Seitsemän veljestä - 22

Total number of words is 3565
Total number of unique words is 2046
18.7 of words are in the 2000 most common words
26.8 of words are in the 5000 most common words
31.3 of words are in the 8000 most common words
Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
huviksi ja nauruksi sekä nuorille että vanhoille talossa. Mutta
seuraavana päivänä oli hän taasen sangen sairas sekä sielun että ruumiin
puolesta. Huokaillen, kädet ristissä, hän makasi tulisijan kartisella
kivellä, ja sydäntä kaiveli kauhea katumus.--Mutta tapahtui asia, joka
paljon harvensi häneltä humalahetket ja katumuksen pitkät päivät.
Kantoipa kerran Juhani hänen käteensä kalliin kaupunkilahjan: suuren,
kankea-kantisen, melkein leiviskän-painavan piplian. Suuri oli Simeonin
ilo ja ihastus; ja tuostapa hyvänteosta ei hän koskaan väsynyt
kiittämästä ja ylistämästä veljeänsä. Mutta tästä ajasta unohti hän
melkein ainiaksi viehättävän viinalasin.
Nyt hän lakkaamatta sunnuntakien ja pyhien iltapäivinä nähtiin istuvan
pipliansa ääressä, tutkien sanaa; ja näin hän joutui harvemmin kuin
ennen mieltä-muuttavan juoman pariin. Mutta niinpä tapahtui kerran
kuitenkin eräänä pyhäinmiesten iltana. Iloisessa huimauksessa mekasteli,
käyskeli ja pyörähteli mies, ja nukkui viimein makeasti kivellensä;
mutta seuraavana päivänä tunsi hän synkeän katumuksen povessansa taas.
Mitäpä teki hän silloin? Seisten pöydän päässä, edessään avattu piplia,
kutsui hän korkealla, saarnaavalla äänellä kokoon kaiken talonväen
vanhimmasta nuorimpaan asti. Ja asetti hän kaksi sormea piplian päälle
ja, mulautellen silmiänsä kohden taivasta, vannoi pyhästi, ei
milloinkaan enään nauttivansa juovuttavia juomia, ei pisaraakaan täällä
eläissänsä.
Meni vuosi, meni kaksi ja meni vielä kolmekin vuotta, ja aina lujana
seisoi Simeoni vannotussa valassansa. Mutta kerranpa kuitenkin piti
hänen vieläkin lankeeman tuohon kiusattavaan helmasyntiinsä, ja tämä
lankeemus saattoi taloon peloittavan hälinän. Valapattoisena,
sieluttomana matona piti nyt itseänsä kurja mies, rikottuaan lupauksen,
jonka hän oli tehnyt »kaksi sormea kirjan päällä». Sentähden tahtoi hän
lyhentää viheliäiset päivänsä. Kiivaasti, mutta vakavilla askeleilla,
ja mielellä kylmällä kuin jää, läksi hän tuvasta, astui ylös
tallinparsille ja kiertoi kaulaansa vanhan Pilkkutamman loimivyön, jonka
toisen pään hän kiinnitti katon ylimmäiseen orteen. Ja niin hän asetti
itsensä levollisesti riippumaan, nukkumaan kuolon uneen; ja kankeasti
tuijottelivat eteenpäin miehen silmät, vimmatulla vauhdilla paisuivat
hänen poskensa ja yhteenlikistyivät hänen kouransa kiinteiksi nyrkeiksi.
Mutta hänen elämänsä mitta ei ollut täytetty vielä.
Läksihän talon vanha anoppi-muori katsomaan kananpesäänsä
tallinparvella, näki miehen nuorassa ja antoi, huudolla ja kiljunnalla,
kohta tiedon taloon. Hätäpaikkaan kiirehti nyt Juhani viipymättä ja
pelasti veljensä kuoleman kidasta. Yhdellä tempauksella katkaisi hän
loimivyön, kantoi, roihkaten ja kummitellen, veljensä sisään, mutta
heidän ympärillään parveilivat naiset ja lapset, itkien, huutaen ja
käsiänsä paukutellen.--Kammariin, Venlan hyllyävälle ryijylle kantoi
Juhani veljensä, jossa tämä pian tointui, mutta synkeänä, huokaillen, ja
tirkistellen alas permantoon istui hän sängyn laidalla, sanaakaan
lausumatta. Juhani, hampaissa ryöhäävä nysä, kiirehti nyt Aapon luokse,
asteli kiivaasti ja roihkaten, ilmoittamaan veljellensä kamalaa tapausta
ja kyselemään neuvoa käytettäväksi Simeonia kohtaan. Hänen omasta
mielestään olisi pieni, kohtuullinen löylytys, annettu salaisesti ja
kaikessa hiljaisuudessa omien veljesten kädestä, ja sitten kiivasta
manausta Jumalan nimessä, ollut miehelle parasta. Mutta kurituksen
katsoi Aapo turhaksi, vahingolliseksi, ja päätti käyttää häntä kohtaan
ainoastaan sanan voimaa. Ja koska myös hän oli virittänyt nysänsä,
läksivät molemmat veljekset Aapo-Jukolasta yli pellon Juhani-Jukolaan,
järjellisesti haastelemaan Simeonin, sen murheen pojan kanssa.
