin vankilaan.) Auttakaa
minua!... Tulkaa tänne!... Tulkaa tänne!...
TILTIL Koiralle. Autahan toki, Vahti, autahan!...
KOIRA laukkailee ja haukkuu. Minä autan... au-hauta-hau-autan!...
TILTIL. Ja missä on Leipä?...
LEIPÄ salin perältä. Täällä... Minä olen täällä ovella estämässä heitä
pääsemästä ulos...
Mutta kun Aaveet lähestyvät, pakenee hän minkä pääsee,
pelosta ulvoen.
YÖ kolmelle Aaveelle, jotka on saanut kauluksesta kiinni. Tätä
tietä'... (Tiltilille) Raota ovea hiukan... (Hän työntää Aaveet
luolaan) Kas niin, hyvä on... (Koira tuo muut) Ja vielä ne... Sisään
vain... Saatte pysyä siellä Pyhäinmiesten päivään saakka... Sulkee
oven.
TILTIL mennen toiselle ovelle. Mitä on tämän oven takana?
YÖ. Mitä se nyt hyödyttää? Johan sanoin, ettei Sininen Lintu ole
täällä... Vaan tee, niinkuin tahdot... Avaa vain, jos se sinua
huvittaa... Siellä ovat taudit...
TILTIL avain lukon reiässä. Onko avattava varovasti?...
YÖ. Ei tarvitse... Ne pikku raukat kyllä pysyvät aloillaan... Ne
viettävät kovin onnetonta elämää, sittenkun Ihminen alkoi käydä heidän
kimppuunsa sillä tavalla... Varsinkin sen jälkeen kun mikroobit
keksittiin... Aukaise, niin näet...
Tiltil avaa oven selkoselälleen; ei näy mitään.
TILTIL. Eivätkö ne tule ulos?...
YÖ. Sanoinhan jo... ne melkein kaikki ovat sairaita ja alakuloisia...
lääkärit eivät ole erittäin ystävällisiä heitä kohtaan... Käyhän
sisään, niin näet...
TILTIL menee luolaan ja tulee takaisin melkein samassa.
TILTIL. Sininen Lintu ei ole siellä... Taudit siellä ovat todella hyvin
sairaan näköisiä... Eivät edes nostaneet päätään... (Muuan pikku Tauti,
jolla on tohvelit jalassa, yllään aamunuttu ja päässään yömyssy, pääsee
pujahtamaan ulos ja alkaa harppailla salissa). Kas tuota pientä, kun
pääsi... Mikä se on?...
YÖ. Ei se ole mitään, se on vain kaikista pienin. Nuha... Kun sitä
ahdistetaan vähemmän kuin muita, voi se paremmin kuin muut... (Kutsuen
Nuhaa) Tulehan tänne, pienokainen... Tulit ulos liika varhain; täytyy
odottaa jäiden lähtöä...
Aivastellen, rykien ja nenäänsä niistellen palaa Nuha
luolaan ja Tiltil sulkee oven.
TILTIL menee seuraavalle ovelle. Nyt katsomme tänne... Mitä täällä
on?...
YÖ. Ole varuillasi... Siellä on Sodat... Ne ovat kauheammat ja
voimakkaammat kuin koskaan ennen... Jumala tietää, mitä tapahtuisi,
jos joku heistä pääsisi irti... Onneksi he ovat kömpelöitä ja
hidasliikkeisiä... Mutta meidän on kaikkien oltava valmiina painamaan
ovea, sillaikaa kun sinä vilkaiset sisään...
Hyvin varovasti avaa Tiltil ovea sen verran, että silmä
mahtuu näkemään raosta. -- Samassa hän koko voimallaan
painaa ovea kiinni, huutaen:
TILTIL. Pian, pian!... Painakaahan toki!... Ne näkivät minut!... Ne
tulevat kaikki!... Ne avaavat oven!...
YÖ. Hei, kaikki tänne!... Painakaa!... Leipä, miksette paina?...
Painakaa!... Ne ovat kauhean väkeviä!... Aha! Hyvä tuli...
Taipuivatpas... jo olikin aika!... Näitkö ne?...
TILTIL. Näinhän!... Ne olivat äärettömiä, hirmuisia!... Ei Sininen
Lintu voi olla siellä...
YÖ. Ei totisesti... He olisivat jo aikoja sitten syöneet sen... No,
joko riittää?... Näethän, ettei siitä tule mitään...
TILTIL. Minun on nähtävä kaikki... Valo sanoi...
