Sininen lintu: Satunäytelmä - 2

SOKERI, joka häärii paperitötterönsä ympärillä. Minä särjin
kääreeni!...
MAITO haikeasti ja ujosti. Minun pikku kannuni on rikottu...
HALTIJATAR. Olettepa te tyhmiä ja pelkureita!... Ennemmin elätte
kurjissa laatikoissanne, luukuissanne, loukoissanne ja torvissanne kuin
lähdette lasten mukaan, jotka menevät hakemaan Lintua?...
KAIKKI paitsi Koira ja Valo. Niin, niin! Heti! Heti! -- Päästäkää minut
johtooni!... ja minut laatikkooni!... Ja minut uuniini... Ja minut
luukkuuni...
HALTIJATAR Valolle, joka katselee haaveillen lamppunsa siruja. Entä
sinä, Valo, mitä sinä sanot?...
VALO. Minä lähden lasten kanssa...
KOIRA ilosta ulvoen. Minä myös, minä myös...
HALTIJATAR. Se on järkevää puhetta se. Sitäpaitsi on jo myöhäistä
peräytyä; teillä ei ole enää valitsemisen varaa, teidän on kaikkien
tultava meidän kanssamme... Mutta sinä, Tuli, elä lähentele ketään,
sinä, Koira, elä härnää Kissaa, ja sinä, Vesi, seiso suorana ja koeta
olla juoksematta joka paikkaan...
Ovelle isketään vimmatusti.
TILTIL kuuntelee. Se on yhä isä... Nyt hän nousee ylös. Minä kuulen
hänen kävelevän...
HALTIJATAR. Menkäämme ikkunasta. Te tulette kaikki minun luokseni, ja
minä annan sopivat vaatteet eläimille ja ilmiöille... (Leivälle) Sinä,
Leipä, ota tuo häkki Sinisen Linnun varalta. Pidä siitä tarkka vaari...
Pian, pian, elkäämme hukatko hetkeäkään...
Ikkuna pitenee yhtäkkiä oveksi. Kaikki astuvat ulos, jonka jälkeen
ikkuna muuttuu entiselleen ja sulkeutuu äänettömästi. Huoneessa
pimenee ja pienet vuoteet joutuvat hämärän peittoon. Oikeaa ovea
raotetaan ja rakoon ilmaantuu isä ja äiti Tilin pää.
ISÄ TIL. Ei se ollut mitään... Sehän on vain sirkka, joka sirittää...
ÄITI TIL Näetkö sinä ne?...
ISÄ TIL. Näen... Ne nukkuvat rauhallisesti...
ÄITI TIL. Kuuluu, kuinka ne hengittävät...
Ovi sulkeutuu.
Esirippu.


TOINEN NÄYTÖS

TOINEN KUVAELMA
Haltijattaren luona
Komea etehinen. Haltijatar Berylunen linnassa. Kulta- ja hopeapäisiä
patsaita vaaleasta marmorista, portaita, pylväskäytäviä, parvekkeita
j.n.e.
Perältä oikealla tulevat Kissa, Sokeri ja Tuli komeissa, kalleissa
puvuissa. Ne tulevat huoneesta, josta säteilee Valoa. Se on
Haltijattaren vaatehuone. Kissalla on mustasilkkisen puseronsa päällä
kevyt harso. Sokeri on puettu puoleksi valkoiseen, puoleksi
vaaleansiniseen silkkihameeseen, ja Tulella, jolla on päässään
monivärisiä töyhtöjä, on yllään pitkä, kullalla sisustettu
tummanpunainen viitta. Ne kulkevat salin läpi ja laskeutuvat etualalle,
oikealle, jossa Kissa vie heidät erääseen pylväskäytävään.
KISSA. Täältä kautta. Minä tunnen kaikki tämän linnan sokkelot...
Haltijatar Berylune on perinyt sen Sini-Parralta... Sillaikaa kun
lapset ja Valo ovat käymässä Haltijattaren pikkutyttären luona,
käyttäkäämme hyväksemme vapautemme viimeisiä hetkiä... Olen tuonut
teidät tänne keskustellakseni kanssanne tilanteesta, johon meidät on
saatettu... Olemmeko kaikki koolla?...
SOKERI. Tuolla tulee Koira. Haltijattaren vaatehuoneesta...
TULI. Mitä ihmettä hänellä on yllään?...
KISSA. Hän on pukeutunut Tuhkimon vaunulakeijan pukuun... Se on aivan
omansa hänelle... Hänellä on orjan sielu... Mutta piiloutukaamme
kaiteen taa... Häneen ei ole vähääkään luottamista... Olisi parempi,
jos hän ei kuulisi, mitä minulla on teille sanottavaa...