Terveisiksi ravisti Aapo rakkaasti Simeonin kättä ja, ladaten
piippuansa, rupesi hän juhlaisella muodolla ja äänellä lausuilemaan
rangaistuksen, ja pian myöskin lohdutuksen kieltä. Sitä kuulteli Simeoni
mykkänä kauan, kuulteli, killistellen surkeasti alas permantoon. Mutta
Aapo, viritellen ehtimiseen sammuvaa piippuansa, osoitellen kädellään ja
sulavilla silmillä katsellen akkunasta ulos kohden taivaan reunaa,
kiihoitti vaan aina puheensa mahtia. Ja hohtavana kultasateena
lentelivät sanat hänen suustansa ulos. Nytpä ilmestyi äkisti
katkeran-suloisia poimuja ympäri Simeonin huulten, ja kyyneliä-virtaavan
itkun ääneen paukahti miehen kurkku. Myös Juhanin leuka nyt järähti ja
vääristyi pahasti, ja pian hyrisi itkussa hänkin, ja Aaponkin silmistä
säteili kostea kiilto.
Niin kääntyi Simeonin sydän kohden eloa ja toivoa taas. Ja
kiitollisuudesta loistavilla kasvoilla likisti hän jäähyväisiksi
veljensä Aapon kättä. Myös kiitti hän Jumalaa, joka kerran vielä oli
häntä armahtanut, ja päättyi vähitellen tavallisiin toimiinsa Jukolan
talossa.--Niinpä siivo Simeoni, koskaan enään lasia kallistamatta,
vietti rauhalliset päivänsä: milloin tukin nokalla veistellen, milloin,
nysä suussa, nolkkien havuja raikkaasti tuoksuavassa tarhassa, ja
milloin taasen istui hän pipliansa ääressä, tutkien sanaa.
Mutta Aapo isännöitsi Jukolan toisessa puoliskossa, joka kutsuttiin
Aapo-Jukolaksi; ja seisoivat sen huoneet muutama sata askelta
emätalosta. Vaimoksensa otti hän Konkkalan Hinrikan; se oli sievä ja
kaikin tavoin kiltti nainen; toimekas emäntä ja lauhkeamielinen vaimo.
Häneen tyytyi myös Aapo, katsoen kuitenkin parhaaksi tuolloin, tällöin
oikein opettajan muodolla ja äänellä antaa hänelle tärkeitä muistutuksia
ja neuvoja sisällisestä huoneenhallituksesta. Näitä kuulteli vaimo joko
lausumatta sanaakaan tai naurain, silmät tirissä, yksinkertaista,
iloista naurua. Myös piikojansa ja pieniä piikatyttöjänsä opasteli usein
isäntä Aapo, koska niin, että hieman karstoi hänen silmässään heidän
toimensa ja askareensa. Kerranpa talon vanhin piika, lakaistessaan
laattiata, sai isännältään kiivaan läksytyksen. Sillä Aapo, jonka
mielestä tyttö lakaisi vallan tuiskien ja heittäin tunkiota nurkkiin,
kiivastui äkisti, sieppasi piialta luudan ja rupesi uudestaan ja
nopsalla kädellä lakaisemaan tupaa periltä kohden ovea. Mutta koska hän
oli ehtinyt noin puoleen permantoon, pisti hän jälleen luudan
piika-raiskan kouraan ja lausui: »noinhan kiltin tytön lakaiseman
pitää». Silloinpa emäntä, joka tulipesän ääreltä katseli kuinka Aapo,
luuta kourassa, hyöri piian kanssa, nauroi vilpitöntä, sulavata
nauruansa, nauroi tiristäen silmiänsä, kämmenet vasten polvia,
kumarruksissa. Mutta tuostapa Aapo, kun oli jättänyt piian, antoi
vaimollensa vakavasti rankaisevan katsannon.--Kuitenkin harjoitti hän
aina oikeutta ja kohtuutta sekä piikojansa että renkejänsä kohtaan; sen
kiitoksen sai hän kaikilta yhdestä suusta.
Myös harjoitteli hän parantajan ammattia, niinkuin hän oli oppinut
eräästä vanhasta lääkärikirjasta, jota hänellä oli tapana ahkeraan
tutkistella. Onnistui hän useinkin rohtoinensa, joista moni oli hänen
oma keksimänsä, maan yrteistä rakettu. Varsinkin oli hän mainittu vallan
mahtavaksi parantamaan ruusua, ruiskutautia, pyörrytystauteja,
siannappeja ja syhelmää. Hieroja oli hän verraton; ja olipa monikin
mies ollut hänen kämmentensä alaisena ja saanut lievityksen.
Vatsankivistyksiä, tukituiskattuja polttoja paranteli hän usein
ainoastaan hieromisensa sukkelalla keinolla. Ja koska hätä ei muistele
lakeja eikä sääntöjä, niin tapahtuipa kerran, tapahtui useammin, että
naisenkin täytyi kaatua alas Aapon kämmenten siveltäväksi, koska
rintasen alla lakkaamatta kierteli ja poltti.
