Simson ja Delila: Kolminäytöksinen näytelmä - 3

NELJÄS MIES. Hänen kärsimyksensä! Eikö meillä kärsi vaimot ja lapset, ja
pellot ja laumat, poltetut kylät ja hävitetyt viinamäet pitkin Danin ja
Efraimin rajoja?
KOLMAS MIES (rajusti). Ja eikö hän kärsi omien syntiensä tähden! Mutta
miksi koko Israelin pitää kärsimän hänen kiimansa tähden, senkin --
(sylkee) thyi!
JOKU. No no!
TOINEN. Oikein sanottu!
KUUDES MIES. Sadattelette, sadattelette sankaria, te Efraimin miehet,
jotka ette ole koskaan häntä vyötettynä nähneet! Joka hänet kerrankin
näki voimassansa, hän ei sitä ikänä unohda, eikä voi muuta kuin itkeä
sankarin sortumista.
KOLMAS MIES. No itke, itke! -- Sankari! Senkin Filistean porttosankari --
thyi!
JOTKUT (paheksuen). Hyss!
KUUDES MIES. Herra antakoon sinulle saastaisen suusi anteeksi!
FILISTEALAINEN VANKI. Ja kuka uskaltaa herjata ruhtinaantytärtä
portoksi?
KOLMAS MIES. Vaiti, Filistean koira!
FILISTEALAINEN. Itse koiria olette!
TOINEN MIES. Nytistäkää se suupaltti!
SEITSEMÄS MIES. Sianihran latkija!
(Sylkee.)
FILISTEALAINEN. Ja teissä olisi siihen miestä -- haisevat sipulinsyöjät!
(Sylkee.)
USEAT (vasemmalta nousevat). Nytistäkää!
FILISTEALAINEN (vetäytyy niin pitkälle kuin kahleensa myöntää).
Koettakaas, koirat, huudan päämiehen!
KUUDES MIES. Hiljaa, hiljaa, te hullut miehet!
KOLMAS MIES. Mitäs hän pääpättää!
SEITSEMÄS MIES. Ja mitäs hän täällä tekee, pahahenki? Meitä vaanimassa
ja päällemme kantelemassa --
(Heidät keskeyttää iloisten naisäänien hälinä, joka
kuuluu tieltä vasemmalta.)
VIIDES MIES (hilpeästi). Taitaa tulla väkeä!
KOLMAS MIES. Samaa porttolaumaa tietysti!
(Kääntyy vihoissaan poispäin. Jotkut muutkin
kääntyvät, toiset katselevat odottaen.)
FILISTEALAINEN (nauraa hävyttömästi). Katselkaa nyt vaan -- mielenne
kuitenkin tekee, hihihihi!
(Joukko _temppelityttöjä_ keveissä tanssijatar-puvuissa
kulkee vallattomasti ilakoiden ohitse. Jotkut kantavat rypälekoreja,
toiset viinimaljakkoja päänsä päällä. Kun he ovat ennättäneet
jo melkein ohitse, pysähtyy eräs.)
TEMPPELITYTTÖ. Kas, tuossahan se on mylly! Eikös, tytöt, mennä Israelin
miehiä katsomaan?
TOISET. Mennään, mennään! -- Ei, anna olla!
TEMPPELITYTTÖ. Minä ainakin menen, minä tahdon vähän tanssia heille. --
Ajatelkaas raukkoja, joilla on vanha äkäinen ukko jumalana, ha ha ha!
(Tytöt pyrskähtävät hillittömään nauruun. Jotkut vangit murahtavat.)
TEMPPELITYTTÖ (Irrottaa nopeasti askelvitjansa, kohottaa vaippansa
liepeet, paljastaen puolialastomat muotonsa, ja liitää myllyyn
vallatonta temppelitanssia karkeloiden. Heittäytyy lopussa eräälle
jauhinkivelle istumaan, nojaten sen tankoon ja katsahtaen vieressä
istuvaan vankiin vallaton kujeilu kasvoilla.)
VANKI. Pois, pois, kiusaaja!
TEMPPELITYTTÖ (pistää häntä sormella poskeen). Kiusaaja, ha ha ha!
(Tytöt nauravat, vangit murisevat). Missä on Simson? -- Nukkuu?!
(Nauraen). Ohhoh, poikaparkaa... (Nousee). Voi voi teitä, te Israelin
yksivakaiset! Kuinka te teeskentelette ... ha ha haa! -- Kuulkaas tytöt!
Meidän pitää toimittaa heidät kerran Filistean jumalattaren juhliin.
(Niijaa vangeille kiusotellen). Silloin -- ha ha ha ha...
TOISET TEMPPELITYTÖT. Hah hah hah!
(Menevät nauraen. -- Äänettömyys.)
TOINEN MIES. Tätä synnin maata, tätä synnin maata!