SOKERI. Hän on jo saanut meistä vainua... Kas, tuolla tulee myöskin
Vesi vaatehuoneesta... Herran päivät, kuinka impi on ihana...
Koira ja Vesi yhtyvät ryhmään.
KOIRA harppaillen. Katsokaa!... Katsokaa!... Emmekö ole kauniita?...
Näettekö näitä pitsejä?... Näettekö näitä kahinoita?... Tämä on
kultaa... ja ihan oikeata!...
KISSA Vedelle. Se on joka sään hame... Luulen tuntevani sen...
VESI. Niin, se juuri sopiikin minulle...
TULI mutisten. Puuttuu vain sateenvarjo...
VESI. Mitä sanoitte?
TULI. En mitään, en mitään...
VESI. Luulin teidän puhuneen muutamasta suuresta punaisesta nenästä,
jonka näin tuonoisna päivänä...
KISSA. Kas niin. Elkäämme nyt riidelkö, meillä on tärkeämpääkin
tekemistä... Puuttuu enää vain Leipä... missä hän on?...
KOIRA. Hän oli hirveässä touhussa valitessaan itselleen pukua...
TULI. Onhan ihan yhdentekevä, miten on puettu, kun on naama niin tyhmä
ja vatsa kuin tynnöri...
KOIRA. Viimein hän päätti valita jalokiviä välkkyvän turkkilaisen
kauhtanan, käyräsapelin ja turbaanin...
KISSA. Tuossa hän tulee... Hän on pukeutunut Siniparran kaikkein
komeimpaan kauhtanaan...
Leipä tulee puettuna, niinkuin yllä on kuvattu. Silkkikauhtana
on tuiki tiukalla hänen mahdottoman suuren vatsansa päällä. Hän
pitää toisella kädellään kahvasta käyräsapelia, joka on pistetty
vyön alle; toisessa kädessään hänellä on Sinistä Lintua varten
aiottu häkki.
LEIPÄ keinutellen ruumistaan itserakkaasti. Sanokaahan. Mitä?... Miltäs
minä teistä nyt näytän?...
KOIRA harppaillen Leivän ympärillä. Ai, kuinka sinä olet hieno! Ai,
kuinka sinä olet hassu! Ai, kuinka hieno! ai, kuinka hieno...
KISSA Leivälle. Ovatko lapset jo puetut?...
LEIPÄ. Ovat, herra Tiltilillä on Peukaloisen punainen takki, valkoiset
sukat ja siniset polvihousut; neiti Mitilillä on Punahilkan hame ja
Tuhkimon tohvelit... Mutta vaikeinta oli saada Valolle sopivat
vaatteet...
KISSA. Miksi?
LEIPÄ. Haltijattaren mielestä hän on niin kaunis, ettei hän olisi
tarvinnut vaatteita lainkaan... Siihen minä panin ankaran vastalauseeni
meidän kaikkien ikuisten ja arvossa pidettävien elementtien kunnian ja
arvon nimessä, ja kun ei lopulta auttanut muu, ilmoitin minä, että minä
siinä tapauksessa kieltäyn näyttäytymästä hänen seurassaan...
TULI. Sille olisi pitänyt ostaa lampun varjostin suojaksi...
KISSA. Ja mitä sanoi Haltijatar siihen?...
LEIPÄ. Paukautti minua kepillään päähän ja vatsaan...
KISSA. Ja mitä sitten?...
LEIPÄ. Huomasin heti olleeni väärässä, mutta viime hetkessä päätti Valo
ottaa kuutamohameen, joka oli Haltijattaren aarrearkun pohjalla.
KISSA. Kas niin, on tarpeeksi jaariteltu, aika rientää... On kysymys
tulevaisuudestamme... Kuulittehan, mitä Haltijatar juuri sanoi, että
tämän retken päättyessä päättyvät myöskin meidän päivämme... Se on siis
saatava kestämään niin kauvan kuin mahdollista ja keinoilla millä
hyvänsä... Ja sitten vielä yksi asia; meidän on ajateltava rotumme
kohtaloa ja lastemme tulevaisuutta...
LEIPÄ. Hyvä! Hyvä!... Kissa on oikeassa...
KISSA. Kuulkaa, kun sanon... Meillä kaikilla tässä läsnäolevilla,
eläimillä, ilmiöillä ja elementeillä, meillä on sielu, jota ihminen ei
vielä tunne. Siitä syystä me olemme hänestä vielä jossain määrin
riippumattomia; mutta jos hän löytää Sinisen Linnun, hän tulee
tietämään kaiken ja näkemään kaiken ja me joudumme kokonaan hänen
valtaansa... Tämän ilmaisi minulle juuri vanha ystäväni Yö, joka
samassa on Elämän salaisuuksien vartija... on siis meidän etumme
mukaista estää näitä lapsia, maksoi mitä maksoi, löytämästä tätä
lintua, vaikkapa saattamalla vaaraan heidän henkensäkin...