Oli eräs nainen, tuon rätti-ukon, Tervakosken-Matin vaimo, jota vaivasi
itsepintainen painajainen. Se häntä ratsasteli rasittavimmalla tavalla
usein joka ainoana yönä monet viikot perätysten. Välistä, kun se jonkun
aikaa oli viipynyt tulematta, hän toivoi olevansa pelastettu tuosta
yöllisestä vammasta. Mutta sitten se taas äkkiä ilmautui ja akka sai
taas oljennella kiusanhenkensä kanssa. Kulki hän monenkin puoskarimuijan
luona, kulki lääkäreissä, kuitenkin turhaan aina. Mutta joutuipa
hänenkin korviinsa viimein maine Jukolan Aapon suuresta taidosta ja
voimasta parantamaan tauteja; ja läksi hän etsimään apua kerran vielä.
Mytty käsivarrella ja sukankudin käsissä, vaelsi hän pitkän, vaivaloisen
matkan Jukolaan, mutta sieltäpä sai hän myös elinkautisen parannuksen
Aapon keinojen kautta.
Myös lautamiehen virassa oli Aapo kunnon mies. Vakaana, ja usein kämmen
korvan takana, tarkasti kuullellen asiain luonnistumista, istui hän
penkillänsä lakeassa keräjäsalissa. Siellä hän istui, miehekkäästi
pystyttäen päätänsä, ja tuolloin, tällöin väikähteli hänen huulillansa
hieno, itsetyytyväinen myhäilys. Mutta viisas, tasapuolinen, oikea oli
aina hänen tuomionsa. Sen tiesi tuomarikin ja kuulteli aina
kärsivällisyydellä hänen jotenkin pitkiä lauseitansa, koska hän,
levitellen käsiänsä, antoi asiasta aatoksensa ilmi.
Niin eleli hän rauhaisessa talossansa, kelpo isäntänä, ja reippaitten
lapsiensa kelpo isänä.
Mutta Impivaaraa, ensin rakettua, hallitsi omanansa Tuomas, mies harteva
ja vahva. Missä löytyi se uros, joka olisi rohjennut röyhistää rintansa
Yli-Impivaaran isännän edessä? Suuri oli hänen voimansa, ja mahtia,
vakuutta oli hänen olentonsa täynnä. Talonsa töissä ja toimissa ei hän
käynyt käsiin menolla ja pauhinalla; kuitenkin piti hän kuria ja Herran
nuhdetta yllä sekä huoneessa että ulkona vainiolla. Hän oli anteliain
kaikista veljeksistä ja kohteli aina laupeudella ja hyvyydellä kärsiviä,
kovan onnen lapsia. Ei hän tuossa kysellyt, ei hän tutkistellut juurta
ja perustusta apua-etsivän kurjuuteen. Ei käynyt hän moittimaan miestä,
jonka käteen oma syynsä oli saattanut kerjäläissauvan. Kaikille hän
antoi, antoi ilman välitystä, aatellen: olethan kuitenkin onneton.
Enimmin kaikista hellitteli hän pieniä käypäläistyttöjä, jotka, kainosti
katsellen, astuivat pelosta vavahtelevalla sydämellä mieron tietä. Kaksi
tällaista matkustajaa oli hän ottanut huomaansa, ja heitäpä kasvatettiin
ja suosittiin yhtä armaasti kuin omia pienoisia talossa, joita ei
puuttunut, ja olivat he ravakkaita poikia kaikki.
Vaimona oli hänellä Härkämäen ainoa tytär, jalo ja vakava nainen,
ansaitseva mieheksensä Impivaaran oivan uroon. Salskea, yht'aikaa
riipeä, vakava ja tyyni oli tämän naisen muoto ja olento. Uljaasti
kohosi povensa; hiuspalmikko, paksu, pellavankeltainen, nähtiin somasti
leiskahtelevan hänen tukevilla hartioillaan valkeapohjaisen,
punaristillisen liinan alta. Rauha asui hänen otsallaan poistumatta ja
hänen sydämessään Jumalan-pelko, ankara ja vilpitön. Hänpä oli
Impivaaran emäntä, hän talon pienten, sekä omien että ottolastensa,
oivallinen kasvattaja. Usein hänen silmänsä, jalot ja laupiaat,
lepäsivät uneksuen vienon tyttösen päällä, joka orpona ja suojatonna
kerran oli joutunut heidän huoneesensa.
Näin kulkivat Tuomaan päivät, tyynesti kohden haudan tyyntä satamaa.
Virtaan verrataan usein ihmisen elämää täällä. Mutta Tuomaan elinkauden,
hänen isännyydestänsä Impivaarassa aina kuolinhetkeensä asti, tahtoisin
verrata kymiin, joka juhlaisesti, rauhaisesti retkeilee kohden
ääretöntä, ijankaikkista valtamerta.
Tuomaan talosta kaksi, kolme ampumamatkaa itäänpäin seisoi nummella
Laurin uudistalo; ja oli se Impivaaran toinen puolisko, myös kutsuttu
Laurilaksi. Siinä asui äänetön mies, viljeli maatansa täysintoimin,
askarteli ahkerasti pelloillansa, mutta mielemmin vielä saloilla ja
soissa.
Vaimon oli hän nainut Kuokkalan talosta. Olihan Kuokkalassa tyttäriä
kaksoispari, joista Lauri otti toisen, mutta toinen joutui avioksi
Timolle, emännäksi Kekkurin torppaan. Oli tuossa eukkoa, Laurin akassa:
leveärintainen nainen; jotenkin lyhyenjänttärä varreltansa myös. Hänen
kimakas äänensä kaikui kauas kuin kiljuvan klaneetin ääni, kaikui
varsinkin koska hän, tuimuutta täynnä, tiuskahteli miehellensä, ja tulta
iskivät hänen mustanruskeat silmänsä.