ENSIMÄINEN MIES. Tätä haureuden pesää!
NELJÄS MIES. Jos joku Israelin tyttäristä noin itseänsä vääntelisi --
KOLMAS MIES. -- niin ennen auringon laskua hänet kivitettäisiin, ja
kaikki kansa sanoisi amen!
TOINEN MIES. Totisesti, totisesti! (Toivottomasti käsiään heiluttaen).
Alastomuus on heidän pukunsa!
VIIDES MIES (vilkkaasti). Mutta huomasittekos heidän askelvitjojansa? Ne
olivat somat vehkeet --
USEAT. Mitä?!
FILISTEALAINEN (remahtaa äänekkääseen nauruun).
KOLMAS MIES (raivostuen). Joko se Filistean koira taas?
FILISTEALAINEN (osottaen). Se mies ei teeskentele niinkuin te muut!
KOLMAS MIES (nousee hurjana). Sallisimmeko tuon ympärileikkaamattoman...?
TOINEN MIES. Malta veljeni! Minä luulen että Simei ja Eliab katselivat.
He eivät kääntyneet niinkuin me muut.
SIMEI. Kautta Abrahamin: _kauhistuksella_ katselin minä hänen
riettauttansa!
ELIAB. Ja minä likistin silmäni kiinni! Niin totta kuin minun sieluni
elää: minä likistin silmäni kiinni!
FILISTEALAINEN (kolmannelle). Ja sinä varmaan kaivoit silmät päästäsi,
hah hah hah! (Simsonia osottaen). No tuolla on ainakin yksi, joka on
tarpeekseen katsellut!
ENSIMÄINEN MIES. Tappakaa se pilkkaaja!
SEITSEMÄS MIES. Iskekää! Hän pilkkasi Israelin sankaria!
(Toiset nousevat myristen.)
KOLMAS MIES. Ääh, en ulotu. Mutta kun pääsemme syömään, niin kuristamme
hänet!
KUUDES MIES. Voi Israel, Israel! Miksi asetti Herra sinun asuinsijasi
pakanain ja porttojen keskelle? Hamasta Mooseksen ajasta ovat
muukalaiset olleet ansana sinun polullasi.
TOINEN MIES. Totta, Jehiel! Ei ole Israel langennut ruttoon, eikä
nälkään, eikä vihollisen miekkaan, mutta heidän haureutensa on hänen
jalkansa monesti suistanut.
NELJÄS MIES. Se on totinen tosi, veljet! Mutta olettekos koskaan
ajatelleet, mikä se oikein on, joka makaa käärmeenä Israelin miesten
polulla?
USEAT. No?
NELJÄS MIES. Minä olen ajatellut, ja minä sen teille sanon. Se on
_nainen_ ja hänen tuhannet houkutuksensa!
MIEHET (joiden kesken syntyy vilkasta liikettä). No mutta! -- Äläs nyt!
-- Kas!
NELJÄS MIES. Niin se on, aina siitä saakka kuin isäin kertomukset tietävät.
Ajatelkaas Simriä, Simeonin väkevätä! Eikö se ollut Midianin käärme
Cosbi, joka hekumallansa villitsi sankarin ja oli vähällä syöstä koko
Israelin perikatoon?
MIEHET. Tosia haastaa Esriel!
TOINEN MIES. Totta, totta! -- Nyt minäkin muistan Abimelekin Jerubbaalin
pojan jutun. Olettehan siitä kuulleet?
ENSIMÄINEN MIES. Jaa Jerubbaalista? -- Kyllä, kyllä!
TOINEN MIES. No, Abimelek oli hänen poikansa -- minun isäni nähkääs oli
Manassen sukukunnasta, ja hän sen kertoi. -- Abimelek Sikemin päämies
kulki kaupungista kaupunkiin eikä voinut kukaan häntä vastustaa. Sitten
hän tuli yhteen paikkaan ja poltti senkin. Mutta kaupungin keskellä oli
vielä torni palamatta. Abimelek jo nosti sytytysoksansa ja kaikki hänen
sotamiehensä myös nostivat. Silloin ilmestyy tornin ikkunaan ihana
portto ja alkaa puhutella Abimelekiä. Ja Abimelek antaa oksansa vaipua
ja käypi muurin juureen juttelemaan hänen kanssansa. Mutta kuinkas käy?
Samassa kun portto kumartuu hänen puoleensa, pudottaa hän myllynkiven
kappaleen Abimelekin päähän -- ja se on päämiehen loppu!
MIEHET. Katsos katalaa! -- Totisesti!
FILISTEALAINEN (matkien). Entäs Simsonin juttu! Hän oli väkevä sankari
Danin sukukunnasta --
TOINEN MIES. Pahahenki!
SEITSEMÄS MIES. Tapa!
KOLMAS MIES (nousee). Nyt hänet kuristan!