YÖ. Valo sanoi... On helppo sanoa, kun itse pelkää ja pysyy kotonaan...
TILTIL. Menkäämme seuraavalle ovelle... Mitä tämän takana on?...
YÖ. Sen taa olen sulkenut Pimeydet ja Kauhut...
TILTIL. Saako avata?
YÖ. Niin paljon kuin haluttaa... Ne ovat verrattain rauhallisia
olentoja, niinkuin Tauditkin...
TILTIL avaten puoleksi oven, hiukan epäillen ja vilkaisten luolaan.
Eivät ne ole siellä...
YÖ katsoen vuorostaan luolaan. Hoi! Pimeydet, ettekö kuule?... Tulkaa
hetkeksi ulos vähän verrytteleimään... Ja Kauhut myös... Ei teidän
tarvitse mitään pelätä... (jotkut Pimeydet ja jotkut Kauhut esiintyvät
hunnutettuina naisina, edelliset mustien, jälkimäiset vihertävien
huntujen peitossa, astuvat pelokkain askelin ulos luolasta, mutta
pakenevat sinne takaisin, niin pian kuin Tiltil tekee pienen liikkeen.)
Jääkäähän toki... Sehän on vain lapsi, ei hän tee teille mitään
pahaa... (Tiltilille) Ne ovat tulleet niin kauhean aroiksi; paitse
suuret, ne, jotka näkyvät perällä...
TILTIL katsellen luolan perälle. Oo, mitä hirviöitä!...
YÖ. Ne ovat kahleissa... Ne ovat ainoat, jotka eivät pelkää ihmistä...
On kuitenkin parasta, että suljet oven, jotteivät ne suuttuisi.
TILTIL mennen seuraavalle ovelle. Kas!... Tämä ovi on muita synkempi...
Mitä on sen takana?...
YÖ. Sen takana on joukko Salaisuuksia... Jos välttämättömästi tahdot,
voit avata senkin... Mutta elä mene sisään... Ole varuillasi ja
olkaamme valmiina painamaan ovea, niinkuin teimme Sodille...
TILTIL raottaa ovea mitä varovaisimmin ja pistää pelokkaasti päänsä
sisään. Hui, kuinka kylmä!... Silmääni ihan polttaa!... Sulkekaa
pian... Painakaahan toki... Ne työntävät sieltä... (Yö, Koira, Kissa ja
Sokeri painavat ovea.) Kauheata!...
YÖ. Mitä sinä näit?
TILTIL järkytettynä. En tiedä, mutta kauheaa se oli... Ne istuivat
kaikki siellä niinkuin silmittömät hirviöt... Mikä oli se jättiläinen,
joka tavotti minua?...
YÖ. Luultavasti Hiljaisuus; hän vartioi tätä ovea... Taisi hiukan
säikäyttää? Olet vieläkin kalpea ja vapiset...
TILTIL. En olisi uskonut... En ole koskaan nähnyt... Käsiänikin ihan
palelee...
YÖ. Tulee vielä pahempaa, jos jatkat...
TILTIL menee seuraavalle ovelle. Mitä täällä on?... Onko täälläkin yhtä
kauheaa?
YÖ. Ei ole, siellä on vähän minkä mitäkin... Minä säilytän siellä
virattomat Tähdet, omat yksityistuoksuni, kaikenlaiset pikku loistoni,
niinkuin virvatulet, kiiltomadot ja kiiltoperhot; sinne minä myöskin
suljen Kasteen, Satakielen Laulun j.n.e.
TTLTIL. Tähdet ja Satakielen Laulun... Mutta silloin tämä lienee se
oikea ovi...
YÖ. Avaa vain, jos tahdot; sieltä päin et tarvitse pahaa pelätä...
Tiltil avaa oven selkoselälleen. Heti kohta Tähdet, kauniina
nuorina tyttöinä, verhottuina eri väreissä loistaviin huntuihin,
vapautuvat vankilastaan, leviävät saliin ja muodostavat siellä
pitkin portaita ja pylväiden välissä siroja sikermiä, joista
heijastuu tumma loisto. Melkein näkymättömät Yön Tuoksut,
Virvatulet, Tuliperhot ja Läpinäkyvä Kaste liittyvät heihin,
samalla kuin Satakielten Laulu aaltoillen ulos luolasta tulvii
yli yöllisen linnan salin.
MITIL ihastuneena, taputtaen käsiään. Katsokaa noita kauniita
tätejä!...