Mutta äänetönnä, veistellen istui Lauri, huolimatta vaikka ärhentelikin
akka, tuulispäänä tuiskahteli. Ja tämä oli kiusa, joka paisutti eukon
sappea yhä enemmin ja enemmin. Tapahtui kuitenkin tuolloin, tällöin,
että miehen kärsimys katkesi, ja silloin ei ollut hyvä häntä katsoa
vasten naamaa. Vaikenipa eukko äkisti, kieppasi ulos miten jaksoi ja
kätki itsensä ometan nurkkiin, suojeleviin soppiin ja soliin. Siellä hän
oljenteli hetken lymyssä, välillä katsoi hän luimistaen kätköstänsä
ulos, tietääksensä miten luonnistui huoneessa oma-synnyttämänsä ärjy.
Niin hän viipyi kunnes viimein oli asettunut vihaisen miehen mieli.
--Mutta harvoin kuitenkin nähtiin näin myrskyisenä rauhallista Lauria.
Useinpa, koska taasen akka riehui ja mekasti, läksi ukko metsään, nysä
hampaissa ja kirveskynä kainalossa, läksi etsiskelemään kalupuita,
kenkätuohia ja pahkaleita. Kernaasti viipyi hän niillä retkillänsä,
etsien, katsellen ja arvellen. Ja vasta, koska aurinko jo kauan aikaa
oli laskeunut ja kaikki päätyneet lepoon, asteli hän kotia lenseän
kesäyön hämärässä, kantain olallansa juuria, vääriä ja kenkätuohia
ankaran pallon.
Silloin tapahtui myös usein, että hän kotomatkallansa kohtasi rotevan
sonninsa, leveäniskaisen Hällin, joka, pyrkien kiivaissa aatteissa
kohden kylää, tuli häntä vastaan illan sumussa hietaisella tiellä,
lähestyi häntä kyräävillä silmillä. Ja nytpä kova iski vasten kovaa;
mutta Lauri, rämäisten karmealla äänellänsä ja heristellen
kirvesvarttaan, pakoitti kuitenkin itsepintaisen elikon kääntymään
lopulta. Ja siitä nyt asteltiin Laurilaan päin, Hälli edellä, isäntä
perässä. Hälli yrittäisi kääntyä oikealle, mutta Lauripa kohta oikealta
hänelle kirvesvarttansa heristää; kääntyisipä Hälli kerran vielä
vasemmalle, mutta vasemmalta uhkaa häntä kiireesti taasen Laurin
kirvesvarsi. Ja niinpä katsoi sonni parhaaksi kulkea kotia kohden,
kuitenkin ravisteli hän päätänsä vihaisesti ja puhalteli ulos
sieraimistansa voimallisen sydämensä hohdetta.
Kuljettiin viimein ohi Tuomaan talon, jossa piika vuoteellensa kuuli
töminätä, askelten sihinätä ja tapsutusta hietaisella tiellä. »Ken
liikkuu näin myöhään siellä ulkona?» aatteli hän, nousi ylös ja,
unipörryisenä, paitasillaan, asteli kohden akkunaa, tirkisti ulos ja
näki naapurin sonnin ja isännän, jotka vakaasti ja totisina käyskelivät
toinentoisensa perässä. Edellä kulki sonni, vastakynsin, isäntä hänen
jäljessänsä, tuolloin, tällöin heristellen kirvesvarrellaan ja kantain
olallansa kalupuita ja kenkätuohia, kerättyinä sievään, ympyrjäiseen
palloon. Ja niin katosivat he viimein piian silmistä. Mutta aukaisipa
sonni turpansa ja hellitti vihoissaan kidastansa hirmuisen, kiljuvan
laulun, ja nummi järähti, maa ja taivas raikkui. Lausui silloin Lauri:
»kyllä minä sinullen annan. Vihoitteletko? Ahaa, junkkari, käyppäs
koreasti kotia vaan; sillä tässä ei auta nyt sukkelan sukset eikä
Kaura-Matin konstit ja koukut. Sen tiedätkin». Niin hän haasteli
kulkeissansa, koska edellä käyskeli sonni, puhaltaen ylpeätä,
peloittavaa marssia, joka läpi tyynen yön kajahteli kaukaisiin kyliin.
Mutta Lauri telki Hällinsä lujasti tarhaan toveriksi oman talon karjalle
ja astui tupaan, jossa jäähtynyt ehtoollinen vartoi häntä pöydällä.
Tuvassa lepäsivät jo kaikki makeassa unessa, ainoastaan emäntä valvoi
kiukkuisena kammarin sängyssä, odottaen miestänsä. Mutta Lauri, koska
hän oli atrioinnut, astui vihdoin kammariinsa, josta taasen äkeä vihuri
pieksähti häntä vastaan. Eukkohan siellä vuoteeltansa kiljahteli, pisti
vallan kiivasta »kikakakaa» miehellensä, räiskyi kuin tuli kuivassa
katajassa »tuon köllin kirotusta kuhnailemisesta metsän korvissa».