(Hälinää.)
KUUDES MIES. Hillitkää, hillitkää vihanne, Israelin miehet! Totisesti
sanon minä: Herran pahahenki on tämä mies, jonka hän on lähettänyt meitä
kiusaamaan. En kuule minä häntä, en näe häntä! (Kääntyy poispäin,
toisetkin rauhottuvat). Mutta mitä teidän äskeisiin puheisiinne tulee --
VANKIEN PÄÄMIES (tulee ovesta). Onko määrä täysi?
VANGIT. On. -- Täysi on.
PÄÄMIES. Kyllä, Israelin rakkarit, kyllä teidät tunnen! (Rupeaa
tarkastelemaan, huomaa Simsonin). Kas niin, niin sitä pitää! Annanpa,
Dagon avita, sinulle huomenna sellaisen vakkasen, että tiedät mitä
makaileminen maksaa!
NELJÄS MIES. Ah, herrani! Kahden miehen määrä on jo hänellä. Kuin hullu
reutoo hän saadakseen loppuun, kunnes uupuu kivelleen.
PÄÄMIES. Olkoon huomisesta kolmen! -- Ja sinulle, veikkoseni, viisi
omeria lisää -- ettäs ymmärtäisit kuinka päämiestä on puhuteltava!
NELJÄS MIES. Oi Herra Israelin jumala!
PÄÄMIES (herättää Simsonin, tyrkäten häntä ivallisesti ruoskallaan).
Olisi jo aika nousta!
SIMSON (havahtuu, hapuilee unenhorteissa käsillään eteensä ja kohottelee
kuin aukireväistäkseen polttoarpisten silmiensä luomia).
PÄÄMIES (kumartaa). Hyvää huomenta, Danin sankari!
FILISTEALAINEN VANKI (purskahtaa nauramaan. Israelilaiset heiluttelevat
voivotellen päitään).
PÄÄMIES. Joo joo! Oikeastaan minä ajattelin antaa tuolle sinun
unitaudillesi hiukan rohtoja -- ymmärrätkös? Mutta muistanpa tässä
muuta... Kuules, sinä Danin sankari! Minulle on kerrottu, että sinä olet
aika mestari arvotuksia arvaamaan. -- Hyvä juttu, ruvetaanpa toimeen!
Tämä on minun arvotukseni: mikä on hunajaa makiampi, mikä jalopeuraa
väkevämpi? Sanoppas se minulle, Simson!
FILISTEALAINEN VANKI (räjähtää hillittömään nauruun, Israelin miehet
kääntyvät poispäin. Simson kuohahtaa ylös niin että kahleet kalahtavat,
mutta vaipuu masentuneena takaisin).
PÄÄMIES. Nono, ei kiirettä, Simson! Annan sinulle tavalliset kolme
arvaamispäivää. Ainoasti: pidä minun arvotukseni mielessäsi -- mikä on
hunajaa makiampi, mikä jalopeuraa väkevämpi, heh, heh hee!
(Alkaa päästellä vankeja irti, laskien ne ovesta vankihuoneeseen,
jossa näkyy vartija.)
Joo joo, makian perään ... makian perään ... heh heh... -- No, poju,
onkos ollut äitiä ikävä? -- Nono ... mitäs tyhjästä itkemään... -- Joo
joo ... aika poikia, aika poikia nämä isä Abrahamin lapset. -- So! Älä
heittele niskojasi, vaan mene siivolla! -- Kas vaan, onpas siinä
karhua ... heh heh heh!
(On päästänyt kaikki muut, tulee Simsonin luo.)
No, miltäs tuntuu -- tarkotan tietysti arvotusta? (Katselee häntä). Joo
joo... (Äkkiä isällisesti). Oikeastaan sinä Simson et ymmärrä koko
maailman menoa! Katsos nyt: väliin nostetaan, väliin lasketaan, temppu
sattuu itsekullekin... Ja näissä naisasioissa se juuri temppu
sattuukin... Niin, niin, kyllä minä ymmärrän, minä olen nähnyt paljon
ihmisiä... Mutta mitä sinun kohtaasi tulee, niin -- no he! -- monikos
meistä tässä voipi kehua ruhtinaantyttärillä...
(Alkaa päästää Simsonia irti.)
VANHA VAIMO (on tullut sillaikaa tietä myöten matkasäkki selässä,
pysähtyy, tuntee Simsonin ja jää liikutuksen valtaamana katselemaan).
Herra ... minun herrani!
PÄÄMIES. Oo, naisväkeä! No sitä ei useasti tapahdu, eipä tapahdu. Ja
päälliseksi Israelin naikkosia!
(Kumartaa leikillä.)
VAIMO (nöyrästi). Minun herrani! Salli palvelijasi puhua onnettoman
kanssa pari sanaa!