KOIRA suuttuen. Mitä sinä sanot?... Sano se vielä kerta!...
LEIPÄ. Hiljaa!... Teillä ei ole puheenvuoroa!... Minä olen tämän
kokouksen puheenjohtaja...
TULI. Kuka sinut on valinnut puheenjohtajaksi?...
VESI Tulelle. Hiljaa!... Mitä te siihen sekaannutte?...
TULI. Sekaannun, mihin sekaannun... En tarvitse teidän neuvojanne...
SOKERI sovitellen. Hyvät ystävät... Elkäämme riidelkö. Hetki on
vakava... Ennen kaikkea täytyy sopia keinoista...
LEIPÄ. Olen täydellisesti samaa mieltä kuin Sokeri ja Kissa...
KOIRA. Se on typerää puhetta kaikki!... Kun Ihminen kerran on olemassa,
niin sillä hyvä... Häntä täytyy siis totella ja tehdä kaikki, mitä hän
tahtoo... Muusta ei voi olla kysymystäkään... En tunne muita kuin
hänet... Eläköön Ihminen!... Elämä ja kuolema, kaikki Ihmisen
hyväksi!... Ihminen on Jumala...
LEIPÄ. Olen täydellisesti samaa mieltä kuin Koira...
KISSA Koiralle. Olisi kuitenkin hauska kuulla, millä perusteella...
KOIRA. Minä perusteista vähät... Minä rakastan Ihmistä ja se liittää...
Jos teette hänelle mitään pahaa, niin minä ensin kuristan teidät
kuoliaaksi ja sitten minä ilmaisen hänelle kaiken...
SOKERI sulosuisesti valitellen. Sallikaa... Elkäämme kiivastuko, hyvät
ystävät... Eräältä kannalta katsoen te olette oikeassa, toinen niinkuin
toinenkin... Asia on niin ja voi myöskin olla näin...
LEIPÄ. Olen täydellisesti samaa mieltä kuin Sokeri...
KISSA. Emmekö me kaikki tässä, Vesi, Tuli ja tekin, Leipä ja Koira,
emmekö me kaikki ole kuulumattoman hirmuvallan uhreja?... Muistakaahan
aikaa, jolloin me, ennen tuon itsevaltiaan ilmestymistä, retkeilimme
vapaina Maan pinnalla... Vesi ja Tuli olivat yksin maailman herroina;
katsokaa, mitä heistä nyt on tullut... Mitä meihin, metsän suurpetojen
surkeihin jälkeläisiin, tulee... Varokaa!... Elkäämme olko
tietävinämmekään... Tuolta tulevat Haltijatar ja Valo... Valo on
asettunut Ihmisen puolelle; hän on meidän pahin vihamiehemme... Siinä
he ovat.
Oikealta tulevat Haltijatar ja Valo, Tiltilin ja Mitilin
seuraamina.
HALTIJATAR. No?... Mitä tämä on?... Mitä te teette siellä nurkassa?...
Näyttää siltä, kuin olisitte solmimassa jotain salaliittoa... On aika
lähteä taipaleelle... Olen päättänyt, että Valo on oleva teidän
päällikkönne... Teidän tulee kaikkien totella häntä niinkuin minua
itseäni ja minä uskon hänelle taikasauvani... Lapset käyvät tänä iltana
tervehtimässä iso-isäänsä ja iso-äitiään, jotka ovat kuolleet...
Hienotunteisuudesta te muut ette seuraa heitä sinne. He saavat viettää
siellä iltahetken manalle menneiden perheenjäsentensä keskuudessa... Te
sillaikaa varustaudutte huomispäivän pitkää matkaa varten... Ylös
kaikki; eteenpäin, paikoilleen jokainen...
KISSA ulkokullatusti. Minä juuri sanoin heille samaa, rouva
Haltijatar... Kehoitin heitä tunnollisesti ja rohkeasti täyttämään
tehtävänsä; ikävä kyllä, Koira koko ajan keskeytteli minua...
KOIRA. Mitä sinä sanot? Maltahan...
Hän on karkaamassa Kissan kimppuun, kun Tiltil, joka on
ehtinyt väliin, pysähdyttää hänet uhkaavalla liikkeellä.
TILTIL. Siivolla, Vahti... Varo itseäsi; jos sinä kerrankaan vielä
uskallat...
KOIRA. Pikku jumala, pikku jumala, sinä et tiedä, mitä hän...
TILTIL uhaten. Vaikene!...
HALTIJATAR. Lakatkaahan toki... Leipä antakoon täksi illaksi häkin
Tiltilille... Onhan mahdollista, että Sininen Lintu piilee
Menneisyydessä, iso-isän ja isoäidin luona... Oli miten oli, se on
tilaisuus, jota ei saa jättää käyttämättä... Leipä, anna tänne häkki...