TILTIL. Kuinka hyvin ne tanssivat!...
MITIL. Ja kuinka hyvälle ne tuoksuvat!...
TILTIL. Ja kuinka kauniisti ne laulavat!...
MITIL. Ketä ne ovat nuo, joita tuskin näkee?...
YO. Ne ovat minun varjoni Tuoksut...?
TILTIL. Entä nuo tuolla, jotka ovat kuin lasilangasta tehdyt?...
YÖ. Se on metsien ja niittyjen kastetta... Mutta riittää jo... Ne eivät
koskaan lakkaisi... Niitä on melkein mahdoton saada sinne takaisin, kun
kerran ovat päässeet tanssin makuun... (Taputtaa käsiään) Kas niin,
pian, Tähdet!... Ei nyt ole tanssin aika... Taivas on paksussa
pilvessä... Kas niin, sisään kaikki, tai minä menen ja kutsun auringon
säteen...
Tähdet, Tuoksut y.m. pakenevat kauhuissaan luolaan, joka suljetaan
heidän jälkeensä. Samaan aikaan taukoo Satakielen Laulu.
TILTIL menee peräovelle. Siinä on nyt keskiovi...
YÖ vakavasti. Sitä elä avaa...
TILTIL. Miksi ei?...
YÖ. Koska se on kielletty...
TILTIL. Sininen Lintu on siis siellä, Valo sanoi...
YÖ äidillisesti. Kuulehan, lapsi... Olen ollut sinulle hyvä ja
ystävällinen... Olen tehnyt mieliksesi, mitä en tähän saakka ole tehnyt
kenellekään... Olen paljastanut sinulle kaikki salaisuuteni... Sinä
miellytät minua, säälin sinua, kun olet niin nuori ja niin viaton,
puhun sinulle kuin äiti omalle pojalleen... kuule minua ja usko minua,
luovu aikeestasi, elä mene ovea edemmä, elä kiusaa Kohtaloa, elä avaa
tätä ovea...
TILTIL epäröiden. Mutta minkätähden?...
YÖ. Koska en tahdo, että joudut turmioon... Koska ei kukaan niistä,
kuuletko, ei kukaan, jotka raottavat tätä ovea, vaikkapa vain
hiuskarvankaan verran, ole elävänä palannut päivän valoon... Koska
kaikkein kauhein, kaikkein hirmuisin, kaikkein pelottavinkaan maan
päällä ei ole mitään verrattuna siihen, mikä valtaa Ihmisen, niin pian
kuin hän näkee viattomimmankin vilahduksen siitä kuilusta, jota hän ei
uskalla edes nimeltä mainita... Se on siihen määrin kamalaa, että minun
itsenikin täytyy, jos et kaikesta huolimatta luovu koskemasta tähän
oveen, pyytää sinua odottamaan, kunnes olen päässyt ikkunattoman
tornini turviin... Ja nyt mieti, mitä teet...
Mitil pillahtaa itkuun, kirkuu kauheasti ja koettaa
vetää pois Tiltiliä.
LEIPÄ hampaat kalisten. Elkää tehkö sitä, pieni herrani!... (Heittäytyy
polvilleen) Säälikää meitä!... Pyydän teiltä sitä polvillani...
Näettehän, että Yö on oikeassa...
KISSA. Teillä ei ole oikeutta panna alttiiksi kaikkien meidän
henkeämme...
TILTIL. Ei auta, minun täytyy avata...
MITIL polkee jalkaa, samalla kuin itkee. Et saa... Et saa...
TILTIL. Sokeri ja Leipä ottakoot Mitilin mukaansa ja menkööt... Nyt
minä avaan...
YÖ. Pelastukoon, ken voi... Tulkaa!... Tulkaa, kun vielä on aika!...
Pakenee.
LEIPÄ pakenee, poissa suunniltaan. Odottakaa ainakin niin kauan, että
olemme ehtineet toiseen päähän salia...
KISSA samoin paeten. Odottakaa!... odottakaa!...
He piiloutuvat salin toisessa päässä olevien patsaiden suojaan.
Tiltil yksin jää Koiran kanssa pääoven luo.
KOIRA läähättäen ja hikoillen pidätetystä kauhusta. Minä jään, minä
jään... Minä en pelkää... Minä jään... Minä jään pikku jumalani luo...
Jä-hä... Jä-hän...