PÄÄMIES (yhä leikiksi lyöden). Se tahtoo sanoa: niinkuin kahdenkeskistä,
heh heh...
VAIMO (ylevästi). Minun herrani! Onkos sinulla koskaan ollut äitiä?
PÄÄMIES (naurahtaen). Nono, semmoinen toki mahtaa meillä kaikilla olla!
-- Että mitäkö pidin? Kelpo eukko, kerrassa kelpo ihminen.
VAIMO. Ja onko sinulla vaimoa ja lapsia?
PÄÄMIES (hilpeän avomielisesti). Kolme, kolme kappaletta! Ja mitä
lapsiin tulee, niin niitä meillä on koko parvi. Ja rakastettavia lapsia,
kerrassa rakastettavia...
VAIMO. Salli minun, herrani, muistuttaa, että rakastettuakin lasta
saattaa kohdata raskas onnettomuus. (Simsonia osottaen). Minä olen ...
hänen äitinsä.
PÄÄMIES (hämmentyneenä). Äiti...? Simsonin äiti...! No ... totta
puhuen ... niin no... Tämä tuli vähän niinkuin odottamatta...
ÄITI. Minun herrani! Yksi on minulla rukous: salli onnettoman äidin
puhua pari sanaa onnettoman poikansa kanssa.
PÄÄMIES. Jaa puhua? Kyllä, kyllähän minä ymmärrän... Mutta, katsos, on
kielletty, kerrassa kielletty. Kuka tietää mitä puhuisitte...
ÄITI. Katso, minun herrani! Pitkän tien olen minä kulkenut häntä
tavatakseni... Istu meidän viereemme, ei ole minulla mitään salattavaa.
Ainoasti. salli minun puhua poikani kanssa.
PÄÄMIES. No peijakas, muoriseni, kun puhut melkein kuin oma äitini
ennen... Kyllähän teidän pitäisi saada _jotain_ puhella... Niin no, jos
nyt sitten... No, sopii alottaa... (Vetäytyy taapäin, mutta nähdessään
Simsonin ja varsinkin hänen äitinsä syvän, pitkällisen liikutuksen,
hänen tulee paha olla). Niin no ... samahan se ... no, puhukaa,
puhukaa... (Kääntyy kuitenkin ovessa). Mutta muistakaa: ainoasti pari
sanaa...
ÄITI (käy raskaan liikutuksen valtaamana Simsonin luo ja lankeaa hiljaa
hänen kaulaansa, poski poskea vasten). Poikani ... poikani... (Lepää
niin pitkän aikaa kyynelten vierähtäessä silloin tällöin ja Simsonin
väräyttäessä liikutettuna polttoarpisia silmiään. Hetkisen päästä.) Etkö
näe yhtään, poikani...?
SIMSON. En!
ÄITI (painaa itkusta väristen huulensa hänen silmäluomiaan vasten).
Poikani ... poikani... (Hetken päästä). Ah poikani! Paljon oli minulla
sydämelläni, kun minä Danista läksin, ja paljon ajattelin minä matkalla
kulkiessani...
SIMSON. Älä puhu äiti enempää... Kaiken tiedän, kaiken ymmärrän ...
ainoastaan liian myöhään...
ÄITI (hyväilee häntä rauhottaen). Lepää, poikani; lepää, lepää!
(Äänettömyys.)
SIMSON (raskaasti). Myöhään mies viisastuu ... runnellulla ruumiilla ...
kuoleman mato ytimissänsä --
ÄITI (keskeyttäen). Oi poikani, poikani!
SIMSON (kiihtyen). Hajalleen jäivät Israelin heimot ... niinkuin
saviastia särkyi minun unelmani --
ÄITI (rauhottaen). Älä puhu, älä puhu!
(Äänettömyys.)
SIMSON (raskaan tuskan tärisyttämänä). Jos olisi minulla unelmani
perijä... Vaan hedelmätön, hedelmätön on _se_ rakkaus ollut...
Hautaan sammuu Manoan suku ... hedelmätön, hedelmätön, hedelmätön!
(Jäykistyy kouristuksen tapaiseen.)
ÄITI (tukee häntä, johdattaen jyväkaivon reunalle istumaan. Hyväilee
viihdytellen). Rauhotu, poikani, rauhotu! (Silittelee hänen otsaansa).
Rauhotu, poikani, rauhotu... Israel voi nousta... Manoan suku voi
sivuhaaroistaan versoa ... rauhotu ... rauhotu! -- Onko nyt parempi,
Simson?
SIMSON (nojaa hänen rintaansa. Hetkisen päästä). On, äiti. -- Oi äiti,
äiti! Ei ole minulla muuta maailmassa kuin sinä. (Äänettömyys). Vaan
sinuakin vastaan tein minä kerran raskaan synnin...