LEIPÄ juhlallisesti. Heti paikalla, rouva Haltijatar, heti paikalla...
(Niinkuin puhuja, joka asettuu pitämään puhetta.) Arvoisat läsnäolijat,
olkaa minun todistajani, että tämä hopeahäkki, joka uskottiin minun
haltuuni...
HALTIJATAR keskeyttäen. Riittää jo!... Ei nyt ole aikaa
korupuheisiin... Me menemme tuota tietä, lapset menevät tätä...
TILTIL koko lailla levotonna. Onko meidän mentävä yksin?...
MITIL. Minulla on nälkä...
TILTIL. Niin minullakin...
HALTIJATAR Leivälle. Avaa turkkilainen kauhtanasi ja anna heille
viipale lihavaa vatsaasi...
Leipä avaa kauhtanansa, vetää käyrän sapelinsa ja leikkaa
vatsastaan kaksi viipaletta, jotka antaa lapsille.
SOKERI lähestyy lapsia. Sallikaa minun samalla tarjota teille hiukan
rintasokeria.
Hän taittaa yksitellen vasemman kätensä kaikki viisi sormea
ja tarjoo heille.
MITIL. Mitä se tekee?... Se katkoo kaikki sormensa...
SOKERI kohteliaasti ja ystävällisesti. Maistakaa, olkaa hyvä, ne ovat
erinomaiset. Se on oikeata rintasokeria...
MITIL imeksien yhtä sormea. Herran päivät, kuinka se maistuu
makealle!... Onko sinulla sitä paljonkin?
SOKERI vaatimattomasti. Niin paljon kuin vain tahdon...
MITIL. Koskeeko sinuun kipeästi, kun niitä noin katkot?...
SOKERI. Ei vähääkään... Päinvastoin; siitä on minulle vain hyötyä,
sillä kun ne kasvavat heti uudestaan, on minulla aina puhtaat ja uudet
sormet...
HALTIJATAR. Kas niin, lapset, ei saa syödä sokeria liiaksi. Muistakaa,
että te heti kohta saatte illallista vaarin ja mummon on luona...
TILTIL. Ovatko he täällä?
HALTIJATAR. Te saatte nähdä heidät heti paikalla...
TILTIL. Kuinka me voimme nähdä heidät, koska he ovat kuolleet?...
HALTIJATAR. Kuinka he olisivat kuolleet, koska he elävät teidän
muistissanne? Ihmiset eivät tunne tätäkään salaisuutta, koska he
yleensä tietävät niin vähän; mutta kun sinulla nyt on tuo Timantti,
tulet sinä näkemään, että vainajat, joita muistellaan, elävät yhtä
onnellisesti, kuin jos eivät olisikaan kuolleet...
TILTIL. Tuleeko Valo meidän kanssamme?...
VALO. Ei, on sopivampaa, ettei ole vieraita läsnä... Jotten näyttäisi
tungettelevalta, odotan teitä täällä, aivan lähellä... He eivät ole
kutsuneet minua...
TILTIL. Mistä kautta pitää meidän mennä?...
HALTIJATAR. Tästä kautta... Olette aivan "Muistojen Maan" kynnyksellä.
Niin pian kuin olet kiertänyt Timanttia, näet suuren puun, jossa on
tienviitta, joka ilmaisee, että olet saapunut perille... Mutta
muistakaa, että teidän on kummankin oltava täällä jälleen neljännestä
vailla yhdeksän... Se on erinomaisen tärkeää... ennen kaikkea, olkaa
täsmällisiä, sillä kaikki on hukassa, jos myöhästytte... Näkemiin...
(Kutsuu Kissan, Koiran, Valon y.m.) Tätä tietä, ja lapset tuota...
Hän poistuu oikealle, Valon, eläinten y.m. kanssa,
samalla kun lapset menevät vasemmalle.
Esirippu.

KOLMAS KUVAELMA
Muistojen maa
Sakea sumu, josta oikealla puolella, aivan edustalla, häämöittää suuren
tammen runko, jossa on tienviitta. Vallitsee maitomainen, sekava,
läpitunkematon Valo.
Tiltil ja Mitil seisovat tammen alla.
TILTIL. Siinä on puu...
MITIL. Ja tienviitta...
TILTIL. En näe, mitä siihen on kirjoitettu... Odota, minä nousen tämän
juuren päälle... Niin se on... Siihen on kirjoitettu: "Muistojen maa."
MITIL. Tästäkö se siis alkaa...
TILTIL. Niin, tässä on nuoli...
MITIL. Niinpä niin, mutta missä ovat ukki ja mummo?