Äänetönnä liikkui ukko, riisui päältänsä, viritti nysänsä ja kallistui
lopulta vuoteellensa akkansa viereen, joka lakkaamatta toreli ja
ärhenteli. Mutta koska nyt piippu oli poltettu pohjaan asti, asetti
Lauri sen varokkaasti vaiheillensa alas laattialle, nihkaisi peittoa
ylemmäs hieman ja lausui sitten lujalla äänellä: »oleppas jo vaiti,
siunaa itseäs ja nuku Herran nimeen hyvän sään aikana; muista: hyvän
sään aikana». Vaikeni silloin toraisa vaimo, vaikka ponnistelikin sydän
hänen povessansa; ja niin hän, temmaisten vihaisesti peittoa puoleensa,
vihdoin nukkui ja samoin mies hänen vieressänsä.
Niinpä viivyskeli Lauri aina pimeihin öihin hupaisilla retkillänsä
metsissä. Ja mitä hän siellä näki huomaittavaa, ihmeteltävää ja
mietittävää, siitä hän harvoin kellenkään sanaakaan viikon kuluessa
lausui. Vasta hän seuraavana sunnuntaina, tavallisesti murkinapöydässä,
kertoili rengeillensä yhtä ja toista.
Tapahtui kerran, koska hän metsästä palasi, että hänen aivonsa
hartaammin kuin koskaan ennen mietiskeli, tuumiskeli; mutta mitä hän
noin kiinteästi aprikoitsi, ei tuota kenkään voinut arvata. Äänetönnä,
ja äkeämpänä yhä päivä-päivältä, hän liikkui talonsa pihoilla,
ärähdellen tiukeasti sekä miehille että vaimoille, joka harvoin oli
hänellä tapana ennen. Mutta syvien tai kiusallisten aatosten pilvi
peitti lakkaamatta hänen otsansa, heitti hänen silmäkuoppiinsa synkeän
varjon. Tämänkaltaisena nähtiin hän kuluessa pitkän viikon. Tuli viimein
sunnuntai, pöydässä istuivat Lauri ja hänen miehensä, mutta äänettöminä
vallan. Lopulta aukaisi isäntä suunsa ja lausui, kysyen seuraltansa:
»Miehet, yhtä mielin teiltä kysyä; antakaat minulle selitys. Koska viisi
päivää sitten käyskelin yli Koiviston niitun sileän töyrään, äsken
tulleessa lumessa, joka ohkaisena peitti maan, niinkuin se nytkin sen
peittää hienolla puuvillavaipallansa, näin minä merkin, jota ei aivoni
voi käsittää. Kirous! jo yöt ja päivät, sinne, tänne, kohden tuhatta
haaraa olen leivoittanut aatostani tämän asian tähden.--Mutta kuulkaat:
Näin minä niitulla jälkiä, aika-miehen sotkemia jälkiä, joita seurasin,
astellen hiljaksiin. Mutta äkisti katkesivat nämät jäljet, josta
katkosta, jatkamalla yli töyryn ja alas viitaan, alkoi ketunjälkiä,
selviä ketunjälkiä, joita ei tähän-asti löytynyt maassa, ei ainoata.
Mihin oli kadonnut mies? Ei ollut hän käynyt takaisin, ei eteenpäin, ei
oikealle, eikä vasemmalle, ei, vaan taivaasen oli hän astunut ylös ja
taivaasta alas oli astunut kettu jatkamaan hänen jälkiänsä lumessa. Tai
oliko mies kantanut kettua sylissään ja sitten siinä, jossa hänen omat
jälkensä loppuivat, astunut itse heilahännän selkään ja ratsastanut
halki viidan ulos kirkkotielle. Mahdottomia juonia; mutta mahdollisempaa
keinoa en keksi, päästäkseni tästä seikasta selville poluille. Mitä
sanotte, miehet? Löytyykö vielä noitia meidän pitäjässä? Oliko mies
perkeleen voimalla muuttanut itsensä ketuksi?» Niin hän haasteli, mutta
kummastuen kuulteli väki, eikä voinut kenkään selittää tuota arvoitusta,
vaan päättyivät he viimein siihen uskoon, että noitia oli käyskellyt
Koiviston töyräällä.
Mutta Lauri ei tuntenut rinnassansa rauhaa; syötyänsä läksi hän
astelemaan kohden Koiviston niittua taas. Tultuaan sen sileälle
kummulle, huomasi hän, että sama ilmiö oli taasen uudistettu: miehen- ja
ketunjälkien vaihetus äsken-tulleessa lumessa. Hän vimmastui ja lausui
kiukkuisella äänellä: »rikeeraako tässä itse ilminen saatana!» Niin hän,
suu irvissä, kiljahti, potkaisi jalallansa erästä lantakasaa, joka
haamoitti läpi lumen, mutta sieltäpä leimahti esiin kirkasta rautaa.