ÄITI (lempeästi). Oi niinkö? Sano se minulle!
SIMSON. Vilpitön on minun rakkauteni sinua kohtaan ollut, mutta kerran,
ah kerran katsoin minä sinut sydämessäni ylön. -- Voitko antaa sitä
minulle koskaan anteeksi?
ÄITI (omituinen värähtelevä riemu kasvoilla). Voiko _äiti_ antaa
anteeksi? (Sulkee hänet yhä hellemmin syliinsä, kyynelten vieriessä).
Ah poikani, poikani!
PÄÄMIES (kurkistaa ovesta, mutta vetäytyy jälleen takaisin).
ÄITI (silitellen Simsonin kättä). Kuinka minä olen iloinen ... kuinka
olenkaan iloinen! -- Ja nyt kerron minä sinulle asiani...
SIMSON. Oliko sinulla vielä jotakin?
ÄITI. Oli. Katso, Simson! Kaikki unhottuu ... kansa, suku, toivomukset,
pettymykset ... elämä kulkee polkuansa meidän ohitsemme, ja meidän
ylitsemme... Niin ajattelin minä kotonani. Ja minä myin kaiken meidän
omaisuutemme. Isäsi pellot ja viinamäet minä vaihetin rahaksi ja
ajattelin: nämä vien minä Askalonin ruhtinaan jalkain juureen ja
polvillani rukoilen häneltä sokean poikani vapaaksi -- ei ole hän enää
kenellekään vaarallinen.
SIMSON (kiihtyen). Äiti?!
ÄITI (nousten). Niin olen minä ajatellut, ja vahvistettuna käyn minä nyt
tehtävätäni täyttämään.
SIMSON (väkevästi). Ei, äiti! Ei koskaan!
ÄITI. Mitä? Mitä, poikani?
SIMSON (rauhottuen, raskaasti). Myöhäistä ... myöhäistä... Katso! Paljon
olisi voinut olla toisin. Vaan itse olen minä tieni polkenut, ja se
polku päättyy tämän kiven ääreen, niinkuin rengas liittyy renkaaseen
minun kahleessani.
ÄITI. Oi, kuule minun rukoukseni!
SIMSON (raudan raskaasti). Minä jään!
(Hänen päänsä vaipuu rinnoille.)
ÄITI. Poikani, poikani!
SIMSON (hiljaa). Anna minulle anteeksi, äiti, että minä särjin sinun
suuren rakkautesi aikomuksen.
ÄITI (lämpimästi syleillen). Oi, et mitään särkenyt, poikani, et mitään!
Kaikki ymmärrän, kaikki ymmärrän... Ainoastaan salli minun levätä
hetkinen rinnoillasi. (Päämiehelle, joka taas katsoo ovesta). Heti, heti!
(Hetkisen päästä). Toisin ajattelin minä kotoa lähtiessäni, toisin oli
säädetty ... kaikki ymmärrän. Ja kuka kaikki ymmärtää, hänen on hyvä
kaikkialla. -- Oletko nyt löytänyt rauhasi, Simson?
SIMSON. Olen. En ole minä ollut muuta vailla kuin sinun äänesi kaikua ja
sinun kätesi kosketusta. -- Siunaa minua!
ÄITI (suutelee häntä otsalle). Herra Israelin jumala siunatkoon sinua!
(Itkee.)
(Hetkisen päästä.)
Varmaan minun nyt täytyy lähteä... Poikani, poikani...
(Katselee häntä pitkään ja hellästi.)
SIMSON (syvästi liikutettuna). Yksi pyyntö minulla vielä olisi...
ÄITI. Mitä?!
SIMSON. Menisitkö, äiti, vielä kerran Ekroniin?
ÄITI (hämmästyneenä). Ekroniin...?
SIMSON. Mene vielä kerta Ekroniin, äiti, ja uhraa -- sovitus- ja
kiitosuhri minun puolestani!
ÄITI (katselee häntä syvä ilonliikutus kasvoillaan). Ah! Vaikka minun
pitäisi polvillani kulkea se matka, en lepää minä ennenkuin olen
pyyntösi täyttänyt. -- Kevein sydämin lähden minä nyt luotasi.
SIMSON (yhä enemmän liikutettuna). Ja vielä toinen uhri ... että Herra
Israelin jumala lähettäisi kansallensa uuden sankarin!
ÄITI (ristii kätensä rukoukseen). Että Herra Israelin jumala lähettäisi
kansallensa uuden sankarin!
(Syleilee häntä pitkään.)
VANKIEN PÄÄMIES (joka on sillävälin tullut). Nyt luvalla sanoen...
ÄITI. Herra minun isäini jumala siunatkoon sinua sadankertaisesti sen
laupeuden tähden, jota olet minulle osottanut!
PÄÄMIES. Jaa jaa, siunaus on aina hyvä, muoriseni, erittäinkin tässä
toimessa...