TILTIL. Sumun takana... Saamme pian nähdä...
MITIL. Minä en näe yhtään mitään... En näe enää jalkojani enkä
käsiänikään... (Vetistellen) Minulla on vilu... En tahdo enää
matkustaa... Minä tahdon kotiin...
TILTIL. Elä siinä yhtämittaa itke, niinkuin Vesi... Ettet häpeä!... Iso
tyttö!... Katso, kuinka sumu jo haihtuu... Näemme pian, mitä sen
sisässä on...
Ja todellakin, sumu on alkanut liikkua, se ohenee, haihtuu,
häviää. Ennen pitkää näkyy kirkkaammassa valaistuksessa vihreän
holvin alla köynnösten peitossa oleva talonpojan tupa. Ikkunat ja
ovi ovat auki. Katoksen alla on mehiläisen pesiä, kukka-astioita
ikkunalaudalla, häkki, jossa nukkuu satakieli y.m. Oven vieressä
on penkki, jolla istuvat, sikeään uneen vaipuneina, vanha
talonpoika ja hänen vaimonsa, se on: Tiltilin ukki ja mummo.
TILTIL yhtäkkiä, tuntien heidät. Ukki ja mummo...
MITIL taputtaen käsiään. Niin, niin... Ukki ja mummo...
TILTIL vielä hiukan epäillen. Varrohan vielä... En tiedä vielä,
nukkuvatko ne... Jäädään tähän puun taa...
Iso-äiti Til avaa silmänsä, kohottaa päätään, venytteleikse,
huokaa ja katselee Iso-isä Tiliä, joka hänkin vähitellen herää.
ISO-ÄITI TIL. Minusta tuntuu, kuin meidän lapsenlapsemme, jotka vielä
ovat elossa, tänään tulisivat meitä tervehtimään...
ISO-ISÄ TIL. Aivan varmaan he ainakin ajattelevat meitä, sillä minusta
tuntuu niin kummalliselta ja on niinkuin muurahaisia kiipeliisi
säärissäni...
ISO-ÄITI TIL. He varmaan ovat tässä ihan lähellä, koska ilokyyneleitä
hyppelee silmissäni...
ISO-ISÄ TIL. Ei, ei, kyllä he vielä ovat kaukana... Tunnen vielä
olevani heikko...
ISO-ÄITI TIL. Ei, usko minua, he ovat täällä, koska olen jo saanut
kaikki voimani takaisin...
TILTIL ja MITIL hyökäten esiin tammen takaa. Tässä me olemme... Tässä
me olemme. Ukki, mummo. Ettekö tunne meitä?...
ISO-ISÄ TIL. Siinähän ne ovat... Näetkö? Sanoinhan minä... Olin varma
siitä, että he tulevat tänään...
ISO-ÄITI TIL. Tiltil... Mitil... Se on Tiltil.. Se on Mitil...
Lapset... (Koettaa juosta heitä vastaan.) En voi juosta... Leinini
vaivaa minua yhä...
ISO-ISÅ TIL rientäen samalla tavalla ontuen heitä vastaan. En minäkään
voi juosta... Koska minulla on puujalka sen sijassa, joka katkesi
pudotessani suuresta tammesta...
Ukki ja mummo ja lapset syleilevät toisiaan mielettömän
ilon vallassa.
ISO-ÄITI TIL. Oletpa sinä, Tiltil, kasvanut ja voimistunut!...
ISO-ISÄ TIL silitellen Mitilin tukkaa. Entä Mitil!... Katsohan!...
Katsohan sen kaunista tukkaa ja kauniita silmiä!... Kuinka hän tuoksuu
hyvälle!...
ISO-ÄITI TIL. Syleilkäämme ja suudelkaamme vielä kerran!... Tulkaa,
istukaa polvelleni...
ISO-ISÄ TIL. Entä minä, minäkö jäisin ilman?...
ISO-ÄITI TIL. Maltahan... Minä ensin... Kuinka voivat isä ja äiti?...
TILTIL. Erittäin hyvin, mummo... He nukkuivat, kun lähdimme...
ISO-ÄITI. TIL katsellen heitä, hyväillen heitä lakkaamatta. Herran
päivät, kuinka te olette kauniit ja puhtaaksi pestyt!... Äitikö sinut
on pessyt?... Eikä sinun sukissasi ole yhtäkään reikää!... Minähän
niitä ennen muinoin parsin... Miksi ette tule useammin meitä
tervehtimään?... Se olisi meistä niin hauskaa... Ette muista meitä
kuukausimääriin, eikä kukaan tule meitä katsomaan...
TILTIL. Mummo hyvä, emmehän ole voineet tulla; ilman tuota Haltijata
emme olisi voineet nytkään...