TILTIL taputtaen Koiraa. Se on oikein, Vahti, se on oikein... Syleile
minua... Meitä on kaksi... Ja nyt, jumala meitä auttakoon... (Hän panee
avaimen lukon reikään. Kuuluu kauhun huuto toisesta päästä salia, minne
pakenijat ovat piiloutuneet. Tuskin on avain koskettanut oveen, kun sen
molemmat puoliskot aukeavat keskeltä, liukuvat sivulle ja katoavat
seinään, toinen oikealle, toinen vasemmalle, jolloin tulee näkyviin
mitä ihmeellisin, satumaisin yöllisten unelmien puutarha, jossa tähtien
ja kuun loistossa lentelee jalokivestä jalokiveen, kuun säteestä
toiseen tarumaisia Sinisiä Lintuja, kierrellen ja kaarrellen
lakkaamatta ja sulavin liikkein aina taivaan ääriin saakka, ja niin
lukuisina, että ne näyttävät olevan tämän ihmepuutarhan sininen ilma,
sen henkäys, se aine, mistä se on tehty. -- Tiltil seisoo puutarhan
valon huikaisemana, haltioituneena.) Oh, sitä taivasta! (Kääntyen
niiden puoleen, jotka ovat paenneet.) Tulkaa pian!... Ne ovat
tuolla!... Ne on niitä... Ne on niitä... Ne on niitä... Nyt me ne
vihdoinkin löysimme... Siellä on tuhansia sinisiä lintuja...
Miljoonia!... Miljardeja!... Emme voi ottaa kaikkia... Tule, Mitil!...
Tule, Vahti!... Tulkaa kaikki!... Auttakaa minua!... (Rientäen lintujen
joukkoon.) Niitä voi ottaa kuinka paljon tahansa!... Ne ovat kesyjä!...
Ne eivät pelkää!... Tänne, tänne!... (Mitil ja muut juoksevat sinne.
Kaikki, paitsi Yö ja Kissa, menevät puutarhaan.) Näettekö?... Niitä on
liika paljon!... Ne lentävät suoraan syliin!... Katsokaahan, ne syövät
kuun säteitä!... Mitil, missä sinä olet?... On niin paljon sinisiä
siipiä, lentäviä höyheniä, ettei näe mitään!... Vahti, elä pure
niitä!... Elä tee niille pahaa!... Ota niitä varovasti!
MITIL sinisten lintujen ympäröimänä. Minulla on jo seitsemän!... Oi,
kuinka ne räpyttävät siipiään!... Enhän voi niitä kaikkia pitää!...
TILTIL. En minäkään!... Minulla on niitä liiaksi!... Nyt ne pääsevät.
Nyt ne tulevat takaisin!... Vahdillakin on!... Ne vievät pian meidät
mukanaan!... Ne vievät meidät pian taivaaseen!... Tule, mennään täältä
kautta!... Valo odottaa meitä!... Kyllä hän ilostuu... Tänne, tänne...
He rientävät ulos puutarhasta, kädet täynnä lintuja, jotka
räpyttelevät siipiään irti päästäkseen, juoksevat salin läpi,
sinisten siipien tuiskussa ja poistuvat oikealle, josta
olivat tulleet; Leipä ja Sokeri, jotka eivät ole ottaneet
lintuja, seuraavat heitä. -- Yksin jäätyään Yö ja Kissa
rientävät perälle ja katsovat levottomina puutarhaan.
YÖ. Saivatko he linnun?...
KISSA. Eivät... Hän istuu tuolla tuon kuun säteen päällä... He eivät
ulottuneet, se oli liian korkealla...
Esirippu laskee. Heti sen jälkeen tulevat samaan aikaan Valo
vasemmalta ja Tiltil, Mitil ja Koira oikealta; nämä juoksevat
esiin ottamiensa lintujen peitossa. Linnut näyttävät kuitenkin
elottomilta, niiden päät riippuvat ja siivet ovat rikki; ne ovat
muuttuneet heidän käsissään elottomiksi ruumiiksi.
VALO. No... löysittekö?...
TILTIL. Löysimme! Löysimme!... Siellä oli niin paljon, kuin halusimme.
Siellä oli tuhansia, miljoonia!... Kas tässä!... Näetkö!... (Ojentaa
lintunsa Valoa kohti ja huomaa samassa, että ne ovat kuolleet) Ne eivät
enää elä... Mikä niille tuli? Sinun lintusiko myös, Mitil?... Ja Vahdin
linnut myös... (Heittää vihoissaan pois lintujen ruumiit.) Voi
surkeutta... Kuka ne tappoi?... Minulla on niin hirmuisen ikävä...