Sieltä vilauksessa hienoa lantaa ja ruumenia pöllähti korkealle ilmaan
ja samassa tulisten ketunrautain kiiltävät kehät iskivät kiinni miehen
kinttuihin ja likistivät ankarasti. Tästäpä levenivät Laurin silmät, hän
kumartui kiireesti alas hellittämään karvastelevasta, paisuvasta
säärestänsä itsepintaista konetta, jonka hän kirouksen kirkunalla
viskasi kauas tanterelle. Nytpä hän huomasi tosin, mitä virityksiä oli
rakettu hänen niittuunsa, mutta jälkien kummallista muutosta lumessa ei
hän kuitenkaan ymmärtänyt vielä. Vihaisena rupesi hän taasen käymään
kohden kotoa, ontuen pahoin ja purren hammasta, astuessaan rautain
iskemällä jalallansa. Ja pian huomasi hän tarvitsevansa tuetta
kulkeissansa, ja rupesi etsimään itsellensä sauvaa viidasta lähellä
kirkkotietä. Pensaassa näki hän kaksi koivuista kankea, ja koska hän oli
kiskonut ne kätköstä ulos, havaitsi hän ne kahdeksi puujalaksi, joiden
kummankin alapäähän oli sievästi kaavattu hyvin luonnollinen
ketunkäpälä. Silloin kirkastuivat hänen kasvonsa ja kaikki selveni hänen
eteensä. Nyt ymmärsi hän, että ketustaja, poistaaksensa ketun silmistä
kaiken syyn epäilykseen, oli, käydessään katsomassa rautojansa, aina
lähestynyt paikkaa tämänkaltaisilla puujaloilla. Ja tämänpä keinon
kautta jätti hän peräänsä ketun-, vaan ei ihmisen-jälkiä, joita tietysti
karttelee mäkimaiden vikkelä Mikko. Oli siis Laurilla asiasta selko; ja
lievitetyllä sydämellä, vaikka karvastelevalla säärellä, astui hän pois,
käytellen puujalkaa sauvanansa.
Tapahtui silloin, että Kolistimen äkeä ukko, käyden oravapauloillansa,
joita hän viritteli seiväsparien väliin niittujen ja huhtien aitoihin,
huomasi Laurin jäljet lakealla aholla ja rupesi tuumiskelemaan kovin.
»Onhan tuosta käynyt mies ja koira, mutta--mitä aattelen tästä
tempusta?--yksijalkainen koira. No peeveli ja kumma! Yksijalkainen koira
on harppaillut isäntänsä rinnalla yli tämän kantoisen, Jumalan ahon.
Mitä riivattua aattelisin tainkaltaisesta tempusta? Ovatko noidat ja
Lappalaiset liikkeillä? Häh?» Niin hän aholla seisoi ja aprikoitsi,
kouristeli mustaa, karheata tukkaansa, mykerteli tupakkimälliä
etuhampaittensa välissä ja rypisteli noita harmaita kulmakarvojansa
hirmuisesti.--Viimein kuitenkin läksi hän taasen käymään, mutta
käsittämättä ilmestystä aholla: yksijalkaista koiraa, joka hyppeli
herransa rinnalla. Tuota hän arveli kauan, ilmoittamatta kellenkään,
ennen kuin kuolinvuoteellansa, jossa hän kysyi hellältä miniältänsä,
mitä aattelis hän tästä ihmeestä, joka hänelle ei vielä kuoleman
leuvoissakaan antanut rauhaa. Silloin nainen, kyyneleet silmissä,
haasteli hänen korvaansa, pyysi hänen poistamaan mielestänsä kaikki
sellaiset mietteet ja muistelemaan ainoastaan kuolematonta sieluansa.
Tuohon ei ukko sanaakaan lausunut, vaan tuijoitteli eteensä lakkaamatta;
ja niin vei hän kummallisen pulman aholta ilman selitystä myötänsä
hautaan.
Mutta pian parani Laurin jalka, sankojen purema, ja entistä myöten
askarteli hän talossansa taas, milloin metsissä, milloin avarassa
pirtissänsä. Niin hän eleli uljaan vaimonsa ja lastensa keralla. Ja
lapsilta, niinkauan kuin he oleskelivat äitinsä huomassa, ei puuttunut
koskaan paita, ei sukka, ei jokapäiväinen ruoka eikä ruoska.
Kekkurin torppaa hallitsi Timo, ja aviona oli hänellä Kuokkalan
kaksoissisaruksista toinen. Sekä mielenlaadultansa, että ulkomuodon
puolesta oli hän sisarensa vertainen: tukevarintainen, keikkanokkainen
ja ruskeanahkainen töpsä. Sanottiinpa kuitenkin, että oli hänellä hieman
hellempi sydän kuin sisarella, veli Laurin vaimolla. Paljon piti hänestä
Timo, vaikkapa joskus pöllähtelikin hänen tukkansa kiivaan puolison
jykevissä kourissa; sillä hyvä ei ollut häntä vastaan ylvästellä. Koetti
myös Timo aina kaikin tavoin tehdä vaimonsa tahdon, ja hyvin kävi
talossa työ ja toimi. Mutta yksi oli seikka, joka tuolloin, tällöin
hieman hämmensi huoneen rauhaa. Olihan Timolla tapana, kovin juurtuneena
tapana, kerran vuodessa, noin kekrijuhlan aikoina, naukkia päänsä
humalan humuun, viipyen kylässä päivän tai kaksi iloisten kumppanien
seurassa. Mutta nousi tuosta melakka, koska hän viimein huomasi
parhaaksi käydä kotiansa taas.
Kerran eräänä sunnuntaina lokakuun ja marraskuun rajalla joutui mies
taasen hieman harhateille, liittyi iloiseen hummaukseen, Tammiston
Kyöstin ja Karkkulan Aapelin pariin. Tammiston viileässä
ullakkokammarissa he kallistelivat mustaa, kiiltävätä pulloa,
haastelivat hartaasti, laulelivat ja halailivat armahimpina ystävinä.