ISO-ÄITI TIL. Me täällä aina odotamme, että joku elossa oleva
pistäytyisi luonamme... He tulevat niin harvoin... Viime kerralla, kun
tulitte, annahan olla, milloinkas se olikaan?... Sehän oli
pyhäinmiesten päivänä, kun kirkonkellot soivat...
TILTIL. Pyhäinmiesten päivänäkö? Emme me silloin olleet missään, sillä
meillä oli hirmuinen nuha...
ISO-ÄITI TII. Vaikk'ette, mutta te ajattelitte meitä...
TILTIL. Niin teimmekin...
ISO-ÄITI TIL. Sepä se, joka kerta kun te ajattelette meitä, me heräämme
ja näemme teidät...
TILTIL. Kuinka, riittääkö se, että me?...
ISO-ÄITI TII. Totta kai, etkö sitä tiedä?...
TILTIL. En minä sitä tiennyt...
ISO-ÄITI TIL Iso-isä Tilille. Onhan merkillistä siellä maailmassa; ne
eivät vieläkään tiedä... Eivätkö ne sitten opi mitään?...
ISO-ISÄ TIL. Siellä on siis aivan niinkuin meidänkin aikanamme...
Elävät ovat niin kauhean tyhmiä, kun puhuvat meistä muista...
TILTIL. Nukutteko te täällä koko ajan?...
ISO-ISÄ TIL. Niin, me nukumme koko paljon, odottaessamme, että joku
Elävien ajatus meidät herättäisi... Ah! onhan ihanaa nukkua, kun elämä
on loppunut... Mutta hauskaa on myöskin herätä silloin tällöin...
TILTIL. Ettekö siis olekaan oikein todella kuolleet?
ISO-ISÄ TIL säpsähtäen. Mitä sinä sanot?... Mitä hän sanoo?... Hän
käyttää sanoja, joita me emme enää ymmärrä... Onko se joku uusi sana,
joku uusi keksintö?...
TILTII. Sekö, että "kuolleet"?...
ISO-ISÄ TIL. Se juuri, se oli juuri se sana... Mitä se merkitsee?...
TILTIL. Sehän merkitsee sitä, että ei enää elä...
ISO-ISÄ TIL. Kylläpä ne ovat typeriä siellä maailmassa...
TILTIL. Onko täällä hyvä olla?...
ISO-ISÄ TIL. Siinähän menee, siinähän menee; ja menisi vielä
paremminkin, jos siellä vielä rukoiltaisiin...
TILTIL. Isä sanoi minulle, ettei enää pidä rukoilla...
ISO-ISÄ TII. Pitää, pitää... Rukoileminen on muistelemista...
ISO-ÄITI TIL. Niin, kaikki menisi hyvin, jos vain te hiukan useammin
tulisitte meitä katsomaan... Muistatko, Tiltil?... Viime kerralla, kun
minä tein sen kauniin omenatortun... Sinä söit ja söit niin, että tulit
kipeäksi...
TILTIL. Mutta siitähän on vuosia, kun minä sain omenatorttua... Tänä
vuonna ei tullutkaan omenia...
ISO-ÄITI TIL. Älä puhu tyhmyyksiä... Täällä niitä tulee aina...
TILTIL. Täällä onkin toista...
ISO-ÄITI TIL. Mitä? Toistako?... Ei mikään ole toista, niin kauan kun
me voimme syleillä toinen toistamme...
TILTIL katsellen vuoroon iso-isää, vuoroon iso-äitiä. Et ole ollenkaan
muuttunut, ukki, et ollenkaan, et ollenkaan... Eikä mummokaan ole
ollenkaan muuttunut... Mutta te olette tulleet kauniimmiksi...
ISO-ISÄ TIL. Ka, mikäs täällä on ollessa... Me kun emme enää vanhene...
Mutta te, teidän pitää kasvaa... Niin, niin, kovasti kasvattekin...
Katsokaa, tuossa ovessa, siinä on vielä viime kerran kasvun merkki...
Pyhäinmiesten päivänä... Katsotaanpas, seiso ihan suorana... (Tiltil
asettuu ovea vastaan) Neljä sormen leveyttä... Suurenmoista...
(Mitilkin asettuu ovea vastaan) Ja Mitil, neljä ja puoli... Hohhoo,
jajaa, tietäähäu sen, rikkaruohon; se rehottaa se, se rehottaa...
TILTIL katsellen ihastuneena ympärilleen. Täällähän on kaikki aivan
ennallaan, kaikki paikoillaan. Mutta kaikki on kauniimpaa. Siinä on
seinäkellokin isoine viisareineen, josta minä taitoin kärjen...
ISO-ISÄ TII. Ja siinä on soppamalja, jonka korvan sinä rikoit...
TILTIL. Ja siinä on reikä, jonka tein oveen, kun löysin poran...