Peittää päänsä käsivarsiinsa ja näyttää hytkyvän nyyhkytyksistä.
VALO sulkee hänet äidillisesti syliinsä. Elä itke, lapseni... Et
tavannut sitä, joka voi elää päivän valossa... Se lensi jonnekin
muuanne... Me kyllä hänet vielä saavutamme...
KOIRA katselee kuolleita lintuja. Olisikohan noista syötäväksi?...
Kaikki menevät oikealle.
Esirippu

VIIDES KUVAELMA
Metsä.
Metsä. -- On yö. -- Kuutamo. -- Kaikenlaisia vanhoja puita, muun muassa
tammi, pyökki, jalava, poppeli, kuusi, sypressi, lehmus, kastanja.
Kissa tulee.
KISSA tervehtien kaikkia puita. Terve kaikille puille!...
LEHDISTÖN HUMINA. Terve...
KISSA. Tämä päivä on tärkeä päivä!... Meidän vihamiehemme tulee pian
tänne päästämään vapaaksi teissä piilevät voimat ja itse menettämään
vapautensa... Hänen nimensä on Tiltil, hän on puunhakkaajan poika, sen,
joka on tehnyt teille niin paljon pahaa... Hän etsii Sinistä Lintua,
jota te siitä lähtien, kun maailma luotiin, olette pitäneet Ihmiseltä
kätkössä ja joka yksin tuntee meidän salaisuutemme. (Lehvistössä
humahtaa) Mitä sanoitte? Poppeliko puhui?... Niin on, hänellä on
hallussaan Timantti, jolla on se voima, että se hetkeksi voi vapauttaa
henkemme; se voi pakottaa meidät luovuttamaan Sinisen Linnun ja silloin
me olemme lopullisesti Ihmisen vallassa. (Lehvistössä humahtaa) Kuka
puhui? Tammiko? Kuinka voitte? (Tammen lehvissä humahtaa) Aina vain
nuha?... Eikö Lakritsa enää hoida teitä?... ja ainako luuvalo vain
vaivaa?... Teidän ei pitäisi pitää niin paljon sammalia jalkojenne
ympärillä, se tulee siitä... Onko Sininen Lintu yhä teidän hallussanne?
(Tammen lehvissä humahtaa) Mitä sanoitte?... Niin juuri, koska nyt
sattui niin sopivasti, hänet on tuhottava... (Lehvistössä humahtaa)
Mitä?... On, hänellä on mukanaan pikku sisarensa; kuolkoon hänkin.
(Lehvistössä humahtaa) On kyllä, heillä on Koira mukanaan; häntä on
mahdoton saada haihdutetuksi... (Lehvistössä humahtaa) Lahjoako?...
Mahdotonta... Olen koettanut kaikkea... (Lehvistössä humahtaa) Kuusiko
siellä puhui?... Hyvä on, sahauta vain arkkulaudat valmiiksi... Siellä
on vielä Tuli, Sokeri, Vesi ja Leipä... He ovat kaikki meidän
puolellamme, paitse Leipä, joka on hyvin epäluotettava... Valo yksin on
kokonaan Ihmisen puolella, mutta hän ei tule... Olen yllyttänyt
pienokaiset pujahtamaan tänne häneltä salaa, hänen nukkuessaan... Näin
mainiota tilaisuutta ei enää koskaan tule... (Lehvistössä humahtaa)
Kuka puhui? Ahaa, Pyökki!... Olette oikeassa: on ilmoitettava
Eläimille... Onko Kaniinilla rumpunsa kunnossa?... Kai hän on näillä
mailla?... Hyvä, rummuttakoon hän heidät koolle heti paikalla... Siinä
ne tulevat!...
Kuuluu Kaniinin rummun etenevä ääni. Tiltil, Mitil
ja Koira tulevat.
TILTIL. Täälläkö?
KISSA matelevasti, makeillen, hätiköiden, rientäen lapsia vastaan. Ah,
siinähän te olette, pikku hallitsijani!... Olettepa te taas terveen
näköinen ja kaunis tänä iltana... Riensin tänne ennen teitä
ilmoittamaan tulostanne... Kaikki käy hyvin... Tällä kertaa me varmasti
saamme Sinisen Linnun kiinni... Lähetin juuri Kaniinin rummuttamaan
kokoon tämän paikkakunnan huomattavimmat eläimet... Ne tulevat jo
tuolla puiden takana... Kuuletteko?... Ne hiukan arkailevat eivätkä
uskalla lähestyä... (Kuuluu lehmien ammuntaa, sikojen röhkinää,
hevosten hirnuntaa, aasien huutoja y.m.s. Hiljaa Tiltilille, vetäen
hänet syrjään.) Miksi otitte mukaanne Koiran?... Sanoinhan jo, että hän
on riidassa koko maailman kanssa, jopa puidenkin... Pelkään pahoin,
että hänen läsnäolonsa heitä ärsyttää ja että kaikki menee myttyyn...