Niin he viettivät kaksi yötä ja päivää, hurraten ja lauleskellen ja
huolettomasti heitellen hareita silmiänsä korkean kammarin tuulisesta
akkunasta ulos. Katselivat he yli lantaisen tarhan, yli olkisen ometan,
yli kivisen mäen, yli peltojen ja niittujen, aina Lemmilän kaukaiseen
suohon, jonka kohdalla, ylhäällä pilvien rajalla, sinkoilivat joutsenet,
kiertoilivat sinne, tänne muuttoretkellänsä eteläisiin maihin. Niinpä
he välinpitämättömästi katselivat, laimeilla vuohensilmillänsä
katselivat, rallailivat ja keikuttelivat päätänsä, jossa ihanasti
läimähteli, huimahteli; ja kaukana heistä oljentelivat kurjan,
tavallisen ihmislapsen surut ja mielimurteet.
Mutta koitti viimein kolmas päivä, ja ystävykset heräsivät
kivistelevällä päällä kolkoilta vuoteiltansa. Lopussa oli sekä rahat
että viina, ja mitään keinoa ei löytynyt enään saattaa aukenemaan
emäntien leilit. Äänetönnä ja karmealla naamalla päättyi Timo nyt
astelemaan kohden kotoa: asteli kihnustaen pitkin kujaa, asteli
murheellista mäkeä ylös, muistellen Kekkurin kiivasta emäntää. Surkeasti
riippuivat miehen verkahousut, ja housujen sekä punaraannollisen liivin
välistä molkahteli paita julmasti ulkona; pieninä, veren-ponnistamina
tuijottelivat silmät hänen päässään, koska hän, tukka tuhannessa
taakelossa, käyskeli Kekkuriin päin; ja kauas kajasti mielien avoin
rinta, kajasti ja punersi kuin kuparikattilan kuurattu kylki. Niin
asteli hän jynkällä mielellä, ja vihaisesti katsoivat häneen metsät,
vuoret ja laaksot. Kellastunut koivu tuossa kanteli hänen päällensä
kovin, synkeä kuusi hänen päällensä kanteli, ja mustana, purevana
tonttuna seisoi tienvieressä tervaskanto; koko luonto, ennen niin armas,
näytti hänelle nyt emintimän armottoman muodon. Mutta puihin, kiviin ja
kantoihin ei hän nyt juuri luonutkaan silmiänsä, teroitti vaan katseensa
yhä eteenpäin, muistellen Kekkurin kiivasta emäntää. Ken ikänä tuli
häntä vastaan tiellä, nuori tai vanha, mies tai nainen, tuskinpa viitsi
hän yhtään ainoata kertaa mulauttaa silmäänsä heidän puoleensa, ja
vaivoin olisi hän enemmin tällä retkellä tehnyt, vaikka itse Suomen
suuri-ruhtinas olisi käynyt hänen ohitsensa kivisellä polulla.
Äänetönnä, hämyisesti muistellen kotoa, sen emäntää, sen väkeä ja
lapsiansa, asteli hän eteenpäin, ja tuolloin, tällöin tunkeusi ulos
hänen povestansa äkkinen, mutta hiljainen puhkaus.
Mutta vihdoin ehti hän kotonsa pihalle, ja silloin seisahtui hän
tuumiskelemaan, kuinka hän uskaltaisi astua tupaan, ja löytyisikö vielä
keinoa tämän auringon alla, joka voisi hieman lepytellä vihoitettua
akkaa. Siinä hän nyt piteli päätään, piteli kauan, katsoi tuonne, katsoi
tänne, huomasi lopulta halkopinon vajassa, ja pian leimahti aate hänen
päähänsä ja hän lausui itsekseen: »nyt olen keksinyt keinon». Ja kohta
rupesi hän latomaan käsivarrellensa halkoja pinosta. Ja nyt, koska oli
hänellä sylissä aika jättiläistaakka, läksi hän kömppeilemään kohden
tupaa, toivoen tällä juonella miellyttävänsä kiinteätä vaimoa. Rapustaen
astui hän rapuista ylös, tuli porstuvaan ja huusi vilpittömällä äänellä:
»avatkaas ovi ... avatkaas ovi, lapset siellä sisällä, poika tai
tyttö». Tuli viimein pieni poikanen, pieni piimäparta Jooseppi, avasi
oven, ja sisään astui Timo taakkoinensa, äänetönnä, katsoen oikeasti,
rävähtämättä eteensä. Ja koska hän oli laskenut puusylin kolinalla
nurkkaan, lausui hän: »halkopinokin rupeaa jo hassusti alenemaan; mutta
mitämaks; onhan Jukolassa metsää». Sanottuansa tämän, rohkeni hän
heittää pikaisen silmäyksen emäntänsä puoleen, mutta sieltäpä katsoi
häntä vastaan rangaistuksen uhkaava ukkospilvi.
Kova hetki oli käsillä. Tuskin oli eukko ehtinyt kiljahtamaan suustansa
kysymyksen »missä olet ollut, sinä riivattu?» ennenkuin läiskähti Timon
molemmille poskille, läiskähti vallan tulisesti oikealta, vasemmalta.