ISO-ISÄ TIL. Niin, niin, sinä teit paljon pahojasi... Ja tuossa on
luumupuu, johon kiipesit aina minun poissaollessani... Se on yhä täynnä
kauniita, punaisia luumuja...
TILTIL. Mutta paljon, paljon kauniimpia kuin ennen...
MITIL. Ja siinä on vanha laulurastas, vieläkö se laulaa?...
Rastas herää ja alkaa laulaa täyttä kurkkua.
ISO-ÄITI TTL. Näetkö nyt... heti kohta, kun häntä ajattelit...
TILTIL huomaten hämmästyksekseen, että lintu on ihan sininen. Mutta
sehän on sininen... Siinähän se nyt on... Sininen lintu, joka minun on
vietävä Haltijattarelle... ettekä hiiskuneet sanaakaan siitä, että se
on täällä... Oi, kuinka se on sininen, ihan sininen, niinkuin sininen
lasikuula... (Rukoillen) Hyvä, rakas ukki, hyvä, rakas mummi, antakaa
se minulle.
ISO-ISÄ TIL. Ota vain... vai mitä sinä sanot, äiti Til?
ISO-ÄITI TIL. Ota vain, ota vain... Mitäpä se täälläkään... eihän se
muuta kuin nukkuu... Eihän se koskaan laula...
TILTIL. Minä panen sen häkkiin... Mutta missä on häkkini?... Ah,
minähän unhotin sen suuren puun taa... (Hän juoksee puun luo, noutaa
häkin ja sulkee linnun siihen.) Ihanko totta, ihanko totta, te annatte
sen minulle?... Kyllä Haltijatar nyt tulee hyvilleen... Ja Valo myös...
ISO-ISÄ TIL. Linnusta en ota vastatakseni... Pelkään pahoin, ettei se
totu levottomaan elämään siellä ylhäällä, ja ensimäinen myötätuuli tuo
hänet tänne takaisin... No, senhän sitten näkee... Pane se tuohon
hetkeksi ja tule katsomaan lehmää...
TILTIL huomaa mehiläispesät. Kuinka mehiläiset voivat?...
ISO-ISÄ TIL. Kyllä ne voivat hyvin... Ne eivät elä nekään, niinkuin
siellä maailmassa sanotaan; mutta työtä ne tekevät uupumatta...
TILTIL lähestyen pesiä. Niin... Tuntuu hunajan tuoksu... Pesät mahtavat
olla raskaat... Kaikki kukkaset täällä ovat niin kauniita... Pienet
sisarvainajani, ovatko nekin täällä?...
MITIL. Ja minun kolme pienintä veljeäni, jotka haudattiin, missä ne
ovat?
Tuskin ovat sanat lausutut, kun seitsemän pientä erikokoista
lasta tulee huoneesta toinen toisensa jälestä.
ISO-ÄITI TIL. Siinä ne ovat... Tuskin heitä ajattelet, tuskin heistä
puhut, niin siinä ne näet!...
Tiltil ja Mitil juoksevat lapsia vastaan. Tyrkitään, syleillään,
tanssitaan, lennetään, huudahdellen ilosta.
TILTIL. Pekka, Pekka! (Tarttuvat toisiaan tukkaan.) Ollaanko
tukkanuottasilla niinkuin ennen muinoin... Ja Robert... Päivää,
Hanna... Missä sinun hyrräsi on?... Leena ja Paavo, Liisa ja Kerttu...
MITIL. Kerttu, voi, katsokaa Kerttua... Hän käy vielä nelinkontan...
ISO-ÄITI TIL. Niin, hän ei tule sen suuremmaksi...
TILTIL huomaten pikku Koiran, joka haukahtelee heidän ympärillään. Kas
Kikiä, jolta minä leikkasin hännän Liisan saksilla... Ei sekään ole
muuttunut...
ISO-ISÄ TIL syvämietteisesti. Niin on, niin on, täällä ei mikään muutu,
ei mikään muutu...
TILTIL. Ja Leenalla on yhä näppylä nenässä...
ISO-ÄITI TIL. Niin, se ei mene pois, sille ei voi mitään...
TILTIL. Oi, kuinka ne ovat terveen näköisiä, kuinka ne ovat lihavia ja
pulskia!... Ei ole ollut ruuasta puutetta...
ISO-ÄITI TIL. He voivat paljon paremmin, kun eivät enää ole elossa...
Ei tarvitse enää mitään pelätä, ei olla mistään levoton, kun ei kukaan
koskaan sairastu...
Huoneessa lyö kello kahdeksan.
ISO-ÄITI TIL hämmästyen. Mitä se oli?
ISO-ISÄ TIL. Niin, mitähän se oli? Olisiko se ollut seinäkello...