TILTIL. En päässyt hänestä erilleni... (Koiralle, häntä uhaten.)
Menetkö tiehesi, inhoittava elukka!...
KOIRA. Minäkö?... Kuka?... Minkätähden?... Mitä pahaa olen tehnyt?...
TILTIL. Mene tiehesi!... Aina sinä vain pyörit jaloissa!... Sinä
kyllästytät minua, nyt sen kuulit!...
KOIRA. En tule hiiskumaan halaistua sanaa... Seuraan sinua kaukaa... Ei
kukaan minua näe... Tahdotko, että teen jonkun tempun?...
KISSA hiljaa Tiltilille. Kuinka voitte suvaita tuollaista
tottelemattomuutta?... Lyökää häntä kepillä turpaan, hän on suorastaan
sietämätön!...
TILTIL lyöden Koiraa. Siinä saat, niin opit heti tottelemaan!...
KOIRA ulvoen. Ai! ai! ai!
TILTIL. Mitäs siitä sanot?
KOIRA. Sanon, että minun täytyy suudella sinua, koska... minua löit...
Suutelee ja hyväilee kiihkeästi Tiltiliä.
TILTIL. Hyvä... hyvä!... Riittää jo!... Mene tiehesi!...
MITIL. Ei, ei, minä tahdon, että hän jää... Minua pelottaa, kun Vahti
on poissa...
KOIRA hypähtää ja on vähällä kaataa Mitilin rajuilla ja innokkailla
hyväilyillään. Oo, sinä hyvä pikku tyttö!... Oo, kuinka sinä olet
kaunis!... Oo, kuinka sinä olet hyvä!... Hyvä, hyvä ja hellä... Anna
minä syleilen sinua! Vielä, vielä, vielä!...
KISSA. Semmoinen pöllöpää... Mutta kyllä vielä nähdään... Elkäämme
kuluttako aikaa hukkaan... Kiertäkää Timanttia...
TILTIL. Mihin minä asetun?...
KISSA. Tähän, tämän kuun säteen kohdalle; siitä näette parhaiten.
Siihen niin! ja nyt kiertäkää hiljakseen...
Tiltil kiertää Timanttia; heti kohta käy pitkä värähdys läpi
oksien ja lehtien. Vanhimmat ja mahtavimmat rungot aukenevat
päästääkseen ulos kukin henkensä. Nämä henget eroavat
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Sininen lintu: Satunäytelmä - 4
  • Parts
  • Sininen lintu: Satunäytelmä - 1
    Total number of words is 3370
    Total number of unique words is 1607
    23.2 of words are in the 2000 most common words
    32.8 of words are in the 5000 most common words
    38.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Sininen lintu: Satunäytelmä - 2
    Total number of words is 3633
    Total number of unique words is 1561
    24.5 of words are in the 2000 most common words
    35.3 of words are in the 5000 most common words
    40.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Sininen lintu: Satunäytelmä - 3
    Total number of words is 3672
    Total number of unique words is 1596
    26.8 of words are in the 2000 most common words
    36.8 of words are in the 5000 most common words
    41.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Sininen lintu: Satunäytelmä - 4
    Total number of words is 3562
    Total number of unique words is 1611
    24.4 of words are in the 2000 most common words
    33.0 of words are in the 5000 most common words
    37.4 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Sininen lintu: Satunäytelmä - 5
    Total number of words is 3538
    Total number of unique words is 1675
    23.3 of words are in the 2000 most common words
    33.0 of words are in the 5000 most common words
    39.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Sininen lintu: Satunäytelmä - 6
    Total number of words is 3556
    Total number of unique words is 1484
    26.7 of words are in the 2000 most common words
    35.8 of words are in the 5000 most common words
    40.5 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Sininen lintu: Satunäytelmä - 7
    Total number of words is 3133
    Total number of unique words is 1333
    27.3 of words are in the 2000 most common words
    35.8 of words are in the 5000 most common words
    40.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.