ÄITI (viittaa häntä luokseen etualalle ja puhuu hiljaisella äänellä).
Katso, vaikea on hänen olonsa täällä... Sinä ymmärrät, minun herrani.
(Laskee hänen käteensä muutamia kultarahoja). Koeta huojentaa hänen
elämäänsä niin paljon kuin voit...
(Kääntyy menemään.)
PÄÄMIES (hämmästyneenä rahoja katsellen). Oo! Näillä sitä jo paljon
huojentaa! (Kumartelee). Minä kiitän sinua, jalo äiti! Suokoot jumalat
sinulle onnellisen matkan! (Kumartelee yhä Simsonin äidille, joka
kääntyy vielä kerran ja katsoo siunaten poikaansa. Katselee sitten
riemuissaan rahoja.) Olipas tämä juttujen juttu! Jaa-a, hyvää sydäntä ei
voi kullallakaan palkita, tottapas oli se sana!
(Vilkasee hätäisesti ympärilleen ja piilottaa rahat taskuunsa.
Rientää Simsonin luo.)
No niin, Simson! Jo onkin aika lähteä illastamaan. Katsellaanhan,
katsellaanhan mitä meillä on... No, on sinulla, ystäväiseni, jalo äiti;
kerrassa, kerrassa kunnon äiti... Kerrassa, kerrassa...
(Menevät. Mylly on hetkisen tyhjänä.)
(Kaksi hunnutettua naista tulee tietä myöten.)
ADULLA (kohottaa huntunsa). Nyt olemme perillä. Tämä on mylly.
DELILA. Onko kaikki niinkuin olla pitää?
ADULLA. On. He ovat jo viedyt.
DELILA (kohottaa varovasti huntuaan, katselee). Ah! Kamala no tämä
paikka! -- Tuollako he nyt ovat?
ADULLA. Siellä. Se on vankihuone.
DELILA. Kamala on tämä paikka! (Levottomasti). Ja tien varrella on
tämä...
ADULLA. Täällä olen minä vartioitseva, ruhtinattareni. Ei voi kenkään
lähetä minun tietämättäni.
DELILA. Miksi minun pitää liikkua niinkuin varkaan! -- (Käy
levottomaksi). Tuostako hän tulee?
ADULLA. Siitä.
DELILA. Ah, se pelottava lähenee. (Äänettömyys. Päättävästi.) Käy
toimeen.
ADULLA. Salli minun, ruhtinattareni, vielä kerran sanoa: alentavaa on
tämä sinulle. Maasta maahan on maineesi lentänyt ja sytyttänyt
ruhtinasten sydämet. Egyptin kuninkaan sanansaattajat jo odottavat
liittääkseen sinut helmeksi Niilin kruunuun. Ja päivä päivältä on yhä
uusia tuleva, Filistean ihmettä ihailemaan ja valtakuntia hänen
jalkainsa juureen laskemaan.
DELILA. Sinä et ymmärrä, sinä et ymmärrä! Mitä teen minä Egyptissä, tai
Lyykiassa, tai Babyloniassa, tai --? Yhtenä sadoista kuninkaallisista
vaimoista? Sitäkö varten minä synnyin...?
ADULLA. Mutta, ruhtinattareni --
DELILA. Älä kiusaa minua! Ensin minun täytyy _häntä_ tavata. --
Mene! (Adulla menee vankilaan. Itsekseen.) Minä aavistan hirmuisia,
ratkaisemattomia asioita... He puhuvat kruunuista ja valtakunnista! Mitä
teen minä kruunuilla ... minä, joka en tiedä mikä olen ... mitä olen
tehnyt ... mitä tulee tehdä...
PÄÄMIES (tullen Adullan kanssa). Onpa tänään merkillinen naistulva --
DELILA (siirtää alaslaskemaansa huntua). Haluan puhua Simsonin kanssa!
PÄÄMIES. Jaa jaa, halua kyllä saattaa olla, mutta --
DELILA. Haluan puhua Simsonin kanssa! Kahden kesken. Saata vanki tänne!
PÄÄMIES (kumartaa maahan saakka). Delila ruhtinatarko?! Anna
palvelijallesi anteeksi... Ei ilmottanut hän minulle mitään. --
Silmänräpäyksessä olen saattava vangin minun ruhtinattareni eteen!
(Menee. Adulla siirtyy etualalle tietä vartioimaan.)
DELILA (Nojautuu erään kiven vääntötankoa vasten, hänet valtaa suuri
levottomuus. Päämies tuo Simsonin. Kun Delila kuulee hänen kahleittensa
kalinan, niin hän peräytyy ja seisoo hetken neuvottomana. Viittaa sitten
päämiehen luoksensa.) Jätä hänet! -- Mene! -- Mene!