Mutta pian kuitenkin vaikeni iskujen pauke ja seurasi kamoittava
äänettömyys, jona Timon tukka oli tuimassa löylyssä, ja maailma
pyörähteli ympäri hänen silmissänsä. Mutta viimein hän närkästyi, ryhtyi
vaimonsa käsivarsiin turpeilla kourillansa, asetti hänen istumaan
rahille ja siinä piteli häntä koreasti hetken. Siinä Timo, tukka
hirveässä pörrössä, ja turkinpunainen kasvoiltansa, haasteli äkeälle
naiselle: »Katsos nyt, jos antaisin sinulle oikein aikamekon kädestä,
sinä lunttu, sinä aasintamman varsa. Luuletko minua vaan tällä tavalla
uskaltavasi kuranssata? Ahah! petyitpä koreasti. Ne ovatkin harvat
pokot, joita minä tukkaani lasken, vaan enpä kaikkia ämmiä tässä. Sillä
olenpa, peijakas vie, kovin kiivasta miestä, niinkuin, sen pahempi, nyt
usein kuullaan ja nähdään. Niin, niin, katsos jos nytkin sinua vähän
tuhtaan». Noin hän tuossa uhkaili, mutta täyttämättä uhkaustaan. Eikö
hän raatsinnut? Sillä paljon piti hän kuitenkin vaimostansa.--Mutta
kiukkuisena kiljahteli vaimo: »hellitä, sinä kirottu mies, hellitä
You have read 1 text from Finnish literature.
Next - Seitsemän veljestä - 23
  • Parts
  • Seitsemän veljestä - 01
    Total number of words is 3600
    Total number of unique words is 2066
    19.5 of words are in the 2000 most common words
    27.5 of words are in the 5000 most common words
    32.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 02
    Total number of words is 3646
    Total number of unique words is 1831
    21.7 of words are in the 2000 most common words
    29.6 of words are in the 5000 most common words
    35.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 03
    Total number of words is 3472
    Total number of unique words is 1892
    19.3 of words are in the 2000 most common words
    26.5 of words are in the 5000 most common words
    30.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 04
    Total number of words is 3549
    Total number of unique words is 1886
    18.7 of words are in the 2000 most common words
    28.5 of words are in the 5000 most common words
    33.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 05
    Total number of words is 3607
    Total number of unique words is 2018
    20.2 of words are in the 2000 most common words
    28.7 of words are in the 5000 most common words
    33.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 06
    Total number of words is 3580
    Total number of unique words is 1963
    19.3 of words are in the 2000 most common words
    26.5 of words are in the 5000 most common words
    31.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 07
    Total number of words is 3620
    Total number of unique words is 2020
    19.6 of words are in the 2000 most common words
    28.8 of words are in the 5000 most common words
    32.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 08
    Total number of words is 3535
    Total number of unique words is 1902
    18.7 of words are in the 2000 most common words
    25.9 of words are in the 5000 most common words
    30.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 09
    Total number of words is 3546
    Total number of unique words is 1851
    17.9 of words are in the 2000 most common words
    26.2 of words are in the 5000 most common words
    30.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 10
    Total number of words is 3542
    Total number of unique words is 2030
    18.7 of words are in the 2000 most common words
    26.3 of words are in the 5000 most common words
    30.2 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 11
    Total number of words is 3577
    Total number of unique words is 1961
    18.4 of words are in the 2000 most common words
    27.4 of words are in the 5000 most common words
    31.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 12
    Total number of words is 3584
    Total number of unique words is 1861
    19.6 of words are in the 2000 most common words
    26.8 of words are in the 5000 most common words
    30.7 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 13
    Total number of words is 3613
    Total number of unique words is 1978
    18.8 of words are in the 2000 most common words
    26.9 of words are in the 5000 most common words
    30.6 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 14
    Total number of words is 3424
    Total number of unique words is 1992
    19.3 of words are in the 2000 most common words
    27.6 of words are in the 5000 most common words
    30.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 15
    Total number of words is 3628
    Total number of unique words is 2094
    20.3 of words are in the 2000 most common words
    28.7 of words are in the 5000 most common words
    33.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 16
    Total number of words is 3591
    Total number of unique words is 1935
    19.8 of words are in the 2000 most common words
    28.9 of words are in the 5000 most common words
    33.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 17
    Total number of words is 3740
    Total number of unique words is 1980
    20.8 of words are in the 2000 most common words
    30.6 of words are in the 5000 most common words
    34.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 18
    Total number of words is 3618
    Total number of unique words is 2078
    18.7 of words are in the 2000 most common words
    27.4 of words are in the 5000 most common words
    31.9 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 19
    Total number of words is 3598
    Total number of unique words is 1923
    20.7 of words are in the 2000 most common words
    28.9 of words are in the 5000 most common words
    32.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 20
    Total number of words is 3546
    Total number of unique words is 1895
    18.8 of words are in the 2000 most common words
    26.1 of words are in the 5000 most common words
    30.0 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 21
    Total number of words is 3564
    Total number of unique words is 2036
    18.3 of words are in the 2000 most common words
    26.7 of words are in the 5000 most common words
    31.8 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 22
    Total number of words is 3565
    Total number of unique words is 2046
    18.7 of words are in the 2000 most common words
    26.8 of words are in the 5000 most common words
    31.3 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.
  • Seitsemän veljestä - 23
    Total number of words is 2500
    Total number of unique words is 1552
    20.2 of words are in the 2000 most common words
    29.1 of words are in the 5000 most common words
    33.1 of words are in the 8000 most common words
    Each bar represents the percentage of words per 1000 most common words.