ISO-ÄITI TIL. Mahdotonta... Eihän se koskaan lyö...
ISO-ISÄ TIL. Niin, kun emme enää ajattele, paljonko se on... Ajatteliko
kukaan, paljonko kello on?
TILTIL. Minä ajattelin... Paljonko se on?...
ISO-ISÄ TIL. Niin, paljonkohan se oli... En enää osaa sanoa...
Kahdeksan kertaa se löi, se oli kai sitä, niinkuin ennen sanottiin
siellä maailmassa, että kello on kahdeksan.
TILTIL. Valo odottaa minua neljännestä vailla yhdeksän... Nyt minun
täytyy mennä, Haltijatar pahastuu... Se on aivan välttämätöntä... Minun
täytyy mennä...
ISO-ÄITI TIL. Vaan ettehän te nyt mitenkään voi lähteä ilman
illallista... Pian, pian, katetaan pöytä tuohon oven eteen... Minulla
on aivan verratonta kaalisoppaa ja ihanoita luumutorttuja...
Tuodaan pöytä huoneesta oven eteen ja katetaan, kannetaan
ruuat, lautaset y.m. Kaikki ovat mukana auttamassa.
TILTIL. Koska minulla nyt jo on Sininen Lintu... Ja koska on
kaalisoppaa pitkästä aikaa... En koko sinä aikana, kun olen ollut
matkoilla... Hotelleissa ei koskaan saa kaalisoppaa.
ISO-ÄITI TIL. Kas niin... Nyt se on valmis... Tulkaa syömään, lapset...
Elkäämme hukatko aikaa, koska teillä kerran on kiire...
Lamppu on sytytetty ja soppa pantu lautasille. Vanhukset ja
lapset istuutuvat illalliselle, tyrkkien, meluten ja nauraen.
TILTIL ahnaasti syöden. Sepä vasta maistuu... Herran päivät, kuinka se
maistuu... Minä tahdon vielä!... Vielä!
Heiluttaa puulusikkaansa ja takoo sillä lautastaan.
ISO-ISÄ TIL. Ei saa sillä tavalla, maltahan toki... Sinähän olet yhtä
vallaton kuin ennenkin; särjet vielä lautasesi, poika!
TILTIL kohottautuen jakkaraltaan. Minä tahdon vielä, minä tahdon vielä!
Hän vetäisee eteensä soppamaljan, joka kaatuu, kuuma soppa
hulahtaa pöydälle ja siitä syömämiesten syliin. Huutoja ja
kirkumisia.
ISO-ÄITI TIL. Siinä sen nyt näet!... Johan minä sanoin...
ISO-ISÄ TIL läimäyttäen Tiltiliä korvalle. Siinä saat!...
TILTIL ei saa ensin sanaa suustaan, mutta panee sitten käden
poskelleen, ihastuksissaan. Sehän... sehän lätkähti aivan niinkuin
ennen eläessäsi... Ukki, sepä vasta tuntui hyvälle... Anna, kun minä
syleilen ja suutelen sinua...
ISO-ISÄ TIL. Suutele vain; on täällä enemmänkin sitä makeata, jos
mielesi tekee...
Kello lyö puoli yhdeksän.
TILTIL hypähtäen. Puoli yhdeksän... (Heittää lusikkansa) Mitil, meidän
täytyy heti lähteä!...
ISO-ÄITI TIL. Elkäähän nyt!... Viipykää vielä hetkinen... Eihän nurkka
ole tulessa... Kun niin harvoin tavataan...
TILTIL. Ei, ei, kyllä meidän täytyy... Valo on niin hyvä... Minä
lupasin hänelle... Mennään nyt, Mitil!...
ISO-ISÄ TIL. Aina ne nuo Elävät vain niine kiireineen ja touhuineen...
TILTIL ottaa häkin ja syleilee kiireesti kaikkia. Hyvästi ukki...
hyvästi mummo... Hyvästi veljet ja sisaret, hyvästi Robert, Hanna,
Leena, Liisa, Paavo ja Kerttu, ja sinä myöskin, Kiki... Minä tunnen,
ettemme voi viipyä täällä kauemmin... Elä itke, mummi, me tulemme usein
teitä tervehtimään...
ISO-ÄITI TIL. Tulkaa joka päivä...
TILTIL. Me tulemme niin usein kuin suinkin mahdollista...
ISO-ÄITI TIL. Se on meidän ainoa ilomme, meillä on suuri juhla aina,
kun ajatuksenne tulevat meitä tervehtimään!...
ISO-ISÄ TIL. Meillä ei ole mitään muuta huvia...
TILTIL. Pian, pian... Missä on häkki? Missä lintu?
ISO-ISÄ TIL antaen hänelle häkin. Tässä ne ovat, mutta minä en vastaa