(Katselee kauhistuneena Simsonin muuttunutta muotoa ja
hänen polttoarpisten silmäinsä avutonta kaameutta, ja hänen
sydämensä alkaa kuohua.)
Mitä ovatkaan he hänelle tehneet! (Katselee häntä). Nyt vasta minä
tekoni ymmärrän... Miehen, miehen ovat he runnelleet -- sen miehen -- --
(Kääntyy väristen poispäin. Äänettömyys.)
SIMSON (hapuilee avuttomasti käsillään). Mikä täällä suhisee? -- Miksi
toivat minut tänne?
DELILA (rientää päättävästi kohti, mutta pysähtyy vavistuksen
valtaamana. Hetken päästä tuskaa ja hellyyttä värähtävällä äänellä).
Simson!
SIMSON (peräytyy). Mikä ääni...?
DELILA. Älä väisty minua, Simson! Armoa rukoillen tulen sinun tykösi...
SIMSON. Ääni! Älä lähesty, ääni! (Haparoiden). Missä on ovi?
DELILA. Älä pakene minua, Simson! Kaksi kuukautta minä olen itse paennut
itseäni. Kaksi kuukautta on se, mikä sinä yönä tapahtui, ollut kuin
kauhea uni. -- Kuule! En tahtonut minä --
SIMSON. Enkö saa minä haudassanikaan rauhaa? (Kohottaa hurjistuneena
kahleiset kätensä). Pois -- pois, taikka!
DELILA. Niin -- lyö -- murskaa -- tallaa jalkojesi alle -- mutta älä
pakene!
SIMSON. Murskaa?! (Hän rupeaa vapisemaan ja hänen kätensä putoavat
vitjoineen voimattomina alas. Katkerasti.) Murskaa ... murskaa!
DELILA. Ah Simson, Simson!
SIMSON (hurjasti). Kirottu olkoon nainen --
DELILA. Simson!
SIMSON. Ellei hän olisi portto syntymästään, niin hän ymmärtäisi edes
hävetä! -- Murskaa, murskaa, murskaa ha ha ha!
DELILA. Pahoin tein minä, Simson. Vaan en ymmärtänyt minä silloin --
SIMSON. Ymmärtänyt!
DELILA. -- Yötä ja päivää rukoilivat minun kansani papit ja ylimäiset
minua, ja minua itseäni houkutti sinun voimasi salaperäinen ihme. En
tahtonut minä sinua kavaltaa. Ainoastaan sinun ihmeesi tahdoin minä
tietooni, mutta -- oi Simson -- sydämessäni minä rakastin sinua!
SIMSON (polkee raivoisana jalkaansa). Rakastin! Iankaikkinen valhe on
nainen! Rakastin! Eikö hän sitä sanaa opi jo äitinsä kohdussa? Eikö hän
jo imeväisestä pyörittele silmiänsä, ja itke, ja naura, ja hymyile, ja
huokaile? Mutta sydämessänsä hän _vihaa_ miestä! -- Halveksin!
Halveksin! Halveksin!
DELILA. Totta puhut sinä, Simson. Ja väärin, väärin puhut sinä Simson!
-- Katso... Ei, et ymmärrä sinä minua kuitenkaan, vaikka kuinka
selittäisin... En tahtonut minä sinun tuomiotasi -- en silmiesi valoa --
vasta tänään minä --
SIMSON (hurjana). Niin! Vasta _tänään_ nainen havahtuu! Vasta rauniot
edessänsä hän sopertelee: en minä mitään pahaa tarkottanut! --
Halveksin! Iankaikkisesti halveksin! --
(Pitkä äänettömyys.)
DELILA. Totta puhut sinä Simson... Ja väärin, väärin puhut sinä
Simson ... iankaikkisesti väärin! Kokematon olin minä, kun minä sinut
näin, ja pettäjän tehtävä annettiin minulle. Oi, raskaan rikoksen tein
minä tietämättäni, tahtomattani. Mutta -- kuule Simson -- minä tahdon
myöskin rikokseni sovittaa!
SIMSON (ivaten). Kyynelillä?! -- Turhaan vuotavat ne sovitusvirrat --
minä olen sokea!
(Kääntyy katkerana poispäin.)
DELILA (säihkyen). Mutta minä olen näkevä! -- (Lähenee). Simson!
Silmiesi valon riisti minun tekoni -- tästä päivästä elämäni loppuun
minä tahdon olla sinun silmäsi! Kättesi voiman riisti se; mutta minä,
nuori ja väkevä, olen oleva sinun kätesi! Vankilaan syöksi se sinut;
mutta, kuule, vielä tänä yönä minä olen sinut täältä tempaava! (Lankeaa
maahan hänen eteensä). Simson! Unhota mitä minä olen rikkonut. Sillä
minä olen sinua rakastanut, ja sen yön jälkeen on minun rakkauteni
sinuun muuttunut tuleksi, jota ei mikään voi sammuttaa!
SIMSON (kamalan vihan kuohuttamana). Sinä yönä sinä teit naisesta porton
minun silmissäni, ja rakkaudesta myrkyn, jonka nimi on petos! Sinä yönä
sinä revit minun sydämeeni haavan, jota ei itse Jehovan kämmen voisi
sulkea siihen saakka, kunnes se vuotaa viimeisen pisaransa!
DELILA. Totta: ei Jehova, ei ihmiset, ei jumalat, ainoastaan minun
rakkauteni tuli! (Rukoillen). Kaikki hylkään minä: hovin, ruhtinaat ja
kuninkaat, kansani ja jumalani -- ainoastaan pakene minun kanssani.
Kuule Simson! Kaikki olen minä ajatellut. Minulla on huvimaja kaukana
Seetrivuorilla, salainen huvimaja lammaslaumoinensa, josta ei kukaan
tiedä. Minulla on satuloidut ratsut, jotka levottomina odottavat. Tule!
Ennenkuin aamu sarastaa, me olemme siellä, ja minä olen sinun
orjattaresi elämäni loppuun saakka!
SIMSON. En!
DELILA. Ah Simson, kuinka sinä olet kova! -- Kuule minua! Minulla on
kalamaja kaukana meren saarella, jonne ei yhdenkään pyyntömiehen venhe
eksy, ihana maja, tuulilta ja myrskyiltä suojattu. Kaikki olen minä
valmistanut ja minun orjani odottavat meitä venheessä. Tule, eikä ole
Filistean tai Israelin korva meistä sen enempää kuuleva!
SIMSON. En!
DELILA (yhä kiihkeämmin rukoillen). Sinun täytyy, Simson! Minä en voi
elää ilman sinua, etkä sinä ilman minua! Sinä yönä meidän kohtalomme
juoksivat yhteen niinkuin kahden vuorivirran vedet syöksyvät toisiinsa
eikä taida kenkään niitä erottaa. -- Kuule! Paetkaamme meren yli. Kuule
minua! Satamassa on haaksi valmiina, ja jokainen haaksimies odottaa
paikallansa. Sinä hetkenä, jolloin meidän jalkamme siihen astuvat,
nousevat airot ja purjeet kohoavat, eikä ole yksikään Filistean haaksi
meitä saavuttava! -- Lähtekäämme!
SIMSON. En! Iankaikkisesti sovittamaton on rakkauden petos!
DELILA (tarttuu hänen vaatteisiinsa). Ei! Minä sovitan! Minä tahdon
sovittaa! Minä tahdon rakastaa -- vapaasti -- vilpittömästi --
SIMSON (riuhtoo itseään irti). Älä koske minuun!
DELILA (tarttuu yhä lujemmin). En päästä! -- Minä tahdon sinut! Sinä
olet minun! -- Kuuletko: elämässä ja kuolemassa!
SIMSON (Työntää hänet rajusti lattialle kahleitten kalistessa). Kirottu!
Iankaikkisesti kirottu! (Peräytyy raivona, jyskyttäen päätään seinään).
Ovi! Ovi! Pois! Pois! Ovi! Ovi! Ovi!
(Lyyhistyy seinäviereen.)
VANKILAN PÄÄMIES (tulee kiireisesti ja vie Simsonin pois, katsoen
pitkään Delilaa, joka on noussut ja seisoo kuin kivipatsaaksi
jähmettyneenä. Pitkä äänettömyys.)
ADULLA (rientää Delilan luo). Ruhtinatar!
DELILA (seisoo yhä jähmettyneenä).
ADULLA (osanottavan pelokkaasti) Ah ruhtinatar, ruhtinatar! (Katselee
hetkisen, sitten hätäisesti). Ruhtinatar! Kaukana tiellä näkyy tulijoita,
puvusta päättäen hovin palvelijoita.
DELILA (häntä kuulematta viittaa torjuen kädellään. Adulla rientää
tielle. Delila horjuu etualalle, nojautuen erään kiven tankoa vasten
kuoleman kalpeana. Vaipuu hetkisen päästä suulleen kivelle.)
... Onko hänen sielussaan joku kuilu, jota minä en ymmärrä ... joku
hirmuinen ... sovittamaton ... anteeksiantamaton...?
(Pitkä äänettömyys.)
... Onko minun sielussani joku kuilu, jota hän ei ymmärrä ... jota minä
en itsekään ymmärrä...?
(Äänettömyys.)
... Petos...! Eikö minun rakkauteni ole enemmän kuin tuhannen
petosta...?
(Äänettömyys.)
... Ja kuitenkin...
(Pitkä äänettömyys.)
... Te Filistean papit! Te Filistean ylimäiset!
(Äänettömyys.)